Kirja-arvostelu Teksti: Jukka Parkas
Musiikki ja luonto: Soiva kulttuuri ympäristökriisin aikakaudella Toimittaneet Juha Torvinen ja Susanna Välimäki Utukirjat 2019
M
usiikintutkijoiden Juha Torvisen ja Su- sanna Välimäen toimittama Musiikki ja luonto: Soiva kulttuuri ympäristökriisin aikakaudella (2019) tarjoaa monipuolisen kattauksen ekomusikologian (kts. Torvinen 2012) tutkimusalaan sijoittuvia tai sitä sivuavia artikkeleita musiikintutkimuksen eri osa-alueita edustavilta kokeneilta tutkijoilta. Kirjan kansikuvituksessa on käytetty taiteilija Laura Paavilaisen valokuvateosta Nurkka (2009), jossa henkilö on kirjaimellisesti pistänyt päänsä pensaaseen. Teos ja sen taustat eivät ole itselleni tuttuja, mutta kirjan kontekstissa kuvalla viitataan vanhaan sanontaan korkeintaan ironisesti; Musiikki ja luonto kokonaisuutena ei pakene todellisuutta tai sulje silmiään globaalin haasteen edessä, vaan se korostaa uudenlaisen luontoyhteyden löytämistä, ihmiskeskeisten ajatusmallien ja käytäntöjen kritisointia sekä aktivistisen tutkimusotteen käyttöönottoa myös musiikkitieteen alalla. Teoksen johdannossa Torvinen ja Välimäki nostavat musiikintutkimuksen osaksi yhteiskunnallista ympäristöä koskevaa keskustelua ja korostavat musiikin roolia olemassaolomme merkitysten ja toimintamme seurausten tarkastelussa. He tiivistävät: ”Musiikki on erinomainen yhteenkuuluvuuden ja ekologisen ykseyden kaiuttaja ja kuuntelija” (Torvinen & Välimäki 2019, s.15). Jos johdantoluku kumisee teoksen yhteiskunnallista merkitystä, sitä seuraava 32
// S Y N K O O P P I
Välimäen (2019) ympäristötrauman teemaa käsittelevä artikkeli värähtelee kouriintuntuvasti henkilökohtaisella tasolla. Tekstin iskevä tyyli, rehellisen painokkaat sanavalinnat ja analyysin rohkeat tulkinnat vetävät lukijan kirjan sivujen läpi osaksi ennennäkemätöntä globaalia kriisiä. Enää ei voi paeta pensaaseen. Musiikki ja luonto on ajankohtainen esimerkki musiikintutkimuksen kentän hedelmällisestä monipuolisuudesta. Se tarjoaa kattavan esittelyn aihetta sivuavista käsitteistä ja näkökulmista. Samalla teos haastaa ja sukeltaa musiikintutkimuksen eri syvänteisiin. Tästä pitävät huolen etevät kirjoittajat, joiden kokemus musiikintutkimuksen alalta näkyy ja koskettaa. Tekstit vaativat lukijaltaan keskittymistä – tämä johtuu paljolti kokonaisuuden teoreettisesta moniulotteisuudesta eikä niinkään artikkeleiden kielestä, joka on sujuvaa ja paikoin ilahduttavan eloisaa. Teeman musertavasta vakavuudesta huolimatta kirjoittajat eivät tyydy seuraamaan maailmanpalon etenemistä passiivisina tarkkailijoina, vaan jokaisesta artikkelista huokuu kehotus toimijuuteen. Tämä on katsottava myös teoksen toimittajien ansioksi; artikkelit istuvat hyvin ekomusikologian kattokäsitteen alle niiden metodologisesta kirjavuudesta huolimatta. Lukijalle syntyykin vaikutelma yhteisestä agendasta, vaikka tutkimuskohteisiin suuntautuvat katseet ja otteet vaihtelevatkin teksteissä suuresti.
