Korpimuseo Wildwood Tales

Korpimuseo Wildwood Tales Matka Yl채-Kainuun maagisiin maisemiin On the trail of the magical traditions of Upper Kainuu Koonnut, compiled by Satumaarit Myllyniemi

Hyrynsalmen Kunta The Municipality of Hyrynsalmi

Korpimuseo Wildwood Tales Matka Ylä-Kainuun maagisiin maisemiin On the trail of the magical traditions of Upper Kainuu Koonnut, compiled by Satumaarit Myllyniemi

Kuvitus, illustrations Sari Hiltunen Kartat, maps Kari Salonen Peli, game Eero Tuovinen Käännös, translation Mikko Alapuro

Hyrynsalmen Kunta The Municipality of Hyrynsalmi

Hyrynsalmen kunta, The Municipality of Hyrynsalmi Yl채-Kainuun Tarinakartasto -hanke, Upper Kainuu Story Atlas project www.tarinakartasto.fi Kartat, Maps: Karttatiimi Oy tarinakartasto.karttatiimi.fi Paino, Press: Bookwell Oy, Porvoo 2013 ISBN: 978-951-98637-6-4

maaseuturahasto

Korpimuseon lukuohje

Reading instructions for Wildwood Tales

Tarinat leviävät teoksen sivuille. Ne on myös merkitty koordinaatein karttoihin. Tarinat etenevät juoksevin numeroin 1–313. Kohteiksi on löytynyt komeita luonnonmuodostelmia, luonnonsuojelualueita, retkeilyreittejä, kyläteitä, historiallisia talonpaikkoja, järviä, koskia, lampia, rantoja ja vaaroja. Joskus tarina sijoittuu luontevasti autenttiseen maisemaan. Joskus taas maisema on muuttunut historiallisista ajoista radikaalisti ja tarina on sijoitettu lähimpään retkeilykohteeseen. On myös ajateltu sitä, ettei kenenkään kotirauhaa häirittäisi.

Kohdenumero 1 sijaitsee Ristijärven Hiisijärvellä. Ristijärveltä edetään Hyrynsalmelle ja sieltä Suomussalmelle. Tarinakohteet päättyvät Puolangan eteläosiin. Kohteet on merkitty kahteen karttaan. Jotkin numeroidut kohteet sisältävät useita tarinoita, jotkin vain pienen parin lauseen jutun. Internetkartta GPS-paikantimella sekä kohdetarinat löytyvät osoitteesta tarinakartasto.karttatiimi.fi ja e-kirja osoitteesta www.tarinakartasto.fi. Voit kiertää kohteet yksi kerrallaan elämänmittaisella taipaleella tai ahmia vaellusmielessä useamman kohteen päivässä.

The stories are spread along the pages of the book. They have also been marked on maps with coordinates. The stories are numbered from 1 to 313. The sites include impressive natural formations, preserves, hiking routes, village roads, sites of historical houses, lakes, rapids, ponds, shores and hills. Sometimes the stories are naturally set in authentic scenery. Sometimes the scenery has radically changed since historical times, and the story has been set at the nearest hiking site. The aim has also been to avoid disturbing anyone’s domestic peace.

Site number 1 is located in Hiisijärvi in Ristijärvi. From Ristijärvi, the route goes to Hyrynsalmi and further on to Suomussalmi.

The last story sites are located in the southern parts of Puolanka.

The sites have been marked on two maps. Some numbered sites include several stories, others only a short story of a couple of sentences. An Internet map with a GPS locator and the stories about the sites can also be found at tarinakartasto.karttatiimi.fi and e-book at www.tarinakartasto.fi. You can tour the sites one at a time on a lifelong journey, or gobble up several sites in a day during a hiking trip.

Joskus pienet ja näkymättömät tarinapaikat yllättivät ja jouduin kohtaamaan pelkoni. Tämä teos ei sovi lapsille. Arvoituksellista matkaa vanhaan runomaahan. Kulje varoen, syvällisesti elämää ja luontoa kunnioittaen, ja varaa kinttuihisi voimaa!

Ylä-Kainuun Tarinakartasto -hankkeen aikana keräämäni tarinat on merkitty viitteellä (MS). Hankkeen ja kerääjän nimi on mainittava tekstilainausten yhteydessä. Arkistoaineiston hyödyntäminen on luvanvaraista, ja aineiston käyttöoikeus pyydetään kustakin arkistosta erikseen.

Sometimes small and invisible story sites surprised me and I had to face my fears. This book is not suitable for children. I wish you a mysterious trip into the old lands of poetry. Tread carefully, with deep respect for life and nature, and have some strength reserved in your feet!

The stories I’ve collected during the Upper Kainuu Story Atlas project have been marked with the reference (MS). The names of the project and collector must be mentioned in citations. Archive materials may only be used by permission, and permission to peruse the materials must be requested separately from each archive.

Sateelle ja Tuulelle

Matalien majojen asukkaiden maallisen vaelluksen ulkoiset ääriviivat Salmien ja lyhyiden koskisten jokien erottamina seuraavat toistaan epätasaisten vaarojen kehystämät haarautuvat järvet, joihin yhtyy lukemattomia pieniä vesireittejä. Synkkien korpien ja kymmenien peninkulmien kinttupolkuverkostojen takana sijaitsevat vaarakylät.

Luonnontilaisia nurminiittyjä on paljon. Lopun alueesta täyttävät reunattomat, märät ja aavat suot.

Samoillessamme sydänmaita joudumme kosketuksiin korpien katveessa elävän kansan kanssa. Puhe kiertyy uskomuksiin, joista kerrotaan sydänmaan asukkaan avomielisyydellä, jos samoilija saavuttaa erämaan eläjän luottamuksen.

Sinä kaupungin kasvatti tai rintamaiden ylpeä asukas, pysähdy joskus kaukaisella tiellä ja astu sydänmaan yksinäiseen mökkiin ja katsele sen elämää. Saat nähdä välähdyksen ihmismaailmasta, jota varmasti et koskaan unohda. Mutta älä mene sinne ylimielisenä tai riemullisena, se loukkaa varjossa eläjän herkkää mieltä.

Voit nähdä yksinäisen tönön kaukana tiettömän korven kolkassa. Se on laho ja ränsistynyt, asukkaina raihnainen mies ja vaalistunut vaimo rääsyisen kalpean lapsilauman keskellä. Koeta selvittää itsellesi tämän töllin elämisen arvoitusta, jos voit. Ja koeta kuvitella mielessäsi näiden arkakatseisten ihmisolentojen elämänhuolien synkkyyttä rintamaiden ihmisten rinnalla. Koeta selvittää, millä ja miten täällä eletään. Syvenny miettimään, tulisitko sinä täällä toimeen, jos sinun pitäisi astua noiden olentojen tilalle.

Luulisi armollisen kuoleman jo aikoja sitten vapauttaneen töllin laihtuneet lapset tästä elämän ironiasta ja korpien kiroista.

Edessäsi on elämän ihme. Täällä eletään, eletään sittenkin, kaikesta kurjuudesta huolimatta. Ja jos tahdot hiukankaan tämän salaperäisyyden verhoa nostaa, astu lähemmäs ja pysähdy katsomaan yksityiskohtia. Näet pienen lapsenkäden kastavan kovan pettuleivän palasen pahkakupissa olevaan suolaveteen ja vievän palan huulilleen. Hampaat jyrsivät kannikan laitaa, ja viaton katse kohtaa vieraan yllättyneet silmät.

Olet tervetullut yksinäiseen tölliin, johon korven kulkija sattuu vain harvoin, ehkä vain kerran vuodessa.

H. W. Claudelin Claudelinilla oli monta korkonimeä: Hyrynsalmen Mussolini -nimen antoi Ilmari Kianto. Kansa tunsi nimismiehensä paremmin nimillä Ville Vilkastus, Lautaliina ja nimismies Klauteliini. Claudelinin poikaa Olavi Claudelinia kutsuttiin nimellä Kakkelperi, koska se puhua kaklatti yhtä paljon kuin isänsä. Moukku-Olliksi poikaa myös kutsuttiin, koska hän oli kuulemma juomari, ja kun otti viinapullon povitaskustaan, niin sanoi: ”Otahan moukku”.1

The outline of the earthly journey of the inhabitants of humble huts Separated by straits and short rivers full of rapids, branching lakes where countless waterways join and follow one another, surrounded by uneven northern hills. Villages lie beyond dark wildwoods and dozens of leagues of footpaths. There are many grassy meadows in their natural state. The rest of the region is filled with edgeless, wet, and wide open marshes.

As we wander in the heartlands, we get in touch with the people living in the shadows of these wildwoods. We start talking about beliefs, of which we are told with the open-mindedness of an inhabitant of the heartlands if the wanderer gains the trust of the wildland dweller.

You, child of the city or proud inhabitant of prosperous lands, why don’t you stop on a distant path and step inside a lonely cabin of the heartlands and observe the life within? You’ll see a glimpse of a human world you will surely never forget. But don’t enter with arrogance or cheer, for it will offend the sensitive mind of those who live in the shadows.

You can see a lonely hut deep inside the pathless wildwood.

It is rotten and weather-worn, inhabited by an infirm man and a pallid wife amidst a group of pale children in rags. If you can, try and find out the mystery of the life in this hut. And try to imagine in your mind the darkness of the worries of these timid-eyed human beings compared to the people of more prosperous lands.

Try and find out how, and on what, people live here. Pause to consider whether you could survive here if you had to take the place of these creatures.

You would think that merciful death would have liberated the emaciated children of this hut from the irony of life and the hardships of the wildwood a long time ago. Before you is the miracle of life. People live here in spite of everything, in spite of all the squalor. And if you wish to lift the curtain of this mystery even a little, step closer and stop to look at the details. You will see a child’s little hand dip a hard piece of bark bread in a gnarl cup filled with saltwater and lift it to his lips. The teeth gnaw at the bread, and an innocent gaze meets the guest’s surprised eyes.

You are welcome inside this lonely hut upon which a wildwood wanderer chances only rarely, perhaps only once in a year.

H. W. Claudelin Claudelin had many nicknames: Ilmari Kianto called him the Mussolini of Hyrynsalmi. But the people knew their sheriff better by the names Ville Vilkastus, Lautaliina, and Sheriff Klauteliini.

Claudelin’s son Olavi Claudelin was called Kakkelperi, because he talked and cackled as much as his father. He was also known as Moukku-Olli (Swigging Olli), because he was said to be a drunkard, and when he took a bottle of booze from his inside breast pocket, he would say “Have a swig”.

Sisällys, table of contents, Karttamerkkien selitys, map symbols

Helppo tarinakohde, Easy storysite

Pysäköintialue ja Opastustaulu, Parking area and Information board

Keskivaativa tarinakohde, Intermediate storysite

Pysäköinti, Parking

Uimaranta,Beach Kalastuskohde, Fishing site

Vaativa tarinakohde, Demanding storysite

Venesatama, Marina Lintutorni, Näköalatorni, Bird tower, Observation tower

Veneliuska, Boat ramp

Valaistu kuntorata, Illuminated track

Ekopiste, Recycling point

Talviretkeilyreitti, Winter Hiking trail

Esteetön retkikohde, Wheelchair accessible hiking site

Natura-alue, Natura site Luonnonpuisto, Nature reserve Nähtävyys, Sight Luonnonnähtävyys, Nature sight Kulttuurikohde, Cultural site Museo, Museum Opastuskeskus, Information center, Infotaulu, Information

Luontopolku, Nature trail Hiihtolatu, Skiing track Retkeilyreitti, Hiking trail Melontareitti, Canoeing route Pyöräilyreitti, Cycling route

Matkailukeskus, Travel centre Nuotiopaikka, Campfire site Kota, Shelter Laavu, Lean-to Autiotupa, Abandoned shack Päivätupa, Shack

Kirjaan on merkitty vain tarinakohteiden retkeilytiedot. Paperikartat ja internetkartta sisältävät kaikki kuntien retkeilytiedot.

The book includes hiking information only for the story sites. The printed maps and Internet map include all hiking information for the municipalities. tarinakartasto.karttatiimi.fi, www.tarinakartasto.fi.

Kartta, map: Hyrynsalmi, Puolanka, Ristijärvi: ISBN 978-951-98637-1-9, Internet kartta, map: ISBN 978-951-98637-2-6.

Kartta, map: Suomussalmi: ISBN 978-951-98637-3-3, Internet kartta, map: ISBN 978-951-98637-4-0.

Sisällys Table of contents

4. Huutoharju..................................................49 N 64°21.426’ E 28°35.988’ Kohouma, Elevation.

Alkusanat....................................................38

5. Niittyvaara...............................................50

Foreword....................................................40

N 64°23.340’ E 28°37.638’ Vaara, Hill.

Kiitos, Thank you.........................................43 6. Kivijärvi....................................................50

Ristijärvi 1. Hiisikylä........................................................46 N 64°21.804’ E 28°36.456’ Kylämaisema, Village.

2. Hiisijärvi.......................................................48 N 64°21.228’ E 28°37.824’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 64°24.492’ E 28°49.044’ Rantamaisema, Shore.

7. Autiolampi...............................................51 N 64°26.298’ E 28°47.052’ Rantamaisema, Shore.

8. Mieronahon kuru, Mieronaho ravine.........................................51 N 64°28.056’ E 28°49.278’

3. Hiisijärvenhiekat The sands of Hiisijärvi..................................49

9. Karhisensuo Pyöreäsuo Lokkisuo............52

N 64°21.600’ E 28°36.570’ Lentohiekkavallit, Quicksand banks.

N 64°29.586’ E 28°48.084’ Suo, Swamp.

10. Kalmarinne............................................55

16. Jokiniemenkylä......................................61

N 64°30.714’ E 28°41.136’ Metsäalue, Forest.

N 64°23.562’ E 28°32.238’ Kylämaisema, Village. Tervahauta, Tar kiln.

11. Suojoki...................................................55

17. Pyhännänkylä........................................62

N 64°26.891’ E 28°36.966’ Kylämaisema, Village.

N 64°26.730’ E 28°21.942’ Kylämaisema, Village.

12. Tuomaanvaara.......................................56

18. Karhuselkä.............................................65

N 64°25.266’ E 28°36.054’ Kylämaisema, Village. Tervahauta, Tar kiln.

N 64°26.166’ E 28°24.144’ Vesistökohde, Waterway.

13. Laahtaskoski..........................................58

19. Putkosensaari........................................65

N 64°25.266’ E 28°36.054’ Koski, Rapids.

N 64°26.880’ E 28°20.196’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

14. Laahtanen..............................................61

20. Aittolahdentie.......................................65

N 64°23.610’ E 28°28.434’ Rantamaisema, Shore.

N 64°27.534’ E 28°24.606’ Kylämaisema, Village.

15. Hopeapuro............................................61

21. Ironsaari................................................66

N 64°23.982’ E 28°22.392’ Suo, Swamp.

N 64°28.092’ E 28°22.800’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

22. Lemetti..................................................66

28. Tervajoki................................................70

N 64°28.110’ E 28°18.180’ Kylämaisema, Village.

N 64°29.940’ E 28°26.754’ Rantamaisema, Shore.

23. Savijoen mylly, The Savijoki mill............68

29. Kääriövaara...........................................73

N 64°26.148’ E 28°20.310’

N 64°31.212’ E 28°26.184’ Vaara, Hill.

24. Multiniemi.............................................69 N 64°29.118’ E 28°20.418’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

25. Koskikota...............................................69 N 64°29.706’ E 28°22.038’ Kylämaisema, Village.

26. Koskenkylä.............................................70 N 64°30.342’ E 28°21.804’ Kylämaisema, Village.

27. Pyhännänkoski......................................70 N 64°30.294’ E 28°22.232’ Koski, Rapids.

30. Riitavaara...............................................74 N 64°32.634’ E 28°22.728’ Vaara, Hill.

31. Möttösenvaara......................................74 N 64°33.606’ E 28°28.338’ Kylämaisema, Village.

32. Karjovaara.............................................74 N 64°33.126’ E 28°21.648’ Vaara, Hill.

33. Kalliokosken silta, The Kalliokoski bridge.................................75 N 64°34.176’ E 28°19.998’ Rantamaisema, Shore.

34. Jokikylä..................................................76

40. Pappila, Vicarage...................................86

N 64°33.510’ E 28°19.080’ Rantamaisema, Shore.

N 64°30.444’ E 28°12.613’ Kylämaisema, Village.

35. Lampovaara...........................................76

41. Putkola..................................................89

N 64°31.002’ E 28°16.128’ Vaara, Hill.

N 64°30.036’ E 28°11.394’ Kylämaisema, Village.

36. Pakarilahti.............................................78

42. Putkonsalmi...........................................89

N 64°29.997’ E 28°13.998’ Rantamaisema, Shore.

N 64°29.916’ E 28°10.848’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

43. Vattuniemi.............................................89 37. Koljatinvaara..........................................79

N 64°30.354’ E 28°10.836’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 64°29.207’ E 28°16.176’ Lehto, Grove.

44. Lakivaara...............................................91 N 64°27.924’ E 28°12.840’ Vaara, Hill.

38. Kunnanvirasto, Municipal office..........................................79 N 64°30.328’ E 28°12.781’ Kylämaisema, Village.

45. Kivikyläntie, Kivikylä road...............................................93 N 64°26.496’ E 28°11.880’ Kylämaisema, Village.

39. Kirkko ja hautausmaa, Church and cemetery..................................80 N 64°30.328’ E 28°12.472’ Kylämaisema, Village.

46. Tuulentupa............................................94

52. Lapinniemi.............................................97

N 64°26.892’ E 28°12.420’ Vaara, Hill.

N 64°34.527’ E 28°01.874’ Rantamaisema, Shore.

47. Iijärvi.....................................................94

53. Karppalan mylly, The Karppala mill........................................98

N 64°29.508’ E 28°07.104’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

48. Pihlajavaara...........................................95 N 64°33.696’ E 28°12.402’ Kylämaisema, Village.

49. Humalajoki............................................95 N 64°36.102’ E 28°02.436’ Rantamaisema, Shore. Vaara, Hill.

50. Uvankylä...............................................97

N 64°33.600’ E 27°59.616’ Koski, Rapids.

54. Martinranta...........................................98 N 64°34.092’ E 28°00.348’ Kylämaisema, Village.

55. Puolangan- ja Hyrynsalmentien risteys..............................98 N 64°30.756’ E 28°10.722’ Kylämaisema, Village.

N 64°34.500’ E 28°02.970’ Kylämaisema, Village.

51. Uvajärvi.................................................97 N 64°34.956’ E 27°59.826’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

56. Möykkysenjoen kiviholvisilta, The Möykkysenjoki arched stone bridge....99 N 64°31.692’ E 28°11.724’

Hyrynsalmi 57. Karpinvaara.........................................102 N 64°36.546’ E 28°18.510’ Kylämaisema, Village

58. Seitenoikea..........................................102 N 64°35.616’ E 28°24.864’ Rantamaisema, Shore.

59. Kaunislehdon talomuseo, The Kaunislehto home museum...............107 N 64°37.440’ E 28°22.284’

60. Mustansuonsärkät...............................109 N 64°39.120’ E 28°26.652’ Kohouma, Elevation.

61. Vanha Kajaanintie, Old Kajaani road.......................................110 N 64°40.398’ E 28°27.084’ Kylämaisema, Village.

62. Lietejoki...............................................110 N 64°40.512’ E 28°24.030’ Rantamaisema, Shore.

63. Paskokoski...........................................112 N 64°42.612’ E 28°16.770’ Koski, Rapids.

64. Vortikka...............................................119 N 64°43.014’ E 28°16.968’ Painanne, Depression.

65. Lumivaara............................................120 N 64°39.046’ E 28°13.080’ Vaara, Hill

66. Lietejärvi..............................................120 N 64°41.166’ E 28°12.000’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

67. Paljakanvaaran näkötorni, The Paljakanvaara observation tower.......120 N 64°43.830’ E 28°04.572’

68. Komulanköngäs, The Komula mill........................................122 N 64°44.664’ E 28°11.574’ Mylly, The mill.

69. Syväjärvi..............................................125 N 64°44.796’ E 28°14.988’ Ukkohallan matkailukeskus, The Ukkohalla travel centre.

74. Tuomijoki.............................................134 N 64°42.918’ E 28°28.254’ Rantamaisema, Shore. Riippusilta, Rickety bridge.

75. Hilppo..................................................134 N 64°42.402’ E 28°25.680’ Metsäalue, Forest.

76. Koppeloniemi......................................134 70. Kaiskojärvi...........................................126

N 64°42.222’ E 28°29.586’ Kivikautinen asuinpaikka, Stone age habitation.

N 64°50.412’ E 28°16.914’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

71. Eksyttävänvaara...................................126

77. Rautatieasema, Railway station..........139

N 64°53.370’ E 28°19.338’ Vaara, Hill.

N 64°41.016’ E 28°27.780’ Kylämaisema, Village.

72. Saarijärven aarnialue, The Saarijärvi primeval area.....................128

78. Saukkoniemi........................................140

N 64°48.540’ E 28°34.374’

N 64°40.680’ E 28°30.006’ Rantamaisema, Shore.

73. Tärpättitehdas, Turpentine factory.....................................128

79. Saukkokankaan hautausmaa, The Saukkokangas cemetery.....................140

N 64°47.856’ E 28°31.686’ Metsäalue, Forest.

N 64°40.476’ E 28°29.922’

80. Vasikkavirta.........................................142

86. Luvanjärvi............................................149

N 64°40.128’ E 28°29.472’ Vesistökohde, rantamaisema. Waterway, Shore.

N 64°34.896’ E 28°53.190’ Vesistökohde, Waterway.

81. Ahoranta.............................................142

87. Kylkijoki...............................................152

N 64°40.524’ E 28°31.086’ Rantamaisema, Shore.

Esihistoriallinen asuinpaikka, Prehistoric habitation.

N 64°29.574’ E 29°05.238’ Rantamaisema, Shore.

82. Vuorilampi...........................................147 N 64°36.738’ E 28°36.450’ Metsäalue, Forest

83. Niemelänjärvi......................................147 N 64°36.570’ E 28°45.456’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

84. Luvankoski...........................................148 N 64°36.024’ E 28°47.286’ Koski, Rapids. Riippusilta, Rickety bridge.

85. Kypärävaara.........................................149 N 64°34.806’ E 28°48.948’ Kylämaisema, Village.

88. Vehmasvaara.......................................153 N 64°27.456’ E 29°08.706’ Vaara, Hill.

89. Iso Särkkäjärvi.....................................153 N 64°30.048’ E 29°18.708’ Metsäalue, Forest.

90. Siikajärvi..............................................155 N 64°31.494’ E 29°18.852’ Metsäalue, Forest.

91. Tulisuo-Varpusuo................................155 N 64°33.936’ E 29°21.834’ Suo, Swamp.

92. Pekankylä............................................155

98. Katajaranta..........................................167

N 64°33.258’ E 29°12.444’ Kylämaisema, Village.

N 64°40.854’ E 28°30.492’ Kylämaisema, Village. Kirkko, Church.

93. Mikitänjoki..........................................158

99. Konivaara.............................................169

N 64°33.768’ E 29°05.220’ Rantamaisema, Shore.

N 64°41.448’ E 28°30.864’ Vaara, Hill.

94. Mustosensärkkä..................................158

100. Vuorisaari..........................................169

N 64°39.246’ E 29°03.774’ Metsäalue, Forest.

N 64°42.894’ E 28°34.872’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

95. Pahakankaan hiidenkirkko, The Pahakangas giant’s church.................162

101. Hoikka...............................................170

N 64°40.272’ E 28°53.436’ Rotko, Ravine.

96. Nuottikoski..........................................165 N 64°38.466’ E 28°35.922’ Koski, Rapids. Silta, Bridge.

97. Salmijärvi.............................................167 N 64°40.614’ E 28°30.582’ Rantamaisema, Shore.

N 64°43.314’ E 28°37.488’ Kylämaisema, Village.

Suomussalmi 102. Kurimo...............................................174 N 64°54.168’ E 28°48.906’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

103. Jalonniemi.........................................176 N 64°53.202’ E 28°55.038’ Rantamaisema, Shore.

107. Kirkonkylä, The village.......................180 N 64°54.090’ E 29°00.312’ Kylämaisema, Village

108. Kirkkoniemi.......................................180 N 64°54.906’ E 28°59.358’ Kotiseutumuseo, Local history museum.

Suomussalmen I kirkko, The first church in Suomussalmi.

104. Turjanlinna........................................176

109. Vanha Kirkkosaari, Old Church island......................................181

N 64°54.348’ E 28°53.544’ Kirjailija Ilmari Kiannon koti, Home of author Ilmari Kianto.

N 64°52.818’ E 28°56.880’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

Hautausmaa, Cemetery.

110. Aittokoski...........................................185 105. Kukkosaari.........................................179

N 64°50.166’ E 28°51.120’ Koski, Rapids.

N 64°53.832’ E 28°57.282’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

106. Karhulanvaara...................................179

111. Kaunisniemi.......................................189

N 64°52.842’ E 29°01.560’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

N 64°50.598’ E 28°55.602’ Harju, Ridge. Soiva metsä, ”Musical forest”.

112. Seitenahveninen................................189

118. Hoikansärkkä.....................................197

N 64°51.228’ E 28°53.988’ Pieni metsäjärvi, Small forest lake.

N 64°42.432’ E 29°25.086’ Särkkä, Bank.

113. Kivelä.................................................191

119. Jumalissärkkä....................................197

N 64°51.192’ E 28°34.572’ Metsäalue, Forest.

N 64°44.538’ E 29°14.064’ Särkkä, Bank.

114. Syväjärvensärkkä...............................191

120. Jumaliskylän Sotalampi.....................198

N 64°47.682’ E 29°03.444’ Särkkä, Bank.

N 64°42.744’ E 29°12.882’ Metsäalue, Forest. Rantamaisema, Shore.

115. Sakaranjärven Autioniemi.................191

121. Heikkisenvaara..................................202

N 64°45.402’ E 28°45.408’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 64°37.256’ E 29°24.016’ Kylämaisema, Village.

116. Pyykkölänvaara..................................191 N 64°45.762’ E 28°51.210’ Kylämaisema, Village.

122. Makkaranoro.....................................203 N 64°41.142’ E 29°37.314’ Suo, Swamp.

117. Havanankuiva....................................194 N 64°45.438’ E 29°01.992’ Metsäalue, Forest.

123. Suruton pelto, Sorrowless field.........203 N 64°39.918’ E 29°48.180’ Kylämaisema, Village.

124. Tupakkamättäänaho, Tobacco Tussock Glade.............................203 N 64°39.024’ E 29°44.196’ Metsäalue, Forest.

125. Kuivajärvi...........................................204 N 64°38.310’ E 30°03.300’ Maisema-alue, Scenery area.

Domnan pirtti, Domna House.

129. Murhisalo..........................................208 N 64°41.376’ E 30°02.898’ Metsäalue, Forest.

130. Murhisaari.........................................208 N 64°41.820’ E 30°01.218’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

131. Vängänniemi......................................210 126. Kuivajärventien ikoni, The Kuivajärventie icon.............................204 N 64°38.544’ E 30°04.074’ Maisema-alue, Scenery area.

127. Hietajärvi...........................................205 N 64°39.612’ E 30°06.348’ Maisema-alue, Scenery area.

Perinnetalo, Heritage House.

128. Miinankivi..........................................207 N 64°41.496’ E 30°03.732’ Suo, Swamp.

N 64°42.156’ E 29°36.462’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

132. Viinaniemi, Booze Cape....................211 N 64°42.882’ E 29°41.928’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

133. Vehkalammit.....................................211 N 64°45.306’ E 30°01.908’ Vehkalammit sijaitsevat rajavyöhykkeellä.

Vehkalammit are located in the border zone.

134. Malahvia............................................211 N 64°45.438’ E 30°00.078’ Metsäalue, Forest. Särkkä, Bank.

135. Aittojärvi............................................212

140. Kattilakaarre......................................215

N 64°46.062’ E 29°51.390’ Kannas, Neck of Land.

N 64°55.602’ E 28°58.884’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

141. Röhmönniemi....................................215 136. Mieronaho........................................212

N 64°56.430’ E 29°31.374’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 64°48.486’ E 29°40.686’ Raatteen vartiomuseo, The Raate Frontier Guard Museum.

142. Raatosaari.........................................218

137. Kerälä................................................213 N 64°45.696’ E 29°22.662’ Silta, Bridge. Rantamaisema, Shore.

138. Raatteenportin Teerinen...................213

N 65°01.050’ E 29°06.522’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

143. Röntylä..............................................218 N 65°02.832’ E 29°11.112’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

144. Selkäsaari..........................................220 N 65°06.732’ E 29°03.156’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

N 64°50.832’ E 29°19.272’ Raatteentien taistelutanner talvisodassa, Site of the battle of Raate road in the Winter War.

145. Vasonniemi........................................221

139. Raatteenportin Kokkojärvi................215

146. Junnula..............................................221

N 64°51.060’ E 29°19.944’ Raatteentien taistelutanner talvisodassa, Site of the battle of Raate road in the Winter War.

N 65°09.018’ E 29°06.540’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 65°07.518’ E 29°06.366’ Metsäalue, Forest. Kivi, Boulder.

147. Kiannankylä.......................................222 N 65°09.156’ E 29°06.282’ Rantaviljelysmaisema, Shore plantation.

148. Hiisivaara...........................................222

155. Kalmosärkkä......................................230

N 65°10.842’ E 28°59.148’ Vaara, Hill.

N 65°12.576’ E 29°26.760’ Moniperiodinen muinaisjäännös, Multi-periodic historical remains.

149. Karsikkoapaja....................................224 N 65°10.512’ E 29°07.020’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

150. Persienpaikka....................................224 N 65°11.856’ E 29°08.754’ Vesistökohde, Waterway. Vesikivi, Boulder in water.

151. Keträniemi.........................................226 N 65°11.406’ E 29°10.290’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

152. Salovaaran vesimylly, The Salovaara watermill............................227 N 65°13.410’ E 29°14.652’

153. Saukkojärvi........................................230 N 65°08.454’ E 29°20.592’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

154. Mikonsärkkä......................................230 N 65°12.234’ E 29°25.998’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

156. Juntusranta........................................230 N 65°12.906’ E 29°28.278’ Kylämaisema, Village.

157. Pirttivaara..........................................232 N 65°07.728’ E 29°48.366’ Kylämaisema, Village. Tervahauta, Tar kiln.

158. Martinselkonen.................................232 N 65°10.494’ E 29°48.090’ Metsäalue, Forest.

159. Portinkuru.........................................233 N 65°14.994’ E 29°17.076’ Painanne, Hollow.

160. Saarikylä............................................233 N 65°16.578’ E 29°18.198’ Kylämaisema, Village.

161. Saarivirran niska, Head of Saarivirta......................................237

167. Iijärven ranta, Shore of Iijärvi...........................................242

N 65°15.870’ E 29°23.742’ Rantamaisema, Shore.

N 65°29.892’ E 29°36.012’ Rantamaisema, Shore.

162. Peukalosuo........................................237

168. Niemipelto........................................242

N 65°19.068’ E 29°22.182’ Suo, Swamp.

N 65°27.768’ E 29°33.960’ Kylämaisema, Village.

163. Pajuvaara...........................................237

169. Vasikkatörmä.....................................243

N 65°20.406’ E 29°34.644’ Vaara, Hill.

N 65°27.696’ E 29°33.258’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

170. Moilasenvaara...................................243 164. Kovavaara..........................................238

N 65°27.900’ E 29°15.804’ Kylämaisema, Village.

N 65°19.962’ E 29°41.262’ Vaara. Hill.

171. Ala-Ölkky...........................................243 165. Lapinsaari..........................................239

N 65°31.200’ E 29°19.128’ Kanjonijärvi, Canyon lake.

N 65°26.580’ E 29°30.540’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

172. Värikalliot..........................................245 166. Pahamaailma.....................................242 N 65°26.432’ E 29°39.151’ Metsäalue, Forest.

N 65°30.846’ E 29°18.186’ Kivikautinen kalliomaalaus, Stone age rock painting.

173. Salausvaara.......................................245

180. Kaivosjärvi ja Valkeainen...................254

N 65°29.628’ E 29°18.816’ Vaara, Hill.

N 65°22.326’ E 28°50.016’ Särkkä, Bank.

174. Takkila...............................................245

181. Iso-Kontainen ja Haukijärvi...............254

N 65°25.218’ E 29°23.700’ Perinnetila, Traditional farm.

N 65°21.744’ E 28°45.846’ Metsäalue, Forest.

175. Selkoskylä..........................................247

182. Hoiluansärkkä....................................255

N 65°24.114’ E 29°21.366’ Kylämaisema, Village. Seurantalo, Meeting hall.

N 65°21.942’ E 28°43.836’ Särkkä, Bank.

176. Koiravaara.........................................248

183. Korvuanjärvi......................................255

N 65°23.382’ E 29°10.146’ Kylämaisema, Village.

N 65°21.228’ E 28°40.176’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

184. Pyhäsaari...........................................255 177. Heikinsaari.........................................251

N 65°19.314’ E 28°41.538’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

N 65°23.322’ E 28°58.968’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

185. Halmelahti.........................................258

178. Ukkosaari...........................................251

N 65°17.202’ E 28°55.626’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

N 65°22.896’ E 28°54.894’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

179. Muhveikkosenoja..............................252

186. Piispajärvi..........................................259

N 65°21.738’ E 28°52.596’ Rantamaisema, Shore.

N 65°17.100’ E 28°57.936’ Vesistökohde, Waterway.

187. Vasara................................................259

194. Kuhaussaari.......................................272

N 65°18.666’ E 28°55.170’ Vesistökohde, Waterway.

N 65°14.532’ E 28°42.870’ Kylämaisema, Village.

188. Mökinvaara.......................................266 N 65°17.778’ E 29°04.542’ Alassalmen muistomerkki, sotahistoria.

Alassalmi Memorial, military history.

Seurantalo, Meeting hall.

195. Hiltusenvaara....................................272 N 65°12.990’ E 28°51.732’ Perinnetila, Traditional farm.

189. Ketola................................................267

196. Elätit..................................................281

N 65°18.132’ E 28°57.258’ Vesistökohde, Waterway.

N 65°10.668’ E 28°43.968’ Rantamaisema, Shore.

190. Ittola..................................................268 N 65°17.190’ E 29°00.414’ Vesistökohde, Waterway.

197. Karsikko.............................................283

191. Yrjänä................................................270

N 65°11.694’ E 28°31.938’ Metsäalue, Forest.

N 65°17.208’ E 28°59.406’ Vesistökohde, Waterway. Hautasaari, Cemetery island.

192. Ukonniemi.........................................271

198. Turkkila..............................................287

N 65°17.406’ E 29°00.600’ Vesistökohde, Waterway.

N 65°15.678’ E 28°24.090’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

193. Porttisalmi.........................................271 N 65°16.698’ E 29°00.186’ Vesistökohde, Waterway.

199. Kolkonjoki..........................................287 N 65°14.352’ E 28°27.648’ Rantamaisema, Shore.

200. Ylinäljänkä.........................................288

207. Vuorivaara.........................................296

N 65°13.524’ E 28°24.936’ Kylämaisema, Village.

N 65°03.078’ E 28°40.104’ Metsäalue, Forest.

201. Raiskio...............................................290

208. Tervajärvi...........................................299

N 65°10.896’ E 28°30.570’ Kylämaisema, Village.

N 65°01.200’ E 28°29.550’ Tervahauta, Tar kiln.

202. Junnojärvi..........................................293

209. Ravalinpuro.......................................299

N 65°07.896’ E 28°43.158’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 65°00.474’ E 28°34.530’ Metsäalue, Forest.

203. Vaaranniva.........................................293 N 65°09.852’ E 28°22.764’ Kylämaisema, Village.

210. Alajärvi..............................................299 N 64°59.184’ E 28°49.590’ Kylämaisema, Village.

204. Naamankajärvi..................................294 N 65°06.258’ E 28°17.790’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

211. Oltava................................................300

205. Parkkila..............................................294

N 64°58.260’ E 28°40.302’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

N 65°03.840’ E 28°23.958’ Kylämaisema, Village.

206. Kössönniemi......................................295 N 65°03.282’ E 28°23.760’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

212. Pesiöjärven Kirkkosaari, The Pesiöjärvi Church island.....................302 N 64°57.330’ E 28°38.976’ Vesistökohde, Waterway.

213. Pesiönkylä.........................................302

219. Markonsuo........................................309

N 64°57.504’ E 28°37.620’ Kylämaisema, Village.

N 64°55.560’ E 28°37.800’ Suo, Swamp.

214. Vasikka..............................................303

220. Laajajärvi...........................................309

N 64°55.050’ E 28°26.682’ Kylämaisema, Village.

N 64°52.734’ E 28°26.490’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

221. Laaja..................................................311 215. Losovaara..........................................304

N 64°52.848’ E 28°28.242’ Kylämaisema, Village.

N 64°55.866’ E 28°19.782’ Kylämaisema, Village.

222. Autioniemi.........................................313 216. Pesiön retkeilypolku, The Pesiö hiking path................................304 N 64°57.468’ E 28°25.614’

217. Pesiön lintutorni, The Pesiö bird tower.................................307 N 64°56.412’ E 28°35.046’

218. Pesiönlinnan kauppiaskoti, The Pesiönlinna merchant’s home............307 N 64°55.596’ E 28°34.608’

N 64°52.530’ E 28°26.412’ Metsäalue, Forest.

Puolanka 223. Kirkkosaari, Church island.................316 N 64°54.294’ E 28°09.030’ Vesistökohde, Waterway.

224. Pellonpää..........................................318 N 64°54.558’ E 28°09.030’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

225. Lylykylä..............................................319 N 64°54.426’ E 28°10.608’ Kylämaisema, Cultural site.

226. Lylyjärvi.............................................320 N 64°54.318’ E 28°09.864’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

227. Hiltula................................................320 N 64°54.467’ E 28°10.071’ Kylämaisema, Village.

228. Paasikosken hierinmylly, The Paasikoski watermill...........................322 N 64°54.894’ E 28°11.142’

229. Veriniemi...........................................323 N 64°55.728’ E 28°13.656’ Metsäalue, Forest.

230. Verimännikkö....................................323 N 64°54.120’ E 28°05.172’ Metsäalue, Forest.

231. Kinkelijärvi.........................................323 N 64°58.710’ E 28°08.082’ Rantamaisema, Shore.

232. Laihanvaara.......................................324 N 65°03.330’ E 28°05.352’ Vaara, Hill.

233. Kempasvaara.....................................324 N 65°01.176’ E 28°04.350’ Maisema-alue, Scenery area.

234. Joutsela.............................................325 N 65°02.400’ E 28°01.108’ Maisema-alue, Scenery area.

235. Joukokylä...........................................325

241. Suolijoki.............................................330

N 65°02.400’ E 27°59.892’ Kylämaisema, Village.

N 65°09.906’ E 28°02.934’ Rantamaisema, Shore.

236. Honkinotko........................................327

242. Kometto............................................331

N 65°02.742’ E 27°59.274’ Kylämaisema, Village.

N 65°09.504’ E 27°58.158’ Vaara, Hill.

237. Iso-Ruokonen....................................327

243. Siikavaara..........................................332

N 65°05.124’ E 27°58.992’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 65°08.346’ E 27°57.468’ Vaara, Hill.

238. Suolijärven Kirkkosaari, The Suolijärvi Church island......................328

244. Lakilampi...........................................332

N 65°07.854’ E 28°07.308’ Vesistökohde, Waterway.

239. Pekkalanniemi...................................328 N 65°08.274’ E 28°05.298’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

240. Vuoriniemi.........................................330 N 65°08.406’ E 28°07.044’ Rantamaisema, Shore.

N 65°06.768’ E 27°56.166’ Vaara, Hill.

245. Pahka-aho.........................................333 N 65°07.794’ E 28°02.550’ Kylämaisema, Village.

246. Suolijärven hautausmaa, The Suolijärvi cemetery.............................333 N 65°06.954’ E 28°02.898’

247. Kusetin..............................................335

254. Vattuperä...........................................345

N 65°05.460’ E 27°54.426’ Putous, Waterfall. Metsäalue, Forest.

N 65°03.456’ E 27°36.708’ Kylämaisema, Village.

248. Poussuoja..........................................335

255. Tiaisen torppa, Tiainen crown tenant farm.......................346

N 65°05.190’ E 27°55.140’ Metsäalue, Forest.

N 65°01.284’ E 27°23.844’

249. Askanmäki.........................................337

256. Auhojärvi...........................................346

N 65°03.060’ E 27°45.900’ Kotiseututalo, Heritage House.

N 64°58.884’ E 27°32.652’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

250. Palosen Arkkuniemi...........................340

257. Kinnula..............................................346

N 65°02.904’ E 27°44.466’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 64°59.352’ E 27°38.340’ Kylämaisema, Village.

251. Askankylä..........................................341 N 65°03.228’ E 27°46.020’ Kylämaisema, Village.

258. Auhonkylä.........................................347 N 64°58.596’ E 27°32.952’ Kylämaisema, Village.

252. Valkeainen.........................................344 N 65°02.796’ E 27°43.284’ Vesistökohde, Waterway.

259. Torakivi..............................................348

253. Askanjärvi..........................................345

N 64°59.376’ E 27°34.476’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 65°04.056’ E 27°48.636’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

260. Iso Tilansuo.......................................350

266. Aittokylä............................................355

N 64°58.170’ E 27°22.782’ Suo, Swamp.

N 64°55.683’ E 27°43.475’ Kylämaisema, Village.

261. Housuvaara.......................................353

267. Kouerjärvi..........................................358

N 64°57.006’ E 27°34.956’ Metsäalue, Forest.

N 64°56.226’ E 27°47.694’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

268. Jänisjoki.............................................360 262. Kalliuskoski........................................354

N 64°57.828’ E 27°46.842’ Rantamaisema, Shore.

N 64°55.266’ E 27°25.944’ Koski, Rapids.

269. Honkavaara.......................................363 263. Kivarinjärvi........................................354

N 64°57.420’ E 27°50.400’ Kylämaisema, Village.

N 64°53.454’ E 27°34.680’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

264. Kuorejärvi..........................................354

270. Kapustajoki........................................363

N 64°57.390’ E 27°41.844’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 64°52.464’ E 27°46.722’ Rantamaisema, Shore.

265. Kuorevaara........................................354

271. Puolankajärvi.....................................363

N 64°56.140’ E 27°44.462’ Vaara, Hill.

N 64°51.948’ E 27°42.696’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

272. Huosiusniemen hautausmaa, The Huosiusniemi cemetery......................364 N 64°51.798’ E 27°41.646’

273. Kirkon ranta, Church shore...............364 N 64°51.888’ E 27°40.410’

280. Ristijärven Kirkkosaari, The Ristijärvi Church island.......................372 N 64°50.652’ E 27°38.652’ Vesistökohde, Waterway.

274. Kirkko, Church...................................366 N 64°52.026’ E 27°40.470’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

281. Vihajoki.............................................373 N 64°49.446’ E 27°38.154’ Rantamaisema, Shore.

275. Kirkonkylän koulu, Village school......367 N 64°52.032’ E 27°40.236’

276. Tori, Market square...........................370

282. Valtala...............................................374 N 64°49.014’ E 27°38.718’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

N 64°52.116’ E 27°40.104’

283. Pekansaari.........................................374 277. Apteekki, Pharmacy...........................371

N 64°47.526’ E 27°39.978’ Vesistökohde, Waterway. Saari, Island.

N 64°52.086’ E 27°40.290’

278. Ouluntie, The Oulu road...................371 N 64°52.218’ E 27°39.660’

279. Kiiskilä, The Kiiskilä vicarage.............372 N 64°52.134’ E 27°38.994’ Rantamaisema, Shore.

284. Häikiönkivi.........................................375 N 64°47.460’ E 27°39.639’ Vesistökohde, Waterway.

285. Leipivaara..........................................375

291. Louhijärvi...........................................391

N 64°50.982’ E 27°45.966’ Kylämaisema, Village.

N 64°49.518’ E 27°57.558’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

292. Puokionkylä.......................................391 286. Soppi.................................................376

N 64°44.898’ E 27°20.640’ Kylämaisema, Village.

N 64°51.354’ E 27°47.034’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

293. Saarijärvi...........................................392 287. Pyssykulju..........................................378

N 64°48.060’ E 27°33.312’ Vanha metsä, Old forest.

N 64°51.660’ E 27°49.116’ Metsäalue, Forest.

294. Puokiovaara.......................................392 288. Pyssylampi.........................................378

N 64°45.192’ E 27°21.288’ Metsäalue, Forest.

N 64°51.312’ E 27°49.986’ Metsäalue, Forest. Rantamaisema, Shore.

295. Kiiskisvaara........................................394 289. Hepoköngäs.......................................379

N 64°40.848’ E 27°24.240’ Metsäalue, Forest.

N 64°49.212’ E 27°52.626’ Putous, Waterfall.

296. Vääränsärkät.....................................394 290. Rasinkylä...........................................388 N 64°49.530’ E 27°55.758’ Kylämaisema, Village.

N 64°46.026’ E 27°58.290’ Särkkä, Bank.

297. Latolan ja Similän tienhaara, The Latola and Similä crossroads..............397 N 64°45.264’ E 27°48.342’ Kylämaisema, Village.

298. Väyrylänkylä......................................397 N 64°44.544’ E 27°46.608’ Kylämaisema, Village.

299. Voikivensuo.......................................398 N 64°40.866’ E 27°45.108’ Suo, Swamp. Kivi, Rock.

300. Laurisensuo.......................................398 N 64°40.188’ E 27°51.396’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

301. Kantojoki...........................................398 N 64°37.914’ E 27°27.036’ Rantamaisema, Shore.

302. Kongasjärvi........................................400 N 64°34.794’ E 27°31.458’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

303. Tulijoki...............................................404 N 64°34.014’ E 27°42.606’ Rantamaisema, Shore.

304. Tulijärvi..............................................404 N 64°37.194’ E 27°47.760’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

305. Venäläishete......................................405 N 64°31.068’ E 27°37.830’ Metsäalue, Forest.

306. Heiluanjärvi.......................................405 N 64°31.848’ E 27°45.264’ Rantamaisema, Shore.

307. Poikkijärvi..........................................407 N 64°35.598’ E 27°54.198’ Vesistökohde, Waterway. Rantamaisema, Shore.

308. Ollinmäki...........................................407 N 64°36.906’ E 27°52.764’ Kylämaisema, Village.

309. Mikanmäki.........................................408

Lähteet, Sources........................................418

N 64°37.842’ E 27°52.596’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

Viitteet, References...................................430 Sanasto......................................................438

310. Latva.................................................409

Glossary....................................................446

N 64°39.318’ E 27°57.990’ Kulttuurimaisema, Cultural site.

Julenius-arkiston tutkijat...........................453 Fellows of the Julenius Archive.................471

311. Paljakan Metla, The Finnish Forest Research Institute in Paljakka...................................412 N 64°39.900’E 28°03.354’

312. Pirunkirkko, Devil’s church................413 N 64°42.630’ E 27°56.940’ Rotko, Ravine.

313. Paljakan luonnonpuisto, The Paljakka nature reserve......................413 N 64°42.835’ E 28°01.370’

Alkusanat Varjokylien maagiset tarinat Kytömäen pellon reunamia, nakkelevat esineitä uunin päältä sekä tökkivät ja näpistelevät nukkuvia, ja kertoa talonhaltijasta, joka saattoi muuttua pahaksi, jos sitä loukattiin.

Tarinat ovat liikkuneet suusta suuhun ja sukupolvelta toiselle ja sijoittuvat ajallisesti rappasodasta (1570−1595) aina 1950-luvun alkuun. Moni tarina on arkistolöytö, ja muiden muassa Claudeliniin, Paulaharjuun, Meriläiseen, Ala-Könniin ja Räisäseen on viitattu tarinoiden yhteydessä. Ilman Lönnrotia ei teosta olisikaan.

Onneksi edelleen löytyi ihmisiä, jotka matkasivat vaivatta vanhaan taikauskoiseen maailmankuvaan, ja keruuni tuotti tukun ennestään muistiin kirjaamattomia maagisia tarinoita sekä pieniä absurdeja paikallistarinoita höystettyinä erikoisilla kyläoriginelleilla. Iskin kysymyksellä suoraan myös tunnettujen tarinoiden sisuksiin ja keräsin lisää lihaa vanhojen tarinaluiden ympärille.

Törmänmäen Pikariniemen Villen katse kääntyi sisäänpäin, hän sulki silmänsä, nojautui taaksepäin ja vaelsi edesmenneiden luo.

Pois ovat ennat eksyneet, muinaiset mukertuneet.

Vanhat tarinoivat koko ajan. Suolijärveläinen Arto Haapalainen oli kuunnellut vanhojen jutut tarkkaan. Kun jumalanpalvelus alkoi, vanhat hiljenivät hetkeksi ja ottivat lakit päästään. Heti kun palvelus oli ohi, tarinointi oli taas täydessä käynnissä. Samalla vanhat tekivät työtä, koska joutilaat kädet ovat paholaisen kädet.

He vaikka kutoivat kävellessään. Arton Eeva-täti piti radiota pirun värkkinä. Hän kääri sen punaiseen paperiin ja nakkasi uuniin.

Kuulin myös virkistäviä näkökulmia perinteeseen. Hyrynsalmelainen Museo-Kalle, Kalle Juntunen, vertasi myllyjä tietotoimistoihin ja riittirakennuksiin. Sukututkimusta Kalle kuvasi hauskasti esi-isien palvonnaksi.

Ylä-Kainuu houkutteli minut keräämään maagisia tarinoita – se houkutteli tutkimusmatkalle äidin ja isän sukujen syntysijoille, keskelle uinuvia vaaramaisemia, hiljaisia erämaita ja korven avarakatseisia asukkaita. Kypsyi ajatus kulttuuriantropologisesta tutkimuksesta, taideteoksesta, kartastosta ja roolipelistä.

Mainiot tekijät löytyivät. Sari Hiltunen piirsi ja maalasi vaikuttavan taideteoskokonaisuuden. Hyrynsalmi on hänen kesäisten lapsuusmuistojensa tyyssija, ja Sarin mielestä erityisesti Kainuun kesän sävyt ovat ihmeellisen heleät ja herkät. Eero Tuovinen kirjoitti seikkailuun inspiroivan roolipelin ”Julenius-arkiston tutkijat”.

Pelin roolihahmot muodostavat kenttätyöryhmän, jonka on määrä selvittää Korpimuseon tarinoiden taustoja. Pelin kohteeksi voi valita minkä tahansa tarinapaikan, ja pelata voi milloin vain. Pelin ohjeet ovat kirjan lopussa.

Mieheni Sami Myllyniemi piirsi Perinnesarjakuvan kenttätyökokemuksistani, jotka vaikuttavat strippien perusteella melkoisen humoristisilta. Sarjakuva julkaistaan erillisenä kirjasena. Kari Salonen räätälöi informatiiviset retkeilykartat. Mikko Alapuro käänsi teoksen englanniksi, ja maaginen historiankirjoitus haastoi hänet luomaan uutta sanastoa. Monet retkeilijät saapuvat rajojen takaa, ja käännös tutustuttaa vierailijat yläkainuulaiseen kulttuurihistoriaan, elämäntapaan, luontoon ja maagiseen maailmaan.

Vuosina 2007–2013 kiersin nauhurin kanssa Ristijärvellä, Hyrynsalmella, Suomussalmella ja Puolangalla. Haastattelin 81 ihmistä ja koin vahvoja elämänvirtoja. Perinteenkeruutyön aloitin Hyrynsalmella jo 2004, ja pari tarinaa on kulkeutunut Korpimuseoon saakka. Kiinnostukseni kansanuskoon ja taikauskoisiin tapoihin heräsi aikoinaan, kun tapaamani vanhus alkoi kesken arkisen puheen jutella tyhjösistä, jotka kesähelteellä sytyttelivät

38

Kuinka sitten löysin tarinankertojat? Osa heistä on tuttuja jo vuosien takaa. Sen lisäksi kiersin kyläyhdistyksiä ja kyselin kylän parasta tarinaniskijää. Samalla kyläläiset kertoivat, minkä luonnonkauniin ympäristön he esittelisivät vierailijalle omassa kylässään. Maisemakohteisiin tutustumiseen sain usein mukaani paikallisoppaan. Pyykkölänvaaralla katselimme huikaisevan avaria näköaloja Mikko Juntusen johdolla. Juhani Oikarinen käytti minua veneellä kirkkosaaressa ja kierrätti pitkin Lylykylää. Piispajärven kuninkaan paikkoihin tutustutti Aarne Moilanen, ja Hiltusenvaaralla Kyllöset ottivat lämpimästi vastaan ja esittelivät Hiltusenvaaran ukon pirujenkylvetyssaunan ja kansantallin puitteet, vain muutamia mainitakseni.

Hiljaisimpien maisemien ohi rientää herkästi niitä huomaamatta, ja moneen viattoman oloiseen paikkaan liittyy kammottava muisto. Samoilin ruohikkoisissa koivikkometsissä ja somerikkoisilla kuivilla kangasmailla. Näin harvaa petäjikköä ja hopeaista jäkälikköä, lumoavia niittyjä, putouksia, jokia ja järviä. Törmäsin korpiin ja soihin, näin petojen jälkiä, poroja ja metsälintuja, kipusin korkeille vaaroille, tutustuin asuttuihin kyliin ja autiotaloihin. Moni talo oli jo menneitten maja, joku kivi jäljellä jalassa.

En voinut välttää hakkuuraiskioita ja jättömaita. Suomussalmelainen Matti Vainio sanoi osuvasti, että jos luonnonmetsä hakataan, menee viisi sukupolvea, ennen kuin metsä kasvaa takaisin, ja sekin väli pitää elää. Moisiovaaralainen Markku Heikkinen taas sanallisti minulle luonnon pyhyyden. Hän tarinoi Tulisuon aarnimetsän hiljaisuudesta ja pedoista ja sanoi metsän vievän hurmioon. Metsässä on taika, ja metsänhenki antaa sen minkä haluaa.

Metsästysonni vaihtelee, koska metsänhaltija säästelee ja ottaa kaikki huomioon. Jokaisessa metsässä on oma sointinsa.

Mistä Kainuun ominaislaatu johtuu? Kainuun maantieteellinen sijainti on syrjäinen, ja kulkuyhteydet ovat aina olleet heikot.

Valtakunnan raja on lähellä. Ihmiset ovat asuneet laajojen erämaiden ja petojen ympäröiminä. Kainuussa ovat myös Suomen eteläisimmät poropaliskunnat.

Kainuu tunnetaan köyhyydestä. ”Vuosisatoja, polvesta polveen ihmiset ovat katsoneet köyhyyttä silmästä silmään ja ryömineet nälkäkuolemaa ja luontoa vastaan.” Tervaporvareiden ja metsäyhtiöiden harjoittama työvoiman ja luonnonvarojen vuosisatainen riisto on synnyttänyt herravihaa, ja moni tarina pohjautuu kansanihmisen oveluuteen. ”Entisaikojen Kainuun kävijä saattoi hämmästellä kainuulaisia ihmisiä ja syyttää asukkaita laiskuudesta ja huolimattomuudesta.

Joku saattoi kauhistuneena huutaa: ”Miksei kansalle anneta kirjallisuutta, sanomalehtiä? Mikseivät ihmiset yritä parantaa tilaansa?”

Mutta he tyytyivät siihen, mitä heillä oli, eivätkä he olleet koskaan parempaa nähneetkään.”

Kuolemanpelko, sota, sairaudet ja inhimillinen hätä ovat pakottaneet keksimään selitysmalleja ja ratkaisukeinoja. Onneksi jokaisessa kylässä oli tietäjä ja parantaja, joskus jopa useita. Tietoilu ei perustunut kirjatietoon, vaan kokemusperäiseen oppiin.

Ihminen oli luonnonmerkkien hienovarainen tulkitsija.

Syyskesän hämäryydessä 2013 rakkaudella, Satumaarit Myllyniemi Lainaukset: Kauko Kalle. KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918−1947.

39

Foreword The magical stories of shady villages the middle of everyday chat about a domestic spirit who could get mean if offended, and about phantoms who start fires on the edges of Kytömäki fields in the summer heat, toss objects from the stove and poke and tug at sleeping people.

These stories have been passed on from mouth to mouth, from one generation to the next, and are set in time between the RussoSwedish wars of the late 16th century (1570−1595) and the early 1950s. Many stories were found in archives, and many of them make references to Claudelin, Paulaharju, Meriläinen, Ala-Könni and Räisänen. Without Lönnrot, this book would not exist at all.

Fortunately there were still people who could effortlessly travel into the old magical world, and my collection produced a bunch of unrecorded magical stories and small, absurd local stories spiced with original village characters. I also struck straight into the hearts of known stories and collected more meat on the bones of the stories. The gaze of Ville of Pikariniemi in Törmänmäki turned inwards, he closed his eyes, leaned back and travelled to those who have passed away.

Old people told stories all the time. Arto Haapalainen of Suolijärvi had paid great attention to the stories of the old. When the church service began, old people went silent for a moment and took off their hats. As soon as service was over, the storytelling was again in full swing. At the same time, the old people worked, because idle hands were the hands of the Devil. They could knit while they walked. Arto’s aunt Eeva thought the radio was the Devil’s contraption. She wrapped it in red paper and tossed it into the fireplace. I also learned new, refreshing points of view into folk traditions. Museum Kalle, Kalle Juntunen of Hyrynsalmi, compared mills to news agencies and rite buildings. Kalle amusingly compared genealogy to ancestor worship.

Upper Kainuu inspired me to collect magical stories – it inspired me to go on an expedition to the birthplaces of my mother and father, amidst the sleepy hills, quiet wildlands and the broad-minded inhabitans of the wildwood. This led to the idea of a cultural anthropology study, a work of art, an atlas, and a role-playing game.

I found a competent group to work with. Sari Hiltunen drew and painted an impressive series of works of art. Hyrynsalmi is the home of her summer childhood memories, and Sari thinks the hues of the Kainuu summer are particularly bright and sensitive. Eero Tuovinen wrote the adventure-inspiring roleplaying game “Fellows of the Julenius Archive”. The characters in the game form a field research group set to discover the backgrounds of the Wildwood Tales. The site of any story can be the subject of the game, and the game can be played at any time.

Instructions for the game can be found at the end of the book.

My husband Sami Myllyniemi drew the Folklore Comic about my field work experiences, which look quite humorous in the strips. The comic will be published as a separate booklet. Kari Salonen tailored the informative hiking maps. Mikko Alapuro translated the book into English, and magical history challenged him to create a new vocabulary. Many hikers will come from outside our country’s borders, and the translation will introduce the visitors to the cultural history, way of life, nature and magical world of Upper Kainuu.

Between 2007 and 2013, I travelled around Ristijärvi, Hyrynsalmi, Suomussalmi and Puolanka with a tape recorder. I interviewed 81 people and experienced strong streams of life.

I had already started collecting folk traditions in Hyrynsalmi in 2004, and a couple of these stories have found their way into Wildwood Tales. My interest in folk beliefs and superstitious customs arose once when an old person I met started talking in

40

forest spirit gives whatever it wants. Fortunes in hunting change, because the forest spirit is sparing and considers everybody.

Each forest has its own tune.

Where does the peculiar character of Kainuu come from?

The geographic location of Kainuu is distant, and road connections have always been poor. The national border is close. People have been surrounded by vast wildlands and beasts. Kainuu is also the location of the southernmost reindeer herding regions in Finland.

Kainuu is known for its poverty. “For centuries, generation after generation, the people have looked poverty in the eye and struggled against starvation and nature.” The centuries-old exploitation of labour and natural resources by the tar barons and forestry companies has bred hatred for superiors, and many stories are based on the cunning of the common man.

“Visitors to Kainuu in the past may have wondered about the people of Kainuu and accused them of laziness and carelessness.

A shocked person might have shouted: “Why aren’t the people given literature or newspapers? Why aren’t they trying to improve their lot?” But the people settled for what they had, and had never known anything better.”

Fear of death, war, disease and human suffering have forced people to come up with explanations and solutions. Luckily, every village had a magician or healer, or even several. Their knowledge wasn’t based on books, but was learned from experience. Man was the subtle interpreter of natural signs.

So how did I find the storytellers? Some of them I had known for years. In addition, I went to village socities and asked for the best storyteller. The villagers would also tell me which naturally beautiful area in their village they would introduce to a visitor.

Often I was also given a local guide to help me get familiar with the sites. In Pyykkölänvaara, we saw the breathtakingly wide views under the guidance of Mikko Juntunen. Juhani Oikarinen took me by boat to the church island and gave me a tour of Lylykylä. Aarne Moilanen introduced me to the scenes of the King of Piispajärvi, and in Hiltusenvaara, the Kyllönens received me warmly and introduced me to the surroundings of the old man of Hiltusenvaara’s devil-bathing sauna and the folk stables, just to mention a couple of things.

One can easily hurry past the quieter scenes without noticing them, and many seemingly innocent places have terrible memories associated with them. I wandered in grassy birchwoods and dry, sandy heaths. I saw sparse pinewoods and silvery lichen heaths, enchanting meadows, falls, rivers and lakes. I ran into wildwoods and marshes, saw beast tracks, reindeer and forest fowl, climbed on high hills and got acquainted with inhabited villages and abandoned houses.

Many houses were homes of those long gone, with only a couple of stones left in the foundation.

I couldn’t avoid recklessly cut forests and wastelands. Matti Vainio of Suomussalmi pointed out that if a natural forest is cut, it takes five generations to grow back, and one still has to survive in the meantime. Markku Heikkinen of Moisiovaara put into words the sanctity of nature. He told stories of the quiet of the Tulisuo primeval forest and beasts, and said the forest would take one to ecstasy. There is magic in the forest, and the

In the twilight of late summer 2013, with love, Satumaarit Myllyniemi Quotations: Kauko Kalle. KKA. H. W. Claudelin collection 1918−1947.

41

42

Hyrynsalmen Apteekki, Hyrynsalmen kirkonkylän kyläyhdistys, Jokikylän kyläyhdistys, Joukokylän kyläyhdistys, Kapsakka Ky, Kemppaalan Maatilalomat, Kerälän kyläyhdistys, K-market Kemppainen, Laahtasen Lomakylä, Lylykylän kyläyhdistys, Matkailuyhdistys Puolanka-Paljakka ry, Moisiovaaran kyläyhdistys, Mustarinda-seura, Paltamo-seura, Perinnewerstas Herranen aika, Pesiön kyläyhdistys, Puokion kyläyhdistys, Puolangan Apteekki / Veturi Apteekki, Puolanka-lehti, Reki-Pertti, Ristijärven apteekki, Ristijärven Pirtti, Ristijärvi-seura, Ruhtinansalmen kyläyhdistys, Kiannon Kuohut Kylpylähotelli, Suolijärven kyläyhdistys, Suomussalmen apteekki, Törmänmäen kyläyhdistys, Ukkohalla Oy, Upitrek Oy, Vienan Veräjä ry / Domnan Pirtti, Ylä-Kainuu -lehti ja Zilivonkkelis Ky.

Kiitos, Thank you Jokaiselle haastattelemalleni ihmiselle! Heidän tarinansa kutoivat yhteen historian ja nykyisyyden. Tarinat ovat kulkeneet jopa satoja vuosia yläkainuulaisten ihmisten perintönä, ja uudemmat tarinat yhtyvät tunnemuistoineen vanhojen tarinoiden jatkumoon.

To every person I interviewed! Their stories weaved past and present together. The stories have been passed on as the tradition of the people of Upper Kainuu sometimes for centuries, and the newer stories with their emotional memories are joined into the continuum of old stories. Äidille, To mother Anja Hiltunen.

Paikallisoppaille, neuvonantajille ja viestinviejille ja tekijöille, To the following local guides, informants, messengers and authors:

Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keräselle hyvästä johtajuudesta.

Elsa Ahola, Silja Aitoaho, Aleksi Anttonen, Ritva Anttonen, Kaisu Anttonen-Sirkkala, Glyn Banks, Reijo ja Marja Fredriksson, Juha Hankkila, Aira Heikkinen, Esa Heikkinen, Pirjo Heikkinen, Raimo Heikkinen, Seija Heikkinen, Tuula Heikkinen, Ulla Heikkinen, Tuija Heikura, Tapio Holappa, Kirsi Huotari, Veijo Huotari, Kerttu Härkönen, Ritva Immonen, Jarkko Juntunen, Kalle Juntunen, Maritta Karjalainen, Aarne Karvonen, Tuula Kemppainen, Vuokko Kemppainen, Liisa Keränen, Hanne Kinnunen, Hanna Koikkalainen, Ari Koistinen, Liisa Korhonen, Jesse Kuoppala, Raimo Kuvaja, Satu Laitinen, Aino Leinonen, Liisa Lohtander, Helena Lonkila, Tuomas Louekari, Lasse Lyytikäinen, Minna Malja, Sirpa Mikkonen, Juha Moilanen, Teija Mursula, Sami Myllyniemi, Veikko ja Pirkko Myllyniemi, Veli-Pekka Mäkeläinen, Antti Mäkinen, Maija Niskanen, Riitta Nykänen, Pirkko Ohtonen, Pekka Oikarinen, Kaarina Paakkari, Eveliina Pakarinen, Tiiti Piipponen, Teuvo ja Aune Pyykkönen, Kimmo Rauatmaa, Anna-Leena Rauhala, Milla Rissanen, Jouni Romppainen, Paavo Romppainen, Sini Salmirinne, Maija Saviniemi, Anne Seppänen, Merja Suomela, Avril Styrman, Ilkka Säilä, Aino Tiirikkala, Sisko Tolonen ja Sinikka Viirret.

To municipal manager Heimo Keränen of Hyrynsalmi for good leadership.

Hyrynsalmen, Suomussalmen, Ristijärven ja Puolangan kuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja Ely-keskuksen maaseutuosaston henkilökunnalle.

To the employees and elected officials of Hyrynsalmi, Suomussalmi, Ristijärvi and Puolanka, and the staff of the rural department of the Centre for Economic Development, Transport and the Environment.

Arkistojen henkilökunnalle, To the staff of the archives.

Tukijoille, supporters: Ahjolan Seutu ry, Arolan Maatila- ja Erälomat, Articmedia Lassi Rautiainen Ky, Askan Ahertajat, Eero Schroderus Tmi, EevaLiisa Kemppainen, Esittävän Taiteen Yhdistys Kiannan Voima ry,

43

44

45

Ristijärvi Ristijärvi on saanut nimensä siitä, kun sieltä on löydetty risti koivun juuresta järven rannalta.2 Ristijärvi has been named after a cross that was found at the foot of a birch by a lake shore.

1. Hiisikylä Hiisikylän nimen arvellaan merkitsevän sitä, että kylä on ollut olemassa hiidestä asti. Hiidet ovat asuneet salolla ja huvikseen pommitelleet taloja kivillä. Yhdessäkin isossa kivessä näkyvät kahden hiiden sormenjäljet.3

Hiisijärven ja Salmenselän välillä oleva korkea kukkula, jota kutsutaan Rentaalinkukkulaksi. Tarinan mukaan kukkuloilla on asunut Rentaali-niminen karkulainen, joka on joskus varastanut Päsämästä puuron ja käynyt sitten heittämässä tyhjän kupin heinäniitylle.6

Hiisijärvelle tehtiin tie lähes sata vuotta sitten. Se kun rakennettiin sadan metrin päähän talosta, niin asukas valitti, että nyt meni rauha, kun on niin monenlaista jyrääjää. Joku ajoi joskus hevosella ja kärryllä. Asukkaan piti etsiä parempi paikka. Niinpä hän muutti Levämäelle, että saisi olla rauhassa.4

> The name of Hiisikylä (Goblin Village) is thought to mean that the village has existed since the days of goblins. Goblins lived in the woodlands and bombarded houses with rocks for fun. There is a big rock with two goblins’ fingerprints on it.

Hiisijärvellä Myllyaholla eli Hanno-niminen velho, joka hallitsi käärmeen nahkoja. Hannolla oli suojeluksena käärmeennahka kaulassa ja vyötäryksillä, ettei pöhö menisi sydämeen. Kerrotaan, että Hannolla oli pitkällinen kuolema.5

A road to Hiisijärvi was built almost a hundred years ago. When it was built a hundred metres away from a house, the inhabitant complained that he couldn’t get peace anymore with all the

46

47

vaspuut ehtivät tulvan mukana Ouluun ennen polttamista. Yhdeltä ukolta meni niityltä kaksi latoa, mutta ei se haitannut mitään, tulva toi kaksi latoa tilalle. Sapattirauhan rikkomisesta nostettiin käräjäjuttu, mutta koska työ oli tehty helluntaina iltapäivällä eikä kirkonmenojen aikaan, saivat miehet vain sakot.7

noise around. Someone would occasionally ride by with a horse and cart. The inhabitant had to find a better place, so he moved to Levämäki to be in peace.

In Myllyaho at Hiisijärvi lived a wizard named Hanno who had power over snakeskins. Hanno had a snakeskin around his neck and waist for protection to prevent dropsy from entering his heart. They say Hanno died a slow death.

Toisen tarinan mukaan Pyhännän Eskolan ukko on kuivattanut Hiisijärven nostamalla siihen vesihiiden. Ukko haki mahdin Lapin noidalta. Sitten hän meni yöllä järvelle ja lapioi korkean särkän läpi ojan ja nakkeli tuohikäppyröitä sille suunnalle, josta halusi veden virtaavan. Hiiden voimalla järvi lähes tyhjentyi kolmella aallolla.

Yhdeksän syltä vettä valui ojan kautta. Oja murtui seitsemän sylen syvyydeltä kohti seuraavia vesiä ja juoksi sellaisella voimalla, että kalatkin jäivät korvallisistaan puunoksiin riippumaan. Vesi pyöri järvessä kuin kiehuvassa kattilassa. Kuivunut järvenseutu sai nimekseen Hiisikylä, ja sinne syntyi aava hiekkamaa. Veden ryöstäytyessä rannalla asujat vapisivat pelosta, kun hiisi hihkui. Siitä syntyi sanonta: ”Anna hiiden hihkua, pahkan kovan haljeta!”8

Between Hiisijärvi and Salmenselkä is a high hill known as Rentaalikukkula. It is said that on the hills lived a fugitive named Rentaali who once stole porridge from Päsämä and then threw the empty cup into a field of hay.

2. Hiisijärvi

> Hiisijoella oli ennen kuivausta mylly ja sen luona sauna, jossa mylläri asui jauhatusaikana. Siellä on piru ryskänyt niin, ettei nukkua voinut. Kerran mylläri oli padasta puuroa syömässä, kun piru tuli ja aukaisi ovella suunsa, joka oli niin suuri, että ylähuuli oli ylähirressä ja alahuuli kynnyksellä. Silloin mylläri nakkasi puuropadan pirun suuhun eikä sen jälkeen puuropataansa nähnyt.

Myllyn olemassaolon aikoihin Hiisijärven takalaita ylsi Kuhmon puolelle saakka. Järvi oli suuri ja kalaisa, mutta kalariidat hiersivät asukkaiden välejä. Siksi hiisijärveläiset ja Härmänmäen mies kaivoivat monta vuotta ojaa hiekkaharjun läpi, jotta syntyisi niin monta järveä, että jokaiselle riittäisi kalavettä.

Kun ukot menivät helluntaina 1761 kaivamaan, niin vesi ryöstäytyi läpi hiekkaharjun, ja Hiisijärven veden korkeus putosi 14 metriä. Isossa Pyhännässäkin vesi laski kolme syltä, ja joki muodostui kokonaan uuteen paikkaan. Veden virratessa hiekkavallin toiselle puolelle muodostui kymmenittäin lampia, jotka tekivät ympäröivät niityt raikkaiksi. Rannalla oli tervahautakin, mutta ter-

Before the draining, there was a mill at Hiisijoki, and next to it a sauna where the miller lived during the grinding season. A devil made such noise there that one couldn’t sleep. Once, the miller was eating porridge from a cauldron, when the devil came and opened his mouth at the door. The mouth was so big that the upper lip was at the rafters and the lower lip on the doorstep.

The miller then threw the porridge cauldron into the devil’s mouth, and never saw it again.

Around the time the mill existed, the back end of Hiisijärvi stretched all the way to Kuhmo. The lake was large and had plenty of fish, but relationships between the inhabitants were strained by fishing disputes. Because of this, the people of Hiisijärvi and the man from Härmänmäki spent many years digging a ditch through a sandy ridge so that there would be enough lakes and everyone would have their own fishing waters.

48

When the men went digging on the Pentecost of 1761, the water broke through a sandy ridge and the surface of Hiisijärvi receded by 14 metres. In Iso Pyhäntä, the waterline receded by four fathoms, and a river was formed in an entirely new place.

As the water flowed, dozens of ponds formed on the other side of the wall of sand, which made the surrounding meadows fresh.

There was also a tar kiln on the shore, but the flood carried the resinous wood to Oulu before it could be burned. One man lost two barns in a meadow, but it didn’t matter – the flood brought him two new ones. Charges were filed for breaking the Sabbath but, since the work had been done on the afternoon of the Pentecost and not during service, the men were only fined.

3. Hiisijärven hiekat The Sands of Hiisijärvi 1900-luvun alussa Hiisijärven Pekolan rannassa nähtiin kolme venettä purjeissa. Ensimmäisessä veneessä oli muita isompi ja vaaleampi purje. Veneet rantautuivat, ja miehistö nosteli rannalla housujaan ja hävisi siihen. Kun mentiin katsomaan, ei rannassa näkynyt jälkeäkään. Joku ennusti, että Pekolaan tulee kolmet hautajaiset peräkkäin. Ja niin kävi. Ensin kuoli isäntä, sitten vanha isäntä ja vielä vanha emäntä, ja peräkkäin ne vietiin hautaan.9

Another story says that the old man of Eskola in Pyhäntä dried Hiisijärvi by summoning a water spirit to it. The old man received powers from the shaman of Lapland. He then went to the lake at night, dug a ditch through a high sandbank and cast straps of birch bark in the direction where he wanted the water to flow.

With the power of the spirit, the lake was nearly emptied in three waves. Nine fathoms of water flowed through the ditch. The ditch was broken seven fathoms deep and flowed with such force that fish ended up hanging from trees by their ears. Water swirled in the lake as if it was a boiling cauldron. The dried lake was named Hiisikylä, and a vast sandy wasteland formed there. As the water broke through, those who lived on the shores shook with fear as the spirit screamed. This is the origin of the saying: Let the spirit shout and scream, split and slice the solid gnarl!

> At the beginning of the 20th century, three boats with full sails were seen on the shore of Pekola at Hiisijärvi. The first boat had a sail larger and whiter than the others. The boats came ashore, the crew pulled up their pants at the shore and then vanished.

When people came to look, they didn’t find a single trace.

Someone foretold that Pekola would have three funerals in a row, and so it happened. First the master died, then the old master and then the old mistress, and they were all taken to the grave in a row.

4. Huutoharju Huutoharju on Hiisijärven länsirannalla, kylän vastarannalla oleva korkea harju. Siellä on huudeltu venettä, koska polut ovat päättyneet harjulle ennen maantien valmistumista. Isonjärven aikoina piru huuteli Huutoharjulla venettä monta päivää, mutta kukaan ei häntä noutanut, vaikka piru haistoi nenäänsä venetervan hajun-

49

kin. Suutuspäissään hän rupesi nakkelemaan isoja kiviä, joita on edelleen kylän takaisilla soilla. Eikä mustalaisiakaan autettu, kun he päivänä muutamana huutelivat venettä. Kostoksi he sytyttivät mustalaisenpalon pois mennessään.10

6. Kivijärvi

>

Naapurissa asui pieni hintelä ukko, jolla oli tavattoman suuri leukaparta. Hän oli ammatiltaan räätäli. Hän kulki talosta taloon ja ompeli miesten pukuja. Kerran hän meni Hankivaara-nimiseen taloon. Pöydällä oli sotkuisena sekamelskana piimää, voita, keiton tähteitä ja leivän muruja. Räätäli pyysi emäntää puhdistamaan pöydän, jotta hän pääsisi leikkaamaan pukuja. Emäntä, joka oli kuulu kiukkuisuudestaan, kivahti: ”Ei se ole paskassa, se on ruokaaineissa. Ala vain leikellä!”12 Toisen kerran räätäli sattui sellaiseen taloon, jossa hänet pantiin ruokahuoneeseen töihin. Tottapa ei ollut tilaa muualla.

Räätäli kertoi, että huoneessa oli piimäsaavi nurkassa, ja räätälin takin hiha sattui koskettamaan piimää ommellessa. Ja voi turkasen munat kun se pirulainen oli pitkää piimää. Takin hihan mukana nousi kaikki piimä ja yritti mennä yli laidan lattialle. Räätäli viskasi työn pois käsistään ja kahden käden avustamana äärysteli venyvän piimänpaholaisen takaisin saaviin eikä mennyt enää lähelle. Talon väki ei tiennyt tapahtumasta mitään, vaan pisteli piimän suihinsa katkeamaan.13 Räätäli oli oikein juoppo mies. Kerran kun hän oli tapansa mukaan ottanut tavallista roimemman annoksen korpirojua, niin viina syttyi hänen sisässään palamaan. Ukko oli vain kellistellyt älyttömänä selällään, ja sininen liekki nousi suusta. Varmasti hän olisi henkensä heittänyt, jos ei olisi sattunut naapurin emäntä olemaan niin neuvokas. Emäntä rupesi kahareisin ukon naaman päälle ja kusta luruutteli suuhun. Kohta liekki herkesi nousemasta, ja ukko virkosi henkiin.14 Räätäli oli hyvä viulunsoittaja, ja hän oli usein pelimannina nurkkatansseissa. Jalka löi tahtia, parta vipotti ylöspäin, ja uneksiva katse pienissä harmaissa silmissä hän veteli viulustaan säveliä.

Joskus tuo vanha pelimanni yhtyi polkkaankin toisten kanssa ja rallatteli tanssiessaan: ”Hilipata pimpam, hilipata pimpam.”

Kyllä sitä aivan huvikseen katseli, kun pikku-ukon jellona mennä

Huutoharju (Yelling Hill) is a high ridge on the west shore of Hiisijärvi, on the opposite shore from the village. People have yelled for a boat there, because paths used to end on the ridge before the highway was built. In the times of Isojärvi, a devil yelled for a boat for many days, but nobody picked him up, even though the devil could smell pine tar in his nostrils. In fury, he started tossing large rocks that can still be found in the swamps behind the village. Gypsies didn’t receive help, either, when they yelled for a boat one day. As revenge, they started a gypsy’s fire as they left.

5. Niittyvaara Niittyvaara on Tololanvaaran ja Uudentalonvaaran välissä.

Vaaralla oli Tolola-niminen isonjaon aikainen perintötila. Niittyvaaralla kerrotaan kummittelevan. Sieltä on löytynyt sängyssä makaava luuranko, joku huutolainen, jota ei ole raaskittu kuljettaa hautausmaalle.11

> Niittyvaara lies between Tololanvaara and Uudentalonvaara. On this hill used to be a hereditary farm dating back to the 1840’s.

Niittyvaara is said to be haunted. A skeleton has been found lying in bed there, some pauper nobody bothered to take to the cemetery.

50

dee-dum, twiddle-diddle dee-dum.” It was fun to watch this little lion of an old man dance his heart out, his beard pointed upwards, a dreamy gaze in his eyes. There was youthful agility in his feet. The tailor was healthy to the very end, and died only one day short of his eightieth birthday.

jehkutti, parta viipotti ylöspäin, ja silmissä oli uneksiva katse. Ja jaloissa oli nuorta notkeutta. Kölliräätäli oli terve loppuun asti, ja vain yhtä päivää vaille kahdeksankymmentävuotias kun kuoli.15

> Nearby lived a skinny old man with a huge goatee living next door. He was a tailor by trade. He went from house to house and sewed men’s suits. Once he went to a house named Hankivaara.

On the table was a mess of sour milk, butter, remnants of soup and bread crumbs. The tailor asked the mistress to clean the table so that he could start cutting the suits. The mistress, who was known for her bad temper, snapped: “It’s not shit on that table, it’s food. Just start cutting!”

Another time, the tailor came to a house where he was made to work in the pantry. There was no room elsewhere. The tailor said that there was a bucket of sour milk in the corner, and his sleeve happened to touch the sour milk as he was sewing. And by the devil’s bollocks, that damned sour milk was ropey! All the sour milk came up with the coat sleeve and almost flowed over to the floor. The tailor threw away his materials and with two hands scooped the sticky devil of sour milk back into the bucket and never went close to it again. The people of the house never knew about the incident and happily gobbled up the sour milk.

The tailor was a very heavy drinker. Once, after he had taken a larger than usual dose of moonshine, the booze lit up in flames inside his body. He just lay on the floor on his back, senseless, with a blue flame rising up from his mouth. He surely would have died right there, had the mistress from next door not been so resourceful. She spread her legs above the old man’s face and pissed right into his mouth. Soon the flame died down and the old man came back to his senses.

The tailor was a good fiddler, and often played at domestic dances. His foot tapped the beat, his beard pointed upwards, and with a dreamy gaze in his small, grey eyes, he whipped up notes from his fiddle. Sometimes, the old fiddler would even join the polka with the others, humming as he danced: “Twiddle-diddle

7. Autiolampi Autiovaara on Autiolammen ja Raatejärven eteläpuolella. Vaaralla on ollut Autiolammen rannassa talo, josta on jäljellä uuninraunioita. Asukkaan kerrotaan muuttaneen karhun hätyyttämänä pois.16

> Autiovaara (Ruin Pond) is to the south of Autiolampi and Raatejärvi. On this hill on the shore of Autiolampi was a house, of which only ruined pieces of a stove remain. The inhabitant was said to have been chased away by a bear.

8. Mieronahon kuru Mieronaho ravine Einari Leinonen haki akalleen kätilöä Ristijärven kirkonkylästä. Heidän kotinsa oli Sorohkan perukassa (venäläiset käyttävät sorohkanimistä lakkia). Menomatka sujui hyvin, kun hän keikutteli kieseillä kirkonkylälle. Mutta paluumatkalla tuli piru vastaan. Jo pitkän matkan päästä kuului kavion läiske, ja kun Einari pääsi kohdalle, niin

51

hevonen pelästyi otusta ja väisti aivan reunaan. Piru oli hirvittävän näköinen pitkine sarvineen, ja sen kavioiden alta vain tuli suihki, kun se marssi keskellä tietä vähääkään väistämättä.17

9. Karhisensuo Pyöreäsuo Lokkisuo

Mustavaarassa piika oli sanonut, että hän ei halua olla talossa, jonka ovissa kulkee naisen näköinen tyhjönen. Kun miniä tuli taloon, niin sekin puhui omituisesta tunteesta kun näkyi ihminen.

Liikkui huhu, että pikkulapsen luut olisivat löytyneet talon riihen kattoa uusittaessa.18

100 vuotta sitten tuli rupesi kummallisesti leimahtelemaan soidensuojelualeen läheisessä Salokylän Losossa. Talossa oli vain piikatyttö, kun sisään asteli oudon näköinen mies. Se kumosi maitoastiat ja sytytti kodassa olevan puukasan palamaan. Sitten se kaatoi aitaa monta syltä ja jykersi saunan edustalla kasvavat pihlajat poikki. Tyttö sammutti tulen, ja outo mies sanoi, että hän käy huomennakin.

Loson isäntä lähti naapuriin päivittelemään, että mitä pahaa hän lie tehnyt, kun joku vihamies aiheuttaa hänelle harmia. Kun hän sitten meni illalla kotiinsa, lastukasa syttyi tuleen. Isäntä ampui aidan takana pahantekijälle pelokkeeksi ja haki naapurin isännän poikineen ja pyssyineen vahtiin.

Tulta ei enää sinä yönä ilmestynyt, ja vahdit palasivat aamulla kotiinsa. Mutta sitten vasta rupesikin kummittelemaan, ja piikatyttö laitettiin uudelleen hakemaan vahteja. Tuli syttyi milloin missäkin: lastukasassa, ruispellossa, kuopan päällä. Kun silmä vältti, niin tuli syttyi. Kerrankin nurmiladon perässä syttyivät puukalikat.

Miehet sammuttivat tulen ja syytivät kalikat sinne tänne. Mutta vähän ajan päästä kalikat olivat taas tulessa.

Kerran riihen edessä olevasta nurmiladosta oli nostettu nurmia ulkopuolelle ja sytytetty tuleen. Ja sitten kaatui halkopino ja puun latvoja katkeili. Piikatyttö näki kaksi kertaa miehen juoksevan pystyaidan yli metsään, mutta muut eivät miestä nähneet. Toisella kertaa mies oli halkopinon vierellä mahallaan piippuunsa tulta panemassa ja siitä lähtenyt juoksemaan.

Tyttö vahtaili kartanolla sillä välin, kun miehet olivat pirtissä kahvilla. Kesken kahvinjuonnin piti lähteä sammuttamaan, kun tyttö tuli ilmoittamaan, että taas palaa. Seuraavana päivänä haettiin jo uskovainen saarnamies siunaamaan ja karkottamaan paholaista pois talosta.

> Einari Leinonen was a getting a midwife for his wife from the village of Ristijärvi. Their home was back in Sorohka (Russians wear a type of cap called sorohka). He had no problems as he rode his cart to the village. But on his way back, he encountered a devil. From a long distance, Einari could hear the stomping of hooves, and when he reached the creature, his horse was frightened and moved over to the very edge of the road. The devil looked terrible with its long horns, and flames burst underneath its hooves as it marched in the middle of the road without moving aside an inch.

In Mustavaara, a maid had said that she didn’t want to be in a house where a phantom that looks like a woman walks through the doors. When the daughter-in-law moved in, she also talked about a strange feeling of seeing what looked like a person. It was rumored that a baby’s bones were discovered when the barn roof was renovated.

52

53

Silloinkin tyttö näki, että mies tulee. Ulkohuoneen ovi lensi paikaltaan, tuvan perässä oleva kasvattipihlaja katkesi juuresta poikki ja tuli ilmaantui tuvan seinän viereen. Ensin ruvettiin veisaamaan, ja sitten saarnamies luki rukouksia ja manasi paholaista.

Tulta ei sen perästä näkynyt. Joku epäili, että talon muorilla oli kirkonmullat, jotka olivat kastuneet, ja siksi ne olivat ruvenneet kummittelemaan.

Kerrotaan myös, että kun muori kuoli, niin piru vei hänen ruumiinsa niin kovalla ryskeellä, että haavikko kaatui. Emännän hautajaisiin tapettiin vain pässin kinttura, vaikka olisi pitänyt kunnon lähtiäispidot järjestää. Kaksi lehmää sairastui talosta sinä keväänä.19

> 100 years ago, strange fires started lighting up at the house of Loso in Salonkylä, near the marsh preserve. There was only a maid in the house, when a strange-looking man stepped inside.

He knocked down the milk containers and set a pile of wood in the shelter on fire. Then he knocked down many fathoms’ length of fence and chopped off the rowan trees growing in front of the sauna. The girl put out the fire, and the strange man said he would visit again the next day.

The master of Loso went to the house next door and wondered out loud what he had done to offend some enemy that they should cause him so much misery. When he went home that night, a pile of wood chips caught fire. The master fired shots behind the fence to scare off the miscreant, and then went to get the neighbour and his son to stand watch with their guns.

The fire didn’t light up anymore that night, and the watchmen went back home in the morning. But then the haunting really began in earnest, and the maid was sent to get the watchmen back. Fires were lighting up everywhere: in the pile of wood chips, in the rye field, on top of the pit. Whenever you turned your back, a fire started. One time, the sticks of wood at the back of the turf barn caught fire. The men put out the fire and scattered the sticks all over the place. But after a moment, the sticks were on fire again.

54

One time, turf from the barn in front of the drying barn had been taken outside and set on fire. Then the pile of firewood collapsed and treetops snapped off. The maid twice saw a man run over the fence and into the woods, but others didn’t see him.

The second time, the man had been lying on his stomach next to the pile of firewood, lighting up his pipe, and then he ran off.

The maid kept watch outside while the men were inside having coffee. They had to stop their coffee drinking and go put out the fires when the girl came to tell them that flames were rising up again. The next day, a holy man was sent for to give a blessing and exorcize the Devil from the house.

Even then, the girl saw that the man was coming. The outhouse door was thrown off its hinges, the rowan tree behind the living room snapped off at the root and a flame rose up next to the living room wall. First, they started singing hymns, and then the preacher read prayers and exorcized the Devil. The flames did not appear anymore. Someone suspected that the mistress of the house had churchyard soil that had got wet and the house had become haunted because of it.

It is also said that when the mistress died, the Devil took her body with such a racket that a nearby aspen stand fell. There should have been a decent farewell feast, but only a scrawny goat was slaughtered for her funeral. Two cows from that house got sick that spring.

10. Kalmarinne Konivaaran kaakkoisrinnettä kutsutaan kalmarinteeksi. Tarinan mukaan huutolaistyttö lähti Mustavaarasta Karppilaan. Matkalla tyttö eksyi ja kuoli kalmarinteeseen. Löydettäessä tytöllä oli suussa hevosen lantaa, jota hän oli yrittänyt nälkäänsä syödä.20 Karppilassa oli maanhaltijana valkea nainen. Se nähtiin ulkona kävelemässä.21

> The southeast slope of Konivaara is called kalmarinne (death slope). The story is that a pauper girl left from Mustavaara to Karppila. She got lost on the way and died on death slope. When she was found, the girl had horse manure in her mouth that she had tried to eat to quell her hunger.

In Karppila, there was a white woman as an earth spirit. She was seen walking outside.

11. Suojoki Oli kekriaika toistasataa vuotta sitten. Hiisijärvellä oli mies hirttäytynyt, ja uskottiin, että sillä oli piru apuna. Pirulla oli kiireinen päivä, koska Mustavaarassa oli häät yhdessä talossa ja hirttopaikalta piti joutua häihin kiireesti. Matkalla on Suojoki-niminen suo, jossa oli porras yli joen polulla. Siinä sattui vastaan karja-

55

lainen laukkukauppias. Piru pukkasi laukkurin jokeen ja jatkoi matkaansa häätaloon, jossa tapahtuisi miehen puukotus. Niin oli pirulla kiireinen päivä.22

Jörkki lähti pyhänä niitylle hakemaan kuivia luokoja ja teki parimetrisen heinäsuovan puiden väliin. Teki vielä tuulivitsat, ja kun hän heitti tuulivitsan toiselle puolelle suovaa, niin siellä olikin ottaja, joka vetäisi niin, että käsi särkyi.25

> Tuomaanvaaralainen Jussi Karppinen ei käyttänyt sulan maan aikaan kenkiä lainkaan, vaan käveli paljain jaloin Ristijärven kirkolle. Syksyllä kun piti ruveta kenkiä käyttämään, Jussi sanoi: ”Nuo ronttoset ne vain hidastavat.” Jussi oli myös hyvä uimari.

Kerran hän keksi uida kaksi ja puoli kilometriä leveän järven yli Saunaniemeen hierottavaksi. ”Tuollanen rapakko”, se kommentoi hieroja Kustaavalle.

Jussin sisko Aaku oli myös oma persoonansa. Hän meni Pyhännälle isoon taloon piiaksi, ja kävi niin, että Aaku rupesi odottamaan isännälle lasta. Isäntä lähetti Aakun pois, mutta Aaku ei päästänyt isäntää pälkähästä: ”Et tästä näin vähällä selviä.” Kun poikalapsi tuli kouluikään, niin Aaku koulutti hänet isännän varoilla opettajaksi ja meni sitten poikansa taloutta hoitamaan.26

It was Kekri time over a hundred years ago. A man had hanged himself in Hiisijärvi, and it was believed that he had a devil helping him. It was a busy day for the devil for there was a wedding in Mustavaara and it had to get there quickly from the hanging spot. On the way is a swamp named Suojoki, where there’s a step on the path for crossing the river. A Karelian travelling salesman chanced upon the devil there. The devil shoved the salesman into the river and continued on to the wedding house where a man would be stabbed to death. That was a busy day for the devil.

12. Tuomaanvaara

> In Tuomaanvaara, a strange man stepped into the cabin of Rinne.

This was at the beginning of the 20th century. The man wanted food but was given none. “No need to give, I have other means!” he said and went to the ruins to work magic. When the cows came home in the evening, the bull was nowhere to be seen.

The man had bewitched the bull in Kanervikkoaho a couple of kilometres from the house, and there it walked around in a circle for three days so precisely that it formed a path that looked like it was drawn with a pair of compasses.

Tuomaanvaaralla vieras mies asteli Rinteen pirttiin. Elettiin 1900luvun alkua. Mies oli ruokaa vailla, mutta sille ei annettu. ”Ei tarvitse antaa, on minulla muutkin konstit!”, se tokaisi ja meni raunioille taikomaan. Kun illalla lehmät tulivat metsästä, ei sonnia näkynyt. Mies oli taikonut sonnin Kanervikkoaholle parin kilometrin päähän talosta, ja siellä se kiersi kehää kolme päivää niin täsmällisesti, että muodostui kuin harpilla piirretty polku.23 Hokkalassa kuului ääniä. Talonväki oli nukkumassa, kun isäntä kuuli oven läpi miehen sanovan: ”Sonni on Tervaskankaalla, vitsaksella kaulastaan sidottuna.” Isäntä lähti tarkistamaan syysmyöhällä myrskylyhdyn valossa, ja siellä oli sonni kiinni koivussa.24

Voices were heard in Hokkala. The people were asleep when the master heard a man say through the wall: “The bull is in Tervaskangas with a twig of birch tied around its neck”. The master went to check up on this late on an autumn night in the light of a storm lantern, and there he found the bull tied to a tree.

56

57

Jörkki went to the meadow on a Sunday to get some dry swaths, and he built a haystack a couple of metres high between the trees. He then tied up some twigs to cover the haystack, and when he tossed the twigs to the other side of the stack, there was a taker there who pulled so hard that his arm broke.

nurkkakivet jäljellä. Norppanen kuului Pyhännän Eskolan ikivanhaan sukuun. Hän oli kuulu keppostentekijä, ja itse hän oli itsensä Norppaseksikin ristinyt ja sai pitää nimensä kuolemaansa asti.27 Norppasen koiruudet olivat niin kouriintuntuvia, että hän menetti sakkokorvauskuluina osuutensa Eskolan taloon. Hänellä oli väkevä halu leikinlaskuun, ja kerran oikeudessa ollessaan entisistä kujeistaan vastaamassa hän aiheutti hämminkiä töräyttämällä torvella pimakan äänen. Kun tuomari syyttäen kysäisi, oliko tuo hänelle tarkoitettu, sanoi Norppanen, että ottipa tuon kuka tahansa, niin irti se hänestä oli. Hän sai sakot oikeuden häpäisemisestä muiden tuomioidensa lisäksi.

Toisella kertaa Norppanen oli todistajana käräjillä, ja tuomari kysyi, oliko Norppanen nähnyt käsiteltävän rikoksen. Norppanen vastasi, ettei ole nähnyt, mutta kuullut on. Tuomarin mielestä korvakuulon jutuilla ei ollut merkitystä, ja Norppanen sai lähtöpassit, mutta salin ovella hän pieraisi. Tuomari moitti huonoista käytöstavoista. Norppanen kysyi tuomarilta, näkikö hän tapahtuneen, koska juurihan tuomari sanoi, ettei kuulopuheilla ole merkitystä.28

Jussi Karppinen of Tuomaanvaara never wore shoes when the earth was clear from snow, and just walked barefoot to the church of Ristijärvi. When he had to start wearing shoes in the autumn, Jussi said: “Those old clodhoppers will just slow me down.” Jussi was also a good swimmer. Once he decided to swim across a lake two and a half kilometres wide to get a massage in Saunaniemi.

“What a puddle,” he commented to the masseuse Kustaava.

Jussi’s sister Aaku was also a colourful personality. She went to work as a maid at a big house in Pyhäntä and it so happened that she began to expect a child for the master. The master sent Aaku away, but she wouldn’t let him get off that easily: “You won’t get away from this just like that”. When the boy child reached schooling age, Aaku used the master’s funds to train him as a teacher, and then went to tend to her son’s household.

Yhtenä iltana Norppanen kulki kirkonkylällä humalapäissään hautausmaan ohi, ja vanha olento lähti häntä seuraamaan. Norppanen kokosi mutaa kouriinsa ja alkoi syytää jälkeensä: ”Tulehan niin liinatukkasi mustuu!” Siihen oli haamu jäänyt. Ja semmoinenkin juoru liikkui kylällä, että kyläteillä kulkee lappalaisen noidan nuoli. Norppanen oli laittanut tervatynnyrin reenkannalle pystyyn ja sytyttänyt tervan palamaan ja ajeli reellä ympäriinsä iltapuhteella.

Eräällä kolttosreissullaan Norppanen yöpyi pappilassa, kun talo oli kirkkovieraita täynnä. Aamulla hän valitteli, että ei ole helvetissäkään niin rauhatonta olinpaikkaa kuin pappilan pirtissä (muorit kulkivat yön pissalla nurkan takana). Eräs vieras kysyi, mistä Norppanen sen tiesi: onko hän käynyt helvetissä? Norppanen vastasi siellä pistäytyneensä. Ja hän tiesi, että kun sinne mennään, niin siellä pysytään. Edestakaisin ei saa hölttäytyä.29

13. Laahtaskoski Hiisijoki solisee hiljaa pieneen suvantoon, jota toiselta puolelta reunustaa korkea vyöryvä hiekkarinne ja toiselta puolen pehmeää heinää kasvava luhta. Kaiken tämän taustalla piirtyvät sinertävinä vaarat, ja lehtipuumetsät rehottavat vihantina. Hiisijoen itäpuolisella jokitörmällä eli elämäänsä pienoisessa Väliahon torpassa 1814 syntynyt Norppanen, oikealta nimeltään Heikki Kemppainen.

Hänen torppaansa kutsuttiin punaiseksi pirtiksi, vaikka se oli vain joen puolelta maalattu ja muilta sivuilta harmaalla hirrellä.

Väliaho oli köyhä yhden miehen mökki, eikä siitä enää ole kuin

58

pitched sound with his horn. When the judge accusingly asked was it meant for him, Norppanen said that no matter to whom it went, it went away from him. On top of his other convictions, he was fined for contempt of court.

Another time, Norppanen was a witness in court, and the judge asked him whether he had seen the crime being tried.

Norppanen said he hadn’t seen it but had heard about it. The judge said that hearsay didn’t matter and Norppanen was dismissed, but at the door of the courtroom he farted. The judge reprimanded him for improper behaviour. Norppanen asked if the judge had seen what happened – after all, he had just said hearsay doesn’t matter.

Norppanen kulki suutarina talosta taloon ja joutui kerran sellaiseen, jonka emäntä oli hyvin häijy. Hän moitti myötäänsä palvelijaansa, ettei tämä saanut kangasta kudotuksi. Norppanen kutoi yöllä kankaan päreillä, ja aamulla emäntä kauhistui. Norppanen kertoi, että hänellä oli raskas yö, kun kankaan kutojana oli itse piru ja sillä kauhean paljon apulaisia. Ja ne kuuluivat keskustelleen, että jos tämä ei kelpaa, niin laitetaan emäntä itse kutomaan kangas. Tarina liikutti emäntää niin paljon, ettei hän enää koskaan moittinut palvelijaansa, vaan katseli aina hyvin.30 Norppanen kuoli 1890-luvulla ja kärsi kuolinvuoteellaan suuria sieluntuskia. Kylän emännät riensivät veisaamaan. He luulivat, että paholainen tuli hakemaan Norppasta, kun hän tuskissaan houraili, että älkää sitoko niin tiukalle. Hänen oli vaikea erota tästä maailmasta, ja hakijoita oli niin paljon, ettei hän meinannut niiden kanssa pärjätä. Kadotukseen hän sanoi menevänsä.31

One night, a drunken Norppanen walked past the village churchyard, and an old creature started following him. Norppanen gathered some mud in his hands and started tossing it behind him: “Come here, and you’ll get your long hair black!” The ghost stopped following him. There was also a rumour around the village that a Lapland shaman’s arrow was going around the village roads. Norppanen had placed a barrel of tar on the runners of his sleigh, lit up the tar and ridden the sleigh around in the evening.

On one of his prankster trips, Norppanen spent the night at a vicarage when the house was full of churchgoers. In the morning he complained that even Hell wasn’t as restless a place as the vicarage living room (at night, the women went behind the corner for a pee). One of the guests asked how Norppanen knew that – had he been to Hell? Norppanen said he had stopped by there.

He also knew that once you go there, you stay there; no hanging around in between.

> Hiisijoki flows quietly into smooth waters surrounded by a high, rolling sandy ridge on one side and a flood meadow with soft hay on the other. Beyond all this, blueish hills rise in the horizon and deciduous forests flourish. On the east bank of Hiisijärvi, Norppanen, born Heikki Kemppainen in 1814, lived his life in the small cabin of Väliaho.

His dwelling was known as the red cabin, though it was only painted on the side that overlooked the river; it had grey timbers on the other sides. Väliaho was a small one-man cabin, and only its cornerstones remain today. Norppanen was part of the ancient family of Eskola in Pyhäntä. He was a famous prankster, who gave himself the name Norppanen and was allowed to keep it until the end of his days.

Norppanen went from house to house as a cobbler and once came to a place where the mistress was particularly nasty. She was constantly chastizing her housemaid for not having finished weaving the fabric. In the night, Norppanen weaved the fabric using woodchips and, in the morning, the mistress was terrified.

Norppanen said he had a tough night, because the Devil himself

Norppanen’s pranks were so substantial that he lost his share in the house of Eskola in the form of fines. He had a strong tendency to make jokes, and one time when he was in court answering for his previous tomfooleries, he started a ruckus by making a high-

59

Hiisijoki 1938. Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

60

had woven the fabric and had lots of helpers. And they apparently said that if this wasn’t good enough, they’d make the mistress weave the fabric herself. This story made such an impression on the mistress that she never chastized her maid again, but looked upon her favourably.

15. Hopeapuro Hopeakorven eteläosassa kulkee puro. Se alkaa Levälammista Lamminpurona ja muuttuu sitten Sysipuroksi, jonka osa on Häyriseen laskeva Hopeapuro. Kerrotaan, että isonvihan aikaan puroon on kätketty aarteita. Eskolainen on kätkenyt sinne hopeamaljan, ja siellä se on vieläkin.33

Norppanen died in the 1890s and had great pains of conscience on his deathbed. The women of the village rushed over to sing hymns. They thought the Devil had come to get Norppanen when he deliriously muttered at them not to tie him so tightly. It was hard for him to part from this world, and there were so many who had come to get him that he had a hard time with them. He said he was going to oblivion.

> There is a stream in the southern part of Hopeakorpi. It starts from Levälammi as Lamminpuro and then turns into Sysipuro, a part of which is Hopeapuro (Silver Brook) that flows into Häyrinen. It is said that during the Greater Wrath, treasures were hidden into the stream. Eskolainen had hidden a silver bowl in it, and it’s still there.

14. Laahtanen Kun isäntä tai emäntä kuoli, piti kirkkoherralle viedä lehmä.

Muuan sydänmaan ukko meni papille kertomaan, että hänellä kuoli emäntä. Pappi siihen ensimmäiseksi, että siitähän tulee mulle lehmä. Ukko vastasi, että ihmisenä häntä elinaikanaan pidettiin, mutta mahtoiko muuttua lehmäksi kuoltuaan.32

16. Jokiniemenkylä Jaakko Kemppaisen isä asui Pyhännänkylässä Hyttilän talossa.

Hänellä oli Pyhäntäjärven rannalla iso tervaruukki, ja hän meni sitä miehineen eräänä tyynenä pyhäiltana polttamaan. Kun he saapuivat tervahaudalle, he näkivät käärmeen uivan kekäle suussa järven yli tervahautaa kohti. Käärmeen oli tarkoitus sytyttää hauta palamaan, jolloin koko tervaruukki olisi mennyt hukkaan. Isäntä kahlasi järveen niin pitkälle kuin pieksunvarret ylsivät ja odotti käärmettä vedessä. Kun käärme tuli lähelle, hän kiepsautti sen ympäri: ”Mene sen luo joka sinut lähetti!” Käärme kääntyi ja lähti uimaan takaisin, ja kun tämä tapahtui iltayöstä, niin samana yönä paloi Jokiniemen talo.34

> When the master or mistress of a house died, it was customary to bring a cow to the vicar. An old man from the heartlands went to tell the priest that his wife had died. The first thing the priest said was that it meant he was getting a cow. The old man replied that during life, his wife had been considered human, but perhaps she had turned into a cow after her death.

61

navettaan, oli musta härkä hävinnyt parrestaan. Härän pää vain roikkui kaulaimestaan. Kyytimies peri palkkansa nopeasti. Myöhemmin isäntä rakensi talon noidan neuvon mukaan ja alkoi rikastua.35

Jaakko Kemppainen’s father lived in the house of Hyttilä in Pyhännänkylä. He had a big tar kiln on the shore of Pyhäntäjärvi, and on one still Sunday night, he and his men went to burn tar.

When they got to the kiln, they saw a snake with a burning cinder in its mouth swimming across the lake towards the tar kiln. The snake intended to set the kiln on fire and ruin the whole batch. The master waded into the lake up to the rims of his shoes and waited for the snake in the water. When the snake got close, he whipped it around: “Go back to the one that sent you!” The snake turned around and started swimming back. This happened late in the evening, and that same night the house of Jokiniemi burned down.

Isonvihan aikaan Eskolan taloon tuotiin sana, että venäläiset ovat tulossa ryöstöretkelleen. Isäntä päätti lähteä kesäyönä rakentamaan siltaa Revonkannan lähellä olevan Ison karhusuon yli. Sitä kautta pääsisi karkuun. Isäntä otti mukaansa kaikki talon yhdeksän kirvestä ja pani puita poikkiteloin vieri viereen, ja virstan verran siltaa valmistui yhdessä rupeamassa. Näkymättömät kädet tarttuivat kirveisiin, ja hakkuun räiskeen säestämänä ukko hoki: ”Pyöritä, hakkaa, kanna, pyöritä, hakkaa, kanna, pyöritä…”

Myöhään sinä iltana eräs kirkonmies yritti mennä kirkolle Revonkannan kautta, mutta kun hän kuuli räiskeen, niin kääntyi pois. Siltaa myöten Eskolainen kuljetti joukkonsa ja karjansa metsään pakoon, ja venäläisille ei jäänyt paljon mitään vietävää.

Venäläiset olivat kirveellä aukaisseet aitan oven ja tehneet tulen kynnykselle. Mutta tuli sammui. Vain vähäsen paloi aitan kynnystä ja ovea. Silta on edelleen hahmollaan suolla.36

17. Pyhännänkylä Pyhännän Eskolainen rakensi talon suuren niittyaukean syrjään ja asui siinä monta vuotta. Siinä ei viihdytty eikä rikastuttu. Silloin talo purettiin ja rakennettiin toiseen syrjään niittyä, vaan siellä eivät asiat olleet sen paremmin. Isäntä päätti lähteä Lappiin noidalta neuvoa kysymään. Oli syksy kiireimmillään, ja emäntä lapsineen sekä piika ja renki jäivät taloa hoitamaan. Noita neuvoi: ”Kun rakennat talosi sellaiselle paikalle, missä vesi tulee kolmesta portista sisään, mutta menee vain yhdestä portista, on rikkaus taattu.”

Tuli kekrin aatto ja Eskolainen sanoi noidalle: ”Hoh hoi, huomenna on kekri kotona ja isäntä täällä.” Siihen Lapin noita: ”Jos annat periparresta mustan härän palkaksi, niin olet huomenna kotona.” Isäntä suostui, ja lappalainen kysyi, miten isäntä tahtoisi kulkea: kuin linnun siivellä lentäen, pyssyn luotina vai ihmisen ajatuksena. Isäntä valitsi keskimmäisen ja nukahti. Matkalla hän heräsi ja huomasi lakkinsa pudonneen. Hän huomautti siitä noidalle, joka tuumasi: ”Ohoi, turha huoli. Seitsemäs kirkontorni jo ohi vilahti.”

Noita ja isäntä taittoivat matkan Eskolaan ja panivat perillä maate peräpenkille, päät samoille päänalusille. Kun Eskolainen heräsi, oli vieras kadonnut päänpohjista makaamasta. Kun hän meni

Eskolainen käytti pikkumiesten apua muulloinkin. Kerran pikkumiehet kutoivat nuotan yhdessä yössä. Eskolainen vain kehotti: ”Lyö Pekk, Veä Mikko, anna lapasen lentää!” Kerrotaan pienten miesten myös purkaneen ja kutoneen 90 syltä pitkän maton yhdessä yössä.

Ja onpa Eskolainen huijannutkin joukoillaan. Polttosodan aikaan, kun Eskolan ukko oli aitassa hommaamassa rahojaan säilöön, tulivat venäläiset pihalle. Ukko alkoi syytää kivääriään lattialla ja määräili, että tuo kivääri on sulle ja tuo sulle, aina nimitti kenelle, ja sanoi vielä, että se on ladattu. Eikä ukolla tosiasiassa ollut kuin yksi kivääri jota paiskeli. Venäläiset säikähtivät ja lähtivät tiehensä ja jättivät vielä tavaransakin Eskolaan.37 Kun Eskolan ukko kuoli ja hänen ruumiinsa oli laudalla riihen kiukaalla, niin huomattiin pirun yöllä hakeneen ruumiin. Se oli viety seinän läpi, ja siihen kohtaan seinää jäi iso reikä. Kun Paltaniemen hautausmaalle piti jotain viedä, sukulaiset löivät arkkuun hankapölkyn, joka siunattiin hautausmaahan.38

62

63

bridge was built in moments. Invisible hands grabbed the axes and, amidst the noise of chopping, the old man kept repeating: “Roll, chop, carry, roll, chop, carry…”

Late that night, a clergyman attempted to travel to the church through Revonkanta, but turned away when he heard the noise.

Eskolainen escaped into the woods along the bridge with his people and cattle, leaving the Russians next to nothing to plunder.

They had opened the barn door with an axe and built a fire on the doorstep. But the fire went out, and the door and doorstep were only slightly charred. The bridge is still out there in the swamp.

Eskolainen from Pyhäntä built a house on the edge of a wide open meadow and lived there for many years. Life there wasn’t comfortable and he didn’t get rich. The house was then dismantled and a new one built on the other side of the meadow, but things there were no better. The master decided to go and see the shaman of Lapland for advice. It was a busy time in the autumn, and the mistress, children, a farmhand and a maid were left behind to look after the house. The shaman advised the master: “When you build your house on a spot where the water comes in through three gates but only goes out of one, you’re guaranteed to get rich”.

It was Kekri eve, and Eskolainen said to the shaman: “O ho, tomorrow it’s Kekri at home, and the master is still here”. The shaman replied: “If you give a black ox from your stall as a reward, you’ll be home tomorrow”. The master agreed, and the shaman asked how the master wished to get home: flying as if on the wing of a bird, as the bullet from a gun, or as the thought of a man. The master chose the second option and fell asleep.

During the journey he woke up and realized he had dropped his cap. He mentioned this to the shaman, who said: “O ho, don’t worry. We already passed the seventh church tower”.

The shaman and the master made the journey to Eskola and, after arriving, went to sleep on the backbench with their heads on the same pillow. When Eskolainen woke up, the guest had disappeared. When he went to the cow shed, the black ox was gone from its stall. Only the head of the ox was hanging from a leash. The shaman had swiftly taken his reward for the ride.

Later, the master built a house according to the shaman’s instructions, and began to get rich.

This wasn’t the only time Eskolainen enlisted the help of the little folk. One time, the little folk weaved a net overnight. Eskolainen just told them: “Swing on, Pekka, pull on, Mikko, let the mittens fly!” The little folk were also said to have unravelled and woven a carpet 90 fathoms long during a single night.

Eskolainen also used his folk to trick people. During the Greater Wrath, when the old man of Eskola was in the barn hiding his money, the Russians came to his yard. The old man started dropping his rifle on the floor, saying that this rifle is for you and this one for you, said the names of the people he was giving them to and noted that the rifles were loaded. In reality, he only had one rifle that he was tossing around. The Russians got scared and went away; they even left their belongings in Eskola.

When the old man of Eskola died and his body lay on a plank on the barn stove, it turned out that a devil had taken his body at night. It had been taken through the wall, which left a large hole in it. Since his relatives had to take something to the Paltaniemi cemetery, they put a big log in the coffin and laid that in the churchyard.

During the Greater Wrath, word came to Eskola that the Russians were coming to plunder. On a summer night, the master decided to build a bridge across the Iso Karhusuo swamp near Revonkanta.

That would provide an escape route. He took all nine axes from the house, laid down timbers side by side, and a verst’s length of

64

Young Olga Heikkinen served in the nearby house of Hovila in Pyhännänkylä in the early 20th century. She went to the meadow, sat down in the barn to eat, and saw how a snake skinned itself and put its skin on a beam.

18. Karhuselkä Pyhännän Eskolan isäntä lähti viemään jyväkuormaa piiloon. Vihovenäläiset näkivät sen ja lähtivät perään. Karhunselällä isäntä näki, että ne alkavat tavoittaa, ja pisti keihäällään hevosensa kuoliaaksi, halkoi puukollaan jyväsäkit ja hyppäsi suksilleen. Vihollinen hoki paikalle tultuaan: ”Karkea mies oltih Kempahainen.” He lähtivät ajamaan, ja saavuttivat, mutta silloin Eskolainen pisti keihäällä ajajiansa. Henkitoreissaan he neuvoivat rahakukkaronsa sijainnin, kuinka monennessa sauvakon sijassa. Ajaessaan he olivat heittäneet sen kevennykseksi.39

20. Aittolahdentie Pyhännänkylän Aittolahdessa oli sellainen paikka, jota hevoset kauhistelivat. Ne muuttuivat pelokkaiksi yhtenä keväänä, kun talossa kävi popaksi epäilty henkilö. Jos vaikka ruumiin mittakeppi nakataan tielle, niin hevonen ei mene sen yli, koska silloin on kummituksia tien täydeltä. Niitä ei ihminen näe, mutta hevonen näkee. Hevoset eivät uskaltaneet kulkea Aittolahden talon ohi, ja pelko jatkui vuodesta toiseen.41

> The master of Eskola in Pyhäntä went to hide a cartload of grain.

The Russian raiders saw that and went after him. At Karhuselkä, the master saw that they were catching up on him, struck his horse to death with a spear, tore up the grain sacks with his knife and got on his skis. On arriving at the scene, the enemies kept saying: “Kemppainen was a rough man”. They gave chase and caught up with him, but Eskolainen then struck his chasers with a spear. The dying enemies told him the location of their coin purse. They had thrown it away during the ride to lighten up their load.

> There was a spot in Aittolahti in Pyhännänkylä that the horses feared. They became fearful one spring when a person suspected of being a witch visited the house. If a body measuring stick is thrown on the road, a horse won’t cross it because the road will be full of ghosts. A human can’t see them, but a horse can.

Horses dared not go past the house of Aittolahti, and the fear stuck for many years.

19. Putkosensaari Nuori Olga Heikkinen palveli 1900-luvun alussa läheisessä Pyhännänkylän Hovilassa. Hän meni niitylle, istui latoon ruoalle ja näki kun käärme nylki itsensä ja pani nahkansa orrelle.40

65

taa kylmään kahviin ja juoda. Hän tiesi veren antamisen olevan verenmyrkytykseen vastamyrkky. Eikä se ollut taikaa, vaan ihan luonnollinen asia. Reumatismin Lemetin mummo paransi voitelemalla ihmisen tervalla ja kuumentamalla saunassa. Ja jos rauta loukkasi, mummo otti rautaa ja pani veden sekaan kiehumaan.

Sillä vedellä kun siveli, niin kipeä parani.44

21. Ironsaari Pyhännänjärvessä on saari, jonka nimi on Ironsaari. Vanhat tietävät, että siinä saaressa on polttosodan aikaisia venäläisten hautoja. Kerran joku ukko saattoi muutamia naisia järven yli veneellä, kun saaresta alkoi kuulua pikkulapsen rängyntää. Ukko oli vain tuumannut, että hoitaisi sikiönsä eikä rängyttäisi. Ukko palasi yksinään saattoreissulta, vaikka naiset olivat kovasti peloissaan kyselleet ukolta, tohtiiko hän palata yksinänsä.42

Konstit olivat ennen vähissä, ja usein pilattiin hyvä kuolema.

Vaikka piirilääkäri Elias Lönnrot ajatteli, että olisi kaikkein parasta, kun ei tekisi mitään, oli parannuskonstin tekevä lääkäri uskottavampi, ja kansa uskoi taikaneuvoihin. Kuin hämätäkseen Lönnrot pani kerrankin vasikan kaulaan tuohta, ja ihmiset kehuivat lääkäriä mahtavaksi parantajaksi. ”Jos ei vasikka elä niin kuolkoon”, tuumi Lönnrot mielessään.45

>

>

There is an island in Pyhännänjärvi called Ironsaari. Old people know that there are graves of Russians from the Greater Wrath on that island. An old man was once taking some women across the lake when the sound of a baby crying was heard from the island. The old man just said someone should take care of their foetus and not make it cry. He returned from his trip alone, even though the frightened women had been asking if he dared to go back all by himself.

All sorts of knocks could be heard from the barn of Lemetti in Pyhäntä. One woman was told: “Don’t go before your daughter is brought.”

The granny of Lemetti was a famous folk healer. Heikki Oikarinen from Karhuvaara had blood poisoning and asked the granny for help. She reckoned that the only cure was to cut a sheep’s ears with a pair of shears, let out half a coffee cup of blood, mix it with cold coffee and drink it. She knew that giving blood was an antidote to blood poisoning. And it wasn’t magic, but a natural thing. The granny cured rheumatism by oiling a man’s body with tar and heating it up in the sauna. And if someone was hurt by an iron, she took a piece of iron and boiled it in water. When you applied that water to the wound, the pain would be healed.

22. Lemetti Pyhännän Lemetin riihestä kuului kaikenlaisia koputuksia. Yhdelle emännälle sanottiin: ”Älä mene ennen kuin tyttöäsi tuodaan.”43

In the old days, there were few cures, and a ‘good’ death was often spoiled. Though regional doctor Elias Lönnrot thought it would be best not to do anything, a doctor with healing tricks was more credible, and the people believed in magic. To deceive

Lemetin mummo oli kuuluisa kansanparantaja. Heikki Oikarinen Karhuvaarasta sai verenmyrkytyksen ja pyysi mummon apua.

Mummo aprikoi, ettei muuta neuvoa ollut kuin keritsimillä leikellä lampaan korvia ja viruttaa niistä puoli kahvikupillista verta, sekoit-

66

67

people, Lönnrot once put a piece of bark around a calf’s neck, and the people said the doctor was a mighty healer. “If the calf won’t live, let it die,” Lönnrot thought to himself.

In Pyhännänkylä, near to mill, there was a house named Koittola, which was haunted. Two travellers once came to the house asking for food and lodging. The master of the house, Arvid Kemppainen, said he would give them food, and that they could even stay for the night if they could get any sleep: the living room was haunted and no one could sleep there. The men just laughed: “No worries, we’re not afraid of the unseen”. They ate and went to sleep. The people of the house went to the bedroom and the travellers to the living room.

But the men had only been under their blankets for a moment when rocks and pieces of brick began to fly from the fireplace. Blankets over their ears, the men waited to see what would happen next. Suddenly, an invisible creature pulled the blankets from the men and threw them to the floor. One of the men jumped up and shouted: “Why in bloody hell can’t we get any peace for the night?” He pulled the blanket over himself again and went back to sleep. But when the rocks kept coming from the fireplace and the blankets wouldn’t stay on, the travellers had to go to another house for the rest of the night.

23. Savijoen mylly The Savijoki mill Myllyn lähistöllä, Pyhännänkylässä, oli Koittola-niminen talo, jossa kummitteli. Kerran taloon tuli pari kulkumiestä, jotka pyysivät ruokaa ja yösijaa. Talon isäntä Arvid Kemppainen lupasi, että kyllä te saatte ruokaa ja yötäkin olla, jos vain pystytte nukkumaan, kun meidän pirtissä kummittelee eikä siellä nuku hurjakaan. Miehet vain naureskelivat: ”Mitäs turhia, emme me näkymättömiä pelkää.” Oli syöty ja ruvettu nukkumaan. Talon väki meni kammarin puolelle ja kulkumiehet pirttiin.

Mutta annapas olla, kun miehet olivat vähän aikaa peiton alla köhöttäneet, niin uunista alkoivat kivet ja tiilenkappaleet lennellä.

Miehet vain odottivat peitto korvissa, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Samassa näkymätön olento tempaisi peitteet miesten päältä ja heitti ne lattialle. Toinen hyppäsi ylös ja raivosi: ”Jo nyt on perkele, kun ei saa yörauhaa”. Hän haki peiton uudestaan päälleen ja rupesi yöuntaan jatkamaan. Vaan kun eivät kivet loppuneet uunista eivätkä peitteet pysyneet päällä, niin kulkumiesten täytyi lähteä toiseen taloon yöuntaan jatkamaan.46

People in Pyhäntä knew that, after dark, all sorts of spirits began to wander into that cabin. The mistress of the house said that she once saw a woman who slipped away with a colorful shawl on her shoulders. A magician was fetched to banish the phantoms.

He knew that there was churchyard soil in the house, and when people started looking for it, a small pouch was found in the attic near the ceiling; the magician took it with him, and so the spirits disappeared.

Pyhännällä tiedettiin, että kun hämärä laskeutui, niin tuossa pirtissä alkoi kulkea jos jonkinlaista hunttasijaa. Talon emäntä kertoi, että hän näki kerrankin naisen, joka painui loukkoon kirjava saali harteillaan. Taloon haettiin tietäjä tyhjösiä karkottamaan. Se tiesi, että talossa on kirkonmullat, ja kun niitä ruvettiin etsimään, löydettiin laipion rajasta vintiltä pieni pussi, jonka tietäjä otti mukaansa, ja niin höyväkkeet katosivat.47

68

A week passed, and the people were worried when Hilma didn’t arrive home. A search was organized. The tracks led to Multiniemi, where they found Hilma’s skis with their tips in melted water. Hilma seemed to have jumped into the water with her poles. Her body was only found in the spring, stuck in the ice.

The strange thing about this is that as the house of Multiniemi is situated right on the shore, the son of the house, Lauri, had seen a man riding a horse without a bridle and vanish into the water just around the time Hilma drowned. Many people had looked for tracks, but none were found. They then concluded that a phantom had taken Hilma.

24. Multiniemi Puolenkymmentä tyttöä lähti illalla, ennen joulua, Pyhännänkylälle kerhoiltaan. Tytöt olivat hilpeällä tuulella, mutta Seppälän Hilma ei puhunut kenellekään mitään, tuijotti vain eteensä. Paluumatkalla tytöt hiihtivät rinnakkain käsikynkkää Pyhäntäjärven jäätä pitkin kotiin päin. Hilma piteli yhden tytön käsikynkästä kiinni ja olisi kiidättänyt häntä kauhealla vauhdilla eteenpäin mitään virkkamatta. Vauhti oli niin kova, että tytön oli jäätävä pois. Hilma jatkoi matkaansa yksin, mutta aivan eri suuntaan kuin missä hänen kotinsa oli. Tytöt huutelivat perään, mutta vauhti vain kiihtyi, ja pian näkyvyys katosi kokonaan.

Kului viikko ja ihmeteltiin huolestuneina, kun Hilmaa ei kuulunut kotiinsa. Ryhdyttiin etsimään. Jäljet johtivat Multiniemeen, ja sieltä löytyivät Hilman sukset, joiden kärjet olivat sulassa vedessä.

Sauvat mukanaan Hilma näytti hypänneen veteen. Ruumis löydettiin vasta keväällä, jäihin tarttuneena. Ihmeellistä jutussa on se, että kun Multiniemen talo on aivan rannalla, niin talon Lauri-poika oli nähnyt Hilman hukkumisen aikaan miehen ajavan hevosella ilman helyjä ja katoavan sulaan. Jälkiä oli katseltu miehissä, mutta mitään ei näkynyt. Niin pääteltiin, että tyhjönen oli hakenut Hilman.48

25. Koskikota Iitankivi on Iso-Pyhännän itärannalla Karsikkoniemen kohdalla.

Kivi on saanut nimensä siitä, että Iita Tolonen jätti aina lapsensa istumaan kivelle siksi aikaa, kun hän itse kävi kirkonkylässä, jonne on matkaa pitkälti toistakymmentä kilometriä. Palatessaan nainen nosti lapsen kiveltä mukaansa.49

>

>

Iitankivi lies on the east shore of Iso-Pyhäntä at Karsikkoniemi.

The rock has been named after Iita Tolonen, who always left her child sitting on the rock while she was visiting the village, which is well over ten kilometers away. On her way back, she picked up the child from the rock.

In the evening, before Christmas, half a dozen girls went to a matinee in Pyhännänkylä. They were in a cheerful mood, but Hilma of Seppälä didn’t say anything to anyone, just kept staring.

On the way back, the girls skied home on the frozen Pyhäntäjärvi with linked arms. Hilma had her arm linked to another girl, and was taking her forward at great speed without saying a word. The speed was so fast that the other girl had to let go. Hilma moved on alone, but in a different direction from where her home was.

The other girls shouted after her, but she just kept going faster and they soon lost sight of her.

69

26. Koskenkylä

27. Pyhännänkoski

Kun koskenkyläläiset eivät talvella päässeet kirkolle lapsiaan kastamaan, niin vanha kehno tuli kiiltävine saappaineen ja mustissa vaatteissa kastamaan lapset. Se on niin outo kulkija, että välillä se muuttui näkymättömäksi ja vain ääni kuului.50

Oli niin vähävetinen aika, etteivät Pyhännänkosken myllyt pyörineet. Ei ollut semmoista hevosta eikä semmoisia kärryjä, että Heikki Moilanen olisi päässyt Kajaaniin jauhattamaan viljojaan.

Yhden leipätaikinan hän jauhaa jytyytti käsikivillä ja tympiytyi.

Hän päätti, ettei menisi enää toista kertaa käsin jauhamaan, vaan panisi mieluummin kuolinpaidan päällensä ja potkisi riihen kiukaalla niin kauan, että heittäisi huokumasta.52

Koskenkylässä on salaperäinen kivi. Jos sen ohi käveli hämärissä, saattoi kuulla itkua. Uskottiin, että kiven juureen on haudattu lapsi. Piti nakata vaate, vaikka huivi, ja sanoa topakasti: ”Siinä on vaatteita alastomille!” Niin se heitti itkun.51

>

>

It was a very dry season, and the watermills of Pyhännänkoski wouldn’t turn. There was no horse or cart that could get Heikki Moilanen to Kajaani to grind his grain. He ground one dough’s worth of grain with stones and got fed up. He decided he wouldn’t start grinding with stones again, and would rather put on a dead man’s shirt and kick around on the barn stove until he stopped breathing.

When the people of Koskenkylä couldn’t get to the church in the winter to baptize their children, the Devil came in his shining boots and black clothes to baptize them. He was a very strange traveller, who would sometimes turn invisible so that you could only hear him.

There is a mysterious rock in Koskenkylä. If you walked by it in the dark, you could hear crying. It was believed that a child had been buried at the foot of the rock. One had to toss away a piece of clothing, such as a shawl, and say sharply: “Here are clothes for the naked!” That would stop the crying.

28. Tervajoki Läheisessä Mannilassa kävi usein Antti Kurkinen. Hän oli vanha velhoukko, jolla oli vaikka minkämoisia kujeita. Kerran hän kertoi, että hänellä oli syksyisin liskuja joella. Sattuipa niin, että naapurin akka oli käynyt varastamassa hänen liskustaan linnun ja keittänyt sen joukolleen syötäväksi. Mutta akka ei tiennyt, että ukko kävi liskullaan taikojaan tekemässä.

70

Kohta akka tuli lasin taakse itkemään ja takoi nyrkillään huutaen: ”Aukaise hyvä Antti ovesi, minulla on asiaa. Olen ottanut liskustasi linnun, ja kun minä maistelin sitä lintukeittoa, niin koko raato tuli hirveään tuskaan. Päästä minut tästä tuskasta, niin en ota eläessäni enää sinun pyydyksistäsi!” Antti oli akalle tokaissut lasin läpi: ”Mene kotiisi, vaan älä piru vie tule enää ottamaan mitään pyydyksistäni.” Akasta oli tuska loppunut siihen paikkaan, ja hän oli lähtenyt kotiinsa, eikä sen jälkeen käynyt enää Antin pyydyksillä.53

Jokikylässä erään talon miniä tuli synnytystuskiin. Haettiin paarmuska. Hän yritti aikansa auttaa, mutta lopulta miniäparka heitti henkensä. Anoppi oli vain säälien katsellut ruumista: ”Kyllä oli parempi, kun hän kuoli. Kovin oli suuri tuo maha, saattoi olla vaikka kaksoset. Millä hän olisi ne elättänyt?” Ruumis vietiin riiheen ja varmuuden vuoksi käskettiin Antti Kurkisen pieksää miniän ruumis. Antti oli ottanut pitkän piiskan ja sillä läjäytellyt suureen mahaan muutamia kertoja, niin eipä ruumis kummittelisi. Tottapa ne ovat pelänneet että tuo hurja vielä eloon virkoaa.56

Vanhalle velhoukolle, Antti Kurkiselle, tuli eukko valittamaan, että hänen lehmäänsä oli lypsetty salaa laitumella, ja lehmä oli nyt vihainen ja alakuloinen eikä antanut yhtään maitoa. Antti pani hihat heilumaan ja rupesi reistailemaan vanhoilla konsteilla.

Hän otti sammakon kiinni ja sitoi sen jalat punaisella langalla yhteen kyttyrään. Sitten hän otti rautakangen ja meni kolmen tien haaraan, teki maahan reiän ja pani sammakon reikään ja täytti reiän maalla. Ja mitä kovemmin hän polki maata reikään, sen kovempaan tuskaan nousi salalypsäjän raato. Ja sen piti tulla tunnustamaan ja anteeksi pyytämään lehmän omistajalta, ennen kuin pääsi rauhaan.54

> Antti Kurkinen often visited the nearby house of Mannila. He was an old wizard who had all sorts of tricks up his sleeve. He once told people he had traps in the river in the autumn. It so happened that the old woman from next door had stolen a bird from his trap and cooked it for her people to eat. But she didn’t know that the old man went to his trap to work magic.

The old woman soon came behind his window, crying and pounding with her fist, shouting: “Open the door, dear Antti, I must speak with you. I took a bird from your trap and, as I was tasting that bird soup, I felt a terrible pain all over my body.

Release me from this pain, and I’ll never take anything from your traps again!” Antti said to her through the glass: “Go home, but don’t you ever take anything from my traps again”. The old woman’s pains were gone; she went home and never touched Antti’s traps again.

Antti Kurkisesta on paljon aikalaisten kertomia tarinoita, mutta myös häntä itseään on jututettu. Kurkisen mukaan vanhan ajan ihmiset uskoivat sokeasti taikoihin. Jos ei sattunut olemaan muita taikavälineitä, niin pelkkä tuhka kelpasi. Jos vaikkapa kylässä kävi epämiellyttävä, kielevä naapurin ämmä, niin hänen pois lähtiessään oli välttämättä viskattava kuumat porot jälkeen, niin tuo kehno ei saanut silmäntelyllään mitään aikaan. Taikavälineistä tehollisin oli ruumiin multa. Sitä saadakseen oli mentävä keskellä yötä hautausmaalle ja luotava auki vanha maatunut hauta, jossa ruumiin luutkin olivat jo pois mädäntyneet. Mukaan oli otettava yhdeksän kuparista kymmenen pennin kolikkoa. Jokaisella rahalla nostettiin kolme kertaa multaa pussiin, ja joka kerta oli nostaessa sanottava: ”Nouskoon yhdeksän äidin lapset yhdellä kertaa.”55

An old woman came to complain to the old wizard Antti Kurkinen that her cow had been secretly milked on the pasture, and was now angry and sad and would not give any milk. Antti got to work and started casting some old spells. He caught a frog and tied its feet together into a ball with red thread. He then took an iron bar, went to the crossing of three roads, made a hole in the ground, put the frog in the hole and filled the hole with earth. The harder

71

Maanmuokkausta Kääriövaaralla, cultivating soil at Kääriövaara in 1932. Kuva, photo: Ilmari Manninen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

72

he stomped earth into the hole, the more the milker’s body began to ache. He had to come and confess and apologize to the cow’s owner before he would get peace.

29. Kääriövaara

There are many contemporary stories about Antti Kurkinen, but the man himself was also interviewed. Kurkinen said that in the old days, people believed blindly in magic. If there were no other magical tools at hand, even ashes would suffice. For example, if an unpleasant, gossiping woman from next door came over for a visit, hot ashes had to be thrown in her direction after she left to make sure that her evil eye wouldn’t cause any trouble. The most powerful magical tool was the soil from a dead body. To get it, one had to go the cemetery in the middle of the night and dig up an old grave where even the bones had decomposed. One had to bring nine ten-penny copper coins. With each coin, one would put soil into a pouch three times, and each time one would say: “Let the children of nine mothers rise up at once”.

Vainolainen poltti eräänä talvena Ristijärven taloja, surmasi asukkaat ja asettui ryöstösaaliineen yöksi nykyisen pappilan paikalla olleeseen taloon. Koiraniemellä oli kaksi vahvaa veljestä, jotka säilyivät hengissä ja taistelivat vihollista vastaan. He yllättivät yön aikana vartijat ja veivät ryöstösaaliin mennessään sydänmaille.

Takaa-ajajaksi lähti vahvin vainolaisista. Hän lähestyi toista veljeksistä nykyisen Kääriövaaran kohdalla ja uhkaili: ”Kääritä minkä käärität, saavutan mie sinut kuitenkin!”

Takaa-ajo jatkui Jokikylään, jossa pakenija joi vettä Rakkineenlammen alapäässä olevasta virrasta. Juodessaan hän näki, kuinka veden kalvosta kuvastui takaa-ajaja. Lampovaaran rinteellä onnistui pakenijan väijyksistä surmata sauvakeihäällään vainolainen, joka kuolleessaan ehti ilmaista kätkemänsä aarteen paikan sillä ehdolla, että hänet haudattaisiin siunattuun maahan. Lammesta, kolmannen sauvan tuolta puolen, josta Koiraniemen mies joi, olisi hopeavyö. Paluumatkalla koiraniemeläinen pisti Pakarilahdella lauluksi, jolloin vainolaiset päättelivät: ”Jopa Iivana sen mokoman saavutti, kun rallatellen palaa.”57

In Jokikylä, the daughter-in-law of a house started feeling the pains of childbirth. A midwife was sent for. She tried to help for some time but, in the end, the poor daughter-in-law died. The mother-in-law looked at the body in pity: “It’s better that she’s dead. Her belly was so big they might have been twins. How could she have supported them?” The body was taken to the barn and, just to be safe, Antti Kurkinen was told to beat up the daughter-inlaw’s body. Antti took a long whip and slapped the big belly with it a few times so the body wouldn’t start haunting. People had feared she would come back to life.

