Page 1

KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA RAKENTAMASSA Titta Andersson-Bohren (toim.)


Kirjoittaja Titta AnderssonBohren on ehdolla eduskuntaan 2015 Hämeestä. Titta on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Pietarin Eurooppalaisesta yliopistosta ja yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta. Vuosina 2005 – 2011 Titta työskenteli useamman vuoden Brysselissä, mukaan lukien Alexander Stubbin avustajana. Kotikaupungissaan Riihimäellä Titta toimii tällä hetkellä kaupunginvaltuutettuna, kirkkovaltuutettuna sekä sivistyslautakunnan jäsenenä. Hän on naimisissa sveitsiläisen miehen kanssa, ja on kahden lapsen äiti. ”Haluan rakentaa kestävän tulevaisuuden seuraaville sukupolville.” www.tittaab.fi

Kestävää tulevaisuutta rakentamassa Toimittanut: Kustantaja: Kirjoitusasu: Taitto: Paino:

Titta Andersson-Bohren Huomisen Häme ry. Virve Raunio Taru Kosunen Juvenesprint Oy, Tampere 2015


Sisällysluettelo Esipuhe - Titta Andersson-Bohren

4

Talous - Titta Andersson-Bohren

6

Suomi euroalueen ytimessä Piia-Noora Kauppi

8

Kasvurahastojen sijaan tarvitsemme muutoksia verotukseen ja sääntelyyn Kai Mykkänen

13

Yrittäjyys ja työllisyys - Titta Andersson-Bohren

16

Yrittämisen esteistä eroon Mika Herpiö

18

Suomi on hyvä maa yrittää Lenita Toivakka

21

Euroopan unioni - Titta Andersson-Bohren

24

Suomen maatalous osana EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa Kyösti Arovuori

26

Kuinka olla kokoaan suurempi vaikuttaja? Henrik Ruso

30

Venäjä - Titta Andersson-Bohren

34

Suomen tulevaisuudennäkymät suhteessa Venäjään: Kohti uutta lähestymistapaa Vladimir Gel’man

36

Venäjän talous ja Suomen kauppa Venäjän kanssa hitaamman kasvun aikaan Vesa Korhonen

40

Ympäristö ja energia - Titta Andersson-Bohren

46

Suomessa on vielä runsaasti hyödyntämätöntä tuulivoimapotentiaalia Miia Wallén

48

Resurssitehokkuudella kohti kestävää kasvua Sirpa Pietikäinen

52

Varhaiskasvatus ja koulutus - Titta Andersson-Bohren

56

Ammattikoulutus ja oppisopimukset - Sveitsin vaurauden salaisuus Rudolf Strahm

58

Tulevaisuuden koulua etsimässä Sirpa Arkko

62

Sosiaali- ja terveyspalvelut - Titta Andersson-Bohren

66

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluasiakas tekee valintoja Aino Närkki

68

Pidempiä työuria työhyvinvointia edistämällä Heli Säkkinen

74


Esipuhe Titta Andersson-Bohren

Haluan jättää seuraaville sukupolville vielä nykyistäkin paremman, kansainvälisen, avoimen ja turvallisen Suomen. Suomen, jossa on vakaa talous, puhdas luonto sekä toimivat ja laadukkaat palvelut, ja josta lapsemme ja lapsenlapsemme voivat olla ylpeitä. Tässä kirjassa käsittelen teemoja, joita pidän erityisen tärkeinä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Seuraavissa luvuissa olen tuonut tiivistetysti esiin omat näkemykseni keskeisiin kysymyksiin taloudesta, yrittäjyydestä ja työllisyydestä, sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluista, energia- ja ympäristöasioista sekä suhteistamme Venäjään ja Euroopan unioniin. Lisäksi kirjassa on 14 erinomaista kirjoitusta arvostamiltani asiantuntijoilta, joihin minulla on ollut ilo tutustua viimeisen 10 vuoden aikana Elinkeinoelämän keskusliiton ja Euroopan parlamentin palveluksessa Brysselissä, Moskovan suurlähetystöllä ja Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa sekä luottamustehtävissä Riihimäellä. Kirjoittajissa on sekä paikallisia että valtakunnallisia vaikuttajia niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

4


He edustavat erilaisia arvomaailmoja ja poliittisia kantoja. Yhteenkoottuna heidän ajatuksensa muodostavat mielenkiintoisen tiekartan siitä, missä olemme ja minne olemme menossa. Tarvitsemme keskustelua yli puolue-, sukupolvi-, toimiala- ja valtiorajojen. Toivon, että tämä kirja tarjoaa mielenkiintoisia faktoja ja näkökulmia näiden keskustelujen ja myös päätöksenteon pohjaksi! Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille sekä Sinulle lukija!

Riihimäellä 19.3.2015

Titta Andersson-Bohren

5


Talous Titta Andersson-Bohren

Julkisen sektorin palvelutarjonta on laajentunut liiaksi yhä pienenevään veronmaksajien joukkoon nähden. Epäsuhta pahenee entisestään lähivuosina eläköitymisen kiihtyessä ja huoltosuhteen heiketessä. Talous supistuu. Näin ollen julkisten palveluiden on supistuttava ja tehostuttava vastaavasti. Muuten syömme velaksi ja jätämme tuleville sukupolville laskun. On tehtävä selkeää priorisointia siitä, mitä julkisia palveluita haluamme tuottaa ja mitä emme. Vain näin voimme varmistaa, että resurssit riittävät valitsemiemme palveluiden järjestämiseen asianmukaisesti. Elvyttävän finanssipolitiikan on keskityttävä investointeihin eikä juoksevien menojen lisäämiseen. Heikko taloussuhdanne ei ole ainoa syy talousongelmiimme. Siten pelkkä elvyttävä finanssipolitiikka ei riitä. Palveluita on tehostettava ja rakenteita uudistettava. Sopeuttamistoimia ei saa lykätä. Kuntaliitokset ovat välttämättömiä. Suomessa on yli 300 kuntaa ja mediaanikunnassa asuu noin 6 000 asukasta. Pienet kunnat eivät selviä lakisääteisistä tehtävistään. Näin ollen niiden on yhdistyttävä kuntalaisten palvelujen järjestämiseen

6


vaadittavien taloudellisten resurssien varmistamiseksi – sekä hallinnollisten kustannusten pienentämiseksi. Viiden vuoden irtisanomissuojasta kuntaliitoksissa on luovuttava. Kuntien tehtäviä on vähennettävä. Lainsäädäntöä ja hallintoa on selkeytettävä ja yksinkertaistettava. Samassa yhteydessä on hyödynnettävä julkissektorin eläköitymistä. Kaikkia avoimeksi jääviä kunnallisia virkoja ei pidä täyttää. Kuntalaisten ja kolmannen sektorin on jatkossa otettava suurempi rooli palveluiden tuottamisessa. Esimerkiksi erilaiset yhteisöt voivat ottaa vastuulleen monia ei-lakisääteisiä kunnallisia tehtäviä skeittipuistoista kyläkirjastoihin. Sääntelyllä ei pidä rajoittaa kansalaisten aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä. On oltava mahdollista jäädyttää jääkentät talkoovoimin ja leikittää vakavasti sairaita lapsia sairaaloissa vapaaehtoistoimin. Veronkiristysten sijaan verotusta pitäisi keventää työpaikkojen ja kotimaisen kysynnän lisäämiseksi. Palkkaverotus on kiristynyt useampana vuotena peräkkäin kuntien laajojen tuloveronkorotusten ja nousseiden työeläkemaksujen myötä. Keskiluokan marginaaliverotus on Suomessa Pohjoismaiden tiukinta.

7


Suomi euroalueen ytimessä

Piia-Noora Kauppi

Kuva: Finanssialan Keskusliitto

Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.

Eurokriisi on ollut populistin päiväuni. On yksinkertaisesti liian helppoa latoa tiskille näennäissinivalkoisia argumentteja, jotka saavat unionia ja euroa puolustavat vastuunkantajat näyttämään rötösherroilta. Tosin on vaikeaa asiansa perusteellisesti osaavillekin poliitikoille kertoa, miten eurooppalaiset talouspäätökset edesauttavat suomalaista työllisyyttä ja hyvinvointia. Kun vastakkain ovat halpa populismi ja kallis vastuullisuus, ei ole vaikea tietää kumpi on kansan silmissä vahvemmilla. Eduskuntavaalien vaalikeskustelu on ollut talouspainotteista. Hyvä niin. Yllättävää kuitenkin on, että edelleenkin Euroopan taloudesta ja Suomen kansantaloudesta puhutaan välillä aivan kuin ne eivät olisi viime kädessä samassa veneessä. Yhteisen olemassaolon sietämätön kurjuus on eittämättä viime aikoina näyttänyt eurooppalaisille nurjia puoliaan. Eurooppa tuntuu hukanneen taloudellisen hyvinvoinnin perusreseptin. Vaikka talouden paineet osin johtuvat mantereen ulkopuolisista tekijöistä, paljon on myös eurooppalaisten omissa käsissä. Meidän suurin ongelmamme on, ettei talous kykene nopeasti sopeutumaan tällaiseen tilanteeseen. Jatkamme liian pitkään ikään kuin maailma olisi edelleen ennallaan. EU:ssa mikään ei ole niin vaikeaa kuin muuttaa status quota.

8


Yritettävä meidän kuitenkin on. Suomalaisen rap-artisti Fintelligensin biisissä todetaan, että päästäkseen määränpäähän on pysyttävä matkalla, ja selvitettävä, mitä on seuraavan mäen takana. Juuri niin. Nyt pitäisi keskittyä siihen, mitä sellaista olemme Euroopan unionissa oppineet menneisyydestä, joka vaikuttaa tulevaisuuteen eikä keskittää kaikkea huomiota menneisyyden virheiden sovittamiseen. Fintelligens toteaa samaisessa ”Määränpää”-biisissään myös tästä osuvasti: ”Siperia opettaa”. Sitä paitsi, vaikka Suomessa tilanne näyttää heikolta, vielä huonommin menee monilla muilla. Eurooppa on pisimmässä taantumassa sitten toisen maailmansodan ja eurooppalaisen yhdentymisen syntyvaiheiden. Euroopan unionin alueella on tällä hetkellä yli 24 miljoonaa ihmistä vailla työtä. Finanssikriisi on helpottanut ja tilanne rahoitusmarkkinoilla rauhoittunut. Pankkien luotonvälitysprosessi ei silti toimi Euroopassa normaalisti. Rahoitusmarkkinoilla mikään ei ole kuten ennen. Globaalin finanssikriisin tuoksinassa tehty sääntely vaikuttaa voimakkaasti pankkirahoitukseen kaikkialla maailmassa. Pankkien luotonantokyky heikkenee, kun yhä suurempi osa taseesta on sidottava omaan pääomaan ja luottoa voidaan myöntää suhteessa vähemmän. Eurooppalaisen sääntelyn takia pankit joutuvat tuplaamaan ja jopa triplaamaan pääomansa seuraavien viiden vuoden aikana. Tällä on väistämättä vaikutus kasvuun. Meillä Suomessa yritysluottokanta kasvaa edelleen maltillisesti, kun valtaosassa euroalueen maita luotonanto supistuu ja pk-yritysten rahoituksessa on ongelmia. Tämä on myrkkyä koko EU:n kasvulle. Uusia yksityisen sektorin työpaikkoja odotetaan hartaasti syntyvän nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yritysrahoitusta siis saa. Silti finanssialan liiketoimintamallit ovat globaalin sääntelyn puserruksessa voimakkaasti muuntuneet ja sen myötä luottoehdot ovat tiukentuneet. Haasteita on enemmän rahan kysyntä- kuin tarjontapuolella. Rahoituksen kysyntä on ollut heikkoa jo parin viime vuoden ajan. Päällimmäinen syy lienee markkinanäkymien sumuisuus. Luottoa tarvitsevien yritysten luottokelpoisuus on keskimäärin heikompi kuin pari vuotta sitten, mikä heijastuu luottoehtoihin. 9


Pankkirahoituksen ehdot ovat kiristyneet ja luottoajat lyhentyneet. Silti pankkirahoituksen kokonaiskorko on Suomessa edelleen alhainen. Suomalainen yritys sai alkuvuodesta luottoa keskimäärin prosenttiyksikön edullisemmalla korolla kuin euroalueella. Suomessa toimivien pankkien yritysasiakkaat ovatkin saaneet kilpailuetua hyväkuntoiselta finanssitoimialalta. Olemme mantereena riippuvaisempia pankkien taseiden kautta kulkevasta rahoituksesta kuin muu maailma. Siinä missä jenkkiyritykset hoitavat rahoitustaan suoraan pääomamarkkinoilta, eurooppalaiset yritykset nojautuvat leijonanosalta pankkien varaan. Mitä pienemmästä yrityksestä on kyse, sitä suurempi merkitys kohtuuhintaisen pankkiluototuksen saatavuudella on. En ole kovin vakuuttunut siitä, pystytäänkö tarvittavaa talouskasvua ja rahoituksen kysyntää saamaan aikaan suurella määrällä uutta sääntelyä. Nimenomaan finanssialan sääntelyn suuri määrä on saanut tällä hetkellä aikaan sen, että pankkien mahdollisuudet rahoittaa asiakkaitaan ovat kiristyneet. Ilmeisiin markkinapuutteisiin on toki puututtava, mutta sääntelyllä ei tulisi ohjata taloudellisen toiminnan ja investointien kohteita, vaan jättää tämä markkinoiden toiminnan varaan. Mitä Euroopan kasvureseptiin sitten pitäisi sisällyttää? Hyvä avaus on esimerkiksi pääomamarkkinaunioni, jonka komissio lanseerasi helmikuussa 2015. Komissio selvittää keinoja, joilla Eurooppaan voitaisiin luoda yhtenäiset ja paremmin toimivat pääomamarkkinat vuoteen 2019 mennessä. Finanssialan näkökulmasta oikealla tavalla toteutetussa sisämarkkinahankkeessa on mahdollisuuksia myös suomalaisille toimijoille. Pääomamarkkinaunionin tarkoituksena on helpottaa pääomien rajat ylittävää kohdentumista erilaisiin investointikohteisiin ja erityisesti pieniin sekä keskisuuriin yrityksiin, monipuolistaa yritysten rahoitusrakennetta ja parantaa riskien jakautumista eri puolilla Eurooppaa. Konkreettisista ensimmäisen aallon toimenpiteistä mainitaan muun muassa pitkäaikaissijoituksia tekeviä rahastoja koskevan lainsäädännön luominen, arvopa-

10


peristamisen toimintaedellytysten parantaminen, pk-yritysten luottotietojen standardointi ja pörssilistautumisiin kiinteästi liittyvän EU:n esitedirektiivin uudistaminen. Uudessa paketissa on hyviä piirteitä, muttei yksittäistä viisastenkiveä. Tavoite monipuolistaa rahoitusmuotoja on hyvä. Pankkirahoituksen asema EU:ssa on kuitenkin keskeinen. Pääomamarkkinaunionia ei tule nähdä pankkirahoitusta korvaavana, vaan täydentävänä hankkeena. Finanssialan näkökulmasta on hyvä, ettei pääomamarkkinaunionista ainakaan tällä tietoa olisi tulossa valtaisaa lainsäädäntöpakettia, vaan pikemminkin useampia pieniä, konkreettisia hankkeita. Vaikka viime vuosien uusi sääntely on ollut monilta osin tarpeellista rahoitusmarkkinoiden vakauden näkökulmasta, on mukana paljon eritoten pieniä ja keskisuuria finanssialan yrityksiä tarpeettomasti kurittavia säännöksiä. Eurooppalaisessa katsannossa valtaosa suomalaisista toimijoista on pieniä tai keskisuuria. Nykyinen EU:n sääntelyjärjestelmä kärsii pöhötaudista. Yritysten compliance-toimintoja eli sisäisen valvonnan resursseja tuhlataan moninkertaisten ja epäselvien raportointijärjestelmien rakenteluun ja lukuisien byrokraattisten lomakkeiden täyttämiseen. Tässä suhteessa uuden komission paremman sääntelyn ohjelma on tervetullut. Yritysten rahoitusvaihtoehtojen monipuolistaminen on erityisen tärkeää. Kasvun alkuvaiheessa olevat yritykset tarvitsevat ennen kaikkea riskirahaa, eivät niinkään pankkiluottoa. Missään päin maailmaa ei pankeilla ole tämäntyyppisessä rahoituksessa merkittävää roolia. Eurooppa tarvitsee sijoittajia ja halukkaita omistajia. Erityisen suuri pullonkaula liittyy oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen, jota tarvitaan erityisesti yrityksen alkuvaiheessa ja voimakkaan kasvun kausina. Meillä Suomessa tässä asiassa on vielä enemmän tehtävää kuin muualla. Siksi Suomessa yhteisöveron alentaminen Kataisen/Stubbin hallitukselta oli erinomainen, kasvua tukeva päätös. Hallituksen kasvurahoitusohjelma yritysten oman pääomanehtoisen rahoituksen saatavuuden vahvistamiseksi on myös ollut lähtökohtaisesti hyvä kokonaisuus. Tulevaisuudessa tärkeää

11


olisi myös madaltaa listautumiskynnystä kasvuyritysten osalta. Selvää on, että puitteet listaamattomien yritysten osakkeiden markkinapaikan syntymiselle ovat. Toimiihan tämä markkina vetreästi muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa. Oman pääomanehtoista rahoitusta on saatava lisää. Oikeilla politiikkavalinnoilla hallitus voi synnyttää Suomeen lisää ”kasvollisia omistajia”. Tämä tapahtuu muun muassa järkevällä ja oikeudenmukaisella veropolitiikalla sekä antamalla vaurautta kumuloiville finanssipalveluille, kuten rahasto- ja vakuutusmalleille, tasapuoliset kilpailuedellytykset eurooppalaisilla sisämarkkinoilla. Jotta talous kasvaisi, sijoittajien pitää pystyä ottamaan riskiä kohtuuhinnalla. Omia pääomia meiltä kyllä löytyy. Vaikka taloutemme on julkisella puolella alijäämäinen ja kestävyysvajeen kourissa, merkittävä osa yksityisistä talouksista vaurastuu koko ajan. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisten kotitalouksien varallisuus on yli yhdeksänkertaistunut. Suomessa tulisi tehdä kaikki voitava, jotta kotitalouksien varallisuus hakeutuisi oman pääomanehtoiseen rahoitukseen. Ei niin, että ostetaan olemassa olevia osakkeita pikavoiton toivossa, vaan niin, että maksetaan aitoa uutta rahaa taivaltaan aloittaville yrityksille ja ostetaan niistä siten omistusosuuksia. Eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen tuleekin miettiä verolinjauksiaan ennen kaikkea siitä näkökulmasta, kuinka ne suuntaavat kansalaisten pääomaa nimenomaan kasvaviin ja työpaikkoja luoviin yrityksiin. Kasvava ja kehittyvä kansantalous vaatii kasvuun kykeneviä ja tehokkaita rahoitusmarkkinoita. Rahoitus ja kasvu kulkevat käsi kädessä.

