Opetusneuvos neuvoo ja kehittää

Vuosi 2021 alkoi käsityön opetuksen osalta suotuisasti, kun oppiaine sai vihdoin oman opetusneuvoksensa Opetushallitukseen. Tekinen Opettaja-lehti pääsi haastattelemaan tuoretta opetusneuvos Tiia Hintsaa hänen mielenkiintoisesta työstään.

Opetusneuvos Tiia Hintsan kasvot ovat varmasti monelle Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y.:n toiminnassa mukana olleille tutut. Tiia on toiminut niin TAO r.y:n hallituksessa kuin TO-lehden toimituksessakin. Nyt työ TAO r.y:n parissa on saanut jäädä taakse ja Tiian työt ovat siirtyneet Jyväskylän normaalikoulun käsityön lehtorin toimesta Opetushallituksen leipiin Helsingin ja kotikonttorin välille. Käsityön opetuksen kannalta muutos on kaivattu, sillä aiemmin käsityön opetuksen tehtävät oli jaettu eri neuvosten kesken ja aikaa oppiaineen kehittämiseen ei ollut riittävästi.

Tie opetusneuvokseksi

Etelä-Savosta kotoisin olevan Tiian tie käsityön opetuksen asiantuntijaksi on ollut monivaiheinen. Tiia on kasvanut pienestä tytöstä asti ajatukseen siitä, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien käsitöitä, on vain niitä töitä, joita voi omin käsin tarvittaessa tehdä ja nähdä lopputuloksen. Hän kertoo olleensa jo pienestä pitäen isänsä mukana erilaisissa hommissa, välillä ehkäpä vähän jaloissa pyörien. Isä opetti Tiian mm. ompelemaan ompelukoneella ja osti ensimmäiseksi autoksi VW Golf -projetin, jossa auto ensin purettiin “atomeiksi” ja sitten kasailtiin pikkuhiljaa vuoden aikana valmiiksi verhoiluja myöden. Tiian kotona ei juuri ole eroteltu naisten ja miesten kädentaitoja, vaikka vanhemman polven osaaminen onkin ehkä painottunut enemmän sukupuolen mukaan.

Savonlinnan taidelukion jälkeen silloisen Kuopion Käsi- ja taideteollisuus akatemian (AMK) käynyt Tiia päätyi Mikkelin käsi- ja taideteollisuus ry:n palvelukseen Etelä-Savon alueen eri käsityökeskuksiin (nyk. Taito-shopit) vastaamaan toimipisteiden kädentaitojen opetuksesta ja käsityömyymälöiden hoitamisesta. Vuonna 2000 hän kirjautui Helsingin yliopistoon lukemaan itsensä tekstiilityön opettajaksi. Opintojen aikana hän opiskeli pitkänä sivuaineenaan itselleen Turun yliopiston Rauman yksikössä myös teknisen työn opettajan pätevyyden. Opinnot kestivät tiiviissä tahdissa tehden yhden lukuvuoden.

Työkokemusta moninaisista käsityön opetukseen liittyvistä työtehtävistä on kertynyt liki 25 vuotta aina Tansaniasta vuodelta 1997 saakka. Tiia kuuluu myös monen koulun käsityön luokasta löytyvän ”Kirja käsityöstä, vuosiluokkien 1-7 käsityön opetus” -kirjoittajatiimiin. Kirjan aiempi painos käsitteli vuosiluokkien 3-6 opetusta.

Poliitikot päättää, opetusneuvos neuvoo

Opetusneuvoksen työ kuulostaa vaikutusvaltaiselta. Tiia kuitenkin kertoo, että opetusalan viranomaisten työnjako on jaettu tarkasti moneen eri rooliin, joista hänen työroolinsa on Opetushallituksessa, jonka tehtävänä on muun muassa päättää toimivaltaansa kuuluvien opetussuunnitelmien perusteista, osallistua erilaisiin kehittämishankkeisiin ja palvella tiedolla.

Valta muissa opetuksen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä on opetushallinnon sijaan poliittisella järjestelmällä, kuten eduskunnalla, opetus- ja kulttuuriministeriöllä sekä viime kädessä koulutuksen järjestäjillä, kuten kunnilla. Opetushallituksen ja opetusneuvoksen tehtävänä on toimia virkamieskoneistossa asiantuntijan roolissa niin päätöksen teon taustalla, kuin sen jälkeenkin.

