henkilökohtaisia etappeja ja löytänyt mielekkään harrastuksen. Minulla on hyvä, lämmin asunto, vaikka vuokra nieleekin ison osan tuloista. (Mt.) Eläkkeellä opittu levollinen toimettomuus, kohtuullinen terveys, luovat harrastukset ja lämmin asunto ovat katkelman kirjoittajan vuonna 2009 kokemat hyvän elämän ainekset. Tämä kirjoituskeruun esimerkki tarjoaa hyvän lähtökohdan tarkentaa analyysikehystä, jota tässä artikkelissa hyödynnetään objektiivisesti tavoitettavien hyvän elämän ideaalien tutkimisessa. On huomattava, että vastaavanlaisia tuloksia sai J.P. Roos analysoidessaan suomalaisten sukupolvien elämäkertoja. Onni oli oman kodin saavuttaminen, joka oli ollut ensin tavoite, sitten täyttymys ja lopuksi saavutus. (Roos 1987.) Hyvän elämän ideaalien objektiivinen tutkiminen onnistuu vain empiirisesti. Ideaali on sosiaalisesti ja psykologisesti tietyssä ajassa ja paikassa rakentuva yksilöllinen tai yhteisön jakama arvo, pyrkimys, tavoite ja päämäärä. Se voi kestää uskontojen, uskomusten ja ideologioiden tapaan satoja, jopa tuhansia vuosia, tai ohjata yksittäisen ihmisen tavoitteita ja toimintaa vain pienen hetken. Hyvän elämän ideaali onkin monikerroksinen. Se on tunnistettavissa jokaisen yksittäisen ihmisen elämänkulussa ja kaikkien yhteisöjen sosiaalisissa ja kulttuurisissa merkitysverkostoissa. Hyvän elämän ideaali määrittyy yksilöllisesti ja yhteisöllisesti, ulkoisesti ja sisäisesti. Sisäisellä tarkoitetaan tässä elämänkulun aikana kasautuneita ja elämänkulun siirtymien myötä muuttuvia tavoitteita ja pyrkimyksiä (Giele & Elder 1998). Kuten tässä barometrissa toisaalla osoitetaan, varsinkin nuorten ammatilliset haaveet ovat varsin traditionaalisia ja realistisia. Aku Ankka -lehden tekemän kyselyn mukaan lapsista tytöt haluavat opettajiksi ja lääkäreiksi, pojat palomiehiksi ja poliiseiksi. Vanhemmalla iällä innostutaan lapsenlapsista ja nautitaan levollisesta toimettomuudesta. Näin yksilön elämänkulun erilaiset positiot
180
NUORISOBAROMETRI 2016
heijastuvat toimijuuden periaatteeseen ja tavoiteltavaan hyvän elämän ideaaliin. Elämänkulun eri vaiheissa elämänlaadun sisällölliset tavoitteet asetetaan eri tavoin (Vaarama ym. 2010). Mihály Csíkszentmihályi (2005, 17) kirjoittaa onnellisuudesta ja hyvästä elämästä jatkuvasti pakenevana päämääränä, joka muuttuu elämänvaiheen ja -tilanteen mukaan. Hahmotellessaan klassista käsitystään onnellisuudesta sisäisenä tilana hän (mt. 24–25) huomauttaa, että ulkoisena tilana hyvän ja onnellisen elämän saavuttaminen on käytännössä mahdotonta – yhden tavoitteen täytyttyä ihminen etsii tilalle jonkin uuden. Csíkszentmihályin (mt. 21–36) psykologiasta johdettua määritelmää voi pitää osana hyvän elämän ideaalin sisäistä tulkintaa, sillä se on yksittäisen ihmisen elämänkulkuun sidottu, yksilöpsykologisesti määrittyvä ja elämäntilanteiden mukaan muotoutuva suuntaviitta kohti tavoittamattomissa olevaa onnellista loppua. Tämän artikkelin kannalta tärkeässä asemassa ovat ulkoisista syistä johtuvat muutokset hyvän elämän ideaalissa (ks. Häkkinen 2013). Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu biologisten sukupolvien rytmiä noudattava muutostahti, jonka perustana on vanhempien ja lasten välinen ajallinen ero, noin 30 vuotta. Antti Häkkinen (2013) on tunnistanut jokaisen uuden sukupolven aina vuodesta 1700 lähtien kohdentaneen hyvän elämän ideaalia aiemmasta poikkeaviin päämääriin. Menneet vuosisadat osoittavat, että eräät perusarvot, asenteet, ajatukset, opit, tavat ja käytännöt välittyvät ylisukupolvisesti. Vanhemmat välittävät lapsilleen oppeja, arvoja ja käsityksiä, jotka ovat omaksuneet omilta vanhemmiltaan. Suku ja perhe muodostavat vahvan sosiaalisen instituution, jonka sidokset ovat sitkeää pääomaa ja kestävät myös kulttuuristen muutosten tuottamia häiriötiloja (ks. Haavio-Mannila ym. 2009, 11–12). Hitaasti muuttuvissa oloissa myös ideaali hyvästä elämästä muokkaantuu verkkaisesti. (Häkkinen 2013.) Biologisen sukupolven rytmiin yhdistyvä hyvän elämän ideaalin uudelleenmäärittyminen ei romuta vanhaa, hävitä