12


Kasvurahastojen

sijaan tarvitsemme muutoksia verotukseen ja sääntelyyn Kai Mykkänen Ehdotukset kasvurahastoista ratkaisuina taantumaan ovat tulleet politiikassa muotiin. Niitä ovat esittäneet niin Euroopan komissio kuin eri puoluejohtajatkin Suomessa. Tarkoitus on hyvä, mutta pelkäänpä, ettei lääke osu oikeaan ongelmaan, eikä paranna tehokkaasti. Paukkuja tarvitaan ennemmin kannattavuuden parantamiseen kuin rahoituksen lisäämiseen.

Kuva: Kai Mykkänen

Kai Mykkänen on espoolainen ekonomisti sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton johtaja vastuullaan Venäjä, vaikuttaminen ja uudistuminen. Mykkänen on aiemmin toiminut mm. ellinkeinoministeri Jyri Häkämiehen erityisavustajana.

Muutamien satojen miljoonien eurojen “kasvupaketit” eivät kuitenkaan ole mitään uutta. Poliitikot ovat “osanneet” lisätä niitä valtion budjettiin lähes joka vuosi. Esimerkiksi vuonna 2012 hallitus sopi “merkittävästä 300 miljoonan euron kasvupaketista”. Viime kesän minihallitusneuvotteluista irtosi samoin noin 300 miljoonan euron “kasvuruiske”. Merkittävä osa näiden pakettien paukuista käytettiin jo valtiollisen Teollisuussijoituksen ja muiden julkisten sijoittajien paukkuihin.

13


Johtopäätös #1:

Kasvurahastot on jo kokeiltu juttu. Taantumaa julkiset rahoitusruiskeet eivät ole taittaneet. On tärkeää kylvää kasvun siemeniä, mutta keinoissa tarvitaan muuta. Kasvurahastoja haikailevien avaukset lähtevät siitä, että talous on jumissa, koska yritykset eivät saa rahaa. Pietarissa asuessani työni oli järjestää lainoja pohjoismaisille yrityksille. Onhan se selvää, että pankit ovat tulleet varovaisemmiksi. Mutta johtuuko yrityslainamarkkinoiden hiljaisuus enemmän rahoituksen hankaloitumisesta vai siitä, että aidosti kannattavia projekteja ei ole entiseen malliin tarjolla?

Euroopan keskuspankki julkisti marraskuussa laajan selvityksen pk-yritysten rahoituksesta. Ensinnäkin yritysten ykköshuoli oli asiakkaiden löytyminen ja kustannusten hillitseminen. Toisin sanoen tässä lamassa kysymys on kannattavuudesta eikä kypsien hedelmien poimimattomuudesta. Toiseksi saman tutkimuksen mukaan yritysrahoitus toimii Suomessa useimpia muita maita paremmin.

Johtopäätös #2:

Pk-yritykset eivät hyydy niinkään kasvun rahoitukseen vaan kannattavuuteen. Lääkkeen pitää siis vähentää kustannuksia ja estävää sääntelyä. Muuten ei ilmesty mitään rahoitettavaa.

Ruotsissa ja Saksassa ei käytännössä ole kestävyysvajetta, jonka pelossa me puhumme leikkauksista ja lisäveroista. Sen sijaan Saksassa ja Ruotsissa on Suomen väestöön suhteutettuna noin 150 000 ihmistä enemmän töissä. Ratkaisevasti paremmasta työllisten osuudesta työikäisistä löytyy se dynamiikka, joka pelastaa hyvinvointivaltion. Miten työlinja luodaan? Alkuun päästäisiin alentamalla tuntuvasti työn ja yrittämisen verotusta. Sadat miljoonat ovat hienosäätöä. Nyt tarvitaan vähintään 3 miljardin euron kevennystä työn verokiilaan. Sen voisi rahoittaa esimerkiksi peruuttamalla puolet 2000-luvulla tehdyistä julkisten palvelutehtävien laajennuksista.

14


Keskituloinen saisi noin 100 euroa kuussa enemmän käteen ja julkisten palveluiden valikoima olisi suunnilleen samalla tasolla kuin 2005. Ostovoiman kasvu piristäisi palvelualoja. Työn tekeminen tulisi astetta kannattavammaksi. 2020-luvun leikkaustarpeet pienenisivät. Veroreformi ei yksin riitä. Tarvitsemme enemmän työpaikkakohtaista yhteisvastuuta ja vähemmän yksityiskohtia valtakunnallisesti sovittuihin työehtoihin. Totta kai työmarkkinoiden uudistamisessa syntyy lieveilmiöitä. Onneksi plussia ja miinuksia voidaan verrata elävissä olosuhteissa: Saksassa lähdettiin jäykästä järjestelmästä Euroopan sairaana miehenä 2000-luvun alussa. Siellä uskallettiin mennä rajuihin reformeihin: tuloksena Saksa ei elä velaksi ja ihmisillä on töitä. Osa syntyneistä miljoonista työpaikoista on toki sellaisia, joissa palkka ei yksin riitä säälliseen elintasoon, vaan yhteiskunta tukee palkan päälle. Minusta tuettu työpaikka on parempi kuin työttömyys ja työn tekemättä jääminen siksi, ettei sitä saa teettää kannattavalla hinnalla. Meidän pitää tehdä parempi malli kuin Saksassa, mutta minusta on hyvä, että he uskalsivat. Muuten koko Eurooppa olisi velan vanki ja Saksassa olisi kasvanut miljoonien työn ulkopuolelle juuttuneiden joukko. Missä olisimme, jos Euroopan sairas mies ei olisi tervehtynyt? Miksi sama uudistumisen tarve ei koskisi Suomea, kun Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa on kaikissa omin maustein tehty 2000-luvun maailmaan sopivat työreformit?

Johtopäätös #3:

Kasvupanokset on suunnattava ennen kaikkea työn ja yrittämisen verotuksen keventämiseen. Samalla koulujärjestelmää pitää vaalia ja kehittää kaikilla tasoillaan. Ruotsin ja Saksan työreformeista löytää kauneusvirheitä, mutta jos pitäisi valita, että ne on tehty tai ei olisi tehty, niin valitsisiko joku enää, ettei tehdä?

15


Yrittäjyys ja työllisyys Titta Andersson-Bohren Julkinen vallan pitää keskittyä suoran työllistämisen sijaan yksityisyrittämiseen perustuvan työllisyyden tukemiseen. Suomi tarvitsee lisää yrittäjiä - erityisesti pk-sektorilla. Valtion tehtävä on huolehtia liiketoiminnan perusedellytyksistä, kuten toimivasta logistiikkaverkostosta, koulutetusta työvoimasta, riippumattomasta tuomioistuinjärjestelmästä ja hyvästä hallinnosta. Lisäksi julkinen valta voi tukea yrittämistä erilaisten elinkeinopalvelujen ja –neuvonnan sekä rahoitusjärjestelmien kautta. Valtion rooli ei voi olla kannattamattoman yritystoiminnan ”tekohengittäminen”. Julkisen sektorin taloudellista tukea tai lainoitusta kuitenkin tarvitaan varsinkin pienten yritysten perustamisvaiheessa tai suurissa investoinneissa. Samoja velvoitteita ei pidä asettaa yhden hengen mikroyrittäjille ja yli 200 hengen pk-yrityksille. Vaikka yrityksen perustaminen paperilla käy vaivattomasti, eri liiketoiminta-aloihin liittyvät lupaprosessit ja työntekijöiden palkkaamiseen liittyvät velvoitteet voivat olla tosiasiallisia esteitä toiminnan aloittamiselle. Jotta yhä useampi valitsisi yrittäjyyden - erityisesti nuorista - pienyritys-

16


toiminnan velvoitteita on kevennettävä. Myös yrittäjän sosiaaliturva pitää saada lähemmäs palkansaajien sosiaaliturvan tasoa. Työnantajia ja työntekijöitä ei pidä asettaa vastakkain työmarkkinoilla. Nykyään työnantajat ovat yhä useammin pk-yrityksiä, ja työntekijöiden rooli ja oikeudet ovat vahvistuneet huomattavasti viimeisen sadan vuoden aikana. Mitä paremmin yritys menestyy, sitä enemmän se maksaa veroja ja siten rahoittaa julkisia palveluita, sekä palkkaa mahdollisesti lisää työvoimaa. Aidosti menestyvässä yrityksessä ymmärretään myös henkilöstön arvo strategisena voimavarana. Työmarkkinoiden joustoa on lisättävä ja työntekijöiden palkkaamisen kynnystä madallettava. Palkkaamisesta voidaan tehdä houkuttelevampaa ja harmaata taloutta vähentää keventämällä palkan sivukulujen tasoa sekä helpottamalla näiden kulujen maksamista. Esimerkiksi erikseen haettavien, nuorten palkkaamiseen tarkoitettujen tukien sijaan voitaisiin nuorten työllistämistä tukea palkan sivukuluja kohtuullistamalla työsuhteen ensimmäisen vuoden ajaksi. Suomessa vallitseva vahva itsetekemisen kulttuuri kaipaa muutosta. Tilapäistä lastenhoitoapua ei pidä jättää hankkimatta myöskään siksi, että työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksusta, tapaturmavakuutuksesta, vuosi-ilmoituksesta verottajalle sekä palkkatositteesta ja ennakonpidätyksestä huolehtiminen koetaan liian monimutkaiseksi prosessiksi. Valtion ylläpitämää palkka.fi-toimintoa pitää kehittää edelleen tai vaihtoehtoisesti yksityisten tarjoamista vastaavista toiminnoista tiedottaa paremmin. Ammattiliittojen pitää lähteä mukaan työllisyyden edistämisen talkoisiin. Liittojen ei pidä keskittyä vain palkansaajien saavutettujen etujen puolustamiseen ja vahvistamiseen, vaan niiden tulee ajaa aktiivisesti työttömien jäsentensä etuja. Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava näytti hyvää esimerkkiä ilmoittaessaan hyväksyvänsä pitkäaikaistyöttömien palkkaamisen määräaikaisiin tehtäviin ilman erillistä perustetta.

17


Yrittämisen esteistä eroon

Mika Herpiö

Kuva: Mika Herpiö

Kirjoittaja on Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n toimitusjohtaja ja Riihimäen kaupungin elinkeinojohtaja

Suomen, kuten kaikkien maiden, elinvoimaisuus rakentuu yritysten toiminnasta. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää, että BKT pysyy kasvusuunnassa. Tämän takia kaikki kivet on raivattava yrittäjän polulta pois – keinotekoisiin esteisiin ja byrokratiaan ei saa yrittäminen kompastua. Vaikka lupaviidakkoa on jo yksinkertaistettu, monimutkaisuutta ja hitautta liittyy vielä esimerkiksi ympäristölupaa vaativiin liiketoimintoihin. Onkin ollut hieno kuulla, että ympäristöministeriö on luopumassa siitä, että ympäristöluvat on kaikissa tapauksissa ollut pakko määräajoin tarkistaa ja että maa-aines- ja ympäristölupaa voi jatkossa hakea yhdellä hakemuksella. Verotuksenkin puolella on tapahtunut jossain määrin yksinkertaistumista ja hallinnolliset kulut ovat pienissä yrityksissä pienentyneet senkin takia, ettei tilintarkastusta pienissä yrityksissä enää tarvitse tehdä. Mutta paljon on vielä tekemättäkin. Miksi esimerkiksi verottajan käsitteistössä on aivan erilainen tasekaava kuin kirjanpitolainsäädännössä? Miksi verottaja edelleen puhuu käyttöomaisuudesta, kun kirjanpitolainsäädännössä puhutaan pysyvistä ja muuttuvista vastaavista? Käyttöomaisuusosakkeiden verovapaus voitaisiin

18


hoitaa yksinkertaisemmallakin tavalla ilman, että tuota vanhentunutta käsitettä roikotetaan matkassa. Miksi yritysten tuloja edelleen jaetaan eri tulolajeihin: elinkeinovero- ja tuloverolakiin? Tästä aiheutuu lisää työtä ja ennalta-arvaamattomuutta verotukseen. Lisäksi häviää se periaate, että yrityksen verot määräytyisivät yksinkertaisesti sen tulojen ja vähennyskelpoisten menojen erotuksen, voiton perusteella. Yhtiöstä saadun tulon kokonaisverorasitus on jatkossa 26 – 45,6 %.Tämä on aika iso haarukka, eikä suinkaan niin, että varakkaimmat maksaisivat aina eniten. Eniten maksaa yritys, jolla ei ole nettovarallisuutta. Verotuksessa on edelleen turhaa monimutkaisuutta, joka johtaa verosuunnitteluun, johon kuluva aika on pois tuottavasta työstä. Samoin pienetkin pörssiyhtiöistä saadut osingot ovat rankan verotuksen kohteena (44 – 45,6 % kokonaisverorasitus). Miksi piensijoittamista sorsitaan? Samanaikaisesti yrityksille on monenmoista veronhuojennusta, jotka entisestään monimutkaistavat kokonaisuutta. Myös yritystukien viidakko on vaikeaselkoinen ja alati muuttava. Edes yritysneuvontaan erikoistuvien on hankala pysyä ajan tasalla – entä tavallisen pk-yrittäjän? Olen ehdottomasti sen kannalla, että yritystukien viidakkoa raivataan, ja säästyviä rahoja käytetään yleiseen verotuksen keventämiseen. Samassa yhteydessä yritystukien jakajien tarve valtionhallinnossa vähenee. Se on hyvä, sillä julkinen sektori on perinteisesti kerännyt paljon sellaista talenttia, jota Suomi tarvitsisi kasvattamaan vientiä yrityksissä. Yritystyöpaikat onkin syytä saada houkuttelevammiksi saattamalla julkisen sektorin työpaikat samalla viivalle työehdoiltaan ja irtisanomissuojaltaan.

Julkisista palveluista pk-yrityksille

Julkisten palveluiden suhteen ei päde se periaate, että satsaamalla enemmän resursseja johonkin asiaan, se tulee automaattisesti paremmin hoidettua – joskus jopa päinvastoin. Positiivisena esimerkkinä toimikoon Pohjois-Savon TE-toimisto, joka on onnistunut kolminkertaistamaan työnsä tehokkuuden verrattuna muihin TE-toimistoihin ilman resurssilisäystä

19


(Kauppalehti 30.12.2014). Ja mitkä olivatkaan keinot: keskeinen havainto oli, että työttömät eivät työllisty, jos työnvälitystoimisto asioi vain heidän kanssaan ja unohtaa yritykset. Lisäksi toimistossa otettiin käyttöön yritysmaailmasta tutut keinot: henkilökohtaiset tavoitteet ja niiden seuranta. Työllistämisen apukeinot yrityksille, muun muassa työkokeilu ja palkkatuki, muuttuvat alituisesti. On turha olettaa, että pk-yrityksellä on aikaa perehtyä tällaisiin oma-aloitteisesti. Nämä ovat palveluita, jotka eivät tee kauppaansa ilman myyntiä ja markkinointia. Ei riitä, että laitetaan tiedote nettiin. Yrityksissä tulee kiertää aktiivisesti, markkinoida työttömien osaamista ja keinoja, joilla heidän työllistymistään tuetaan. Nyt Kuopissa 69 % vapaista työpaikoista täyttyy työttömillä, kun koko maan keskiarvo on 20 %. Riihimäen kaupunki on pitkään tehnyt elinkeinotyötä pienillä resursseilla (Yritysvoimala ja Riihimäen Tilat ja Kehitys RTOY), mutta tutkimusten valossa onnistuneesti. EK:n uusimmassa yritysilmastotutkimusta Riihimäki sijoittui Suomen kunnista sijalle 8. Lisäksi Riihimäellä on työttömyys suhteessa maan keskiarvoon kehittynyt suotuisasti viime vuosina. Riihimäen erikoisuutena on voittoa tuottava elinkeinoyhtiö. Koemme, että elinkeinoyhtiö on onnistunut tehtävässään, kun se tekee yrityksille asioita, joista ollaan valmiita jopa maksamaan. Toiminnan salaisuutena on tehdä työtä yritysten kanssa kuin itsekin olisimme yritys, samalta viivalta. Meilläkin on selkeät henkilökohtaiset tavoitteet, joita seurataan säännöllisesti. Myös palkkamme on sidottu tuloksiin – sekin on mahdollista myös julkisella sektorilla! RTOY:ssä me myymme Riihimäkeä. Kunnat osaavat yleensä tuottaa peruspalveluita hyvin. Usein osataan markkinoidakin hyvin, mutta kuntaa pitää myös myydä, ja siinä asiassa harva kunta on hyvä. Yritykset osaavat yleensä myydä tuotteitaan, ja olemme ottaneet yritysmaailmasta tutut käytännöt käyttöön. Kaikki meillä töissä olevat ovat hankkineet kannuksensa yksityisissä yrityksissä. Siltä pohjalta on helppo työskennellä yritysten kanssa, yritysten hyväksi.

20


Suomi on hyvä maa yrittää

Lenita Toivakka Uutisia lukemalla saa helposti kuvan, että maailma on luisumassa kohti entistä huonompaa ja Suomi vajoaa sen mukana. Tämä ei onneksi pidä paikkaansa. Suomi on edelleen yksi maailman parhaimpia maita. Otettiinpa sitten mittareiksi kilpailukyky, lehdistön vapaus, ympäristön tila, oppimistulokset, maan maine, äiti- tai yrittäjäystävällisyys – Suomi sijoittuu maailman ehdottomien kärkimaiden joukkoon. Hienoa on, että emme ole pelkästään hyviä muiden kustannuksella. Suomi on heti Irlannin jälkeen se kansakunta, joka tuottaa kaikkein eniten hyvää muille maailmassa. Vaatimaton voisi todeta, että edes jotain olemme onnistuneet tekemään oikein.