Kysyttäessä Tiialta mielipiteitä moniin käsityön opettajia puhuttaviin asioihin, Tiia toteaa, ettei hänellä ole virkansa puolesta sananvaltaa kaikkiin käsityöoppiaineeseen liittyviin asioihin.. Samalla hän kuitenkin neuvoo, kuinka asian edistämiseksi olisi hyvä toimia. Esimerkiksi käsityön luokkien laitekannasta kysyttäessä Tiia kertoo, että mikäli Opetushallitus linjaisi perustetekstissä käsityön luokkien kone- ja laitekannasta, tarkoittaisi se käytännössä sitä, että jokaisesta Suomen koulusta aina Hangosta Ivaloon olisi löydyttävä ne. Tällaista valtaa Opetushallituksella ei siis yksinkertaisesti ole.

Tiia kertoo, että hänen tehtävänsä opetusneuvoksena on toimia asiantuntijana olemassa olevien, opetusta määrittävien lakien ja asiakirjojen parissa, eikä niinkään olla määrittämässä niitä. Valtakunnallinen opetussuunnitelman perusteteksti määrää reunaehdot, joita opetushallitus pitää reunaehdot, joiden mukaan Opetushallitus toimii. Perusteteksti myös ohjeistaa opetuksen järjestäjää toimimaan ja päättämään paikallisesti paikalliseen opetussuunnitelmaan tulevista kirjauksista.

Tiia korostaakin pedagogisten ainejärjestöjen, kuten TAO r.y:n ja TOL:n roolia vaikuttamistyössä oppiaineen kehittämiseksi yhteistyössä yliopistojen ja yhteiskunnan koulutustoimijoiden kanssa kuin myös poliittisen taustatyön osalta. Myös yksittäisillä käsityön opettajilla on iso rooli oman koulunsa ja kuntansa käsityön opetuksen kehittämisessä kulloisenkin opetussuunnitelman määräysten mukaan.

Koulutuksia ja arviointia Opetushallitus tarjoaa juuri nyt opetussuunnitelman ja uudistuvan arvioinnin toimeenpanon tueksi ilmaista ja helpos-

ti tavoitettavaa koulutusta kentälle. Nykyisestä maailmantilanteesta johtuen koulutukset ovat tulleet entistä helpommin saavutettaviksi, kun käytössä ovat olleet etäyhteydet. Tiian työajasta onkin kulunut paljon aikaa 1.8.2020 voimaan astuneen, 10.2.2020 uudistetun, oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa, luku 6 parissa sekä taide- ja taitoaineiden arvioinnin uudistumisen kouluttamisessa. Käsityön opetuksen osalta arviointiluvun päivitys on herättänyt kysymyksiä ja Tiian mukaan yllättävän monelle opettajalle on edelleen epäselvää, mitä mikäkin opetussuunnitelman perusteisiin kirjattu termi tarkoittaa.

Hän neuvoo, että opetus tulee suunnitella opetussuunnitelman asettamien tavoitteiden perusteella, vaikka luokassa tehtäisiinkin samoja asioita kuin aikaisemminkin. Omaa opetusta pitää katsoa uudesta näkökulmasta, jotta oppiaineille asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on oppilaalle mahdollista. Jos oppimistehtävät eivät suuntaudu siten, että oppilas voisi tavoitella oppiaineen tavoitteita, on oppiaineessa edistymistä hyvin hankala arvioida kriteerien mukaan. Opetussuunnitelmasta löytyvät arviointikriteerit ovat osaamisen kuvauksia, eivätkä tavoitteita, joiden pohjalta opetusta toteutetaan.

Omat haasteensa käsityön opetuksen arvioinnille tuottavat myös valinnaisaineet. Yksinkertaistettuna taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit ovat jatkumoa kaikille yhteisen käsityön oppiaineelle ja vaikuttavat siten käsityön päättöarviointiin. Sen sijaan koulukohtaiset valinnaisaineet arvioidaan omana kokonaisuutenaan riippuen tarjotun valinnaisen aineen laajuudesta. Alle 2 vvt laajuiset valinnaiset aineet arvioidaan sanallisesti ja 2 vvt ja sen yli kokonaisuudet arvosanalla. Jos sanallisesti arvioitu valinnainen aine katsotaan jonkin yhteisen aineen syventäviksi opinnoiksi, sen suoritus voi korottaa kyseisen oppiaineen päättöarvosanaa. Tämä korottamisen periaate tulee kirjata paikalliseen opetussuunnitelmaan. Opettajan vastuulla on dokumentoida itselle talteen ja todentaa valinnaisaineesta oppilaan näyttämä osaaminen, jolla voi olla vaikutusta päättöarviointia tehdessä.

