Jeesus Islamin Profeetta

56 katolisia kutsua nimellä "hajaannuksen lietsojat" ja heidän kirkkojaan alettiin nimittää "kirotuiksi epäjumalanpyhäköiksi".

Konstantinus, joka oli etevä hallitsija, tajusi pian kuinka hyödytöntä olisi pyrkiä aikaansaamaan uskonnollista harmoniaa ja yhtenäisyyttä pakkokeinoin. Hän päätti, että varovaisuus saattaisi aikaansaada parempia tuloksia, joten hän jätti Pohjois-Afrikan kansan omiin oloihinsa. Kuitenkin nimenomaan nämä tapahtumat ja niiden seuraukset vaikuttivat hyvin paljon hänen myöhempään päätökseensä kutsua kuuluisa Nikean kirkolliskokous koolle.

Ennen kuin palaamme jälleen Ariuksen tarinaan, joka juuri tässä vaiheessa alkoi saada äänensä kuuluville, saattaisi olla kiinnostavaa luoda lyhyt katsaus donatistien historiaan ennen islamin uskon tuloa: Konstantinus oli siis kääntänyt huomionsa pois PohjoisAfrikasta ja keskittynyt enemmän muihin keisarikuntansa ongelmiin, jolloin donatistien vainot vähenivät merkittävästi ja heidän lukumääränsä alkoi kasvaa jälleen nopeasti.

Heistä tuli niin voimakkaita, että kun keisari rakennutti kirkon Pohjois-Afrikan katolisille vuonna 330 A.D. donatistit ottivat sen haltuunsa. Keisari raivostui tästä, mutta ei kuitenkaan kyennyt tekemään muuta kuin lupaamaan katolisille tarpeeksi rahaa, jotta nämä olisivat voineet rakentaa itselleen toisen kirkon. Donatistien liike levisi jopa Roomaan saakka. Heilläkin oli oma Rooman piispansa, mutta häntä pidettiin arvoasteikossa Karthagon ja Nicomedian piispan alapuolella.

Donatus saavutti Karthagossa suvereenin auktoriteettiaseman. Kansanjoukot katsoivat hänen olevan tavallisten kuolevaisten yläpuolella. Häntä ei koskaan kutsuttu piispan nimellä, vaan sen sijaan hänet tunnettiin nimellä "Karthagon Donatus". Augustus valitti kerran, että donatistit reagoivat kiivaammin Donatusta vastaan tehtyyn loukkaukseen kuin Jeesuksen pilkkaan, minkä selittää monien katolisten kova ja tyly kielenkäyttö heidän puhuessaan Donatuksesta.

Kun Konstantinuksen hallituskausi alkoi olla lopuillaan, donatistit jatkoivat edelleen työtään kirkkonsa itsenäisyyden edistämiseksi ja he vastustivat yhä edelleen keisarin tai hänen viranhaltijoidensa puuttumista heidän uskonasioihinsa. He eivät kuitenkaan olleet ahdasmielisiä lahkolaisia. Augustus itse pani merkille myös sen, että donatistit eivät koskaan olleet painostaneet katolisia vaikka heillä olisi ollut ylivoima. Katoliset, jotka olivat aina valmiita vaatimaan suvaitsevaisuutta itseään kohtaan, eivät olleet kuitenkaan valmiita suomaan sitä donatisteille, kun jälleen kerran keisarilliset joukot lähetettiin nujertamaan näitä pelottomia ihmisiä. Kuitenkin huolimatta näistä jatkuvista vainoista donatistit kieltäytyivät hyväksymästä keisarin pyrkimyksiä muuttaa heidän Jumalan palvontatapojaan. Heidän mielestään "katoliset olivat huonoja maallisten kuninkaiden kanssa työtä tekeviä pappeja. Turvautuessaan kuninkaalliseen suosionn, he olivat samalla hylänneet Kristuksen."

Donatuksen kuoleman jälkeen Pohjois-Afrikan kansa jatkoi hänen esimerkkinsä viitoittamalla tavalla ja hänen opetuksiaan Jeesuksen teoista seurattiin peräti 300 vuoden ajan. Kun islam tuli tämän kansan keskuuteen, he ottivat sen innokkaasti vastaan, koska he olivat niin hyvin valmistautuneet siihen, mikä loppujen lopuksi merkitsi heille vain jatketta ja lisävahvistusta heidän jo siihen saakka seuraamalleen johdatukselle.