teluun koko kaupunkitilan käyttöliittymästä. Samoja kaikuja on löydettävissä myös muilta Suomessa tehdyiltä valtauksilta. Megafoni Helsinki -kollektiivi (2008) nimeää konfliktin tilan metropoliksi, jossa talonvaltaukset ovat vallankumouksellista kamppailua palkkatyösuhteista vapaasta elämästä. Vastaavasti Töölön entisen automuseon valtauksen yhteydessä Ulla Karvonen (2003) pohtii, kuinka talonvaltauksilla on valtaistava vaikutus ja kuinka ne tarjoavat mielekästä tekemistä niille, joilla ei ole yhteiskunnassa muuten tilaa. Molemmissa tapauksissa on kyse yhteiskunnan valtasuhteiden muuttamisesta ruohonjuuritasolta käsin. On ehkä liioittelua puhua talonvaltausten sosiaalipoliittisesta tehtävästä, mutta neuvotteluissa, kirjallisissa dokumenteissa ja EU-hankkeen perusteluissa korostuvat nimenomaan suuren nuorisotyöttömyyden vaarat ja syrjäytymisen ehkäisy. Passiivisen yhteiskunnallisen avun odottamisen sijaan talonvaltauksella syntyneen yhteisön esitetään tarjoavan aktiivisia ratkaisuja rakenteellisiin ongelmiin. Lopulta esimerkiksi työllistämiskokeilut kuitenkin kaatuivat byrokraattisiin esteisiin ja sopivien ihmisten puuttumiseen. Käytännössä sosiaalinen tavoite kosketti vain pientä osaa parisataahenkisestä valtaajayhteisöstä. Useimmille elämän valtaaminen merkitsi talonvaltauksen mukanaan tuomia voimaantumisen kokemuksia ja sosiaalisen verkoston laajentamista. Kokeiluesteetikko Eräs talonvaltausta määrittävistä piirteistä on tapahtuman väliaikaisuus. Valtauksen ensimmäisistä hetkistä alkaen varaudutaan tulevaan häätöön ja kohtaamisiin poliisin kanssa. Myös Uudella kulmalla oli jatkuvasti valtaajia päivystämässä ja yöpymässä sekä köysitikkaat viritettynä ullakolle, jonne oli tarkoitus lukittautua. Varautuminen osoittautui kuitenkin liioitelluksi Joensuun kaupungin pehmeän suhtautumisen ansiosta. Eräs haastateltu kuvaa muodostunutta välitilaa ”talonvaltauksen utopiaksi”:
200
Usein on semmonen niinku utopia talonvaltauksissa, että kyllä me tästä selvitään ja kaikki menee hyvin ja kyllä tässä pystytään keplottelemaan, mutta tällä kertaa ne niinku toteutu tavallaan ne lupaukset. Me pystyttiin jäämään sinne tosi pitkäks aikaa.
Tapahtuman suuruus ja poikkeuksellisuus olivat tärkeimpiä syitä, jotka saivat ihmisiä alun perin tulemaan valtaukselle. Suurimmalla osalla Uudella kulmalla aikaansa viettäneistä ei ollut erityistä poliittista osallistumismotiivia, vaikka myös valtausten ideologia sai osakseen paljon kiinnostusta. Radikalismi oli pikemminkin eräänlaista elämysshoppailua, josta voitiin palata normaaliin arkeen, kun tapahtumat kävivät tylsiksi tai vaarallisiksi. Seuraava haastattelukatkelma tavoittaa luultavasti parhaiten tyypillisen kokemuksen Uuden kulman valtauksesta: Et vappuna yks kaveri tuli silleen niinku tuolla on talo vallattu tänään ja niinku ois makee käydä kattomassa. Ja silleen mentiin sinne, istuttiin siellä ja kuunneltiin vähän niitten ketkä oli sen järjestäny juttuja. Ja siinä innostu heti ekasta päivästä.
Toinen haastateltava kuvaa talonvaltausta ”elämän kokeiluestetiikaksi”, jossa hän näkee myös pysyvän elämäntavan aineksia. Yhtenä valtauksen päämääränä on rikkoa kaupungin normaaliuden pintajännite poikkeuksen tuottaman elämyksellisyyden avulla. Monet myös (yli-)korostavat tapahtumien spontaaniutta esittämällä, ettei valtauksen tavoitteita juurikaan määritelty etukäteen, vaan niiden annettiin muotoutua tapahtumien ja syntyvän yhteisön ehdoilla. Ehkä parhaiten väliaikaisuuden ja pysyvän vision välisen ristiriidan tavoittaa aktivisti, joka hahmottelee tapahtumaa ”autonomisen urbaanin toiminnan työpajaksi”: Toisaalta tuossa valtauksessa on kyse kokeilusta... et etukäteen ei ollu selkeetä visiota, mitä se pysyvä toiminta tulis olemaan. En usko, et kovinkaan moni oli suunnitellu, et se valtaus olis isompi juttu kuin jokin viikonlopun kestävä autonomisen urbaanin toiminnan workshop.