Sateenkaarevuus kieltenopetuksessa

Pitääkö sukupuolineutraaliuteen pyrkiä? Miten sukupuolten moninaisuus ja tasapuolinen kohtelu voi toteutua kielten tunneilla?

HAASTATTELU ANNA HALME KUVAT ANNA HALME / SUKOL JA MARITA KARVINEN / SETA

Kieltenopettajista moni on kohdannut opetusryhmissään sukupuolten moninaisuutta ja joutunut pohtimaan esimerkiksi oman kielenkäyttönsä sukupuolittumista. Aiheesta nousee monenlaisia kysymyksiä, joihin arjen kiireessä saattaa olla vaikea löytää valmiita vastauksia.

Haastattelin sukupuolitietoisen kasvatuksen asiantuntijaa Marita Karvista, jonka kanssa aivan aluksi selvitimme käsitteistöä. Karvinen muistutti, että ihmiset eivät ole sukupuolineutraaleja. Kielenkäytössä on syytä pyrkiä sukupuolineutraaliuteen, mutta ihmisten kohdalla on parempi puhua sukupuolten moninaisuudesta tai ”sateenkaarevuudesta”.

Mitä jokaisen opettajan on syytä tietää sateenkaariteemoista?

Kouluttajan työssään Marita Karvinen on huomannut, että tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. Näin on säädetty myös opetussuunnitelmien perusteissa. Opsin mukaan peruskouluaikana oppilaiden käsitys omasta sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisuudesta kehittyy ja koulun tehtävänä on tukea oppilaita identiteetin rakentumisessa. Lukion opsissa mainitaan muun muassa, että ohjauksessa kiinnitetään huomiota sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden tunnistamiseen ja muuttamiseen. Opetus on sukupuolitietoista ja jokaisen yksilöllisyyttä kunnioittavaa. Moninaisuuden ymmärtäminen luo edellytyksiä sukupuolitietoiselle opetukselle.

Karvinen pahoitteli sitä, että toistaiseksi opettajankoulutus ja oppimateriaalit eivät anna opettajille tarpeeksi välineitä sukupuolitietoiseen opetukseen. ”Harva tulee ulos kaapista, mutta useimmissa kouluissa on nuoria, joille tämä on arkipäivää”, Karvinen sanoi. Hän viittasi Kouluterveyskyselyyn, jonka mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluu hieman yli kymmenen prosenttia ja sukupuolivähemmistöön hieman alle viisi prosenttia 8.–9.-luokkalaisista. Lisäksi asia koskettaa henkilökohtaisesti sateenkaariperheiden lapsia. ”Opetuksen lähtökohdaksi pitäisi ottaa moninaisuusolettamus – ei hetero- tai cis-olettamus”, Karvinen painotti.

Sukupuolta ei pidä sotkea seksuaaliseen suuntautumiseen, sillä nämä ovat kaksi eri asiaa. ”Jos Petteri kokee olevansa tyttö, siinä ei ole mitään seksuaalista, kuten ei pikkulasten ihastumisissakaan”, Karvinen muistutti.

Monille opettajille jo tuttua on sukupuolittuneen kielen ja sukupuolen perusteella tehtävän jaottelun välttäminen. ”Suurin osa meistä on joko tyttöjä tai poikia, mutta ei tulisi sukupuolittaa turhaan”, Karvinen sanoi. Jos opettaja kutsuu luokkaa sanomalla ”tytöt ja pojat”, se sulkee muunsukupuoliset ulos. Piiloviestinä on, että tähän jakoon kuulumattomat ovat vääränlaisia tai heitä ei edes ole olemassa. Tavoitteena ei kuitenkaan ole sukupuolineutraalius vaan sukupuolitietoinen kasvatus. Karvinen antoi ohjeeksi, että opettajan kannattaa reflektoida toimintaansa ja miettiä, kohteleeko tyttöjä, poikia ja muunsukupuolisia eri tavoin. Omaa toimintaansa ei voi muuttaa, ellei sitä tiedosta. Karvinen kertoi varhaiskasvattajien parissa suoritetusta videointiprojektista, joka toi esiin, että tytöille ja pojille puhuttiin eri tavoin. Tytöille esitettiin enemmän avoimia kysymyksiä, pojille kyllä/ ei-kysymyksiä. Voi miettiä, millaisia vaikutuksia erilaisilla puhetavoilla on lasten aivojen ja puheen kehittymiseen.

Hen, they ja elle – miten moninaisuutta tuetaan kielten tunneilla?

Kaikissa kielissä sukupuolineutraalit muodot eivät vielä ole kovin vakiintuneita. Ruotsissa on jo käytössä hen ja englannissa melko laajalti yksiköllinen they. Monissa eurooppalaisissa kielissä kuten italiassa, espanjassa, ranskassa ja saksassa voidaan kirjoitetussa kielessä käyttää asteriskia merkitsemään kaikkia sukupuolia.

