
1 minute read
Helsinki-Vantaa valmistautuu lentoliikenteen paluuseen
Lentoasemayhtiö Finavia on kehittänyt pitkäjänteisesti Helsinki-Vantaan lentoasemaa palvelemaan kasvavan matkustajamäärän palveluiden parantamista, nopeuttamista ja tehostamista. Tänä vuonna valmistuva terminaalin 2:n laajennus, johon liittyy uuden näyttävän sisäänkäynnin teko siihen liittyvine matkakeskuksineen, valmistaa osaltaan lentokenttää korona-ajan jälkeiseen lentoliikenteen lisääntymiseen.
Advertisement
Vuonna 2014 alkanut Finavian Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelma rakentuu ns. one roof -konseptin mukaan. Kaikki lentoaseman toiminnot löytyvät siis yhden katon alta, jolloin myös siirtyminen portilta toisella on kentälle tärkeille vaihtomatkustajille helppoa ja nopeaa. Nyt valmistuva terminaali 2:n uusi suuri neliönmuotoinen lähtöaula nopeuttaa ja selkeyttää kentältä matkalle lähtevien asiointia. Saapuvia matkustajia palvellaan tekemällä uudisosaan yksi iso matkatavaran luovutusaula, jossa on nykyistä kenttää enemmän matkatavaran luovutushihnoja. Saapuvien matkustajien asiointia on parannettu myös mm. helpottamalla matkatavaroiden noukkimista nykyiseen verrattuna.
Uudistamista on pohjustettu suunnittelukilpailulla, jossa nyt työn alla olevan kokonaisuuden voitti arkkitehtitoimistojen ALA ja HKP sekä liikenne-, talo-, rakenne- ja geotekniikan osalta suunnittelutoimisto Rambollin rakentama ehdotus. Hanketta on viety eteenpäin allianssimallilla, jonka rakennuspalvelujen tuottajaksi valikoitui SRV, ja jossa Finavia toimii sekä tilaajana että tilaajan rakennuttajana. Kun SRV liittyi ryhmään 2017, siirryttiin toteutussuunnitteluun, jossa myös kehitettiin suunnitelmia. - Saimme tehdyksi kokonaisuuden, jossa Peikon toimittama runko, julkisivut ja katot etenivät nopeasti lohko kerrallaan ylös asti tontin perältä eli vanhasta terminaalista ulospäin saattosillalle päin tullen. Saimme näin lämmöt päälle ajateltua aiemmin ja pääsimme tekemään sisäpuolella töitä ennakoitua pikemmin, kertoo Allianssin projektipäällikkönä vuodesta 2017 alkaen toiminut Ossi Inkilä SRV:stä.
Hanke koostuu useista vaiheista. Työ alkoi mm. pysäköintilaitokset P1 ja P2 sisältäneillä puruilla sekä tilapäisten liikkumisratkaisujen teolla ja tonteilla olleen tekniikan siirroilla, joilla tehtiin tilaa uuden terminaalin rakentamiselle. Uutta osaa tehdään noin 45.000 neliötä. Vanhan osan saneeraus ja siihen liittyvät pienet laajennukset ovat noin 34.000 neliön kokonaisuus. Terminaalista tehdään kehäradan asemalle uusi kulkuyhteys 40 metrin syvyyteen. Uudet siltakannet ja rampit terminaaliin saapumista ja sieltä lähtemistä varten, joissa SRV:n infrarakennuskumppanina on ollut Kreate, ovat laajuudeltaan noin 35.000 neliötä. Uuteen P-laitokseen tulee paikat noin 1800 ajoneuvolle. Näistä osaprojekteista vanhan puolen korjaaminen ja uudistaminen alkaa vaiheittain, kun uudisosa valmistuu ja toiminnot siirtyvät sinne. Viimeiset nykytoiminnot jättävät vanhan osan kesään 2022 mennessä.
Liikennejärjestelyissä rakentuu kokonaan uusi henkilö- ja linja-autoliikennettä palveleva matkakeskus, jossa tulevaa ja lähtevää liikennettä palvelee aiempaa isompi siltakansi uuden pääsisäänkäynnin edessä. Lisäksi on mm. levennetty yhtä alueelta poisjohtavaa siltaa.