Tiia myöntääkin, että käsityön arviointi on nykyisellään melkoinen viidakko, mutta uskoo, että visualisoimalla ja myllyttämällä asiaan opettajien kanssa, asia saadaan aukeamaan. Moni opettaja onkin koulutuksissa kiitellyt siitä, että ovat vihdoin ymmärtäneet mistä oikein on kyse.

Oppiaineen tulevaisuus puhuttaa Oman osuutensa opettajien kokemien epäselvyyksien osalta käsityön opetussuunnitelmaan liittyen on varmasti aiheuttanut käsityön opetusjärjestelyjen murros. Tiian mukaan käsityön termien käyttö on hakenut vielä muotoaan ja epäselvyyksiä on mm. siitä, mitä ovat käsityön opetuksen sisällöt ja mitä nimeä kantavat käsityön eri työtavat. Opetuksen sisältöjä ovat innovointi, muotoilu, kokeilu, dokumentointi ja arviointi, tekeminen, työturvallisuus, yrittäjämäinen oppiminen sekä tiedostaminen ja osallistuminen. Käsityön työtavat ovat teknisen työn- ja tekstiilityön työtavat.

Tiia toivoisinkin keskustelua käsityön termistön osalta niin valtakunnallisesti, esimerkiksi pedagogisten järjestöjen välillä, kuin paikallisesti opettajien keskuudessa siitä, mitä käsityö niminen oppiaine on tai ei ole. Esimerkiksi hän nostaa monimateriaalisuuden, joka on vasta hiljattain täsmennetty e-perusteisiin siihen muotoon, mitä POPS2014 käsityön perustetyöryhmä silloin luomallaan termillä tarkoitti. Edelleenkään monimateriaalisuuden osalta ei ole mainittu eri materiaaleja tai niiden ominaisuuksia, vaan valinta on käsityön opettajilla. Tiian mukaan käytännössä tämä mahdollistaa vaikkapa sen, että esimerkiksi pohjoisessa käsityön tunneilla voidaan käyttää poronluuta kulttuuriperinteestä kumpuavana materiaalina.

Oppiaineen tulevaisuudesta puhuttaessa Tiia nostaa esille myös käsityön merkityksen muuttumisen. Jos tarkoituksena aikaisemmin oli tuottaa tietynlaista osaamista palvelemaan suoraan esimerkiksi maatalouden ja rakennusteollisuuden tarpeita, ei käsityön merkitys ole nojannut näihin lähtökohtiin enää pitkään aikaan. Tiia kokee, että käsityön opetuksen merkityksenä tämän hetken opetussuunnitelmassa on tutustuttaa ja innostaa oppilaita rilaisten materiaalien käsittelyyn, tutkimiseen ja kokeilemiseen sekä auttaa oppilaita löytämään vahvuuksiaan kädentaitoihin liittyen. Tiia nostaa merkitykselliseksi myös käsityön synnyttämän innostuksen jatko-opintoihin, liittyivätpä ne sitten

❛❛ Pitäisi olla valmis oppimaan jotain uutta myös omaan työhönsä. ❜❜

suoraan tai vain välillisesti käsitöihin.

Tiia näkee, että käsityön tehtävänä on opettaa oppilaille myös tulevaisuustaitoja, eli niitä valmiuksia, joita tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Oppitunneilla opitaan muitakin taitoja, kuin vain vasaran tai sahan heiluttamista. Oppimistehtävissä hän korostaa mm. tarvelähtöisyyttä, joka kasvattaa oppilaiden minäpystyvyyden tunnetta. Hänen mukaansa näitä tulevaisuustaitoja pitäisi pitää enemmän esillä myös käsityön vaikuttamistyössä.

Käsityön haasteista puhuttaessa Tiia nostaa esille kokemuksensa siitä, että oppilaan käsityöprosessi harvemmin on dynaaminen, jonka vuoksi erityisesti hitaimmat oppilaat tarvitsisivat enemmän tukea ja aikaa oppimiselleen, kuin nykyisin on tarjolla. Hänen mukaansa omat haasteensa asettaa nykyinen tuntijakoasetus, joka sallii opetuksen järjestäjien jättää vain 2 vvt käsityötä yläkoulussa vuosiluokilla 7-9 opetettavaksi. Lisäksi yläkoulun pienessä tuntijaossa on Tiian mukaan ongelmallista se, että nykyisen opetussuunnitelman vuoksi kosketuspintaa kumpaakaan käsityön työtapaan ei pääse kunnolla syntymään. Hän kokee, että 3 vvt yläkoulussa tarjoaisi jo huomattavasti enemmän mahdollisuuksia oppimiselle ja osaamiselle.