Karvinen luottaa siihen, että kieltenopettaja oman kielensä ammattilaisena seuraa kielen kehitystä ja pystyy etsimään tietoa sukupuolineutraaleista vaihtoehdoista. Tiedon hankintaa voi antaa tehtäväksi oppilaille tai opiskelijoille. Karvinen antoi esimerkkejä: ”Ottakaa yhteyttä ranskalaiseen sateenkaarijärjestöön. Pohtikaa, millaisissa tilanteissa tarvitaan sukupuolineutraaleja ilmaisuja tai millaisilla kielellisillä tavoilla henkilö voi tuoda esiin muunsukupuolisuuttaan. Miten tarinan pronominit muuttuisivat, jos henkilöhahmot olisivat muunsukupuolisia?” Viimeinen esimerkki sopii myös oppimateriaalin tekstin ja kuvien kriittiseen luentaan, jota Karvisen mielestä olisi syytä harjoittaa luokassa. Moninaisuuden huomioon ottava oppimateriaali on harvinaista. ”Korkeintaan on sateenkaariperhe siellä täällä. Moninaisuus ei ole materiaalin lähtökohtana vaan päälle liimattuna ’laastarina’”, Karvinen sanoi. Normitietoisten silmälasien läpi voi katsoa myös sukupuolistereotypioita: kuka kuvissa tiskaa tai siivoaa, kuka lähtee autolla töihin?

Kieltenopettajaa voi askarruttaa, mistä hän saa tietää, mitä pronominia kustakin oppilaasta tai opiskelijasta pitäisi käyttää. Onko tungettelevaa, jos ensimmäisellä tunnilla pyytää kaikkia sanomaan oman kutsumanimensä ja pronomininsa? Karvisen mielestä käytäntö on hyvä. Kannattaa kuitenkin muotoilla pyyntö niin päin, että oppijoilla on mahdollisuus kertoa pronomininsa, jos itse haluavat. Kenenkään ei pitäisi tuntea oloaan pakotetuksi tai painostetuksi. Opettaja voi tuoda esiin, että pronominia voi myös vaihtaa kesken kurssin ja että identiteetti voi olla moninainen. Karvinen muistutti, että jos kielen tunneilla käytetään vieraskielisiä kutsumanimiä, olisi hyvä antaa osallistujien keksiä nimensä itse. Erityisesti transnuorelle on tärkeää, että häntä kutsutaan sillä nimellä, jolla hän itse haluaa.

Kieltenopettajalla vieraan kielen autenttinen käyttö on niin selkäytimessä, että vaikka opettaja suhtautuisi positiivisesti sukupuolten moninaisuuteen ja pyrkisi tasapuoliseen kielenkäyttöön, virheitä voi sattua. Millaisia vinkkejä Karvinen antaisi virheiden varalle? Hänen mielestään opettajan on hyvä kertoa luokalle omasta epävarmuudestaan: ”Tulee itsellekin rennompi olo. Voi sanoa, että nämä ovat minulle uusia asioita. Teen parhaani, mutta mokia sattuu. Jos sanon väärin, se on vahinko. Sanokaa heti, jos teen virheen tai kuulostaa pahalta.” Mahdollisen mokan jälkeen ”retorinen anteeksipyyntö” riittää. Ei kannata jäädä selittelemään tai vellomaan omassa syyllisyydessään, vaan voi pyytää anteeksi ja siirtyä eteenpäin. ”It’s not about you”, Karvinen sanoi. Nuoret kyllä tietävät, onko kyseessä aito vahinko vai ei; opettajan hyväntahtoisuuden tunnistaa.

LISÄTIETOA SATEENKAARITEEMOISTA PERUSOPETUKSEN JA LUKION OPETTAJILLE

ILGA-Europe on sateenkaarijärjestöjen kattojärjestö, jonka sivuilta saa lisätietoja ja linkkejä eri maiden jäsenorganisaatioihin: https://www.ilga-europe.org/

Perusopetukseen on saatavilla Opetushallituksen materiaali Tasa-arvotyö on taitolaji: https://www.oph.fi /fi / tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/tasa-arvotyo-taitolaji

Setan sivusto peruskoulun ja lukion opettajille, muun muassa Opitaan yhdessä -opas, jossa sateenkaaritematiikkaa kouluissa käsitellään sekä yleisellä tasolla että yksittäisten oppiaineiden näkökulmasta: https://seta. fi /sateenkaaritieto/ammattilaisille/opetusala/perusopetus-ja-toinen-aste/

Marita Karvinen (kuva alla) toimii koulutusasiantuntijana Setan koulutuspalveluissa. Hän tekee kouluvierailuja ja kouluttaa opettajia hlbtiq-teemoista ja sukupuolitietoisesta kasvatuksesta.

Marita Karvinen

23