> One winter, the enemy burned down houses in Ristijärvi, killed the inhabitants and settled for the night with their loot in a house in the location of the current vicarage. There were two strong brothers in Koiraniemi, who survived and fought against the enemy. In the night, they surprised the guards and took the loot with them to the heartlands. The strongest of the enemies started chasing them. He approached one of the brothers around present-day Kääriövaara and threatened: “Scamper as you will, I’ll catch you anyway!”

73

The chase continued on to Jokikylä, where the running man drank water from a stream at the lower end of Rakkineenlampi.

As he drank, he saw the chaser’s reflection in the surface of the water. On the slope of Lampovaara, the running man managed to ambush and kill the enemy with his staff spear. The dying enemy agreed to reveal where he had hidden his treasure on condition that his body would be buried in hallowed ground.

From the pond, on the other side of the third staff where the Koiraniemi man had drunk, would be a silver belt. On the way back, the Koiraniemi man started singing at Pakarilahti, from which the enemies concluded: “Ivan must have caught the wretch if he comes back singing.”

31. Möttösenvaara Kerran Jokikylän Lahteen varastettiin hevonen Möttösenvaarasta. Kun se kuitenkin jostain syystä kuoli, niin Möttösenvaaran isäntä ilkesi mennä vaatimaan hevosen haaskaa itselleen, koska hevonen oli halpa. Tähän vastasi Lahden ukko: ”Sen saat, eikä teiltä kuolleen nahka lopu.” Siitä päivästä lähtien riitti kuolleen nahkaa Möttösenvaarassa.59

> A horse was once stolen from Möttösenvaara and taken to the house of Lahti in Jokikylä. When the horse died for some reason, the master of Möttösenvaara went to claim the horse’s carcass for himself because the horse was cheap. The old man of Lahti replied: “You can have it, and you won’t run out of dead skin”.

From that day on, there was plenty of dead skin in Möttösenvaara.

30. Riitavaara Riitavaaran asukkaat panivat rahin hevosen eteen ja katsoivat hevosen korvien välistä ruumisarkkua. He tutkivat, periikö ruumiin hyvä vai paha ja millaiset elukat siellä näkyy.58

32. Karjovaara

> The people of Riitavaara put a stool in front of a horse and looked between the horse’s ears at a coffin. They wanted to see whether the deceased had had a good or bad fate, and what kind of creatures they could see.

Isällä oli perintönä sirppi ja hevosen aisakello ja äidillä Raamattu, kun he perustivat Salokylälle Karjovaaran tilan. Äiti ja isä varoittelivat tytärtään, että maailman huvi on petollinen huvi, ja mitä enemmän huvitteli, sitä enemmän sitä halutti. He kertoivat tarinan tytöstä, joka tykkäsi tanssimisesta ja sitten yllättäen kuoli, niin kalma-aitassa paholainen kävi tyttöä tanssittamassa. Tytöllä oli aina rikkinäiset sukat, vaikka kuinka vaihdettiin ehjät tilalle.60

74

Salokylässä oli ennen paljon käärmeitä. Toisinaan niitä tuli pihaankin. Aapeli Kemppaisen isä sanoi: ”Ajetaan ne pois vanhalla tavalla!” Hän pani käärmeen halkaistun kepin päähän ja kärvensi sitä kivelle tehdyssä valkeassa, kunnes se kuoli. Siitä lähtien ei vaaralla ole nähty käärmeitä.61

Putaan ukko oli seppä ja ennustaja. Kun Kalliokosken siltaa rakennettiin, niin ukko ennusti rakennusmiehille: ”Lähtee se silta tuosta!” Miehet vain naureskelivat epäuskoisina. Kun Emäjoki tulvi 1943, alkoi silta sortua. Sitten tuli sota ja saksalaiset räjäyttivät sillan. Putaan ukko muistetaan koivistolaisesta karvalakista, koirannahkakintaista ja huopatossuista.63

> Kalliokosken rautatiesillalla oli uitto käynnissä. Oli lämmin kesäpäivä. Uittomiehet makailivat rannalla, kun puut ajelehtivat pitkin virtaa. He näkivät, että Kymppi tulee, ja jokainen oli välittömästi jotain tekevinään. Ressan Heikki näki rannassa köydenpätkän, jonka toinen pää oli vedessä. Hän tarttui pätkään, otti takanojan ja huusi vastapäiselle rannalle: ”Joko minä löysään!”64

The father had inherited a sickle and a horse’s sleigh bell and the mother a Bible when they built the Karjovaara farm in Salokylä. Mother and father warned their daughter that wordly pleasures are treacherous, and the more pleasures you had, the more you would want them. They told a story about a girl who liked to dance and then suddenly died and, as she lay dead in the barn, the Devil came to take her to dance. Her socks were always full of holes, no matter how many times they were changed.

> During the late 16th century wars, Russians are said to have sung while sailing down the rapids: “God protect me in Junkkonen, watch over me in Kalliokoski while I whirl down the waters.”

There used to be lots of snakes in Salokylä. Sometimes they came to the yard. Aapeli Kemppainen’s father said: “Let’s drive them away by the old means!” He put a snake on the end of a cloven stick and scorched it on a fire built on a rock until it died. No more snakes have been seen on the hills.

The old man of Putaa was a smith and a fortune teller. When the Kalliokoski bridge was built, the old man warned the builders: “This bridge won’t stay!” The men just laughed in disbelief. When Emäjoki flooded in 1943, the bridge began to collapse. Then the war came and the Germans blew up the bridge. The old man of Putaa is remembered for his fur cap, dogskin mittens and felt shoes.

33. Kalliokosken silta The Kalliokoski bridge

Logs were being floated at the Kalliokoski railway bridge. It was a warm summer’s day. The loggers were lying on the shore as the logs floated along the river. They saw that Kymppi was coming, and everyone started pretending they were doing something. Heikki of Ressa saw a piece of rope on the shore with its other end underwater. He grabbed the rope, leaned back and shouted to the opposite shore: “Shall I loosen up?”

Venäläisten sanotaan rappasotien aikaan koskia laskiessaan laulaneen: ”Varjele Jumala Junkkosessa, katso vielä Kalliokoskessa, itse mie virrat viilettelen.”62

75

34. Jokikylä

35. Lampovaara

Kun Jaakko Heikkinen palasi 1934 naapurin isännän ja emännän kanssa pimeällä pyhäiltana seuroista, kuului Jokikylästä päin niin karhea ääni, että kaikki olivat aivan tyrmään menneet. Emäntä pelkäsi niin, ettei tohtinut mitenkään kulkea. He kokosivat kiviä käsiinsä, että tulipa mitä tahansa. Se ulvoi ja melusi aikansa.

Samaan aikaan vietettiin Jokikylässä häitä, joissa Kalle Kurkinen tappoi Väinö Keräsen. Matkaa Jokikylästä kuuluntapaikalle oli enemmän kuin peninkulma, mutta piru oli niin hyvillään, ettei malttanut ääneti olla.65

Lampovaarassa on metrin paksuinen ja kilometrin pituinen hopeasuoni. Eräs seppä löysi sen oravametsällä ja valmisti hopeasta piippuja. Suonen paikkaa hän ei kenellekään ilmaissut.67 Kun piru vei Putkolan pirtistä yöllä ruotitytön, niin Möttölästä haettiin uskovainen ukko manaamaan tyttöä pois pirulta. Kolmen vuorokauden päästä piru jätti tytön tupakkimaalle, ja tyttö kertoi, että piru veti punaisen veran Lampovaaralta Syrjävaaralle, jota myöten käveltiin. Ja kun näkyi ihmisiä, niin tyttö muuttui hevosen näköiseksi eivätkä ihmiset tunteneet häntä ja antoivat vain ruoaksi koivun parkkia.68

Jokikylän Katajasuon Emma-trulli kävi keritsemässä lampaita, koska kuttulaiset eivät antaneet hänelle rauhaa. Hänen oli pakko käydä keritsemässä, vaikkei lopun viimein olisi halunnutkaan. Emma opasti, että kuttulaiset ovat näkymätöntä väkeä ja keijulaiset ovat kuttulaisia.66

> There is a silver vein a metre thick and a kilometre long in Lampovaara. A smith found it while hunting squirrels and made pipes from silver. He never told anyone the location of the vein.

>

When a devil took a girl at night from the Putkola cabin, a religious man was brought from Möttölä to get the girl away from the devil. After three days, the devil left the girl in the tobacco field, and the girl said that the devil pulled a red cloth from Lampovaara to Syrjävaara, and they walked along the cloth.

Whenever they saw people, the girl was turned into the shape of a horse so that people didn’t recognize her and only gave her birch bark to eat.

When Jaakko Heikkinen came back from a revival meeting on a dark Sunday night with a neighbour and the neighbour’s wife, a rough sound was heard from Jokikylä that stunned them all.

The neighbour’s wife was so scared she couldn’t walk. They gathered up stones in their hands and were prepared to meet anything. The wailing and noise continued for a while. At the same time, there was a wedding in Jokikylä, where Kalle Kurkinen killed Väinö Keränen. It was over a league from the wailing spot to Jokikylä, but the devil was so happy he couldn’t keep quiet.

The witch Emma from Katajasuo in Jokikylä went to shear sheep, because the goatlings wouldn’t give her peace. She had to go shearing, though she didn’t really want to. Emma explained that goatlings are invisible folk, and fairy folk are goatlings.

76

77

Pappi Mellin ja lukkari Mikkonen kulkeutuivat kinkerimatkallaan Eskolaan. He olivat niin humalassa, etteivät päässeet reestä ylös.

Norppanen meni ja tarttui pappia turkinkaulukseen ja tempaisi reestä ylös: ”Nouse sitä musta perkele murasta”, ja vei papin sisälle. Sitten se tarttui lukkaria kauluksesta: ”Nouse sinä saatana savesta”, ja vei lukkarin sisälle. Kukaan muu ei saanut heitä reestä liikkumaan.73

36. Pakarilahti Nuotanvetäjät olivat Pakarilahdella Harakkakallion kohdalla.

Sieltä kuului huuto: ”Heitänkö, heitänkö!” Nuottamiehistä joku huusi lopulta: ”Heitä!” Silloin miehen raato heitettiin nuottamiesten apajaan, eikä miehen raatoa sen enempi nähty, mutta seuraavana päivänä 23. elokuuta 1850 Pakarilahteen hukutti itsensä pappi Jonas Mellin. Ensin kuolemaa luultiin tapaturmaiseksi, mutta kun ruumis nousi pintaan, niin sillä oli narulla sidottu kivi kaulassa. Mellin oli kuollessaan 65-vuotias, ja hänet haudattiin hautausmaan aidan viereen vähän erilleen muista.69

> There were seine pullers in Pakarilahti near Harakkakallio.

Someone shouted: “Shall I throw, shall I throw?” One of the fishermen finally shouted: “Throw!” A man’s body was then thrown into the seine and wasn’t seen again until the next day, August 23, 1850, when a priest named Jonas Mellin drowned himself in Pakarilahti. At first, the death was thought to be accidental, but when the body floated up, it had a rock tied around its neck with a rope. Mellin was 65 years old when he died, and he was buried next to the cemetery wall some distance away from everyone else.

ellin oli kerran kovasti päissään, kun pappilaan tuotiin lapsi M kastettavaksi. Lapsen isä komensi, että lapsi olisi kastettava, mutta pappi ei ollut kuulevinaan. Silloin isä meni ja tarttui kiinni papin rinnuksista ja puisteli: ”Kun sinä kerran lienet pappi, niin kasta lapsi!” Papille annettiin kirja käteen ja se sattui nurinpäin, mutta ei se haitannut mitään, kastetoimitus sujui hyvin.70

Mellin was once very drunk when a child was brought to the vicarage for baptism. The child’s father demanded that the child be baptized, but the priest pretended not to hear. The father then went and grabbed the priest by his shirt, shook him and said: “Since you’re the priest, baptize that child!” The priest was given a book, which he held upside down, but that didn’t matter – the baptism went quite well.

Kirkossa Mellin saarnasi eräänä pyhänä juovuksissa: ”Tapahtuu aina kesän perästä, että tulee talvi ja talven perästä kesä, ja nyt on talvi mennyt ja kesä tulee, myllyt pyörivät ja kalat uivat verkkoihin, ja jos meillä eivät myllyt pyöri eivätkä kyrvät seiso, niin silloin tulee maailmanloppu. Minä en jouda teille enempi saarnaamaan, säynäjät repivät rysät ja Antti auttaa minua rannassa. Amen.”71

One Sunday, Mellin was drunk when he gave a sermon: “After the summer, there always comes a winter, and after the winter, another summer. Now the winter is gone and summer is coming, mills are turning and fish swimming into nets, and if our mills don’t turn and our cocks don’t stand, that’ll be the end of the world. I have no more time to preach to you, the ides are eating up the nets and Antti is helping me on the shore. Amen.”

Esko Oikarisen isän vihkiäisissä Mellin oli taas niin päissään, ettei pysynyt seisaaltaan, vaan puhemies piteli pappia pystyssä vihkimisen ajan. Toimitus onnistui muuten, mutta vihittävillä vaihtuivat nimet. Pappi oli tuomaanpäiviä juonut jo useita päiviä.72

78

At the wedding of Esko Oikarinen’s father, Mellin was again so drunk that he couldn’t stand, and the speaker had to hold the priest up during the wedding. The ceremony was otherwise successful, but the names of the couple who were wed got changed. The priest had been drinking heavily for several days.

On the southern slope of Saukkovaara is a place called Koljatti, which is so named because it’s always stuck out as a bare, treeless clearing amidst the other hills. Pyhännänkylä can be seen from the slope of Koljatti as if in a painting. In the mid-19th century, a man named Mooses Moilanen lived in a cabin called Koljatti. He had a three-year old son who was outside at the yard when a great whirlwind came and lifted the boy high up in the air.

His mother was outside too, but she could do nothing but watch in horror as long as the boy could be seen. The following summer, a skeleton and shreds of a red-striped shirt were found at the foot of a tree stump near Syrjävaara.

During a catechetical meeting trip, priest Mellin and parish clerk Mikkonen came to Eskola. They were so drunk they couldn’t get out of the sleigh. Norppanen went and grabbed the priest by his fur collar and yanked him out of the sleigh: “Rise from the mud, you dirty devil,” and took the priest inside. Then he grabbed the clerk by his collar: “Rise from the dirt, you son of Satan,” and took him inside. Nobody else could get them out of the sleigh.

38. Kunnanvirasto Municipal office

37. Koljatinvaara Saukkovaaran etelärinteellä on Koljatti-niminen paikka, joka on saanut nimensä siitä, että se on näkyä koljottanut paljaana metsättömänä ahona iänkaiken toisille vaaroille. Koljatin rinteelle näkyy Pyhännänkylä, kuin tauluun maalattuna. 1800-luvun puolivälissä asui Koljatti-nimisessä torpassa muuan Mooses Moilanen.

Hänellä oli kolmen vuoden vanha poika, joka oli kesällä kartanolla, kun tuli suuri tuuliaispää, joka nosti pojan ilmaan, tempaisi oikein korkealle. Pojan äitikin oli kartanolla, mutta mitäpä se muuta saattoi kuin katsoa kauhulla niin kauan kuin poika vain näkyi. Toisena kesänä Syrjävaaran liepeiltä löytyi kannon juuresta luuranko ja punarantuisen paidan riekaleita.74

Tuomas Härköstä, Aholan kauppiasta, kutsuttiin Verkko-Pylkäksi.

Hän oli verkonkutoja, poikamies ja piti yksinään kauppaa. Aholan pirtissä oli myös syrjäkyläläisten väkitupa, jossa kirkkomatkoilla yövyttiin. Ahola oli nykyisen kunnanviraston paikalla.

Ukko oli semmoinen, ettei siltä voinut varastaa. Kerran kun ukolta varastettiin kirves, niin ukko oli sanonut, että kyllä se tuo kirveen. Seuraavana päivänä varas tuli kirveen kanssa ja meni porstuaan seisomaan kirves olallaan. Ukko ei kirveen tuojasta välittänyt, ja mies seistä jökötti porstuassa melkein koko päivän.

Lopulta ukko sanoi: ”Joonako se toi meidän kirveen. Panehan se tuohon, mistä olet sen ottanutkin.” Mies pani kirveen paikoilleen ja lähti pois, eikä puhunut mitään.

Kerran markkinamatkalla Aholan ukko jätti arkkunsa rekeen yöksi, eikä arkussa ollut lukkoa. Kun aamulla ukko meni rekeään katsomaan, niin siellähän seisoikin mies reen vieressä ja latoi arkusta tavaraa käsivarrelleen. Ukko vain sanoi: ”Sinäkö olet minun arkkuani vahannut? Panehan nyt ne tavarat takaisin

79

even though there was nobody there. When the roof of the house was renovated, a strange bundle of cloth was found on top of the window containing greenish-grey soil. When the pouch was set on fire, it banged loudly four times. The bangs came from churchyard soil. After that, when you looked out of the window, no phantoms could be seen in the churchyard.

In the end, the old man of Ahola lost his health because he never ate soup and drank booze frequently.

arkkuun, mistä olet ne ottanutkin.” Niin mies pani tavarat takaisin arkkuun ja lähti kävelemään pois mitään puhumatta.

Jos Aholan vintin ikkunasta katsoi kirkkoa kohti, niin kirkon ympärillä näkyi paljon ihmisiä, vaikkei siellä ollut ketään. Kun rakennuksen kattoa ruvettiin uusimaan, niin ikkunan päältä löytyi outo vaatenyttyrä, jonka sisässä oli vihreänharmajaa multaa.

Kun pussi tuikattiin tuleen, niin se pamahti neljä kertaa oikein isosti. Kirkonmullat siellä pamahtelivat. Sen jälkeen, kun ikkunasta katsoi, ei näkynyt tyhjiä olentoja kirkkotarhassa.

Lopulta Aholan ukolta meni terveys, kun hän ei koskaan syönyt keittoa ja otti viinaryyppyjä paljonlaisesti.75

39. Kirkko ja hautausmaa Church and cemetery

> Tuomas Härkönen, the shopkeeper of Ahola, was known as Verkko-Pylkkä. He was a webweaver and bachelor, and ran a store all by himself. The house of Ahola also had a communal room where people stayed during their trips to church. Ahola was located at the same spot as the present-day municipal office.

This old man was impossible to steal from. Once when the old man’s axe was stolen, he just said that the axe would be brought back. The next day, the thief came back with the axe and stood in the hallway with the axe on his shoulder. The old man ignored him, and the man stood in the hallway almost all day. Finally, the old man said: “So, Joona has brought back our axe. Put it over there where you took it from.” The man put the axe back and left without saying a word.

One time on his way to the market, the old man of Ahola left his trunk in the sleigh overnight, and there was no lock on the trunk. When the old man went to check on his sleigh in the morning, there was a man standing next to the sleigh, grabbing things from the trunk into his arms. The old man just said: “You’ve been polishing my trunk, have you? Put that stuff back in the trunk where you took it from.” And so the man put the things back and started walking away without saying a word.

If you looked out of the Ahola attic window towards the church, you would see lots of people around the church,

Ristijärven kirkonväki asuu kirkon lakassa. Nuo keijulaiset haisevat kalmalle ja pelkäävät tulta ja vettä. Ne sipisevät ja kulkevat huojuen, koska ovat raajarikkoja, miltä käsi, miltä jalka poikki. Jotkut ovat niin pieniä, että mahtuvat seinän rakoihin, ja jotkut pidempiä kuin ihmiset. Keijulaiset ovat murhattujen lasten henkiä, joita ei ole siunattu haudan lepoon. Ne ovat rusikoituja kun näyttäytyvät.76 Kerran mustalaiset varastivat rahaa isosta talosta. Isäntä kun oli sitä päivitellyt, niin paikalle sattui tietomies, joka ehdotti isännälle, että hän toisi palkkiota vastaan rahat takaisin. Tietomies pyysi toisen miehen kaverikseen, koska yksinään rahoja ei saisi. Mutta pelätä ei voinut, näkyi mitä näkyi, kuului mitä kuului.

Miehet menivät kirkon ovien taakse, ja ne aukesivat itsestään.

Käytävillä oli niin paljon vastaantulijoita, ettei sekaan tahtonut sopia, mutta miehet pakkautuivat sisälle ja hakivat kirkon perältä lapion, jolla ruumiita mullataan. Sitten he menivät hautausmaalle, ja tietomies sanoi, että hän kaivaa lapiolla niin syvälle, että alkaa tomuja tulla, ja hän tarttuu hautaan kiinni.

80

Ristij채rven kirkonkyl채, Ristij채rvi village 3.8.1917. Museovirasto, National Board of Antiquities.

81

82

83

84

The church folk of Ristijärvi live in the attic of the church. These fairies smell of death and fear fire and water. They whisper and sway as they walk because they’re crippled: some have lost an arm, some a leg. Some are so small they fit in through the cracks in the wall, while others are taller than humans. Fairies are the spirits of murdered children who haven’t received a blessed burial. They look battered when they show up.

Silloin kaverin piti rientää tapuliin, ja siellä olisi taas vastaantulijoita vaikka minkä verran. Hänen piti nousta kelloon asti ja kopauttaa kolme kertaa kielellä kellon laitaan, niin silloin tietomies pääsisi irti. Kun tietomies tarttui kiinni, niin kaveri lähti, ja kaikki kävi niin kuin oli sanottu. Kirkon ovi aukeni ja vastaantulijoita oli kovasti, mutta mies meni ja kopautti kelloa. Kun hän laskeutui, niin tietomies oli jo tapulin luona seisomassa. Hän selvitti, että kun he nyt lähtevät kävelemään, niin mustalaiset tulevat vastaan, ja niillä on kiire viedä rahoja paikoilleen. Ja niin ne tulivat ja kiire oli.77

Once, the gypsies stole money from a big house. When the master lamented this, he encountered a magician who offered to bring the master’s money back for a fee. The magician asked another man to accompany him as he wouldn’t be able to get the money back alone. He said people must not be afraid, no matter what they see or hear.

The men went behind the church doors, and they opened by themselves. There were so many people in the aisles they could barely fit in, but the men muscled their way in, and from the back of the church they fetched a shovel used for burying the dead.

They then went to the cemetery, and the magician said he would dig so deep with the shovel that dust would come up, and he would then grasp the tomb.

At that moment, his companion had to run to the belltower, and there would be a big crowd inside the church again. He had to climb all the way up to the bell and hit the side of the bell three times with the clapper, and then the magician could let go.

When the magician grasped the tomb, the companion left, and everything went just like the magician had said. The church door opened and there were lots of people, but the man went in and rang the bell. When he got back down, the magician was already standing by the belltower. He said that now as they started walking away, they would meet the gypsies, who would be in a hurry to take the money back. And they did see the gypsies, and they were in a hurry.

Einari Leinonen koki semmoisen ihmeen, ettei saanut hevostaan kulkemaan pimeässä Ristijärven kirkon kellotapulin editse siitä kohden, mistä ruumiit kannetaan siunattaviksi. Hevonen vain kieppui puolelta toiselle. Einari nousi reestä katsomaan, oliko maassa este, mutta kun mitään ei näkynyt, hän löi hevostaan ja ohjasi eteenpäin. Vihdoin hevonen hyppäsi hyvin korkealle, aivan kuin esteen yli ja ohitti paikan, ja reki liukui tasaisesti eteenpäin. Hevonen näki ruumisarkun, eikä sen tähden liikkunut, mutta Einari ei nähnyt mitään.78 Kerran hautaan vietiin kaksivuotiaan lapsen ruumista hevosella.

Hautausmaalle mennessä yhtyi kaksi tietä, mutta risteyksestä hevoset eivät liikkuneet eteenpäin. Ne piti jättää ja kantaa ruumisarkku hautausmaalle. Palatessa huomattiin, että toista tietä tuotiin vanhan tietäjäukon ruumista. Kun saattue meni ohi, hevoset eivät enää pelänneet. Sanottiin, että hevosille näkyi tietäjäukon pirut ruumissaatossa.79 Kun kaksi miestä kulki kirkon sivu, niin kirkkotarhaan menevän portin salpa remahti auki ja portti aukesi, vaikkei yhtään ihmistä näkynyt kirkkotarhassa. Miehet puhelivat, että kenellehän siinä portti aukaistiin. Saman tien tuotiin siunattavaksi yhtä uskovaista ukkoa, joka oli seuroja pitänyt ja lohduttanut syntisiä eläessään.80

85

Einari Leinonen had a miraculous incident where he couldn’t get his horse to move in the dark past the Ristijärvi church belltower on the spot where bodies are carried away to be blessed. The horse just swayed from side to side. Einari got out of the sleigh to see if there was an obstacle on the ground, but when he couldn’t see anything, he whipped his horse and rode on. Finally, the horse jumped very high, as if crossing an obstacle, passed the spot and the sleigh slid smoothly again. The horse didn’t move, because it had seen a coffin, but Einari didn’t see a thing.

Ristijärven seurakunnan papeista suosituin oli viidettäkymmentä vuotta virkaansa hoitanut Frans Fredrik Lönnrot (1830–1907), suuren Eliaksen veljenpoika. Frans Fredrik saavutti jakamattoman suosion seurakunnassa totisilla ja hengen elävöittämillä saarnoillaan.

Hänen vaimonsa oli Amanda Sofia Snellman. Kun heidät vihittiin, oli rovastilla päällään sedältään Elias Lönnrotilta lainaamansa takki.

Kun Kajaaniin valmistui nykyinen kirkko eikä piispa joutanut sitä vihkimään, niin Frans Fredrik suoritti vihkimisen yhtenä Kainuun vanhimmista papeista. Samalla kaupunkireissulla Frans Fredrik piipahti kaupassa ja istahti siellä tiskin laidalle. Silloin kaupan hoitaja huomautti myyjälle ruotsiksi: ”Varohan, ettei tuo ukko vaan varasta.” Frans Fredrik huomautti siihen: ”En minä varasta, ja kieltäisin minä muitakin.” Kun kaupassa olivat ihmetelleet, että mikähän ukko tuo oikein on, niin Lönnrot sanoi: ”Ristijärveläiset ovat minua pappinaan pitäneet.”82

Once, the body of a two-year old child was being taken to the grave by horse. On the way to the cemetery, two roads joined into one, but the horses refused to move past the crossroads. They had to be left there and the coffin carried to the cemetery. As the people returned, they noticed that the body of an old magician was being brought along the other road. After the procession had passed, the horses were no longer frightened. It was said that the horses saw the magician’s devils in the procession.

Elias Lönnrot tuli kerran pappilaan, mutta Elias ei antanut kyytimiehen tuoda häntä yöllä perille asti, vaan hän jäi läheisen tien varteen ja käveli kontti selässään pappilan renkien pirtin penkille nukkumaan ja pani konttinsa pään alle. Aamulla, kun palvelijat nousivat, he supattivat keskenään, että taas on tullut kulku-ukko yöllä. Elias kuuli sen ja kysyi palvelijalta, oliko pastori jo ylhäällä, jotta hän voisi käydä puheilla. Palvelijat kertoivat pastorin vielä nukkuvan.

Siitä huolimatta Elias otti konttinsa ja painui sisälle, vaikka palvelijat kulkivat jäljessä ja kielsivät kovasti. Elias löi pappilaan oveen tavallistakin kovemmin koko pappilan väen kauhuksi, ja papin piti nousta ovea avaamaan. Kun Frans Fredrik otti kulkuukon erityisellä suosiolla vastaan, niin palvelijat hämmästyivät. Ja kun kirkkoherra sai kuulla, miten Elias oli tullut pappilaan, oli hän Eliasta hieman moittinut.83

When two men walked past the church, the bolt on the gate leading to the cemetery burst open and the gate opened, even though there was nobody to be seen at the cemetery. The men wondered who the gate had been opened for. At that moment, the body of a religious old man who had held revival meetings and comforted sinners during his lifetime was brought in to be blessed.

40. Pappila, Vicarage

Kerran Elias Lönnrot lessutteli runonkeruumatkallaan avojaloin tiellä nuttu suorana, kontti selässään ja keppi kädessään. Hyrynsalmen vallesmanni tavoitti hänet ja kyseli, että mikä maankiertäjä sinä oikein olet ja mistä tulet. Lönnrot siihen, että olen ollut Oulussa ja kauemmin jo Kajaanissa, Venäjällä vuoron toisen. Vallesmanni pidätti Eliaksen ja määräsi nousemaan hevoskärryihin.84

Ristijärven pappilassa on nähty piru, joka tuli uunilta orsien päälle istumaan. Silloin koko pirtti tärisi ja halot lentelivät loukosta. Pirulla oli yksi oikein iso silmä ja jalat kuin hevosella. Pappi ei ollut kotona, mutta ruustinna ja palvelijat alkoivat veisata ja piru lähti pois. Renki näki sen menevän heinälatoon, minne se sitten hävisi.81

86

Lรถnnrotin perhekuva, Lรถnnrot family photograph. Elias Lรถnnrotin arkisto, The Elias Lรถnnrot archive. SKS KIA.

87

Ristijärven pappilan kohdalla Lönnrot mainitsi, että on kulkiessaan ruukannut käydä pappilassa. Nimismies pyysi Eliaksen pitelemään hevosta ja meni sanomaan rovastille, että hän taisi saada pyydykseensä pahan linnun, minkä lie maailman kulkurin. Kun rovasti tuli katsomaan, niin setähän siellä piteli hevosta. Rouva otti Eliaksen kontin ja vei sen sisälle. Vallesmanni lähti ajelemaan pois kaikessa hiljaisuudessa.85

Elias Lönnrot once visited the vicarage, but wouldn’t let the man who gave him a ride take him all the way to the house in the middle of the night. He was dropped off by the side of a nearby road, and walked with a pack on his back to the farmhands’ cabin, lay down to sleep on the bench and put his pack under his head. When the servants got up in the morning, they whispered to each other that a vagabond had come to the house again. Elias heard this and asked a servant if the reverend was up so that he could speak with him.

The servants replied that the reverend was still asleep.

Regardless, Elias took his pack and went inside, even though the servants came after him and vigorously tried to forbid him.

To the horror of the people of the vicarage, Elias hit the door even louder than usual, and the priest had to get up to answer the door. When Frans Fredrik received the vagabond particularly favourably, the servants were surprised. And when the vicar heard how Elias had arrived at the vicarage, he reprimanded Elias mildly.

> In the Ristijärvi vicarage, there has been a sighting of a devil who came from the stove and sat on the beams. The whole cabin shook and pieces of firewood flew around. The devil had one huge eye and feet like a horse’s. The priest wasn’t at home, but his wife and the servants started singing hymns and the devil left.

A farmhand saw it go into the hay barn where it then vanished.

One time on his poetry-collecting trips, Elias Lönnrot walked down the road barefoot with his jacket straight, a pack on his back and a staff in his hand. The sheriff of Hyrynsalmi caught him and asked what kind of vagabond he was and where he came from. Lönnrot replied that he had been in Oulu, spent some time in Kajaani and a while in Russia. The sheriff arrested Elias and ordered him to get on the horse cart.

When they reached the Ristijärvi vicarage, Lönnrot mentioned that he would usually stop by at the vicarage on his way. The sheriff told Elias to hold the horse and went to tell the vicar that he must have caught a bad bird, some vagabond or tramp. When the vicar came to look, it was his uncle holding the horse. His wife took Elias’ backpack and took it inside. The sheriff rode away quietly.

The most popular of the priests in the Ristijärvi parish was Frans Fredrik Lönnrot (1830−1907), nephew of the great Elias, who held the office for over 40 years. Frans Fredrik gained the undivided popularity of the congregation with his serious and spiritually inspired sermons. He was married to Amanda Sofia Snellman. When they were wed, Dean Lönnrot wore a coat he had borrowed from his uncle, Elias Lönnrot.

When the construction of the current church of Kajaani was finished and the bishop didn’t have time to consecrate it, Frans Fredrik did the consecration as one of the oldest priests in Kainuu.

On the same trip to town, Frans Fredrik stopped by at a store and sat on the edge of the counter. The store manager then told the clerk in Swedish: “Make sure that man doesn’t steal”. Frans Fredrik responded: “I don’t steal, and would tell others not to, as well”.

When the people at the store wondered what kind of man he was, Lönnrot said: “The people of Ristijärvi call me their priest”.

88

Pirunkallio (Devil’s Cliff) lies in Lampovaara about a kilometre south of Ilpola. On that cliff lived a devil who once started building the Putkonsalmi rapids and for that purpose filled its backpack with stones from Lampovaara. The fiend’s backpack was quite big, but his building project came to naught. He had barely made it to the church hill when the bottom of the backpack fell out and most of the stones fell on the church hill and rolled down to the village fields. The fields have been rocky ever since. And so the rapids of Putkonsalmi were never built.

41. Putkola Kirkonkylän Putkola sai nimen tekijästään. Putkonen tuli EteläSuomesta ja rupesi talon tekoon. Hänellä oli ainainen sota naapureidensa kanssa. Lopulta pahanteot ja kostotoimet menivät niin sietämättömiksi, että Putkosen piti heittää talo ja lähteä takaisin sinne mistä oli tullutkin.86

>

43. Vattuniemi

The house of Putkola was named after its builder. Putkonen came from southern Finland and started building a house. He had constant conflicts with his neighbours. Finally the misdeeds and acts of revenge got so bad that Putkonen had to abandon the house and return to where he came from.

Vanha tarina kertoo, että paholainen huusi Vattuniemeltä, että Koiraniemeltä eivät lopu vanhatpiiat, Mikkolasta vaivaiset eivätkä Putkolasta kelmit.88 Vattuniemeltä Jussi Toivanen myi itsensä Venäjälle sotamieheksi.

Siellä hänelle annettiin ensimmäisenä punaiset vaatteet. Mutta kävi niin, etteivät venäläiset huolineet Jussia joukkoihinsa, ja heidän vihansa Jussia kohtaan yltyi päivä päivältä. He pieksivät Jussia kovasti, ja jos hän ei heti pieksennän jälkeen ruvennut liikkumaan, niin hieroivat vielä luudan tyngällä. Venäläiset pitivät jatkuvasti vahtia, ettei tilaisuutta karkaamiseen tullut.

Sotamiehenä oli toinenkin suomalainen. Miehet pääsivät lopulta yhdessä karkaamaan, ja kun venäläiset sen huomasivat, he laittoivat ratsumiehet ajamaan takaa. He tavoittivat jo suomalaisia, mutta karkulaiset leikkasivat ovelasti sapelilla maan pinnasta ison turpeen ja menivät sen alle piiloon, ja niin ratsumiehet ajoivat ohi. Olivat luulleet miehiä mättääksi. Karkulaiset onnistuivat pääsemään Suomeen. Jussi Toivanen kertoi kotona usein, kuinka venäläiset pieksivät ja rääkkäsivät häntä niin, että terveys meni iäksi.89

42. Putkonsalmi Pirunkallio on Lampovaaralla noin kilometri Ilpolasta etelään.

Kalliolla asui piru, joka aikanaan rupesi Putkonsalmen kosken tekoon ja lappoi sitä varten Lampovaarasta konttinsa kiviä täyteen. Eikä vanhan kehnon kontti ollut aivan pieni. Mutta myttyyn menivät kehnon rakennuspuuhat. Tuskin hän pääsi kirkonmäelle, kun kontista puhkesi pohja, ja suurin osa kivistä putosi kirkonmäelle, josta ne vierivät kylän pelloille. Siitä lähtien pellot ovat olleet kiviset. Niin jäi Putkonsalmen koski rakentamatta.87

89

Koirasalmen lautta 1900-luvun alussa. Lauttaa on k채ytetty p채채asiassa hevosajoneuvojen ja raskaampien esineiden kuljettamiseen.

The Koirasalmi ferry in the early 20th century. The ferry has mainly been used for transporting horse-pulled vehicles and heavy objects.

Museovirasto, National Board of Antiquities.

90

An old story says that the Devil shouted from Vattuniemi that there would be no shortage of spinsters in Koiraniemi, no shortage of the infirm in Mikkola, and no shortage of villains in Putkola.

Jonkin ajan kuluttua Saara muuttui Elli-Tiinalle oikein hyväksi ja pyysi hänet kotiinsa kahville. Saara keitti kahvit ja poistui huoneesta. Mutta Elli-Tiina ei juonutkaan kahvia, vaan kehotti Saaran pojan Jussin juomaan hänelle laitetun kahvin. Ja Saaran poika joi.

Sen jälkeen rupesivat Jussia hätyyttämään näkymättömät miehet, jotka juoksuttivat häntä ympäriinsä. Kerrankin kun Jussi oli niittyä perannut, niin pirut olivat ottaneet Jussin ja juoksuttaneet häntä. Jussi sai viimein kiinni petäjästä, mutta jalat vain huiskivat eteenpäin.

Joskus pirut painoivat Jussin pitkälleen, eikä hän päässyt ylös omin avuin. Kerran Jussi oli metsässä halkoja tekemässä. Kun puu oli kaatunut toista puuta vasten, niin Jussi nousi runkoa myöten ja karsi puun. Viiden metrin korkeudessa pirut alkoivat hätyyttää Jussia, ja hän joutui polvimutkistaan kiikkumaan pää alaspäin, eikä päässyt omin voimin alas. Onneksi joku sattui kuulemaan Jussin huudon ja pelasti hänet.

Vanhana miehenä Jussin jalat menivät niin huonoiksi, ettei hän pysynyt seisaallaan kuin kahden kepin varassa. Silloinkin pirut ottivat Jussin juoksutettavakseen, eikä tervejalkainenkaan olisi pysynyt mukana. Kepit vain roikasivat ilmassa. Jussi pilaantui äitinsä noitakahvista. Muuten Jussi oli ihan tavallinen työteliäs mies, jolla oli vaimo ja kaksi poikaa. Pirut vain juoksuttivat häntä kerran viikossa.90

Jussi Toivanen of Vattuniemi sold himself to military service in Russia. There he was first given red clothes. But the Russians didn’t accept Jussi in their ranks, and their hatred towards him grew each day. They beat him up hard, and if he didn’t start moving immediately after the beating, they would rub him with the handle of a broom. The Russians always kept watch to make sure he wouldn’t get an opportunity to escape.

There was also another Finnish soldier. Eventually, the two men escaped together, and when the Russians noticed this, they sent horsemen to chase after them. They were catching up on the Finns, but the fugitives cunningly cut off a large piece of turf with a scimitar, hid underneath it, and the horsemen rode past them.

They mistook the men for a tussock. The fugitives made it back to Finland. At home, Jussi Toivanen often told how the Russians beat him up and tormented him so that he lost his health permanently.

44. Lakivaara

> The mistress of the house of Romppanen in the Ristijärvi parish was Black Saara, a mischievous and ill-mannered witch. One time, Saara and Elli-Tiina, the mistress of Iso Vilkko, got angry at each other and a full fight broke out. Elli-Tiina hit Saara with a cowlstaff, and she fell down and looked like she was going to die. Saara was taken to lie down on the floor of her cabin.

The parish clerk came to examine the dead, but then said that the body could be revived. The clerk told Elli-Tiina, who had hit Saara, to get some fine twigs: we’ll hit Saara with them, and she’ll survive. The dead body then jumped up, grabbed a broom and tried to hit the clerk, who ran away as fast as he could. Saara ran after him all the way to the gate leading to the field.

Ristijärven kirkonkylän Romppasen talossa oli emäntänä Musta Saara, oikein pahankurinen ja pahatapainen noita. Kerran Iso Vilkon emäntä Elli-Tiina ja Saara suuttuivat toisilleen ja syttyi täysi tappelu. Elli-Tiina löi korennolla Mustaa Saaraa, joka kaatui, ja näytti, että se kuolee. Saara vietiin pirttinsä lattialle makaamaan.

Lukkari saapui paikalle ja rupesi kuollutta tarkastamaan, mutta totesikin, että kyllä ruumis vielä virkoaa. Lukkari sanoi Elli-Tiinalle, joka oli lyönyt, että haehan nyt hienot vitsat. Piiskataan niillä, niin Saara selviää. Silloin kuollut hyppäsi, sieppasi loukosta luudanvarren ja koetti lyödä lukkaria, joka pinkaisi juoksuun minkä kerkesi.

Saara juoksi perässä pellon veräjälle asti.

91

92

on hävinnyt musta hevonen kärryineen ja kuljettajineen, ja toisella kertaa joku mies käveli maantiellä kiven kohdalla vastaan, mutta katosi siihen.

Kiven luona on nähty virvatulia sulan maan aikana, ja on uskottu, että kiven juuressa on aarre, joka vaatii noustakseen uhriksi surmatun pikkulapsen. Kerran kaivettaessa on löytynyt kuokka melko syvältä, ja toisella kertaa on kuulunut helinä, mutta on saatu vain kiviä.92

Some time after, Saara got very friendly with Elli-Tiina and invited her over for coffee. Saara made coffee and left the room.

But instead of drinking the coffee, Elli-Tiina told Saara’s son Jussi to drink the coffee that had been made for her. And he did.

After that, Jussi was troubled by invisible men who made him run around. One time, when Jussi had been pruning the field, the devils took hold of Jussi and made him run around at high speed.

Jussi finally got hold of a pine tree, but his feet just kept moving.

Sometimes the devils made Jussi lie down, and he couldn’t get up on his own. One time, Jussi was chopping wood in the forest. After a tree had fallen down against another tree, Jussi climbed up the trunk and cut off the branches. At a height of five metres, the devils began to harass Jussi, and he ended up hanging upside down from his knees and couldn’t get down on his own.

Luckily, somebody heard Jussi’s screams and saved him.

As an old man, Jussi’s legs got so bad that he could only stand up supported by two canes. Even then, the devils made him run, and even a man with healthy legs couldn’t have kept up with him.

The canes just swung in the air. Jussi was tainted by his mother’s bewitched coffee. Other than that, he was a normal, hardworking man who had a wife and two sons. The devils just made him run around once a week.

> Kivikylä is located high. When you look from below, it looks like the village is on a platter. A boy was once skiing down a steep slope when one of his skis got loose. It fell down along the snow and in through the window of a house below.

On the side of the Kivikylä road is a pyramid-shaped rock two and a half metres high. It has been called Ghost Rock, because a black horse with a cart and rider has vanished near it, and another time, a man was encountered on the road by the rock but then vanished.

Will-o’-the wisps have been seen near the rock during warm seasons, and it’s been believed that there is a treasure hidden at the foot of the rock, and that a sacrifice of a murdered baby is needed to retrieve it. One time, digging uncovered a hoe buried fairly deep, and another time, some rattling was heard but only stones were found.

45. Kivikyläntie, Kivikylä road Kivikylä on korkealla. Alhaaltapäin katsottaessa kylä näkyy kuin tarjottimella. Kerran poika oli Kivikylässä mäenlaskussa jyrkässä rinteessä, kun suksi pääsi irti. Se tippui hankea myöten alapuolella olevan talon ikkunasta sisään.91 Kivikyläntien varressa on pyramidinmuotoinen kaksi- ja puolimetrinen kivi. Sitä on kutsuttu kummituskiveksi, koska kiven luokse

93

46. Tuulentupa

47. Iijärvi

Parisataa vuotta sitten Kivikylässä eli Mustosen Tilda, erikoinen näkijä. Hänen silmiinsä näkyivät tulevaisuudessa rakennettavien maanteiden aukot. Tilda näki, että Mustosen kartanon läpi kulkee maantie, ja valtatie ja rautatie linjataan vierestä. Tilda ennusti myös, että tulee aika, jolloin ajetaan päättömillä hevosilla ja kuvat puhuvat pöydillä.93

Saukkovaara näyttelee mustaa kylkeään Iijärveltä päin katsottaessa. Vaarajono ulottuu Sotkamoon ja Paltamoon saakka ja on Ristijärven kirkonkylän kohdalla viiden kilometrin levyinen ja varsin kaunis. Vaaralla kasvaa tuomia ja pihlajia. Saukkovaara, niin kuin koko Kainuu, on entisiä liminkalaisten takamaita, joissa viljeltiin halmeruista, metsästettiin ja kalastettiin. Kerran liminkalaiset soutelivat veneellään pitkin Iijärveä, ja silloin eräs heistä osoitti Saukkovaaraa ja sanoi: ”Sileä kuin saukon selkä.” Ja siitä sai vaara nimensä.95

Moderniin aikaan siirtyminen oli ihmeellistä. Eemi Tervo oli Kivikylän ensimmäinen pyöräilijä. Muuan muori tuli Eemiä vastaan, kun tämä pyöräili Kajaanin suuntaan. Muori oli jäljestäpäin puhunut kauhuissaan, että piru tuli häntä vastaan ja sillä oli punainen lakki päässä ja jalat ilmassa.94

> Saukkovaara (Otter Hill) shows its black side when you look at it from Iijärvi. The row of hills extends all the way to Sotkamo and Paltamo, is five kilometres wide and quite pretty at Ristijärvi.

Bird cherries and rowan grow on the hill. Saukkovaara, like all of Kainuu, is a former backland of the people of Liminka, and was used for planting swidden rye, hunting and fishing. One time, the Liminkans were rowing along Iijärvi in their boat, and one of them pointed at Saukkovaara and said: “Smooth as an otter’s back”. That’s how the hill got its name.

> A couple of hundred years ago, Tilda of Mustonen, an extraordinary seer, lived in Kivikylä. Her eyes saw the gaps made in the landscape by highways built in the future. Tilda saw that there would be a highway going through the yard of Mustonen, and that a railroad would be built next to it. Tilda also foretold that there would be a time when men ride headless horses and pictures speak on the tables.

The transition into modern times was miraculous. Eemi Tervo was the first cyclist in Kivikylä. A woman encountered Eemi as he was cycling towards Kajaani. Later, the woman told in horror that she had encountered a devil, and that the devil had a red cap on its head and its feet in the air.

94

48. Pihlajavaara

49. Humalajoki

Noin seitsemänkymmentä vuotta sitten asusti Pihlajavaaralla naishenkilö, joka tunnettiin nimellä Anterin Anna. Häntä pidettiin taitavana pitokokkina ja velhona, koska hänellä oli hallussaan kirkonmultia. Hän oli nuorten rakastavaisten lemmennostaja. Kerran eräs tyttö tuli hänen luokseen kysymään neuvoa, kun poika, josta hän niin kovasti piti, ei välittänytkään hänestä. Anterin Anna otti tytön mukaansa saunaan, riisui alasti ja käski kontalleen saunan lattialle. Sitten hän otti pesuvadin, laittoi sen tytön jalkojen väliin lattialle ja kaatoi vettä persenoroon, josta se valui pesuvatiin.

Sitten lemmennostattaja pani valutetun veden pulloon ja käski juottaa sen pojalle.96

Paljakanvaaran Uvan puoleista osaa sanottiin ennen Jannen Paljakaksi, koska siellä olevassa mökissä asui Janne Kemppainen.

Vaimonsa kuoltua Janne asui neljättäkymmenettä vuotta mökissään yksinään harjoittaen metsästystä ja kalastusta. Hän ei syönyt muuta kuin lintuja ja kaloja, ja syödessään hän heitteli kalanruodot ja linnunluut pöydän alle korjaamatta niitä pois. Vähitellen roskista muodostui pöytään asti ulottuva röykkiö. Jannen mökin teki aikoinaan pihlajavaaralainen isäntä, Niilo Kemppainen, karjamajakseen, koska vaaralla oli rehevät karjalaitumet. Hän asui kesät vaimonsa kanssa majassa lehmiä lypsäen.97

>

>

The part of Paljakanvaara on the side of Uva was once called Janne’s Paljakka, because Janne Kemppainen lived in a cabin there. After his wife died, Janne lived alone in the cabin for over 30 years, hunting and fishing. He only ate birds and fish, and when he ate, he tossed the fish and bird bones under the table and never threw them out. Gradually, the waste formed a pile that rose all the way up to the table. A farmer from Pihlajavaara, Niilo Kemppainen, once built the cabin as a cattle herder’s shack, because there were fertile pastures in the hills.

He lived in the shack with his wife during summertime, milking cows.

About seventy years ago, there was a woman living in Pihlajavaara who was known as Anna of Anteri. She was considered a skilled party cook and a witch, because she was in possession of churchyard soil. She helped young couples with their love problems. One time, a girl came to ask her for advice when the boy she was quite fond of wasn’t interested in her.

Anna of Anteri took the girl to the sauna, stripped her naked and told her to get on the floor of the sauna on all fours. She then took a washbasin, put it on the floor between the girl’s legs and poured water into the crack of her butt, from which it dripped into the washbasin. She then poured the water into a bottle and told the girl to have the boy drink it.

95

Tunkion pohjantekoa Ristij채rven Uvalla 1932, Building a base for a garbage dump at Uva in Ristij채rvi in 1932. Kuva, photo: Ilmari Manninen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

96

Laplanders have foretold that whoever drowns in Uvajärvi will never be found. Then carpenter Esko Kemppainen drowned in Uvajärvi on May 27, 1874, while skiing on the ice. When he fell, he was carrying a backpack with planes in it. The planes were found in a hole in the ice, and people started dragging for his body. The dragging went on all summer, but the body wasn’t found – and never has been.

50. Uvankylä Uvankylän Oikarisessa oli kaksi veljestä. Eräänä helluntaipäivänä he lähtivät ongelle, kun toiset lähtivät kirkkoon. Rannalle ilmestyi niin pitkä mies, että korpikuuset sopivat menemään sen jalkojen juuresta, ja se huusi pojille: ”Onko teillä kirves, tulkaa minun kanssani tappelemaan!” Pojat lähtivät hissun kissun soutelemaan kotia kohti, mutta pitkämies huusi vielä perään: ”Tällä kertaa saatte mennä, mutta tulkaa vielä kerrankin kirkonmenojen aikaan ongelle, niin otan teidät matkaani!”98

52. Lapinniemi

>

Lappalaiset ovat olleet Uvankylän ensimmäiset asukkaat. Heidän mukaansa on saanut nimensä Lapinniemi, joka pistää Isoon Uvaan. Joona Oikarinen kertoi, että järvessä oli aikoinaan runsaasti säynäviä, mutta kun kerran eräs lappalaislapsi kuoli säynävänruodon nieltyään, niin siitä suuttuneena lappalaistietäjä kirosi Uvajärven säynävät. Kiroamisen jälkeen ei säynäviä saatu pitkään aikaan. Ja mikäli niitä saatiin, ne toivat tuhoa tullessaan. Tervolan isäntä sai 1900-luvun alussa keväällä apajastaan kaksi säynävää, ja kesällä kuoli Tervolasta kaksi lehmää.100

There were two brothers living in Oikarinen in Uvankylä. One Pentecost day, they went fishing when the others went to church.

On the shore appeared a man so tall that wild fir trees could fit between his legs, and he shouted to the boys: “Do you have an axe? Come here and fight me!” The boys started quietly rowing towards their home, but the tall man shouted after them: “This time, I’ll let you go, but if you come fishing again during service, I’ll take you with me!”

> Laplanders were the first inhabitants of Uvankylä. Lapinniemi, which sticks into Iso Uva, has been named after them. Joona Oikarinen said that there used to be lots of ides in the lake, but after a Laplander child once died after swallowing an ide bone, an angry Lapland shaman cursed the ides of Uvajärvi. After the curse, no ides were caught for a long time and, if any were caught, they brought destruction with them. In the early 20th century, the master of Tervola caught two ides in his net in the spring, and that summer two cows died in Tervola.

51. Uvajärvi Lappalaiset ovat ennustaneet, että joka hukkuu Uvajärveen, niin sitä ei löydetä. Sitten hukkui Uvajärveen puuseppä Esko Kemppainen 27. toukokuuta 1874 hiihtäessään jäätä pitkin. Hän putosi selässään kontti, jossa oli höyliä. Höylät löytyivät avannosta, ja ruumista ruvettiin haraamaan. Harattiin koko kesä, mutta ruumista ei löytynyt, eikä sitä ole vieläkään löydetty.99

97

A man was skiing towards Karppala, and a woman skied in the opposite direction in a sweatshirt at Martinranta. When she reached the man, no traces from her skis could be seen, and the woman vanished. Many have seen her.

53. Karppalan mylly The Karppala mill

55. Puolangan- ja Hyrynsalmentien risteys

Vienalaiset laukkukauppiaat soutivat pitkällä veneellään Iijärveä ja tähtäsivät kohti etelää. He ajautuivatkin Torvenjoen Torvenkosken alle. Kun kosken kohina kuului Karjalan miehen korvaan, hän kehotti toisia melomaan laitaan. Kun mieslasti pääsi Torvenkosken alle, he näkivät veden juoksevan vastaan ja yksi kauhistui: ”Vastaan tämä perkele puhuu!”101

1800-luvun puolivälissä mustalainen varasti Pihlajavaarasta niityltä syyskesällä hevosen. Sillä oli etukavio halki, joten veljesten oli helppoa seurata jälkiä tiellä. Varas kuljetti hevosta öiseen aikaan tietä pitkin ja päivällä syötti tienvarsiniittyjä. Takaa-ajo oli keskeytettävä aina päivän ajaksi. Tenämänmäen veljekset ottivat etumatkan arvioimalla ja jäivät vartioon Hyrynsalmen ja Puolangan teiden risteykseen erään jyrkän mäen alle. Oli kuutamonsekainen puolenyön aika, kun varas ilmestyi hevosella paikalle. Veljekset kiinnittivät köyden hevosen rinnan kohdalle ja pidättivät sitä. Se oli kuuliainen isäntiensä äänelle, joten Tenämänmäen Kalle pääsi hevosen turpaan ja löi sieltä luotikkopyssyn piipulla varkaan alas. Varas haudattiin lähelle tien varteen. Siinä kohtaa sanotaan kummittelevan.103

> Travelling salesmen from Viena were rowing along Iijärvi in their long boat and were headed south, but ended up drifting underneath the Torvenkoski rapids in Torvijoki. When the man from Karelia heard the rush of the rapids, he told the others to paddle to the side. When the group of men got beneath Torvenkoski, they saw the water rushing against them and one of them exclaimed in terror: “This devil speaks back to us!”

54. Martinranta

> In the mid-19th century, a gypsy stole a horse from a meadow in Pihlajavaara in the late summer. The horse’s front hoof was cloven and so it was easy for the brothers to follow the tracks on the road. The thief walked the horse along the road at night and let it graze on the roadside meadows during the day. The chase had to be stopped during daytime. The Tenämänmäki brothers estimated the distance, went ahead, and stood watch under a steep hill at the crossing of the Hyrynsalmi and Puolanka roads.

It was a partly moonlit midnight when the thief arrived riding

Mies hiihti kohti Karppalaa, ja nainen hiihti vastaan punaisessa villatakissaan Martinrannassa. Kun se tuli kohdalle, niin suksilatua ei näkynyt, ja nainen suksineen katosi. Moni on naisen nähnyt.102

98

the horse. The brothers tied a rope to the level of the horse’s chest and held it back. It obeyed the voice of its masters, so Kalle of Tenämänmäki got in front of the horse and, from there, struck the thief down with the barrel of his rifle. The thief was buried at the side of the road. That spot is said to be haunted.

The house of Ressa lies near the border of Ristijärvi and Hyrynsalmi. The barn of Ressa was a local dancing place, and Lassi and Kerttu of Ressa were skilled fiddlers. One time, they left the fiddle on the barn stove after the dances. Kerttu was going to the barn in the morning to get some straw after Lassi had gone in to get his fiddle and had started playing again.

Kerttu wondered whether it was the devil playing the fiddle in the barn. Talk got around the village that the devil played the fiddle in Ressa’s barn. It was also said that a strange man once came to the dances to play the accordion, the devil’s lung. People danced until they were exhausted and couldn’t stop.

56. Möykkysenjoen kiviholvisilta The Möykkysenjoki arched stone bridge

The people of Hyrynsalmi say in a somewhat mocking tone: The boys of Ristijärvi are so refined that they even scrub their chests with scented soap when they go out to get women.

Lähellä Hyrynsalmen ja Ristijärven rajaa on Ressan talo. Ressan riihi oli nurkkatanssipaikka ja Ressan Lassi ja Kerttu taitavia pelimanneja. Kerran viulu unohtui tanssin jäljiltä riihen kiukaalle.

Kerttu meni aamulla hakemaan riihestä olkia, kun Lassi oli mennyt hakemaan viuluaan ja innostunut taas soittamaan. Kerttu ihmetteli, että piruko siellä riihessä soittaa. Puhe levisi ympäri kylää, että Ressan riihessä piru soittaa viulua. Ja kerrottiin myös, että kerran tansseihin tuli tuntematon mies soittamaan haitaria, pirun keuhkoa. Ihmiset tanssivat aivan näännyksissä eivätkä voineet lopettaa.104 Hyrynsalmelaiset kertovat hiukan ivallisesti seuraavaa: Ristijärven pojat ovat siitä hienotunteisia, että ne hankaavat hajusaippualla rintansakin, kun naisiin lähtevät.105

99

100

101

Hyrynsalmi Kalaisat vesistöt ja riistaisat metsästysmaat houkuttelivat 1500-luvulla Kainuuseen.

Hyrynsalmi oli liminkalaisen Hyryn talon nautinta-aluetta, ja siitä pitäjä sai nimensä.

Waters with plenty of fish and hunting grounds rich with game tempted people to come to Kainuu in the 16th century. Hyrynsalmi was the territory of the house of Hyry in Liminka, which is how the parish got its name.

57. Karpinvaara

58. Seitenoikea

Karpinvaaralla oli kaksi kulkumiestä, joista toinen käytti sanaa ääretön ja toinen verraton. Äärettömän sanoja oli oikein pikkuinen mies. Hän sanoi: ”Isännällä oli apumiehiä ääretön. Oli hänellä ääretön niitä.”106

Seitenoikean vuosisatainen hellittämätön pauhina jatkuu Ristijärven pitäjän rajalle, ja sen jälkeen Emäjoki virtaa rauhallisena Ristijärveen ja suureen Iijärveen, josta vesi soljuu Iikosken, Leppikosken ja Kiehimänvirran kautta laajaan Oulujärveen.

Emäjoen mahtavin koski on viisi kilometriä pitkä Seitenoikea, jossa nimensä mukaisesti on seitsemän oilinkia. Sen mahtavat hyrskyt nousevat keväisin uhmaamaan Kainuun takalistojen urheita koskenlaskijoita ja ryntäilevät korkeille törmille ja kallioille.

Kosken nimen kerrotaan johtuvan siitä, että eräs vienankarjalainen mies oli sauvottuaan koskea ylös uupuneena huudahtanut: ”Ennen mie seitsemän koskea ylös sauvon kuin tämän paholaisen.” Kosken nimeen liittyvä luku seitsemän on onnettomuutta ja kuolemaa tuottava enneluku, joka on yhteydessä kosken salaperäiseen ja hirmuiseen haltijattareen.

> There were two vagabonds in Karpinvaara, one of whom used the word “infinite” and the other “unequalled”. The one who said “infinite” was a very small man. He said: “The master had an infinite number of helpers. Infinite helpers he had.”

102

Seitenoikean kuohuja 1920-luvulla. Taava Oikarinen eli Hiltin Taava vetää venettä ja Taavanpoika Ville työntää veneen irti rantakivikosta ja auttaa vetäjää.

The foaming Seitenoikea in the 1920s. Taava Oikarinen, a.k.a. Taava of Hiltti is pulling the boat and Taava’s son Ville pushes the boat off the rocks on the shore and helps the puller.

Kuva, photo: Konrad Hollo. Hyrynsalmen kotiseutuarkisto, Hyrynsalmi local archives.

103

104

Kosken iloisissa tyrskyissä on kamalaa, mahtavaa alkuvoimaa ja tuhansia viekoittelevan näköisiä pyörteitä salaperäisine pulpahduksineen. Kosken voima lumoaa heikon rannalla seisojan, ja kupliva vesi tekee oudon vaikutuksen. Kosken haltijatar on viekas ja hirmuinen, säälimätön. Sen salaperäinen hahmo liikkuu hengettärenä, ja onneton se matkamies, joka silloin kosken laineille sattuu. Huhut kiertävät kosken rantamien asukkaiden keskuudessa, ja jokaisen valtaa kaamea aavistus, jos kosken enteet ilmaisevat synkkiä tapahtumia. Yöllä kuuluu kosken pauhinan keskeltä pitkäveteistä valittavaa voivotusta, kun koskenhaltijatar vaatii uhria koskenlaskijoiden urheasta joukosta.

Kaameimpana kuolonkanteleen soitto kuului keväällä 1892.

Silloin valitus oli pitkäveteinen ja ennustuslaulu muita synkempi.

Kosken niskassa pyörteet imaisivat pettävään syleilyynsä pitkän viljalastissa olevan tervaveneen, joka soljui kuin käärme mutkitellen Seitenoikean tyrskyjen läpi. Veneessä olijat nauttivat alkavan kesän ihanuudesta, ja veneen kohtalo oli kuuluisan laskumiehen, Väärälän Matin, taitavissa käsissä. Silmänräpäyksessä kylmät laineet puristivat armottomaan syleilyynsä viisi miestä, ja kumoon heitetty vene jatkoi harhailevaa matkaansa. Kosken rantamien asukkaat ymmärsivät hätähuudot ja riensivät auttamaan, mutta liian myöhään. Vain laskumiehet Väärälän Matti ja Herman Möttönen saatiin pelastettua. Kuinka monta ihmistä on Seitenoikea vaatinut uhrikseen aikojen kuluessa, on salaisuus.

Pimeiden syysöiden synkkyydessä ja salaperäisten tuohusvalkeiden valaistuksessa on Seitenoikea tumma kuin tuonelan joki, jolla tuulastajien epäselvät haamut hiljaa liikuskelevat kuin manalan peikot pitkine häipyvine varjoineen. Nämä Seitenoikean haamut leiskuvine tulisoihtuineen ja pitkine arinoineen ovat vaarallisia kuin itse koski. Seitenoikea ei aina näytä salaista voimaansa ja mahtiaan, vaan nöyränä se alistuu kuljettamaan tervat ja miljoonat tukit kohti Oulunjärven ulapoita. Mutta aina se on salaperäinen ja petollinen. Sen haltijattaren kiukku ja oikullisuus voivat milloin tahansa vaatia ihmisuhrin. Kosken haltijatarta ei ole saatu lepytetyksi. Sen varoittava ja valittava ääni ei lakkaa koskaan, vaan jatkuu läpi vuosisatojen.107

1933 hukkui Seitenoikeaan kuuluisa Väärälän Matti, ja kesti kuusi viikkoa ennen kuin ruumis löytyi. Se nousi lopulta pintaan tukkisumassa Jokikylässä. Apuna etsimisessä käytettiin kukkoa, joka laitettiin veneen kokkaan. Se haettiin Oravivaaran Mikkolasta, ja sen piti kiekaista hukkuneen kohdalla, mutta kukko kiekuikin alvariinsa. Todettiin, ettei se tiedä mitään.

Otettiin yhteys Peilipoikaan Oulun seudulla. Hän näki peilien avulla, että Matti on hukkunut Siittikoskeen, ja hän kuvaili maastonmuotoja Väärälästä alaspäin, minkälaiset pehkot siellä kasvavat, missä on syvänteitä ja mistä ruumista olisi naarattava.

Peilimiehen neuvomasta kohdasta harattiin, ja tuntui kuin jotain olisi tarttunut. Seuraavana päivänä löytyi Matin ruumis, ja turpeisesta poskesta pääteltiin ruumiin olleen maata vasten. Mutaa oli tongittu Peilipojan osoittamasta paikasta, ja luultavasti juuri silloin ruumis oli irronnut pohjasta ja ajelehtinut Jokikylään asti.108 Kun nykyiseltä Seitenoikean voimalaitokselta katsoo Hyrynsalmen suuntaan, näkyy Seitenjärven takana hiekkatörmä, jota vanhaan aikaan kutsuttiin hopeavuoreksi, koska siellä kasvoi hopeaista jäkälää. Uskottiin, että törmään on kätketty aarre, joka on asetettu semmoisella lukolla, ettei kukaan ole vielä saanut aarretta. Nyt vesi syövyttää hiekkatörmää, mutta mahtaako aarre tulla esiin?109 Seitenoikean voimalaitoksen rannanperkuutyössä löytyi kerran taikapussi rantakoivun haaraan sidottuna. Sen suu oli narulla suljettu, ja pussin sisällä oli kellertävää multaa.110

> The centuries-old, unrelenting roar of Seitenoikea (SevenStraight) carries on to the border of the Ristijärvi parish, after which Emäjoki flows peacefully into Ristijärvi and the great Iijärvi, and from there, through Iikoski, Leppikoski and Kiehimänvirta into the vast Oulujärvi. The mightiest rapids on Emäjoki is the five kilometre-long Seitenoikea, which has seven straight sections,

105

as the name suggests. In the spring, its mighty waves rise to challenge the brave rapids shooters of Kainuu and rush over high slopes and cliffs.

The name of the rapids is said to come from a man from Vienan Karelia, who exhaustedly exclaimed after paddling up the rapids: “I’d rather paddle up seven rapids than this devil here”.

The number seven associated with the rapids is an omen of misfortune and death, which is connected to the mysterious and terrible spirit of the rapids.

The cheerful waves of the rapids contain terrifying, mighty primeval power and thousands of seducing whirlpools with their mysterious bubbles. The power of the rapids charms a weak person standing on the shore, and the bubbling water makes a strange impression. The spirit of the rapids is cunning, terrible and merciless. Its mysterious figure moves in the form of a spirit, and woe betide the traveller who happens to be on the waves at that moment. There are rumours going around among the people living on the shores of the rapids, and everyone’s mind is filled with a terrible premonition if the omens of the rapids indicate dark events. At night, a monotonous, lamenting wail can be heard amidst the roar of the rapids, as the spirit demands a sacrifice from amongst the brave rapids shooters.

The most terrible sounds of the kantele of death were heard in the spring of 1892. The wail was monotonous then, and the ominous song darker than the others. At the neck of the rapids, the whirlpools sucked into their deceiving embrace a long tar boat filled with grain which meandered through the waves of Seitenoikea like a snake. The people in the boat were enjoying the wonders of the blooming spring, and the fate of the boat lay in the skilled hands of a famous rapids shooter, Matti of Väärälä. In the blink of an eye, the cold waves squeezed five men in their merciless embrace, and the tipped-over boat continued its meandering journey. The people on the shores heard the cries for help and rushed over to aid, but it was too late. Only the rapids shooters, Matti of Väärälä and Herman Möttönen, were saved. The number of victims Seitenoikea has claimed over the years is a secret.

In the gloom of dark autumn nights and the light of mysterious birch-bark torches, Seitenoikea is as dark as the River of Death, on which the vague ghosts of jacklighters move quietly like the trolls of the Underworld with their long, fading shadows.

These ghosts of Seitenoikea with their blazing torches and long hearths are as dangerous as the rapids itself. Seitenoikea doesn’t always show its secret powers and might, and will humbly carry the tar and millions of logs towards the straits of Oulujärvi. Yet it’s always mysterious and treacherous. The fury and whims of its spirit can claim a human victim at any time. No one has been able to placate the spirit of the rapids. Its warning, wailing voice will never stop, and will go on through centuries.

The famous Matti of Väärälä drowned in Seitenoikea in 1933, and it took six weeks before his body was found. It finally surfaced by a mass of driven logs in Jokikylä. To aid in the search, a rooster was tied to the prow of a boat. It was fetched from Mikkola in Oravivaara, and it was supposed to crow when it reached the drowned man, but it kept crowing all the time. People concluded that it didn’t really know anything.

The people then contacted the Mirror Boy in the region of Oulu. He saw through mirrors that Matti had drowned in Siittikoski, and described the terrain downstream from Väärälä: what kind of shrubs grew there, where the deeps were and where the body should be dragged for. People dragged at the spot indicated by the Mirror Boy, and it felt like they had caught something. The next day, Matti’s body was found, and judging by the turf on his cheek, it was concluded that the body had been lying next to the ground. People had dug at the mud on the spot the Mirror Boy had indicated, and that’s probably what loosened the body from the bottom and caused it to drift all the way to Jokikylä.

When you look towards Hyrynsalmi from the present-day Seitenoikea power plant, you can see a sandy ridge behind Seitenoikea that was once called Silver Mountain, because silvery lichen grew there. It was believed that treasure had

106

been hidden there, protected by such a lock that nobody had been able to claim it. Now the water is eroding the sandy ridge, but will the treasure be revealed?

A bear’s tooth and claw, a piece of wood with a bear’s windpipe wrapped around it, a magic stick and the skin of a winged squirrel (bringer of luck) were found in the storehouse of the house of Kaunislehto in Oravivaara. Bear’s teeth and claws were used to make a bear attack an enemy’s cattle, and the other tools were used to protect one’s own. Water poured through a bear’s windpipe is good medicine for the throat. But if booze is poured three times through the windpipe and someone is made to drink it, the drinker will become an incurable drunk for the rest of his life.

As the beaches were combed at the Seitenoikea power plant, a magic pouch was once found tied to the fork of a birch growing on the shore. The bag was tied up with a thread, and there was yellowish soil inside.

In a small cabin by Kaunislehto lived a poor couple. They couldn’t even afford to buy a cow. One night, the husband Kalle had a dream about the cow money being hidden under a rock in the rapids of Seitenoikea. In the morning, he hurried to the spot shown in the dream. From there, Kalle found a pearl mussel and, on his way home, he bought a cow from Karpinvaara.

59. Kaunislehdon talomuseo The Kaunislehto home museum

Next to Kaunislehto is a milk bay. When a man walked by it in the evening twilight, a woman wearing a shawl walked from behind the storehouse to the cabin and then vanished.

Karhunhammas ja kynsi, puu jonka ympärille on kääritty karhun kurkkutorvi, taikapuikko ja siipioravan nahka (onnen tuoja) on löydetty Oravivaaran Kaunislehdon talon aitasta. Karhun hampailla ja kynsillä on karhu saatu hyökkäämään vihamiehen karjan päälle, ja kaluilla on suojeltu omaa karjaa. Karhun kurkkutorven läpi laskettu vesi on hyvää kurkunlääkettä. Mutta jos viina lasketaan kolme kertaa kurkkutorven läpi ja juotetaan jollekin, tulee juojasta aivan rapajuoppo koko eliniäkseen.111 Piskuisessa mökissä Kaunislehdon luona asui köyhä pari. Sillä ei ollut varaa ostaa edes lehmää. Eräänä yönä Kalle-isäntä näki unen, että lehmäraha on Seitenoikean koskessa kiven alla. Aamulla mies kiiruhti unessa opastettuun paikkaan. Sieltä Kalle löysi helmisimpukan, ja kotimatkallaan hän osti Karpinvaaralta lehmän.112 Kaunislehdon vieressä on maitolaituri. Kun mies kulki sen ohi iltahämärässä, niin huivipäinen emäntä käveli aitan takaa pirtin luo ja hävisi siihen.113

107

Oravivaaran tervahaudalla 1800-luvun lopussa. At the Oravivaara tar kiln in the late 19th century. Hyrynsalmen kotiseutuarkisto, Hyrynsalmi local archives.

108

Laplanders once lived in the village of Oravivaara. The edges of Oravijärvi were full of Laplanders’ huts, and because there were lots of squirrels in the region, the Laplanders began to call the place Oravivaara (Squirrel Hill). Once when a Laplander named Irri got confrontational in fishing matters, the others killed him and dumped his body in the brook.

60. Mustansuonsärkät Oravivaaran kylällä asuivat muinoin lappalaiset. Lappalaisten kotia oli Oravijärven ympärys täynnä, ja kun seudulla oli niin paljon oravia, niin lappalaiset alkoivat kutsua paikkaa Oravivaaraksi. Kerran kun Irri-niminen lappalainen oli kalatouhussa ryhtynyt poikkiteloin, niin muut tappoivat sen ja panivat puroon.114

The first house in Oravivaara is Vanha-Mikkola (Old Mikkola), which was named after Mikko Juntunen. That is where the Juntunen family comes from. It once used to be an inn.

Predictions of Alina Juntunen of Mikkola:

Vanha-Mikkola on Oravivaaran kantatalo, ja se on nimetty Mikko Juntusen mukaan. Juntusen suku on sieltä lähtöisin. Se on vanha majatalo.

Alina’s son went to a logging site on his holidays, and Alina knew he wouldn’t come back alive. In a dream, she had been picking berries in a half-grown grove of firs which was very green. That dream foretold of death.

In another dream, an old man living nearby built a house from old logs by the road that leads to Mikkola. Alina thought the old man built the house so quickly that he was going to die soon.

Two weeks later, the young master brought a message that death had paid a visit to their house.

In one dream, water rose from the lake towards the rooms of Heikkilä. On the lake was a boat and, at its prow, a black bird that flew against the wall of the house. The clocksmith of Heikkilä died. After that, Alina saw in a dream a boat with two white birds.

The master and mistress of Heikkilä died and were buried in the same grave, both in white coffins.

Alina said it’s true that dreams go along the head and the dreamer after the dreams, but an uneducated person can’t do anything, only experiment and see what might help. She said she had only been to elementary school and written on a stone tablet with a stone pen.

Mikkolan Alina Juntusen enteitä: Alinan poika lähti lomilta savottaan, ja Alina tiesi, ettei poika tulisi enää takaisin elävänä. Hän oli unessa käynyt marjassa keskenkasvuisessa kuusikossa, joka oli hyvin vihanta. Se uni oli kuoleman enne.

Toisessa unessa naapurin pappa rakensi Mikkolaan johtavalle tielle talon vanhoista hirsistä. Alina ajatteli, että pappa teki talon niin äkkiä, että se kuolee pian. Kahden viikon kuluttua nuori isäntä toi sanan, että tuoni on vieraillut heillä.

Yhdessä unessa vesi nousi järveltä Heikkilän huoneita kohti.

Järvessä oli vene ja sen kokassa musta lintu, joka lensi talon seinään. Heikkilän kelloseppä kuoli. Sen jälkeen Alina näki unessa veneen, jossa oli kaksi valkeaa lintua. Isäntä ja emäntä kuolivat Heikkilästä samaan hautaan, ja molemmilla oli valkoiset arkut.115 Alina kertoi, että totta se on, että unet menevät päätä myöten ja näkijä unen jäljessä, mutta ei lukematon ihminen pysty mihinkään, sitä vain rupeaa kokeilemaan, mikä auttaisi.

Alina kertoi olevansa vain rihvelikoulun käynyt ja kivitauluun kivikynällä kirjoittanut.116

109

In the summer of 1935, a woman was walking towards Karpinvaara. At Lietejoki, she saw a devil. Two men rode bicycles towards her on different sides of the road, but when she reached them, one of the men vanished. The devil was a handsome man.

61. Vanha Kajaanintie Old Kajaani road

62. Lietejoki

1930-luvulla oravivaaralainen isäntä ajeli iltamyöhään hevosellaan Kajaanintietä pitkin Lietekylän tienhaaran kohdalla. Hän näki orin kahlaavan edellä syvässä hangessa kuorma perässään. Mies ihmetteli, että kukahan savottaa tähän aikaan ajaa. Kun hän saapui oriin kohdalle, ei mitään näkynyt, ei jälkeäkään.117

Erämaa oli täynnä tukkikämppiä. Jätkille riitti, kun oli halko pään alla ja tuppivyö peittona. Savottakämppäkin oli koirankaulaan salvettu. Metsää oli niin paljon, että aurinko pimeni. Moni jätkistä oli kulkuri, ja heissä eli outo levottomuus.120

Samassa risteyksessä hevonen väisti kerran tieltä sivuun, vaikkei esteitä näkynyt. Risteyksen kohdalla on liftannut myös surupukuinen tyttö. Jos hänet otti kyytiin, hän katosi aina kirkonkylän kohdalla.118

Kerran kämpälle tuli kulkumies, semmoinen huru-ukko. Se otti kepin ja sanoi, että ruvetaanpa ongelle. Pirtissä nostelivat ahvenia sillan raosta. Toinen savottamies hämmästeli humalassa: ”Katsokaa, katsokaa, pirun pojat juoksevat, ja kaikilla on lippalakit päässä.” Joku kertoi kämpällä, että kun hän oli niityllä, niin toiselle puolelle jokea tuli valtava hevoslauma. Ne lähtivät tulemaan yli, ja hän katsoi kauhuissaan, että nyt ne luo’ot polkee. Sitten hevoset katosivat. Koko lauma hukkui jokeen.121

Kesällä 1935 nainen käveli Karpinvaaran suuntaan. Lietejoen kohdalla hän näki pirun. Kaksi miestä pyöräili vastaan eri puolilla maantietä, mutta kohdalla toinen miehistä katosi. Piru oli komea mies.119

> In the 1930s, a man from Oravivaara rode along the Kajaani road on his horse late at night by the Lietekylä crossroads. He saw a steed in front of him, wading in the deep snow and pulling a load. He wondered who was transporting logs at such a late hour.

When he reached the steed, there wasn’t a trace to be seen anywhere.

Pölli-Korpinen oli armoton metsätyömies ryyppyreissuilta palattuaan. Hän teki kaksi viikkoa töitä yötä päivää valoisan aikaan. Sitten meni ryyppy päälle ja taksi alle, ja viikon se ajeli Lapissa. Kun rahat loppuivat, Pölli-Korpinen sanoi, että taas ovat niin sileitä nuo puut, että niitä on ilo ruveta sahaamaan. Tämmöistä oli koko miehen elämä. Hän kulki kämpältä kämpälle ja oli perinteinen metsäjätkä, joka ei tykännyt tavallisesta elämästä. Ihanne oli elää metsässä.

Siellä Pölli-Korpinen oli omimmassa elementissään.122

At the same crossroads, a horse once stepped aside from the road, even though no obstacles could be seen. A girl in a mourning dress has also been seen hitchhiking at the crossroads.

If you gave her a ride, she would always vanish at the village.

Iso-Höyrä oli savotassa lyönyt vetoa, kuka juoksee kilometrin kolmenkymmenen asteen pakkasessa avojaloin. Siltä paleltuivat jalat, ja siitä se sai nimensä.123

110

111

Ville of Petsamo was another colourful logger. He died in a fire at a logging cabin called Lietehovi at the Lietekylä crossroads after the men had got exhausted after heavy drinking.

Myös Petsamon Ville oli värikäs savottalainen. Hän kuoli tulipalossa Lietekylän tienhaarassa sijainneessa Lietehovi-nimisessä kämpässä, kun miehet ryyppäsivät ja uupuivat.124

>

63. Paskokoski

The wilds were full of logging cabins. All the lumberjacks needed was a log under their head and a sheath belt for a cover. The logging cabin was crudely built. There was so much forest that the sun was darkened. Many of the lumberjacks were wanderers, and there was a strange restlessness in them.

Myrkky-Tiina muistetaan. ”Se on tappanut ukin, ja isälle oli laadittu sama tuomio.” Tuo Tiina Matero asui useita kymmeniä vuosia Hyrynsalmen Kytömäen kylässä, ja hän on rikollisimpia luonteita, mitä tunnetaan.125

A vagabond once came to the logging cabin, a crazy sort of fellow.

He took a stick and said: “Let’s start fishing”. They then sat in the cabin and fished for perch from between the cracks in the floor.

Another drunken logger pointed and said: “Look, look, the devil’s sons are running, and they all have red caps on”. Someone at the cabin said that when he was at the meadow, a huge herd of horses came to the opposite bank. They began to cross the river, and he watched in terror and thought they would trample the swaths.

Then the horses vanished. The entire herd drowned in the river.

Aapeli Matero (s. 1868) oli aviossa Tiinan os. Väisäsen (s. 1873) kanssa. Kerrotaan, että kun Tiina tuli Puolangalta Aapelin nuoreksi vaimoksi Kyrön taloon, oli anoppi vihoissaan sylkäissyt Tiinan vesipataan. Tiina raivostui ja uhkasi vanhaa emäntää: ”Et enää toista kertaa pataani sylkäise.”

Mutta äkkiä Tiina heittäytyi katuvaiseksi, alkoi itkeä ja pyysi anteeksi vihastumistaan sekä ehdotteli sovintokahvien juomista.

Kahvit juotiin sillä seurauksella, että vanha emäntä kaatui lattialle ja kuoli. Tiina oli sekoittanut kuppiin ketunmyrkkyä, jota oli saanut talosta runsaasti haltuunsa vanhan ketunpyytäjä-isännän jälkeen.

Se oli Tiinan tiettävästi ensimmäinen murha. Miehensä Aapelin Tiina tappoi 1920.

Tiinalla oli tapana sanoa vihamiehilleen: ”Et saatanan perkele ole kauan elossa.” Hän sai hermokohtauksia, hyppeli, kirosi ja uhkaili kuin raivotar. Tiina ei tappanut terveitä vihamiehiään, vaan odotti heidän sairastumistaan. Sairaan ja vanhuksen kuolema ei herättänyt huomiota. Ensin hän antoi uhrilleen pienen myrkkyannoksen, joka teki tämän hyvin sairaaksi. Myöhemmin hän sekoitti tappavan annoksen.

Yhteen aikaan Tiinan perhe asui huonemiehinä Peltolan talossa, jossa Tiina yritti myrkyttää Romppaisen emännän. Tiina kutsui emännän kahville, ja kun emäntä ryyppäsi kupista pari

Pölli-Korpinen (Timber Korpinen) was a really hard logger after he returned from his drinking trips. During the bright season, he would work day and night for two weeks. Then he started drinking and took a taxi, and spent a week driving around Lapland. When the money ran out, Pölli-Korpinen said the trees were again so smooth that it was a pleasure to start sawing them. His entire life was like this. He went from one logging cabin to another, and was a traditional lumberjack who didn’t like ordinary life. Living in the forest was his ideal. There, Pölli-Korpinen was in his own element.

At the logging camp, Iso-Höyrä (Big Loony) made a wager about who would run a kilometre barefoot when it was -30 degrees outside. His feet were frozen, and that’s how he got his name.

112

Kajaanin vanha vankilarakennus, the old prison of Kajaani. Elias Lรถnnrotin arkisto, The Elias Lรถnnrot archive. SKS KIA.

113

114

kertaa, hänelle tuli huono olo. Hän pääsi konttaamalla kartanon poikki omalle puolelleen. Akkunasta nähtiin, kun Tiina juoksi ulos ja kaatoi kiireesti kahvipannun sisällön maahan ja pesi pannun.

Emäntä ei voinut todistaa oikeudessa myrkyttämisestä, koska hänellä oli oikeastikin pyörtymistauti.

Vuonna 1923 Tiina tuomittiin talvikäräjillä elinkautiseen kuritushuonevankeuteen. Hän anoi armoa korkeimmasta oikeudesta, mutta tuomio säilyi. Kun Tiina oikeudenkäynnin aikana toimitettiin Kajaanin kihlakunnan vankilaan, hän yritti siellä hirttää itsensä, mutta se saatiin estetyksi. Käräjöinnin aikaan ei Tiina kertaakaan sotkeutunut puheissaan, vaan kylmäverisesti ja harvinaisen viisaasti puolusti itseään. Tuomiota odotellessaan Tiina kysyi ulkona, että hetikö hänet hirtetään. Kun hänelle luettiin tiistaina oikeuden päätös, oli hän jo keskiviikkona kuollut. Kerrotaan, että hän tappoi itsensä syömällä vankilan pesutuvassa lipeäkiveä.

Kuinka monta vihamiestään Tiina sitten vuosikymmenten saatossa tappoi? Uskotaan hänen tappaneen ainakin yhdeksän kyläläistä. Ulkonäöltään Tiina oli pieni, kurttunaamainen ja hyvin häijyn näköinen. Katse oli kammotusta herättävä, ja koko olemus herätti levottomuutta. Tiina piti huolen siitä, etteivät kyläläiset eläneet liian vanhoiksi.

Hyrynsalmen kievarin emäntä Kaisa Anttonen kertoi, että myös Tiinan isoäiti oli ollut hirveä ihminen, taikuri, joka teki ikänsä pahaa. Talollinen Esko Kinnunen Välilehdosta Kytömäen kylästä mainitsi, että kun tuo noita-muori kuoli, pirut tulivat häntä hakemaan ja hän huusi: ”Irvistä mitä irvistät, en minä pelkää!” Hengen ja ruumiin tuskissaan muori kaivoi sormella silmän päästään, niin että silmämunuainen jäi riippumaan poskelle. Hän nakkasi sen lattialle: ”Tuossa on pirulle!”126

Tiina the Poisoner is well remembered. “She has killed ‘grandpa’, and the same fate has been reserved for ‘dad’”. Tiina Matero lived for several decades in the village of Kytömäki in Hyrynsalmi, and she had one of the most criminal minds ever known.

Aapeli Matero (b. 1868) was married to Tiina, born Väisänen in 1873. It is said that when Tiina came from Puolanka as Aapeli’s young wife to the house of Kyrö, the angry mother-in-law spat into Tiina’s water cauldron. Tiina was furious and threatened the old mistress: “You won’t spit into my cauldron again”.

But then Tiina got repentant, began to cry and apologized for losing her temper, and suggested they should drink coffee to make things up. They had coffee, and as a result, the old mistress fell down on the floor and died. Tiina had spiked the cup with fox poison, which she had received from the house in abundance after the death of the old master, a fox hunter. This was believed to have been Tiina’s first murder. She killed her husband Aapeli in 1920.

Tiina used to say to her enemies: “You bloody devils won’t live for long”. She had nervous fits, jumped, cursed and uttered threats like a rage spirit. Tiina didn’t kill healthy enemies, but would wait until they got sick. The deaths of the old and the sick wouldn’t attract attention. She would first give her victims a small dose of poison that would make them very sick. Later, she would administer the lethal dose.

At one point, Tiina and her family were living as lodgers at the house of Peltola where Tiina attempted to poison the mistress of Romppainen. She invited the mistress for coffee, and after the mistress had taken a couple of sips, she began to feel sick.

She was able to crawl through the yard to her own side. People saw from the window how Tiina ran out and quickly poured the contents of the coffee pot on the ground and washed it. In court, the mistress couldn’t testify about the poisoning because she had a fainting disease.

Kaisa Anttosta kutsuttiin Pellavalääkäriksi. Tuo Salmelan Kaisa oli kansanparantaja. Se paransi ihottuman sillä lailla, että pani pellavakankaan ihottuman päälle.127

115

116

117

Rinteen torppa, the croft of Rinne. Kytömäki. Kuva, photo: Konrad Hollo. Museovirasto, National Board of Antiquities.

118

In 1923, the winter court sentenced Tiina to lifetime imprisonment. She appealed to the Supreme Court for clemency, but the conviction was upheld. When Tiina was taken to the Kajaani regional penitentiary during the trial, she attempted to hang herself, but this was prevented. During the proceedings, Tiina never stumbled on her words, but defended herself in a cold-blooded and unusually smart manner. While waiting for the sentencing, Tiina asked outside the court room if she would be hanged right away. The sentence was read out in court on Tuesday, and by Wednesday, she was dead. It is said that she killed herself by eating caustic soda in the prison laundry.

So how many enemies did Tiina kill over the years? It is believed that she killed at least nine villagers. Tiina was small, had a wrinkled face and looked very nasty. Her gaze was terrifying, and her whole character caused uneasiness. Tiina made sure the villagers wouldn’t live for too long.

Kaisa Anttonen, hostess of the Hyrynsalmi inn, said that Tiina’s grandmother had also been a terrible person, a magician who performed evil deeds throughout her life. Landowner Esko Kinnunen from Välimäki in the village of Kytömäki said that when the old witch died, the devils came to get her and she shouted: “Grimace as you may, I’m not afraid!” In her pains of spirit and body, she gouged an eye out of her head with her finger, so that the eyeball hung out on her cheek. She tossed it on the floor and said: “That’s for the devil!”

64. Vortikka Talon tyttö meni naimisiin kuljeksivan jätkän kanssa ja asui loisena kotitalossaan, kun mies kuljeksi maailmalla. Tyttö riitaantui kotiväkensä kanssa ja kokosi aamulla kontillisen evästä, taloustavarat ja kirveen, heitti lapsen kontin päälle ja perintölehmän vitsapäitsissä jälkeensä ja painui metsään ison kuusen juurelle, jonne rakensi asunnoksi havumajan samana päivänä. Seuraavan yön tyttö ja lapsi viettivät jo omassa majassa. Vihdoin mies kotiutui ja löysi metsästä akkansa ja virkkoi: ”On tämä kiusanpaikka.” Ja niin kodin nimeksi tuli Kiusala.128

> The daughter of a landowner married a wandering lumberjack and lived in her own home as a parasite as her husband was wandering around. She had a quarrel with her parents and, in the morning, gathered up a backpack full of food, domestic tools and an axe, put her baby on top of the backpack and her inherited cow on a leash, and went into the forest to the foot of a large fir, where she built a brushwood hut to live in on the very same day. The next night, the girl and her baby were already in their own hut. Finally, the husband got home, found his wife in the forest and said: “What a bothersome place”. And so their home was named Kiusala (Botherhome).

Kaisa Anttonen was known as the Flax Doctor. This Kaisa of Salmela was a folk healer. She cured a rash by putting a piece of flax fabric on it.

119

As you wade up a hill in the winter, the snow reaches all the way up to the sheath belt. Järviaho was the oldest house in Lietekylä. Its master was a magician, and had used a bear to drive his cows from the pasture; but one time, the bull was caught behind and was stuck in the mud. That’s how Lietejärvi (Mud Lake) got its name.

65. Lumivaara Kun Lehmiahon muori oli paapona Lumivaarassa, niin ruma henki otti lapsen ja repi äitiä, ettei se pysynyt vuoteessa. Keritsimet lentelivät ja lapsi keikkui ilmassa. Muori koetti korjata kirjan kanssa.

Haettiin toisen talon isäntä, kirjamies. Ruma tuli isäntää vastaan ja löi lähtiessään oven kiinni, ja se oikein näkyi.129

67. Paljakanvaaran näkötorni The Paljakanvaara observation tower

> When the old lady of Lehmiaho was in Lumivaara as a nanny, an ugly spirit took the baby and tore the mother so badly that she couldn’t stay in bed. The shears were flying around and the baby rocked in the air. The old lady tried to stop it with the Holy Book. The master of another house, a learned man, was sent for.

The ugly spirit came towards the master and slammed the door on its way out, and you could actually see it.

Paljakan metsissä on paljon karhuja ja pitkä kuusikarsikko karhuntapon muistona. Korpien suurissa kuusikoissa, ikihumisevissa korkeissa pylvässaleissa ovat pohjalaisten pyhätöt, vanhat uhrilehdot ja karsikot. Ja tuhatvuotisten honkien kylkiin on leikattu muistelot suurista tapahtumista. Niissä on merkinnät vihollisten karkottamisista, uhkarohkeista sankariteoista, uljautta ja uhmaa kysyvistä taisteluista karhuja, susia ja muita metsänpetoja vastaan.

Siellä on merkintöjä hallavuosista ja hirveistä ruttotaudeista. Korpiaateluuden tunnusmerkkejä ovat karsikkokappaleet, kaadettujen petoeläinten raateluhampaat ja pääkallot. Sittemmin Paljakka on paljaaksi kaskettu moneen kertaan.131

66. Lietejärvi Talvisin vaaranrinnassa kahlatessa lumi ylettyy tuppivyöhön asti.

Järviaho oli vanhin talo Lietekylällä. Sen isäntä oli taikuri, ja se on karhulla ajattanut lehmänsä laitumelta, mutta kerran sonni jäi jälkeen ja juuttui lietteeseen kiinni. Siitä Lietejärvi sai nimensä.130

Paljakan asutusalue oli sotien jälkeen tunnettu helluntailaisuudestaan. Maallikkosaarnaaja Nantte Tolonen (1900–1968) kulki invamopollaan saarnaamassa ja soittamassa virsikannelta Paljakassa. Hän julisti havainneensa, että kaikkialla, missä oli maahan kätketty murhattu ja siunaamaton ruumis, vanhempi tai lapsi, on huomattu kummittelua. Jos rikos tuli ilmi ja ruumis ja luut löydettiin, ne vietiin hautausmaahan, samoin taikapussit. Silloin kummittelu lakkasi! Raamatun lukemisella ja tosiuskovaisten manauksilla saatiin kummittelu lakkaamaan.132

120

Kerran Nantte aprikoi, kummittelevatkohan itsemurhaajat ja saavatko kastamattomat lapset pakanoiden osan. Kummittelua hän oli itsekin havainnut: Kummitus sytytteli kesähelteellä pellon reunamia ja nakkeli pirtin uunilta esineitä. Eräässä talossa se tökki ja näpisteli nukkuvia. Nantte tiesi myös taikureita, joilla oli hautausmaan multia, vainajien varpaita ja sormia nyyteissään. Ne kummittelivat, kunnes ne vietiin takaisin hautausmaahan.133

> In the woods of Paljakka are lots of bears and a long pruned stand as a memory of the slaying of a bear. In the large groves of firs, in the eternal high halls of pillars, lie the holy places of the Ostrobothnians, the old sacrificial groves and memorial trees.

Memories of great events have been recorded on the trunks of thousand-year-old pines. There are records of chasing away the enemies, of bold heroic deeds, of daring and defiant battles against bears, wolves and other beasts of the forests. There are markings about frost years and terrible plagues. The signs of wildwood nobility are the primeval trees, the fangs and skulls of slain animals.

Since then, Paljakka has been burn-beaten bare many times.

Nantte Tolonen 1950-luvulla, Nantte Tolonen in the 1950s.

Kuvan omistaa, photo owned by Elija Tolonen.

The inhabited area of Paljakka was known after the wars for the Pentecostal faith. Lay preacher Nantte Tolonen (1900−1968) travelled around on his moped to preach and play hymns on a kantele in Paljakka. He proclaimed that wherever a murdered and unblessed body, adult or child, had been hidden in the ground, there had been haunting. If the crime was discovered and the body and bones found, they were taken to the cemetery, along with the magic pouches. Then the haunting would stop!

By reading the Bible and by the exorcism performed by true believers, the haunting was ended.

Once Nantte wondered if those who committed suicide came back to haunt, and if unbaptized children had the fate of the pagans. He had seen haunting himself: in the heat of summer,

121

a ghost lit fires on the edges of fields and tossed objects from the fireplace of a cabin. In one house, it poked and pawed at sleeping people. Nantte also knew of magicians who had churchyard soil and dead people’s toes and fingers in their sacks. They were haunted until they were taken back to a cemetery.

Yhdesti Väisälän äijä jauhatti myllyssä viljaa ja söi talkkunaa.

Kiukaan takaa alkoi kuulua ääniä. Mies nakata hurautti lusikallisen talkkunaa nurkkaan ja huikkasi: ”Tuossa on sullekin!” Enää ei kuulunut hiiskahdustakaan.137

>

68. Komulanköngäs The Komula mill

When Komula needed a mill, a mill brownie appeared in a dream and said the waterfall would be a suitable place. That is where the mill was built. It is the place where the oat-bellies of Kytömäki have ground their grain.

Kun Komulaan piti saada mylly, ilmestyi myllytonttu unessa ja sanoi, että köngäs olisi sopiva paikka. Siihen mylly rakennettiin. Siellä Kytömäen talkkunamahat ovat käyneet jauhattamassa viljansa.134

There is a famous spirit in the mill of Komula. Once when there was enough frost on the ground to leave tracks, a grinder inside the mill heard another man arrive. He could hear the bells jingling. The newcomer tied his horse to the corner of the sauna and put hay in front of it. The grinder wondered why he had started jingling the bells so early. But when he went out to meet the newcomer, there was no one in sight.

Komulan myllyssä on tunnettu haltija. Kun kuuraa oli maassa sen verran, että jäljet näkyivät, kuuli jauhattaja myllyssä toisen myllymiehen tulevan. Kulkuset kuuluivat. Myllymies kiinnitti hevosensa saunan nurkkaan ja heitti heiniä eteen. Jauhattaja ihmetteli, että kylläpä se laittoi aikaisin kaikki helyt soimaan. Mutta kun se meni tulijaa vastaan, ketään ei näkynyt.135

One time, Riika of Peltola was grinding grain with her daughter Helvi. They filled the bin with grain in the evening and decided to get a few hours of sleep on the bench of the Komula cabin.

At night, she heard a voice: “Time to leave”. Riika ignored the order and turned over. After a little while, a louder voice said: “Time to leave”. The daughter woke up. Riika now realized that things weren’t right and said to her daughter: “We must leave”.

When they got to the mill, the last grains were being ground.

Soon the mill would have been running empty.

Kerran Peltolan Riika oli jauhattamassa viljaa Helvi-tyttärensä kanssa. He laittoivat illalla ratin täyteen jyviä ja päättivät mennä Komulaan pirtin penkille nukkumaan muutamiksi tunneiksi. Yöllä kuului ääni: ”Lähteä kuin lähteä.” Riika ei välittänyt komennosta, käänsi vain kylkeä. Vähän ajan päästä kuului kovemmin: ”Lähteä kuin lähteä.” Tytär heräsi jo. Riikakin hoksasi, ettei kaikki ole ihan kunnossa, ja sanoi tytölleen: ”Lähteä pitää.” Kun he saapuivat myllylle, niin kynässä olivat viimeiset jyvät menossa. Kohta olisi mylly pyörinyt tyhjää.136

The old man of Väisälä was once grinding grain in the mill and eating powdered oats. He began to hear noises from behind the stove. He tossed a spoonful of oats in the corner and shouted: “There’s some for you, too!” No more noises were heard.

122

Komulanköngäs. Kuva, photo: Konrad Hollo. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

123

Naurisahon talo 1954. The house of Naurisaho in 1954. Kuva, photo: Kersti Rechardt. Museovirasto, National Board of Antiquities.

124

Kun Kauko laittautui illalla nukkumaan alakerran kamariin, niin yöllä alkoi kuulua yläkerrasta huutoa: ”Miksi sinä minut tänne tukehdutat! Miksi sinä minut tänne tukehdutat!” Ääni kuului aina vain äänekkäämmin ja vaativammin. Kauko järkyttyi niin, että kantoi perunatkin ulos kellarista ja teki asiat siitä lähtien nurinpäin.140

69. Syväjärvi Väisälän kylässä eli 1900-luvun alkupuolella Naurisahon ukko, joka oli vanha myrrysmies. Hän haki mahtia kalmapaikoista, tienristeyksistä ja muista semmoisista paikoista, joissa hän luuli vainajien käyvän. Naurisukko teki pahaa. Kerran kun hän riiteli Syväjärven kaloista Pienenmäen ukon kanssa, niin kalat katosivat järvestä.138

> At the beginning of the 20th century, in the village of Väisälä lived the old man of Naurisaho (Turnip Glade), who was an old wizard. He sought power from burial sites, crossroads and other places that he believed were visited by the dead. Turnip Man did evil things. One time when he had an argument about the Syväjärvi fish with the old man of Pienimäki, the fish disappeared from the lake.

Yhdesti pitäjän nimismies Erik Oskar Sten (s. 1832) saapui Naurisahoon mittaamaan lehmää ulos talosta. Silloin Naurisukko laittoi tapin reikään ja kiristi. Tämä ele pökerrytti miehen, mutta pian hän virkosi ja ukolle valkeni, ettei Sten niin kamalasti tuskaa kärsikään, ja Naurisukko totesi: ”Pitääpä naulaa lujittaa!” Lopuksi ukko sanoi nimismiehelle: ”Tiedät meillä käyneesi!”

Alkoi liikkua huhu, että ukko olisi taikonut Steniin taudin. Puolankalainen suuri taikuri Reeta Mulari arveli Naurisukon laittaneen Steniin huussin pilat. Sten menikin hyvin huonoksi, ja Naurisukko vieraili sairasvuoteen äärellä. Steniin tuli jonkinlainen mätäsyöpä.

Tauti olisi kuulemma korjaantunut ukon voiteella, joka valmistettiin nauriista ja tervasta, mutta oli liian myöhäistä peruuttaa tautia, koska se oli mennyt jo hyvin pitkälle.

Stenin oma perhe oli hyvin siistiä väkeä. Heillä oli kuulemma kolme lehmää, joille ei syötetty ihmislantaa. Stenin hautakivessä lukee: ”Rauha kammioissaan.” Naurisahon ukon kerrotaan noituneen Stenin hengiltä 30.1.1869.139

One time, Sheriff Erik Oskar Sten (b. 1832) came to the house of Naurismäki to seize a cow for debts. Turnip Man put a plug in a hole and tightened it. This stunned the sheriff, but he soon came to and the old man realized that Sten wasn’t suffering very much. Turnip Man said: “Must tighten the nail!” Finally, the old man said to the sheriff: “Now you know you’ve been to our house!”

Rumours started spreading that the old man had vexed Sten with a disease. The great magician from Puolanka, Reeta Mulari, reckoned that Turnip Man had used outhouse waste to ruin Sten’s health. Sten did indeed get very sick, and Turnip Man visited his sickbed. Sten got some kind of purulent cancer. The disease supposedly could have been cured by the old man’s salve that was made of turnip and tar, but it was too late to heal the disease because it was too advanced.

Sten’s own folks were very neat people. It is said they had three cows that were never fed with human manure. Sten’s headstone reads: “Peace in their chambers”. The old man of Naurisaho is said to have hexed Sten to death on January 30, 1869.

Naurisahon ukon kuolemasta oli kulunut jo kauan, kun ukon aittaa alettiin purkaa 1950-luvulla. Aitassa säilytettiin ukon taikakaluja, ja purkutyön yhteydessä ne siirrettiin uuden Naurisahon vintille.

Sukulaismies Kauko kulki vintissä ja nakkasi maton raadon taikavehkeiden päälle, jotta ne olisivat pois silmistä.

125

A long time had passed since the death of the old man of Naurisaho when the old man’s storehouse was dismantled in the 1950s. The old man’s magical tools were stored in the storehouse and, after the dismantling, they were moved to the attic of the new Naurisaho. His relative Kauko walked in the attic and threw an old worn-out rug over the magical tools to get them out of sight.

When Kauko went to bed in the downstairs chamber in the evening, he began to hear screaming from upstairs: “Why are you choking me in here? Why are you choking me in here?” The voice got louder and more demanding. Kauko was so shocked he even carried the potatoes out of the cellar and, from that time on, did everything backwards.

Kaiskojärvi is so deep its bottom hasn’t been found. A man once tried to measure the lake by tying three spinning-wheel reels’ length of thread together, but he still didn’t reach the bottom.

At night, the man was told that if he’d added in a fourth reel, he would have ended up at the bottom himself.

70. Kaiskojärvi

71. Eksyttävänvaara

Kaiskojärvi on niin syvä, ettei sen pohjaa ole löydetty. Kerran eräs mies koetti mitata järveä panemalla kolme rukin rullallista lankaa pääksekkäin, eikä vieläkään pohjaa kuulunut. Yöllä miehelle sanottiin, että jos olisit pannut vielä neljännen rullallisen, niin olisit itse joutunut syvyyksiin.141

Eksyttävänvaaraan menehtyi rappareita isonvihan aikana. Siellä on niityn keskellä kumpu, jonka päällä on lähteen silmä. Taru kertoo, että venäläisten raatoja on upotettu lähteeseen, Kalmaköykämään.

Vesi on kirkasta, mutta rannat ovat ruosteen peittämät.

Edelleen jos vaaralle matkaa pitkäperjantaina, kuulee hiihtäjän laskeutuvan rinnettä alas, mutta hiihtäjää ei näy. Hiihtäjä tulee lähemmäksi ja lähemmäksi, ja kehä ympärillä pienenee ja ääni voimistuu.

Vaaralla on nimetty paikkojakin kuolleiden rappareiden mukaan. Siellä on Kalloniitty, ja Venäläislammikko on Eksyttävänpurossa. Venäläisten ruumiit on kuulemma kuljetettu Lylyjärven saareen ja haudattu sinne. Saarta sanotaan Venäläissaareksi.143

Near the lake is the field of Roinila. Nothing grows there because the master ploughed it on Ascension Day. The master had forgotten it was a holy day, and when his neighbour passed by, he asked the master why he was ploughing on a holy day. “I plough because there’s only a little left,” replied the master. “As fruitless as the corner of Roinila’s field” is a local saying.

Järven lähellä sijaitsee Roinilan pelto. Se ei kasva, koska isäntä kynti sen helatorstaina. Isäntä ei muistanut, että on pyhä, ja hänen naapurinsa kyseli ohi kulkiessaan, että miksi sinä pyhänä kynnät. Kynnän, kun on enää vähän jäljellä, vastasi isäntä. ”Se on niin maho kuin Roinilan pellon nurkka”, sanotaan.142

126

Nauriahon tiet채j채ukko 1915. The magician of Naurisaho in 1915.

Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

127

If someone got lost in the forest, the forest mistress made them a meal. The forest master helped the mistress, and their daughter, the forest maiden, was very beautiful.

Russian raiders perished in Eksyttävänvaara (Misleading Hill) during the Greater Wrath. There is a barrow in the middle of a meadow, and on it, the eye of a spring. Stories say that bodies of Russians have been drowned in the spring, Kalmaköykämä.

The water is clear, but the shores are covered with rust.

If you travel to the hill on Good Friday, you’ll hear a skier descend down a hill, but no skier can be seen. The skier gets closer and closer, the arc around him gets smaller, and the sound gets louder.

Some places on the hill have even been named after dead Russian raiders. There is Kalloniitty (Skull Field), and Venäläislammikko (Russian Pond) in Eksyttävänpuro (Misleading Brook). It is said the bodies of the Russians have been transported to the island in Lylyjärvi and buried there. The island is called Venäläissaari (Russian Island).

73. Tärpättitehdas Turpentine factory Löytöjoen terva- ja tärpättitehdas eli niin sanottu Hallan ukon tervauuni sijaitsee Hallan tilan naapurissa Löytöjoen varressa, noin 16 kilometrin päässä Hyrynsalmen kirkonkylältä. Tehtaan rakennutti vuonna 1924 Johan Alfred Heikkinen eli Hallan ukko (1863–1938). Heikkinen oli valtiopäivämies ja monipuolinen elinkeinojen kehittäjä.

72. Saarijärven aarnialue The Saarijärvi primeval area

Hallan ukko elvytti Hyrynsalmella poronhoidon, havaittuaan jäkäläisen maan siihen mainiosti soveltuvan. Hallan ukko oli tutustunut poronhoitoon kauppamatkoillaan Kuusamossa, ja hankki itselleen aluksi ajo- ja siitosporoja Kuusamosta ja Vienan Karjalasta. Ukko perusti vuonna 1888 Suomen eteläisimmän poropaliskunnan, johon enimmillään kuului yli 5000 poroa. Poromiesten keskuudessa on näihin päiviin asti sanottu: ”Hallan paliskunta on yhtä vanha kuin Poro-Oskari.” Oskari asui Haapolan maisemissa ja oli syntynyt vuonna 1888.

Metsäpolulle ei saa maate ruveta, eikä tulta tehdä, kun sydänmaalta tulee tie taloon. Metsänhaltija ei anna siinä nukkua.144 Jos joku sattui metsään eksymään, niin metsänemäntä laittoi ruoan. Metsänisäntä oli emännän apuna, ja tytär metsänneito on ollut hyvin kaunis.145

1910-luvulla vietettiin Kainuussa poromiesten juhlia, poropäiviä, joissa neuvoteltiin poronhoitoon liittyvistä käytännön kysymyksistä ja kilpailtiin poroajoissa. Erityisen juhlalliset olivat vuonna 1912 Hallassa järjestetyt poropäivät. Porojen lisäksi oli päivillä, etenkin vuonna 1915, puheenaiheina aktivistitoiminnan aloittaminen, Suomen toivottava itsenäistyminen ja Vienan liittäminen tulevaan Suur-Suomeen.

> One must not lie down on a forest path or build a fire where there is a path from the heartland to a house. The forest spirit won’t let one sleep there.

128

Hallan porop채iv채t, The Halla reindeer days. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

129

Hallan porop채iv채t, The Halla reindeer days. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

130

Hallan porop채iv채t, The Halla reindeer days. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

131

Hallan Ukon viimeinen ehtoollinen 1938, Vieraina Parkanon Paroni Wrede, Hyrynsalmen rovasti Liimatta ja rovasti Nordlund.

The last rites of the old man of Halla in 1938, with visitors Wrede, the Baron of Parkano, Vicar Liimatta of Hyrynsalmi and Dean Nordlund.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

132

which at its peak had 5,000 reindeer. Reindeer herders up to these days have said: “The Halla reindeer herding district is as old as Reindeer Oskari”. Oskari lived in Haapola and was born in 1888.

Hallan talo oli kuuluisa vieraanvaraisuudestaan. Sieltä ei kulkijaa ajettu pois, ja itse kullekin löytyi talosta pientä työtä. Hallan ukon ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa metsänhoitaja Wrede eli Parkanon parooni ja Ilmari Kianto.

In the 1910s, reindeer herders’ festivals called reindeer days were held in Kainuu, where practical questions about reindeer herding were discussed and men competed in reindeer sleigh races. The reindeer days held in Halla in 1912 were particularly festive. Besides reindeer, topics of discussion at reindeer days, particularly in 1915, included the organization of nationalist activism, Finland’s desirable independence, and the annexation of Viena into the future Greater Finland.

Hallassa oli kaiken näköistä reppasijaa, ei niillä ollut edes talvikamppeita saapuessaan. Ne keräsivät pakkaskauden koivun varpuja ja tekivät luutia. Ja ei suinkaan siinä montaa luutaa edes syntynyt, pääasia että oli hommassa mukana. Hallan ukko otti jokaisen vastaan ja järjesti jotain työtä. Akka ja mökki ja poro poro poro, suositteli Hallan ukko kaikille.146 Hallan talossa oli pirtti, kolme kamaria ja keittiö. Leivontapäivänä vitsailtiin, että leivät ajettiin hevosella uuniin paistumaan. Yksi kamari oli nimetty Riemulaksi. Miksikä lie sen sillä lailla ristineet?147

The house of Halla was famous for its hospitality. No traveller was ever turned away, and everyone would find a small job at the house. Friends of the old man of Halla included forester Wrede, a.k.a. the Baron of Parkano, and Ilmari Kianto.

Tuli vihasi Hallan ukkoa. Häneltä paloi kaksi taloa, Pöytävaara ja Pihlaja. Vanhat puhuivat kahdesta, jotka ihmistä voivat vihata.

Ne ovat vesi ja tuli.148

All sorts of wretches came to Halla. They didn’t even have winter clothes when they arrived. During frost season, they gathered up birch branches and made brooms. They didn’t even manage to make many brooms; the important thing was that they took part in the job. The old man of Halla received everyone and arranged some kind of work. A wife, a cabin and reindeer, reindeer, reindeer, was the old man of Halla’s recommendation for everyone.

Hallan talo on siirretty Helsingin Seurasaaren ulkomuseoon 1965.

> The Löytöjoki tar and turpentine factory, or the so-called tar stove of the old man of Halla, is located next to the Halla farm by Löytöjoki, about 16 kilometres from the village of Hyrynsalmi. The factory was built in 1924 by Johan Alfred Heikkinen, also known as the old man of Halla (1863−1938). Heikkinen was a member of the Diet of Finland and a developer of a variety of different industries.

The house of Halla had a living room, three bedchambers and a kitchen. On baking day, people joked that the bread had to be driven into the oven by horses. One of the bedchambers was named Riemula (Joy Room). Wonder why they decided to call it that?

The old man of Halla revitalized reindeer herding in Hyrynsalmi after discovering that lichen-covered earth was ideally suited for it. He had been introduced to reindeer herding during his trading trips to Kuusamo, and first obtained sleigh reindeer and breeding reindeer from Kuusamo and Vienan Karelia. In 1888, the old man founded the southernmost reindeer herding district in Finland,

Fire hated the old man of Halla. He lost houses of Pöytävaara and Pihlaja to fires. The old people said there were two that could hate a man. They were fire and water.

The house of Halla was moved to Seurasaari open-air museum in Helsinki in 1965.

133

Lähellä Hilppoa on Heinijärvi, ja sen rannalla olleessa talossa on kuuleman mukaan asunut kaksi henkeä ja yksi silmä.151

74. Tuomijoki

> Toivo Hiltunen löysi suuren jokihelmisimpukan Tuomijoen suusta, suuren onkikiven vierestä, uintireissullaan 1934 ja myi sen Konrad Hollolle. Kananmunan muotoisella helmellä oli pituutta 150 mm ja paksuutta 80 mm. Hollo maksoi helmestä 3 000 markkaa, ja sillä rahalla sai siihen aikaan kolme lehmää. Helmen kerrotaan päätyneen Englannin kuningashuoneelle.149

The abandoned house of Hilppo is located by the old church road of Puolanka and Hyrynsalmi at Haapolanvaara, a league west of the church. Hilppo is an old site of a house where seven brothers lived. The Russian enemies once came at night to Hilppo and burned it to the ground. All that was left were the ruins in the middle of a forest.

In the late 18th century, a priest walking by Hilppo heard chatter from amidst the junipers: “Chit, chit, chit, chat, chat, chat, priest, priest, priest.” The priest tried in vain to find the noisemakers, but they just circled around him chattering wherever he turned. He said they needed him because they hadn’t been buried. The priest then went and blessed the place.

> Toivo Hiltunen found a large pearl mussel at the mouth of Tuomijoki, next to a large fishing rock, on his swimming trip in 1934 and sold it to Konrad Hollo. The egg-shaped pearl was 150 mm’s long and 80 mm’s thick. Hollo paid 3,000 markkas for the pearl: in those days, that would have bought you three cows. The pearl is said to have ended up in the hands of the British Royal Family.

Near Hilppo lies Heinijärvi, and it is said that in a house on its shore lived two spirits and an eye.

75. Hilppo

76. Koppeloniemi

Hilpon autio on Puolangan ja Hyrynsalmen vanhan kirkkotien varressa Haapolanvaaralla, virsta kirkosta länteen päin. Hilppo on vanha talonpaikka, ja siellä asui seitsemän veljestä. Kerran vihovenäläiset tulivat yöllä Hilppoon ja polttivat sen täysineen.

Jäljelle jäivät vain rauniot metsän keskelle.

1700-luvun lopussa pappi kuuli Hilpon ohi kulkiessaan katajistosta surinaa: ”Sipi, sipi, sipi, supi, supi, supi, pappi, pappi, pappi.”

Turhaan pappi haki äänenpitäjiä, ne vain kiertelivät säpisten, jos mihin kääntyi. Hän sanoi, että siksi ne kaipasivat kun ovat hautaamatta. Pappi kävi paikan siunaamassa.150

Pohjolassa eivät viihdy ravut eivätkä aatelisherrat. 1883 nimitettiin Hyrynsalmen hoitoalueen metsänhoitajaksi 1853 syntynyt vapaaherra Gustaf Wrede. Hoitoalue käsitti Hyrynsalmen ja Ristijärven pitäjien valtion maita sekä osia Suomussalmen, Kuusamon ja Puolangan pitäjien valtion maista. Paroni vietti Hyrynsalmella vain kymmenen vuotta, mutta jätti syvän jäljen.

Paroni Wrede oli kansanomainen ja omaperäinen. Hän oli leikkisä ja pieniin kujeisiin taipuvainen ja herätti huomiota karjalaismallisella puvullaan ja jonkin verran oudolla käytöksellään. Paroni oli

134

135

mukana kaikissa metsään liittyvissä töissä. Hän oli aina ensimmäisenä lähdössä leimuuseen ja paloja sammuttamaan ja oli poloinen menettää toisen kätensäkin, kun kuumana kesäpäivänä syttyi kruunun metsässä Nuottijärven kupeella mätäskangas palamaan.

Taloon tultuaan paronilla oli tapana katsastaa työkalut, ja saattoipa hän kokeilla viikatteen kuntoa niittämällä pihaheinikon. Isäntien kanssa hän veti sormikoukkua tai kävi sylipainiin.

Painikaverin piti antaa kunnon vastus. Paroni uhosi: ”Mitä korkeampi heinikko, sitä kauniimpi luoko.”

Sattuipa kerran paremmin pukeutunut virkamies paikalle, kun paroni istuskeli kaivon kannella levähtämässä. Virkamies huusi: ”Juotapa ukko minunkin hevostani.” Wrede teki työtä käskettyä ja virkamies heitti palkkioksi lantin. Paroni vielä kyseli: ”Taidatte olla korkea-arvoinen herra?” ”Olen pitäjän kanttori”, kuului vastaus.

Kun Wrede tahtoi pilkata isoja herroja, se meni makaamaan sontalavalle mahalleen. Kerran tuli vastaan nimismies ja luuli paronia venäläiseksi, sillä kun oli pitkä parta. Nimismiehellä oli katkennut saverikko, ja se kysyi Wredeltä, jos Venäjän mies olisi hyvä ja tekisi hänelle saverikon. Paroni siihen, että kyllä hän nimismiehelle saverikon tekee. Sitten se oli nauranut.

Hallan ukko ja Parkanon paroni olivat ystävykset. Kerran ukot lähtivät kaksin hevoskyydillä Karjalaan, ja talvitiellä tuli hevosmies vastaan. Oli pohdittu, kumpi ohjaa hevosensa umpeen ja antaa toiselle tietä. Kun vastaantulija ei antanut tilaa, paroni tuhahti: ”Iso mies vaan pieni virka!”

Wrede vieraili Helsingissä senaattori-veljensä kotona ja paineli siellä suoraan keittiöön. Rouva ei kansanomaiseksi muuttunutta Wredeä tuntenut ja alkoi häädellä pois. Wrede sanoi lähtevänsä, kunhan ensin söisi kontistaan. Mutta rouva ehti jo soittaa poliisit.

Ja niin Wredeä revittiin katua pitkin. Veli ajoi vastaan parivaljakoilla ja sai Wreden selittelyn päätteeksi huostaansa. Samalla reissulla Wrede kyseli torilla kauppiailta yhden ison peilin hintaa.

Kun myyjät eivät ruvenneet sitä kerjäläisukon näköiselle miehelle sanomaan, niin paroni potkaisi peilin hajalle ja kyseli hintaa uudelleen. Kolmesataa ne olivat sille määränneet.

Eräällä Oulun matkallaan paroni poikkesi kievariin ja avasi kamarissa tuohikonttinsa eväiden syömiseksi. Kievarin emäntä ajoi hänet pois kamarista, koska se oli parempia matkustajia varten. Paroni meni nöyrästi pirtin puolelle ja vieläpä sen nurkkaan ja jatkoi syömistä. Kievarin emäntä komensi: ”Pois ukko täältä, sanovat paroninkin olevan liikkeellä, sotket huoneen!” Paronin kyytimies tuli jonkin ajan perästä pirttiin ja ihmetteli: ”Täälläkö se paroni syökin.” Kun emäntä kuuli tämän, hän hätääntyi kovasti.

Mutta paroni vain lopetteli syömisensä ja jatkoi matkaa.

Nämä jutut Wrede kertoi pahaisessa savupirtissä sydänmaalla, missä hän usein yöpyi ja juttujaan kertoi.152

> Neither crayfish nor noblemen like to live up in the North. In 1883, Baron Gustaf Wrede, born in 1853, was appointed forester of the Hyrynsalmi forest district. The district covered government lands in Hyrynsalmi and Ristijärvi, and some of those in the parishes of Suomussalmi, Kuusamo and Puolanka. The Baron only spent ten years in Hyrynsalmi but left a deep impression.

Baron Wrede was folksy and original. He was playful, had a penchant for little pranks, and attracted attention with his Karelian-style suit and somewhat odd behaviour. The Baron was involved in all work that had to do with the forest. He was always the first one to rush into the flames to put out fires, and the poor man once almost lost his hand when a shrubbery heath caught fire on crown lands in Nuottijärvi on a hot summer day.

When the Baron came to a house, he had a habit of checking out the tools, and sometimes he would even test the condition of the scythe by mowing the grass on the yard. With the men he would pull fingers or wrestle. The wrestling opponent had to put up a decent effort. The Baron boasted: “The higher the grass, the prettier the swath”.

One time, a well-dressed clerk happened by as the Baron was sitting on the lid of a well, resting. The clerk shouted: “Give some water for my horse, too, old man!” Wrede did as asked, and

136

Juhannusyö Hyrynsalmella 1922. A midsummer’s night in Hyrynsalmi in 1922. Museovirasto, National Board of Antiquities.

137

Tulva Hyrynj채rvell채. A flood at Hyrynj채rvi. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

138

into the common room and said in surprise: “The Baron is eating here?” When the landlady heard this, she became quite anxious.

But the Baron just finished his meal and went on his way.

These stories were told by Wrede in a wretched chimneyless hut in the heartlands where he often spent his nights and told his stories.

the clerk tossed him a coin as a reward. The Baron then said: “You must be a very distinguished gentleman”. “I’m the village cantor,” was the response.

When Wrede wanted to mock the bigwigs, he went and lay down on his stomach on a manure platform. A sheriff once came by and thought the Baron was Russian, because he had a long beard. The clasp of the sheriff’s sleigh shaft had snapped off, and he asked Wrede if the gentleman from Russia would be kind enough to make him a new one. The Baron replied that of course he would make a clasp for the sheriff. Then he laughed.

The old man of Halla and the Baron of Parkano were good friends. One time, the two men went by horse to Karelia, and on a wintery road, they encountered a horseman. They wondered who would direct his horse into the snow to give way. When the horseman wouldn’t give way, the Baron scoffed: “Big man, but small office!”

Wrede was visiting the home of his brother, a senator, in Helsinki and went straight into the kitchen. His sister-in-law didn’t recognize Wrede, whose looks had turned quite ordinary, and started shooing him away. Wrede said he would leave after eating a meal from his backpack. But the sister-in-law had already called the police, and so Wrede was dragged along the street. His brother came by in a carriage and pair and, after some explaining, Wrede was released to his custody. On the same trip, Wrede was at a market square and asked the price of a large mirror. When the peddlers refused to say it to a man who looked like a beggar, Wrede kicked the mirror, smashed it up, then asked the price again. They made him pay three hundred.

During a trip to Oulu, the Baron went to an inn and opened his birch-bark backpack in the main room to have a meal. The landlady drove him out of the main room, because it was meant for betteroff travellers. The Baron humbly went to the common room, way back in a corner, and continued eating. The landlady ordered: “Get out of here, old man! They say the Baron himself is around, you’re messing up the room!” After a while, the Baron’s driver came

77. Rautatieasema Railway station Riihelän Janne kuuli jatkosodan aikaan Hyrynsalmen asemalla rautatievaunusta valitusta. Hänen hevosensa pelästyi ja vaikutti siltä, että se näki jotain. Vaunusta kuului itkun sekaan vierasta kieltä.

Janne pyysi: ”Puhukaa niin että ymmärrän!” Alkoi kuulua suomeksi: ”Meitä on kuljetettu Ukrainasta asti ja meitä on rääkätty.”

Janne käänsi vauhkon hevosensa ympäri ja ajeli Vapaakirkon teltalle kertomaan tapahtumasta. Aamulla Janne palasi asemalle ja kyseli: ”Onko täällä väki kotona?” Mutta vaunu oli tyhjä.153

> Janne of Riihelä heard moaning from inside a railroad car at the Hyrynsalmi station during the Continuation War. His horse was frightened and looked like it saw something. Foreign language could be heard amidst the crying. Janne requested: “Please speak in a way I can understand!” He then heard in Finnish: “We’ve been transported all the way from Ukraine and we’ve been tormented”. Janne turned his agitated horse around and rode to the tent of the Free Church to tell what had happened.

In the morning, Janne returned to the station and asked: “Are you there?” But the railroad car was empty.

139

Pökö-Eemi was afraid of dogs. When the doctor’s dog came a little too close at the village, Eemi said: “Don’t growl or you’ll lose your reputation”. To the forester’s dog he snarled: “Don’t bark, you’re the same kind of dog as your master”.

When Eemi read the newspaper, he sometimes had the paper in his hands upside down. During wartime, Eemi saw a picture of a ship. “Must have been a big storm to have knocked down a ship.” In the same paper, he read: “War rages, irons crash and pieces of coffee cups are flying in the air.”

78. Saukkoniemi Kirkonkylällä leppaseva Pökö-Eemi oli huutolainen. Hänellä ei ollut kotia eikä vanhempia, ja hän kulki talosta toiseen. Niissä taloissa, joissa häntä pidettiin hyvänä, hän vietti usean päivän. Eemi halusi mennä uunin pankolle nukkumaan. 1950-luvun puolivälin tienoilla Eemi risti kätensä Väinölän pankolla ja rukoili: ”Rakas hyvä Jumala, mikset sinä ota minua pois?”

Kerran oli Eemi todennut kylän raitilla kävellessään: ”Kun kuolen, niin kai sitä sopii olemaan haittona taivaassa, kun on sopinut olemaan haittona maan päälläkin.”

Pökö-Eemi pelkäsi koiria. Kun lääkärin koira oli kylällä tullut vähän liian lähelle, niin Eemi sanoi: ”Älä urraa tai maineesi menetät.” Metsänhoitajan koiralle hän huudahti: ”Älä hauku, samanlainen koira oot kuin isäntäsi.”

Kun Eemi luki lehteä, saattoi lehti olla väärinpäin kädessä.

Sota-aikana Eemi näki sivulla kuvan laivasta. ”Kova on ollut myrsky, kun laiva on kaatunut.” Samasta lehdestä hän luki: ”Sota riehuu, raudat romisee ja kahvikupin kappaleet lentelevät ilmassa.”154

79. Saukkokankaan hautausmaa The Saukkokangas cemetery Saukkokankaan hautausmaalla ei tarvitse kukkia istuttaa. Siellä raparperit kasvavat villinä. Se johtuu siitä ennenvanhaisesta puheesta, että vainajat nousevat syömään raparperia. Mutta kukaan ei ole nähnyt vainajien haudasta nousseen, Vaikka joskus yöllä, jos kulki kirkon ohi, kuului virrenveisuu.155

>

>

Pökö-Eemi, who dwelled at the village, was an orphan. He had no home or parents, and he went from house to house. He spent several days in those houses where he was treated well. Eemi wanted to sleep on the bench by the stove. Sometime in the mid1950s, Eemi crossed his hands on the bench of Väinölä and prayed: “Dear good God, why don’t you take me away?”

Once Eemi said while walking along the village main street: “When I die, I guess I can be a nuisance in Heaven since I’ve been a nuisance on Earth, too”.

There is no need to plant flowers on the cemetery of Saukkokangas. Rhubarbs grow wild there. That’s because people used to say that the dead rise up to eat rhubarb. But nobody has seen the dead rise up from the grave, though sometimes at night, if you walked past the church, you could hear voices singing hymns.

140

Pรถkรถ-Eemi, Eemi Heikkinen.

Kuvan omistaa, photo owned by Ritva Immonen.

141

Pearlfishers had their magic words: “Open up your treasure trove, lady of the lakes and levees, lend to me your lavish loot, grant to me your greatest riches. I swear I will not claim your cattle, I swear I will not nudge your nets. We have ways from wildest woodlands, we have means from murky marshes. They’ve provided our pittance, given us our paltry pay.”

80. Vasikkavirta Vasikkavirta oli hyvä helmisimpukoiden pyyntipaikka, ja helmenpyyntiä harjoitettiin Emäjoen koskien alla ja suvannoissa vielä 1930-luvulla. Helmenpyytäjät pesivät ennen pyyntiin lähtöä kasvonsa sen joen vedessä, jossa aiottiin helmestää.156

81. Ahoranta

Helmenpyytäjät näkivät unissa, milloin heitä onni kohtaisi.

Niinpä esimerkiksi Kyröläisvainaja näki aina unen, ennen kuin sai helmisimpukan. Niin ikään Lassi Juntunen näki unessa saavansa helmiraakun jäälautan alta, eikä sekään uni häntä pettänyt.

Kun simpukan saalis onnistui hyvin, karsittiin sen muistoksi ja onnen edistykseksi karsikko.157

Tiikkajan pappila sijaitsi lähellä Ahorantaa. Moni kirkkoherra on jäänyt hyrynsalmelaisten mieleen. Erityisen paljon muistellaan Wegeliusta, Snellmania ja Liimattaa.

Wegelius

Simpukan nostajalla oli taikasanansa: ”Avaa ahti aarteesi, neiti meren piironkisi, lainaa lahjasi minulle, rikkautesi riemurinta, vannon valalla sinulle, että en koske karjaasi, enkä lippoasi liikuta.

Konstit on koottu kankailta, tiedot tien vierestä, tällä on tultu toimeen meillä, varat vähäiset valittu.”158

Hyrynsalmen kirkkoherraksi nimitettiin 1803 Johan Wegelius.

Hän asui omistamassaan Salmen talossa aivan kirkon vieressä, ja elämä kulki vanhan kansan vakaata latua. Rovasti oli tyyni ja rauhallinen luonne, ja kerrotaan, että hänen asuinhuoneensa uuniin oli tehty syvennys, krupu, jossa oli aina kuuma kahvipannu sen aikaisine lisätarpeineen vieraiden varalle.

Vaikutti siltä, että pappismies eleli rauhassa syrjäisessä pappilassaan ja hoiteli sydänmaan piskuista seurakuntaa, mutta 1815 seuduilla hän heilui jo myllärinä Ämmänkosken rantamilla. Kerrotaan, että rovasti hätäili usein, että hänen pitäisi saada ennen kuolemaansa kuulla tehtaan jyrinä ja kalske. Hän perusti Ämmän ruukin, harkkohytin 1841. Se oli merkillinen suurmaailman ilmestys keskellä entisajan synkkää korpea ja satunäytelmä korven tummien varjojen keskessä. Sen uhkean palatsin akkunoista loistivat kirkkaat valot talvisina iltoina.

Vanhemmalla iällään Wegelius ei enää hoidellut virkaansa ja seurakuntaansa, vaan sen teki hänen poikansa Johan Johaninpoika Wegelius. Poika eksyi kerran pitkällä virkamatkallaan talven

> Vasikkavirta was a good place for catching pearl mussels, and pearlfishing was practiced under rapids and in quiet waters as late as the 1930s. Before fishing, the pearlfishers washed their faces in the river where they intended to catch mussels.

Pearlfishers saw in dreams when they would get lucky. The late Kyröläinen, for example, always had a dream before he caught a pearl mussel. Lassi Juntunen also saw in a dream that he would catch a pearl mussel under an ice float, and that dream didn’t let him down either. When the catch was really successful, a memorial tree was pruned as a commemoration and for luck.

142

punnituksessa ja Snellman oli hyrissyt: ”Kyllä nyt piisaa!” Monet isännät veivät Snellmanille vähän huonoja heiniä. Sanonta kuului: ”Tuli papin heiniä.”

Kun pappilassa oli karjaa ja hevosia, niin piti palvelusväkeäkin olla. ”Viis piikaa ja kuus renkii. Se on seitsemän henkii”, ilmoitti Snellman henkikirjoituksessaan, ettei häneltä perittäisi kaikkia henkirahoja.

Kirkkoherra vahtasi jyväaittaansa, eikä siellä saanut käydä kirkkoherran tietämättä kukaan. Kun kirkkoherra sairastui ja luultiin että hän kuolee, hän esitteli paikan, mihin hänet pitäisi haudata. Pojat sanoivat kirkkoherralle, että teidät haudataan keskelle kartanoa pystyyn ja pää aittaan päin, että näette keitä siellä käy.

Eemeli Kemppainen poikkesi kerran Snellmanin pappilassa, ja ruustinna pyysi Eemeliä hommaamaan selkoselle karanneen pappilan hevosen takaisin. Näin tapahtui, mutta Snellman ei suostunut maksamaan minkäänlaista palkkiota. Siitä Eemeli tulistui: ”Kyllä minä sen vahingon elän, mutta helvetissä lapioin hiiliä takapuolesi alle!”

Vuosien saatossa seurakuntalaiset katkeroituvat Snellmanille, ja jatkuvien erimielisyyksien seurauksena hän jäi tehtävästään sairauslomalle 1909, minkä jälkeen hänet yritettiin oikeusteitse savustaa pois. Snellman muutti Hyrynsalmelta Iisalmelle kesäkuussa 1910.

Snellman kirjoitti hätäpäissään piispalle: ”Vaivaa, huolta ja raskasta työtä olen kärsinyt näillä nälkämailla, vilun ja hallan seuduilla, kuluttaen entisen omaisuuteni ja terveyteni kansan palveluksessa aineellisessa ja henkisessä suhteessa, ja millä menestyksellä! Sen jätän Kuningasten Kuninkaan ja Herrain Herran ratkaistavaksi. Hän on yksin meistä huolen pitänyt ja pitää vastakin.”

Tuomiokapituli ei voinut kirkkoherraa erottaa, vaikka Snellman on niin syvää huolta ja mielipahaa tuottanutkin hyrynsalmelaisille. Koska kirkkoherra oli jo vuodet asunut Iisalmella, päättyi riita lopulta, kun tuomikapituli vaati kirkkoherraa muuttamaan Hyrynsalmelle. Tämä riitti Snellmanille, ja hän erosi itse tehtävästään 1921.160

pimeässä, ja hänen täytyi viettää kamala yö heinäsuovassa, jolloin hän kylmetytti jalkansa niin pahoin, että tuli loppuiäksi ontuvaksi.

Häntä kutsuttiin sen jälkeen lyyhäksi pastoriksi. Kun pastorin piti laskea rippilapset ehtoolliselle, vaikeroi poika isälleen, ettei hän voisi heitä laisinkaan laskea, koska lapset olivat niin huonolukuisia ja huonotaitoisia. Tähän vanha rovasti sanoi: ”Päästä kaikki, ikäni olen päästänyt, ja ovatpa ne Saukkokankaaseen kelvanneet.”

Vanhan kansan vakaa rovasti ei vapissut kuoleman saapuessa, ei kehuskellut hurskauttaan eikä menettänyt vakaata luontoaan.

Kun hänen poikansa huomautti isälleen kuoleman olevan odotettavissa pian ja kyseli isän henkisestä valmistautumisesta, lausui rovasti vakavan hartaasti: ”Kyllä tiedän, kuolema tulee, se tulee tulineen ja tauloineen, vaan on minulla sen verran hyviä töitä kuin pahojakin, pankoon orsille eli parsille.”

Wegeliuksen yritykset olivat niin itsenäisiä ja omituisia, että kansa seurasi niitä hämmästyksellä. Tästä lienee johtunut luulo, että Wegelius olisi salaisessa yhteydessä itse paholaisen kanssa, jolta hän muka sai yrityksiinsä tarvittavaa rahaa niin paljon kuin vain halusi.159

Snellman Johan Eliel Snellman, Iso-Joona, tuli Hyrynsalmen kirkkoherraksi 1891. Hän oli mahtava mies: suurikokoinen, vankka ja täysipartainen. Pidettiin suotavana, että pappi oli varakas eikä hoitanut virkaansa vain leivän vuoksi. Ruustinna perusti Hyrynsalmelle kauppaliikkeen 1903, ja kirkkoherran kerrotaan siirtäneen kirkonkirjat virastosta kauppaan ja kirjoittavansa juhla-aattona toiseen kirjaan ehtoollisvieraat ja toiseen tupakkalaskut. Kerran Snellman oli kesken kasteen huutanut: ”Jenni, sokerikilo on kallistunut viis penniä!”

