Tärppi 2/2012

Page 5

harri laaksonen Hallituksen jäsen

T

Talo täynnä kummeja

ST ry:n 18-30-vuotiaiden päivä- ja yökerho rientää 24 tuntia vuorokaudessa omilla teillään. Loput yhdistyksen jäsenet taas ovat ryhtyneet nuorten aikuisten kummitädeiksi ja kummisediksi – eivätkä tyydy ainoastaan muistelemaan omaa kadonnutta nuoruuttaan. Vaikka tekevät myös sitä kerhossaan.

Olennaista on havaita, että ikäryhmällä 18-30 ei välttämättä ole kontakteja ikääntyneisiin ihmisiin.Jos joku on palkkatyössä, hän voi sitä kautta tutustua ikäluokkaansa vanhempiin ihmisiin, toisin kuin työtön. Kummisedät ja kummitädit toimivat nuorempien työttömien sosiaalistajina ja valmentavat heitä toimimaan kaiken ikäisten ihmisten kanssa.

Hankesuunnitelmassa vuonna 2011 hahmoteltiin, että Kotipesän kokeiluprojektissa olisi pienehkö joukko nimettyjä kummeja, jotka avustaisivat tai ohjaisivat vapaaehtoisina nuorten ryhmiä. Tehtävänä mm. auton kuljettaminen, eräopastus, vapaaehtoistoimintaan tutustuttaminen yms. Huomattiin kuitenkin melko pian, että jäsenkunnasta löytyy paljon enemmän tahtoa ja kiinnostusta kummitoimintaan. Kummiuden sisältöä kannatti ryhtyä kehittämään ja jalostamaan.

Kesäinen pihaparlamentti on tänäkin vuonna täynnä jäseniä, jotka jakavat pyyteettömästi huomiota nuorten ryhmälle. Kesäterassin ohi ei nuori pääse ilman aktiivisten jäsenten kannustavia kommentteja. Jäsenet ovat myös levittäneet hankkeen sanomaa ympäri kaupunkia, mm. kauppojen ilmoitustauluille.

Nuorten ilmoittautumisia Kotipesähankkeeseen on maaliskuuhun 2012 mennessä tullut 24. Lukua on pidettävä kohtalaisen kovana, kun tietää vastaavien hankkeiden vaikeuden saada nuoria aikuisia työttömiä kiinni ja mukaan toimintaan. Harri Laaksonen

Sen lisäksi, että jäsenkummeja riittää antamaan neuvoja ja osoittamaan huomiota nuorille, kummit osaavat antaa arvokasta palautetta myös projektihenkilöille. Jäsenistön valpas ote hankkeen etenemisestä pitää osaaikaiset projekti-ihmiset liikkeessä ja samalla rahoittajalle (RAY) luvatun toiminnan käynnissä.

Tärppi 2/2012

5


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.