TARAKI 1/21

Page 1

1/21 | ISSUU.COM | WWW.TARAKI.FI

TARAKI Hallitus 2021 esittäytyy

Jäsenistön palsta

Etäsitsien tunnelmia


Pääkirjoitus Vuosi taas vaihtui, mutta korona ei mystisesti kadonnutkaan, enkä minäkään täältä lehden toimituksen takaa. Saatte siis vielä vuoden nautiskella näistä kasaamistani lehdistä. Viime vuodesta ei ehkä kovinkaan paljon positiivista sanottavaa ole, eikä meno ole parantunut vuoden vaihduttua, mutta yhdestä asiasta näin Varsinais-Suomen kasvattina olen ollut erityisen iloinen, nimittäin lumesta. Eipä hetkeen ole ollut yhtä suuria kinoksia ja kauniita maisemia kuin tänä talvena. Lumen itsensä lisäksi erityisen hienoa on ollut se, mitä lumessa ja sen ympäröimänä (:D) voi tehdä. Ollaan käyty hiihtämässä, luisteltu paljon, laskettu hurjia mäkiä pulkalla ja pelattu kyykkää. Allekirjoittanut sattui myös olemaan yksi TARAKIn talviurheilupassin voittajista tämän lumesta intoilun johdosta. Talviurheilupassilla oli yksi ainutlaatuinen ominaisuus, nimittäin kylmässä huhkiminen oli erinomaista valmennusta odottavaa palkintoa varten: lahjakortti Suolijärven avantosaunaan. Itsehän en varsinaisetsi himoitse jääkylmään veteen menemistä, mutta tällaisten mahdollisuuksien avautuessa sanoisin, että (lähes) kaikkea kannattaa kokeilla.

Muitakin virkistäviä (etä)tapahtumia on vuoden alussa ehditty järjestää. Esimerkiksi TARAKIn etäsitsit olivat oikein toimiva ja hauska tapahtuma, jossa pääsi nauttimaan jo lähes nostalgiselta tuntuvasta sitsitunnelmasta, maittavasta ruuasta sekä hyvästä seurasta. Lisää sitseistä ja sitsaajien fiiliksistä voittekin lukea tämän lehden sivulta 12. Tämänkertaista pääkirjoitusta oli erityisen vaikea kirjoittaa. Tuntuu, että pyörii samojen asioiden ympärillä päivästä toiseen ja jauhaa tänne aina samoja asioita, kun mitään uutta ei tapahdu. Mutta sellaista se mieli tekee neljän seinän sisään suljettuna. Muistakaa siis tehdä välillä myös jotain kivaa ja ulkoilla! :) Marja Seppälä Päätoimittaja

Päätoimittaja: Marja Seppälä // Julkaisija: Tampereen Rakentajakilta ry // Toimitus: Sauli Heinänen, Sina Hämeensaari, Annika Jaakkola, Waldemar Lahtinen, Juho Lautala, Ville Orkola, Santtu Poikela, Joonas YliHuhtala, Taavi XXXII, Hallitus 2021 // Kannen ja takakannen kuvat: Kyösti Keränen // Painos: n. kpl // Paino: //


Olen matkalla kohti pohjoisempaa Suomea. Yhdeksän tunnin automatka on haaste pitkästyvälle mielelle, kipeille lonkille ja herkästi paleltuvalle kaulalle. Se on kuitenkin myös tilanne, jossa arkipäivä jää hitaasti kilometrien myötä etelään ja viikon hiihtoloma lähenee minuutti minuutilta. Omalla toiminnalla ei voi varsinaisesti edistää matkaa takapenkiltä mitenkään, joten on vain odotettava.