Kuva: Paula Myöhänen

Kirjoittaja on optimismiin pyrkivä Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri.

Talouskasvun hiipuminen Euroopassa ja työpaikkojen menetys Suomessa ovat tragedioita paitsi yksittäisille ihmisille, myös koko kansakunnille. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan niin synkkä kuin voisi luulla. Positiivinen kehitys ei ole aina uutinen, joka jäisi erityisesti mieleen, jos se ylipäätään uutisoidaan.

21


Talous on psykologiaa ja ihmisen suhtautuminen ympäröivään maailmaan vaikuttaa meidän jokaisen päivittäiseen käytökseemme. Asenne ratkaisee ja mieliala vaikuttaa asenteeseen. Entisenä yrittäjänä ymmärrän täysin esimerkiksi sen tuskan ja turhautumisen niissä yrityksissä, joihin Ukrainan tilanne iskee. Mutta entisenä kauppiaana tiedän myös sen, että liiallinen pessimismin lietsominen ei auta yrityksiä. Päinvastoin, se pelottelee pois asiakkaita ja sijoittajia. Suomalaisten vahvuudeksi voi varmasti sanoa terveen kriittisyyden ja ylpistymättömyyden. Pyrimme aina kehittämään yhteiskuntaamme paremmaksi, emmekä tyydy hyviin sijoituksiin eri maiden vertailuissa. Joskus kieltäydymme kuitenkin näkemästä kaikki ne hyvät asiat, jotka olemme saaneet aikaan, ja suurentelemme tarpeettomasti niitä uhkakuvia, joita näemme edessämme. Tämä ei ole hyvä asia. Terve epäily johtaa toimintaan, kun taas tarpeeton pelko lamauttaa. Turha pessimismi ja pahan päivän manailu ei ole paitsi ikävää, se on myös vaarallista maamme maineelle. Kuka haluaa perustaa yrityksen tai investoida maahan, jossa edes sen omat kansalaiset eivät usko teon kannattavan? Pieniä hyviä asioita tapahtuu jatkuvasti ympärillämme. Ne vain pitää huomata. Esimerkiksi syksyllä vierailin Euroopan suurimmilla alihankintamessuilla Tampereella. Tunnelma oli erinomainen ja yrittäjien optimismi hyvin aistittavissa. Messuilla useana vuonna käyneet osasivat heti arvioida kävijämäärän kasvun. He olivat oikeassa. Lähes 17 000 messukävijää viestivät positiivisesta suunnasta taloudessa. Messuille oli rakennettu myös näyttävä ja raikas Team Finland -osasto. Julkiset toimijat, jotka toimivat yritysten kansainvälistymisen vauhdittamiseksi, olivat esillä yhdessä, eivät erikseen, kuten aikaisemmin. Tämä on pieni, mutta merkittävä askel. Yrittäjälle ei ole merkitystä, miltä taholta hän apunsa saa. Pääasia on, että palvelu on saumatonta ja yritys pääsee mahdollisimman nopeasti keskittymään omaan työhönsä. Näin syntyy työpaikkoja ja vaurautta jaettavaksi.

22


Kierrän ulkomaankauppaministerinä myös paljon ympäri Suomea. Yrittäjänä on vaikea pärjätä ilman uskoa siihen, että omalla työllään voi saada asioita tapahtumaan. Joka kerta minut yllättääkin suomalaisten yrittäjien positiivisuus ja tulevaisuudenusko. Yrittäjät eivät kaipaa valtiolta motivaatiokoulutusta tai ohjeita yrityksen johtamiseen. He tarvitsevat vakaata toimintaympäristöä, joustavia palveluita ja ennen kaikkea tilaa menestyä. Yrittäjät ovat itse asiassa erinomainen mittari siitä, millä on oikeasti merkitystä Suomen taloudelle. EU:n ensimmäisen pakotepäätöksen astuessa voimaan elokuussa, tapasin joukon paikallisia yrittäjiä Savonlinnassa. Pakotteista ei ehkä yllättäen juurikaan puhuttu. Yrittäjiä kiinnosti erityisesti, miten kansainvälistymistä voisi entistä paremmin avittaa, sekä yritystukien eri muodot ja yrittämisen esteiden poistaminen kotimaassa. He olivat oikeassa. Nämä ovat tärkeimmät asiat Suomen hyvinvoinnin kasvattamisen kannalta. Pk-yritykset ovat avain talouskasvuun ja uusiin työpaikkoihin. Suomi tarvitsee kasvavia pienyrityksiä, jotka tähtäävät vientiin. Maamme osaaminen ja koulutustaso ovat hyvässä maineessa maailmalla. Kuitenkin vain 12 prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä toimii nyt ulkomailla. Tämän osuuden olisi oltava 25 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Toivon, että vaikeina aikoina näemme haasteet ja vaikeudet kirkkaasti, mutta emme vaivu epätoivoon. Käärimme ennemmin hihamme ja ryhdymme yhdessä työhön. Suomea ei ole koskaan rakennettu valituksella tai manaamisella. Se on rakennettu työllä ja teoilla.

23


Euroopan unioni Titta Andersson-Bohren

Suomen paikka on Euroopan unionissa. Yhteiset sisämarkkinat ovat luoneet kasvun edellytyksiä suomalaisille yrityksille ja vapaa liikkuvuus on avannut mahdollisuudet matkustaa, opiskella ja työskennellä EU:n alueella. Unioni on vahvistanut turvallisuuttamme tuomalla vakautta maanosaamme sekä liittämällä meidät osaksi länttä. Suomella on kokoaan suurempi rooli EU:ssa. EU:n kautta saamme siten myös sanavaltaa kansainvälisissä neuvottelupöydissä. Minulle eurooppalaisuus on myös osa identiteettiäni. En kannata liittovaltiokehitystä. Unionin tasolla on säädeltävä vain niistä asioista, joita ei ole tarkoituksenmukaista säädellä jäsenmaissa. Niin sanottua subsidiariteetti-periaatetta on kunnioitettava ja päätöksenteko on pidettävä mahdollisimman lähellä kansalaisia. Maksuosuuttamme EU:ssa on pienennettävä vaikuttamalla aktiivisesti EU:n kulukuriin. Komissioiden ei pidä kilpailla tuottamallaan lakialoitteiden määrällä, vaan päinvastoin ylisääntelyyn pitää puuttua. Asetusten sijaan on käytettävä direktiivejä aina, kun se on mahdollista. Direktiiveillä voidaan ottaa asetuksia paremmin huomioon

24


EU-maiden väliset erot, sillä ne mahdollistavat jäsenmaakohtaisen toteutuksen ja sitovat jäsenvaltioita vain tulostensa eivätkä keinojensa tai muotojensa kautta. Tavaroiden ja palveluiden kauppaa sekä pääoman vapaata liikkuvuutta on järkevää säädellä unionitason lainsäädännöllä. Selkeät, kaikille yhteiset säännöt helpottavat yritystoimintaa ja kuluttajien elämää. Sen sijaan esimerkiksi sosiaaliturvaa ei tule jäsenmaissa harmonisoida tarpeettomasti. Paluu markkaan ei ole vaihtoehto. Eurojäsenyys on tuonut mukanaan enemmän hyötyjä kuin haittoja: nykyisestä valuutan vakaudesta, matalista koroista ja ennustettavasta korkokehityksestä sekä valuutanvaihtojen ja valuuttakurssien häviämisestä euromaiden kesken ei olisi voinut kuvitellakaan 80-luvulla. Talous- ja rahaliitto vaatii kuitenkin vahvistamista, kuten viimeaikaiset kriisit ovat osoittaneet. Unionin on jatkossa koordinoitava nykyistä enemmän euromaiden talouspolitiikkaa, ja komissiolla on oltava todelliset edellytykset seurata ja ohjata jäsenvaltioiden taloudellista kehitystä. Ratkaisuna EU:n haasteisiin ei ole eristäytyminen EU:sta, vaan sen kehittäminen sisältäpäin. Unionin selän taakse ei myöskään pidä piiloutua. Suomen eduskunnan rooli esimerkiksi säätelyn vähimmäisvaatimukset asettavien direktiivien täytäntöönpanossa on erittäin keskeinen. EU:n asettamat vähimmäisvaatimukset pitäisikin vain harkiten ylittää eikä EU-lainsäädäntöä pidä tulkita sen tiukimman kirjaimen mukaan. Esimerkiksi hankintadirektiivin mahdollistamaa suorahankintavaihtoehtoa voitaisiin Suomessa käyttää laajemmin.

25


Suomen maatalous osana EU:n yhteistä

maatalouspolitiikkaa Kyösti Arovuori

Kuva: Kyösti Arovuori

Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimuksen maatalousekonomisti

Suomen maatalous on ollut osa Euroopan unionin sisämarkkinoita vuodesta 1995 lähtien. Kahden vuosikymmenen aikana kotimaisen maataloustuotannon tuotantorakenne ja maatalouden toimintaympäristö ovat muuttuneet täysin. Tuottavuuskehitys on ollut nopeaa. Tilojen lukumäärän ja maatalouden työllisten määrän pienentymisestä huolimatta, maataloustuotannon määrä on tällä hetkellä likimain EU-jäsenyyttä edeltäneellä tasolla. Maatalous ja yhteinen maatalouspolitiikka CAP (Common Agricultural Policy) ovat olleet keskeinen osa Euroopan unionin kehitystä yhteisön perustamissopimuksesta vuonna 1957 lähtien. EU:n laajentuminen alkuperäisestä kuudesta nykyiseen 28 jäsenmaahan ei ole muuttanut asetelmaa. Maatalouspolitiikka on EU:n ainoa yhteisrahoitteinen sektoripolitiikka, jota harjoitetaan samoilla reunaehdoilla kaikissa jäsenmaissa. Tästä seuraa, että maatalouden osuus EU:n budjetista on edelleen noin 40 prosenttia. EU:n maatalouspolitiikan rakenteellinen uudistaminen alkoi vuonna 1992. Markkinoiden kautta välittyneestä hintatuesta, korkeasta rajasuojasta

26


sekä näiden seurauksena käytetyistä vientituista on siirrytty tuotannosta irrotettuun tilatukeen ja viherryttämiseen, ympäristötukijärjestelmään, luonnonhaittakorvaukseen sekä laajempiin kaikissa jäsenmaissa toteutettaviin maaseutuohjelmiin. Uudistuksilla on hoidettu EU:n sisämarkkinoiden ylituotanto-ongelma, vähennetty budjettipaineita, avattu markkinoita kansainvälisen kauppajärjestö WTO:n sopimusten mukaisiksi, mahdollistettu EU:n laajentuminen ja vähennetty maataloudesta tulevaa ympäristökuormitusta. Maaseutuohjelmilla on pyritty edistämään maatalouden ulkopuolisia elinkeinoja etenkin vahvasti maatalouteen nojaavilla maaseutualueilla. Maatalouspolitiikan rooli on muuttunut hinnan asettajasta ja tuotannon ohjaajasta turvaverkoksi. Suorien tukien ja ympäristökorvausten kautta varmistetaan politiikan tavoitteiden mukainen tuotantokapasiteetti ja sen ylläpito, minimoidaan maatalouden harjoittamisesta aiheutuvat negatiiviset ympäristövaikutukset ja varmistetaan markkinoiden toiminta. Suorat, tuotannosta irrotetut tuet turvaavat viljelijöille tietyn tulotason esimerkiksi sääolosuhteista johtuvana katovuonna. Ympäristötukijärjestelmässä tuottajille maksetaan korvausta ympäristön tilaa parantavien toimenpiteiden toteuttamisesta aiheutuvista kustannuksista ja tulonmenetyksistä. Luonnonhaittakorvaus tasoittaa erilaisista tuotanto-olosuhteista aiheutuvia kilpailuhaittoja. Viime kädessä viljelyn taloudellinen tulos määräytyy markkinoilta saatavien tulojen mukaan. Kaupan esteiden purkamisen ja politiikan roolin pienentymisen seurauksena maatalousmarkkinat ovat alkaneet toimia. Maataloustuotteiden hinnat muuttuvat markkinoiden kysynnän ja tarjonnan muutosten seurauksena. Tuottajat sopeuttavat tuotantoaan markkinoiden muutoksiin. Tuotannon ohjaus tulee nykyään politiikan sijaan markkinoilta. Suomen maatalouden kannalta yhteisessä maatalouspolitiikassa on hyviä ja huonoja puolia. EU:n maatalouspolitiikan suurin ongelma on, että se ei riittävästi huomioi eri jäsenmaiden maatalouden rakenteellisia ominaispiirteitä. Maatalouden tuotanto-olosuhteet ovat meillä lyhyen kasvukauden

27


seurauksena muuta Eurooppaa epäedullisemmat. Tuotanto-olosuhteista seuraa, että tuotantokustannukset ovat Suomessa lähtökohtaisesti muuta Eurooppaa korkeammat. Heikompaa kannattavuutta on kompensoitu erilaisin kansallisin tukijärjestelmin. EU:n suoraan maksamien ja osaksi rahoittamien tukien lisäksi Suomessa on käytössä erilaisia kansallisia tukia, joiden tavoitteena on ollut tasoittaa eri alueiden ja tuotantosuuntien välisiä kannattavuuseroja. Suomen maataloustukien noin kahden miljardin euron kokonaispotista 60 prosenttia maksetaan kansallisesta budjetista. Kansallinen osuus on selvästi suurempi muihin EU-maihin verrattuna. Kansallisten tukien käyttö ja yhteisten tukijärjestelmien sovittaminen kansallisiin lähtökohtiin on osaltaan johtanut siihen, että maatalouden tukijärjestelmästä on Suomessa muodostunut erittäin raskas. Järjestelmän raskaus kohdistuu viime kädessä viljelijöihin hakuprosessin monimutkaisuuden, valvonnan järjestämisen sekä tukiehtojen noudattamisen kautta. EU:n maatalouspolitiikan uudistukset on Suomessa toteutettu siten, että eri tuotantosuuntien ja alueiden suhteellinen asema on pyritty säilyttämään ennen uudistusta vallinneella tasolla. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen seurauksena yhteen tuotantosuuntaan kohdistunut tukien lasku on kompensoitu kansallisin toimenpitein tasaamalla taloudelliset vaikutukset muiden tuotantosuuntien tukimuutosten kautta. Nykyinen tukijärjestelmä olisi merkittävästi yksinkertaisempi, jos tätä periaatetta ei olisi noudatettu. Politiikan roolin pienentyminen on korostanut markkinoiden toiminnan merkitystä myös Suomessa. Maataloustuotteiden kansainvälisen kaupan kasvu näkyy meillä sekä elintarvikkeiden tuonnin että viennin kasvuna. Avoimet markkinat sitovat maataloustuotteiden hinnanmuodostuksen kansainvälisiin maatalousmarkkinoihin. Suomen markkinoilla tämä tarkoittaa sitä, että kotimainen hintataso määräytyy yleensä kotimaan kysynnän ja tarjonnan perusteella, mutta hintamuutosten suunta maailmalta tulevien markkinasignaalien mukaan.

28


Kysynnän ja tarjonnan suhde on maataloustuotteiden hinnanmuodostuksessa kaiken edellytys. Hinta laskee, kun tuotanto on kulutusta suurempaa. Vastaavasti tuotannon niukkuus suhteessa kysynnän tasoon johtaa hintojen nousuun. Esimerkiksi maitomarkkinoilla Suomen tuottajahintataso on EU:n keskimääräistä hintatasoa korkeampi. Samaan aikaan viljan hintataso on EU:n keskimääräistä hintatasoa matalampi. Maitotuotteilla on kotimaisen kysynnän lisäksi hyvät lisäarvoa tuottavat vientimarkkinat. Vientitulot mahdollistavat korkeamman tuottajahinnan, kun vienti on kysyntälähtöistä ja kannattavaa. Viljan osalta tilanne on toinen. Suomessa tuotetaan jatkuvasti viljaa selvästi kotimaista kysyntää enemmän. Kysyntälähtöisiä vientimarkkinoita ei ole, joten viljaa jää varastoihin tai se joudutaan viemään maailmalle tarjontalähtöisesti. Viennin määrä ei kuitenkaan ole muodostunut niin merkittäväksi, että viljan tuottajahinnat olisivat merkittävästi lähentyneet EU:n keskimääräistä hintatasoa. Ratkaisu on tuotannon sopeuttaminen kotimaista kysyntää vastaavaksi tai viennin merkittävä kasvattaminen. Politiikan rooli ja tukien osuus maatalouden tulonmuodostuksessa pienenee jatkossakin. Markkinoiden toiminta ja niiden kautta tuleviin signaaleihin reagoiminen korostuu. Valtion rooli on varmistaa markkinoiden toiminta, huolehtia infrastruktuurin ylläpidosta ja tarvittaessa toimia turvaverkkona äkillisistä muutoksista johtuvien vaikutusten tasoittajana.

29


Kuinka olla

kokoaan suurempi vaikuttaja? Mitä kansainvälisempi eduskunta, sen vahvempi Suomi on Henrik Ruso

Kuva: Henril Ruso

Kirjoittaja on Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan EU-avustaja ja on työskennellyt aiemmin Suomen EU-edustustossa sekä Euroopan parlamentissa europarlamentaarikko Alexander Stubbin avustajana. Viimeksi mainitussa kirjoittaja toimi kansanedustajaehdokas Titta Andersson-Bohrenin kollegana jääden pysyvästi vaikuttuneeksi tämän loputtomasta optimismista.