Kymmenyksinä pappilaan vietiin heinät, leivät, lihat, nauriskontit, kalat, halot, villat ja joka kolmas vuosi lammas. Snellmanilla oli punnitsemispaikka, iso konki, johon heinäkuorma ajettiin. Kerran yksi isäntä päivitteli, että huonon heinävuoden vuoksi hänen pitäisi maksaa rahalla loput saatavat. Mutta palatessa isäntä oli onnellinen. Hevosen kaviot olivat erehdyksessä jääneet vaa’alle

143

Hyrynsalmen pappilan interiÜÜri ja rovasti Liimatan perhe. Interior of the Hyrynsalmi vicarage and the family of Dean Liimatta.

Kuva, photo: Konrad Hollo. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

144

Liimatta

a calm, temperate nature, and it is said that in the stove of his living room was a recess, krupu, where a coffee pot and all the paraphernalia of the day were ready for potential visitors.

It seemed like the clergyman would live peacefully at his remote vicarage and tend to the small heartland congregation, but around 1815, he was bustling about as a miller on the shores of Ämmänkoski. It is said that the vicar was often anxious about getting to hear the roar and thunder of a factory before he died.

He founded the Ämmä ironworks, an ingot smelter, in 1841.

It was a bizarre flash of the wide outside world in the middle of a dark, ancient wildwood and a fairy tale play amidst the wildwood’s dark shadows. It was a mighty palace from whose windows bright lights shone on dark winter nights.

In his senior days, Wegelius no longer carried out his duties or looked after his congregation; this was done by his son, Johan Johaninpoika Wegelius. The son once got lost in the darkness of winter on one of his long official journeys, and had to spend one terrible night in a haystack, during which he froze his feet so badly that he limped for the rest of his life. After that, he was known as the Crippled Reverend. When the reverend had to perform confirmation on the children, he lamented to his father that he couldn’t confirm them, because the children’s reading and other skills were so poor. The old vicar replied: “Confirm them. I’ve confirmed them all my life, and they’ve always been good enough for the Saukkokangas cemetery.”

The calm, traditional vicar did not shake even as death arrived, never bragged about his piety or lost his calm demeanour. When his son told him that death was coming soon and asked about his father’s spiritual preparedness, the vicar said seriously and devoutly: “I know death is coming with its fire and brimstone, but I have as many good deeds as I have bad ones, come what may.”

Wegelius’ projects were so independent and strange that people watched them in amazement. This is probably what led them to believe that Wegelius was in secret communion with the Devil himself, who supposedly gave him as much money for his projects as he wanted.

Hirvittävä karhujuttu tapahtui Hyrynsalmen pappilassa kesällä 1922. Edellisenä vuonna kirkkoherraksi valittu Toivo Liimatta kohtasi keskellä päivää karhun aivan pappilan pihalla. Pappi pelästyi ylettömiin eikä osannut kuin juosta henkensä edestä kilometrin matkan kirkonkylään. Eikä hän pysähtynyt edes Tiikkajansalmen lossissa, vaan riensi yli joen. Vastarannalla hän uskalsi pysähtyä muistamatta lainkaan, että perhe ja muu väki jäivät rauhassa pappilaan.

Nimismies H. W. Claudelinin luo kirkonkylälle tuli pappilan tapahtuman aikaan vienankarjalaisen Romano Lipkinin poika. Hän kertoi, että kun hän kulki maantietä Hyrynsalmen kirkolle päin, hänen vieritseen juoksi pappilaa kohti suuri musta eläin. Nimismies ja Lipkin ottivat jalat alleen ja juoksivat pappilaan kiväärien kanssa. Läheiseltä metsäpolulta löytyivät tuoreet petoeläimen jäljet, jotka johtivat poispäin pappilasta. Ne olivat ahman jäljet.

Kun kirkkoherra sai kuulla ahmasta, hän hermostui ja selitti tuntevansa karhun, sillä hän oli lukenut karhuista koulussa, ja mikä vielä varmempaa, nähnyt eläviä karhuja Helsingin eläintarhassa. Kirkkoherra ei leppynyt asiassa nimismies Claudelinille koskaan, sillä hänen kertomuksensa karhusta joutui naurunalaiseksi kylillä. Ahmallakin on taipumus nousta kahdelle takajalalle seisomaan puuta vasten ja näyttää ihan karhulta.161

> The vicarage of Tiikkaja was located near Ahoranta in Tiilitörmä.

Many vicars are well remembered by the people of Hyrynsalmi.

The most memorable ones were Wegelius, Snellman and Liimatta.

Wegelius Johan Wegelius was appointed vicar of Hyrynsalmi in 1803. He owned and lived in the house of Salmi right next to the church, and he led his life in a stable, traditional way. The vicar had

145

Snellman

Over the years, members of the congregation got bitter at Snellman, and due to continuous disagreements, he got on sickness leave in 1909, after which there were attempts to smoke him out by legal means. Snellman moved from Hyrynsalmi to Iisalmi in 1910.

In panic, Snellman wrote to the bishop: “I have suffered trouble, worries and hard labour in these hunger lands, in the lands of cold and frost, spending my previous wealth and health in service of the people in affairs both material and spiritual – and what success I have had! The judgement of that I leave to the King of Kings, and the Lord of Lords. He alone has looked after us, and will continue to do so.”

The cathedral chapter could not remove the vicar, even though he had caused such deep trouble and unhappiness for the people of Hyrynsalmi. Since the vicar had lived for years in Iisalmi, the dispute was finally resolved when the chapter ordered Snellman to move to Hyrynsalmi. This was enough for Snellman, and he resigned from his position in 1921.

Johan Eliel Snellman, a.k.a. Big Joona, became vicar of Hyrynsalmi in 1891. He was a huge man: tall, stocky and fully bearded.

Preferably, a priest was supposed to be financially well-off and not be working solely for his daily bread. His wife founded a store in Hyrynsalmi in 1903, and the vicar is said to have moved the church records from the office to the store, and to have written the list of communion guests in one book and the tobacco bills in the other on a holiday eve. One time, Snellman yelled in the middle of a baptism: “Jenni, the price of a kilo of sugar has gone up five pennies!”

As tithes, the people brought to the vicarage hay, bread, meat, turnips, fish, firewood, wool and, every third year, a sheep.

Snellman had a weighing station, a big set of scales, onto which a load of hay was driven. A farmer once lamented that it had been such a bad year for hay that he would have to pay the rest of the tithe in cash. But when he returned, the farmer was happy. The horse’s hooves had accidentally ended up on the scales during weighing, and Snellman had purred: “That’s a nice load!” Many farmers brought Snellman some of their poorer hay. Poor quality hay became known as priest’s hay.

Since there were horses and cattle at the vicarage, they had to have servants as well. “Five maids and six farmhands. That makes seven people,” wrote Snellman in his census registration so that he wouldn’t have to pay the full census fee.

The vicar kept a keen eye on his grain storehouse, and no one was allowed to go in without the vicar’s knowledge. When the vicar got sick and it was believed he would die, he showed the place where he should be buried. His sons told him that he would be buried in the middle of the farmyard, upright and facing the storehouse, so he could see who goes in there.

Eemeli Kemppainen once visited Snellman’s vicarage, and Snellman’s wife told him to get the vicarage’s runaway horse back.

He did, but Snellman refused to give him any kind of reward.

That made Eemeli mad: “I’ll survive this loss, but in Hell I will shovel coal under your backside!”

Liimatta A horrible bear incident took place at the vicarage of Hyrynsalmi in 1922. Toivo Liimatta, who had been made vicar the year before, encountered a bear in the middle of the day right outside the vicarage. The priest was scared out of his wits and could only run for his life to the village a kilometre away. He didn’t even stop at the Tiikkajansalmi ferry, but hurried over the river. Only at the opposite bank did he dare to stop, quite forgetting that his family and the rest of the household were still there at the vicarage.

At the time of this incident, the son of Romano Lipkin from Vienan Karelia came to visit Sheriff H.W. Claudelin at the village.

He said that as he walked down the highway towards the Hyrynsalmi church, a large, black animal ran by him towards the vicarage. The sheriff and Lipkin dashed away to the vicarage with rifles. On a nearby forest path, they found the fresh tracks of a beast leading away from the vicarage. They were wolverine tracks.

146

When the vicar heard about the wolverine, he was upset and explained that he did recognize a bear, having read about bears at school and, even more importantly, having seen live bears at the Helsinki zoo. The vicar never forgave Sheriff Claudelin, because his story about a bear got ridiculed around the village. Wolverines also have a tendency to get up on their hind legs to stand against a tree and look like bears.

The way to get rid of forest cover, which can cause people or animals to disappear, is to cut some bark off the trunk of a wet aspen with an old knife so that the strip of bark remains attached at both ends. Then you shout under the bark three times: “Evil hag, whipped hag, let go of my cow”. Then you turn a cauldron upside down and put a tether under it, bang the cauldron with willow twigs, shout under the bark, bang the cauldron and shout again. You bang the cauldron for a third time and then leave the cauldron out for three days. The knife used to cut the bark will be laid on the ground next to the cauldron.

Then you lie down, and when the forest spirit comes to your dream and tells you where the cow is, you don’t need to go and get it. Instead, you go to the spruces bareheaded and in a rage, tie knots to them and shout in anger: “Let the Devil damn these bindings, demons curse the one who made them, give me back that which is mine”. If this brings the cow home, it has been lost because of the spirit but, if it doesn’t, you have to go and untie the knots after nine nights, otherwise you bring trouble onto yourself, and it’s certain the disappearance of the cow wasn’t the forest spirit’s fault.

82. Vuorilampi Metsänpeitosta päästetään siten, että leikataan märän haavan kupeesta vanhalla veitsellä kuorta niin, että kuoren suikale jää kiinni kumpaisestakin nenästä. Kuoren ali huudetaan kolmesti metsään: ”Paha akka, suomittu akka, päästä irti lehmäni.” Sitten pannaan pata kumolleen ja kytkyt padan alle, ja pajun vesoilla piestään pataa ja huudetaan haavan kuoren alle, ja taas piestään pataa ja huudetaan. Kolmas kerta vielä piestään pataa ja sitten jätetään pata kolmeksi yöksi. Puukko, jolla haavan kuorta leikattiin, pistetään padan viereen maahan.

Sitten ruvetaan maate, ja kun unissa tulee metsänhaltija sanomaan, missä lehmä on, ei tarvitse lähteä hakemaan, vaan vihan vimmassa mennään avopäin näreiden luokse ja kiinnitetään niihin solmuja ja tulistuksissaan sanotaan: ”Piru näihin pinteisiin, paru näiden panneisiin, laita omani takaisin.” Jos se tuo lehmän kotiin, se on ollut hänen tähtensä kateissa, vaan jos ei tuo, pitää yhdeksän yön perästä käydä päästämässä solmut irti, muutoin itseään rupeaa vaivaamaan, ja on varmaa, ettei lehmän katoaminen ole metsänhaltijan syytä.162

83. Niemelänjärvi Yhdelle miehelle on unessa neuvottu, että Niemelänjärven rannalla on aarre paikassa, jossa on kaksi tervaskantoa ja pikku näreitä. Unessa sanottiin myös, että juuresta lähtee jänis laukkaamaan, mutta sitä ei saa kirota, eikä sille saa nauraa. Mies käveli Tapion kannon ohitse rannalle (Tapion kanto on näre, jonka oksat yltävät maahan), ja jänis lähti siitä laukkaamaan. Mies säikähti ja kirosi, eikä saanut aarretta.163

147

Varhain eräänä aamuna karhu meni pellolle lehmien ollessa savulla. Kun siellä nousi kova möly, niin Kyröläinen nousi paitasillaan muorin vierestä ja otti luokkituomen, kun sellainen oli pihalla. Kun karhu näki miehen tulevan valkeassa paidassa, se pelästyi ja lähti laukkaamaan pakoon. Mutta ukko sai karhun kiinni ja vetäisi luokkituomella pitkin selkää niin, että jokainen kylkiluu lähti selkärangasta irti.164

A man had been told in a dream that there is a treasure on the shore of Niemelänjärvi at a spot where there are two pitchy stumps and small spruces. It was also said in the dream that a hare will dart off from the stump, but one must not curse it or laugh at it. The man walked to the shore past Tapio’s stump (Tapio’s stump is a spruce whose branches reach to the ground), and a hare darted off from there. The man was startled and cursed, and didn’t get the treasure.

> Heikki Karppinen, a.k.a. Kyröläinen, lived in Kyrönvaara by Luvanjärvi, and was said to have killed fifteen bears. Kyröläinen had died in the mid-19th century. In a dream, Heikki saw where a bear had its den, and knew where to find it. After killing a bear, he ate the inner organs, which gave him his powers of dreaming, and then drank blood from the bear’s nostrils so he wouldn’t be afraid.

Kyröläinen would use his power to call a bear. He would just jump on the snow with both feet together and roar. One time Kyröläinen went to kill a bear with several men. He jumped on the snow, and when the other men saw a bear, they quickly ran.

Kyröläinen was left to fight the bear alone, jumped on the beast’s back and killed it roaring loudly. An average mortal would be charmed and made weak by a bear. After seeing a bear, even a horse’s gallop would become so heavy it would sink down to the ground all the way up to its pasterns.

Kyröläinen once bragged in the church that he kills bears like roaches on a spit. When Kyröläinen went to Teerelä early the next morning, the master of the house said to him: “You’ve brought your lodger to our cattle”. Kyröläinen grabbed an axe and ran out.

The bear had just killed a cow and was sucking its blood when Kyröläinen shouted: “Lift up your head, so I can take a swing!”

The bear lifted its head slightly, and that’s where Kyröläinen whacked it with the axe.

Early one morning, a bear went to the field when the cows were at the pasture. After hearing a loud racket, Kyröläinen got up from next to his wife with only his shirt on and grabbed a harness bow which happened to be outside. When the bear saw a man in

84. Luvankoski Heikki Karppinen, Kyröläinen, eli Kyrönvaaralla Luvanjärven kupeella, ja hänen sanotaan tappaneen viisitoista karhua. Kyröläinen on kuollut 1800-luvun puolivälissä. Unessa Heikki näki karhun majapaikan, ja siitä tiesi sen kiertää. Karhun tapettuaan hän söi sisuskaluja ja sai siitä unennäkövoimansa, ja sitten hän joi karhun sieraimista verta, ettei pelottaisi.

Karhun Kyröläinen nosti vastaansa omalla voimallaan. Hän hyppäsi vain hangelle tasajalkaa ja karjaisi. Kerran Kyröläinen lähti monen miehen kanssa karhua kaatamaan. Hän hypähti hangelle, ja kun toiset miehet näkivät karhun, he pakenivat kiireesti. Kyröläinen jäi yksin ottelemaan karhua vastaan, hyppäsi pedon niskaan ja kovasti karjuen tappoi sen. Tavallisen kuolevaisen karhu lumosi ja teki voimattomaksi. Hevosen laukkakin muuttui karhun nähtyä niin raskaaksi, että se upposi vuohisiaan myöten kuivaan maahan.

Kerran Kyröläinen kehui kirkon pirtissä, että hän pistelee karhuja kuin särkiä vartaaseen. Kyröläinen meni sitten Teerelään varhain seuraavana aamuna, niin talon ukko sanoi Kyröläiselle: ”Ruotilaisesi olet tuonut talon lehmikarjaan.” Kyröläinen sieppasi kirveen ja juoksi ulos. Karhu oli juuri tappanut lehmän ja oli verta imemässä, kun Kyröläinen huusi: ”Nostapas päätäsi, jotta saan hotaista!” Karhu oli nostanut vähän päätään, ja siihen oli Kyröläinen kirveellä vetäissyt.

148

a white shirt approaching, it was frightened and started running away. But he caught the bear and struck it along the back with the harness bow so that every rib was severed from the spine.

be removed: the affliction was something other than shingles. If the bandage made the patient feel drowsy and made them sleep well, the affliction was shingles and the treatment was right.

85. Kypärävaara

86. Luvanjärvi

Anna Vappu Kemppainen Kypärävaaralta oli ruusunsiteen tekijä.

Sidettä varten tarvittiin sarkavaate tai villavaate, jonka päälle ladottiin sekalaisessa järjestyksessä hamppua tai pellavaa, tammahevosen lantaa, näsiänmarjoja, hampunsiemeniä, sinistä paperia, kultaa ja kortevartisia kukkia. Kaikki ainesosat kasteltiin tervalla ja lisättiin sekaan kamferitippoja ja silkkiä. Lopuksi side kasteltiin viinalla ja peiteltiin harsokankaalla, joka ommeltiin reunoistaan kiinni sarkavaatteeseen. Syntynyt pussi laitettiin sairaan kohdan päälle niin, että harsokangas oli ihoa vasten. Jos side aiheutti kipua tai sairas kohta ärsyyntyi, oli side poistettava. Kyseessä oli jokin muu sairaus kuin ruusu. Jos side aiheutti raukean olon ja antoi sairaalle hyvät unenlahjat, oli kyseessä ruusu ja hoitokeino oikea.165

Luvanjärven nimi juontuu kertoman mukaan siitä, että vienankarjalainen Lube hiihteli siellä alkeellisella suksellaan. Siinä ei ole varpaallista, vaan jonkinlainen kolo sen tilalla.166 Kylän asutus keskittyy järven ympärille, ja siellä on ollut myös Kypärävaaran ukon koti. Hän kertoi, että Luvankylässä on elänyt hyvin pahansisuinen mies. Kun ukkonen rupesi räykämään, niin mies suuttui ukkoselle: ”Mitä perkelettä sinä mylvät siellä pilvellä, kyllä sitä täälläkin osataan!” Silloin ukkonen oli lyönyt talon aitaan ja aidaksia myöten kiertänyt ruuvikierteellä ja sutkauttanut Luvanjärveen niin että suhahti.167 Kypärävaaran ukko tarinoi myös Kiviukosta, joka oli ruumiiden korjaaja ja tapasi sanoa: ”Pitää syödä niin paljon, että sääriluutkin ovat täynnä ruokaa, ettei tarvitse olla nälissään ja toivottaa toisille pahaa.” Kiviukolla oli tapana viedä kirkolle ruumiit haudattaviksi, ja kun hän lähti reissuun, hän romautti suitsiperillä arkkua ja sanoi: ”Rauha eläville ja lepo kuolleille.”168

> Anna Vappu Kemppainen from Kypärävaara was a maker of shingles bandages. The bandage required a fabric of frieze or wool on which was laid hemp or flax, manure of a mare, mezereon berries, hemp seeds, blue paper, gold and horsetailstemmed plants in random order. All ingredients were moistened with tar, and camphor drops and silk were added in. Finally, the bandage was moistened with booze and covered with gauze, which was sewn into the frieze from its sides. The resulting bag was placed on the afflicted spot so that the gauze was against the skin. If the bandage caused pain or irritated the patient, it had to

149

R채ms채n ukko, Risto Kemppainen 1915. Old man of R채ms채, Risto Kemppainen in 1915.

Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

150

Matti Kemppainen, Kyp채r채vaaran ukko 1915, Old man of Kyp채r채vaara in 1915.

Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

151

Ukko osasi taikakeinot, jos vaikka karja joutui metsänpeittoon.

Silloin mentiin polulle, josta karja kulkee, ja kaksi näreen latvusta sidottiin yhteen punaisella langalla kolmeen kohtaan ja sanottiin: ”Kuulu maalta kultaselta!” Kerran Rämsänvaaralla multa peitti lehmän, ja lehmä muuttui aivan kuivaksi selkoseksi.169

The name of Luvanjärvi is said to have come from a Vienan Karelian named Lube, who used to ski there with his primitive ski.

It had no toe strap, but some kind of hole in its place.

Inhabitation in the village is centred around the lake, and that’s where the home of the old man of Kypärävaara used to be. He said that there once lived a very ill-tempered man in Luvankylä.

Rämsän ukko oli ilmojen ennustaja ja tiesi, ettei ole kuusikuista talvea, vaan aina joko seitsenkuinen tai viisikuinen.170

When the thunder started roaring, the man got mad at the thunder: ”What the bloody hell are you noising about up there in the clouds? We can do that here, too!” Then lightning hit the fence of the house, travelled around the fenceposts twisted like a screw, and fizzled right into Luvanjärvi.

Kerran ukko vaihtoi kelloja Talvelan pojan kanssa, mutta tietäjälle sattuikin huono kello, ja hän lähti purkamaan kauppaa. Huoneeseen astuessaan hän virkkoi: ”Nyt sokea näkemättömän petti.”

Molemmat olivat huonosilmäisiä.171

>

The old man of Kypärävaara also told stories about the Rock Man, who would gather up dead bodies and say: ”Must eat so much that even the leg bones are full of food, so you don’t have to be hungry and wish bad things for others”. The Rock Man would take the bodies to the church for burial, and when he left on his journey, he would whip the coffin with his reins and say: ”Peace for the living and rest for the dead”.

The old man of Rämsä, Risto Kemppainen, lived in Tapaninkylä, through which Kylkijoki flows. Samuli Paulaharju had a chat with him in 1915. Though the old man was 90 years of age, he had a strange desire to talk. He was a playful character who liked to play with children. Old Risto was a magician and knew many old chants, spells, stories and excerpts of poetry. Once in Puolanka, he had even talked to a Laplander, and had also heard of the big book of poetry that contains all of Väinämöinen’s songs.

The old man knew the magic to get cattle back from forest cover. One would go to a path where cattle goes, tie two tops of spruces together at three spots with red thread and say: ”Come back from the golden land!” One time, soil covered a cow in Rämsänvaara, and the cow turned into dry earth.

87. Kylkijoki Rämsän ukko, Risto Kemppainen, asui Tapanikylässä, jonka läpi Kylkijoki virtaa. Samuli Paulaharju kävi jututtamassa häntä 1915.

Vaikka ukko oli jo yhdeksänkymmenen, hänellä oli omituinen puheen halu. Hän oli leikkisä luonne ja tykkäsi telmiä lasten kanssa. Risto-ukko oli taikuri ja osasi paljon vanhoja loitsuja, taikoja, satuja ja runokatkelmia. Muinoin Puolangalla hän oli saanut lappalaistakin puhutella, ja oli hän myös kuullut puhuttavan siitä isosta runokirjasta, jossa ovat kaikki Väinämöisen laulut.

The old man of Rämsä was a weather prophet who knew that there is no six-month winter, only seven- or five-month winters.

One time, the old man traded clocks with the son of Talvela, but the magician received a bad clock and went to cancel the deal. As he stepped into the room, he said: ”The blind man has betrayed the sightless”. They both had bad eyes.

152

Sitten Kemppaista pisti vihaksi koko pelleily. Ei yksi ääni voinut hänen kulkuaan estää. Hän jatkoi eteenpäin, mutta taas se jokin tuli hirmuisella nopeudella kohti, ja huuto kävi yhä kovemmaksi.

Mies katsoi sivullensa ja näki tienpuolessa lahonneen kannon.

Hän tempaisi pyssyn olaltaan ja hyppäsi kannon taakse piiloon odottamaan, että se jokin näyttäytyisi. Sitten hän hyppäsi kannon nokkaan ja alkoi kilpaa huutaa äänen kanssa, hermostuikin jo, ja kiroili väliin, että alahan painua. Sehän totteli sanaa ja rupesi samalla nopeudella häipymään kuin oli tullutkin. Mies oli vapaa kamalasta mellakoitsijasta.173

88. Vehmasvaara Ruma henki kuului hojottaneen Vehmaan autiolla hyvin pitkänä miehenä. Sen pää ylsi puiden latvuksiin.172

> An ugly spirit is said to have stood on the open wilds of Vehmaa as a very tall man. Its head reached all the way to the tops of the trees.

> Matti Kemppainen left his home around noon with a shotgun and a few shells to check up on his fish traps in Särkkäjärvi. You never knew what kind of forest animal you might encounter on the way.

He slowly sauntered on the whole way and never saw even one forest fowl, so he got to the lake without incident and checked up on the traps. There were no fish and so he started on his way back.

He then started hearing a strange howling from behind him.

He turned around and listened. The howling got even louder, and Kemppainen was getting a bit frightened. The noise got closer, and he had to load his shotgun. Then the noise stopped.

He started for a couple of seconds, then cursed that the noise didn’t get close enough for him to see what it was. But then something terrible happened. From a couple of metres behind him, he heard a scream, and it was more like the sound of a calf than the sound of a man. Shivers went down Kemppainen’s spine, because something didn’t want to let him move on. The wailing got louder, and could sometimes be heard from ahead of him, though most of the time, it came from behind. Kemppainen was afraid that he would never make it back to civilization.

Then Kemppainen began to get angry at this tomfoolery.

He decided no noise could stop him. He moved on, but then that something came towards him at terrible speed and the screaming got louder. Kemppainen looked to his side, and saw a rotten old tree stump by the side of the road. He grabbed the shotgun from

89. Iso Särkkäjärvi Matti Kemppainen lähti kotoaan puolen päivän maissa katiskoita koettamaan Särkkäjärvelle mukanaan haulikko ja muutama panos.

Eihän sitä koskaan tiennyt, mikä metsän elukka sattuisi vastaan.

Hän kävellä löntysteli hiljalleen koko matkan, eikä matkan varrella näkynyt edes yhtä metsän lintua, joten hän sai mennä järvelle rauhassa ja katsoa katiskat. Ei ollut kaloja, joten mies lähti takaisin.

Takaapäin alkoi kuulua kummallista ulinaa. Mies pyörähti ympäri ja kuunteli. Ääni vihloi yhä kovemmin. Kemppaista alkoi jo vähän pelottaa. Ääni läheni, ja haulikkoon piti panna panos. Sitten ääni katosi. Mies töllötti pari sekuntia ja kirosi, että voihan pakana kun ei tullut lähemmäksi, että olisi näkynyt. Mutta sitten tapahtui jotain aivan hirveää. Pari metriä jäljestäpäin kuului parkaisu, eikä se ollut ihmisen ääni, vaan paremminkin se muistutti vasikan ääntä. Kylmät väreet kulkivat pitkin Kemppaisen selkäpiitä, koska se jokin ei halunnut päästää häntä eteenpäin. Ulina voimistui, ja joskus se kuului edeltä, mutta useimmiten seurasi jäljessä.

Mies pelkäsi, ettei hän koskaan pääsisi ihmisten ilmoille.

153

Suo Hyrynsalmella noin 1938. A swamp in Hyrynsalmi ca. 1938. Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Seuraava aukeama: Metsätyömiehiä tauolla Mikitänjoella 1930-luvulla. Loggers having a break at Mikitänjoki in the 1930s.

Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

154

his shoulder and started yelling together with the noise; he even got upset and started cursing for it to go away. The noise obeyed, and began to fade away as fast as it had arrived. Kemppainen was free of the terrible noisemaker.

91. Tulisuo-Varpusuo Jos menee metsään helatorstaina, näkee monenlaista ihmettä.

Kerran metso oli puussa laulamassa, ja puu syttyi tuleen. Kun pyssy paukahti, niin laulu oli kuin dynamiittia. Vaikka metsoa kuinka ampui, se lauloi. Linnussa oli jo reikä, mutta se lauloi vain.175

90. Siikajärvi

> Siikajärvellä on nähty ihmisen muotoinen tyhjönen, joka liikkui jouluaikana kämpällä. Muuan poika ja kokit lähtivät sen perään.

Tyhjönen ravasi kämppää päästä päähän ja huusi kuin ihminen.

Taru kertoo tyhjösen syntyneen siten, että Kuhmon puolelta Iivantiirasta oli tullut ihminen, jonka Hirvivaaran vanha ukko oli tappanut. Tuo ihmisen muotoinen tyhjönen nähtiin myös sammakon muotoisena. Kun eräs poika matkusti Iivantiiraan, istui poikaa isompi sammakko pitkospuiden vieressä. Vasemmalla puolen sammakosta oli suuri kumpu, ihan kuin hauta. Epäiltiin, liekö Hirvihaaran ukko kuopannut ruumiin juuri siihen.174

If you go into the forest on Ascension Day, you’ll see all sorts of miracles. A wood grouse once sat at the top of a tree singing, and the tree caught fire. When a gun went off, the song was like dynamite. No matter how many times you tried to shoot the grouse, it kept singing. There was even a hole in the bird, but it just kept singing.

92. Pekankylä

> A man-shaped phantom has been in Siikajärvi, moving around the cabin at Christmas time. A boy and some cooks went after it. The phantom ran from one end of the cabin to the other, screaming like a man. The story goes that the phantom was born when a man from Iivantiira on the Kuhmo side came and was killed by the old man of Hirvivaara. This man-shaped phantom was also seen in the shape of a frog. When a boy once travelled to Iivantiira, a frog larger than the boy sat next to the duckboards.

To the left of the frog was a big mound, like a tomb. People wondered if that was the very place where the old man of Hirvivaara buried the body.

Piru ilmestyi, kuljetti miestä matkassaan ja teki kummia temppuja.

Miehelle tuli nälkä, ja niin hän meni taloon Pekankylässä. Emäntä leipoi ja piru halusi leivästä osansa. Se sai emännän kompastumaan leivät kourassaan. Piru tökki keppejä sen sillan rakoihin, josta tiesi emännän kulkevan. Emäntä kompastui keppiin ja kirosi, ja sillä lailla piru sai osuutensa.176

155

156

157

Nevertheless, the boy got happily back home to Finland, shot down the Mikitänkoski rapids on his pinewood raft and arrived at the present-day Simolaisenkoski, from the head of which he could see his home in the distance. Simo was delighted and shouted in a loud voice so that the people on the shore could hear: “Yonder lies my blessed barn-house, yonder burns my homestead’s hearth”. After he had said this, the rapids swallowed up the raft, and Simo drowned. Even today, there is a large, high rock in the middle of the head of the rapids.

A devil appeared carrying a man and did strange tricks. The man got hungry and so he went to a house in Pekankylä. The mistress was baking, and the devil wanted its share of the bread. It made the mistress trip and fall while carrying the loaves. The devil stuck sticks between the floorboards it knew the mistress would walk on. The mistress tripped on a stick and cursed, and that’s how the devil got its share.

93. Mikitänjoki 94. Mustosensärkkä Luvankylässä oli entisinä aikoina ylen suuri talo. Taloon on kuulunut kaikkien nykyisten talojen ja naapurienkin niityt. Talossa oli useita poikia, joista Simo-niminen kulki kaupalla Vienan Karjalassa.

Kerran Vienassa ollessaan vanha tietäjäakka ennusti Simolle, ettei poika pääsisi matkaltaan elävänä kotiin.

Poika tuli kuitenkin onnellisesti takaisin Suomeen ja tekemällään honkalautalla lasketteli alas Mikitänkoskea ja saapui nykyiselle Simolaisenkoskelle, jonka niskassa hän näki etäällä kotitalonsa. Simo ihastui ja huudahti kovalla äänellä, jonka rannalla olijat kuulivat: ”Aitta autuas näkyvi, kotikulta kuumottavi.” Tämän sanottuaan nielaisi koski lautan kuohuun, ja Simo hukkui. Vielä tänäkin päivänä on Simolaisenkosken niskassa iso korkea kivi keskellä väylää.177

Moisiovaaraa kutsutaan Moiseeksi ja sen asukkaita moiseelaisiksi.

Sanonta kuuluu: ”Korea kuin Moiseen rippivieras.” Moiseelaiset kuuluvat olevan pökijöitä. Kaikki ne puhua tolittavat semmoista rumaa kieltä, ja sukulaiset mennä hömmäyttävät keskenään naimisiin. Ja Moiseessa ei syödä kuin teoksia ja kermamaitoa. Joku mies kulki Venäjältä päin ja katseli että ”moinen paikka, hyvä moesi on paikka”, siitä kylän nimi sai alkunsa.178 Romppaalassa 1891 vieraillut Ida Heikkinen sai nähdä tietäjä Rompattaren taika-arkun. Hän lähetti Rompattaren vanhoja kapineita kera seuraavan saatekirjeen Suomen muinaismuistoyhdistykselle:

>

”Hyrynsalmen kirkolta noin viisi peninkulmaa itään päin on Moisiovaara. Romppaalan talosta on löydetty seuraavat vanhanaikaiset kapineet: 1 säämiskähansikkaat, 1 naisen liivi, 2 lompakkoa, 1 tulukset, 1 turkkivyön solki, 1 tuppivyön solki, 1 pienempi solki, 1 rautainen ruuvi ja lukko, 1 kirves, kääry vanhoja asiakirjoja ja 2 kauppamagasiinin kuittia vuosilta 1740 ja 1773.”

In the old days, there was a very big house in Luvankylä. All the meadows of the current houses and even their neighbours belonged to this house. There were several sons in the house, and one of them called Simo went to trade in Vienan Karelia.

One time when he was in Viena, an old witch hag foretold Simo that he would never get back home alive.

Ida Heikkinen kirjoitti saatekirjeeseen myös keskustelunpätkän, jonka hän kuuli levähdettyään eräässä talossa.

158

nen paita päällään, joka on otettu ruumiilta, joka on kolme päivää maannut maan povessa. Ilman sitä tarttuu seitsemän kirkon väki, ja sormet tarttuvat kiinni arkkuun. Ei sitä ole lysti aukaista.”

Vanha muori ihmetteli: ”Mikähän lienee meidän lehmillä, kun eivät tule kotiin. Metsässä ne vaan makaavat, eikä maitokaan kämmenellä läikähtäisi lypsettäessä.” Siihen toinen muori tuumasi: ”Sama on meilläkin. Lehmistä lähti eilen ehta veri, koska ne on pilattu. Tuohan se Herkko-ryökäle kuleksii näillä mailla, ja sillä kuuluu olevan sen Romppaalan velhon taikoja.”

Tämän kuultuaan Ida Heikkinen meni Romppalaan nähdäkseen tuon lumotun arkun. Ja todellakin, kala-aitan parvella oli vanha homeinen arkku. Talon emäntä sanoi, ettei tohdi koskea moiseen taikapaikkaan. Mutta Ida Heikkinen lupasi ottaa päällensä koko rangaistuksen, joka seuraisi arkun aukaisemisesta. Hän sai luvan laskea arkun parvelta. Sen sisältä hän otti tavarat, jotka hän Suomen muinaismuistoyhdistykselle lähetti. Oli siellä vielä sianhampaita, piitä, taulaa ja yksi kuiva pippurinkäpykin. Ne hän jätti tontuille mielihyväksi, ja nosti arkun takaisin parvelle. Samalla hän katseli, mitä muuta aitta sisälsi. Seinällä oli kaksi vanhaa pyssyä, joista eivät miehetkään tienneet, kuinka niillä ammutaan. Yksi vanha seinäkellokin oli parvella. Ne hän jätti sinne.179

”Ei kai Herkko Romppaalan vanhaa tietäjää ole nähnytkään”, sanoi vanha muori. ”Olen Herkkoa paljon vanhempi, enkä muista Romppaalan mummo-vainajaa. Mutta kyllä sukulaiset tietävät, mitä mummo aikoinaan taisi. Rompatar-vainaja päästi lehmät metsänpeitosta, ja kaikki elävät se päästi mistä satimista tahansa.

Hänellä oli solkia, joilla paineli ajoksia, ja ne olivat heti parantuneet. Niillä oli käärmeen puremakin lähtenyt kuin vedellä pesten.

Kerran joku riivattu oli nostanut karhun Rompattaren lehmikarjaan, mutta mummopa tiesi konstin. Ei ollut pahantekijä saanut rauhaa metsänukolta muualla kuin uunissa. Heti oli pitänyt mennä Rompattaren puheille ja tunnustaa ilkityönsä, ja vasta sitten mummo purki loitsun ja pahantekijä sai rauhan.”

Poikajoukko meni 1950-luvulla Rompattaren aittaan ja särki taika-arkun. Sen sisältö oli aika päiviä sitten toimitettu Kansallismuseoon. Arkku oli yliraudoitettu ja koristeltu, ja sitä säilytettiin lukittuna. Vanhemmat kielsivät koskemasta arkkuun, mutta pojankoltiaiset eivät sitä uskoneet. Tietäjän aitta oli pitkään sijoillaan, mutta sittemmin se on myyty kesämökin hirsiksi.180

”Semmoiset ämmät olisivat nykyäänkin tarpeelliset”, arvelivat muorit yhteen ääneen. Samassa astui ovesta sisään vieras akka, joka läähätti kuin ajettu poro, ja ennen kuin hän kerkesi istumaan, hän rupesi selittämään kuulumisiaan: ”Oletteko kuulleet hyvät ihmiset, että metsä on liikkeillä näillä seuduilla. Säynäjästä on piru syönyt lehmän.” ”Kuka peto sen on nostanut vimmaansa”, ihmettelivät muorit. Vieras akka jatkoi: ”Säynäjän Olli oli riitautunut Juurikan Pekan kanssa Kämppä-Antin ratulaisissa, ja Pekka on velhon sukujuurta, joten se oli hänen töitään. Se oli vielä sitä Rompattaren mahtia.”

> Moisiovaara is called Moisee, and its inhabitants Moisians.

There is a saying: ”As fine as a Moisee confirmation guest”.

Moisians are said to be half-wits. They all babble in a strange language, and relatives will marry each other. And the only things people eat in Moisee are pies and creamy milk. A man once came from Russia, looked at the place and thought this was “a good place for Moses”. That is how the village got its name.

”Hoh hoi”, sanoi vanha muori. ”Kun yhden päälle nostetaan, yhdeksälle pahaa tekee. Siellähän se kuuluu Romppaalan aitan parvella romottavan sen ämmävainajan tavara-arkku. Sen on Rompatar pannut kiinni lujilla perustuksilla. Eipä taida olla hyvä mennä sen kanssa leikkiä laskemaan. Joka sen arkun ilman itseään vahingoittamatta aukaisee, pitää hänellä kuulemma olla semmoi-

Ida Heikkinen, who visited Romppaala in 1891, got to see the magic trunk of the witch Rompatar. She sent Rompatar’s old items to the Finnish Antiquarian Society along with the accompanying letter:

159

160

eaten a cow in Säynäjä.” ”Who is the beast that has angered it?” the women wondered. The unknown woman continued: ”Olli of Säynäjä had an argument with Pekka of Juurikka at Cabin Antti’s engagement party, and Pekka is from a family of wizards, so it was his work. It’s the old might of Rompatar.”

”About five leagues east of the Hyrynsalmi church lies Moisiovaara. The following old-fashioned items have been found in the house of Romppaala: 1 pair of chammy gloves, 1 women’s vest, 2 wallets, 1 tinderbox, 1 buckle of a fur belt, 1 buckle of a sheath belt, 1 smaller buckle, 1 iron screw and lock, 1 axe, a roll of old documents and 2 storehouse receipts from 1740 and 1773.”

”O ho,” said the old lady. ”Rise against one, and you’re hurting nine. The old hag’s trunk is said to be lying on the loft of the Romppaala storehouse. Rompatar has bound it tightly. I reckon it’s not a good idea to play around with it. They say whoever wants to open that trunk without hurting themselves must wear a shirt taken from a body that has lain underground for three days.

Without it, one will be cursed by the folk of seven churches, and the fingers will get stuck in the trunk. It won’t be fun to open it.”

In the accompanying letter, Ida Heikkinen also included a piece of conversation she had overheard while resting in a house.

An old lady wondered: ”What’s wrong with our cows, when they’re not coming home? They just lie in the woods, and milk won’t even splash on your hands while milking them.” The other woman replied: ”It’s the same with us. Blood flowed from the cows yesterday because they’ve been spoiled. That villain Herkko is wandering in these lands, and he’s said to possess the magics of the witch of Romppaala.”

After hearing this, Ida Heikkinen went to Romppaala to see that enchanted trunk. And indeed, there was a mouldy old trunk on the loft of the fish storehouse. The mistress of the house said she dared not touch such a magical place, but Ida Heikkinen promised to take the full punishment that would come from opening the trunk. She was allowed to take the trunk down from the loft.

From inside the trunk she took the items she sent to the Finnish Antiquarian Society. It also contained pig’s teeth, flint, tinder and even a dry pepper cone. She left them to please the brownies and lifted the trunk back onto the loft. She also looked around to see what other things were in the storehouse. On the wall were two guns, which even the men didn’t know how to shoot. There was also an old wall clock on the loft. She left them there.

”I doubt Herkko has even seen the old witch of Romppaala,” the old lady said. “I’m much older than Herkko, and I don’t remember the late granny of Romppaala. But the relatives know what the granny could do. The late Rompatar released cows from forest cover, and could release living things from any kind of trap. She had buckles with which she would press abscesses, and they would heal instantly. Even snakebites would be cured as if they’d been washed away. One time, some damned person had summoned a bear amongst Rompatar’s cow herd, but the granny knew the right trick. The evildoer couldn’t get peace from the forest spirit anywhere but in the stove. He had to go immediately to Rompatar and confess his evil deeds. Only then would she remove her spell and the evildoer would get peace.”

In the 1950s, a group of boys went to Rompatar’s storehouse and smashed up the trunk. Its contents had been sent to the National Museum a long time ago. The trunk was heavily reinforced with iron and decorated; it was kept locked in the storehouse. The parents had told the boys not to touch the trunk, but the kids wouldn’t listen. The witch’s storehouse stood for a long time, but has now been dismantled and its timbers sold as building materials for a summer home.

”Witches like that would be useful even today,” both women reckoned. Then suddenly, an unknown woman stepped in through the door, panting like a chased reindeer and, before she’d had time to sit down, she began to explain: ”Have you heard, good people, that the forest is on the move around here. A devil has

161

At the upper end of Ylä-Tervajärvi is a mound of rocks called Hiidenkirkko (Giant’s Church). It is half a kilometre long, and one of its rocks forms a shelter big enough to cover dozens of people.

The cave was formed by cracking, and its mouth is open and widens towards the back. An old bow has been found under a rock in the cave, as well as ancient, rotten patches of straw that have probably been used as bedding. The deepest crevice in Hiidenkirkko is about twenty metres deep, and is known as the Devil’s Churn, while The Devil’s Rafter is a shelter with cracks in the cliff as eaves and with a pulpit in the north corner.

Paavo Kemppainen from Hakokylä said the following: ”Who knows when it was cracked, perhaps around the time of the death of Christ. Hawks used to nest there and circle around, and foxes made noises. Nine wood grouses can be heard singing in unison in Pahakangas, and gnomes sometimes make noises in the giant’s church. They live in crevices, and they’re said to have toes in the back of one foot and in the front of the other.”

95. Pahakankaan hiidenkirkko The Pahakangas giant’s church Ylä-Tervajärven yläpäässä on louhikko, kalliorepeämä nimeltään Hiidenkirkko. Se on puoli kilometriä pitkä, ja yksikin iso kivi muodostaa katoksen, jonka alle sopii kymmeniä ihmisiä. Luola on syntynyt halkeamalla, ja sen suu on avonainen ja leviää perälle päin.

Luolasta on löydetty vanha jousi kiven alta ja iänikuisia lahonneita olkipehkuja, joita lienee vuoteina käytetty. Hiidenkirkon syvin rotko on parikymmentä metriä syvä, ja sitä kutsutaan pirunkirnuksi. Pirunlehteri taas on katos, jossa ovat räystäinä kallionhalkeamat, ja saarnatuoli sijaitsee pohjoiskulmassa.

Hakokyläläinen Paavo Kemppainen on kertonut seuraavan: ”Milloin lie haljennut, ehkä Kristuksen kuoleman aikaan. Havukat siinä ennen pesivät ja kaartelivat ja ketut räikättivät. Pahallakankaalla kuuluu yhdeksän metson laulu yhteen, ja maahisten kuullaan joskus hiidenkirkossa ääntelevän. Niillä on tapana asua rotkoissa, ja niillä kuuluu olevan toisessa jalassa varpaat taaksepäin, toisessa eteenpäin.”181

In Pirhosenhamina in Hakokylä, between Pirttipuro and Hakojoki, on the north shore of Iso Hakojärvi, lived the first inhabitant of the region, Jussi Pirhonen. He lived in a forest cabin on fish and bark bread. He once received a rye bread from Teräväniemi, ate it too greedily and was found dead in his sauna the following day.

Pirhosenhamina was located on the spot of the Hakokylä schoolhouse. The school used to be haunted, until it was blessed.

Also near the giant’s church are the Diver Ponds, to the southeast from Iso Hakojärvi. There used to be small, black perches in the ponds that had big heads like Aspen Heikki’s pig.

Hakokylän Pirhosenhaminassa, Pirttipuron ja Hakojoen välillä, Ison Hakojärven pohjoisrannalla, on asunut seudun ensimmäinen asukas, Jussi Pirhonen. Hän eli metsäkämpässä kalastuksella ja petäjäleivällä. Mies sai kerran Teräväniemestä ruisleivän ja söi sen liian ahnaasti, ja hänet löydettiin seuraavana päivänä kuolleena saunastaan. Pirhosenhamina sijaitsi Hakokylän koulun kohdalla.

Koululla kummitteli, kunnes se siunattiin.182 Hiidenkirkon lähettyvillä ovat myös Kuikkalammit, Ison Hakojärven kaakkoispuolella. Lammissa on ollut pikkuisia mustia ahvenia, joilla oli isot päät niin kuin Haapa-Heikin sialla.183

162

Hakokylän hiidenkirkko.

The Hakokylä giant’s church.

Kuva, photo: Konrad Hollo.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

163

164

Kerran Esko Kemppainen näki mustan hevosen ajavan kunnalliskodin portista sisään. Luokki oli tavattoman korkealla. Esko kuoli pian näyn jälkeen. Kuoleman edellä kunnalliskodissa on nähty myös pitkälettinen naishaltija. Se on näyttäytynyt 1930-luvun alkupuolella Kalle Mäkelälle kuutamolla.186

96. Nuottikoski Nuottikylällä, kymmenisen kilometriä kirkolta, ovat metsittyneet ja sammaleen peittämät salaperäiset talon rauniot. Paikkaa kutsutaan Kapteenin autioksi. Entisten rakennusten kivijalkojen päälle on kasvanut suuria korpikuusia. Seutu tekee oudon ja synkän vaikutuksen. Tulee kuin itsestään kysyneeksi, kuka on talon rakentanut ja mikä onnettomuus on sen hävittänyt. Kerrotaan, että talossa on asunut karski ja sodan kauhut kokenut kapteeni Carl Reinhold Ladau (1762–1823), jota on kutsuttu Lato-kapteeniksi.

Talosta ovat johtaneet vakoilupolut Nurmekseen ja Kuusamoon, ja soilta on löydetty kaitaisen porrastuksen jälkiä. Myös Hyrynsalmen kirkolle on johtanut ratsupolku. Kapteenilla oli kaukaa etelän mailta tuotu ratsu, joka oli niin viisas, että se tunsi rahankin, ja niin nopea, että kapteeni lähti ratsastamaan kirkkoon vasta kun kirkonkelloja alettiin soittaa, ja hän ehti perille ennen soiton loppumista. Suuret kuuset todentavat, että vuosia on vierähtänyt ajasta, kun talon elämä lakkasi ja sen tuliliedet jätettiin kylmenemään. Kummituksetko sen asukkaan karkottivat, vai korven kirotko talon hävittivät? Kapteenin talon viimeiset rakennukset on siirretty läheisen Nuottimäen kunnalliskodin asuinrakennukseksi.

Huhuillaan, että kapteeni oli kerran Moisiovaaralla Perttulan talossa polttanut täyden pirtin ryssiä. Pirtin ympärillä oli koivuja, jotka olivat vielä pitkään hyvin suuria ja vanhoja. Talon asukkaat olivat esi-isiltään perineet tiedon, ettei koivuja saanut vahingoittaa tai kaataa. Koivut olisivat vaaralliset, jos ne kaadettaisiin.184

Nuottimäellä on ollut hyvin suuri, ilmoisen ikuinen kalmakoivu. Siitä ei tohdittu taittaa varpuakaan. Sen juurella poltettiin ruumiin oljet, vaatteet, luutut ja kammat, ja sinne viskattiin ruumiin pesuvedet.187

> In Nuottikylä, about ten kilometres from the church, lie the forested and moss-covered mysterious ruins of a house. The place is called Kapteenin autio (Captain’s Ruin). Large wildwood firs have grown over the stone bases of former buildings. The area leaves an odd, dark impression. One will almost automatically ask who built the house and what kind of calamity destroyed it.

It is said that in this house lived the harsh captain Carl Reinhold Landau (1762−1823), who had seen the horrors of war and was known as Lato-kapteeni (Barn Captain).

Spy paths led from the house to Nurmes and Kuusamo, and traces of narrow steps have been found in the swamps. There was also a riding path leading to the Hyrynsalmi church. The captain had a steed brought from the distant southern lands that was so smart it even knew money, and so fast that the captain only started riding towards the church when the church bells started ringing and got there before they had stopped. The large firs prove that years have passed since life in the house ended and its fireplaces were left to grow cold. Did ghosts drive away the inhabitant or was the house destroyed by the curse of the wildwood? The last buildings of the captain’s house have been moved to the nearby Nuottimäki to be used as the residential building of the communal old people’s home.

Rumours say that in the house of Perttula in Moisiovaara, the captain once burned down a house full of Russians. There were birches around the house that were very big and ancient.

Nuottimäen kunnalliskodissa on nähty tyhjiä olentoja. Esko Kemppainen näki yhden ruokasalissa varhain aamulla unettomana hortoillessaan. Se oli isosilmäinen mies, joka istui ruokapöydän takana, ja miehen molemmilla puolilla seisoi poika. Kun Esko katsahti uudelleen saliin, kummitus katosi.185

165

Kapteenin aution metsittyneitä raunioita 1920-luvulla. The forested Captain’s Ruin in the 1920s.

Kuva, photo: Konrad Hollo. Hyrynsalmen kotiseutuarkisto, The Hyrynsalmi local archives.

166

The inhabitants had been told by their forefathers that these birches must not be damaged or chopped down. If the birches were chopped down, they would be dangerous.

Silver treasure has been found on the shore of Salmijärvi.

The finders split it between themselves, but brought it back when they couldn’t get any peace. It had been laid underground at a high price: one of the finders died because of it after suffering a long time.

Phantoms have been seen in the Nuottimäki Old People’s Home.

Esko Kemppainen saw one in the dining room while wandering around early in the morning unable to get to sleep. The phantom was a man with big eyes who sat behind the dining table, and there was a boy on each side of the man. When Esko looked inside the room again, the ghost vanished.

98. Katajaranta

Esko Kemppainen once saw a black horse ride in through the gate of the Old People’s Home. The harness bow was unusually high. Soon after having this vision, Esko died. A long-haired female spirit has also been seen at the old people’s home before the arrival of death. It manifested itself to Kalle Mäkelä in the moonlight in the 1930s.

Kirkon läheistä Emäjoen itärantaa, Katajarantaa, on kutsuttu Paskarannaksi. Siellä asui vanhaan aikaan köyhiä Salmen torppareita, ja mökeissä oli kauhean paljon pentuja. Kylän ihmiset kantoivat mökkien pennuille luumukiisseliä ja tähteitä. Kerran kun torppien naisväelle tuli pyykkiä pestessä sanaharkkaa, niin he syytivät toistensa päälle lehmänpaskaa, ja siitä lähtien kirkon kupeessa asuvia naisia on kutsuttu Paskarannan ruusuiksi.189

In Nuottimäki, there used to be a huge, ancient death birch.

People dared not cut even a twig from it. A dead body’s straws, clothes, floor cloths and combs were burned at the foot of this tree, and the waters used to wash the body were thrown there.

Emäntä lähti sunnuntaina kirkkoon Katajarannalle. Lähtiessään hän käski miniän kirnuta voita kirkonmenojen ajan, mutta näkipä tämä mitä hyvänsä, ei saisi säikähtää. Miniä kirnusi, ja pienen lapsen näköinen olento ilmestyi kirnun laidalle ja alkoi oksentaa kermaa kirnuun. Miniä löi kauhalla päähän, ja samalla emäntä kuoli kirkonpenkkiin. Pienen lapsen näköinen olento oli para, joka keräsi rikkautta noitaemännälleen. Para synnytettiin kirnuamalla alasti umpilammella hokien: ”Synny para, kasva para voita ja maitoa kantamaan. Ei ole korvaa kuulemassa, eikä silmää näkemässä. Saat puolet sielustani ja puolet ruumiistani.”190

97. Salmijärvi Salmijärven rannalta on löydetty hopea-aarre. Löytäjät jakoivat sen keskenään, mutta kun he eivät saaneet rauhaa, veivät aarteen takaisin. Se oli pantu maahan kovalla ehdolla. Yksi löytäjä kuoli sen vuoksi kauan kiduttuaan.188

Paholainen ompeli Hyrynsalmen kirkon katolla kenkää. Kun ompelulangan mutkaan tarttui hevosen raato, niin piru veti sen kengänkaudon päälle: ”Mistä lie ruhmu tullut”, ja löi vasaralla päälle.191

167

Hyrynsalmen kirkko 1928. The Hyrynsalmi church in 1928. Kuva, photo: Kaarlo Lindberg. Museovirasto, National Board of Antiquities.

168

Eräänä iltana sotien jälkeen Hiltusen Hiljan kotimatka kulki kirkon ohi Varpuniemen suuntaan. Hän näki kirkkaan valon tuikkivan kellotapulin seinähirsien raoista. Se oli varmasti kummitus, olivathan Kallion miehetkin pelotelleet, että päätön mies katselee tapulista.

Kotona selvitettiin, että kirkkoon oli juuri asennettu sähköt, ja valot olivat unohtuneet päälle.192

One night in the post-war years, Hilja Hiltunen was walking home past the church towards Varpuniemi. She saw a bright light flashing through the cracks of the wall timbers of the belltower. It must have been a ghost – after all, the men of Kallio had just scared her by saying that a headless man was watching from the belltower. At home, she learned that electricity had just been installed in the church, and someone had forgotten to turn out the lights.

> The eastern bank of Emäjoki near the church, Katajaranta, has been called Paskaranta (Shit Shore). In the old days, poor crofters from Salmi lived there, and there were lots of kids in the cabins.

The people of the village brought the kids plum pudding and leftovers. One time, the womenfolk of the cabins got into an argument while doing laundry and started showering each other with cow dung, and since then, women living near the church have been known as the roses of Shit Shore.

99. Konivaara

The mistress of a house left to go to church at Katajaranta on a Sunday. As she left, she told her daughter-in-law to churn butter during the service but, no matter what she saw, she shouldn’t be frightened. The daughter-in-law churned, and a small, child-like creature appeared on the side of the churn and started vomiting cream into the churn. The daughter-in-law struck it on the head with a ladle, and that moment, the mistress died on the church pew. The child-like creature was a para, which collected riches for its witch-mistress. A para was created by churning naked by a streamless pond chanting: “Come to me, para, grow up, para, to bear milk and butter. No ears to hear, no eyes to see. I’ll give you half my body and half my soul.”

>

The Devil was sewing a shoe on the roof of the Hyrynsalmi church. When a horse carcass was stuck on the sewing thread, the Devil pulled it up on top of the shoe: “Wonder where this lump came from?” and hit it with a hammer.

Vuorisaaren luoteispuolella, Hyrynjärven rannalla asui Ruuhin Iita, Ruuhiniemen emäntä, josta kerrotaan useita kaskuja. Hän oli hyrynsalmelaisten hieroja, semmoinen lihava akka ja hyvin iloluontoinen. Kerran kun Iitalla oli kiire, niin se oli yhtäkkiä vierähtänyt hyllyvään suohon hierojamatkallaan, ja se kun oli lihava, niin se vajosi ja vajosi niin kauan, kunnes oli kainaloitaan

Konivaaran ja läheisen Aasinkallion nimiin liitetään tarina aasilla ratsastavasta Jeesuksesta. Aasinkallio on kavion muotoinen, ja Konivaaran kautta Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasintammalla.193

The names of Konivaara (Horse Hill) and the nearby Aasinkallio (Donkey Hill) are associated with the story about Jesus riding a donkey. Aasinvaara is shaped like a hoof, and through Konivaara Jesus rode to Jerusalem on a donkey mare.

100. Vuorisaari

169

myöten suossa. Hän rupesi kutsumaan sitä suon silmäkettä Iitansilmäksi. Mitä vain Iita kertoi, niin joka kerta se sanoi lopuksi: ”Van minua niin nauratti!”194

Hoikan talon Emma-mummo kuoli keväällä 1944. Hänen arkkunsa laitettiin avoimena Hoikan talon pihalle kuusien väliin. Nuori Ellen jäi seisomaan arkun viereen, eikä Ellen elänyt sen jälkeen montaa kuukautta. Uskottiin enteeseen, että suvusta seuraava lähtijä jää seisomaan arkun viereen.196

> Northwest of Vuorisaari, on the shore of Hyrynjärvi lived Iita of Ruuhi, the mistress of Ruuhiniemi, who was the subject of many jokes. She was the masseuse of the people of Hyrynsalmi, a fat and very jovial woman. One time when Iita was in a hurry, she fell into the swamp on her masseuse trip and because she was fat, she sunk and sunk until she was up to her armpits in the swamp.

She began to call that sinkhole Iitansilmä (Iita’s Eye). Whenever she told a story, at the end she would always say: “And it made me laugh so hard!”

Hoikan piha-aukiolle ilmestyi syysöinä valkoisiin pukeutunut nainen. Sen ajateltiin olevan talon ensimmäinen emäntä.197

> In the late 19th century, Selma Keränen spent a night in the cabin of Hoikka when, around midnight, the master stepped into the room. Selma wondered what the master wanted at such a late hour, when all of a sudden, the master began to stretch, and stretched until he was so tall he could look at her from over the beam. When Selma spoke a blessing and read out the Lord’s Prayer, the master vanished. When Selma left for another house in the morning, word came that the master of Hoikka had slit his neck in his own stables the night before.

101. Hoikka

The granny Emma of the house of Hoikka died in the spring of 1944. Her open casket was laid outside the house of Hoikka between the firs. Young Ellen stood next to the casket, and only lived for a few months after that. People believed it was an omen that the next person to die in the family would stop and stand next to the casket.

Selma Keränen yöpyi 1800-luvun lopussa Hoikan pirtissä, kun puolenyön aikaan talon isäntä asteli pirttiin. Selma oli ihmeissään, että mitähän asiaa isännällä mahtoi olla tähän aikaan, mutta eipä ollakaan, kun isäntä alkoi venyä ja venyi lopulta niin pitkäksi, että orren yli katseli. Kun Selma siunasi ja luki isämeidän, niin silloin isäntä hävisi. Kun Selma aamulla lähti toiseen taloon, tuotiin sana, että Hoikan isäntä oli omassa tallissaan edellisyönä kaulansa katkaissut.195

On autumn nights, a woman dressed in white appeared on the yard of Hoikka. It was believed she was the first mistress of the house.

170

Ellen Mulari Emma Mularin arkun 채채rell채 1944 Hoikan talossa.

Ellen Mulari at the casket of Emma Mulari in the house of Hoikka in 1944.

Kuvan omistaa, photo owned by Anja Anttonen.

171

172

173

Suomussalmi Kiantajärvessä, kirkonkylän länsipuolella, on salmi. Siellä on kalastettu iät ajat.

Joku sai paljon siikoja, ja salmen kupeelle kertyivät isot suomutunkiot.

Siitä Suomussalmi sai nimensä.198 There is a strait in Kiantajärvi, west of the village. People have fished there for ages.

Someone caught lots of whitefish, and large heaps of scales piled up by the strait.

That’s how Suomussalmi (Scales Strait) got its name.

102. Kurimo Kurimo on isossajaossa perustettu tila, joka on toiminut vuodesta 1928 lähtien Suomussalmen kunnalliskotina. Tilan rakennukset ovat melko korkealla vaaralla. Kurimon historiasta muistellaan seuraavaa: Kurimolla on ollut jokunen mökki jo 1800-luvun alkupuoliskolla ennen Ämmänruukin aikaa. Ruukin toimiessa vaaralla oli muutamia työläisten mökkejä, ja 1800-luvun puolivälissä pappi Wegelius osti ne. Poro-Jussi ja muut varkaat rosvosivat papin omaisuutta niin paljon, että hän katsoi parhaaksi myydä tilansa 1857 nykyisen Oilolan paikalla Rantalassa asuneille Heikkisille.

Heikkisten aikana talo vaurastui huomattavasti. Heikkiset myivät Kurimon Suomussalmen kunnalle 1925.199

Pääsiäisnoita on käynyt Kurimossa. Noita oli vuokralla asunut nainen, joka kimmastui ja leikkeli villoja lampaista. Lampaat kuolivat sukupuuttoon kahdessa vuodessa. Vähää ennen sitä syntyi epämuodostunut karitsa kuolleena. Sen pää oli pussimainen ja korvat alareunassa.200

> Kurimo is a farm founded in the 1840’s, which has functioned as the communal home of Suomussalmi since 1928. The farm buildings were situated on a fairly high hill. The following is remembered about the history of Kurimo. There used to be some cabins at Kurimo already in the early 19th century, before the time of the Ämmänruukki ironworks. When the ironworks was in operation, there were some workmen’s cabins on the hill, and in

174

Suomussalmi. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

175

One time, the foreman of the municipal board of Suomussalmi went to ask for a loan from the Russian Senate in Helsinki.

A senator wondered about the name of Suomussalmi: “What be Suomussalmi? It be torpedo or it be battleship?”

the mid-19th century, the priest Wegelius bought them. Reindeer Jussi and other thieves robbed so much of the priest’s property that he decided to sell his farm in 1857 to the Heikkinens who lived in Rantala at the present-day Oilola. Under the Heikkinens, the farm prospered significantly. The Heikkinens sold Kurimo to the municipality of Suomussalmi in 1925.

104. Turjanlinna

An Easter witch visited Kurimo. The witch was a tenant woman who got angry and cut off wool from sheep. The sheep became extinct in two years. Shortly before that, a deformed lamb was stillborn. Its head was bag-like and it had ears at the bottom.

Vienankarjalainen mummo sanoi Kiannolle, että tulen jumala suuttuu, jos Turjanlinna rakennetaan samalle paikalle, missä vanha paloi. Kun Kianto rakensi talonsa samalle paikalle ja se paloi pian valmistuttuaan, hän mainitsi usein, että kyllä häntä varoitettiin.203

103. Jalonniemi

Lumi valaisi heikosti Turjanlinnan makuukammaria. Elsa-Maria-äiti kuorsasi äänekkäästi, eikä viiden vanha Raija-Liisa saanut nukutuksi.

Huoneen nurkassa oli suuri kattoon saakka ulottuva vaatekaappi.

Yhtäkkiä kaapin ovien läpi alkoi marssia sotilaita. Ne marssivat pitkänä jonona sängyn vierestä, harmaina, pyssyt olalla. Eivät katsoneet kohti, marssivat vain ohi. Heidän jälkeensä ilmestyi miehiä kaasunaamareissa. Raija-Liisa veti peiton silmilleen ja piirsi aamulla isälleen näyn. Pian radiosta ilmoitettiin, että talvisota on syttynyt.204

Kun keisarivalta oli kukkeimmillaan, niin kouluissa kiellettiin Maamme kirja, Suomen historia ja Vänrikki Stoolin tarinat.

Keisarin ja keisarinnan kuvat olivat seinällä, ja laulettiin: ”Keisarilla on väkeä, niin kuin meren santaa, arvoistaan hän hajottaa sitä, pitkin Suomen rantaa.”201 Kerran meni Suomussalmen kunnallislautakunnan esimies anomaan lainaa Ryssän senaatilta Helsingistä. Senaattori ihmetteli Suomussalmen nimeä: ”Mikä on olemassa Suomussalmi?

Onko torpedo vai panssarilaiva?”202

> An old lady from Vienan Karelia told Kianto that God would get angry if Turjanlinna were rebuilt on the same spot where the old one had burned down. When Kianto built his house on the same spot and it burned down soon after it was finished, he often said that he had been warned.

> When imperial power was at its peak, the Maamme (Our Land) book, the History of Finland and the Stories of Ensign Ståhl were banned in schools. There were portraits of the Emperor and Empress on the wall, and people would sing: “The Emperor has people like sand in the sea, he scatters them on Finnish shores majestically”.

The snow dimly illuminated the bedchamber of Turjanlinna. The mother, Elsa-Maria, was snoring loudly, and the five-year old RaijaLiisa couldn’t sleep. There was a large clothes cabinet in the corner that reached all the way up to the ceiling. Suddenly, soldiers began

176

Äiti ja lapset Suomussalmen Karihtaniemellä Ilmari Kiannon naapurista noin 1920. A mother and children in Karihtaniemi in Suomussalmi from near Ilmari Kianto’s house ca. 1920.

Kuva, photo: Ilmari Kianto. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

177

”Rämsänrannan Gandhi on käynyt saunassa kevättalvella 1943. Järvi on jäässä, mutta aurinko paistaa ja pälvet kasvavat. Orava raksuttelee jossakin lähellä, talitiainen riemuitsee rantakoivikossa. Kaukana on kavala maailma – ja sota.” ”The Gandhi of Rämsänranta was in the sauna in the late winter of 1943. The lake is frozen, but the sun is shining and the bare spots are growing. A squirrel makes a cracking sound somewhere and a titmouse rejoices in the birches on the shore. Far away is the cruel world – and the war.”

Ilmari Kianto Kuva, photo: Ilmari Kianto.

Ilmari Kiannon arkisto. The Ilmari Kianto archive.

SKS KIA.

178

to march through the cabinet doors. They marched past the bed in a long line, grey and with guns at their shoulders. They didn’t look at Raija-Liisa directly, just marched by. After them, men showed up in gas masks. Raija-Liisa pulled the cover over her eyes, and in the morning, drew a picture of the vision for her father. Soon news came from the radio that the Winter War had broken out.

vaahtosuisena ja möristen kohti. Saxa hätisteli karhua kepillään, mutta karhu saatteli pihaan asti. Pappilaa alettiin pian kutsua Karhulanvaaran pappilaksi.

Suomussalmen ensimmäinen kappalainen on perimätiedon mukaan hulluuskohtauksessa polttanut koko vanhan kirkkosaaren kaskeksi. Kun pappi tajusi kaskenneensa hautausmaan, hän riisti hengen itseltään 25. helmikuuta 1821.206

>

105. Kukkosaari

The first chaplain of Suomussalmi, Carl Saxa, was ordained in 1786, and a farm was obtained for Saxa and the Suomussalmi chapel parish from Matti Tapio through foreclosure. Tapio was mad about the foreclosure, burst in through the vicarage window and attempted to strangle Saxa.

One time, the chaplain got into such an argument with a member of the congregation that a bear was summoned against Saxa. As the chaplain was walking from the church to the vicarage on a Sunday, a bear charged from the woods, roaring and frothing at the mouth. Saxa shooed the bear away with his stick, but the bear followed him all the way to the yard. The vicarage soon became known as the Karhulanvaara (Bear Hill) vicarage.

Tradition has it that the first chaplain of Suomussalmi burnbeat the entire old church island in a bout of madness. When the priest realized he had burn-beat the cemetery, he took his own life on February 25, 1821.

Hulkonniemi oli huomattava talo. Kauan sitten Hulkonniemen navetta roihahti tuleen. Kukko otti siivet alleen ja lensi salmen yli puolen kilometrin matkan saareen. Siitä Kukkosaari sai nimensä.205

> Hulkonniemi was a notable house. Long ago, the cowshed of Hulkonniemi burst up in flames. A rooster spread its wings and flew half a kilometre across the strait to the island. That’s how Kukkosaari (Rooster Island) got its name.

106. Karhulanvaara Suomussalmen ensimmäinen kappalainen Carl Saxa vihittiin tehtäväänsä 1786, ja Suomussalmen kappeliseurakunnan ja Saxan käyttöön pakkolunastettiin tila Matti Tapiolta. Hän suuttui lunastuksesta, tunki pappilan ikkunasta sisään ja yritti kuristaa Saxan.

Kerran kappalainen riitautui erään seurakuntalaisen kanssa niin pahoin, että tämä nosti karhun Saxan päälle. Kun kappalainen käveli pyhänä kirkosta pappilaan, hyökkäsi karhu metsästä

179

107. Kirkonkylä, The village

108. Kirkkoniemi

Kianto kutsui Kalevan baaria paratiisiksi. Yhdellä ryyppyreissullaan Kianto tuli baarin portaat alas nurin niskoin. Baarin omistajatar riensi katsomaan kuinka kävi. Kirjailija ihmetteli: ”Missä helvetissä minä oikein olen?” Omistajatar vastasi: ”Olet paratiisin portailla.”207

Kirkonkylälle ilmestyi punaiseksi maalattu talo, jonka isäntä tilasi sanomalehteäkin. Silloin alkoi kuulua kylältä hirveitä ääniä.

Eräs kylän akka tuli talon pihaan ja pyörtyi. Hän huusi jälkeenpäin, että nyt se näkyy jo helvetin peräseinä punaisena, ja maalatun talon isäntä riehuu tulessa. Akka saarnasi, että olisi ollut parempi antaa köyhille nekin varat, mitä oli nyt uhrattu seiniin, tuulen kulutettavaksi.209

Rilu-Kalle oli suomussalmelainen älhäkkä mies, Kalle Kilponen.

Hänen kerrottiin myyneen etukäteen ruumiinsa tutkimustarkoituksiin ja saaneen siitä hyvästä kolme tuhatta markkaa. Rilu-Kalle joi rahat ja ruumis toimitettiin Turkuun tutkittavaksi, miten viina on vaikuttanut.208

> A house appeared in the village that was painted red and whose owner even subscribed to a newspaper. Horrible sounds were then heard from the village. One of the village women came to the yard of the house and fainted. Afterwards, she shouted that now she could see the crimson back wall of Hell and the master of the painted house raving about in the fire. She preached that it would have been better to give to the poor the money that had been spent on the walls, which would be worn down by the winds.

> Kianto used to call the Kaleva Bar a paradise. During one of his drinking binges, Kianto fell headlong down the stairs. The landlady of the bar rushed over to see what had happened. The writer wondered: “Where the hell am I?” The landlady replied: “You’re at the steps of paradise”.

Kalle Kilponen, a.k.a. Rilu-Kalle, was a temperamental man from Suomussalmi. He was said to have sold his body for research purposes in advance and received three thousand markkas for it.

Rilu-Kalle drank the money, and his body was taken to Turku for studying how the booze had affected it.

180

The name of Vanha Kirkkosaari can already be found on a map from 1746 but spelt Kircosaari. All kinds of strange things have happened there.

Haapo-Lauri’s sister said that she and her friends had been making hay on the shore of the island. The hay was tossed into a boat and, as they started rowing, a white man appeared on the shore and started reaping the very same spot they had reaped only a moment ago at very high speed.

Lauri Manninen was once buried in Kirkkosaari, and at the funeral, a devil was seen circling around the coffin in the form of a big, ugly dog.

When a body was laid in the grave, it was customary to sing hymns if the priest couldn’t come over immediately to give a blessing to prevent haunting. One time, a funeral was so cheap that no hymns were sung. Some impressive singing could then be heard from the island.

Many have slept in Kirkkosaari with exciting consequences.

When Raappana lay on the cemetery, a devil sloshed over to him with water in its shoe and said: “This is no resting place for the living”.

A man started off from the back of Juurikkalahti along the frozen surface into the thick darkness on an autumn night, got lost in the island and unwittingly fell asleep on top of an old grave.

He heard a voice say: “Rise up, you’re so heavy”.

Magicians have worked their spells in Kirkkosaari. A fourweek old unbaptized baby was buried there. The magicians went to the island at night, dug up the baby and attached a band of birch branches to its head with alder nails. After that, the baby was reburied. The magicians then went to a house from which something had been stolen, the people of the house were made to stand close to each other, and the magicians circled around them with a burning timber. This drove the thief crazy.

109. Vanha Kirkkosaari Old Church Island Vanhan Kirkkosaaren nimi esiintyy jo 1746 kartassa kieliasussa Kircosaari. Siellä on tapahtunut kaikenlaista kummaa.

Haapo-Laurin sisko kertoi, että hän oli kaveriporukalla niittämässä saaren rannassa. Niitetty heinälasti heitettiin veneeseen, ja kun he lähtivät soutamaan, niin rannalle ilmestyi valkoinen mies niittämään samaa jälkeä kuin he hetki sitten kovalla vauhdilla.

Kerran Kirkkosaareen haudattiin Lauri Manninen, ja hautajaisissa nähtiin pirun kiertävän arkkua suuren ja ruman koiran muotoisena.

Kun ruumis laskettiin hautaan, oli tapana veisata, jos pappi ei päässyt heti siunaamaan, ettei vainaja kummittelisi. Kerran tapahtui niin, että jäi vainajan halpuuden takia laulamatta. Silloin alkoi kuulua saaresta komea veisuu.

Moni on nukkunut Kirkkosaaressa jännittävin seurauksin.

Raappana makasi hautausmaalla, niin piru kävellä turskutteli vesi kengässä hänen luokseen ja sanoi: ”Ei tämä ole mikään elävien lepopaikka.”

Eräs mies lähti Juurikkalahden perästä kirkkaana syysyönä jäätä pitkin sakeaan pimeään, eksyi saareen ja nukahti tietämättään vanhan haudan päälle. Kuului ääni: ”Nouse pois, kun olet niin raskas.”

Taikurit ovat tietäjöineet Kirkkosaaressa. Sinne haudattiin neliviikkoinen ristimätön lapsi. Tietäjät menivät Kirkkosaareen yöllä, kaivoivat lapsen ylös ja panivat hänen päähänsä vihtapannan leppänauloilla. Sen jälkeen lapsi kaivettiin takaisin hautaan. Sitten tietäjät menivät taloon, josta oli varastettu, ja talonväki pantiin seisomaan likekkäin, ja tulitaulalla vierrettiin ympäri. Tästä tuli varas hulluksi.210

181

182

183

184

Three boats full of Russians were sailing down the Aittokoski rapids. The magician Big Mikko made the waters rise up and the Russians drowned. The waves were so furious that Big Mikko almost drowned himself. He had to promise to sacrifice a man to the rapids every ten years to spare his life. After ten years, another Russian, Maxim, drowned. His wife had said that if her husband was taken, he would become a real husband for Aitto.

And so he did.

The drowned Russians have been buried in the grass under Aittokoski. The place is said to be haunted. A girl was once slapped in the face as she was taking the cows to the woods.

Tar burners were also reluctant to spend the night at Aittokoski.

110. Aittokoski Kolme venäläislastia lasketteli pitkin Aittokoskea. Poppamies IsoMikko nosti veden, ja venäläiset hukkuivat. Vesi aaltoili niin, että Iso-Mikko oli itsekin hukkua. Hänen piti luvata koskelle mies joka kymmenes vuosi, että itse säästyi. Kymmenen vuoden perästä hukkui taas venäläinen, Maksim. Hänen muorinsa oli sanonut, että jos hänen miehensä ottaisi, niin siitä tulisikin varsinainen mies Aitolle. Ja niin tuli.211 Hukkuneet venäläiset on haudattu nurmeen Aittokosken alle.

On sanottu, että siellä kummittelee. Kerran tyttöä lyötiin vasten silmiä, kun hän vei lehmiä metsään. Tervamiehetkään eivät kernaasti Aittokosken alla yöpyneet.212

Kalle and Eemil Mikkonen drowned in Aittokoski on July 13, 1931.

That same moment, a young girl in the house of Tolonen above the rapids had a strange vision and heard the ringing of church bells.

alle ja Eemil Mikkonen hukkuivat Aittokoskeen 13. heinäkuuta K 1931. Samalla hetkellä kosken yläpuolella olevassa Tolosen talossa tyttönen näki oudon näyn ja kuuli kirkonkellojen soittoa.213

A tax collector travelled to Suomusssalmi and was drowned in Aittokoski: his body had floated to the mouth of Rästinpuro.

The way the drowning took place was that the rower and the cox jumped ashore from the boat at Aittokoski, leaving the helpless tax collector in the boat to drown.

A water spirit has been seen at Aittokoski and has appeared in the form of a fish, cow or horse, with big eyes and big ears. It warned about drowning. The spirit kept saying: “Time hurries on, but the man will not”. Every ten years, a voice has been heard to say: “Time has come, but no head has come”. Once when the voice was heard, a boat immediately tipped over and one person died. It was later discovered that any head would appease the spirit, so people started throwing a dog’s head into the rapids, and the spirit accepted it.

S uomussalmella on kierrellyt verojen perijä, rästiherra, joka on hukutettu Aittokoskeen, ja ruumis on kulkeutunut Rästinpuron suuhun. Hukuttaminen on käynyt niin, että soutaja ja perämies hyppäsivät Aittokoskessa veneestä maihin, jolloin avuton rästiherra jäi yksin veneeseen ja hukkui.214

Aittokoskella on nähty vedenhaltija, joka on saattanut näyttäytyä kalan, lehmän tai hevosen muotoisena, suurisilmäisenä ja suurikorvaisena. Se varoitteli hukkuneiden edellä. Haltija on hokenut: ”Aika joutuu, eikä mies joudukaan.” Kymmenen vuoden välein on kuulunut: ”Aika on tullut, vaan ei yhtään päätä.” Kerran kun ääni kuului, niin siinä samassa vene kaatui ja yksi hukkui. Myöhemmin havaittiin, että haltijalle riittää pää kuin pää, ja niin ruvettiin heittämään koiran pää koskeen, ja koskenhaltija hyväksyi sen.215

185

Ryysyrannan Joosepin perhe. Kirje SKS:lle 14.10.1928. The family of Jooseppi of Ryysyranta. A letter to the SKS, 14.10.1928. SKS KIA.

186

Ryysyrannan Joosepin talo. Kirje SKS:lle 14.10.1928. The house of Jooseppi of Ryysyranta. A letter to the SKS, 14.10.1928. SKS KIA.

187

188

trick them. The rain got even heavier and the hay began to get wet. The master jeered: “Is the lard-bellied man riding an iron cart up there?”

After the master had jeered for a while, lightning suddenly struck nearby and the old man disappeared; the thunderstorm took the hay away as well. When the storm was over, the haymakers started looking for the master but couldn’t find a trace of him. There was only an outline of a man on the wall of a stone cowshed on the other side of the lake. Since then, nobody in that region dared to go out during a thunderstorm.

111. Kaunisniemi Ryysyrannan Jooseppi kertoi, että joukko heinämiehiä oli metsäniityllä, kun tuli kova ukkosenilma. Kun työmiehet menivät pitämään sadetta, niin niityn omistajaisäntä alkoi ajella työmiehiä takaisin töihin ja kieroili heille. Alkoi sataa yhä rankemmin, ja heinät rupesivat kastumaan. Isäntä ilkkui: ”Rautakärrylläkö siellä rasvamaha-ukko ajaa.”

Kun se ilkkui aikansa, niin yhtäkkiä kova salama löi lähelle ja ukko hävisi olemattomiin, ja ukonilma vei kaikki heinätkin mennessään. Kun myrsky loppui, niin heinämiehet rupesivat etsimään isäntää, mutta jälkeäkään ei löytynyt. Vain järven toisella puolella kivinavetan seinässä näkyi miehen haamu. Sen jälkeen ei seudulla kukaan uskaltanut liikkua ukonilmalla.216

Jooseppi of Ryysyranta said that he had seen a conjurer at a logging camp. He had said that the men could put him in a box and nail it shut. The conjurer went inside the box and the lid was nailed tightly shut. When the loggers went in the cabin, the conjurer was sitting behind the table, and the intact box was still outside.

The same conjurer had said that he could get under the cabin floorboards without leaving a mark on the floor. He had then sat on the cabin floor, and the viewers only saw a rising smoke as the man vanished. After a moment, he was sitting on the bench, and nobody knew how he got there.

yysyrannan Jooseppi kertoi nähneensä savotassa silmänkääntäR jän. Se sanoi että saatte panna hänet pakkilaatikkoon ja naulata sen kiinni. Se meni laatikkoon ja kansi naulattiin kiinni lujasti. Kun savotan miehet menivät pirttiin, niin silmänkääntäjä istuikin pirtin pöydän takana, ja ehyt laatikko oli pihalla.

Samainen silmäkääntäjä on sanonut, että hän voi mennä pirtin sillan alle sillä tavalla, ettei siltaan jää mitään jälkeä. Se ukko oli sitten istunut pirtin lattialle, ja katsojat eivät nähneet muuta kuin nousevan savun ja ukko hävisi. Vähän ajan perästä ukko istui pirtin penkillä, eikä kukaan tiennyt, mistä se siihen tuli.217

112. Seitenahveninen

>

Muuan muori kuoli kynttelin aikaan. Ja kun sille ei pidetty peijaisia, niin luulivat, että se rupeaa muistiaisia kaipaamaan. Tapettiin lammas, keitettiin viinaa ja kekrin aikana pidettiin peijaat, joihin kutsuttiin sukulaiset ja naapurit, ettei kaipaisi. Kuollut saattaa pyllistellä pitkäänkin jälkeen.218

Jooseppi of Ryysyranta said that a group of men were making hay in a forest meadow when a heavy thunderstorm began. As the workmen took cover from the rain, the master who owned the meadow started ushering them back to work and tried to

189

190

A woman died around Candlemas, and when no memorial was held for her, people thought she would come back to ask for a feast. A sheep was killed, booze was distilled and at Kekri, a memorial was held and neighbours and relatives invited to make sure she wouldn’t make demands. A dead person can stir trouble a long time afterwards.

A huge snake has been seen in the swamp in Kerälänkylä, over a fathom long and as thick as a man’s thigh. It had even made sounds, and people haven’t dared to kill it.

115. Sakaranjärven Autioniemi

113. Kivelä Punainen koira oli puussa Sakaranjärven Autioniemessä lähellä talon raunioita. Uskottiin, että siinä kohtaa on aarre.221

>

Kauan sitten Kivelässä tapahtui monia itsemurhia ja murhia. Viimeksi poika iski talikon siskonsa miehen selkään. Mielisairaalasta hän kirjoitti: ”Kivelässä eivät lopu ikävät jutut, ennen kuin Mustan raamatun hävitätte pirtin piipun vierestä sahajauhon seasta.”

Kivelän taloa ei enää ole.219

There was as red dog in a tree in Autioniemi in Sakaranjärvi near the ruins of a house. It was believed a treasure was hidden there.

>

116. Pyykkölänvaara

Long ago, many suicides and murders were committed in Kivelä.

In the last incident, a boy hit his brother-in-law in the back with a pitchfork. From the mental asylum, he wrote: “Nasty things won’t stop in Kivelä until you’ve destroyed the Black Bible lying in the sawdust by the cabin chimney”. The house of Kivelä no longer exists.

Luonnon muovaama laukkurien kulkureitti kulki Pohjanlahdelta Vienan Kemiin Pyykkölänvaaran kautta. Kerran maantietä pitkin kuljetettiin eläintä, joka ylsi syömään navetan ylisiltä heiniä. Sen arveltiin olleen kameli tai kirahvi. Kulkuväylää on siitä lähtien kutsuttu Silkkitieksi.222

114. Syväjärvensärkkä

Pyykkölänvaaran Laukku-Taavetti eli 1800-luvun puolimaissa Syrjälän autiossa. Hän oli kuuluisa rosvo Taavetti Seppänen. Miehellä oli kolme ammattia: kalastus, metsästys ja varastus. Hänellä oli aina mukanaan nahkalaukku, johon hän saaliinsa keräsi. Hänen kengänvartensakin olivat niin väljät, että hän saattoi kätkeä niihin varastamansa lampaan karitsan.

Kerälänkylässä on nähty rämeellä oikein iso käärme, toista syltä pitkä ja miehen reiden paksuinen. Se oli äännellytkin, eikä sitä ole uskallettu tappaa.220

191

192

193

wondered: “Who’s already snatched the pot?” Taavetti told her: “You should put a pot on your head, too, so it won’t get stolen”.

And he was allowed to keep the pot.

As a criminal accomplice, Taavetti had his neighbour Simo Väyrynen, who lived in Jaakkola. One time, the men stole a horse together. Taavetti sold the horse and kept the money for himself.

Simo got mad and hit Taavetti with an axe at the heartland brook near the bird river.

The wounded Taavetti then settled in Syrjälä, and it was soon discovered that he had hanged himself. There were suspicions that Simo had hanged Taavetti, and there were plans to investigate the matter in court. Simo dug Taavetti up from the grave and sunk him in Kiantajärvi in front of Vuoriniemi. The drunken Simo allegedly said: “Wonder if Taavetti is thirsty down there, with twelve fathoms of water on top of him?” Simo later fled to Russia.

Kerran Taavetti oli Oulussa kauppapuodissa, jossa eräs nainen oli ostanut padan ja asettanut sen sivulleen. Huomaamatta Taavetti pisti padan päähänsä. Nainen kaipasi: ”Kuka nyt ehti jo padan viedä?” Taavetti neuvoi: ”Pistä sinäkin pata päähäsi, niin ei varasteta.” Ja sai pitää padan.

Rosvotoverina Taavetilla oli naapurinsa Simo Väyrynen, joka asui Jaakkolassa. Kerran miehet varastivat yhdessä hevosen. Taavetti myi hevosen ja piti rahat yksin. Simo suuttui ja löi Taavettia kirveellä sydänmaanpurolla lähellä lintujokea.

Haavoittunut Taavetti asettui tämän jälkeen Syrjälään, ja pian hänet löydettiin hirttäytyneenä. Syntyi epäilys, että Simo olisi hirttänyt Taavetin, ja asiaa aiottiin tutkia oikeudessa. Simo kaivoi Taavetin haudasta ja upotti Vuoriniemen edustalle Kiantajärveen, ja Simo kuului humalapäissään sanoneen: ”Mahtaakohan siellä Taavettia janottaa, kun on kahdeksantoista syltä vettä päällä?”

Myöhemmin Simo pakeni Venäjälle.223

>

117. Havanankuiva

A naturally formed path used by travelling salesmen ran from the Gulf of Bothnia to Kem in Viena through Pyykkölänvaara.

An animal was once transported along the highway that could reach up to the cowshed loft to eat hay. It was believed to have been a camel or a giraffe. Since then, this path has been called Silk Road.

Havanan lähellä paha mies nousi sillan alta. Luultiin että joku on laukkukauppiaan tappanut. Havana on saanut nimensä laukkukauppiaan mukaan, joka piti vaaraa lepopaikkanaan.

Bag Taavetti from Pyykkölänvaara lived in Syrjälä around the mid-19th century. He was the famous robber Taavetti Seppänen.

He had three professions: fishing, hunting and thieving. He always carried with him a leather bag where he would put his loot. Even the legs of his shoes were so loose that he could hide a stolen lamb in them.

One time Taavetti was in a general store in Oulu, where a woman had bought a pot and had placed it by her side.

Unnoticed, Taavetti put the pot on his head. The woman

Lapset menivät mustikkaan Havanan luona viimeisenä sotakesänä.

He näkivät kolme enkeliä. ”Mitä nuo ovat?” he kyselivät toisiltaan.

Kolme ihmisen kokoista, valkoista ja siivekästä enkeliä lensi suon laitaan. Kolme nuorta miestä kaatui Kerälän kylästä samana kesänä.224

> An evil man rose from under a bridge near Havana. It was believed that someone had killed a travelling salesman. Havana has been named after a travelling salesman who used to rest on the hill.

194

195

196

At summertime, a pike’s head is placed on a carcass with its mouth wide open to better draw out a bear. A bear won’t let anyone grimace at it. And whoever goes to a raised hide must bite a piece off the carcass with their teeth. There’s also another way: a night bird, a bullet that’s been shot through a bear, and a fish that’s been swallowed backwards by another fish are placed in the mouth of a cow carcass. A bear will then come with a noise.

Children went to pick blueberries at Havana during the last wartime summer. They saw three angels. “What are those?”, they asked each other. Three human-sized, white and winged angels flew to the side of the swamp. That summer, three young men from the village of Kerälä died in the war.

118. Hoikansärkkä 119. Jumalissärkkä Siivo karhu menee talvipesäänsä lehden alle. Kun on oikein siivo karhu, se menee kun lehdet karisevat, mutta pahantekijäkarhu kävelee niin kauan, kunnes lumi sataa maahan. Heikinpäivän aikaan karhu kääntää toisen kylkensä ja huutaa: ”Yö puolessa!” Syksyllä kun karhu kierretään, niin yhdestä kohdasta kierros jätetään auki, muuten karhu ei pysy kierroksessa ja siltä katoaa uni.225 Kesäiseen aikaan hauenpää pannaan selälleen suu auki irvottamaan haaskalle, niin karhu tulee paremmin. Karhu ei salli, että sille irvistellään. Ja sen, joka menee talaalle, pitää haukata hampaillaan haaskasta pala. Toinenkin keino on: Lehmän raadon suuhun pannaan yölintu, karhun läpi ammuttu kuula ja kala, jonka toinen kala on takaperin niellyt. Silloin karhu tulee äänen kanssa.226

Jos ihmiset kekrinä muistivat itseään ylenpalttisella ruoalla ravita, niin ei eläimiäkään unohdettu. Myös näkymättömiä vieraita, kekrittäriä, palveltiin ennen kovasti. Niille lämmitettiin ruoat ja juomat saunaan. Saunapiika lämmitti saunan ja löi löylyn kuin ainakin kylpijöille. Sitten kuunneltiin ulkopuolella. Ja jos kekrittäret rutommasti liikkuivat, ennusti se hyvää vuotta, muuten huonoa.

Perästäpäin pantiin ruoat tai tähteet konttiin, joka vietiin kekriyönä kekrikuuseen riippumaan kekrittärien syötäväksi.

Tietysti valittiin syrjäpaikka, ettei kukaan tietäisi sitä hävittää ja häiritä. Toisena syksynä katsottiin vasta, miten kekrittäret olivat viljelleet antimia. Jos olivat vähän viljelleet, tulisi hyvä vuosi, ja jos olivat kaikki syöneet, tulisi nälkävuosi.

Kun Lehtovaarassa, joka sijaitsee Jumalissärkkien läheisyydessä, oli sellainen uhrikontti kerran pudonnut kuusen juureen, niin akoille tuli kova pelko ja hämmästys. Muuan pilantekijälurjus oli talossa renkinä ollessaan mennyt ja katkaissut kontin viilekkeet sekä revittänyt sen ja syöttänyt koirilla. Talon emäntä oli tullut siitä puolihöperöksi ja päivitellyt, että nyt kekrittäret suuttuivat, nyt hävitään, vahingossa meni kaikki! Rengistä tuntui kuin olisi miehen tappanut.227

> A well-behaved bear goes into its winter den under a leaf. If the bear is really well-behaved, it goes in when the leaves fall off the trees, but a troublemaker bear stays up until snow begins to fall.

In January, the bear rolls over to its other side and shouts: “The night is halfway through!” In the autumn, when circles are made around the bear, the circle is left open at one spot, otherwise the bear won’t stay in the circle and will lose sleep.

197

Adam Härkönen syntyi Juvalla 1884 uskovaiseen torppariperheeseen. Keväällä 1918 Adam sai näyn Kuolimojärven näkötornissa. Sodan kulkua ja jumalatonta menoa ajatellessaan hän vaipui horrostilaan ja joutui laakealle kedolle, joka oli täynnä kansaa.

Hänen eteensä ilmestyi valkoisiin puettu mies, jonka vyöhön oli kirjoitettu Immanuel. Hän sanoi Härköselle: ”Sinä et pääse tämän kansanjoukon läpi ennen kuin saarnaat heille, ja kun viisitoista kuukautta kuluu maallista aikaa, sinä tulet puhumaan siinä tilassa, ettet katso kenenkään ihmisen mieltä etkä arvoa.”

Härkösen saarnaaminen alkoi 1919, ja kaikkea hallitsi hänen karismaattinen persoonallisuutensa. Uskoon kuului maailmanlopun odotus ja perusteellinen elämäntapojen muutos. Härkönen vaati kuulijoiltaan ripittäytymisestä, eikä omallatunnolla saanut olla nappia eikä neulaa. Hajusaippualla ei enää saanut itseään pestä, vaan mieluummin sammaleella. Ja avioparien ei ollut suotavaa mennä yhdessä saunaan.

Kainuuseen Härkönen saapui ensimmäisen kerran 1935. Ristijärven kirkkoherra kirjoitti Kainuun Sanomissa sotien jälkeen näin: ”Kolmelta taholta on kansankirkkoamme vastaan hyökätty: Jehovan todistajien, adventistien ja ns. härkösläisten taholta.” Silloin käytettiin ensi kerran nimitystä härkösläisyys – niin hyvässä kuin pahassa. Härkösen mielestä vihollinen teki sopan, johon lopulta sotkettaisiin mukaan myös vanhan sanantodistajan luut.

Härkönen tuli tunnetuksi horrossaarnoistaan. Kansan edessä hän kävi makuulle ja alkoi puhua oudolla kielellä taivaallisia asioita. Hän oli ruumiillisesti tajuton. Joku epäileväinen pisteli Härköstä neulalla, mutta Härkönen ei tiennyt tästä maailmasta mitään. Yhdessä horrossaarnoistaan hän kertoi miehestä, joka päätti hirttää itsensä, mutta matkalla kuolemaansa hän törmäsi telttaan, josta kuului laulu: ”Vielä on sijaa karitsan häissä, nuo harppujen soinnut kutsumuksiansa tuo…” Mies meni telttaan ja siihen jäi hirttäminen.

Eräässä Härkösen suosimassa virressä tyttö sai lahjaksi hienon leningin, jossa saattoi tanssia. Tyttö sanoi, ettei voi mennä tansseihin. Hän oli semmoinen Jumalaa pelkääväinen. Tyttö kuitenkin painostettiin mukaan. Jälkeenpäin tyttö sairastui, ja hän näytti äidilleen pukua. Se oli hinta, joka hänen piti elämästään maksaa.

At Kekri, people remembered to feed themselves with excessive amounts of food, but wouldn’t forget about the animals either.

Invisible guests, the Kekritärs, were also served well in the old days. Food and drink was warmed up for them and brought into the sauna. The sauna maid would warm up the sauna and throw water on the stones as if there were bathers inside. People would then listen outside the sauna. If the Kekritärs moved busily, it was an omen for a good year; otherwise the year would be bad.

Afterwards, the food or what was left of it was put in a backpack, which was taken on Kekri night to hang on the Kekri fir for the Kekritärs to eat. The spot obviously had to be remote, so that no one would destroy or disturb it. Only on the second autumn, people would check how much the Kekritärs had consumed. If they had only consumed a little, the year would be good, but if they had eaten everything, it was going to be a year of hunger.

When in Lehtovaara near Jumalissärkkä such a sacrifical pack had once fallen under the fir, the women got very scared and surprised. A prankster scoundrel who had worked in the house as a farmhand had cut off the straps of the pack, torn it up and fed the contents to the dogs. The mistress of the house got half crazy and lamented that the Kekritärs got angry and that the house would lose everything because of this accident. The farmhand felt like he had a killed a man.

120. Jumaliskylän Sotalampi Jumaliskylässä asui hyvin jumalista väkeä. Joka sunnuntai he veisasivat aamusta iltaan. Vanhoja postilloja lukeneet kainuulaiset olivat vähän arkoja ja helposti vauhkoontuvia, ja härkösläinen usko tuli kuin humahdus taivaasta ja sytytti muutamaksi vuosikymmeneksi liekkeihin Jumaliskylän, Vuokin ja Hyrynsalmen itäiset osat.

198

199

että Jumaliskylässä oli odoteltu maailmanloppua koko yö, valvottu, veisattu ja rukoiltu. Vuokissakin oli veisattu yö talon katolla.

Kun maailmanloppu ei tullutkaan, talonväki kömpi nukkumaan.

Härkösläisissä seuroissa annettiin syntejä anteeksi rahaa vastaan. Joku vitsaili, että tuolla sitä on paljon syntiä mitä anteeksi antaa, kun tuli oikein isorintainen nainen. Joskus syntejä annettiin anteeksi pirtin pöydän alla, jonne kömmittiin pöydän jalkojen välistä. Se oli taivaan portti. Joltain pääsi pieru, niin naureskeltiin: ”Paskalla taivaan portin sokaisee.”

Uskoon tulon jälkeen ihmiset tunnustivat rikkeitään. Hallan paliskuntakin rikastui yhden miehen sanoin helvetistä helvettiin, kun ihmiset maksoivat nimismiehelle tappamiaan poroja. Hyrynsalmen kunnan vallesmanni totesi, että kyllä se on hyvä tämä herätys. Jumaliskyläläiset tunnustivat metsänhoitajalle valtion mailta varastamiaan puita, ja metsänhoitopiiri eli kulta-aikaa.

Kerrottiin juttuja, kuinka Poutanen olisi ostanut kolehtirahoilla maatilan ja Härkönen juopotellut rahat. Väitettiin myös, että Härkönen olisi ollut kolmesti Mikkelin poliisilaitoksella pidätettynä juopumuksen vuoksi. Sellainenkin tarina oli, että kun Härkönen meni Hyrynsalmen kirkkoon Liimatalta saarnalupaa pyytämään, niin häneltä putosivat sakkolaput taskusta.

Virren lopussa tyttö kuoli. ”Pyörteissä tanssin murhe katosi, mutta kuolinvuotesi siitä seurasi. Tuo tyttö raukka kuumetuskissaan, ei lohdutusta voi nyt saavuttaa…” Virren veisuun aikana Härkönen kielsi laulamasta liian lujaa, koska se johti rallin nuottiin. Taivaassa veisataan hiljaisesti.

Härkösläisyyteen kuului lapsiherätys. Pieni Kalle-poika aloitti seuroissa rukouksen ja seuraväki rysähti polvilleen. Edellisenä yönä Kalle oli mennyt vanhempiensa luo pyytämään anteeksi, koska oli niin huono lapsi. Aamulla Kalle rukoili kiittäen Jumalaa joka hänet herätti.

Kalle vaipui horrokseen ja kertoi taivasolennoista. Hän oli nähnyt kuolleen setänsä taivaassa ja kertoi, että jokaisen taivaallisella istuimella on kruunu, mutta pitäisi rukoilla, että kruunu pysyisi kirkkaana. Sitten Kalle kertoi Jeesuksen vieneen hänet murhehuoneeseen, jossa hänet puettiin valkeisiin vaatteisiin ja maalliset voimat otettiin pois. Jeesus näytti hänelle taivaan tien ja suuren lakeuden, jota pitkin kulki suuri ihmisjoukko. Ihmiset katosivat humahtaen tulen leimahtaessa. Jeesus kertoi heidän olevan kommunisteja. Itku kurkussa Kalle sanoi Jeesukselle, ettei palaisi maailmaan, koska maailman seinät ovat niin mustat.

Ihmiset hullaantuivat härkösläisestä uskosta niin, että heinätkin jäivät tekemättä. Härkönen saarnasi, ettei maatakaan kannattanut viljellä, koska taivaaseen päästäisiin pian, ja kun puuta kopauttaa niin oksalta tipahtaa ihana hedelmä. Yksi ukko oli tämän kuultuaan huutanut seurapirtin perältä: ”Käpy perkele sieltä putoaa!”

Kansaa kerättiin kuorma-autolla kyliltä seuroihin. Osulan kahvila sattui reitin varrelle. Kun mies huusi lavalta: ”Nyt autoon, viimeiset pasuunat soivat”, niin kaveri huusi kahvilan verannalta: ”Anna perkele humista!”

Härkösen kollega Poutanen soitti kerran kahvimyllyllä Jumaliskylästä taivaaseen. Hän pyöräytti kampea kolme kertaa ja sanoi: ”Haloo!” Poutanen kertoi myöhemmin, että kolme kertaa piti soittaa ennen kuin Jumala vastasi.

Kerran hyrynsalmelaiseen taloon tuli kulkumies ja kysyi: ”Nukuttiinko täällä viime yönä?” Emäntä ihmetteli, että miksi ei olisi nukuttu, eihän ollut mitään hätää. Kulkumies kertoi,

Muutaman kerran 1960-luvulla Hakokylässä asunut Aatami Härkönen sekoitettiin Adam Härköseen. Aatamille tuli kirje, jossa oli 500 markan seteli ja toivomus saada synnit anteeksi.

Adam Härkösen kuolema oli traaginen. 13.3.1967 Härkönen oli palaamassa saarnamatkaltaan Hyrynsalmelta. Veturin töytäisemänä hän kaatui Pieksämäen rautatieasemalla, ja hänen jalkansa katkesivat polvien alapuolelta. Samana yönä Härkönen kuoli sairaalassa vammoihinsa.228

200

who decided to hang himself, but on his way to die he ran into a tent where he could hear a voice sing: “There is still room at the wedding of the lamb, the sound of harps brings their callings...”

The man went inside the tent and didn’t hang himself.

In one of the hymns favoured by Härkönen, a girl was given a gift of a fine dress that she could dance in. She said she couldn’t go to a dance because she was a God-fearing person, but was pressured into going anyway. Afterwards, she got sick and showed her mother the dress. That was the price she had to pay for her life. At the end of the hymn, the girl died. “The joys of dance took your troubles away, but the price for it was your dying day.

That poor girl in her feverish pain will never find comfort again...”

Härkönen told people not to sing the hymn too loudly, because that would make it sound like a secular song. The singing in Heaven is quiet.

Child conversion was a part of Härkönianism. A little boy named Kalle started a prayer at a revival meeting, and all the people fell down to their knees. The night before, Kalle had gone to his parents and apologized for being such a bad child. In the morning, Kalle prayed and thanked the Lord for waking him up.

Kalle went into a trance and spoke about heavenly creatures.

He had seen his late uncle in Heaven, and said that there was a crown on each person’s heavenly seat, but that people should pray to keep the crown bright. Kalle then said that Jesus had taken him to the sorrow room, where he was dressed in white and his earthly powers were taken away. Jesus showed him the path to Heaven and a great plain where a large crowd of people walked.

The people vanished in a flash of fire. Jesus said they were communists. Choking with tears, Kalle told Jesus that he wouldn’t return to the world because the walls of the world were so black.

People were so ecstatic about the Härkönian faith that they even neglected the haymaking. Härkönen preached that even raising crops was pointless because people would soon get to Heaven, and one would only have to tap a tree and a wonderful fruit would fall from its branch. On hearing this, one man from the back of the cabin where the meeting took place shouted: “It’s just a bloody cone!”

Very pious people lived in Jumaliskylä (Godly Village). Each Sunday, they sang hymns from morning till night. The people of Kainuu who had read old books of homilies were a bit shy and easily excitable, and the Härkönian faith came like a flame from the heavens and set ablaze Jumaliskylä, Vuokki and the eastern parts of Hyrynsalmi for several decades.

Adam Härkönen was born in 1884 in Juva into a religious crofter family. In the summer of 1918, Adam had a vision in the Kuolimojärvi observation tower. Thinking about the war and the godless way of life, he went into a trance and found himself in an open meadow with lots of people. A man appeared before him: he was dressed in white and had “Immanuel” written on his belt.

He said to Härkönen: “You shall not get through this crowd until you’ve preached to them, and after fifteen months of earthly time has passed, you shall be speaking in a state where you shall not look at any man’s mind or value”.

Härkönen started preaching in 1919, and everything was dominated by his charismatic personality. His faith involved preparation for the end of the world and a thorough change in lifestyle. Härkönen demanded that his listeners make confessions, and they were not to have a button or pin on their conscience.

People were no longer allowed to wash themselves with scented soap but preferably with moss, and it was not appropriate for married couples to go to the sauna together.

Härkönen first arrived in Kainuu in 1935. After the war, the vicar of Ristijärvi wrote in the Kainuun Sanomat newspaper: “Our national church has been attacked from three directions: by the Jehovah’s Witnesses, the Adventists and the so-called Härkönians”. This was the first mention of the term Härkönianism in a good or bad sense. Härkönen believed the enemy was cooking up a stew into which the old preacher’s bones would eventually get mixed.

Härkönen became famous for his trance sermons. He would lie down before the people and start speaking heavenly things in a strange language. He was physically unconscious. Some doubtful person poked Härkönen with a pin, but he was oblivious to this world. In one of his trance sermons, he spoke about a man

201

A few times, Aatami Härkönen, who lived in Hakokylä in the 1960s, was confused with Adam Härkönen. Aatami received a letter with a 500 markka note and a plea for forgiveness of sins.

People were gathered from the villages by truck to go to meetings. The Osula café happened to be along the route. When a man shouted from the platform: “All aboard, the last trumpets are sounding,” a fellow from the café porch shouted back: “Let them hoot, dammit!”

Härkönen’s colleague Poutanen once called from Jumaliskylä to Heaven on a coffee mill. He turned the crank three times and said: “Hello!” Poutanen later said that he had to call three times before God would answer.

One time, a traveller came to a house in Hyrynsalmi and asked: “Did you get sleep here last night?” The mistress wondered why they wouldn’t have when there was nothing wrong. The traveller said that in Jumaliskylä, people had been waiting for the end of the world all night, staying up, singing hymns and praying.

At Vuokki, too, people had been singing hymns up on the roof all night. When the end of the world didn’t come, the people crept into their beds.

At Härkönian meetings, sins were forgiven in exchange for money. When a woman with very big breasts came, someone joked that she had plenty of sins to forgive. Sometimes sins were forgiven under the cabin table, where people entered through the legs of the table. That was the gate of Heaven. When someone farted, people laughed: “Blinding the gate of Heaven with shit”.

After their religious awakening, people confessed their offences. In the words of one man, the Halla reindeer herding district got rich from Hell to Hell, when people paid the sheriff for the reindeer they had killed. The sheriff of Hyrynsalmi said that this revival was a good thing. The people of Jumaliskylä confessed to the forester that they had stolen wood from government lands, and this was a golden era for the forest district.

There were rumours that Poutanen had bought a farm with the collected money and that Härkönen had drunk the money. It was also claimed that Härkönen had been held in custody at the Mikkeli police station three times for public drunkenness.

Another story went that when Härkönen went to the church of Hyrynsalmi to ask the vicar Liimatta for permission to preach, the tickets for his fines fell out of his pocket.

Adam Härkönen’s death was tragic. On March 13, 1967 Härkönen was returning from a preaching trip to Hyrynsalmi. He was hit by a locomotive and fell down at the Pieksämäki railway station, breaking both his legs below the knees. That same night, Härkönen died of his injuries at a hospital.

121. Heikkisenvaara 1920-luvulla Heikkisenvaaralla 8-vuotias tyttö joutui pirun kuljetettavaksi 12-vuotiaan sisarensa kanssa. Kun äiti laittoi heidät kirkonmenojen aikana lakkaan, niin piru, ruma henki, otti tytöt.

Piru oli kuulemma milloin minkäkin näköinen, milloin valkea, musta, pieni tai keskenkasvuinen, milloin miehen muotoinen tai toisinaan vain sumua.

Toista viikkoa tytöt olivat pirun matkassa. Oli kuljettu suurten jokien poikki, ja piru oli vain kaapannut tytöt kainaloonsa ja loikannut joen yli että porisi. Ruoaksi piru pakkasi tyttöjen suuhun sammalia ja omaa räkäänsä.

He tulivat Hyrynsalmen Moisiovaaran maantielle Myllylän talon seutuville. Myllylän mummo kulki tiellä ja näki edessään auringonnousun värejä, punaista ja sinistä. Mummo siunasi säikähdyksissään, ja silloin piru heitti lapset. Ihmiset korjasivat tytöt nälkään nääntymästä ja veivät kotiinsa.229

202

In the 1920s in Heikkisenvaara, an 8-year-old girl and her 12-yearold sister were carried away by a devil. When their mother sent them to pick cloudberries during service, a devil, an ugly spirit, took them. The devil was said to have had many different forms, sometimes white, black, small or stunted, sometimes man-shaped and sometimes just fog.

The girls were with the devil for over a week. They travelled across great rivers, and the devil just grabbed the girls under its arms and jumped across the river. For food, the devil packed moss and its own snot in the girls’ mouths.

They arrived at the Moisiovaara highway in Hyrynsalmi near the house of Myllylä. The granny of Myllylä was walking down the road and saw the colours of the sunrise before her, red and blue. Frightened, the granny uttered a blessing, and that moment, the devil threw the girls away. People took the starving girls and brought them to their home.

In Ylivuokki, between Halkokangas and Niskarämeenaho is a long, narrow hollow. The place is said to be haunted. A winter road used to run across it, and people used to bring dead people’s old clothes and leftover pieces of plank from coffin-making into the hollow. It is said that the sound of someone riding along the hollow with jingle bells can be heard there.

123. Suruton pelto Sorrowless field Kirvesvaaran tilalla oli pelto, jonka kuokki Köhlä-niminen mies. Hän sanoi kuokkiessaan, ettei häntä suru paina. Pelto sai siitä nimensä.231

>

122. Makkaranoro

There was a field in the Kirvesvaara farm that was hoed by a man named Köhlä. While hoeing, he said that he had no sorrows.

That’s how the field got its name.

Ylivuokissa on Halkokankaan ja Niskarämeenahon välissä pitkä kapea noro. Paikalla kerrotaan kummittelevan. Sen halki on ennen kulkenut talvitie, ja noroon on ollut tapana viedä vainajien vanhoja vaatteita ja ruumisarkkua rakennettaessa jääneitä laudantähteitä. Norossa sanotaan kuuluvan sellainen ääni, kuin joku ajaisi kulkusissa sitä pitkin.230

124. Tupakkamättäänaho Tobacco Tussock Glade Tenhusen eteläpuolella on pieni aho, joka on vanha ruishalmeen paikka. Ahon kerrotaan saaneen nimensä siitä, että vanhat ovat pitäneet siellä tupakkaa mättääseen haudattuna, ettei se kuivuisi. Tupakat ovat kuitenkin unohtuneet sinne, eikä niitä enää jälkeenpäin löytynytkään.232

203

South of Tenhunen is a small glade where there used to be a rye field. It is said that the glade got its name when people in the old days stored tobacco there, hidden in a tussock so it wouldn’t dry. But the tobacco was forgotten there, and was never found afterwards.

The village of Kuivajärvi was founded when in the early 19th century, during the reign of Alexander I, a man came with his wife from Russian Karelia to this side of the border to avoid the military draft. The reasons for his fleeing were the constantly raging wars and the length of military service. The first inhabited spot is known to have been at the very western end of the current village in a small cape, at the foot of a thick-growing birch.

The couple tied their cow to the birch, and began to diligently build their nest, pruning the field and burn-beating.

The man became known as Huovinen. Thus he was named Lauri Huovinen, and became the forefather of the great family of Huovinen. His wife Toarie was a tough woman. She lived to the age of 102, and got to tuck to bed her great-grandchildren. She was also a great witch. It is said that this woman’s word carried more weight than the words of ten others. The great magician Miines Huovinen is the Huovinens’ grandson.

Toarie Huovinen often warned her daughters-in-law: “Don’t do what I did. I was ploughing the field, and it was time for childbirth. I happily gave birth to a child, wrapped it in rags and left it on the stone ruins while I finished ploughing the field. Then I warmed up the sauna and took the baby inside to be warm.”

125. Kuivajärvi Kuivajärven kylä sai alkunsa, kun Aleksanteri I:n aikaan, 1800luvun alussa, tuli Venäjän Karjalasta mies vaimoineen sotapalvelusta pakoon rajan tälle puolen. Karkaamisen syy olivat alituiset riehuvat sodat ja sotamiesten pitkä palvelusaika. Ensimmäisen asuinpaikan tiedetään olleen aivan nykyisen kylän länsipäässä pienessä niemessä, tuuhean koivun juurella. Pariskunta sitoi lehmänsä koivuun ja alkoi ahkerasti rakentaa pesäänsä peraten peltoa ja kaataen kaskea.

Miestä alettiin kutsua Huoviseksi. Niin muodoin hänestä tuli Lauri Huovinen, josta sai alkunsa suuri Huovisten suku. Vaimo Toarie oli luja nainen. Hän ehti 102-vuotiaaksi elettyään tuudittaa lastensa lastenlapsiakin. Hän oli myös suuri noita. Hänestä on sanottu, että yksi tuon naisen sana painoi enemmän kuin kymmenen muun. Suurtietäjä Miines Huovinen on Huovisten pojanpoika.

Useasti Toarie Huovinen varoitti miniöitään: ”Älkää tehkö niin kuin minä. Kynnin peltoa ja oli synnytyksen aika. Synnytin onnellisesti lapsen, käärin sen riepuihin ja jätin kiviraunioille siksi ajaksi, kun kynnin peltosarkani loppuun. Sitten lämmitin saunan ja vein pienokaisen saunan lämpöön.”233

126. Kuivajärventien ikoni The Kuivajärventie Icon Kun Kuivajärveltä tullaan Hietajärvelle päin, oli kolmen tien risteyksessä ikoni, jossa rukoiltiin onnea matkalle. Tiet lähtivät rajan takaiseen Vuokinsalmen kylään, Marjokylään ja Hietajärvelle. Suomalainen rajamies ampui ikonin. Ortodoksista uskontoa pidettiin toisarvoisena. Pelättiin, ettei ikonilla ollut enää siunausta, ja jotkut sanoivat että ikonin kohdalla alkoi kummitella.234

204

kaansa, astui pirttiin ja heitti halot kiukaan eteen lattialle ja katosi.

Uusissakin taloissa on maaemo karsinassa. Se on hyvä henki ja laittaa kaikki asiat hyvin päin.

Vienalaiskylissä on joskus näyttäytynyt myös metsänhaltija, metsänmies. Se on voinut olla punaisen, nupopäisen ja ymmyrkäisen lehmän muotoinen. Ja onpa kylissä kulkenut myös paha akka, syötärakka. Sillä on kaiken omistava paha luonto.

Hietajärvellä on kerrottu starinoita Hietajärven vetehisestä, joka joutui veden mukana Vuokkijärveen. Siellä syntyi kova taistelu Vuokkijärven vetehisen kanssa. Vedet pärskyivät kautta koko kolmisenkymmentä kilometriä pitkän Vuokkijärven.236

Paavo näki kummituksen, kun hän kulki Kuivajärveltä kinttupolkua pitkin Hietajärvelle. Koulun kohdalla lahdenperässä oli kumpare, joka kumisi. Kun Paavo juoksi kumpareen yli, niin valkea hevospäinen olento laukkasi ohi.235

> Coming from Kuivajärvi towards Hietajärvi, there was an icon at the crossing of three roads where people would pray for luck on their travels. The roads led to the village of Vuokinsalmi across the border, to Marjokylä and to Hietajärvi. A Finnish border guard shot down the icon. The Orthodox faith was considered to be of secondary value. It was feared that the icon no longer carried blessings, and some say that the spot where the icon used to stand became haunted.

>

Paavo saw a ghost when he walked along a footpath from Kuivajärvi to Hietajärvi. In the bayhead by the school was a mound that sounded hollow. As Paavo ran over the mound, a white creature with the head of a horse galloped past him.

The Earthmother is a house guardian who lives in the pen under the floorboards. People used to store foodstuffs there.

The Earthmother ruled the house and made sure that all was well with both the people and the cattle. The Earthmother was respected and treated well.

The old lady Huovinen has seen an Earthmother. She was alone at home as a kid when her parents were out working in the forest. The bread dough was rising on the stove. When she looked out the window, a little grey man wearing a grey fur coat and a grey hat appeared out of the woodpile. It took some wood out of the pile, put it under its arm, stepped inside the room, threw the wood on the floor before the stove and vanished.

Even newer houses have an Earthmother in the pen. It is a good spirit who will make all things better.

127. Hietajärvi Maaemo on talonhaltija, ja se asuu karsinassa sillan alla. Siellä säilytettiin ennen ruokatarpeita. Maaemo hallitsi taloa ja varmisti, että asiat ovat kunnossa ja ihmisellä ja karjalla hyvä olla. Maaemoa kunnioitettiin ja pidettiin hyvänä.

Huovisen maamo on nähnyt maaemon. Hän oli penskana yksin kotosalla, kun vanhemmat olivat metsätöissä. Leipätaikina oli kiukaalla kohoamassa. Kun hän katsoi ikkunasta kartanolle, niin halkopinosta ilmestyi pieni harmaa ukko harmaa turkki päällään ja harmaa lakki päässään. Se otti pinosta halkoja, pani käsimut-

In Vienan villages, a forest spirit, or forest man, has also appeared. It may have had the shape of a red, hornless and round cow. An evil hag, or ogress, has also wandered in the villages. It has an all-encompassing, evil nature.

205

206

Tytön ja pojan sai rakastumaan myös ottamalla elävältä pääskyseltä kieli. Sitten pääskynen päästettiin lentoon. Kieli säilytettiin puhtaassa paperissa tai rievussa. Kun mieluista tyttöä tai poikaa suuteli pääskysen kieli suussaan, niin rakastui.

Pystyi rakkauden myös kylmettämään. Silloin tietäjä haki hautausmaalta kolme kalman kiveä. Kivet tuotiin saunailtana saunaan ja pantiin kylmään vesiastiaan. Kun rakastunut tuli saunaan, hänet säikäytettiin ja päälle heitettiin kylmää vettä sanoen: ”Ole niin kylmä kuin ovat nämä kalman kivet.”

Miines oppi monia starinoita isoäidiltään. Hän opetti, että jos halusi puhutella pirua, piti mennä vaaran pohjoisrinteelle keskiyön aikaan, hakata miehen korkuinen leppäkanto, panna hattu kannon päähän ja mennä pois takaperin yhdeksän askelta. Ympärille ei saanut katsella, ettei muuttuisi kannoksi. Kun meni kolmen vuorokauden päästä takaisin sydänyönä, kääntyi yhdeksän askeleen päässä kannosta takaperin ja lähestyi selin kantoa, niin siinä vastaili kysymyksiin piru.237

There are stories in Hietajärvi about the Hietajärvi water spirit, who was carried along with the water to Vuokkijärvi. A tough battle then broke out with the water spirit of Vuokkijärvi.

Waters splashed throughout the 30-kilometre long lake.

128. Miinankivi Murhijärven itärannalla, pienen saaren kohdalla, on suuri siirtokivilohkare. Kiven kerrotaan saaneen nimensä siitä, että hietajärveläinen Miines Huovinen, väkivahvana miehenä tunnettu, oli lyönyt vetoa kiven kantamisesta. Se piti kantaa Kivijärvestä Hietajärveen.

Miines teki kantoa varten tuohiset viilekkeet ja nosti kiven selkäänsä, mutta toinen viileke katkesi Murhijärven kohdalla ja kivi putosi niemen tyvelle suohon. Suorämeellä olevassa kivessä sanotaan vieläkin näkyvän Miineksen hartioiden tekemät painaumat.

Miines oli pieni mies, mutta hänellä oli voimakas henkinen kantti.

Miines oli kansan syvistä riveistä, talonpoika Timo Huovisen poika. Miines syntyi 1834 Suomussalmen Ylivuokissa ja hän lienee kuollut vuoden 1914 alussa. Vanhauskovainen Miines eli vaimoineen maanviljelyksellä ja karjanhoidolla.

Hän kuljeksi nuorena laukkurina Suomessa kaupitellen rihkamaa, ja tietäjänäkin hän aloitti jo 18-vuotiaana. Tietäjän lahjat hän sai isoäidiltään Toarie Huoviselta ja ryhtyi toimeen hänen kehotuksestaan. Muilla veljeksillä ei ollut syntyessään hampaita eikä liioin hiuksia päässään, kuten Miineksellä.

Miines oli patvaska ja sai nuoria yhteen. Hän kiersi tytön ja pojan ympäri raudalla ja hetevedellä. Hänellä oli kuivattu siipioravan nahka patvaskan pihlajaisessa sauvassa. Miines sanoi panneensa viisikymmentä paria yhteen. Hän luki sanansa kovasti, lakitta, ja silloin luonto kohosi.

> On the east shore of Murhijärvi, by a small island, is a large boulder. It is said that the boulder got its name when Miines Huovinen of Hietajärvi, known as a very strong man, made a bet about carrying the boulder from Kivijärvi to Hietajärvi.

Miines made straps out of bark for carrying the boulder and lifted it on his back, but one strap snapped off at Murhijärvi and the boulder fell into the swamp in a cape. It is said that the depressions from Miines’ shoulders can still be seen in the boulder in the swamp. Miines was a small man, but his mental powers were strong.

Miines came from ordinary folk, a son of peasant Timo Huovinen. Miines was born in 1834 in Ylivuokki in Suomussalmi, and probably died in early 1914. The old believer Miines and his wife lived by farming and cattle herding.

As a young man, he travelled around Finland as a travelling salesman peddling knick-knacks, and became a magician already at the age of 18. He received the gift of a magician from his

207

grandmother Toarie Huovinen, who encouraged him to take up the craft. Unlike Miines, the other brothers had no teeth or hair when they were born.

Miines was a patvaska who brought young couples together.

He circled around the boy and girl with an iron and spring water.

He had a dried flying squirrel’s skin on his rowan staff. Miines said he had brought 50 couples together. He read his words intensively, bare-headed, and that elevated the spirit.

Another way to make a boy and girl fall in love was to take the tongue off a living swallow. The swallow was then released into flight. The tongue was stored in a clean piece of paper or rag.

When you kissed a boy or girl that you liked with the swallow’s tongue in your mouth, you would fall in love.

It was also possible to make love go cold. For that, the magician would fetch three stones of death from the cemetery.

The stones were brought into the sauna on a sauna evening and placed in a pail of cold water. When the people who were in love came into the sauna, they were scared by throwing cold water on them and saying: “Be as cold as these stones of death.”

Miines learned many stories from his grandmother. She taught him that if you wanted to speak to a devil, you had to go to the northern slope of a hill at midnight, chop down an alder leaving a man-sized stump, place a hat on top of the stump and walk backwards nine steps. You shouldn’t look around or you would turn into a stump yourself. When you went back after three days in the middle of the night, turned around nine steps from the stump and walked towards it with your back to the stump, a devil would be there to answer your questions.

129. Murhisalo Autioniemi Ylivuokissa on Murhijärven itäpuolella oleva niemi, jonka sanotaan saaneen nimensä siitä, että Miines Huovinen oli rakentanut sinne itselleen talon ja asunut perheineen siellä jonkin aikaa.

Hän joutui muuttamaan pois, kun karhut rupesivat liiaksi hätyyttelemään. Karhujen kerrotaan yrittäneen tunkeutua sisälle pirttiin, ja niiden arveltiin olleen toisen väkevän tietäjän nostamia. Miines muutti takaisin Hietajärvelle, ja asumus jäi autioiksi.238

> Autioniemi in Ylivuokki is a cape east of Murhijärvi that is said to have got its name when Miines Huovinen built a house there and lived there with his family for a while. He had to move out when bears started giving him too much trouble. Bears are said to have tried to break into the cabin, and they were believed to have been summoned by another mighty magician. Miines moved back to Hietajärvi, and the house was abandoned.

130. Murhisaari Kaksi miestä tuli niemeen eikä saanut ruokaa. Toinen sanoi: ”Mie teen tulta, hajota sie Haukkua.” Toinen hajotti ja nylki. He söivät koiran, mutta silti kuolivat nälkään. Heidät on haudattu saareen, ja sitä on kutsuttu Murhisaareksi.239

208

Miines Huovisen pirtti Hietajärvellä. Miines Huovinen’s cabin in Hietajärvi.

Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

209

Two men came to a cape and couldn’t get any food. One of them said: “I’ll build a fire, you kill the dog”. The other one killed and skinned. They ate the dog, but died of starvation anyway.

They were buried on the island, which was named Murhisaari (Murder Island).

131. Vängänniemi Vuokinjärvessä, Vängänniemen edustalla on tavattoman suuri kivi.

Kivi on tarun mukaan ollut ennen korkealla kalliolla. Sen alle ovat suomalaiset kätkeneet viholliselta piiloon puunelikollisen hopearahoja. Joku taikamies on pannut ehdoksi, että kivi on saatava käsin koskematta nostettua ylös, muuten ei aarre ilmestyisi.

Venäläiset saivat tietoonsa salaisuuden, ja heitä kokoontui suuri joukko aarretta anastamaan. Täyttääkseen aarteen kätkijän ehdot he koettivat paksuilla puukangilla vääntää kiveä. Se oli vaikeaa, mutta kivi näytti nousevan. Silloin joku malttamaton hölmö tahtoi hieman avustaa käsin, ja samalla koko suuri kivi vierähti kalliolta järveen, ja rahanelikko meni mukana. Se kilisi vain mennessään, ja nelikon vanteet pirahtivat rannalle, mutta rikkaudet menivät järveen, jossa ne ovat vielä tänäkin päivänä.240

> In Vuokinjärvi, in front of Vängänniemi, is a huge boulder.

Legend says the boulder used to be on a high cliff. Under it, Finns have hidden a wooden firkin box of silver coins from the enemy.

Some magician placed a condition that the rock must be lifted without touching it with hands or the treasure wouldn’t appear.

Russians found out about the secret, and a large group of them gathered to steal the treasure. To fulfill the conditions decreed by the one who hid the treasure, they tried to pry the stone up with thick wooden bars. It was difficult, but it looked

Runonlaulaja Miines Huovinen 1910-luvulla.

Traditional rune singer Miines Huovinen in the 1910s.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

210

like the rock was getting loose. Then some impatient fool tried to assist with his hands, and the whole big rock rolled from the cliff into the lake, taking the box with it. It just jingled as it went and the bands of the box fell on the shore, but the riches ended up in the lake, where they still lie today.

133. Vehkalammit Vehkalammit ovat kaksi toisistaan vähän matkan päässä olevaa lampea. Jos lammet halutaan erottaa, käytetään nimiä Vehkalampi ja Pieni Vehkalampi. Vehkalammissa sanotaan asustavan vesihirviön, joka tekee aaltoa uidessaan.243

132. Viinaniemi, Booze Cape

> Salmijärven itärannalla on niemi, jonka kerrotaan saaneen nimen siitä, että kun tervansoutajat palasivat Oulusta, niin heillä oli tapana avata viina-astiat vasta tässä, sillä paluumatkan pahimmat kosket olivat silloin takanapäin.241

The Vehkalampis are two ponds a short distance away from one another. To distinguish the ponds, they are called Vehkalampi and Small Vehkalampi. It is said that in Vehkalampi lives a water monster which makes a wave as it swims.

Vuokkilaisia on pilkattu tervansoutumatkoillaan: ”Soutaa vuokkilaiset, piimävelli jäähtyy.” Piimävelliä pidettiin halpa-arvoisena ruokana.242

134. Malahvia

> On the east shore of Salmijärvi is a cape that is said to have got its name when the tar shippers, on returning from Oulu, would wait until this point before uncorking their booze containers, because the worst rapids on their journey back were now behind them.

Karhun mulkut pantiin varkain mehtämiehen polsteriin. Siitä metsämies näki unissa, missä päin on karhuja. Kerran Vuokissa mies sattui karhunpesälle ja yritti pistää karhua keihäällä. Mutta keihäs oli tylsä ja karhu tuli päälle. Mies otti karhun syliin ja piteli sitä ennen kuin toiset ennättivät paikalle. Vanha uskomus on, että jos saa karhua kiinni käsien alta, ei se voi mitään. Ei siinä aran auta olla, mutta henkensä puolesta on jokainen syömmikkö.244

Rinteen Tuomas ja Pisto-ukko olivat karhun metsälle lähdössä, niin Pisto-ukko sanoi, että hänellä oli unessa verinen paita päällä. Hän oli sitä ihmetellyt kaverilleen. Miehet ajoivat karhua, mutta se tuli heidän päällensä, ja kun heitä oli kaksi, niin he pieksivät karhun

The people of Vuokki were mocked during their tar-shipping trips: “The Vuokkians are rowing, the sour milk gruel grows cold”. Sour milk gruel was considered to be cheap food.

211

niin pahasti, etteivät kyenneet enää ampumaan pyssyillään. Karhu sai tarpeekseen, eikä tiennyt, ketä tässä tapetaan ja pieksetään.

Loppujen lopuksi karhu tympäytyi ja lähti pois.

Alkoi tulla ilta. Miehet tekivät tulet ja miettivät, että heistä ne vielä miehet tulee, vaikka pyssyt ovat rikki, mutta mitenköhän kävi sen kolmannen miehen. He nukkuivat ja aamulla korjailivat pyssynsä ja lähtivät. Kolmas mies oli jo sillä välin kangistunut. Rinteen Tuomas sanoi Pisto-ukolle: ”No nyt sulla on se punainen paita päällä”, kun Pisto-ukolla oli karhunnahka selässä.245

135. Aittojärvi Kerrotaan että Aittojärven Puurusen kartanon peltoon ovat entiset eläjät lymyyttäneet rahaa, ja sen uhri on, ettei rahoja saa kyntämättä peltoa kolme kertaa ristiin rastiin helluntaiyönä.

Kun sittemmin yritettiin saada rahat kyntämällä pelto yhteen kertaan, niin kirstu kolisi aurassa, mutta ei noussut ylös, ennen kuin oli kynnetty kolmeen kertaan. Tämä tapahtui 1885.246

>

>

A bear’s balls were secretly placed into a hunter’s mattress.

This way, the hunter would see in his dreams where the bears are. One time in Vuokki, a man came to a bear’s den and tried to stab the bear with a spear, but the spear was dull and the bear attacked him. The man took the bear in his arms and held it until the others got there. There is an old belief that if you grab a bear under its arms, it can’t do anything to you. That’s no place for the faint of heart, but everyone is tough when their life is in danger.

It is said that previous inhabitants have hidden money in the field of the Puurunen in Aittojärvi, and that in order to get the money, one has to plough the field three times in every direction on a Pentecost night. When people tried to get the money by ploughing the field once, they could hear a chest rattling in the plow, but it wouldn’t come up until the field had been ploughed three times. This happened in 1885.

Tuomas of Rinne and Old Pisto were heading out for a bear hunt when Old Pisto said that in his dream he had been wearing a bloody shirt. He wondered about it to his friend. The men chased a bear, and it attacked them but, because there were two of them, they beat the bear up so badly that they couldn’t shoot it with their guns. The bear had had enough and didn’t know who was being killed and beaten up. Finally, the bear got tired and went away.

Evening approached. The men built a fire and thought they would become real men, even with their guns broken, but wondered what had happened to the third man. They slept, and in the morning they fixed their guns and left. By this time, the third man had got stiff. Tuomas said to Old Pisto: “Now you’re wearing that red shirt,” when Old Pisto had the bear skin on his back.

136. Mieronaho Mieronahon tila oli 1935 asti kruununtorppa. Sen asuttamisesta kerrotaan, että ensimmäiset vakinaiset asukkaat ovat tulleet Kiekkiniemestä noin sataviisikymmentä vuotta sitten. Sitäkin ennen paikalla on asuttu. Asukkaiden sanotaan olleen pariskunta, Aatami ja Eeva.247

212

Until 1935, Mieronaho was a Crown-owned tenant farm. Of its inhabitants, it is said that the first regular ones came from Kiekkiniemi about 150 years ago. There has been inhabitation in the area even before that. The inhabitants were said to have been a couple named Adam and Eve.

At Christmas, when the rest of the household was sleeping, Mari woke up and started singing: “Oh unrepentant world, oh great group of sinners”. It was said she had a lot of things to tell, but no permission to speak. Bad tongues in the village said that Mari had been eating secretly in the night.

137. Kerälä

138. Raatteenportin Teerinen

Vuokin kylän Kerälän talossa emäntä Mari nukkui puoli vuotta, juhannuksesta jouluun. Talonväki oli puolista syömässä, kun emäntä pani maate penkille. Siinä hän makasi koko ajan unessa yhdessä sijassa. Koko puolen vuoden aikana hän ei syönyt eikä juonut mitään. Siinä kulkivat tohtorit ja papit katsomassa ja manaamassa, mutta Maria ei voitu auttaa.

Jouluna muun talonväen nukkuessa Mari heräsi ja rupesi veisaamaan: ”Voi katumaton maailma, syntisten suuri joukko.”

Hänellä oli kuulemma paljonkin kertomista, mutta ei lupaa puhua. Kylän pahat kielet tiesivätkin kertoa, että Mari on käynyt yöllä salaa syömässä.248

Raatteesta käytettiin ennen haukkumanimeä Perseperä.249

>

Aukealla suolla kolme venäläistä tuli vankia sieppaamaan yhtenä sateisena sunnuntaiaamuna. Suomalaiset tulittivat, ja yksi venäläinen kuoli ja kaksi haavoittui rahkamättäälle. Ne olivat vain muutaman kymmenen metrin päässä suomalaisten asemista. Sitten ykskaks yksi venäläisistä nousi ylös, veti manttelin korviin ja lähti kävelemään omiensa luo. Suomalaiset ampuivat konepistoolilla ja pikakiväärillä perään minkä kerkesivät, mutta mies vain käveli, niin kuin se ei olisi tiennyt mitään ammunnasta. Luutnantti sanoi: ”Tuli seis, nyt taidetaan olla korkeampien voimien kanssa tekemisissä.”251

Yhdelle sotamiehelle ei ollut kuuloa annettu. Se ei koskaan mennyt istualtaan alemmaksi. Kerran kun venäläinen paahtoi kohti suon reunaan ja marjavarvikossa luodit vinkuivat kuin hiiret pesää polkisivat, toinen sotamies pyysi miestä menemään alas. Se vastasi, etteivät luodit häneen satu. Se kävi sodan, eikä siihen sattunut.

Oli miehiä, jotka sanoivat aamulla herätessään, että tämä on viimeinen aamu, hyvästelkää minut. Monet eivät kestäneet, vaan juoksivat vihollista kohti ja vaahto kuohui suusta, kun he huusivat äitiä.250

In the house of Kerälä in the village of Vuokki, the mistress Mari slept for six months – from midsummer to Christmas. The people of the house were having lunch when the mistress lay down to sleep on the bench. There she lay asleep on the same spot all the time. During those six months, she never ate or drank anything. Doctors and priests came over to see her and work their spells, but no one could help Mari.

213

Raate was once known by the derogatory name Perseperä (Arseback).

One soldier had not been blessed with hearing. He would never get down below sitting position. One time when the Russians were pushing towards the edge of the swamp and bullets wheezed in the brushes as if mice were building a nest, another soldier asked the man to get down. He replied that bullets wouldn’t hurt him. He went through the war and never got hurt.

There were men who said, when they woke up in the morning, that that morning would be their last: “Bid me farewell”. Many couldn’t take it and ran towards the enemy, frothing at the mouth as they screamed for their mothers.

Three Russians came to take a prisoner on an open swamp one rainy Sunday morning. The Finns opened fire: one Russian died and two were wounded on the hummock. They were only a few dozen metres from the Finns’ position. Then suddenly, one of the Russians got up, pulled his coat up to his ears and started walking towards his own troops. The Finns fired at him with a machine gun and with sniper rifles as much as they could, but he just walked as if he didn’t realize he was getting shot at. The lieutenant said: “Hold your fire, I think we’re dealing with higher powers here.”

Sotavanki, joka on saatu Raatteenjärven pohjoispuolella.

Prisoner of war captured north of Raatteenjärvi.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

214

139. Raatteenportin Kokkojärvi

141. Röhmönniemi

Lentokoneet jyrisivät ja pommit paukkuivat. Oli tavallista levottomampi ilta. Kun Tyyne Henttu pääsi vihdoin uneen, hän kuuli isänsä äänen: ”Lapseni, taistele rohkeasti”. Ja samassa huone pelmahti valoisaksi. Ei kulunut kauan, kun kotiin tuotiin viesti, että isä on kaatunut sodassa. Se oli tapahtunut samalla hetkellä, kun Tyyne näki yöllä valon.252

Röhmönniemi on pieni niemi Peuralahden eteläpuolella. Niemen kärjessä on suuri siirtokivilohkare, Röhmönkivi. Pieni lahti niemen eteläpuolella on Röhmönlahti, ja siihen laskee pieni Röhmönpuro. Paikan kerrotaan saaneen nimensä siitä, kun joskus kauan sitten nainen nimeltään Anna-Kaisa Röhmö oli marjamatkalla eksynyt ja tullut niemen kärjessä olevalle kivelle, jossa hän joutui viettämään monta päivää, kunnes nuottamiehet lopulta löysivät hänet ja toivat pois. Kerrotaan, että hänellä oli lapsikin mukana. Toisen tarinan mukaan Röhmö-niminen nainen on synnyttänyt lapsen niemessä olevalla kivellä, ja koko paikka on saanut sen mukaan nimensä.254

> Airplanes roared and bombs blasted. It was an unusually restless night. When Tyyne Henttu finally got to sleep, she heard her father’s voice: “Fight bravely, my child!” and at that moment, the whole room was lit up brightly. Soon after, a message came that her father had died in the war. It had happened the very same moment Tyyne saw the light at night.