Taavin palsta

Huoltoasemalle siirryttäessä koko autoseurue laittaa kiltisti maskit päähän, desinfioi kädet ja säilyttää lounaslinjastossa välimatkan edelliseen. Tavat tuntuvat jo arkipäivältä, rutiinit juurtuvat hitaasti osaksi omaa osaamista. Silti seuraan uutissovelluksesta uusimpia rokotustietoja sekä pohdin kesän festarilippujen ostamista. Odotan, että pääsen halaamaan isovanhempia ja tuntemaan tamperelaisen juhlatilan lattialiikkeet jaloissani. Omalla toiminnalla ei voi varsinaisesti edistää pandemian loppumista, mutta ainakin voi yrittää vielä jaksaa tätä maailmantilannetta. Automatkan ja koronatilanteen tapaan oma elämä tuntuu olevan välitilassa. Viimeiset opintopisteet karttuva uhkaavaa vauhtia ja diplomityö on aloittamista vaille valmis. Mieli haaveilee jo kesälampaista, robottiimurista ja muista keski-ikäisten unelmista. Samalla veri vetää vielä heittämään helmikuun toisena viikonloppuna karttua takaparkkiin ja jättämän harkkatöiden tekemisen viimeiseen iltaan.

Välitila, jossa ei enää ole opiskelijavuosia täysillä viettävä nuorikko vaan hieman kisauupumusta kerännyt vanhus, on koronatilanteen ja automatkan tapaan kärsivällisyyttä kysyvä elämänvaihe. Jos saisin valita, voisi olla, että kääntäisin kelloja hieman taaksepäin. Eläisin vielä kerran ihan täysillä opiskelijaelämää. Toisaalta voisin kääntää myös kelloja eteenpäin, hypätä tämän turhauttavan etäopiskelun yli ja olla vastavalmistunut, kesälomista nauttiva DI. Automatka päättyy pian, pororaja häämöttää jo yhden huoltsikkatauon päässä. Rokoteuutiset vaikuttavat taas hieman lupaavammilta. Uskon, että vielä tulee päivä, kun kaikki viime vuosien fuksit pääsevät nauttimaan opiskelusta kampuksella ja kaikenlaisista opiskelijatapahtumista. Voi olla, että oma tutkinto on siinä vaiheessa vielä kesken, tai sitten valmis, mutta varma voin olla siitä, että opiskeluvuodet ovat olleet elämäni parasta aikaa. Taavi XXXII


Puheenjohtajan palsta Terve kaikille lukijoille! Kirjoittelin pitkät pätkät viime lehteen fiiliksistä ensi vuodesta. No nyt se vuosi on tässä, niin kerronpa teille miten killan hallituksella on mennyt ensimmäinen 1,5 kuukautta. Sektorit on lähtenyt hyvällä pöhinällä suunnittelemaan vuotta. Ollaan järjestetty etäkahveja, sitsit ja etäsaunaakin. Osallistuttiin muutaman killan kanssa talviuhreiluhaasteeseen ja hallitus liikkui 12h ajan yhtenä sunnuntaina! Hallitus on myös kokoustanut ja ryhmäytynyt, suunnitellen tulevaa vuotta. Toivottavasti syksyllä päästään taas normaaleihin oloihin näkemään toisiamme kiltikselle ja tapahtumiin!

Yritystapahtumassa opiskelijat pääsivät kuulemaan raksa-alan kesätöistä monipuolisesti, ja tapahtuma onnistui todella hyvin korona-tilanteesta huolimatta. SRT-päiviä ei valitettavasti päästy viettämään, mutta suurella innolla odotamme ensi vuotta! Fukseille ollaan järjestetty mm. Talviolympialaiset, missä tarjoiltiin laskiaspullaa ja kaakaota. Fuksit pääsevät myös pian heittämään karttua fuksikyykän merkeissä. Itse olen tässä vaihtelevalla menestyksellä tehnyt kouluhommia, kirjoitellut kandia, laiskotellut ja hiihtänyt. Arjen rutiineista kiinni pitäminen on ollut vaikeaa, mutta kyllä se tästä! Tsemppiä kaikille kevääseen! - Puheenjohtaja


Keitäs siihen hallitukseen oikein kuuluu ja mitä ne tekee? Seuraavilla sivuilla esitellään vuoden 2021 hallitus muutamilla kysymyksillä: 1. Laskiaispulla hillolla vai mantelilla? 2. Elämänohje / motto

Raati 2021

Puheenjohtaja Joonas Yli-Huhtala, 3. vsk - Laskiaispulla hillolla, en pidä mantelia juuri minään - Ei oo mottoa, mutta toteemieläin on vaikka rapu

