3 minute read

AINA KARTALLA Ajankohtaiset partiouutiset

TERVEISIÄ KOONNUT: Elina Kamppari

JÄSENKOKOUKSESTA

Advertisement

Kuvassa vasemmalta Henna Heikkilä, Inari "Tiitu" Timonen-Nissi, Stefan Stjärnstedt ja Siiri Somerkero.

SIIRI SOMERKERO VALITTIIN SUOMEN PARTIOLAISTEN PUHEENJOHTAJAKSI

Suomen Partiolaisten puheenjohtajaksi on seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valittu Siiri Somerkero, 28, Sotungin Tuliketuista. Somerkero haluaa edistää avointa ja eteenpäinpyrkivää partiojärjestöä Suomessa. - Koronan ja sen takana lymyävän ilmastokriisin aikana partio on ajankohtaisempi liike kuin aikoihin. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan aktiivista toimijuutta, yhteen hiileen puhaltamista ja halua paremman maailman rakentamiseen. Meidän on varmistettava, että kaikista eri taustoista tulevat lapset, nuoret ja aikuiset voivat halutessaan tulla mukaan harrastamaan ja saada yhteisön ja tärkeitä taitoja, Somerkero sanoo.

Hän on toiminut aiemmin monissa vastuutehtävissä omassa lippukunnassaan sekä partiopiirissä ja keskusjärjestössä muun muassa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten puheenjohtajana ja Suomen Partiolaisten partioneuvoston jäsenenä.

Suomen Partiolaisten varapuheenjohtajiksi valittiin turkulainen Stefan Stjärnstedt, 39, Turun Metsänkävijät sekä helsinkiläinen Inari Timonen-Nissi, 28, Pohjolan Pirteät / Lauttasaaren Luotsitytöt.

Partioneuvoston puheenjohtajaksi valittiin hämeenlinnalainen Henna Heikkilä, 38, Liekkitytöt.

UUSI PERUSKIRJA JA PARTIOLUPAUS

Jäsenkokouksessa hyväksytty peruskirja perustuu keväällä 2019 tehtyyn jäsenistön laajaan osallistamiseen ja tiedonkeruuseen. Peruskirja astui voimaan välittömästi. − Uudessa peruskirjassa kuuluu laajasti partiolaisten ääni, peruskirjan uudistustyötä johtanut Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Maria Ruohola painottaa.

Osana peruskirjauudistusta myös partiolupaus on muuttunut. Uusi lupaus on: ”Lupaan parhaani mukaan elää maani ja maailman parhaaksi, kasvaa katsomuksessani ja toteuttaa <ikäkauden> ihanteita joka päivä.”

Myös peruskirjaan kuuluvat partion kasvatustavoitteet on ajanmukaistettu. − Samassa ikäkausien aktiviteetit on käyty läpi ja toteutusvinkkeihin on lisätty ideoita siitä, miten perehtyä partion arvoihin eri ikäkausien kanssa, kertoo partiokasvatuksesta vastaava hallituksen jäsen Kaisa Johto.

Partion peruskirja on molempien partion maailmanjärjestöjen hyväksymä. Näin on varmistettu, että kansainvälisen partioliikkeen arvopohja ja toimintaperiaatteet näkyvät myös suomalaisessa partiotyössä.

Partioneuvosto katsoo peruskirjan päivitysprosessin tiivistäneen partion ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon välistä keskusteluyhteyttä ja yhteistyötä kaikilla tasoilla. Kirkkohallituksen välistä valtakunnallista yhteistyösopimusta päivitetään parhaillaan vuodeksi 2021, jotta kumppanuus olisi entistä tiiviimpää ja selkeämmin määritelty.

PARTIOLLE UUSI STRATEGIA

Uuden strategian mukaan partion visio on ”Jokaiselle nuorelle taidot muuttaa maailmaa”. Visiossa korostetaan, että partio kasvatusjärjestönä haluaa antaa ja luoda jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuksia sekä opettaa heille tärkeitä taitoja. Tavoitteena on, että näitä taitoja on mahdollista käyttää myös partiota ympäröivissä yhteisöissä niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansallisestikin. Uudessa strategiassa on kolme pääkohtaa, jotka ovat ”partio kasvaa”, ”partio antaa taidot elämään” ja ”partio on paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä”.

Uusi strategia on voimassa vuodet 2021–2026. Partion nykyinen strategia on ollut käytössä vuodesta 2012 saakka. partio.fi/strategia.