> Röhmönniemi is a small cape on the south side of Peuralahti.

At the end of the cape is a large boulder, Röhmönkivi. The small bay south of the cape is Röhmönlahti, into which flows the small brook Röhmönpuro. The place is said to have got its name when once, long ago, a woman named Anna-Kaisa Röhmö got lost while picking berries and came to the boulder at the end of the cape, where she had to spend several days before some seine fishers finally found her and brought her back. It is said that she had a child with her. According to another story, a woman named Röhmö gave birth to a child on the boulder in the cape, and the whole place was named after her.

140. Kattilakaarre Kattilakaarre on lahti Kiantajärven Vuoriniemen länsikupeessa.

Huhuttiin, että siihen on isonvihan aikana pudotettu kattila täynnä hopeita.253

> Kattilakaarre (Pot Curve) is a bay in Kiantajärvi on the west side of Vuoriniemi. It was rumoured that during the Greater Wrath, a pot full of silver was dropped into it.

215

216

217

were returning to Juntusranta from a midsummer night’s party, and were cuddling in hoods under the quilts. When they didn’t obey, the cox decided to scare them a bit by spraying water on their ears. But there was too much water, and the boat tipped over. The youths died, and their bodies were taken to nearby Ahosaari, which has since then been called Raatosaari.

A strange thing happened when the mistress of Kiviniemi, who was riding a boat, was saved from drowning by crawling over half a kilometre at the bottom of the lake all the way to the shore of Tapio. She said that an air bubble rose in front of her mouth from the bottom. Ashore, the mistress explained that the journey was long, but she had felt clear at the bottom of the lake.

142. Raatosaari Raatosaari on Kiantajärvellä karikkoisen Kolikkasalmen luona.

Saari on saanut nimensä siitä, että sen ääreen on 1800-luvun lopulla hukkunut yhdeksäntoista henkeä. Joku pyrki vielä viime hetkellä veneeseen, mutta kieltäytyikin hyppäämästä kyytiin, koska näki silmissään veneen täynnä ruumisarkkuja.

Tuuli oli matkalaisille suotuisa, ja vene kulki purjeiden avulla.

Saavuttiin salmeen, jossa kävi voimakas ristiaallokko. Veneessä oli mainio perämies, joka komenteli keulassa makailevia ja kujeilevia nuoria. Nuoret olivat juhannusjuhlista palaamassa Juntusrannalle ja kuhertelivat vilttien alla hupuissa. Kun he eivät totelleet, niin perämies tuumasi, että säikäytetään ja annetaan vähän vettä korville. Mutta sitä tulikin liikaa ja vene kaatui. Nuoret hukkuivat, ja heidät saatiin kuolleina nostetuksi lähellä olleeseen Ahosaareen, jota on siitä lähtien kutsuttu Raatosaareksi.

Kumma tapahtui, kun venekyydissä ollut Kiviniemen emäntä pelastui hukkumiskuolemalta konttaamalla järven pohjassa yli puoli kilometriä mantereelle Tapion rantaan asti. Emännän puheiden mukaan hänen suunsa eteen tuli pohjasta ilmakupla.

Maissa emäntä kuvaili, että kyllä oli pitkä matka, mutta pohjassa oli kirkas olo.255

143. Röntylä Röntylässä asui mahtava ja viisas mies, ja sen tähden että hän oli muita nokkavampi, hänet tunnettiin nimellä Nokka. (Juntusia kuuluu olleen sukuaan.) Kun venäläiset Suomen sodan aikana kulkivat rappaamassa, he tulivat Nokan kotiin Röntylään, josta miesväki sattui olemaan poissa halmetta karhitsemassa toisella puolen järveä Horsmaniemen takana.

Kun talosta lähetettiin viestin viejä miesten luo, niin venäläiset seurasivat, ja heidän ja röntyläisten välille syttyi tappelu. Venäläiset saivat miehen allensa ja luulivat häntä Nokaksi. He kehaisivat: ”Meidän voitto, paras härkä kellellään.” Tästäkös Nokka suuttui, repäisi poikkipuun karhista ja löi päähän muuatta venäläistä, joka kuoli saman tien. Toverit hautasivat hänet Venäläissaareen, jossa eräs mätäs vieläkin osoittaa paikan. Nokka joutui taposta käräjille, ja tuomari kysyi: ”Löitkö sinä venäläistä?” Nokka vastasi: ”Löin, ja sitä pitikin lyödä.” Nokkaa ei tuomittu.

> Raatosaari (Carrion Island) lies in Kiantajärvi by the rocky Kolikkasalmi strait. The island got its name when in the late 19th century, 19 people drowned in it. Someone was about get on the boat at last minute, but refused to go along when he had a vision of a boat filled with coffins.

The winds were favourable for the travellers, and the sails carried the boat forward. They arrived at a strait with a strong cross-swell. There was an able cox on the boat, who gave orders to the youths lying and playing around at the prow. The youths

218

219

from the woods to his house. The bear followed him all the way inside, and Mölkkö had to get up on the stove where the bear couldn’t reach him. Mölkkö was so scared he rowed to Röntylä and asked Beak to settle the quarrel. Beak replied that this was fine by him if that’s what Mölkkö wants but, if he wanted to continue, Beak would have plenty of other tricks.

One time, Beak and the old lady of Lehtolainen from Pimentola began to argue about their knowledge. Beak made a snake swim across the lake with a burning ember in its mouth.

It set Pimentola on fire. Two seine gangs went to put out the fire, but there was nothing they could do.

Nokka oli taitavan taikojan maineessa. Rautiossa asui samaan aikaan Mölkkö-niminen tietäjä, jonka kanssa Nokka riitautui ja rupesi koettelemaan taikavoimia. Riita jatkui, kunnes Nokka laittoi karhun ajamaan Mölkköä metsästä kotiinsa. Karhu seurasi pirttiin asti, ja Mölkön täytyi nousta uunille, jonne karhu ei enää noussut.

Mölkkö säikähti niin, että lähti soutamaan Röntylään ja pyysi Nokkaa sovinnolle. Tämä vastasi, että hänelle kyllä sopii, jos Mölkko tahtoo, mutta jos hän halusi jatkaa, niin keinoista ei tulisi puutetta.

Kerran Nokka ja Pimentolan Lehtolaisen akka rupesivat taistelemaan tiedoistaan. Nokka laittoi käärmeen uimaan järven yli tulinen kekäle suussaan. Se sytytti Pimentolan palamaan. Kaksi nuottakuntaa lähti tulipaloa sammuttamaan, mutta mikään ei auttanut.256

>

144. Selkäsaari

There was a mighty and wise man living in Röntylä and, because he was cockier than everyone else, he was known as Beak. (He is said to have been of the Juntunen family.) When the Russians wandered around pillaging during the War of Finland, they came to Beak’s home in Röntylä, where the men of the house happened to be harrowing the field on the other side of the lake behind Horsmaniemi.

When a messenger was sent from the house to the men, the Russians followed and a fight broke out between them and the Röntyläns. The Russians overpowered a man and mistook him for Beak. They bragged: “Victory is ours. The best ox has been felled.” This angered Beak, who grabbed a a piece of wood from the harrow and hit a Russian on the head. The Russian died instantly. His comrades buried him in Venäläissaari, where the spot is still marked by a tussock. Beak was brought to trial for the killing, and the judge asked: “Did you hit the Russian?”

Beak replied: “I did, and he deserved it”. Beak was acquitted.

Rito-Olli näki kummituksia Selkäsaaressa. Ensin hän luuli niitä kylän tytöksi, jotka olivat tulleet saareen hupimatkoille. Mutta huomasi pian, että ei siellä ollut venettä, saati tyttöjä. Kun hän souti saaren luo, niin joku käveli rantakaria rinnalla pitkän matkan, eikä hän uskonut sitä ensin manalaiseksi. Mutta sitten hän näki, että se oli tyhjä ilmiö. Se oli semmoinen pikkuinen huivipäinen nainen. Yläruumiilla oli valkoinen pusero ja alaruumiilla harmaa hame.257

> Rito-Olli saw ghosts in Selkäsaari. At first, he thought they were girls from the village who had come to the island for a picnic.

But he soon noticed that there was no boat, nor any girls. When he rowed towards the island, someone walked next to him along the shore cliffs for a long stretch, and at first he didn’t believe it was a restless dead. But then he saw that it was a phantom: a small woman with a shawl on her head. She wore a white shirt on her upper body and a grey skirt on the lower.

Beak had a reputation as a skilled magician. Around the same time, another magician named Mölkkö lived in Rautio. Beak had a quarrel with him and decided to try his magical powers. The quarrel continued until Beak summoned a bear to chase Mölkkö

220

Vasonniemelle on kätketty kirkonkelloja. Siinä on kaksi mahtavaa kiveä, joiden rakoon on isonvihan aikaan kuljetettu kirkonkellot, ettei niitä voitu varastaa.258

Kun Junnulan Kalle-vainaa tiesi kuolevansa, hän pyysi Mökin ukkoa katsomaan lähtöänsä. Mökin ukko veisasi yhdessä sairaan kanssa Siionin virsiä. Taivas oli raskaassa pilvessä. Yhtäkkiä taivas rakosi ja alkoi kuulua tiukujen soittoa, niin kuin joku olisi ajanut hevosella. Kalle ja Mökin ukko menivät sitä katsomaan. Taivaalla näkyi tähtiä ja kuului kilinä. Tähti kulki taivaalla pilvenrakoa pohjoisesta etelään, ja kun se oli kohtisuoraan Junnulan yläpuolella, Kalle heitti henkensä.259

>

>

Church bells have been hidden in Vasonniemi. There are two mighty boulders there, in the crack of which church bells were put during the Greater Wrath so they couldn’t be stolen.

There was a man who possessed churchyard soil in Junnula in Kiannankylä. The cabin was full of sleeping people, and the old magician lay at the end of the table. There was a whoosh, but nothing could be seen. When people got alarmed, arms and legs began to flail from the ceiling. The people then grabbed each other and jumped up. Then the old man got up from the end of the table and went out. He probably went to stabilize things.

After that, nothing could be seen. People got so weak that they were hardly able to get up in the morning.

145. Vasonniemi

146. Junnula

One time, the old man of Vasara, the king of Piispajärvi, had churchyard soil with him when he was invited to Junnula. Because the soil had got moist on the way, it began to move at night and made a hissing noise. The old man was flown from the back of the cabin to the doorway.

Junnulassa Kiannankylässä oli kirkonmultain haltija. Pirtti oli täynnä nukkuvaa väkeä, ja vanha tietäjä makasi pöydän päässä.

Ensin kuului humahdus, mutta mitään ei näkynyt. Kun ruvettiin hätäilemään, niin laki rupesi huiskimaan käsiä ja jalkoja. Silloin kaikki rahvas tarttui toisiinsa ja hyppäsi ylös. Silloin ukko hyppäsi pöydän päästä ja lähti ulos. Se vissiinkin meni vakauttamaan.

Sitten ei näkynyt mitään. Väki muuttui niin heikoksi, ettei aamulla kukaan tahtonut päästä ylös.

When the late Kalle of Junnula knew he was dying, he asked the old man of Mökki to look after his departure. The old man sang the hymns of Zion together with the sick man. The sky was heavily clouded. Suddenly, the clouds parted, and there was a sound of jingling bells, as if someone was riding a horse. Kalle and the old man of Mökki went to look. There were stars in the sky, and a jingling was heard. A star was moving in the sky along the crack in the clouds from north to south and, as it was directly above Junnula, Kalle died.

Kerran Junnulaan vieraaksi saapuneella Vasaran ukolla, Piispajärven kuninkaalla, oli kirkonmullat mukanaan. Kun mullat olivat kostuneet tullessa, niin yöllä ne alkoivat liikehtiä ja kuului vain sihinää. Ukolla tuli lähtö pirtin perästä lentämällä ovensuuhun.

221

preach, asking if she thought she was getting to heaven. The girl responded that nobody knew that. Later, she added: “Better to be in the mouth of the godless than in the backside of the witless”.

147. Kiannankylä

In Viinala lived Cat Reeta, who could drive snakes away. Reeta carved three rowan sticks, heated them up and tossed cooking salt after the snakes.

Kiekissä asui niin uskovainen isäntä, että se konttasi pitkin lattioita.

Kyläilevä tyttö söi puoliseksi keitettyä lihakeittoa, ja kissa varasti lusikasta lihapalan. Tyttö kivahti: ”Katso pirua!” Silloin alkoi saarna, että luuletko taivaaseen pääseväsi. Tyttö vastasi isännälle, ettei siitä ollut tietoa kenelläkään. Myöhemmin hän lisäsi: ”Parempi jumalattoman suussa kuin mielettömän takapuolessa.” 260

Johannes Moilanen from Kiannanniemi saw the future in dreams. One dream foretold the death of his neighbour. In the dream, the neighbour was on his field on the edge of the forest.

A grave had been dug in the brown ochre, and stairs led down to it. The neighbour soon died. He also had a war dream during the Winter War. Johannes saw soldiers on a knoll, and finally he, too, was carrying a rifle. Johannes guessed that a second war wasn’t far away.

Viinalassa eli Kissa-Reeta, joka osasi ajaa käärmeet pois kartanolta.

Reeta vuoli kolme pihlajakeppiä, kuumutti ne ja nakkeli keittosuoloja käärmeiden perään.261 Moilasen Johannes Kiannanniemeltä näki enneunia. Yksi oli kuoleman uni naapurin isännälle. Naapuri oli unessa pellollaan metsän rannassa. Sinne oli kaivettu hauta ruskomultaan, ja hautaan johtivat portaat. Isäntä kuoli pian. Toinen on sotauni talvisodan aikana.

Johannes näki kunnaan päällä sotamiehiä ja lopulta hänelläkin oli kivääri. Johannes arvasi, ettei toinen sota olisi kaukana.262

Aittola lay along the route of the Russian travelling salesmen.

The salesmen had huge leather bags full of little bundles of cloth.

The horse of Aittola was eating in the cabin in the evening when a Russian salesman came and slammed his big bag on the floor.

The horse climbed up on the stove. One Russian salesman was known as Hyhhyttäjä. “Hyh hyh hyven,” he used to say as he went.

Aittola oli laukkuryssien reitin varrella. Laukkureilla oli kauheat nahkalaukut täynnä pikkuista vaatepakkaa. Aittolan hevonen oli pirtissä illalla apetta syömässä, kun laukkuryssä tuli ja rymäytti ison laukkunsa lattialle. Ori kiipesi uunille. Yhtä laukkuryssää kutsuttiin nimellä Hyhhyttäjä. ”Hyh hyh hyven”, se sanoi aina kulkiessaan.263

148. Hiisivaara

> Hiisivaaran laaja maisema on Kiannanniemen takamailla. Esi-isät kertoivat hiisien asuneen siellä ja pelotelleen ihmisiä lautojen särkemisellä ja naulojen lyönneillä. Äänistä on aina seurannut jonkun ihmisen kuolema.264

There was a master living in Kiekki who was so religious that he crawled along the floors. A girl visiting the house was eating meat soup for lunch, and a cat stole a piece of meat from her spoon.

The girl snapped: “Look at the devil!” The master then began to

222

Nuoria naisia pyykkipaljun ääressä Jataniemen tontilla Kiannalla. Edessä oikealla Helmi Kemppainen, vasemmalla edessä Hilja Lassila ja takana keskellä Lempi Kemppainen.

Young women by a laundry pail at the plot of Jataniemi in Kianta: Helmi Kemppainen (front right), Hilja Lassila (front left) and Lempi Kemppainen (rear centre).

Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

223

The broad region of Hiisivaara lies in the hinterlands of Kiannanniemi. The ancestors said that goblins used to live there, and they frightened people by smashing up boards and hitting nails. These sounds were always followed by the death of a human.

The people of Kianta were mockingly called yellowbellies because they often fished for vendace. Johannes Moilanen once had a dream about a catch, and caught nine firkins of vendace.

They later disappeared from the lake altogether.

149. Karsikkoapaja

150. Persienpaikka

Karsikko tehtiin, jos saatiin iso kori oikein mätisiä kutumuikkuja.

Yhdestä apajasta tuli iso kori. Isävainaa sanoi kaverilleen, että otahan kirves, mene järven rantaan ja tee tuohon kuuseen karsikko hyvän saaliin kunniaksi. Keskikuusesta hakattiin oksat pois puolentoista metrin pituudelta, mutta muuten ei puuta rikottu. Yksi karsikko on Kiannan varrella lähellä Mustanjoen suuta. Se on Karsikkoapaja nimeltään. Naulasaaressa on toinen karsikko nimeltään Riekkisen kalavati. Riekkinen oli nuottamies ja karsikon tekijä.265

Isonvihan aikaan mies keitti puuroa Suottaniemen kärjessä ja kuuli vihollisen olevan tulossa itäpuolella. Mies koppasi puuropatansa ja meni syömään niemen kärjessä olevalle veden ympäröimälle kalliolle ja tokaisi: ”Sainpahan tuosta persienpaikan.” Siitä kallion nimi. Koska vihollinen ei tullutkaan Kiantajärven länsipuolelle, niin mies palasi niemeen ja tuumi: ”Suottapahan lähin, kun eivät tulleet. ”Siitä nimeksi Suottaniemi.267

> Kiantalaisia haukuttiin Kiannan keltamahoiksi, koska kiantalaiset kalastivat paljon muikkua. Moilasen Johannes näki kerran enneunen kalasaaliista ja sai yhdeksän nelikkoa muikkuja. Ne hävisivät sittemmin järvestä kokonaan.266

During the Greater Wrath, a man was making porridge at the tip of Suottaniemi and heard that the enemy was approaching from the east. He grabbed his porridge cauldron, went to eat on a cliff surrounded by water at the tip of the cape and said: “Found a good spot for me arse”. That is why the cliff is called Persienpaikka (Arse Spot). When the enemy never came to the west side of Kiantajärvi, he returned to the cape and thought: “It was pointless to leave when they didn’t come”. That is why the cape is called Suottaniemi (Pointless Cape).

> A memorial tree was made if someone caught a big basket of vendace full of spawn. A big basket was once received from a draught. The late father told his friend to take an axe, go to the lakeshore and make a memorial tree out of a fir in honour of the good catch. Branches were cut off from the middle fir from the length of a metre and a half, but the tree wasn’t otherwise touched. There is one memorial tree by Kianta near the mouth of Mustajoki. It’s called Karsikkoapaja. There is another memorial tree called Riekkinen’s fish bowl in Naulasaari. Riekkinen was a seine fisher and a maker of memorial trees.

224

225

151. Keträniemi

There are ghosts in Keträniemi in Kiantajärvi. Human figures hanging from a beam have been seen there, and all sorts of things have been hopping at the ceiling. Many have tried to live in the house, but it has remained empty because of the haunting.

Kiantajärven Keträniemessä on kummituksia. Siellä on näkynyt ihmisen hahmoja orteen hirttäytyneenä ja laipiolla vaikka minkä näköistä hyppijää. Moni on yrittänyt talossa elää, mutta kummittelun vuoksi se on jäänyt autioksi.

A devil carried a five-year-old girl around the house of Keträ in 1879. The mistress of the house and her daughter went to pick cloudberries in the nearby swamp on a Sunday evening. The girl disappeared and, despite her mother’s distressed searching and shouting, she wasn’t found until the third day.

The girl was sitting on a tussock on the fishing path, and said that a large man had carried her. It had one big eye, like a horse’s, in the middle of its forehead. It hadn’t let the girl answer the shouts of the searchers and had simply covered up her mouth with its big hand. It had fed her with cloudberries picked from the swamp, and had told her that it would have taken her with it forever but, because of her mother’s prayers, had decided to leave her sitting on the tussock.

iru kuljetti viisivuotiasta tyttöä Keträn talon ympäristössä 1879.

P Talon emäntä meni tyttärensä kanssa muuraimia poimimaan läheiseltä rämeeltä sunnuntai-iltana. Tyttö katosi, eikä häntä löytynyt äidin hätäisistä etsiskelyistä ja huudoista huolimatta kuin vasta kolmantena päivänä.

Tyttö istui mättäällä kalatiellä ja kertoi suuren miehen kuljettaneen häntä. Sillä oli yksi suuri silmä, kuin hevosella, keskellä otsaa. Se ei antanut tytön vastata etsijöiden huutoihin, oli vain suurella kädellään peittänyt suun. Ruoaksi se oli antanut suolta noukkimiaan hilloja ja puhunut tytölle, että olisi vienyt tytön iäksi mukanaan, mutta äidin rukoilu vaikutti niin, että piru päätti jättää tytön istumaan mättäälle.

The granny of Keträ hated the old lady of Huutoniemi. They killed off each other’s cattle. One late summer evening, the granny of Keträ caught a bat and wiped the old lady of Huutoniemi’s cow with it. The cow was immediately killed by a bear.

One time when Olli of Alatalo was in Huutoniemi as a rower in a seine-fishing boat, he said he had been inside the house and heard strange noises, as if someone was riding a bicycle in the long entrance hall. The villagers said the noise could be heard every night. They said the late master went riding there.

Keträn mummo inhosi Huutoniemen muoria. Ne syöttivät karjaa toisiltaan. Keträn mummo sai yhtenä syyskesän iltana yölepakon tapetuksi ja pyyhki sillä Huutoniemen muorin lehmää, niin karhu tappoi sen lehmän heti.

Kun Alatalon Olli oli kerran Huutoniemellä nuotansoutajana, niin se kertoi käyneensä talossa ja kuulleensa siellä outoja ääniä, niin kuin joku ajaisi polkupyörällä eteisen pitkällä käytävällä. Kyläläisten mukaan ääni kuului joka yö. Isäntävainaa kävi kuulemma ajamassa.268

226

There was a strange incident at the Salovaara watermill in Kiannankylä in 1893. The mill became the target of a bear’s wrath. Hunters chased the bear for many days, and it came to Kiannankylä, near the Salovaara mill, which lies in the brook between Katiskalampi and Kallioinen.

At the Salovaara mill, the bear smashed the door so that only the part around the lock was left intact. In its hunger, it bit and broke the timber between the door and the window. After opening the door, the bear broke the grain bin, took four sacks of grain from the loft and broke them as it carried them into the woods.

The bear then went to the storehouse of Takkila in Selkoskylä and smashed up a bowl of butter. People wondered if the bear had been bewitched to become like that. It wasn’t in its senses, and it was suspected it had caught the scent of a human.

The bear was chased for seven days. It was able to take apart the stoves in Saarijärvi and Ahvenjärvi and ate the hunters’ lunches. And when the hunters were gathering reindeer, the bear killed reindeer that were on a leash at night. In Kovavaara, the bear went on the roof of the sheep shed. It took the hunters two days to get from the shore of Kapalampi to Kovavaara, but the bear made the journey in half a day.

The men chased the bear, but couldn’t catch it. The bear kept its skin and messed up its tracks in lichen holes dug by reindeer.

It made many men run around and emptied many backpacks.

Penna Heikkinen was the one who finally shot the bear. The bad bear was as thin as a tree when it was finally killed, and cooking its side took a full day. It was a tall and big bear, but thin, and had soot in its fur because it had taken apart stoves in forest saunas.

152. Salovaaran vesimylly The Salovaara watermill Kiannankylän Salovaaran vesimyllyssä sattui erikoinen tapaus 1893.

Mylly joutui karhun vihojen kohteeksi. Metsästäjät ajoivat karhua monta päivää, ja se kulkeutui Kiannankylään, Salovaaran myllyn lähistölle, joka on Katiskalammen ja Kallioisen välisessä purossa.

Salovaaran myllyssä karhu särki oven niin, että vain lukon seutu jäi ehjäksi. Se puri nälissään hajalle oven ja ikkunan välisen hirren. Oven auki saatuaan karhu särki jyväratin ja otti myllyn yläparvelta neljä jyväsäkkiä ja rikkoi ne metsään kantaessaan.

Sitten karhu meni Selkoskylän Takkilan aittaan ja sotki siellä voiastian palasiksi. Ihmeteltiin, oliko karhu nostettu tuollaiseksi. Se ei ollut täydellä tolkullaan, ja sen epäiltiin saaneen ihmisen hajun.

Seitsemän päivää karhua jahdattiin. Se ehti vielä Saarijärvellä ja Ahvenjärvellä purkaa kiukaat ja syödä metsämiesten eväät.

Ja kun metsämiehet olivat poronhaussa, niin karhu tappoi yöllä hihnasta taluporoja. Ja Kovavaarassa karhu meni lammasnavetan katolle. Metsästäjillä meni kaksi päivää kulkea Kapalammin rannalta Kovavaaraan, mutta karhu kulki sen puolessa päivässä.

Miehet ajoivat, mutta eivät tavoittaneet. Karhu piti nahkansa ja sotki jälkensä kiekeröissä. Montaa miestä se juoksetti, ja monta laukkua se tyhjensi. Penna Heikkinen karhun viimein ampua röykäytti. Paha karhu oli laiha kuin puu, kun se viimein tapettiin, ja sen pään ja kyljen keittäminen kesti kokonaisen päivän. Kyllä se oli säärevä ja iso karhu, mutta laiha, ja sen turkissa oli nokea, kun se oli mehtisaunoissa kiukaita purkanut.269

227

228

229

Mikonsärkkä lies in Kiantajärvi in Ruhtinansalmi at the end of the sand ridge of Kalmosärkkä. A Finnish man named Mikko was travelling there by boat when a pillaging band of enemies came after him. Mikko pulled his boat over the ridge and got away.

153. Saukkojärvi Kaija Kemppainen yöpyi kirkkomatkalla Saukon pirtissä. Juuri kun hän oli laittautumassa nukkumaan, rupesi laipiolta kuulumaan lautojen louke. Rohkeimmat kirkkomatkalaiset aikoivat mennä katsomaan, vaan kun he menivät ovelle, niin sieltä alkoi kuulua semmoinen jytäkkä, että piti palata takaisin. Aamulla isäntä puhui, että se on aina tässä pirtissä se ryskäjä.270

155. Kalmosärkkä Vainajaa käsiteltiin kintaat kädessä, ettei kalma tarttuisi. Suomussalmella oli paljon hautausmaita, eivätkä vainajat joutuneet aina papin siunattaviksi. Kun lääkärintodistuksia ei ollut ja papille mentiin ilmoittamaan kuolemasta, vietiin vainajan sormet näytille.

Se oli todistus kuolemasta.272

> On a trip to the church, Kaija Kemppainen spent the night in the cabin of Saukko. Just as she was preparing to go to bed, a sound of boards banging began to be heard from the ceiling. The bravest of the travellers intended to go in and look, but every time they got to the door, the noise got so loud they had to go back. In the morning, the master said that this noisemaker always lived in the cabin.

> Dead bodies were handled with mittens on to avoid catching lingering death. There were lots of cemeteries in Suomussalmi, and the dead didn’t always get blessed by a priest. There were no medical certificates, and when people went to inform the priest of a death, they brought him the dead person’s fingers.

That was used as a death certificate.

154. Mikonsärkkä Mikonsärkkä on Kiantajärvessä Ruhtinansalmessa Kalmosärkän päässä. Siinä oli suomalainen Mikko liikkeellä veneellä, kun perästä tuli ryöstöretkellään oleva vihollisporukka.

Mikko veti veneen särkän yli ja pääsi karkuun.271

156. Juntusranta Ruhtinansalmi sai nimensä siitä, kun Suomen suurruhtinas kulki siellä ja eräässä salmessa vene ajautui karille ja kaatui. Suurruhtinaan piti salmen rannalla kuivata itseä tulella, kun asuntoja ei ollut lähellä. Salmelle annettiin nimeksi Ruhtinansalmi.273

230

Muhkio on Juntusrannan kylästä käytetty pilkkanimi. Nimi on tunnettu jo 1800-luvulla. Kokkoniemen talon ikivanhat asukkaat Akkojärven rannalla ovat sen keksineet. Siitä on runokin: ”Silloin on nälkä nähtävissä, kun on muona Muhkiossa, leivän juuri Juntusessa.” Muutamien mielestä runo on peräisin pula-ajalta, vuodelta 1919, jolloin Juntusrantaan järjestettiin köyhäinapua.274

Ruhtinansalmi (Prince’s Strait) got its name when the Grand Duke of Finland travelled there and, in the strait, his boat hit the rocks and tipped over. The Grand Duke had to dry himself up by a fire because there were no houses nearby. The strait was named Ruhtinansalmi.

The village of Juntusranta has been mockingly called Muhkio.

The name was already known in the 19th century. The ancient inhabitants of the house of Kokkoniemi by Akkojärvi had invented it. There is even a rhyme about it: “Hunger will be haunting us, when meals are made in Muhkio, when bread is baked in Juntunen”. Some think the rhyme originates from the depression, from 1919, when poor relief was organized in Juntusranta.

Ruhtinansalmen Juntusrannan Päätalossa oli kummitus. Muutama savottalainen tuli taloon yhtenä keväänä ja pyysi yöpaikkaa. Isäntä vastasi, että kyllä muutoin sopii, mutta ei tässä ole kukaan vieras viihtynyt koko yötä, koska täällä kummittelee. Jätkistä joku vastasi, etteivät he kummituksia pelkää. Niin jätkät jäivät yöksi. Illalla alkoi kuulua laipiolta kopinaa ja valua multaa lautojen seasta. Tällöin joku jätkistä lausahti: ”Näytä nyt kaikki ilveesi!”

Silloin alkoi juosta pikku-ukkoja kuin tukkisumaa. Eräs vanhempi mies jätkäsakissa sanoi, että ei pidä henkien kanssa leikkiä, ja kehotti miehiä nousemaan penkiltä ylös, otti vesisaavin ja kaatoi sen lattialle. Tämän jälkeen tuli talon isäntä tupaan. Hän laittoi keskellä yötä tulen uuniin ja alkoi kiertää sitä. Silloin jätkät lähtivät.

Vanhin sanoi, että henget eivät tykkää vedestä, ja siksi siellä on isäntä kuivattelemassa.

Kerrotaan Päätalon isännän rakentaneen henkien kanssa sellaisen ladon, joka oli yhdeksän metriä kanttiinsa ja tehty niin suurista puista, että neljä miestä ei olisi pystynyt sitä tekemään.

Ja kekriaamuna pyhiä miehiä syötettiin ensin. Viinapikarit pantiin ensimmäiseksi pöydän pääloukkoon, pimeän päähän. Sillä tavalla tarjottiin pyhille miehille.

Kun Päätalon isännälle Samppa Juntuselle pidettiin hautajaisia, istui piru ruumisriihen katolla suuren linnun muotoisena. Kun vainajaa lähdettiin viemään hautaan, seurasi lintu mukana ja tuli hautausmaata lähestyttäessä yhä kesymmäksi. Itse vanha rökäle oli monen näköinen. Kun muurin alle vei tulta, se seisoi valkeana valkeissa vaatteissa. Mutta kun sitä uhattiin tulella, se katosi.275

There was a ghost in Päätalo in Juntusranta at Ruhtinansalmi.

Some loggers came to the house one spring and asked for a place to spend the night. The master said that it was fine by him but, because the place was haunted, no guest had ever stayed the entire night. One of the loggers said they weren’t afraid of ghosts, and so they stayed for the night. In the evening, there was knocking from the ceiling and mull began to pour out from between the boards. One of the loggers then said: “Show us what you’ve got!”

Little men then began to pour out like a logjam. One of the older loggers said that one shouldn’t mess with spirits, told the men to get up from the bench, took a bucket of water and emptied it on the floor. The master of the house then stepped into the room. He built a fire in the stove in the middle of the night and started circling around it. The loggers then left. The oldest of them said that spirits don’t like water, and that’s why the master was there drying it up.

It is said that with the aid of the spirits, the master of Päätalo built a barn that was nine metres long on each side and made up of logs so big that four men couldn’t have built it. And on Kekri morning, holy men were fed first. Cups of booze were first placed at the dark end of the table. That was the way people offered drinks to holy men.

231

were purchased for Finland for the price of a ram. That’s why there is a curve in the border there, even though the border is otherwise almost straight.

When a funeral was held for Samppa Juntunen, the master of Päätalo, a devil sat in the form of a large bird on the roof of the barn where the body was kept. When the deceased was taken to the grave, the bird followed and got ever more tame as they approached the cemetery. The devil could take many forms.

When you put a fire in the stove, it stood as a white figure in white clothes. But when threatened with fire, it vanished.

Kaisa-Stiina and Tuomas Moilanen lived in Kumpuvaara in Pirttivaara before the wars in poverty with their nine children.

They didn’t bathe in the winter and, because they had no shoes, they didn’t go outside. They lived like the beasts of the forest.

In the winter, they relieved their bigger loads on the floor of the porch, and the hay for the cows was watered with human urine.

The father spent the winters at logging camps and sometimes visited home for the lice to feed on. Vermin would be running all over the trousers. For mattresses, they used large sacks in which coffee was brought for the people of Suomussalmi.

157. Pirttivaara Rajalla on Pirttivaaran taloryhmä. Rajanveto on seissyt kolme viikkoa, kun on mietitty, kummalta puolen taloryhmää raja vedetään. Taru kertoo, että Pirttivaaran talot on ostettu pässillä Suomen puolelle. Siksi kartassa on mutka, vaikka muuten raja on lähes viivasuora.

Pirttivaaran Kumpuvaaralla Kaisa-Stiina ja Tuomas Moilanen elivät ennen sotia yhdeksän lapsensa kanssa köyhyydessä. Talvessa ei peseydytty, eikä ulkona käyty, kun ei ollut kenkiä. Asuttiin kuin metsän pedot. Sakeampi tehtiin talvisin eteisen lattialle, ja lehmien heinät kasteltiin ihmisvirtsalla. Isä vietti talvet savotassa ja kävi välillä täiden syöttinä kotona. Syöpäläiset tulivat housun risteykseen virtanaan juoksemaan. Patjoina käytettiin isoja kuoria, joissa tuotiin kahvia suomussalmelaisille.276

158. Martinselkonen Martinselkosessa karhu tuhahteli ukille, mutta koskaan se ei näyttäytynyt. Kerrotaan, että karhu pystyi matkimaan lampaita.

Se houkutteli lampaita laitumelta metsään määkimällä.

>

artinselkosen erämaahan tuli ensimmäinen asukas 1700-luvun M lopulla. Hän oli hollantilaista kauppiassukua, veropakolainen Etelä-Pohjanmaalta. Hän muutti sukunimensäkin, jotta verottaja ei löytäisi häntä. 1920-luvulla suku painui Venäjälle rakentamaan kolhoosiyhteiskuntaa. Vain tytär jäi.

There is a group of houses called Pirttivaara at the border.

Drawing the borderline was delayed by three weeks because a discussion arose about which side of the group of houses the line would be drawn. The story goes that the houses of Pirttivaara

E nsimmäisen maailmansodan aikaan Edvin Heikkinen valitsi käpykaartin ja pakeni Martinselkoseen. Hän oli paikkakunnan paras erämies ja tunsi selkosen. Siellä olisi hyvä piileksiä. Hän vietti niittysaunalla kuukausia tehden aikansa kuluksi haravanpiikkejä

232

ja karjalle lehtikerppuja. Lopulta Edvin totesi, ettei yksinäisyys sopinut hänelle. Se oli painostavampaa kuin vankila. Hän tuli pois ja antautui viranomaisille.

159. Portinkuru

Kuhmolaissyntyiset veljekset tulivat Martinselkoseen, kun pakoilivat hirven salakaatoa. Ennen oli semmoinen laki, että jos pystyi vuoden pakoilemaan, ei tullut rangaistusta. Veljekset viettivät Martinselkosessa vuoden ja saivat vaimotkin matkaansa.277

Saarikylän Portinkurussa kuului kummitus, vaan ei näkynyt. Kallionreiän kohdalla kuului, kuin rukin ratas pyöriä hyrrittäisi ja poljin, romppa, oikein kitkutti. Tuomas-vainaa on samasta kallionreiästä kuullut lapsen itkua. Lassin pojat tunkivat kulkiessaan aina reiän täyteen kiviä, mutta se aukesi joka kerta. Alatalon seppävainaa kulki reiän ohi pyssyineen soitimelle ja ampui. Se huusi: ”On sitä ääntä täälläkin!”278

> In Martinselkonen, a bear scoffed at grandpa, but never showed itself. It is said that the bear could imitate the sound of sheep.

It would lure sheep from the pasture to the woods by bleating.

>

The first inhabitant came to the wilds of Martinselkonen in the late 18th century. He came from a family of Dutch merchants, a tax evader from Ostrobothnia. He even changed his last name so that the taxman wouldn’t find him. In the 1920s, the family went to Russia to start a collective society. Only the daughter stayed behind.

A ghost was heard, but not seen, in Portinkuru in Saarikylä. At a hole in a cliff, there was a sound like the whirring of a spinningwheel and a clunky old pedal squeaking. The late Tuomas has heard a child’s crying from the same hole. Lassi’s sons always filled the hole with stones as they walked by, but it opened up every time. The late smith of Alatalo walked past the hole while hunting and fired his gun. He shouted: “We’ve got some noise here, too!”

During the First World War, Edvin Heikkinen chose to desert and fled to Martinselkonen. He was the best outdoorsman in the region and knew the area well. It would be a good hiding place. He spent months at the meadow sauna and, to pass the time, he made rake spikes and bundles of leaf fodder for cattle.

Finally Edvin concluded that solitude was not for him: it was more oppressive than prison. He came back and turned himself in to the authorities.

160. Saarikylä Oskari Seppänen, Lintu-Oskari, Saarikylästä oli tyypillinen suomussalmelainen pieneläjä. Hän viljeli hiukan maata ja kävi metsä- ja uittotöissä, mutta ennen kaikkea hän metsästi ja kalasti sekä kutoi ja korjaili verkkoja ja nuottia. Oskarin erikoisuuksiin kuului se, että hän kulki kaiket kesät avojaloin, joskus jopa syksyllä hirvimetsälläkin. Risutkaan eivät metsässä haitanneet, sillä jalkoihin kasvoi niin paksut anturat, että ne täytyi vuolla syksyisin, että jalat mahtuivat kenkiin.

Two brothers from Kuhmo came to Martinselkonen while on the run for poaching a moose. The law used to say that if you could stay on the run for a year, you wouldn’t be punished. The brothers spent a year in Martinselkonen and even got their wives to go with them.

233

234

didn’t bother him, as his feet developed soles so thick that they had to be carved with a knife in the autumn so that his feet would fit into the shoes.

Bird Oskari was a famous fowler. He caught as many birds as he wanted, even more than there were in the world. Some suspected he was aided by a devil. Many times when he went hunting, Oskari announced in advance how many birds he would catch, and one time he brought a thousand beaks to the Kajaani market. One time, forester Paasio had destroyed some of Oskari’s traps. Bird Oskari got mad and built a trap a metre wide out of a twig and set it where the forester would usually walk. The forester came but noticed the twig and figured that the trap maker was messing with him. But Bird Oskari wasn’t caught.

Bird Oskari saw in a dream when he would catch birds, and already knew the day’s catch in the morning. He said that what you caught in a lake or forest was a matter of luck: you wouldn’t get if you weren’t given. During the hunger years, Oskari had seen that the offerings of the forest were handed out without asking. The forest gave as much as you could eat. When you walked into the woods, you would encounter an animal and you would wonder if it’s actually coming after you. Not a single shot would miss, though it wasn’t of your own doing. Sometimes, Oskari would hear strange noises and wailing from the forest in the spring. A fox made a noise that sounded like an old man screaming.

One spring, Bird Oskari and the late Paavo went to hunt grouse at mating-time in Ruhtinankylä. To his surprise, Oskari arrived at the gates of Hell. A devil began to grimace and laughed and cackled in every possible way. From this strange incident, the old people foretold that something terrible would happen: the same night, Olli of Matola went out of his house, took a razor and slit his own throat. The spirits of Hell went flying to Olli and sang.

Lintu-Oskari oli kuulu linnunpyytäjä. Hän sai lintuja niin paljon kuin halusi, vaikkei niitä olisi maailmassakaan. Jotkut epäilivät, että piru avusti sitä. Monesti metsään lähtiessään Oskari ilmoitti, kuinka monta lintua hän tulee saamaan, ja kerran hän vei Kajaanin markkinoille tuhannen nokkaa. Yhdesti metsänhoitaja Paasio oli hävitellyt Oskarin ansoja. Lintu-Oskari suuttui siitä ja punoi vitsasta tielle läpimitaltaan metrin suuruisen ansan ja pani sen siihen kohtaan, mistä metsänhoitaja kulki. Ja sehän tuli, mutta huomasi rihman ja arvasi, että ansamies oli tehnyt hänelle pilaa. Mutta Lintu-Oskari ei jäänyt kiinni teosta.

Lintu-Oskari näki unessa, milloin saa lintuja, ja hänellä oli jo aamulla tiedossa päivän saalis. Hän kertoi, että se mitä järvestä ja metsästä sai, oli tuurissa. Jos sieltä ei annettu, ei lähtenyt. Nälkäaikana Oskari oli nähnyt sen, että metsän antia annettiin ihan itsestään. Se antoi niin paljon kuin syödä jaksoi. Kun vain meni metsään, niin eläin tuli vastaan. Sitä vain ihmetteli, että päällekö tuo väkisellä tulee. Yhtään laukausta ei mennyt tyhjään, vaikkei se omaa ansiota ollutkaan. Joskus keväisin Oskari kuuli metsästä outoja ääniä ja voivotuksia. Kettu piti semmoista ääntä, kuin vanha mies huutaisi.

Yhtenä keväänä Lintu-Oskari meni Paavo-vainajan kanssa Ruhtinankylässä metson soitimelle. Hän hämmästyi, että sattui hornan kortteerille. Piru alkoi ilvehtiä, nauroi ja räkätti vaikka millä lailla.

Sen oudon tapauksen perästä vanhat arvasivat ennustaa, että jotain kamalaa tapahtuu, ja samana yönä Matolan Olli meni ulos tuvastaan, otti partapuukon ja leikkasi kurkkunsa poikki. Niin ne hornan henget menivät ilmassa Ollin luo ja lauloivat.279

> Oskari Seppänen, a.k.a. Bird Oskari from Saarikylä, was a typical Suomussalmi smallholder. He farmed a patch of land and worked as a lumberjack and log floater, but above all he hunted, fished and wove and fixed nets and seines. One of Oskari’s peculiarities was that he walked around barefoot all summer, sometimes even in the autumn while moose hunting. Even twigs in the forest

235

236

161. Saarivirran niska Head of Saarivirta

162. Peukalosuo Peukalosuo on laaja suo Kauniinjoen itäpuolella. Joku on siellä peukalonsa katkaissut suovan päältä hypätessään.281

Hossanjoessa, Saarivirran niskassa on aarre. Lappalainen on hokenut: ”Pitää olla seitsemän miehen päätä, miehen päätä, miehen päätä”, ja sitten saa rahat. Aarrepaikka on neljä metriä kanttiinsa, ja joki on melkein aina sula siltä kohden. Siksi aarre on siihen pantukin, että se on melkein mahdotonta saada.

Kerran sattui joku syrjäinen kuulija, kun aarretta pantiin. Panija oli höpöttänyt: ”Seitsemän miehen päätä, miehen päätä…” Kuulija oli sivusta kuiskannut: ”Eikö seitsemän silakan päätä?” Panija luuli, että manalaiset sanoivat sen ja rupesi hokemaan seitsemää silakan päätä. Syrjäinen meni seuraavana päivänä silakan päiden kanssa ja nosti rahat pois: ”Nämä annan sinulle, kun rahat annat minulle.”280

> Peukalosuo (Thumb Swamp) is a large swamp on the east side of Kaunisjoki. Someone cut their thumb while jumping off a haystack.

163. Pajuvaara

>

Lauri Seppänen oli Pajuvaaralla huonemiehenä ja hallitsi kirkonmultia. Lauri oli juoppo, ja se säilytti viinapulloaan Pajuvaaran kaapissa. Kun se kerran avasi kaapin, se oli ihan täynnä pikku-ukkoja.

Lauri ei saanut pulloa pois ja löi oven kiireesti kiinni. Viinanhimo yltyi kuitenkin niin kovaksi, että se tempaisi vihassa pullon kaapista ja tokaisi: ”Vien minä tuon!” Ukot tulivat ulos kaapista pullon jäljessä, ja Lauri tuumasi, että eihän noista pääse eroon millään.

Pikku-ukot olivat Laurin ristinä vielä vanhanakin. Monta kertaa se yritti karkottaa niitä käsillään. Kukaan muu ei pikku-ukkoja nähnyt. Se tuli kerran illalla Alataloon ja pyysi yöpaikkaa, kun ei tohtinut kylälle lähteä pikku-ukkojen pelossa. Kun se riisui nukkumaan mennessään vaatteet yltään, se joutui varomaan, etteivät pikku-ukot vie yöaikana sen sukkia ja vaatteita piiloon. Se pakkasi sukat housujen väliin, mutta aamulla se ei muistanut, missä sukat ovat, ja luuli pikku-ukkojen ne vieneen. Seppänen kuoli vanhainkodissa ruukilla.282

In Hossanjoki, in the head of Saarivirta, there’s some treasure.

A Laplander kept saying: “Must have seven mens’ heads, seven mens’ heads, seven mens’ heads,” and then you would get the treasure. The hiding place is four metres a side, and the river is almost always melted at that spot. The treasure was put there precisely because it’s next to impossible to retrieve.

One time, someone happened to be listening when the treasure was being hidden. The hider kept babbling: “Seven mens’ heads, seven mens’ heads...” The listener whispered: “How about seven herrings’ heads?” The hider thought the dead folk had said that, and started babbling about seven herrings’ heads. The listener then went to the spot the next day with herrings’ heads and took out the money: “I’ll give these to you if you give the money to me.”

237

Ukko kutsui karhun haaskalle kirkonmultien avulla. Ja kun hän pääsi vereksille jäljille, hän pani ruumiinmultaa jälkiin ja kirkonväen karhua ajamaan. Silloin karhu tuli karjuen ja vihassa, kun tiesi mitä sille tehtäisiin. Ja teki tuo kalmanväki Kovavaarassa muitakin isoja kummia. Pahat ihmiset saivat sen aikaan, että väki jyskäsi pimeän aikaan.

Karhunmetsälle ukko otti mukaan kolme leppäpalikkaa.

Hän leikkasi ne lakkariinsa kotisuon takaa ja pani ne karhun jäljille. Tarkkana piti olla, koska karhulla oli miehen mieli, ja kun se häpäistiin, se ei tullut. Tai se tuli puolenkymmenen sylen päähän ja istui siihen. Piti sanoa: ”Älä jumalanvilja päälle tule, ei minussa ole sinun vastustasi.”

Kun karhu kaadettiin, siltä leikattiin ensimmäiseksi huulipanta.

Sitten tehtiin tuli ja karhu asetettiin havuille. Huulipanta vietiin puun oksaan ja sanottiin: ”Etelätuuli kuivakoot, ei pohjoistuuli.”

Silloin sai olla rauhassa.

Jos syrjäisiä sattui paikalle, sanottiin: ”Ei sinulla ole karhusta osaa!” Saattoi näet tulla syrjäinen, joka pisti kuollutta karhua ja tuumasi: ”Pitäisi minunkin saada jumalanviljaa pistää.” Ja silloin piti hänellekin antaa osa, jos ei turpa ollut leikattu.

Karhu nyljettiin metsässä ja nahka levitettiin pesän suulle karvapuoli ulospäin. Sitten ryypättiin viinaa muistiaisiksi metsän kuululle kuninkaalle, mesikämmen källeröiselle. Ennen vanhat velhot riisuivat myös itsensä alasti ja repivät kontallaan raatoa hampain.

Peijaisissa lepänoksakimppu tuotiin ensimmäisenä pankon nurkkaan, ja lopuksi se vietiin pääluiden kanssa metsään. Silloin metsä antoi vastakin. Karhunkalloa puuhun pantaessa sanottiin: ”Ole siellä terveenä, seiso puussa, mätäne maassa!” Karhun pää ja kämmenet keitettiin, ja syödessä ei lehmänannetta tarjottu, leipää, vettä ja rasvaa vain lisäksi.

Lauri Seppänen was a lodger in Pajuvaara who controlled churchyard soil. Lauri was a drunk, and he stored his booze bottle in the Pajuvaara cabinet. One time when he opened the cabinet, it was full of little men. Lauri couldn’t get the bottle out and quickly slammed the door shut. But his craving for booze got so bad that, in anger, he pulled out the bottle and said: “I’m taking that!” The little men came out of the cabinet with the bottle, and Lauri thought he would never get rid of them.

The little men bothered Lauri even in his old days. Many times he tried to shoo them away with his hands. No one else saw the little men. One evening, he came to Alatalo and asked for a place to stay for the night as he dared not go to the village out of fear of the little men. When he took off his clothes as he was going to bed, he had to be careful and make sure the little men wouldn’t hide his socks and clothes during the night. He packed his socks between his trousers, but couldn’t remember where they were in the morning and thought the little men had taken them.

Seppänen died in an old people’s home near the ironworks.

164. Kovavaara Kovavaaran ukko, Jeremias Seppänen, Kovan Jeru, oli karhuntappaja ja metsämies Venäjän rajoilla. Ukon mukaan Kovavaara ei ollut niitä arimpia paikkoja. Niin kauan oli hyvä, kun taivainen vilu ei yllättänyt.

Ukolla oli vankka tieto luonnonilmiöistä, ja hän kertoi, että ukkonen on pilvien voimaa ja kalliokkovaaroissa se kuuluu hirveästi. Jos ukkosta rupeaa pilkkaamaan, se lyö hengettömäksi tyrmään. Maahan pudonnutta pilveä, joka oli kuin sammakonkutua, ukko käytti taika-aineenaan. Hän teki siitä ohrajauhoihin pilvirieskan, jolla kiersi halmeen, ettei tuli päässyt metsään.

Kovavaaran kallioissa asui vanha piru. Sillä oli hyvä luonto ja se näyttäytyi vanhoille.283

238

The bear was skinned in the forest and the skin laid out at the mouth of the den with its furry side facing outside. One would then drink booze in memory of the famous king of the forest. In the old days, old wizards would also strip themselves naked and tear at the carcass with their teeth on all fours.

At the bear’s funeral feast, a bunch of alder twigs was first brought to the corner of the stove and finally taken to the woods with the head bones. That way, the forest would also yield its gifts in the future. While putting the bear’s skull to a tree one would say: “Be there in good health, stand in the tree, rot on the ground!” The bear’s head and paws were cooked and, while eating, no milk was served, only bread, water and lard.

The old man of Kovavaara, Jeremias Seppänen, a.k.a. Jeru of Kova, was a bear killer and hunter at the Russian border. The old man said Kovavaara wasn’t a place for the faint of heart. Everything was fine as long as the heavenly chill didn’t hit you.

The old man was knowledgeable about natural phenomena, and said that thunder is the power of the clouds and sounds terrible at rocky hills. If you start mocking the thunder, it will knock you out lifeless. Cloud fallen on the ground that looked like frog spawn he used as a magical reagent. He mixed it with oatmeal to make unleavened cloud bread and circled the field with it so that fire wouldn’t get into the forest.

The old man used churchyard soil to call a bear to feed on a carcass. When he caught a fresh trail, he put corpse soil on the tracks and sent church folk to chase the bear. The bear then came roaring and in anger, because it knew what was going to be done to it. The dead did other strange things in Kovavaara, too. Bad people caused the church folk to make noise in the hours of darkness.

When the old man went bear hunting, he took three alder sticks with him. He cut them from behind the swamp near his house and sent them after the bear. One had to be careful because a bear has the mind of a man and wouldn’t come if it was defiled. Or it would come about five fathoms away from you and sit down there. You had to say: “Don’t attack me, grain of God, I’m no match for you”.

When a bear was killed, the first thing that was cut off was the muzzle. Then a fire was built and the bear was placed on the conifers. The muzzle was put on a tree branch, and one would say: “Let the south wind dry, not the north”. You would then be left in peace.

If an outsider came by, one would say: “There will be no share of the bear for you!” For an outsider might come and poke at the bear and think: “I should get to poke at the grain of God, too”. And you would then have to give him his share, too, if the muzzle hadn’t been cut off.

An old devil lived within the cliffs of Kovavaara. It was goodnatured and showed itself to old people.

165. Lapinsaari Lapinsaari on pieni saari Hossanjärvessä, Honkiselän eteläpäässä.

Saaressa ei ole lapinhautoja, mutta siellä kerrotaan olevan aarre, jonka saa, kun ajaa alle vuoden ikäisellä suvikkovarsalla, yksiöisellä jäällä saareen.284

> Lapinsaari is a small island in Hossanjärvi, at the southern end of Honkiselkä. There are no burial mounds on the island, but it is said there is treasure that one can claim by riding to the island along newly-frozen ice on a foal less than one year of age.

239

240

241

Iijoki was the fastest water route to Vienan Karelia. Akseli Heinikivi lived in Multila on the shore of Iijärvi and went to get reindeer from the Russian side of the border. The border had already been closed, but Akseli put his shoes on backwards so that no one would know which way he had gone. Akseli had the nature of a reindeer herder. He once got into an argument about killing eagles. Someone suspected that eagles were a protected species.

“Not in this part of the sky,” said Akseli.

166. Pahamaailma Käärmeellä on punaiset jalat. Kun katajalla piiskaa käärmettä tai ryvettää sitä muurahaispesässä tai kärventää tulella, se näyttää jalkansa. Puuhun se nousee ja sieltä pudottelee sikiönsä. Joku on nähnyt, kun se on puusta valanut niitä alas.285

>

168. Niemipelto

A snake has red legs. When you whip a snake with a juniper or throw it into an anthill or burn it with fire, it will show its legs. It will rise up to a tree and drop its fetuses from there. Someone has seen a snake drop them from off a tree.

Poikkeusjärven rannalla, Hossan tilan pellolla, järveen pistävässä niemessä on aarre. Siellä on paljon aarrevalkeita, ja joku renki on sieltä kerran lainannut rahaa. Sen jälkeen renki hävisi saman tien.287

167. Iijärven ranta Shore of Iijärvi

Hossan Paavo-vainaa oli metsässä sanonut ukonilmalla: ”Räikä minkä räikät, vaan täältä ne isommat paukut lähtee.” Ukko tuli kotiin, pani ruutisarvet naulaan ja istui lattialle akkansa viereen, niin siinä se rämäytti Paavon mustaksi, ja käsi erosi olkapäästä. Akka meni tyrmään, vaan ei kuollut. Uunin piipusta se kerä meni pois.288

>

Iijoki oli nopein vesitie Vienan Karjalaan. Heinikiven Akseli asui Multilassa Iijärven rannalla ja kävi hakemassa poroja Venäjän puolelta. Valtakunnan raja oli jo kiinni, mutta Akseli sitoi kengät väärinpäin jalkoihinsa, ettei tiedetty miten päin hän kulki. Akselilla oli poromiehen luonto. Kerran hän joutui sanaharkkaan kotkien hävittämisestä. Joku epäili, että kotkat ovat rauhoitettuja. ”Ei tällä kohtaa taivasta”, totesi Akseli.286

On the shore of Poikkeusjärvi, on the field of the Hossa farm in a cape that sticks into the lake is a treasure. There are many treasure fires there, and some farmhand once borrowed money from there. The farmhand immediately vanished.

242

The late Paavo of Hossa once said in the forest during a thunderstorm: “Roar as you might, I’ve got the bigger shots”.

The old man came home, hung up the gunpowder horns and was sitting on the floor next to his wife when thunder burned Paavo black and severed his arm from his shoulder. His wife was knocked out, but didn’t die. The thunderball then went out through the chimney.

170. Moilasenvaara Vanha ryysyinen ukko tuli vieraaksi metsän keskellä olevaan taloon.

Kotona oli vain talon tytär. Vieras istahti penkille ja lauleskeli: ”Tänä päivänä maltaita jauhan, huomenna häissäni pauhaan.” Tytär hoksasi vieraan aikeet ja suri ankarasti, että hänelle on määrätty tuollainen sulhanen. Hetken perästä ukko meni metsään, kävi pensaikkoon pitkäkseen ja lauleli taas: ”Minun nimeni on Tiitilä, Tiitilä.” Talon isäntä kuuli laulun ja näki laulajan. Se taisi olla itse paholainen.290

169. Vasikkatörmä

> Vasikkatörmä on pieni kunnas Poikkeusjärven luoteisrannalla.

Siellä on aarre. Aarteen saa omakseen, jos noutajalla on vastasyntyneen poikalapsen pää kainalossaan ja pojalla valkea tukka. Kerrotaan, että eräs entinen Hossan isäntä on tarpeen tulleen ottanut lainaa aarteelta ja myöhemmin maksanut velkansa takaisin. Se on pankkinaan sitä pitänyt. Muuan toinenkin ukko on lainannut, mutta ei maksanut takaisin. Se ukko tuli lopulta nöyräpäiseksi ja kuoli metsäsaunaan. Haltijat olivat vaivanneet sitä kovasti. Kerrankin ne kuljettivat ukkoa punaista lankaa pitkin Kiantajärven yli.289

A ragged old man came to visit a house in the middle of the forest. Only the daughter of the house was at home. The guest sat on the bench and sang: “Today I shall grind barley, tomorrow I shall rave at my wedding”. The daughter realized what the guest intended and was very sad that she would be getting a groom like that. After a moment, the old man went to the forest and sang again: “My name is Tiitilä, Tiitilä”. The master of the house heard the song and saw the singer. It must have been the Devil himself.

>

171. Ala-Ölkky

Vasikkatörmä is a small knoll on the northwest shore of Poikkeusjärvi. There is treasure hidden there. To claim the treasure, one must have a newborn boy child’s head under one’s arm and the child must have blond hair. It is said that the former master of Hossa used to borrow money from the treasure and later paid back his debts. He used it as his bank. Another man borrowed money, too, but didn’t pay back. He eventually yielded and died in a forest sauna. Spirits had bothered him greatly. One time, they carried the old man across Kiantajärvi along a red thread.

Kun piru mittasi järven, se sanoi vettä olevan Niskan selässä nilkkaan asti, Hietaselässä hieman enempi, Akassa alle polven, Pärsämössä päälle polven, Tormuan syvässä meni jo vesi toiseen kenkään, kun siinä oli vettä yhdeksän syltä. Ehdittyään Julmaan Ölkkyyn pirulla kastui jo tukkakin, eikä sen syvyyttä tiedä kukaan.

Siinä piti pirulla ruveta kuivailemaan itseään. Järven rannalla, kallion kahden puolen, ovat kymmeniä metrejä korkeat veihtiviilat

243

244

kalliot. Ja kallion rinteessä on luola jonne eivät ihmiset pääse ja jota sanotaan pirunkirkoksi. Ovatpa jotkut kuulleet pirun ääntelevänkin siellä niin, että kalliot ovat tärisseet.291

When a man once whistled at the northern lights, they came in through his ears with a flash. His ears had been ringing and were deaf for a long time. There is power in the northern lights. They cause the North Sea to rise up in waves and splash the cliffs, and the icebergs to shake in the Arctic Sea.

>

Northern lights once began to swirl around a man from Suomussalmi when he whistled. Another man reminded him: “Don’t you remember that you mustn’t whistle when the northern lights are around, or they’ll attack you”.

When a devil measured the lake, it said there was water up to the ankle in Niska, a little more in Hietaselkä, below the knee in Akka, above the knee in Pärsämö, and in the deep of Tormua, water went inside one shoe because it was nine fathoms deep.

By the time the devil got to Julma Ölkky, even its hair got wet and nobody knows how deep it is. The devil then had to dry itself up.

On the lakeside, on two sides of a cliff, there are high, sharp cliffs.

In the cliffside is a cave that humans can’t reach – it is called the devil’s church. Some have even heard a devil make noises there that shook the cliffs.

173. Salausvaara Salausvaara on Kokalmuspuron ja Laurintyrnän välissä. Hossalaiset ovat kiertäneet karhua ja tehneet karhunkierroksen, vaan eivät löytäneet karhua. Ovat sanoneet, että vaara on salannut sen.293

172. Värikalliot

> Kun eräs mies oli kerran viheltänyt revontulille, niin ne olivat tulleet korvista sisään että räsähti. Kauan olivat korvat hurranneet ja olleet ummessa. Revontulissa on voimaa. Silloin Pohjanmeri aaltoaa ja läiskyttää kallioihin, ja jäävuoret heiluvat Jäämerellä.

Salausvaara (Hiding Hill) lies between Kokalmuspuro and Laurintyrnä. The people of Hossa circled around a bear, but couldn’t find it. They said the hill had hidden it.

Revontulet alkoivat kerran pyöriä suomussalmelaisen miehen ympärillä, kun hän vihelteli. Toinen mies muistutti: ”Etkö sinä muista, että ei saa viheltää kun revontulet ovat liikkeellä, silloin ne käyvät käsiksi.”292

174. Takkila Takkila on entinen halmeaho, nykyisin osittain metsää, osittain Takkilan viljelysmaata. Takkilan talo on tehty ahoon 1810. Hossalaiset olivat siinä halmetta pitäneet, ja joku on takkinsa polttanut.

Sen vuoksi aholle on pantu nimeksi Takkiaho.294

245

Karhu kävi syömässä Takkilan keskimmäisessä aitassa voita. Tapauksesta kirjoitettiin Oulun viikkosanomiin 9. marraskuuta 1864. ”Kuukausi on jo talvea ollut, sillä puolivälissä viime lokakuuta kylmi enovedetkin, jota ei useasti ole tapahtunut. Kekrisunnuntaina oli pakkanen parhaimmillaan 26 pykälää. Lunta on jo tarpeeksi, mutta keväällä Matin ja Maarian aikoina saattaa olla haitaksikin. Kalasaalis on ollut koko kesän niukka, ja syysnuotan veto keskeytyi varhaisen talven takia.

Kaloista on kysymys ja kaloja täällä rahvaassa, yksissäkin perhekunnissa, syödään talven mittaan useampia tynnyreitä. Koska suuruspuoli on usein pehku eli petäjäinen, vaatii vatsa parempiakin kaloja, puhtaita veden kaloja. Eineenä tavallisella talonpojalla on tavallisesti kalarokka, ohrapuuro eli talkkuna. Puoliseksi hän pureksii leipää, suolakalaa ja juo vettä päälle. Iltaseksi hän ryyppii lihalientä tai piimävelliä.

Jos leipä on selvä rukiinen eli ohranen, on hän tyytyväinen, ja terveet lapsensa eivät kaipaa aamukahvia eivätkä iltateetä.

Juhlatiloissa ruokaillaan muka paremmin, ja kirkkomatkoilla löytyy arkusta voita, lapaa, linnuntäkkää ja piirakaisia, ja ahnaskin niitä söisi. Muulloin rahvaan ruokia ei voinut kadehtia, kun ei ollut rahakopeekkaa millä ostaa.

Karhut ovat kesällä haaskanneet paljon hevosia, lehmiä ja lampaita, mutta ennen ei tiedetä karhun aitassa asioineen.

Tänä syksynä se kuitenkin kulki Takkilan Tuomas Haapalaisen ruokapuodissa, ja person tavoin se söi Tuomaan parhaat makupalat, ja vielä päälliseksi kolme leiviskää kesävoita. Joku saattaisi sanoa tätä valheeksi, mutta asia on julkinen, eikä karhu enemmän kuin muutkaan taitavat ja herkulliset julkisuutta hävenneet, kun kerran makean makuun pääsi.

T akkilan Tuomas oli ensin luullut jonkin kaksijalkaisen ruokavaroillaan käyneen, mutta muutamana päivänä vieras mies Heikki Kinnunen havaitsi, että karhunryökäle tuli hökkelistä ja kantoi jotain suussaan. Mutta se huomattiin liian myöhään. Se hävytön oli jo ehtinyt ahmia kaikki lampaan päät ja sorkat. Voikin oli kadonnut.

Takkilainen varusti oven uusilla katajasiteillä ja tavallisella puusalvalla lukon asemasta. Toisena päivänä karhu tuli taas, eikä ovi auennut niin huokeasti kuin ennen, mutta kun karhu löi kerran käm-

menellään, niin ovi kiiti pois paikoiltaan. Tuomas hyvä kuului suuttuneen ja menneen luotipyssynsä kera ja ampuneen kerran, jopa kahdesti, mutta vieras meni kuin menikin menojaan metsään.”295

> Takkila is a former field, now partly forest, partly Takkila’s farmland. The house of Takkila was built on a clearing in 1810. The people of Hossa had a field there, and someone had burned their coat. That’s why the clearing is called Takkiaho (Coat Clearing).

A bear went to eat butter in Takkila’s middle storehouse. The incident was reported in the Oulun Viikkosanomat newspaper on November 9, 1864.

“Winter has lasted for a month already, for in the middle of last October, even the river waters froze, which hasn’t happened often. On Kekri Sunday, the lowest temperature was -26 degrees.

There is enough snow now, but in the spring around Annunciation Day, it might get troublesome. Fishing has been poor all summer, and seine pulling in the autumn was stopped because of the early arrival of winter.

Fishing is important and, among the folk here, even one family may eat several barrels of fish during the winter. Because bread often means bark bread, the stomach also requires better fish, clean water fish. A peasant’s usual meal consists of fish soup and oat porridge. For lunch, he has bread and salted fish and drinks water with it. For supper, he sips broth or sour milk gruel.

If the bread is made of real rye or oats, the peasant is happy and his healthy children will need no morning coffee or evening tea. At festive halls, people supposedly eat better and, during trips to church, the backpack will contain butter, shoulder, fowl breast and pies that any hungry person would love to eat.

Otherwise, the food of the common folk was nothing to envy, as they didn’t have a penny for buying any.

During the summer, bears have killed many horses, cows and sheep, but they’ve never been known to have visited a storehouse. This autumn, however, a bear went into the grocery

246

Hoikkalan vanhassa rakennuksessa kerrotaan kummitelleen. Kummitukset ovat puristelleet Nurmi-Lyytiä yöllä vuoteessa, ja hänen piti luvata itsensä pirulle.

store of Tuomas Haapalainen of Takkila, and hungrily ate Tuomas’ best delicacies and three talents of fresh butter. Someone might call this a lie, but this matter is public, and the bear was no more ashamed of publicity than anyone else once it had had a taste of sweet things.

Tuomas of Takkila first thought that some two-legged thief had been to his larder, but one day a visitor, Heikki Kinnunen, saw the rascal of a bear come out of the storehouse with something in its mouth. But it was too late: the shameless creature had gobbled up all the sheep’s heads and feet. Even the butter had disappeared.

Tuomas put new juniper bindings and a common wooden bolt on the door in place of a lock. Another day, the bear came back and opening the door wasn’t as easy as before, but when the bear slapped the door once with its paw, it flew off its hinges.

The good Tuomas got angry, went out with his gun and fired once, even twice, but the visitor was able to get back into the woods.”

Kun Hoikkalaan tuli aikoinaan uusi emäntä, se tiputteli pääskysen pesät pois räystään alta. Vanha emäntä oli pahana, kun nuorikko teki semmoisen tempun. Teon enteiltiin tietävän jotain pahaa.

Niin vanha Hoikkala paloi poroksi, ja talonväki joutui asumaan navetassa. 296

> People in Hoikkala believed that the old mistress of the house won’t die even when the world ends. She had been suffering for over ten years and had to be fed with a spoon. She herself believed that she would never die. It was a punishment for her having stolen her husband’s money and given it to her daughter, Anni of Taipale.

What happened was that Anna-Riita Kenttälä came to visit Hoikkala. The husband of the mistress of Hoikkala then began to miss his money and thought that the guest had stolen it. He began to press the guest. Then Anna-Riita slapped her thighs and snapped: “Whoever speaks such lies must suffer until the end of the world!” And Anni of Taipale’s hands were stricken by an illness that made it impossible for her to milk cows, and it seemed like the old mistress would never die.

175. Selkoskylä Hoikkalassa oli luulo, ettei talon muori kuole maailman loppuunkaan mennessä. Se oli kitunut jo toistakymmentä vuotta, ja lusikalla piti panna ruoka suuhun. Sairas itsekin oli siinä luulossa, ettei koskaan kuolisi. Se oli rangaistus siitä, kun se oli varastanut ukkonsa rahoja ja antanut ne tyttärelleen Taipaleen Annille.

Tapaus meni niin, että Hoikkalaan tuli vieraaksi Anna-Riita Kenttälä. Hoikkalan muorin ukko alkoi silloin kaivata rahojaan ja luuli, että vieras on ne varastanut. Ukko rupesi painostamaan vierasta. Silloin Anna-Riita löi reiteensä ja kivahti: ”Sen pitää maailman loppuun asti katua, joka hänen päälleen semmoisia valheita nostaa!” Ja Taipaleen Annin käsiin tuli semmoinen vika, ettei se voinut enää lehmiä lypsää, eikä muori meinannut kuolla.

It is said that the old building of Hoikkala was haunted. Ghosts have squeezed at Nurmi-Lyyti in bed at night, and she had to promise herself to a devil.

Once when a new mistress came to Hoikkala, she cleared out swallows’ nests from under the eaves. The old mistress was angry that the young wife had done such a thing. It was seen as an omen for something bad. And so old Hoikkala burned down, and the people of the house had to live in a cow shed.

247

tekemään. Isä meni saunalle Raamattu kädessä vahtiin, ja musta olento ilmaantui puukkolaudan päälle. Isä otti Raamatun, luki ja manasi, että tämä lapsi on minua eikä sinua varten. Piru katosi ovelle, ja tytär jäi henkiin.297 Kello-Kaijan elämä täyttyi vanhempiensa uskomuksista. Kun hänen äitinsä meni vieraaseen taloon, sillä oli sukset nurin päin jalassa ja röijy nurin päällä. Se haettiin aina, kun vasikka meni kusiummelle tai jos jotain oli tarve parantaa. Ja jos vaikka ihminen sai häkää ja alkoi pyörtyä, pani Kello-Kaijan äiti kylmää vettä niskaan ja polviin. Päälle annettiin ryyppy viinaa visaisesta pikarista. Häkäisiä löylyjä hän neuvoi estämään karttamalla sinisiä uuninkiviä. Niiden piti olla vaalakoita. Jos taas nikotti, säikäytti Kello-Kaijan äiti huutamalla: ”Mustia villojako olet varastanut!”

Silloin nikotus loppui.

Myös Kello-Kaijan isä, Lauri Räisänen, Juhon poika, oli velho.

Hän kokosi arkkuunsa mehiläisen mettä ja paransi sillä raudanhaavoja ja tulenjälkiä. Isä osasi myös ottaa muurahaispesästä lääkkeet metsännenään. Pesään piti heittää lahjat kymmenen pennin kolikosta vuolemalla. Jos ilmaiseksi otti, pelättiin metsännenän tarttuvan.298

Selkoskylän viimeinen vanhankansan tietäjä oli Kello-Kaijan veli, Koiravaaran ukko, Jaakko Räisänen (1884–1966). Hän oli pitkä ja laiha mies, joka puhui Kainuun murteen sekaan kirjakieltä, vaikka oli ikänsä liikkunut vain Hossan paliskunnan poromiesten seassa.

Koira-Jaakon luona käytiin eri puolilta pitäjää. Hänellä oli hete Iso-Kukkurin rannassa, ja siellä hän kuljetti sairaita.

Semmoinenkin tarina liittyy Jaakkoon, että Kiannanniemeltä kuoli Juntunen, jolla oli kaksi akkaa. Kun varsinainen akka kuoli, niin vara-akka nakkasi hautajaisissa kädellä multaa arkun päälle. Käsi pilaantui, ja vara-akka kävi sitä hoidattamassa Koira-Jaakon luona.

Ukko korjasi lapsettomuuttakin. Sauna lämmitettiin puun kyrvillä, runkoa myöten kasvavilla oksankäppyröillä. Ja kun KoiraJaakolle lähdettiin viemään sanaa verenvuodosta, niin usein hän oli jo ehtinyt pysäyttää verentulon ennen sanan tuontia. Enteet olivat käyneet, ja Jaakko vain totesi viestintuojille verenvuodon tyrehtyneen.

176. Koiravaara Koiravaaran nimi juontaa siitä, kun ensimmäinen asukas kaatoi pihapiiristä puun ja koira jäi sen alle. issä oli aarre, niin siellä rupeaa kummittelemaan. Juho Räisänen M (s. 1823) kävi maate aarteen päälle, niin sille oli sanottu nukkuessa että nouse, kaiva maata, mutta älä ota kaikkea mitä sinulle luvataan. Puolet saat ottaa, vaan jätä toinen puoli maahan. Juho nousi ja rupesi kaivamaan. Eikä sen tarvinnut paljon kaivaa, kuin vaskiloota löytyi kiven alta. Se sanoi ottaneensa puolet ja puhumatta kenellekään panneen toisen puolen maahan. Niillä rahoilla Juho perusti 1872 Koiravaaran torpan. Unissa hänelle sanottiin, että tätä ei muille luvattu kuin sinulle, koska sinä olet köyhä.

Kaija Seppänen, Kello-Kaija, oli Juho Räisäsen lapsenlapsi. Hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa Kellovaaralla ja näki siellä kerrankin hullun lehmän. Kun se tuli illalla kotiin, se pelkäsi jokaista ihmistä. Se tuli hulluksi kun Torvi-Leena lähti talosta. Torvi-Leenalta oli irronnut hiuksia kammatessa, niin Kaijan äiti oli ottanut hiuksia talteen, jos sattuisi ero tulemaan. Häntä oli painanut epäusko Torvi-Leenaa kohtaan. Ja kun Kaijan äiti pyyhki hiuksilla lehmän, se tointui.

Kerran Rusasen emännän veli varasti sokeria Koiravaarasta, jossa oli työmiehenä. Kun Rusasen emäntä kävi puolustelemassa veljeään, niin silloin Kaijan äidin kävi niin vihaksi, että se höpötti jotain, ja Rusasen emäntä sairastui heti lähdettyään ja kuoli kotonaan. Kello-Kaijan äiti oli kuulu velho. Sillä oli pitkä naaman muoto ja se katseli oudosti. Eikä osattu sanoa, oliko sillä yhtään kunnollista silmää.

Ja olipa jo Seppäsen Kaijan äitivainaan äitikin ollut tekemisissä noituuden kanssa. Kun hän teki saunassa lapsia, niin piru-ukko oli aina tullut ja riistänyt hengen pois lapsesta. Lapsia oli viisi mennyt sillä tavalla. Sitten mummo lähti tulevaa velhoa, Kello-Kaijan äitiä

248

249

One time, the brother of the mistress of Rusanen stole sugar from Koiravaara, where he was working. When the mistress of Rusanen came to defend her brother, Kaija’s mother got so mad that she muttered something, and right after leaving, the mistress of Rusanen got ill and died in her home. Kello-Kaija’s mother was a famous witch. Her face was long and she had a strange gaze.

People couldn’t tell if she had a single good eye.

Even the mother of Kaija Seppänen’s late mother had been involved in witchcraft. When she was having a baby in the sauna, an old devil always came and took the child’s life. She had lost five children that way. Grandma then went to give birth to the future witch, Kello-Kaija’s mother. The child’s father went to the sauna to keep watch with a Bible, and a black creature appeared on top of the knife board. He took the Bible, read it out and declared that this child is for me and not for you. The devil disappeared at the door and the daughter survived.

Kello-Kaija’s life was filled with her parents’ beliefs. When her mother went to a strange house, she had her skis on backwards and her fur coat inside out. She was always sent for when a calf had urinary retention, or if someone needed healing. If someone inhaled coal gas and was about to pass out, Kello-Kaija’s mother put cold water on their knees and the back of their neck. A swig of booze was then given to them from a wooden cup. Her advice for preventing coal gas in the sauna was to avoid blue stove stones: they had to be pale. If someone had hiccups, Kello-Kaija’s mother would scare them by shouting: “Have you been stealing black wool?” That would end the hiccups.

Kallo-Kaija’s father, Lauri Räisänen, son of Juho, was also a wizard. He gathered up dew from bees into a trunk and used it to heal knife wounds and burn marks. He also knew how to get the remedy for a forest curse from an anthill. Gifts had to be left in the anthill by whittling a ten penny coin. If you took it for free, then you might catch the curse yourself.

Kerran Koira-Jaakko pyysi katiskalla ahvenia Kellojärvestä, mutta huomasi katiskan tyhjäksi. Koira-Jaakko meni pensaan taakse, täytti haulikonpiipun piimällä ja lasautti otsaan epäilemäänsä katiskan tyhjentäjää. Se huusi: ”Herranjumala kun aivot ovat kourassa”, eikä varastanut katiskoita enää sen jälkeen.299 Kello-Kaijan äidillä oli uskomus, että se joka ei pystynyt toista ihmistä silmiin katsomaan, oli rosvo. Koira-Jaakko taas tunnisti rosvon ihmisjoukosta, koska se vivahti oudosti.300 Lestadiolaisille Koira-Jaakko totesi, että se on heikko usko, jos ei ryyppyä kestä.301

> Koiravaara (Dog Hill) got its name when the first inhabitant chopped down a tree and it fell on top of a dog. here there is treasure, there will be haunting. Juho Räisänen W (b. 1823) went to sleep on top of treasure, and in a dream he was told to get up and dig but not take everything that had been hidden. He was told he could take half of it but should leave the other half in the ground. Juho got up and started digging. He didn’t have to dig for long before he found a brass box hidden under a rock. He said he took half of the money and, without telling anyone, put the other half in the ground. With this money, Juho built the cabin of Koiravaara in 1872. In dreams he was told that this offer was made only for him because he was poor.

Kaija Seppänen, a.k.a. Kello-Kaija, was Juho Räisänen’s granddaughter. She lived her childhood and youth in Kellovaara and once saw a mad cow there. When the cow came home in the evening, it was afraid of everyone. It went mad when Horn Leena left the building. Some hairs had fallen off of Horn Leena’s hair while she was combing it, and Kaija’s mother had gathered them up in case there were disagreements. She had been distrustful of Horn Leena. And when Kaija’s mother wiped the cow with the hairs, it was cured.

T he last of the old magicians in Selkoskylä was Kello-Kaija’s brother, the old man of Koiravaara, Jaakko Räisänen (1884−1966).

He was a tall, thin man who spoke standard Finnish instead of

250

the Kainuu dialect, though he had lived his whole life among the reindeer herders of the district of Hossa. People visited KoiraJaakko from all parts of the parish. He had a spring on the shore of Iso-Kukkuri where he took the sick.

Another story about Jaakko is that a man named Juntunen who had two wives died in Kiannanniemi. When the actual wife died, the spare wife tossed mull on the coffin at the funeral. The hand got bad and she went to Koira-Jaakko to have it treated.

The old man also treated infertility. He would warm up the sauna by using crooked twigs growing against the trunk of a tree.

And when word was sent to Koira-Jaakko about a hemorrhage, he had often managed to stop the hemorrhaging even before the word arrived. He had seen the signs, and simply told the messenger that the bleeding had stopped.

One time, Koira-Jaakko was catching perch from Kellojärvi with a weir and noticed that the weir was empty. He went behind a bush, loaded his shotgun with sour milk and shot the suspected fish thief in the forehead. The victim shouted: “Oh my God, I’ve got my brains in my hand,” and never stole from a weir again.

Kello-Kaija’s mother believed that whoever couldn’t look another person in the eye was a villain. Koira-Jaakko, on the other hand, recognized a villain from a crowd because it had a strange air to it.

To the Laestadians, Koira-Jaakko said that a religion is weak if it can’t handle a drink.

177. Heikinsaari Heikinsaari on Iso-Perangassa. Ennen puhuttiin, että Heikinsaaressa olisi aarre. Kummitus poltteli siellä juhannusyönä ruostetta rahoistaan.

Tuliketun on nähty kulkevan Iso-Perankajärven yli pimeällä.

Se hehkui kovasti. Sillä oli pikkuiset jäljet ja sen kerrottiin asuvan pohjoistunturilla. 302

> Heikinsaari lies in Iso-Peranka. People used to say there was treasure in Heikinsaari. A ghost was burning rust from its coins there on a midsummer’s night.

A firefox has been seen walking across Iso-Perankajärvi at night.

It was glowing brightly. It had tiny tracks and was said to live in a northern fjeld.

178. Ukkosaari Vuonna 1900 Pekka Räisästä Perangasta vaivasi kiduttaja. Velhoksi pyydettiin Jaakko Räisänen ja tautiin kokeiltiin parannustaikaa.

Potilas otettiin veneeseen, johon värvättiin muutamia keskenkasvuisia poikia soutajiksi ja apulaisiksi. Soudettiin Iso-Perankajärven Ukkosaareen. Saari oli velhojen suosima parannussaari, koska siellä oli valehautoja. Rospuuton aikana vainajat haudattiin sinne väliaikaisesti, ennen kuin vietiin varsinaiseen hautausmaahan.

Saaressa oli kalmaa, jota parantamiseen tarvittiin.

251

Saaren rannalta etsittiin palanut kanto, ja siihen tehtiin tuli.

Tulelle laitettiin vesikattila kiehumaan. Potilas valettiin keitetyllä vedellä ja käärittiin raanuun. Sen jälkeen potilas nostettiin veneeseen ja soudettiin hieman rannasta poispäin matalavetiseen kohtaan, jossa potilas paiskattiin nopealla heitolla järveen.

Sitten mentiin takaisin saareen, jossa kattila oli edelleen tulella. Vesikattilaan pantiin uhriraha, 50 pennin hopearaha.

Noustiin uudelleen veneeseen vesikattila mukana, ja vesi rahoineen kaadettiin siihen kohtaan, jossa potilas rypi. Sääntönä oli, ettei kukaan saanut katsoa taakseen. Jos joku olisi katsonut taakseen, olisi rietas lähtenyt mukaan. Potilas parani ja eli tämän jälkeen vielä monta vuotta.303

They then went back to the island, where the pot of water was still boiling. A 50-penny silver coin was placed inside the pot as a sacrifice. People then went back into the boat with the pot, and the water and the coin were poured onto the spot where the sick person had been dropped. The rule was that you mustn’t look back. Had someone looked behind them, the tormentor would have come with them. The patient was cured and lived for many years afterwards.

179. Muhveikkosenoja

> In 1900, Pekka Räisänen from Peranka was troubled by a tormentor. Jaakko Räisänen was enlisted as a wizard, and a healing spell was tried for the illness.

The patient was taken onto a boat where some young boys were hired as rowers and assistants. They rowed to Ukkosaari in Iso-Perankajärvi. The island was a favourite healing island for wizards, because there were false graves there. During frost season, the dead were temporarily buried there before they were taken to the actual cemetery. The island had lingering death, which was needed for healing.

A burned tree stump was found on the shore and a fire was built on it. A pot of water was placed on the fire to boil.

The patient was moistened with boiled water and wrapped in a woollen cloth. The patient was then lifted onto a boat and rowed away from the shore to a shallow spot where the patient was quickly tossed into the lake.

Muhveikkonen oli Perangassa semmoinen pöljä, joka kaivoi ojia mihin sattui. Tämä kulkurimies sanoi vähän väliä: ”Muh muh, veikkonen”.304 Metso-Anni eli Piispajärvellä. Hän oli kuljeksiva nainen, joka eli leipäsutena ukko Moilasen kanssa. Korkonimen Anni sai ulkomuodostaan. Hänen kätensä harottivat levällään kuin lentoon lähtevällä metsolla. Anni on kuollut 1905 tienoilla, yli 70-vuotiaana.305

> Muhveikkonen was a fool in Peranka who dug ditches in odd places. This vagabond would often say: “Muh muh, veikkonen” (“Muh muh, brother”).

Grouse Anni lived at Piispajärvi. She was a wandering woman who lived in a common-law marriage with the old man of Moilanen.

Anni got her nickname from her appearance. Her arms were stretched open wide like a grouse about to take flight. Anni died around 1905, at over 70 years of age.

252

253

180. Kaivosjärvi ja Valkeainen

181. Iso-Kontainen ja Haukijärvi

Perangan mies tahtoi tietää, miten Kaivosjärven pinta saataisiin lasketuksi. Valkeaisen pinta oli kolme syltä alempana. Perangan mies meni Ouluun ja löysi sieltä ryyppykaverikseen oikean päälappalaisen. He ryyppäsivät kovasti ja päättivät lähteä paikan päälle katsomaan.

He hankkivat lisää viinaa ja ryyppäsivät, että luonto vahvistuisi, ja tekivät vähän uraa Kaivosjärven ja Valkeaisen väliseen särkkään. Lappalainen hivautti elävää hopeaa uraan, ja vesi lähti niin kovalla vauhdilla, että Kaivosjärven vesihiisi katsoi parhaaksi joutua matkaan.

Saavuttuaan Iso-Perangalle, kohtasi hiisi vedenhaltijan. Silloin nousi tuima tappelu, jota kesti kaksi vuorokautta, jatkui peninkulman pituisen järven alas, ja meteli kuului ympäri järveä. Vesi sakeni monta syltä syvässä Iso-Perangan haudassa.306

Iso-Kontaisen ja Haukijärven välissä on venäläisten panema aarre.

Siellä pitäisi olla vene leikattuna, toinen puoli alla, toinen päällä.

Kumpulais-vainaa oli vetänyt nuottaa unessa ja nähnyt aarteen paikan. Hän meni unessa näytetylle paikalle, pisteli maata ja rahat alkoivat helistä. Maasta nousi iso mies. Sitä Kumpulaisvainaa säikähti ja juoksi tiehensä. Niin jäivät rahat saamatta.

Jussi Seppänen, Törilääksi kutsuttu, on tempuillansa saanut samoja aarrerahoja lainaksi. Hänen piti tuoda takaisin yhtä monta rahaa kuin oli ottanutkin, mutta rahan arvosta antajat eivät ymmärtäneet. Töriläinen vei takaisin pieniä kuparirahoja ottamiensa suurten hopearahojen sijaan.307

> There is treasure hidden by Russians between Iso-Kontainen and Haukijärvi. There is supposed to be a boat cut in half, one side on top, one side underneath. The late Kumpulainen had been pulling a seine in a dream and had seen where the treasure was. He went to the spot shown to him in a dream, poked at the ground and heard the jingling of coins. A big man rose up from the ground. The late Kumpulainen was scared, ran away, and never got the money.

Jussi Seppänen, also known as Töriläs, had played tricks to borrow the treasure money. He was supposed to take back as many coins as he had taken, but those who gave him the money didn’t understand anything about value. Töriläinen took back small copper coins to replace the big silver coins he had taken.

> A man from Peranka wanted to know how to lower the surface of Kaivosjärvi. The surface of Valkeainen was three fathoms lower.

The man from Peranka went to Oulu and found a real Laplander chief for a drinking buddy. They drank a lot and decided to go to the lake to see for themselves.

They got more booze and drank to strengthen their spirits, then dug a little groove in the bank of sand between Kaivosjärvi and Valkeainen. The Laplander poured some quicksilver into the groove, and water burst out with such a speed that the kelpie of Kaivosjärvi decided to go along.

After arriving in Iso-Peranka, the kelpie encountered a water spirit. That led to a tough fight that lasted for two days and stretched all the way across the league-long lake, and the noise could be heard all around it. The water got many fathoms deeper at the deep trench of Iso-Peranka.

254

A girl named Anni fell in through shallow ice at Korvuanjärvi.

She was found in the water in the spring and, to everyone’s surprise, she came back to life. There had been an air bubble in front of her mouth, and she had heard everything that happened above the ice during the winter. When she described what it had been like at the bottom of the lake, she said the nastiest thing was when horses travelled over her along the winter path, and when roaches nipped at her skin. After the incident, Anni was otherwise back to normal, but she stopped eating bread and was thenceforth known as Breadless Anni.

182. Hoiluansärkkä Jos metsämies käy toisen metsämiehen luona ja katsoo lähtiessänsä kahdesti jalkojensa välitse, niin metsämies eksyy metsään.

Kahdesti katsotaan siten, että väännetään silmät niin että kahdelta näyttää. Vaan jos metsämies on varuillaan ja tulenväki tuluksessa, niin saa silmäkipeän, joka seuraa hautaan asti.308

>

184. Pyhäsaari

If a hunter visits another hunter and looks twice between his legs as he leaves, the other hunter will get lost in the woods.

Looking twice means turning your eyes so that you see everything in double. But if the hunter is alert and has fire folk in his tinderbox, the other hunter will get a pain in the eye that will follow him to the grave.

Kuulu tietäjä, Jussi Tauriainen, Piispajärven kuningas, kehui tappaneensa Pyhäkylän Pekkalan isännän. Hän sairasti kolme vuotta kituen ja kuihtuen. Tauriainen kuulemma kosti, koska isäntä oli väittänyt hänen varastaneen rahaa Pekkalan kaapista. Tauriainen sai Pekkalasta lähtiessään vasaran käteensä. Hän löi sillä kolmesti penkkiin: ”Isäntä saa vastata omalla ruumiillaan. Saman vuoteen pitää riittää hautaan asti.” Tauriainen oli monesti hyvillään kostosta. Häntä ei saanut tulla syyttömänä sortamaan.310

183. Korvuanjärvi Anni-tyttö putosi syksyllä heikkoihin jäihin Korvuanjärvellä. Keväällä tyttö löydettiin vedestä, ja kaikkien ihmeeksi hän virkosi henkiin.

Ilmakupla oli jäänyt suun eteen, ja hän oli kuullut kaiken, mitä jään päällä talven aikana tapahtui. Kun hän kuvaili olotilojaan järven pohjassa, niin kaikista ilkeimmältä oli tuntunut, kun hevoset kulkivat talvitietä hänen päältään, ja se, kun särjet nyppivät ihoa. Anni oli tapauksen jälkeen muuten ihan ennallaan, mutta häneltä unohtui leivän syönti, ja siksi häntä alettiin kutsua leivättömäksi Anniksi.309

Pyhäjärven saaressa kerrotaan olevan aarre, kolmelaitainen veneenpuolisko täynnä hopearahoja. Aarteen päällä palaa vihreä aarnivalkea.311

255

256

257

The famous magician Jussi Tauriainen, king of Piispajärvi, bragged that he had killed the master of Pekkala in Pyhäkylä, who had suffered and withered with illness for three years. It is said that Tauriainen took revenge, because the master had claimed he had stolen money from the Pekkala cabinet. Tauriainen took a hammer in his hand when he left Pekkala. He hit the bench three times with it: “The master shall answer with his own body. The same bed must last him to the grave.” Tauriainen was often happy about his revenge. Nobody would fling false accusations at him.

Miehet juoksivat suoraa päätä pirtin uuniin, ja talonväen piti panna pieni tuli uunin suulle, ja vasta sitten karhu erkani heistä.

Niin kävi, että miehet juoksivat itsensä henkilaidoiksi, eikä Piispajärven kuninkaasta ollut vastaajaa. Heikki Moilanen, Susi-Heikki, on kertonut tämän tarinan vanhana miehenä. Hän oli lapsena renkinä Halmelahdessa ja näki omin silmin, kun ukot juoksivat henkitoreissaan Halmelahteen.312

There is said to be treasure on the island in Pyhäjärvi, a threesided half of a boat full of silver coins. There is a green eternal flame burning on top of the treasure.

Halmelahdessa oli joka paikka täynnä käärmeitä, ja ne tulivat aivan köytenään näkyville. Silloin epäiltiin, että paholainen on ne lähettänyt. Liisa Raappana, vanha elättimuori, asusteli Halmelahden talossa. Se otti suoloja kouraansa, haki metsästä katajan ja veti sitä suolat kourassaan läpi kartanon kolme kertaa. Lopuksi muori löi käärmettä ja kivahti: ”Koirat kotiinsa!” Ja sen koommin ei pihassa käärmeitä näkynyt.313

185. Halmelahti

> There used to be a forest ranger’s farm in Halmelahti which was burned down during the war. Kalle Kemppainen, a.k.a. HalmeKalle, was the last inhabitant of the house. A bear once ate a cow at Halmelahti, and people decided to kill the bear. A raised hide was made next to a carcass, and Tauriainen, King of Piispajärvi, and Kello-Jussi from Kellovaara went on the hide to stand watch.

Tauriainen provoked the bear to attack him.

The men agreed that when the bear showed itself, Kello-Jussi must shoot first, because the gun of the one who has provoked the bear wouldn’t be deadly until blood had been drawn. A twig was placed next to the carcass so that a titmouse would come first to signal the bear’s approach.

The titmouse came, but flew straight to the edge of a hat, and the men got scared. The bear was close, and approached with a terrible roar. The men were horrified, came down from the hide and ran as fast as they could to the house of Halmelahti.

The bear chased them, but when they reached a high gate, the bear stopped so suddenly it sent the turf flying in the air.

Halmelahdessa oli aikoinaan metsänvartijatila. Sodan aikana talo poltettiin. Kalle Kemppainen, Halme-Kalle, oli talon viimeinen asukas. Karhu söi kerran Halmelahdesta lehmän, ja karhu päätettiin tappaa. Raadon luo tehtiin talas, ja Piispajärven kuningas Tauriainen ja Kello-Jussi Kellovaarasta nousivat talaalle vahtiin.

Tauriainen yllytti karhun tulemaan päälleen.

Miehet sopivat, että kun karhu näyttäytyy, Kello-Jussin on ammuttava ensimmäiseksi, koska sen pyssy, joka oli laittanut karhun tulemaan, ei ollut tappava ennen kuin veri saatiin näkyville.

Raadon luo pantiin varpu, että tiainen tulisi merkkilintuna edellä varoittamaan karhusta.

Tiainen tuli, mutta lensikin suoraan hatun laidalle. Ja miehiä alkoi pelottaa. Karhu oli lähellä, ja se tulikin hirveän mörinän kanssa. Miehet kauhistuivat ja ryntäsivät alas talaalta ja juoksivat hirveää vauhtia Halmelahden taloon. Karhu ajoi jäljestä, mutta kun korkea aidan veräjä tuli vastaan, karhu pysähtyi niin että turpeet lensivät.

258

The men ran straight to the stove, and the people of the house had to put a small fire in the mouth of the stove before the bear was separated from them. And so it was that the men ran until they were half-dead from exhaustion, and the King of Piispajärvi was no match for the bear. Heikki Moilanen, a.k.a.

Wolf Heikki, told this story as an old man. He worked as a farmhand in Halmelahti as a child, and saw with his own eyes how the men ran to Halmelahti half-dead.

187. Vasara Piispajärven kuningas, lautamies Jussi Tauriainen (1852–1933) sortui Vasaran torppariksi menetettyään Ketolan huutokaupassa valtiolle 1880-luvun lopussa. Se oli kova isku, sillä ensimmäinen Tauriainen oli tullut Ketolan maille puolitoista vuosisataa sitten.

Tauriainen oli hegemoni, joka hallitsi heikkoluonteisia ja säikytteli arkaluonteisia. Hän oli taikuri, joka säilytti kirkonmultia hampusta kudotussa, viisitoista senttimetriä pitkässä piikkopussissa. Siellä oli myös karhun kurkkutorvi, käärmeen, myyrän ja kärpän hampaat, renkaalle käärityt neulat: äimä, nuppineula, tappineula ja pikkuneula, käärmeen käräjäkivi, ukkosen polttama puunpala ja ruumiin käsi. Niillä hän teki konstejaan.

Tauriaisen uskottiin tehneen sellaisen sopimuksen pirun kanssa, että hän menestyi kaikessa, mihin ryhtyi. Hänellä oli Musta raamattu, johon testamentti pirun kanssa oli kirjoitettu vasemman käden nimettömästä sormesta otetulla verellä ja kyyhkysen siivestä tehdyllä kynällä.

Testamentissaan Tauriainen oli luvannut itsensä pirulle: ”Minä olen sinun alamaisesi, kun annat minulle, mitä minä maailmasta halajan.” Testamentin lopuksi oli pitänyt vain määritellä, milloin piru saisi testamentin laatijan periä, kuoleman jälkeen vai eläessä.

Tauriainen oli semmoinen mies, että se saattoi tulla taloon ja viedä eläimenkin ihan noin vain, mitään ilmoittamatta ja maksamatta. Kääpä-Jussilta Tauriainen vei kerran lehmän ja kuljetti sen Kääpälästä Vasaraan. Sitä lähdettiin miehissä hakemaan takaisin.

Kääpä-Jussi riemastui Vasaran pihalla puotirakennuksen luona ja nakkasi Tauriaista tuuralla, mutta se lensi ohi seinään.

Kun Kääpä-Jussi kuoli, sitä piti nipistää nenästä. Sitten arkku naulattiin kiinni, ja hevonen valmistautui reen edessä vetämään arkkua suitset ojossa. Tauriainen oli mukana hautajaissaattueessa ja paukautti kolmesti vasaralla arkun kanteen. Vierestä seurannut Itto-Johanna tuumasi: ”Tuota minä toivoinkin, että se myötämöykkyineen menisi.”

There were snakes everywhere in Halmelahti, and they constantly showed themselves. People began to suspect that the Devil had sent them. Liisa Raappana was an old lady who was being looked after in the house of Halmelahti. She took some salt in her hand, fetched a juniper from the woods and dragged it around the house three times with the salt in her hand. Finally, she struck a snake and snapped: “Let the dogs go home!” After that, snakes were no longer seen around the house.

186. Piispajärvi Piispa oli kulkenut tarkastusmatkalla, ja kun hyväkalaisella järvellä ei ollut nimeä, niin piispa käski kutsua Piispajärveksi.314

> A bishop had been on an inspection trip, and when he learned that a lake with lots of fish didn’t have a name, he ordered that it should be called Piispajärvi (Bishop Lake).

259

Tauriaisen is채nt채 Vasarassa 1916.

The master of Tauriainen in Vasara in 1916.

Valokuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

260

kiersi padan ulkopuolelta puukolla myötäpäivään ja kerran vastapäivään. Sitten Tauriainen sylki veteen ja hämmensi vettä sormellaan ja loitsi: ”Voi hiien törä ja tulen kiertävä!”

Kun vesi oli loihdittu, Tauriainen hipelöi ja valeli vettä kalmatartunnan saaneeseen käteen ja pani sitten veden kolminurkkaiseen tuohiseen ja vei sen kalmaraunioille, johon ruumiin pesuvedet, arkun lastut ja laudat oli jo viety. Raunioista hän meni kahden sylen päähän ja nakkasi tuohisen vasemman olan yli: ”Pidä omasi ja peri pahasi.”

Jäljelleen ei saanut katsoa, vaan oikein vihassa kävellä pois ja kämmentä lyödä. Tauriainen varoitti, että jos jälkeensä katsoi, niin kööpelit ottivat kiinni ja repivät päänahasta alkaen ruumiin nahat ja lihat irti hengenrajaa myöten luihin saakka.

Kerran Jussi Lesonen luuli saaneensa kalmatartunnan. Hän meni avunsaantiin Piispajärven kuninkaan luo. Selitettyään vaivansa Tauriainen sanoi: ”Lähdetään soutamaan.” Soutivat Ittolaan, kun tiesivät noidan, Itto-ukon elävän. Itto-ukko ei uskaltanut lähteä kuninkaan mukaan. Kuningas ja Lesonen joutuivat siis kahdestaan lähtemään hautasaaren rantaan, missä veneen keula kosketti maata. Kuningas äyskäsi: ”Pojat ylös!” Ja varoitti: ”Ei niin lujaa, hiljempaa, hiljempaa!”

Kuului nimittäin kuhinaa. Potilas parani jo tästä.

Tauriaisella oli tytär, 1910-luvulla syntynyt Vasaran Manta.

Hän kierteli taloissa käsitöitä tekemässä ja verkkoja paikkaamassa.

Mantalla oli tapana lähteä talosta yhtäkkiä, sen kummemmin hyvästelemättä. Hänen epäiltiin olleen myös lampaanpäänkeritsijä.

Kun Manta kehräsi ja karttasi, hän päästeli isoja nauruja ja polki käsillään. Hän oli kaitakasvoinen, kapea kuin päreen syrjä ja poltteli hanakasti piippua. Mantan vaatteisiin oli neulottu seteleitä ja taikapusseja, joissa oli kuulemma ruumiin multia. Mantalla oli tapana sanoa: ”Eivät ole toiset sen rikkaampia kuin minäkään.”

Mantan hameen alle rahoihin ei päässyt millään käsiksi, koska Manta nukkui aina toinen silmä auki.

Kun Vasaran tallia rakennettiin aikoinaan ja ylimmäistä hirttä nostettiin, osallistui Mantakin talkoisiin. Tapahtui onnettomuus, ja Manta putosi tikkailta. Hänen silmänsä pullahtivat ulos koloistaan.

Onneksi paikalla oli Hiltusenvaaran kuuluisa tietäjäukko, jopa pani silmät paikoilleen. Mutta ne sattuivat kieroon, ja siksi Mantasta

Heiniäkin Tauriainen varasti ja ajeli niitä Vasaran tallin vinttiin. Kun heinien omistajat menivät hakemaan heiniään, nähtiin Tauriaisen hämmentävän hangon kanssa kahdella luukulla yhtä aikaa. Vasaran torppa syttyi yhtenä Mikkelinä tuleen. Tauriainen luuli, että ihmiset sytyttivät sen, mutta kylä tiesi, että hänen omat pirunsa sen sytyttivät. Kaija Seppänenkin oli tulipaloa ihmettelemässä. Katto oli jo hiilellä, kun piikkopussi hyppäsi hiilloksesta ja sen perään nuotta yhtenä läjänä. Tauriainen paloi käsistä ja kasvoista, kun rupesi nuottaa sammuttamaan.

Yhdesti Tauriainen ajoi Rusas-ukon aitan eteen hevosella.

Rusanen käveli vastaan ja Tauriainen kyseli: ”Missä ovat aitan avaimet, tulin hakemaan viljan.” Rusas-ukko siihen: ”Tässä on avain, mutta minä olen sen haltija.” Siinä samassa Rusas-ukko löi avaimella Tauriaista silmäkulmaan, ja Tauriainen kallistui maahan kuin pyy. Sitten Rusanen otti lamppuöljyastian ja kaatoi sen Tauriaisen päähän: ”Nyt minä sinut perkele kruunaan Piispajärven kuninkaaksi ja käräjäkunnan keisariksi.”

Tauriainen haastoi Rusasen kuninkaan solvauksesta oikeuteen, mutta kihlakunnan oikeus herkesi nauruun, ja juttu raukesi, koska tuomareiden mielestä ei ollut vakava rikos kruunata vain Piispajärven kuninkaaksi. Rusaselle ei tullut kuin pikkuinen sakko lyönnistä, vaikka siitä jäi Tauriaisen päähän ruma roukku.

Ei Tauriaisen kruunannut Rusas-ukkokaan mikään puhdas pulmunen ollut. Hän varasti valtion metsiä ja oli siksi istunut linnassakin. Porojakin ukko varasti. Kerran hänen kelkkansa löydettiin verisenä, ja poromiehet tunnistivat porojen tappajan, mutta Rusas-ukko yllättikin sanomalla, että selvitetäänpä, kuka on hänen kelkallaan kuolleita poroja kuljettanut.

Yhtenä kesänä Rusas-ukko oli ottanut kaverin mukaan poron ammuntaan ja sanonut, että kokeilepa vesakkoon ampua. Siellä on jo valmiina Rusas-ukon ampuma poro. Oho, ei puhuta kenellekään mitään, sanoi Rusas-ukko kaverilleen, kun sai tekaistua hänet syylliseksi.

Piispajärven kuningas Tauriainen pystyi tarvittaessa myös hyvään. Vaikkapa kalmaveden hän valmisti kalmatartuntaan.

Vesipataan laitettiin pajuja, hopeaa ja vaskinen kampa. Tauriainen

261

262

263

tuli kierosilmäinen lopuksi iäkseen. Elämänsä ehtoopuolen Manta asui Lehdolla savusaunassa. Hänen kylmettynyt ruumiinsa löydettiin läheltä Ketolaa, tien varresta, halkopinon luota 1960-luvulla.

Ilmari Kianto oli Piispajärven kuninkaan aikalainen. Hän ei uskaltanut olla Tauriaisen kanssa tekemissä, koska Tauriaisen tapana oli uhata käräjillä pienimmästäkin syystä. Kianto ja Tauriainen tekivät sopimuksen, ettei korpikirjailija kirjoittaisi Tauriaisesta, vaikka Kiannon mielestä Kuningas kuolee kunnalliskotiin olisi vetävä kirjan nimi. Ja niin kävi, että kuningas kuoli kunnalliskotiin vuonna 1933.315

Tauriainen was the kind of man who could come to a house and take an animal just like that, without saying anything or giving a payment. Tauriainen once stole a cow from Kääpä-Jussi and took it from Kääpälä to Vasara. Men were gathered up to get the cow back. Kääpä-Jussi got mad at the house of Vasara by the storehouse and threw an ice pick at Tauriainen, but it missed him and hit the wall.

When Kääpä-Jussi died, he had to be pinched by the nose.

The coffin was then nailed shut, and a horse was preparing to pull the coffin in a sleigh. Tauriainen was in the funeral procession and banged the lid of the coffin three times with a hammer. IttoJohanna, who had been watching from aside, thought: “I’d been hoping he would go with all his belongings”.

Tauriainen also stole hay and took it to the attic of the Vasara stables. When the owners came to get their hay back, Tauriainen was seen poking fires at two stoves at the same time. One Michaelmas, the croft of Vasara caught fire. Tauriainen thought people had set it on fire, but the whole village knew it was his own devils who did it. Kaija Seppänen was also there to watch the fire. The roof was already charred when a hemp pouch jumped out of the embers and a seine came with it in one single heap. Tauriainen burned his hands and face when he started putting out the burning seine.

One time, Tauriainen rode a horse in front of Old Man Rusanen’s storehouse. Rusanen walked by and Tauriainen asked: “Where are the storehouse keys? I came to get the grain.” Old Man Rusanen replied: “Here is the key, but I’m its keeper”. Then suddenly, Old Man Rusanen hit Tauriainen in the corner of his eye with the key, and Tauriainen went down like a hazelhen. Rusanen then took a container of lamp oil and poured it on Tauriainen’s head: “I hereby crown you the goddamn King of Piispajärvi and Emperor of the District”.

Tauriainen sued Rusanen for slandering the king, but the district court started laughing and the case was dismissed, because the judges didn’t consider it to be a serious crime to

> The King of Piispajärvi, lay assessor Jussi Tauriainen (1852−1933), ended up as a crofter in Vasala after losing the house of Ketola to the government in an auction in the late 1880s. It was a tough blow because the first Tauriainen had come to the lands of Ketola a century and a half earlier.

Tauriainen was a hegemonist who controlled the weaknatured and frightened the faint-hearted. He was a magician who stored churchyard soil in a woven hemp pouch fifteen centimeters long. It also contained a bear’s windpipe, the teeth of a snake, mole and ermine, needles and pins wrapped in a ring, a stone from a snake’s circle, a piece of wood burned by lightning and a dead man’s hand. He used them to work his spells.

Tauriainen was believed to have made a pact with the Devil whereby he would be successful in everything he did. He had a Black Bible on which his will of testament with the Devil was written in blood taken from the ring finger of his left hand with a pen made of a swallow’s quill.

In his will, Tauriainen promised himself to the Devil: “I shall be your servant, if you give me what I want in this world”.

At the end of the will, he simply had to determine when the Devil would inherit the maker of the will – after his death or when he was still alive.

264

lived. Old Man Itto dared not go along with the King and so the King and Lesonen had to go by themselves to the shore of the burial island, where the bow of the boat touched land. The King barked: “Get up, boys!” and warned: “Not so loud. Quiet, quiet!”, because some rustling sounds could be heard. This was enough to heal the patient.

Tauriainen had a daughter, Manta of Vasara, who was born in the 1910s. She went from house to house to do needlework and fix nets. Manta had a habit of leaving a house suddenly without saying goodbye. She was also believed to have been a sheep’s head shearer.

When Manta wove and teased out wool, she laughed loudly and trod with her hands. She was narrow-faced, thin as the side of a shingle, and a heavy pipe-smoker. There were bank notes and magic pouches that supposedly contained churchyard soil sewn onto Manta’s clothes. She used to say: “Others are no richer than me”. There was no way to get your hands on Manta’s money under her skirt because she always slept with one eye open.

When the Vasara stables were being built and the topmost timber was being lifted up, Manta also participated. There was an accident, and Manta fell from the ladder. Her eyeballs popped out of their sockets. Luckily, the famous magician of Hiltusenvaara was around and put the eyes back where they belonged. But he didn’t get them quite straight and, for the rest of her life, Manta had squint eyes. Manta lived the last years of her life in a smoke sauna in Lehto. Her frozen body was found near Ketola, at the side of a road next to a pile of wood in the 1960s.

Ilmari Kianto was a contemporary of the King of Piispajärvi.

He dared not have anything to do with Tauriainen, because he had a habit of threatening people with lawsuits for the most insignificant reasons. Kianto and Tauriainen made a deal that the author would never write anything about Tauriainen, even though Kianto thought The King Dies in a Communal Home would be a great name for a book. And so it happened that the King did die in a communal home in 1933.

crown someone merely as King of Piispajärvi. Rusanen only got a small fine for the punch, even though it left a nasty scar on Tauriainen’s head.

Old Man Rusanen, who crowned Tauriainen, wasn’t exactly pure as the snow either. He stole from the government’s forests and had even served jail time for it. He also stole reindeer. One time, his sled was found covered in blood, and the herders recognized the reindeer killer, but the old man surprised them by saying: “Let’s find out who’s been transporting dead reindeer in my sled”.

One summer, Old Man Rusanen had taken a friend with him to shoot reindeer, and told his friend to try shooting into a coppice. There was a reindeer shot by Rusanen in the coppice already. “Oops, let’s not say anything to anyone,” the old man told his friend after framing him for the deed.

Tauriainen, King of Piispajärvi, was also capable of good deeds if necessary. He would make death water to cure lingering death.

Willows, silver and a brass comb were placed in a pot of water.

Tauriainen circled around the pot with a knife − first clockwise and then counter-clockwise. Tauriainen then spat into the water, stirred it with his finger and chanted: “By the goblin’s gibber and the flash of fire!”

After the spell had been cast on the water, Tauriainen touched the infected hand and splashed water on it, put the water in a three-cornered birch-bark basket and took it to a place of death, where a dead person’s washing water and planks and splinters from the coffin had already been taken. He walked two fathoms away from the ruins and tossed the basket over his left shoulder: “Keep your own and have your evil”.

One wasn’t supposed to look back, but walk away in anger and slap one’s palms. Tauriainen warned that if you looked behind you, the dead would catch you and tear off your skin and flesh from the scalp all the way to the bone.

Jussi Lesonen once thought he had caught lingering death.

He went to get help from the King of Piispajärvi. After he had described his ailment, Tauriainen said: “Let’s get rowing”. They rowed to Ittola, where they knew the wizard Old Man Itto

265

Kun Mökin isäntä astui Hiltusenvaaran ukon edellä talon sisälle neuvottelemaan, niin silloin ukko sivalsi halolla ja huusi: ”Puhu nyt sama mitä ulkona puhuit. Jos sinä tahdot aittojani aukaistavan, niin sinun pitää pistää tuohon pöytään rahaa niin paljon, ettei Mökin herralla niin paljon olekaan.”

Piispajärven kuningas Tauriainenkin hälytettiin apuun. Hiltusenvaaran ukko sanoi Tauriaiselle, että nyt teit semmoisen tempun, jota kadut. Tauriainen olikin mennyt oudoksi heti Hiltusenvaaran pidätyksen jälkeen. Kun siinä oli juteltu aikansa, niin muuan miehistä lähti hakemaan poliisia kirkolta. Toiset jäivät vahtiin.

Poliisi pidätti ukon, ja Mökin isäntä sanoi: ”Pistäkää kiinni, kyllä se vielä vastaa.” Kun Hiltusenvaaran ukko oli saatu rautoihin, hänen poikansa pyörähti ovella myötäpäivään, otti lakin päästään ja sanoi päivää. Sitten hän pyörähti vastapäivään. Ukko sanoi portilla pojalleen: ”Poika, poika.” Sen verran hänen annettiin puhua.

Tanelilla oli pidätyshetkellä kaksi ruumiin paitaa yllään, ja hän sanoi, että ette olisi saaneet häntä, jos hän olisi kolmannen ruumiinpaidan ehtinyt vetää päällensä.

Poika otettiin kiinni, ja hänet pieksätettiin alasti metsässä. Silloin poika tunnusti. Metsässä oli paljon Mökin tavaroiden etsijöitä, mutta jos poika ei olisi aukaissut maata, niin mitään ei olisi löydetty.

Hiltusenvaaran ukko sai kaksi ja puoli vuotta kuritushuonetta, menetti kansalaisoikeutensa kymmeneksi vuodeksi ja velvoitettiin maksamaan Pekka Juntuselle korvausta menetetyistä tavaroista.

Kerrotaan, että Kajaanin kruununvankilasta palattuaan ukko hakkasi Setti-pojan niin vaivaiseksi, ettei se toennut siitä koko elämänsä aikana. Poika oli rikoshetkellä alle viisitoistavuotias.316

188. Mökinvaara Taivas löi tulta ja satoi kaatamalla. Silloin Hiltusenvaaran ukko, Taneli Seppänen (1856–1930), matkasi poikansa Setin (Seth Noak s. 1880) kanssa hautausmaalle ruumiin kättä sahaamaan. Ja sammakko hyppi edellä, kun ukko meni Mökinvaaran kruununtorpan aittaa ryöstämään 1894.

Maasepän tekemät lukot repsahtivat auki, kun sammakko hyppäsi aitan porraskivelle, ja ruumiin sormi asetettiin Mökin aitan avaimenreikään. Aitassa oli sarkaa, rahaa, lääkkeitä, kenkiä, jauhoja sekä siemen- ja leipäjyviä. Jäljet johtivat rantaan, jonne jauhopussi oli puhjennut. Viljasäkit kulkivat kohti Hiltusenvaaraa näkymättömien kantajien kuljettamina.

Ukko varasti Mökin veneenkin ja souti tavarat piiloon sydänmaalle. Veneen hän palautti eri paikkaan ja peitteli vesoilla.

Järvelle lähtiessään hän nosti varmuuden vuoksi ison aallokon, etteivät mahdolliset kiinniottajat pystyisi ampumaan häntä.

Mutta hätää hänellä ei ollut, sillä Hiltusenvaaran ukko oli taikonut semmoisen painajaisen Mökin asukkaisiin, että vaikka koira haukkui ryöstäjää, ei kukaan jaksanut nousta katsomaan. Haukkuvaa koira Hiltusenvaaran ukko pieksi tupakkamassilla, eikä siitä tullut enää koiraa.

Mökin isäntä, Pekka Juntunen, oli ryöstön aikaan 22.8.1894 kirkolla piispantarkastuksessa. Kun hän palasi maanantaina, hän löysi veneensä järven takaa. Jäljet johtivat Hiltusenvaaraan, ja Mökin isäntä lähti johtamaan sinne joukkoaan. Kun isäntä lähestyi velhon taloa, oli vastaan tullut valkoisia lakanoita, jotka Hiltusenvaaran ukko pani pelokkeeksi.

Perillä Hiltusenvaaran ukko alkoi taas tapansa mukaan muina miehinä esitellä viljelyksiään. Mökin isäntä kertoi, että heidän aittansa on tyhjennetty ja että Hiltusenvaaran ukkoa epäillään.

Hän lisäsi vielä, että jos ukko rupeaisi sovinnolla tunnustamaan, niin siitä ei tehtäisi poliisijuttua.

> Lightning flashed and it was raining heavily. That was when the old man of Hiltusenvaara, Taneli Seppänen (1856−1930) travelled with his son Setti (b. Seth Noak, 1880) to the cemetery to saw off a dead body’s hand. A frog leapt before him when he went to rob the storehouse of the crown-owned Mökinvaara farm in 1894.

266

arrest at Hiltusenvaara. After they had talked for a while, one of the men went to get the police from the village while others stayed to keep guard.

The police arrested the old man, and the master of Mökki said: “Shackle him up, he’ll eventually talk”. After the old man had been shackled, his son turned around clockwise at the door, took off his cap and wished everyone a good day. He then twirled around counter-clockwise. At the gate, the old man said to his son: “Son, son”. That was all he was allowed to say. When he was arrested, Taneli was wearing two dead men’s shirts, and said he would have never been caught if he had had time to put on a third one.

The boy was caught and beaten up naked in the woods.

After that, the boy confessed. There were many people in the forest looking for the stolen goods but, if the boy had not uncovered the earth, they would have never been found. The old man of Hiltusenvaara was sentenced to prison for two and a half years, lost his civil rights for ten years, and was made to pay restitution to Pekka Juntunen for the lost goods.

It is said that when the old man returned from the Kajaani Crown Penitentiary, he beat up his son Setti so badly that he never recovered. At the time of the crime, the boy was under fifteen years old.

The locks made by the village smith clicked open when the frog jumped on the storehouse doorstep and a dead man’s finger was inserted into the keyhole. There was frieze, money, medicine, shoes, flour and both seed grain and bread grain inside the storehouse. The tracks led to the shore, where a flour bag had been punctured. The grain sacks went towards Hiltusenvaara, carried by invisible porters.

The old man also stole the boat from Mökki and rowed off to hide the goods in the heartlands. He returned the boat to a different place and covered it with branches. As he went on the lake, he raised big waves, just in case, so that those who might try to catch him couldn’t shoot him.

But he didn’t need to worry, for the old man of Hiltusenvaara had cast such a nightmare on the inhabitants of Mökki that even though the dog barked at the robber, nobody had the strength to get up and look. The old man beat the barking dog with a tobacco pouch, and it never recovered.

At the time of the robbery on August 22, 1894, Pekka Juntunen, the master of Mökki, was at a bishop’s inspection at the church. When he returned on Monday, he found his boat beyond the lake. The tracks led to Hiltusenvaara, and the master of Mökki started leading his people there. As he approached the wizard’s house, he saw white sheets that the old man had put there to scare people off.

When they arrived, the old man started showing them around his fields as usual. The master of Mökki said that their storehouse had been robbed, and that the the old man of Hiltusenvaara was suspected. He also added that if the old man confessed, the police wouldn’t have to be involved.

When the master of Mökki stepped inside the house before the old man to negotiate, the old man struck him with a piece of wood and yelled: “Tell me now what you just told me outside. If you want to open up my storehouses, you must put more money on that table than the master of Mökki has.”

Tauriainen, King of Piispajärvi, was called in for help. The old man of Hiltusenvaara told Tauriainen that he had done something he would regret, and Tauriainen began to feel strange after the

189. Ketola Kun Piispajärven kuningas Tauriainen puhalsi kouriinsa, niin silloin pirut puskeutuivat piiloon uunin taakse ja päälle ja penkin rakoon.

Ne olivat niin pieniä ja sukkeloita. Kun Kellovaaran Antti makasi Ketolan pirtissä itulaatikossa peittohupussa, niin joku nykäisi häntä jalkopäästä: ”Nukuttaako poikaa?” Karkuun oli pitänyt lähteä.317

267

Tauriainen sai karinkin kohoamaan järveen, mihin vain tahtoi.

Ketolan rannassa on syvä hauta, joka on nuotta-apajana oikein hyvä, ja miehet olivat siihen ruvenneet nuottaa laskemaan. Silloin oli toisesta veneessä huomattu karin kohoavan, ja sitten ilmestyi toinenkin kari, vaikka oltiin syvän haudan päällä. Silloin nuotta vedettiin kiireesti ylös, ja Tauriaisen nähtiin kävelevän rannalla.318

190. Ittola Noin kolmen kilometrin päässä Mökinvaarasta oli Ittola-niminen torppa. Sen Mökinvaarassa asunut metsänvartija Pekka Juntunen osti pojalleen Petteri Juntuselle. Torppa oli kahden järven välissä likellä saarihautausmaata.

Kesän tullen nuori Petteri meni Ittolaan asumaan. Siellä asui myös entinen isäntä Jaakko Kaikkonen, Itto-Ukko, joka oli leski.

Kaupassa oli suostumus, että hän saisi asua torpassa kuolemaansa saakka. Ittolassa asui huonemiehenä myös leskivaimo Saara Rusanen.

Itto-ukko ja Saara joutuvat pahoihin väleihin, kun Itto-ukko meinasi raiskata Pekka Juntusen tyttären, jonka aikeen Saara näki ja kertoi siitä muille. Itto-ukko pani kostonhimossa keijulaiset liikkeelle.

Nuo liikulaiset hämmensivät Saaran ruoka-aineet, voit, juustot ja kalat, ruumiinmultien kanssa ja heittelivät ne sikin sokin permannolle. Jauhosäkit oli riihessä lattialle puisteltu. Venerannassa Saaran vene oli täytetty kivillä ja työnnetty vesille.

Mökin Pekka tyhjensi veneen kivistä ja veti maalle, mutta hetken kuluttua se oli taas kivilastissa järvellä. Taas se tyhjennettiin ja vedettiin maalle. Rannalla oli vanha taikakiulu, johon Itto-ukko pani kiviä ja laittoi järvelle. Se liiti kuin tuohilevy korvat pystyssä hautausmaalle päin.

Mökin Pekka huomasi, että jotakin tässä on, kun liikulaiset ovat liikkeellä, ja rupesi etsimään. Hän löysi pussin, joka sisälsi kirkonmultia. Hän pani ne tervakiuluun ja sytytti palamaan.

Kiulu multineen paloi poroksi, ja liikulaiset katosivat.

Kerran Mökin isäntä oli varastanut Itto-Ukolta. Ukko tuli Mökkiin ja alkoi päivitellä, että kumma tuli, kun häneltä varastettiin rahat. Itto-ukko lähti, ja Mökin ukko löi kintaat ja lakin lattiaan, heittäytyi sänkyynsä selälleen ja antoi pikku-ukoille vallan: ”Jos kerran yritetään, niin yritetään!” Ainakin legioona ukkoja liikehti

Ketolan edustalla, keskellä Piispajärven selkää, on Lehmikivi. Tauriainen sanoi, että hän antaa lehmän sille, joka Mikkelin aikuisen yön viettää kivellä. Vaan ei ollut ketään, joka olisi uskaltanut.319

> When Tauriainen, King of Piispajärvi, puffed into his hands, the devils hid on and behind the stove and into a crack in the bench.

They were so small and nimble. When Antti of Kellovaara lay in the house of Ketola in a sprout box covered with a quilt, someone tucked at his feet: “Is the boy sleepy?” He had to run away.

Tauriainen was able to raise a rock in the lake wherever he wanted. There is a deep trench at the shore of Ketola that is very good for seine fishing, and the men started pulling their seines.

Then people in one boat noticed a rock rising up, and then another one, even though they were on top of a deep trench.

The seine was quickly pulled up, and Tauriainen was seen walking on the shore.

In front of Ketola, in the middle of Piispajärvi, lies Lehmikivi (Cow Stone). Tauriainen said he would give a cow to anyone who would spend a night on the rock at Michaelmas. But nobody dared take up his offer.

268

269

Pekka of Mökki realized that something was going on with the fairies about and started looking. He found a pouch containing churchyard soil. He put it into a tar pail and set it on fire. The pail and soil burned to ashes, and the fairies disappeared.

One time, the master of Mökki had stolen money from Old Man Itto. The old man came to Mökki and began to wonder how strange it was that someone had stolen his money. The old man left and the master of Mökki threw his mittens and cap on the floor, went to lie on his back in his bed and called for the small folk: “If we’re going to try, let’s try!” At least a legion of little men moved around Mökki and kept saying: “Where’s the money?

Where’s the money?” The master got scared, and when he couldn’t get across the pond and the night was dark, he had to go around the pond and give the money back to Old Man Itto.

In his final days, Old Man Itto was cared for at the vicarage.

When he died and was put into a coffin, the first men who tried to move the coffin couldn’t lift it or move it. Then an old man from Vuokki came to the coffin and asked to bid his farewell.

“That’s a strange one!” The coffin then budged immediately.

Mökin ympärillä ja hoki: ”Missä rahat? Missä rahat?” Isännälle tuli hätä, ja kun lammen yli ei päässyt ja ilta oli pimeä, oli kierrettävä lampi ja vietävä rahat takaisin Itto-ukolle.

Viimeisinä aikoinaan Itto-Ukko oli vaivaishoitolaisena pappilassa. Kun ukko kuoli ja pantiin arkkuun, niin ensimmäiset, jotka rupesivat liikuttelemaan arkkua, eivät saaneet arkkua ylös maasta eivätkä liikkeelle. Sitten yksi ukko Vuokista tuli arkun luo ja pyysi lupaa käydä hyvästelemässä. ”Tuopa kumma on!” Arkku saatiin heti liikkeelle.320

> About three kilometres from Mökinvaara was a croft named Ittola. Forest ranger Pekka Juntunen, who lived in Mökinvaara, bought it for his son Petteri Juntunen. The croft lay between two lakes near an island cemetery.

When summer came, young Petteri went to live in Ittola. Its former master, widower Jaakko Kaikkonen, a.k.a. Old Man Itto, also lived there. A condition of the sale was that he would be allowed to live there until he died. The widow Saara Rusanen also lived in Ittola as a lodger.

The relationship between Old Man Itto and Saara got bad when the old man tried to rape Pekka Juntunen’s daughter.

Saara saw this and told others about it. As revenge, Old Man Itto summoned the fairy folk.

The fairies mixed Saara’s foodstuffs, butter, cheese and fish with churchyard soil and threw them all over the floor. The flour sacks in the storehouse were spilt on the floor. At the pier, Saara’s boat was filled with rocks and pushed out to the lake.

Pekka of Mökki took the rocks out of the boat and pulled it ashore, but a moment later, it was back on the lake and full of rocks. It was emptied and pulled ashore again. On the shore was an old magic pail, which Old Man Itto filled with rocks and put in the lake. It flew towards the cemetery like a sheet of birch bark with perked ears.

191. Yrjänä Muutamaa päivää ennen talvisodan syttymistä Piispajärven koulun asuntolan ikkunasta näkyi itäisellä taivaalla iso kirkas risti.

Siitä merkistä vanhat tiesivät, että sota syttyy.321 Kinnusen Taavetti kuuli ison torven töräyksen Karjalasta. Se oli sotatorven ääni. Taavetti kertoi kylillä sodan olevan lähellä.322

270

Pekka Juntunen said he was brave enough. Picking up the treasure would have to take place on midsummer’s night, because that’s when the spirit washes the coins and a dark grey smoke would rise up from the spot. Old Man Itto said one must not be scared, even if a man seven fathoms tall rose up from the ground.

He said that for a tool, one should dig a dead person’s shirt from the grave and put the back of a seine on top of it so that the end would remain on the outside. One man would lift up the treasure while another would keep watch. If the watchman got scared, the earth spirit would take the treasure and lifter where they would never be found.

A few days before The Winter War began, a big, bright cross was seen in the eastern sky from the window of the dormitory of the Piispajärvi school. From that sign the old people knew there was going to be a war.

Taavetti Kinnunen heard the sound of a big horn from Karelia.

It was the sound of a war horn. At the village, Taavetti said a war was coming.

192. Ukonniemi

193. Porttisalmi

Ittolan lähellä Ukonniemessä on aarre, puoli venelastia hopeaa.

Vainolaiset ovat kätkeneet aarteen vainoaikoina. Itto-ukko on kertonut, että sellainen ihminen voi nostaa aarteen, jolla on tarpeeksi vahvat veret.

Pekka Juntunen sanoi uskaltavansa. Aarteen noston piti tapahtua juhannusta vasten yöllä, koska silloin haltija kuurasi rahoja ja paikalta nousi tummanharmaa savu. Itto-ukko sanoi, ettei säikähtää saanut, vaikka paikalta nousisi seitsensylinen mies.

Hän neuvoi, että apuvälineiksi oli kaivettava ruumiin paita haudasta ja sen päälle puettava vielä nuotan perä niin, että pää jäi ulkopuolelle. Toisen piti olla nostajana ja toisen vahtina. Jos vahtia rupesi pelottamaan, niin maanhaltija veisi ottajan ja aarteen olemattomiin.323

Porttisalmessa, Haapovaaran rannassa on aarre. Manninen ja Moilanen olivat soutaessaan nähneet puisen ristin veden päällä.

Siitä lähti nuora pohjassa olevaan hylkeennahkaiseen laukkuun.

Eivät pöllöt katsoneet sitä silloin. Vasta palatessaan rupesivat tutkimaan tarkemmin, mutta laukku oli jo kadonnut. Oli juhannuspyhä, jolloin haltijat puhdistelevat ja polttelevat aarteitaan.324

> There is treasure in Porttisalmi, on the shore of Haapovaara.

While rowing, Manninen and Moilanen had seen on the water a wooden cross from which there was a rope tied to a sealskin bag at the bottom of the lake. The fools didn’t stop to take a look at it then. Only on their way back did they try to look closer, but the bag was already gone. It was midsummer, which is when the spirits clean and burn their treasures.

> In Ukonniemi near Ittola is a treasure: half a boatload of silver.

The enemies had hidden the treasure there during wartime. Old Man Itto has said that the treasure can be recovered by a man whose blood is strong enough.

271

Taneli Seppänen, Hiltusenvaaran ukko, oli suuri tietäjävelho ja rosvo. Hänen taikavoimistaan sai näytteen myös Ilmari Kianto, joka yritti kuvata ukkoa särkien siinä touhussa kameransa. Samoin kävi muillekin, eikä ukosta liene yhtään valokuvaa. Muistitietoa Hiltusenvaaran ukosta on onneksi sitäkin enemmän.

Hän oli kooltaan tavallista miestä suurempi, ja hänellä oli pienet mustat silmät, joiden katse porautui syvälle. Ukko oli pitkä, laiha, kalpea, mustaverinen ja partainen. Ukon pohkeet olivat mädänneet puhkeilevien suonikohjujen takia niin pahoin, että jostain kohden luut paistoivat valkeina. Tästä huolimatta ukko oli ihmeellisen nopea. Kerran kun hän nakkasi lippalakkinsa ison pirtin yli ja juoksi toiselle puolelle vastaan, niin lakki tulla lepatti päähän. Ukon on nähty myös heittävän rakennuksen yli kolme kirvestä isoon pölkkyyn.

Tanelin lapsista kaksi vanhinta, Setti ja Juudit, menestyivät hyvin pyhäkouluoppilaina. Sen sijaan nuoremmat Eino ja Raakel olivat mieleltään köyhiä. ”Meiltä ei viedä eikä meille tuoda”, sanoi Taneli Seppänen eläessään, ja kävi niin, että kaikki lapset jäivät naimattomiksi.

Ukon talous oli erinomaisessa kunnossa. Lehmät olivat 9–12 korttelin kokoisia, ja lehmän antia oli loputtomasti. Vaikka suurina savottatalvina oleili talossa satoja miehiä, ei sieltä koskaan loppunut leivänpuoli tai lehmänanti. Hiltusenvaaran ruokahuoneessa oli kiulussa käärmeitä, ja niitä oli tytöillä povessakin. Taloon tuli savotta-aikoina rahaa aivan tavattomasti, ja sitä säilytettiin kotona.

Vanhoja kultarahojakin oli joukossa melkoinen säkillinen.

Taikakalujaan ukko haki kirkkomaalta. Hän oli sahannut rajulla ukonilmalla ristimättömän lapsen haudasta käden ja valinnut sellaisen hautakiven, jossa ei ollut nimeä, ainoastaan synnyin- ja kuolinpäivä. Tuolla ruumin kädellä Taneli hämmenteli kermaa ja maitoa, ja siksi maitovarat eivät ehtyneet.

Tiedot Hiltusenvaaralla tehdyistä ihmetöistä levisivät kulovalkean tavoin, kun vaaralla kortteerasi 1920-luvulla savottalaisia.

Kuljeskelevaa elämää viettävien metsätyömiesten suista saivat ihmiset kuulla hiusjuuria nostattavia juttuja muun muassa Tanelin pirujen teoista, Pikku-ollin porukasta. Niitä Taneli nosti monesta haudasta. Ollin haudasta oli nostettu pikku-ukkojen johtaja.

194. Kuhaussaari Lähellä Ala-Mustaa on metsäsaareke Hutunsuon ja Koskelosuon välissä. Hutunsuon laidassa on myös Saunasaaren metsäsaareke, jossa niittymiehet ennen majailivat. Kerran eräs nuori mies lähti Saunasaareen. Matkalla rupesi Kuhaussaaren kohdalla kummittelemaan, kuului semmoinen kuhaus. Mies karjaisi: ”Kuhahdapa toisen kerran!” Silloin kuului iso kuhaus ja mies löysi kinttunsa.325

> Near Ala-Musta is a patch of forest between Hutunsuo and Koskelosuo. At the edge of Hutunsuo is also the forest patch of Saunasaari, where meadow workers once lived. A young man once went to Saunasaari. On the way, haunting began near Kuhaussaari (Whoosh Island), and he heard a whooshing sound.

The man yelled: “Whoosh up again!” Then there was a big whoosh and the man dashed away in terror.

195. Hiltusenvaara Hiltusenvaara on Kiannankylässä, ja sen vanhimpana asukkaana mainitaan Pekka Pöllänen, jonka jälkeen mökki oli autiona kymmenisen vuotta. 1880-luvulla isännäksi ja emännäksi tulivat Taneli Seppänen (1856–1930) ja Anna Stiina Seppänen (1852–1930).

Heidän aikainen talonsa oli komea ja kaksikerroksinen. Se paloi 1940-luvulla, jolloin se toimi kansakoulun asuntolana.

272

Ukko kuului rakentaneen talonsa aivan yksin, mutta hänellä on rakennustyömaallaan kokonainen kantamus samaa laatua työkaluja. Hirsiä nostaessaan Taneli karjaisi: ”Hoi ollinpojat, nostamaan!

Yhtä aikaa!” Ukko vain seisoskeli vieressä, ja hirret nousivat rakennukseen yksi toisensa jälkeen. Eikä siinä kauan mennyt, kun talo oli valmis. Järeää kansantallin kurkihirttä nostaessaan Hiltusenvaaran ukko komensi: ”Seitsemän miestä ollin poikia!”

Taneli piti pirujaan hyvänä ja makuutti niitä lampaanvilloilla.

Villojen piti olla varastettuja, että ne kelpasivat piruille. Kun joku oli Hiltusenvaaran pihamaalla kysynyt, missä ne pikku-ukot nukkuvat päivisin, niin ukko oli pyörähtänyt ympäri riihen suuntaan ja käskenyt ollin laittaa luukku kiinni. Sieltä ilmestyi kissan korkuinen ukko, joka nykäisi luukun kiinni.