Neuvonantaja & vpj Saana Romula, 4. vsk - No hillolla tietysti - Vaikka kuinka miettisit sanojasi, joku irrottaa ne kuitenkin kontekstista

Sihteeri Jenna Rauvala, 3. vsk - Hillolla, VADELMAhillolla - Jos on nälkä, älä syö karkkia, tulee vaan paha olo

Yritysvastaava Nea Tasa, 3. vsk - Laskiaispulla hillolla - Kyllä asiat lutviutuu

Rahastonhoitaja, sivupestinä ATK:ta ja KV hommia Markus Suuronen, 3. vsk - Mansikkahillolla - Rikkinäinen kellokin on oikeassa kahdesti päivässä

Opintovastaava Janita Rintala, 3. vsk - Mansikkasose tai ite tehty mantelimassa (tai molemmat) - Kaikkee kannattaa kokeilla ainakin kerran

Tapahtumavastaava Helmi Orastie, 2. vsk - Hillolla - Vaik joku matti nykäsen juttu, joku jokanen tsäänssi on mahdollisuus

Viestintävastaava &

Excursiomestari Tuomas Hakamäki, 2. vsk - Hillolla - Kun tekee, tulee tehtyä enemmän, ku että ei tekis

somevastaava

Anniina Bitter, fuksi - Laskiaispulla hillolla! - Haudassa ehtii nukkua.

TARAKI

5


Emäntä & alumnivastaava Iida Karjalainen, 3. vsk - Ei väliä kunhan pulla on tuore - ”Skrrt” -Karjis

Isäntä Sauli Heinänen, 3. vsk - Hillolla - Minkäslaista viinaa toi absintti on?

Fuksikapteeni Laura Heino, 2.vsk - Laskiaispulla hillolla (ja joulutortuissa hillo tulee päälle) - Ei kannata kuunnella muiden mielipiteitä vaan rohkeesti lämmittää kahvia mikrossa, kylmä kahvi ei kaunista

Toimarit 2021 Rahastonhoitajan apu Markus Kortelainen, 4. vsk - Laskiaispulla hillolla ofc - “Kaikki mun elämänviisaudet on nelosella alkavia”

Isännän apu IiroSairanen, 2. vsk - Mansikkahillolla tottakai - En useinkaan huuda yritän vaan artikuloida selkeesti.

Excursioapu Laura Jyväkorpi, fuksi - Pulla hillolla - Elämä on ihanaa, joten muistakaa ottaa siitä kaikki irti!

Tapahtumatoimari Sina Hämeensaari, fuksi - Hillolla - Olen 99% enkeli, mutta oh dear se jäljelle jäävä 1%.

Tapahtumatoimari Riku Riiheläinen, fuksi - Laskiaispulla hillolla tietenkin - Elämää ei pidä ottaa liian vakavasti

Tapahtumatoimari Jiri Sarvela, fuksi - Ehdottomasti hillolla - “Ei sun ny mua varte tarvi keittää, mut kyllä mä otan jos itekin juot”


Yritystoimari Annika Jaakkola, 2. vsk - EHDOTTOMASTI hillolla - Tekemällä ne hommat lutviutuu

Päätoimittaja & Emännän apu

Marja Seppälä, 3. vsk - Vadelmahillo on ainakin todettu erittäin toimivaksi - Kyllä se siitä :D

Kiltahuonevastaava Kristian Mikkola, 3. vsk - Hillolla - Elämä on ihmisen parasta laiffia

Saunalauttavastaava Konsta Ylinen, 3. vsk - Hillo - Koirat haukkuu, saunalautta kulkee

Saunalauttamatruusi Eetu Näyrä, fuksi - Laskiaispulla mantelilla - EI! Ei! Älkää tankatko venettä! Tankatkaa kuskia!

