suuden kehittymiselle. Vuorovaikutteisessa prosessissa nuori itse on aktiivinen toimija, joka yksilönä hakee paikkaansa yhteiskunnassa ja pyrkii löytämään vastauksia itseään askarruttaviin kysymyksiin. Tämän prosessin aikana hän osaltaan omaksuu, osaltaan haastaa ja kyseenalaistaa ympäröivän yhteisön tavat toimia yhteiskunnassa, mutta myös pakottaa ympärillään olevan yhteisön perustelemaan omia toimintatapojaan (McDevitt & Chaffee 2002, 288ff.). Esimerkkinä tällaisesta prosessista voidaan nostaa esille suhtautuminen edustuksellisessa vaalidemokratiassa keskeiseen osallistumismuotoon, äänestämiseen. Kysehän on loogisesta toimintaketjusta, jossa vaalidemokratian (häiriötön) toiminta edellyttää toimivia vaaleja, joiden toiminnan perustana ovat sekä toimivat puolueet että osallistuvat, aktiiviset kansalaiset (Borg 1996b, 215). Tällaisen järjestelmän toimivuuden ja jatkuvuuden kannalta olennaista on uuden sukupolven sosiaalistaminen tähän toimintalogiikkaan siten, että he ymmrätävät omat vastuunsa ja mahdollisuutesa osana järjestelmää. Samalla nuori sosiaalistetaan ajatukseen siitä, että vaali-instituution kautta hän voi vaikuttaa myös omaan tilanteeseensa ja tulevaisuutensa ottamalla kantaa siihen, millaiseksi häntä ympäröivä yhteiskunta muokkautuu. Tästä kuitenkin seuraa myös se, että mikäli nuori ei koe vaaliosallistumista vastauksena häntä askarruttaviin kysymyksiin ja ongelmiin, hänen tuskin voidaan olettaa käyvän äänestämässä pelkästään ”muodon vuoksi” (myös Pacheco, 2008; Pfaff, 2009). Tässä kohdin on kuitenkin tärkeätä huomata ero niiden välillä, jotka eivät ole tulleet poliittisesti sosiaalistetuiksi vaalidemokratiaan ja niiden, jotka eivät koe vaaliosallistumista vastauksena omiin kysymyksiinsä. Ensimmäisten kohdalla kyse on puutteellisesta ymmärryksestä suhteessa vaalien funktioon osana kollektiivista mielipiteenmuodostusta. Jälkimmäisen kohdalla tämä äänestämisen funktio tiedostetaan, mutta sitä ei pidetä
tarkoituksenmukaisena tapana osallistua. Ongelmalliseksi demokratian toimivuuden kannalta tilanne muodostuu silloin, jos vaaliosallistumisen rinnalla ei ole muita toimivia ja tehokkaita kanavia, joita pitkin kansalaiset voisivat kanavoida näkemyksiään ja preferenssejään päättäjille. Viimeisten vuosien aikana voimakkaasti lisääntynyt nettiaktivismi ja verkko-osallistuminen voidaan nähdä yhtenä indikaattorina sille, että kansalaiset etsivät uusia vaikutusmuotoja ja -foorumeita perinteisten osallistumismuotojen rinnalle (erit. Rinne 2011), ja siten osaltaan pyrkivät muokkaamaan ympäröivää yhteiskuntaa omien toiveidensa mukaisesti. Tutkimuksen aineisto Artikkelin empiirisessä tarkastelussa keskitytään kahteen aiheeseen: nuorten politiikkakiinnostukseen ja äänestämishalukkuuteen. Tarkastelun kontekstuaalisena muuttujana toimii vastaajien kotiympäristön poliittisuus, johon suhteessa politiikkakiinnostusta ja äänestyshalukkuutta tarkastellaan. Kodin poliittisuuden ensimmäisenä mittarina käytetään kysymystä, kuinka usein tai harvoin vastaajat arvioivat lapsuudenkodissaan keskustellun politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista. Toisena mittarina käytetään kysymystä, onko vastaajien vanhemmilla tapana äänestää vaaleissa. Nuoren tietoisuus vanhempien vaaliosallistumisesta kertoo yhdellä tavalla siitä, kuinka ”läsnä” vaalit osallistumismuotona ovat kotikasvuympäristössä. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona käytetään vuoden 2009 aikana kerättyä valtakunnallista Nuorten politiikka 2009 -kyselyaineistoa (jatkossa NP2009). Aineisto koostuu toisen asteen oppilaitoksissa, ammattioppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevista pääosin 16–22-vuotiaista nuorista.2 Vastaajien edustavuuden kriteerinä käytettiin otantavaiheessa oppilaiden maantieteellistä sijoittumista. 80
Nuoret ja ääni_taitto.indd 80
26.4.2012 22:50:24