Kuluvan vuoden alussa Suomen EU-jäsenyys täytti kaksikymmentä vuotta. Liittymistä edelsi kansanäänestys, jossa 56,9% äänesti jäsenyyden puolesta. Jäsenyyttä ei tänä päivänä kyseenalaisteta. EUeron ajamisesta ei ole poliittiseksi liikkeeksi. Tänä päivänä EU-kannatus onkin kyselyiden mukaan korkeampi kuin jäsenyydestä äänestettäessä. Saatetaan kyllä irvailla Brysselin byrokraateille, naureskella hullunkuriselle lainsäädännölle ja kritisoida päätöksiä. Niin sitä kuuluukin samaan tapaan kuin irvaillaan Helsingin herroille ja heidän päätöksilleen. Kritiikki ei kuitenkaan ole yhtä kuin vastustus. EU:sta on tullut normaalia poliittista arkea. Vakaan kannatuksen taustaa vasten on hiukan yllättävää, kuinka välillä epäillään kykyämme tuoda Suomen näkökulmaa EU-päätöksentekoon. Kysytään, kuinka pieni Suomi pärjää isojen puristuksessa. Väitetään, että isot vievät ja pienet vikisevät. Jatketaan, ettei äänemme kuulu. Ollaan

30


siis paradoksaalisesti vakaasti EU-jäsenyyden kannalla ja samaan aikaan epäillään mahdollisuuksiamme EU-jäseninä. On tietenkin totta, että Suomen reippaan viiden miljoonan porukka käsittää vain 1,1 % EU:n reilu viidensadan miljoonan väestöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei äänemme kuuluisi – vieläpä kokoamme voimakkaammin.

***

Avataan ensin muodollinen puoli. Jokaisesta jäsenmaasta on yksi komissaari eli 1/28 eli 3,6 %. Päätöksenteko komissiossa on kollegiaalista eli suomalainen sana painaa, vaikka komissaarin tehtävänä ei olekaan oman kotimaansa etujen ajaminen. Jokaisesta jäsenmaasta on myös yksi päämies – meiltä pääministeri – Eurooppa-neuvostossa, siis sama 3,6 %:n osuus. Edelleen jokaisesta jäsenmaasta on yksi edustaja EU:n jäsenmaista koostuvassa neuvostossa, sen kaikilla tasoilla: ministeri ministerineuvostossa, virkamies tämän kokouksia valmistelevassa pysyvien edustajien komiteassa ja virkamies kussakin eri asioita valmistelevassa työryhmässä. Neuvostossa määräenemmistöpäätökseen tarvitaan 55 % jäsenmaista ja 65 % EU-väestöstä. Kaikilla jäsenmailla on yhtäläinen puhevalta. Lissabonin sopimuksen myötä myös Euroopan parlamentilla on sanansa sanottava melkein kaikessa EU-päätöksenteossa. Talon 751 europarlamentaarikosta 13 on suomalaisia eli 1,7 %. Kaiken päälle voidaan vielä laskea suomalaiset EU-virkamiehet. Heidän tehtävänään ei ole palvella kotimaataan, vaan heidän työnantajanaan toimivaa EU-toimielintä. Silti ei ole yhdentekevää, että valmistelukoneiston suomalaiset muodostavat noin 2 %:n joukko EU:n virkamiehistöstä. Joissakin toimielimissä osuus on tätäkin suurempi. Puhtaasti numeroihin tuijottamalla voidaan todeta suomalaiskäsissä olevan enemmän valtaa kuin väkilukumme antaisi olettaa. Tätä asian muodollista puolta paljon olennaisempaa on kuitenkin vaikutusvallan epä-

31


muodollinen puoli. Mistä johtuu, että yksi poliitikko on vaikutusvaltaisempi kuin toinen? Mistä johtuu, että suomalaisdiplomaattia saatetaan kuunnella enemmän kuin ruotsalaista? Mistä johtuu, että yksi toimittaja saa enemmän huomiota kuin toinen? Ja edelleen, mistä rakentuu yksittäisen jäsenmaan vaikutusvalta EU-päätöksenteossa?

***

Vaikutusvalta EU-päätöksenteossa – oli kyse sitten yksittäisestä komissaarista, jäsenvaltiosta, europarlamentaarikosta tai virkamiehestä – perustuu muodollisen painoarvon lisäksi ja paljon olennaisemmalla tavalla aloitteellisuuteen, rakentavuuteen, ennakointikykyyn ja johdonmukaisuuteen. Otetaan arkinen, kaikille tuttu esimerkki. Suomessa omistusasuminen on suositumpaa kuin vuokra-asuminen. Melkein kaikilla on kokemusta asunto-osakeyhtiöiden dynamiikasta. Muodollinen valta asunto-osakeyhtiössä on suoraan verrannollinen asunnon kokoon: 85 neliön kolmion omistavalla on enemmän muodollista valtaa kuin 24 neliön yksiön omistajalla. Silti 24 neliön yksiön omistavalla voi olla enemmän valtaa siksi, että tämä panostaa taloyhtiönsä asioihin, esittää rakentavia ideoita yhtiön kehittämiseksi ja arvon nostamiseksi, ottaa muiden huolet asiakseen ja vie niitä eteenpäin, osallistuu talkoisiin ja toimii ristiriitatilanteissa sovittelijana sekä kompromissien luojana. On vain ajan kysymys, kun esimerkkimme yksiön omistaja on taloyhtiönsä hallituksen puheenjohtaja. Sitä vastoin 85 neliössä asuvaa, mahdollisesti riidanhaluista jurnuttajaa ja kaikkien asioiden vastustajaa ei kuuntele kukaan. Yksiöläisellä voi siis olla enemmän tosiasiallista valtaa kuin kolmiolaisella – riippumatta siitä, mitä paperilla muodollisista valtasuhteista sanotaan. Taloyhtiössä voi hyvin olla 28 osakasta eli saman verran kuin EU:ssa on jäsenmaita. Taloyhtiöt ja EU ovat analogisia myös vaikutusvallan suhteen. Hyvin valmistautunut, asiansa osaava, rakentavia ja eteenpäin

32


vieviä ehdotuksia esittävä, kompromisseja hakeva, hyvin argumentoiva, muut huomioiva ja kielitaitoinen jäsenmaan edustaja sekä poliittisella että virkamiestasolla on kumppaneiden silmissä kiinnostavampi kuin tämän vastakohta – riippumatta tämän muodollisista muskeleista. Tältäkin osin suomalainen 20-vuotinen EU-jäsenyyden perinne on vahva: suomalaiset komissaarit, europarlamentaarikot ja virkamiehet Brysselissä ovat aina olleet asiansa osaavia vaikuttajia ja uskallan väittää vaikutuksemme olleen kokoamme suurempaa.

***

Tämä kaikki liittyy kahdella tavalla myös kevään eduskuntavaaleihin. Ensinnäkin hallitus valitaan pääsääntöisesti kansanedustajien joukosta. Edustaminen ministerineuvostossa on ministerin keskeisimpiä tehtäviä. Ei ole sama millaisesta joukosta nämä valitaan. Toiseksi, Suomi ei elä tyhjiössä. Sanotaan, että viisas ajattelee seuraavaa sukupolvea. Lisäisin tähän, että viisas ei rajoitu omaan napaansa, vaan seuraa ympäröivää ja pyrkii tähän vaikuttamaan. EU on meidän viitekehyksemme maailmassa. Merkittävä osa lainsäädännöstämme juontuu EU-päätöksenteosta. Tässäkään mielessä ei ole sama, keitä kansanedustuslaitoksessamme istuu. Mitä kansainvälisempi porukka, sen parempi. Kertauksen vuoksi: omaan napaansa tuijottavia jurnuttajia ei kuunnella.

33


Venäjä Titta Andersson-Bohren

Suomen on ylläpidettävä kahdenvälisiä suhteitaan Venäjään, muttei EU:n yhtenäisyyden kustannuksella. Suomettumisen tielle ei pidä lähteä eikä naapurimaamme aggressiivista ulkopolitiikkaa saa “ymmärtää”. Ukrainan kriisi on nostanut Venäjän aidoksi turvallisuuspoliittiseksi uhaksi. Maanpuolustustamme onkin vahvistettava. Erityisesti kybersotaan ja siihen liittyvään, monia eri taistelumuotoja yhdistävään hybridi-sodankäyntiin, on varustauduttava nykyistä paremmin. Puolustusmäärärahoja on lisättävä, jalkaväkimiinat on palautettava varustukseemme ja meidän on järjestettävä kansanäänestys Natosta. Meidän ei pidä jäädä sotilaallisesti yksin. Venäjän demokraattista kehitystä on tuettava. Venäjällä on erityisesti 2000-luvulla rajoitettu merkittävästi sananvapautta sekä yhdistymis- ja kokoontumisvapautta, ihmisoikeusrikkomukset ovat jokapäiväisiä ja kansalaisjärjestöjen toimintaa on hankaloitettu. Suomalaiset voivat vaikuttaa myönteiseen demokratiakehitykseen ylläpitämällä suhteita niihin venäläisiin kansalaisyhteiskunnan järjestöihin, jotka tekevät aktiivisesti työtä sananvapauden ja demokratian puolesta.

34


Turvallisuuspoliittisista haasteista huolimatta venäläisiä ei pidä pelätä. Venäjä on valtava mahdollisuus kaupalle, investoinneille ja ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Venäjän-vientiä ja venäläistä turismia on edistettävä. Helsinki-Pietari –raideyhteyttä on hyödynnettävä, samoin Hämeen alueen korkeakouluosaamista. Luoteis-Venäjä on hyvää markkina-aluetta esimerkiksi puhtaan teknologian (clean tech) klusterille. Venäjällä on paljon parannettavaa niin asuntojen energiatehokkuudessa, päästövähennyksissä kuin luonnonsuojelussa yleensä ja tulevaisuudessa näihin toivottavasti liittyy myös kasvavia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Lisäksi yritystaloudellisin perustein tehtyjä venäläisiä investointeja Suomeen on kannustettava, sillä ne parantavat työllisyyttämme. Työperäinen maahanmuutto Venäjältä on mahdollisuus eikä sitä pidä rajoittaa, vaan helpottaa. Oppilaitosten välistä yhteistyötä voidaan lisätä ja yliopistojen kahdenvälistä opiskelijavaihtoa aktivoida. Näin lisätään kummankin maan opiskelijoiden osaamista ja luodaan uusia yhteistyömahdollisuuksia. On erittäin tärkeää, että Suomessa säilyy Venäjä-osaajia eikä tutkimukseen liittyviä resursseja tällä saralla vähennetä.

35


Suomen

tulevaisuudennäkymät suhteessa Venäjään: Kohti uutta lähestymistapaa Vladimir Gel’man Kuva: Vladimir Gel’man

Vladimir Gel’man on yhteiskuntatieteiden tohtori, vieraileva FiDiPro-professori Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista.

Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat tällä hetkellä kaukana täydellisistä – lievästi ilmaistuna. Suhteiden huonontumiseen on vaikuttanut Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka, EU:n sanktiot ja Venäjän vastasanktiot sekä myös Venäjän sisäpolitiikassa lisääntynyt kontrolli. Suomi on kärsinyt nykytilanteesta enemmän kuin suurin osa muista EU-maista. Suomi voi vastata haastavaan tilanteeseen kahdella eri tavalla. Tärkeää on huomioida, että Venäjä maana ja Venäjän nykyinen poliittinen johto eroavat toisistaan. En halua tässä tekstissä ottaa kantaa tulenarkaan kysymykseen Suomen Nato-suhteista. Suomen tulisi kuitenkin välttää sellaista strategiaa, jossa Kremliä yritetään rauhoitella ja Putinin hallintoon pyritään ylläpitämään jonkinlaista erityistä suhdetta. Parhaimmillaankin tällaiset pyrkimykset ovat hyödyttömiä. Suomella ei ole realistisia mahdollisuuksia toimia – kuten kylmän sodan

36


aikana – ”siltana” Venäjän ja lännen välillä. Pahimmillaan Suomen lojaalius Kremliä kohtaan vahingoittaisi Suomen luotettavuutta Euroopassa ja saattaisi helposti johtaa siihen, että Suomea alettaisiin pitää Venäjän “Troijan hevosena”. Suomen pitäisi kuitenkin jatkossakin hyödyntää niitä mahdollisuuksia, joita Venäjän läheisyys tuo mukanaan. Mikäli Suomi pystyy kriiseistä huolimatta pitämään yllä hyviä naapuruussuhteitaan Venäjään, voidaan Putinin valtakauden jälkeen jälleen helposti tiivistää yhteistyötä. Ottaen huomioon Suomen sijainnin, Suomella voi olla merkittävä rooli tuntemamme vapauskäsitteen levittämisessä laajemminkin Venäjälle, erityisesti sen luoteisosiin. Kylmän sodan aikaan Länsi-Saksalla oli vastaava rooli ja vaikutus Itä-Saksaan, ja Suomella Viroon. Passiivisen ideoiden ja käytäntöjen levittämisen lisäksi tarvitaan aktiivisia toimia. Suomen kannattaa houkutella maahan venäläistä osaamista korkeasti koulutettua työvoimaa ja kyvykkäitä opiskelijoita. Lisäksi pk-yritysten yhteistoimintaa esimerkiksi IT-alalla voidaan lisätä rajan yli. Viime vuosina Suomen venäläisiin kohdistama viisumipolitiikka on ollut erittäin toimivaa ja järkevää, ja on mahdollistanut sen, että yhä useampi venäläinen matkustaa Suomeen ostoksille ja lomailemaan. Turistit ovat tuoneet mukanaan Suomeen merkittävästi rahaa. Työvoima maiden välillä ei kuitenkaan liiku, kuten sen kuuluisi. Venäläiset turistit eivät myöskään valitettavasti vie kotimaahansa niitä oppeja, joita Suomella olisi tarjota politiikan, talouden ja sosiaalisten saavutusten saralla. Venäläisiä ei pitäisi nähdä vain varakkaina, passiivisina kuluttajina. Kriittisesti ajattelevat, fiksut venäläiset tulevat varmasti pysymään epätoivottuina omassa kotimaassaan ainakin Putinin valtakauden ajan ja mahdollisesti myös sen jälkeen. Sitä vahvaa inhimillistä pääomaa, jota nämä venäläiset voivat tuoda sekä Suomen että Venäjän hyödyksi, olisi

37


hyväksikäytettävä. Sen sijaan, että Suomi houkuttelee maahan sellaisia Putinin epäilyttäviä ystäviä, kuten Timchenko ja Rotenberg, pitäisi Suomen valikoida ja houkutella maahan lahjakkaita venäläisiä, kuten pietarilaissyntyinen Pavel Durov, joka on yksi Venäjän Facebookin eli Vkontakten perustajista. Jotta tällainen lähestymistapa onnistuisi, vaatisi se muutosta suomalaisessa maahanmuutto- ja korkeakoulupolitiikassa. Lisäksi Suomen olisi rajoitetusti ja tarkkaan kohdennetusti ohjattava erityisrahoitusta niille suomalaisille toimijoille, jotka voisivat toisaalta houkutella venäläisiä Suomeen ja viedä suomalaisia ajatuksia ja vaikutteita Venäjälle. Tulevina vuosina Venäjän diaspora ulkomaille on väistämätön tosiasia - sekä poliittisista että taloudellisista syistä. Olisi suomalaisten etujen mukaista, että tilaisuus käytetään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Miksi korkeakoulutetut, innovatiiviset venäläiset valitsisivat mieluummin Piilaakson Lappeenrannan sijaan? Mikäli Suomesta tulisi uusi asuinpaikka, tai jopa koti, Venäjän parhaimmille ja älykkäimmille kyvyille, edistäisi se kahta tavoitetta. Ensinnäkin nämä venäläiset voisivat olla uusi taloudellinen menestystarina suomalaisille. Toiseksi he voisivat edistää demokratiaa, oikeusvaltion periaatteita, kehittyneitä sosioekonomisia malleja sekä hyvää hallintotapaa kotimaassaan esimerkiksi käyttäen modernia IT-teknologiaa. Huomionarvoista on, että vaikkei Putinin rooli Venäjällä tule todennäköisesti hetkeen muuttumaan, se ei kuitenkaan ole ikuinen. Täysin riippumatta siitä, kuka tarkalleen ottaen on Putinin seuraaja tai kuinka vallanvaihdos tapahtuu, Venäjän uusien johtajien on palautettava Venäjä-EU-suhteet. Tällöin Suomella voi jälleen olla ratkaiseva, uraauurtava merkitys lännen ja idän välillä. On epätodennäköistä, että Putinin jälkeinen Venäjä pystyisi palauttamaan sen valtavan- ja täysin poikkeuksellisen - talouskasvun, jonka näimme 2000-luvulla. Todennäköistä kuitenkin on, että Putinin jälkeinen Venäjä ottaa agendalleen korkean korruption vähentämisen sekä kansainvälisen

38


avoimuuden edistämisen ja hyvät suhteet länteen. Vahva venäläinen kriittinen älymystö on avainasemassa tällaisen kehityksen edistämisessä. Suomi ja Venäjä ovat tuomittuja olemaan naapureita keskenään. Mikäli naapurin perheellä on kotonaan ongelmia, eikä perheen pää reagoi naapureidensa neuvoihin, on kaikkien etu, jos naapuri tästä huolimatta auttaa perheen lapsia. Sama pätee Suomen ja Venäjän naapuruussuhteisiin. Sekä Suomen että EU:n Venäjä-politiikka on perinteisesti keskittynyt liikaa valtiojohdon välisiin suhteisiin ja kansalaiset ovat tässä yhteydessä ohitettu. Nyt olisi aika orientoitua uudelleen ja tarkastella tilannetta uudesta suunnasta. Ennemmin tai myöhemmin poliittiset johtajat menettävät valtansa, mutta kansalaiset tulevat säilymään Venäjällä ikuisesti. Suomen olisi otettava aktiivisempi rooli suhteessa Venäjään ja luotava Suomeen ”venäläisten keskus”. Venäläiset voisivat ottaa osaa Suomen yhteiskunnan ja talouden kehittämiseen, ja Suomi voi edistää venäläisten Eurooppa-myönteisyyttä – ja siten kehittää Suomen ja Venäjän suhteita sekä edesauttaa Venäjä-EU-kumppanuuden rakentamista vakaammalle ja kestävämmälle pohjalle. Käännetty alkuperäiskieleltä (englanti).