Liikunta- ja

ATK- ja kulttuurivastaava Aleksi heininen, 4. vsk - Hillolla, mantelilla, kermavaahdolla ja pullalla. Kansi syödään ensin. - Moni sanoo muttei tee. On parempi vaan sanoo ettei tee.

hyvinvointivastaava

Fanni Hyväri, 3. vsk - Hillolla tietysti - Aina on hyvä keli käydä opiskelutauoilla ulkoilemassa

TTK-vastaava Juho Lautala, 5. vsk - Hillo ofc - Hiljaa hyvä tulee

Kuvat: Markus Suuronen

Fuksivastaava Rudolf Võrk, fuksi - Vaikka hillol - Älä siirrä huomiselle asioita, mitkä voi jättää kokonaan tekemättä xD

RIL-yhdyshenkilö Waldemar Lahtinen, 3. vsk - Laskiaispulla hillolla - Mantelimassa on kuin ranskalainen viini: menee alas, jos ei ole muuta tarjolla

TARAKI

7


Rakennusalan yritystapahtuma

2021 Kulunut vuosi on ollut monella tapaa erilainen. Kuten monen muidenkin tapahtumien, myös Rakennusalan yritystapahtuman oli muotouduttava pandemian takia uuteen muotoon. Jo 14. Rakennusalan yritystapahtuma saatiin järjestettyä 20.1-21.1.2021 etänä. Itse tapahtuma järjestettiin Zoomissa, jossa yritykset saivat niin omia puheenvuoroja kuin osallistuttua yhteiseen paneelikeskusteluun. Paneelikeskusteluissa kysyttiin kiperiä kysymyksiä rakennusalan tulevaisuudesta ympäristön, digitalisaation sekä uudistumisen näkökulmista. Paneeliosuuden jälkeen opiskelijoilla ja yritystenedustajilla oli aikaa keskustella vapaasti tarjottavista työmahdollisuuksista. Vaikka perinteistä kielikeskuksessa järjestettyä yritystapahtumaa on vaikea korvata eikä ihmiskohtaamiset ole samanlaisia web-kameran kautta, tuntui, että nopeasti osallistujat rentoutuivat uuteen ympäristöön ja pääsimme ottamaan edut irti uudenlaisesta järjestystavasta. Pääsimme muun muassa vierailemaan kansiareenan työmaalla, joka ei olisi ollut mahdollista perinteisellä toteutustavalla. Itse tapahtuman lisänä tuotimme opiskelijoille Rakennusalan kesätyöt- lehden, missä on koottuna kattavasti eri rakennusalan yrityksien työilmoituksia. Lehteä jaettiin kotiin 90 opiskelijalle ja lisäksi teimme lehdestä nettiversion. Kaiken kaikkiaan saimme tapahtuman etäversiollakin opiskelijat aktivoitumaan töiden etsintään sekä pöhisemään yritysten edustajien kanssa. Kiitos kaikille mukana olleille yrityksille ja opiskelijoille! - Annika Jaakkola

- Annika Jaakkola


Heips kukkuu! Pitkän ja piinaavan karanteenitalven edetessä olet saattanut kokea hautautuvasi parimetrisen kinoksen alle paitsi konkreettisesti, myös vertauskuvallisesti. Mikäli lumikuormat tulevatkin jo korvista pihalle eikä palkkikaan ota taipuakseen, ei hätää – kesä on taas tulossa, ja se tuo tuttuun tapaansa mukanaan mahdollisuuden päästä tuulettamaan omaa yläpohjaasi OIKEIDEN TÖIDEN pariin. Vielä ehtii lähettää viimeisiä hakemuksia, soittaa puheluita ja ängetä jalkaa ovien väliin. Nappaa instassa seurantaan @ rilinsinoorit ja saat tietoa juuri teekkareille tarkoitetuista kesätyöpaikoista!

RIL

Kannattaa myös tsekata RILin teekkaripalkkasuositus ennen kuin rustaa nimeään paperiin. Ja ellei töissä kaikki menekään kuin Strömsössä, löydät omilta jäsensivuiltasi yhteystiedot työsuhdejuridisiin palveluihin. Jos näistä, tai mistä tahansa asioista herää kysymyksiä, meikäläisen löytää vaivattomasti joko telegramista tai RakMekin uusinnasta. Nauttikaa lopputalvesta ja turvallisesti myös toisistanne, Waldemar Lahtinen Teekkariyhdyshenkilö tg @wlahtinen teekkari.tuni@ril.fi

