Avoin näyttämö - Käsikirja teatterin uudistajille, Teatteri 2.0

Page 84

TEATTERITUOTTAJAN

PUHEENVUORO

Ymmärrys

O S A 1 P U H E E N V U O R O T

Hyvä ja avoin kommunikointi lisää ymmärrystä kanssatekijöiden työn todellisuudesta, tarkoitusperistä ja tarpeista. Asioiden laajempi hahmottaminen auttaa esimerkiksi välttämään turhia konflikteja, jotka monesti johtuvat juuri ymmärryksen puutteesta ja kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan. Kun taiteellinen työryhmä tietää tuotannolliset realiteetit, he tietävät myös miksi tuottaja esimerkiksi ei pysty lisäämään jonkin osa-alueen resursseja. Tai toisaalta kun jonkin taiteellisen idean toteuttaminen vaatiikin muutosta tuotannollisiin suunnitelmiin, on niihin mahdollista reagoida ratkaisukeskeisesti, kun tuottaja on sisäistänyt taiteelliset tarkoitusperät. Tuottajan näkökulmasta tämä liittyy myös laajemmin ymmärrykseen taiteellisen työskentelyn lainalaisuuksista. Taiteellinen työ on etsimistä. Se ei aina ole loogista, se ei aina ole järkevää, mutta se ei tarkoita, että se välttämättä on väärin, turhaa tai typerää. Taiteellinen työ edellyttää kokeilua, virheiden tekemistä ja vääriä ratkaisuja, ja välillä niillä on taloudellisia seurauksia. Tähän on mahdollisuuksien mukaan ennalta varauduttava. Taiteellinen prosessi ei tavallisesti ole suoraviivainen, turhaa työtä tehdään – joskus paljonkin – ja se kuuluu asiaan.

Luottamus Syvällistä ymmärrystä seuraa luottamus toiseen tekijään. Joskus se on mahdollista saavuttaa jo ensimmäisessä yhteisessä prosessissa, joskus se vaatii pidemmän yhteisen historian. Luottamus vähentää tarvetta yksityiskohtaiseen kommunikointiin, koska toisen tekemiin ratkaisuihin voi luottaa ilman jatkuvaa varmistelua. Tämä edesauttaa sujuvaa työskentelyä. Tuottajana voin hyväksyä ja mahdollistaa älyttömältäkin kuulostavia ideoita tai yksittäisiä tarpeita ilman sen kummempia perusteluja, jos luotan asian esittäjään. Myös kyseisen prosessin taiteellisten lähtökohtien tunteminen tukee tätä. Tällöin tiedän, että taiteellisesta näkökulmasta asia on tarpeellinen.

SAARA

RAUTAVUOMA

84


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.