KOLUMNI Antti Kylmänen

TEKSTI Antti Kylmänen

SSyyskuun ensimmäisenä maanantaina vanha ystävä käänsi minulle selkänsä. Suomen Partiolaisten hallitus kertoi lopettavansa paperisen Partio-lehden sekä riisuvansa sen journalistisista periaatteista.

Journalistisen Partio-lehden palauttamista sekä

Julkisen sanan neuvoston jäsenyyden jatkamista vaatineen partiolaisaloitteen seurauksena SP:n hallitus ilmoitti selvittävänsä mahdollisuutta luoda ”uusi journalistinen verkkomedia”. Tämä tuntuu perinteisen lehden puolesta taistelleelle kummalliselta lohdutuspalkinnolta.

Luomalla erillisen verkkomedian, mainettaan vaaliva hallitus siirtää kriittisen keskustelun turvallisen matkan päähän, samalla eväten laatujournalismilta sen vaatimat resurssit.

Kummallisen selvitystyöstä tekee se, että meillä on jo journalistinen Partiomedia. Sen avulla tarjotaan entistä laajemmalle yleisölle kurkistus partioon: myös sen pimeimpiin nurkkiin.

PARTIOLUPAUS ON MUUTTUNUT

Partio sai uuden peruskirjan, kun jäsenkokous hyväksyi sen 14.11. järjestetyssä kokouksessa. Peruskirjan myötä myös partiolupaus muuttui.

UUSI LUPAUS: ”Lupaan parhaani mukaan elää maani ja maailman parhaaksi, kasvaa katsomuksessani ja toteuttaa <ikäkauden> ihanteita joka päivä.”

Partio-lehti on tuonut päivänvaloon niin seksuaalista kuin taloudellista eriarvoisuutta, ja toiminut alustana järjestön epäkohtien objektiiviselle puimiselle.

Uskon vahvasti, ilman jalon lehtimiehen ruusunpunaisia laseja, ettei mikään vaihtoehtoinen viestinnän työkalu mahdollista tätä samalla tasolla.

Partio-lehden tulisi säilyä alustana kriittiselle keskustelulle ja partiolaisuuden määritteiden haastamiselle.

Lehti on ammattilaisen ottein tuotettu vapaaehtoistyön voimannäyte. Partioviestinnän tekijänä ja journalistina tästä luopuminen sen vaalimisen ja kehittämisen sijaan, on valtava pettymys.

Ystävään rakentamani luottamussuhde rapisi kerralla pois. Jään ihmettelemään, mitä kävi arvoille, joiden puolesta luulin rakkaan järjestöni

liputtavan.