TARAKI

9


EtäSaunaTapahtuma

Ohjelma alkoi klo 18 Talkshow:lla, jossa vastailtiin chatin kysymyksiin ja haastattelussa oli killan puheenjohtaja Joonas Yli-Huhtala. Tämän jälkeen ohjelmassa oli Nosturi-Podcastin ohjelma_numero, jossa Saana ja Laura näyttivät tanssitaitonsa sekä testasivat suunsa venyvyyttä vaahtokarkeilla. Tämä ohjelmanumero päättyi sisarkiltojemme Koneinsinöörikilta Otaniemestä ja Ympäristörakentajakilta Oulusta tervehdykseen. Tämän jälkeen starttasi maaginen ja erittäin vaikea Sauna_visa, jonka palkintona oli tieto siitä, että olet vähän fiksumpi ja parempi kuin muut kanssa saunojat. Tämän jälkeen olikin jo korkea aika Sauna_tauolle, jolle striimin katsojat kuitenkin järjestivät ohjelmaa ja pitivät yleisön näpeissään. Lopuksi isännistö palasi puikkoihin, sillä oli saunatontun kuumanlinjan vuoro. Soittoja satelikin paljon ja säväyttävin soitto tulikin itse ”Pasilanmieheltä”, joka kyseli mielenkiintoisia kysymyksiä ja tarjosi omia näkemyksiään. Kokonaisuutena tapahtuma oli onnistunut ja kaikilla osallistujilla vaikutti olevan hauskaa. Tapahtumaa oli parhaimmillaan seuraamassa n. 50 henkilöä ja kysymyksiä isännistölle ja muille striimin tähdille sateli paljon. Isännistö luonnehti, että tästä tulee korona ajan hienoin saunatapahtuma ja näin myös tehtiin, sillä kukaan ei ole kiistänyt asiaa. Isännistö oli ainakin täysin tyytyväinen. - Sauli Heinänen

TARAKIn isännistöllä heräsi alkukeväästä ajatus, että liian pitkään aikaan ei ole voitu järjestää saunatapahtumaa jäsenistölle. Tartuimmekin heti tuumasta toimeen ja rupesimme suunnittelemaan, miten näinä aikoina voitaisiin järjestää hyvä saunatapahtuma. Perusteellisen suunnittelun ja unettomien öiden jälkeen päädyimme EtäSaunaTapahtumaan, jossa jokainen voisi omasta kodistaan (tai pienellä porukalla) osallistua tapahtumaan. Ohjelmana toimi koko illan kestänyt sauna striimi, joka sisälsi erilaisia ohjelmanumeroita ja huipentui SaunaTontun kuumaanlinjaan.


TEK

Moikka! Vuosi on jälleen päässyt vaihtumaan ja samalla sain suuret saappaat täytettäväksi TEK-kiltayhdyshenkilönänne tänä vuonna. Työnhaku ja koulunkäynti ovat myös kovalla vauhdilla käynnissä. Hyviä vinkkejä työnhakuun löydät TEKin työkirjasta, mutta TEKin jäsenenä saat lisäksi TEKin lakiasiamiehet, palkkaneuvojan sekä TEKin ja muiden akavalaisten liittojen luottamusmiehet avuksesi tarvittaessa. Lisätietoa näistä sekä monesta muusta mahtavasta jäsenedusta löydät osoitteesta https://www.tek.fi/fi/ jasenyys. Kannattaa käydä vilkaseen nopee! Muistakaa pitää itsestänne ja kavereista huolta olemalla aktiivisesti yhteyksissä ja kyselemällä kuulumisia. Kyykkäily, jossa TEK on usein lämpimien syötävien ja juotavien muodossa tukemassa, on hyvä esimerkki turvallisesta virkistystoiminnasta tällä hetkellä. Muistakaa kuitenkin pitää järki päässä ja vallitsevat suositukset ja rajoitukset mielessä. Olkaa erittäin matalalla kynnyksellä yhteyksissä, jos tulee ihan mitä tahansa kysyttävää TEKiin liittyen tai miksipä ei vaikka ihan minkä tahansa muunkin teeman pohjalta. Parhaiten kiinni saa telegramin kautta, mutta seurailen aktiivisesti myös sähköpostia. Edeltäjäni tavoin en valitettavasti osaa kertoa vitsejä, mutta laitoin teille yhden potrettimuotoisen vitsin tähän palstan yläpuolelle. Valoisaa kevättä sekä työnhakuonnea toivottaen, Juho Lautala TG: @Jyyhou juho.lautala@tuni.fi