Kerrotaan ukon myös säilyttäneen pikkupirujaan nahkapussissa. Riihelän tyttö tuli kerran maitoa hakemaan ja pussi oli penkillä. Tyttö koski siihen ja sieltä lähti tulemaan pikku-ukkoja.

Harva on piruja nähnyt, mutta joitakin näköhavaintoja heistä on.

Ne olivat kuulemma pieniä, mustia ja isopäisiä.

Ukko piti piruja niin hyvänä, että syöttikin niitä. Hän kattoi pitkän pöydän lautasia täyteen. Puuro tyhjeni ja lusikat kalisivat.

Joskus Taneli laittoi ruokaa piruilleen yölläkin. Kun hän keitti riihessä lihakeittoa ja kuuli tyytymätöntä nurinaa, hän rupesi pauhaamaan, että eikö surakristeille kelpaa lihakeitto, vaan pitääkö maitopiimää hakea.

Kun yhtenä iltana Hiltusenvaaralla oli savottamiehiä leimuussa, niin he näkivät ukon pitkä sarkakauhtana päällään keittiön loukossa. Miehet ihmettelivät, mitä se oikein puuhaa ja kurkkasivat olan yli. Ukolla oli maasepän tekemä vanha kirveen kyrsä, ja sillä se pyyhki seinänrakoja ja ajoi pikku-ukkojaan kylpyyn.

Antti Räisänen vietti kunnan kustantamana renkipoikana vuoden Hiltusenvaarassa ja kertoi todistavansa viimeisellä hengenvedollaan, että keskellä päivää, kirkonlukujen jälkeen lämpeni sauna. Pikku-ollin ja Ison-ollin sakista kaikki pojat menivät saunaan. Siellä oli löylyä lyöty, ja ukko oli tullut ulkoseen ja huutanut: ”Kylpeähän hyväksi, selkä ensin!” Pirujen pieni savusauna oli rakennettu tavallisen saunan päätyyn, ja pirut kömpivät saunaan pienestä nahkaisesta luukusta.

Kerran yksi utelias savottalainen aukaisi pirunkylvetyssaunan oven, mutta hänelle tuli äkkilähtö. Saunasta hohti vain ukon violetit silmät, kun se nykäisi oven kiinni ja tiuskahti, että tänne ei katsella. Varsinaisessa Hiltusenvaaran saunassa piti kylpeä pimeässä. Jos sinne vei lyhdyn, se sammui itsestään. Saunan uunista ollit syytivät halot pois, jos vieras meni saunaa lämmittämään.

Ukolla oli paljon omituisia tapoja. Kun taloon oli tullut vieras hänen poissa ollessaan, hän ei milloinkaan tullut ensimmäisellä ovenavauksella sisälle, vaan kurkisti ovesta, painoi sen kiinni ja tuli vasta hetken kuluttua. Sitten hän istuutui aivan vieraan viereen penkille eikä milloinkaan unohtanut tehdä ennen istumistaan ristinmerkkiä penkkiin. Ja jos vieraita oli talossa yötä, hän teki aina haloista penkkien alle yhtä monta ristiä kuin oli vieraita.

Pirtissä, joka oli tavattoman suuri, olikin aina pari halkopinoa.

Juntusrantalainen mies meni kerran Hiltusenvaaraan vierailulle. Ruokaa oli kannettu pöytään mahdottomasti. Kun mies aamuvarhain lähti kotiinsa kulkien Kiannan pohjoispuolen teitä Juntusrantaa kohti, muuttui maisema Pieruvaaralla. Vaarat jyrkkenivät ja kivet pyörivät vastaan. Hevoset nousivat pystyyn, ja korpit ja kotkat lentelivät ympärillä. Miehen piti palata takaisin ja kysyä ukolta neuvoa. Ukko neuvoi ikkunasta, että tuosta veräjästä, ja silloin maisema muuttui tavalliseksi.

Hiltusen ukolla oli vintillä taikahuone, jota hän näytti maksua vastaan. Se oli aikansa nähtävyys. Monet lähtivät ihan pilanpäin Hiltusenvaaran ukon luo vinttiä katsomaan. Kengät piti jättää porstuaan, koska vintti oli pyhä paikka. Tanelin kerrottiin pitäneen vintillä suomättäitä, joissa luikerteli eläviä käärmeitä. Vintillä oli myös suuret määrät vanhoihin vaatteisiin käärittyjä kissojen ja koirien raatoja, ja eläinten karvoilla täytettyjä puukon tupen kokoisia tupperoita löytyi joka paikasta. Hiltusenvaaran kartanolla oli myös semmoinen kärväs, johon oli koottu riippumaan nyljettyjä käärmeen, kissan, oravan, kärpän, ketun ja koiran raatoja.

Ne kiikkuivat siinä kuivamassa.

Hiltusenvaaralla liikkui hevosvarkaita. Mutta ei hätää, koska ukko oli taikonut tulisen viikatteen heilumaan tallin oven eteen, eikä kukaan uskaltanut mennä sinne. Eikä yksikään karhu tai susi ei ole Hiltusenvaaran ukon elukoita syönyt. Ukko oli tehnyt hie-

273

Hiltusenvaara. Kuvan omistaa, photo owned by Teemu Kyllรถnen.

274

Hiltusenvaaran emännän ja isännän kuoleman jälkeen

noista pölleistä hikiliivit. Hän oli sotkenut liiveihin ihmisen hikeä ja ulostetta ja piti liivejä paitansa alla. Hän hankasi hikiliiveillä eläinten säkää ja pani ihmisen hajua kellojen sisälle. Poika Eino sanoi: ”Ei koske meidän lehmään metsänkuningas, kun tuommoisen liemen lykkää.”

Hiltusenvaaran ukko myi kerran lehmän paikalliselle ukolle.

Savottalaisia oli kuulolla, kun ukko puhui, että tulee siitä komea iso elukka, mutta kantavaa lehmää siitä ei tule. Joku oli sitten kysynyt ukolta, että miksi sinä sitten semmoisen lehmän myit? No kun se ei maksanut lykkyä, vastasi ukko.

Ukko piti huolen omasta omaisuudestaan, mutta hän oli myös suurrosvo, joka tappoi poroja ja liotteli suohaudoissa karvan irti nahoista parkittaviksi. Varastettua nahkaa ukko käytti kinttaana ja kengänvartena.

Ukon kerrotaan ennustaneen, ettei hän lähtisi yksin pois vaaraltaan. Taneli kuoli 16. maaliskuuta 1930, ja niihin päiviin asti hänen suhteellisen terveenä ollut vaimonsa kuoli yllättäen kolmea päivää myöhemmin. Molemmat haudattiin samalla kertaa, ja samalla reellä heidät vedettiin Kiannanniemen hautausmaalle, jossa ripisi silloin multa muutamien ristien juuresta ylös.

Ukon ruumis painoi reessä niin paljon, ettei hevonen jaksanut sitä vetää ja kolme luokkia särkyi. Vasta kun Piispajärven kuningas Tauriainen käänsi arkun turvalleen, lipesi ukon kynsien ote ja hevonen pääsi liikkeelle. Tosin arkun kantaneet miehet sanoivat arkun olleen niin kevyt, ettei arkun sisällä voinut olla ketään.

Tauriainen oli kuski ja kisälli.

Hautajaisveisuu kuului kilometrien päähän Mustallevaaralle asti.326

Hiltusenvaaran isäntä ja emäntä olivat kuolleet vain vähän aikaa sitten, kun kaksi kahdeksanvuotiasta sukulaistyttöä päätti hiihtää kevättalvella Hiltusenvaaraan atimoille. Tanelin sisko oli toisen tytön isoäiti. Vanhat piiat ja pojat olivat kotosalla.

Juuti oli vanhempi, julman näköinen muori, Raakel oli kiltimpi luonne, mutta hän kantoi pelottavaa pitkää puukkoa vyöllään.

Juuti ja Raakel nukkuivatkin samassa sängyssä. Heidän kamarissaan oli joitain kilkuttimia ja mänty keskellä lattiaa, ja siihen oli vedetty ympärille nauha. Oliko se siksi, että metsä kasvaisi hyvin, pikkutytöt epäilivät. Juuti kertoi, että heillä on isänsä ja äitinsä yhteinen Raamattu käytössä. Se oli niin iso mölhö, etteivät tytöt jaksaneet sitä edes nostaa.

Tytöt laitettiin nukkumaan ukon ja muorin kuolinryökköihin. Eikä niillä saattanut nukkua, koska makaukset haisivat hirveälle, kun ukko ja muori olivat märänneet niissä vuosikaudet. Peitto haisi pahalle ja oli kylmänlainen. Tyttö koetti vetää takkia likemmäksi kaulaa. Ei siinä uni maistunut. Koko yönä ei heittänyt kauhea myrsky, joka rapasi seiniä, poruutti niin kuin luudalla olisi lykätty. Toinen tytöistä kuorsata hyrskäytti hieman, mutta aamuyöllä he ajattelivat, että voi paha henki, kun päivä valkenee, niin lähdetään.

Hiltusenvaarassa ei kahvikuppien lisäksi näkynyt muita astioita kuin kupintorveloita ja puulusikoita. Pirtissä oli pitkä korkea hylly täynnä matalia puupyttyjä. Tyttöjä kiinnosti, mitä ne pitivät sisällään. Niitä ei ollut pesty lehmänantien jäljiltä, ja ne torrottivat karvaisessa homeessa kolmella rivillä laudalla. Kirnukin oli homeessa.

Voi taivaan parrut, miten tyttöjä pelotti kurkkia astioihin. Pitkät päreet sojottivat ristissä joka pytyn päällä. Ne ilmeisesti siunasivat tyhjiä homepyttyjä.

Vanhat piiat eivät päästäneet vieraita taikavinttiin lainkaan, vaikka siellä kerrottiin olevan komea kamari. Hienot höylätyt kierreportaat tytöt ehtivät kuitenkin nähdä. Vintillä oli pidetty ennen kiertokouluakin. Se oli kylmillään, kun opettaja oli muuttanut pois.

Vintin eteisen loukossa olevan käärmekorin tytöt ehtivät nähdä.

Käärmeet siinä kutrittivat. Sitten Raakel tuli hakemaan heidät pois.

275

Oli talvi ja kaikki neljä lehmää ummessa. Raakel istui navetassa lattialla perseellään, jalat ristissä ja luki Mustaa raamattua. Tytöt menivät Raakelin selän taakse ja näkivät, ettei se ollut tavallinen Raamattu. Siinä oli kirosanoja hirveän paljon. Raakel lukea kojotti ja kirosi: ”Sus siunatkoon!”

Viisikantoja oli puukolla jykerretty navetan seiniin. Se piti kuulemma tehdä yhdellä kertaa, ei saanut puukkoa nostaa. Viisikantoja tehtiin siksi, ettei kukaan varastanut onnea, kun piru kantoi heille hyvää hyvyyttä. Hiltusenvaarassa tehtiin ristinmerkkiä tiheästi. Tytöt ihmettelivät sitä, koska luulisi siinä tulevan ristivetoa, kun Jumalan sanat pantiin vanhan rypön laskuihin.

Vaikka kirosihan Raamattukin, mutta tiheämpää teksti oli Mustassa raamatussa.

Hiltusenvaaralla kerrottiin olevan aarteitakin. Kerran kun kylän pojat olivat menneet kivirauniota penkomaan, niin Raakel oli huomannut sen ja tempaissut kouraansa lehmänpaskaa, nostanut hametta ja kussut paskaan ja heittänyt sillä poikia.

Pojilla tuli kiire lähtö.

Ja pidettiin Hiltusenvaarassa myöhemmin Toivo Juntusen perustamaa kauppaakin. Siihen aikaan kerrottiin, että talon luona olisi rahaa piilotettuna kiviraunioihin tykin hylsyyn. Kukaan ei uskaltanut mennä kiviraunioille etsimään rahoja, koska käärmeiden sanottiin olevan vartiossa.

Hiltusenvaaran ukon poika Eino on rippikirjoissa tylsäksi mainittu. Kerran hän oli markkinoilla käymässä. Kun gramofoni oli pyörinyt, niin poika oli ihmetellyt rieskaa, joka pyörii ja laulaa.

Linja-autossa eli niljapiilissä hän ihmetteli, miten vahva mies kuski on, kun jaksoi kiulun vanteesta hallita koko autoa.

Oli se niin juuttaanmoinen talous! Kun tytöt lähtivät hiihtämän Mustalle päin, he totesivat, etteivät herra varjele menisi Hiltusenvaaralle enää koskaan. Pirut eivät heille näyttäytyneet. Mutta nehän olivatkin oikein noukeloita, jos niitä palveli tolkusti. Ne oli varmasti lumottu piiloon loukkoon, vai lienevätkö olleet uunin päällä röhnöttämässä?

Kaikki ovat kuolleet, Setti ja Eino ja Juuti ja Raakel.327

Hiltusenvaara lies in Kiannankylä, and its first inhabitant is said to have been Pekka Pöllänen, after whom the cabin was abandoned for about ten years. In the 1880s, Taneli Seppänen (1856−1930) and Anna Stiina Seppänen (1852−1930) became the master and mistress of the house. In their time, the house was impressive and had two storeys. It burned down in the 1940s when it was being used as a school dormitory.

Taneli Seppänen, the old man of Hiltusenvaara, was a great wizard and a criminal. His magical powers were witnessed by Ilmari Kianto, who tried to take a photograph of the old man and broke his camera in the process. The same thing happened to others, and there are apparently no photographs of him.

Fortunately, there is plenty of oral tradition about the old man of Hiltusenvaara.

He was above average in size and had small, dark eyes with a piercing gaze. He was tall, thin, pale, dark-blooded and bearded.

His calves had rotted so badly due to bursting varicose veins that you could see his bare bones in some spots. In spite of that, the old man was miraculously quick. One time he tossed his cap across a large room and ran to the other side to catch it, and the cap landed right on his head. He has also been seen throwing three axes over a building into a big log.

The oldest of Taneli’s children, Setti and Juudit, did well in Sunday school, but the younger two, Eino and Raakel, were mentally weak. “No one takes from us or gives to us,” Taneli Seppänen used to say, and in the end, all of his children ended up unmarried.

The old man’s finances were in excellent shape. His cows were 9 to 12 quarters in size, and the supply of milk was endless.

Though there were hundreds of men in the house during logging winters, they never ran out of bread or milk. There were snakes in a pail in the Hiltusenvaara dining room, and the girls even had them on their bosoms. Logging time brought huge amounts of money, which was stored in the house. This included a large bag of old gold coins.

276

Hiltusenvaaran ukon lapsia. Children of the old man of Hiltusenvaara.

Kuvan omistaa, photo owned by Teemu Kyllรถnen.

277

278

When loggers were at Hiltusenvaara one evening to mark the trees, they saw the old man in the corner of the kitchen wearing a frieze overcoat. The men wondered what he was doing and looked over his shoulder. He had an old axe made by a village smith, with which he wiped the cracks in the wall and drove his little men to a bath.

Antti Räisänen spent a year as a municipally-paid farmhand at Hiltusenvaara and swore by his last breath that in the middle of the day after church service, the sauna warmed up. Everyone from the folks of Little olli and Big olli went to the sauna. They had thrown water on the stones, and the old man had come to the front room and shouted: “Bathe well, back first!” The devils’ smoke sauna had been built at the end of the normal sauna, and the devils climbed inside through a small leather flap.

One time, a curious logger opened the door of the devils’ sauna, but got a quick start. Only the old man’s purple eyes glowed inside the sauna when he slammed the door shut and snapped that nobody should look inside. In the actual Hiltusenvaara sauna, one had to bathe in the dark. If you took a lantern inside, it went out by itself. The ollis threw the wood out of the stove if a stranger went in to warm up the sauna.

The old man had many strange customs. If a visitor had arrived at the house in his absence, he never stepped inside after first opening the door, but would peek inside, shut the door and only come in after a moment. He would then sit on the bench right next to the visitor, and always made the sign of the cross before sitting down. And if guests stayed in the house overnight, he made as many crosses out of firewood under the benches as there were guests in the house. There were always a couple of wood piles in the main room, which was really big.

A man from Juntusranta once went to visit Hiltusenvaara.

Huge amounts of food had been brought to the table. When the man left to go back home early the next morning towards Juntusniemi by the roads north of Kianta, the scenery changed at Pieruvaara. The hills got steeper, and rocks rolled towards him.

The horses stood up, and ravens and eagles were circling around.

The old man got his magical tools from the cemetery. During a heavy thunderstorm, he had sawed off the hand of an unbaptized child and chosen a gravestone that didn’t have a name, only the dates of birth and death. Taneli stirred cream and milk with that hand, and that’s why the milk never ran out.

News of the miracles worked in Hiltusenvaara spread like wildfire when loggers lodged there in the 1920s. From the mouths of wandering loggers people heard hair-raising stories of the works of Taneli’s devils, the folk of Little olli. Taneli raised them from many graves. The leader of the little folk was raised from an olli’s grave.

The old man was said to have built his house by himself, but at his construction site he had a whole load of identical tools.

When Taneli lifted the timbers, he shouted: “Hey, sons of olli, lift it up! All together!” The old man just stood and watched as timbers rose up one by one. And before long, the house was finished. While lifting the huge ridge beam for the stables, the old man commanded: “Seven men of olli’s folk!”

Taneli made his devils comfortable and had them lie down on sheep’s wool. The wool had to be stolen to be acceptable for the devils. When someone outside the house of Hiltusenvaara asked where the little men sleep during the day, the old man whirled towards the barn and told an olli to close the hatch.

A man the size of a cat appeared and closed the hatch.

The old man is also said to have stored his little devils in a leather pouch. A girl from Riihelä once came to get milk and saw the pouch on a bench. The girl touched it and little men started coming out. Few have seen devils, but there have been some sightings. They are said to be small, black and big-headed.

The old man made the devils so comfortable he even used to feed them. He set up a table full of plates. The porridge disappeared and spoons clanked. Sometimes Taneli even made food for the devils at night. When he was making meat soup in the barn and heard dissatisfied grumbling, he angrily asked if the meat soup wasn’t good enough for them, and should he go and get some sour milk instead.

279

later. They were both buried at the same time and pulled up in the same sleigh to the Kiannanniemi cemetery, where earth came up from the feet of some of the crosses as they were brought in.

The old man’s body was so heavy that the horse couldn’t pull up the sleigh and three harness bows were broken. Only when Tauriainen, King of Piispajärvi, turned the coffin face down did the grip of the old man’s nails loosen and the horse was able to move.

However, the men who carried the coffin said that it had been so light there couldn’t possibly be anyone inside. Tauriainen was the driver and journeyman. The hymns sung at the funeral could be heard kilometres away at Mustavaara.

The man had to turn back and ask the old man for advice. From the window, the old man told him to go out through the gate, and the scenery changed back to normal.

The old man had a magic room in the attic that he would show to people for a payment. It was a sight to see in those days.

Many people went to see the old man of Hiltusenvaara’s attic just for a laugh. You had to leave your shoes in the hall, because the attic was a holy place. In the attic, Taneli is said to have had swamp tussocks with living snakes crawling in them. There were also lots of cat and dog carcasses wrapped in old clothes, and pouches the size of a knife sheath filled with animal fur were everywhere. There was also a tree at the house of Hiltusenvaara with skinned carcasses of snakes, cats, squirrels, ermines, foxes and dogs hanging from it. They had been hung out there to dry.

There were horse thieves at Hiltusenvaara. But that was not a problem, because the old man had cast a flaming scythe to swing in front of the stables door, and nobody dared go inside.

And no bear or wolf has ever eaten the animals of the old man of Hiltusenvaara. He had made a sweat vest out of fine sticks. He had mixed human sweat and excrement into the vest and kept it under his shirt. He rubbed the backs of animals with the sweat vest and put the smell of a human inside bells. His son Eino said: “With a mixture like that, the king of the forest won’t touch our animals”.

The old man of Hiltusenvaara once sold a cow to a local man.

Loggers heard the old man say that it would become a fine big animal, but would never bear a calf. Someone then asked the old man why he had sold such a cow. He replied it was because the buyer hadn’t paid extra.

The old man took care of his own property, but he was also a major criminal who killed reindeer and soaked the skins in swamp graves to separate the fur before tanning. He used the stolen leather for mittens and the legs of his shoes.

The old man is said to have foretold that he wouldn’t leave his home alone. Taneli died on March 16, 1930, and his wife, who had been reasonably healthy until then, suddenly died three days

After the deaths of the master and mistress of Hiltusenvaara The master and mistress of Hiltusenvaara hadn’t been dead for long when two eight-year-old girl relatives decided to ski to Hiltusenvaara for a visit in the late winter. Taneli’s sister was one girl’s grandmother. The old maids and bachelors were at the house.

Juuti was an older, mean-looking woman. Raakel had a kinder nature, but carried a scary long knife on her belt. Juuti and Raakel even slept in the same bed. Their bedchamber had some clinking things and a pine in the middle of the floor, and a ribbon had been wrapped around it. The little girls wondered if that was done in order for the forest to grow well. Juuti said that they were using their parents’ Bible. It was so big that the girls couldn’t even pick it up.

The girls were made to sleep in the old man and lady’s deathbeds. And it was impossible to sleep there, because the bedding smelled horrible as the old man and lady had wetted them over many years. The blanket smelled bad and was rather cold. One of the girls tried to pull her coat closer to her neck.

Sleep wouldn’t come. There was a terrible storm that night that blew against the walls and brushed them like a broom. One of the girls snored for a bit, but in the wee hours they decided that when morning came, they would leave.

280

Besides coffee cups, the only dishes seen in Hiltusenvaara were worn-out wooden cups and spoons. There was a high shelf full of low wooden bowls in the main room. The girls were curious to see what was inside them. They had not been washed after storing milk, and they stood there on a plank in three rows, full of hairy mould. The pail was mouldy as well. By the Heavens, how frightened the girls were to look inside the bowls! Long shingles had been crossed over each bowl, apparently blessing the mouldy bowls.

The old maids didn’t let anyone into the magic attic, though there was said to be a fine chamber up there. The girls did have time to see the fine, planed spiral staircase. The attic had once been also used for schooling. It was cold after the teacher had moved out. The girls had time to see the basket of snakes in the corner of the attic alcove. Snakes were crawling in it. Then Raakel came to take them out.

It was winter and none of the four cows gave milk. Raakel sat on her butt in the cowshed, legs crossed, reading a Black Bible.

The girls went behind Raakel’s back and saw that it was no ordinary Bible. There were lots of swear words in it.

Raakel read out loud and cursed: “Hell’s whiskers!”

Pentagrams had been carved on the cowshed walls with a knife. It was said the carving had to be done in one go, without lifting up the knife. Pentagrams were drawn so that no one would steal away their luck when a devil brought them good fortune.

People frequently made the sign of the cross in Hiltusenvaara.

The girls wondered about it, as one would think it was contradictory to put the words of God in the mouth of the Devil.

The Bible did curse, too, but the text in the Black Bible was thicker.

There was said to be treasure in Hiltusenvaara, too. One time when the boys from the village went to rummage in the stone ruins, Raakel noticed it, grabbed some cow shit, lifted her skirt, pissed into the turd and threw it at the boys. They ran away quickly.

Later on, there was even a store in Hiltusenvaara founded

by Toivo Juntunen. It was said at the time that there was money hidden by the house in a stone ruin in the remnants of a cannon.

No one dared to go to the ruins to look for the money because snakes were said to be guarding it.

In the confirmation records, Eino, the son of the old man of Hiltusenvaara, was said to be dull-minded. One time he was visiting a market. When the gramophone played, the boy wondered at the flat bread that rotates and sings. In the bus, he wondered what a strong man the driver was when he could control the whole car with the hoop of a pail.

That was one bloody household! When the girls started skiing towards Musta, they swore they would never go to Hiltusenvaara again. Devils didn’t show themselves to the girls, but they behaved quite well if they were treated smartly. They must have been cast into hiding in a corner, or perhaps they were loafing on top of the stove?

Setti, Eino, Juuti and Raakel are all dead now.

196. Elätit Näljängällä on kolme lampea Rajalan luoteispuolella. Niitä kutsutaan nimillä Yli-Elätti, Ala-Elätti ja Paha-Elätti. Isonvihan aikaan Saunaharjussa oli pakopirtti. Jos oikein tarkkaan katsoo, kiuas näkyy vieläkin sammalten sisässä. Saunaharjusta oli vielä 1910 nähtävissä polku Yli-Elätille.

Pakopirtissä asui mies, vaimo ja heidän poikansa. Jokaista kohden Yli-Elätti antoi yhden kalan päivässä. Se kun tahtoi käydä syödessä vähäksi, niin vanhemmat päättivät tappaa poikansa, että pojan kala jäisi heille. Mutta kävikin niin, että kalansaalis annettiin pojan kuoleman jälkeen vain kahdelle. Niin vanhempien valtasi murhemieli, että he kuolivat siihen murheeseen, ja siitä saakka on järviä kutsuttu Eläteiksi.328

281

282

Jos hänet sidottiin köysiin, hän katosi ja köydet olivat milloin pöydän jalassa milloin pölkyn ympärillä. Korvualla osattiin varautua ja rakennettiin Jussin pelossa semmoinen aitta, jossa on kaksi pohjaa ja kivikerros välissä. Sitä ei voitu ryöstää.

Jussi kävi rosvoamassa kaukanakin, monissa pitäjissä, ja hänellä oli apumiehiä. Kerran Poro-Jussi völjäsi poronnahat Harjajärven taakse ja sinne ne märkänivät. Mitään se ei niillä tehnyt, mutta hänen piti vain varastaa. Aittojen peräpuolelle, hinkalon kohdalle, hän väänsi reiän ja jyvät solahtivat säkkiin.

Melkein kaikkiin vanhoihin aittoihin on väännetty reikä vääntimellä. Yhden valkean yön ajan Jussi rosvosi Kiannanniemen Simolassa. Kun miehet olivat tuoneet taloon Oulusta tervarahoilla sarkapakkoja ja menneet nuotalle iltasella, niin rosvo vahti ruispellossa, meni katon kautta aittaan ja tyhjensi sen.

Varkauden ilmitulemiseksi haettiin tietäjä eli velho Olli Juntunen saman kylän Salovaaran talosta. Kun hän tuli rosvotun aidan luo, laukkasi metsästä jänis aitan rappusille ja kuoli siihen.

Juntunen sanoi: ”Eivätpä olleet ensi kertaa rosvoamassa, kun osasivat laittaa jäniksen jäljilleen.” Se sanoi, ettei hän näille rosvoille voi mitään, kun metsännenän laittoivat. Metsännenä oli jänis. Sitten hän vei jäniksen metsään muurahaispesään ja poltti sen. Varkautta ei velho saanut silloin selville, vaan sen selvittivät toiset miehet korpikurin avulla.

Poro-Jussi joutui kiinni hyvin pahalla tavalla. Hänellä oli rikostoverinaan Matti Kemppainen, jonka Jussi oli lumonnut alaisekseen. Tämä toveri oli kerran suuttunut mestarilleen siitä, ettei Poro-Jussi ollut yhteisestä rosvoussaaliista antanutkaan lupaamaansa osuutta. Tästä johtui, että tuo toveri tuli eräänä päivänä Halli-nimiseen taloon ja ilmoitti, että Poro-Jussi tulee ensi yönä rosvoamaan taloa.

Talonväki säikähti ja illan tullen rupesi useita miehiä vahtiin.

Eräs heistä asettui pyssyn kanssa väijyksiin talon akkunaan, joka oli isoa ruoka-aittaa vastapäätä. Saapui yö, mutta himmeä kuunvalo valaisi jonkin verran seutua. Oli myöhäissyksy, ja maa oli jo kuurassa. Keskiyön aikaan alkoi vahtimiehiä nukuttaa, eivätkä he mil-

In Näljänkä, there are three ponds northwest of Rajala. They are called Yli-Elätti, Ala-Elätti and Paha-Elätti. There was a hidden cabin at Saunaharju during the Greater Wrath. If you look closely, you can still see the stove inside the moss. As late as 1910, there was still a visible path from Saunaharju to Yli-Elätti.

A man, a wife and a son lived in the hidden cabin. For each of them, Yli-Elätti gave one fish every day. When this wasn’t quite enough to feed them, the parents decided to kill their son to get his fish. But what happened was that after his death, fish was only given for two. The parents were overtaken with such sorrow that they died of it, and since then, the lakes have been called Elätti (Provider).

197. Karsikko Poro-Jussi Seppänen (1824–1870) eli Näljängällä mäkitupalaisena Raiskion lähellä. Asuinpaikasta käytetään kahta nimeä, Kumpula tai kansanomaisemmin Karsikko. Hiltusenvaaran Taneli oli Poro-Jussin poika. Jussin katse porautui läpi ruumiin.

Poro-Jussin vaimo luki kovasti Raamattua ja harrasti Jumalan sanaa, mutta samalla hänen piti huutaa pirua väliin. Poro-Jussi oli mahtava velho, joka kaivoi hautausmaalta öisin ylös ruumiita salaisen mahtinsa tehostamiseksi.

Poro-Jussi oli laajojen sydänmaiden vitsaus. Hän oli vanhan kansan metsärosvo ja hänen nimellään oli kaamea maine. Hän varasti poroja, ruokatavaroita ja oli taitava ammatissaan eikä joutunut kiinni rosvouksistaan. Jyviä hän varasti poraamalla jyväaittojen seiniin reikiä, joista vilja valui hänen säkkiinsä. Jussi liikkui öisin, ja vaikka talossa olisi ollut kuinka monta koiraa, niin ei yksikään niistä haukkunut Poro-Jussin hiipiessä taloon rosvoamaan. Hän osasi taikoa koiratkin äänettömiksi. Poro-Jussi oli mahdotonta saada kiinni, vaikka useasti yritettiin suurellakin miesjoukolla.

283

284

lään tahtoneet pysyä pystyssä. Pyssyllä varustettu mieskin vaipui uneen, mutta muut miehet päättivät valvoa hinnalla millä hyvänsä ja koettivat pitää toisiaan hereillä.

Yhtäkkiä miehet huomasivat kuutamossa varjon lähestyvän taloa metsästä päin, ja pian ilmestyikin Poro-Jussi näkyviin, hiipi suoraan ruoka-aitan rappusille, pisti tiirikkansa lukon sisään ja alkoi avata ovea. Silloin vahtimies laukaisi pyssynsä. Ainoa keino oli ampuminen tinakuulilla (lyijy ei pystynyt), ja unen estämiseksi oli oma keinonsa, jota ei tiedetä.

Poro-Jussia ammuttiin Hallin talon aitan rappusilla. Rosvo horjahti ja lyyhistyi aitan eteen. Kuula sattui reiteen. Silmänräpäyksessä rosvo hypähti ylös ja pakeni läheisen metsän suojiin. Ja se kuusi, jonka juurelle hän raahautui raajarikkona, verta vuotaen kuivui ja kuoli. Oli hiljaista, mutta tuokion kuluttua alkoi metsästä kuulua äänekästä valittelua, ja Poro-Jussi katsoi parhaaksi antautua ihmisten armoille. Hän pyysi auttamaan itseänsä, ja miehet hyökkäsivät metsään.

Poro-Jussi rukoili armoa. Hänet vietiin lämpimään saunaan, missä haava sidottiin. Seuraavana päivänä haava ajettui ja tuskat lisääntyivät, eikä verenvuotoakaan saatu tyystin lakkaamaan.

Rosvon hartaiden pyyntöjen johdosta hänet päätettiin lähteä viemään kaukana asuvan lääkärin luo apua saamaan, sillä miehen valitus herätti sääliä. Ensin Jussi vedettiin haavoittuneena kinkeripaikkaan Toloseen. Siellä jotkut surkeilivat, että voi hyvänen aika kun hyvän miehen ampuivat ja toisekseen kirosivat, että et perkele ole enää aitan katolla.

Saattajien mukana lääkärille osoitettiin saatekirje, jossa selitettiin, että haavoittunut oli oikea suurrosvo, monen seudun kauhu, ja annettiin ymmärtää, että sairaan henkiin jääminen oli vähemmän suotavaa, ja jos suinkin mahdollista, olisi haavoittuneen hoitamisessa huomioitava tämä pitäjäläisten salainen toivomus. Lääkäri tutki rosvon jalan ja pitäjäläisten kirjeen ja rupesi asiaa arvioimaan.

Rosvon jalka oli mennyt hyvin huonoksi, ja kuume oli noussut.

Kuoleman kelmeä viikatemies oli jo lyönyt merkkinsä haavoittuneen rosvon otsaan, ja lääkärin toiminta oli helppo suorittaa pitäjäläisten toivomaan suuntaan. Lääkäri muka puhdisti haavan ja löi siihen tuliöljyn. Ja niin Poro-Jussi kuoli 14. helmikuuta 1870.

Mutta sitä vahtimiesten uneen vaipumista mietittiin kauan.

Vahdissa olon aikana oli heidät yhtäkkiä vallannut ikään kuin yliluonnollisen voimakas väsymys ja horrostila, ja heidän oli täytynyt ponnistaa kaikki voimansa jaksaakseen jotakuinkin pysyä valveilla.

Se oli ollut niin kovin kummallista. Talon molemmat vihaiset koirat eivät olleet koko yönä haukahtaneetkaan, eivät edes pyssyn paukahdukseen.

Poro-Jussin toveri Matti Kemppainen, joka ampui, istui muutaman kuukauden linnassa. Myöhemmin hän pääsi lumouksestaan ja eli loppuelämänsä nuhteettomasti ja hiljaisesti. Mutta PoroJussista hän ei koskaan suostunut kertomaan mitään, ei hyvää eikä pahaa. Häntä kiellettiin puhumasta mitään.329

> Reindeer Jussi Seppänen (1824−1870) lived as a cotter in Näljänkä near Raiskio. The place where he lived is known by two names, either as Kumpula, or colloquially Karsikko. Taneli of Hiltusenvaara was Reindeer Jussi’s son. Jussi’s gaze would pierce your whole body. Reindeer Jussi’s wife read the Bible a lot and had great interest in the word of God but, at the same time, she also had to shout for a devil. Reindeer Jussi was a mighty wizard who dug up bodies from the cemetery at night to bolster his secret powers.

Reindeer Jussi was the plague of the wide heartlands. He was an old-fashioned forest robber whose name had a terrible reputation. He stole reindeer and foodstuffs, was skilled in his trade, and never got caught. He stole grain by drilling holes into the walls of storehouses so that the grain poured into his bag.

Jussi moved at night, and no matter how many dogs there were in a house, none of them barked when Reindeer Jussi sneaked into the house to rob it. He was able to use a spell to silence the

285

but dim moonlight lit up the area slightly. It was late autumn and the ground was already covered in frost. Around midnight, the guardsmen got sleepy and could barely stay up on their feet. The man with the gun fell asleep, but the other men decided to stay up at all costs and tried to keep each other awake.

Suddenly, the men saw a shadow approach the house from the woods in the moonlight. Soon Reindeer Jussi appeared, snuck straight to the steps of the larder, inserted his lockpick in the lock and began to open the door. Then the guardsman fired his gun.

The only way was to shoot tin bullets (lead wouldn’t work), and there was also a trick for staying awake which is not known.

Reindeer Jussi was shot at the steps of the larder of Halli.

The robber staggered and collapsed next to the larder. The bullet had hit his thigh. In the blink of an eye, the robber jumped up and fled into the nearby woods. And the fir, at the foot of which he crawled, bleeding and crippled, died. It was quiet, but after a while, there was loud moaning from the woods, and Reindeer Jussi decided to give himself up. He asked the men for help, and they charged into the woods.

Reindeer Jussi begged for mercy. He was taken to a warm sauna where his wound was bandaged. The next day, the wound swelled, the pain got worse, and the bleeding couldn’t be fully stopped either. After the robber’s heartfelt pleas, he was taken to a distant doctor for help, for his moaning evoked pity. First, the wounded Jussi was taken to Tolonen, where catechetical meetings were held. Some people there lamented that a good man had been shot, but also cursed and said that now you damn beast won’t get on the storehouse roof anymore.

The escorts brought the doctor a letter explaining that the wounded man was a major criminal, the terror of many regions, and hinted that his survival was less than desirable and, if possible, this secret wish of the villagers should be taken into account while treating him. The doctor examined the robber’s leg and the parishioners’ letter and then began to ruminate.

The robber’s leg was in a bad shape and fever had risen. The Grim Reaper had already put his mark on the forehead of the wounded robber, and it was easy for the doctor to act according

dogs. Catching Reindeer Jussi was impossible, even though large groups of men tried it several times. If he was tied up with ropes, he disappeared and the ropes were found around the leg of a table or around a log. People in Korvua were prepared and, in fear of Jussi, built a storehouse with two bottoms and a layer of stone between them. It was impossible to rob.

Jussi travelled over long distances, did robberies in many parishes, and had accomplices. One time, Reindeer Jussi took reindeer skins behind Harjajärvi, where they rotted away. He didn’t need the skins, but just had to rob them. He drilled a hole in the back of a storehouse where the grain bin was and the grain poured into his bag. Almost every storehouse had a hole made with a crank. During one bright night, Jussi robbed Simola in Kiannanniemi. After the men had brought to the house packs of frieze bought from Oulu with tar money and gone to pull the seines in the evening, the robber watched them from the rye field, went into the storehouse through the roof and emptied it.

To solve the robbery, wizard Olli Juntunen was brought from the house of Salovaara in the same village. When he came to the robbed storehouse, a hare ran from the woods to the storehouse porch and died there. Juntunen said: “It wasn’t their first robbery, since they knew how to put a hare on their trail”. He said there was nothing he could do to these robbers because they had worked a forest charm. The forest charm was the hare. He then took the hare to an anthill in the forest and burned it. The wizard couldn’t solve the robbery then; it was solved by other men through wildwood discipline.

Reindeer Jussi was caught in a very nasty way. As an accomplice, he had Matti Kemppainen, whom Jussi had charmed to work for him. This accomplice once got mad at his master, because Reindeer Jussi hadn’t given him the share of their plunder that he had promised. Because of this, the accomplice came one day to a house named Halli and announced that Reindeer Jussi was coming to rob the house that night.

The people in the house were frightened and, when evening came, several men stood guard. One of them went with a gun to the window of the house that faced the big larder. Night came,

286

Unknown to his companion, Riiko-Pekka had hidden a fur coat at the foot of a fir. Reindeer Jussi noticed the fur coat missing and gave Riiko-Pekka quite a beating, which made him confess where he’d hidden the coat. The clearing was thus named Turkinaho (Fur Coat Clearing) and the croft Turkkila.

to the villagers’ wishes. The doctor pretended to cleanse the wound and put fiery oil in it. And so Reindeer Jussi died on February 14, 1870.

But for a long time, people kept wondering about the guardsmen falling asleep. During the watch, they had suddenly been overcome by an unnaturally strong tiredness and slumber, and had to use all their strength to stay awake somehow. It had been very strange. Neither of the house’s angry dogs had barked all night – even when the gun was fired.

Reindeer Jussi’s accomplice Matti Kemppainen, who fired the gun, spent a few months in prison. Later he was released from his charm and lived a quiet, honest life for the rest of his days. But he would never say a word about Reindeer Jussi, good or bad.

He was forbidden from saying anything.

199. Kolkonjoki Näljängän Kumpulassa asui Matti Malinen. Hän luuli, että hänen tytössään on poikapuoli. Matti rupesi sitä varten keittämään mustaa kissaa Kolkonjoessa olevalla isolla kivellä. Malisella oli mukanaan kirkonmultapussi.

Pussi pyörähti jokeen ja pikku-ukot närkästyivät. Kun Matti rupesi nukkumaan, nakkasivat pirut hänet toiselle puolelle pirttiä ja huusivat: ”Eivät ole vielä kaikki väet koossa, vielä yksi joukko Kolkonjoessa hirnuu.”331

198. Turkkila

>

Turkkila on entinen valtiontorppa, jonka nimi juontaa juurensa seuraavaan tarinaan: Poro-Jussi ja Riiko-Pekka toivat kerran rosvousretkeltä palattuaan varastamansa tavarat pienen ahon laitaan, joka sijaitsee lähellä nykyistä Turkkilaa.

Riiko-Pekka oli toverinsa tietämättä piilottanut turkin kuusen juureen. Poro-Jussi huomasi turkin katoamisen, ja Riiko-Pekka sai melkoisen selkäsaunan, jonka pehmittämänä hän ilmaisi, mihin hän oli turkin kätkenyt. Aho sai tämän muistoksi nimen Turkinaho ja torppa Turkkila.330

Matti Malinen lived in Kumpula in Näljänkä. He thought there was a boyish side to his daughter. Because of this, Matti began to cook a black cat on a big rock in Kolkonjoki. Malinen had a pouch of churchyard soil with him.

The pouch rolled into the river, and the little men got angry.

When Matti went to sleep, the devils tossed him to the other side of the cabin and shouted: “Not all folks are gathered, there’s still one group neighing in Kolkonjoki”.

> Turkkila is a former government-owned croft whose name comes from the following story: Reindeer Jussi and Riiko-Pekka once brought their stolen things to the edge of a small clearing near the present-day Turkkila.

287

Eräs ilkeydentekijä tiedettiinkin, hän oli Saparo-Tuomas. Vielä 1900-luvun alussa elänyt Tuomas oli kujeikas ukko, joka kulki talosta taloon kerjäläisenä. Liikanimensä hän sai siitä, että leikkeli lampailta saparot.

Muitakin erikoisia ihmisiä eleli Näljängällä. Punka-Matti oli omalaatuinen keppelä ukko, joka lupaa kysymättä rakensi mökin valtionmetsään ja siitä saamansa rangaistuksen kärsittyään eli syrjäisessä mökissään. Kuuluisa oli myös Matin pitkä tuuhea parransojotus.

Laulu-Matti taas oli kuljeksiva mies, oikealta nimeltään Matti Moilanen. Hän soitti gramofonia, matki lautamiestä ja esitti tsaarinvallan aikuisia sotatemppuja pientä maksua vastaan.332

200. Ylinäljänkä Ylinäljängästä käytetään yleisesti lyhyempää muotoa Näljänkä.

Nimi viittaa nälkään. Kyläläiset ovat kertoneet kylän olleen kaiken maailman ajan semmoinen nälkäperä. Asukkaita on haukuttu Näljängän näppynaamoiksi.

E lsa Sutisen äiti lähti hiihtelemään Tolosesta kevättalvisena iltana kohti iltamapaikkaa, jossa oli luvannut olla kahvinkokkina. Tuttu mies kiiruhti tanssipaikalle. Latu kulki hautausmaan sivuitse, ja siellä mies oli nähnyt itse pääherran.

Ensin melko kaukaa kuului hyrritys. Mies ajatteli, että kettuko siellä on, ja meni likemmäksi. Sitten se näki pitkät jalkahöyhenet niin kuin linnulla, ja hevosenkaviot polkivat tahtia. Mies ei uskaltanut nostaa katsettaan jaloista ylös. Mutta vanha kehno se oli.

Jälkiä ei näkynyt, mutta miten sitä tyhjällä jälkiä olisikaan.

Ämmävainaa kertoi Elsalle tarinan Tolosen talosta. Elsan Ukilla ja ämmällä oli tervaruukki, jonne he lähtivät kesäisenä päivänä. Tervahaudan suunnalta tuli vastaan tien täydeltä käärmeitä. Ämmä kiipesi isolle kivelle huutamaan ja käärmeet nousivat kiveä vasten.

Hän huusi ukkia apuun, että käärmeet syövät hänet elävältä. Ukki otti suvikuntaisia pajuja kantojen juurista ja laittoi käärmeet takaisin laittajansa luokse. Ämmä muisteli, että kuului se huuto sieltä toiseltakin suunnalta.

> Ylinäljänkä is commonly known by the shorter name Näljänkä.

The name refers to nälkä (hunger). The villagers have said that the village has always been such a hunger den. The inhabitants have been mockingly called the spot-faces of Näljänkä.

Elsa Sutinen’s mother started skiing on a late winter’s night from Tolonen to a matinee where she had promised to make coffee.

A man she knew hurried to the dances. The ski track went past the cemetery, and there the man saw the Devil himself.

First he heard a purring sound from a distance. He wondered if it was a fox and went closer. Then he saw feet with feathers as long as a bird’s and a horse’s hooves tapping the ground. He dared not look up from the feet, but it was definitely the Devil. No tracks could be seen, but how could an empty thing leave tracks, anyway?

T aikureita oli ennen Näljängällä paljon. Se oli oikein taikurien pesä.

Kerrankin maito oli pilattu niin, että se kiehui kiulussa kun lehmää lypsi. Elsa oli sen omin silmin nähnyt. Vaahto meni kiulun toiselta laidalta toiselle. Elsan äiti korjasi sen, koska hän oli vastamyrkyn antaja. Hän paiskasi maitokiulun kujaan roimasti täysineen ja oli vihassa luonnossaan.

Elsa’s late grandmother told her a story about the house of Tolonen. Elsa’s grandpa and grandma had a tar-burning site where they went on a summer’s day. The whole road’s width of snakes came towards them from the direction of the tar kiln. Grandma climbed on a big rock and started screaming, and the snakes rose up against the rock. She screamed for grandpa to come to her aid before the snakes ate her alive. Grandpa took year-old willows

288

289

kanssa karhun jäljille. Heillä oli matkassaan vain kaksi pikku pyssyä ja kaksi keihästä. Pojan keihäs oli tylsä, kun ei ollut aikaa teroittaa.

Oli niin kiire jälkien perään.

Kerrotaan että Raiskion ukko syötti itse itsensä karhulla nostamalla sen päälleen. Kävi niin, että karhu tavattiin ja miehet ampuivat, mutta se ei sattunut kuolettavasti ja karhu pääsi karkuun.

Poika ja ukko lähtivät jälkeen, poika edellä ja ukko jäljessä. Karhu oli hypännyt syrjään vartomaan, ja kun ukko ilmestyi, hyppäsi karhu kimppuun. Ukko ampui, mutta ei tappanut. Poika tuli ja pisti keihäällä, mutta keihäs oli tylsä eikä pystynyt. Karhu heitti Tuomaksen hankeen, puri leukaan ja päähän ja hävitti ukon. Alaleuka ja silmä irtosivat kerrassaan.

Poika meni hätiin. Hän alkoi työntää keihästä karhun rintaan, mutta karhu otti vain keihään kainaloonsa ja huitaisi tassulla poikaa, että liivistä irtosivat napit. Sitten oli tullut mies syrjästä ja ampunut karhun. Tämä on tapahtunut Lantto-nimisen talon lähellä Jumaliskylässä, jonne ukko ja karhu kuljetettiin reessä. Karhukunnas on kedolla oleva korkea nyppylä. Siinä karhu nyljettiin ja keitettiin lihat.

Ukko oli vielä reessä hengissä, mutta sitten se heitti henkensä.333

from the roots of tree stumps and sent the snakes back to their summoner. Grandma remembered that she could hear screaming from the other direction as well.

There used to be lots of magicians in Näljänkä. It was a real nest of magicians. One time, the milk had been spoiled so that it boiled in the pail when the cow was milked. Elsa had seen it with her own eyes. Foam went from one edge of the pail to the other.

Elsa’s mother fixed it because she was a giver of antidotes. She smashed the full milk pail to the ground and was full of anger.

One evil-doer was known by name: he was Sheep’s Tail Tuomas.

Tuomas was a cunning old man who was still going from house to house as a beggar at the beginning of the 20th century.

He got his nickname because he used to cut the tails off from sheep.

There were other eccentric people in Näljänkä as well.

Punka-Matti was an odd, nimble man who built a cabin in the government’s forest without asking for permission and, after serving his punishment, lived in his remote cabin. Matti was also known for his long, bushy beard.

Matti of Songs was a wandering man whose real name was Matti Moilanen. He played the gramophone, imitated an assessor, and played army tricks from the Imperial days for a small payment.

> Tauriainen, King of Piispajärvi, told a story about Tuomas of Raiskio, who had been involved in killing eleven bears. Raiskio lies three quarters east of Keinokylä, in the heartland of Näljänkä.

Tuomas was a hunter, a little runt who dared to attack even a bear. One time, the old man of Raiskio went to track a bear with his son. All they had were two little guns and two spears.

The son’s spear was dull, because there had been no time to sharpen it as they were in a hurry to start tracking.

It is said that the old man of Raiskio used himself as bait by calling the bear to him. They met the bear and the men fired their guns, but the shots weren’t fatal and the bear got away. The son and the old man went after the bear, the son first and the old man behind him. The bear had jumped aside to wait for them and, as the old man appeared, the bear attacked him. The old man shot, but didn’t kill the bear. The son came and struck with

201. Raiskio Piispajärven kuningas Tauriainen kertoi tarinan Raiskion Tuomaksesta, joka oli ollut yhdentoista karhun tapossa. Raiskio on kolme neljännestä Keinokylästä itään käsin, Näljängän sydänmaalla. Tuomas oli metsämies, pikkuinen miehen kelleri, joka uskalsi käydä vaikka karhun kimppuun. Kerran Raiskion ukko lähti poikansa

290

291

Hukkajoki, N채lj채nk채 1938. Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

292

his spear, but the spear was dull and ineffective. The bear threw Tuomas onto the snow, bit him in the jaw and head and did away with him. His lower jaw and eye were severed entirely.

The son went to his aid. He started pushing the spear into the bear’s chest, but the bear just grabbed the spear and struck the son with its paw so that the buttons came off from his vest.

Then another man came from the side and shot the bear. This happened near a house named Lantto in Jumaliskylä where the old man and the bear where taken in a sleigh. Karhukunnas (Bear Knoll) is a high hill on a meadow. That’s where the bear was skinned and its meat cooked. The old man was still alive in the sleigh but eventually died.

203. Vaaranniva Pärsämön vanhukset Kiantajärvellä kuolivat 1915. Taloon jäi vain yksi kymmenen vanha lapsi. Toiset olivat sitä kadehtineet, että kun ei olisi tuota poikaa, niin heille jäisi perintö. He lähettivät pojan Pärsämöltä Vaarannivan Uusitaloon sukulaisiin. Poika meni hiihtämällä, ja kun hän saapui perille, hänet laitettiin peräkamariin ruokasille.

Hetken päästä hän asteli kamarista ja sanoi, ettei voi olla siellä, kun on niin paljon kaikenlaisia näkyjä. Poika oli tullut kovasti sairaaksi ja näyttänyt että se kuolee. Lehdonvaaralla asui Mari, tietäjänainen. Kun vaarannivalaiset huomasivat, että pojassa on jotain erikoista, ne hakivat Marin. Hän pesi vedellä ja vesi laitettiin pulloihin, ja sitä piti lähteä viemään Pärsämölle. Siellä isäntä oli hyppinyt tulisella hellalla avojaloin. Velhot olivat laittaneet pirut pojan perään Vaarannivalle, jossa ne pojan tavoittivat.335

202. Junnojärvi

>

Junnojärvestä kerrotaan, että Paltamon pappi on tullut sinne venäläisiä pakoon. Hän on ollut siellä seitsemän vuotta elättäen itsensä metsänviljalla ja kaloilla. Pappi asui synkässä metsäsaunassa ja palasi sitten takaisin Paltaniemelle.334

The old couple of Pärsämö in Kiantajärvi died in 1915. Only a ten-year-old boy was left in the house. Some were envious and thought that, without that boy, they would get an inheritance.

They sent the boy from Pärsämö to Uusitalo in Vaaranniva to visit his relatives. He went there on skis and, when he got there, he was put into the back chamber to eat.

After a moment, he stepped out of the chamber and said he couldn’t stay there because there were so many visions of all kinds. The boy had got very sick, and it looked like he was going to die. There was a magician, Mari, living in Lehdonvaara. When the people of Vaaranniva noticed there was something odd about the boy, they sent for Mari. She washed the boy with water and put the water in bottles which were then taken to Pärsämö. The master there had been jumping barefoot on a red-hot stove. The wizards had sent devils after the boy, and they caught him in Vaaranniva.

> A story about Junnojärvi says that the priest of Paltamo came there while fleeing from the Russians. He had spent seven years there living on game and fish. The priest lived in a dark forest shelter and then returned to Paltaniemi.

293

T he Russians killed cattle in the house and cooked and fried the meat. They wiped their bloody knives on the mistress’ bedclothes: “Ah, tomorrow we shall cut the meat of Mäkelä’s cows”. They tied the boy between themselves with a rope, but the boy said: “You won’t be cutting the meat of Mäkelä’s cows tomorrow if you keep me tied up”. And so the boy was released.

Night came and the Russians got tired. The boy took a sword and cut the Russians’ throats. When the master came home from Oulu, he found the house full of dead Russians. He carried the Russians’ bodies to the ponds by the lake. The ponds are still known as Venäläislampis (Russian Ponds).

204. Naamankajärvi Alanäljängän kylässä, Naamankajärven rannalla on entinen talonpaikka, Kiviniemi. Siihen taloon tuli isonvihan aikaan venäläisiä. Isäntä meni käymään Oulussa ja emäntä makasi lapsivuoteessa. Talossa oli kaksi poikaa. Vanhemman pojan venäläiset tappoivat heti ja hautasivat kinokseen leipälapiolla. Nuorempaa poikaa he eivät tappaneet, koska heillä oli aikomus lähteä seuraavana päivänä Puolangan puolella olevaan Suolijärven Mäkelään, ja poika aiottiin ottaa oppaaksi.

Venäläiset tappoivat talon karjaa ja keittivät ja paistoivat lihaa.

Emännän vuodevaatteisiin he pyyhkivät verisiä puukkojaan: ”A huomenna sitä Mäkelän lehmän lihaa leikataan.” Pojan he sitoivat köysiin keskelleen, mutta poika sanoi: ”Ette leikkaa huomenna Mäkelän lehmän lihaa, jos pidätte minua köysissä.” Ja niin päästettiin poika irti.

Tuli yö ja venäläiset uupuivat nukkumaan. Poika otti miekan ja viileskeli venäläisiltä kaulat poikki. Kun isäntä palasi Oulun matkaltaan, hän löysi talon täynnä kuolleita venäläisiä. Hän kantoi venäläisten ruumiit järven kohdalla oleviin lampiin. Lampia nimitetään vielä nytkin Venäläislammiksi.336

205. Parkkila Kerran Näljängänkylän Parkkilaan tuli vihovenäläisiä. Talon miehet pääsivät karkuun, mutta emäntä lapsineen ja piika hätäytyivät pirttiin. Piika oli pitänyt ovea kiinni niin kauan kun voimia riitti, mutta lopussa venäläisiä tuli niin paljon, että hän paiskautui porstuan loukkoon. Piika ja emäntä pääsivät juoksemaan riiheen. Piika piteli riihen ovea, ja emäntä työnsi lastaan riihen ikkunasta, ja lapsi rupesi itkemään.

Siihen joutuivat venäläisetkin. He kuulivat itkun ja tappoivat lapsen, ja pistivät emännän perssilmästä aidanseipääseen kiikkumaan. Piika oli päässyt karkuun. Sitten venäläiset olivat pitäneet kortteeria Parkkilassa, mässänneet ja hevosiakin pirtissä syöttäneet.

Toisesta talosta oli tullut Tolos-vainaa. Se oli koettanut olla mieliksi venäläisille, että saisi olla rauhassa. Jostain syystä venäläiset olivat kuitenkin suuttuneet ja lähteneet Tolosen taloon. Siellä oli isäntä nukkunut penkillä. Venäläiset olivat sanoneet: ”A nouse sie henkesi lähtöä kahtomaan.” Siihen Tolos-vainaa: ”Saanhan minä vielä kengät panna jalkaan.” Olivat luvanneet.

> In the village of Alanäljänkä, on the shore of Naamankajärvi, is the former site of a house named Kiviniemi. Russians came to that house during the Greater Wrath. The master had gone to visit Oulu and the mistress was lying in a childbed. The Russians killed the older son right away and buried him in the snow with a baker’s peel. They didn’t kill the younger son, because they intended to go to Mäkelä in Suolijärvi the next day and intended to take the boy as a guide.

294

Kun oli pannut yhden kengän, niin silloin se oli sivaltanut etummaiselta miekan ja alkanut huiskutella ympäri huonetta, että venäläiset olivat väistyneet. Sitten Tolos-vainaa lähti juoksemaan joelle. Kosken kohdalla oli portaat. Hän meni itse porrasta myöten toiselle puolelle ja odotti niin kauan, kunnes venäläiset tulivat. Kun he astuivat portaalle, hän keikautti portaat, ja venäläiset hukkuivat koskeen ja hän itse pääsi karkuun.337

206. Kössönniemi Pulikka eli Näljänkäjärven Kössönniemessä. Hän oli 1800-luvulla elänyt suomalainen sotilaskarkuri, oikealta nimeltään Matti Juhani Ollila. Mies söi kaikkia eläväisiä: ”Kaikki minä syön mikä siivellä lentämäs. Hiiren liha on ylen makea vaan kärpän liha on kitkerää.”338

> Russian raiders once came to Parkkila in Näljängänkylä. The men of the house got away, but the mistress and her baby and a maid fled to the main room. The maid had held the door shut as long as she could but, in the end, so many Russians came that she was thrown to the corner of the hall. The maid and the mistress managed to run into the barn. The maid held the barn door, the mistress pushed her baby out of the barn window, and the baby began to cry.

The Russians soon arrived. They heard the crying, killed the baby and hung the mistress on a fence post through her butthole.

The maid got away. The Russians then settled in Parkkila, ate, and even fed their horses inside the house.

The late Tolonen came from another house. He tried to please the Russians so that they’d leave him alone. But for some reason, the Russians got angry and went to the house of Tolonen, where the master was sleeping on a bench. The Russians said: “Get up and see the end of your life,” to which Tolonen replied: “May I put on my shoes first?”. They promised him he could.

After putting on one shoe, Tolonen swept the sword from the closest Russian’s hand and started waving it around, so that the Russians had to stand aside. Then Tolonen started running towards the river. There were stairs next to the rapids. He used the stairs to cross to the other side and then waited until the Russians came.

When they stepped on the stairs, he knocked them down: the Russians drowned in the rapids and Tolonen got away.

Näljänkäjärven Kössönniemessä asui samoihin aikoihin myös Antta, jota kutsuttiin maailman nopeimmaksi mieheksi. Myrskyn edellä Antta sanoi soutavalle vaimolleen: ”Tulehan pitämään perää.” Sateen reuna tavoitti heidät, ennen kuin Antta sai veneen kulkemaan. Vaimon päälle alkoi ropsia vettä ja Antta souti kuin vimmattu, sadekuuron edellä ja säilyi täysin kuivana.

Syksyllä Antta lähti poikiensa kanssa karsimaan rankoja Kössönniemeen, ja naapurusto alkoi ihmetellä outoa ulisevaa ääntä.

Muutama kylän mies lähti tarkastamaan tilannetta. Antta heilui kirveen kanssa koivikossa ja pojat keräsivät rankoja kasoihin. Antan työvauhti oli niin nopea, että huitova kirves synnytti ilmavirrassa ulinan, niin kuin tuuli saattaa synnyttää lautarakennuksen nurkissa.

Viitalaisilla ja Antalla oli niittypalstat Pikku-Näljängän rannalla.

Heinäaikana talojen väet kokoontuivat niitylle. Oli sadepäivä ja Antta oli varautunut siihen pullolla pontikkaa, samoin Viitalan renki. Miehet hivuttautuivat muista erilleen niemeen ja tekivät nuotion kuusen juureen. Jossain vaiheessa syttyi sanaharkkaa ja Antta löi renkiä. Renki sieppasi puukon ja Antta yritti paeta, mutta suunta osuikin kohti niemen kärkeä. Renki luuli jo saavansa Antan kiinni, mutta Anttapa kiristi vain kärjessä vauhtia, ja juoksi salmen yli lumpeen lehtiä myöten kaksitoista metriä.339

295

Pulikka lived in Kössönniemi in Näljänkäjärvi. He was a 19th century Finnish army deserter whose real name was Matti Juhani Ollila. He ate all kinds of living things: “I’ll eat anything that flies with wings. A mouse’s meat is very sweet, but the meat of an ermine is bitter.”

207. Vuorivaara Vuorivaarassa oli käärmeillä hyvä käräjäpaikka. Siellä ne pitivät käräjiään kevätkesästä kallion päällä. Suuri käärme oli yksinään ison louhen päällä, ja kiven lähistöllä ympärillä oli suurempi joukko muita, tavallisen kokoisia käärmeitä, päät pystyssä. Isolla käärmeellä oli edessään kivellä pienoinen sileä kivi, suunnilleen viklon munan kokoinen, mutta litteämpi. Se oli käärmeen käräjäkivi.

Sen jos sattui käräjäpaikalta löytämään, niin se oli onnen esine oikeutta käydessä. Kun piti sitä poskessa tai taskussa kihlakunnan käräjiä käydessä, piti puolensa.

Tiikkajan Jaakolla oli ennen apunaan musta, sileä ja hyvin pikkuinen litteä kivi, sormenpäätä leveämpi. Ja Ruhtinansalmen Esalan tietäjällä oli linnunmunan muotoinen, sileä ja mustapilkkuinen kivi, jonka hän oli saanut käärmeeltä, kun oli nakannut sille vastalahjana turkin.340

Around the same time in Kössönniemi in Näljänkäjärvi lived a man named Antta, who was called the fastest man in the world. When storm approached, Antta told his wife who was rowing: “Come and hold the rudder”. The edge of the rain caught them before Antta could move the boat. Water began to fall on the wife, and Antta rowed like a madman before the rain and stayed completely dry.

In the autumn, Antta and his sons went to Kössönniemi to prune trees, and the neighbourhood began to wonder about a strange, wailing sound. A few men from the village went to check things up. Antta was swinging his axe among the birches and the sons were gathering the trunks into piles. Antta worked so fast that his swinging axe caused the same kind of wailing sound the wind can make in the corners of a wooden building.

The people of Viitala and Antta had meadow patches on the shore of Pikku-Näljänkä. During haymaking season, the people from both houses gathered in the meadow. It was a rainy day and Antta had prepared for it with a bottle of moonshine, as had the farm hand of Viitala. The men snuck away from the others to a cape and built a fire at the foot of a fir. At some point, they got into an argument and Antta hit the farmhand. The farmhand grabbed a knife and Antta tried to run, but ran towards the tip of the cape. The farmhand thought he was going to catch Antta, but Antta just ran faster at the tip and ran twelve metres across the strait along lily pads.

> Snakes had a good spot for court sessions in Vuorivaara. There they held their sessions on top of a cliff from the early summer onwards. A great snake was alone on top of a big rock, and around the rock was a large group of other, normal-sized snakes with their heads high. The big snake had a small, smooth stone in front of it on the rock, about the size of a sandpiper’s egg, but flatter. It was the snake’s court stone.

If you happened to find it at the court site, it was a good luck charm in a trial. If you had it in your cheek or your pocket during a district court trial, you would prevail.

Jaakko of Tiikkaja used to have a black, smooth and very small flat stone, wider than the tip of a finger, to help him. And the magician of Esala in Ruhtinansalmi used to have an egg-shaped, smooth and black-spotted stone that he had received from a snake after giving it a fur coat as a reciprocal gift.

296

297

298

208. Tervajärvi

It is said that Russian raiders have been buried into the steep bank of Tervalampi. There’s a hole in the slope where bones of Russians have been found. People travelling in the dark were afraid the dead would climb out of it.

Tervavaaralla käärme vilisti kartanolla tulinen hiili hampaissaan taloon päin ja lähti nousemaan hirsinurkkaa pitkin. Käärme tapettiin korennolla, mutta silti keväällä talo paloi. Vanha taika on sellainen, että jos käärmeet rupeavat lujasti rientämään talon pihamailla ja rakennuksilla, niin tietäjä voi karkottaa ne pois.

Kun käärme tuli näkyviin, ne tappoivat sen, nylkivät nahan ja veivät sen kenenkään näkemättä ja tietämättä asuinrakennuksen autiona olevalle lakalle. Taika tepsi ja käärmeet katosivat.341

The nearby Kurikkaniitty is said to be haunted. A pauper from Pesiö got lost there. Many years ago, the men of Tervavaara were hunting grouse at mating-time, and at night they saw a white creature that blubbered and screamed.

209. Ravalinpuro

Tervalammen jyrkkään rantatörmään on kertoman mukaan haudattu vihovenäläisiä. Rinteessä on kuoppa, josta on löytynyt venäläisten luita. Pimeässä kulkiessa pelotti, jos ne sieltä kömpii.342

Ravalinpuron varressa on kummituskunnas. Kunnaassa kerrotaan kummittelevan, koska siinä on mies saanut surmansa puun kaaduttua hänen päälleen.344

Läheisellä Kurikkaniityllä kerrotaan kummittelevan. Sinne on eksynyt Pesiöltä kotoisin oleva huutolainen. Tervavaaran miehiä oli takavuosina metsonsoitimella, jolloin he olivat nähneet niityllä valkoisen olennon, joka oli röpeltänyt ja huutanut.343

> There is a ghost knoll by Ravalinpuro. It is said that the knoll is haunted because a man got killed there when a tree fell down on him.

> In Tervavaara, a snake wheezed outside the house with a burning ember between its teeth and began to climb up a corner of the timbers. The snake was killed with a cowlstaff but, in the spring, the house burned down anyway. The way old magic works is that if lots of snakes begin to show up at and around the buildings, a magician can scare them off. When a snake showed up, the magicians would kill it, skin it and take it unseen and unknown to anyone to the house’s abandoned loft. The magic worked and the snakes disappeared.

210. Alajärvi Vuonna 1935 Alajärven savotan tukkikämpällä oli yhtenä iltana viitisenkymmentä miestä. Kun he pelasivat korttia, polttelivat ja laulelivat, niin siihen tuli kummitus. Se tuli ensin pienenä, melkein tiaisen kokoisena, eikä siitä välitetty sen enempää. Se katosi ja tuli toisen kerran suurena, niin että kämpän kattoa pää hipoi. Kummituksella

299

oli pää kääreessä ja se puhui, että häntä lyötiin päähän. Sitten se räjäytti piisin kämpän loukosta ja kekäleet pölisivät ympäri seiniä.

Kämpän väki riensi ulos peloissaan. Kummitus oli jo tallin takana.

Tallirakennuksen harjan yli näkyi puoli miestä. Herrat työnjohtajat riensivät katsomaan ja ampuivat taskuaseellaan kummitusta, muttei se ollut millänsäkään.

Toisena iltana kummitus tuli työnjohtajan ja kassamiehen kamariin, vaikka ovet olivat lukossa ja avaimet pois suulta. Kummitus kysyi, saisiko hän lämmitellä. Työnjohtaja lupasi ja tarjosi vieraalle istuintakin. Kummitusmies ei joutanut istumaan. Työnjohtaja kyseli, onko kummitusmies kaukaa. ”En minä ole kaukaa, minä asun tässä aivan lähellä. Tuossa ne ovat akkunan alla minun luuni.” Ja kun se sai lämmitellä, niin se katosi, eikä näkynyt oven aukeamistakaan.

Kului monia vuorokausia, ja suuri kummitusmies tuli takaisin hiihtämällä. Sukset olivat noin kolmekymmentä jalkaa pitkät.

Kummitusmies astui sisälle niin raskaasti, että koko rustinki tärisi, ja kyseli, onko isäntä kotona. Kun hän pääsi isännän luo, pyysi hän velkasaataviaan sataatuhatta markkaa: ”Jos et maksa, niin vien mukanani.” Työnjohtaja maksoi viisi markkaa ja toivoi, ettei kummitus veisi mukanaan. Kummitus suostui, mutta ylpeästi lähti ja sanoi mennessään, että kyllä vielä lopputilissä maksat kaikki.345

Another night, the ghost came into the chamber of the foreman and the cashier, even though the doors were locked and the keys off the locks. The ghost asked if he could warm himself up. The foreman said he could and even offered the guest a seat. The ghost man had no time to sit down. The foreman asked if the ghost man came from afar. “I’m not from afar, I live quite near here. My bones lie right under that window.” And after warming up, the ghost left, and nobody even saw the door open.

Several days went by, and then the great ghost man came back on skis. The skis were about thirty feet long. The ghost man stepped inside so heavily that the whole building shook and asked if the master was at home. When he reached the master, he asked for the 100,000 markkas that he was owed. “If you don’t pay, I’ll take you with me.” The foreman paid five markkas and hoped the ghost wouldn’t take him. The ghost agreed, but left proudly and said that at the final settlement, everything would have to be paid in full.

>

Talon nimi on saanut alkunsa siitä, kun metsään tehtiin ensimmäinen asunto, aivan pieni savusauna. Siinä oli maalattia ja kivirauniouuni. Kun sitä lämmitettiin, oli sauna aivan maata myöten savua täynnä. Akka oli ryömyllään lattialla virkkonut: ”Täällä se oltava on.”346

211. Oltava

One night in 1935, there were fifty men in a cabin at the Alajärvi logging camp. As they were playing cards, smoking and singing, a ghost appeared. It was first small, about the size of a titmouse, and the men paid no attention to it. It disappeared and then reappeared so big its head nearly hit the ceiling. The ghost had a bandage around its head and said that it had been hit on the head. It then blew up the stove in the corner of the cabin, so that the embers flew all over the walls. The men ran out in fear. The ghost was already behind the stables. One half of a man could be seen above the rooftop of the stables. The foremen ran over to look and fired their handguns at the ghost, but it ignored them.

> The house got its name (Has-To-Be) when the first building, a very small smoke sauna, was built in the forest. It had an earthen floor and a stone ruin stove. When it was warmed up, the sauna was full of smoke all the way down to the ground. The mistress said while lying sprawled on the floor: “Täällä se oltava on” (“This is where one has to be”).

300

Muonitusta savottak채mp채ll채 Suomussalmella 1945.

A meal at a logging cabin in Suomussalmi in 1945.

Kuva, photo: Jorma Suomalainen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

301

There are small burial mounds in Kirkkosaari whose wooden crosses have rotted away. It is believed that children who died of starvation in the late 19th century have been buried under the mounds.

212. Pesiöjärven Kirkkosaari The Pesiöjärvi Church island

213. Pesiönkylä

Näljängän Matti Malinen ei saanut enää rauhaa pikku-ukoiltaan.

Niinpä Poppa-Matti ja Matti Naumanen lähtivät viemään Matti Malisen pikku-ukkoja kirkkomaahan. Matkalla oli puro ja silta, ja sillan yli niitä oli hyvin vaikea saada. Pikku-ukot kulkivat jäljessä kuin mehtikanat. Kun kuljettajat eräässä talossa lepäsivät, niin pirut olivat nousseet seinänrakoihin, ja niitä olivat raot täynnä.

Ne olivat valkeita mehtikanoja kaikki. Jyristen ne olivat menneet Pesiöjärven Kirkkosaareen. Sinne heitettiin myös Matti Malisen kirkkomultapussi, että pirut pysyvät sen ääressä, eivätkä enää tule entisen isäntänsä luo.347

Lassi Romppainen Pesiönkylästä oli köyhä suuren perheen isä.

Hän kierteli torpasta torppaan ja söi pettuleipää ja sai korkonimen aina kunkin asuinpaikan mukaan. Viimeiseksi korkonimeksi jäi Teeri-Lassi.

Kun hän aprikoi, kuinka saisi ostettua virsikirjan, niin siinä samassa koppelo lensi metsätiellä eteen. Lassi nappasi sitä kepillä ja hankki linturahalla virsikirjan.

Kerran kun Lassi ei saanut sielulleen tyydytystä oman seurakunnan papilta, niin päätti lähteä Ristijärven Lönnrotin luo. Kuljettuaan kunnaikossa maantietä pitkin Kiantajärven päästä, hän ajatteli pitkällä taipaleellaan, että jos olisi matkakaveri, olisi huvimpi.

Ei aikaakaan, kun takana häämötti joku tulija. Lassi hiljensi käyntiään, ja kun se pääsi rinnalle, se oli hirmuisen suuri mies, niin suuri, että polvet olivat hänen päänsä tasolla. Se oli itse piru, joka koetti estää Ristijärvelle menoa. Se kertoi Lassille, että tiedäthän, ettei asia siellä parane. Kun piru näki, ettei Lassi jätä matkaansa, poistui se tienpuoleen ja rupesi itkemään.

Lassi kävi Lönnrotin puheilla, mutta sieltä hänellä tuli kiire ja hän taittoi matkan kahdessa tunnissa kirkkoherra Calamniuksen luo. Perillä hän selitti Calamniukselle, ettei kirkkoherralla ollut tarpeeksi selvyyttä hänen synneistään, jotta hänet voitaisiin pelastaa.

Silloin rovasti työnsi Lassin ulos ja kävi nukkumaan pantuaan sitä ennen ovet tarkasti lukkoon. Lassi meni hetken kuluttua takaisin, ja ovet aukenivat itsestään. Rovasti ajoi Lassin taas ulos ja pani oven niin lujasti lukkoon, että seinät räiskivät.

Kirkkosaaressa on lyhyitä hautakumpuja, joiden puuristit ovat lahonneet. On arveltu, että kumpujen alle on haudattu 1800luvun lopussa nälkään kuolleita lapsia.348

> Matti Malinen of Näljänkä couldn’t get peace from his little men, so Matti the Magician and Matti Naumanen went to take Matti Malinen’s little men to the churchyard. There was a brook and a bridge on the way, and it was hard to get the little men across the bridge. The little men walked behind them like fowl. When the two men were resting at a house, the devils rose up from the cracks in the walls, and the cracks were full of them. They were all white as fowl. With a roar, they went to Kirkkosaari (Church Island) in Pesiöjärvi. Matti Malinen’s pouch of churchyard soil was also tossed there, so that the devils would stay next to it and wouldn’t return to their former master.

302

Lassi meni kolmannen kerran rovastin luo, ja silloin ukko oli jo Raamattua katselemassa. ”Mikä mies sinä olet, kun lukot eivät pidä.” Lassi ei sanonut tietävänsä mitään ja väitti, ettei ollut koskenutkaan oviin, ne olivat valmiiksi auki. Rovasti vakavoitui. Selvisi, että Lassi oli matkustanut Ristijärveltä tietämättään ilman ja vesien halki hengen vaikutuksesta. Lopulla oli toivotettu hyvää yötä. 349

Lassi Romppaisen poika oli kova kommunisti ja jääkäri, ja hän kertoi, että se on tuo köyhän miehen elämä kamalaa. Kun minä viime yönä kahteentoista asti suutaroisin ja sitten vaimon kanssa keturoisin, niin aurinko purnotti noustakseen.350

Lassi went to see Lönnrot, but had to leave in a hurry and travelled in two hours to see Vicar Calamnius. He explained to Calamnius that the vicar didn’t know enough about his sins to save him.

The vicar then pushed Lassi out of the door and went to bed after securely locking all the doors. After a moment, Lassi went back and the doors opened by themselves. The vicar drove Lassi out again and locked the door so tight that the walls crackled.

Lassi went to the vicar for a third time, and this time, the old man was studying his Bible. “What kind of man are you, that no door can hold back?” Lassi said he knew nothing and hadn’t even touched the doors: they were already open. The vicar got serious.

It turned out that Lassi had unknowingly travelled from Ristijärvi through air and water with the strength of the Holy Spirit. Finally, they wished each other good night.

Lassi Romppainen’s son was a hard-line communist and jäger, and he used to say that a poor man’s life is really terrible. “After I cobbled shoes until twelve last night and then rolled around with my wife, the sun was already rising.”

> Lassi Romppainen from Pesiönkylä was the poor father of a large family. He went from croft to croft, ate bark bread and received a nickname after whichever house he was staying at. His last nickname was Black Grouse Lassi.

As he was wondering how he could afford to buy a hymn book, a grouse hen flew in front of him on a forest road. Lassi hit it with a stick and used the money from the bird to buy a hymn book.

One time when Lassi couldn’t get peace for his soul from the local priest, he decided to go to Ristijärvi to see Lönnrot. While walking along the road amidst knolls from the end of Kiantajärvi, he thought during his long journey that it would be much more fun if he had a travelling companion.

Before long, he caught a glimpse of another traveller behind him. Lassi slowed down, and when the other traveller got next to him, it was a huge man, so huge that his knees were at the level of Lassi’s head. It was the Devil himself, who tried to prevent Lassi from going to Ristijärvi. It told Lassi that he should know things won’t be any better there. When the Devil saw that Lassi wouldn’t abandon his journey, it moved to the side of the road and began to weep.

214. Vasikka Pesiönkylän Vasikan kiertokoulussa alkoi Vasikan Jaakko Manninen, vanha isäntä, kertoa kummitusjuttuja. Piisissä paloivat tervaspuut, ja Jaakko kertoi olleensa nuorena miehenä helatorstaina soitimessa, ja kun hän sieltä palasi takaisin Vasikkaan, niin vajasta kuului vasaran kalke, niin kuin seppä olisi takonut. Jaakko kurkisti vajaan, niin siellä oli paha mies takomassa. Se oli selin oveen, mutta kun se yli olkansa katsasti, niin Jaakko vapisi monta päivää.351

303

Kinnu that a bear had killed the mare. Old Man Kinnu immediately asked: “You didn’t touch the carcass, did you?” He went to the carcass of his horse, bit three mouthfuls off it, put them on an alder plank and put an aspen leaf between each of them.

The bear then began to seek Old Man Saukko to eat him.

When Old Man Kinnu went to bed next to his wife in the evening, he bolted the door and told his wife: “We’re going to have guests tonight”. Around midnight, Old Man Saukko showed up behind the door and asked them to open the door. After he was let inside, Old Man Saukko was so humble that he licked Old Man Kinnu’s insteps. They made up and decided that no one would dwell on the past in that house.

During a school session at Vasikka in Pesiönkylä, Jaakko Manninen of Vasikka, the old master, started telling ghost stories. As wood burned in the stove, Jaakko said that as a young man, he had been hunting fowl at mating season on Ascension Day and, when he returned to Vasikka, he heard a clanking sound from the shed, as if a smith was at work there. Jaakko peeked into the shed, and there was an evil man smithing there. It had its back to the door, but when it looked over its shoulder, it made Jaakko shiver and shake for several days.

215. Losovaara

216. Pesiön retkeilypolku The Pesiö hiking path

Kinnu-ukko ja Saukko-ukko joivat viinaa Losovaarassa. Saukkoukko närkästyi Kinnu-ukon puheista ja uhosi: ”Sen sanon, että ennen pyhää tammasi kääntää kaviota.” Karhu söi pian tamman.

Veivät sanan Kinnu-ukolle, että karhu oli tappanut tamman.

Kinnu-ukko kysyi heti: ”Ettehän koskettaneet raatoa?” Se meni hevosraatonsa luo ja puraisi siitä kolme suupalaa ja pani ne leppälautaan ja joka väliin haavanlehden.

Karhu tuli sellaiseksi, että se tavoitteli Saukko-ukkoa syödäkseen. Illalla kun Kinnu-ukko oli mennyt muorinsa viereen nukkumaan, se oli säpinnyt oven ja sanonut muorilleen: ”Tänä yönä tulee vieraita.” Saukko-ukko oli tullut puolenyön aikaan oven taakse ja käskenyt avaamaan oven. Niin Saukko-ukko oli sisälle päästyään nöyrtynyt, että oli nuollut Kinnu-ukolta jalkapöydät. Oli päästy sovintoon ja päätetty, ettei tässä elossa enää menneitä muistella.352

Hiltu-Paavo Hiltuniemen torpasta oli kova kaskunkertoja.

Paavo viisasteli ison talon, Ahvelan kustannuksella. Kun variksia tuli keväällä, niin ne olivat Ahvelan pääskysiä. Paavo kertoi myös, että Ahvelassa on niin vanha kello, että heilurin varjo oli tehnyt uran seinähirteen.353

> Hiltu-Paavo from the croft of Hiltuniemi was a great teller of jokes. Paavo made fun of a big house, Ahvela. When crows came in the spring, he called them the swallows of Ahvela. Paavo also said there was a clock in Ahvela that was so old the shadow of its pendulum had made a groove in the wall timber.

> Old Man Kinnu and Old Man Saukko were drinking booze in Losovaara. Old Man Saukko got angry at something Old Man Kinnu said and boasted that before Sunday, old man Kinnu’s mare would be dead. A bear soon ate the mare. Word came to Old Man

304

Heikkisiä Pesiönkylän Losossa 1910. Members of the Heikkinen family in Loso in Pesiönkylä in 1910.

Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

305

306

217. Pesiön lintutorni The Pesiö bird tower

218. Pesiönlinnan kauppiaskoti The Pesiönlinna merchant’s home

Kun Pesiönkylässä oli kerran vanha emäntä sairastanut kuolintautiaan, niin taloon haettiin Loukon ukko, mahtava tietäjä.

Ukko mustutti rautakepin tulella ja sillä paineli kuolevaa ympäri ruumista ja hoki: ”Mistä on tauti tarttunut, tullut pahan panema.

Onko tullut kivirovasta, kalma, tauti tappavainen, jossa on käynyt käärme, mato piri luiristellut. Vain onko tullut vatukosta, jossa on korppi koinattuna, mulkutettu musta lintu?” Emäntä kuoli siitä huolimatta, ja tietäjä kuuluu myöhemmin hirttäytyneen.354

Vahron Jaakko (kuollut 1932) oli laukunkantaja. Hän tuli neljän poikansa kanssa Suomeen 1922, jonka jälkeen raja meni kiinni. Pojat jäivät Suomeen ja isä palasi Karjalaan. Venja Niemi, yksi pojista, jäi Suomussalmelle ja perusti 1943 kaupan Pesiönkylälle vaimonsa Mairen kanssa, joka oli aiemmin työskennellyt Kiannon luona.

Tavarankuljetus Pesiönkylän kauppaan oli raskasta, kaksi vesistön ylitystä ja kolme maamatkaa. Kerrankin Kianto lainasi Niemen Pekka-poroa ja kirjoitti: ”Pekka pötkähti kinokseen, kun näki ensimmäisen puhelinpylvään. Ryysyrannan rautatie sitä syvästi mietitytti.” Elettiin aikoja, jolloin sanottiin: ”Valoa kansalle ja rautatie Suomussalmelle”. Venja Niemi piti turjanlinnalaiset hengissä, kun Kiannolta meni maine. Kun talo oli palanut ja jäljellä oli vain pikku mökki, lähetti Kianto Niemelle kirjeen.

> When an old woman was once mortally ill in Pesiönkylä, a mighty magician, the old man of Loukko, was sent for. The old man blackened an iron bar with fire, pressed the dying body with it all over and kept saying: “Whence came the evil illness, whence came the vile vexation? Did it come from a rugged rock-pile, where the snake has slickly slithered, where the wicked wyrm has wriggled?

Or did it come from berry bushes, where the raven lies reposing, where the black bird’s bones are buried?” The woman died anyway, and the magician was said to have hanged himself later.

”Veli Venja, Pesiönlinnan ruhtinas. Piippu pertsana katkesi, taas sen varsi ratkesi, jonkas mulle annoit, joululahjana kannoit. Onko sulla samanlaista, varsiniekkaa lujanlaista, jolla kessua poltteleisin, sauhuja puhalteleisin, täällä sadunlinnassa, elon huoli rinnassa.

Jos on joku sikari, väkevä kuin pikari, terävä kuin tikari, sitä parempi asia, työnnä rasia, mutta tärkeämpi muuta piippuleukaa partasuuta oisi pontikka se pyhä, jos on sulla sitä yhä, ryysyrannan korven tippa, josta syntyy hieno hippa, sitä mitä sulta vuotan, joka pontikkahan luotan, juomaan jumalaiseen, julmaan suomalaiseen, jot ei latki kaikki lapset, eikä kaikki harmaahapset, eikä akat puoletkaan, kosk ei kestä suoletkahan, koska se on miesten juoma, eikä mikään tuulen tuoma. Lähetä siis sitä vielä, älä nautintoa kiellä.”

307

ja yhden pullon. Mari meni Petroskoihin toisen asteen kouluun.

Hän on myös hyväoppinen. No eipä muuta kuin olkaa tervehdityt ensiksi ja viimeksi, toivoo veljesi Jaakko”.355

arjalasta ei Venja uskaltanut puhua. Hän pelkäsi loppuun saakka, K että karjalaiset viedään takaisin Venäjälle. Venjalle jäi Karjalaan kaksi siskoa ja kaksi veljeä. He lähettivät kirjeitä Suomussalmelle.

Ne oli kirjoitettu kosmoskynällä, ja väliin oli kirjoitettu salamusteella. Jos teksti oli kirjoitettu maidolla, niin kirjepaperi kuumennettiin ja kirjaimet saatiin näkyviin. Salamusteella kirjoitettu kirje on vuodelta 1929.

> Jaakko of Vahro (d. 1932) was a travelling salesman. He and his four sons came to Finland in 1922, right before the border was closed. The sons stayed in Finland, while the father returned to Karelia. One of the sons, Venja Niemi, stayed in Suomussalmi and in 1943 founded a store in Pesiönkylä with his wife Maire who had earlier worked at Kianto’s house.

Transporting goods to the Pesiönkylä store was rough, and involved crossing two stretches of water and three journeys by land. One time, Kianto borrowed Niemi’s reindeer Pekka and wrote: “Pekka fell in the snow when it saw the first telephone pole. The Ryysyranta railroad confused it much.” In those days, people used to say: “Light for the people and a railroad for Suomussalmi”. Venja Niemi kept the people of Turjanlinna alive after Kianto lost his reputation. After his house had burned down and there was only a little cabin left, Kianto sent Niemi a letter.

” Minä en voi tulla tällä kertaa, sillä on liian tiukka aika. Olin juuri lähdössä 28. päivä, mutta sain kuulla että ryssiä on saapunut tähänkin kylään. Kuusi miestä, ja vahtivat niin riivatusti. Samoja kuuluvat olevan metsät täynnä. En tiedä ovatko minusta mitään haistaneet vai muutako lie. Uhtualla kävin 15. päivä elokuuta.

Sieltä oli karannut kahdeksantoista uskon vankia, mutta täällä pitäisi olla joku muu etsittävä muka. Otan selvää jos ei minua vaanita, tulen sitten kun rauhoittuu. On kyllä muutakin uutta, mutta en kerkiä kirjoittaa, kun moottori pian matkaa. En tiedä pääsenkö tulemaan ennen kuin käyn Uhtualla syynissä 12. päivä, mutta käyn minä jos ei häiritä tällä kertaa. Nyt piilotan kaikki sieltä tulleet tavarat, että eivät niitä saa jos tulee syyni.”

Virallisesti kirjeessä lukee:

“Brother Venja, Lord of Pesiönlinna. I snapped off the stem of the pipe that you gave me for Christmas. Would you have a similar, sturdy pipe for me to puff some smoke from to while away my worries here in my fairytale castle? If you have some cigars, that would be even better, but more important than a pipe, if you have any, would be moonshine, that elixir of the wildwood – that drink of the gods, brutally Finnish, that is not for the children, all greyhairs or women, whose stomachs can’t handle the drink of men. Please send me some more; please don’t deny me the pleasure.”

” Veljeni Venja, lausumme monet tuhannet terveiset puolestamme teille kaikille yhteisesti. Samalla mainitsen vointimme puolesta, että voineet olemme vallan hyvin, jota samaa toivomme teidänkin saavan. Miksi et kirjoita? Olemme odottaneet kirjettä ja valokuvia, mutta emme ole saaneet. Heinän teko meillä loppui ja nyt leikkaamme viljoja. Vuosi näyttää tulevan tavallisen hyvä. Nyt on juuri Kahrotsan praasniekka, niin rupesin kirjoittamaan, kun saan niin pian menemään eteenpäin. Postinkuljettajan moottori käy kaksi kertaa viikossa Pirttilahden rantaan, ottaa postin sekä jättää. Se vasta järjestyy. Ei ole käynyt kuin muutamia kertoja. Olisi se hauskaa, jos sinä pääsisit atimoihin meille. Niin kyllä minä siksi aikaa hommaisin laulattajan, että saisimme laulaa yhdessä. Santerilta sain kirjeen. Hän laittoi minulle paketin, joka sisälsi yhden litran

Venja dared not talk about Karelia. He feared until the very end that Karelians would be taken back to Russia. Venja left two sisters and two brothers in Karelia. They sent letters to Suomussalmi.

They had been written with a copying pencil, with another text

308

written between the lines in disappearing ink. If the text was written in milk, the paper was heated up and the letters were revealed. This letter written in disappearing ink is from 1929.

219. Markonsuo

“I can’t come to visit this time, as the times are too tense. I was about to leave on the 28th, but I heard that Russians have come to this village, too. There are six men, and they’re guarding us so damn closely. The forests are said to be full of them as well.

I don’t know if they smelled something about me, or if they’re here for some other reason. I visited Uhtua on the 15th of August.

Twelve religious prisoners had escaped from there, but there’s supposed to be some other wanted person here. I’ll find out if I’m being stalked and, if not, I’ll come over when things cool down. There is some other news as well, but I have no time to write as the boat is about to leave. I don’t know if I’ll be able to come before I go to Uhtua for an inspection on the 12th, but I will come if they don’t bother me this time. Now I’ll hide all the things I got from there, so they can’t find them if there’s an inspection.”

Markonsuolla oli rinnalla hiihtäjä. Se ilmestyi täysikuun aikaan rinnalle ja katsoi hiihtäjää silmiin. Emäntä on tapettu suonlaitaan, ja se kummitteli.356

> There was a skier at Markonsuo. He would turn up next to you at full moon and look a skier in the eye. A woman had been killed at the edge of the swamp, and she haunted it.

220. Laajajärvi

Officially, the letter reads: “My brother Venja, we all give a thousand greetings to all of you together. I will also mention that we have been quite well, and hope that you have been the same. Why don’t you write? We’ve been waiting for a letter and photographs, but have received none. We’ve just finished making hay and are now harvesting the crops. The harvest seems to be as good as usual. It is now the Feast Day of Kahrotsa, so I started writing since I can get the letter sent so soon. The postman’s boat comes to the shore of Pirttilahti twice a week to drop and pick up mail. This is a recent development. He has only visited a few times so far. It would be great if you could come over for a visit. I would get some musician for the occasion, so we could sing together. I received a letter from Santeri. He sent me a package that contained one litre and one bottle. Mari went to Petroskoi for secondary school. She is also well-learned. That’s all, greetings to you first and last. Your brother Jaakko.”

Laajajärvi oli ennen varsinaista asutusta kalarikas. Sinne oli tullut eräs kalastaja Oulun läheltä Kellonkylästä, ja kun se sai venelastin kaloja, se lähti laskemaan jokea alas. Vene kaatui ensimmäisessä koskessa ja kalastaja hukkui. Siitä koski sai nimen Kellokoski.357

> Before actual inhabitation, Laajajärvi had lots of fish. A fisherman came there from Kellonkylä near Oulu, and after catching a boatload of fish, he started sailing down the river. The boat tipped over in the first rapids, and the fisherman drowned. That’s how the rapids got the name Kellokoski.

309

Poron kuohitseminen puremalla Pesiönkylällä Poropellolla noin 1915. Keskellä Heikki Hiltunen ”Kiuas-Heikki”.

Castrating a reindeer by biting at Poropelto in Pesionkylä ca. 1915. In the centre, Heikki Hiltunen a.k.a. ”Stove Heikki”.

Kuva, photo: Matti Hiltunen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

310

221. Laaja Unkuttajanveräjä on vanha veräjä Laajalla. Kerrotaan että talossa oli emäntä, joka kantoi helmassa kiviä, joista teki kiviaitaa.

Veräjästä oli tullut pikku-ukkoja, ja ne unkuttivat ”unk unk”.

Kerrotaan myös, että emäntä meni pyhäpäivänä marjaan ja silloin pienet unkuttajat tulivat häntä vastaan veräjässä. Kun kuljettiin Kiuasahosta Kalliolahden polkua pitkin, kerrottiin tarinaa.

Kun maantie tuli, niin ei Unkuttajanveräjän kautta enää kuljettu.358 Laajalla on paikka nimeltä Pellonpää. Siinä on ollut kylän peltojen reuna ja tie Kivelää kohti. Oli huhtikuun loppu, hankiaamu ja vaaralle tuli venäläisiä. Väki oli paennut. Isäntä jäi miettimään, että mitenköhän pitkäksi aikaa hän joutuu lähtemään, että jäävätkö kylvöt tekemättä. Se meni aittaan ja otti selkäänsä jyväsäkin, aina yhden kerrallaan, ja hiihti peltoja edestakaisin. Pellot ovat Yläkuoppaharju ja Alakuoppaharju. Venäläiset tulivat ratsuineen, mutta eivät päässeet etenemään hangessa. Isäntä vain hiihti edestakaisin ja teki kylvöä hangen päälle. Venäläisten mukana oli joku karjalainen, joka huusi: ”Elä petvaa, elä petvaa.”359 Hiisi-Heikkinen Hiidenvaaran ympäristöstä Pesiönkylästä oli myynyt karhunkierroksen Suomussalmen nimismiehelle, 1900luvun alussa. Nimismies oli ollut innoissaan ja maksanut kun pääsi karhujahtiin. Hän oli seurueineen mennyt Hiidenvaaraan. Mutta eihän mitään karhunpesää ollutkaan. Hiisi-Heikkinen vain hiihdätti pitkin korpia ja iltapäivällä katosi. Nimismies tuli illalla Laajalle, ja kyläläiset kyselivät, missä se karhu on. Nimismies oli ottanut piipun rassin ja sanonut, että jos minä saisin sen kiinni, niin tällä minä rupeaisin kaivelemaan.360

Matti Hiltunen ja saaliiksi saatu kettu Suomussalmella 1910-luvulla.

Matti Hiltunen and a fox he caught in Suomussalmi in the 1910s.

Kuva, photo: Ville Hiltunen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

1800-luvun nälkävuosien aikaan Laajan kylällä oli yksi talo, jonka asukkaat elivät yhteistaloudessa. Talossa asui yli kolmekymmentä ihmistä. Kun kevättalvella tuli ruoasta pula, niin oli nauriskeittoa

311

keitetty. Jauhotkin olivat vähissä. Miehet olivat sitten yrittäneet metsästää, ja joku oli onnistunut ampumaan oravan. Siitä keitettiin kolmellekymmenelle ihmiselle keitto. Naurissiivuja pantiin sekaan ja isolla padalla keitettiin. Ne söivät yhtä oravaa ja syödessä puhuivat, että kyllä se oravasta keitto tulee ja makua.

Eivät kukaan ajatelleetkaan, että juuri heidän lautaselleen sattuisi lihanpalasta. Kun pata oli kaavittu tyhjäksi ja emäntä mennyt hellan ääreen, niin hän huomasi oravan edelleen päreen päällä. Niin he saivat seuraavanakin päivänä oravasta keiton.361

Goblin Heikkinen from the Hiidenvaara region in Pesiönkylä had sold a bear hunting trip to the sheriff of Suomussalmi in the early 20th century. The sheriff was excited to participate in a bear hunt. He went to Hiidenvaara with his entourage. But there was no bear’s den. Goblin Heikkinen just made them ski around the wildwoods and disappeared in the afternoon. In the evening, the sheriff came to Laaja, and people asked where the bear was. The sheriff took out a pipe cleaner and said that if he caught the bear, this is what he would poke it with.

Laajan talon läheisyydessä on pieni aho, jota kutsuttiin Hukkakummuksi, kun siinä on ennen halmetta ruukattu, ja siemen on mennyt hukkaan. Aho ei ole kasvanut mitään.362

During the 19th century hunger years, there was a house in Laaja where people lived in a communal household. There were more than thirty people living in the house. When food got scarce in the late winter, people cooked turnip soup. Flour was scarce, too.

The men then tried to hunt, and someone managed to shoot a squirrel. They made a soup out of it for thirty people. They added in some turnip slices and cooked it in a big cauldron. They ate one squirrel, and while eating, they said a squirrel makes a tasty soup. Nobody thought a piece of meat would end up on their plate. After the cauldron had been scooped clean and the mistress went to the stove, she discovered that the squirrel was still up there on a shingle. And so they got another soup from that squirrel the following day.

> Unkuttajanveräjä is an old gate in Laaja. It is said that there was a mistress in the house who carried stones in the hem of her skirt for making a stone fence. Little men came through the gate and went “unk unk”. It is also said that the mistress went to pick berries on Sunday, and met the little unkers at the gate. People told the story while travelling from Kiuasaho along the Kalliolahti path. After the highway was built, people no longer walked through Unkuttajanveräjä.

There is a little clearing near the house of Laaja that was called Hukkakumpu (Lost Mound), because people once planted a field there and the seeds were lost. Nothing has grown in that clearing.

There is a place in Laaja called Pellonpää (Field’s End). In that place used to be the edge of the fields and a road to Kivelä. It was late April, a freezing morning, and Russians came to the hill. The people there had fled. The master was wondering how long he would have to be away and would he miss the planting. He went into the storehouse, picked up a grain sack on his back, one at a time, and skied back and forth across the fields. The fields were called Yläkuoppaharju and Alakuoppaharju. The Russians came with their horses, but were unable to move in the snow.

The master kept skiing back and forth and planted the grain on the snow. There was a Karelian among the Russians who shouted: “Don’t plough, don’t plough”.

312

222. Autioniemi Autioniemi on Laajanjärvessä. Kerrotaan että Vainikainen Kellon pitäjästä kulkiessaan asettui Autioniemeen asumaan.

Autioniemen rannassa on vieläkin Vainikaisen valkama. Vainikaisen kerrotaan kätkeneen Autioniemeen aarteen, jota ei ole löydetty, koska kukaan ei ole pystynyt täyttämään uhria, jonka kätkijä oli asettanut.

Kerran Laajan vanha Jaakko näki unessa miehen, joka pyysi häntä mukaansa ja lupasi näyttää Autioniemen aarteen kätköpaikan. Jaakko kävi lähtiessä antamassa vanhalle ruunalle heiniä, ja kun hän tuli tallista, opas oli kadonnut. Kettuna ja koppelona se hyppeli jo kaukana.363

> Autioniemi is in Laajanjärvi. It is said that Vainikainen from the parish of Kello settled in Autioniemi on his travels. Vainikainen’s dock is still there on the shore of Autioniemi. Vainikainen is said to have hidden a treasure in Autioniemi, which hasn’t been found because nobody has been able to fulfill the required sacrifice.

One time, old Jaakko of Laaja saw a man in a dream who asked Jaakko to come with him and promised to show him where the treasure of Autioniemi was hidden. Before leaving, Jaakko went to give some hay to his old gelding, and when he came out of the stables, his guide had disappeared. It was hopping away in the distance in the form of a fox and a grouse hen.

Jaakko Hiltunen ja renki niittämässä Pesiönkylällä Laajan talossa noin 1913.

Jaakko Hiltunen and a farmhand reaping at the house of Laaja in Pesiönkylä ca. 1913.

Kuva, photo: Matti Hiltunen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

313

314

315

Puolanka Puolanka on Lapin kieltä ja tarkoittaa palopaikkaa. Puolangan sanotaan olevan niin pohjoisessa, että siellä korvikkeetkin keitetään revontulilla.364 In the language of Lapland, Puolanka means burning place. It is said that Puolanka is so far up north that people even cook their coffee substitute on the northern lights.

223. Kirkkosaari, Church island H. W. Claudelin sattui kerran sydänmaalla erään torpan huutokauppaan, jossa myytiin irtaimiston joukossa vuodevaatteita.

Silloin pari vanhaa emäntää mietti, että uskaltaakohan vaatteita lainkaan ostaa, kun ei ole tietoa, onko niissä kalma. Vaatteet menivät kaupaksi, mutta ei niin hyvästä hinnasta kuin muu irtaimisto.

Kerrottiin myös, että jos kuolee metsään, ei kuolinpaikalle enää koskaan kasva mitään. Toisten luulojen mukaan oli asia aivan päinvastainen. Kuolinpaikalle kasvaa rehevä nurmipensas. Tämä tarkoittaa sellaisia tapauksia, joissa ruumis on hetimmiten löydetty, eikä se ole päässyt paikan päällä mätänemään.366

Lylykylän saarihautausmaa on siunattu käyttöön 1771. Siunaustilaisuudessa piika Moilanen aprikoi, että kukahan tänne mahdetaan ensimmäisenä haudata. Muutaman viikon päästä hän itse oli ensimmäinen. Kuolinaika on hakattu petäjän kylkeen.365 Vanhat uskoivat, että kalma tarttuu kuolinvaatteista terveisiin eläviin ihmisiin. Kuolipa mihin tautiin hyvänsä, vaikkapa sydäntautiin, niin silloinkin uskottiin kalman vihojen tarttuvan, jos makasi vainajan vuoteella.

Kuolinryökköjen peseminen ja keittäminen eivät riittäneet, sillä kalma istui tiukassa. Jos joku pääsi huomaamatta kuolemaan vuoteeseensa, hänen makuuvaatteensa poltettiin. Monesti kuolevan vanhuksen ei annettu kuolla rauhassa, koska sänky pilaantuisi, vaan hänet nostettiin lattialle, vieläpä joskus kylmään eteiseen viimeisiä hetkiä viettämään, ja häneltä riistettiin kunnon vaatteetkin pois kalman pelossa.

Puolangalla kerrotaan tarinaa ukosta, joka oli monta vuorokautta hautaamisensa jälkeen seisoa kojottanut kotinsa porstuan pihtipielessä. Kotiväki oli karjunut: ”Johan sinut on viety, mitä sinä siihen tulet?”367

316

317

The Lylykylä cemetery was consecrated in 1771. At the consecration, the maid Moilanen wondered who would be the first one to get buried there. A few weeks later, she herself became the first one. Her date of death is carved on the trunk of a pine tree.

224. Pellonpää

People used to believe that death will spread from a dead person’s clothes to the living. No matter what disease one had died of, even heart disease, the wrath of death was believed to spread to you if you lay on the deceased person’s bed.

Washing and boiling the clothes of the dead wasn’t enough, for lingering death wasn’t easily removed. If someone died in their bed unnoticed, their bedclothes were burned. Often an old dying person wasn’t even allowed to die in peace, because that would ruin the bed, and the person was lifted onto the floor, sometimes even the cold front hall, to spend their last moments, and were even robbed of decent clothes out of fear of spreading death.

H. W. Claudelin once came upon the auction of a croft in the heartlands, where the personal property being sold included bedclothes. A couple of old women were wondering would they dare to buy any of the bedclothes, since they couldn’t know if there was lingering death in them. They eventually got sold, but at a lower price than the rest of the property.

It was also said that if you die in the forest, nothing will ever grow on the dying spot. Others believed in the opposite – that a thick bush would grow there. This refers to cases where the body had been found right away and hadn’t had time to decompose on the spot.

Oskari Oikarinen Pellonpäästä kertoili usein sota-aikaisia juttujaan. Hän oli nimittäin sotaan lähtiessään kuullut enteitä. Ääni oli häntä neuvonut: ”Kun teet, mitä käsketään, mutta et mitään vapaaehtoisesti, ei käy kuinkaan.” Kerran joukkueen johtaja oli eturintamalla ilmoittanut mahdollisuudesta lähteä rintamalinjojen taakse kotirintamalle hommiin. Oskari oli jo matkalla ilmoittautumaan, mutta silloin hänen mieleensä jysähti, että hän oli menossa vapaaehtoisesti ja kääntyikin takaisin. Ja sodassa vain muutama kivi pyörähti ranteen yli.368 Enneunien näkijöitä oli ennen paljon. Vanhat tiesivät, milloin suruuutisia tuodaan. ”Kellot kuuluvat”, sanoi Lylykylän muori. Hän tiesi kyläkulmankin, jossa seuraavaksi joku kuolee. Ennen hän oli tiennyt senkin, kuka kuolee, mutta kun hän oli tullut sen kerran kertoneeksi jollekin, niin hänen näkynsä menivät epätarkoiksi.369

> Oskari Oikarinen from Pellonpää often told stories about the wartime. As he was leaving for the war, he had heard omens.

A voice had told him: “Provided you do what you’re told, but do nothing voluntarily, you’ll be fine”. One time, the platoon commander at the front lines told him about an opportunity to get to work on the home front. Oskari was on his way to sign up, but then it occurred to him that he was going voluntarily, and he turned back. During the war, only a couple of stones rolled over his wrist.

There are stories in Puolanka of a man who stood in the doorway of the front hall of his own house several days after his funeral. His family screamed: “You’ve already been taken, what are you doing there?”

318

There used to be many people who saw premonitions in dreams.

The old people knew when sad news would be brought in. “The bells are ringing,” said the old lady of Lylykylä. She even knew the part of the village where someone would die next. She even used to know who would die but, when she once told that to someone, her visions became unclear.

Lylykylä is said to have received its name when a big ski (“lyly”) with seven toe holes was found on an island in the lake. Seven men had skied with it and, on the other foot, each man had had a shorter ski, a “sivakka”, which they used to kick themselves forward.

The name Lylyjärvi has been known for at least 400 years, for the tax record of 1605 mentions the village of Lylykylä with seven peasants living in it. Hiltula is one of the oldest houses on the northern side of Lylykylä on the bank of Lylyjoki.

225. Lylykylä

Before the village of Puolanka existed, timbers were brought to Pellisenniemi in Lylykylä for the construction of a church, and some of them were even put together. For some reason, the construction was halted, and the church was built where the village is currently located.

Lylyjärven kerrotaan saaneen nimensä siitä, että järvessä olevasta saaresta on löytynyt iso suksi eli lyly, jossa on seitsemän varpaallisreikää. Seitsemän miestä oli lylyllä hiihtänyt, ja joka miehellä on ollut toisessa jalassa pieni suksi, sivakka, jolla potkaistiin eteenpäin.

In the old days, iron ingots were transported from Kurimo through Lylykylä to the Puolanka church. They were carried along reindeer tracks, swamps and the edges of lakes, and on the ice during the winter. It was the only route there was. Sometimes the terrain was so rough that a reindeer couldn’t pull the load and the load had to be lightened. That was why some of the ingots were dropped along the way. People would eat and spend the night at Hiltulanniemi.

The old shingle-roofed Hiltula burned down ages ago.

Lylyjärven nimi esiintyy ainakin neljäsataa vuotta sitten, sillä vuoden 1605 veroluetteloon on merkitty Lylyjärven kylä ja siihen seitsemän talonpoikaa. Hiltula on Puolangan vanhimpia taloja Lylykylän pohjoisosassa Lylyjoen rannalla.

Ennen kuin oli Puolangan kirkonkylää, tuotiin Lylykylän Pellisenniemeen hirret kirkon rakentamista varten, ja jonkin verran hirsiä kasattiinkin. Jostain syystä rakentaminen keskeytyi, ja kirkko rakennettiin sinne, missä nykyinen kirkonkylä on.

Vanhaan aikaan Kurimosta kuljetettiin rautaharkkoja Lylykylän kautta Puolangan kirkolle. Kuljettiin pororaitoja pitkin, soita ja järvien reunoja myöten ja talvella jäitä pitkin. Se oli ainoa liikenneyhteys. Välillä kulku oli niin huono, ettei poro jaksanut vetää kuormaa, ja sitä piti keventää. Siksi harkkoja on jäänyt matkan varrelle.

Hiltulanniemessä yövyttiin ja syötiin. Vanha pärekattoinen Hiltula on palanut aikapäiviä sitten.370

319

226. Lylyjärvi

227. Hiltula

Seipelän Seppäsen Mari souti vanhaa poppamuoria Lylyjärven yli.

Muori oli läpikulkumatkalla suuntanaan Hyrynsalmi. Mari ihmetteli ääneen soutaessaan, miksi vene kulkee niin syvässä, tuntui että se uppoaa, se painui vain ja oli raskas. Ihan kuin vene olisi täynnä väkeä. Poppamuori ei kummastellut lainkaan, sillä hänellä oli mukanaan seitsemät kirkonmullat. Kun muori nousi kyydistä, niin paluumatkalla vene lipui pinnassa.371

Tietäjäukko Topia Juntunen oli 1800-luvun lopussa Lylykylän Hiltulan tietäjän opissa. Hiltulan velho oli silloin jo vanha, Topia vasta poikanen. He ajoivat yöllä kirkkomaalle ja kiersivät ruumiin sääriluun kanssa kirkon kolmesti, vihelsivät sääriluun läpi kolmesti avaimen reikään ja kopauttivat ovea, niin kirkon ovet aukesivat.

Hiltulan tietäjä varoitti, että jalkojen pitää joutua riskisti yli kynnyksen, koska ovi menee äkäisesti kiinni. Ja se tulikin ramakasti, että hyppäämällä piti mennä yli kynnyksen. Sitten Topia ja Hiltulan tietäjä menivät kirkkomaalle ja ottivat ruumiilta paidan. Sitä olisi pitänyt jaksaa pitää kolme vuorokautta, mutta se kutisi niin kovasti, ettei Topia pitänyt paitaa kuin kaksi vuorokautta. Oppi jäi siis pikkuisen vaille. Kirkonväen Topia kertoi olleen käsipuolia, jalkapuolia ja silmäpuolia. Kolmikyynäräisiä vöikyröitä olivat isoimmat. Kukaan ei ollut terve.373

Matti Keränen Lylykylästä oli velho. Hän saattoi nakata käärmeen nahkan kalamiehen verkkoihin. Ennen olivat pahan voimat käytössä. Matin kartanon ylikin oli vedetty lankoja, joista riippui paperia ja vaikka mitä.372

> Mari Seppänen of Seipelä was rowing an old witch across Lylyjärvi.

The witch was passing through on her way to Hyrynsalmi. As she was rowing, Mari wondered why the boat was swimming so deep it felt like it was going to sink; it just went deeper and deeper and was heavy, as if it was full of people. The witch wasn’t surprised at all, because she was carrying seven pouches of churchyard soil with her. After the witch got off the boat, the boat floated lightly on the surface on the way back.

Hiltulassa oli sairas mummu. Kun Hiltulan ukki kulki poikansa kanssa korkealla portaalla takasuolla kärryuria pitkin, niin yhtäkkiä ukki kysyi pojalta, näkikö hän mummun menevän kuoppaan suopellolla. Ukki ehti jo huutaa: ”Tule pois!” Kun he palasivat Hiltulaan, oli mummu juuri kuollut.374

> The magician Topia Juntunen was in Hiltula in Lylykylä near the end of the 19th century as a magician’s apprentice. The wizard of Hiltula was an old man then whereas Topia was just a boy.

They rode to the cemetery at night and circled around the church three times with a dead body’s shinbone, whistled into the keyhole three times through the shinbone, knocked on the door, and the church doors opened. The wizard of Hiltula warned that one must get over the threshold quickly, because the door would slam shut fast. And it shut so fast that they had to jump across

Matti Keränen from Lylykylä was a wizard. He would toss a snakeskin into a fisherman’s net. Evil powers used to be at work in the old days. Matti even had threads strung through his yard with paper and all sorts of things hanging from them.

320

Perhekuva Lylykylästä. Emäntä Miina Oikarinen sylissään Eino. Vasemmalla Iida, Jaakko, Mari sekä kotiapulainen Anna-Reeta Lauronen.

A family portrait from Lylykylä. Mistress Miina Oikarinen holding Eino. On the left, Iida, Jaakko, Mari, and housekeeper Anna-Reeta Lauronen.

Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

321

Kerran Seipi-ukko sai ison hauen Seipijärvestä. Se ei meinannut pysyä veneessä, vaikka ukko oli itse painona. Vanhat pitivät liian isoa kalaa huonona merkkinä.376

the threshold. Topia and the wizard of Hiltula then went to the churchyard and took a shirt off a body. Topia was supposed to wear it for three days, but it made him itch so badly that he only wore it for two days, so he never quite finished his studies. Topia said that the church folk were missing an arm, a leg or an eye. The biggest ones were three cubits tall. None of them was healthy.

> The Paasikoski watermill in Lylykylä was built in 1881. Grinding was men’s work. They spent time at the mill by a fire at a lean-to and, on dark autumn nights, a storm lantern was their only source of light. Sometimes even the mill spirit would show up, and in Puolanka it was called Sheath Eyes. The miller would bring with him a bird’s wing with which the stone benches were wiped after the grinding.

There was a sick old woman in Hiltula. When the grandpa of Hiltula was walking with his son along a cart track on a high step in the swamp, he suddenly asked the son if he’d seen the old woman go into a pit in the swamp field. The grandpa shouted: “Come out!” When they got back to Hiltula, the old woman had just died.

Old Man Seipi lived near the mill in Seipelä in Seipivaara. This was over two hundred years ago. He was a brave and stout man who wasn’t afraid of anything. When a bear came to disturb his cattle, the old man grabbed a bear spear. Branches swung as he charged against the bear. When someone doubted whether he would have the courage to strike, he snapped: “I’ll skewer it like a herring”. He put a bear cub into his backpack, but when the sow came to his gate, Old Man Seipi had to drop his pack.

When Old Man Seipi’s child died and wouldn’t fit inside the coffin, Old Man Seipi was said to have cut off the hands of the deceased to make it fit.

228. Paasikosken hierinmylly The Paasikoski watermill Paasikosken hierinmylly Lylykylässä on rakennettu 1881. Jauhatus oli miesten työtä. Aikaa myllyllä vietettiin havulaavulla nuotion ääressä, ja pimeinä syysöinä valonlähteenä oli vain myrskylyhty.

Joskus saattoi myllynhaltijakin näyttäytyä, ja Puolangalla sitä sanottiin tuppisilmäksi. Mylläri toi mukanaan linnunsiiven, jolla jauhatuksen lopuksi pyyhittiin kivilauteet.375

One time, Old Man Seipi caught a big pike from Seipijärvi. He was barely able to hold it inside the boat, even though the old man himself was in it as a weight. People used to say that a too big fish was a bad omen.

Seipi-ukko asui myllyn lähellä Seipivaaran Seipelässä. Ukon elämästä on jo toistasataa vuotta. Hän oli rohkea ja vankka mies, joka ei pelännyt mitään. Kun karhu tuli karjaa hajottamaan, kaappasi ukko karhukeihään. Oksat heiluivat, kun hän painui karhun kimppuun. Kun joku epäili, uskalsiko ukko pistää, niin ukko äkäisi: ”Niin kuin silahkan.” Karhunpennun hän otti konttiinsa, mutta kun emä tuli veräjälle, niin Seipi-ukko joutui nakkaamaan konttinsa.

Kun Seipi-ukon lapsi kuoli eikä mahtunut arkkuun, kerrotaan Seipi-ukon katkaisseen kirveellä vainajan kädet niin että mahtui.

322

229. Veriniemi

Verimännikkö (Blood Pines) is also called Venäläismännikkö (Russian Pines). A group of Russians died of starvation in these pines during the Greater Wrath, and the place is haunted.

Isonvihan aikaan venäläiset polttivat ja ryöstivät Lylykylän Hiltulan ja Kinkelin. Vihollisten tullessa talojen väki oli niityllä, ja toisen talon emäntä yksin kotosalla. Viholliset pakottivat hänet oppaaksi niitylle, jossa he ahdistivat niittyväen niemen kärkeen ja tappoivat kaikki muut paitsi oppaan. Tapetut on haudattu niemeen. Veriniemi sijaitsee Pienenjärven ja Niittyjärven välisellä kuivalla maalla.377

231. Kinkelijärvi Kinkelin kämppä Kinkelijärven rannalla oli yksinkertainen kalasauna, jossa oli sisäänlämpiävä kiuas. Rantalan Tauriais-Heikki on nähnyt kämpällä Jerusalemin suutarin. Sillä oli kainalossaan keskentekoinen kenkä. Tuskien tiellä suutari ei ollut joutanut auttamaan Jeesusta ristin kannossa. Niin Jeesus oli sanonut, että saat ikäsi kiertää maailmaa puolikas kenkä kainalossa hänen toiseen tulemiseensa saakka. Ja niin suutari kävi Kinkelin kämpälläkin.379

> During the Greater Wrath, Russians burned down and pillaged Hiltula and Kinkeli in Lylykylä. As the enemy came, the people of the houses were at the meadow, and the mistress of one house was at home alone. The enemies forced her to guide them to the meadow, where they cornered the people onto the tip of a cape and killed everyone but the guide. The victims were buried in the cape. Veriniemi (Blood Cape) lies on the dry land between Pienijärvi and Niittyjärvi.

Toisenkin kerran on Tauriais-Heikki kokenut outoja. Hän oli nukkumassa, kun naishahmo tuli saranapuolelta kämppään hypistelemään makeispaperia.380 Ennen sotia Joukokylässä oli savotan työnjohtajana Kaikkonen, oikein juoppo mies. Se oli monta vuorokautta juonut ja lähtenyt ajelemaan savotalta kylälle polkupyörällä väittäen, että piru ajaa häntä takaa.381

230. Verimännikkö

> Verimännikköä kutsutaan myös Venäläismänniköksi. Männikköön on kuollut nälkään joukko venäläisiä isonvihan aikaan, ja siellä kummittelee.378

The Kinkeli cabin on the shore of Kinkelijärvi was a simple fish sauna with a chimneyless stove. Tauriais-Heikki from Rantala has seen the cobbler of Jerusalem at the cabin. He was carrying an unfinished shoe under his arm. On the Way of Grief, the cobbler had refused to help Jesus carry the cross, so Jesus had said the cobbler would wander around the world for the rest of his life with a half of a shoe under his arm until Jesus’ second coming. And so the cobbler even came to the cabin of Kinkeli.

323

T his wasn’t the only time Tauriais-Heikki experienced strange things. He was sleeping when a female figure came into the cabin through the hinged side of the door and fingered a candy wrapper.

Helmi Moilanen, Helmi of Laiha, was a witch. She lived in Laihanvaara, which used to be a house on the north shore of Laihanjärvi.

It is one of the oldest houses in Joukokylä and was abandoned in the mid-1940s.

Helmi of Laiha knew how to cure a weasel’s bite with the water of a hamster. The medicine is made by taking water from a boiling, bubbling spring and putting a knife in the water bowl. The bowl is circled three times clockwise and once counter-clockwise. At the same time, one will say nine times: “Spawn of blue-cloak, plow the swamps, dig the earth, all the holes in the cliffsides”.

Then one will say: “Snow-backed Laplander, pale-skinned wanderer, who lay a week in a pool of piss, a month in horse’s urine, a winter under the stables floor. Come cure your evil, before I tell your mother, speak a word to parents. Let your wrath melt away, like the butter in a pan, like the tallow in a pot, change like milk at summertime.”

The medicine must be taken first internally three times and then rubbed externally.

Before the war, a very heavy drinker named Kaikkonen worked as the foreman of the logging camp in Joukokylä. After drinking for many days, he rode from the camp to the village on a bicycle and claimed that a devil was chasing him.

232. Laihanvaara Laihan Helmi, Helmi Moilanen, oli velho. Hän asui Laihanvaaralla, joka on entinen talo Laihanjärven pohjoisrannalla. Se on Joukokylän vanhimpia kantataloja ja autioitunut 1940-luvun puolivälissä.382 Laihan Helmi osasi parantaa lumikon pureman talvikon vedellä.

Lääke valmistetaan siten, että otetaan vettä kiehuvasta, poreilevasta lähteestä ja pannaan puukko vesiastiaan. Astiaa kierretään kahdesti myötäpäivään ja yhdesti vastapäivään. Samalla sanotaan yhdeksän kertaa: ”Siniviittasen sikiö, suot kynnät, maat kaivat, kaikki kallion koloset.”

Sitten sanotaan: ”Lumiselkä lappalainen, valkea valentolainen, viikon virtsassa makasit, kuun hevonen kusessa, talven tallin sillan alla. Tule pahasi parantamaan, ennen kuin sanon emolle, virkan varsin vanhemmille. Sula sinun vihasi, niin kuin voi sulattaessa, rasva räyryteltäessä, muutu kuin kesäinen maito.”

Lääkettä on ensin nautittava kolmesti sisällisesti ja lopuksi vielä voideltava päältäpäin.383

233. Kempasvaara Nauriin viljelystaiat ovat hävinneet näiltä seuduin. Ennen siemenet kylvettiin suusta sylkemällä. Ja naurismaan ympärille pantiin suojeluskeinot, puuristikoihin punaisia lankoja tai punaista vaatetta, silloin kun nauriit pääsevät terälle. Jos sellaisen aidan sisältä varas ottaa, alkavat hampaat mädätä.

Naurista ei saanut kiikuttaa navasta, ettei nauris tulisi näkeväksi.

Se joka sai kuoren yhtenä suikaleena koko nauriilta, pääsi kirkkoon tai häihin. Lasten rupiin ja paleltumiin on nauriskupissa keitetty voidetta, johon on pantu tervaa, pikiöljyä, tulikiveä ja voita.384

324

The spells for growing turnips have disappeared from this region.

People used to plant the seeds by spitting them from the mouth.

Around the turnip patch, they would put protective things like red threads or red cloth in wooden grates when the turnips are blooming. If a thief takes a turnip from inside such a fence, their teeth will begin to rot.

One wasn’t supposed to carry a turnip by its navel, or the turnip would gain sight. One who was able to peel the skin off a turnip in one single strip would get to the church or to a wedding.

People used to cook salve for children’s rashes and frostbites in a turnip cup. It contained tar, pitch oil, brimstone and butter.

There used to be a house spirit in Joutsela that walked around with a full waterskin on its back. It made sure a fire wouldn’t start in the house.

When an animal was slaughtered on Michaelmas Monday, a big chunk of meat was left in the front hall for the house spirit. The chunk of meat disappeared and, when it had snowed lightly inside the front hall, people saw that the spirit had the footprints of a cat.

When Russian raiders started towards Joutsela and came to the edge of a swamp under a hill, they listened to what kind of sounds came from the house. Joutsela had wooden hinges, and when they creaked, the Russians thought there were guns in the house and decided not to go in. The edge of the swamp is called Tuumausperä (Rumination Edge).

234. Joutsela

235. Joukokylä

Joutselassa oli talonhaltija, joka käveli täysi vesileili selässään.

Se huolehti, ettei tulipalo syty.

Kun Mikkelin maanantaina teurastettiin, pantiin iso lihapala talonhaltijalle porstuaan. Lihapala oli kadonnut, ja kun lunta oli pyryttänyt harvaan porstuaan, nähtiin että haltijalla on kissanjäljet.385

Länki-Liisa on asunut nykyisen koulun kohdalla Joukokylässä.

Sen talon vintillä kummitteli. Se oli tumma, kumma muori.387

Kun vihovenäläiset lähtivät Joutselaan päin ja tulivat vaaran alla suorämeen perään, niin he kuuntelivat mitä talosta kuuluu. Joutselassa oli puusaranat, ja kun ne vinkuivat, niin ne luulivat talossa olevan pyssyjä ja tuumasivat, etteivät tohdi mennä sisälle.

Suon perää kutsutaan Tuumausperäksi.386

Joukokylä tarkoittaa valkeaa lehmää tai joutsenta.388 Joukokylässä, Suolijärvellä ja Askankylässä liikkui kaksi mustalaispariskuntaa: Manta ja Herkko sekä Heta ja Kustu.

Mustalais-Manta kulki ihmisen käsiterä mukanaan. Kerran hän laittoi sen Mäkelän talon uunille kuivamaan, kun oli saanut käden tuoreena. Kun Manta oleili Saukkolassa, niin Saukkolan Reeta nakkasi Mantan taikapussin vintin ikkunasta pihalle. Manta sanoi: ”Jos et olisi noin tuttu ihminen niin kostaisin.”

325

Motturin tyttö varasti Mantalta sukat. Manta oli vain todennut, ettei Motturin tyttö tanssi enää. Tytön jalat alkoivat märätä.

Kerran Oskari ajoi Sepän talolla Mantan kahvipannun lyttyyn.

Siihen Manta tuumasi: ”Katsotaanpa!” Oskarin täytyi tulla sopimaan. Mantan miestä Herkkoa puukotettiin niin pahasti, ettei hän voinut istua eikä seistä suorassa. Savu nousi puukon reijistä kuulemma kaksi viikkoa.

Hetaa kuljetettiin veneellä Vatkonlahteen. Taikapussinytykät lyötiin veneeseen ja vietiin Askanmäkeen. Heta huusi perään: ”Älkää jättäkö!” Veneilijät huusivat takaisin: ”Kyllä sinä osaat perässä Askanmäkeen kävellä!”

Heta oli vastimena Mantalle. Hän oli laittanut Mantan koukussa kävelemään.389 Taloon tuli mustalaisia, ja paikalla oli silmänkääntäjä. Kun mustalaiset ruinasivat voita ja piimää, niin silmänkääntäjä sanoi, että saattehan te piimää ja aukaisi oven. Piimää valui pirttiin oven täydeltä, ja mustalaiset hyppäsivät uunille. Yksi sanoi, että osaammehan me uida. Ja se hyökkäsi uimaan, mutta lattiallehan se vain mahalleen kopsahti. Silmänkääntäjä sai aikaan näyn.390

> Bandy Legs Liisa used to live in Joukokylä at the site of the present-day school. The attic of that house was haunted by a strange, dark woman.

Joukokylä means white cow or swan.

Puolangan romaneja, luultavasti Herkon sakki.

Two gypsy couples travelled around Joukokylä, Suolijärvi and Askankylä: Manta and Herkko, and Heta and Kustu.

Some Puolanka Romani, probably Herkko’s gang.

Kuva, photo: Matti Hiltunen.

Museovirasto, National Board of Antiquities.

326

Gypsy Manta carried a human hand with her. She once placed it on the stove of the house of Mäkelä to dry as the hand was still fresh when she received it. When Manta was staying in Saukkola, Reeta of Saukkola tossed Manta’s magic pouch out of the attic window. Manta said: “If I didn’t know you so well, I’d take revenge”.

236. Honkinotko Honkinotkossa kummittelee. Paikka on Joukokylästä Askankylän suuntaan kilometrin verran. Kerrotaan mielenvikaisen tytön eksyneen ja kuolleen notkon liepeille, eikä tyttöä ole koskaan löydetty.

Kerran joku mies kulki hevosella tietä pitkin usvaisena aamuna.

Hän oli nähnyt Honkinotkon kohdalla hahmoja, jotka olivat kummasti muhisseet mennessään.391

A girl from Motturi stole Manta’s socks. Manta just said that the Motturi girl will never dance again. The girl’s feet began to wither.

At the house of Seppä, Oskari once ran over Manta’s coffee pot and dented it. Manta said: “We’ll see!” Oskari had to come over and make things up.

>

Manta’s husband Herkko was stabbed so badly he couldn’t sit or stand straight. It was said that smoke rose up from the holes in the knife for two weeks.

Honkinotko is haunted. It is located about a kilometre from Joukokylä towards Askankylä. It is said that an insane girl got lost and died near the hollow and has never been found. A man once travelled the road by horse on a misty morning. At Honkinotko, he had seen figures that made a strange mumbling sound as they went.

Heta was taken by boat to Vatkonlahti. Her magic pouches were put in the boat and taken to Askanmäki. Heta shouted after them: “Don’t leave me!” The boatmen shouted back: “You know how to walk to Askanmäki after them!”

237. Iso-Ruokonen

Heta was Manta’s rival. She had made Manta walk with her back crooked.

Gypsies came to the house, and there was a conjurer present.

When the gypsies begged for butter and sour milk, the conjurer told them they would get sour milk and opened the door. Sour milk poured inside through the door, and the gypsies jumped up on the stove. One of them said that they knew how to swim.

He jumped down to swim, but fell down flat on the floor.

The conjurer had caused them to see an illusion.

Murhikankaalla on tapettu vihovenäläisiä, joiden ruumiit on upotettu Iso-Ruokoseen. Kerran kun Pappi-Kustu oli järvellä ongella, niin alkoi kummitella. Murhikankaalta kuului kova jyminä ja järvestä nousi isoja vesikuplia, joissa näkyi tapettujen venäläisten päitä.392

327

affliction that caused a depression in his leg when you pressed it with your finger. The smith believed he had caught lingering death from the Church island.

Russian raiders had been killed at Murhikangas, and their bodies were sunken into Iso-Ruokonen. One time when Kustu the Priest was fishing at the lake, haunting began. There was a loud rumbling from Murhikangas, and large bubbles with heads of slain Russians inside them rose up from the lake.

239. Pekkalanniemi 238. Suolijärven Kirkkosaari The Suolijärvi Church island

Suolijärven Pekkalanniemellä eli paha velho eli vetäjä Klaara Moilanen. Sillä oli suupielessä kasvain, ja se katseli ihmisiä tuikeasti. Tulisia hiiliä hänen peräänsä piti nakata. Kerran kun Klaara meni Kirkkosaareen väkeä nostamaan, niin paluumatkalla pirut pidättivät hänet järven selälle, eikä hän päässyt eteenpäin eikä taaksepäin, vaikka kuinka souti. Hänet vapautti puoltaja, Elli Moilanen. Mutta hän sanoi pelastavansa Klaaran viimeisen kerran.394

Seppä painui piskuisella veneellään Kirkkosaaren luo onkimaan.

Tuli kova länsituuli, joka kesti kolme vuorokautta. Seppä nukkui saaressa kuopalle painuneessa haudassa, poltteli puuristejä, hakkaili petäjän juurakosta lastuja ja paisteli kaloja.

Kotiin palattuaan hänellä oli nelikollinen suola-ahvenia mukanaan. Sepältä kyseltiin, oliko hän nähnyt kirkkomaalla manalaisia. ”No eipä kuulunut, minä vain nukuskelin”, seppä vastasi. Semmoisen vian hän kuitenkin sai, että jalka oli kuopalla pitkään, kun siihen painoi sormen. Seppä uskoi, että Kirkkosaaresta tarttui kalma.393

Kun Salu Moilanen varasti kerran Klaaralta maitopullon, niin Salun kasvot menivät ihan vereslihalle. Salun piti käydä sopimassa Klaaran kanssa, niin se parantui.395

> In Pekkalanniemi in Suolijärvi lived an evil witch named Klaara Moilanen. She had a tumour on the side of her mouth and used to look at people nastily. Burning embers had to be thrown after her. One time when Klaara went to the Church island to summon church folk, the devils held her in the middle of the lake on her way back so that she couldn’t move forward or backward no matter how hard she rowed. She was freed by a good witch, Elli Moilanen, but she said that would be the last time she would save Klaara.

> A smith went in his little boat to fish near the Church island.

A hard wind rose from the west and lasted for three days.

The smith slept on the island in a depressed grave, burned wooden crosses, cut woodchips from pine rootstock and fried fish.

When he came home, he had a firkin of salted perches with him. People asked the smith if he had seen the spirits of the dead.

“Couldn’t hear them, I just slept,” the smith replied. He did get an

When Salu Moilanen once stole a bottle of milk from Klaara, the skin on Salu’s face went raw. Salu had to make things up with Klaara before the affliction was cured.

328

329

240. Vuoriniemi

241. Suolijoki

Janne Virrankari lähti naapurin miehen kanssa ostamaan lehmiä Muhokselle. Toiselle sattui hirveän vihainen lehmä. Jannelle taas sattui semmoinen, että kun se poiki, niin se imi itse parhaat maidot. Kun lehmät olivat luonnonlaitumella Siikavaaralla, niin Jannen lehmä eksyi karjasta.

Matti Holappa Pekkalanniemestä kertoi pystyvänsä palauttamaan lehmän. Piti olla musta huivi, joka on ollut vihkimätilaisuudessa naisen hartioilla tai päässä. Huivi sidottiin tiukasti Jannen silmille, ettei mitään näkynyt. Sitten Jannen piti käydä puuta kiertämään. Musta jälki tuli jo puun ympärille, mutta lehmää ei näkynyt, ja Janne otti huivin pois.

Muutamien päivien perästä lehmä jolkotteli kotiin, eikä sillä ollut mitään hätää, ottihan se omista vetimistään maidonkin.

Matti Holappa oli aina vähän hymyssä suin, kädet taskussa.

Hän kuoli 1960-luvun lopulla.396

1920-luvulla Suolijärvellä tapettiin vastasyntynyt lapsi. Mökin tyttö tuli raskaaksi ja perhe halusi salata sen, koska lapsi oli avioton. Aina kun mökkiin tuli vieras, tyttö meni sänkyyn makaamaan peitto korvissa. Kun lapsi syntyi, mumma löi vauvaa kirveellä otsaan syksyisenä yönä.

Samana syksynä oli miehiä mökin mailla lankkuja sahaamassa.

Yksi miehistä meni ramuamaan mökin navetan vintille ja löysi piipun juuresta pojan ruumiin, kirveen haava otsassa. Sen jälkeen uskottiin, että navetan vintillä kummittelee. Metsänlaidassa oli iso tuhka-amme, jonne ruumis haudattiin, koska koivun tuhkalipeä syö ruumiin luut nopeasti.

Jokea myöten kulki myöhemmin saarnaaja Nurron Mari, näkyjen näkijä. Se sanoi mökin kohdalla, että tässä paikassa on tapettu lapsi.

Se oli nähnyt lapsen leijailevan ilmassa, ja hänen ympärillään leijailivat lampputuiju, kirves ja puun juurakosta tehty tuoli, jossa poika oli surmattu. Mari oli siunannut. Lapsen synnyttäjä hirttäytyi.397

>

>

Janne Virrankari went to Muhos with his neighbour to buy some cows. The neighbour got a cow that was very angry, while Janne got one that sucked the best milk itself when it had calves. When the cows were at a natural meadow in Siikavaara, Janne’s cow got separated from the herd.

Matti Holappa from Pekkalanniemi said he could bring the cow back. He needed a black scarf that had been worn on a woman’s shoulders or head at a wedding. The scarf was tied tightly around Janne’s head so that he couldn’t see anything. He then had to circle around a tree. A black mark was made around the tree, but there was no sign of the cow, so Janne took off the scarf.

A few days later, the cow came home and was all right; after all, it got the milk right out of its own udders. Matti Holappa was always smiling a bit, hands in his pockets. He died in the late 1960s.

A newborn baby was killed in Suolijärvi in the 1920s. The daughter of the cabin got pregnant and the family wanted to keep it secret because the child was a bastard. Whenever a visitor came to the cabin, the girl went to lie down on the bed with a blanket up to her ears. When the baby was born, the girl’s mother hit it on the forehead with an axe on an autumn night.

That same autumn, a group of men were at the grounds of the cabin sawing planks. One of the men went to the loft of the cowshed and found a boy’s body at the foot of the chimney with an axe wound in its forehead. After that, people believed that the cowshed loft was haunted. There was a large ash basin on the edge of the woods where the body was buried, because the wood ash lye from a birch dissolves bones faster.

330

sen pöllin päätä. He huikkasivat poliiseille: ”Tulkaahan katsomaan, näyttää, että kohta taas yksi hukkuu”. Aikojen saatossa Moilasen pojat paloivat viinankeitosta.398

Later, the preacher Mari of Nurro, seer of visions, travelled along the river. When she came by the cabin, she said that a baby has been killed at this spot. She had seen a baby floating in the air, and around him floated an oil lamp, an axe and the chair made of rootstock on which the boy had been slain. Mari read out a blessing. The girl who gave birth to the child hanged herself.