39


Venäjän talous ja Suomen kauppa Venäjän kanssa hitaamman kasvun aikaan Vesa Korhonen Kuva: Vesa Korhonen

Vesa Korhonen on Suomen pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen (BOFIT) vanhempi ekonomisti

Venäjän talouden näkymät ovat heikentyneet sekä lähivuosiksi että pidemmälle katsoen. Venäjän talous on astumassa aiempaa hitaamman kasvun aikaan, ja sen myötä myös Suomen kauppa Venäjän kanssa. Neuvostotalouden elinkelvottomien rakenteiden putoamisen sekä Venäjän sisäpolitiikan ja talouden melskeiden hallitseman 1990-luvun jälkeen Venäjän talouden ja Suomen Venäjän-viennin kultainen kasvuaika koitti vuosille 2000 – 08, joihin sattuivat myös Vladimir Putinin kaksi ensimmäistä presidenttikautta. Venäjän BKT kasvoi vuosittain keskimäärin 7 %. Tämän ja Venäjän vientitulojen paisumisen ansiosta Venäjän kokonaistuonti lisääntyi arvoltaan 20 % vuodessa ja Suomen Venäjän-vienti lähemmäs 20 %. Buumivuosina Venäjälle tarjoutui helppoja talouskasvun tekijöitä. Öljy ja Venäjän viennin muut perushyödykkeet, jotka ovat yli vuosikymmenen ajan vastanneet noin kahta kolmasosaa Venäjän kaikista tavara- ja palveluviennin tuloista ja BKT:stäkin noin neljäs-viidesosaa, kallistuivat huimasti maailmanmarkkinoilla. BOFITin Venäjän talouden

40


mallin mukaan tästä koitui suunnilleen 3 % vuotuisesta BKT:n kasvusta muun kasvun ollessa mallin ajattelumaailmassa niin sanottua trendikasvua. Trendikasvu puolestaan koitui huomattavilta osin aiemmalta ajalta periytyneistä tekijöistä: tarjolla oli työllistettävää työvoimaa ja käyttämätöntä tuotantopääomaa, ja tuottavuus parani johtuen muun muassa - ja mahdollisesti valtaosin - 1990-luvulla tehtyjen talouden suurten uudistusten (talouden vapauttamisen ja avautumisen) pitkään jatkuneista vaikutuksista yrityksissä. Lisäksi ulkomaista rahoitusta oli tarjolla runsaasti. Maailmalla koittaneen laman myötä Venäjän vientihintojen putoaminen, viennin määrän väheneminen ja ulkomaisen rahoituksen vaikeutuminen synnytti vuonna 2009 Venäjällä roiman taantuman. Vientihintojen nopea käänne nousuun toi elpymisen pian, mutta hintojen nousu taittui parissa vuodessa, ja periytyneet kasvutekijät olivat koko lailla ehtyneet. Työllisyyttä oli enää vaikea lisätä. Uutta pääomaa ei syntynyt paljon eikä tuottavuus noussut aiempaan tahtiin, kun investoinnit kehittyivät varsin heikosti. Talouden markkinauudistukset ovat monien vuosien ajan olleet liian hitaita ja kapeita, ja valtion samanaikainen sekaantuminen yritystoimintaan on tehnyt kokonaiskuvasta sumean ja linjattoman. Talouden kasvu hidastuikin jyrkästi vuonna 2012 ja edelleen vuonna 2013 vain runsaaseen prosenttiin. Ruplan heikennyttyä jo tuolloin tuonnin kasvu painui nollaan vuoden 2013 jälkipuoliskolla. Tämän päälle lankesivat vuonna 2014 Krimin ja Itä-Ukrainan kriisistä, niistä seuranneista länsimaiden kauppa- ja rahoitupakotteista ja Venäjän vastasanktioista syntyneet uudet epävarmuudet ja haitat. Talouden kasvu pysähtyi ja yksityiset investoinnit vähenivät. Pääomien entistä kovempi virta pois ruplasta ja osin ulos Venäjältä heikensi ruplaa paljon, mikä pienensi tuontia suunnilleen 7 %. Kolmanneksi - kovana iskuna - öljyn hinta on yli puoliintunut viime kesän yli 100 dollarista tynnyriltä. Sen myötä keskeisissä ennusteissa, muun muassa Venäjän talousviranomaisten tekemissä, Venäjän BKT:n arvioidaan supistuvan tänä vuonna merkittävästi, noin 3 – 5 %, ja eräissä näistä ennusteista myös vuonna 2016 jonkin verran, jos öljyn hinta elpyy keskitalven 2014 / 2015 tasolta nyli 60 dollariin. BOFITin ennuste on samanlainen. Etenkin yksityisten 41


investointien odotetaan vähenevän kaiken epävarmuuden keskellä. Venäjän tuonnin esimerkiksi keskuspankki arvioi supistuvan vielä peräti kolmasosan tänä vuonna, koska rupla on heikentynyt tuntuvasti. BOFITin arvio pudotuksesta on viidesosa. Vaikka Venäjän inflaatio on paljolti ruplan putoamisen vuoksi kiihtynyt yli 15 prosenttiin ja yli 10 % nopeammaksi kuin kauppakumppanimaissa keskimäärin, ruplan luisuttua noin 40 % vuoden 2014 alusta, kestää melko pitkään ennen kuin tuonti palautuu kunnolla. Pidemmälle katsoen on jo ennestään ollut selvää, että öljyn hinnan mahdollisen nousun varaan Venäjän talouden kasvua ei voida perustaa, työvoima vähenee, ja uudistuksiin pitäisi saada lisää puhtia. Näkymät ovat niukentuneet entisestään, ja talouden kasvu voi muodostua hitaammaksi kuin usein arvioitu noin 3% vuodessa tai BOFIT-mallin vielä melko hiljattain kertoma noin 2 prosentin trendikasvu. Taustalla on uusia syitä: yksityisten investointien pienentyessä syntyy liian vähän uutta hyvää pääomaa, tuottavuuden nousua ja talouden markkinaehtoista monipuolistumista (energiantuotannon hyvin hitaan tai pysähtyvän kasvun vastapainoksi). Lisäksi Venäjän omavaraisuuspyrkimysten ja laman vastaisten toimien voimistuttua talouden uudistusaikeet ovat käyneet yhä epäselvemmiksi. Ainakin näillä näkymin valtiontalouden menot painottuvat myös entistä enemmän puolustukseen ja eläkkeisiin samalla, kun valtionjohto on hiljattain asettanut tavoitteet leikata valtion kokonaismenoja tuntuvasti, minkä johdosta kehityksen kannalta tärkeiden koulutus-, terveydenhoitoja infrastruktuurimenojen karsimispaineet voivat kasvaa varsin suuriksi. Näiden suuntausten kääntäminen ei ole helppoa eikä nopeaa. Venäjän talouden kehitys voi tulevina vuosina muodostua muuta maailmantaloutta hitaammaksi ja asettaa suomalaisten yritysten viennille uusia haasteita.

Venäjän-viennin näkymiä rajaavat myös Venäjän vientitulojen ja investointien epävarma kehitys

Venäjän talouden ohella näkymät ovat niukkoja myös eräiden muiden Suomen Venäjän-viennin kannalta oleellisten seikkojen, kuten Venäjän vientitulojen, investointien ja rahoituksen sekä kauppapolitiikan osalta.

42


Venäjän tuonti on pitkään kytkeytynyt erityisesti Venäjän vientitulojen kehitykseen, jota ovat suurimmaksi osaksi ohjailleet Venäjän vientihinnat. Tänä vuonna vientitulot vähenevät, esimerkiksi Venäjän keskuspankin ja BOFITin arvion mukaan noin neljäsosalla, jos öljyn hinta on noin 55 dollaria. Pidemmän aikavälin arviot Venäjän energian maailmanmarkkinahintojen, kuten myös tuotannon ja viennin, kehityksestä eivät myöskään ole lupaavia. Hintayllätyksiä voi toki tulla, molempiin suuntiin. Kuva: Venäjän talouden kehitys vaihtelee paljolti vientitulojen pohjalta, ja tuonti molempien mukana

Viennin ja tuonnin varsin tiiviin kytkennän johdosta vaihtotase, joka koostuu lähinnä vientitulojen ja tuontimenojen erosta, on ollut Venäjällä alijäämäinen viimeksi 1990-luvun lopulla, toisin kuin eurooppalaisissa siirtymätalouksissa. Tässä heijastuvat Venäjän suhteellisen vähäiset investoinnit. Venäläiset yritykset ja pankit ovat toki hankkineet ulkomaista rahoitusta lähinnä talouden buumien aikaan, mutta eivät samassa määrin kuin em. muissa pääomaa tarvitsevissa maissa, joissa 1990-luvun

43


puolivälin paikkeilla alkaneita, mittavia investointeja on rahoitettu suurelta osin ulkomaisten luottojen ja suorien sijoitusten muodossa. Nyt vähänkin merkittävämpi rahoituksen käyttö Venäjän-viennissä on jäissä länsimaiden rahoitussanktioiden päättymiseen asti, ja rahoituksen liikkeelle lähtö joutuu odottamaan myös sellaista aikaa, jolloin Venäjän olot ovat suotuisammat investointien laajemmalle kasvulle. Suomelle, jonka viennissä investointitavaroilla on suuri merkitys, investointien kunnollinen kasvu Venäjällä olisi tärkeää. Etenkin kulutustavaroiden valmistajana kunnostautuneen Kiinan osuus Venäjän tavaroiden tuonnissa on jatkuvasti noussut, kohti viidesosaa, mikä on painanut lähes kaikkien muiden maiden osuuksia ja Suomen osuuden viime vuosikymmenen puolivälin 3 – 5 prosentista 1½ – 2½ prosenttiin (tilastosta riippuen). Toisaalta Suomen osuus myös Venäjän tuonnissa, pois lukien tuonti Kiinasta on laskenut 2 – 2½ prosenttiin, ja samalla, kun Venäjän koko tuonti muualta kuin Kiinasta palautui vuoteen 2013 mennessä vuoden 2009 romahdusta edeltäneelle tasolle, Suomen vienti Venäjälle jäi neljäs-viidesosan vuoden 2008 vientiä pienemmäksi. Näin on käynyt, vaikka investointitavaroiden osuus Venäjän tuonnissa on kasvanut vuosien mittaan (Venäjän keskuspankin mukaan), joten Suomen markkinaosuuden supistumisen syyt ovat syvemmällä Venäjän tuonnin rakenteen muutoksissa ja Suomen kilpailukyvyssä. Selkein viime vuosien menestys Suomelle ovat olleet venäläiset matkailijat, joiden tavaroiden ja palvelujen ostokset Suomessa nousivat kaikkien aikojen huippuunsa ennen ruplan viimeisintä pudotusta (tässä Suomen markkinaosuus on ollut 6 – 7 %). Investointitavaroita Venäjälle vieville tilanteen tekevät vaikeaksi erityisesti yksityisten investointien heikot lähivuosien näkymät Venäjällä. Suuret valtionyritykset, jotka ovat Venäjän johdon ohjauksessa kasvattaneet investointejaan näinä aikoina, ainakin toistaiseksi, ovat olleet osin jo aiemmin kotimaisia toimittajia suosivien maineessa. Lisäksi niiden toimintaan ollaan istuttamassa valtion investointeja koskevia säännöksiä, joiden mukaan kotimaisille myyjille on annettava kilpailutilanteissa merkittävä hintavertailuetu, sekä vähitellen pidentyneitä listoja tuotteista, joita tulee ostaa kotimaasta aina kun mahdollista. 44


Kauppapolitiikan näkökulmasta nämä Venäjän toimet juontuvat siitä hengestä, jonka merkeissä Venäjä liittyessään Maailman kauppajärjestöön (WTO) elokuussa 2012 ei liittynyt julkisten hankintojen WTO-sopimukseen, vaikka sitoutuikin aloittamaan asiasta neuvottelut (neljä vuotta WTO-jäsenyytensä alkamisesta). Sama koskee Venäjän erinäisiä muita toimia, joilla tähdätään yhä korostuneemmin kotimaisen tuotannon suojaamiseen. Suomen kannalta paljon suurempi kauppapoliittinen hanke, EU:n ja Venäjän välinen vapaakauppasopimus, josta jo ehdittiin tehdä pohjaselvitystyötä, huolimatta melko paljon julkisuudessakin puhutusta Venäjän vähäisestä mielenkiinnosta, on nykyisten geopoliittisten ongelmien jäädyttämä.

45


Ympäristö ja energia Titta Andersson-Bohren

Talouskasvua ei voida hakea ympäristön kustannuksella. Meillä ei ole varaa lyhytnäköisyyteen, vaan on ajateltava myös seuraavia sukupolvia. Ympäristövaikutusten arviointiin on panostettava. Ympäristölle haitallisia hankkeita ei pidä toteuttaa. EU:n tavoitetta vähentää kasvihuonepäästöjä vuoden 1990 tasosta 80 – 95 % vuoteen 2050 mennessä on tuettava. Samaan aikaan on ensiarvoisen tärkeää edistää globaaleja päästövähennystavoitteita. Vain sitouttamalla myös suurimmat saastuttajamaat - Amerikka ja Kiina päästötalkoisiin, voimme torjua ilmastonmuutosta sekä hiilivuotoa. Fossiilisia energialähteitä on korvattava nykyistä enemmän kotimaisilla, uusiutuvilla energialähteillä. Esimerkiksi aurinkopaneeliteknologia on kehittynyt huimasti ja mahdollistanut kapasiteetin kaksinkertaistumisen muutamassa vuodessa. Bio-, tuuli- ja aurinkosähkön tuotannon potentiaali lisääntyy ja muuttuu jatkuvasti kustannustehokkaammaksi.

46


Ydinvoimaa ei pidä lisätä. Uusien voimaloiden sijaan painopiste tulee olla energiatehokkuuden, uusiutuvien energialähteiden, nettomittaroinnin sekä energian varastointi- ja kysyntäjoustojärjestelmien kehittämisessä. Rakentamisessa pitää pyrkiä nollaenergiataloihin. Lupamenettelyjä esimerkiksi käyttöveden lämmittämiseen tarkoitettujen aurinkokerääjien rakennuttamiseen on kevennettävä. Liikenteessä on kannustettava, lainsäädännöllä ja infrastruktuuria kehittämällä, siirtymistä sähköautoihin. Kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta ja ympäristöystävällisyydestä on tehtävä aitoja, positiivisia kilpailukykytekijöitä. Resurssitehokkuutta on lisättävä ja kierrätystä on edistettävä. Kuntia on kannustettava kodin muovipakkausten keräyskokeiluihin, paikallisten kierrätysohjeistusten tiedottamisessa on petrattava ja elektroniikkaromun viennin sijaan on keksittävä uusia tapoja käsitellä se kotimaassa. Olemassa olevia haittaveroja, kuten jätevero, ympäristörikoksista langetettavia sanktioita sekä esimerkiksi roskaamisen rikesakko on otettava nykyistä aktiivisemmin käyttöön.

47


Suomessa on

vielä runsaasti hyödyntämätöntä tuulivoimapotentiaalia Miia Wallén

Kuva: Suomen Hyötytuuli Oy

Kirjoittaja on Suomen tuulivoimayhdistyksen varapuheenjohtaja.

Suomessa on jo pitkään käyty poliittista keskustelua uusiutuvien ja kotimaisten polttoaineiden käytön lisäämisestä energiantuotannossa. Halu vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista on kova ja ilmastonmuutos suorastaan pakottaa siihen. Kotimaisia uusiutuvia polttoainevaihtoehtoja ovat erilaiset biomassat, vesi, aurinko ja tuuli. Vuoden 2013 lopussa Suomessa oli tuulivoimaa 448 MW ja sillä tuotettiin 0,9 % koko Suomen sähkönkulutuksesta. Yksittäisiä tuulivoimaloita oli toiminnassa 211 kappaletta. Vuonna 2012 voimaloita oli 163 ja sitä edellisenä vuonna 130 kappaletta. Toukokuun 2014 loppuun mennessä Suomessa oli julkaistu tuulivoimahankkeita yli 10 000 megawatin verran. Ala on huimassa kasvussa. Merelle suunniteltujen hankkeiden osuus on 2 200 MW. On selvää, että jatkossa tuulivoiman tuotanto suuntautuu Suomessa myös merelle. Merellä tuuliolosuhteet ovat mannerta paremmat ja offshore-ratkaisu mahdollistaa suuren mittakaavan tuulipuistojen rakentamisen. Työ- ja elinkeinominis-

48


teriö myönsi viime vuoden lopussa 20 miljoonan euron demonstraatiotuen Suomen ensimmäisen merituulivoimapuiston rakentamiseksi Tahkoluodon edustalle Poriin. Merituulivoima sisältää valtavan potentiaalin niin suomalaisen puhtaan energiantuotannon kuin suomalaisen teollisuudenkin kannalta. Meillä on nyt mahdollisuus yhdistää meri- ja teräsrakentamisen osaamisemme sekä uudet tuulivoimainnovaatiot tavalla, josta koko suomalainen yhteiskunta hyötyy. Suomalaiset merialueet sopivat hyvin merituulivoiman tuotantoon. Varsinkin Itämeren merituulivoimapotentiaali on merkittävä. Vesisyvyys on matala, rannikko lähellä ja siten liitäntä sähköverkkoonkin kohtuullisen matkan päässä.

Tarvitsemme selkeät poliittiset tavoitteet vuoden 2020 jälkeiseen aikaan

Tuulivoima on yksi tärkeimmistä kotimaisista energiatuotantomuodoista; se on puhdasta energiantuotantoa, josta ei synny päästöjä ilmaan, vesistöön tai maaperään. Tuulivoimalla on huomattavasti hyödyntämätöntä potentiaalia Suomessa, esimerkiksi juuri merellä. Suomen tuulivoimainvestoinnit on saatu hyvin käyntiin. Investointiympäristön ennustettavuudesta on kuitenkin jatkossakin pidettävä huolta, jotta investoinnit energiaomavaraisuuden, kotimaisen työn ja ilmastomuutoksen torjunnan puolesta jatkuvat Suomen energia- ja ilmastotavoitteiden mukaisesti. Suomi on sitoutunut hiilineutraaliin tulevaisuuteen vuonna 2050 ja energiatuotantokapasiteettimme vanhentuessa tarve uusille puhtaille investoinneille on selkeä. Päästäksemme tavoitteisiimme ja korvataksemme vanhenevan kapasiteettimme tarvitsemme selkeän viestin poliittisista tavoitteista vuoden 2020 jälkeen. Nykyiseen sähköjärjestelmäämme voidaan ilman haasteita sisällyttää 5 000 MW:n tuulivoimakapasiteetti. Sijoituspaikasta riippuen tämä vastaa noin 12 – 15 TWh:n vuosittaista tuotantoa.