TARAKI

11


MiniskidiSitsit Tarakin viime sitseistä on kulunut yli 170 päivää, sitten tuli Tarakin mini-skidisitsit 11.2.2021. Kysyimme läsnä olevilta, että miten meillä meni ja näin vastattiin. 1) Oliko vaikeaa tehdä päätös osallistua sitseille? Ei todellakaan ollut vaikeaa! Kun haalarit ovat roikkuneet käyttämättöminä syksystä asti, niin pitihän niitä päästä tuulettamaan johonkin, etteivät homehtuisi. Lisäksi sitsit toivat fuksivuodelle harvinaisen mahdollisuuden tutustua muihin tarakilaisiin/muiden vuosikurssien opiskelijoihin, sillä sekään ei koronan vuoksi ole ollut itsestäänselvyys. - Timo Varshukov 2) Mitkä olivat fiilikset ensimmäisen laulun alkaessa etäsitseillä? Mikontalon penthousessa tunnelma oli katossa ja odottavainen, mitä tulevat etäsitsit tuo tullessaan. Ensimmäisen laulun alkaessa nopeasti huomattiin, että laulutaidot olivat hieman ruosteessa pitkähkön tauon jäljiltä, mutta oikeanlaisella nesteytyksellä ja äänihuulia avaamalla seuraavat laulut sujuivat jo paljon paremmin. - Aku Aaltonen

3) Mitä mieltä olit ensimmäistä kertaa sitseillä järjestetystä kuvakisasta ja still-kuvien aiheista? Hommahan sujui varsin mukavasti. Ainakin omassa sitsipaikassa näytti porukalla olevan hauskaa. Ns komentokeskuksessa sitsanneena en voi oikein ottaa kantaa, miten laulut toimivat etäpesäkkeissä sitsaajille, mutta meillä meni mukavasti. Kohtuulliseen känniinhän siinä pääsi 😀 - Aleksi Heininen


4) Maistuiko sitsien gourmet ruoka? Gourmet ruoka oli erinomaista. Pitsani täyteläinen juusto italialaisella vivahteella hiveli jokaista makunystyrääni. Pitsaani syödessäni koin Afrikan lämmön sekä Siperian kylmyyden. Kylkiäisenä maistelin suurelta Viron panimolta tullutta mallasta joka täytti suuni kuivahtaneet huokoset. Kaiken kaikkiaan täydellisen monikulttuurinen ja antoisa ruokakokemus. - Kasperi Korhonen 5) Mitä mieltä olit kokonaisuudessa sitseistä? Kuvakisa oli ehdottomasti aivan huippujuttu! Still-kuvia tehdessä ainakin meidän sitsipaikalla kaikilla oli hauskaa ja ideat lenteli sekä muiden loistavien tuotosten näkeminen oli yksi illan suurimpia iloja. Myös kuvakisan voitto lämmitti kovasti sydäntä. Aiheet olivat sopivan haastavia sekä ajankohtaisia ja oman hyvän lisänsä kisaan toikin se, kuinka vaikkapa maanrakentaminen toteutettiin ihan kotioloissa. Kuvakisa oli siis erittäin hyvä lisä etäsitseihin ja allekirjoittanut odottaa jatkossakin vastaavanlaisia kisoja sitseillä! - Saana Romula

6) Osallistuisitko uudestaan etänä pidettäville sitseille ja voisitko suositella osallistumista myös muille? Tottakai osallistuisin <3 mikä on parempaa ku illanvietto kavereiden kanssa?! Järjestelyt toimi ja ilta oli mahtava <3 ehdottomasti suosittelen kaikille! - Leevi Rantala

