076 / sivistys
toisistaan irrallisiksi ja vastakkaisiksi toimintakentiksi. Nojaamme laajaan tulkintaan sivistystyöstä, jota tehdään sekä erikseen että yhdessä, ja jossa oppositioiden sijasta etsitään toimijoiden vastuuta yksilöiden ja ihmiskunnan viisastuttamisessa. Puheenvuoromme on kirjoitettu tutkimuksen näkökulmasta. Hahmotamme aikuiskasvatuksellisen ja erityisesti vapaan sivistystyön tutkimusyhteistyön tilaa kahden väitöskirjatutkimuksen empiirisen näytön valossa. Sini Teräsahteen tutkimus valottaa käytännön toimijoiden tutkimukseen kohdistamia intressejä ja Jenni Pätärin tutkimus luotaa vapaan sivistystyön opinnäytetutkimuksen historiaa. Lopussa ehdotetaan toimijoiden välisten vastakkainasetteluiden ja markkinoistuneiden toimintalogiikkojen ylittämistä lisäämällä vuorovaikutteisia tutkimustapoja sekä tunnistamalla ja tunnustamalla opinnäytetutkimuksen tiedollinen - ja käyttöarvo nykyistä laajemmin ja vahvemmin.
Sitä odotetaan y mitä kritisoidaan Teräsahde on tutkimuksensa Taistelu aikuiskasvatustiedosta haastattelu- ja keskustelutilaisuusaineistoissa törmännyt moniin ristiriitaisiin diskursseihin tutkimuksen, käytännön ja politiikanteon vuorovaikutuksesta ja tutkimuksen vaikuttavuudesta. Puhujina ovat haastatteluissa olleet vapaan sivistystyön, ammatillisen aikuiskoulutuksen ja politiikanteon kenttiä edustavat avainhenkilöt ja keskustelutilaisuuksissa aikuiskasvatusalan ammattilaiset ja tutkijat. Käytännön toimijoiden puheessa aikuiskasvatustutkimukseen kohdistuu sekä odotuksia että kritiikkiä. Odotuspuhetta on erityisesti vapaan sivistystyön puolella, jossa tutkimusyhteistyön ja sen kehittämisen tarpeita tunnistetaan melko usein ja harmitellaan alan tutkimuksen vähäistä määrää. Ammatillisen aikuiskoulutuksen puolella korostuu enemmän kokemukset tutkimuksen ja käytännön erillisyydestä ja tutkimusyhteistyön tarpeita tunnistetaan vähemmän. Niin ikään käytännön ammattilaisten asenteet tutkimusta ja tutkijoita kohtaan vaihtelevat kahtalaisesti arvostuksesta epäluuloihin. Arvostus kumpuaa kenties yliopistostatuksesta, mutta varsinkin luottamuksesta tieteellisiin tutkimusmenetelmiin ja tutkimuk-
seen perustuvaan argumentointiin. Epäluulot liittyvät tutkijoiden kiinnostukseen käytännöstä, käytännön tuntemukseen ja tutkimuksen kykenemättömyyteen vastata arjen haasteisiin. Vapaan sivistystyön kentällä tutkimustarpeita kartoittaviin kysymyksiin saaduissa vastauksissa toistuvat sellaiset ilmaukset kuin ”olemassa olon oikeutus” ja ”toiminnan vaikuttavuus”. Tutkimusta ja tutkimusyhteistyötä tarvittaisiin lisää, jotta politiikan tekijöille voitaisiin osoittaa todistusaineistoa aikuiskoulutustoiminnan tuottamista hyödyistä ja vaikuttavuudesta niin yksilölle kuin yhteiskunnalle, mitä pidetään edellytyksenä julkisen rahoituksen jatkuvuudelle. Politiikantekijöiden vakuuttelutalkoisiin toivotaan erityisesti alan tutkimuskentällä nimeä saaneita kokeneita tutkijoita. Tutkijoiden odotetaan myös osoittavan, mistä asioista ja ilmiöistä on tarpeen tehdä tutkimusta ja markkinoivan tutkimusta ja tutkimusyhteistyön mahdollisuuksia käytännön kentille. Niin vapaan sivistystyön, ammatillisen aikuiskoulutuksen kuin politiikanteon kentiltä kumpuavana vastapuheena tutkimus- ja yhteistyöodotuksille voidaan nähdä aikuiskasvatustutkimukseen kohdistuva suora ja epäsuora kritiikki. Toisaalta tutkimus tunnistetaan kehittämisen edellytykseksi ja välineeksi, toisaalta sanotaan, että ”aidosti kehittäviä” ovat projektit ja arvioinnit ja että muiltakin tieteen ja tutkimuksen aloilta, kuten johtamis- ja taloustieteistä voitaisiin saada hyödynnettävissä olevaa tietoa. Niinkin ankarasti ilmaistaan, että tutkimus ei ylipäätään tavoita arjen työtä ”missään muodossa” ja tutkimus ”jää täysin abstraktiksi” käytännön ammattilaisille. Ajatusta aidon aikuiskasvatustiedon ja todellisuuden sijaitsemisesta ja omistajuudesta käytännön kentillä vahvistetaan ulosrajaavalla puheella siitä, ettei alaan liittyvää tutkimusta voi uskottavasti tehdä, jos ei ole omakohtaista kokemusta alalla työskentelystä. Tällainen puhe asettaa siis jo valikointia, kenen tutkijan hyväksytään tulevan haistelemaan ammattisaloja ja kenen tutkimustuloksia pidetään uskottavina, ja lähettää viestiä: tieteellisen broilerin on turha tulla kukkoilemaan tunkiolle. Haastateltavien mukaan tutkimuksen ja käytännön vuorovaikutuksen kannalta kultakimpaleita ovatkin muutamat alan ammattilaisjoukoista nousevat ”kärkikeskustelijat”,