49


Seuraavan hallituksen on viimeistään tulevan hallituskauden puolessa välissä päätettävä vuoden 2020 jälkeisistä uusiutuvan energian tavoitteista ja etenemistavoista, jotka mahdollistavat myös tuulivoimarakentamisen jatkumisen Suomessa. Energia-alan investoinnit tehdään aina vuosikymmeniksi. Me emme kykene muuttamaan suuntaa neljän vuoden välein, vaan tarvitsemme tueksemme johdonmukaista ja kauaskantoista poliittista päätöksentekoa.

Pullonkaulat rakentamisessa voidaan poistaa – jos päättäjät haluavat

Kunnille tuulivoima voi olla imagohyödyn lisäksi merkittävä tulonlähde. Hyvin suunniteltuna tuulivoima tuo kunnalle tasaista tulovirtaa ilman, että muu asuminen tai eläminen kunnan alueella häiriintyy. Suomessa on alueita, jotka soveltuvat tuulivoiman tuotantoon erinomaisesti. Näillä alueilla yhteistyö asukkaiden, päättäjien ja viranomaisten kanssa on avaintekijä siihen, että tuulivoimaloiden rakentaminen ja käyttö sujuvat ongelmitta. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen paikkoja ovat esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointi, kaavoitusmenettely ja rakennusluvan hakuvaihe. Vuorovaikutteisten prosessien avulla pyritään selvittämään ympäristön ja asukkaiden kannalta kestävin lopputulos tuulivoiman tuotantoon. Tuulivoiman rakentamisen pullonkauloja ovat selvitys- ja suunnitteluprosessien raskaus. Tuulivoimarakentamista voitaisiin edistää yksinkertaistamalla tuulivoimarakentamisen suunnittelua. Tuulivoimarakentamista edistäisi myös se, jos ympäristövaikutusten arviointi voitaisiin yhdistää kaavaprosessin kanssa. Ne ovat nykyisin erilliset prosessit, jotka kuitenkin valmistellaan yleensä samaan aikaan. Päällekkäisillä prosesseilla hukataan aikaa ja voimavaroja. Hallinnon järkeistämiseen kannattaa panostaa. Kaikilla toimijoilla pitäisi olla samat pelisäännöt. Jokaisella toimijalla pitäisi olla selkeä rooli. Tämä

50


nopeuttaisi ja selkeyttäisi lupaprosesseja – muussakin kuin tuulivoimarakentamisessa.

Merkittäviä investointeja Suomeen

Tuulivoima-ala suunnittelee parhaillaan 3 – 4 miljardin euron investointeja Suomeen. Investoinnit ovat erityisen tärkeitä nyt, kun rakentaminen maassamme on taantuman vuoksi hidasta. Tuulivoimarakentamisella saadaan luotua Suomeen haluttua elinvoimaa ja pitkäaikaisia työpaikkoja. Tuulivoiman lisärakentaminen luo Suomeen tuhansia työpaikkoja. Tuulivoima työllistää niin hankkeiden selvitys- ja suunnitteluvaiheessa, rakentamisen aikana kuin voimaloiden toimiessakin. Välilliset vaikutukset, kuten majoitus- ja ruokapalvelut, voivat myös olla merkittäviä, erityisesti pienillä paikkakunnilla. Jokainen rakennettu tuulivoimala vähentää riippuvuuttamme tuontienergiasta ja pienentää ulkomaille maksettavaa energialaskuamme niin polttoaineista kuin sähköstäkin. Kun maailmanpolitiikka ympärillämme ei näytä rauhoittumisen merkkejä, merkitsee tuontienergiaa korvaava kotimainen tuotanto Suomelle ihan uudenlaista turvallisuutta. Mitä enemmän meillä on ilman tuontipolttoaineita toimivaa kotimaista energiantuotantoa, sitä paremmin pärjäämme omin voimin ja riippuvuutemme Venäjän toimista, öljyn hinnan vaihtelusta tai muusta kansainvälisestä myllerryksestä vähenee. Jos nyt tulisi uusi energiakriisi, vahvoilla olisivat maat, joissa on runsaasti tuulivoimaa ja muita kotimaisilla uusiutuvilla polttoaineilla toimivia tuotantomuotoja. Tarvitsemme siis Suomessa panostuksia kotimaiseen energiaan. Tuulivoima on puhdas ja uusiutuva energiamuoto, mutta kuitenkin vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Kysymys on siitä, miten osaamme hyödyntää eri tuotantomahdollisuutemme parhaimmalla mahdollisella tavalla? Toivomme uusilta päättäjiltä halua edistää kotimaisia innovaatioita ja talouden kasvua tukevia hankkeita. Hankkeita, joiden ytimessä ovat myös Suomen tuulivoimatuottajat.

51


Resurssitehokkuudella kohti kestävää kasvua Sirpa Pietikäinen

Kuva: Sirpa Pietikäinen

Kirjoittaja on ympäristöasioihin perehtynyt europarlamentaarikko sekä entinen ympäristöministeri.

On olemassa hyvä tapa erottaa eteenpäin katsova yritysjohtaja menneisyydessä elävästä johtajasta: on kuulosteltava, miten hän suhtautuu ympäristönormeihin. Ne, joiden huomio on tulevaisuudessa, eivät käytä kaikkea energiaa taistelussa uusia ympäristöstandardeja vastaan. Päinvastoin, edelläkävijät ymmärtävät, että yrityksen pitkän tähtäimen menestys vaatii tuekseen hyvin suunniteltua ja kunnianhimoista sääntelyä. Se on edellytys myös sille, että taloutemme voi hyvin pitkällä tähtäimellä. On ennustettu, että raaka-aineiden kysyntä kolminkertaistuu maailmanlaajuisesti vuoteen 2050 mennessä. Tähän kysyntään ei kuitenkaan ole mahdollista vastata. Käytämme jo nyt 1,5 maapallon verran resursseja joka vuosi. Arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä tarvittaisiin neljä planeettaa tyydyttämään kasvava raaka-ainekysyntä. Raaka-aineiden kasvavalle kulutukselle on kuitenkin tulossa vastaan raja - meillä on vain yksi planeetta. Maailma on ylikulutusmoodissa ja vaarassa kulua käyttökelvottomaksi.

52


Tämä on se perimmäinen syy, miksi raaka-aineiden kulutusta on hillittävä. Mutta on myös toinen syy, joka tulee vastaan ehkä nopeammin. Ennen kuin raaka-aineet loppuvat planeetalta kokonaan, ne hupenevat ensin toisilta alueilta. Eurooppa on ensimmäisten joukossa. Tämä johtuu siitä, että maanosamme on hyvin riippuvainen tuontiraaka-aineista ja tuontienergiasta - paljon riippuvaisempi kuin kilpailijansa. Mutta, kun raaka-aineet uhkaavat loppua, ei ole mitään takeita siitä, että niiden virta Eurooppaan jatkuu tasaisen turvallisena. On helppo nähdä, miten virta voi tyrehtyä. Ajatellaan vaikka Venäjää kesällä 2010. Silloin itänaapuria koettelivat ennätyskovat helteet. Kuumuus verotti maan viljatuotantoa 40 miljoonalla tonnilla. Venäjä vastasi kieltämällä viljan viennin maan ulkopuolelle, jotta ruuan hinta ei nousisi tähtitieteellisen korkealle. Kaikki hupenevat resurssit haluttiin pitää oman maan käytettävissä. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka vientivirrat seisahtuvat hyvin äkkiä, kun resurssit käyvät niukiksi. Resurssitehokkuus on strateginen kysymys Euroopalle. Niukkuus myös nostaa hintoja. Lähes 90 prosenttia eurooppalaisista yrityksistä uskoo, että niiden materiaalikustannukset jatkavat kasvua lähivuosina, ilmenee vuonna 2011 tehdystä eurobarometri-tutkimuksesta. Ja kun yritysten kustannukset kasvavat, se näkyy hinnoissa, kulutuksessa ja talouskasvussa. Kun ottaa huomioon nämä tosiasiat, on selvää, että Euroopan talous ei voi selvitä saati kasvaa, ellei merkittävästä raaka-aineriippuvuudesta päästä eroon. Jotta riippuvuudesta päästäisiin eroon, on siirryttävä kiertotalouteen. On lakattava tuhlaamasta kallisarvoisia resursseja ja alettava käyttää niitä tehokkaammin.

Entistä enemmän hyvinvointia täytyy tuottaa kymmenesosalla resursseista, jotka nyt on käytössä.

Ensimmäinen kiertotalouden periaate on, että siinä ei ole sijaa jätteelle. Jätteen määrä voidaan minimoida, kun tuotteet suunnitellaan kestäviksi, korjattaviksi ja kierrätettäväksi. Kun tuote poistuu käytöstä, sitä ei heitetä

53


menemään, vaan sen rakentamiseen käytetyt resurssit otetaan uudelleen tuottavaan käyttöön. 600 miljoonaa tonnia tällä hetkellä kaatopaikoille menevästä jätteestä voitaisiin käyttää hyödyksi. Siksi elinkaaren loppuvaiheessa olevaa tuotetta on alettava kohdella raaka-aineena, ei roskana. Tehostamalla kierrätystä ja uudelleenkäyttöä on mahdollista säästää ympäristöä, mutta myös luoda työpaikkoja sekä vähentää riippuvuutta raaka-aineiden tuonnista. Monet yritykset - ne eteenpäinkatsovat, joista puhuin alussa - ovat jo tunnustaneet nämä tosiasiat ja alkaneet toimia sen mukaisesti. Ne ovat ottaneet hyppäyksen uudenlaiseen ajattelutapaan. Nämä yritykset ovat luoneet uusia bisnesmalleja, jotka perustuvat raaka-aineiden kiertoon ja niiden säästämiseen. Siihen kuuluu vuokraamista, jakamista, liisausta, erilaisia teollisia symbiooseja, bioinnovaatiota ja niin edelleen. Tähän liittyy suuri taloudellinen mahdollisuus. Yritykset, jotka pystyvät tekemään bisnestä ja hyvinvointia käyttämällä resursseja kekseliäästi, ovat uuden taloudellisen kisan voittajia. Siksi eurooppalaisten kannattaa toivoa, että tällaisia yrityksiä kehittyisi nimenomaan Eurooppaan. Muutoksen tukemiseksi on luotava uudet pelisäännöt. Se on poliitikkojen työtä. Nyt suuri osa lainsäädännöstämme perustuu osta-kuluta-hävitä-yhteiskunnan tarpeisiin. Tällainen lainsäädäntö ei toimi maailmassa, jossa tiede on osoittanut luonnonvarojen rajallisuuden. On poliitikkojen tehtävä uudistaa sitä. Bisnesvallankumouksen aikaansaamiseksi on luotava vakaa ja ennustettava sääntely-ympäristö. Euroopan tasolla yksi osa uuden sääntelyn luomista on jätelainsäädännön uudistaminen. EU:ssa on jo pitkään valmisteltu direktiiviä, joka nostaisi kierrätysasteen 70 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on myös kieltää kierrätettävien materiaalien kärrääminen kaatopaikalle - ajatus, joka sopii hyvin kiertotalouden periaatteeseen, että jäte on liian arvokasta säilöttäväksi kaatopaikalle.

54


Uusi direktiivi olisi viesti lainsäätäjiltä yrityksille: resurssitehokkuuteen kannattaa panostaa, sillä muunlainen bisnes ei Euroopassa kohta ole enää mahdollista. Silloin pärjäävät ne, jotka pystyvät uudistumaan. Lisäksi parlamentissa valmistellaan tänä vuonna kiertotalousmietintö, jonka tekemisestä olen vastuussa. Siinä on tarkoitus linjata, miten Eurooppa voi siirtyä uuteen aikaan, jossa ei ole jätteitä, vaan pelkästään resursseja. Tärkein syy edistää kiertotaloutta on nimittäin se, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Kun raaka-aineet kallistuvat ja käyvät yhä niukemmiksi, meidän on ennemmin tai myöhemmin alettava käyttää niitä säästeliäämmin kuin nyt.

55


Varhaiskasvatus ja koulutus Titta Andersson-Bohren Perhe- ja työelämän yhdistämistä pitää tukea ja naisten työurien pidentämistä edistää lisäämällä joustavia varhaiskasvatuspalveluita, käyttöperusteista päivähoitolaskutusta sekä osa-aikatyön mahdollisuuksia. Nykyään vaihtoehtoina ovat liian usein vain joko kokopäiväinen työ tai vanhemmuus. En kannata Kelan perhevapaiden kestojen tarkkaa kiintiöittämistä kummallekaan vanhemmista. Perheet ovat erilaisia ja siten yksilölliset ratkaisut on pidettävä mahdollisina. Julkiset ja yksityiset päiväkodit ja perhepäivähoito, kerhot ja leikkitoiminta, ovat kaikki tärkeitä palvelumuotoja ja vastaavat eri tarpeisiin. Kaikilla lapsilla on oltava oikeus pedagogiseen varhaiskasvatukseen. Suunnitelmallisella ja laadukkaalla varhaiskasvatuksella vahvistetaan koulutuksellista ja yhteiskunnallista tasa-arvoa, sekä tuetaan kokonaisvaltaisesti lasten oppimista, hyvinvointia, kasvua ja kehitystä. Kokopäiväistä päivähoito-oikeutta voidaan kuitenkin tarvittaessa rajoittaa pienten ryhmäkokojen mahdollistamiseksi myös jatkossa. Opetussuunnitelmat peruskoulussa tarvitsevat päivitystä. Tiedon määrä on viime vuosikymmeninä moninkertaistunut, ja samalla ulkoaoppimisen merkitys 56


on radikaalisti vähentynyt. Lähdekritiikki ja yleinen tiedonhallinta ja -hankinta ovat entistä tärkeämpiä taitoja. Oppiainepohjaista opiskelua pitää täydentää kokonaisvaltaisella oppimisella eli kurssikokonaisuuksilla, joissa opetetaan soveltamaan usean eri oppiaineen taitoja samanaikaisesti. Opettajankoulutuksessa tulisi jatkossa entistä enemmän painottaa kasvatustieteellistä osaamista. Vaikka vanhemmilla on pääasiallinen vastuu lapsistaan, ovat opettajat joutuneet (pakonkin edessä) ottamaan yhä suuremman kasvatuksellisen roolin. Lisäksi työharjoittelujaksoja pitäisi lisätä, jotta koulujen arkeen totuttaisiin jo opiskeluaikana. Nuorten syrjäytymiseen on puututtava. Nuorisotakuuta on jatkettava ja kehitettävä. Lisäksi toisen asteen koulutuksellista painopistettä on siirrettävä nykyistä enemmän ammatilliseen koulutukseen, oppisopimuskoulutuksesta on tehtävä todellinen vaihtoehto peruskoulun päättäneille nuorille ja opinnollistamista, eli oppilaitoksen ulkopuolella opitun osaamisen tunnustamista, on lisättävä. Taloudellisesta asemasta ei saa koskaan tulla kouluttautumisen estettä. Koulutus ja osaava työvoima ovat maamme kilpailukykytekijöitä. Opintotuki on tärkeä sosiaalietuus, sillä se mahdollistaa tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet. Tuki pitäisi kuitenkin muuttaa kannustavammaksi “opintopalkaksi”, jossa tuki maksettaisiin suoritettujen opintopisteiden mukaan. Lisäksi opintotuen tulorajat pitää poistaa. Oman alan työkokemuksen hankkimiseen jo opiskeluaikana on kannustettava! Työurat ovat muuttuneet pätkittäisiksi ja hajanaisiksi. Siten myös korkeakouluopintoja on pystyttävä jaksottamaan joustavasti. Etupainotteisen koulutuksen sijaan on painopistettä siirrettävä entistä enemmän elinikäiseen oppimiseen. Yhteiskunta muuttuu niin nopeasti, että tietoja ja taitoja on tarpeen päivittää säännöllisin väliajoin.Täydennyskoulutus- ja aikuisopiskelumahdollisuudet ovat erittäin tärkeitä! Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä on tarkoituksenmukaista lisätä, mutta niitä ei tule yhdistää. Kummallakin oppilaitoksella on oma, tarpeellinen roolinsa, jota pitää ennemminkin vahvistaa. Lisäksi kandidaatin tutkintoja pitää edistää niin, että myös alempi korkeakoulututkinto voi jatkossa pätevöittää useampaan virkaan. Kaikkien ei tarvitse tai pidä olla maistereita. 57


Ammattikoulutus

ja oppisopimukset Sveitsin vaurauden salaisuus Rudolf Strahm

Kuva: Rudolf Strahm

Kirjoittaja on tunnettu sveitsiläinen kunniatohtori ja ekonomisti, entinen parlamentaarikko ja oppisopimuskoulutuksen puolestapuhuja

Laaja nuorisotyöttömyys varjostaa Eurooppaa. Monet eri toimijat valtioiden hallituksista Euroopan komissioon ovat nostaneet nuorisotyöttömyyden vastaisen taistelun poliittisen agendansa kärkeen. Ne tuntuvat kuitenkin olevan voimattomia ilmiön edessä. EU:ssa jo joka neljäs alle 25-vuotias nuori, joka ei ole välittömästi peruskoulun jälkeen siirtynyt opiskelemaan, on nyt työtön. Etelä-Euroopan maissa tilanne on vielä pahempi, sillä oppilaitosten ulkopuolelle jääneistä nuorista työttömiä on jo lähes puolet! Sveitsissä nuorisotyöttömyydeksi on tilastoitu noin 3 – 4 prosenttia. Sveitsissä, Hollannissa, Itävallassa ja Saksassa, joissa on käytössä laaja ammatillinen koulutus, työttömien nuorten määrä on selvästi keskimääräistä pienempi. Vastavuoroisesti niissä maissa, joissa painotetaan toisella asteella teoreettista koulutusta, kuten Suomessa ja Etelä-Euroopan maissa, nuorten työttömyysluvut ovat korkeat.