- Sina Hämeensaari TARAKI

13


AA-kerhon esittely

Liittymä

Liittymä ry on liikenne- ja kuljetusjärjestelmien opiskelijoille ja aiheesta kiinnostuneille tarkoitettu ammattiainekerho. Liikenne- ja kuljetusjärjestelmien opiskelu pää- tai sivuaineena on mahdollista rakennustekniikan, tuotantotalouden ja tietojohtamisen koulutusohjelmissa. Sen vuoksi kerhon toiminnan tavoitteena on tarjota verkostoitumismahdollisuuksia eri koulutusohjelmien opiskelijoille sekä toimia linkkinä opiskelijoiden ja alan yritysten välillä. Kerho harjoittaa myös tiivistä yhteistyötä yliopistolla toimivan liikenteen tutkimuskeskus Vernen kanssa. Liittymä on ollut toiminnassa vuodesta 2010 alkaen ja vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia tapahtumia. Liittymä on muun muassa pyrkinyt järjestämään kaksi liikenneaiheista excursiota vuosittain. Vuonna 2020 kevätexcursio jäi toteuttamatta, mutta syksyllä kerho järjesti pienen excursion Hiedanrantaan robottibussin kyytiin. Vuonna 2019 excuiltiin keväällä Helsinkiin juuri valmistuneen länsimetron kyytiin sekä Traffic Management Finlandin tieliikennekeskukseen. Syysexcursio suuntautui puolestaan Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Excursioiden lisäksi keväisin ja syksyisin järjestettävien yleiskokousten yhteydessä jäsenistölle on tarjottu mahdollisuus osallistua erilaisiin mielenkiintoisiin aktiviteetteihin. Vastikään järjestetyn syysyleiskokouksen yhteydessä jäsenistölle tarjottiin mahdollisuus lyödä viisaat päät yhteen ja harjoittaa ongelmanratkaisutaitoja pakohuonepelin muodossa. Liittymän jäsenmäärä on viime vuosina vakiintunut noin 20 opiskelijaan, joista suurin osa tulee rakennustekniikan koulutusohjelmasta. Suurin osa jäsenistöstä suorittaa liikenne- ja kuljetusjärjestelmien opintoja joko päätai sivuaineena. Kerhoon liittymiselle ei kuitenkaan ole asetettu mitään opintosuuntaa koskevia vaatimuksia, eli uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan toimintaan opintosuunnasta riippumatta. Liittymän toimintaan voi myös käydä tutustumassa kerhon nettisivuilla osoitteessa liittyma.weebly. com. - Ville Orkola


Jäsenistölle ääni - Kirjuri Poikela Nyt kun sain mahdollisuuden kirjoittaa tuhansille TARAKI-lehden lukijoille, ensimmäinen ajatus oli, että äidinkielen tunneilla olisi ollut hyvä keskittyä hieman enemmän kielioppiin. Mutta mahdollisuus kun aukeni, niin ajattelin jakaa tärkeimmät asiat mitä tällä vaihtelevan menestyksen koulu-uralla olen oppinut. Seuraavat asiat olisi ollut hyvä tietää jo fuksina. Sinun ei tarvitse valita hampurilaisen ja lehtipihvin väliltä. Voit ottaa molemmat, et tule pettymään. Älä unohda salasanaasi ennen Exam-tenttiä, tulee paniikki. Yritä opettaa asiat muille, huomaat mitä et itse osaa. Palautus myöhässä on parempi kuin ei palautusta ollenkaan. Saunailta kavereiden kanssa on pidemmän päälle tärkeämpi kuin huomisen luento. Reissuun kannattaa aina lähteä, harvemmin niitä kukaan katuu. Jos vedät pulkkaa moottorikelkalla, muista että kelkka pysähtyy huomattavasti pulkkaa nopeammin.

Sitten pieni avautuminen. Minulle kerrottiin jo nuorena, että opinnoissa pärjää, jos ei juhli liikaa, ei syö roskaruokaa ja liikkuu tarpeeksi. Nyt tuntuu, että mua on kusetettu. Kohta on vuosi eletty terveellisesti ja liikuntaa harrastettu enemmän kuin viimeiseen kolmeen lukuvuoteen yhteensä. Woltiakin on käytetty SALAATIN tilaamiseen. Eihän tämä etene yhtään sen nopeampaa. Jos ennen harkkatöiden venähtäminen meni saunailtojen piikkiin, nyt se varmaan menee niiden puutteeseen. No mutta mitä pienistä, tahti tunnetusti kiihtyy, kun dedikset lähenee. Ei muuta kuin intoa opiskeluun ja saunalla nähdään.

-Santtu Poikela TARAKI

15



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.