oikeuksia suppealta ruotsinkieliseltä aatelistolta ja talous- ja sivistysporvaristolta. Vapaan sivistystyön aatteellisen yhtenäisyyden muotoilussa sosiaalisesta kansa-tulkinnasta on tullut vallitseva. Globaalin kapitalismin aikakaudella vapaan sivistystyön odotetaan muiden toimialojen tavoin tekevän Suomesta globaalille yritystoiminnalle kilpailukykyisen alustan. (Mt.; Haaparanta ym. 2017.) Vapaa sivistystyö poimii ylikansallisesta aktiivisen kansalaisuuden ja elinikäisen oppijuuden diskurssista sosiaalista koheesiota ja itsetoteutusta tukevat merkitykset. Muille koulutussektoreille, etenkin ammatilliselle koulutukselle, jäävät niiden merkitykset aktivoivana työvoimapolitiikkana ja elinikäisenä työllistyvyytenä. Laitostuneessa ja markkinoituneessa vapaassa sivistystyössä aatteet ohjautuvat yleisestä yhteiskuntapolitiikasta ja hallituksen kärkihankkeista, jotka sovitetaan maksukykyisten ja osallistumishaluisten ryhmien – koulutuksen ideologisen hegemonian – kysyntään. Pitkäaikaisen vaikuttajan Juha Sihvosen mukaan valtion vahvistunut ote – kurssiarviointi ja -palautteet, laatukäsikirjat ja tulosvastuu rahoittajalle – sopi vapaan sivistystyön tarkoituksiin ja etuihin, ja kehittämissuunnitelmat osoittivat parlamentaarisen (käytännössä hallitusohjelmiin perustuvan) ohjauksen paluuta: Pidän erinomaisena asiana, että vuonna 2009 voimaan tulleen vapaan sivistystyön lain tarkoituspykälään lisättiin velvoitteet sekä monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden että kestävän kehityksen edistämisestä (Sihvonen 2015). Suora vaikuttaminen ja yhden asian liikkeet jäävät laitostuneen vapaan sivistystyön marginaaliin (vrt. Salo ym. 2002). Osana mahdollisuuksien tasa-arvon ja erojen tasoittamisen ideologiaa alueellinen tasa-arvo koski myös vapaata sivistystyötä 1990-luvulle asti, jolloin kansallinen aluepolitiikka väistyi EU:n ja OECD:n kilpailevien paikkaperustaisen maaseutupolitiikan ja globaalin metropolipolitiikan tieltä (Luoto ym. 2016). Niin kansallinen kuin EU-johtoinen aluepolitiikka ja ohjelmarahoitus ovat hierarkkisia ja perustuvat yhdenmukaistamiseen ja kilpailukyvyn (”elinvoiman”) kasvattamiseen globaaleilla markkinoilla (TEM 2017). Oleellista on parantaa työvoiman liikkuvuutta ja yritysten toimintaedellytyksiä, tehostaa ja vähentää julkisrahoitteisia palveluja sekä lisätä valinnanvapautta. Oppinsa OECD ja EU saavat globaalin kilpailutalouden konsulteilta, jotka kansallisten talouksien sijasta pitävät metropolien – ”smart cities” – verkostoa ehtona globaalille talouskasvulle ja mahdollisuuksille. Niissä virtaavat tavarat, palvelut, ihmiset, pääomat ja ideat, ja informaatio- ja erikoislahjakkuusverkostoineen sekä elävine toimintatapoineen ne tukevat teknologioiden omaksumista ja kokeiluja. (Trujillo & Parilla 2016; Kearney 2018.) Vapaa sivistystyö on kansallisesta retoriikasta
126