Pienen hauen pyydystys -käsiohjelma

Page 1

PIENEN HAUEN PYYDYSTYS

Juhani Karila - Lija Fischer

Ohjaajan sana:

Meidän Lappi on risteysasema. Se on paikka, jossa rajat ovat utuisia ja maailmat kuultavat toistensa läpi. Se on paikka, jossa maaginen on arkista ja uskomaton tuiki tavallista. Se on paikka, josta palatessaan ihminen ei ole sama, joka oli sinne lähtiessään.

Rakastan maagista realismia, ja olen halunnut tuoda näyttämölle maailman, jossa maaginen ja arkinen nivoutuvat toisiinsa ja elävät näyttämöllä rinnakkain. Pienen hauen pyydystyksen myötä olen tutustunut entistä enemmän suomalaiseen mytologiaan. Se on valtavan rikasta ja kiehtovaa. Taiteilijana on kihelmöivää päästä luomaan hahmoja, jotka ovat olemassa vain mielikuvituksessa ja tutkia, millä tavoin ihmiset ja mytologian maailmasta kotoisin olevat olennot kohtaavat ja kommunikoivat toistensa kanssa. Myyttisiä hahmoja on tuotu näyttämölle muun muassa nukketeatterin keinoin, ja olen tehnyt ohjaajana erittäin tiivistä ja palkitsevaa yhteistyötä nukketeatteritaiteilija Mira Taussin kanssa. Olemme luoneet teoksen, jossa nukketeatteri on orgaaninen osa kerrontaa ja näytelmän maailmaa. Päähenkilö Elina kantaa itsessään kirousta. Minusta tuntuu, että jokainen meistä kantaa jonkinlaista kirousta. Jotain, mikä jäytää sielua ja kuluttaa elinvoimaa. Jokaisen kirous on omanlaisensa, eikä sitä välttämättä heti edes tunnista kiroukseksi. Ja kirouksesta irti pääseminen vaatii jokaiselta omanlaistaan matkaa. Esityksen maailmassa koen lohdullisena ajatuksen, että omasta kirouksestaan voi vapautua. Mutta yksin se ei onnistu. Vain kohtaamalla muita ihmisiä voi ymmärtää itseään.

Olemme tottuneet ajattelemaan paikkaamme maailmassa romanttisen rakkauden kautta. Kuitenkin, se on vain yksi tapa rakastaa. Ei sen huonompi, mutta ei sen parempi kuin muutkaan tavat. Rakkaussuhde uuteen yhteisöön, ystävään, taiteeseen tai vaikka peijooniin voi olla yhtä syvää. Olennaista onkin uskaltaa rakastaa, vaikka se joskus tuntuisikin kiroukselta.

Lija Fischer, ohjaaja

Ohjaus ja dramatisointi Lija Fischer

Alkuperäisromaani Juhani Karila Nukke- ja esineteatteriohjaus Mira Taussi Puku- ja lavastussuunnittelu Veera-Maija Murtola Valo- ja projisointisuunnittelu Juha Haapasalo Äänisuunnittelu ja musiikki Ville Leppilahti

Kampausten ja naamioinnin suunnittelu Emmi Puukka Peijooninuken suunnittelu ja rakennus Helena Markku Muiden nukkien suunnittelu Mira Taussi Muiden nukkien rakennus Olga Suutari, Virpi Antila

Taistelukoreografia Ville Seivo Tuottaja Heidi Kollanus Apulaistuottaja Anu Lassila Rooleissa

Petra Ahola Elina Ylijaako, Jokiraukka

Petra Karjalainen Heta, Keippanan Janna, Astraaliopas

Minerva Kautto Janatuinen

Juha-Matti Koskela Keijo, Asko, Tuomas, Astraaliopas Suvi-Sini Peltola Naapuri, Marke, Riipin-Akka, Astraaliopas, Jokiraukka

Tommi Raitolehto Poliisi, Pöllö, Astraaliopas Ville Seivo Näkki, Jousia, Kunnanjohtaja, Jokiraukka Lisäksi näyttämöllä Peijooni, Moukku-Olli sekä olentoja, joilla ei ole nimeä eikä juuri muotoa

Tekninen toteutus Näyttämöpäällikkö Veera Laitinen Apulaisnäyttämömestari Anssi Lankinen Kuiskaaja-järjestäjä Mia Saarinen Tarpeistonhoitaja Johanna Harjunpää Pukija Katri Innanmaa

Videokuvaukset Tero Koivisto Valo- ja äänioperointi Jarkko Rotstén / TJ. Mäkinen Kampaukset ja naamiointi Sari Raution johdolla Emmi Puukka (teosvastaava) ja Tiina Ryynänen Pukujen valmistus Eila Jouttunpään johdolla Päivi Hatanpää (teosvastaava), Taija-Leena Autio, Satu Eriksson, Päivi Hatanpää, Inessa Tapala, Heli Tapper Tarpeiston valmistus Virpi Antila, Olga Suutari Lavastuksen valmistus Aatu Rantasen johdolla Martin Jolly, Heli Luukkanen, Toni Palander, Marianne Rautiainen, Raino Saastamoinen, Anssi Suutarinen, Kari Toivanen, Seija Vuorinen Viestintä ja markkinointi Sari Andersson Graafinen suunnittelu, valokuvaus ja promovideo Kari Sunnari Esityksen valmistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus

Näytelmän oikeuksia valvoo Agency North

Kantaesitys 17.1.2023 Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa Kesto noin 2h 45min (sisältää väliajan)

ttt-teatteri.fi
Juhani

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.