Yhdessä eteenpäin

Tulevaisuudessa Tiia toivoisi, että perusopetuslain määrittelemää oppiainetta käsityö lähestyttäisiin oppiaineena, jossa on olemassa niin tekstiilityön kuin teknisen työn työtapoja, mutta huomioitaisiin myös se, että näiden työtapojen välimaastoon asettuu myös monta sellaista konetta, laitetta ja tekniikkaa, joita molemmilla työtavoilla voidaan

hyödyntää. Esimerkiksi hän mainitsee useita viime TO-lehdessä (1/2021) käsiteltyjä laitteita, kuten laserleikkuri, 3Dtulostin, tarraleikkuri tai tekniikkana elektroniikka. Hän kuitenkin mainitsee, että molemmilla käsityön työtavoilla saattaa olla oma lähestymisensä näiden laitteiden ja tekniikoiden hyödyntämisen suhteen. Esimerkiksi elektroniikan osalta teknisen työn työtavoille luontaisempaa on komponenttien sijoittaminen piirilevylle ja pehmyt juottaminen kun taas tekstiilityön osalta pehmytjuotosta vastaavat erilaiset sähköä johtavat langat. Olennaista molemmissa tapauksissa on myös ymmärtää komponenttien toimintaperiaate ja se, miten ne virtapiiriin sijoittuvat ja miksi. Tiia kokee, että oppilaille olisi hyödyllistä huomata, että samoja laitteita ja välineitä voi hyödyntää monipuolisesti.

Tärkeänä tällaisen tulevaisuuskuvan toteutumisessa Tiia pitää sellaista yhteisopettajuutta, jossa molempien käsityön työtapojen asiantuntijat tekevät tiivistä yhteistyötä opetuksen suunnittelussa ja ehkä osin myös toteutuksessakin. Hän kuitenkin myöntää, että pakottamalla haluttuun lopputulokseen ei päästä, vaan molempien työtapojen opettajilta vaadittaisiin mielenvalmiutta oppiaineen kehittämiseksi koulutasolla. – ”Pitäisi olla valmis oppimaan jotain uutta myös omaan työhönsä”, Tiia sanoo.

Tiian mukaan opettajat eivät myöskään välttämättä tiedä riittävästi toistensa töistä, jonka vuoksi pitäydytään helposti perinteisessä TN / TS jaossa, joka ei perusopetuslain mukaan ole oppiaineen nimenä mahdollinen. Tiia peräänkuuluttaakin tervettä uteliaisuutta myös oman työnkuvan ulkopuolelle.

TEKSTI: ALEKSI TUPASELA

KUVAT: TIIA HINTSA

ASUU:

Jyväskylässä (Kotoisin Kangasniemeltä, Etelä-Savosta)

KOULUTUS:

Savonlinnan taidelukio -93, Erityistekniikoiden artenomi, AMK 1998, Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia (nyk. Savonia ammattikorkeakoulu)

KM 2004 Helsingin yliopisto käsityötieteenlaitos, tekstiilityön opettaja (Turun yliopisto käsityökasvatuksen opinnot 2003, teknisen työn opettaja).

HARRASTUKSET:

Partio, tanssillinen voimistelu, kädentaidot hyvin laajasti, lenkkeily, hiihto, pyöräily, luonnossa vaeltaminen, mökkeily ja kaikkinainen siihen liittyvä puuhastelu, oman pihan ja puutarhan hoito, huonekalujen entisöinti, lasten harrastusten mahdollistaminen

TÄMÄ INNOSTAA NYT:

Teen paljon itse ja monta projektia on tekeillä yhtä aikaa. Juuri nyt suunnittelen omalle pihalle työkaluvajan ja terassipöydän rakentamista ensi kesäksi, työn alla on pitsineulesukat koska kaarrokevillapaidan sain juuri valmiiksi, ompeluhuoneessa odottaa pino vielä keskeneräisiä kesävaatteita.

MOTTO:

Elämässä pitää uskaltaa uskaltaa.