TERVETULOA ILTATEELLE

Hurjan suosion saavuttaneet virtuaaliset iltateehetket jatkuvat myös ensi vuonna. Illoissa käsitellään ajankohtaisia partioaiheita ja ne ovat kaikille avoimia. Iltateet järjestetään aina parittomien viikkojen maanantaisin klo 20.

Tämän vuoden puolella on vielä kaksi iltateehetkeä. Lisäksi bonuksena järjestetään iltakipinä, jossa saat tsemppiä, vinkkejä ja vertaistukea partion järjestämiseen turvallisesti näinä poikkeuksellisina aikoina.

30.11. Näin teet monipuolista ja kiinnostavaa lippukuntaviestintää 7.12. Iltakipinä – ideoita ja vertaistukea poikkeusolojen toimintaan 14.12. Yritysyhteistyön ja kumppanuuksien ABC

Lämpimästi tervetuloa mukaan! PARTIO.FI/ILTATEET

JAANA ROTHOVIUS

@TESOMAN_SINISISKOT Korona aikana partiokokoukset olleet pääsääntöisesti ulkona. Samalla on päästy sudenpentujen kanssa partion ytimeen. Nuotion sytytystä, säänmukaista pukeutumista, vaahtokarkkien paistoa, patikointia ja tänään tehtiin ooppaheijaa trangialla. #sudenpennut #ulkoilma #koronasyksy #tesomansinisiskot #ainanälkäjakokoajanjano #partionperustekemistä #sudenpennuttykkää #hppartio #partioscout

PARTIOSCOUT

Lisää partiokuvia löydät Instagramista tunnisteella #partioscout. Aihetunnisteella on jaettu jo yli 130 000 kuvaa! Muista tägätä myös omat partiokuvasi!

UPM ON PARTION UUSI PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI

Suomen Partiolaiset ja metsäyhtiö UPM aloittavat uuden mittavan yhteistyön, jonka tavoitteena on lisätä vuoropuhelua ja tietämystä nuorten sekä yritysten ja päättäjien välillä erityisesti ilmastonmuutoksesta ja vastuullisuudesta.

Ensi vuoden aikana yhteistyö tulee näkymään eri puolilla Suomea, kun UPM ja partio järjestävät Erätauko-keskustelutilaisuuksia ilmastonmuutosteemalla. Tapahtumiin kutsutaan nuoria, asiantuntijoita ja päättäjiä vaihtamaan ajatuksia vastuullisuudesta ja ilmastoasioista. Ilmastonmuutosteemalla toteutetaan myös somekampanja yhdessä UPM:n ja nuorten suosimien vaikuttajien kanssa.

UPM on lisäksi yksi vuoden 2021 Johtajatulien ja vuoden 2022 finnjamboree Kajon pääyhteistyökumppaneista. HAE APURAHOJA!

Folke Bernadotte muistosäätiö myöntää apurahoja ryhmille lippukunnan ulkomaanmatkoja varten.

Kata Jouhkin rahasto myöntää apurahaa yksittäisille partiolaisille kansainväliseen koulutus- tai johtajatilaisuuteen.

Waldemar von Frenckell -säätiöltä lippukunta voi hakea apurahaa laadukkaan partio-ohjelman toteutumiseen lippukunnan toiminnassa

Partiokiltojen stipendejä myönnetään partiojohtajakoulutukseen yksittäisille partiolaisille.

LUE LISÄÄ APURAHOISTA: PARTIO.FI/APURAHAT

KUVA

PARTIOTOIMINTAA KOULUPÄIVÄN YHTEYTEEN

Opetus-ja kulttuuriministeriössä on valmisteltu harrastamisen Suomen mallia, jonka päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Malli luo myös lippukunnille mahdollisuuden kuntayhteistyöhön koulupäivän yhteyteen rakennetun harrastustoiminnan muodossa. Osana mallia kunnat hankkivat kaikille maksutonta harrastustoimintaa esimerkiksi ostopalveluna lippukunnilta. Toiminta on suunnattu perusopetuksessa (1.-9. luokilla) oleville lapsille ja nuorille.

Lippukuntien kannattaa ottaa jo nyt yhteyttä oman kuntansa opetuksen järjestäjiin ja ilmaista kiinnostuksensa harrastustoiminnan järjestämisestä.

LUE LISÄÄ: PARTIO.FI/PARTIOKERHO