Kun Siikasalmen Aapeli Moilanen teki kuolemaa, niin piru tuli sitä hakemaan. Aapeli haparoi uunin pankolta: ”Älkää tulko vielä, älkää vielä viekö, saatte te minut kuitenkin.”399 Koko talven oli hirveä pakkanen. Kun ukko kellotti uunin pankolla, hän kyseli ulkoa tulevilta: ”Näkyykö pilveä?” Kun vastattiin, ettei pilveä näy, vapisi ukko: ”Mahtaa paleltua.”400

242. Kometto

> Siikasalmen talo on Komettoa vastapäätä. Sota-ajan jälkeen virkakunta epäili, että Jussi Moilanen polttaa talossa pontikkaa. Poliisit menivät Moilasen luo kulkumiesten kamppeissa, reput selässä, mukanaan kirveet ja vuoluraudat. Toinen miehistä kysyi viinaa, jos talossa vaikka keitettäisiin. Moilanen oli vastannut: ”Kuule, ei meillä keitetä, pojat ovat niin persoja viinalle, että siltään ryyppivät.” Moilanen meni huoneeseen, ja kun hän oli kaupungissa käynyt, niin narautti pöytäviinapullon korkin auki ja sanoi: ”Sopii maistaa.”

Toisenkin kerran poliisit tekivät kotitarkastuksen. ”Sopii tarkastaa”, tuumasi Moilanen. Siihen aikaan eläinten nahat parkittiin navetassa parkkitynnyrissä. Sekaan pantiin pajunkuorta ja kalkkia, ja seosta hämmennettiin välillä. Moilanen vei tarkastajat navettaan, ja poliisit hyrisivät tyytyväisinä: ”Satuttiinpa oikeaan paikkaan, täällähän on rankki valmistumassa.” Parkkitynnyrissä oli hämmennyskeppi, ja ukko heilautti pinnasta: ”Sopii maistaa.

Tuolta tulee sonninvuota.”

Taas jonkin ajan kuluttua nimismies laittoi uudet miehet asialle ja ihmetteli, kun Moilanen ei pala. Sattui pyhäpäivä. Talon tyttäret olivat paikalla, ja poliisi kyseli, onko juoppoja kulkenut täälläpäin. Tytöt vastasivat: ”Paljon, moni on hukkunutkin.”

(Siikajärven poikki kuljetettiin ennen paljon puuta Siikajärven niskalle, ja puita upposi välillä. Uppoavia puita kutsuttiin rapamännyiksi). Tytöt juoksivat ikkunaan, kun järvellä näkyi taas vain pikku-

The house of Siikasalmi stands opposite to Kometto. After the war, authorities suspected that Jussi Moilanen was distilling moonshine. Officers went to Moilanen dressed as vagabonds, packs on their backs, with axes and barking knives. One of the men asked for booze – perhaps some had been made in the house? Moilanen said: “We don’t distill here. The boys are so fond of booze they’d drink it all right away.” Moilanen went inside, and having just been to town, uncorked a bottle of vodka he had purchased and said: “Have a taste”.

The police did another inspection at his house. “Go right ahead,” said Moilanen. Back then, animal skins were tanned inside a tanning barrel. Willow bark and lime was added in, and the mixture was occasionally stirred. Moilanen took the inspectors inside the cowshed, and the officers were delighted: “Looks like we came to the right place. There’s a draff brewing right here.” There was a stirring stick in the tanning barrel, and Moilanen said: “Have a taste if you want. This bull skin is almost finished.”

After some time, the sheriff sent over some new men and wondered why Moilanen never got caught. It was Sunday. The daughters of the house were at home, and the officers asked if any drunks had been seen around. The girls replied: “We’ve seen many, some of them have even drowned.” (In the old days,

331

a lot of lumber was transported across Siikajärvi, and the logs occasionally sunk.) The girls ran to the window as logs sailed by on the lake, sticking only slightly above the surface. They hollered to the officers: “Come and look, looks like another one is about to drown”. Eventually, however, Moilanen’s sons were caught for distilling moonshine.

When Aapeli Moilanen of Siikasalmi was dying, a devil came to get him. Aapeli muttered from the stove: “Don’t come yet, don’t take me yet, you’ll get me anyway”.

244. Lakilampi Pyhäillan hämäryydessä jänis loikki Siikalan pihamaalla. Naapurin emäntä tuli sanomaan, että tästä talosta joku kuolee, jänis on sen merkki. Talon vanha ukki kuoli.402 Siikalassa oli iso pirtti, melkein kymmenen metriä kanttiinsa.

Lattia oli täynnä yöpyviä kulkevia mustalaisia. Kun isäntä Lauri etsi aamulla herättyään kenkiä jalkaansa ja mutisi itsekseen, että pitää noista toisista noille toisille ruveta velliä keittämään, niin mustalaiset olivat sen tien hävinneet. Iso pata Siikalassa olikin.403

It was terribly cold all through the winter. As the old man lay on the stove, he asked people coming from outside: “See any clouds?” When people responded that they didn’t, the old man shivered: “Must be freezing”.

Siikalassa asui huonemiehiä, ja yhdellä huonemiesperheellä oli pikkulapsi. Lapsen äiti lähti Myllyojan varteen pyykille, ja isä jäi katsomaan lapsen perään. Lapsi huusi eikä rauhoittunut. Lopulta isä hermostui ja paiskasi lapsen kätkyeen, ja sittenhän lapsi vasta huusikin. Joku vanha mummo oli tullut seuraavana aamuna Siikalaan ja ihmetellyt, mikä lapsella on, kun se huutaa. Talonväki kertoi, miten isä oli lyönyt ja kironnut. Mummo sanoi, ettei lapsi voinut kuolla, kun isä oli kironnut sen. Mummo meni katolle ja laittoi lapsen kätkyeen kohdalta kolme kattomalkaa ristiin. Lapsi rauhoittui ja kuoli pois. Siltä oli selkä särkynyt.404

243. Siikavaara Suolijärvellä Niskan Mari taikoi karhuja. Kerran sen oli tarkoitus taikoa karhut Paljakkavaaraan, mutta taikoikin vahingossa Siikavaaraan. ”Sattuivat väärään vaaraan”, totesi Mari. Tästä syntyi sanonta: ”Sattuivat väärään vaaraan, niin kuin Niskan Marin karhut.”401

>

>

In the darkness of Sunday night, a hare hopped outside the house of Siikala. The neighbour’s wife came over and said that the hare was a sign that someone in the house was going to die, and the old grandpa of the house soon died.

In Suolijärvi, Mari of Niska summoned bears. One time, she meant to summon bears to Paljakkavaara, but accidentally summoned them to Siikavaara instead. “They ended up on the wrong hill,” Mari said. This led to the saying: “They got on the wrong hill, like the bears of Mari of Niska”.

Siikala had a large main room, almost ten metres a side. The floor was full of travelling gypsies spending the night there. When Lauri, the master of the house, was looking for his shoes in the morning and muttered to himself that he would have to start

332

making gruel out of those people for those other people, the gypsies disappeared immediately. The cauldron in Siikala was quite big indeed.

Pahka-aho was an old privately owned house in Suolijärvi. It was a central location, and many winter roads led there. During the hunger years in the 1860s, all sorts of vagabonds were wandering around. People were starving, and starvation took many lives.

People passing by would holler at Pahka-aho: “Now he’s dead” and carry the body into the barn. Many times the body, after lying in the barn for a while, would gain consciousness. One such body looked through the barn hatch as the master of Pahka-aho walked by. The newly revived body hollered: “Hey, give me some tobacco”. The master didn’t even slow down and just said: “My bread, my tobacco”. He wouldn’t give any.

There were lodgers living in Siikala, and one lodger family had a baby. The baby’s mother went to Myllyoja to do the laundry, and the father was left to look after the baby. The baby cried and wouldn’t calm down. Finally, the father lost his temper and slammed the baby into the cradle, which only caused it to cry much louder. Some old lady came to Siikala the next morning and wondered what was wrong with the baby when it cried so much. The people of the house told her that the father had hit and cursed it. The old lady said the baby couldn’t die, because it had been cursed by its father. The old lady went to the roof and crossed three beams where the baby’s cradle stood. The baby calmed down and died. Its back had been broken.

246. Suolijärven hautausmaa The Suolijärvi cemetery

245. Pahka-aho Hukka-Janne Väisänen Hukkalasta oli velho. Se teki monenlaisia taikoja, vesiä loitsi, pesi ja virutteli. Vesi piti kaataa käytön jälkeen hautausmaalle. Ja kuuluipa mitä tahansa, jälkeen ei saanut katsoa.

1910 Janne oli liruttelemassa vesiä yösydämellä hautojen päälle, kun oli tyttöä puoskaroinut.

Alkoi kuulua hirveä ryminä. Ukko säikähti, vilkaisi jäljelleen ja jäi saman tien kiinni aidan rakoon. Siinä oli pitkä yö, kun pirut pitelivät kiinni. Aamulla auringon noustessa Janne rukoili, ja silloin hänet päästettiin irti. Hän meni kalpeana Toivolaan ja pyysi viemään Mannilan rantaan. Janne on kuollut 1930-luvulla.406

Pahka-aho oli vanha verotalo Suolijärvellä. Se oli keskuspaikka, johon veivät isot talvitiet. Nälkäaikana 1860-luvulla liikkui kaikenlaisia kulkuihmisiä. Ihmiset olivat nälkiintyneitä, ja nälkään kuoltiin. Ohikulkijat saattoivat huikata Pahka-aholla: ”Nyt se on kuollut”, ja kantoivat ruumiin talon riiheen. Monesti kun ruumis oli riihessä aikansa maannut, se virkosi. Yksikin oli riihen luukusta katsonut, kun Pahka-ahon isäntä käveli ohi. Vironnut ruumis huikkasi: ”Hei, anna tupakkia.” Isäntä ei edes hidastanut kun tokaisi: ”Sen tupakki, kenen leipä.” Ei antanut.405

333

334

Hukka-Janne Väisänen from Hukkala was a wizard. He cast all kinds of spells, enchanted the waters, washed and soaked. After use, the water had to be poured to the cemetery. And no matter what you heard, you weren’t supposed to look back. In 1910, Janne was pouring the water to the cemetery late at night after curing a girl.

There was a terribly loud rumbling sound. The old man was frightened, looked behind him and was immediately stuck between the fence posts. It was a long night, with the devils pinning him in place. As the sun rose in the morning, Janne prayed and was finally released. The pale Janne went to Toivola and asked to be taken to the shore of Mannila. He died in the 1930s.

248. Poussuoja Hermanni Keräselle (1875–1953) sattui ja tapahtui. Hän asui Askanmäellä, vaikka hänen sukunsa oli lähtöisin Suomussalmen Kerälästä. Hermanni oli taikaukko. Vaikka häneltä olisi lyöty pää poikki, ei olisi tullut verta. Hän osasi pysäyttää veren.

Hermanni oli toisen ukon kanssa ottanut lääkettä Kerälän pirtissä, pitkän pöydän ääressä. Ukot istuivat pöydän päissä, ja viinapullo kulki pitkin pöydän pitkää, päästä päähän, ei sitä tarvinnut viedä.

247. Kusetin

Hermannilla oli hopeaneula matkassaan, kun hän lähti näyttämään kaverilleen hautausmaalle kirkonväkeä. Hän opasti, ettei tarvitsisi pelätä, vaikka minkälaisia rampoja tulisi vastaan. Eivät ne kaveria söisi. Jotta kirkonväki ilmestyisi, piti vasemman jalan kantapäällä polkaista hopeaneulaa. Silloin kuului pikkuinen humaus. Kun toisen kerran polkaisi, niin humaus oli vähän isompi.

Kolmannella kerralla rampoja alkoi näkyä.

Joku löi Hermannille veikan, etteivät kirkon ovet aukeaisi hänelle. Ukko hermostui, että varmasti aukeavat, ja pyysi epäilijän kanssaan kirkkomaalle. Mutta siellä Hermanni joutuikin nielemään tappionsa. Ovet eivät auenneet, koska kirkossa oli pahanhajuinen ukko. Toisella kertaa yritettiin uudelleen, ja ovet avautuivat, vaikka musta ukko seisoi kirkon perällä.

Matti Moilanen oli kelloseppä. Hän kaivoi hopeamalmia Kusettimen läheltä ja valoi lehmänkelloja, aisatiukuja ja kulkusia. Joku oli udellut sepältä, mistä tarkkaan ottaen hopeaa löytyisi. Seppä oli neuvonut: ”Kusettimesta kilometrin säteellä, puron varresta ja kahden puun välistä.”407

> Matti Moilanen was a bellsmith. He dug silver ore near Kusetin and cast cowbells, sleigh bells and jingle bells. Someone asked the smith where exactly he found his silver. The smith told him: “Within a kilometre from Kusetin, by a brook and between two trees”.

Hermannin lehmä oli laitumella ja tuli illansuussa kujan suuhun, ja muori aukaisi veräjäpuut. Ykskaks, aivan kuin lehmää olisi kepillä lyöty, se lähtikin kiertämään aitausta toiselle veräjälle.

Sama peli siellä, sitä ei saatu millään navettaan. Hermanni kimpaantui, että jos tämä saatana on ihmisten tekemää, niin käy kai se pirtissäkin, eikä vain veräjän pielissä seiso.

335

Hermanni had a silver pin with him when he went to the cemetery to show the church folk to his friend. He said one shouldn’t be afraid no matter what kind of cripples would show up. They wouldn’t eat you. To make the church folk appear, one had to stamp on the silver pin with the heel of one’s left foot.

You would then hear a slight whoosh. When you stamped for a second time, the whoosh would be louder. The third time, you would start seeing cripples.

Someone wagered to Hermanni that the church doors wouldn’t open for him. He was upset and said they definitely would, and asked the doubter to accompany him to the cemetery.

But when they got there, Hermanni had to admit his defeat.

The doors wouldn’t open, because there was a foul-smelling man inside. They tried again another time, and the doors opened, even though there was a black man standing at the back of the church.

Hermannin isäkin oli taikuri ja voimamies. Hän oli kaatanut kaksitoista karhua keihäällä. Vanha uskomus on, että kolmastoista karhu on huono. Kun ukko oli kolmattatoista metsästämässä, ja tavoitti jo karhun suksilla, niin se hyppäsikin vastaan. Ukko iski keihään karhun rintaan, ja keihäs murskautui rintaluihin. Ukko hyppäsi karhun selkään, ja piteli korvista ja niskasta kiinni. Kaksi miestä tuli jäljestä, niin ukko huusi, että ampukaa karhua päähän.

Mutta miehet eivät uskaltaneet. Olivat vain lähteneet karkuun ja heittäneet ukon kamppailemaan yksinään. Ukko hoksasi, että onhan hänellä kirves tuppivyössä, ja sipaisi kirveen karhun otsaan.

Karhu ehti vain hieman repiä ukon kengänvarsia.

Kerälän piiat nukkuivat kesäisin aitassa. Miehiä saapui aitalle yöllä heilastelemaan, mutta piiat eivät aukaisseetkaan ovea. Ne tulivat asiasta Kerälään valittamaan. Hermannin isä oli iso miehen konttura. Se nosti aittaa alimman hirren alta, ja sanoi että nyt pääsette seinän raosta. Tytöt avasivat oven, kun pelästyivät, että taitavat purkaa koko aitan.

Hermanni’s cow had been at the pasture and came home at dusk, and Hermanni’s wife opened the gate. Suddenly, as if the cow had been hit with a stick, it started circling around the fence to the other gate. The same thing happened there – they just couldn’t get the cow into the cowshed. Hermanni got mad and said that if this damned thing was done by humans, surely it would get inside the cabin as well and not just stand by the gates.

Oli Hermanni väärässäkin. Hän sanoi, ettei taloon tule luteita, kun joesta ottaa mustaa ryönää, ja panee sitä hirsien saumaan. Mutta oli niitä pirun luteita.408

> Hermanni’s father was also a magician and a strongman. He had felled twelve bears with a spear. There’s an old belief that the thirteenth bear will be a bad one. When he was hunting the thirteenth one and caught it on his skis, the bear jumped at him. The old man hit the bear in the chest with his spear, and the spear was crushed into the ribs. He jumped on the bear’s back and held it by the ears and neck. Two men came after him, and the old man shouted at them to shoot the bear in the head, but they were too afraid. They just fled and left the old man to grapple with the bear alone. He realized he had an axe on his sheath belt, and struck the bear on the forehead with it.

The bear was only able to slightly tear the feet of his shoes.

Hermanni Keränen (1875−1953) was a man who got involved in all sorts of things. He lived in Askanmäki, though his family came from Kerälä in Suomussalmi. Hermanni was a magician. You could cut off his head, and there would be no blood. He knew how to stop bleeding.

Hermanni and another man had taken medicine in the main room of Kerälä, at a long table. The two men sat at each end of the table, and the booze bottle moved along the table from one end to the other. There was no need to carry it.

336

Kun Kaija väsyi, hän meni sillan alle nukkumaan. Siellä asti ovat käyneet venäläisetkin koirineen, mutta eivät löytäneet Kaijaa.

Hän pani aina nukkumaan mennessään kepin sitä ilmansuuntaa kohti, mihin matka jatkuisi. Sillä keinoin hän pääsi Askanmäkeen asti, kujan suuhun kuusten luokse.

Palospelto oli silloin karjapeltona. Kaija alkoi nimiltään luetella lehmiä, ja niin omat sormijuotot tulivat laitumella vastaan. Karjakot ihmettelivät, että mikä mumma tuolla oikein on. Isäntä-Laurille lähdettiin viemään sanaa. Askanmäessä oli jo uusi emäntä, mutta hänelle tuli lähtö. Ja Kaija eli Askanmäessä kuolinpäiväänsä asti.409

In the summer, the Kerälä maids slept in the storehouse.

Men came to the storehouse at night for some hanky-panky, but the maids wouldn’t open the door. The men went to Kerälä to complain. Hermanni’s father was a big hulk of a man. He lifted up the storehouse at the lowest timber and told the men they could get in through the crack in the wall. The girls opened the door, afraid the whole building was going to be taken down.

Hermanni was also wrong sometimes. He claimed there would be no bedbugs in the house if you took some black muck from the river and put it in the joints of the timbers. But those damned bedbugs were still there.

Askanmäki on palanut kerran. Askanmäen isäntäväki riitautui Pelttarin popan kanssa ja tämä nostatti käärmeen. Kun väki oli heinässä, tuli käärme tulista vauhtia palava hiili suussaan ja sytytti Askanmäen.410

249. Askanmäki

Askanmäen vaaralla on aarteita kätkettynä maahan ja kiviaitoihin.

Rahoja on piilotettu, etteivät karkulaiset, jotka eivät kehdanneet työtä tehdä, saisi rahoja. Huoneiden nurkan allekin on aarteita pantu. Askanmäen alatalon kartanossa on kuulemma aitan nurkalla, ison kiven alla, lypsykiulullinen rahaa.

Askanmäen ukki sanoi eläessään, että hän on kätkenyt aarteen, jonka saa tarpeessa oleva. Aarretta on etsitty, mutta kiviaita, jonka alla aarteen luullaan olevan, on pitkä ja maahan painunut, ja etsiminen työlästä. Juhannuksen aikaan pitäisi olla katsomassa, kun savu nousee kiviaidasta. Silloin haltija polttaa aarteistaan kuonaa.411

Oli ryöstöaika ja vihovenäläiset tulivat Askanmäen ruispeltoon vahtaamaan. Kaunis Kaija ja isäntä olivat kotosalla ja toiset Niittyjärvellä heinänteossa. Isäntä pääsi karkuun köökikamarin ikkunasta, mutta emäntä jäi rappareiden vangiksi. Isäntä lähti viemään sanaa Niittyjärvelle neljän kilometrin päähän, mutta myöhästyi, ja Kaunis Kaija joutui Venäjälle vangiksi.

Kaija oli Karjalassa seitsemän vuotta ja teki ryöstäjälleen kaksi lasta. Karjalaismuorit olivat nähneet, että Kaijalla on kova kotiikävä. Muuan muori neuvoi, milloin miehet eivät olisi paikalla ja Kaija kerkiäisi pakoon. Muorit opastivat vielä, että jos hän vetäisi havua jäljessään, niin koirankuonolaiset eivät häntä haistaisi.

Nuorempi, toisella vuodella oleva lapsi, jäi Karjalaan kätkyeen, ja sille Kaija antoi linkkuveitsen asuksi. Itse hän otti sota-aseekseen mukaan rautakoukun. Karkumatkalla Kaija söi marjat lehtineen, että ravintoa olisi paremmin, ja veti kuusen havua perässään. Kolmannen lapsen hän teki matkallaan kuusen juureen.

Hän pani sammalia lapsen suuhun ja jatkoi kulkuaan.

Vanhoilla oli uskomus, että jos raha tai arvoesine pannaan maahan ja se on siellä kolme vuotta liikuttamatta, se muuttuu aarteeksi. Ja se katoaa, jos ei laita uhria.412

337

Askanmäen pihalta: oikealla vinttikaivo, vanha sauna, vasemmalla kota ja navetta.

From the grounds of Askanmäki: on the right, a well with a pulley and an old sauna; on the left a cot and a cowshed. Kuva, photo: Väinö Komu 1953. Museovirasto, National Board of Antiquities.

338

Askanmäki. Kuva, photo: Väinö Komu 1953. Museovirasto, National Board of Antiquities.

339

Treasure has been hidden around the hill of Askanmäki in the ground and in stone fences. The money had been hidden so that runaways who didn’t want to work wouldn’t get it. Money had also been put under the floors. There’s supposed to be a pail full of money hidden under a big rock at the corner of the barn near the lower house of Askanmäki.

The grandpa of Askanmäki used to say that he had hidden some treasure that would be given to someone in need. The treasure has been searched for, but the stone fence where the treasure is believed to be is long and sunken into the ground, which makes searching difficult. You’re supposed to watch it at midsummer and see smoke rise up from the stone fence. That’s when the spirit burns the dirt away from the treasure.

It was wartime and Russian raiders came to Askanmäki and watched it from the rye field. Pretty Kaija and the master were at home while the others were in Niittyjärvi making hay. The master managed to escape through the kitchen window, but the mistress was taken prisoner by the Russians. The master went to bring word to Niittyjärvi four kilometres away, but was too late and Pretty Kaija was taken to Russia as a prisoner.

Kaija spent seven years in Karelia and gave birth to three children by her captor. The Karelian women saw that Kaija was homesick. One of the women told her when the men would be away and Kaija would have time to escape. The women also told her that if she dragged a conifer branch behind her, the dogs wouldn’t catch her scent.

The younger child, just over a year old, was left in a cradle in Karelia, and Kaija gave it a pocket knife. For her own weapon, she took an iron hook. During her escape, Kaija ate the leaves along with the berries to have more food and dragged a conifer branch behind her. She gave birth to her third child at the foot of a fir during her escape. She put moss in the child’s mouth and went on her way.

When Kaija got tired, she went to sleep under a bridge.

The Russians and their dogs got there too, but couldn’t find Kaija. When she went to sleep, she placed a stick on the ground pointing in the direction where she was going. That way, she made it to Askanmäki, to the end of the alley by the firs.

At the time, Palospelto was used as a pasture for cattle.

Kaija began to call the cows by name, and soon the calves she had fed herself came to meet her at the pasture. The milkmaids wondered who this woman was, and went to bring word to master Lauri. There was a new mistress in Askanmäki, but she had to leave, and Kaija lived in Askanmäki for the rest of her days.

People used to believe that if money or a valuable object was put in the ground and stayed there untouched for three years, it turned into treasure and would disappear if you didn’t make a sacrifice.

250. Palosen Arkkuniemi Askanmäen Lauri-isäntä vei pappia ja lukkaria veneellä Palosen yli, niin Lauri alkoi jutella, että hänellä unohtuivat lehmärahat taskuun, että toivottavasti ei sattuisi mitään tällä taipaleella. Kun hän palasi takaisin Askanmäen venevalkamaan ja alkoi vetää venettä järvestä, niin silloin roisto hyökkäsi niskaan.

Lauri oli vankka ja notkea mies, ja niin hän pisti peukalot roiston silmiin ja käänsi niskat nurin. Roistoja oli yhteensä kolme.

Kaksi roistoa kävi hautaamassa kolmannen Palosen rannalle. He hakivat Askanmäestä lapion ja toivat sen sitten takaisin pellolle.

Pimeinä öinä surmapaikalla palaa kuulemma viinavalkea. Viina-Olli puhui jäljestäpäin Hyrynsalmen käräjillä Junnalle, että Lauri tappoi miehen. Tapauksesta on yli 150 vuotta.413

Askanmäki has burned down once. The people of Askanmäki got into an argument with the the magician of Pelttari, and he summoned a snake. When the people of Askanmäki were out making hay, the snake came at blinding speed with a burning ember in its mouth and set the house on fire.

340

he dictated the following sacrifice: “When you drown an unbaptized baby into the deep at the mouth of Vanhajoki, a chest of coins will rise to the surface”.

A baby once died in Askanmäki before it had been baptized.

The dead baby was being transported to the cemetery in the village of Puolanka. As people rowed over the deep at the mouth of Vanhajoki, a brass chest suddenly popped up on the surface near the boat. The rowers were scared out of their wits but the master of Askanmäki, who sat at the back of the boat, remained calm. He began to read out the Lord’s Prayer, and the brass chest quietly sank back beneath the waves.

Palosenjärvi is deep, and nobody has claimed the treasure.

Every now and then, someone has heard the rattling sound of the treasure chest bobbing about in the waves. No one has sacrificed an unbaptized baby to make the chest rise up and claim the treasure.

Palosenniemen Arkkuniemessä on aarre. Askanmäen vanha isäntä on pannut sen isonvihan aikaan. Se on vaskinen arkku täynnä hopearahaa. Hän upotti sen seuraavalla uhrilla: ”Kun hukuttaa ristimättömän lapsen Vanhanjoen suussa olevaan syvään, niin raha-arkku nousee pinnalle.”

Olipa kerran Askanmäessä kuollut lapsi, ennen kuin hänet ehdittiin kastaa. Vainajaa lähdettiin kuljettamaan Puolangan kirkonkylän hautausmaahan. Vanhanjoen suussa, syvän yli veneellä soudettaessa, oli yhtäkkiä vaskinen arkku pullahtanut veneen vierestä veden pinnalle. Soutajat säikähtivät puolikuoliaiksi, mutta perässä istunut Askanmäen isäntä ei hätääntynyt. Hän alkoi lukea herran siunausta, ja vaskiarkku vaipui hiljaa takaisin aaltoihin.

Palosenjärvi on syvä, eikä kukaan ole aarretta saanut. Joku on aina välillä kuullut rominan, kun aarrearkku on keinunut aalloissa. Kukaan ei ole aarteen vuoksi uhrannut vastasyntynyttä lasta, jotta arkku nousisi pintaan.414

>

251. Askankylä

Master Lauri of Askanmäki was taking the priest and the parish clerk across Palonen by boat, and Lauri said he had left his cow money in his pocket and hoped nothing would happen to him during the trip. When he got back to the Askanmäki dock and started pulling the boat out of the lake, a robber attacked him.

Lauri was a stout and agile man, and put his thumbs in the robber’s eyes and twisted his neck. There were three robbers in all. Two of the robbers went to bury the third one on the shore of Palonen. They took a shovel from Askanmäki and brought it back to the field. On dark nights, a booze fire is said to burn on the site of the killing. Booze Olli later told Junna at the Hyrynsalmi court that Lauri killed a man. This happened over 150 years ago.

Antti Hiltunen Askankylästä oli tietäjämies. Kun pirtin nurkassa oli oksan risteys kuin linnun jälki, niin Antti otti puukon ja vuoli kolmesta kohdin palan suuhunsa. Ei tiedetty, noituiko vai siunasiko hän, mutta raudan hän osasi loihtia. Sitten Antti käveli rahasta terävän viikatteen päällä avojaloin, eikä rauta leikannut nahkaa.

Tomu vain lähti jalkapohjasta, ja siihen jäi kevyt punainen rantu.

Jalmari Karvonen oli kerran pitelemässä, kun Antti käveli viikatetta pitkin. Kun Askanmäessä oli keväällä iso uittosakki, niin sakin miehet lupasivat maksaa Antille näytöksestä. Jalmari teroitti viikatteen. Se oli niin terävä, että hiukset päästä katkeaisivat. Antti puhalteli rautaan ja otti siltä luonnon pois. Sitten se pisti pirtin ulkoseinästä oksan palasen suuhunsa. Vain pitelijä sai koskea viikatteeseen. Antti puhua hiplatti kävellessään, mutta puheesta ei saatu selvää. Hän seisoi viikatteen kärjellä ja käski nykäisemään sen altaan, mutta kukaan ei rohjennut.

There is treasure in Arkkuniemi (Chest Cape) in Palosenniemi.

The old master of Askanmäki put it there during the Greater Wrath. It’s a brass chest full of silver coins. When he sunk it,

341

342

343

touch it. Antti babbled as he walked, but nobody could make out the words. He stood on the tip of the scythe and told people to snatch it from under him, but nobody dared to do it.

When Antti was skiing towards a house he was going to visit, there was a sound of skis clattering in the corner of the room a couple of hours before his arrival. One time Antti skied to Rantala, where a group of reindeer herders was staying. They asked Antti to show if he could walk on a scythe. Antti told them to sharpen the scythe. However, there is a spell that will make the foot split if the sides of the scythe are wiped with salt. Antti had an opponent who did that trick, but Antti noticed it and refused to step on the blade.

Antti knew other tricks as well. In 1918, the White Guard was going to take him. Those who said the wrong things were taken to the woods. The Guard came to pick up Antti at night. They ordered him to go with them, but Antti’s spell caused them to fall asleep at the window. Antti just replied that they would have time to leave during the day, and so he got away.

While living as a lodger in Kallio, Antti went hunting in the forests of Askala on Ascension Day, and the bells of the telephone central began to jingle solemnly. He left and thought to himself that this wasn’t real anymore.

Sometimes Antti would sigh, and this gave birth to the saying: “If you sigh like Hiltus-Antti, no remedy will cure you”.

Kun Antti hiihti kohti kyläpaikkaa, kuului ääni, niin kuin sukset paukahtaisivat nurkkaan, pari tuntia ennen Antin saapumista.

Yhdesti Antti hiihteli Rantalaan, ja siellä oli joukko poromiehiä.

Ne sanoivat Antille, että näytäpä, onnistuuko viikatteen päällä kävely. Antti käski teroittaa viikatteen. On kuitenkin semmoinen taika, että jos viikatteen kupeet pyyhkäistään suolalla, niin jalka halkeaa. Antille sattui vastapeluri, joka teki tuon tempun. Antti ehti sen huomata eikä suostunut astumaan terän päälle.

Osasi Antti muutakin. 1918 suojeluskuntalaiset meinasivat viedä hänet. Joka puhui väärin, joutui korpeen. Anttia tultiin yöllä hakemaan. Hakijat komensivat, että lähdetäänpä reissuun, mutta nukahtivatkin Antin taiasta akkunalle. Antti oli vain vastannut, että keretään sitä päivälläkin lähteä. Niin Antti pääsi karkuun.

Kalliossa hyyryläisenä asuessaan Antti meni Askan kankaille helatorstaita vasten soitimeen, niin sentraalin tiu’ut alkoivat kilkattaa komeasti. Hän lähti pois ja kummasteli, ettei tämä ole oikeata enää.

Joskus Antti huokaisi, ja siitä syntyi sanonta: ”Jos huokailee kuin Hiltus-Antti, eivät konstit enää tepsi.” 415

> Antti Hiltunen from Askankylä was a magician. When there was a forked branch in the corner of the cabin that looked like a bird’s footprint, Antti took a knife and carved a piece from three different spots and put them in his mouth. It isn’t known whether he cast a curse or a blessing, but he knew how to work magic on an iron. For a payment, Antti then walked barefoot on a sharp scythe, and the iron didn’t cut his skin. Dust just flew off the soles of his feet, and the iron left a light red stripe on them.

Jalmari Karvonen was once holding the scythe when Antti walked on it. There was a large group of log pushers in Askanmäki in the spring, and the men promised to pay Antti for the show.

Jalmari sharpened the scythe. It was sharp enough to cut hairs off one’s head. Antti blew on the iron and tamed its nature. He then took a piece of branch into his mouth from the outer wall of the cabin. Only the one holding the scythe was allowed to

252. Valkeainen Inkalassa oli ihan mahdotonta elää pirujen kanssa. Ne kuljettivat kaikki kamppeet sillan alle, särkivät, vääntelivät ja kadottivat.

Jos vieras meni ja heitti vaikka kintaat penkille, ne hävisivät, vaikka kuinka vahtasi. Talon väki tiesi, missä kadonneet tavarat ovat. Sieltä sillan alta ne löytyisivät. Inkalasta paljastui myöhemmin taikapussi kynnyksen alta. Kun se hävitettiin, niin liikulaiset katosivat.416

344

Antti Hiltunen kertoi, että kun lukee Mustaa raamattua, niin tulee silmäpuolia ja jalkapuolia vastaan. Niitä lähti tulemaan Inkalasta päin, näkyi vaikka minkä näköisiä ukkoja. Antin piti lopettaa Mustan raamatun luku. Hän rukoili iltaisin ja kertoi, että hänellä ovat enkelit henkivartijoina mukanaan kaikkialla.

Antti kysyi Iitalta, saisiko hän ruokaa. Iita oli vastannut, että jos puoli tuntia odotat, niin saat. Ei Antti jaksanut odottaa, vaan meni Inkalaan ja kuoli sinne lattialle. Antin hautajaiset pidettiin kesäkuumalla 1949 Inkalassa. Arkku oli auki, ja hirveän pitkä heinäsirkka lensi avonaiseen arkkuun ja jäi sinne, kun kansi suljettiin. Se meni saattamaan Anttia Huosiusniemelle.417

253. Askanjärvi Kun sydänmaita kuljettiin, niin pappi ja Askanmäen Junna-vainaa tulivat Suolijärveltä Askanjärven yli veneellä ja Askanmäen suopellon yli. Tien vieressä oli suuri kivi, jolle pappi aina istui. Kivessä oli sopiva painauma istumasijaksi. Pappi toivoi, että kivi ristittäisiin Papinkiveksi. Kiveltä on Askanmäkeen kilometrin verran.418

>

>

While travelling through the heartlands, a priest and the late Junna of Askanmäki came from Suolijärvi across Askanjärvi and through the swamp field of Askanmäki. At the side of the road was a large rock where the priest always sat down. There was a depression in the rock suitable for sitting. The priest wished that the rock would be named Papinkivi (Priest’s Rock). The rock lies a kilometre away from Askanmäki.

Life in Inkala was impossible because of the devils. They took all things under the floor, broke them, twisted them and lost them.

If a visitor came to the house and put his mittens on the bench, they would disappear no matter how hard you tried to keep an eye on them. The people of the house knew where the lost things were – they would be found under the floor. A magic pouch was later found under the Inkala doorstep. When it was destroyed, the spirits disappeared.

254. Vattuperä

Antti Hiltunen said that if you read the Black Bible, you would see one-eyed and one-legged people. Such people started coming from Inkala, men with all sorts of appearances, and Antti had to stop reading the Black Bible. He prayed at night and said that he had angels as his bodyguards wherever he went.

A ntti asked Iita if he could have some food. Iita replied that if he waited for half an hour, he would. Antti couldn’t wait and went to Inkala and died on the floor there. Antti’s funeral was held on a hot summer’s day in 1949 in Inkala. The casket was open, and a very long cricket flew inside the casket and stayed there when the casket was closed. It went to escort Antti to the Huosiusniemi cemetery.

Vattuperän Aapeli ajoi semmoisella sonnilla, jonka sarvissa oli tupet. Hän osasi loihtia maahisen pois ja vei Annin Sikosuon hetteelle. Aapelilla oli hopearaha matkassaan, ja sen kupeesta Aapeli vuoli puukolla palasia. Sitten se otti kolmesta kohti sammalia ja painoi kolmasti suun eteen ja pani lopuksi tukon takaisin samaan kohtaan, mistä oli sen ottanutkin. Mutta ei ihottuma parantunut, vaan vaivasi vuosikaudet.419

345

Aapeli of Vattuperä drove a bull that had sheaths on its horns.

He knew how to exorcize a gnome and took Anni to the spring of Sikosuo. Aapeli had a silver coin with him, and he carved pieces off its edges with a knife. He then took moss from three spots, pressed them against his mouth three times and finally put the pieces back where he took them. But the rash didn’t get better and kept bothering him for many years.

There is treasure on an island in Auhojärvi. You can get it if you ride on one night’s ice on a one-day old foal with a one-day old baby in a sleigh made of young trees. Then you will get a golden spinning-wheel.

257. Kinnula

255. Tiaisen torppa Tiainen crown tenant farm

Auhon Kinnulan talossa asui tietäjä Paavo Kinnunen. Hän taivutti kolme mäntyä latvasta polun yli ja piirsi kolme viisikantaa polulle.

Kylän lapset ropsivat viikatteella latvat irti ja potkivat viisikannat nurin. Tietäjä sai lapset kiinni ja sanoi, että olisi kostanut, jos he eivät olisi olleet niin tutun miehen poikia.422

Eräs torpparimies kiskoi lehmäänsä housut putoamisen partaalla ja sanoi: ”Tule paha henki, nyt me mennään helvettiin.”420

Ennen vanhaan liikkui metsärosvoja, ja eräs lypsi salaa Kinnulan lehmiä. Mutta Kinnunen tiesi sen. Hän tietäjöi niin, että rosvolla tuli myötäänsä lehmänkarvoja suuhun. Sen piti tulla tunnustamaan, ja silloin se pääsi vaivasta.423

> A crofter was pulling his cow with his pants about to fall to his knees and said: “Come on, evil spirit, we’re going to Hell now”.

Kinnunen souteli veneellään Puolankajärvellä ja soutaessaan katseli järvenrantaista mäntymetsäistä kumpua ja sanoi: ”Järven rannalla vielä kupari heiluu ja malvi laulaa, mutta ennen kuin lastut mätänevät näkymättömiin, tulee vainolainen juhannusaattona ja polttaa kirkon. Eikä kulunut montaa vuosikymmentä, kun kirkko rakennettiin mainitulle paikalle, mutta vainolaisista ennustaja oli väärässä.424

256. Auhojärvi Auhojärven saaressa on aarre. Sen saa, kun ajaa yksiöistä jäätä, vuorokauden vanhalla varsalla, vuorokauden vanha lapsi mukanaan, suvikuntaisista tehdyllä reellä. Silloin saa kultaisen rukin.421

346

Uusi isäntäpä kuuli uhrin. Kun aikaa kului ja vaari kuoli, ryhtyi isäntä toimeen. Hän laittoi puusta pienen auran, sitoi siihen kukon ja raapi maata aarteen paikalta. Meni sitten riiheen, jossa oli ukon ruumis, leikkasi ruumiilta oikean käden ranteesta poikki ja kouri sillä maata, ja katso, heti tuli tuohikontti näkyviin. Hän vei vaarin käden takaisin arkkuun ja korjasi raha-aarteen.

Mutta ukon käsi jäi taloon kummittelemaan. Aina pimeässä se tuntui hamuavan isännän rahakaapin ovea makuuhuoneessa, ja kun isäntä joskus pimeässä meni kaappinsa ovea käsikopelolta avaamaan, tunsi hän kätensä sattuvan kylmiin, kuolleen kankeisiin sormiin.

Siitä tuli taloon sellainen vaiva, että talon väki päätti muuttaa Amerikkaan, ja vähää ennen lähtöä paloi talo perustuksiaan myöten. Oliko se tuho, vai vahinkovalkeako talon poltti, ei ole koskaan selvinnyt. Toiset väittävät, että isäntä poltti talon tahallaan. Toiset taas uskovat, että vaarivainaa tuikkasi talon tuleen.425

Magician Paavo Kinnunen lived in the house of Kinnula in Auho.

He bent three pines at their tops across a path and drew three pentagrams on the path. The village children chopped the tops off with a scythe and knocked down the pentagrams. The magician caught the children and said he would have taken revenge if they weren’t the sons of a man that he knew.

In the old days, there were robbers in the woods, and one of them secretly milked the cows of Kinnula. But Kinnunen knew that. He cast a spell that caused cow hairs to constantly appear in the robber’s mouth. He had to come and confess, after which he was cured.

Kinnunen was rowing his boat on Puolankajärvi and, as he rowed, he looked at the mound on the lakeshore covered by pine trees and said: “Copper will swing and limonite will sing on the lakeshore, but before the chips rot away, an enemy will come on midsummer’s eve and burn down the church”. A few decades later, a church was built on that spot, but the prophet was wrong about the enemy.

> The house of Pösönen lay on the southern shore of Auhojärvi. It is now abandoned and roomless. The buildings burned down many decades ago, and the inhabitants moved to America.

When the farm changed hands many years ago, the new owner also inherited the old grandpa living there along with the rest of the property. The grandpa was so cunning that when the new master settled in, he hid some money in a birch bark pack for a rainy day, dug it in the ground on the lower edge of the field by the stables and dictated a sacrifice, whereupon the field would have to be ploughed by a rooster and harrowed with a hen, and the money taken by one’s own hand.

The new master heard his words. After some time had passed and the grandpa had died, he set to his task. He made a small plough from wood, tied a rooster to it and scraped the ground where the treasure lay. He then went to the barn where the old man’s body was, cut off his right hand at the wrist, poked the

258. Auhonkylä Auhojärven etelärannalla oli Pösösen talo. Se on nykyisin autio, ilman huoneita, ja monia vuosikymmeniä takaperin kartano on palanut, ja talon asukkaat ovat muuttaneet Amerikkaan.

Kun aikoinaan tila vaihtoi omistajaa, siirtyi tilan mukana uudelle omistajalle myös vanha vaari, kuten muukin kiinteä omaisuus. Vaari oli niin ovela, että kun uusi isäntä tuli taloksi, hän piilotti kaiken varalta rahaa tuohikonttiin, kaivoi kontin multaan tallipellon alapientareeseen ja luki päälle uhrin, että täytyy kukolla kyntää ja kanalla karhita ja olla oma käsi ottamassa.

347

ground with it and, lo and behold, he immediately found a pack made of birch bark. He took the grandpa’s hand back into the coffin and collected the treasure.

But the old man’s hand continued to haunt the house.

In the dark, it seemed to reach for the door of the master’s money cabinet in the bedroom, and sometimes when the master went to open the cabinet door in the dark, he felt his hand touch a dead man’s cold, stiff fingers.

It became such a problem that the people of the house decided to move to America, and shortly before they left, the house burned to the ground down to its very foundation. Whether it was arson or an accident has never been discovered. Some claim the master burned the house down on purpose, while others believed that the late grandpa set the house on fire.

Säkki painui paksun jään läpi vesihyyhmään. Isäntä polkaisi säkkiä ja kirosi: ”Ole perkele siinä vaikka iän kaiken”, istui rekeen ja ajoi kotiin. Aamulla isäntä lähetti renkinsä jauhokulia hakemaan. Rengin mentyä paikalle ei jauhokulia ollutkaan, vaan jäässä oli vain sula avanto. Keväällä kun järven jää suli, nähtiin rannalle ilmaantuneen suuri valkea kivi, joka oli isännän kiroama köyhien jauhokuli.426

> There is a rock in Auhojärvi that people call Torakivi (Quarrel Rock). During the great hunger and disease years, the Committee For The Poor obtained some flour for the starving people. The flour was distributed to the poor in sacks made of bast mat in return for handicraft. The rule was that the landowners had to pick up the flour from Oulu, each in turn, and an official nominated by the village would distribute it to the poor.

The master of Hiltula once returned from Oulu with a shipment of flour along a winter road that led to the borders of Suomussalmi through Neulikko in Auhojärvi and Askanmäki.

As he rode along the road filled with the falling snow in Auhojärvi in the darkening evening, the sleigh tipped over and fell to the side of the road behind Toraniemi, and one bag of flour fell in the deep snow. While dragging the hundred-kilo bag of flour back to the sleigh, the master got angry, as he was already tired of transporting freight at no charge.

The sack fell into the freezing water through the thick ice.

The master stomped on the bag and cursed: “Stay there for an eternity for all I care, dammit”. He sat back on his sleigh and drove home. In the morning, he sent one of his farmhands to pick up the bag. When the farmhand got to the spot, there was no flour bag there, only a hole in the ice. When the ice on the lake melted in the spring, a large, white rock had appeared on the shore.

That was the poor people’s flour bag that had been cursed by the master.

259. Torakivi Auhojärvellä on kivi, jolla on kansan suussa nimi Torakivi.

Suurten nälkä- ja tautivuosien aikaan Köyhäin komitea hankki jauhoja nälkää näkeville. Jauhot jaettiin köyhille käsitöitä vastaan niinimattokuorisissa säkeissä. Oli sellainen asetus, että talollisten piti vuoroin käydä noutamassa jauhot Oulusta, ja kylän määräämä piirimies jakoi ne köyhille.

Olipa kerran Hiltulan isäntä palannut Oulusta jauhokuormineen vanhaa ylämaihin johtavaa talvitietä, joka johti Auhojärven Neulikon ja Askanmäen kautta Suomussalmen rajamaille. Isännän ajaessa iltahämärissä Auhojärvellä tuiskun umpeen lakaisemaa tietä nuljahti reki Toraniemen takana tien kohdalta sivuun ja kaatui, ja reestä vierähti yksi jauhokuli syvään lumeen. Siinä satakiloista jauhokulia rekeen takaisin haalatessaan isäntä kimmastui, kun muutenkin oli kyllästynyt ilmaiseen rahdin ajoon.

348

Lepohetki Niskan niittysaunassa. A moment of rest at the meadow sauna of Niska. Pirttijoki, Auhonkylä.

Kuva, photo: Väinö Komu 1953. Museovirasto, National Board of Antiquities.

349

Kotiväkensä Paavo piti kurissa, eikä kukaan tohtinut virkkaa mitään. Vaimo Elina o.s. Koistinen (s. 1728) koetti rukoilla Paavoa lopettamaan pahan elämänsä, mutta Paavo ei piitannut, vaan jatkoi rikoksiaan, ja näiden erimielisyyksien takia hän surmasi vaimonsa.

Lähin naapuri oli Hiltulan talo Auhojärven rannalla. Talojen välillä oli noin kymmenen kilometriä. Hiltulan isäntä oli Paavon emännän veli. Kerran Hiltulan isäntä palasi jalkaisin sydänmaan poikki Oulusta. Oli syysyö. Hän oli vienyt nahkoja ja viljaa myytäviksi. Menomatka oli käynyt veneellä Iijoen vesitietä, mutta kun vedet jäätyivät, piti palata jalkaisin.

Hiltulan isäntä saapui Lippalaan, ja Paavo pyysi häntä jäämään yöksi, koska oli jo pimeä ja matkaa metsäpolkua pitkin liikaa jäljellä. Hiltulan isäntä ei aavistanut Paavon tapoja, ja vielä kun emäntäkin oli sukulainen, hän jäi yöksi. Paavo käski emännän laittaa vieraalle vuoteen pirtin viereiseen kamariin.

Emäntä aavisti, että Paavo himoitsee Hiltulan isännän rahoja, kun tiesi niitä kaupungista tulijalla olevan mukana runsaasti.

Emäntä päätti varoittaa veljeään vaarasta. Illallisella emäntä sanoi: ”Syö kylliksesi, tuon juomaa kun menet nukkumaan.” Emäntä halusi harhauttaa Paavoa.

Kun maatemenon aika tuli, emäntä lähti kamariin viemään veljelleen vettä. Hän kuiski samalla, että veli aiotaan tappaa tulevana yönä. Emäntä kielsi menemästä sänkyyn, koska siinä on takaseinässä reikä, josta keihäs työnnetään ruumiin läpi. Emäntä käski laittaa tyynyn reiän kohtaan, että näyttäisi kuin veli nukkuisi reiän edessä. Sitten veljen piti odottaa, ja kun hän kuuli keihään suhahtavan seinän läpi, veljen piti korista kuin tekisi kuolemaa. Siinä samassa hänen oli hiivittävä porstuan kautta karkuun. Murhaaja ei osaisi olla varuillaan, koska hän odotti kuolemaa pirtin puolella.

Emäntä poistui, ja Hiltulan isäntä teki niin kuin oli käsketty.

Hän laittoi tyynyn vuoteeseen keihään reiän kohdalle ja odotti nurkassa seisten. Kun yö saapui ja kaikki hiljeni, kuului seinän takaa hiipiviä askeleita. Yhtäkkiä syöksyi keihäs reiästä ja lävisti vuoteessa olevan tyynyn. Silloin isäntä päästi korisevan äänen ja otti kengät käteensä, hiipi porstuan läpi pimeälle pihalle ja juoksi

260. Iso Tilansuo Kinnulan talon kartanon läpi juoksi nelijalkainen eläin, jonka ruumiin muoto oli kuin koiralla, mutta pää kuin naisella ja josta hajallaan olevat pitkät hiukset riippuivat alaspäin. Eläimen näki koko talon väki, ja talossa asuva ennustaja Kinnunenkin oli sitä katsomassa ja sanoi: ”Paha-Paavolle tulee, liika lyly Lipposelle.” Eikä kulunut montaa päivää, kun levisi tieto, että Paha-Paavo Hiltunen Lippalasta on tappanut vaimonsa.

Koko tarina menee näin. Auholla on Lippala-niminen talo, joka sijaitsee kylän äärimmäisessä laidassa, Pudasjärvelle päin, suuren sydänmaan äärellä. Lippalan kautta kulki muinoinen talvitie ja vienalaisten kauppatie meren rantaan Ouluun. Koko seutu oli autiota korpea, jossa monen peninkulman alueella oli vain Lippala, Kinnula ja Hiltula.

Vuonna 1736 syntynyt Paha-Paavo eli Lippalassa keskellä erämaata ja piti omaa valtakuntaansa. Hän verotteli merenrantakaupungissa matkaavia Vienan kauppamiehiä säästämättä edes harvoja naapureita rosvoamiselta. Lippalasta Ouluun päin on suuri Tilansuo, ja siellä on vieläkin suureen suorimpeen hautautuneita reen jalaksia, jotka eivät lahoa mudassa. Kerrotaan että PahaPaavo ohjasi tietä kyselevät matkustajat suolle, tappoi heidät ja hautasi suorimpeen sekä ryösti matkustajan tavarat. Vielä nykyäänkin kuuluu öisin suolta päin avunhuutoja.

Paavolla oli myös kotonaan Lippalassa matkustajille ansa.

Pirtin vieressä oli kamari, jonne varakkaat ryöstettäväksi aiotut vieraat laitettiin nukkumaan. Kamarin seinässä oli keihään reikä, joka oli sovitettu nukkujan hartioiden kohdalle. Kun vieras paneutui vuoteeseen, työnsi Paavo keihään nukkujan ruumiin läpi. Kun keihäs oli väkäsillä varustettu, ja keihään varsi tiukasti seinässä olevassa reiässä, sai uhri kuolla omia aikojaan. Vasta sitten Paavo korjasi ruumiin pois.

350

Evil Paavo, who was born in 1736, lived in the middle of the wilderness in Lippala and held his own reign there. He taxed Vienan traders travelling to the seaside city, and even his few neighbours weren’t spared of his robbery. From Lippala in the direction of Oulu lies the great Tilansuo swamp, and there are still sleigh skids buried in a great sinkhole there that don’t rot in the mud. It is said that Evil Paavo took travellers asking for directions to the swamp, killed them, buried them in a sinkhole and stole their belongings.

Cries for help can still be heard from the swamp at night.

Paavo also had a trap for travellers at his home in Lippala.

Next to the main room was a chamber where wealthy travellers he intended to rob were made to sleep. There was a spear hole in the chamber wall that had been adjusted to the level of the sleeping person’s shoulders. When the guest went to sleep, Paavo stuck a spear through their body. As the spear was barbed and its shaft firmly attached to the hole in the wall, the victim was left to die on his own. Only then did Paavo move the body away.

Paavo kept his family on a tight leash, and no one dared to say anything. His wife Elina (born Koistinen, 1728) tried to beg Paavo to quit his evil ways, but Paavo didn’t care and continued his criminal activities, and because of this disagreement, he eventually killed his wife.

The closest neighbour was the house of Hiltula by Auhojärvi.

The houses were about ten kilometres apart. The master of Hiltula was Paavo’s brother-in-law. One time, the master of Hiltula came back from Oulu on foot through the heartland. It was an autumn night. He had taken animal skins and grain to Oulu for selling. He had travelled there by boat along Iijoki, but after the waters froze, he had to come back on foot.

The master of Hiltula came to Lippala, and Paavo invited him to stay for the night as it was dark and he still had a long way to go along a forest path. The master of Hiltula had no idea of Paavo’s evil ways, and since the mistress was his relative, he decided to stay. Paavo told his wife to make a bed for the guest in the chamber next to the main room.

metsään monta kilometriä henkensä edestä peläten takaa-ajoa.

Vasta pitkän matkan kuljettuaan ja joen yli kahlattuaan hän veti kengät jalkaansa. Jalat olivat verillä ja turtana kuuraisesta maasta.

Kun Paavo huomasi uhrinsa paenneen, hän tuli vihan vimmoihin ja epäili vaimoaan. Kun vaimo aamulla lähti nostamaan saunasta ämpärillä santaa, niin isäntä meni perässä ja iski vaimoaan takaapäin lapiolla päähän. Hän kantoi vaimonsa verisen ruumiin taloon ja kuuli muutaman kuukauden ikäisen lapsensa parkuvan kätkyessä. Paavo kantoi ruumiin kamariin vuoteeseen, vei pienen lapsensa äitivainajan viereen, ja asetti vainajan rinnan lapsen suuhun imettäväksi. Murha tapahtui 1767.

Paha-Paavon lopusta kertoo taru, että hänet saatettiin lopulta edesvastuuseen rikoksistaan ja tuomittiin mestattavaksi. Tuomio pantiin täytäntöön Oulun kaupungin lähellä olevalla Hannaskankaan telotuspaikalla 10. elokuuta 1768.

Kun Paavon pää pantiin teloituspölkylle, hän pyysi läsnä olleelta papilta lupaa koskettaa pyhää kirjaa, mutta sitä pappi ei sallinut. Silloin Paavo sanoi: ”Nyt kuolen. Kahdeksan olen tappanut ja itse olen yhdeksäs.”427

> Through the grounds of the house of Kinnula ran a four-legged animal that had the body of a dog but the head of a woman and whose ruffled long hair was hanging down. Everyone in the house saw the animal, and the prophet Kinnunen who lived in the house looked at it and foretold that evil things would happen in the house of Lippala. And only a few days later, news came that Evil Paavo Hiltunen of Lippala had killed his wife.

The whole story goes like this. There was a house named Lippala in Auho, located at the far edge of the village, towards Pudasjärvi, by the great heartland. An old winter road and a Vienan trade route to Oulu at the seashore used to run through Lippala.

The entire region was barren wildwood, where the only houses within a radius of several leagues were Lippala, Kinnula and Hiltula.

351

352

Of the end of Evil Paavo, the story says he was finally caught for his crimes and was sentenced to death by beheading.

The sentence was carried out at the Hannaskangas execution site near the city of Oulu on August 10, 1768.

When Paavo’s head was placed on the executioner’s block, he asked the priest present at the execution for permission to touch the Holy Book, but the priest denied his request. Paavo then said: “Now I’m going to die. I’ve killed eight people, and myself shall be the ninth.”

The mistress suspected that Paavo wanted the master of Hiltula’s money, which he knew a man coming from the town would have in abundance. She decided to warn her brother about the danger. At dinner, she said: “Eat your fill. I’ll bring you drink when you go to bed.” She intended to trick Paavo.

When it was time to go to bed, the mistress went to the chamber to bring her brother some water. As she brought it, she whispered to her brother that he was going to get killed that night. She told him not to go to bed, because there was a hole in the back wall through which a spear would be thrust through his body. She told her brother to put a pillow against the hole, so that it would look like he was sleeping next to it. He would then have to wait until he heard the spear swish through the hole, and then groan like he was dying. He should then immediately sneak out through the hall and escape. The murderer would be off guard, as he would be waiting in the main room for his victim to die.

The mistress left, and the master of Hiltula did as he was told. He put a pillow in the bed next to the hole and stood in the corner and waited. When night came and the house quieted down, there were sneaking footsteps on the other side of the wall. Suddenly, a spear was thrust through the hole, impaling the pillow on the bed. The master then let out a groaning noise, picked up his shoes, snuck through the hall to the darkness outside and ran for his life through the woods for many kilometres, fearing pursuit. Only after travelling a long distance and wading across the river did he put his shoes on his feet.

His feet were bleeding and numb from the frozen ground.

When Paavo realized his victim had escaped, he got mad and suspected his wife. When she went out in the morning to pick up sand from the sauna with a bucket, Paavo went after her and hit his wife in the head with a shovel from behind. He carried his wife’s bloody body into the house and heard his baby, who was but a few months old, crying in the cradle. Paavo carried the body into the bedchamber, took his baby next to its dead mother and put her breast in the baby’s mouth for feeding. The murder took place in 1767.

261. Housuvaara Housuvaarasta kuoli talvella vanha emäntä. Se kulki kotona ukkoa yöllä nykimässä, koska hänet oli pantu niin halvasti hautaan, ettei lampaan karitsaakaan annettu mukaan, vaikka hän oli sen itse taloon tuonut. Akan perään ammuttiin ja sillä lailla koetettiin kadottaa, mutta se ei auttanut. Sitten nuori isäntä juoksi alasti kolme kertaa pirtin ympäri talvipakkasessa. Vasta sitten emäntä heitti ukkoa herättelemästä. Kun talon nuorempi emäntä kuoli, niin sille pidettiin peijaiset oikein.428

> The old mistress of Housuvaara died in the winter. She walked around the house tugging at her husband, because she had been laid to the grave so cheaply and wasn’t even given a lamb to go with her, even though she had brought it to the house herself.

People shot at her and tried to get rid of her that way, but it didn’t work. The young master then ran around the house three times naked in the winter frost. Only then did the mistress stop waking up her husband. When the younger mistress of the house died, she was given a proper funeral feast.

353

There were three Laplanders and a Finn at Kivarinjärvi. They had tied a stone to the end of a string and started measuring the depth of the lake. The string was 1,500 metres long. They lowered it down halfway through, and a voice from the water said: “Pull it up quickly, or you and your boat will fall into the water”. Keikka-Lassi went to Kivarinjärvi to look for that creature. He had an axe with him that he would swing at the spirit, but it never showed up.

262. Kalliuskoski Kun piru pakkautuu käsiksi nukkujaan, ei pääse kunnolla huokumaan. Yksi äijä kertoi, että se tuntuu siltä, kuin joku painaisi kurkusta. Äijä oli yksin maannut myllysaunassa, kun piru tuli. Äijä pääsi käännähtämään ja näki, kun ovenraosta livahti karkuun musta koira.429

264. Kuorejärvi

> When a devil takes hold of a sleeping person, they can’t breathe properly. One man said it felt like someone was pressing your throat. He had been lying in a mill sauna by himself when the devil came. He was able to turn over and saw a black dog slip away through a crack in the door.

Pötky-vainaa sai Kuorejärvestä ison hauen. Hauki oli vetänyt Pötky-vainaan venettä kolme kertaa ympäri järven. Ja viimein hauki oli vetänyt veneen jokeen ja mennyt Pötky-vainaa mukanaan kolmen myllyn läpi ja sitten karauttanut kivikkoon.431

>

263. Kivarinjärvi

The late Pötky caught a big pike from Kuorejärvi. The pike had pulled the late Pötky’s boat around the lake three times. Finally, the pike pulled the boat into the river, went through three mills pulling the late Pötky with it and finally hit the rocks.

Kivarinjärvellä oli kolme lappalaista ja joku suomalainen. He olivat panneet kiven narun nokkaan ja ruvenneet mittaamaan järveä. Naru oli tuhatviisisataa metriä pitkä. He laskivat puoliväliin, niin vedestä kuului: ”Hopunlaisesti ylös tai kaadutte veneineen päivineen.” Keikka-Lassi meni Kivarinjärvelle vahtaamaan tuota räähkää. Sillä oli kirves mukana, että sillä lasauttaisi manalaista.

Mutta ei se tullut.430

265. Kuorevaara Kuorevaaran Sikalan mökin miehet selittivät luonnonilmiöitä 1916.

Kun tuulispää tulee vastaan, pitää pistää puukko tanaan, ettei se tule päälle. Se oli lapinnenä, jonka lappalainen tietäjä on pannut konsteillaan liikkeelle.

354

Thunder is born when hot and cold clash against each other.

A smith was once working inside his forge when lightning began to strike. The smith hit the glowing-hot iron, as if to say that he had thunder of his own. Lightning tossed the smith into the corner of the forge.

Tähdenlento tietää tuiskua, ja tuuli kääntyy sinne, mihin tähti lentää.

Kun taivas rakoaa, niin silloin joku onnellinen kuolee ja pääsee taivaaseen.

Ukkonen syntyy, kun kylmä ja lämmin paukkuvat vastakkain.

Kerran seppä oli takonut pajassaan, kun ukkonen läväytteli.

Seppä löi tulista rautaa, jotta onpa minullakin täällä.

Ukkonen paiskasi sepän pajan loukkoon.

When the waters of the Arctic Sea rise, the northern lights are burning. The northern lights are a reflection of the Arctic Sea in the sky. If you start whistling, the northern lights will start burning in your ears.

Kun jäämeri lainehtii, niin silloin revontulet palavat. Revontulet ovat jäämeren kuvajainen taivaalla. Jos alkaa viheltää, niin revontulet oikein korvissa kärähtelevät.

Rahko-Matti, the great robber, went to tar the moon, but got stuck to it and is still there. He intended to tar the moon so he could commit his robberies in the dark.

Rahko-Matti, iso rosvo, lähti kuuta tervaamaan, mutta tarttuikin kuuhun kiinni, ja on siellä edelleen. Se aikoi tervata kuun, että saisi rosvota pimeässä.432

266. Aittokylä

> The men of the Sikala cabin in Kuorevaara explained natural phenomena in 1916.

Kyläläiset näkevät sarvipäitä, paholaisia ja pääruhtinaita ajelevan polkupyörillä ja komeilla kultaisilla rattailla pitkin Aittokylän maanteitä. Aivan täytenä totena he kertoivat, että aittokyläläisen talon pirttiin karautti paholainen polkupyörällä ja kysäisi isäntää. Isäntä sattui olemaan kamarissa, ja sinne oli vieraskin mennyt jättäen jälkeensä punaisen rannun lattiaan.

Tovin se oli isännän kanssa keskustellut, ja tuskin olisi heti pois lähtenytkään, ellei emäntä olisi vanhasta virsikirjasta lukenut manausta. Saman isännän luona kerrotaan vihtahousun vierailleen useasti, ja kyläläiset kertovat isäntävainaalle tuodun sitä kaikkien haluamaa, kirottua kapitaalia, rahaa.433

If you encounter a whirlwind, you must hold your knife ready so it won’t come to you. It’s a Lappish spell conjured up by a Lapland shaman.

A shooting star means snow, and the wind will turn in the direction where the star was shooting.

When clouds part in the sky, some happy person dies and gets to Heaven.

Jaakko Holappa -vainaa kertoi, että häntä vastaan tuli Aittovaaralla yhden talon porstuassa piru. Se ei ollut ihmisen näköinen.

Jaakko löi sitä toolilla päähän. Mutta se osui vain seinään, ja korvalauta jäi kouraan.434

355

356

357

Kerran tuli Aittokylässä taloon kulkumies ja pyysi emännältä ruokaa. Kun emäntä ei suostunut, niin mies otti veitsen ja leikkasi kaulansa poikki. Pää pyöri penkin alle, ja emäntä alkoi hätäillä kun mies tappoi itsensä, olisi sittenkin pitänyt antaa ruokaa. Silloin mies otti päänsä penkin alta, pani sen paikoilleen ja sanoi, että kun antanette ruokaa, niin hän ei tapa itseään. Silloin emäntä laittoi ruokaa, mies söi ja lähti kävelemään.435

267. Kouerjärvi Ensimmäiset puolankalaiset muuttivat parhaiden kalavesien, niittyjen ja viljamaiden luo. Puolangan seudulla oli vain kaksi taloa, Askanmäki ja Koutere, joiden isännät olivat mainioita tietäjiä. Niillä oli niin huono sopu, että karhuilla ja käärmeillä syöttivät toisiaan. Niillä oli velhojen ilveet, kirkonväki ja pirut apunaan.

Kouteren lähellä oli hyvä luhtaniitty, ja sen päältä tuli iso riita.

Kouteresta pantiin Askanmäen ukon päälle käärme tuli suussa – oli semmoinen mieli, että he hävittävät toisensa. Kun mato tuli, niin Askan ukko sanoi: ”Nyt ei auta, pitää lähteä laulamaan ja hävittää Kouteren talo.”

Kouteressa alkoi kattila kumista itsekseen. Emäntä huolestui, että kuinkahan karjan käy. Mutta isäntä sanoi: ”Ei ole hätää härällä, kun on Paavo paimenessa.” Karhu tuli karjaan, mutta Paavo sai sen jousellaan ammutuksi.

Toisella kertaa Kouteren emäntä oli lypsyllä, niin käärme tuli lypsykiuluun. Emäntä sanoi ukolle: ”Jouduhan ukko tuluksiin iskemään.” Niin käärme lähti takaisin.

Askalainen oli kehnompi mahdiltaan. Yhdesti karhu tuli pirttiin, ja ukko joutui painumaan uuniin. Karhu oli sanonut: ”Sinä et säily muualla kuin uunissa.”

Tuli venäläisten vihan aika. Ne tappoivat Kouteren isännän pirttiin ja hävittivät koko talon. Poika selvisi hengissä, kun ei ollut kotona. Koutere jäi autioksi ja on ollut autiona satoja vuosia.

> The villagers see horned creatures, devils and demon lords riding bicycles and fine golden chariots along the Aittokylä highway.

They claimed as a true story that the Devil came to a house in Aittokylä on a bicycle and asked to see the master. The master happened to be in the chamber, and the visitor went there as well, leaving a red stripe on the floor behind it.

It conversed with the master for a while and probably wouldn’t have left anytime soon had the mistress not read out an exorcism from an old hymnal. It is said that the old fiend visited the same master many times, and villagers said that the late master was brought the one thing everyone wants – that accursed capital, money.

The late Jaakko Holappa said that he met a devil in the entrance hall of a house in Aittovaara. It didn’t look like a human. Jaakko hit it with a chair, but the chair only hit a wall and Jaakko was left with the back of the chair in his hand.

A vagabond once came to a house in Aittokylä and asked the mistress for some food. When the mistress refused, the man took a knife and cut his own throat. The head rolled under the bench, and the mistress was startled and thought she should have given him food. The man then took his head from under the bench, put it back in its place and said that since you’re probably going to give me food, I won’t kill myself. The mistress then gave him food; the man ate and went on his way.

Kouteren autiossa on kummitellut, kuulunut valittelua ja voivottelua. Kerrankin kummitus on kulkijalle tuumannut: ”Vaikea on maata maan povessa ja odottaa tuomiopäivää.”

Kerran pappi kulki aution kautta kinkereillä, ja sillä oli kyytimies matkassaan. Papille oli kerrottu, että paikalla kummittelee. Se rupesi lepäämään talon paikalle, jotta tietäisi, oliko juorussa perää.

358

Kärryskoski Myllylän yläpuolella. Kärryskoski above Myllylä. Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

359

Aivan samassa kummitus näytti nousevan: ”Oho-hoi, vaikea on maata maan povessa ja odottaa tuomiopäivää.” Pappi nousi haamun eteen ja alkoi: ”Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman.” Hän luki koko siunauksen ja jatkoi: ”Kaikki, jotka tässä olette, olkaa levossa ja rauhassa.” Sen jälkeen paikalta kuului vain kaunis veisuu.436

The ruin of Koutere has been haunted, and wailing and moaning has been heard there. One time, a ghost said to a traveller: “It’s hard to lie in the ground and wait for Judgement Day”.

A priest on his way to a catechetical meeting once travelled through the ruin with a driver. He had been told the place was haunted. He rested at the site of the house to see if the rumours were true.

Suddenly, a ghost seemed to rise up from the ground: “O ho, it’s hard to lie in the ground and wait for Judgement Day”. The priest rose up in front of the ghost and began to speak: “All are of the dust and all turn to dust again”. He read the whole blessing and continued: “All of you who are here, may you rest in peace.”

After that, all that was heard was the beautiful sound of voices singing hymns.

> The first inhabitants of Puolanka moved near the best fishing waters, meadows and fertile lands. There were only two houses in Puolanka, Askanmäki and Koutere, whose masters were great magicians. They got along with each other so poorly that they fed each other with bears and snakes. They had wizards’ tricks, church folk and devils to aid them.

There was a good meadow near Koutere, and it led to a big quarrel. A snake with fire in its mouth was sent against the old man of Askanmäki from Koutere – it was believed they were going to destroy each other. When the wyrm came, the old man of Aska said: “There’s only one thing to do – I must start singing and destroy the house of Koutere”.

A cooking pot began to resound by itself in Koutere. The mistress was worried about the cattle, but the master said: “The ox will be fine when Paavo is herding”. A bear came to the cattle, but Paavo was able to shoot it with his bow.

Another time when the mistress of Koutere was milking cows, a snake came into her pail. She told her husband: “Come here and strike the tinderbox”. The snake then went back where it came from.

The old man of Aska had weaker powers. One time, a bear came into the house and the old man had to flee into the stove.

The bear had told him: “The only place where you’ll be safe is the stove”.

During the Greater Wrath, the Russians came, killed the master of Koutere in his home and destroyed the whole house.

His son survived because he wasn’t at home. Koutere was abandoned and has been that way for hundreds of years.

268. Jänisjoki Askanmäen ja Kouteren välillä oli puolitoista peninkulmaa. Talojen isännät käyttivät taikamahtia ja kuljettivat nostoeläimiä Jänisjokea myöten. Nähtiin, kuinka käärme ui hiilihanko suussaan Jänisjoen yli ja yritti polttaa Kouerjärven rannalla olleen Kouteren talon.

Käärme oli lähetetty Askanmäestä. Tämä on tapahtunut ennen maailman aikaa.437

> Askanmäki and Koutere were a league and a half from each other.

The masters of the houses used magical powers and transported summoned animals along Jänisjoki. People saw a snake swim across Jänisjoki with a poker in its mouth and try to burn down the house of Koutere by Kouerjärvi. The snake had been sent from Askanmäki. This happened before the time of the world.

360

Tyttรถ tervahaudalla. A girl at a tar kiln. Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

361

Puolangan kirkonkyl채. Nainen ja sylilapsi. The village of Puolanka. A woman with an infant.

Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

362

Perttu Kemppainen had heard a devil singing. He went hunting

by Kapustajoki on a Sunday night. A dog ran before him and then started singing. It cried and howled like a little baby. Perttu told people in Aittokylä about the incident and no one believed him, but a week later, news came that the old man of Motturi had hanged himself. The devil was singing with joy because it knew someone was going to hang himself.

269. Honkavaara Honkavaaran etelälaidalla oli Pakolan talo, jossa kerrotaan tapahtuneen kummia. Ennen russakoita hävitettiin jättämällä talo kylmilleen muutamaksi päiväksi kovilla pakkasilla. Pakolan talonväki lähti silloin Jänisvaaralle evakkoon, ja sieltä oli näköyhteys Pakolaan. Yöllä tyhjilleen jätetyssä talossa näkyi, kun pieni valotuiju liikkui huoneesta toiseen, vaikka talossa ei ollut ketään.438

271. Puolankajärvi

> On the south side of Honkavaara was the house of Pakola, where strange things are said to have happened. In the old days, cockroaches were exterminated by leaving a house cold for a few days on really cold weather. The people of Pakola then took refuge in Jänisvaara, from which they could see Pakola. At night, they saw a small speck of light move from room to room in the empty house, even though there was nobody there.

Puolankajärven rannan ensimmäinen asukas oli nimeltään Puolakka, ja hänestä koko pitäjä sai nimensä.440 Roinila on vanha talonpaikka Puolankajärven rannalla. Roinilan autiossa sanotaan kummitelleen. Aution pihalla oli mahdottoman iso haapa, jonka luona paloi tuli. Luukkosen Liisa -vainaa kulki aution ohi, niin kuului höylyy, ja kerran tyhjä huusi Takalon Erkka-vainaalle: ”Tuo tupakkia piippuun!”

Vanha emäntä oli istuttanut kirkonkylän Takalon pihamaan keskelle puun. Kun emäntä rupesi kitumaan, niin puu rupesi kuivumaan ja kuolemaan. Siinä ei ollut lehtiä kuin yhdessä oksassa.

Ennen istutettiin kasvattipuita talon lähelle sillä ehdolla, että joka puun kaataa, rupeaa kitumaan. Se usko on vielä tänäkin päivänä.441

270. Kapustajoki

>

Perttu Kemppainen on kuullut pirun laulavan. Hän lähti metsälle pyhäiltana Kapustajoen varteen. Koira juoksi edellä, ja silloin se alkoi laulaa ikeltää. Se itki ja ulvoi kuin pieni lapsi. Perttu puhui Aittokylässä tapauksesta, eikä tapahtumaa uskottu, mutta viikon päästä tuli tieto, että Motturin ukko oli hirttänyt itsensä. Piru lauloi iloissaan, kun tiesi että joku meinaa itsensä hirttää.439

The first inhabitant on the shore of Puolankajärvi was named Puolakka, and the whole parish was named after him.

Roinila is the old site of a house on the shore of Puolankajärvi.

The house of Roinila was said to be haunted. There was a huge aspen outside the abandoned house with a fire burning next to it.

363

them and, as he was leaving, he dropped one of his gloves on the ground. Someone then said that he would be the first one to get buried there. Taavetti took it so heavily that he died.

When the late Liisa of Luukkonen walked past the ruin, she heard the sound of planing, and one time an invisible voice shouted to the late Erkka of Takalo: “Bring some tobacco for my pipe!”

An old mistress had planted a tree in the middle of the yard of Takalo in the village. When the mistress was dying, the tree began to wither and die. It only had leaves on one branch. People used to plant trees near a house believing that whoever chops down a tree will begin to die. That belief is still alive today.

One summer when a maid was calling the cows at the vicarage of Puolanka, the shores spoke back to her. A voice from the cemetery said: “Shout as you may, next Thursday you’ll be in the churchyard”. And so it happened that the maid got sick and died, and on the second Thursday, she lay in the churchyard.

272. Huosiusniemen hautausmaa The Huosiusniemi cemetery

273. Kirkon ranta, Church shore Puolangan kirkon viereen, kirkkoherra Fredrik Mennanderin (1850–1890) haudalle, istutettiin kirkkoherran toiveesta iso koivu heti kuoleman jälkeen. Mennander pyysi: ”Tuokaa haudalleni hyvin kitukasvuinen koivu. Jos se hyötyy ja kasvaa, olen minä kuoltuani onnellinen, ja se mitä olen ihmisille julistanut, on totta.”

Haudalle kasvoi iso ja hyöteä koivu. Kun vanha kirkko paloi 1949, niin Mennanderin rauduskoivukin kärventyi.

Ensimmäinen Huosiusniemen hautausmaahan haudattu oli joukokyläläinen Taavetti Moilanen. Joukokyläläiset olivat raivaamassa hautausmaata 1890. Taavetti oli mukana ja pois lähdössä, kun hänen toinen vanttuunsa putosi maahan. Joku tokaisi silloin, että sinut tänne ensimmäisenä haudataan. Taavetti otti sen niin raskaasti, että kuoli.442

Kun Mennanderin vaimo kuoli, niin nuoret miehet toivat vainajan arkun kuorma-auton lavalla Puolangalle. Arkku pyöri lavalla, ja nuoret miehet tuumasivat: ”Onpa muori hepakassa!”444

Yhtenä kesänä kun piika kutsui Puolangan pappilassa lehmiä luokseen, niin rannat raikuivat vastaan. Ääni sanoi hautausmaalta: ”Ruikau minkä ruikaut, ensi torstaina olet kirkkomaassa.”

Ja niin kävi, että piika sairastui ja kuoli, ja toisena torstaina hän oli jo kirkkomaassa.443

Kaspeli Ylilehto oli palvelemassa Puolangan kirkonkylässä, kun nainen katosi kirkon tienhaarassa. Pelottelivat tapauksen jälkeen, että iso nainen tulee.445

> The first person buried in the Huosiusniemi cemetery was Taavetti Moilanen from Joukonkylä. The people of Joukonkylä were clearing the ground for the cemetery in 1890. Taavetti was with

Puolangalla kerrottiin tarinaa, että muuan nainen meni vanhana naimisiin, ettei tarvitsisi tehdä paljon lapsia. Se meni papille rouvaksi ja joutui tekemään kaksitoista lasta yhdellä kertaa, ja jokaisen kohdalla piti sama synnytystuska kärsiä ja kestää kuin aina yhdelle olisi kuulunut.446

364

Puolangan kirkon palo. The fire at the Puolanka church. Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

365

At his request, a big birch was planted on the grave of Vicar Fredrik Mennander (1850−1890) next to the Puolanka church immediately after his death. Mennander requested: “Bring a really stunted birch on my grave. If it prospers and grows, I am happy after my death, and what I have preached to the people is true.” A big, lush birch grew on the grave. When the old church burned down in 1949, Mennander’s birch was also scorched.

Puolankalainen kirkonväki nostettiin ajamaan kahta rosvoa.

Kirkonkellon kielen ympärille vedettiin sukan varsi, ja kun kelloa heilautettiin muutamia kertoja, nousi kirkon hautausmaasta kirkonväkeä niin sankasti, että ympärillä oleva mäntymetsikkö humisten huojui.

Rosvot ehtivät paeta jo 25 kilometrin päähän. Mutta kun he kuulivat kirkonväen ajavan heitä suurella pauhinalla, meni toinen rosvoista piiloon tyhjään heinälatoon. Toinen rosvo ui joen yli vastarannalle. Näin hän pääsi jatkamaan pakomatkaansa kaikessa rauhassa.

Mutta se rosvo, joka meni heinälatoon, joutui kirkonväen käsiin. Väki heitteli rosvoa ladon seinästä toiseen, ja ennen pitkää rosvon täytyi tunnustaa ja luovuttaa rosvoamansa esineet takaisin niiden omistajalle.448

When Mennander’s wife died, young men brought her coffin to Puolanka in the back of a truck. The coffin rolled around in the back, and the young men thought: “The old lady must be rather tipsy!”

Kaspeli Ylilehto was serving in the village of Puolanka when a woman disappeared at the church crossroads. Afterwards, they would scare people by saying that the big woman will come.

> There was a story in Puolanka about a woman who got married late so she wouldn’t have to have so many children. She married a priest and had to give birth to twelve children at once: with each one, she had to suffer the same amount of pain.

When a cross was being erected in the church tower, the man erecting it began to get dizzy in the high tower. He saw two holes and asked which one the cross should be put in. The year the church was built, 1792, was marked on the weather vane. It was rusted and creaky, and when people walked past the church, especially in the dark, they heard the vane squeak like a cat or some other animal that had been caught by its tail.

274. Kirkko, Church

The Puolanka church folk were summoned to chase two robbers.

The foot of a sock was put around the clapper of the church bell, and when the bell was rung a few times, church folk rose up in such masses that the nearby pine grove swung with a murmur.

The robbers had fled 25 kilometres away, but when they heard that a big group of church folk was chasing them, one of the robbers hid inside a hay barn. The other robber swam across the river to the opposite bank, and was able to continue his escape unhindered.

Kun kirkontapuliin pystytettiin ristiä, niin pystyttäjää alkoi korkealla huimata. Hän näki kaksi reikää ja kyseli, että kumpaan reikään pistetään. Kirkon rakentamisvuosi 1792 oli merkittynä kirkontornin tuuliviiriin. Se narisi ruostuneena, ja varsinkin pimeällä kirkon ohi kuljettaessa kuultiin viirin vinkuvan kuin kissa tai muu elukka saparostaan kiinni joutuneena.447

366

Eräs silminnäkijä kertoi nukkuneensa koulun penkillä, kun poikkirantuisiin puseroihin pukeutuneet hahmot hyppivät päällä ja päästivät pahaa ääntä. Ja orsilla oli vaikka kuinka paljon päitä kirkumassa. Silminnäkijä pakeni luimussa korvin. Kaikki muutkin nukkujat säikähtivät puolikuoliaiksi, ja monet olivat kuin laakin saaneet. Markkinamiehet painuivat ulos sen kun ovesta mahtuivat. Koulun hoitajamummu ei ollut millänsäkään. Nyt sai Reetamuori olla rauhassa.

But the robber who hid in a hay barn ended up in the hands of the church folk. They tossed the robber around from one wall of the barn to the next, and eventually the robber had to confess and return the stolen goods to their owner.

275. Kirkonkylän koulu Village school

Helmi Huhtilahti kertoo toisesta tapauksesta kirkonkylän kansakoululla. Hän oli toisella luokalla, kun joutui asumaan asuntolassa, koska matkaa kotiin oli yli kaksikymmentä kilometriä. Hänen mieleensä syöpyi yksi syksyinen yö. Asuntolasta kuului raskaita askelia, ja hän juoksi asuntolan keittiöön, jossa tavallisesti nukkui. Hän kyyristyi lattialle sijatulle vuoteelle.

Askeleet kuuluivat jo eteisestä, kuin hevonen olisi kävellyt.

Ensin se meni pirttiin ja siellä kalisteli niin kuin seiniä purettaisiin.

Sieltä se tuli keittiöön ja löi rautaesineellä hellaan niin, että hellanrenkaat pyörivät. Keittiöstä se meni eteiseen, ja kuulosti kuin se olisi kärryillä ajanut. Vuosikymmenienkään päästä Helmi ei osannut sanoa, mikä kulkija oikein oli.

Puolangan pitäjässä oli vanha puinen kirkonkylän kansakoulu, jossa kummitteli. Se sijaitsi nykyisen Puolankajärven koulun kohdalla. Koulun oppilaskodissa monet varattomat ja syrjäkylien koululaiset saivat asunnon ja ruoan. Kummittelu johtui koulun vanhasta ja pahankurisesta vahtimestari Reetasta, joka asui koululla ja säilytti kirkonmultiaan koulun ullakolla.

On kulunut kohta 100 vuotta, kun Puolangalla oli yleisenä puheenaiheena kirkonkylän koulun kauhun yön tapahtumat syysmarkkinoiden aikaan. Tapahtumilla oli niin monta näkijää ja kuulijaa, ettei sitä voinut valheeksikaan uskoa.

Väkeä tuli läheltä ja kaukaa, ja tori täyttyi kauppiaista. Illan tullen yökortteerista oli kova kysyntä, ja kirkonkylän taloihin tunkeutui yövieraita. Niitä rötkötti lattioilla, penkeillä ja pöydillä. Myös koululle kerääntyi kansaa, vaikka puoliväkisin, eikä Reeta olisi niin montaa sisälle päästänyt, mutta toiset aukaisivat toisille ovea, ja niin väkeä kertyi tungokseen asti.

Liekö Reeta tykännyt pahaa, kun ihmiset tunkeutuivat koululle väkisin, mutta tuskin kaikki olivat ehtivät asettua nukkumaan, kun käsityösalista alkoi kuulua kamala meteli. Siellä kävi vinkuminen ja suhina, niin kuin tuuli olisi puhaltanut, mutta mitään muuta ei näkynyt kuin pelästyneitä ihmisiä. Hirveä mölinä ja hulina levisivät tuuliaispesän tavoin huoneesta toiseen.

Jaakko Holappa puolestaan lähti kerran nousemaan kansakoulun vintin rappuja. Vintillä oli aina joutavaa liikettä, ja tällä kertaa Jaakon kouraan hurautettiin kuparirahoja. Jaakko nousi laipiolle katselemaan, kuka oli rahojen antaja. Mutta vintillä ei näkynyt ketään.

Siika-Lauri-vainaa kuuli yöllä kansakoululla kuin tonkkia olisi viskelty, mutta mitään ei näkynyt. Joskus pimeällä ilmestyi ikkunan taakse iso miehen kämmen ikkunaruutua vasten painettuna.

Se oli aivan liian suuri tavallisen miehen kädeksi.

1920-luvulla ihmisiä tuli juhannuskirkkoon kirkonkylään. Heitä oli iso joukko kauppias Halosen pihalla, parinsadan metrin päässä koululta. Juhannusyönä koululta alkoi kuulua valtava messu, kuin väenpaljous olisi tömissyt, tanssinut ja hulinoinut.

367

Kylän pojat päättivät testata, onko Reeta noita. He nakkasivat suoloja kuumaan leivinuuniin, ja kun suolat rätisivät, tuli Reetalle hätä. Pojat olivat kuulleet, että taikurit pelkäävät uuniin nakattuja suoloja. Myöhemmin selvisi, että välikaton mullat oli ajettu vanhan ruumishuoneen paikalta. Kun ne vaihdettiin, niin talo rauhoittui. Reeta oli koko elämänsä taikurina ja kuoli taikuuden harrastuksineen.449

One eyewitness said he had been sleeping on the school bench when figures dressed in cross-striped shirts started jumping on him and making awful noises, and there were countless heads screaming up on the beams. The witness fled with his tail between his legs. All other sleepers were scared out of their wits as well, and some of them looked like they had had a stroke. Marketgoers ran out the door as fast as they could. The old caretaker lady was unperturbed. Old Reeta could now sleep in peace.

> Helmi Huhtilahti tells of another incident at the village school.

When she was in second grade, she had to stay at the dormitory because her home was over 20 kilometres away. She vividly remembers one autumn night. There were heavy footsteps in the dormitory, and she ran into the dormitory kitchen where she usually slept. She crouched on the bed that had been made on the floor.

The footsteps had reached the entrance hall, and it sounded like a horse was walking there. First it went to the living room and made a clattering sound like the walls were being torn down.

From there, it moved to the kitchen and hit the stove with an iron object so hard it sent the stove rings rolling. From the kitchen it went to the entrance hall, and it sounded like someone was riding a carriage. Even after several decades, Helmi couldn’t say who or what had wandered around the dormitory.

There was an old wooden village school in the parish of Puolanka that was haunted. It was located at the site of the present-day Puolankajärvi School. Many students who were poor or came from faraway villages received food and lodging at the school dormitory. The haunting was caused by the old and mischievous caretaker Reeta, who lived at the school and kept her churchyard soil in the school attic.

Almost 100 years ago, the talk of the village was the night of horrors at the school that took place around the autumn fair.

There were so many people who saw or heard what happened that it was hard to believe it was all made up.

People had come from far and near, and the market square was filled with peddlers. When evening came, lodgings for the night were in heavy demand and guests flocked into the houses in the village. People were lying around on the floors, benches and tables. Lots of people gathered at the school as well, more than Reeta would have allowed inside, but people kept opening the door for newcomers, and the school got crowded.

Perhaps it was because Reeta disliked people muscling their way into the school, but people had barely had a chance to lay down to sleep when there was a terrible noise from the handicraft classroom. It was wheezing and howling as if the wind was blowing, but all that could be seen was a bunch of frightened people. The terrible noise and bustle spread from room to room like a whirlwind.

Jaakko Holappa once began to ascend the stairs of the school attic. There was always some strange movement in the attic, and, this time, someone thrust a bunch of copper coins in Jaakko’s hand. Jaakko went up to the attic to see who had given him the coins, but there was nobody there.

The late Powan Lauri heard a noise from the school at night that sounded like someone was tossing metal buckets around, but couldn’t see anything. Sometimes in the dark, a large man’s palm appeared pressed against a window. It was much too big to be a normal man’s hand.

368

Puolangan kirkonkyl채. The village of Puolanka Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

369

Kun potilashuone täyttyi, niin Kirpilä komensi: ”Luulotautiset ensin ulos ja sitten pirtureseptin uusijat.”

In the 1920s, people came to the village to go to church on midsummer’s eve. A large group of them had gathered on merchant Halonen’s yard, only a couple of hundred metres from the school. At night, a huge choir of voices was heard from the school, as if a crowd of people were thumping, dancing and raving.

Siikasalmen Jussi Moilanen Suolijärveltä meni Kirpilän vastaanotolle mahavaivojen vuoksi, mutta Kirpilä ei voinut muuta kuin lähettää hänet Ouluun tutkittavaksi. Moilanen laittoi lakin päähänsä ja kiitti neuvosta, mutta Kirpilä hätäili, että syynipalkka pitäisi vielä maksaa. ”Oletko sinä syynännyt minut?”, ihmetteli Moilanen. ”Monelle olen minäkin tien Siikavaaran poikki Korpiselle neuvonut, enkä ole viitosta ottanut.” ”Ala mennä Ouluun”, sanoi Kirpilä.

The village boys decided to see if Reeta was really a witch. They tossed salt into the hot baking oven, and, as the salt crackled, Reeta was startled. The boys had heard that magicians fear salt that is tossed into the oven. It later turned out that the soil used for the ceiling had been brought from where the old mortuary used to be. When the soil was replaced, the building calmed down. Reeta was a magician all her life and died with her magical practices.

Hiltus-Antti joutui vanhana miehenä ennen sotia Kirpilän vastaanotolle. Lääkäri yritti ottaa Antista verikokeen, pisteli moneen kohtaan ja haki suonia. Mutta verta ei tullut. ”Tehän kumma äijä olette, kun ei verta löydy”, sanoi Kirpilä. ”No ettehän ole lupaakaan kysyneet”, oli vastaus. Kun Antti antoi luvan, Kirpilä sai verinäytteen.

276. Tori, Market square

Kauppias Halosen pirtissä yöpyi usein maaäijiä. Yksi ukko oli hädissään tullut Halosen luo voivottelemaan, kun hevosen jalka vuosi verta. He menivät Kirpilän luo, joka tiesi, ettei veri enää vuoda. Kerrotaan että Hiltus-Antti olisi antanut verenpysäytyssanat Kirpilälle.450

Puolankalaiset muistavat kunnanlääkärinsä Vilho Josef Forsterin (1902–1959). Hänet tunnetaan paremmin Kirpilän nimellä. Kunnanlääkärillä oli saksalaiset sukujuuret, ja hänen puhuttiin olevan juutalainen. Kirpilä sai 1936 viran Puolangalta, jolloin perhe muutti Kainuuseen. Vaimo Hilja o.s. Saukkonen (1902–1957) oli sairaanhoitaja, ja hänen sukunsa oli Savosta ja Karjalasta.

Kirpilä oli arvostettu kunnanlääkäri, joka omistautui työlleen täysin. Hän oli myös ronski kieleltään.

> The people of Puolanka remember well their local doctor, Vilho Josef Forster (1902-1959), who is better known by the name Kirpilä. The doctor had German ancestry, and was rumoured to be Jewish. Kirpilä was appointed to an office in Puolanka in 1936, and his family moved to Kainuu. His wife Hilja (born Saukkonen, 1902-1957) was a nurse, and her family came from Savo and Karelia. Kirpilä was a well-respected doctor who was fully devoted to his work. He was also known for his coarse language.

Pikku-Reetalla oli semmoinen vika, että hänen selkärankansa oli läjässä, ja tyttö oli jo melko huonossa kunnossa. Niin hänet vietiin Kirpilän vastaanotolle. Kirpilä kysyi ovella: ”Mikä se tuo on?

Tuohan pian kuoloo.”

Joku vanha mummo oli pelännyt leikkuulle mennessään kuolevansa. Kirpilä oli vain todennut mummolle: ”En minä ruumiita pelkää.”

370

Little Reeta had a condition that had caused her spine to bend: the girl was in a pretty bad shape and so she was taken to see Kirpilä. At the door, Kirpilä asked: “What’s that? She looks like she’s gonna die soon.”

277. Apteekki, Pharmacy

Some old lady who was about to get operated said she was afraid she would die. Kirpilä told the lady: “I’m not afraid of dead bodies”.

Mies meni Puolangan apteekkiin ja tahtoi pirun paskaa, niin apteekkari kyseli kuinka paljon laitetaan. Mies vastasi, että koko paska.

Apteekkari ihmetteli että minkälainen se koko paska on, ja mies vastasi, että se on seitentä syltä pitkä ja tervatynnyrin paksuinen.451

When the waiting room filled up, Kirpilä ordered: “The hypochondriacs will go out first, then those who are here to renew their prescriptions for rectified spirit”.

>

Jussi Moilanen of Siikasalmi from Suolijärvi went to see Kirpilä for stomach pains, but all Kirpilä could do was send him to Oulu for testing. Moilanen put his cap on and thanked Kirpilä for the advice, but Kirpilä quickly reminded him that he hadn’t paid the examination fee. “Have you examined me?”, Moilanen said in surprise. “I’ve showed many people the path to Korpinen through Siikavaara, and never charged them a fiver for it”. “Off to Oulu with you,” said Kirpilä.

A man went to the Puolanka pharmacy to ask for devil’s shit, and the pharmacist asked how much he wanted. The whole shit, was the man’s response. The pharmacist wondered what “the whole shit” meant, and the man replied that it is seven fathoms long and as thick as a tar barrel.

278. Ouluntie, The Oulu road

Before the war, as an old man, Hiltus-Antti had to go and see Kirpilä. The doctor tried to get a blood sample from Antti, poked at him in many places and tried to find a vein, but couldn’t get any blood. “You’re a strange man – you don’t seem to have any blood in you,” said Kirpilä. “Well, you never asked for permission,” Antti replied. After Antti gave his permission, Kirpilä got the blood sample.

Kauhujen talot ovat joskus jääneet autioiksi kummitusluoliksi.

Kuin koko seutua painaisi kirouksen taakka. Yksikin talo on aivan valtamaantien varrella. Rakennus on alkujaan ollut komea ja käsittänyt noin kymmenkunta huonetta. Tästä huolimatta se on ollut autiona jo vuosikymmeniä, eikä koko pitäjästä löydy ainoatakaan ihmistä, joka uskaltaisi talossa asua. Tuosta talosta kerrotaan hirveitä asioita. Öisin kuuluu talon lattian alta murhattujen naisten valitusta ja kuristettujen lasten itkua.452

Farmers often spent nights at merchant Halonen’s house.

An agitated man once came to Halonen and moaned that his horse’s leg was bleeding. They went to see Kirpilä, who already knew the leg wasn’t bleeding anymore. It is said that Hiltus-Antti told Kirpilä the words that would stop the bleeding.

371

The houses of horror have sometimes turned into abandoned ghost nests, as if the whole region was burdened by a curse.

One of these houses lies right by the highway. The building used to be impressive and had about ten rooms. In spite of that, it has been abandoned for decades, and there’s not a single person in the parish who would dare to live in that house. Horrible stories are told about it. At night, the moaning of murdered women and the crying of strangled babies can be heard from under the floor.

Iikka Haapalainen was ploughing the fields of the vicarage at the beginning of the 20th century. He spent the nights at the farmhands’ cabin of the Kiiskilä vicarage, which was haunted and where rumbling noises were heard. It is said that sand had been brought there from the Huosiusniemi cemetery.

As Iikka was sleeping, there was a strange rustling sound from the walls, as if squirrels were jumping on them. Then the walls started popping. The following night, small stones rained from the stove, as if someone was throwing them with a big hand.

Iikka ploughed for another day and wondered what kind of noise there would be that night. The early part of the night was calm and Iikka fell into a peaceful sleep, until he felt someone pulling him out of bed. Iikka turned around, but couldn’t see anybody. Until his ploughing was finished, he spent the rest of his nights at the travellers’ cabin.

279. Kiiskilän pappila The Kiiskilä vicarage 1900-luvun alussa Iikka Haapalainen kynti pappilan peltoja.

Yökortteerina hänellä oli Kiiskilän pappilan renkitupa, jossa kummitteli ja jyrisi. Kerrotaan, että Huosiusniemen hautausmaalta on tuotu sinne hiekkaa.

Iikan nukkuessa seiniltä alkoi kuulua kummaa rapinaa, niin kuin oravat olisivat hyppineet seinillä. Sitten seinät alkoivat puksahdella. Seuraavana yönä uunilta satoi pikkukiviä, niin kuin joku olisi niitä isolla kouralla viskellyt.

Iikka kynti taas päivän ja mietti jo, millainen mekkala olisi yöllä luvassa. Iltayönpuoli oli rauhallinen ja Iikka vaipui levolliseen uneen, kunnes hän tunsi jonkun vetävän häntä pois vuoteesta. Iikka pyörähti ympäri, mutta ketään ei näkynyt.

Hän muutti nukkumapaikkansa matkalaisten pirttiin niin pitkäksi ajaksi kuin kyntöhommaa riitti.453

280. Ristijärven Kirkkosaari The Ristijärvi Church island Ristijärven vanhassa Kirkkosaaressa sanotaan kummittelevan.

Luuran torppa on rannalla vastapäätä. Kerran Luuran muori oli ruvennut kekriaamuna kehräämään, niin saaresta lähti tyhjä ajamaan. Se ajoi hevosella ja rattailla Luuran pirttiin ja sanoi: ”Minä olen Kiannan kirkkoherra. Ja siihen se hävisi.”454

372

Eräs uskalias mies oli toveriensa kanssa järvenrantametsiköstä seuraillut venäläisten puuhia. Hän ui syysyön pimeydessä hiljaa saareen ja vei vihollisten veneet ja aseet. Vienalaiset olisivat päässeet saaresta pois, ainakin uimataitoiset, mutta he huomasivat olevansa puolankalaisten saartamia, ja kun heille ei jäänyt aseita itsensä puolustamiseksi, eivät he uskaltaneet pyrkiä saaresta pois.

He nääntyivät nälkään ja viluun.

Tämän surullisen tapauksen takia saarta kutsutaan Venäläissaareksi. Saaresta on kertoman mukaan löydetty ihmisten luita.

Ja saarella seisoi pitkään hongittunut männynkäkkärä, jonka latvus oli painunut kumaraan, ikään kuin se tahtoisi juurelleen katsoa murhenäytelmän paikkaa.455

The old Church island in Ristijärvi is said to be haunted. The croft of Luura lies on the opposite shore. Once when the mistress of Luura began weaving on Kekri morning, a phantom rode out from the island. It rode inside the cabin of Luura by horse and wagon and said: “I am the vicar of Kianta”. Then it vanished.

281. Vihajoki Noin kymmenen kilometriä eteläiseen ilmansuuntaan Puolangan kirkonkylästä on Vihajärvi. Se on saanut nimensä vihovenäläisistä.

Silloin kun rajantakaiset karjalaiset kävivät Kainuuta ryöstämässä, oli Vihajärven rannalla ainoastaan yksi talo, Valtala nimeltään.

Väyrylän kylän suunnalta samosi karjalaisten joukko Vihajärvelle eräänä syyskuisena päivänä. He osuivat Valtalan taloon. Hädin tuskin talonväki pääsi pakenemaan metsään. Talo ryöstettiin putipuhtaaksi ja lopuksi se poltettiin.

Vihovenäläiset ryöstivät veneet ja alkoivat soudellen etsiä Vihajärvestä Ristijärveen vievää jokea. Luonnonvoimat ovat muovaillessaan Vihajärven vesistöä aikaansaaneet sen omituisuuden, että järvestä lähtevä joki alkaa pitkän, kapean niemen kärjestä, jonka molemmilla sivuilla on joen alkua muistuttava lahdensoukka. Niemen kärjestä alkava joenniska oli vihovenäläisten kulkiessa korkeiden pajupensaiden ja murroksen peittämä, joten siitä ei järveltä katsottaessa saanut mitään selvää.

Vihovenäläiset soutelivat edestakaisin kymmenen kilometrin pituista niemien, saarien ja lahtien mutkistamaa järveä etsien lähtevää jokea. He huudahtelivat kiukuissaan: ”Vesi mennöö, seitshemän tuloo, vaan ei yhtään lähe.” Soudettuaan edestakaisin vienalaiset olivat väsyneitä. Sumuisen syysillan hämärtyessä heidän oli pakko asettua levolle. He pelkäsivät paikallisten ihmisten kostoa, eivätkä he uskaltaneet mennä mantereelle, vaan he asettuivat pieneen saareen luullen siellä olevansa yöajan turvassa.

Tämän saaren erottaa mantereesta vain kapea salmi.

> About ten kilometres south of the village of Puolanka lies Vihajärvi (Wrath Lake). It has been named after the wrathful Russian raiders. Back when the Karelians across the border raided the lands of Kainuu, there was only one house on the shore of Vihajärvi named Valtala. From the direction of the village of Väyrylä, a group of Karelians wandered to Vihajärvi on a September day. They came to the house of Valtala. The people of the house were barely able to escape into the woods.

The house was robbed clean and finally burned down.

The Russians stole some boats and started rowing along Vihajärvi looking for a river that would take them to Ristijärvi.

While shaping the waters of Vihajärvi, forces of nature have created an oddity where the river flowing out of the lake starts from the tip of a long, narrow cape with narrow bays on both sides that look like the starting points of rivers. The river head starting at the tip of the cape was covered by high willow bushes and a heap of logging waste, and there was no way to see it from the lake.

The Russians rowed back and forth along the ten-kilometrelong lake around capes, islands and bays looking for a river leading out of it. In exasperation, they shouted: “Water flows, seven come in but none go out”. After rowing back and forth, the Vienans were tired. As darkness descended on the foggy autumn

373

night, they had to lie down to rest. Fearful of the vengeance of the local people, they dared not go to the mainland. Instead, they settled on a small island, believing they’d be safe there for the night. Only a narrow strait separates this island from the mainland.

One brave man had been watching the Russians from the woods by the lake with his friends. Under the cover of the dark autumn night, he quietly swam to the island and took the enemy’s boats and weapons. The Vienans could have left the island – at least those who could swim – but realized they were surrounded by the people of Puolanka and, with no weapons to defend themselves, they dared not try to leave. They perished of cold and starvation.

Due to this sad incident, the island is known as Venäläissaari (Russian Island). Human bones are said to have been found on the island. For a long time, there was also a dried-out old pine there whose top had bent down, as if it wanted to see the site of the tragedy at its roots.

Tailor Matti Heikkinen said that elves came out to dance in Valtala at night.

A woman in Vihajärvi gave birth to a child that had the head of a human and the body of a snake.

283. Pekansaari 1900-luvun alkupuolella Vihajärven Kuirinselän Pekansaaressa eli Pekka Hyttinen, Piru-Pekka, jonka kerrotaan alituiseen hokeneen ”piru, piru” ja saaneen lisänimen sen perusteella. Ilmeisesti hän oli myös varas. Jos oli mahdollisuus varastaa, niin hän varasti ja oli tyytyväinen, vaikka olisi vain sokeripalan saanut.

Kuirinselällä olevassa Kuiriniemen talossa syötiin huttua puisilla kuireilla eli lusikoilla. Siitä talo ja järvenselkä saivat nimensä.458

282. Valtala

>

Kraatari Matti Heikkinen kertoi, että yöllä haltijat nousivat tanssimaan Valtalassa.456

In the early 20th century in Pekansaari in Kuiriselkä in Vihajärvi lived a man named Pekka Hyttinen, known as Piru-Pekka (Devil Pekka), who always kept saying “piru, piru” (“devil, devil”), which is how he got his nickname. He was apparently also a thief.

If there was a chance to steal, he stole and was happy, even if his loot was nothing more than a sugar cube.

Muuan vaimo oli synnyttänyt Vihajärvellä sellaisen lapsen, jolla oli pää kuin ihmisellä, mutta ruumis kuin käärmeellä.457

In the house of Kuiriniemi in Kuirinselkä, people ate porridge with wooden kuiris, or spoons. That’s how the house and that part of the lake got their names.

374

Eräänä yönä Leipivaaralla Eero Sutis -vainaan matka kulki Vanhantalon riihen sivuitse. Riihen takana ja molemmin puolin oli kiviaitaa. Eero sattui pysähtymään ja näki, kun riihestä lähti tyttönen juoksemaan valkea paita yllään pitkin kiviaitaa ja hävisi matalampaan kohtaan aidassa. Eero sai kuulla, että riihessä säilytettiin tyttösen ruumista.462

284. Häikiönkivi Häikiönkivi on iso kivi Vihajärven Ruostelahdessa, lähellä Pekansaarta. Kerrotaan, että Piru-Pekka olisi soudellut kivelle rangaistukseksi varasteluistaan. Piru-Pekka heitti veneen kivelle. Pekan isä sanoi: ”Nytpä nähdään, onko pirulla punaista lankaa.” Sanotaan että kun piru kuljettaa veneen, niin se kuljettaa sen punaista lankaa myöten.459

> In the old days, there were only fields in Suovaara. The fields were worked and they gave a good harvest. The people of Suovaara made a big loaf of bread and brought it to the priest along with some cheese. This happened during the long hunger years and, as the priest hadn’t received a bread that big from anywhere else, he asked: “Where is this from?” When he was told it was from Suovaara, he said: “The place must not be called Suovaara. It should be Leipävaara (Bread Hill)!”

> Häikiönkivi is a large rock in Ruostelahti, near Pekansaari. It is said that Piru-Pekka rowed to the rock as punishment for his thefts.

Piru-Pekka tossed the boat on the rock. Pekka’s father said: “Now we’ll see if the devil has red thread”. It is said that when a devil transports a boat, it does it along a red thread.

In the 18th century, master Pekka Moilanen of the house of Vanhatalo in Leipivaara called himself pious. After coming from church, he bragged: “There were no pious people in the church except for me, the priest and perhaps the parish clerk”.

285. Leipivaara

One night in Leipivaara, the late Eero Sutinen travelled by the barn of Vanhatalo. There was a stone fence behind and on both sides of the barn. Eero happened to stop and saw a young girl wearing a white shirt start running along the stone fence and vanish at the lowest spot. Eero later heard that a girl’s body was being stored at the barn.

Ennen Suovaarassa oli vain halmeita. Niitä ruukattiin ja saatiin hyvä elo. Suovaaralaiset tekivät ison leivän papille juuston kera vietäväksi. Elettiin pitkiä nälkäaikoja, ja kun pappi ei ollut saanut muualta niin isoa leipää, hän kysyi: ”Mistä tämä on?” Suovaarasta. ”Vaara ei saa olla Suovaara vaan Leipävaara!”460 1700-luvulla Leipivaaran Vanhantalon isäntä Pekka Moilanen käytti itsestään nimeä vanhurskas. Ukko oli kerskunut kirkosta tultuaan: ”Ei ollut kirkossa muita vanhurskaita kuin minä, pappi ja kenties lukkari.”461

375

kaan, ja ullakolta, savupiipun vierestä, löytyi Reeta-Liisan taikapussi. Vielä nykyäänkin kuuluu talon paikalta salaperäisiä askeleita ja ikään kuin ovien käyntiä.463

286. Soppi

> Pyssylammista muutama kilometri länteen päin oli ennen muusta Leipivaaran kylästä hiukan sivussa Soppi-niminen talo. Talossa asui vanha akka, Reeta-Liisa Kyllönen, joka oli suuri loitsijanoita.

Kun rapparit tulivat ryöstämään Sopen talon rikkauksia, Reeta-Liisa laittoi noitana pellon aidanseipäät ryssien silmissä liikkumaan, niin kuin ne olisivat sotamiehiä. Aidassa törrottävät vitakset näyttivät sotilaiden pyssyiltä.

Reeta-Liisa teki taikojaan talon riihessä, ja talonväki pelkäsi häntä. Kerran tuli taloon uusi renki ja rupesi ihmettelemään, mitä akka riihessä puuhailee. Hän päätti ottaa asiasta selvää.

Renki meni riiheen oksien päälle odottamaan akan tuloa. Kohta Reeta-Liisa tulikin. Kolmasti hän kulki ovesta edestakaisin ja vasta sen jälkeen jäi riiheen.

Hän otti pienen sianrakkoisen pussin ja rupesi hypistelemään sen sisältöä ja höpistä: ”Synny para, synny para, ei ole näkijää eikä kuulijaa.” Mutta para ei syntynytkään, ja renki karjaisi, että on täällä kuulijoitakin. Akka lähti kiireesti karkuun, mutta pussi jäi riiheen. Sieltä löytyi vanhentuneita ihmisen luita ja haudasta otettua multaa.

Siihen loppui Reeta-Liisa Kyllösen vaikutus hänen eläessään, mutta kuollessaan hän sanoi ilmestyvänsä jokaisen täydenkuun aikaan kolmena yönä peräkkäin, ja niin hän kuului tehneen jonkin aikaa kuolemansa jälkeen.

Kerrankin eräänä syksyisenä iltana talonväki oli jo makaamassa, kun ullakolta alkoi kuulua ensiksi hiljaista kopinaa ja sitten valitusta. Väki säikähti kovasti, mutta samainen renki oli vielä talossa ja puheli: ”Reeta-Liisa siellä vain on.”

Vähän aikaa oli kaikki aivan rauhallista, mutta äkkiä alkoi pirtissä paukkua ja jyskää. Uunista irtosi muutamia kiviä, ja pöytä hyppi paikoillaan. Seuraavana päivänä talonväki tutki talon tark-

Once, a few kilometres west of Pyssylampi, slightly removed from the rest of the village of Leipivaara, lay the house of Soppi.

The house was inhabited by an old crone, Reeta-Liisa Kyllönen, who was a great witch.

When Russian raiders came to rob the riches of the house of Soppi, Reeta-Liisa used witchcraft to make the fence posts in the field move in the Russians’ eyes as if they were soldiers. The branches sticking out of the fence looked like soldiers’ guns.

Reeta-Liisa worked her magic in the barn, and the people of the house feared her. A new farmhand once came to the house and began to wonder what the old crone was doing in the barn.

He decided to find out. He went inside the barn and lay on the branches, waiting for the crone to come. Soon Reeta-Liisa arrived.

She went in and out of the door three times and only then stayed inside the barn.

She took a small pouch made of pig bladder, began to finger its contents and mumbled: “Come to me, para, come to me, para, no eyes to see, no ears to hear”. But the para didn’t come, and the farmhand yelled that there were ears to hear. The crone quickly ran out, but left the pouch in the barn. Inside, there were old human bones and soil from a grave.

That was the end of Reeta-Liisa Kyllönen’s influence during her lifetime, but she said that after her death, she would show up on three nights in a row at every full moon, and she was said to have done that for some time after her death.

One autumn night, the people of the house were already in bed when there was first some quiet clacking and then moaning from the attic. The people were frightened, but the same farmhand was still in the house and said: “It’s just Reeta-Liisa”.

376

377

the house of Kivelä had showed itself. It is said to have taken the form of the first inhabitant of the house. That was what the first mistress of Kivelä had looked like.

Everything was quiet for a while, but suddenly there was banging and rumbling in the main room. Some stones came loose from the stove and the table jumped up and down. The next day, people searched the house carefully, and in the attic, next to the chimney, they found Reeta-Liisa’s magic pouch. Even today, mysterious footsteps and the sounds of doors opening can be heard at the site of the house.

Anna-Kaisa Moilanen of Leipivaara knew about water spirits.

Her grandmother, the old lady, had even seen it. After the old lady had taken lunch by boat to the people working at the meadow, the spirit started chasing her on the way back in the form of a red calf. And though the old lady rowed quite fast, the spirit only seemed to get closer. At the shore, the spirit vanished. It is said the water spirit could take on many different forms.

287. Pyssykulju

288. Pyssylampi

Reeta Keränen uskoi, että jokaisella talolla on haltija. Hän lähti aamuhämärissä hiihtelemään. Pyssykuljun läheisessä rinteessä näytti kuin joku nainen tulisi vastaan harmaa röijy päällään. No eipä ollakaan, eihän siinä ollut tulijaa. Se katosi. Reeta uskoi, että Kivelän talon haltija näyttäytyi. Sen sanotaan olevan sen ihmisen hahmossa, millainen on ollut ensimmäinen asukas. Tottapa se on sellainen ollut Kivelän talon ensimmäinen emäntä.464

Pyssylampi on suurten vaarojen välisessä rotkossa salaperäisenä uinuva umpilampi, jonka neitseellisen tummaan kalvoon vain harvoin tuulen nostama vire syntyy. Kansantarinan mukaan lampi on pohjaton. Pyssylammen kraateria ympäröivät korkeat vaarat. Näiden vaarojen rinteiltä on löydetty useita vihovenäläisten hautoja. Seuduilla kerrotaan entisaikoina olleen kovia taisteluja suomalaisten ja vihovenäläisten välillä, ja Pyssylammen nimikin juontaa taisteluista. Pyssylampi ei aikoinaan ollut umpilampi, vaan siitä laski aivan selvä ja melkoisen iso puro, noin 200 metrin päässä olevaan pienempään Upokas-nimiseen lampeen, joka on oikea kraaterilampi. Tämä puro on sittemmin maaltunut, mutta virrannee vesi vieläkin tulvan aikana.

Leipivaaralainen Anna-Kaisa Moilanen tiesi vedenhaltioista. Isoäiti, ämmä, on sen nähnytkin. Kun ämmä oli kesällä vienyt veneellä niittyväelle puolisevästä, niin palatessa haltija lähti ajamaan häntä. Se oli punaisen vasikan hahmossa. Ja vaikka ämmä oli riskisti soutanut, niin haltija näytti vain likenevän. Rannalla haltija hävisi. Vedenhaltija kuului olevan milloin minkäkin näköinen.465

> Reeta Keränen believed that every house had a guardian spirit.

She went skiing in the dark hours of the morning. At the slope near Pyssykulju, it looked like a woman was coming towards her wearing a gray fur coat. But it turned out there was nobody there. It had vanished. Reeta believed that the guardian spirit of

Pyssylampi on sellaisen korkean harjun länsipäässä, jonka itäpäässä on entisen vanhan maantien varrella erityisen jyrkänteen lähistöllä isonlainen Hiidenvaaran talo. Kansantarinan mukaan talon nimi johtui siitä, että jyrkänteen reunalla asusteli muinoin kansan muistissa Hiisi-nimellä tunnettu häijyläinen, joka piti salaperäisessä linnassaan vankeina ihmisiäkin. Olipa kerrankin joku

378

hiiden palvelija tuonut herralleen kauniin nuoren neitosen. Tyttö kuitenkin pääsi karkuun ja lähti juoksemaan syöksyäkseen Pyssylampeen. Hän halusi ennemmin kuolla kuin jäädä hiiden käsiin.

Hiisi juoksi perässä ja oli rinteessä jo saamaisillaan neitosen kiinni, mutta kompastuikin puun juureen ja syöksyi pää edellä pohjattoman syvään lampeen. Tyttö sen huomattuaan ei hukuttautunutkaan, vaan pelastui.466

289. Hepoköngäs Hepokönkään noin 20 metriä korkea putous on maamme merkillisimpiä nähtävyyksiä. Varsinkin tulvan aikaan on putouksen voima valtava. Jos Hepokönkäällä sattui tukinlasku, oli näky komea. Paksut tukit katkesivat kuin tulitikut iskeytyessään alhaalla olevan pienen lampareen pinnassa toisiinsa. Alhaalle muodostuva vesiusva oli kuin salaperäinen utupilvi, joka kimaltelee kevätauringon loisteessa.

> Pyssylampi is a mysterious, sleepy isolated pond located in a crevice between large hills, whose dark, virgin surface is only rarely disturbed by the rising wind. Popular legend claims that the pond is bottomless. The crater of Pyssylampi is surrounded by large hills. The tombs of many Russians have been found on the slopes of these hills. There are said to have been tough battles between Finns and Russians in this area in the old days, and the name of Pyssylampi (Gun Pond) comes from these battles. Pyssylampi wasn’t always isolated: there used to be a clear and fairly big brook flowing out of it into a smaller pond about 200 metres away called Upokas, which is a real crater pond. This brook has dried up since then, but water still flows there during floods.

Kerrotaan, ettei rohkeinkaan tukkimies kestänyt seisoa ylimmän kalliokielekkeen reunalla tulvaveden aikaan. Alas katsoessa päätä huimaa, vaikka putouksen vaahtoava ryöppy ja jylinä lumoavat ja vetävät puoleensa. Tarina kertoo, että kerran karhu ahdisti hevosen putouksen alla olevaan kalliorotkoon ja surmasi sen. Hepokönkään nimi lie kuitenkin johdettu putouksen muodosta.

Se muistuttaa hevosen häntää. Köngäs laskee Vihajärveen.467 Rasinkyläläinen Keikka-Lassi, Lauri Heikkinen, oli tietäjä. Hän oli kerran päästämässä kirkolla räähkää miehestä ja vei lopuksi Huosiusniemen hautausmaalle pesuvedet. Silloin menninkäiset tarttuivat häneen, ja kotimatkalla Laattaan ne ryvettivät Keikka-Lassia kymmenen kilometrin matkan. Pyssytörmän hietasärkällä paholaiset ottivat ukon oikein kiinni ja pyörittelivät lumessa, muokkasivat ja valittivat, että heitä pitäisi lähteä viemään takaisin Huosiusniemelle. Ei siinä muu auttanut kun hiihtää talvipakkasessa takaisin.

Lopulta Lauri Heikkinen pääsi kurjassa tilassa kotiinsa Laattaan taloon ja kertoi: ”Koko talvisen yön se kirkonväki ryvetti minua.”

Tarinalla on myös sellainen toisinto, josta kerrotaan menninkäisten tulleen taloon saakka, mutta kun Keikka-Lassi oli ottanut ryypyn, niin kirkonväki pelästyi humalaista miestä, ja ne pakenivat niin vauhdilla, että päreet tippuivat orrelta.468

Pyssylampi lies at the west end of a high ridge. At the east end of the ridge, by the old highway near a special precipice, is a fairly large house called Hiidenvaara. According to popular legend, the house got its name from a villain called Hiisi (Goblin) who, according to the old people, lived on the edge of the precipice and kept even humans as prisoners in its mysterious castle.

One time, one of the goblin’s servants brought its master a pretty young lady, but the girl got away and started running towards Pyssylampi to drown herself in it. She would rather die than be caught by the goblin. The goblin ran behind her and was about to catch her on the slope, but tripped on a tree root and fell headlong into the deep pond. After noticing this, the girl didn’t drown herself and was saved.

379

Keikka-Lassi oli rakentanut talonsa ruishalmeen keskelle. Siellä asuttiin tiettömien taipaleiden takana, vetelissä soissa. Kylän harvoissa taloissa oli käytössä merkinantotorvi, tuohitorvi. Aina kun jotain erikoista tapahtui, puhallettiin torveen.

”Pääsiäisämmä voi lentää, kun vihitty vaimo ristimättömän miehen kanssa umpilammen rannalla siittää lapsen, ja vaimo sen saman lammen rannalla synnyttää lapsen keskosena lampeen ja antaa lapsen olla lammessa kolme yötä. Sitten äiti tekee lammen päälle tulen haudasta kaivetuista ruumiin arkunlaudoista, ja sillä tulella lapsi keitetään voiteeksi. Sitä keitetään niin kauan, että vesi kiehuu yhdeksi liimaksi. Kun äiti sillä voiteella sivelee itsensä pääsiäisyönä joka paikasta, ja panee ruumiin paidan päälleen sellaisesta haudasta, jossa on itseä vanhempi vainaja, ja kiroaa: Perkele omasi lennätä, nyt leskeäsi kantele, kainaloistasi sylillistä syyvättele. Kun silloin istuu korennon päälle, se lähtee lentämään ja vie minne tahtoo. Voiteen saattaa panna talteen, ja sillä voi voidella vastakin. Jos joku syrjästä näkee äidin lentävän ja siunaa, niin äiti putoaa, eikä pääse liikkeelle, jos ei kiroa.”471

Lassi kulki kuohitsemassa oriita ja pässejä ja jonkun sonninmullikankin. Hän paranteli myös ihmisistä tulenjälkiä ja verenhaavoja. Lassi oli pieni, paksu ukko, semmoinen pysty keikkamies. Kun se rupesi puhumaan, niin se kiivastui ja kauhtui. Lassi oli kerran veikalla kävellyt tulipalopakkasella Lyly-Hiltulasta Jalakseen avojaloin, hevosen jäljessä. Ei ollut pilveä taivaalla ja oli yö. Eivät Lassin jalat paleltuneet.

Pottukuorman jäljessä se vain käveli, eikä sillä ollut kiirettä.

Kuohari suri usein, kun nykyinen polvi oli niin sivistynyttä, ettei se uskonut taikoihin eikä siihen pystyneet myöskään entisajan taiat.

Vanha kuohari ei ollut koskaan mitään pahennuksia taidoillaan ja tiedoillaan tehnyt. Hän oli vain sen verran poppamies kuin vanhan ajan kelpo kuoharin virkaan sopivasti kuuluikin. ”Karsta kateen silmiin, noki noidan sieraimiin.” Näin tapasi kuohari Lassi Heikkinen sanoa, jos joku sivusta katseli hänen toimituksiaan.

”Koskelle lähtijän vene pilataan, että hän hukkuu koskeen.

Otetaan kosken pohjasta kolme kiven mujua, ja kivet pujotetaan veneeseen tapin reiästä, niin sinne osaa aalto. Vene hukkuu ensimmäiseen koskeen. Vaan jos kiven mujuset löydetään, pannaan hauen suuhun ja sidotaan punaisella langalla kiinni ja päästetään menemään, niin ennen kolmea vuorokautta hukkuu vaikka silmäveteensä se pilaaja. Onpa käynyt niinkin, että on vetäissyt juoman henkeensä ja siihen läkähtynyt.”472

Kuoharilla oli tyttö. Oikein hidas ja mitätön, ei ollut eläessään tehnyt oikein mitään. Tytärtä kutsuttiin Kinnusen Riikaksi. Sekin oli muka tietäjä. Isänsä oli sanonut, että tulisihan se Riikkakin toimeen, jos olisi oikein paljon päähkää liikkeellä. Kalma oli ennen päähkää ja räähkää.

Riikasta on laulukin, koska sillä oli nuorena kolme sulhasta: Kongaspoika, Laamaspoika ja Antti Kinnunen. Vanhana mummona Riikka kiersi kerjäämässä Leipivaaralla ja Rasinkylässä. Riikalla oli musta pussi, jota se helisteli. Siinä oli karhun hampaita, karhun pääluita ja kirkonmultia. Kun Riikkaa kiusattiin, se uhkasi panna jalkapuoleksi, ja milloin miksikin ränkkänäksi.469

”Pajanväki otetaan mukaan, kun lähdetään viemään kirkonväkeä pois. Kirkonväki on huonompi kuin pajanväki, eikä kirkonväki voi vastustaa, vaikka se olisi kuinka vihassa. Pajanväkeä saa pitää miten kauan tahtoo, ja se on hyvin turvallinen kaikessa. Jos vihamies tahtoo nostaa kirkonväen päälle, niin se ei voi mitään ja alkaa vain rytyyttää itseään. Pajanväki viedään takaisin siihen pajaan josta se otettiin, heti kun heitetään tarvitsemasta. Pajanväki ei saa kastua, silloin se käy käsiksi haltijaansa. Veden hädässä se on vaarallinen, ja hukuttaa paikalla, jos kastuu.”473

Sotkamolainen kansanperinteen kerääjä Heikki Meriläinen kävi haastattelemassa Lassi Heikkistä 1888, jolloin kuohari oli 80-vuotias.470

380

Hepoköngäs. Donnerin valokuvakokoelma, The Donner photo collection. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Seuraava aukeama: Hepoköngäs 1930-luvulla. Hepoköngäs in the 1930s. Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

381

382

383

cemetery. There the devils grabbed hold of him, and on the way home to Laatta, they dragged Keikka-Lassi through the mud for ten kilometres. At the Pyssytörmä sand bank, the devils held him down, rolled him in the snow and moaned that he should take them back to Huosiusniemi. Lassi had no choice but to ski all the way back in the cold. Finally, Lauri Heikkinen got back to his home, the house of Laatta, in a bad shape and told people: “The church folk dragged me all through a winter’s night”.

There is also a version of the story where the gremlins came all the way to the house, but after Keikka-Lassi took a drink, the church folk were frightened by the drunken man and ran away so fast that the shingles fell from the rafters.

”Pelto pilataan siten, että otetaan pala ruumiin lihaa. Se pannaan varpaiden väliin ja kierretään pelto alasti yösydämellä. Sitten lihakappale haudataan peltoon. Kukaan ei saa tietää. Pelto päästetään pilauksesta, kun otetaan jäiden aikaan pyydetty hauki, jonka suuhun pannaan kolme tieltä löydettyä hevosenkenkänaulaa. Ne sidotaan nuoraan ja auran perään. Pelto kynnetään ympäriinsä, tehdään kolme vakoa, kaksi myötäpäivään ja yksi vastapäivään.

Sitten kynnetään ristiin, ja keskelle peltoa vakojen risteykseen tehdään kuoppa, ja hauki pannaan leppäarkkuun ja haudataan kuoppaan. Ei elä pilaaja kauan, jos arkku maalataan mustaksi kuin ruumisarkku ja haudataan kuin ruumis. Pilaajaa ei pelasta mikään konsti. Vaan jos arkun heittää valkeaksi ja hautaa sen ilman mitään sanoja, niin pilaaja kituu, mutta hänet voi pelastaa, jos ottaa arkun pois ja syöttää haukea vähän sille pilaajalle.”474

Keikka-Lassi had built his house in the middle of a rye field.

The people there lived in far-off reaches on soggy swamps with no roads. The few houses in the village had a signalling horn, a bark horn. Whenever something unusual happened, people would blow on the bark horn.

> The 20-metre high Hepoköngäs waterfall is one of the strangest sights in our country. Especially during floods, the strength of the waterfall is huge. If logs were floated along Hepoköngäs, it was a sight to see. Thick logs snapped off like matches as they hit each other on the surface of the small pond below. The moisty mist that formed below was like a mysterious cloud of fog that glimmers in the light of the springtime sun.

Lassi went from house to house and castrated stallions, rams and even some young bulls. He also cured burns and bleeding wounds. Lassi was a short, fat man, an upright labourer. When he began to talk, he got excited and became discoloured. Lassi had once walked barefoot from Lyly-Hiltula to Jalas behind a horse on extremely cold weather after making a wager. It was night and the sky was cloudless. Lassi’s feet didn’t freeze. He just walked behind a shipment of potatoes and wasn’t in a hurry.

It is said that even the bravest loggers dared not stand on the edge of the highest promontory during a flood. Looking down makes the head dizzy, even though the roar and the foaming spray of the water are charming and inviting. According to a story, a bear once cornered a horse into a rock crevice under the waterfall and killed it. However, the name of Hepoköngäs (Horse Falls) is believed to come from the shape of the waterfall, which resembles the tail of a horse. The waters from the fall flow into Vihajärvi.

The castrator often lamented that the current generation was so educated that they didn’t believe in magic, and the spells of the old days didn’t work on them. The old castrator had never used his knowledge or skills for evil purposes. He was just enough of a magician as was required for a good old-fashioned castrator.

“Embers for envious eyes, soot for a witch’s nostrils,” was what castrator Lassi Heikkinen used to say if someone watched his activities from aside.

Lauri Heikkinen, a.k.a. Keikka-Lassi from Rasinkylä, was a magician. He was once at the church releasing räähkä from a man and finally took the washing water to the Huosiusniemi

384

385

The castrator had a daughter who was very slow and unremarkable and never did anything important in her life.

She was called Riikka of Kinnunen. She was supposed to be a magician, too. Her father used to say that Riikka would get by if there was a lot of päähkä around. Lingering death used to be called päähkä and räähkä.

There was even a song about Riikka because, when she was young, she had three suitors: Kongas Boy, Laamas Boy and Antti Kinnunen. As an old woman, Riikka went around Leipivaara and Rasinkylä as a beggar. She had a black pouch that she used to rattle. There were bear’s teeth, bear’s headbones and churchyard soil in it. When people harassed Riikka, she threatened to maim their legs or cripple them in some other way.

the mouth of a pike, tied up with red thread and released, the one who ruined the boat will drown within three days, even in his own teardrops. Sometimes they may have even choked on their drink.”

“Forge folk shall be taken along when one wants to drive away church folk. Church folk are weaker than forge folk, and can’t resist no matter how angry they may be. Forge folk may be kept as long as one wants, and they are quite safe in every way. If an enemy tries to summon church folk against you, they can do nothing and will only end up vexing themselves. Forge folk shall be taken back to the forge they were taken from when no longer needed. Forge folk must not get wet, or they will attack their bearer. In the water, they are dangerous and will drown you immediately if they get wet.”

Folklore collector Heikki Meriläinen from Sotkamo interviewed Lassi Heikkinen in 1888, when the castrator was 80 years old.

“A field is ruined by taking a piece of flesh from a dead body. It is placed between the toes, and one will then circle around the field naked in the middle of the night. The piece of flesh is then buried into the field. No one must know about it. To restore the field, you take a pike caught when the waters were freezing and place three horseshoe nails found from a road into its mouth. You tie them to a string and attach it to a plough. You plough the field all over and create three grooves, two clockwise and one counter-clockwise.

You then plough across the field, dig a hole in the middle of the field at the crossing of the grooves, place the pike inside an alder chest and bury it in the hole. If the chest is painted black like a coffin and buried like a body, the one who ruined the field won’t live for long. Nothing will save them. But if you paint the coffin white and bury it without saying a word, the one who ruined the field will suffer, but can be saved if you take out the chest and feed them some of the pike.”

“An Easter witch may fly when a married wife conceives a child with an unbaptized man by an isolated pond, and the wife gives birth to the child prematurely into the same pond and lets the baby stay in the pond for three nights. The mother will then build a fire over the pond from coffin planks dug up from a grave, and the baby will be cooked into paste over that fire. It will be cooked until the water boils into glue. When the mother rubs herself all over with that paste on Easter night and puts on a shirt taken from the grave of a dead body older than herself and curses: “Devil, give flight to your servant, carry your widow, take her by the armpits” and sits on a cowlstaff, she will start flying and go wherever she wants. The paste may be stored and used again later. If someone watches the mother fly and says a blessing out loud, the mother will fall and won’t be able to move unless she curses.”

“The boat of a person going out to the rapids can be ruined so that he drowns in the rapids. Three stones shall be taken from the bottom of the rapids and slipped into the boat through the plug hole, so that the wave finds its way inside. The boat will drown in the first rapids. But if these stones are found, placed inside

386

Rasinvaaralta. From Rasinvaara. Puolanka 1916. Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

387

290. Rasinkylä Rasinkylän Parkkilan takana on iänvanha maantie. Siinä on hyvin jyrkkiä mäkiä ja kunnaita, ja ovat puhuneet, että siinä kunnaassa, jota nimitetään Mulkkutuikamaksi, on venäläisen hauta. Milloin lie tapettu ja sinne haudattu? Mutta ovathan ne ennen tappaneet laukkuryssiäkin tavaran persolta.475 Aarteen sanotaan olevan siinä missä nähdään tulta, ja tulen sanotaan palavan aarrepaikoissa juhannusyönä. Kerran kauppamatkustaja kulki juhannusyönä ja näki tulen palavan Rasinrinteessä. Hän oli muitakin pyytänyt katsomaan, kun oli tullut kirkolle autollaan.

Ja hän oli aivan hätääntynyt, että mitähän tuli hänelle ennustaa.476 Rasinkylän Henttulan torpasta katosi metsään viisivuotias poikanen 1800-luvun lopulla. Oli heinäntekoaika, minkä vuoksi pojan vanhemmat kulkivat päivittäin metsäniityllä heinää tekemässä ja heittivät pojan päiväksi kotiin. Kun pojalle tuli ikävä vanhempiaan, hän lähti niitylle. Mutta hän eksyi. Vanhemmille tuli suuri huoli, kun he huomasivat lapsen joutuneen metsän hyväksi. Kun kolme päivää kului, alettiin epäillä pojan joutuneen paholaisen kuljetettavaksi.

Tietäjä oli varmin apu. Aittokylässä, Katvalan talossa, eli kahdeksankymmenen ikäinen vanha isäntä, Simo Hiltunen, Katvalan Simo.

Hän kykeni päästämään ihmisiä pirunjäljiltä. Kun hänelle esitettiin asia, hän kysyi: ”Mikä on kadonneen pojan nimi?” Ja saatuaan sen kuulla nousi vanhus ketterästi istumaan, ja samassa haltioissaan hän potkaisi raskaasti jalallaan lattiaan ja karjaisi: ”Oskari oma poika, heitä henki helmostasi, paha piru paulostasi.” Sen sanottuaan Simo nousi seisaalleen ja laahusti kepin varassa pellonaidan taakse metsään tehdäkseen taikoja pojan vapauttamiseksi.

Samana päivänä kun vanhus kävi pirunjäljillä, ilmestyi poika maantielle Hyrynsalmen puolella, noin 30 kilometrin päähän kodistaan. Kytömäen kylän Toivolan talon niittyväki yllätti pojan ja toimitti hänet kotiinsa läpi yön hevosella kyyditen. Totena

Heikki Meriläinen. SKS KIA. Oikealla: Kolme miestä Rasinkylästä. Vasemmalla talollinen Setti Kemppainen, jätkä Eemeli Sutinen ja ketunpyytäjä Heikki Moilanen. Three men from Rasinkylä. On the left, landowner Setti Kemppainen, lumberjack Eemeli Sutinen and fox hunter Heikki Moilanen. Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

388

389

A five-year-old boy disappeared into the woods from the croft of Henttula in Rasinkylä near the end of the 19th century. It was haymaking time, which is why the boy’s parents went to the forest meadow every day to make hay and left the boy home for the day. When the boy began to miss his parents, he went to the meadow but got lost. The parents got very worried when they noticed the boy had been lost in the woods. After three days, they began to suspect that he had been taken by a devil.

The most reliable aid was a magician. In the house of Katvala in Aittokylä lived an 80-year-old master, Simo Hiltunen, a.k.a. Simo of Katvala. He was able to release people from the devils. When he was told what had happened, he asked: “What is the name of the missing boy?” After hearing it, the old man swiftly rose to a sitting position and, in his excitement, stamped his foot heavily on the floor and yelled: “Oskari, my own boy, shed the spirit from your body, the damned devil from your being”. After saying this, Simo stood up and, leaning on his cane, went to the edge of the field to work his spells to free the boy.

The same day the old man worked his spells on the devil, the boy appeared on the highway on the Hyrynsalmi side, about 30 kilometres from his home. The people from the house of Toivola in Kytömäki, who had been working at the meadow, found the boy and took him home by horse over the night. It was claimed as a true story that the devil had to give up the boy immediately after the old man worked his tricks. The devil was an animal-like, long-haired creature that quickly climbed into a pine before the boy, then suddenly flung its head downwards, laughed at the boy and vanished.

Even the older people couldn’t get peace from devils. If you happened to walk across a devil’s footprints while wandering in the woods, you got lost. Many times when a traveller in the woods wandered in the roadless countryside, they would arrive repeatedly at the same spot where they had already been earlier that day, and ending up at the same spot had nothing to do with their outdoorsman skills. It was because they had crossed a devil’s footprints. This was resolved by turning the clothes one was wearing inside out.

kerrottiin, että pirun täytyi antaa poika heti pois, kun vanhus teki temppunsa. Piru oli eläimen näköinen pitkäkarvainen ryökäle, joka pojan edessä kiipesi nopeasti honkaan ja kiepsautti siellä äkkiä pään alaspäin, nauroi pojalle ja hävisi olemattomiin.

Vanhemmatkaan ihmiset eivät saaneet olla pirulta rauhassa.

Jos metsiä samoillessaan sattui kulkemaan pirun jälkien poikki, oli seurauksena eksyminen. Monta kertaa tapahtui niin, että kun metsänkävijä liikkui tiettömillä maaseuduilla, hän osui monta kertaa samaan kohtaan, jossa oli jo samana päivänä käynyt.

Eikä samaan kohtaan osuminen riippunut metsänkävijän taidoista.

Tässä tapauksessa ylitettiin pirun jäljet. Siitä selvisi, kun käänsi vaatteensa yllään nurin päin.