58


***

Sveitsin vaurauden perustana pidetään usein vahvaa pankkisektoria. Kuitenkin jo ennen vuoden 2008 pankkikriisiä pankit vastasivat vain alle 10 % maan BKT:sta. Yksi tärkeimmistä syistä Sveitsin alhaiseen nuorisotyöttömyyteen ja maan vaurauteen, on ammattitaitoinen työvoima sekä kaksikanavainen koulutusjärjestelmä, jossa painotetaan ammatti- ja oppisopimuskoulutusta. Sveitsissä perinteiseen lukiokoulutukseen ohjautuu peruskoulun jälkeen vain viidennes ikäluokasta. Koulutus vaikuttaa suoraan työllistyvyyteen. Koulutuspolitiikan pääperiaatteena on oltava ”ei tutkintoa ilman työtä”. Nuoria ei siis pidä kouluttaa aloille, joilla ei ole tarvetta työvoimalle. Vallitseva trendi Euroopassa on hakeutua opiskelemaan lukioihin ja yliopistoihin. Monet vanhemmat patistavat nuoria hankkimaan akateemisen tutkinnon uskoessaan sen hyödyttävän myöhemmin ammatillista koulutusta enemmän. Lisäksi ammattikoulutukseen on joissain maissa liitetty ikävä sosiaalinen leima ja koulutusmuotoa on alettu pitää virheellisesti ”heikompien” koulutusmuotona. Yleissivistävä koulutus ja korkeakoulutus ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti parempaa uraa. Yliopistoissa koulutetaan tällä hetkellä paljon ihmisiä, joille ei ole tarvetta työmarkkinoilla. Yhä useampi korkeakoulutuksen käynyt nuori jää työmarkkinoiden ulkopuolelle. Ammatillinen koulutus puolestaan mahdollistaa nuorten nopeamman integraation työmarkkinoille. Käytäntö on osoittanut, että ammatillisen koulutuksen saaneet työntekijät jäävät kaikista epätodennäköisimmin työttömiksi. Sveitsissä on Euroopan maista vähiten 25 – 54 -vuotiaita, joilla ei ole mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Juuri tässä ryhmässä työttömyys on tavallisesti pahinta. Koulupudokkaille ja peruskoulun jälkeen suoraan töihin siirtyneille nuorille on Sveitsissä pystytty tarjoamaan tutkinto oppisopimuskoulutuksen kautta. Sveitsi on myös Euroopan johtavia maita aikuiskoulutuksen saralla.

59


*** Maat, joissa ei ole kunnollista ammatillista koulutusta, ovat ajautuneet koulutusansaan. Akateemisen koulutuksen liiallinen painottaminen johtaa kirjaoppineisuuden suhteettoman suureen arvostukseen. Pisa-tutkimus mittaa vain pientä osaa osaamisesta. Sellaisia tärkeitä ominaisuuksia, kuten käytännön tietotaito, tunneäly, tarkkuus ja vastuuntunto, ei pidä aliarvioida. Koulutuksessa on tärkeää yhdistää käytännöllinen taito (skills) sekä tieto (knowledge). Liian usein sekä taloustieteilijät että kasvatustieteilijät unohtavat koulutuksen yhteyden työn tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Ammatillisen koulutuksen merkitys yritysten kilpailukyvylle ja tuotekehitykselle on ratkaiseva. Monissa maissa teollisuutta ajetaan alas osaksi siitä syystä, ettei maasta löydy tarpeeksi käytännön ammattilaisia. Ilman teollista tuotantoa ei voi olla myöskään teollisia innovaatioita. Laboratorioissa, yliopistoissa ja teknillisissä korkeakouluissa tehtävä laadukaskaan tutkimus ei riitä, jollei yhteiskunnassa ole ammattilaisia, jotka osaavat ottaa uudet innovaatiot konreettisesti käyttöön. Verrattuna muihin OECD-teollisuusmaihin, Sveitsissä on suhteessa vähemmän kolmannen asteen korkeakoulun suorittaneita. Silti maa on teollisuuden innovaatio- ja kilpailukykytilastoissa maailman kärkeä!

*** Sekä ammattiliitot että yritykset ovat ymmärtäneet oppisopimusten arvon. Nämä toimijat määrittelevät yhdessä oppisopimuskoulutuksen opetuksellisen sisällön sekä myös kattavat ison osan koulutuksen kustannuksista. Suurin osa oppisopimusopiskelijoista palkataan pk-sektorille, ja suurimmalla osalla uusia aloittavia yrittäjiä on myös oppisopimuksellinen taustakoulutus.

60


Oppisopimusopiskelijan palkkaavan työnantajan kuluihin kuuluu muun muassa opiskelijan palkka, ohjaajan kulut sekä materiaali. Ensimmäisinä vuosina oppisopimusopiskelija yleensä maksaa yritykselle enemmän kuin tuottaa työnarvona. Koulutuksen edetessä tilanne kuitenkin muuttuu niin, että viimeistään kolmantena vuonna oppilaan panos yrityksessä on jo todennäköisesti positiivinen. Suoritettu ammatillinen koulutus näkyy myönteisesti työntekijän palkassa. Esimerkiksi keskimääräinen kuukauden bruttopalkka vuonna 2008 kone-, elektroniikka- ja metalliteollisuudessa oli kouluttautumattomalla työntekijälle ilman ammattitutkintoa noin 4 600 euroa, oppisopimuksen käyneelle noin 6 300 euroa, ”ylemmän” oppisopimuksen käyneelle noin 7 100 euroa ja yliopiston käyneellä noin 8 100 euroa. Toisin kuin monesti virheellisesti luullaan, ei oppisopimuskoulutus siis johda halpatyövoiman käyttöön. Sveitsin palkkauskulut eli tuntipalkka yhdessä palkan sivukulujen kanssa ovat itse asiassa Euroopan korkeimpia. Käännetty ja lyhennetty alkuperäistekstistä, kirjasta Die Akademisierungsfalle. Warum nicht alle an die Uni müssen (2014)

61


Tulevaisuuden

koulua etsimässä Sirpa Arkko

Kuva: Sirpa Arkko

Kirjoittaja on riihimäkeläinen Harjunrinteen yläkoulun samanaikaisopettaja.

Keskustelin nuorteni, pian lukio-opintojaan aloittavan tyttäreni sekä vuotta nuoremman poikani kanssa, millaisena he näkevät tulevaisuuden koulun. ”Siellä käytetään enemmän teknologiaa, älytauluja ja tabletteja, kuin nyt. Ja varmasti käytetään enemmän sähköistä materiaaliakin”, he vastasivat sen enempää asiaa miettimättä. Opetusministeriö on käynnistänyt ”Tulevaisuuden peruskoulu uuteen nousuun” -hankkeen. Kahdeksan työryhmää pohtii peruskoulun tulevaisuutta oppilaiden näkökulmasta. Keskeinen kysymys on, miten oppilaat saataisiin taas innostumaan oppimisesta. Kouluihin tarvitaan yksilöllisyyden lisäksi yhteisöllisyyttä ja eettisen herkkyyden opettamista, jotta oppilas oppisi asettumaan toisen asemaan. Koulupäivät tulisi rakentaa uusiksi, sillä nykyisellään ne nähdään liian kiireisinä ja jäykkinä. Suomalainen koulutus on osoittautunut kansainvälisesti korkeatasoiseksi. Kansalliset ja kansainväliset oppimistulosten arvioinnit ovat kuitenkin osoittaneet, että perusopintojaan päättävien tulokset ovat heikentyneet Suomessa merkittävästi. Syitä tähän arvellaan löytyvän yhteiskunnallisista ja koulun arkeen liittyvistä muutoksista. Koulun

62


merkitys on vähentynyt nuorten elämässä, eikä sen koeta takaavan enää foorumia itsensä toteuttamiselle tai sosiaaliselle nousulle - saati varmistavan hyvää tulevaisuutta. Kouluoppimista ei koeta mielekkääksi tai merkitykselliseksi. Tulevaisuuden kannalta oppimisen tulisi kuitenkin olla merkityksellistä, motivoivaa ja oppijalle mielekästä. Oppiminen vaatii itsensä ylittämistä ja epämukavuusalueella toimimista. Tämä ei onnistu ilman motivaatiota.

Teknologia ja opettaja muutoksessa

Tekninen kehitys maailmassamme on valtavaa. Kun Paavi Benedictus astui virkaan vuonna 2005, ei tapahtumaa todistamassa olleella yleisöllä ollut kuvien perusteella kuin muutama tabletti tai älypuhelin. Kun paavi Francis puolestaan astui virkaansa vuonna 2013, tallensi yleisö tapahtuman lukuisilla tallennusvälineillä, tableteillaan ja älypuhelimillaan. Myös Englannin pääministeri Cameron, USAn presidentti Obama sekä Tanskan pääministeri Thorning-Schmidt ikuistivat itsensä selfie-kuvin Mandelan hautajaisissa joulukuussa 2013. Aika ja tavat muuttuvat. Koulun tulee elää ajassa ja muutoksessa myös. Teknologia tulee saamaan tulevina vuosina yhteiskunnassamme yhä suuremman roolin. Teknologia saapuu yhä enenevässä määrin myös koulumaailmaan yhtä luonnollisena osana opiskelua kuin lyijykynät ja pyyhekumitkin. Sen paikka ei ole olla isäntänä, vaan hyvänä renkinä. Kaikki teknologia on ihmisen luomaa ja ihminen antaa sille hengen ja sielun - erityisesti oppimistilanteissa, joissa teknologiaa käyttävän opettajan rooli on merkittävä oppimisen tavoitteiden ja oppimateriaalin valitsijana. Älytaulut ja tabletit eivät yksinään nosta Suomen peruskoulua paremmalle tasolle. Sen tekevät motivoituneet ja työstään näyn omaavat opettajat, joiden halu on auttaa oppilaita oppimaan eri tavoin helposti käytettävän ja saatavilla olevan teknologian avulla. Tällöin myös opettajien koulutus on oleellisessa asemassa.

63


Opettajan on saatava oppia ajanmukaisista oppimismenetelmistä ja osattava soveltaa niitä omassa työssään. Opettajan on asiantuntijana pyrittävä uudistamaan paitsi työtään myös koulukulttuuria ja hänen on nähtävä uudet mahdollisuudet, joita pedagoginen soveltaminen mahdollistaa. Toisaalta: kouluympäristön tulisi taata mahdollisuus soveltamiseen ja uudistamiseen, sillä kaikkea muutospainetta ei saa sälyttää opettajien niskaan. Opetusministeriö haluaa suunnata resursseja tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön lisäämiseksi koulujen arjessa. OECDn julkaisema TALIS-raportti vuodelta 2013 kertoo kuitenkin, että Suomessa opettajien perehdytys- ja täydennyskoulutukseen osallistuminen on vähäistä. Myöskään mentorointia, kokeneempien opettajien tukitoimintaa kokemattomille kollegoille, ei järjestetä lähes puolessa tutkituista suomalaiskouluista. Täällä ei myöskään ole tapana havainnoida toisten opettajien tunteja millään kouluasteella. Suomessa opettajat kaipaavat raportin mukaan eniten tietoa tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksista sekä harjaantumista työpaikan uusiin teknologioihin.

Koulutuksen merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä

Koulutuksella on aina ollut ja tulee olemaan merkitys ihmisten taloudelliselle vakaudelle, henkiselle hyvinvoinnille, kestävälle kasvulle sekä työllistymiselle. Laadukas pedagoginen varhaiskasvatus ehkäisee oppimisvaikeuksia. Nuorten syrjäytymisen kustannukset vuositasolla ovat noin 300 miljoona euroa. Siksi koulutus koetaan keskeiseksi kysymykseksi paitsi Suomessa myös muissa OECD-maissa, joissa PISA-tutkimus lienee näkyvin osa koulutuksen tutkimusta. Sen avulla saadaan tietoa koulutusjärjestelmistä maailmanlaajuisesti. Suomessa 15 – 24-vuotiaiden työttömyysaste on vuonna 2014 20,5 %, kun heitä oli vastaavasti samana vuonna työllistyneinä 36,7 %. On huo-

64


mattavaa, että Suomessa koulutus torjuu työttömyysriskin esimerkiksi niin, että vähintään ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden työttömyysriski on enää 2 %. Hyvä koulutus on merkittävin tekijä syrjäytymisen ehkäisyssä. OECDn koulutusosaston varapääjohtaja Andreas Schleiherin mukaan suurin osa saavutetusta talouskasvusta perustuu korkeasti koulutetun työvoiman tuottavuuteen. Puhuessaan Lontoon Maailman talousforumissa vuonna 2014 Andreas Sleicher korosti seuraavaa: ”Tulevaisuudessa ei makseta siitä, mitä tiedät, vaan siitä, miten osaat käyttää sitä, mitä tiedät.” Vuonna 2015 PISA-testissä kiinnitetäänkin erityistä huomiota yhteistoiminnallisiin ongelmanratkaisun taitoihin. Tulevaisuudessa oppimisessa korostuvat yhteistyötaidot, vuorovaikutuksellisuus, tiedon etsimisen ja soveltamisen taidot, itsenäinen ajattelu ja kriittisyys, luovuus sekä TVT-taidot.

65


Sosiaali- ja terveyspalvelut Titta Andersson-Bohren

Perusterveydenhuollossa on keskityttävä terveysongelmien ja kasvavien kansansairauksien ennaltaehkäisyyn. Kokonaishoitoa on koordinoitava ja terveitä elämäntapoja edistettävä. Lisäksi on panostettava ihmisten työhyvinvointiin, jolla voidaan osaltaan vähentää varhais- ja työkyvyttömyyseläkkeille siirtyvien määrää. Vanha, perinteinen malli terveydenhuollon jaosta perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon on purettava. Potilaiden hoitoketjujen on pysyttävä mahdollisimman ehjinä ja ylimääräistä hallintoa on purettava. Kuntalaisten oikea-aikaiseen hoitoon pääsyyn panostamalla vältämme erikoissairaanhoidon palveluita. Näin erikoissairaanhoito pystyy myös keskittymään vain vaativamman tasoista hoitoa tarvitsevien potilaiden hoitoon. Mitä aikaisemmin aloitamme ennaltaehkäisyn ja hoidon, sitä enemmän säästämme terveydenhuollon resursseja. Tarvitsemme yhteistyötä toimirajojen yli myös sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä. Esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmien hoidossa eri palvelut täydentävät toisiaan ja niiden olisi keskusteltava parhaalla mahdollisella tavalla keskenään. 66


Kuntalaisten terveyspalvelut on pystyttävä tuottamaan asianmukaisesti kaikkialla Suomessa. Tämä edellyttää vahvoja peruskuntia, joita on tuettava kuntaliitoksilla. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksella on vältettävä luomasta ylimääräistä hallinnon tasoa. Kulukontrolli edellyttää, että palveluiden maksajalla säilyy päätösvaltaa palveluiden toteutuksesta. Sote-palvelut on jatkossakin voitava tuottaa joko kuntien omana toimintana tai ostopalveluina. Yksityisiä palveluntuottajia tarvitaan julkisen sektorin palveluiden täydentäjinä. Kolmannen sektorin roolia sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää kasvattaa. Vastataksemme tulevaan huoltosuhteen muutokseen, tarvitsemme julkisen sektorin lisäksi kirkkojen, järjestöjen ja aktiivisten kansalaisten vapaaehtoistyötä. Esimerkiksi lastensairaalaprojekti osoitti, minkälainen potentiaali ja halu ihmisillä on auttaa. Vapaaehtoistyötä on valtion toimesta mahdollistetttava nykyistä laajemmin ja sen arvostusta olisi yhteiskunnassamme entisestään lisättävä. Nuoria olisi kannustettava täydentämään ansioluetteloitaan hyväntekeväisyysprojekteilla. Vaikka hoidon priorisointi on arkipäivää, on potilaiden toiveita kuultava nykyistä enemmän esimerkiksi synnytysmuodon valinnassa. Vaihtoehtoinen lääketiede pitää nähdä perinteisen lääketieteen rinnalla täydentävänä hoitomuotona. Lääkäreiden koulutus ei saa keskittyä liiaksi vain lääkitsemiseen. Vanhuksille on taattava arvokas vanhuus. Kotihoito, palveluasuminen ja laitoshoito ovat kaikki palvelumuotoja, joita tarvitaan. Painopisteen siirtyminen kotihoitoon on positiivista kehitystä ja askel oikeaan suuntaan. Laitospaikkojen ja tehostetun asumisen yksikköjen määrää on silti myös lisättävä, sillä huoltosuhteen heikentyminen sekä yksinelävien vanhusten määrän kasvaminen lisäävät näiden palveluiden tarvetta tulevaisuudessa

67


Tulevaisuuden sosiaali- ja

terveyspalveluasiakas tekee valintoja Aino Närkki

Kuva: Aino Närkki

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, ja toimii elinkeinoasiantuntija sosiaalialalla.

Toiminnan kohteesta aktiiviseksi toimijaksi

Meillä suomalaisilla on laaja julkinen sektori ja olemme tottuneet siihen, että kunta paitsi järjestää myös tuottaa useimmat sosiaali- ja terveyspalvelumme. Keskustelua kansalaisen asemasta palveluiden käyttäjänä on käyty loppujen lopuksi vasta vähän aikaa. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, mistä ja keneltä tarvitsemamme palvelut saamme. Valinnanvapauden historia maassamme on lyhyt. Vuoden 2014 alusta olemme voineet valita terveyspalveluidemme tuottajan julkisen palvelun sisällä. EU:n potilasdirektiivi implementoitiin meillä 1.1.2014 voimaan astuneella lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Yksityisten palvelujen valitsemista on pyritty tukemaan sairausvakutuuslain mukaisilla korvauksilla ja palvelusetelilailla (2009).