Eräs kymmenen vanha poikanen kulki hevosella metsäpolkuja, joita oli ristiin rastiin metsä täynnä. Eteen sattui vähäinen metsäpuro. Hevonen lähes kompastui puron kohdalla, ja sen jaloista kirposi pohjamutaa purossa olevan korkeahkon kiven päälle. Purosta yli mentyään kaksikko kulki eteenpäin, muka kotia kohden. Mutta hämmästyksekseen he tulivat jälleen samalle purolle, ja samalta suunnalta kun ensimmäisellä kerralla. He taisivat olla pirun jäljillä.

Kaikkeen se piru pystyi. Oli semmoinen uskomus, että paholainen voi vaihtaa äidiksi tulevalta tietämättään lapsen ennen syntymää ja panna kohtuun oman heittiönsä.477

> Behind the house of Parkkila in Rasinkylä is an ancient highway.

There are very steep hills and knolls on it, and people say that in the knoll known as Mulkkutuikama is a Russian’s tomb. Who knows when he was killed and buried? In the old days, people sometimes killed Russian travelling salesmen out of greed for their goods.

It is said that where fires are seen, there lies treasure, and fires are said to burn at treasure hiding places on midsummer’s night.

A travelling salesman once travelled on midsummer’s night and saw a fire burning on Rasinrinne. He asked other people to come over and look after arriving at the church in his car. He was quite upset and wondered what the fire was an omen of.

390

A ten-year-old boy was travelling by horse along the forest paths that criss-crossed around the woods. He came upon a little forest brook. The horse nearly tripped by the brook, and mud from its feet was spattered on a high rock in the brook.

After crossing the brook, the boy and the horse continued on, supposedly towards home but, to their surprise, they arrived at the same brook and from the same direction they had come from earlier. They must have been on the tracks of a devil.

Devils were capable of all kinds of things. It was believed that a devil could swap a pregnant woman’s baby before it was born and replace it in the womb with its own spawn.

292. Puokionkylä Puokiolaiset keittivät pula-aikana pontikkaa vaikka pelkästä ihmissonnasta. Viinaan tuli voima, mutta haju jäi.

291. Louhijärvi

Reinikka haki 1952 hirvenkaatoluvan. Se oli merkittävä asia kun joku haki luvan. Nimismies pani oikein Kainuun Sanomiin uutisen, että Reinikka kaatoi hirven, ja mainittakoon, että hän kaatoi sen luvan kanssa. Yleensä ajateltiin, että salakaato on elämisen ehto.

Puokio oli paljas nurmikkolaki, jossa oli neljäkymmentä taloa, ja jokaiseen pihaan näkyi. Pahimpien juoruakkojen suut tukittiin viemällä hirvenlihaa, koska mitään ei voinut salata.

Louhijärven rannalla oli autio, Aikola nimeltään. Siinä kerrotaan asukkaiden kuolleen nälkään. Kun ihmiset menivät katsomaan, niin mummo oli jo kuollut, mutta ukko oli vielä hengissä. Linkkuveitsellä oli koetettu suuta aukaista, ja valaa maitoa suuhun, vaan ei ollut tullut enää eläjää.478

Puokiolla asui Anselmi Mikkonen, pieni musta äijänkäppänä.

Hänen toinen silmänsä oli vammautunut, ja sanottiin, että Anselmi tietää enemmän kuin muut. Se saattoi katsoa pahalla silmällä. Yhdesti kissa käveli lattialla, kun Anselmilla oli kohmelo.

Anselmi suuttui, että tuokin kissa vain kävellä jynkyttää. Se ennusti vihapäissään, ettei tässä talossa kuulu lapsen itku. Ja niin kävi, että vasta kolmas polvi sai omat lapset, aiemmat ottivat ottolapsia.

>

Puokiolaiset eivät kavahtaneet kuin kahta, käärmettä ja poliisia.

Joka paikka oli täynnä kyykäärmeitä, ja niistä tehtiin vaikka vöitä.

Niemelän mummo osasi tehdä käärmevettä, ja sitä juostiin yli soiden hakemaan. Vesi kaadettiin puolen litran pulloon, ja puukon kärki alaspäin mummo luki loitsunsa. Pullon hakija odotti ovensuun penkillä. Pistetty kohta valeltiin vedellä, ja puoli kahvikupillista nautittiin muutaman päivän ajan sisäisesti.479

There was an abandoned house on the shore of Louhijärvi called Aikola. Its inhabitants are said to have died of starvation. When people went to look, the old lady was dead, but the old man was still alive. People tried to pry his mouth open with a pocket knife and pour milk into it, but he didn’t survive.

391

During periods of shortage, the people of Puokio would make moonshine out of human excrement. The booze was strong, but the smell remained.

293. Saarijärvi

In 1952, Reinikka got himself a permit to shoot a moose. Applying for permission was a remarkable incident. The sheriff even posted news in Kainuun Sanomat that Reinikka had shot a moose, and even had permission for it. People usually thought that poaching was necessary for survival. Puokio was a bare, grassy plain with forty houses, and you could see clearly into every yard.

The mouths of the worst gossips were shut by bringing them moose meat, because it was impossible to hide anything.

Puokiolla Heikki ampui kanan, ja iso mies, piru, tuli vastaan. Se selvitti Heikille, kumpi puoli voittaa, punaiset vai herrat. Ja sanoi vielä hakevansa Heikin, jos hän hiiskuu asiasta jollekin. Se otti Heikiltä kanan, ja Heikki ampui, mutta vain ilma näkyi sen miehen läpi.480

> In Puokio, Heikki shot a chicken and saw a big man, a devil. The devil told Heikki which side would win the Civil War, the Reds or the masters, and told Heikki it would come and get him if he told anyone about it. It took Heikki’s chicken and Heikki shot at it, but only empty air could be seen through that man.

Anselmi Mikkonen, a little dark man, lived in Puokio. One of his eyes was damaged, and it was said that Anselmi knew more than other people. He could look at you with an evil eye. One time, a cat walked on the floor when Anselmi had a hangover. Anselmi got mad about the cat just wandering around. In his anger, he foretold that a baby’s crying would never be heard in this house. And so it happened that only the third generation got children of their own; the earlier ones were all adopted.

294. Puokiovaara

The people of Puokio feared only two things: snakes and the police. There were vipers everywhere, and people made things like belts out of them. The granny of Niemelä knew how to make snake water, and people ran across the swamps to get it. The water was poured into a half-litre bottle, and the granny read her spell with the tip of a knife pointing down. The one who came for the bottle waited on the bench by the door. Water was poured on the spot the snake had stung, and half a coffee cup of it was consumed internally for a few days.

Taru kertoo, että kerran kaksi puolankalaista miestä ryypiskeli, ja tuli puheeksi, kumpi on rohkeampi. He kiistelivät aikansa, kun toinen hoksasi, että heidän riihessään on ruumisarkku, jossa on ruumis. Kumpi uskaltaisi lyödä kuuden tuuman rautanaulan ruumisarkkuun? Tästä miehet innostuivat ja löivät vetoa.

Oli syyspimeä ja haettiin naulat ja vasarat. Toinen työntyi riiheen ja alkoi takoa naulaa arkkuun, mutta ei uskaltanut takoa kuin puoliväliin, kun häntä alkoi kammottaa ja tuli pakoon lähtö. Toinen nauroi kaksinkerroin ja lähti vuorostaan naulaamaan. Hän iski naulan umpipäähän ja aikoi poistua, mutta arkku tulikin jäljessä huutaen. Mies kipaisi juoksuun. Arkku oli yhä jäljessä. Mies kaatui ojaan.

392

Kiiskilästä Puokiovaaralle kulkeminen oli vaikeaa. Travelling from Kiiskilä to Puokiovaara was difficult. Varpusuo 1915–1920.

Museovirasto, National Board of Antiquities.

393

Kaveri juoksi katsomaan tapahtunutta, mutta hämmästyi, kun näki miehen kuolleen ja huomasi miehen naulanneen takkinsa helman ruumisarkkuun kiinni.481

Kiiskisvaara lies in Puokionkylä. On top of it is a deep natural ditch the people call The Big Grave. It is so deep that when trees grow at the bottom of the ditch, their tops reach up to the edge. During the Greater Wrath, people went into the ditch to hide from the Russians. They built a fire to cook food for themselves. There were Russians nearby who kept a lookout in a tree. They noticed the smoke and killed everyone in the ditch. Even in these days, people say that they have found human bones at the bottom of the ditch.

> A story goes that two men from Puolanka were drinking once, and started talking about which of them was braver. After arguing for a while, one of the men realized there was a coffin with a body in it in their barn. Which one of them would dare to hit a six-inch nail into the coffin? The men got excited and made a wager.

It was a dark autumn night when they went to get the nails and hammers. One man went inside the barn and started banging a nail into the coffin, but only got halfway through when he got scared and ran away. The other man laughed hard and went in to strike his own nail. He hit the nail all the way into the coffin and was about to leave, but the coffin came after him, screaming. The man started running, with the coffin still behind him. He fell into a ditch.

His friend ran over to see what had happened and, to his surprise, saw that the man was dead and noticed that he had nailed the hem of his jacket to the coffin.

296. Vääränsärkät Puolankalaisen Katri Moilasen uskomuksia 1938: Jos aamulla kuulee käen kukkuvan ennen kuin on mitään syönyt, seuraus on kääkistyminen.

Hämähäkkiä ei saa tappaa, muuten äiti kuolee ja lehmä lypsää verta.

Jos näkee sammakon paskantavan keväällä eikä ole ennen sen näkemistä syönyt tuoretta kalaa, niin sinä kesänä rupeaa ihminen kitumaan.

295. Kiiskisvaara

Täiden ilmestyminen tietää tautia, kuolemaa tai pahaa mieltä.

Sanotaan: ”Surmaksi täi sukassa.”483

Puokionkylässä on Kiiskisvaara. Sen päällä on syvä luonnonhauta, jota kansa kutsuu Isoksi haudaksi. Se on niin syvä, että kun haudan pohjalla kasvaa suuria puita, niin latvat ovat laidan tasalla. Isonvihan aikaan ihmisiä meni hautaan piiloon venäläisiä. He sytyttivät tulen valmistaakseen itselleen ruokaa. Lähiseudulla oli venäläisiä puussa tähyilemässä. He huomasivat savun ja menivät ja tappoivat kaikki haudassa olijat. Vielä nykypäiviin asti ihmiset ovat kertoneet, että he ovat löytäneet haudan pohjalta ihmisten luita.482

> Beliefs of Katri Moilanen of Puolanka from 1938: If you hear a cuckoo call before you’ve eaten anything, you’ll become infirm.

394

Väyrylä, Latola. Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Seuraava sivu: Ylitalon vanha isäntä, 85 vuotta. The old master of Ylitalo, aged 85. Väyrylänkylä.

Kuva, photo: Väinö Komu 1953. Museovirasto, National Board of Antiquities.

395

396

the Latola crossroads. A devil was watching from over a pinetop and suddenly asked: “Do you know how many souls there are on earth?” Väisäs-Antti replied: “I don’t know. God only knows.”

Then the devil, whose head was at the level of the treetops, leapt over the road in one single step. Väisäs-Antti was so frightened that he crawled on all fours uphill to Similä. The pine where the devil appeared has since been known as Devil’s Pine.

A spider must not be killed or a mother will die and a cow will milk blood.

If you see a frog shit in the spring and haven’t had any fresh fish before that, you will begin to suffer that summer.

The appearance of lice means disease, death or grief. There is a saying: “Death comes from a louse in a sock”.

298. Väyrylänkylä

297. Latolan ja Similän tienhaara The Latola and Similä crossroads

Väyrylänkylän Someressa asui velho, jota kutsuttiin Pesälän Raatari Heikkiseksi. Se oli laiha ja puhelias ukko. Kun väki oli suomaalla Saukon tienhaarassa karsimassa rankoja, niin Raatari sanoi, ettei tästä kohtaa kärsi karsia, koska tässä on hautausmaa.

Kun kaivettiin, niin kohdalta löytyi ihmisen luuranko.485

Antti Väisänen, Pirralainen, teki kaikenlaista koiruutta. Sillä oli haaste, jota se luki maksusta. Tuo Väisäs-Antti oli Similässä hyyryläisenä. Kerran kulkiessaan hän oli tullut Latolan tienhaaraan.

Piru oli katsellut männyn yli ja kysynyt yhtäkkiä: ”Tiedätkö, montako sielua on maan päällä?” Väisäs-Antti siihen: ”En minä tiedä, Jumala yksin tietää.”

Silloin oli piru, jonka pää oli puiden latvojen tasalla, astua votkauttanut yhdellä askeleella tien yli. Väisäs-Antti oli säikähtänyt niin, että kontata köpitti vastamaata Similään. Ja mäntyä, jonka kohdalla piru ilmestyi, on sittemmin sanottu pirunpetäjäksi.484

Väyrylänkylässä naureskeltiin vanhalle tarinalle papille lahjoitetuista juustoleivistä. Emäntä näki, että pappi on tulossa. Silloin hän otti housut jalastaan ja alkoi litistellä juustoleipiä paljaalla perseellään. Pappi näki sen ja kysyi: ”Noinko teillä juustoleipiä tehdään?” Hän kaatoi kylältä keräämänsä juustoleipäkuorman siihen paikkaan, ja niin loppui papille juustoleivän teko.486

> There lived a wizard in Somere in Väyrylänkylä who was called Tailor Heikkinen of Pesälä. He was a thin and talkative man.

When people were in a swampland pruning trees at the Saukko crossroads, the Tailor said there was no point in pruning here because this is a cemetery. When people dug, they found a human skeleton.

> Antti Väisänen, a.k.a. Pirralainen, played all sorts of tricks. He had a writ that he would read out for a payment. This Väisäs-Antti stayed in Similä as a lodger. Once during his travels, he came to

397

People in Väyrylänkylä used to laugh at an old story about cheese bread given to the priest. A mistress saw that the priest was coming.

She then took off her pants and started squeezing the cheese breads with her bare buttocks. The priest saw this and asked: “Is that how you make the cheese breads?” He threw the load of cheese bread he had collected from the village down to the ground, and people no longer had to make cheese bread for the priest.

The rock is located in Voikivensuo (Butter Rock Swamp), which has been named after the rock, and past the rock runs a road that is called church road, because people used it to get to the church. The people of Sivukylä carried their tithes to the rock, where the vicar received them. The tithes were paid in the form of butter, because butter could be collected and salted during the winter for storing.

The clergy used the butter for trading with the burghers of Oulu.

299. Voikivensuo

300. Laurisensuo

Someren ja Hyttisenkylän välissä sijaitsee vetinen laajahko suo, jonka reunalla on suurehko laakakivi. Se ei sinänsä ole mitenkään erikoinen, mutta lähemmän tarkkailun jälkeen kivi alkaa kiinnostaa. Se on täynnä vuosimerkintöjä. Vanhin tunnistettava merkintä on vuodelta 1793, ja sen lisäksi löytyy useita 1800-luvun alkupuolen vuosilukukaiverruksia.

Kivi sijaitsee kivestä nimensä saaneella Voikivensuolla, ja kiven ohi kulkee tie, jota on kutsuttu kirkkotieksi, koska siitä kuljettiin kirkolle. Sivukyläläiset kantoivat kymmenyksensä kiven luokse, jossa kirkkoherra otti ne vastaan. Kymmenykset maksettiin voina, koska voita pystyttiin keräämään ja suolaamaan talven kuluessa varastoon. Voilla papisto kävi kauppaa Oulun porvareiden kanssa.487

Väisäsen Eeva, Kallion mumma, oli velho. Kun mumma kuoli, niin Torvinen lähti viemään sitä hautaan ja sanoi: ”Minä tökkään ruumisarkun Laurisensuolle tienviitaksi, jos et lähde vastustelematta.”

Eikä mumma vastustellut.488

> Eeva Väisänen, the grandma of Kallio, was a witch. When she died, Torvinen went to take her to the grave and said: “I’ll stick your coffin in the Laurisensuo swamp as a signpost if you don’t go nicely”. And the grandma went nicely.

>

301. Kantojoki

Between Somere and Hyttisenkylä is a fairly large, soggy swamp with a fairly large flat rock on its edge. There is nothing special about the rock as such, but on closer inspection, it becomes interesting. It is full of year markings. The oldest recognizable marking is from 1793, and there are several others from the early 19th century.

Kantojoella oli iso savotta. Kun yhdelle savottaukolle ei annettu maitoa, niin se manasi käärmeitä viilipyttyjen ympärillä. Niitä tuli 38 perätysten.489

398

399

ullakolla, se kuulosti lapsen itkulta. Lapset leikkivät raunioilla, ja joku saattoi huutaa: ”Pieta tulee.” Lapset juoksivat viettävää peltoa pakoon ja lankesivat. Pelättiin, että Pieta tarttuu helmaan.491

There was a big logging camp at Kantojoki. When one logger wasn’t given any milk, he summoned snakes around the milk curd cups. 38 snakes came, one after another.

>

302. Kongasjärvi

The villagers of Puolanka thought Kongasjärvi was a backwood and the people who lived there were moose killers. The old master of Meteli was caught for poaching a moose and was sent to jail for 17 days. He figured that all he got was a moose and a day.

Puolangan kirkonkyläläiset pitivät Kongasjärveä takapajulana ja kongasjärveläisiä hirven tappajina. Metelin vanha isäntä jäi luvattomasta hirvenkaadosta kiinni ja joutui 17 vuorokaudeksi putkaan.

Ukko tuumasi, että eihän tuosta tullut kuin hirvi ja päivä.

There was an ordinary farmhouse on the shore of Kongasjärvi, a house like any other. In it lived the readers of the Black Bible, the old man and lady of Kongasjärvi. The old man walked with his back badly hunched, because he had had a fishbone caught in his windpipe and it had to be shortened. When the house was renovated, pouches with animal hair inside were found in the attic, and a red thread had been strung around the meadow.

Kongasjärven rannalla oli ihan tavallinen maalaistalo, samanlainen kuin kaikki muut. Siellä asuivat Mustan raamatun lukijat, Kongasjärven ukko ja akka. Ukko kulki kumarassa, melkein kaksinkerroin, koska sillä oli mennyt kalanruoto henkitorveen ja sitä oli jouduttu lyhentämään. Kun talossa tehtiin remonttia, niin ullakolta löytyi pussukoita, joiden sisällä oli karvaa. Ja talon niittyalan ympärille oli vedetty punainen lanka.

It was known that the old man of Kongasjärvi walked in the cowsheds at Eastertime as late as the 1940s. When there was fresh snow on the ground, tracks led from the cowshed across the ice straight to the old man’s home on the opposite shore.

At milking time in the morning, the cows started kicking wildly.

The udders had bloody wounds in them, and little braids had been made next to one another in the horse’s mane and tail.

Tiedettiin että Kongasjärven ukko liikkui pääsiäisenä navetoissa vielä 1940-luvulla. Kun maassa oli vastasatanut lumi, niin navetasta jäljet johtivat jään yli suoraan vastapäiselle rannalle, ukon kotiin. Aamulypsyllä lehmät alkoivat hirveästi potkia. Utareet oli viillelty verille, ja hevosen harjaan ja häntään oli tehty pikkulettejä vieri viereen.490

There was also another unusual house in Kongasjärvi. It was actually an abandoned and rotten cabin with raspberry bushes growing through it. Some of the walls still stood. A mistress named Pieta once lived in the house. She gave birth to a child and buried it under the floor without a blessing. When the wind swung a creaky hatch in the attic, it sounded like a baby was crying. Children played in the ruins and one of them would shout: “Pieta’s coming”. The children ran away down a sloping field and dove to the ground. They feared that Pieta would come and grab them by the shirt.

Kongasjärvellä oli toinenkin erikoinen talo, tai oikeastaan aikapäiviä sitten autioitunut ja lahonnut pirtti, jonka läpi kasvoivat vadelmapensaat. Kamaripuolet olivat vielä pystyssä. Talossa oli elänyt Pieta-niminen emäntä, joka synnytti lapsen ja hautasi sen siunaamatta pirtin lattian alle. Kun tuuli heitteli narisevaa luukkua

400

Metelin sauna Kongasm채ess채. The sauna of Meteli in Kongasm채ki. Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

401

402

403

303. Tulijoki

Kun Tulijärven ukko kuljetti kuollutta, niin hevonen ei jaksanut sitä vetää. Silloin ukko karjahti: ”Sepä kumma on, kun hevonen ei lähde”.

Eikä muuta tarvittu, kun ukko kopaisi mittakepillä arkkua ja sitten hevosta, niin kyllä lähti. Napsahti oikein, kun reki lähti liikkeelle.

Pihlajapuro ja Koivujoki yhtyvät Tulijokeen, joka laskee Voipuanjärveen. Törmänmäellä kerrotaan, kuinka Tulijoki on saanut nimensä.

Kaksi miestä käveli, ja he törmäsivät jokeen. Tällöin toinen miehistä sanoi: ”Ka, tuli joki.”492

Mitä kirkonväen näkijöihin tulee, niin kerrotaan, että näkemyskyky saadaan, jos pesee kasvonsa sillä vedellä, millä ruumista on pesty. Autuaan kuolleen ruumiin ympärillä manalaiset ovat valkoisia, mutta jumalattomana kuolleen ruumiin ympärillä mustia ja muutenkin rumia.

> Kerran kun Tulijärven pirtissä oli jonkun kerjäläisukon raato penkillä, niin tyhjä töyssäytti penkin päähän. Kerjäläisukko oli ruvennut maate isännän paikalle, mutta kun tyhjä löi, niin helisi.493

Pihlajapuro and Koivujoki join together into Tulijoki, which flows into Voipuanjärvi. There is a story in Törmänmäki about how the river got its name. Two men were walking and ran into the river.

One of the men then said: “Ka, tuli joki” (“Ah, it’s a river”).

> In the 1880s, a restless dead person was seen at Tulijärvi.

People from the house nearby were rowing on Tulijärvi just after midsummer. They then saw a white horse with a black man on its back walking in the swamp to the north, by the lakeside.

Suddenly, they grew and became so big that you could see the man’s head above the rooftops.

The rowers were convinced that what they saw was a ghost.

The horse then turned into a sheep, which the black man grabbed by the legs and pushed into a sauna, and then vanished. There was a sick old man in the sauna at the time who was a castrator by trade. A short time after, he died.

304. Tulijärvi 1880-luvulla Tulijärven aukealla nähtiin muuan manalaisiin kuuluva. Naapuritalon ihmisiä oli juhannuksen jälkipäivinä soudellut Tulijärvellä. Silloin he näkivät, miten pohjoispuolella olevalla suolla, järven rannalla, käveli valkoinen hevonen, jonka selässä istui musta mies. Yhtäkkiä ne kasvoivat niin suuriksi, että miehen pää näkyi rakennusten kattoharjojen ylitse.

Soutajat tulivat siihen vakaumukseen, että näky oli kummitus.

Sitten hevonen muuttui lampaaksi, jota musta mies otti jaloista kiinni ja työnsi saunaan ja hävisi sinne. Saunassa oli sairastanut samaan aikaan eräs vanha mies, ammatiltaan kuohari. Ja jonkin ajan kuluttua hän kuoli.

When the old man of Tulijärvi was transporting a body, the horse couldn’t pull it. The old man then yelled: “What is it when the horse won’t move?” And all he had to do was hit first the coffin and then the horse with a measuring stick: the horse started moving, and the sleigh snapped as it took off.

404

He laskeutuivat Heiluanjärven rannalle, ja lappalainen kysyi, mistä joki tehtäisiin. Isäntä neuvoi joen paikan, ja lappalainen otti kuokan ja veti sillä viirun maahan jälkeensä, ja järven vesi nousi korkeana vuorena ja tuli perässä kantapäitä hipoen. Alempana joella oli mylly pyörimässä ja siellä mylläri jauhamassa. Hän näki lappalaisen ja isännän tulevan, ja heidän perässään metsän yläpuolella seurasi vesi korkeana vuorena. Mylläri säikähti ja juoksi mäelle ja katsoi, miten vesi saavutti myllyn ja vei sen metsän yläpuolelle mennessään.

Paltamontie on rakennettu entisen järven pohjalle. Vanha joenuoma on kuiva, ja nykyisessä uudessa joessa sanovat kirkkaalla ilmalla näkyvän veden alta suuria oksineen vajonneita puun runkoja.495

When it comes to seeing church folk, it is said that one gets the gift of vision by washing one’s face with the water used to wash a dead body. Around a blessed body, the dead spirits are white, but around a godless body, they’re black and ugly.

Once when there was a body of some old beggar lying on the bench in the cabin of Tulijärvi, a dead spirit hit the end of the bench. The beggar had lain down at the master’s seat, but when the dead spirit hit, the bench rattled.

305. Venäläishete

> Raappananmäessä on syvä hete, jonne upotettiin laukkuryssä ja toivottiin, ettei ruumista koskaan löydettäisi.494

The shaman of Lapland has dried up Heiluanjärvi. A master who lived on the shore went to Finnmark as a young man, and there he met the Lapland shaman. They started talking, and the master asked for help in drying up his home lake. The Laplander promised to go and dig a channel that same day. He took a broom from the corner and asked the master to jump behind him and hold on tight. Then off they went.

They landed on the shore of Heiluanjärvi, and the Laplander asked where the river should be made. The master told him the location, and the Laplander took a hoe and drew a line on the ground behind him, and the lakewater rose into a high mountain and came after him, licking at his heels. Further down the river was a running mill with a miller grinding grain. He saw the Laplander and the master coming, with the mountain of water following them above the forest. The miller was scared and ran up a hill, and watched how the water reached the mill and took it along with it as it went above the forest.

The Paltamo road was built at the bottom of the former lake.

The old riverbed is dry, and people say that at clear weather, trunks of trees with branches still attached can be seen under the water of the new river.

> There is a deep spring in Raappananmäki where a Russian travelling salesman was drowned in the hopes that his body would never be found.

306. Heiluanjärvi Lapin noita on kuivattanut Heiluanjärven. Rannalla asunut isäntä kävi nuorena Ruijassa, ja siellä hän tapasi noita lappalaisen. He päätyivät juttusille, ja isäntä pyysi apua kotijärven kuivatuksessa.

Lappalainen lupasi lähteä samana päivänä kanavaa kaivamaan.

Hän otti luudan loukosta ja pyysi isäntää hyppäämään selän taakse ja pitämään lujasti kiinni. Ja se oli menoa.

405

406

307. Poikkijärvi

308. Ollinmäki

Vuonna 1780 Lauri Rusanen sai Poikkijärvelle torpparioikeudet.

Laurin emäntä oli sanonut, että minä olen tehnyt tähän taloon ensimmäisen tulen, ja sen mukaan taloon tulee naishaltija. Ja se pitää paikkansa. Koko Rusasen suvulla on naishaltijat. Naiset ovat olleet pontevia ja miehet hiljaisia nyssyköitä.496

Suurena nälkäaikana oli Ollinmäen torpassa pariskunta ja sillä kaksi lasta. Pariskunta pönkitti lapset pirttipahaseensa ja lähti itse alamaihin leipäänsä etsimään. Joku ihminen sattui tulemaan torppaan ja kyseli lapsilta heidän vanhemmistaan. Ne kertoivat, että äiti ja isä heittivät heidät nälkään kuolemaan ja lähtivät itse muualta elatustaan hakemaan. Vieras neuvoi lapsia juoksemaan jälkeen. Ja niin lapset lähtivät ja olivat tavanneet noin parin neljänneksen päässä vanhempansa. Siellä tien sivulla oli suuri honka.

Raakimukset pistivät lapsensa hongan haaraoksiin kauloistaan kiikkumaan ja itse menivät menojaan.498

Tamma varsoi Poikkijärvellä keväällä. Kun hevoset pantiin ulos, niin isäntä pidätti tammaa, ettei se menisi kovin kauas ja varsa jaksaisi emäänsä seurata. Sattuikin liian iso pidätys, ja tamma toi varsansa ihan aidan taakse. Ja kun isäntä vei tamman ja varsan hevosjoukkoon, niin ne toivat koko hevoslauman mukanaan aidan taakse. ”Tulipa liiaksi pidätetyksi”, sanoi isäntä.497

>

>

During the great hunger years, there was a couple with two children in the croft of Ollinmäki. The couple left the children in their wretched cabin and went to the lowlands to look for bread.

Someone happened to come to the croft and asked the children about their parents. They said that Mom and Dad left them to starve to death and went to get their livelihood elsewhere.

The visitor advised them to go after their parents. The children left and, after travelling for about a league, found their parents.

There was a tall pine by the side of the road. The brutes hung their children by their necks from the forked pine branches and went on their way.

In 1780, Lauri Rusanen got the rights of a crofter in Poikkijärvi.

Lauri’s wife said that since I have built the first fire in this house, the house will have a female spirit. And that is true. The entire Rusanen family has female spirits. The women have been strong and the men quiet sissies.

A mare gave birth to a foal in the spring at Poikkijärvi. When the horses were let out, the master held the mare so that it wouldn’t get so far that the foal couldn’t follow its mother. He held it a bit too tight, and the mare brought its foal right behind the fence.

And when the master took the mare and foal among the horses, they brought the entire flock behind the fence with them.

“Held them a bit too tight,” said the master.

407

Kesällä Mikkalaisella oli päässään lippalakki, josta oli vain lippa jäljellä. Housut olivat oikein pahat rökäleet, mistä lie semmoiset löytänytkin. Joskus Mikkalainen liikkui ihan tahallaan alushoususillaan. Talvella Mikkalainen hiihti, ja sauvan sompana saattoi olla vanha kengänraato.

Kun Mikkalainen meni taloon, se sanoi: ”Näkemiin.” Ja jos tuttu halusi antaa käsipäivää, ei hän välttämättä ollut tuntevinaankaan, vaan saattoi sanoa: ”En tunne”, ja mennä ölvötti vain. Kun Mikkalaiselle tuli ei-toivottuja vieraita, se saattoi laittaa uunin pellit kiinni ja sanoa, ettei piippu vedä.

Mikkalainen tiesi kertoa isonvihanaikaisesta aarteesta. Mikanmäestä mainitaan järveen viedyn hopeakasarin. Vaan kun viejä kirosi, katkesi kasari ja hopeat katosivat ja ovat pimennossa vieläkin.500

309. Mikanmäki Mikanmäen veljekset olivat Ouluun tervaa soutamassa, kun viholaiset tulivat. Mikanmäessä oli jalkava akka, joka lähti Oulun miehiä vastaan sanan vientiin. Akka juoksi juhannuksen aikaisena yönä Vaalaan asti noin 70 kilometriä.

Kun miehet saapuivat kotiinsa, he taittoivat kuusen näreen eteensä suojaksi. Ryssä huomasi puiden tulon ja alkoi hoilottaa: ”Mi kumma Mikanmäessä kun metsä lähenöö.” Toiset vastasivat: ”A mi sie horajat, ei metsä ikinä lähene.”

Mikanmäen miehet kyselivät toisiltaan, mihin vahtia ammutaan. Yksi ehdotti, että vaikka silmään. Vahti tuli pyörien alas katolta, ja kun tarkastettiin, niin jousipyssyn jousi oli silmässä.

Sitten ne löivät oven pönkkään ja panivat tuleen koko höskän, ja viholliset paloivat elävältä.499

> The brothers of Mikanmäki where taking tar to Oulu by boat when the raiders came. There was a swift-footed woman in Mikanmäki who was sent to meet the men and bring them the word. On midsummer’s night, she ran about 70 kilometers all the way to Vaala.

When the men got home, they cut off a twig from a fir and put it in front of them for cover. A Russian noticed the trees approaching and hollered: “It’s mighty strange in Mikanmäki, when the forest approaches”. The others responded: “What are you babbling about, the forest never approaches”.

The men of Mikanmäki asked each other where to shoot the watchman. One suggested shooting him in the eye. The watchman came rolling down from the roof, and when the others looked at him, he had an arrow in his eye. The men of Mikanmäki then blocked the door and set the house on fire, and the enemies burned to death.

I sokokoinen ja harteikas Mikkalainen, Heikki Tervonen (1895– 1970), oli isonvihan aikaisen Mikanmäen talon viimeinen asukas.

Mikkalainen oli maalaiskirjeenvaihtaja, joka kierteli soita ja järvien kupeita postireppunsa kanssa. Sillä oli postirepussa pullo, ja se otti milloin halusi. Vanhana ja edelleen vetreänä Mikkalainen kertoi, että se on melko iso rapakko, jonka hän on juonut.

Kauppaneuvos Lauri Hahlman Kuopiosta omisti Mikanmäen yli 300 hehtaarin tontin. Hän oli ottanut Mikkalaisen tiluksilleen metsävahdiksi. Mutta Mikkalainen oli semmoinen metsävahti, että jos joku puuta tarvitsi, niin sai ottaa, se ei ollut hänelle niin nuukaa.

Mikanmäen kamari muuttui ajan myötä eläinsuojaksi. Heiniä oli niin paljon lattioilla, että ihme jos lehmä mahtui oviaukosta kulkemaan. Mutta Mikkalainen sanoi, että jos kamarissa saattoi asua ihminen, niin kyllä siellä saattoi olla lehmäkin. Astiakaapin ylähylly oli kissojen vessa, ja vasikat saattoivat hypätä pirtin penkille. Pirtin pöydän päällä oli iso ampiaispesä, ja sitä Mikkalainen kutsui avaruusalukseksi.

The large and broad-shouldered Mikkalainen, Heikki Tervonen (1895−1970) was the last inhabitant of the house of Mikanmäki that had been built during the Greater Wrath. Mikkalainen was a country correspondent who travelled the swamps and lakesides

408

with his mail bag. In his mail bag he had a bottle, and he took a swig whenever he wanted. When he was old and still in rather good health, Mikkalainen said it was a pretty big ocean that he had drunk up.

Commercial counsellor Lauri Hahlman from Kuopio owned the over 300-hectare plot of Mikanmäki. He had hired Mikkalainen as his forester. But Mikkalainen was the kind of forester who let people take wood if they needed some: he didn’t care too much.

The living room of Mikanmäki gradually turned into an animal shelter. There was so much hay on the floor that a cow could hardly fit in through the door. But Mikkalainen said that if a human could live in the room, so could a cow. The top shelf of the dish cabinet was the cats’ litter box, and calves could be seen jumping on the benches. There was a big wasp hive on the living room table, which Mikkalainen called a spaceship.

In the summer, Mikkalainen wore a peaked cap with only the peak left. His trousers were a real pair of rags, one wonders where he could have found them. Sometimes Mikkalainen went around on purpose in nothing but his underpants. In the winter, Mikkalainen skied, and sometimes he would use an old shoe as the ring of his ski pole.

When Mikkalainen went to a house, he would say: “Goodbye”. If someone he knew wanted to shake his hand, he might pretend not to know the person and say: “Don’t know you,” and just go on his way. When Mikkalainen received unwanted guests, he might close the damper of the stove and claim that the chimney was clogged.

Mikkalainen knew a story about a treasure from the times of the Greater Wrath. It is said that a silver saucepan was taken into the lake from Mikanmäki but, when the person bringing it cursed, the saucepan broke in half. The silver was lost and remains hidden to this day.

310. Latva Anni Heikkisen tarinoita Kotilankylän Latvasta: Kopotti-Sanna oli tietäjämummo. Se meni taloon, jonka hellalla kiehui juustopata. Emäntä valehteli, että pyykkipata kiehuu.

Sanna meni navettaan, ja lehmät tulivat hulluiksi. Näin hän teki, kun juustopata kiehui, eikä hänelle annettu.

Kerran Kopotti-Sanna meni Soikkaan. Se luuli, että emäntä katsoi hänen konttiinsa. Kun emännältä katosivat keväällä vasikat metsään, niin Sanna iloitsi, että se on niin kuin hänen kädestään.

Siitä sai emäntä, kun katsoi hänen konttiinsa.501 Aitta kun lukittiin iltaisin, niin avaimella piirrettiin risti yli oven.

Silloin ei paha päässyt aittaan yöllä. Kotilan vanhassa aitassa oli oveen kulunut oikein syvä vako, kun aina oli avaimella samaan kohtaan vedetty.502

> Anni Heikkinen’s stories from Latva in Kotilankylä: Kopotti-Sanna was an old magician. She went to a house where a pot of cheese was boiling on the stove. The mistress lied and claimed that the laundry was boiling. Sanna went to the cowshed, and all the cows went crazy. She did this because the cheese pot was boiling and she wasn’t given any cheese.

One time Kopotti-Sanna went to Soikka. She thought the mistress had looked inside her backpack. When the mistress’ calves got lost in the woods in the spring, Sanna rejoiced and said it was by her hand. The mistress deserved it for looking into her backpack.

409

410

411

When the doors were locked for the night, a cross was drawn over the door with the key. That way, evil wouldn’t get inside the storehouse at night. The door of the old storehouse of Kotila had a deep groove in it because it had always been scraped at the same spot.

Ja kun se oli noin kymmenen metrin päässä, niin Elias tajusi että se on piru. Ilmasta kuului iso kohu, kuin lintuparvi lentäisi.

Seuraavana aamuna Elias meni etsimään jälkiä, mutta mitään ei näkynyt. Piru ei ole ihmisen eikä eläimen näköinen, mutta käpälät sillä on kuin karhulla, muuten se on kuin patsas.

311. Paljakan Metla The Finnish Forest Research Institute in Paljakka

Topi sanoi osaavansa tehdä semmoisen kelkan, jolla voisi lentää ilmassa. Mutta sen teko kestäisi kolme vuotta. Pitäisi ensin käydä kolmena pitkäperjantaina kirkossa ripillä, ja aina ottaa se rippileipä suusta pois ja laittaa se kaplasreikään. Niin kelkka lähtisi lentoon.503

> Elias Väisänen’s stories from Mustola in Kotilankylä:

Elias Väisäsen tarinoita Kotilankylän Mustolasta:

When the late Jaakko was working in Kotilankylä as a farmhand, the devils made such a racket in his lodgings that the dishes fell off the dishboards on the beams, and they kept the fire burning in the stove at night. Jaakko had a small gun that he fired at the stove, but the devils wouldn’t go away. And when a three-year-old sturdy bull was brought to the house, the devils pushed it so that its neck snapped.

There were devils in the old days when there were magicians who summoned church folk. In the modern world, when the witches and magicians have disappeared, there are no more noisemakers.

Magicians took body parts from the cemetery into their pouches.

That was a real source of power. When they hid the pouch under the floor or behind the stove, they caused evil angels to come out.

Kun Jaakko-vainaa oli Kotilankylässä renkinä, niin pirut pitivät majapaikassa semmoista jyskettä, että astiatkin pudottelivat orsien astialaudoilta, ja tulta pitivät yöaikana uunilla. Jaakolla kun oli pikkuinen pyssy, niin sillä ampua rasautteli uunille, mutta eivät pirut hävinneet. Ja kun taloon tuotiin kolmikesäinen vankka sonni, niin siltäkin puski niskat nurin.

Piruja oli ennen, kun oli tietäjiä, jotka nostivat kirkonväkeä.

Nykyisessä maailmassa, kun poppamuorit ja ukot ovat hävinneet, ei ole enää möykkääjiä. Kirkkomaalta tietäjät ottivat ruumiinosia taikapusseihinsa. Se oli se varsinainen voimalaitos.

Kun he kätkivät pussin vaikka talon sillan alle tai uunin taakse, he saivat liikkeelle pahat enkelit.

Elias was in a field hunting rabbits on a winter night. It looked like the neighbour’s wife was stomping towards him from the meadow. Elias grumbled to himself that she’s going to scare the rabbits away, but instead, she began to grow and grow until she was three metres tall and two metres wide, and she walked steadily back and forth before Elias like a shadow of the sun.

Elias oli talvi-iltana laihossa jäniksiä pyydystämässä. Näytti, että naapurin emäntä tulla ryötöstää kedolta päin. Elias säpisi itsekseen, että nyt se ajaa jänikset pois. Mutta se alkoikin kasvaa ja kasvaa ja oli lopulta kolmen metrin korkuinen ja pari metriä leveä. Ja se kulki Eliaksen edessä edestakaisin tasaisesti kuin paisteen varjo.

412

When she was about ten metres away, Elias realized that it was a devil. There was a loud fluttering sound, like a flock of birds taking flight. The next morning, Elias went to look for tracks, but couldn’t find any. A devil doesn’t look like a human or an animal, but it has paws like a bear; otherwise it’s like a statue.

313. Paljakan luonnonpuisto The Paljakka nature reserve

T opi said he could build a sled that could fly in the air, but it would take three years to do it. He would first have to take communion at church on three Good Fridays, and always take the communion bread out of his mouth and put it in the sled’s stake hole.

That way, the sled could fly.

Paljakan luonnonpuisto on humiseva erämaa. Kannokkoinen ja risukkoinen korpi muuttuu kuin taikasauvan kosketuksesta koskemattomaksi, hiljaa huokailevaksi erämaaksi, todelliseksi satumaaksi, jossa väliin pehmeäsammaleisessa ja väliin vyötäisiin ulottuvassa saniaiskasvillisuudessa kulkeva mykistyy. Rauhalliset, paksurunkoiset jättiläiset kohottavat kaunispiirteisiä runkojaan kohti taivaita, maassa lojuu ammoin itsekseen kaatuneita, nyt jo sammaloituneita puuvanhuksia, ja aivan polun varressa kokeilee isokokoinen koppelo eksyttää ihmisiä pois poikueensa lähettyviltä. Erämaassa ei kuulu pikkulintujen laulua, vain rauhallista huminaa jättiläisten latvoissa.505

312. Pirunkirkko, Devil’s church Loitsijanainen kumartui eteenpäin ja katsoi taaksepäin jalkojensa välistä sinne, missä arveli lehmän olevan, ja sanoi seuraavat sanat: ”Pohjan akka, harvahammas, suovittu, märäntöperse, tuo pois minun lehmäni.”504

Yksi eläväinen mies kävi manalaisen olotiloilla. Se yöpyi metsässä paikkaan, jossa oli vanha tulisijan pohja ja kuljettu polku kappaleen matkaa. Mies oli väsyksissä ja kyntsähti nukkumaan. Sen valtasi suuri raukeus ja voimattomuus, ja paikalle ilmaantui kummallisen näköisesti pukeutuneita ja hirvittävän rumia asukkaita.

Ne rupesivat puhumaan, että heidän asuntonsa kynnykselle on vieras pantu maate, ja silloin pitää lähteä heille kylään.

Manalaiset veivät elävän kulkijan majaansa ja rupesivat touhuamaan syömistä ja juomista. Manalaisten talossa oli yksi laiha ja hyvin kurjan näköinen naisihminen, joka oli jossain välissä visahtanut kulkijalle nimensä, ja kulkija oli muistanut sen metsään kadonneeksi oman kylän vaimoksi. Samalla nainen sanoi, että vaikka mitä herkkuja tyrkytettäisiin, niin ei pidä ottaa. Ja vielä senkin nainen sanoi, että eläväinen ei saisi kajota manalaisnaisiin, vaikka ne suoraan tavaraansa tyrkyttäisivät ja houkuttelisivat.

Jos näihin höynäyksiin herkeäisi, niin jäisi iäksi mananmajoille.

Varoituksen saatuaan kulkija kieltäytyi ruoista, juomista ja niiden kapineista. Eikä hän mieltynyt ollenkaan nuoriin ja melko siedettäviin manalaistyttäriin. Kulkija oli manalaisten luona pitkät

> A spellcaster woman leaned forward, looked back between her legs to where she believed the cow was and said the following words: “Ancient, toothless dame of Northland, swamp cunt, pus arse, bring out my cow”.

413

414

and weakness, and strangely dressed and very ugly inhabitants appeared. They said that a guest had been laid down to sleep on their doorstep, and that meant he had to come over for a visit.

The dead took the living traveller to their dwelling and started taking out food and drink. In the house of the dead was one thin and very miserable-looking woman, who had at some point told the traveller her name, and the traveller remembered her as one of the wives from his own village who had been lost in the woods.

The woman also told him that no matter what kind of delicacies he would be offered, he shouldn’t accept any. She also said that a living man shouldn’t touch the dead women, no matter how directly they offered themselves to him and tried to seduce him.

If he fell for one of these temptations, he would have to stay in the lands of the dead forever.

After receiving the warning, the traveller refused all food, drink and items, and wasn’t taken at all by the rather passable daughters of the dead. He spent a long while with the dead and saw their cattle, fields and their whole lives. He saw familiar horses and cows at the meadow. They had been taken under forest cover, and the dead had taken them as their cattle. Finally, the dead let the traveller go. He found himself at the spot where he had laid down. When you spend a night in the forest, you must make absolutely sure not to sleep on a travelled path or the ruins of a house, and it’s even better to bless yourself when going to sleep. You’ll then be able to sleep in peace.

tovit ja näki niiden karjat, pellot ja kaikki olemiset. Se näki tuttuja hevosia ja lehmiä laitumella. Ne olivat joutuneet metsänpeittoon, ja manalaiset olivat ne karjakseen ottaneet. Lopulta manalaiset päästivät kulkijan pois. Hän löysi itsensä siitä paikasta, mihin oli heittäytynyt pitkäkseen. Pitää katsoa metsässä yöpyessä visusti paikka, ettei yövy kuljetun näköisen polun tai multimuksen päällä, ja sen parempi, jos muistaa siunata itsensä makuulle mennessään.

Silloin saa rauhassa nukkua.506 Vanhat puhuivat ennen tapauksista, että he saivat joskus karjansa mukana manalaisten lehmiä. Ne olivat kokonaan erirotuista karjaa, mutta hyvälypsyisiä. Niitä ei kauan saanut pitää, kun ne veivät omansa pois, ja jos piti ketolehmänä eikä päästänyt metsälaitumelle, niin manalaiset veivät karjasta parhaan lehmän vuorovelkaisesti. Ja on sattunut semmoinenkin tapaus, että kun talo rakennettiin manalaisten asunnon päälle, niin manalaiset vaativat rakennuksen pois siirrettäväksi. Ja jos ei totellut, ei rauhaa saanut.507

> The Paljakka nature reserve is a wuthering wilderness. As if by the touch of a magic wand, the wildwood filled with stumps and thickets turns into an untouched, quietly sighing wilderness, a true land of fairytales that silences the traveller wandering among the mossy ferns that sometimes reach up to the waist.

The calm, thick-trunked giants raise their beautiful trunks towards the skies, old trees that have fallen by themselves long ago lie down on the ground, now covered with moss, and right by the path, a large grouse hen tries to lure humans away from its chicks.

The small birds don’t sing in the wilderness: there is only a peaceful hum in the tops of the giants.

The old people used to talk about incidents where they received the dead ones’ cows along with their own. They were an entirely different breed, but gave a lot of milk. You weren’t allowed to keep them for long, because the dead took their own away, and if you kept them as meadow cows and didn’t let them go to a forest pasture, the dead took the best cow from the herd as payback.

And there was an incident where a house was built on top of a dwelling of the dead, and they demanded it had to be moved elsewhere. If you didn’t obey, you would never get peace.

One living man went to the dwelling place of the dead. He spent his night in the forest in a place where there was a foundation of an old stove and a short length of a travelled path. He was tired and collapsed to the ground to sleep. He was filled with great drowsiness

415

416

417

Lähteet, Sources

Kaikkonen Sirkka s, b. 1932, Suomussalmi, Selkoskylä Karppinen Ida s, b. 1924, Ristijärvi, Jokikylä Kemppainen Kalevi s, b. 1930 ja Hannes s, b. 1939, Suomussalmi, Piispajärvi

Kenttätyöhaastattelut 1.5.2007–5.3.2013, Ylä-Kainuun Tarinakartasto -hanke, Satumaarit Myllyniemi (MS.)

Kemppainen Lauri s, b. 1933, Hyrynsalmi, Luvankylä Kemppainen Pertti s, b. 1940 Hyrynsalmi, Haapolanvaara Kemppainen Väinö s, b. 1922, Ristijärvi, kirkonkylä Kemppainen Setti s, b. 1929 Suomussalmi, Selkoskylä Kianto Raija-Liisa s, b. 1934, Espoo ja Suomussalmi Kinnunen Eino s, b. 1934, Suomussalmi, Kiannankylä / kirkonkylä Kyllönen Aarne J. s, b. 1933, Suomussalmi, Pesiönkylä Kyllönen Teemu s, b. 1968, Suomussalmi, Hiltusenvaara Lauronen Kaisa s, b. 1923, Suomussalmi, Pirttivaara Manninen Helmi s, b. 1920, Suomussalmi, Ylinäljänkä Mikkonen Aino s, b. 1932, Ristijärvi, Koskenkylä Moilanen Aarne s, b. 1952, Suomussalmi, Piispajärvi Moilanen Kullervo s, b. 1925, Hyrynsalmi, kirkonkylä Mustonen Matti s, b. 1957, Ristijärvi, Kivikylä Määttä Eero s, b. 1938, Ristijärvi, Tuomaanvaara Nyman Viljo s, b. 1932, Suomussalmi, Hossa Oikarinen Eero s, b. 1925, Ristijärvi, Uvankylä Oikarinen Juhani s, b. 1948, Puolanka, Lylykylä Oikarinen Matti s, b. 1941, Ristijärvi, Koskenkylä Oikarinen Sylvi s, b. 1935, Ristijärvi, Jokikylä Oikarinen Jouko s, b. 1932 ja Sylvi s, b. 1931 Hyrynsalmi, Tapanikylä Pyykkönen Hannu s, b. 1950, Suomussalmi, Pyykkölänvaara Pyykkönen Raimo s, b. 1948, Suomussalmi, Pyykkölänvaara Reinikka Juhani s, b. 1942, Puolanka, Puokionkylä Riekki Leena s, b. 1932 ja Viljo s, b. 1932, Suomussalmi, Pyhäkylä Romppainen Laina s, b. 1912, Ristijärvi, kirkonkylä Romppanen Helinä s, b. 1930, Suomussalmi, Ämmänsaari Rusanen Vilho s, b. 1931, Puolanka, Törmänmäki Räisänen Eila s, b. 1949, Suomussalmi, Selkoskylä Räisänen Sulo Erkki s, b. 1935, Suomussalmi, Selkoskylä Seppänen Eero s, b. 1945, Suomussalmi, Ruhtinansalmi Seppänen Tyyne s, b. 1931, Puolanka, Joukokylä Tauriainen Sanelma s, b. 1939, Suomussalmi, Ruhtinansalmi Tervonen Elias ja Hilja s, b. 1932, Ristijärvi, Uvankylä

Field interviews 1.5.2007–5.3.2013, the Upper Kainuu Story Atlas project, Satumaarit Myllyniemi (MS.)

INFORMANTIT, INFORMANTS Anttonen Anja s, b. 1937, Hyrynsalmi, kirkonkylä Anttonen Ari s, b. 1954, Suomussalmi, Kiannankylä, Ahjola Haapalainen Arto s, b. 1962, Puolanka, Suolijärvi Heikkinen Jaakko Einari s, b. 1924, Hyrynsalmi, Hakokylä Heikkinen Jalo s, b. 1942, Suomussalmi, kirkonkylä Heikkinen Katri s, b. 1922, Puolanka, Väyrylänkylä Heikkinen Marja s, b. 1939, Suomussalmi, Pesiönkylä Heikkinen Markku s, b. 1954, Hyrynsalmi, Moisiovaara Heikkinen Mauno s, b. 1952, Ristijärvi, Pyhännänkylä Heikkinen Tyyne s, b. 1927 ja Veijo s, b. 1951, Hyrynsalmi, Hakokylä Heikkinen Veikko s, b. 1939, Ristijärvi, Kivikylä Heikkinen Yrjö s, b. 1949, Puolanka, Joukokylä Hiltunen Elsa s, b. 1929, Suomussalmi, Pesiönkylä, Laaja Hiltunen Hilkka s, b. 1941 ja Lauri s, b. 1940, Hyrynsalmi, kirkonkylä Hiltunen Kalervo s, b. 1949, Suomussalmi, Pesiönkylä, Laaja Holappa Lauri s, b. 1930, Puolanka, Joukokylä Holappa Yrjö s, b. 1930, Puolanka, Suolijärvi Huovinen Jussi s, b. 1924, Suomussalmi, Hietajärvi Huovinen Marjatta s, b. 1945, Hyrynsalmi, Moisiovaara Hyyryläinen Tauno s, b. 1929, Puolanka, Askankylä Juntunen Eino Matias s, b. 1930, Suomussalmi, Näljänkä Juntunen Kalle s, b. 1930, Hyrynsalmi, kirkonkylä / Suomussalmi, Pesiönkylä Juntunen Leo s, b. 1930, Suomussalmi, Kiannankylä Juntunen Martti s, b. 1938 ja Eeva s, b. 1944, Suomussalmi, Piispajärvi Juntunen Mikko s, b. 1951, Suomussalmi, Kerälänkylä Kaikkonen Eila s, b. 1932, Suomussalmi, Selkoskylä

418

Tervonen Päivi s, b. 1960, Kajaani Tossavainen Mikko s, b. 1951, Suomussalmi, Kiannankylä Tolonen Elija s, b. 1938, Hyrynsalmi, Luvankylä Turpeinen Oiva s, b. 1942, Ristijärvi, Jokikylä Ulander Raimo s, b. 1948, Suomussalmi, Alanäljänkä / Kajaani Vainio Matti s, b. 1948, Suomussalmi, kirkonkylä Vester Lippo s, b. 1938, Suomussalmi, kirkonkylä Virrankari Johannes s, b. 1934, Puolanka, Suolijärvi Väisänen Matti s, b. 1922, Puolanka, Väyrylänkylä Väisänen Teuvo s, b. 1935 Puolanka, Kongasjärvi

KOTIMAISTEN KIELTEN KESKUS, INSTITUTE FOR THE LANGUAGES OF FINLAND Nimiarkisto, Name archive (NA) NA. Isoniemi Erja 1993. Puolanka.

NA. Kainuharju Sirkka 1964, 1966–1968, 1976. Ristijärvi.

NA. Karjalainen Maija-Liisa 1981. Puolanka.

NA. Kemppainen Tuula 1974. Hyrynsalmi.

NA. Kärnä Paavo 1953. Puolanka.

NA. Leinonen Riitta 1969. Ristijärvi.

NA. Liisa Enwald 1971. Hyrynsalmi.

NA. Manninen Maini 1983. Hyrynsalmi, Suomussalmi.

NA. Manninen Puola 1959. Suomussalmi.

NA. Mäki-Hirvelä Terttu 1968. Hyrynsalmi.

NA. Mäklin Ritva 1966, 1967. Suomussalmi.

NA. Neuvonen Marjatta 1974. Puolanka.

NA. Oikarinen Pekka 1976–1978. Hyrynsalmi, Ristijärvi.

NA. Puolanne Varpu 2004. Suomussalmi.

NA. Rovaska Anna-Kaija 1969. Puolanka.

NA. Räisänen Alpo 1959–1964, 1968. Suomussalmi.

NA. Tauriainen Paula 1991. Suomussalmi.

NA. Toropainen Ritva 1969. Suomussalmi.

NA. Vasala Matti 1958. Puolanka.

NA. Väyrynen Tuula 1977–1978. Hyrynsalmi.

Hevosenkengän muotoisia päiviä -hanketta (Väskylä ry, 2005.) varten toteuttamistani haastatteluista vuonna 2004 on tässä teoksessa hyödynnetty seuraavia: Of the interviews I conducted for the Hevosenkengän muotoisia päiviä (Horseshoe-shaped days, Väskylä ry, 2005.) project, this book utilizes the following: Kemppainen Eetu Armas s, b. 1931, Puolanka Kinnunen Paavo s, b. 1946 ja Maija s, b. 1945, Hyrynsalmi, Väisälä

ARKISTOAINEISTO, ARCHIVE MATERIALS HYRYNSALMEN KOTISEUTUARKISTO, THE HYRYNSALMI LOCAL ARCHIVES

Suomen kielen nauhoitearkisto, Audio recordings archive (SKNA)

Valokuvakokoelma, Photograph collection KAINUUN MUSEO, MUSEUM OF KAINUU

SKNA 478:3. Kortesalmi Juhani 1960. Väisänen Elias s, b. 1888.

Kotilankylä. Puolanka.

SKNA 479:2. Kortesalmi Juhani 1960. Holappa Ottu s, b.1891.

Auhonkylä, Kinnula. Puolanka.

SKNA 480:1. Kortesalmi Juhani 1960. Tolonen Nanne s, b. 1891.

Kotilankylä, Latva. Puolanka.

SKNA 533:1. Räisänen Alpo 1960. Seppänen Kristiina s, b. 1895.

Ruhtinansalmi, Saarikylä. Suomussalmi.

Valokuvakokoelma, Photograph collection KAJAANIN KAUPUNGINARKISTO, THE KAJAANI CITY ARCHIVES (KKA) Nimismies H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947, The Sheriff H. W. Claudelin collection 1918–1947

419

SKNA 534:2. Räisänen Alpo 1960. Seppänen Tuomas Oskari s, b. 1885.

Saarikylä, Alatalo. Suomussalmi.

SKNA 539:1. Räisänen Alpo 1960. Moilanen Johannes s, b. 1884.

Kiannankylä. Suomussalmi.

SKNA 543:1. Räisänen Alpo 1960. Koskelo Eeli s, b. 1884. Pesiönkylä, Kivelä. Suomussalmi.

SKNA 544:2. Räisänen Alpo 1960. Moilanen Antti s, b. 1885. Piispajärvi, Haapovaara, Heikkilä. Suomussalmi.

SKNA 568:1. Leinonen Paavo 1960. Sutinen Elsa os, neé. Kemppainen

SKNA 9641:1. Virtaranta Pertti 1971. Olga Mäkinen s, b. 1916. Miikkula Huovisen tytär. Daughter of Miikkula Huovinen. Hietajärvi, R antala.

Suomussalmi.

MUSEOVIRASTO, NATIONAL BOARD OF ANTIQUITIES Kansallismuseon arkisto, National Museum archive Saapuneet kirjeet N:O 2778 SMY 17.2.1891. Ida Heikkisen kirje Suomen muinaismuistoyhdistykselle.

s, b. 1896. Syntynyt Suomussalmella, muuttanut Puolangalle 1 8-vuotiaana, Born in Suomussalmi, moved to Puolanka at 18.

SKNA 570: 1. Leinonen Paavo ja Kortesalmi Juhani 1960. Karvonen Jalmari s, b. 1901. Askankylä, Askanmäki. Puolanka.

SKNA 573:2. Kortesalmi Juhani 1960. Heikkinen Anni s, b. 1894.

Kotilankylä, Latva. Puolanka.

SKNA 575:2. Leinonen Paavo 1960. Moilanen Kaisa Hilda s, b. 1897.

Rasinkylä, Syrjälä. Puolanka.

SKNA 576:2. Leinonen Paavo 1960. Moilanen Eetu s, b. 1893. Auhonkylä, Rahikka. Syntynyt Suolijärvellä, Born in Suolijärvi. Puolanka.

SKNA 1632. Räisänen Alpo 1962. Juntunen Mikko s, b. 1890. Oravivaara, Mikkola. Hyrynsalmi.

SKNA 1634. Räisänen Alpo 1962. Juntunen Alina s, b. 1883. Oravivaara, Mikkola. Hyrynsalmi.

SKNA 1639:1. Räisänen Alpo 1962. Kemppainen Antti s, b. 1885.

Kirkonkylä. Ristijärvi.

SKNA 1640:1. Räisänen Alpo 1962. Kemppainen Antti s, b. 1885, Kirkonkylä, Valaja. Ristijärvi.

SKNA 1645:1. Räisänen Alpo 1962. Mikkonen Heikki s, b. 1880. Jokikylä.

Ristijärvi.

SKNA 3725:2. Virtaranta Pertti ja Rekunen Jorma 1964. Karhunen os, neé.

Huovinen Maria s, b. 1892. Kuivajärvi. Suomussalmi.

SKNA 5001:1. Kainuharju Sirkka 1965. Oikarinen Heikki s, b. 1881.

Pyhännänkylä, Karhuvaara. Ristijärvi.

SKNA 5010:1. Kainuharju Sirkka 1965. Kemppainen Eetu s, b. 1898.

Kytömäki, Komula. Hyrynsalmi.

SKNA 5027:1. Räisänen Alpo 1965. Moilanen Lauri s, b. 1894. Ylinäljänkä, Vaaranniva, Niva. Suomussalmi.

Letters received N:O 2778 SMY 17.2.1891. Ida Heikkinen’s letter to the Finnish Antiquarian Society.

Valokuvakokoelma, Photograph collection PUOLANGAN KIRJASTON KOTISEUTUKOKOELMAT, THE LOCAL COLLECTIONS OF THE PUOLANKA LIBRARY Valokuvakokoelma, Photograph collection SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN KANSANRUNOUSARKISTO, THE FOLKLORE ARCHIVES OF THE FINNISH LITERATURE SOCIETY (SKS KRA) Historialliset tarinat ja paikallistarinat -kortisto, The historical and local legends archive Alopaeus A. 232. 1185. Seppänen Kaija 55 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 232. 20. Juntunen Petteri 57 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 232. 212. Kela Aatu 47 v, y. Suomussalmi.

Alopaeus A. 232. 276, 282. Juntunen Antti 52 v, y. Suomussalmi.

Alopaeus A. 232. 297. Juntunen Mari 36 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 232. 869. Seppänen Kaija 53 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 232.179. Räisänen Jaakko. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 233. 609. Kela Aatu 47 v, y. Ruhtinansalmi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 234. 967. Luukkonen Janne 55 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 235. 1184. Seppänen Kaija 53 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus A. 235. 1543. Carpelan J. Kajaani.

420

Alopaeus A. 235. 1557, 1560. Miettinen Aarne 25 v, y. rakennusmestari, master builder. Kirkonkylä. Suomussalmi.

Alopaeus A. 235. 1571. Seppänen Kaisa-Leena 47 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Krohn Kaarle. 0317. 1884. Kuultu Oravivaaralla, heard from Oravivaara. Hyrynsalmi.

Kyllönen Tyyne. 48. 1938. Kyllönen Jaakko s, b. 1899. Suomussalmi.

Engelberg R. 485. 1903. Oikarinen Lassi. Lietekylä. Hyrynsalmi.

Engelberg R. 514. 1903. Kemppainen Joel. Ristijärvi.

Engelberg R. 545, 548. 1903. Keränen Hermanni. Puolanka.

Engelberg R. 554, 560, 1840. 1903. Kemppainen Heikki. Puolanka.

Engelberg R. 1485. 1903. Juntunen Johannes. Suomussalmi.

Engelberg R. 1496. 1903. Manninen Reeta. Suomussalmi.

Engelberg R. 1623–1624. 1903. Moilanen Simo. Suomussalmi.

Engelberg R. 1776. 1903. Varpu-muori, old lady Varpu. Puolanka.

Engelberg R. 1804–5. 1903. Kemppainen Juho. Puolanka.

Engelberg R. 1808. 1903. Puolanka.

Engelberg R. 1811. 1903. Sutinen Heikki. Puolanka.

Engelberg R. 1834. 1903. Puolanka.

Hyttinen Matti. 299. 1939. Sanakirjasäätiön välityksellä. Through the Dictionary Foundation. Tulijärvi. Puolanka.

Hyyryläinen Hellevi. Cum laude -tutkielma, Cum laude thesis 1979. Puolanka.

Jouhki Sakari. p b 1-123. 1896–1911. Miines Huovinen. Kuivajärvi.

Kuullut isoäidiltään, heard from his grandmother.

Karhu L. 767. 1936. Tanskanen Lauri. Puolanka.

Kittelä Tuovi. 8. 1954. Moilanen Heikki s, b. 1900. Puolanka.

Kittelä Tuovi. 17. 1954. Karvonen Jussi s, b. 1864. Puolanka.

Kittelä Tuovi. 29, 32–33. 1954. Keränen Matti s, b. 1884. Puolanka.

Kittelä Tuovi. 36, 38. 1954. Torvinen Heikki s, b. 1876. Joukokylä. Puolanka.

Kittelä Tuovi. 43. 1954. Moilanen Antti s, b. 1874. Puolanka.

Kittelä Tuovi. 46–47. 1954. Kemppainen Perttu s, b. 1875. Puolanka. 1954.

Kittelä Tuovi. 54–55. 1954. Juntunen Jaakko s, b. 1904. Puolanka.

Kuullut Jaakko Taltalta, heard from Jaakko Taltta.

Kittelä Tuovi. 57. 1954. Torvinen Anna s, b. 1881. Puolanka.

Kontiola E. Kinnunen Janne, maanviljelijä, farmer, s, b. 1892.

Hyttikylä. Hyrynsalmi.

Korosuo Osmo. 109. 1947. Vanha isäntä, old master, Lohilahti Antti s, b. 1863. Suomussalmi.

Koskelo Katri. 237. 77. Tolonen Frans. Koskenkylä. Ristijärvi.

Krohn Kaarle. 0170. 1884. Hyrynsalmi.

Merikallio Lauri. b 151. 1909. Heikkinen Johan. Puolanka.

Meriläinen Heikki. I 438. 1883. Puolanka.

Meriläinen Heikki. II 291. 1888. Heikkinen Lassi 80 v, y. Kuullut Lassi Tervolta poikasena, heard from Lassi Tervo as a boy.

Meriläinen Heikki. II 41, 43, 306. 1888. Heikkinen Lassi.

Kuullut ämmämuoriltaan, heard from his mother.

Paulaharju Samuli. 7342. 1917. Latolan ukko, old man of Latola. Puolanka.

Paulaharju Samuli ja Jenny. 13439, 13435. 1915.

Seppänen Antti. Suomussalmi.

Paulaharju Samuli ja Jenny. 17954, 18432, 22451. 1915.

Naurisahon ukko, old man of Naurisaho 70 v, y. Hyrynsalmi.

Paulaharju Samuli. 16106, 17252. 1915.

Kemppainen Paavo 84 v, y. Ristijärvi.

Paulaharju Samuli. 16540. 1915. Kemppainen Risto 89 v, y. Rämsän ukko, old man of Rämsä. Hyrynsalmi.

Paulaharju Samuli. 17485, 17698. 1916. Heikkinen Antti. Puolanka.

Paulaharju Samuli. 17677. 1915. Tiikkaja Anna. Suomussalmi.

Paulaharju Samuli. 17689, 25996. 1915. Heikkinen Penna 75 v, y.; Seppänen Jeremias 75 v, y. Suomussalmi.

Paulaharju Samuli. 22400. 1916. Huovinen Iro, Miineksen leski, widow of Miines 78 v, y. Suomussalmi.

Paulaharju Samuli. 22450. Oikarinen Matti. Puolanka. 1915.

Paulaharju Samuli. 24658, 26296, 32806. 1916. Kemppainen Matti, Kypärävaaran ukko, old man of Kypärävaara 76 v, b. Hyrynsalmi.

Paulaharju Samuli. 26275. 1916. Tauriainen Jussi, Piispajärven kuningas, king of Piispajärvi 70 v, y. Suomussalmi.

Paulaharju Samuli. 28632. 1915. Oikarinen Herman 76 v, y. Ristijärvi.

Paulaharju Samuli. 6541, 23821, 24666a, b. 1915. Kovavaaran ukko, old man of Kovavaara 75 v, y. Suomussalmi.

Paulaharju Samuli. 6714. 1917. Varpulan majatalon isäntä, landlord of the Varpula inn. Puolanka.

Paulaharju Samuli. 7348. 1915. Keränen Johanna. Mökin muori, old lady from a cabin. Oravivaara. Hyrynsalmi.

Paulaharju Samuli. 7580b. 1915. Oilingin Hermanni. Ristijärvi.

421

Paulaharju Samuli. 7786b, 7790, 23702, 23757, 23823. 1916. Kuorevaaran Sikalan mökissä, in the cabin of Sikala in Kuorevaara. Puolanka.

Paulaharju Samuli. 7806. 1917. Kemppainen Paavo. Ristijärvi.

Paulaharju Samuli. 7813, 16539. 1915. Kananen Mari, paarmuska, mökin eukko, midwife, old lady from a cabin. Moisiovaara. Hyrynsalmi.

Penttinen Eeva. 74:71. 1961. Sivonen Kalle s, b. 1889, ent. työmies.

Tapahtunut sota-aikana, former workman, h appened during wartime.

Hyrynsalmi.

Railonsala Artturi. 6299, 6301. 1957. Holappa Aino Marjatta. Puolanka.

Railonsala Artturi. 7754. 1962. Lämsä Hilda, talontytär, kuullut äidiltään Mandi Lämsältä, daughter of a house, heard from her mother Mandi Lämsä. Puolanka.

Railonsala Artturi. 8325. 1962. Kemppainen Anna-Mari s, b. 1875, entinen palvelija, former servant. Ristijärvi.

Alopaeus Aulis. KRK 235. 1186, 1313–14, 1372. Kela Aatu 47 v, y.

Ruhtinankylä. Suomussalmi.

Alopaeus Aulis. KRK 235. 1530, 1532. Koonnut Carpelan J, collected by Carpelan J. Kajaani.

Alopaeus Aulis. KRK 235. 1566, 1631. Seppänen Kaija. 1935. Suomussalmi.

Heikkinen Heikki. KRK 236. 24. Aittokylä. Puolanka s. 1907.

Kela Janne. KRK 236. 102. Suomussalmi.

Koskelo Katri. KRK 237. 79–80. Tolonen Frans 30 v, y. Joleikko. Ristijärvi.

Moilanen Saimi. KRK 238. 3. Moilanen Emil k, d. 1916. Suomussalmi.

Moilanen Saimi. KRK 238. 6. Juntunen Heikki. Piispajärvi. Suomussalmi.

Rinnelä Aili. KRK 240. 15, 29–30, 38. Räisänen Lauri s, b. 1873. Suomussalmi.

Tauriainen Eino. KRK 240. 15. Kela Jussi. Suomussalmi.

Tauriainen Eino. KRK. 240. 18. Kemppainen Kaija. Kianta. Suomussalmi.

Tolonen Amalia. KRK 240.9. Keränen Sohvi. Hyrynsalmi.

Vähä-Muotia Elma. KRK 241. Turunen Kalle s, b. 1895. Suomussalmi.

Väisänen Leevi. KRK 242. 6, 22, 110. Ristijärvi.

Saario Sirkka. 75, 65:51, 65:65. 1935. Heikkinen Ville s, b. 1861. Hyrynsalmi.

Salminen Aarne. 60. 1953. Väisänen Kusti 81 v, y. Puolanka.

Salminen Aarne. 61. 1953. Moilanen Kalle 72 v, y. Puolanka.

Salminen Aarne. 62, 66. 1953. Väisänen Emil 57 v, y. Puolanka. Kiiskilä.

Salminen Aarne. 68. 1953. Väisänen Anna 81 v, y. Puolanka.

Salminen Aarne. 72. 1953. Ylilehto Kasperi s, b. 1882. Puolanka, Väyrylänkylä.

Tolonen Nantte. 1966. Luvankylä. Hyrynsalmi.

Tuomas-Kettunen A. R. 14, 110, 111, 123, a133, 201, 227, 234, 253, 161, b304. 1936–1938. Seppänen Kaija 55 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Voutila Arja 1975. Hyrynsalmi.

Väisänen Matti. 52. 1957. Tervonen Hannes. Näljänkä. Suomussalmi.

Kansantarinoiden kilpakeräys (Tarinakilpa), Folklore collection competition (TK) 1961 Huovinen Hilja. TK 19:11, 19:17. Leinonen Einari, talollinen, landowner. Ristijärvi.

Huovinen Hilja. TK 19:13. Pulkkinen Salomo. Ristijärvi.

Huovinen Hilja. TK 19:14, 19:19, 19:20, 19:36–37. Kurkinen Antti. Ristijärvi.

Huovinen Hilja. TK 19:21. Kinnunen Anna-Liisa. Ristijärvi.

Huovinen Hilja. TK 19:27. Pulkkinen Elli s, b. 1974. Ristijärvi.

Huovinen Hilja. TK 19:6. Huovinen Jouko s, b. 1935. Ristijärvi.

Korhonen Liisa. TK 38:5. Ahjola. Suomussalmi.

Pellikka Toivo. TK 73:92. Moilanen Juho ent. metsätyömies, former logger s, b. 1865. Puolanka.

Saari Toini. TK 92:152, 97. Räisänen Herman s, b. 1898, talollinen, landowner. Suomussalmi.

Turpeinen Eevi. TK 110:8. Räisänen Kalle s, b. 1880. Suomussalmi.

Kalevalan riemuvuoden kilpakeräys, The Kalevala Jubilee collection competition (KRK) 1935–1936 Ahonen M. KRK 231. 215. Kemppainen Kalle, 47 v, y. Ristijärvi.

Alopaeus Aulis. KRK 232. 319. Juntunen Herman. Suomussalmi.

Alopaeus Aulis. KRK 232. 346. Räisänen Kalle 50 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus Aulis. KRK 232. 65, 67, 342. Luukkonen Janne 55 v, y.

Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus Aulis. KRK 233. 686. Seppänen Saimi 15 v, y. Piispajärvi. Suomussalmi.

Alopaeus Aulis. KRK 234. 867. Seppänen Kaija. Suomussalmi.

422

Kansantieto ja pienet keräelmät, The Kansantieto magazine and small collections (KT) 1936–

Kansanusko-kortisto The folk beliefs collection

Hamari Arvo. KT 206. 5–6, 8. 1938. Karjalainen H. metsätyönjohtaja, forest foreman. Ristijärvi.

Hiltunen Jaakko. KT 207. 26, 28–30, 35–36. 1937. Hyrynsalmi.

Hiltunen Saimi. KT 207. 3. 1936. Suomussalmi.

Hyttinen Matti. KT 207. 43, 45–47. 1938. Tulijärvi. Puolanka.

Härkönen Toivo. KT 208. 4–6. 1938. Härkönen Antti s, b. 1891, maanviljelijä, farmer. Ristijärvi.

Karvonen Aukusti. KT 209. 4, 62. 1936–1937. Suomussalmi.

Kekäläinen Aili. KT 209. 30. 1936. Suomussalmi.

Kekäläinen Aili. KT 209. 311. 1939. Suomussalmi.

Kemppainen K. Johan. KT 210. 16. 1938. Kinnunen Eeli s, y. 1880. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan. KT 210. 20. 1938. Pikkarainen Olli, työmies, workman s, b. 1870. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan. KT 210. 6. 1938. Korhonen Tilta, emäntä, mistress of a house s, b. 1838. k, d. 1913. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan. KT 210. 9–12, 17. 1936–1938.

Härkönen Joonas s, b. 1867, räätäli, tailor. Ristijärvi.

Lauronen Juho. KT 212. 4–5. 1937. Suomussalmi.

Moilanen Elvi. KT 578. 1–5. 1997. Suomussalmi.

Moilanen Katri. KT 214. 1. 1938. Keränen Reeta, talonemäntä, mistress of a house. Leipivaara. Puolanka.

Moilanen Katri. KT 214. 10–12, 73. 1938. Heikkinen Heta s, b. 1870, torpanvaimo, mistress of a croft. Leipivaara. Puolanka.

Moilanen Katri. KT 214. 15. 1938. Heikkinen Iida s, b. 1877. Puolanka.

Moilanen Katri. KT 214. 5. 1938. Moilanen Eeva s, b. 1888, talonemäntä, mistress of a house Leipivaara. Puolanka.

Moilanen Katri. KT 214. 9. 1938. Moilanen Anna-Kaisa s, b. 1885.

Leipivaara. Puolanka.

Moilanen Lauri. KT 214. 3, 10, 25. 1937–1938. Suomussalmi.

Oikarinen Juho. KT 215. 10, 19. 1936. Suomussalmi.

Väisänen Leevi. KT 217. 2–3. 1936–1939. Ristijärvi.

Keränen Selma. 59. 1936. Rautiainen Kaisa. Hyrynsalmi.

Keränen Selma. 63, 70. 1936. Korhonen Kustaava s, b. 1891. Ristijärvi.

Keränen Selma. 153. 1936. Heikkinen Karoliina s, b. 1876. Ristijärvi.

Keränen Selma. 262. 1936. Heikkinen Kalle s, b. 1850. Ristijärvi.

Keränen Selma. 335. 1937. Heikkinen Jaakko s, b. 1877. Ristijärvi.

Keränen Selma. 534. 1938. Romppainen Aaku s, b. 1857. Ristijärvi.

Keränen Selma. 254. 1938. Romppainen Aaku s, b. 1857. Ristijärvi.

Railonsala Artturi. 5709. 1957. Klemetti Matti. Ristijärvi.

Railonsala Artturi. 5725–5726. 1957. Mulari Elsa. Ristijärvi.

Railonsala Artturi. 5740. 1957. Karjalainen Seppo. Ristijärvi.

Railonsala Artturi. 5757. 1957. Heikkinen Olga. Ristijärvi.

Railonsala Artturi. 5762. 1957. Kemppainen Aapeli. Ristijärvi.

Paulaharju Samuli. 6438, 7667. 1915. Kemppainen Risto 89 v, y.

Rämsän ukko, old man of Rämsä. Hyrynsalmi.

Paulaharju Samuli. 6569. 1915. Heikkinen Hiski. Pöytävaara. Hyrynsalmi.

Kuullut Venäjän karjalaiselta, heard from a Russian Karelian.

Kirkollisen kansanperinteen arkisto The religious traditions archive Bucht Per-Erik 1971: Heikkinen Elsa s, b. 1901, Juntunen Janne s, b. 1883, Juntunen Gustav Viljam s, b. 1896. Oikarinen Toivo Armas s, b. 1919, Kemppainen Anna Vappu s, b. 1898, Keränen Antero s, b. 1890, Kemppainen Albert Gunnar s, b. 1906. Hyrynsalmi.

Medican lääkintätietouden keräyskilpailu, The Medica collection competition for medicine (Medica) 1964 Tolonen Anna. 1964. 14. 7782. Puolanka.

423

Myytillisten tarinoiden kilpakeräys, The collection competition for mythical legends (MT) 1958

Kemppainen K. Johan. PK 47. 8525. Härkönen Joona s, b. 1867. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan. PK 47. 8540.

Korhonen Tilta s, b. 1838 k, d. 1913. Ristijärvi.

Anttonen Niilo. Alanne. Puolanka.

Haverinen Elsa. MT 2:197. Puolanka.

Henttu Tyyne. MT 7:926. Moilanen Matti. Suomussalmi.

Huhtilahti Helmi, emäntä, mistress. MT. 267. Puokiovaara. Puolanka.

Kemppainen Kalle. MT 10:1319. Kemppainen Matti. Hyrynsalmi.

Väisänen Eetu. MT 13:1959. Suomussalmi.

Moilanen Kaisa. PK 46. 8354–56, 8359. Hyrynsalmi.

Moilanen Katri s, b. 1908, palvelija, servant. Leipivaara. PK 47, 8431.

Heikkinen Lauri s, b. 1862. Leipivaara. Puolanka.

Moilanen Katri s, b. 1908, palvelija, servant. Leipivaara. PK 47. 8430.

Heikkinen Heta s, b. 1870, torpanvaimo, mistress of a croft.

Leipivaara. Puolanka.

Moilanen Katri s, b. 1908, palvelija, servant. Leipivaara. PK 47. 8436, 8439–40. Sutinen Elli s, b. 1896. Kotoisin Näljängältä, from Näljänkä.

Paikallisten tarinain ja muistojen kilpakeräys, The collection competition for local legends and memorates (PK) 1937

SITOMATON AINEISTO, UNBOUND MATERIALS Hamari Arvo. PK 47. 8445. Mulari F., maanviljelijä, farmer. Ristijärvi.

Hamari Arvo. PK 47. 8446. Karjalainen Hannes, metsätyönjohtaja, forest foreman. Ristijärvi.

Heikkinen Eetu. PK 46. 8184–85. Heikkinen Vihtori s, b. 1885, maanviljelijä, farmer. Ristijärvi.

Juntunen Anna s, b. 1923. PK 47. 8593. Suomussalmi.

Karjalainen Kalle. PK 47. 8496. Korpinen Eeli. Ristijärvi.

Karjalainen Kalle. PK 47. 8498. Kemppainen Jaakko 88 v, y. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan s, b. 1881, maanviljelijä, farmer. PK 47. 8505, 8550.

Kemppainen Jaakko s, b. 1881. Eskola. Ristijärvi.

Uudenmaan Karjalasseurojen Piiri ry.

Kolme evakkokaskua. Three evacuee jokes 722–723. 1991. Puolanka.

Suomen Kansan Vanhat Runot, Old Poems of the Finnish People (SKVR) 14. 1254. Lonkka. Rautell n. 964. 92. Matti Karjalainen.

Uudet elämänmuodot, New Forms of Life (E) 1939

Kemppainen K. Johan s, b. 1881, maanviljelijä, farmer. PK 47. 8508, 8557-8.

Juntunen Lauri s, b. 1862, kirkonisäntä, church master. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan s, b. 1881, maanviljelijä, farmer. PK 47. 8524.

Kemppainen Juho s, b. 1885. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan s, b. 1881, maanviljelijä, farmer. PK 47. 8528.

Oikarinen Frans s, b. 1885. Vattuniemi. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan s, b. 1881, maanviljelijä, farmer. PK 47. 8567.

Heikkinen Jaakko s, b. 1864. Toivola. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan s, b. 1881, maanviljelijä, farmer. PK 47. 8569.

Oikarinen Esko s, b. 1856, eläkemies, pensioner. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan s, b. 1881, maanviljelijä, farmer. PK 47. 8560.

Kemppaisen emäntä, mistress of Kemppainen s, b. 1873. Ristijärvi.

Kemppainen K. Johan s, b. 1881. PK 47. 8522, 8562, 8564.

Kinnunen Juho s, b. 1854. Ristijärvi.

Kansantieto 11/1939 kysely, survey 65. ”Miten kansa otti vastaan uudet elämänmuodot?”

Hiltunen Jaakko. E 153:326–333. Suomussalmi.

Valokuvakokoelma, Photograph collection

424

SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN KIRJALLISUUSARKISTO, LITERARY ARCHIVES OF THE FINNISH LITERATURE SOCIETY (SKS KIA)

Kaleva 1957 n:o 267. Verenseisautussanat ja leipälapiolla mittaaminen.

Kemppainen, H. 1968. Suomussalmi. Otava.

Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive Lönnrot, E. 1849. Kalevala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia. Helsinki.

H. W. Claudelin-kokoelma, The H. W. Claudelin collection: Kajaani-lehti 22.4.1937 n:o 44.

Rytkölä, H. 2005. Karjala Kainuussa: Rajakylien vaiheita 1700-luvun lopulta 1920-luvulle. Oulun yliopisto. Oulun Historiaseura. Lönnrot-instituutin julkaisuja n:o 9.

Elias Lönnrotin arkisto, The Elias Lönnrot archive Valokuvakokoelma, Photograph collection

Räisänen, A. 1978. Kainuun ja Koillismaan karjalaisperäistä paikannimistöä.

Kalevalaseuran 58. vuosikirja. WSOY.

TAMPEREEN YLIPISTON KANSANPERINTEEN ARKISTO, FOLKLORE ARCHIVES OF THE UNIVERSITY OF TAMPERE (KPER)

Räisänen, A. 1986. Suomussalmen murrekirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia. Kotiseudun murrekirjoja 5.

Erkki Ala-Könnin arkisto, The Erkki Ala-Könni archive Kper A-K 2565–2568. Kela Aatu 85 v, y. Ruhtinankylä, Suomussalmi 1972.

Nauhoittaja, Recorded by: Ala-Könni Erkki.

Kper A-K 3981. Hiltunen Vilhelmi. Laajan kylä, Suomussalmi 1972.

Nauhoittaja, Recorded by: Jussila Sirpa.

Kper A-K 3985. Kyllönen Eino s, y. 1909. Pesiönkylä, Suomussalmi 1972.

Nauhoittaja, Recorded by: Jussila Sirpa.

Kper A-K 4076. Lauronen Eemi. Suomussalmi 1972.

Nauhoittaja, Recorded by: Tiainen Terttu.

Kper A-K 4096. Luukkonen Toivo s, y. 1918. Piispajärvi, Suomussalmi 1972.

Nauhoittaja, Recorded by: Westerholm Simo.

Kper A-K 4118. Heikkinen Elsa. Pesiönkylä, Suomussalmi 1972.

Nauhoittaja, Recorded by: Westerholm Simo.

Turpeinen, O., Arffman K., Oikarinen E. 2004. Ristijärven historia.

Ristijärven kunta ja seurakunta.

Ylä-Kainuu -lehdet 18.7.1975; 25.3.1986.

VALOKUVAT TARINOITTAIN, PHOTOGRAPHS BY STORY Ristijärvi Sivu 60. Hiisijoki 1938. Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 72. Maanmuokkausta Kääriövaaralla, cultivating soil at Kääriövaara in 1932. Kuva, photo: Ilmari Manninen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

PAINETUT LÄHTEET, PRINTED SOURCES Calamnius, R. 1904. Hajanaisia tietoja Suomussalmen seurakunnan vaiheista.

Sivu 81. Ristijärven kirkonkylä, Ristijärvi village 3.8.1917. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Haapalainen, A. 2000. Joukosen kulmilla. Joukokylän kyläyhdistys.

Sivu 87. Lönnrotin perhekuva, Lönnrot family photograph. Elias Lönnrotin arkisto, The Elias Lönnrot archive. SKS KIA.

Kainuun Sanomat 14.11.1992. Kalle Juntusen kirjoitus.

425

Sivu 90. Koirasalmen lautta 1900-luvun alussa. Lauttaa on käytetty pääasiassa hevosajoneuvojen ja raskaampien esineiden kuljettamiseen.

The Koirasalmi ferry in the early 20th century. The ferry has mainly been used for transporting horse-pulled vehicles and heavy objects.

Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 127. Nauriahon tietäjäukko 1915. The magician of Naurisaho in 1915.

Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

Sivu 96. Tunkion pohjantekoa Ristijärven Uvalla 1932, Building a base for a garbage dump at Uva in Ristijärvi in 1932. Kuva, photo: Ilmari Manninen.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 130. Hallan poropäivät, The Halla reindeer days. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

Sivu 129. Hallan poropäivät, The Halla reindeer days. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

Sivu 131. Hallan poropäivät, The Halla reindeer days. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

Hyrynsalmi

Sivu 132. Hallan Ukon viimeinen ehtoollinen 1938, Vieraina Parkanon Paroni Wrede, Hyrynsalmen rovasti Liimatta ja rovasti Nordlund.

The last rites of the old man of Halla in 1938, with visitors Wrede, the Baron of Parkano, Vicar Liimatta of Hyrynsalmi and Dean Nordlund.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 103. Seitenoikean kuohuja 1920-luvulla. Taava Oikarinen eli Hiltin Taava vetää venettä ja Taavanpoika Ville työntää veneen irti rantakivikosta ja auttaa vetäjää. The foaming Seitenoikea in the 1920s. Taava Oikarinen, a.k.a. Taava of Hiltti is pulling the boat and Taava’s son Ville pushes the boat off the rocks on the shore and helps the puller. Kuva, photo: Konrad Hollo. Hyrynsalmen kotiseutuarkisto, Hyrynsalmi local archives.

Sivu 137. Juhannusyö Hyrynsalmella 1922. A midsummer’s night in Hyrynsalmi in 1922. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 108. Oravivaaran tervahaudalla 1800-luvun lopussa. At the Oravivaara tar kiln in the late 19th century. Hyrynsalmen kotiseutuarkisto, Hyrynsalmi local archives.

Sivu 138. Tulva Hyrynjärvellä. A flood at Hyrynjärvi. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 113. Kajaanin vanha vankilarakennus, the old prison of Kajaani.

Elias Lönnrotin arkisto, The Elias Lönnrot archive. SKS KIA.

Sivu 141. Pökö-Eemi, Eemi Heikkinen. Kuvan omistaa, photo owned

by Ritva Immonen.

Sivu 118. Rinteen torppa, the croft of Rinne. Kytömäki. Kuva, photo: Konrad Hollo. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 144. Hyrynsalmen pappilan interiööri ja rovasti Liimatan perhe.

Interior of the Hyrynsalmi vicarage and the family of Dean Liimatta.

Kuva, photo: Konrad Hollo. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 121. Nantte Tolonen 1950-luvulla, Nantte Tolonen in the 1950s.

Kuvan omistaa, photo owned by Elija Tolonen.

Sivu 150. Rämsän ukko, Risto Kemppainen 1915. Old man of Rämsä, Risto Kemppainen in 1915. Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

Sivu 123. Komulanköngäs. Kuva, photo: Konrad Hollo.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 151. Matti Kemppainen, Kypärävaaran ukko 1915, Old man of Kypärävaara in 1915. Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

Sivu 124. Naurisahon talo 1954. The house of Naurisaho in 1954. Kuva, photo: Kersti Rechardt. Museovirasto, National Board of Antiquities.

426

Sivu 154. Suo Hyrynsalmella noin 1938. A swamp in Hyrynsalmi ca. 1938.

Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

sound somewhere and a titmouse rejoices in the birches on the shore.

Far away is the cruel world – and the war.” Ilmari Kianto. Kuva, photo: Ilmari Kianto. Ilmari Kiannon arkisto. The Ilmari Kianto archive. SKS KIA.

Sivut 156-157. Metsätyömiehiä tauolla Mikitänjoella 1930-luvulla.

Loggers having a break at Mikitänjoki in the 1930s. Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 186. Ryysyrannan Joosepin perhe. Kirje SKS:lle 14.10.1928. The family of Jooseppi of Ryysyranta. A letter to the SKS, 14.10.1928. SKS KIA.

Sivu 163. Hakokylän hiidenkirkko. The Hakokylä giant’s church.

Kuva, photo: Konrad Hollo. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 187. Ryysyrannan Joosepin talo. Kirje SKS:lle 14.10.1928. The house of Jooseppi of Ryysyranta. A letter to the SKS, 14.10.1928. SKS KIA.

Sivu 166. Kapteenin aution metsittyneitä raunioita 1920-luvulla.

The forested Captain’s Ruin in the 1920s. Kuva, photo: Konrad Hollo.

Hyrynsalmen kotiseutuarkisto, The Hyrynsalmi local archives.

Sivu 209. Miines Huovisen pirtti Hietajärvellä. Miines Huovinen’s cabin in Hietajärvi. Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA. Sivu 210. Runonlaulaja Miines Huovinen 1910-luvulla. Traditional rune singer Miines Huovinen in the 1910s. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 168. Hyrynsalmen kirkko 1928. The Hyrynsalmi church in 1928.

Kuva, photo: Kaarlo Lindberg. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 214. Sotavanki, joka on saatu Raatteenjärven pohjoispuolella.

Prisoner of war captured north of Raatteenjärvi. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 171. Ellen Mulari Emma Mularin arkun äärellä 1944 Hoikan talossa.

Ellen Mulari at the casket of Emma Mulari in the house of Hoikka in 1944.

Kuvan omistaa, photo owned by Anja Anttonen.

Sivu 223. Nuoria naisia pyykkipaljun ääressä Jataniemen tontilla Kiannalla.

Edessä oikealla Helmi Kemppainen, vasemmalla edessä Hilja Lassila ja takana keskellä Lempi Kemppainen. Young women by a laundry pail at the plot of Jataniemi in Kianta: Helmi Kemppainen (front right), Hilja Lassila (front left) and Lempi Kemppainen (rear centre). Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Suomussalmi Sivu 175. Suomussalmi. Ilmari Kiannon arkisto, The Ilmari Kianto archive.

SKS KIA. Sivu 177. Äiti ja lapset Suomussalmen Karihtaniemellä Ilmari Kiannon naapurista noin 1920. A mother and children in Karihtaniemi in Suomussalmi from near Ilmari Kianto’s house ca. 1920. Kuva, photo: Ilmari Kianto. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 260. Tauriaisen isäntä Vasarassa 1916. The master of Tauriainen in Vasara in 1916. Valokuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA. Sivu 274. Hiltusenvaara. Kuvan omistaa, photo owned by Teemu Kyllönen.

Sivu 178. ”Rämsänrannan Gandhi on käynyt saunassa kevättalvella 1943. Järvi on jäässä, mutta aurinko paistaa ja pälvet kasvavat. Orava raksuttelee jossakin lähellä, talitiainen riemuitsee rantakoivikossa.

Kaukana on kavala maailma – ja sota.” ”The Gandhi of Rämsänranta was in the sauna in the late winter of 1943. The lake is frozen, but the sun is shining and the bare spots are growing. A squirrel makes a cracking

Sivu 277. Hiltusenvaaran ukon lapsia. Children of the old man of Hiltusenvaara. Kuvan omistaa, photo owned by Teemu Kyllönen.

Sivu 292. Hukkajoki, Näljänkä 1938. Kuva, photo: Erkki Mikkola.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

427

Sivu 301. Muonitusta savottakämpällä Suomussalmella 1945. A meal at a logging cabin in Suomussalmi in 1945. Kuva, photo: Jorma Suomalainen.

Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 338. Askanmäen pihalta: oikealla vinttikaivo, vanha sauna, vasemmalla kota ja navetta. From the grounds of Askanmäki: on the right, a well with a pulley and an old sauna; on the left a cot and a cowshed. Kuva, photo: Väinö Komu 1953. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 305. Heikkisiä Pesiönkylän Losossa 1910. Members of the Heikkinen family in Loso in Pesiönkylä in 1910. Kuva, photo: Matti Hiltunen.

Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 339. Askanmäki. Kuva, photo: Väinö Komu 1953. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 310. Poron kuohitseminen puremalla Pesiönkylällä Poropellolla noin 1915. Keskellä Heikki Hiltunen ”Kiuas-Heikki”. Castrating a reindeer by biting at Poropelto in Pesionkylä ca. 1915. In the centre, Heikki Hiltunen a.k.a. ”Stove Heikki”. Kuva, photo: Matti Hiltunen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 359. Kärryskoski Myllylän yläpuolella. Kärryskoski above Myllylä.

Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

Sivu 361. Tyttö tervahaudalla. A girl at a tar kiln. Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

Sivu 311. Matti Hiltunen ja saaliiksi saatu kettu Suomussalmella 1910luvulla. Matti Hiltunen and a fox he caught in Suomussalmi in the 1910s.

Kuva, photo: Ville Hiltunen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 362. Puolangan kirkonkylä. Nainen ja sylilapsi. The village of Puolanka.

A woman with an infant. Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 313. Jaakko Hiltunen ja renki niittämässä Pesiönkylällä Laajan talossa noin 1913. Jaakko Hiltunen and a farmhand reaping at the house of Laaja in Pesiönkylä ca. 1913. Kuva, photo: Matti Hiltunen. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 365. Puolangan kirkon palo. The fire at the Puolanka church.

Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

Puolanka

Sivu 369. Puolangan kirkonkylä. The village of Puolanka Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

Sivu 321. Perhekuva Lylykylästä. Emäntä Miina Oikarinen sylissään Eino.

Vasemmalla Iida, Jaakko, Mari sekä kotiapulainen Anna-Reeta Lauronen.

A family portrait from Lylykylä. Mistress Miina Oikarinen holding Eino.

On the left, Iida, Jaakko, Mari, and housekeeper Anna-Reeta Lauronen.

Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 381. Hepoköngäs. Donnerin valokuvakokoelma, The Donner photo collection. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 382-383. Hepoköngäs 1930-luvulla. Hepoköngäs in the 1930s.

Kuva, photo: Erkki Mikkola. Kainuun Museo, Museum of Kainuu.

Sivu 326. Puolangan romaneja, luultavasti Herkon sakki. Some Puolanka Romani, probably Herkko’s gang. Kuva, photo: Matti Hiltunen.

Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 387. Rasinvaaralta. From Rasinvaara. Puolanka 1916. Kuva, photo: Samuli Paulaharju. SKS KRA.

428

Sivu 388. Heikki Meriläinen. SKS KIA. Sivu 389. Kolme miestä Rasinkylästä. Vasemmalla talollinen Setti Kemppainen, jätkä Eemeli Sutinen ja ketunpyytäjä Heikki Moilanen.

Three men from Rasinkylä. On the left, landowner Setti Kemppainen, lumberjack Eemeli Sutinen and fox hunter Heikki Moilanen. Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 393. Kiiskilästä Puokiovaaralle kulkeminen oli vaikeaa. Travelling from Kiiskilä to Puokiovaara was difficult. Varpusuo 1915–1920. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 395. Väyrylä, Latola. Kuva, photo: Matti Hiltunen. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 396. Ylitalon vanha isäntä, 85 vuotta. The old master of Ylitalo, aged 85. Väyrylänkylä. Kuva, photo: Väinö Komu 1953. Museovirasto, National Board of Antiquities.

Sivu 401. Metelin sauna Kongasmäessä. The sauna of Meteli in Kongasmäki.

Puolangan kirjaston kotiseutukokoelmat, The local collections of the Puolanka library.

429

32

NA. Kainuharju Sirkka 1967.

NA. Kainuharju Sirkka 1966.

34 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

Viitteet, References

33

1

35

NA. Enwald Liisa 1971. H. W. Claudelinin kokoelma 1918−1947.

MS. 2012.

3 NA. Oikarinen Pekka 1976; SKS KRA. Härkönen Toivo KT 208.

4 SKS KRA. Paulaharju Samuli 16106.

6 NA. Oikarinen Pekka 1976.

7 MS 2007 ja 2012; SKS KRA. Railonsala Artturi 5740.

8 SKS KRA. Heikkinen Eetu PK 46. 8184; SKS KRA. Paulaharju Samuli b 7821; S KS KRA. KT 210.

9 MS. 2010.

10 NA. Oikarinen Pekka 1976.

11 NA. Oikarinen Pekka 1976.

12 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:36.

13 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:36.

14 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:36.

15 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:36.

16 NA. Oikarinen Pekka 1977.

17 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:11.

18 MS. 2007.

19 SKS KRA. Koskelo Katri KRK 237. 78; SKS KRA. Kemppainen K. Johan KT 210. 16; SKS KRA. Railonsala Artturi 5725−6; MS. 2012.

20 NA. Oikarinen Pekka 1978.

21 SKS KRA. Paulaharju Samuli 7806.

22 MS. 2007.

23 MS. 2010.

24 MS. 2010.

25 MS. 2010.

26 MS. 2010.

27 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; NA. Kainuharju Sirkka 1966, 1976; MS. 2012.

28 NA. Räisänen Alpo 1962; KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; MS 2007.

29 MS. 2007; SKS KRA. Keränen Selma 63; SKS KRA. PK 47. 8516.

30 SKS KRA. Kemppainen K. Johan. PK 47. 8505.

31 SKNA 1639:1; KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; MS 2007.

SKS KRA. Kemppainen K. Johan 210; SKS KRA. Väisänen Leevi KRK 242.

6; SKS KRA. Karjalainen Kalle PK 47. 8496.; MS 2012.

36 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8580; SKS KRA. PK Karjalainen Kalle 47. 8496; SKS KRA. Krohn Kaarle 0170; MS. 2007; SKS KRA. Heikkinen Eetu PK 46. 8185; SKS KRA. Ahonen M. KRK 231. 215.

37 SKS KRA. Hamari Arvo PK 47. 8445; SKS KRA. Karjalainen Kalle PK 47. 8496; SKS KRA. Paulaharju Samuli 28632.

38 SKS KRA. Hamari Arvo KT 206. 8; SKS KRA. Vaaramaa Anni KT 217. 5.

39 SKS KRA. Engelberg 514.

40 SKS KRA. Railonsala Artturi 5757.

41 SKS KRA. Railonsala Artturi 5709, 8325.

42 SKS KRA. Koskelo K. KRK 237. 80.

43 MS. 2012.

44 SKNA 5001:1.

45 MS. 2012.

46 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:13.

47 SKS KRA. Keränen Selma 70.

48 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:6.

49 NA. Kainuharju Sirkka 1967.

50 MS. 2012.

51 MS. 2012.

52 SKNA 1645:1.

53 SKS KRA. Huovinen Hilja. TK 19:14.

54 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:19.

55 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:20.

56 SKS KRA. Huovinen Hilja. TK 19:37.

57 SKS KRA. PK 47. 8453; SKS KRA. Härkönen Toivo KT 208. 6; SKS KRA. Engelberg R. 560; MS. 2012.

58 SKS KRA. Paulaharju Samuli 17252.

59 SKS KRA. Hamari Arvo KT 206. 5.

60 MS. 2012.

61 SKS KRA. Railonsala Artturi 5762.

62 NA. Kainuharju Sirkka 1968.

63 MS. 2012.

2

430

64

MS. 2012.

KRA KRA. Keränen Selma 335.

66 MS. 2012.

96

65

97

67

99

68

100

SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:27.

Kaleva n.o 152/ 1946. Tähystäjä: Nähtyä ja kuultua Ristijärveltä.

98 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:21.

SKS KRA. Hamari Arvo KT 206. 6.

SKS KRA. Kemppainen K. Johan KT 210. 6.

69 SKS KRA. Kemppainen K. Johan KT 210. 20; SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8562; Turpeinen, Arffman, Oikarinen 2004, 466; MS. 2012.

70 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8560.

71 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8564.

72 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8569.

73 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8508.

74 Kaleva n.o 152/ 1946. Tähystäjä: Nähtyä ja kuultua Ristijärveltä; SKS KRA. Keränen Selma 262.

75 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8525; SKNA 1639:1; SKS KRA. Kemppainen K. Johan KT 210. 10; MS. 2012.

76 SKS KRA. Merikallio Lauri b 151; SKS KRA. Keränen Selma 254, 534.

77 SKS KRA. Koskelo Katri KRK 237. 79.

78 SKS KRA. Huovinen Hilja TK 19:17.

79 SKS KRA. Kemppainen K. Johan KT 210. 9.

80 SKS KRA. Kemppainen K. Johan KT 210. 12.

81 SKS KRA. Kemppainen K. Johan KT 210 14.

82 MS. 2012; SKS KRA. Keränen Selma 80.

83 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8557.

84 MS. 2012.

85 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8558; MS. 2012.

86 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8540.

87 NA. Kainuharju Sirkka 1965; SKS KRA. Hamari Arvo PK 47. 8446; SKS KRA. Keränen Selma 153; MS. 2012.

88 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47.

89 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8528.

90 SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8524.

91 MS.2012.

92 NA. Leinonen Riitta 1969; MS. 2012.

93 MS. 2012.

94 NA. Leinonen Riitta 1969; MS. 2012.

95 SKS KRA. Härkönen Toivo KT 208. 5; SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8 535.

SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8522.

Kaleva n:o 43 1945: Tähystäjä. Kainuuta katselemassa Uvalla; NA. Kainuharju Sirkka 1964; MS. 2012; SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8522.

101 Kaleva n.o 152/ 1946. Tähystäjä: Nähtyä ja kuultua Ristijärveltä.

102 MS. 2007.

103 SKS KRA. Karjalainen Kalle PK 47. 8498.

104 MS. 2012.

105 NA. Enwald Liisa 1971.

106 NA. Kemppainen Tuula 1974.

107 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

108 MS. 2004.

109 MS. 2012.

110 NA. Enwald Liisa 1971; MS. 2012.

111 MS. 2012.

112 MS. 2012.

113 MS. 2012.

114 NA. Kemppainen Tuula 1974.

115 SKNA 1634.

116 SKNA 1634.

117 MS. 2012.

118 MS. 2012.

119 MS. 2012.

120 MS. 2012.

121 MS. 2012.

122 MS. 2012.

123 NA. Kemppainen Tuula 1974.

124 MS. 2012.

125 MS. 2012.

126 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

127 NA. Enwald Liisa 1971.

128 SKS KRA. Hiltunen Jaakko KT 207. 35.

129 SKS KRA. Paulaharju Samuli 7813.

130 NA. Tuula Kemppainen 1974 ja 1975.

431

131

KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; MS. 2012.

SKS KRA. Tolonen Nantte.

133 SKS KRA. Tolonen Nantte.

163

132

164

134

165

135

166

MS. 2004.

SKNA 5010; MS. 2004.

136 MS. 2004.

137 MS. 2004.

138 MS. 2012.

139 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; MS 2004 ja 2012; SKS KRA. Paulaharju Samuli ja Jenny 18432, 22451.

140 MS. 2004.

141 SKS KRA. Hiltunen Jaakko KT 207. 26.

142 SKNA 573:2.

143 SKS KRA. Hiltunen Jaakko KT 207. 36; SKS KRA. Moilanen Kaisa PK 46:8356; MS 2012.

144 SKS KRA. Paulaharju Samuli b 7580.

145 SKS KRA. Kittelä Tuovi 33.

146 MS. 2012.

147 MS. 2012.

148 MS. 2012.

149 MS. 2012; Kainuun Sanomat 14.11.1992.

150 KKA. H. W. Claudelin-kokoelma 1918–1947; SKS KRA. Engelberg R. 485; MS 2012.

151 NA. Kemppainen Tuula 1974.

152 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; SKNA 478:3; MS. 2012.

153 SKS KRA. Penttinen Eeva 74:71.

154 MS. 2007.

155 NA. Enwald Liisa 1971.

156 SKS KRA. Voutila Arja.

157 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

158 Räisänen Alpo 1968, 187.

159 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

160 SKS KRA Kirkkohistorian perinteen keruuarkisto. Bucht Per-Erik 1971; SKNA 1632; Kainuun Sanomat 2.1.1977; SKS KRA. Kemppainen K. Johan PK 47. 8567.

161 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

162 SKS KRA. Meriläinen H. I 41. 1881.

SKS KRA. Kittelä Tuovi 54.

SKS KRA. Paulaharju Samuli 6438, 26287, 26296; SKS KRA. Saario Sirkka 75.

SKS KRA. Kirkkohistorian perinteen keruuarkisto. Bucht Per-Erik 1971.

NA. Väyrynen Tuula 1977; MS 2012.

167 MS. 2012.

168 SKS KRA. Paulaharju Samuli 32806.

169 SKS KRA. Paulaharju Samuli 16540, 22444.

170 MS. 2012.

171 MS. 2012.

172 SKS KRA. Paulaharju Samuli 7667.

173 SKS KRA. Kemppainen Kalle MT 10:1319.

174 SKS KRA. Saario Sirkka 46.

175 SKS KRA. Kittelä Tuovi 43; MS. 2012.

176 MS. 2012.

177 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

178 NA. Väyrynen Tuula 1978; NA. Enwald Liisa 1971.

179 Kansallismuseon arkisto, saapuneet kirjeet. n:o 2778 SMY 17.2.1891.

180 MS. 2012.

181 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; SKS KRA. Saario Sirkka 65:43.

182 NA. Väyrynen Tuula 1977; NA. Mäki-Hirvelä Terttu 1968.

183 NA. Mäki-Hirvelä Terttu 1968.

184 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

185 MS. 2004.

186 SKS KRA. Saario Sirkka 65:51.

187 SKS KRA. Paulaharju Samuli 16539.

188 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

189 MS. 2012. NA. Enwald Liisa 1971.

190 SKS KRA. Tolonen Amalia KRK 240:9; SKS KRA. Alopaeus A. KRK 235. 1530; MS. 2012.

191 SKS KRA. Krohn Kaarle 0317.

192 MS. 2012.

193 NA. Enwald Liisa 1971.

194 NA. Enwald Liisa 1971.

195 SKS KRA. Rautiainen Kaisa 59.

196 MS. 2012.

432

197

229

198

230

MS. 2012.

NA. Tauriainen Paula 1991; SKS KRA. Lauronen Juho KT 212. 4.

199 NA. Räisänen Alpo 1963.

SKS KRA. Koskelo Katri 237. 77; SKS KRA. Saario Sirkka 65:65; MS. 2007.

NA. Toropainen Ritva 1969.

231 NA. Mäklin Ritva 1966.

232 NA. Toropainen Ritva 1969.

233 SKS KRA. Jouhki S. p b 1−123; SKNA 3725:2.

234 SKNA 9641:1; MS. 2012.

235 MS. 2012.

236 MS. 2012.

237 SKS KRA. Paulaharju Samuli 22400; SKS KRA. Jouhki S. p b1−123; NA. Mäklin Ritva 1966; Rytkölä H. 2005, 229; MS. 2012.

238 SKS KRA. Jouhki S. p b1−123; NA. Mäklin Ritva 1966; MS. 2012.

239 SKS KRA. Engelberg R. 1496.

240 Calamnius R. 1904, 25.

241 NA. Toropainen Ritva 1969.

242 MS. 2012.

243 NA. Mäklin Ritva 1966.

244 SKS KRA. Paulaharju Samuli 6525, 25982.

245 SKNA 534:2.

246 SKS KRA. Alopaeus A. 235. 1543.

247 NA. Mäklin Ritva 1967.

248 SKS KRA. Alopaeus A. 232. 282; MS. 2012.

249 NA. Toropainen Ritva 1969.

250 MS. 2012.

251 MS. 2012.

252 SKS KRA. Henttu Tyyne MT 235.

253 NA. Räisänen Alpo 1964.

254 NA. Mäklin Ritva 1967.

255 NA. Räisänen Alpo 1961; SKS KRA. Moilanen Lauri KT 214. 25; SKS KRA. Saari Toini TK 92:152; MS. 2012.

256 Calamnius R. 1904, 125–126; NA. Räisänen Alpo 1964.

257 SKS KRA. Alopaeus KRK 235. 1314.

258 SKNA 539:1.

259 MS. 2012; SKS KRA. A. Alopaeus 233. 609; A. Alopaeus 232. 304.

260 MS. 2012.

261 Kper A-K 2565–2568.

262 SKNA 539:1.

263 MS. 2012; NA. Kemppainen Tuula 1974.

200

MS. 2012.

Kper A-K 4118.

202 SKS KRA. 203 MS. 2012.

204 MS. 2012.

205 NA. Räisänen Alpo 1963; MS. 2007; SKS KRA. Moilanen Lauri KT 214. 10.

206 SKS KRA. Hiltunen Jaakko KT 207:29; MS. 2012; NA. Räisänen Alpo 1963.

207 MS. 2012.

208 NA. Kemppainen Tuula 1974.

209 SKS KRA. Hiltunen Jaakko E 153:326–333.

210 SKS KRA. Paulaharju Samuli 7348; SKS KRA. Alopaeus A. KRK 232. 65; SKS KRA. Karvonen Aukusti KT 209; SKS KRA. Kela Janne KRK 236. 102; NA. Räisänen Alpo 1963; Kper A-K 4076.

211 SKS KRA. Engelberg R. 1480, 1485.

212 SKNA 543:1; Calamnius R. 1904, 120.

213 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

214 NA. Räisänen Alpo 1968.

215 SKS KRA. Kyllönen Tyyne 48.

216 SKS KRA. Alopaeus A. 235. 1557.

217 SKS KRA. Alopaeus A. 235. 1560, 1561.

218 SKS KRA. Paulaharju Samuli 17689, 17677.

219 MS. 2012.

220 SKS KRA. Samuli Paulaharju 24666b.

221 Kper A-K 3981.

222 MS. 2012.

223 NA. Räisänen Alpo 1964.

224 MS. 2012.

225 SKS KRA. Paulaharju Samuli 6357, 6404, 66358.

226 SKS KRA. Paulaharju Samuli 6390, 6394, 6429, 6569.

227 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

228 SKS KRA. Kirkollisen kansanperinteen keruuarkisto.

Per-Erik Bucht 1971; MS. 2004 ja 2012.

201

433

264

SKS KRA. Moilanen Lauri KT 214. 3.

SKNA 439:1.

266 NA. Manninen Puola 1959; SKNA 439:1; MS. 2012.

298

265

SKS KRA. Tuomas-Kettunen A. R. b 304, 253, 227; 161; SKS KRA. Alopaeus A. KRK 235:1631.

299 MS. 2012.

267

300

268

301

NA. Räisänen Alpo 1962.

SKS KRA. Tauriainen Eino KRK 240. 15; SKNA 539:1, 533:1.

269 SKS KRA. Samuli Paulaharju 25996; MS. 2010; SKNA 539:1.

270 SKS KRA. Tauriainen Eino KRK 240. 18.

271 MS. 2012.

272 Kper A-K 4118.

273 SKS KRA. Lauronen Juho KT 212. 5.

274 NA. Räisänen Alpo 1961.

275 SKS KRA. MT 13:1959; MS. 2012.

276 MS. 2012 277 MS. 2012.

278 SKS KRA. Alopeaeus A. KRK 834. 774.

279 SKS KRA. Alopaeus A. KRK 232. 212, KRK 235. 1313; SKNA 534:2.

280 SKS KRA. Alopaeus A. KRK 235. 1186.

281 NA. Räisänen Alpo 1961.

282 SKNA 534:2.

283 SKS KRA. Paulaharju Samuli 6289, 6297, 6391, 6401, 6427, 6434, 6445, 6446, 6457, 6472, 6541, 23418, 23757, 23821, 63876411 ja 73 1−316.

284 NA. Räisänen Alpo 1962.

285 SKS KRA. Paulaharju Samuli 24666a.

286 MS. 2012.

287 NA. Puolanne Varpu 2004.

288 SKS KRA. Alopaeus A. 232. 1185.

289 NA. Räisänen Alpo 1960; SKS KRA. Paulaharju Samuli ja Jenny 13435.

290 Kemppainen H. 1968, 207.

291 SKS KRA. Juntunen Anna PK 47. 8593.

292 MS. 2012; Kemppainen H. 1968, 208.

293 NA. Räisänen Alpo 1960.

294 NA. Räisänen Alpo 1960; MS. 2012.

295 Oulun viikkosanomat 9.11.1864.

296 MS. 2012; SKS KRA. Alopaeus A. 232. 869.

297 SKS KRA. Alopaeus A. 234. 967, 235. 1184; SKS KRA. Tuomas-Kettunen A. R. 14, 111; MS. 2012.

SKS KRA. Tuomas-Kettunen A. R. b 234; MS. 2012.

MS. 2012.

302 MS. 2012.

303 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

304 NA. Räisänen Alpo 1961.

305 NA. Räisänen Alpo 1960.

306 SKS KRA. Alopaeus KRK 232. 346.

307 SKS KRA. Engelberg R. 1624. 1903.

308 MS. 2012.

309 MS. 2012.

310 SKS KRA. Alopaeus A. KRK 234:867.

311 SKNA 544:2.

312 Kper A-K 2565–2568; SKNA 544:2; SKS KRA. Moilanen Saimi KRK 238. 6; MS. 2012.

313 SKS KRA. Alopaeus A. 232. 297.

314 SKS KRA. Alopaeus A. KRK 232. 342; SKS KRA. Engelberg R. 1623.

315 Kper A-K 4096; SKS KRA. Alopaeus A. KRK 235:1566, 235:1571, 32:319; SKS KRA. Tuomas-Kettunen A. R. 110, b 201; MS. 2012.

316 MS. 2012; SKNA 539:1, 544:2; SKS KRA. Alopaeus A. KRK 235:1372.

317 MS. 2012.

318 SKS KRA. Tuomas-Kettunen A. R. 123.

319 SKNA 544:2; SKS KRA. Tuomas Kettunen A. R. a) 133.

320 SKS KRA. Alopaeus KRK 232, 236 ja 276. 1288; MS. 2012.

321 MS. 2012.

322 MS. 2012.

323 SKS KRA. Alopaeus A. 232. 20; MS. 2012; NA. Räisänen Alpo 1959.

324 SKS KRA. Paulaharju Samuli 13439.

325 NA. Räisänen Alpo 1963.

326 MS. 2012; NA. Räisänen Alpo 1963; Ylä-Kainuu -lehti 25.3.1986; SKNA 544:2, 539:1, 534:2; SKS KRA. Rinnelä Aili KRK 240. 15; SKS KRA. Moilanen Elvi KT 578:1–5; SKS KRA. Alopaeus A. KRK 233. 686; SKS KRA. Väisänen Matti 52; SKS KRA. Vähä-Muotia Elma KRK 241; SKS KRA. Korhonen Liisa TK 38:5; SKS KRA. Turpeinen Eevi TK 110:8; SKS KRA. Korosuo Osmo 109; SKS KRA. Karvonen, Aukusti KT 209. 62; Kper A-K 3985.

434

327

358

328

359

MS. 2012.

SKS KRA. Kela Janne KRK 236. 87; NA. Räisänen Alpo 1963.

329 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; SKNA 5027:1, 539:1; Räisänen 1986, 112–114; SKS KRK. Moilanen Saimi 238. 3; SKS KRA. Hiltunen Jaakko KT 207. 28; SKS KRA Rinnelä Aili KRK 240. 38; MS. 2012.

MS. 2012.

MS. 2012.

360 MS. 2012.

361

MS. 2012.

SKS KRA. Hiltunen Saimi KT 207. 3.

363 NA. Manninen Puola 1959.

364 SKS KRA. Uudenmaan Karj.seurojen Piiri 722–723.

365 MS. 2012.

366 SKS KIA. Ilmari Kiannon Claudelin-kokoelma: Kajaani-lehti 22.4.1937 n:o 44.

367 SKS KRA. Paulaharju Samuli 17954.

368 MS. 2012.

369 MS. 2012.

370 MS. 2012; NA. Rovaska Anna-Kaija 1969; SKS KRA. Engelberg R. 554.

371 MS. 2012.

372 SKNA 480:1.

373 SKNA 478:3; SKS KRA Meriläinen H. I 438; MS 2012.

374 MS. 2012.

375 MS. 2012.

376 MS. 2012.

377 MS. 2012.

378 NA. Manninen Maini 1983.

379 MS. 2012.

380 MS. 2012.

381 MS. 2012.

382 MS. 2012.

383 Kaleva 1957 n:o 267; NA. Isoniemi Erja 1993.

384 SKS KRA. Katri Moilanen PK 47. 8440.

385 SKS KRA. Kittelä Tuovi 32, 38.

386 SKS KRA. Engelberg R. 1776.

387 MS. 2012.

388 MS. 2012.

389 MS. 2012.

390 SKNA 576:2.

391 MS. 2012.

392 MS. 2012.

393 MS. 2012.

362

330

NA. Manninen Puola 1959.

SKS KRA. Rinnelä Aili KRK 240. 29.

332 MS. 2012; SKNA 568:1; NA. Manninen Puola 1959; NA. Räisänen Alpo 1960.

333 SKNA 568:1; SKS KRA. Paulaharju Samuli 26275.

334 SKS KRA. Engelberg R. 1621.

335 MS. 2012.

336 SKS KRA. Moilanen Katri PK 47. 8439.

337 SKS KRA. Moilanen Katri PK 47. 8436.

338 NA Räisänen Alpo 1961.

339 MS. 2007.

340 MS. 2012; SKS KRA. Paulaharju Samuli 24658; SKS KRA. Oikarinen Juho KT 215:10.

341 SKS KRA. Oikarinen Juho KT 215:19.

342 NA. Manninen Puola 1959.

343 NA. Manninen Puola 1959.

344 NA. Manninen Puola 1959.

345 SKS KRA. Karvonen Aukusti KT 209. 4; SKS KRA. Kekäläinen Aili KT 209. 30.

346 SKS KRA. Hiltunen Jaakko KT 207. 30.

347 SKS KRA. Rinnelä A. KRK 240. 30.

348 MS. 2012.

349 SKS KRA. Alopaeus A. KRK 232. 67.

350 MS. 2012.

351 Kper A-K 3981.

352 SKS KRA. Alopaeus A. KRK 232. 179.

353 MS. 2012.

354 SKS KRA Kekäläinen Aili 311.

355 MS. 2012.

356 MS. 2012.

357 SKS KRA. Hiltunen Saimi KT 207. 3.

331

435

394

MS. 2012.

MS. 2012.

396 MS. 2012.

430

395

431

397

433

398

434

SKS KRA. Kittelä Tuovi 29.

SKS KRA. Paulaharju Samuli 26421.

432 SKS KRA. Paulaharju Samuli b 7786, 7790, 23702, 23823 ja 23757.

MS. 2012.

MS. 2012.

399 MS. 2012.

400 MS. 2012.

401 MS. 2012.

402 MS. 2012.

403 MS. 2012.

404 MS. 2012.

405 MS. 2012.

406 MS. 2012; SKNA 576:2.

407 MS. 2012.

408 MS. 2012.

409 SKNA 570:1; SKS KRA. Engelberg 1805; MS. 2012.

410 SKS KRA. Railonsala Artturi 63.

411 SKS KRA. Railonsala Artturi 6299.

412 SKNA 573:2.

413 SKNA 570:1; SKS KRA. Railonsala Artturi 6301; MS 2012.

414 SKNA 573:2; SKS KRA. Kittelä Tuovi 8; MS. 2012.

415 MS. 2012; SKNA 570:1; SKS KRA. Salminen Aarne 60, 61.

416 SKNA 478:3.

417 MS. 2012.

418 SKNA 570:1.

419 SKNA 573:2.

420 SKS KRA. Uudenmaan Karj.seurojen Piiri 722–723.

421 NA. Vasala Matti 1958.

422 SKS KRA. Salminen Aarne 62.

423 SKNA 479:2.

424 MS. 2012.

425 SKS KRA. Väisänen Leevi KRK 242. 22; SKS KRA. Kittelä Tuovi 36.

426 SKS KRA. Väisänen Leevi KRK 242. 110.

427 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; SKS KRA. Väisänen Leevi KT 3.

428 SKS KRA. Paulaharju 17698.

429 SKNA 573:2.

KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

SKNA 478:3.

435 SKS KRA. Heikkinen Heikki KRK 236:24.

436 SKNA 478:3; SKS KRA. Engelberg 1804, 1834, 1840.

437 NA. Kärnä Paavo 1953; SKS KRA. Engelberg 1808, 1811.

438 Haapalainen 2000, 418.

439 SKS KRA. Kittelä Tuovi. 46.

440 SKS KRA. Moilanen Katri PK 47. 8431.

441 SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 10. ja 214. 73.

442 MS. 2012.

443 SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 15.

444 SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 73; MS. 2012.

445 SKS KRA. Salminen Aarne 72.

446 SKNA 573:2.

447 MS. 2012.

448 Kaleva 15.3.1942; SKS KRA. Väisänen Leevi KT 217. 2; SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 12; SKS KRA. Hyttinen Matti KT 207. 47; MS 2012.

449 SKS KRA. Moilanen Matti MT 7:926; SKS KRA. Haverinen Elsa MT 2:197; SKS KRA. Huhtilahti Helmi MT 267; SKS KRA. Saari Toini 92. 97; MS. 2012; SKNA 568:1, 573:2.

450 MS. 2012.

451 SKNA 573:2.

452 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

453 MS. 2012.

454 SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 11.

455 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; SKNA 570: 1; MS 2012.

456 SKS KRA. Salminen Aarne 72.

457 SKS KRA. Tolonen Anna. Medica 14. 7782.

458 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; NA. Neuvonen Marjatta 1974; SKS KRA. Kittelä Tuovi 55.

459 NA. Neuvonen Marjatta 1974.

460 SKS KRA. Engelberg R. 1853.

461 SKS KRA. Hyyryläinen Hellevi.

436

462

SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 9.

KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; SKS KRA. Karhu L. 767.

464 KS KRA. Moilanen Katri KT 214. 1.

495

463

496

465

498

466

499

SKS KRA. Väisänen Leevi KRK 242. 6.

MS. 2012.

497 MS. 2012.

SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 9.

KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

467 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

468 SKNA 575:2; SKS KRA Kittelä Tuovi 29; SKS KRA Alopaeus A. KRK 235; SKS KRA. Paulaharju 7676.

469 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947; SKS KRA. Salminen Aarne 68; SKS KRA. Paulaharju 22450; SKS KRA Paulaharju Samuli 6714; SKNA 577:1.

470 MS. 2012.

471 SKS KRA. Meriläinen H. II 306. a) 472 SKS KRA. Meriläinen H. II 43.

473 SKS KRA. Meriläinen H. II 41.

474 SKS KRA. Meriläinen H. II 291.

475 SKS KRA. Moilanen Katri PK 47. 8430.

476 SKS KRA. Moilanen Katri KT 214. 5.

477 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

478 SKS KRA. Moilanen Kaisa PK 46. 8354.

479 MS. 2012.

480 SKS KRA. Kittelä Tuovi 47.

481 SKS KRA. Anttonen Niilo.

482 SKS KRA. Railonsala Artturi 7754.

483 SKS KRA. Moilanen Katri.

484 SKS KRA. Kontiola E; SKS KRA. Salminen Aarne.

485 MS. 2012.

486 MS. 2012.

487 Ylä-Kainuu-lehti n:o 29. 18.7.1975; MS. 2012.

488 SKS KRA. Kittelä Tuovi 57.

489 SKS KRA. Salminen Aarne 66.

490 MS. 2012.

491 MS. 2012.

492 NA. Karjalainen Maija-Liisa 1981.

493 SKS KRA. Hyttinen Matti KT 207. 43, 45, 46; SKS KRA. Paulaharju Samuli 17485; SKS KRA Kittelä Tuovi 17.

494 MS. 2012.

SKS KRA. Moilanen Kaisa PK 46. 8355.

MS. 2012.

500 SKS KRA. Moilanen Kaisa PK 46. 8359; SKS KRA Engelberg 545, 548.

501 SKNA 573:2.

502 SKS KRA. Paulaharju Samuli 7342.

503 SKNA 478:3.

504 SKS KRA. Hyttinen Matti 299; SKNA 573:2.

505 KKA. H. W. Claudelinin kokoelma 1918–1947.

506 SKS KRA. Pellikka Toivo TK 73:92.

507 SKS KRA. Pellikka Toivo TK 73:92.

437

lainen uudisasukas oli saattanut raivata peltonsa ja rakentaa mökkinsä minne halusi ja niittää missä mieli. Kaskettavista alueista ja tervanpolttoalueista sovittiin pitäjänkokouksissa. Isojako synnytti yhteiskunnallisia eroja: talojen välille syntyi riitaa saatujen maaalojen suuruuksista ja laadusta.

Sanasto Ala-Könni, Erkki (1911–1996), kansanperinteen ja musiikin tallentaja. Ala-Könnin tutkimusryhmä keräsi kansanperinnettä Suomussalmella 1960-luvulla.

Isoviha, vuonna 1712 alkoivat Kainuussa levottomuudet, jotka tunnetaan paremmin nimellä Isoviha. Viholliset kulkivat polttaen, murhaten ja hävittäen. 1720 asutus jälleen elpyi rajarauhan ansiosta. Rappasodasta ja Isovihasta kainuulaiset käyttävät nimitystä polttosota ja vainolaisajat. Sodat ovat sekoittuneet tarinoissa, koska niistä on kulunut kauan. Ks. rappasota.

Claudelin, Henrik Wilhelm (1887–1947), Hyrynsalmen nimismies 1918–1932, kansanperinteen kerääjä ja kynäniekka.

Haltija, suojeleva henkiolento. Metsissä ja järvissä eli luonnonhaltijoita ja myllyissä ja taloissa kulttuurihaltijoita. Vanhat uskoivat, että talonhaltija saa sen ihmisen sielun, joka sytyttää ensimmäisenä tulen. Haltijan tehtävä oli valvoa elämänmenoa ja näyttäytymisellään osoittaa, jos asiat eivät ole oikealla tolalla.

Onnettomuuksien edellä haltija varoitti vaarasta.

Jääkäri, jääkäreitä värvättiin kautta maan vuosina 1915–1917 ja koulutettiin Saksassa. Jääkäriliikkeen tarkoitus oli Suomen vapauttaminen Venäjästä. Maahan muodostui salainen värväys- ja etappiverkko. Hyrynsalmen Hallan talossa sijaitsi jääkäriliikkeen tärkeä tukikohta itäisellä etappitiellä. Jääkärikoulutettavia oli moneen lähtöön, sillä vaarallisissa olosuhteissa suoritettu värväys ei sallinut tarjokkaiden karsimista.

Havukka, haukka.

Hegemoni, vallankäyttäjä.

Kalma, kuolleesta tarttuva ”paha”. Kansanuskon mukaan keho kipeytyi kosketuksessa vainajaan, ja säikähtäminen edisti kalman tarttumista. Erityisen vaarallista oli kirkkomaalla pelästyminen, tai kuolleen ihmisen vaatteen tai esineen säikkyminen. Kalma on pitänyt tuhota, jottei se tartu eläviin. Vainajan maallinen omaisuus vietiin kalmaraunioille tai kalmakoivun juurelle. Kun ruumista säilytettiin riihessä ennen siunaamista, piti olla tarkkana, etteivät pahantekijät päässeet kajoamaan ruumiiseen. Säikähtämistä vastaan suojauduttiin siunaamalla ja tekemällä ristimerkkejä.

Hetevesi, Kainuussa tarkoitetaan lähdevettä, ei suonsilmäkkeestä otettua vettä.

Hiisi, muinaisuskon pyhä paikka, jonka asukkaita kutsuttiin hiisiksi.

Kristinuskon mukaan hiidet olivat pahoja henkiolentoja.

Huonemies, isoihin taloihin palkattiin lisätyövoimaa vaikkapa terva- ja halmetöiden aikaan. Työläiset asuivat huonemiehinä perheineen talojen nurkissa.

Kansanusko, kansanomainen uskomusperinne. 1500-luvulta alkaen Kainuussa on ollut nähtävissä kaksi uskon kerrostumaa: kirkkousko ja kansanusko. Kirkkousko edusti pitäjän uskontoa jumalanpalveluksineen, kirkkopyhineen ja pappeineen. Rinnalla eli kansanusko, joka kattoi ihmisen yksityisen elämänpiirin ja joka-

Huussin pilat, ulkokäymälästä otetulla ulosteella saatettiin ”pilata” vihamiehen terveys.

Isojako, maanjakotoimitus, joka Kainuussa määrättiin toteutettavaksi 1841. Pellot, metsät ja niityt mitattiin ja jaettiin talollisten kesken. Valtio vei maista kaksi kolmasosaa. Ennen isojakoa kainuu-

438

päiväiset selviytymiskeinot. Erilaiset, taiat, loitsut ja uskomukset levisivät suullisena perintönä sukupolvelta toiselle. Kansanuskon vaikutus oli Kainuussa voimakas 1900-luvun puoliväliin asti.

Keijukainen, ks. levoton vainaja.

Kekri (1.11.), satokauden päättymisen ajankohta, viljelykulttuurin uusi vuosi. Kekri oli myös luopumisen ja loppumisen ajankohta.

Vuosipalkolliset olivat kekrinä talossa töissä viimeistä päivää ennen uuden työsopimuksen tekoa. Tätä ennen oli römppäviikko, jolloin piiat ja rengit vapautuivat raskaasta työstä. Nuorille varattomille ihmisille ei ollut muuta hanketta kuin piian ja rengin työ.

Karhun huulipanta, karhun kuonon ja silmien välistä nyljettiin nahkarengas, jonka karhun kaataja laittoi kaulaansa merkiksi kaatamastaan metsän kuninkaasta.

Karkusauna, piilopirtti, joihin paettiin vainolaisia. Ks. polttosota ja isoviha.

Kekritär, vainaja tuli katsomaan vanhaa elinpaikkaansa Kekrinä.

Silloin isännät ennustelivat seuraavan satokauden tuloksia ja hemmottelivat kekrittäriä saunaan vietävillä uhriruoilla. Samalla anottiin suosiollisuutta seuraavaan satovuoteen. Jos kekrittäret otettiin talossa hyvin vastaan, onnisti sato tulevana vuonna.

Karsikko, mänty tai kuusi karsittiin runsaan kalan- tai simpukkasaaliin tai karhun kaadon muistoksi. Myös kuolleiden ihmisten muistoksi karsittiin puita ruumiiden kuljetusreittien varsilla. Karsikko juontuu sanasta karsia. Puu karsittiin kiipeämällä puuhun ja katkaisemalla alas tullessa oksat, vain latva jätettiin koskemattomaksi.

Kianto, Ilmari (1874–1970), suomussalmelainen kirjailija. Kiannon tunnetuimmat teokset ovat Ryysyrannan Jooseppi ja Punainen viiva.

Kaskenpoltto, menetelmä viljelysmaan raivaamiseksi korpeen.

Havupuukasket kaadettiin keväällä ja kesän kuluessa ne hakattiin ja jätettiin kuivumaan talven yli. Seuraavana kesänä aloitettiin puiden karsiminen ja polttaminen. Kaski sytytettiin tyynellä ilmalla ja tuli tartutettiin viertämällä palavilla varvuilla raiviolle. Poltettuun maahan kylvettiin pääasiassa korpiruista, joka kesti karut elinolosuhteet. Taloilla oli viljelyksessä samanaikaisesti useita kaskia ja kaskeaminen oli vielä 1800-luvulla yläkainuulaisten pääasiallinen toimeentulon lähde. Vasta väkiluvun voimakas kasvu ja metsän arvon nousu pakottivat kainuulaiset luopumaan kaskenpoltosta ja raivaamaan pysyviä peltoja.

Kiekerö, porojen talvilaidun.

Kirkonmullat, pahantekijöillä oli hallussaan kirkonmultia, hautausmaalta otettuja ruumiinmultia, joita säilytettiin taikapussissa ja käytettiin taikuuteen.

Kirkonväki, ks. levoton vainaja.

Koirankaulasalvos, hirsiseinän yksinkertainen nurkkaliitos, yleinen heinäladoissa ja metsäsaunoissa. Hirteen veistettiin kirveellä kolot kummallekin puolelle samaan kohtaan.

Kateus, vanha kansa uskoi, että maailmassa on onnea rajallisesti.

Niitä kadehdittiin, jotka ahmivat suuremman osan onnea, kuin mitä heille kanssaeläjien mielestä kuului. Menestyminen toisten kustannuksella johti kateuteen ja kostoon. Kateus kytkeytyy viljelyskulttuuriin ja talonpojan maailmankuvaan, sillä viljelyskelpoista maata oli vain rajallinen määrä, josta kullekin viljelijälle kuului tietty osuus.

Omaa maa-alaa saattoi kasvattaa vain ottamalla sitä toisilta.

Korpiroju, pontikka.

Kuiva selkonen, erämaa, selkämaa, maatyypiltään kuivaa kangasmetsää. Selkosella tarkoitetaan usein vedenjakaja-aluetta.

439

Kulkumies, tilapäinen metsätyömies, joka kierteli savotalta toiselle. Moni kulki Kainuun kautta myös Lapin metsätyömaille.

Kainuussa oli erityisen suuret metsäsavotat sotien jälkeen.

Lehtikerppu, koivun oksista sidottu ja kuivattu kimppu talven ravinnoksi lampaille ja vasikoille. Lehtikerput tehtiin ennen heinäntekoaikaa.

Kuttulainen, levoton vainaja tai piru vuohen hahmossa.

Lehmisavu, havuja ja risuja sytytettiin palamaan lypsettäessä lehmiä kesäisin laitumella. Savu hätisti kärpäsiä pois, muuten lehmät olisivat potkineet lypsettäessä.

Kyntteli, kynttilänpäivä, 2. helmikuuta.

Leimuu, kaadettavat puut merkittiin leimakirveellä ennen metsätöiden käynnistymistä. Parkkia kuorittiin pois, ja paljaaseen kohtaan iskettiin metsäyhtiön oma merkki.

Käärme apueläimenä, käärme oli tietäjän apueläin, jonka saattoi lähettää vaikka palava taulankappale suussa polttamaan vihamiehen talon. Tietäjät kilpailivat siitä, kenellä on eniten mahtia.

Käärme saatettiinkin palauttaa nostokäärmeenä takaisin kiusaamaan lähettäjäänsä.