68


Ruotsissa valinnanvapausjärjestelmät ovat laajempia kuin meillä. Naapurissa toteutettiin perusterveydenhuoltoa koskenut merkittävä valinnanvapausuudistus vuonna 2010. Tällöin päätettiin, että palvelujen rahoituksesta ja järjestämisestä vastaavien maakäräjien tulee hyväksyä niin julkiset kuin yksityisetkin palveluntuottajat yhtenäisellä ja tasapuolisella menettelyllä. Hoidosta maksettava korvaus on kaikille saman suuruinen ja raha seuraa potilasta hänen valitsemaansa hoitoyksikköön. Valinnanvapauden ulottaminen kuntien järjestämisvastuulla oleviin palveluihin edellyttää kulttuurin muutosta sekä kunnissa että asiakkaiden ajattelussa. Toiminta muuttuu ihmisten tekemän työn ja päätösten seurauksena. Kuntien vastuulla on edellytysten tarjoaminen ja asiakkaiden vastuulla on sitoutuminen tekemiinsä hoito- ja hoivavalintoihin ja niiden tavoitteisiin.

Mitä hyötyä asiakkaiden valinnanvapaudesta on?

Keskustelua valinnanvapaudesta on hallinnut kaksi rintamalinjaa. Valinnanvapautta voidaan pitää yksilön kannalta tavoiteltavana, koska näin vastataan nimenomaan hänen näkökulmastaan tärkeisiin palvelutarpeisiin. Lähtökohtaisena ajatuksena on, että potilas tai hoiva-asiakas pyrkii valitsemaan kannaltaan parhaan vaihtoehdon. Asiakasvalinta siis karsii huonoja ja suosii hyvin toimivia yksiköitä. Lopputuloksena on, että koko järjestelmä kehittyy vähitellen positiiviseen suuntaan. Toinen keskustelua hallinnut rintamalinja on sitä mieltä, että yksilön valinta palveluntuottajan ja palvelupaikan suhteen kuulostaa teoriassa hyvältä, mutta sen edistäminen on kallista, tehotonta ja kasvattaa eriarvoisuutta. Tuottajat välttelevät harvaan asuttuja seutuja ja niiden tilanteen arvellaan edelleen heikentyvän. Kansalaisten tiedon tasoa pidetään riittämättömänä, jotta he osaisivat valita. Valinnanvapauden hyödyt voivat tulla arjen todellisuudeksi vasta, kun järjestelmän kehittämisen tavoitteet koetaan yhteisiksi. Asia on kiinni myös päättäjien halusta uudistaa olemassa olevia järjestelmiä. Valinnanvapau-

69


den toteuttaminen vaatii uudenlaista asiakaslähtöisyyttä ja todellista halua kuunnella asiakasta. Keskustelussa nousee esiin erilaisia muutosvastarinnasta kumpuvia argumentteja. Ison uuden haasteen edessä huomiota kiinnitetään uusien toimintatapojen mukanaan tuomiin mahdollisiin ongelmiin ja hyödyt saattavat jäädä näiden jalkoihin. Uusien asioiden opettelu ja totuttujen toimintatapojen muuttaminen vaatii lisätyötä arjessa, jossa on jo kädet täynnä työtä ennestään.

Onko valinnanvapaus rikkaiden puuhastelua?

Valinnanvapaus keskustelu yhdistetään usein yhteiskunnan hyväosaisiin ja valinnanvapauden käyttäminen mielletään heikommassa asemassa olevien ulottumattomissa olevaksi asiaksi. Tämä siitäkin huolimatta, että monissa maissa, kuten esimerkiksi Englannissa yksi valinnanvapauden keskeisistä perusteluista on ollut palveluiden tasaveroisen saatavuuden edistäminen tulotasosta riippumatta. Tämä on mahdollista kohdentamalla tälläkin hetkellä käytetyt sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdennetut veroeurot asiakkaiden hyväksi hieman eri periaatteilla kuin tähän saakka. Raha seuraa potilasta –mallilla tarkoitetaan ratkaisua, jossa asiakas voi valita julkisten ja yksityisten tuottajien joukosta haluamansa ja valitulle tuottajalle suoritetaan korvaus kyseessä olevan palvelun ja sille etukäteen hyväksyttyjen korvausperiaatteiden mukaisesti. Monet selvitykset ja tutkimukset osoittavat, että yksityiset palvelut ovat hintansa ja laatunsa osalta varsin kilpailukykyisiä verrattuna julkisiin palveluihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat saaneet koulutuksensa samoissa oppilaitoksissa samojen opetussuunnitelmien mukaisesti riippumatta siitä, minkä työnantajan palveluksessa he ovat. Asiakasvalinnan puuttumista ei voida siis perustella yksityisen ja julkisen laatueroilla.

70


Valinnanvapauden ydinkysymyksiä on ennakkoluuloton ja kilpailuneutraali asennoituminen pikemminkin kuin raha. Järjestelmälle tulee asettaa yhteisesti hyväksytyt tavoitteet ja niihin tulee pyrkiä tavoitteiden eikä toimijoiden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos rahoitusjärjestelmä suosii tai estää joitakin tuottajia, ei tasapuolinen tilanne toteudu.

Valinnanvapaus kehittämisen ajurina

Palveluiden kehittämisen näkökulmasta valinnanvapaus toimii hyvin silloin, kun se kohdentaa julkisia resursseja kohti laadukkaita palveluja ja vahvoja tuottajia. Olipa kyseessä julkinen tai yksityinen tuottaja, on korvauksen ja hoidon tai hoivan vaativuuden oltava oikeassa suhteessa toisiinsa. Veronmaksajien edun mukaista on selvittää missä sama palvelu tuotetaan kustannustehokkaimmin. Eräs perusedellytys on tuottajien kustannusten läpinäkyvyys ja vertailtavuus. Tämä antaa veronmaksajana olevalla kuluttajalle tärkeää tietoa ja erottelee jyviä ja akanoita. Toinen tärkeä kehittämisen tuki on tarjoajien riittävä määrä ja monipuolisuus. Tämä toteutuu, jos kaikilla tuottajilla on tasavertainen markkinoille pääsyn mahdollisuus. Jokainen tuottaja pyrkii tuottamaan palvelunsa mahdollisimman houkuttelevaan hintaan ja mahdollisimman korkealla laadulla, jotta asiakkaat tulisivat ja valitsivat. Terve kilpailu asiakkaista ohjaa palvelurakennetta potilaiden ja asiakkaiden toivomaan suuntaan eikä päinvastoin. Sama ajatus on potilasdirektiivissä, joka sallii valita haluamansa terveyspalvelujen tuottajan EU alueelta kotimaan hoidon korvauksia vastaavalla hintatasolla.

Palvelusetelillä päätösvaltaa asiakkaalle

Palvelusetelilaki säädettiin vuonna 2009 ajatuksella, että näin lisättäisiin kuntien intoa kehittää toimintaa ja että luotaisiin uusia työpaikkoja pienyrittäjyyden lisääntymisen myötä. Tässä on osin onnistuttu, vaikkakin eteneminen on ollut hidasta. Valtaosa kunnistamme on ottanut palvelusetelin käyttöön tavalla tai toisella, mutta euromääräiset ostot ovat edelleen

71


varsin pieniä. Kunnat käyttivät palveluseteleihin vuonna 2013 yhteensä 117 miljoonaa euroa. Tämä on pieni summa suhteutettuna sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaistuotannon arvoon (vuonna 2010 noin 24,7 miljardia euroa). Syitä hitaaseen etenemiseen on useita. Kunnillamme ei ole ollut käytössään toimivia sähköisiä työkaluja ja uusia toimintamalleja on rakennettu yksi kunta kerrallaan. Tältä osin tilanne on parantumassa. Toisekseen päättäjillä ei ole vieläkään riittävästi tietoa palvelusetelin positiivisista vaikutuksista, sillä vieläkin palveluseteli herättää enemmän tunteita, uskomuksia ja mielipiteitä kuin faktoja palvelun laadusta tai saatavuudesta. Huomio kiinnitetään siihen, että palvelun tuottaa yksityinen taho. Asiakkaiden kannalta kuitenkin tuottajatahoa tärkeämpi asia on palvelun laatu, saatavuus ja kustannukset.

Valinnanvapauden tulevaisuus

Tehdyt selvitykset osoittavat, että valinnanvapaus Suomessa on vielä melko alkuvaiheessa verrattuna moneen muuhun maahan. Kuntapäättäjät eivät näe valinnanvapautta rakenteiden kehittämisen välineenä ja tietoisuus hyödyistä sekoittuu ideologiseen vastakkainasetteluun. Kunnissa usko valinnanvapauden voimakkaaseen laajenemiseen lähivuosina ei ole kovin vahvaa vaikka asiantuntijat puhuvat tarpeesta säätää valinnanvapaudesta omaa lainsäädäntöä. Ruotsin esimerkit ja sikäläiset tutkimukset osoittavat kuitenkin, että asiasta on saatu merkittävässä määrin myönteisiä kokemuksia ja takaisin aikaisempaan aikaan ei haluta vaikka vallassa olevat puolueet ovat vaihtuneet. Kansalaisten näkemyksen mukaan palvelujen saatavuus ja laatu ovat parantuneet ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet. Yhteiskunnan kannalta kehitys on ollut positiivista ja terve kilpailutilanne on parantanut sekä yksityisen että julkisen laatua ja kustannustehokkuutta. Ruotsissa valinnanvapaus on myös lisännyt yrittäjyyttä ja tuonut mukanaan varsinkin naisyrittäjyyttä pk-sektorille.

72


Valinnanvapaudella on tietysti myös haasteensa. Esimerkiksi, jos toimintajärjestelmät kehittyvät eri tahtiin eri puolilla maata, voi syntyä alueellista eriarvoisuutta. Kun suomalaisten halukkuutta valinnanvapauteen on selvitetty, on vastaukseksi saatu, että erittäin kielteisesti suhtautuu noin 2 % suomalaisista ja kielteisesti noin 7 %. 15 % suomalaisista kuuluu ryhmään, joka ilmoittaa, ettei kannata eikä vastusta ja loput suomalaiset kannattavat joko voimakkaasti tai erittäin voimakkaasti valinnanvapauden laajentamista. Kansalaisten viesti päättäjille on selvä. Suurin osa suomalaisista haluaa itse vaikuttaa palveluihinsa ja osallistua aktiivisesti niiden aikaansaamiseen omia valintojaan tekemällä.

73


Pidempiä työuria työhyvinvointia edistämällä Heli Säkkinen

Kuva: Heli Säkkinen

Kirjoittaja on koulutukseltaan Master of Health Care ja työskentelee julkisella sektorilla työhyvinvoinnin asiantuntijatehtävissä.

Väestön ikääntyminen sekä elinajanodotteen pidentyminen kasvattavat eläke- ja hoivamenojamme ja haastavat suomalaisten taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kehittymisen tulevaisuudessa. Väestöllinen huoltosuhde kuvaa väestörakennetta eri ikäryhmien välisillä suhdeluvuilla, ottamatta huomioon työllisyyttä. Tilastokeskuksen väestörakenneraportti osoittaa, että vuoden 2013 lopussa alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden oli jo 55,8. Väestöllinen huoltosuhde on ollut tätä korkeampi viimeksi vuonna 1962. Taloudellinen huoltosuhde kuvaa väestörakennetta toisesta näkökulmasta: työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien ja työllisten välisenä suhteena. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan vuonna 2012 sataa työssäkäyvää kohden oli 132 ei-työssäkäyvää henkilöä. Ajanjaksolla 1987–2012 huoltosuhde on ollut korkeimmillaan 172, laman aikaan vuonna 1993. Matalimmillaan huoltosuhde on ollut puolestaan vuonna 1989, jolloin jokaista sataa työssäkäyvää kohden on ollut 112 ei-työssäkäyvää.

74


Työurien pidentäminen on tarpeen, koska ennusteiden mukaan työikäisten väestön määrä vähenee tulevaisuudessa. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työikäisten eli 15 – 64-vuotiaiden väestön osuus vähenee vuoteen 2030 mennessä 117 000 henkilöllä nykyisestä. Työikäisten osuuden väestöstä ennustetaan pienevän nykyisestä 65:stä 58:n prosenttiin vuoteen 2030. Vuonna 2060 työikäisten väestön määrä olisi Tilastokeskuksen ennusteen mukaan lähes sama kuin nykyisin, mutta työikäisen väestön osuus koko väestöstä olisi kuitenkin yhdeksän prosenttiyksikköä nykyistä alhaisempi. Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan kuuluvien toimien tavoitteena on pidentää työuria puoli vuotta alkupäästä ja puolitoista vuotta työuran loppupäästä. Tavoitteena on nostaa keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä vähintään 62,4 ikävuoteen vuoteen 2025 mennessä. Työurien pidentämisen tavoitteena on turvata työeläkejärjestelmämme toimivuus sekä yksilön näkökulmasta turvata yksilön työeläkkeen riittävä taso. Kevan Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä työkyvyn menettämisen ehkäiseminen sekä työhyvinvoinnin edistäminen nähtiin tärkeimmiksi keinoiksi työurien pidentämiseen. Työssä jatkaminen vanhuuseläkkeen alaikärajaan saakka ja sitä pidempään on todennäköisempää henkilöillä, joiden työpaikalla tuetaan työssä jatkamista. Työvuosia voidaan lisätä sopimalla työnantajan kanssa eläkkeelle siirtymisestä, sopeuttamalla työn kuormittavuutta, huolehtimalla työn mielekkyydestä ja työyhteisön asenteista ikääntyvää työväestöä kohtaan. Työhyvinvoinnin ei nähdä syntyvän organisaatioissa itsestään, vaan vaativan systemaattista johtamista eli strategista suunnittelua, toimenpiteitä henkilöstön voimavarojen lisäämiseksi ja työhyvinvointitoiminnan jatkuvaa arviointia. Henkilöstö on organisaation merkittävä pääoma ja hyvinvoinnilla työssä on siten merkitystä myös organisaation taloudelliseen tulokseen. Yhteiskunnallisten vaikutusten lisäksi sairauspoissaoloista aiheutuu monenlaista huolta ja kustannuksia niin yksilölle kuin työnantajillekin

75


julkisella- sekä yksityissektorilla. Työterveyslaitoksen mukaan sairauspoissaolojen aiheuttamat kustannukset työnantajalle vuosittain ovat noin 1500 euroa työntekijää kohden. Kansantaloudellisesti kustannukset ovat noin kolme miljardia euroa vuosittain. Pk-yritykset työllistävät noin kaksi kolmasosaa kaikkien suomalaisyritysten yhteenlasketusta henkilöstöstä. Pienten yritysten merkitys työnantajina on korostunut viime vuosina. Työhyvinvoinnin perinteinen toimintajärjestelmä palveluineen ja lainsäädäntöineen on pitkälti rakentunut paremmin soveltuvaksi suurille organisaatioille, joilla on erilliset funktiot työhyvinvoinnin hoitamiseen. Pk-yrityksissä työhyvinvointi tulisi yhdistää osaksi koko toimintaa. Työhyvinvoinnin toimintamallia ja tukirakenteita on kehitettävä ottamaan paremmin huomioon pk-yritysten ja muuttuvan työn tarpeet. Työhyvinvointiin voidaan vaikuttaa tukemalla, edistämällä ja vahvistamalla yksilön, työyhteisön sekä organisaation hyvinvointia sekä toimivalla johtamisella. Työhyvinvointia erinomaisesti edistävien organisaatioiden käytännöt sekä hyvät hyvinvointitulokset saavuttavien työpaikkojen "benchmarking" työhyvinvointia edistävien tekijöiden näkökulmasta olisi tärkeää. Organisaatioiden kannattaisi laatia hyvinvointitilinpäätös, jossa kuvataan organisaation hyvinvoinnin tilaa sekä tarkastellaan ja verrataan omia hyvinvointi- ja taloudellisia tuloksia. Työhyvinvoinnin tulisi olla strategista, päämäärätietoista toimintaa ja olla osa organisaation päätöksentekoa. Kuten koko organisaation strategiaan, myös työhyvinvointistrategiaan tulisi sitouttaa koko henkilöstö, ja parhaiten se toteutuu osallistamalla strategian valmisteluun jokainen työyhteisön jäsen. Näin varmistetaan, että hyvinvointistrategia elää työssä osana jokaisen työskentelyä. Hyvät hyvinvointitulokset käyvät usein käsikädessä hyvien taloudellisten tulosten kanssa. Organisaatioissa kannattaisikin asettaa konkreettisia tavoitteita työhyvinvoinnin edistämiseen. Tilannetta tulisi myös seurata säännöllisesti ja tarvittaessa toimintatapaa olisi muutettava herkästi. Hyvinvointimallien tulisi olla joustavia sekä helposti muunneltavissa olevia. Tärkeä tekijä työhyvinvoinnin edistämisessä on huomioida sairauspoissa-

76


olojen ja hyvinvointia heikentävien tekijöiden ennaltaehkäisy. Ongelmien jälkikäteinen korjaaminen on yleensä aina kalliimpaa. Ennaltaehkäisemällä työssä esiintyviä haittatekijöitä sekä panostamalla terveelliseen ja turvalliseen työhön ja työympäristöön, voidaan vaikuttaa työuran pidentymiseen ja työssä jatkamiseen entistä pidempään.

77


KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA RAKENTAMASSA Titta Andersson-Bohren (toim.) Tässä kirjassa 14 asiantuntijaa esittelee ajatuksiaan keskeisiin kysymyksiin taloudesta, yrittäjyydestä ja työllisyydestä, sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluista, energia- ja ympäristöasioista sekä suhteistamme Venäjään ja Euroopan unioniin. Toivon, että tämä kirja tarjoaa mielenkiintoisia faktoja ja näkökulmia keskustelujen ja myös päätöksenteon pohjaksi siitä, miten varmistamme kestävän tulevaisuuden seuraaville sukupolville!

Kirjoittajat: Titta Andersson-Bohren Piia-Noora Kauppi Kai Mykkänen Mika Herpiö Lenita Toivakka

Kyösti Arovuori Henrik Ruso Vladimir Gel’man Vesa Korhonen Miia Wallén

Sirpa Pietikäinen Rudolf Strahm Sirpa Arkko Aino Närkki Heli Säkkinen

Kestävää tulevaisuutta rakentamassa  

Tässä kirjassa 14 asiantuntijaa esittelee ajatuksiaan keskeisiin kysymyksiin taloudesta, yrittäjyydestä ja työllisyydestä, sosiaali-, terve...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you