Levoton vainaja, kuollut ihminen, joka ei ole saanut rauhaa.

Vanhan maalaisyhteisön uskomuksissa hautausmaat olivat kammottavia paikkoja, joissa manalaiset majailivat. Kun kansanuskoa kristillistettiin, oli kirkolla resepti vainajanpelkoon: rukous ja ristinmerkit. Levottomiksi hengiksi jäivät moralistisen käsityksen mukaan pahan elämän eläneet ihmiset: juopot, rikolliset, murhatut tai itsemurhan tehneet.

Kööpeli, ks. piru.

Laki, laipio, huonetilan katto.

Lapin noita, kunnioitettu samaani, jonka luona kainuulaiset tietäjät kävivät opissa. Noidilla uskottiin olevan tietäjinä, ennustajina ja parantajina suurempi mahti kuin Kainuun tietäjillä.

Liikulainen, ks. levoton vainaja.

Lappalainen, Kainuun asukkaat ennen 1500-luvun uudisraivaajia, paikalleen asettuneita ihmisiä. Lappalaisilla tarkoitettiin harvalukuista joukkoa metsästys-, kalastus- ja keräilytaloudessa eläviä ihmisiä, ei saamelaisia. Yläkainuulaisessa paikannimistössä Lappialkuisia sanoja on paljon.

Loinen, alimmassa yhteiskuntaluokassa elävä tilaton ihminen, joka eli taloissa tilapäisenä työvoimana.

Laukkuryssä, laukkukauppias, laukkuri. Kainuun poikki kulkee vanha liikeväylä Pohjanlahdelta Vienan Kemiin. Tätä luonnon muovaamaa reittiä on kuljettu pian tuhat vuotta veneellä ja suksella. On viety ja tuotu turkiksia ja kalaa, hopeata ja silkkiä, tervaa ja tukkipuita.

Samaa tietä kulkeutui myös kalevalainen runous. Väylää myöten ovat novgorodilaiset, karjalaiset ja kainuulaiset edenneet myös ryöstöretkillään. Kuitenkin väylä on parhaiten palvellut kauppaa.

Lähestyvä metsä, monia toisintoja saanut tarina vainolaisajoista.

Tarinan ydinaluetta ovat Oulun seutu, Kainuu ja Pohjois-Karjala.

Tarinaan yhdistyy useimmiten toinen vainolaistarina, jossa vihollisjoukko teljetään pirttiin ja poltetaan hengiltä.

Lykyn maksaminen, kiristettävä lisämaksu, jolla sai onnea ja menestystä.

Lönnrot, Elias (1802–1884), Suomen kansalliseepoksen Kalevalan sekä Kantelettaren kokoaja. Lönnrot toimi vuosina 1833–1854 Kainuun piirilääkärinä ja keräsi samalla kansanrunoutta Kainuussa ja Vienan Karjalassa.

440

”Moinen paikka, hyvä moesi on paikka”, siitä kylän nimi sai alkunsa.” Alpo Räisäsen nimistötutkimuksen mukaan Moesi viittaa venäläis-karjalaiseen Mooses-nimeen. Siitä Moisiovaara, kansankielellä ”Moisseevvoara” sai nimensä.

Maahinen, maan alla ja vaikeapääsyisissä louhikoissa asuvia haltijaolentoja. Maahistarinat ovat Kainuussa harvinaisia. Maasta tarttunut ihottuma tunnettiin Kainuussa myös maahisen nimellä.

Maamo, äiti.

Muistiaiset, vainajan muistojuhla.

Maaseppä, itseoppinut kyläseppä, joka kierteli talosta taloon teroittamassa työkaluja: viikatteita, auroja, kirveitä ja puukkoja.

Seppä saattoi olla erikoistunut vaikkapa viikatteen takojaksi.

Multimus, multapenkki, talon maanvarainen alapohjarakenne.

Murhi, murha, yleinen sana rajaseudun paikannimissä. Se viittaa rappariaikojen murhiin. Ks. isoviha ja rappasota.

Malvi, malavi, järvi- ja suomalmin kansanomainen nimi.

Musta raamattu, taikaoppeja sisältävän kirjan uskotaan olevan kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja. Kainuun tietäjät, noidat ja pahantekijät käyttivät konsteissaan kirjan mustaa magiaa.

Manalainen, ks. levoton vainaja.

Meriläinen, Heikki (1847–1939), sotkamolainen kansanperinteen kerääjä ja kansankirjailija, jonka keräelmiä on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan.

Myllytonttu, myllyn hyväntahtoinen haltijaolento ja myllärin apulainen pitkillä viljanjauhatusjaksoilla. Myllytonttu oli myllyn rakentaja, ensimmäinen tulentekijä tai ensimmäinen jauhattaja.

Tonttu herätti myllärin juuri ennen kuin jyvät loppuivat, muuten myllynkivet olisivat jauhaneet tyhjää.

Metsänpeitto, lehmä tai hevonen saattoi joutua eksyksiin, metsän vangiksi. Vihastunut metsänhaltija oli kätkenyt eläimen. Myös pahansuopa, kateellinen tietäjä tai naapuri oli voinut lumota eläimet metsänpeittoon. Tietäjien taikakonstit auttoivat palauttamaan kadonneen. Lumous hävisi myös kun eläin kuoli. Metsän peittämien eläinten kautta käsiteltiin ihmisen uhkakuvia. Kesän laidunkaudella lehmien kotiintulo oli jokapäiväinen huolenaihe.

Vielä 1930-luvulla karja kulki vapaalla laitumella.

Myrrysmies, ks. tietäjä.

Myötämöykkyineen, kaikkine kamppeineen, tavaroineen.

Ilmausta käytettiin ihmisen pois lähtiessä.

Nenä, ihosairaus ja psyykkinen vaiva, joka saattoi hankautua säikähtäessä maasta, vedestä, tuulesta ja metsästä. Maannenä oli tulehdus, rupi tai paise, joka tarttui likaisesta maasta. Tuulennenä oli iho- tai silmätulehdus. Metsännenä hankautui metsässä. Se oli märkivä haava, johon olivat tarttuneet metsänvihat. Nenää parannettiin hakemalla säikähdyspaikalta vaikkapa karhun ulostetta tai muurahaispesää, johon särky siirrettiin ja vietiin takaisin.

Mittaaminen, vanhat uskoivat mielisairauden parantuvan säikäyttämällä tai mittaamalla. Hulluus saattoi johtua reväsintaudista, jonka oksettaja aiheutti. Hoitokeinona oli mittaaminen, jossa ruumis mitattiin leipälapiolla ja kiskaistiin symmetriseksi. Hulluutta aiheutti myös pahojen ihmisten syöttämä kalma. Mittaaminen auttoi myös kohmeloon.

Nupopää, sarveton lehmä.

441

Olli, ks. pieni väki.

Petvata, tuhlata.

Paapo, lastenhoitaja.

Pieni väki, Ylä-Kainuussa kerrotaan tarinoita pienestä väestä ja olleista. Väki auttoi tietäjää selviytymään yhdelle ihmiselle ylivoimaisista työurakoista. Pientä väkeä on nähty myös hautajaisissa saattoväkenä.

Paarmuska, itseoppinut kätilö, usein vanhempi nainen.

Paha haltija, haltija muuttui pahaksi, jos sitä loukattiin.

Paha haltija saattoi metelöidä ja säikytellä.

Piikkopussi, kaksiniitisestä karkeasta hamppu- tai pellavakankaasta kudottu pussi.

Palkollinen, kainuulaiseen vauraampaan taloon kuuluivat palkolliset. Rahapalkka oli mitätön, mutta renki ja piika vaatetettiin.

Kainuussa palkollinen söi talonväen kanssa samassa pöydässä, makasi talvisin samassa pirtissä, ja toimitti samoja askareita.

Pilaaminen, onnen tuhoamista kutsuttiin pilaamiseksi. Joillakin ihmisillä oli kade, pahan nostattamisen kyky. Periaatteessa kateen pystyi nostamaan kuka tahansa, mutta poikkeuksellisia ihmisiä olivat pahasilmäiset. Heidän ei tarvinnut turvautua taikatapoihin: pelkkä silmääminen riitti. Ks. silmääminen.

Paltaniemen hautausmaa, Paltaniemen Kirkkoniemeen rakennettiin 1599 kirkko ja hautausmaa, ja paikasta muodostui itäpuolisen Oulujärven keskuspaikka. Sijainti vesistöreittien varrella yhdisti myös Ylä-Kainuun Paltaniemeen, ja sinne kuljetettiin vainajiakin haudattaviksi.

Piru, näyttäytyi pelottelemaan ja rankaisemaan ihmisiä heidän tekemästään synnistä, vaikkapa pyhätyöstä. Piru sieppasi lapsia mukaansa metsään ja kuljetti pitkiäkin matkoja. Kun tehtyä syntiä katui, ilmestyivät lapset.

Para, yliluonnollinen apuolento, joka keräsi onnea ja rikkautta noidiksi leimatuille emännilleen. Para oli sielunyhteydessä synnyttäjäänsä: Jos para saatiin tapetuksi, sen omistajakin kuoli.

Para saattoi imeä naapurin lehmästä maitoa tai anastaa kermaa astiasta, tuoda kotiin ja oksentaa emäntänsä kirnuun. Noitaemännät synnyttivät paran salaa juhlapäivän vastaisena yönä, yleensä pääsiäisenä, jouluna tai juhannuksena. Paran tekoaineita olivat lanka-, tuohi- tai rohdinkerä tai kangassuikaleet. Syntyloitsu kuului seuraavasti: “synny para, kasva para voita ja maitoa kantamaan.

Ei ole korvaa kuulemassa, eikä silmää näkemässä. Saat puolet sielustani ja puolet ruumiistani.”

Pirunpaska, apteekissa myytävä hajupihka, käytettiin parantamaan ilmavaivoja.

Pitkä mies, piru on esiintynyt pitkän miehen hahmossa ja houkutellut ihmisiä itsetuhoisuuteen.

Polsteri, patja.

Postillat, luterilaisia saarnakokoelmia, käytetty hartauskirjoina.

Puolinen, lounas, nautittiin puolenpäivän aikaan.

Patvaska, hääjuhlien ohjaaja karjalaisissa häissä.

Puoltaja, hyväntekijä. Ks. vetäjä.

Paulaharju, Samuli (1875–1944), kansanperinteen kerääjä, jonka kokoelmia on tallennettu laajasti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Vuonna 1922 julkaistiin Paulaharjun teos Kainuun mailta.

442

sormipyyhkeitä, joita ruokakuppien pohjasta kynnellä sivallettiin.

Elätit asustivat jonkin aikaa yhden talon ruokittavina, sitten heidät saatettiin hevosella toisen talon vastukseksi, sieltä kolmanteen, neljänteen ja niin heitä kierrätettiin ympäri kylää. Ruotilaisia ei enää ollut kunnallisen köyhäinhoidon aikana, mutta kerjäläiset olivat tuttu näky vielä viime sotien aikoihin.

Rappasota, 1570 alkanut pitkäviha, rappasota tai 25-vuotinen sota tuhosi 1580 Hyrynsalmen lähes maan tasalle. Vain pieni osa väestöstä selvisi hengissä piiloutumalla karkusaunoihin rappareiden hävitykseltä. Rappasota päättyi Täyssinän rauhaan 1595.

Rauha merkitsi Kainuun lopullista kuulumista Ruotsille.

Rapparit, venäjän karjalaiset sissijoukot, jotka hävittivät Kainuuta vainolaisaikoina 1500–1700 -luvuilla.

Ryppö, ks. piru.

Räisänen, Alpo (1935–2011), suomussalmelainen suomen kielen tutkija ja kansanperinteen tallentaja. Räisäsen erityisalaa olivat Kainuun murre ja nimistö.

Ratulat, kihlajaiset, ratulaiset.

Riisitauti, D-vitamiinin puutoksesta johtuva luustoa pehmentävä sairaus. Riisitautisen ihmisen jäsenet ovat epämuodostuneet ja vääntyneet. Kainuulaiset kansanparantajat käyttivät parannuskeinona riienvoidetta.

Räähkä, kalma, synti.

Saverikko, reen aisan ja jalaksen toisiinsa yhdistävä koivun tai pihlajan oksasta punottu silmukka ja lukittava rautakoukku.

Riienvoide, riisitautiin eli riiensyömiin valmistettiin ulkoisesti ihoon hierottava voide punaisista, myrkyllisistä näsiänmarjoista.

Marjoja myös syötettiin maitoon sekoitettuna tarkkaa kuuria noudattaen: ensimmäisenä päivänä syötiin yksi marja, toisena päivänä kaksi ja niin edelleen aina yhdeksänteen päivään saakka.

Yhdeksän marjan syömisen jälkeen palattiin takaisin aina yhteen saakka. Vastasyntyneelle saatettiin antaa näsiänmarjoja rintamaitoon sekoitettuna. Lapsen pään muodosta näki, oliko riisi syönyt lasta jo kohdussa.

Savotta, metsätyömaa. Metsäyhtiöiden ostamissa metsissä alkoivat isot puusavotat 1900-luvun alussa. Ne työllistivät suuren joukon kainuulaisia miehiä.

Sentraalin tiu’ut, käsivälitteisen puhelinkeskuksen eli sentraalin äänimerkki, joka pimahti kimakasti merkiksi välittää puhelu. Ääni muistuttaa tiukua. Puhelinkeskuksen hoitajat olivat usein naisia ja heitä kutsuttiin sentraalisantroiksi.

Rintamaa, maanviljelijäyhteisöjen asuttama alue, jonka vastakohta on asumaton tai harvaan asuttu erämaa. Suomessa rintamaat ovat sijainneet meren rannoilla ja jokisuistoissa. Erämaat olivat sisämaassa.

Silmääminen, pahasilmäiset ihmiset saattoivat aiheuttaa pahaa pelkällä katseella. Pahalla silmällä katsomiseen oli syynä kateus, viha tai kostonhalu. Maagisessa ajattelussa pahaa sai aikaan pelkän tunteen voimalla, tekoja ei tarvittu. Pahan silmän pelossa suojeltavia asioita, kuten synnytys tai voin kirnuaminen tehtiin suojassa katseelta.

Ruma henki, ks. piru.

Ruotilainen, kunta huutokauppasi vanhuksia, mielenvikaisia, vaivaisia ja orpoja alhaisinta vuosikorvausta pyytävälle talolle hoidokeiksi. Ruotilaisilla teetettiin usein paljon työtä, ja ruoaksi he saivat pahkakuppeihinsa jätteitä, tai huonoissa taloissa vain

Starina, tarina.

443

Taluporo, kesyporo, jota talutettiin edellä, kun porotokka haluttiin kuljettaa toiseen paikkaan.

Suoniitty, niitty, josta niitettiin heinää karjan ruoaksi. Talojen pellot olivat pieniä ja niittyjen merkitys suuri. Suoniityt sijaitsivat usein kaukana kotoa, ja suolla yövyttiin metsäsaunoissa. Arvokkaimmat suoniityt sijaitsivat jokien ja järvien varsilla, koska tulvaveden lannoittama heinä oli parempaa.

Taudin synty, taudit ovat jumaltauteja tai panentatauteja. Kuolemaan johtavat sairaudet olivat jumaltauteja. Uskottiin, että ihminen eli hyvien ja pahojen voimien armoilla. Sairaus oli Jumalan säätämä kohtalo, usein rangaistus synnistä. Panentatauti oli peräisin pahoista, kateellisista ihmisistä, jotka saattoivat silmätä pahalla silmällä tai syöttää uhrilleen kirkkomaan multaa. Siitä tarttui kalma, joka aiheutti iho- ja silmäsairauksia, kouristuksia ja mielenvikaisuutta.

Surakristi, ks. pieni väki.

Sydänmaa, syrjäinen metsäseutu.

Syrjäinen, sivullinen.

Teos, suolainen tai makea täytetty piirakka.

Syömmikkö, pahankurinen, vastahakoinen, suutuspäissään oleva ihminen, syömmistynyt.

Tervahauta, työvaiheet, männyt kolottiin koloraudalla maanrajasta kyynärän korkeudelle. Puun kylkeen jätettiin kapea kaistale, elätti, kuorimatta, ettei puu heti kuivaisi. Seuraavalla kesänä koloamista jatkettiin, sillä niloillaan oleva kuori irtosi helposti. Puiden annettiin pihkottua vuosia, kunnes ne kaadettiin.

Syksyllä lumikelien tullessa ”tervakset” ajettiin tervahaudalle ja talven aikana ne särjettiin hienoiksi. Hautapaikan piti olla tuuleton. Keväällä puut asetettiin keskustasta reunoja kohden vieri viereen ja reunat peitettiin turpeilla. Haudasta muodostui pyöreä kumpu ja sammalet pantiin kääreeksi ympärille.

Haudan silmä oli nelikulmainen pieni torvi. Se asetettiin haudan keskelle. Silmästä meni kynä, eli piippu, maan lävitse halssiin, missä tervan tynnyriin juoksetus tapahtuu. Kynä tehtiin halkaisemalla mänty ja kovertamalla puoliskoihin kuurnat. Ne sidottiin vitsoilla visusti yhteen.

Juhannuskesällä hauta sytytettiin maanrajasta nopeasti ympäriinsä, että hauta paloi yhtä aikaa joka kohdasta. Jos sattui tuulinen ilma, pantiin hauta paksuihin multiin. Silloin tervasta tuli huonompaa. Tyynellä ilmalla hautaa sai pitää ohuissa mullissa, ja silloin tervasta tuli hienompaa. Haudan piti palaa tasaisesti kuin sikari ja se huohui palaessaan.

Työtä johti ”hautalotnikka”. Isojen tervahautojen poltto kesti kuusi vuorokautta. Kynästä tuli aluksi tervankusta, joka laskettiin maahan. Vasta puhdas terva loroteltiin tynnyreihin. Sateisina kesinä tervaankin tuli enemmän vesiainetta.

Taikamerkki, pahaa vastaan suojauduttiin taikamerkein, ”ettei paha tartu, ei yhy ja ryhy.” Vaikkapa maitoastian tai taikinapytyn pohjaan voitiin piirtää viisikanta tai tursaansydän.

Taikapussi, tietäjän taikakalut, joita säilytettiin pussissa. Pussin sisältö vaihteli tietäjän mukaan. Siellä saattoi olla kuolleiden ruumiinosia, eläinten karvoja, punaista lankaa, karhun ja käärmeen hampaita, käärmeen pääkalloja, kuolleen hiuksia, hautausmaan multaa ja ukkosen polttamaa puuta. Taikapussi on ollut tietäjälle korvaamaton työväline, jonka vaurioituminen merkitsi sairastumista, kuolemaa tai maagisen kyvyn kadottamista. Tietäjät pitivät taikapussiensa sisällöt visusti salassa. Kun tietäjä vanhetessaan lopetti toimintansa, hän usein poltti taikapussinsa, ja palaessaan pussi paukkui ja rätisi.

Taikuri, ks. tietäjä.

Talaat, rakennettiin kolmen puun varaan, noin neljän metrin korkeuteen, eläimen raadon läheisyyteen. Talaiden päältä ammuttiin karhua. Metsän kuninkaasta käytettiin vain kiertoilmaisuja kuten mesikämmen tai metsän omena, ettei se suuttuisi.

444

Tervanpoltto elinkeinona, tervaa poltettiin Kainuussa jo 1600-luvulla omiksi tarpeiksi. Kainuun pääelinkeino tervanpoltosta tuli 1800-luvun alkupuolella. Tervatynnyreiden kuljetus tapahtui vaarallisia koskireittejä pitkin 1780-luvun alussa perustettuun Oulun Tervahoviin. Köyhyyksissään moni tervanpolttaja velkaantui tervaporvareille ja jäi pitkään riippuvuussuhteeseen. Pahimmassa tapauksessa ”tervanruukaaja” joutui myymään koko omaisuutensa kuitatakseen velkansa.

Tuuliaispää, tuulenpuuska, jossa pahan hengen arveltiin lentävän.

Tietäjä, riittitiedon mestari, joka osasi lukea oikeat loitsut petojen, luonnonvoimien ja kateellisten ihmisten varalta. Tietäjien tiedon piirin kuuluivat myös luonnon hedelmällisyyteen liittyvät taiat, karhujen pitäminen loitolla metsälaitumilta ja kaskihalmeilta, verenvuodon pysäyttäminen, kateiden karkotus, kadonneiden ihmisten palauttaminen, tieto hevos- ja naurisvarkaista, tai vaikkapa sopivan sulhasen valitseminen. Tietäjillä oli myös kyky vahingoittaa kanssaihmisiään. He pystyivät kostamaan ja aiheuttamaan ikävyyksiä, noitumaan sairaaksi tai varastamaan onnen. Yliluonnollisten kykyjen vuoksi tietäjiä pelättiin ja kunnioitettiin. Talonpoika turvautui tietäjän apuun hetkellä, kun ei enää itse kyennyt hallitsemaan ympäristöään. Tietäjätkin olivat ihan tavallisia kyläläisiä, mutta heidät erotti toisista poikkeuksellinen kyky. Tietäjä oli vielä 1900-luvun alussa jokaisessa kylässä.

Vanha kehno, ks. piru.

Tuulivitsat, heinäsuovan tuulensuojarisut, jotka asetettiin heinäsuovan päälle.

Tyhjönen, ks. levoton vainaja.

Vainolaiset, ks. rapparit.

Verenpysäytys, verenseisauttajiin turvauduttiin runsaassa verenvuodossa. Seisautus onnistui pelkällä tahdonvoimalla ja sulkusanoilla, pitkienkin matkojen takaa. Vuoto tyrehtyy välittömästi, kun pysäyttäjä sai tiedon vuodosta ja oli sanansa sanonut. Seisautuksen sanotaan tehoavan kaikkiin muihin paitsi niihin, joiden aika on täysi. Verensulkusanojen opettamisella oli ehtonsa. Jos sanat opetetaan itseään vanhemmalle, menettää kyvyn pysäyttää. Sanat pitää myös oppia yhdellä kertaa, ja pysäyttäjällä on oltava hyvät hampaat. Verensulkusanat pitää lisäksi sanoa “kauhistuneena”, jolloin veret säpsähtävät.

Vetehinen, vaarallisilla koskireiteillä, järvissä ja joissa saattoi asua vetehinen. Vedenhaltija kuvattiin usein kauniina, pitkähiuksisena veden emäntänsä, joka rantakivellä suki pitkiä hiuksiaan ja paimensi vedenkarjaa. Näky katosi sumuun, tai silloin kun airolla läiskäytettiin veteen. Vetehinen saattoi olla myös kalan, lehmän tai hevosen muotoinen. Vedenhaltijan kerrotaan vaikeroivan hukkuneiden edellä.

Trulli, noita. Ruotsinkielinen sana “troll” levisi 1600-luvulla Kainuuseen asti. Trullit kulkivat pääsiäisyönä, laskiaisena ja juhannuksena pilaamassa naapureiden karjaonnea, jotta itse menestyisivät paremmin. Noidat leikkelivät navetoissa lampaiden villoja päälaelta, ja etenkin mustan lampaan villat olivat suosittuja.

Niillä puhdistettiin metsästysaseita metsästysonnen takaamiseksi.

Lehmiltä leikeltiin utareiden vetimiä ja sonnien kyljistä silvottiin nahanpalasia. Villoja ja verisiä nahkankappaleita säilytettiin taikapusseissa. Vielä 1960-luvulla on Ylä-Kainuussa nähty trullien liikkuneen navetoissa. Kun karjatalous menetti merkityksensä samalla vuosikymmenellä yhteisön talouden selkärankana, alkoivat tarinat noitien ilkitöistä ehtyä.

Vetäjä, pahantekijä, ks. puoltaja.

Vihovenäläiset, ks. rapparit.

Ymmyrkäinen, pyöreä.

445

Glossary

Claudelin, Henrik Wilhelm (1887–1947), sheriff of Hyrynsalmi 1918–1932, folklore collector and writer.

Ala-Könni, Erkki (1911–1996), collector of folk traditions and folk music. Ala-Könni’s research group collected folklore in Suomussalmi in the 1960s.

Continuation War, the war between Finland and the Soviet Union between June 25, 1941 and September 19, 1944. Finland attempted to reclaim the areas lost in the Winter War and to conquer Eastern Karelia with the aid of German troops. After the war, Finland retained its independence but lost more territory and had to pay large indemnities to the Soviet Union. The conditions of peace included the removal of German troops from Finland, which led to the War of Lapland against Germany.

Bloodstopping, bloodstoppers were sought when there was heavy bleeding. Blood was stopped merely by willpower and stopping words, even over long distances. The bleeding immediately stopped when the bloodstopper learned about the bleeding and said the magic words. Bloodstopping is said to have worked on everyone except those whose time was up. There were conditions for the teaching of bloodstopping words: if you taught the words to someone older than yourself, you would lose your bloodstopping ability. The words must also be learned at once, and the bloodstopper must have good teeth. Also, the bloodstopping words must be said “in terror”, to halt the flow of blood.

Crofter, a rental farmer who rented a piece of land from a large farm. The rent was usually paid in the form of daily labour.

The weak position of the crofters was one of the reasons for the outbreak of the Civil War in 1918.

Devil, appeared to warn and punish people for their sins, such as working on Sunday. An ugly spirit would capture children into the woods and could carry them for long distances. When one repented their sins, the children would reappear.

Burn-beating, a method of clearing out arable land in the wilds.

Conifers were cut down in the spring, hacked into pieces in the summer and left to dry over the winter. The next summer, the trees were pruned and burned. The fire was lit during calm weather and spread using burning sticks. Burn-beat land was mostly used for planting swidden rye, which could withstand the harsh conditions. Houses had several burn-beat fields at the same time, and up until the 19th century, burn-beating was the main source of income for the people of Upper Kainuu. Only sharp population growth and the increased value of forests forced the people of Kainuu to give up burn-beating and clear out permanent fields.

Devil’s shit, scented resin sold at pharmacies and used to treat intestinal gas.

The Finnish Civil War, was fought from January 27 to May 16, 1918 between the forces of the government of the Republic of Finland (the Whites) and the Finnish People’s Delegation (the Reds). Finland had declared independence on December 6, 1917, but views of the nature of independent Finland were in sharp contrast with one another. The worsening conditions of the workers and the rural poor led to dreams of a revolution, inspired by the Bolshevik revolution in Russia, while the Whites believed they were fighting against traitors agitated by the Russians. In the bloody war, government troops led by Marshal Mannerheim

Churchyard soil, evil-doers carried churchyard soil, soil from dead bodies taken from a cemetery, which was stored in magic pouches and used for working spells.

446

Kantele, a five-string instrument traditionally carved out of a single piece of wood. Playing the kantele is an essential part of Kalevalan folk poetry and rune singing. Väinämöinen also played the kantele in Kalevala.

defeated the Red Guards. Also known as the War of Brothers, the conflict left deep scars in the Finnish consciousness. The war remains a controversial topic.

Forest cover, a cow or horse could get lost and become a prisoner of the forest. An angry forest spirit had hidden the animal.

A malevolent, jealous magician or neighbour could also charm animals into forest cover. The spells of magicians could return the lost animal; the charm was also dispelled when the animal died. Animals covered by the forest were a way of dealing with threats. During the summer pasture season, the homecoming of animals was an everyday concern. As late as the 1930s, cattle was kept free at the pasture.

Kekri, (1st of November) the end of the harvest season and the New Year in farming culture. Kekri was also the time of giving up and of ending things. For people who had been hired for a year, Kekri was the last working day before the signing of a new contract. It was preceded by römppäviikko, a week for which the maids and farmhands were freed from hard labour. For poor young people, working as a maid or farmhand was the only available occupation.

Kekritär, kekritärs were dead female spirits who came at Kekri to see the places where they used to live. At Kekri, the masters would forecast the harvest of the coming year and please the kekritärs with sacrificial food taken into the sauna. They would also ask for the kekritärs’ favour for the next harvest. If the kekritärs were treated well, the harvest would be successful in the coming year.

Goatling, a restless dead or devil in the form of a goat.

Greater Wrath, in 1712, disturbances better known as the Greater Wrath began in Kainuu. Enemies wandered through the region, burning down houses, murdering people and wreaking havoc. The population began to recover after a border agreement was signed in 1720. The Russo-Swedish wars of the late 16th century and the Greater Wrath are mixed up in the stories, because they happened a long time ago. See also RussoSwedish wars of the late 16th century.

Kianto, Ilmari (1874–1970), a literary author from Suomussalmi.

Kianto’s best known works are Ryysyrannan Jooseppi and Punainen viiva.

Jäger, jägers were recruited from all over the country between 1915 and 1917 and trained in Germany. The aim of the jäger movement was the liberation of Finland from Russian rule.

A secret recruitment and transportation network was formed.

There was an important jäger base in the house of Halla in Hyrynsalmi along the eastern transportation route. Jäger trainees came from all kinds of backgrounds, as due to the dangerous circumstances under which recruitment took place, picking and eliminating candidates was impossible.

Laestadianism, the largest conservative revivalist movement in Scandinavia, founded in Swedish Lapland in the 1840s by Lars Levi Laestadius (1800–1861), who worked as the vicar of Kaaresuvanto. The movement spread like wildfire in Finland, particularly in Lapland and Ostrobothnia. Laestadians are part of the Evangelical Lutheran Church. Three quarters of all Laestadians are part of the Conservative Laestadian branch.

447

spells dealing with fertility in nature, keeping bears away from forest pastures and burn-beat fields, stopping bleeding, returning lost people, information about horse or turnip thieves or finding the right groom. Magicians also had the power to hurt other people. They could take revenge and cause trouble, make people ill or steal away their luck. Because of their supernatural powers, magicians were feared and respected. A peasant sought the help of a magician when he was no longer able to control his environment. Magicians were ordinary villagers, but they were distinguished by their exceptional abilities.

Laplander, people who had settled in Kainuu before the 16th century pioneers. The word Laplander referred to the small number of people living as hunter-fisher-gatherers, not the ethnic Sami people. There are many words starting with Lappi- (Lapland) in Kainuu place names.

Lapland shaman, well-respected shamans the magicians of Kainuu went to for learning. The shamans were believed to be more powerful magicians, soothsayers and healers than the magicians of Kainuu.

Magic pouch, a magician’s tools which were stored in a pouch.

The contents of the pouch varied from magician to magician.

They could include dead body parts, animal hair, red thread, bear and snake teeth, snake skulls, dead people’s hair, churchyard soil and wood burned by lightning. For a magician, a magic pouch was an irreplaceable tool and damage to it meant illness, death or loss of magical power. The contents of the pouch were a secret closely guarded by the magician. As the magician grew older and retired from spellcasting, he or she would often burn their magic pouch, which banged and crackled as it burned.

Lingering death, A disease caught from a dead body. According to folklore, the body became sick from touching a dead person, and fear increased the risk of contamination. It was particularly dangerous to be afraid in a churchyard or of the clothes or items of a dead person. Lingering death had to be eliminated, so it would not spread to the living. The earthly possessions of the deceased were taken to death ruins or to the foot of a death birch. When the body was being stored in a barn before blessing, one had to make sure evil-doers would not get a chance to touch the body. People protected themselves from fear by saying blessings and making the sign of the cross.

Memorial tree, A pine or fir was pruned in honour of a good catch of fish or mussels, or the killing of a bear. Memorial trees were also pruned in honour of dead people along the routes where dead bodies were transported. The tree was pruned by climbing to a tree and cutting off the branches on the way down; only the top was left untouched.

Lodger, Additional labour was hired for large houses for tarmaking or work in the fields. The labourers and their families lived in these houses as lodgers.

Lönnrot, Elias (1802–1884), compiler of the Finnish national epic Kalevala and the folk poetry collection Kanteletar. Between 1833 and 1854, Lönnrot worked as a regional doctor in Kainuu and collected folk poetry in Kainuu and Vienan Karelia. See also Vienan Karelia.

Meriläinen, Heikki (1847–1939), a folklore collector and folk writer from Sotkamo whose collections have been stored in the archives of the Finnish Literature Society.

Magician, as late as the early 20th century, there was a magician in every village. The magician was a master of rites who could cast the right spells for protection from beasts, forces of nature and jealous people. The knowledge of magicians also covered

448

the church’s remedy for fear of the dead was prayer and signs of the cross. According to the moralist view, becoming a restless dead was the fate of those who had led a bad life: drunkards, criminals, murder victims and those who had committed suicide.

Mill brownie, The benevolent spirit of the mill and the miller’s helper during long grinding periods. The mill brownie was the builder of the mill, the builder of the first fire or the first grinder.

The brownie woke up the miller just before the grain ran out, else the mill would have been running empty.

Russo-Swedish wars of the late 16th century, a series of conflicts that began in 1570 and caused Hyrynsalmi to be burned down almost entirely in 1580. Only a small part of the population survived by fleeing the raiders into hidden saunas. The wars ended with the Treaty of Teusina in 1595. The treaty meant that Kainuu became a permanent part of Sweden.

Olli, see also small folk.

Para, a supernatural helper who gathered luck and prosperity for its mistress, who was believed to be a witch. The soul of a para was connected to the one who gave it birth: if the para was killed, its owner died as well. A para could suck milk from a neighbour’s cow or steal cream from a container and vomit it into its mistress’ pail. The witch mistresses gave birth to a para secretly on the night of a holiday, usually Easter, Christmas or Midsummer. A para was made out of a ball of twine, birch bark or tow or shreds of cloth. The birthing spell went as follows: “Come to me, para, grow up, para, to bear milk and butter. No ears to hear, no eyes to see. I’ll give you half my body and half my soul.”

Räisänen, Alpo (1935–2011), a scholar of the Finnish language and folklore collector from Suomussalmi. Räisänen specialized in the Kainuu dialect and names.

Sauna, a room that was heated up using a stove. It was used not only for bathing but also for giving birth, washing the dead, drying hemp, bloodletting and smoking meat. The might of the sauna materialized in the spirit of löyly (the water thrown on the stove stones), which was called löyly folk and whose power was believed to move into the people bathing in the sauna.

Parasite, A landless person from the lowest class of society, who lived in a house as a temporary labourer.

Small folk, there are stories in Upper Kainuu of small folk and ollis. Folk helped a magician in tasks that would have been too big for one person. Small folk have also been seen in processions at funerals.

Patvaska, The director of a wedding ceremony at Karelian weddings.

Paulaharju, Samuli (1875–1944), folklore collector whose collections have been stored in the archives of the Finnish Literature Society. Paulaharju’s book Kainuun mailta (From the Lands of Kainuu) was published in 1922.

Spirit, Protective supernatural creature. There were natural spirits in forests and lakes and cultural spirits in mills and houses. In the old days, people believed that a domestic spirit gets the soul of the person who lights the first fire in the house. The spirit’s task was to supervise life and to show up if things were not right.

Before disasters, the spirit would warn of impending danger.

Restless dead, A dead person who has not found peace. In the beliefs of old rural communities, cemeteries were terrifying places where dead spirits dwelled. As folk beliefs were Christianized,

449

At Midsummer, the kiln was lit up quickly from ground level all over, so that the kiln was burning at every spot at the same time.

If the weather was windy, the kiln was covered in thick mud. The resulting tar became weaker. At calm weather, the kiln could be kept within thinner mud, which resulted in finer tar. The kiln had to burn steadily like a cigar, and it glowed as it burned.

The burning at large tar kilns took six days. At first, so-called “tar piss” came out of the pipe, which was poured to the ground.

Only pure tar was poured into the barrels. During rainy summers, the tar would contain more water.

Swamp meadow, a meadow from which hay was cut to feed cattle. The fields near houses were small and the importance of meadows was great. Swamp meadows were often located far from home, and people spent their nights at the swamps in forest saunas. The most valuable swamp meadows were located on riverbanks and lakeshores, because hay fertilized by flood waters was of better quality.

Tar burning as an industry, tar was already burned for people’s own needs in Kainuu as early as the 17th century. Tar burning became the main source of income for Kainuu in the early 19th century. Tar was transported through dangerous rapids routes to Tervahovi in Oulu, founded in the early 1780s. Many poor tar burners became indebted to the tar barons and became dependent from them for a long time. In the worst case, the tar burner had to sell all of his property to pay off the debts.

Ugly spirit, see also devil.

Vienan Karelia, a geographic area in Russia, in the northern part of the Republic of Karelia. Vienan Karelia borders Kainuu, and there are three Vienan villages known for their poetry in Suomussalmi and Kuhmo. Kainuu has had strong cultural ties with Vienan Karelia: an old travelling route used to run from the Gulf of Bothnia to Vienan Kem. This naturally-formed route has been travelled since ancient times by boat and on skis. Most of the poems in Kalevala have been collected from Vienan Karelia.

Tar kiln, working stages, Bark was stripped from pines with an iron from ground level to the height of a cubit. A narrow strip was left untouched on the trunk of a tree, so that the wood would not dry right away. Bark stripping was continued the following summer, as the bark came loose easily. Resin was allowed to gather in the trees for years before they were cut.

When snow fell in the autumn, resinous wood was transported to the tar kiln and split into fine sticks during the winter. The location of the kiln had to be windless. In the spring, the pieces of wood were placed next to one another from the centre towards the edges, and the edges were covered with turf. The kiln formed a round mound, and moss was wrapped around it.

The eye of the kiln was a small, square horn, which was placed in the middle of the kiln. A pipe went from the eye through the ground into a tack, where the tar is flown into a barrel. The pipe was made by splitting up a pine and carving grooves on both halves. The halves were bound together tightly with twigs.

Winter War, a war fought between Finland and the Soviet Union from November 30, 1939 to March 13, 1940 that began after the Soviet Union fiercely invaded Finland without a formal declaration of war. One of the important background events for the war was the secret protocol of the Molotov-Ribbentrop Pact, signed between the Soviet Union and Nazi Germany three months earlier, which placed Finland within the Soviet Union’s sphere of influence and guaranteed German non-interference.

Finland lost over one tenth of its territory in the Winter War, including the second largest city, Vyborg. The Battle of Raate Road was fought in Suomussalmi in early January 1940. The aim of the Red Army was to split Finland in half at the middle. The Winter War is known for the extremely cold weather, the spirit of the Winter War and particularly the heavy casualties suffered by the Red Army.

450

451

452

Eero Tuovinen

Julenius-arkiston tutkijat Roolipeli ja eräretki Vuonna 1932 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteyteen perustettu Julenius-arkisto keskittyy ylläpitämään ja luetteloimaan perinnetutkijoiden jälkeenjääneitä papereita, jotka usein päätyvät arkistoon testamentattuina lahjoituksina. Seuran verkkosivuilla ei kerrota, että arkiston todellinen tehtävä on kerätä ja järjestellä tutkimustietoa yliluonnollisista perinneilmiöistä.

Roolipelaaminen on hauska ja taiteellinen ajanviete, jossa pelaajat omaksuvat erilaisia rooleja ja luovat yhdessä tarinoita. Se on kuin improvisaatioteatteria ilman yleisöä. ”Julenius” on Korpimuseon tarinoiden innoittama roolipeli, jossa pelaajat tarttuvat itse näitä tarinoita sarvista ja kertovat niitä uusiksi oman mielensä mukaan.

Yhteiset perinnetarinat ovat luonteva perusta yhteiselle tarinankerronnalle, jota roolipelit pohjimmiltaan ovat.

Julenius-arkiston Tutkijat on roolipeli, jossa pelaajat muodostavat Julenius-arkiston kenttätyöryhmän. He matkustavat Ylä-Kainuun maisemissa ja erämaassa selvittämässä, millaisia vanhan Suomen totuuksia on Korpimuseon tarinoiden taustalla. Tutkijat tulevat myös huomaamaan, että kansanperinteen noidat, haltijat, pirut ja levottomat vainajat elävät ja voivat hyvin Kainuun takamailla.

Juleniusta pelataan osana retkeä Korpimuseon maisemiin: pelaajat tutustuvat tarinoihin ja vierailevat samalla niiden tapahtumapaikoilla. Julenius-arkiston tutkijoina pelaajien tehtävä on totuuden selvittäminen, joten he lisäävät tarinoihin omiaan ja taustoittavat niitä ja paljastavat salaisen historian. Pelissä voi olla toimintaakin, kun tutkijat huomaavat, etteivät ole yksin erämaassa.

Tämä peli sekoittaa faktaa ja fiktiota. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, samoin kuin rikas suomalainen kansanperinne, ovat molemmat totisinta totta. Toisaalta salaperäinen Julenius-arkisto, siihen liittyvät ihmiset ja sen moninaiset kohtaamiset yliluonnollisen kanssa ovat mielikuvituksen tuotetta.

Roolipelejä pelataan tavallisesti yksityisesti jossain rauhallisessa paikassa, kuten kotona, eikä peliin sekoiteta oikeita asioita sen ulkopuolelta. Koska Juleniusta pelataan julkisilla paikoilla ja pelissä käytettävät perinnekohteet ovat kaikkien yhteiseksi iloksi, on syytä mainita tässä muutama hyvän käytöksen ja turvallisuuden periaate:

453

Vaikka kuvitteelliset hahmot saattavat pelissä joutua vaarallisiin tilanteisiin ja seikkailuihin, niin pelaajien ei tulisi metelöidä ja juoksennella harkitsemattomasti. Pelaaja voi korostaa tilanteen jännittävyyttä korottamalla ääntään tai liikkumalla puheen tehostamiseksi, mutta järjen pitää olla matkassa: ulkopuoliset voivat luulla huutavien pelaajien tarvitsevan apua, ja pelaaja, joka kompuroi jäisessä kivikossa muka susia pakoon, voi kaatua ja satuttaa itsensä.

Pelin valmistelu Kun valmistelet Juleniuksen pelaamista, lue ensin nämä ohjeet läpi ajatuksen kanssa. Pelin järjestäjänä olet vastuussa sen opettamisesta muille pelaajille. Varaa peliä varten mukaan myös muistiinpanovälineet ja tietenkin Korpimuseo.

Pelaajien pitää olla kohteliaita kanssaihmisiään kohtaan. Pelissä pelaajat omaksuvat erilaisia rooleja ja havainnoivat ympäristöään varsin luovasti, mutta muita ihmisiä ei silti tarvitse loukata tai hämmentää näkyvästi osoittelemalla tai vetämällä heitä mukaan peliin. Ulkopuolisille voi hyvin selittää lyhyesti, mistä on kyse, jos pelille sattuu todistajia.

Koska Juleniusta pelataan osana eräretkeä Korpimuseon maisemiin, saattaa olla, että valitsette vierailukohteen etukäteen, mahdollisesti jo ennen kuin pelin pelaamisestakaan on päätetty. Vaihtoehtoisesti voit lukea Korpimuseota ja valita mieluisan kohteen, johon liittyy itseäsi kiehtova tarina tai joka on sopivassa paikassa retkeilyn kannalta.

Vaikka pelaajien roolihahmot pelissä päätyvätkin tekemään kaikenlaista röyhkeää ja ajattelematonta, tämä ei ole mikään peruste pelaajille toimia samoin. Pelaaja voi esimerkiksi kertoa, kuinka hänen tutkijahahmonsa myllää maata, murtautuu autiotaloihin ja ylipäätään toimii määrätietoisesti tavoitteidensa eteen. Pelaajat sen sijaan ymmärtävät, että ympäristö tulee jättää samaan kuntoon, jossa sen kohtasivatkin.

Retkeä suunnitellessanne otatte tietenkin huomioon ryhmän peruskunnon, aikataulun, varustautumisen ja yleisen viihtymisen: Korpimuseoon kuuluu helpompia ja haastavampiakin kohteita, eikä pelin takia ole mielekästä lähteä pidemmälle eräretkelle kuin seurueelle on mieluisaa.

Juleniusta voi pelata pelkän muistilehtiön ja kynän kanssa, mutta pelin järjestäjänä voit myös sujuvoittaa peliä ja tehdä siitä tunnelmallisemman valmistelemalla sitä hieman. Erityisesti voit hakea hahmolomakkeita ja muita peliä tukevia aineistoja Internetistä: Julenius-arkiston lomakkeet ovat saatavilla verkkosivuilla www.arkkikivi.net. Peruslomakkeiden lisäksi verkkoaineisto kertoo lisää Julenius-arkiston salaisesta historiasta ja vaaroista, jotka uhkaavat maagisen perinteen tutkijoita Ylä-Kainuussa.

Pelaajat jutustelevat roolipelissä toisilleen erilaisten roolihahmojen suulla, ja valtaosan aikaa kaikille on selvää, milloin puhutaan pelin sisäisistä asioista ja milloin todellisista asioista. Pelin voi kuitenkin keskeyttää tarvittaessa esimerkiksi huutamalla ”Peli seis!” niin kovaa, että kaikki pelaajat kuulevat.

Julenius sopii 2–6:lle yli 15-vuotiaalle pelaajalle. Peli kestää tyypillisesti ½–1 tuntia retkikohdetta kohti, ja lisäksi tulee tietenkin matkoihin kuluva aika. Kokeneet roolipelaajat voivat helposti sovittaa pelin muihinkin olosuhteisiin. Toivon tämän perusmuodon kuitenkin osoittautuvan helpoksi ja hauskaksi myös aivan ensimmäistä roolipeliään kokeilevalle yleisölle.

Kun Juleniusta varsinaisesti pelataan, yksi pelaajista toimii aina niin sanottuna päätutkijana eli tutkimusryhmän johtajana.

454

Keksimme villejä teorioita peikkojen alkuperästä ja saatamme kohdatakin mielikuvitushahmoja. Peli on ikään kuin näytelmä, jonka juonta ei ole etukäteen määrätty.

Ensimmäistä kertaa pelatessanne tämä on pelin järjestäjän tehtävä: päätutkijan tärkein rooli on toimia puheenjohtajana ja viedä peliä eteenpäin, joten se edellyttää pelin kulun tuntemista. Myöhemmin voit antaa päätutkijan roolin myös muille pelaajille.

Perinnetutkijoina olemme kaikki pelin nimessäkin esiintyvän Julenius-arkiston palveluksessa. Julenius-arkisto on vuonna 1932 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteyteen perustettu erityisarkisto, jonka salainen tehtävä on tutkia yliluonnollisia ilmiöitä ja oppia ymmärtämään unohdettua perinnetaikuuden maailmaa.

Nykypäivänä Julenius-arkiston tutkijat pääasiassa lajittelevat historiallisia yliluonnollisista kokemuksista kertovia tekstejä, mutta he ovat valmiita myös suoraan toimintaan, jos maaginen maailma vielä havahtuu jossain päin Suomea.

Kun seurue on koossa ja olette valinneet matkakohteen, itse peli aloitetaan hahmonluontivaiheella. Kaikki tekevät tämän yhdessä retken alussa; sen voi esimerkiksi tehdä autossa matkalla kohteeseen tai kahvipöydän ääressä ennen kotoa lähtemistä. Tämä on myös päätutkijalle hyvä tilaisuus esitellä pelin idea ja taustatarina pelaajille.

Pelin opettaminen

Julenius-arkisto on elänyt jo 60 vuotta hiljaiseloa, ”Suureksi Hiljaisuudeksi” kutsuttua aikakautta, jonka kuluessa on jo näyttänyt siltä, että taikuus olisi hävinnyt maailmasta kokonaan. Kaikki tämä muuttui kuitenkin Korpimuseo-kirjan myötä: ilman Julenius-arkiston valtuutusta toiminut villi perinnetutkija Satumaarit Myllyniemi on koonnut yksiin kansiin kotimaakuntansa kansanperinnettä, nähtävästi tietämättömänä siihen liittyvistä vaaroista.

Kun esittelet peliä päätutkijana uusille pelaajille tai kun pelaatte ensi kertaa, voit lukea tästä muiden pelaajien opiksi ja ojennukseksi. Tässä ei kerrota kaikkea pelin pelaamisesta, mutta sinun on helpointa opettaa loput pelin yksityiskohdat muille pelin edetessä sitä mukaa kuin asiat tulevat vastaan.

Korpimuseo-kirja on nyt havahduttanut Julenius-arkiston kuraattorin, vanhan Magnus Engblomin, avaamaan vanhat kenttätyöryhmien perustamista koskevat käytännöt. Meidän tehtävämme on nyt matkustaa Ylä-Kainuuseen Satumaaritin jalanjäljissä ja varmistaa, että Korpimuseon paljastamissa perinnekohteissa ei ole mitään nykyihmiselle vaarallista.

Julenius-arkiston Tutkijat on roolipeli, jossa kehittelemme yhdessä uusia tarinoita vanhojen pohjalta. Otamme kukin roolin kansanperinteen tutkijoina, jotka kiertävät tutustumassa yläkainuulaisiin maagisiin paikkoihin. Pelin idea on, että emme tiedä näin etukäteen, mitä tällä matkalla löydämme: voi olla, että retkikohteemme osoittautuu arkiseksi ja turvalliseksi, mutta saatamme myös löytää haltijoita, noitia, kummituksia tai vaikkapa rikollisia, jotka haluavat pysäyttää tutkimuksemme.

Esimerkiksi tuohon tapaan pelin voi esitellä. Päätutkijana voit myös lisätä ja rikastuttaa taustakertomusta yksityiskohdilla ja uusilla elementeillä. Tässä apuna voi käyttää ”SKS:n salaista historiaa”, joka löytyy pelin verkkomateriaaleista. Omakin luovuus on hyvä, ja ylipäätään päätutkija voisi pitää periaatteenaan, että jokainen pelikerta avataan hieman taustatarinaa syventäen, muistuttaen pelaajia pelin asetelmasta.

Roolipeli on peli, joka tapahtuu osin mielikuvituksen voimin. Tässä pelissä leikimme olevamme perinnetutkijoita, jotka selvittelevät Kainuun maagista menneisyyttä. Puhumme toisillemme kuin ennakkoluuloiset tutkijat tai innokkaat asiantuntijat.

455

Akateemikko

Hahmonluonti

Hahmo uskoo tieteelliseen metodiin, ja hänellä on kovaa näyttöä tieteen saralla. Hän selittää perinneilmiöitä psykologian ja sosiologian keinoin ja pyrkii osoittamaan, että kaikelle on olemassa järjellinen selitys. Akateemikolle on tärkeää, että valistuksen suuri tieteellinen projekti kykenee selviytymään myös näennäisen yliluonnollisista haasteista

Pelaajat siis omaksuvat kukin roolin kansanperinteen tutkijana, joka on tullut Ylä-Kainuuseen selvittämään Korpimuseoon liittyviä salaperäisiä voimia. Kutsumme näitä pelaajien perusrooleja pelaajahahmoiksi, joiden näkökulmaan ja asenteisiin pelaajat eläytyvät.

Kullakin pelaajahahmolla on oma muista poikkeava perusluonteensa, elämänkatsomus, joka määrittää, kuinka hahmo asennoituu kansanperinteeseen ja tehtäväänsä Julenius-arkiston palveluksessa.

Sekundaarilähteet: SKS:n Joensuun arkistossa on käsikirjoitus tästä asiasta...

Oulun yliopistolta tuntemani tutkija Maija Harvasalo tiesi kertoa...

Tietokoneella tekemäni SKS:n kansanrunousarkiston perinnelajikortiston tilastollinen analyysi paljastaa...

Päätutkija esittelee pelaajille pelin arkkityypit eli hahmoluokat, joista jokainen valitsee itselleen mieluisimman. Jokainen valitsee eri arkkityypin, niin että jokaisen hahmo on pelissä ainutkertainen.

Valinta voidaan tehdä päätutkijan ohjaamana vapaassa järjestyksessä. Arkkityypit esitellään oheisessa taulukossa, ja päätutkija voi lukea vaihtoehdot muille pelaajille.

Teologi Hahmo on luterilainen kristitty ja mahdollisesti koulutettu teologi tai harras uskovainen. Hän tulkitsee kansanperinnettä uskonnollisesta näkökulmasta ja korostaa perinteen kristillisiä elementtejä.

Teologi voi ottaa perinteen perusteettomana taikauskona, mutta jos hän päätyy uskomaan perinneilmiöihin, mikään ei ole tärkeämpää kuin niiden sovittaminen kristilliseen maailmankatsomukseen.

Samaani Hahmo on herkkä ja avoin yliluonnollisille aistimuksille. Hän on mahdollisesti joskus kohdannut jotakin selittämätöntä ollessaan yksin metsässä. Samaani ei varmaankaan tiedä, mistä perinneilmiöissä on kysymys, mutta hän haluaa ymmärtää, vaikka se olisi vaarallistakin.

Sekundaarilähteet: Turun kirkkomuseon varastossa säilytetään...

Suomussalmelainen diakoni Heikki Kärnä kertoi...

Olen tutkinut Paavo Ruotsalaisen herätysmatkoja Kainuuseen 1800-luvun alkupuolella...

Sekundaarilähteet: Perinnetutkija Heikki Meriläisen almanakassa on outoja muistiinpanoja tästä aiheesta...

Outo hyrynsalmelainen eläkeukko Lauri Jalkanen uskoutui minulle...

Heräsin viime yönä oudosta unesta, joka tuntui tavallista elävämmältä...

456

Militantti

Petturi

Hahmo on vastuuntuntoinen ja valmis voimankäyttöön uhkia vastaan. Hänellä on mahdollisesti sotilaallinen tai turvallisuusalan tausta. Militantti uskoo voimaan ja yhtenäisyyteen ulkoisten uhkien edessä, ja hän on taipuvainen tulkitsemaan perinneilmiöitä mahdollisina uhkina itselleen ja ympäristölleen.

Hahmo on näennäisesti tavallinen SKS:n tutkija, mutta tosiasiassa hänellä on vakavia epäilyksiä Julenius-arkiston työstä. Hän on mahdollisesti kokonaan vieraan tahon myyrä tai sitten vain omantunnon painama epäluotettava tutkija. Petturi pyrkii hidastamaan ja vaikeuttamaan Julenius-arkiston kenttätutkimusta ja johdattamaan sitä väärille jäljille, kuitenkin vaarantamatta omaa asemaansa.

Sekundaarilähteet: Rajavartiolaitoksella on 1970-luvulta periytyvä suunnitelma tästä asiasta...

Olemme tuttuja Kainuun poliisin komisario Ilmoniemen kanssa...

Kovistelin yhtä salametsästäjän oloista tyyppiä...

Sekundaarilähteet: Tongin Julenius-arkiston salaisia kansioita...

Kysyin neuvoa venäläiseltä kulttuuriattasea Zamir Kapitsalta...

Opin lähteestä, jota en tohdi paljastaa tässä seurassa...

Päätutkija merkitsee pelaajien arkkityyppivalinnat muistiin.

Yksinkertainen yhden rivin merkintä riittää tässä vaiheessa, mallia ”Eero – Petturi”. Vaihtoehtoisesti päätutkija voi jakaa pelaajille erityiset hahmolomakkeet, joiden täyttäminen auttaa pelaajia alkuun erityisen pelaajahahmon kehittämisessä.

Paikallisopas Hahmolla on syvät juuret Ylä-Kainuun maaseudulla. Hän ei ehkä ole koulutettu tutkija eikä edes SKS:n virassa, vaan mukana nimenomaan paikallistuntemuksensa ja muiden erityistaitojensa vuoksi. Paikallisopas tarkastelee perinteentutkimusta paikallisesta näkökulmasta, ja hänelle tärkeää on kotiseudun jatkuva hyvinvointi ja paikallisten ihmisten oikeuksien kunnioittaminen.

Päätutkija jakaa tässä vaiheessa pelaajille myös aloittavien hahmojen sekundaarilähteet; ne on listattu kunkin arkkityypin yhteyteen. Sekundaarilähteet edustavat hahmon omaa itsenäistä taustatutkimusta, josta tulee olemaan apua tutkimusmatkalla. Jos ryhmä ei käytä erillisiä hahmolomakkeita, päätutkijan on parasta kirjata kunkin hahmon sekundaarilähteet paperilapuille, jotka annetaan pelaajille.

Sekundaarilähteet: Puolangan kotiseutumuseossa on...

Isoäitini muisti vielä hyvin, kuinka...

Istuessani Pub Rapalan nurkkapöydässä tapasin...

Pelaajat voivat nyt kehitellä hahmoilleen omaa erityisluonnetta, joka poikkeaa pelaajan omasta olemuksesta, kukin makunsa mukaan. Hahmojen ikä, koulutustausta, jopa sukupuoli voi olla eri kuin pelaajan itsensä. Julenius-arkiston palvelukseen voi päätyä yllättäviäkin teitä: kaikki hahmot eivät välttämättä ole koulutukseltaan perinnetutkijoita.

457

Pelaajat voivat tuoda peliin lisäväriä antamalla hahmoilleen kiinnostavan taustan. Onko hahmo esimerkiksi ollut nuorempana rauhanturvaajana jossakin sodassa? Pelaajat voivat rupatella tällaisista yksityiskohdista vapaasti, mutta ne voi pitää salassakin.

Huomatkaa tässä yhteydessä, että pelaajat ja hahmot voivat tietää eri asioita: kaikki pelaajat esimerkiksi tietävät, että hahmo on Petturi, mutta hahmot eivät tätä tiedä eikä välttämättä edes Petturi itse. Tämä on draamallista ironiaa.

Pelaajat voivat tästä eteenpäin puhua toisilleen ikään kuin hahmojensa puolesta ja kertoilla toisilleen hahmoistaan joko ensimmäisessä (”tein väitöstutkimukseni novgorodilaisista tuohikirjeistä”) tai kolmannessa (”hahmoni osaa venäjää”) persoonassa, mikä vain parhaalta tuntuu. Hahmot muodostavat yhdessä Julenius-arkiston kokoaman kenttätyöryhmän, joten he voivat tuntea ja tietää toisistaan jotain jo ennestäänkin. Osa peliä on hahmojen kuvitteleminen kokonaisina ihmisinä, joiden elämää pelissä seurataan.

Osana hahmoluontia kukin pelaaja tekee vielä yhden valinnan, nimittäin hahmonsa koodinimen. Julenius-arkiston kenttätutkijat ovat käyttäneet arkiston perustamisesta lähtien koodinimiä, jotka on valikoitu muinaissuomalaisesta nimistöstä tai epämuodollisista korko- eli lisänimistä. Tämä monien tutkijoiden pilkkaama ”intiaaninimikäytäntö” johtuu siitä, että arkiston perustaneet kokeneet tietäjät halusivat suojata uusia kenttätutkijoita pyhimyskalenteriin juontuvien ristimänimien maagisilta vaaroilta; vanha Juleniusparkakin olisi ehkä selvinnyt, jos noidat eivät olisi tienneet hänen ristimänimeään.

Kun kukin pelaaja on omaksunut arkkityypin, päätutkija voi edetä esittelemään tutkimustehtävän eli käytännössä lukemaan Korpimuseosta käsillä olevan matkakohteen tarinan. Tämän voi hyvin tehdä hahmonluonnin lopuksi tai automatkan päätteeksi juuri ennen metsään menemistä ihan sen mukaan, millainen retki on kokonaisuutena.

Tutkimustehtävän esittely

Julenius-tutkijat valitsevat tavallisesti itse koodinimensä hyväksyttyjen (turvalliseksi katsottujen) nimien luettelosta. Kainuuseen kohdistuvien perinneretkien tapauksessa tunnelmaan sopiva luettelo on esimerkiksi tällainen:

Päätutkija lukee Korpimuseon tarinan retken kohteesta. Kutsumme tätä tarinaa primaarilähteeksi, koska se on pelin alussa kaikki, mitä pelaajat kohteesta tietävät. Tarina ja siihen liittyvät hahmot, tapahtumat ja ilmiöt ovat syy siihen, että Julenius-arkiston tutkimusryhmä on nyt Kainuussa.

Pirralainen, Savilättäri, Kopotti-, Tarri-, Ruppa-, Töppönen, Käppä-, Kippo-, Tiikeri-, Piru-, Lillittäjä, Säläkkä, Saparo-, Lalli-, Rumppa, Rillukka, Kurri-, Käkätti, Korvaton, Koppa-, Timppa-, Runtti-, Raukka-, Rimpslaara, Kotihaikara, Märylekkeri.

Päätutkijalla on tarinan luettuaan tilaisuus lisätä hieman omiaan tarinaan, nimittäin nykyaikainen kehyskertomus. Miksi Juleniusarkisto haluaa meidän tutkivan juuri tämän kohteen juuri nyt?

Tämä on tilaisuus vihjata primaarilähteen kytköksestä nykyaikaan.

Jos päätutkija esimerkiksi kertoo, että retkikohteen seudulla on tapahtunut viime aikoina outoja kuolemantapauksia, niin tämä värittää tapaa, jolla pelaajat tulkitsevat tarinaa pelin edetessä.

Erityisesti alkusointuisten nimien kanssa sananosat yhdistetään tavallisesti yhdysnimeksi, esimerkiksi ”Ruppa-Jukka”. Kaikki nimet voivat kuitenkin esiintyä joko yksin tai osana yhdysnimeä.

Päätutkija lisää hahmojen koodinimet muistiinpanoihinsa, niin että hänellä on jokaista pelaajaa kohti merkittynä hahmon arkkityyppi ja nimi.

458

Jos toisaalta päätutkija selittää tämän kohteen olleen aakkosjärjestyksessä ensimmäinen, niin hän jättää tarinan taustan paljon enemmän auki.

sanperinteestä ja paikallishistoriasta taustoittaen kohdetta ryhmän iloksi. Hahmot voivat riidellä akateemisista erimielisyyksistään tai kertoa taustatutkimuksesta, jota ovat tehneet ennen retken alkua.

Ensimmäistä kertaa pelatessasi voit aivan hyvin todeta, että oma tutkijahahmosi sattuu olemaan erikoistunut juuri tämän käsillä olevan tarinan tapaisiin perinneilmiöihin, ja olet siksi puhunut arkiston kuraattorin rahoittamaan retken juuri tähän kohteeseen.

Olette Kainuussa tyydyttämässä sinun akateemista uteliaisuuttasi.

Tällä sekalaisella rupattelulla on tavoite: primaarilähde eli matkan aluksi luettu tarina on usein tarinana epämääräinen ja jättää jälkeensä kysymyksiä. Pelaajat kertovat tarinan ympärille tapahtumia ja odotuksia, joihin peli vastaa sitten huipentumavaiheessaan, perillä matkakohteessa.

Sinänsä primaarilähdettä ei tarvitse taustoittaa erityisen paljon ja pitkällisesti, sillä muutkin pelaajat pääsevät pian mukaan lisäämään yksityiskohtia. Kun tarina on luettu, päätutkija voi panna kirjan kiinni ja lähteä johtamaan joukkoa kohti määränpäätä. Seuraavaksi edessä on matkavaihe, jonka aikana pelaajat kehittävät lisää näkökulmia ja ainesta valittuun perinnetarinaan.

Päätutkijan tehtävä on rohkaista ja opastaa muita pelaajia tässä matkavaiheen kerrontatehtävässä. Hänen tärkein työkalunsa tässä on kysymysten esittäminen: sen sijaan, että vain itse kertoisit, mistä tässä tarinassa nyt täytyy olla kyse, esität muille pelaajille johdattelevia kysymyksiä, joihin he voivat vastata vapaasti niin kuin haluavat.

Johdatteleva kysymys on kysymys, joka pohjustaa jo paljon vastauksestaan. Hyviä johdattelevia kysymyksiä ovat esimerkiksi tällaiset:

Matkavaiheen pelaaminen

”Tietääkö kukaan jotain enemmän tässä tarinassa mainitusta ihmisestä?”

Tämä vaihe on sopivaa pelata esimerkiksi ajomatkalla kohteeseen tai kun auto jätetään taakse ja loput matkasta tehdään jalan metsäpolkuja myöten. Matkavaihetta varten kannattaa varata ainakin puoli tuntia. Pidemmästäkään ajasta ei ole haittaa, sillä tämän pelivaiheen voi käsitellä muun seurustelun ja hiljaisten hetkien lomassa. Pohdiskeleva ja rauhallinen tahti on paikallaan, eikä haittaa, jos pelaajat puuhaavat muutakin pelin ohessa.

”Onko meillä mukana venäläisen perinteen asiantuntijaa?” ” Epäilen, että jos kohteessa on todellakin lapsia kaappaava piru, niin sen pitäisi näkyä paikallisissa katoamistilastoissa. Onko kellään poliisikontakteja, joille voisitte ottaa puhelun asiasta?”

Jotkut pelaajat ovat rohkeampia määrittämään faktoja, toiset taas arempia. Rohkaise arkoja pelaajia osallistumaan äläkä epäile heitä.

Rohkeiden pelaajien kanssa taas voit aivan hyvin esittää epäilyksiäkin, erityisesti, jos he ottavat omasta mielestäsi turhan rohkeita vapauksia. ”Luuletko minun muka uskovan tuollaista?”

Matkavaiheessa pelaajat taustoittavat käsillä olevaa tutkimusprojektia keskustelemalla siitä hahmojensa suulla. Sana on vapaa, ja pelaajat voivat tuoda peliin monenlaista sisältöä. Jos pelaajilla esimerkiksi on syvällinen käsitys hahmoistaan, he voivat antaa hahmojen rupatella arkielämästään ja sen pienistä kommelluksista.

Tai jos pelaaja harrastaa historiaa ja perinnettä, hän voi puhua kan-

459

kukin pelaaja on tuonut esille matkavaiheen mittaan. Huomatkaa, että kun pelaaja on tuonut lähteen esiin, hän voi kyllä palata siihen keskustelun mittaan usean kerran; kaikkea, mitä hahmo oppi tältä lähteeltä, ei tarvitse kertoa heti.

Huomaa, että pelin tässä vaiheessa ei haittaa, vaikka pelaajien tarinointi olisi keskenään ristiriitaista ja vaikka erilaisia langanpätkiä olisikin paljon. Olette tutkijoita matkalla maastokohteeseen nimenomaan siksi, että teillä ei ole varmoja vastauksia! Pelin huipentumavaiheessa voi käydä ilmi, että mitään todisteita pelaajien kehittelemälle tonttuhypoteesille ei löydykään.

Hypoteesit Sekundaarilähteet Päätutkijan todellinen tavoite matkavaiheessa on rakentaa odotuksia: mitä tutkijat odottavat löytävänsä maastokohteesta, johon ovat menossa? Tätä varten päätutkija pitää kirjaa tutkijoiden hypoteeseista. Päätutkija selittää hypoteesien kirjaamisen muille pelaajille ja pyrkii siihen, että jokaiselta kirjataan ainakin yksi hypoteesi ennen kohteeseen saapumista.

Pelaajilla on matkavaiheessa tukenaan luettelo sekundaarilähteistä. Nämä ovat tutkijahahmon omia erikoisuuksia ja taustatutkimusta, jotka sallivat pelaajan lyödä faktoja pöytään vakaumuksella.

Kukin pelaajahahmo aloittaa pelin kolmen sekundaarilähteen kera; eri arkkityyppien sekundaarilähteet ovat hieman erilaiset.

Sekundaarilähde on aina jonkinlainen tietolähde, kuten vaikkapa ”keskustelin kuraattori Engblomin kanssa ennen lähtöä...”. Ajatuksena on, että hahmon sekundaarilähdeluettelo kertoo, millaisia tietolähteitä hahmo käyttää, kun pelaaja taas päättää, millaista tietoa hahmo on näistä lähteistä oppinut.

Hypoteesit ovat oleellisesti pelaajien pyrkimys ennustaa, mistä retken tarinassa on kyse. Tutkijoillahan on toisaalta arkkityyppiensä puolesta mielipiteitä maailmasta, ja toisaalta retken taustatutkimukseen liittyvät lähteet paljastavat monenlaisia keskenään ristiriitaisiakin viitteitä siitä, mikä tutkijoita odottaa. Löytyykö tutkimuskohteesta aarnihauta? Suistivatko tontut vanhan miehen hulluuteen? Kulkiko seudulla todellakin venäläisiä rosvoja?

Sekundaarilähteitä käytetään matkavaiheen aikana uusien faktojen tuomiseksi keskusteluun. Pelaaja voi milloin vain halutessaan katsoa sekundaarilähteitään ja ilmoittaa käyttävänsä sellaista.

Pelaaja voi sitten kertoa, mitä hänen hahmonsa tietää ja miten. ”Kuraattori Engblom vei minut syrjemmälle ennen lähtöämme ja antoi minulle pullollisen jodipillereitä. Hän ei sanonut mitään, mutta eikös näitä käytetä radioaktiivisen altistuksen ensihoitoon?”

Tehdyt hypoteesit kirjataan aina hypoteesilomakkeeseen hahmon koodinimellä. Pisteenlaskuvaiheessa pelin lopussa kukin hypoteesi jyvitetään arvauksen tehneelle pelaajalle. Useakin tutkija voi tukea samaa hypoteesia, mutta myöhemmät tukijat merkitään hypoteesin ensimmäiseksi tehneen tutkijan alle tämän ”tukijoina”.

Sama tutkija voi tietenkin tehdä useitakin hypoteeseja.

Sekundaarilähteet ovat kertakäyttöisiä: jos ryhmä käyttää hahmolomakkeita, pelaaja voi itse viivata käyttämänsä lähteet yli sitä mukaa kuin ottaa niitä esiin. Myös päätutkija voi tehdä yksinkertaista tukkimiehen kirjanpitoa siitä, montako sekundaarilähdettä

Hypoteesit voi muotoilla laajemmin tai kapeammin: molemmissa on puolensa, kunhan hypoteesi kuitenkin selkeästi sanoo jotakin kiinnostavaa. Pelkästään negatiiviset hypoteesit eivät kelpaa, eli hypoteesi ei voi olla ”Emme tule löytämään haltijoita tällä mat-

460

kalla.” Näkemys on pystyttävä muotoilemaan positiivisesti, esimerkiksi ”Nämä haltijahavainnot ovat ilkeämielisiä valheita, joilla meitä yritetään johtaa harhaan.”

huipentumavaiheessa voi, pelaajien päätösten mukaan, tapahtua hyvin monenlaisia asioita. Käyn seuraavassa läpi joitakin keskeisimpiä.

Huipentumavaiheen pelaaminen

Havaintojen laatu

Pelin huipentumavaihe alkaa, kun tutkijaryhmä saapuu kohteeseen. Ensimmäisellä pelikerralla päätutkija voi pysäyttää ryhmän hieman ennen kohdetta ja selittää tämän pelivaiheen idean; myöhemmillä pelikerroilla ryhmä voi siirtyä tähän vaiheeseen peliä asteittain, sitä mukaa kuin pelaajat katsovat, että retki tarjoaa tilaisuuksia suoralle havainnoinnille. Huipentumavaihe voi näin alkaa jo matkalla kohteeseen, milloin vain pelaajat ovat valmiita siihen.

Pelaajat ja hahmot elävät hieman erilaisissa maailmoissa. Kun pelaajat näkevät hylätyn autiotalon, Julenius-arkiston tutkijat saattavat saapua paikalle, jota riivaa mielipuolinen haltija. Pelaajat itse päättävät, miten hahmojen havainnoima maailma eroaa pelaajien maailmasta.

Ensimmäinen periaate on, että kaikki, mitä pelaajat näkevät, on myös hahmojen maailmassa, ellei muuta erikseen sovita.

Jos vaikkapa ryhmä saapuu kohteeseen ja huomaa sen sijaitsevan nykyään teollisuusalueella, jonne on pääsy kielletty, niin tutkijat kokevat saman asian. Tutkijat toki saattavat epäillä, että kyseessä on jonkinlainen yritys salailla perinnekohdetta; hehän elävät hieman jännittävämmässä maailmassa.

Huipentumavaiheessa pelaajat tutkivat käsillä olevaan tarinaan liittyvää ympäristöä ja kokevat sen tutkijahahmojensa näkökulmasta. Hahmot voivat myös tavata tarinaan liittyvää väkeä, ja jos tarinaan liittyy mysteereitä, ne voivat ratketa hahmoille. Pelaajat voivat edelleen keskustella pelistä ja pelitapahtumista toisaalta hahmojensa suulla, toisaalta suoraan pelaajien kesken.

Todellisten havaintojen lisäksi pelaajat voivat myös tehdä kuvitteellisia havaintoja. Tämä toimii pysähtymällä ja kertomalla muille pelaajille, mitä hahmosi näkee. Tällainen havainto on aina ensin kysymyksen muodossa tai muuten epävarma. ”Hei, näyttääkö tuo sinusta verijäljeltä?

Päätutkijan tehtävä tässä pelin vaiheessa on tutkimuksen johtaminen: tarvittaessa hän jakaa ryhmän niin, että tutkijat voivat tarkastaa laajan alueen, ja antaa tehtäviä yksittäisille tutkijoille.

Sinä voit etsiä merkkejä asutuksesta tuolta rinteestä, sinä taas pidä silmällä jokivartta venäläismafian varalta. Liian kauas pelaajia ei auta lähettää – jos jotain jännittävää löytyy, muut pelaajat haluavat myös tulla katsomaan.

Kun pelaajat tekevät kuvitteellisia havaintoja ympäristöstä, muiden pelaajien tehtävä on toimia yhteistyössä. He voivat joko vahvistaa tai hylätä tehtyjä havaintoja. Havainnon vahvistaminen oikeuttaa pelaajan lisäämään havaintoon yksityiskohtia ja viemään sitä pidemmälle. Havainnon hylkääminen ohjaa havainnoitsijaa viemään peliä toisenlaiseen suuntaan.

Huipentumavaihe on jossain määrin perinteistä näytelmäroolipelaamista, joten kokeneet pelaajat voivat käyttää vapaasti asiaan liittyviä tekniikoita siten kuin parhaaksi katsovat. Noin ylipäätään

461

Jos esimerkiksi yksi tutkijoista uskoo seudulla sijaitsevan ihmissyöjäsusien pesän, joku pelaajista saattaa pitää ajatuksesta ja avata keskustelun: olisiko tuon siirtolohkareen kyljessä todellakin verijälkiä? Jos päätät vahvistaa havainnon, voit mennä lähemmäs ja todeta, että kyllä vain, melko tuoretta verta. Ja jokin kovapintainen esine on lohkaissut kivestä sirpaleita. Näin muodostatte yhdessä havaintoja, jotka tukevat kehittämäänne tarinaa.

Toisaalta taas jos et pidä tätä susikertomusta kovin kiinnostavana tai pidät verijälkiä liian lennokkaana, voit myös hylätä aloitteen: mentyäsi lähemmäs katsomaan toteat, että kyseessä ei olekaan verijälki, vaan vain jonkinlainen värjäymä kiven pinnassa. Sitä paitsi et pitänyt sitä susista puhunutta vanhaa äijää kovin luotettavana.

Nämä kaksi periaatetta, havaintojen vahvistaminen ja niiden hylkääminen, ovat yhteisen tarinankerronnan perusrakennuspalikat. Taitavat pelaajat pyrkivät useimmiten rakentamaan muiden pelaajien aloitteiden varaan, mutta myös oikeassa paikassa tehty hylkääminen on hyvä silloin kun se terävöittää kehittyvää tarinaa.

Periaatteessa pelissä ei koskaan tarvitse tapahtua mitään kovin jännää ja dramaattista, vaan havainnot ja todisteet, joita tutkijat löytävät perinnekohteesta, voivat hyvin olla vähäisiä, epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia. Ulosteista päätellen täällä on kuljeskellut susia, mutta emme me mitään merkkejä ihmisuhreista löytäneet.

Pelaajilla on kuitenkin tilaisuus tuoda peliin myös dramaattisempia käänteitä tukemalla toistensa havaintoja eli toisin sanoen tekemällä yhteistyötä. Mitä useampi pelaaja osallistuu ilmiön havainnointiin, sitä vastaansanomattomampi, voimakkaampi ja tärkeämpi se on. Oheinen taulukko havainnollistaa sitä, miten havainnointiin osallistuvien pelaajien määrä laajentaa mahdollisuuksia.

462

Havainnon aste

Havaintojen luonne

Esimerkki

0-aste

Tähän asteeseen päädytään vain, jos havainnoitsija erehtyi: hän luuli näkevänsä jotain, mutta toinen tutkija kieltää havainnon.

”Höpö höpö, et sinä mitään tonttua nähnyt, sehän on vain oudon muotoinen kanto.”

1 havainnoitsija

Tutkija näkee, kuulee, huomaa jotain erikoista. Pelaaja voi kertoa, mitä hän luulee näkevänsä, mutta havainto on epävarma ja voi osoittautua vääräksi tarkemmassa tarkastelussa.

”Hys! Näetkö tuolla metsän reunassa, seisooko syvällä varjossa jokin?”

Kun toinen tutkija vahvistaa tehdyn havainnon, siihen voi lisätä yksityiskohtia ja toimintaa. Tässä vaiheessa kukaan pelaaja ei voi kieltää, etteivätkö tutkijat olisi todellakin nähneet jotain, mutta havaintoa ei voi vielä julistaa vuorovaikutteiseksi, eli se ei vaikuta itsessään ympäristöön.

”Näen sen. Ei perhana, se on tonttu, seisoo kuin musta kanto. Pyyhin silmiäni, mutta sen ääriviiva on jotenkin suttuinen, ihan kuin se olisi piirretty ilmaan hiilenpalalla. Nyt varovasti, ettei se pakene.”

Jos kolmas tutkija tukee havaintoja, niin silloin kaikki tutkijat näkevät jotakin – ja kaikki loput pelaajat voivat toki osallistua yksityiskohtien lisäämiseen. Tällainen havainto on paitsi selkeä myös mahdollisesti vuorovaikutteinen, jopa vaarallinen.

”Sen katse kääntyy, se katsoo suoraan minua kohti. Punaiset silmät. Nyt se lähestyy, eikä se kävele vaan jotenkin leijuu kohti. Kompuroin taaksepäin, mitä tapahtuu?”

2 havainnoitsijaa

3 havainnoitsijaa

463

muistuttaa pelaajia luovasta vapaudesta ja vastuusta: pelaajien ei tarvitse olla samaa mieltä vain koska kaikki muut ovat, mutta kiusallaankaan ei pitäisi olla ikävä, vaan pitää tukea sitä tarinaa, joka luontevimmin nousee lähteistä, pelaajan omasta näkemyksestä ja ryhmän vuorovaikutuksesta.

Pelaajat siis maalailevat mielikuvitusmaisemaa ehdottamalla mahdollisia ilmiöitä, ja muut pelaajat äänestävät näiden ideoiden puolesta tai niitä vastaan kertomalla omista havainnoistaan. Pakko pelaajan ei toki ole olla voimakkaasti puolesta tai vastaan, vaan hän voi tyytyä hyväksymään sen, mitä toinen tutkija näki, vaikkei itse sattunutkaan katsomaan oikealla hetkellä oikeaan suuntaan.

Mitä tulee kuvitteellisten havaintojen luonteeseen, niin siinä rajana on vain mielikuvitus! Juleniuksen ajatus on pitkälti siinä, että kukaan ei etukäteen päätä, millainen kokemuksenne maagisesta paikasta on. Pelaajat saattavat olla havainnoissaan hillittyjä ja psykologisia, tai sitten he voivat kohdata kaikenlaista kiihkeää ja vaarallista matkallaan Korpimuseoon.

Havaintojen luotettavuus ja tärkeys riippuvat siis siitä, kuinka moni pelaaja tekee yhteistyötä niiden hahmottelemisessa. Lisäksi meillä on kaksi lisäperiaatetta: Kieltäminen: Jos yksikin pelaaja on suoraan tehtyä havaintoa vastaan, niin havainnon aste katsotaan astetta heikommaksi kuin se muuten olisi; jos vaikkapa kaksi tutkijaa näkee kummituksen mutta yksi kieltää sen, niin havaintoa käsitellään kuin se olisi astetta 1; epävarma ja epämääräinen. Kieltävien tutkijoiden määrä ei vaikuta asiaan, vaan kaksi tutkijaa puolesta ja kaksi tutkijaa vastaan olisi silti 1. asteen havainto.

Lisähahmojen käyttäminen pelissä

Todellinen perusta: Jos tutkijan havainto perustuu johonkin todelliseen asiaan, jonka pelaajat oikeasti löytävät kohteen maastosta, niin se nostaa havainnon laatua +1 asteella. Jos siis esimerkiksi tutkija kertoo oikeasti läsnä olevan siirtolohkareen olevan selvästikin kivettynyt peikko (”Katsokaa nyt sen irvistystä!”), niin havainto on heti astetta 2. Jos toisaalta kivikin on mielikuvituksen tuotetta (”Katsokaa, tuolla puiden lomassa, onko tuo siirtolohkare?”), niin havainto alkaa normaalisti asteesta 1.

Useimpia tutkijoiden löytämiä asioita voidaan käsitellä pitkälti tutkijoiden välisen keskustelun tasolla, koska kyseessä eivät ole vuorovaikutteiset ilmiöt. Vanha karsikkopuu vain olla jököttää siinä, ja tutkijat voivat keskenään keskustella siitä, minkä näköinen ja oloinen se on. Tilanne menee monimutkaisemmaksi, jos löydetty asia on vaikkapa metsässä asuva erakoitunut noita.

Jos peliin tulevia tutkijoiden löytämiä lisähahmoja, kuten kummituksia, noitia tai haltijoita, vain havainnoidaan kauempaa, niin pelaajat voivat käyttää normaaleja havainnointisääntöjä asiasta kertomiseen. Jos kuitenkin pelaaja kertoo tällaisen lisähahmon olevan kovin lähellä tai tulevan lähemmäs tai tutkijat itse päättävät lähestyä kohdetta, niin silloin vuorovaikutusta tuskin voidaan välttää.

Päätutkijan tehtävä on paitsi rohkaista pelaajia havaintojen tekemisessä myös tuomaroida havainnointia – monimutkaisissa tilanteissa voit vaikkapa huikata havainnon asteen ääneen aina sen muuttuessa, niin että pelaajat tietävät, miten vakava tilanne on.

Päätutkija voi toppuutella pelaajia, jotka puskevat liian fantastisia elementtejä ilman muiden pelaajien tukea (tällainen tutkija on selvästi vähän hermostunut, näkee omiaan), ja jos tutkijat näkevät hyvin erilaisia asioita, hän voi laskeskella edellä esitetyllä tavalla, missä määrin luotettavia nämä havainnot ovat. On myös hyvä idea

Kuka tahansa pelaajista voi päättää, että lisähahmo on riittävän kiinnostava ja tärkeä, että sen kanssa halutaan päästä kunnolla juttusille. Tällöin pelaaja pyytää päätutkijaa nimeämään lisähah-

464

molle pelaajan. Päätutkija voi valita itsensä tai pyynnön esittäneen pelaajan, mutta tyypillisesti hän pyrkii valitsemaan sen pelaajan, joka on juuri sillä hetkellä vähiten aktiivisesti mukana pelissä.

Esimerkkejä: Pelaajalla itsellään ei ole mukana kompassia, mutta hän kuvailee, kuinka hänen hahmonsa kaivaa repustaan (jota sitäkään pelaajalla ei ehkä ole, mutta hänen tutkijahahmonsa on tietenkin hyvin varustautunut retkelle) kompassin ja käyttää sitä tilanteen edistämiseen.

Kun lisähahmolle on valittu pelaaja, ryhmä voi roolipelata eli näytellä kanssakäymistä uuden tulokkaan kanssa. Hahmolle valittu pelaaja puhuu lisähenkilön puolesta ja päättää itse, millainen hahmo on luontojaan. Tilanne on periaatteessa aivan samanlainen kuin tutkijoiden keskinäisessä kanssakäymisessäkin. Jos pelaaja tuntuu epävarmalta, niin päätutkija voi rohkaista häntä tukevilla kysymyksillä siitä, mikä tämä uusi tulokas saattaisi olla luontojaan.

Kohteessa on vanha autiotupa, jonka katto kiinnittää pelaajan huomion. Hän kertoo muille pelaajille, kuinka hänen hahmonsa kiipeää vaivalloisesti kiikkerälle katolle. Pelaajan olisi vaarallista ja typerää tehdä tätä itse, mutta mielikuvitushahmollehan tällainen ei ole temppu eikä mikään. Muut pelaajat voivat tietenkin kertoa, kuinka katto pettää tyhmänrohkean tutkijan alta.

Vaikka yksi pelaajista pelaakin väliaikaisesti lisähahmoa, niin hänen oma tutkijahahmonsa on edelleen mukana mielikuvitustilanteessa. Pelaaja voi periaatteessa vaikkapa kertoa, kuinka hänen oma hahmonsa tekee jotain aivan muuta sillä välin, kun pelaaja itse keskittyy esittämään uutta henkilöä. Tämä kuvitteellisen toiminnan periaate onkin seuraava aiheemme.

Kommandopipoihin pukeutuneet miehet yrittävät pidättää tutkijat pyssyillä uhaten. Pelaaja ilmoittaa hahmonsa heittäytyvän rantakiven taakse pois miesten tulilinjalta. Kenties pelaaja itsekin siirtyy varovasti kivikkoon havainnollistaakseen, ja sitten tilanne taas etenee.

Tutkijat löytävät korvessa samoillessaan ruumiin. Pelaajat kertovat yhdessä, kuinka tutkijat palaavat ihmisten ilmoille ja ilmoittavat asiasta poliisille. Seuraavana päivänä kuvitteellista aikaa (joka on mahdollisesti saman tien oikeaa kerronnallista aikaa, sen mukaan, missä järjestyksessä pelaajat kehittävät tarinaa) tutkijat johdattavat rikostutkimustiimin syrjäiselle paikalle, mikä voi johtaa pelaajat vuorovaikutukseen lisähahmojen kanssa.

Kuvitteellinen toiminta ja kohtausten leikkaaminen Valtaosan aikaa pelin kuvitteellinen maailma ei poikkea kovin paljoa todellisuudesta, ja valtaosan aikaa pelaajat ja tutkijahahmot eivät tee mitään sen erikoisempaa kuin kävelevät ympäriinsä ja kurkistelevat pusikoihin, keittävät kahvia laavulla.

Viimeinen esimerkki valaisee toista puolta kuvitteellisesta toiminnasta: sen lisäksi, että pelaajan ei tarvitse itse tehdä kaikkea, mitä hänen hahmonsa tekee, toiminnan tässä tutkimusretken huipennusvaiheessa ei tarvitse välttämättä seurata ajan ja paikan ykseyttä. Pelaajat voivat kertoa, kuinka tutkijat esimerkiksi viettävät yön autiotalossa, vaikka pelaajat itse ovat paikalla vain puoli tuntia eivätkä edes mene talon sisäpuolelle. Tällä tavoin esimerkiksi vuorokaudenaika tai sää voi muuttua pelin maailmassa todellisuudesta riippumatta.

Kun peli etenee ja jännitys tiivistyy, niin on hyvinkin mahdollista, että pelissä tehdään puhtaasti kuvitteellisia asioita. Tämä on sinänsä hyvin yksinkertaista: pelaajat voivat milloin haluavat kuvailla hahmojensa toimia suusanallisesti sen sijaan, että toimisivat itse.

465

Huomaa, että kuvitteellista toimintaa ratkotaan samoin periaattein kuin kuvitteellisia havaintojakin eli pelaajien yhteisen kerronnan keinoin. Pelaaja voi vaikkapa kertoa, kuinka hänen tutkijahahmonsa karkaa ihmissyöjäsuden kimppuun puukon kanssa suojellakseen tovereitaan; tämä on 1. asteen havainto. Toinen pelaaja jatkaa sitten tästä ja kertoo, miten kamppailu etenee.

Jos ryhmällä ei ole suunnitelmia toisesta pelikerrasta, niin päätutkijan ei välttämättä tarvitse tehdä tutkimuksen kokoavaa loppukatsausta. Mielestäni palautekeskustelu on kyllä ihan kiintoisaa, vaikka pelikerta olisi ainokainenkin; lisäksi pisteenlasku voi huvittaa pelaajia.

Tutkimusretken kokoava katsaus alkaa päätutkijan määräämillä jatkotoimilla: siltä osin kuin tämä tutkimusmatka jätti jälkeensä epäselviä kysymyksiä, arvoituksia tai asioita, joihin Juleniusarkiston on syytä tutustua tulevaisuudessa tarkemmin, päätutkijan asia on valita, ketkä tutkijoista keskittyvät matkan jälkeen kyseisen asian selvittelemiseen. Jos esimerkiksi matka suuntautui hautausmaalle, jossa pitäisi kummitella mutta mitään ei löytynyt, niin päätutkija saattaisi määrätä yhden tutkijoista selvittämään, mitä arkistossa tiedetään kummituksista ja kuinka niitä pystyisi näkemään. Toinen tutkija saatettaisiin määrätä selvittämään, millä muilla hautausmailla saattaisi kummitella. Kolmatta saatetaan kehottaa haastattelemaan haudankaivajaa, jota kukaan tutkijoista ei ollut tavoittanut ennen tätä matkaa. Tutkimusaiheita jaetaan ihan sen mukaan, mihin tilanne inspiroi: jos kaikille tutkijoille riittää ainakin yksi selviteltävä asia, niin hyvin menee. Muiltakin pelaajilta voi toki kysyä ideoita.

Kuvitteellisen toiminnan seurausten vakavuus seuraa havaintosääntöjen osviittaa: 1. asteen toiminta tuskin on vaaraksi tutkijoille ja ei varmaankaan tuota mitään ratkaisevan selväpiirteisiä tuloksia. 2. asteen toiminta voi johtaa lyhytjänteisiin voittoihin tai tappioihin, ja tutkijakin voi vaikkapa haavoittua rytinässä.

3. asteen toimintakohtaus voi olla jopa kuolemaksi tutkijahahmolle, ja sen seurauksena tutkijat voivat esimerkiksi ottaa vankeja tai löytää aarteita.

Jos pelaajan tutkijahahmo pelitapahtumassa kuolee, niin pelaajalla on hieno tilaisuus hioa vaikuttavia viimeisiä sanoja. Pelaaja voi tämän jälkeen edelleen osallistua peliin kommentoimalla peliä, auttamalla toimintakuvauksissa ja esimerkiksi pelaamalla lisähahmoja. Ilman hahmoa pelaaja ei kuitenkaan voi tehdä havaintoja tai aloittaa toimintakohtauksia (vaikka voikin siis tukea niitä).

Seuraavalle pelikerralle pelaaja voi tietenkin luoda itselleen uuden hahmon.

Päätutkija kirjaa jakamansa jatkotutkimustehtävät muistiinpanoihinsa, josta ne voidaan tarkistaa seuraavalla pelikerralla. Jos peliä pelataan myöhemmin lisää, kukin tutkijahahmo saa uusia sekundaarilähteitä vastaanottamiensa jatkotehtävien mukaisesti: hahmo tekee taustatutkimusta ennen seuraavaa pelikertaa ja pystyy sitten hyödyntämään tekemäänsä tutkimusta seuraavalla tutkimusretkellä.

Lopetusvaiheen pelaaminen

Pelaajat voivat ottaa nämä jatkotutkimustehtävät myös oikeina kotitehtävinä usean pelikerran pelissä: ehkä on kiinnostavaa tutustua päätutkijan nimeämään aiheeseen ja panna korvan taakse pari jännää yksityiskohtaa asiasta, niin seuraavalla pelikerralla voi sitten kahta paremmin vetää tutkijan roolia. Todellisuudessa ja tarustossa on paljon jänniä yksityiskohtia, joilla yhteistä tarinankerrontaa voi maustaa.

Päätutkija julistaa huipentumavaiheen päättyneeksi, kun hänestä tuntuu, että perinnekohdetta on tarkasteltu jo riittämiin ja kiinnostavimmat havainnot on jo tehty. Pelaajat kokoontuvat yhteen ja valmistautuvat kotiinlähtöön, mutta ensin päätutkija käy läpi tutkimuksen johtopäätökset ja laskee pisteet. Tämä voi olla sopiva hetki ottaa eväät esiin.

466

Pelaajat voivat puhua tässä vaiheessa myös pelin onnistumisesta noin ylipäätään ja antaa palautetta toisilleen. Kun tutkimusretken välittömät seuraukset on käsitelty, päätutkija laskee pisteet.

Pisteenlasku Julenius-arkiston tutkijat keräävät tutkimusmatkoillaan ”tutkimuspisteitä”, jotka ilmentävät sitä, kuinka hyödyllisiä ja päteviä tutkijoita he ovat. Pisteytys antaa pelaajille myös tilaisuuden ilkkua toistensa akateemisia erehdyksiä.

Jos ryhmä käyttää erillisiä hahmolomakkeita, kukin pelaaja voi pitää itse kirjaa omista tutkimuspisteistään. Muussa tapauksessa päätutkija voi tehdä kirjanpitoa omiin muistiinpanoihinsa. Joka tapauksessa lienee helpointa, jos päätutkija käy läpi pisteytyksen kohta kerrallaan ja järjestyksessä. Eri pistelähteet ovat seuraavat: Vahva pelaaja: Jos pelaajat nostavat palautekeskustelussa omaaloitteisesti esiin jonkun, jonka osallistuminen oli erityinen valopilkku, niin päätutkija voi myöntää tälle vahvalle pelaajalle ylimääräisen +3 pisteen suuruisen huomionosoituksen. Vahvaa pelaajaa ei valita joka kerta, vaan vain, jos pelaajat itse kiinnittävät myönteistä huomiota jonkun suoritukseen.

Sekundaarilähteet: Kukin tutkija saa +1 tutkimuspisteen jokaisesta retken aikana käyttämästään sekundaarilähteestä.

Hypoteesit: Tutkijat saavat tutkimuspisteitä oheisen taulukon mukaan oikeiksi todetuista hypoteeseista. Pisteitä voi myös menettää, jos hypoteesi osoittautui vääräksi.

467

Tulos:

Hypoteesin esittäjän pisteet

Kannattajan pisteet

Tutkijoiden työ todisti hypoteesin oikeaksi, he löysivät todisteita.

+2

+1

Hypoteesi saattaa pitää paikkansa; aihetodisteet (primaari- ja sekundaarilähteet) tukevat sitä, mutta välittömiä todisteita ei ole tai todisteet ovat ristiriitaisia.

+1

+0

Hypoteesista ei osata sanoa suuntaan tai toiseen; lähteet ja todisteet ovat ristiriitaisia tai eivät koske hypoteesia.

0

0

Hypoteesille ei löytynyt todisteita, mutta joko sitä vastaan löydettiin jotain tai kokonaisuus vaikuttaa siltä, että hypoteesi ei ole uskottava.

−1

−1

Ensin vanhoilla hahmoilla peliin tulevat pelaajat lisäävät hahmolomakkeisiinsa uusia sekundaarilähteitä; hahmothan ovat työkseen perinnetutkijoita, joten on luonnollista, että he ovat ehtineet tutustua uusiin lähteisiin sitten viime retken.

Yleensä hypoteesin tulos selviää tämän taulukon avulla, mutta jos tulokset jäävät niille rajoille, päätutkija päättää, kuinka hypoteesin kävi.

Kun pisteytys on valmis, pelaajat vertailevat pisteitään keskenään.

Se pelaaja, jolla on pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä, on seuraava päätutkija! Tällä on tietenkin väliä vain, jos peliä aiotaan pelata lisää. Päätutkijan tehtävä on johtaa ryhmän tutkimuksia jatkossa, eli hän valitsee tai johtaa ryhmää seuraavan tutkimuskohteen valinnassa, hän johtaa peliä läpi sen vaiheiden ja niin edelleen.

Hahmot saivat mahdollisesti edellisen pelikerran lopussa jo 1–2 sekundaarilähdettä ottamalla vastaan jatkotutkimustehtäviä päätutkijalta. Tämän lisäksi jokainen pelaaja saa lisätä yhden sekundaarilähteen vapaasti: pelaaja valikoi hahmonsa luonteeseen ja tutkimusalaan sopivan lähteen ja lisää sen sekundaarilähdeluetteloonsa. Hahmot tietenkin myös säästävät kaikki lähteet, jotka jäivät viime kerralla käyttämättä.

Jos pelaaja, jolla on eniten pisteitä, ei halua päätutkijan vastuuta, hän voi kieltäytyä siitä; tällöin edellinen päätutkija jatkaa tässä vastuullisessa virassa.

Väliviikkojen tapahtumat

Kun uusi päätutkija on valittu, pelaajat voivat lähteä kotiin; peli on tältä erää valmis. Eniten pisteitä tällä pelikerralla saavuttanutta pelaajaa voi pitää pelin voittajana, mutta oikeasti tietenkin ryhmä voittaa yhdessä kertomalla jännittävän kertomuksen kainuulaisesta kansanperinteestä ja uhkarohkeista perinnetutkijoista.

Ennen uuden retken aloittamista vanhat tutkijat saavat kukin valita oheiselta listalta yhden väliviikkojen tapahtuman; tämä kuvastaa tutkijalle sattuneita tärkeitä asioita sitten viime tutkimusretken. Jos niin haluaa ajatella, niin pelaajan, joka onnistuu nostattamaan hahmonsa provostiksi, voi katsoa voittaneen pelin ja osoittaneen olevansa täysinoppinut Julenius-arkiston tutkija!

Myöhemmät pelikerrat Kun peliä kokoonnutaan pelaamaan useaan otteeseen, siihen liittyy muutama alkuvalmistelu. Uusille pelaajille (ja pelaajille, joiden hahmot kuolivat tai lopettivat Julenius-arkiston hommissa) pitää tietenkin luoda hahmot aiemmin kuvatulla tavalla, minkä lisäksi vanhalla hahmolla peliin lähtevillä pelaajilla on tilaisuus hieman pohjustaa peliä.

468

Nimi

Tapahtuma

Henkilödraamaa

Hahmon yksityiselämässä on tapahtunut jotain ihanaa tai kamalaa. Hän on esimerkiksi mennyt naimisiin tai ottanut eron. Tämä yksityinen tunnekuohu vaikuttaa nyt hahmon toimintaan tutkijana – hän on vaitonainen tai herkästi vihastuva, ihan miten pelaaja asian näkee. Kukin muu pelaaja voi niin halutessaan palkita pelaajan +1 tutkimuspisteellä retken mittaan, jos pitää pelaajan luonnepelaamisesta.

Kovaa työtä

Hahmo on keskittynyt tutkimustyöhön sitten viime retken. Lisää hahmolle yksi uusi vapaasti valittava sekundaarilähde jokaista alkavaa viittä tutkimuspistettä kohti.

Uskonkriisi

Hahmon elämänfilosofia horjuu. Valitse uusi arkkityyppi, jonka hahmo on omaksunut viime tutkimusretken jälkeen.

Provosti-sertifiointi (vain hahmoille, joilla on 10+ tutkimuspistettä)

Eläköityminen

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sertifioi 1880-luvulta lähtien perinteentutkijoita pyrkimyksenään estää taidottomia ja varomattomia amatöörejä päätymästä tekemisiin noituuden kanssa. ”Suuren Hiljaisuuden” vuoksi ketään ei ole sertifioitu sitten 1950-luvun, mutta nyt hahmosi on vihdoin pätevöitynyt käytännön perinnemenetelmissä vanhojen kriteerien edellyttämällä tavalla. Sertifioitu tutkija on oikeutettu ammatilliseen titteliin ”provosti”; hän on nyt vastuussa Julenius-arkiston kenttäoperaatioiden käytännön yksityiskohdista. Lisäksi provostilla on aina etuoikeus ilmoittautua päätutkijaksi seuraavalle tutkimusretkelle; päätutkijan vastuuta tarjotaan aina seurueen provosteille tutkimuspistejärjestyksessä ennen normaalia menettelyä.

Hahmo on saavuttanut eläkeiän tai ei enää halua osallistua kenttätutkimuksiin muusta syystä. Pelaaja luo itselleen uuden hahmon. Tämä seuraaja saa yhden sekundaarilähteen vanhan hahmon lähteiden joukosta.

469

470

Eero Tuovinen

Fellows of the Julenius Archive The role-playing game and the outdoor trip The Julenius Archive, founded as a part of the Finnish Literature Society (SKS) in 1932, maintains and catalogues the literary estates of folklorists and anthropologists who will their papers to the Society. What the web site of the Society does not mention is that the real task of the Archive is to collect and organize research data about supernatural folklore phenomena.

Role-playing is a fun and artistic pastime, where players adopt different roles and create stories together. It is like an improvised theatre play without an audience. “Julenius” is a role-playing game inspired by the Wildwood Tales stories, where players take these stories by the horns and retell them in their own way.

Shared folk stories are a natural base for shared storytelling, which is what role-playing is really all about.

Fellows of the Julenius Archive is a role-playing game where the players form a Julenius Archive field research team. They travel in the woods and wilderness of Upper Kainuu to discover the secrets of ancient Finland behind the stories of Wildwood Tales.

The researchers will also discover that the witches, spirits, devils and restless dead of folklore are alive and well in the backwoods of Kainuu.

Julenius is played as a part of a trip to the scenes of Wildwood Tales: the players get to know the stories and visit the sites where they took place. As a field team of the Julenius Archive, the players’ task is to discover the truth, so they add details of their own into the stories, give them backgrounds and reveal a secret history. The game may even involve action, when the researchers find out that they are not alone in the wild.

This game mixes fact with fiction. The Finnish Literature Society, and the rich Finnish folklore, are very real, while the mysterious Julenius Archive and its people and many encounters with the supernatural are fictional.

Role-playing games are usually played privately in a quiet place, such as someone’s home, and real things from outside the game world are not mixed into play. Since Julenius is played at public

471

Julenius is suitable for 2-6 players above the age of 15. The length of the game is typically 30-60 minutes per site, plus the time needed for travel, obviously. Experienced role-players may easily adapt the game for other circumstances. I hope that this basic version is easy and fun enough even for an audience trying out a role-playing game for the very first time.

places, and the sites used in the game are there for everyone to enjoy, it is good to keep in mind some basic principles of safety and good behaviour: Though the fictional characters in the game may find themselves in dangerous situations and adventures, players shouldn’t make a racket and run around recklessly. A player may emphasize the excitement of a given situation by raising his voice or by demonstrating his words with movement, but common sense must be used: outsiders may think that the screaming players need help, and players stumbling among icy rocks while pretending to be fleeing from wolves could fall and hurt themselves.

Preparing the game

Players must be polite towards other people. In the game, players will adopt different roles and observe their surroundings in creative ways, but there is no need to offend or confuse other people by pointing fingers at them or by pulling them into the game. It is easy to briefly explain the exercise to outsiders if someone happens to witness the game.

As you prepare to play Julenius, first read these instructions carefully. As the game’s organizer, you are responsible for teaching it to the other players. For playing, you will also need note-taking accessories and of course a copy of Wildwood Tales.

Since Julenius is played as a part of an outdoor trip to the scenes of Wildwood Tales, you might end up picking the destination of your visit in advance, perhaps even before a decision has been made about playing the game. Alternatively, you could read Wildwood Tales and pick a suitable destination involving a fascinating story, or one that is conveniently located for your trip.

Though the player characters in the game may end up doing impudent and ill-advised things, that is no excuse for the players to do the same. A player might describe how their character digs holes in the ground, breaks into abandoned houses and generally takes determined actions to reach their goal. The players will still understand that they should leave their surroundings the way they originally found them.

While planning the trip, you would obviously consider the physical fitness of the group, your schedule, equipment and general enjoyment: Wildwood Tales includes both easy and challenging destinations, and there is no point in taking a longer trip than the group would prefer just because of the game.

In the game, players will chat with each other through the mouths of different characters, and most of the time it will be clear to everyone which discussions are about things within the game and which are about the real world. If necessary, however, the game can be stopped by doing something like shouting “Stop the game!” loud enough for everyone to hear.

Julenius can be played with just a notebook and pen, but as the organizer you could make the game more fluid and atmospheric with a little preparation. In particular, you can get character sheets and other supporting materials for the game from the Internet: The sheets and forms of the Julenius Archive are available at www.arkkikivi.net. In addition to the basic forms,

472

the network materials provide more information about the secret history of the Julenius Archive and the perils facing researchers of magical traditions in Upper Kainuu.

our destination may prove to be ordinary and safe, but we might also discover spirits, witches, ghosts, or criminals who attempt to prevent our research.

When Julenius is being played, one of the players acts as a so-called senior investigator, or research team leader. When playing for the first time, this is the task of the game organizer: the most important role of the senior investigator is to act as a chairperson and to advance the game, which requires knowledge of how the game progresses. Later, you can give other players a stab at the task of senior investigator.

A role-playing game is a game that is played partly by the power of imagination. In this game, we play the roles of folklorists researching the magical past of Kainuu. We talk to each other like prejudiced researchers or enthusiastic experts. We invent wild theories about the origins of trolls and may even encounter imaginary creatures. The game is like a play whose script hasn’t been predetermined.

After the party has been gathered and the destination chosen, the game itself begins with character creation. All players do this together at the start of the trip; in the car on the way to the site or at the coffee table before leaving home, for example. This is also a good opportunity for the senior investigator to introduce the concept of the game and talk a bit about the background story.

As folklorists, we all work for the eponymic Julenius Archive.

The Archive is a special organ formed as a part of the Finnish Literature Society in 1932, with the secret mission to study supernatural phenomena and learn to understand the forgotten world of traditional magic. Today, researchers of the Julenius Archive mainly catalogue texts dealing with supernatural experiences, but they are also ready for action should the magical world re-awaken somewhere in Finland.

Teaching the game

For 60 years, the Julenius Archive has been living through a quiet period known as ”The Great Silence”, during which it has seemed like magic has disappeared from the world entirely. All this changed, however, with the publication of the Wildwood Tales book: Satumaarit Myllyniemi, a rogue researcher operating without the sanction of the Julenius Archive, has compiled a book of the folk traditions of her native region, apparently unaware of the perils involved.

When you introduce the game to new players as the senior investigator or play your first game, you could read out the following to inform and instruct the players. This does not include everything about playing the game, but it will be easier to teach the rest of the details as they are encountered during the game.

The Wildwood Tales has now inspired the curator of the Julenius Archive, old Magnus Engblom, to re-introduce the old practices of forming field research teams. Our task now is to travel to Upper Kainuu in Satumaarit’s footsteps and ensure that there is nothing dangerous to modern man in the traditional sites revealed by Wildwood Tales.

Fellows of the Julenius Archive is a role-playing game where we create new stories together based on old ones. Each of us takes a role as a student of folklore, travelling to discover magical locations in Upper Kainuu. The idea of the game is that we don’t know in advance what we will discover on this trip:

473

Shaman

That is one way to introduce the game. As the senior investigator, you may also add to and enrich the background story with original detail and new elements. The “Secret History of the SKS” found in the game’s network materials can be helpful in this. It is also good to use your imagination, and a general principle for the senior investigator should be to begin each new session of play by giving some more depth to the story of the Julenius Archive, as well as remind the group about the concept of the game.

This character is sensitive and open to supernatural sensations.

He may have once encountered something unexplainable while alone in the woods. The Shaman probably doesn’t understand what folklore phenomena are about, but wants to find out, even if it’s dangerous.

Secondary sources: Folklorist Heikki Meriläinen’s almanac has some strange notes about this subject...

A strange old pensioner from Hyrynsalmi, Lauri Jalkanen, confided in me that...

Last night, I woke up from a strange dream that felt more real than usual...

Character creation The players will take roles as folklorists who have come to Upper Kainuu to find out more about the mysterious powers associated with Wildwood Tales. We call these basic roles player characters, whose viewpoints and attitudes the players emulate. Each player character has a unique world view, which determines their attitude towards folklore and their task in the service of the Julenius Archive.

Academic This character believes in the scientific method and has substantial merits in the field of science. He explains folklore phenomena through psychology and sociology, and seeks to prove that there is a sensible explanation for everything. For an Academic, it is important that the great scientific project of the Enlightenment can overcome even seemingly supernatural challenges.

The senior investigator introduces the players to the archetypes, or character classes, from which each of them will choose one that suits them. Each player picks a different archetype, so that each character will be unique. The picks can be made in any order, under the direction of the senior investigator.

The archetypes are introduced in the table below; the senior investigator may read the choices out loud to the other players.

Secondary sources: The SKS archive in Joensuu has a manuscript about this subject...

Maija Harvasalo, a researcher I know from the University of Oulu, told me that...

474

Theologian

Local Guide

This character is a (Lutheran) Christian, possibly a trained theologian or a devout believer. He interprets folklore from a religious viewpoint and emphasizes the Christian elements of the tradition. A Theologian may view the tradition as baseless superstition, but if he ends up believing in folklore, nothing will be more important than fitting it into a Christian world view.

This character has deep roots in the Upper Kainuu countryside.

He may not be a trained researcher and may not even be working for the SKS, but has been hired specifically because of his knowledge of the region and other special skills. A Local Guide looks at folklore from a local point of view. For him, the most important things are the continued welfare of his native region and respecting the rights of the local people.

Secondary sources: In the storage of the Turku Church Museum is...

Deacon Heikki Kärnä of Suomussalmi said that...

I have studied Paavo Ruotsalainen’s evangelical trips to Kainuu in the early 19th century...

Secondary sources: In the Puolanka regional museum is a...

My grandmother remembered well how...

While sitting at the corner table of Pub Rapala, I met...

Militant

Traitor

This character feels the weight of responsibility, and is ready to use force if the threat warrants it. He may have a background in the military or the security industry. A Militant believes in force and unity in the face of external threats, and has a tendency to interpret folklore phenomena as potential threats to himself or those around him.

This character is ostensibly an ordinary SKS researcher, but in reality he has serious doubts about the work of the Julenius Archive. He may be a mole working for an entirely different interested party, or he may be simply an unreliable investigator burdened by his conscience. A Traitor seeks to slow down and sabotage the Julenius Archive’s field research and lead it astray, but without compromising his own position.

Secondary sources: I’ve seen a Border Patrol planning document related to this, dating back to the 1970’s...

I am an old friend of inspector Ilmoniemi of the Kainuu police...

I roughed up this guy who looked like a poacher...

Secondary sources: I was digging through the secret files of the Julenius Archive...

I asked the Russian cultural attaché Zamir Kapitsa for advice…

From a source I’d rather not reveal in present company, I discovered that...

The senior investigator writes down the archetypes picked by the players. A simple one-line note along the lines of “Eric – Traitor” will be sufficient at this stage. Alternatively, the senior investigator may hand the players special character sheets; filling them out will help the players develop their characters.

475

Julenius researchers usually choose their own code names from a list of approved (safe) names. In the case of research trips to Kainuu, a list suitable for the atmosphere could be something like this:

At this stage, the senior investigator will also give the new characters their secondary sources, which have been listed with each archetype. Secondary sources represent the character’s own independent research, which will help them during their investigation. If special character sheets are not used, the senior investigator should write down each character’s secondary sources on pieces of paper that are then distributed to the players.

Pirralainen, Savilättäri, Kopotti-, Tarri-, Ruppa-, Töppönen, Käppä-, Kippo-, Tiikeri-, Piru-, Lillittäjä, Säläkkä, Saparo-, Lalli-, Rumppa, Rillukka, Kurri-, Käkätti, Korvaton, Koppa-, Timppa-, Runtti-, Raukka-, Rimpslaara, Kotihaikara, Märylekkeri.

The players are now free to develop personalities for their characters, which may be different from the player’s own, each in their own way. The character’s age, educational background and even gender may be different from the player’s. Characters may end up in the service of the Julenius Archive in surprising ways: not all are necessarily trained folklorists.

Particularly in the case of alliterative names, parts of words are usually combined into a compound name, e.g. ”Ruppa-Jukka”.

However, all names may appear either by themselves or as a part of a compound name.

The senior investigator adds the characters’ code names to his notes, so that for each player, he has marked down their character’s archetype and name.

Players may add colour to the game by creating an interesting background for their characters. Has the character been an international peacekeeper in his younger days? Players can chat about such details freely, but they may also choose to keep them secret. Note that the players and the characters may be aware of different things: for example, all the players know that one of the characters is a Traitor, but the characters and possibly even the Traitor himself don’t. This is dramatic irony.

From this point on, players can talk to each other as if on behalf of their characters and tell about themselves either in the first person (”I did my doctoral dissertation on Novgorodian birch bark letters”) or the third person (”my character knows Russian”), whatever feels best. Together, the characters form a field research group assembled by the Julenius Archive, so they may know each other and about each other already. A part of the game is imagining the characters as full personalities whose life is the topic of the game.

As part of character creation, each player will choose one more thing – their character’s code name. Since its founding, field researchers of the Julenius Archive have been using code names derived from ancient Finnish names or informal nicknames. This practice of “Indian names”, mocked by many Archive fellows, originates from the desire of the experienced sages who founded the Archive to protect new field researchers from the magical dangers of birth names based on the calendar of saints; even poor old Julenius might have survived his travails had the witches not known his birth name.

After each person has picked an archetype, the senior investigator may proceed to introduce the research task, which effectively means reading out the story of the destination site from Wildwood Tales. This may be done at the end of character creation or after a car drive just before entering the woods, according to what the trip on the whole is going to be like.

476

Introducing the investigation

Playing the travel stage

The senior investigator will read out the story of the destination site from Wildwood Tales. We call this story the primary source, because at the beginning of the game, that is all the players know about the site. The story, its characters, events and phenomena are the reason a Julenius Archive research group is now in Kainuu.

This part is best suited for playing during the drive to the site, or when the car is left behind and the rest of the journey is made on foot through forest paths. At least 30 minutes should be reserved for the travel stage. A longer period will not hurt, as this part of the game can take place among other conversations and during quiet moments. A contemplative and relaxed pace is preferable, and it is all right for the players to be doing other things while playing.

After reading the story, the senior investigator has an opportunity to expand it through a modern background story. Why does the Julenius Archive want us to research this particular site at this particular time? This is an opportunity to give hints about connections between the primary source and present day. For example, if the senior investigator says that there have been unexplained deaths in the region recently, this will colour the way in which the players interpret the story during the game, while if he simply says that this destination was the first one on an alphabetic list, the background of the story will remain much more open.

During the travel stage, players build a background for the investigation by discussing it through the mouths of their characters. Everyone may speak freely, and players may create diverse contents for the game. For example, if players have a deep understanding of their characters, they may let them chat about their everyday lives, or if a player has studied history and folklore, he may talk about local history and traditions to entertain the group with background about the site. The characters may have disputes about their academic disagreements or describe the background research they have done before the trip.

When playing for the first time, a good example background could be that your researcher character happens to be a specialist in the particular folklore phenomena associated with this story, which is why you have persuaded the curator to fund a trip to this particular site. You are in Kainuu to satisfy your academic curiosity.

This random chatting has a meaning: the primary source, i.e. the story read at the beginning of the trip, is often vague and raises questions. Players will create events and expectations around the story, to which the story then responds during its climax at the site itself.

It isn’t necessary to give a lengthy and detailed background for the primary source here, as other players will soon get opportunities to add more detail. After the story has been read, the senior investigator may close the book and start leading the group to its destination. What follows next is the travel stage, where the players develop new viewpoints and material for the chosen story.

The senior investigator’s task is to encourage and guide the other players in this narration during the travel stage. His most important tool here is asking questions: instead of just telling the others what this story has to be about, you will ask them leading questions they can answer as freely as they like.

477

A leading question is one that largely anticipates the answer.

Good leading questions could include the following:

Secondary sources

”Does anyone know anything more about the person mentioned in this story?”

During the travel stage, players are supported by their list of secondary sources. These are the researcher character’s own specialties and background research that allow the player to present facts with conviction.

”Is there an expert on Russian traditions in this group?” ”I suspect that if there is indeed a child-abducting devil at this site, local missing persons reports should reflect that. Does anyone have a police contact you could call about this?”

Each character starts the game with three secondary sources; the secondary sources are slightly different for each archetype.

A secondary source is always some kind of source of information, such as “I had a discussion with curator Engblom before we left…”

The idea is that a character’s list of secondary sources describes what kind of information sources the character uses, while it is up to the player to decide what the character has learned from them.

Some players will be bolder and others shyer about establishing facts. Encourage the shy players to participate and don’t cast doubt on their contributions. With the bolder players you can afford to be doubtful, especially if you feel that they’re taking too many liberties. “Do you think I would really believe that?”

Note that at this stage in the game it doesn’t matter if the players’ stories are contradictory and there are lots of loose ends. You are researchers on your way to a site precisely because you don’t have any certain answers! During the game’s climax stage, it may turn out that no proof can be found to support the players’ brownie hypothesis after all.

Secondary sources are used during the travel stage to inject new facts into the discussion. At any time, players may look at their secondary sources and announce that they will be using one of them. The player may then tell what their character knows and how. “Before we departed, curator Engblom pulled me aside and gave me a bottle of iodine tablets. He didn’t say anything, but aren’t these used as the first treatment for exposure to radioactivity?”

Secondary sources may only be used once: if the group is using character sheets, the players themselves may cross out their sources after they’ve been used. The senior investigator may also keep track of how many secondary sources each player has brought up during the travel stage. Note that after a player has brought up a source, they may mention it several times during conversations; they don’t have to tell everything they have learned from this source at once.

478

Hypotheses

Playing the climax stage

The true goal of the senior investigator during the travel stage is to build up expectations: what do the investigators expect to find at the site they are about to visit? For this purpose, the senior investigator keeps track of the researchers’ hypotheses. The senior investigator explains the recording of hypotheses to the other players and seeks to write down at least one hypothesis for each player before arriving at the site.

The game’s climax stage begins as the research group arrives at its destination. When playing for the first time, the senior investigator may stop the group shortly before arrival and explain the idea of this stage; later, the group may move on to this stage gradually, as players decide that the trip now offers opportunities for direct observation. Therefore the climax stage may already begin on the way to the site, whenever the players are ready.

Hypotheses are effectively the players’ attempts to predict what the story of this trip is about. On the one hand, the researchers have opinions about the world through their archetypes; on the other, the sources of background research reveal some possibly contradicting clues about what awaits them. Is there a treasure pit at the site? Did elves drive the old man into lunacy? Were there indeed Russian robbers travelling in the area?

During the climax stage, players study the environment surrounding the story and experience it through their researcher character’s point of view. Characters may also encounter people associated with the story, and if there are mysteries in the story, they may be revealed to the characters. Players may still discuss the game and its events either through the mouths of their characters or directly between players.

The hypotheses proposed will always be recorded on the hypothesis sheet under the character’s code name. During score calculation, each hypothesis will be seeded to the player who made the guess. Several researchers may support the same hypothesis, but later supporters will be marked underneath the one who first made the hypothesis as “supporters”. One researcher may obviously make more than one hypothesis.

The senior investigator’s task at this stage is to lead the research: if necessary, he may split up the group to allow the researchers to investigate a large area or give tasks to individual researchers: You will look for signs of inhabitation on the side of that hill while you keep an eye out on the river for Russian mobsters. The players shouldn’t be sent too far – if something interesting is discovered, others will want to come and take a look.

Hypotheses may be worded broadly or narrowly: both have their advantages, as long as the hypothesis says something clearly interesting. Purely negative hypotheses are not allowed, so “We shall not encounter spirits during this trip” is not an acceptable hypothesis. Views must be formulated in a positive way, such as “These spirit sightings are malevolent lies and attempts to deceive us”.

The climax stage resembles traditional live role playing, and experienced players may use associated techniques as they see fit. Generally the climax stage may, based on the players’ decisions, involve many kinds of things. I will now describe some of the most significant ones.

479

rather fresh and some hard object has chipped the stone. In this manner, you will create observations together that will support the story you have created.

Types of observations

On the other hand, if you don’t find the werewolf story too interesting, or find the traces of blood to be too fanciful, you could deny the observation: after taking a closer look, you decide that it is not a trace of blood, but some kind of coloration on the surface of the stone. Besides, you didn’t think the old man who told you about the werewolves was particularly reliable anyway.

The players and their characters live in slightly different worlds.

When the players see an abandoned house, the Julenius Archive researchers may be arriving at a spot haunted by an insane spirit.

It is up to the players to decide how the world observed by their characters differs from their own.

These two principles, confirming and denying observations, are the basic building blocks of shared storytelling. Skilled players will usually try to build upon initiatives taken by others, but a denial at the right spot can also be good when it helps focus the developing story.

The first principle is that anything the players see also exists in the world of the characters, unless otherwise agreed. If the group arrives at the site and discovers that it is now located in the middle of a restricted industrial zone, the researchers will experience the same. The researchers may, of course, suspect that this is an attempt to cover up the traditional site; the world they live in is slightly more exciting than ours.

The game doesn’t necessarily have to involve anything terribly exciting and dramatic – observations and evidence about the site may be minor, vague and open to interpretation: judging by the excrement, wolves have been wandering here, but we never found any traces of human victims.

In addition to real observations, players may make imaginary observations. This is done by stopping and telling other players what your character sees. Such an observation is always initially made in the form of a question or in an otherwise uncertain manner. “Hey, does that look like a trace of blood to you?”

However, players have an opportunity to create more dramatic turns of events by supporting each others’ observations, in other words by collaborating. The more players participate in the observation, the more undeniable, stronger and more important it becomes. This table demonstrates how the number of players participating in the observation broadens the possibilities.

When players make imaginary observations, the other players’ task is to collaborate. They may either confirm or deny observations. Confirmation of an observation allows a player to add details to the observation, or to take it further. Denying an observation directs the observer to take the game in a different direction.

For example, if one of the investigators believes there is a nest of man-eating werewolves in the area, another player might like the idea and open up a discussion: could there really be traces of blood on the side of that boulder? If you decide to confirm the observation, you can move closer and say yes, the blood is

480

Level of observation

Nature of the observation

Example

Level 0

This level is reached only if the observer was mistaken: he thought he saw something, but another researcher denies the observation.

”C’mon, you didn’t see a brownie. It’s just an oddly-shaped tree stump.”

1 observer

The researcher sees, hears or notices something unusual. The player may describe what they thought they saw, but the observation is uncertain and may prove to be wrong upon closer examination.

”Shh! Look at the edge of the wood. Is there something standing deep in the shadows?”

2 observers

When another researcher confirms the observation, details and action may be added to it. At this stage, no player can deny that the researchers saw something, but the observation may not yet be declared interactive, meaning it doesn’t directly affect the surroundings.

”I can see it. It’s an elf, dammit, standing there like a black tree stump. I rubbed my eyes, but its outline is blurred, as if it was drawn into the air with a piece of charcoal. Let’s be careful now not to scare it off.”

3 observers

If a third researcher supports the observations, all researchers are seeing something – and all other players may join in to add more details. Such an observation is not only clear, but potentially interactive, even dangerous.

”It turns its gaze, it’s looking straight at me. Red eyes. It approaches, and instead of walking, it sort of floats towards me. I stumble back. What is happening?”

481

So the players will paint an imaginary scene by suggesting possible phenomena, and other players will vote for or against them by describing their own observations. Of course, a player doesn’t have to be strongly for or against the observation; one can simply accept what another researcher saw, even if you weren’t looking in the right direction at the right time yourself.

reliable these observations are. It’s also a good idea to remind players of creative freedom and responsibility: a player doesn’t have to agree just because everyone else does, but neither should they be intentionally oppositional, but support the story that most naturally stems from the sources, the player’s own views and the interaction within the group.

The reliability and importance of observations therefore depends on how many players are collaborating to shape them.

As to the nature of imaginary observations, the only limit is the imagination! Julenius is largely based on the idea that nobody decides in advance what your experiences with a magical location will be like. Players may be cautious and psychological with their observations, or they may encounter all sorts of intense and dangerous things during their journey into Wildwood Tales.

We also have two additional principles: Denial: If even one player is directly opposed to the observation, it is placed one level below where it would usually be; if two investigators see a ghost but a third one denies it, the observation is treated as if it was level 1, uncertain and vague. The number of investigators denying the observation has no effect: two researchers for and two against would still count as a level 1 observation.

Using additional characters

Basis in reality: If a researcher’s observation is based on something real that the players actually find in the area, the level of the observation is raised by +1. For example, if a researcher says a boulder that is actually present is clearly a petrified troll (”Just look at its grimace!”), the observation immediately becomes level 2. But if the boulder itself is imaginary (“Look, is that a boulder between the trees?”), the observation starts normally at level 1.

Most of the investigators’ discoveries can be largely dealt with on the level of conversation between the investigators, because the phenomena aren’t interactive. An old memorial tree just stands there, and the researchers can discuss how it looks and what it feels like. The situation becomes more complicated if what the researchers have discovered is a reclusive witch living in the woods.

If additional characters discovered by the researchers, such as ghosts, witches or spirits, are simply observed from a distance, players can use normal observation rules to describe them.

But if a player says such an additional character is very close or approaching, or the researchers decide to approach the target themselves, interaction is practically unavoidable.

The senior investigator’s task is to encourage the players in making observations, and also to judge the observation – in complex situations, you could announce the level of the observation out loud as it changes, so that the players are aware of the gravity of the situation. The senior investigator may try to restrain players who are trying to push in too fantastic elements without the support of other players (such a researcher is obviously a bit nervous, seeing things), and if the researchers are seeing very different things, he may calculate in the aforementioned way how

Any player may decide that the additional character is interesting and important enough that the researchers wish to communicate with it. In this situation, the player will ask the

482

senior investigator to name a player for the additional character.

The senior investigator can choose himself or the player who made the request, but typically he would choose the player who is currently least active in the game.

Imaginary action and cutting the scenes

After a player has been chosen for the additional character, the group may role-play or act their communication with the newcomer. The chosen player will speak for the additional character and decide what this character is like. The situation is essentially similar to the interaction between the researchers.

If the player seems uncertain, the senior investigator may encourage him with supportive questions about what the new character might be like.

For most of the game, the imaginary world will not differ much from reality, and most of the time the players and their characters will be doing ordinary things like walking around, peeking into bushes and making coffee at a lean-to.

As the game progresses and the atmosphere becomes more intense, it is quite possible that the game will involve purely imaginary actions. This is fairly simple: instead of acting themselves, players may verbally describe what their characters are doing.

Even though one of the players is temporarily playing as the additional character, his own researcher character is still involved in this imaginary situation. The player could describe how his own character is doing something completely different while he concentrates on playing the part of the new character.

This principle of imaginary action will be our next topic.

For example: The player himself doesn’t have a compass, but he describes how his character takes one out of his backpack (which he might not actually have, either, but his investigator character is obviously well-prepared for the trip) and uses it to develop the situation.

T he site includes an abandoned shack, whose roof catches the player’s attention. He describes to the other players how his character laboriously climbs up to the shaky roof. It would be dangerous and stupid for the player to do this himself, but for a fictional character such a task is easy. Of course, the other players could describe how the roof collapses under the foolhardy investigator.

Men wearing ski masks attempt to abduct the investigators at gunpoint. A player says that his character dives behind a rock on the shore to get out of the men’s line of fire. The player himself might demonstratively yet carefully move behind the rocks, after which the scene continues.

483

additional characters. Without a character the player may not, however, make observations or initiate action scenes (although he may support both). For the next trip the player may, of course, create a new character.

The investigators discover a dead body while wandering in the woods. The players describe together how the investigators return to civilization and inform the police. The following day in game time (which could also be narrative real time, depending on the order in which the players develop the story), the investigators lead the police to the secluded spot, which could lead the players into an interaction with additional characters.

Playing the end stage

The last example illustrates another side of imaginary action: besides the fact that a player doesn’t have to do everything their character does, action in the climax stage of the trip doesn’t have to follow the unity of time and place. Players can describe how the investigators spend a night in an abandoned house, even if the players are actually only around for half an hour and never actually enter the building. This way, things like the time of day or the weather could change in the game world regardless of reality.

The senior investigator declares the climax stage to be over when he feels that the site has been examined sufficiently and the most important observations have been made. The players will gather together and prepare to go home, but first the senior investigator reviews the conclusions of the research and calculates the points.

This could be a good time to have a meal.

Note that imaginary action is resolved in the same manner as imaginary observations – by the shared narration of the players.

A player might describe how his character attacks a man-eating werewolf with a knife to protect his companions; this would be a level 1 observation. Another player then picks up the story and describes what happens during the struggle.

If the group has no plans for another play session, it won’t be necessary for the senior investigator to do a final review, but I think a feedback discussion will still be interesting, even if this will be the first and last session; the score calculation could also amuse the players.

The severity of imaginary actions follows the guidelines of the observation rules: level 1 action is unlikely to be harmful to the investigators and probably won’t lead to clear and conclusive results. Level 2 action could lead to short-term victories or losses, and the investigator could even get injured in the process. A level 3 action scene could be even fatal to the investigator and, as a result, the researchers could, for instance, end up taking prisoners or finding treasure.

The review of the investigation starts with future actions defined by the senior investigator: if the trip left questions unanswered or unearthed mysteries or things the Julenius Archive must investigate further in the future, the senior investigator will choose which investigators will research these things after the trip. For example, if the destination of the trip was a graveyard that was supposed to be haunted, but no evidence of haunting was found, the senior investigator could order one of the investigators to find out what information the Archive has on ghosts and how they could be experienced. Another might be told to find out which other graveyards might be haunted, and a third to interview a gravedigger none of the researchers was

If a player character dies during the game, the player will get a great opportunity to come up with impressive last words. The player can then participate in the game by commenting on it, helping with descriptions of action and by playing the roles of

484

able to contact before the trip. Research topics are inspired by the situation: it would be good to have at least one topic for each researcher. You can also ask other players for advice, of course.

Score calculation

The senior investigator writes these further research topics down into his notes, from which they can be checked during the next session. If the game continues at a later time, each researcher gets new secondary sources based on the research tasks they were given: the character does background research before the next session and will then be able to utilize this research on the next trip.

During their research trips, Julenius Archive investigators will accumulate ”research points”, which indicate how useful and competent they are as investigators. Score calculation also allows the players to mock each others’ academic mistakes.

If the group is using separate character sheets, each player can keep track of his own research score. Otherwise, the senior investigator can track them in his own notes. In any case, it will probably be easiest for the senior investigator to review the points in order one step at a time. The scoring opportunities are as follows:

If there are several play sessions, the players could also take these research tasks as actual homework: it might be interesting to get familiar with the topic named by the senior investigator and memorize a couple of fascinating details about it, which makes it even easier to take on the role of an investigator during the next session. Reality and folklore hold many exciting details that can be used to spice up the shared storytelling.

Strong player: If the players spontaneously mention someone as the real highlight of the session during feedback, the senior investigator may reward this strong player with an extra +3 points.

A strong player isn’t chosen every time, but only if the players positively acknowledge someone’s performance.

At this point, players may also discuss the success of the game in general and give feedback to each other. After the immediate results of the trip have been reviewed, the senior investigator will calculate the score.

Secondary sources: Each investigator gets +1 research point for every secondary source they used during the trip.

Hypotheses: Investigators get research points according to the table below for hypotheses that have been proven correct.

They may also lose points if a hypothesis is proven wrong.

485

Result:

The result of a hypothesis can usually be determined using this table, but if the result is open to interpretation, the senior investigator will decide what the outcome is scoring-wise.

Points for Points for making supporters the hypothesis

The investigators’ work proved the hypothesis to be correct; evidence was discovered.

+2

+1

The hypothesis may be correct; circumstantial evidence (primary and secondary sources) support it, but there is no direct evidence, or the evidence is contradictory.

+1

+0

The hypothesis is inconclusive and can’t be ruled one way or the other; the sources and evidence are contradictory or irrelevant to the hypothesis.

0

0

No evidence was found to support the hypothesis. Either something was found that contradicts it, or the situation as a whole makes the hypothesis seem improbable.

−1

−1

After the points have been calculated, players will compare their scores. The player with the highest total score will be the next senior investigator! This is obviously relevant only if there are plans for another session. The task of the senior investigator is to lead the group’s research in the future, meaning that he will choose the next research topic or lead the group in choosing it, will lead the game through its different stages and so on.

If the player with the most points doesn’t want the responsibility of a senior investigator, he may turn it down, in which case the previous senior investigator will continue in the role.

After a new senior investigator has been chosen, the players may go home; for now, the game is over. The player who won the most points during this session may be considered to be the winner, but of course the real winner is the entire group, who have collectively created an exciting story about Kainuu folklore and foolhardy folklorists.

486

Subsequent play sessions When the game is played several times, some initial preparations must be made. New characters must obviously be created for new players (and players whose characters died or quit working for the Julenius Archive) in the fashion described earlier, and players using old characters will have an opportunity to create some background for the game.

Players entering the game with old characters will first add new secondary sources to their character sheets; the characters are folklorists, so it’s natural that they would have studied new sources after the last trip.

At the end of the last session, the characters may already have received 1-2 secondary sources by accepting further research tasks from the senior investigator. In addition, each player may freely add one secondary source: the player picks a source fitting for his character’s personality and field of research and adds it to his list of secondary sources. The characters will also retain any sources that weren’t used last time.

Downtime events Before starting a new trip, old investigators may pick one downtime event from the list below; this reflects important things that have happened to the researcher since the last trip. If you want, you could imagine that a player who manages to get his character promoted to provost has won the game and proven to be a fully-learned Julenius Archive researcher!

487

Name

Event

Personal drama

Something wonderful or terrible has happened in the character’s personal life. He may have got married or divorced. This private emotional turmoil now affects the character’s actions as an investigator – he may be quiet or short-tempered, whatever the player thinks is appropriate. Each other player may decide to reward this player with +1 research point during the trip, if they like the way he plays his character.

Hard work

The character has focused on research since the last trip. Add one secondary source of choice for every five points in their total research score, rounded up.

Crisis of faith

The character’s life philosophy is wavering. Pick a new archetype the character has adopted since the last trip.

Provost certification (only for characters with 10+ research points)

Since the 1880s, the Finnish Literature Society has certified folklorists to prevent unskilled and careless amateurs from getting involved with witchcraft. Because of the “Great Silence”, nobody has been certified since the 1950s, but your character has now finally become competent enough with practical traditional methods to fulfill the required criteria. A certified researcher has the right to use the title of “provost”; he is now responsible for the practical details of the Julenius Archive field operations. In addition, a provost always has a right to sign up as the senior investigator for the next research trip; the position of senior investigator is always offered to the provosts in the group in the order of research points accumulated before applying standard procedure.

Retirement

The character has reached retirement age, or does not wish to participate in field research anymore for some other reason. The player will create a new character. This successor character will receive one of the secondary sources of the old character.

488

Ylä-Kainuun vanhat kertovat ihmeellisiä ja kaameita tarinoita. Rauhallisen oloinen pelto, louhikko, putous tai suo voi kätkeä salaisuuden, joka on liikkunut paikallisten ihmisten tietona vuosisadasta toiseen. Tietämätön kulkija ohittaa paikan huomaamatta.

Korpimuseo on kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemen maagisen kansanperinteen keruutyö, jossa autenttiset tarinat yhdistyvät tapahtumapaikkoihinsa. Aineisto on kerätty kylissä ja metsissä haastatellen ja arkistoja tutkien. Karttojen, taideteosten ja roolipelin myötä syntyy seikkailu, jossa vanhat ja uudet tarinat kohtaavat. Maisemat ovat usein muuttuneet ja tarinat saaneet uusia merkityksiä.

The old people of Upper Kainuu tell miraculous and horrible stories. A seemingly peaceful field, a mound of rocks, a waterfall or a swamp may hide a secret that has been known to local people for centuries.

An ignorant wanderer might pass it by without a second thought.

Wildwood Tales is Satumaarit Myllyniemi’s collection of magical folklore, where authentic stories are linked to the scenes where they took place. The materials have been collected in villages and forests through interviews and archive studies. Maps, works of art and a role-playing game create an adventure where old and new stories meet. The scenery has often changed, and stories have acquired new meanings.

Kansi, Cover: Sari Hiltunen ISBN: ISBN 978-951-98637-6-4