
43 minute read
Opettajille suunnatut ideat
Mitä opettajat voivat tehdä sen eteen, että opiskelijat voisivat paremmin? Ideoista nousivat esiin nämä pääviestit:
2 Oppituntien sisältöihin pitäisi saada enemmän vaihtelua.
1
Stressinhallintataidot osaksi opetusta. On tärkeää, että kaikissa opinnoissa kiinnitetään huomiota opiskelutekniikoiden hiomiseen ja tuodaan esiin stressinhallintaan liittyviä teemoja. Tämä tukee opiskelua monin tavoin.
#1
2
Huomioikaa opiskelijoiden kuormittuneisuus. Lukiolaisilla on suuri kuorma. Usein työmäärä kasaantuu lukuisten oppiaineiden osalta samalle ajalle. Yhteisellä suunnittelulla voidaan keventää tätä taakkaa. #2 3
Oppilaita muistutettaisiin siitä, että koulumenestys ei ole kaikki kaikessa ja toimimaan oman jaksamisen rajoissa.
#91
4
Enemmän positiivista palautetta. Sallitaan myös erehtyä valinnoissa. #756 5
Opiskelijoita kuunneltaisiin enemmän ja kurssien suoritustavoissa olisi enemmän joustoa. #39 6
Toivoisin, että opetus ei olisi tylsää vaan olisi erilaisia opetusmuotoja eikä vain perinteistä kirjan lukua. Esimerkiksi opetusta erilaisilla lauta- tai videopeleillä. #746 7
Pidetään läksytön ja stressitön päivä tai viikko, palataan ajassa taaksepäin ja otetaan päiväunet ja ollaan vaan.
#66
8
Vähemmän esitelmiä yksin, raskaina aikoina helpompia hetkiä ja teemapäiviä. #72 9
Lukiokursseilla oppimismetodeina käytettäisiin mm. ryhmätöitä, jotta oppisi tuntemaan koulukavereita ja ei tuntisi oloa välillä niin yksinäiseksi. Oppilailta kerättäisiin anonyymia rakentavaa palautetta opettajan suoriutumisesta tietyin väliajoin, jolloin hän voisi tarvittaessa parantaa/ muuttaa metodejaan. #75 10
Opettajien tulisi osata/saada joustaa esimerkiksi deadlinien suhteen, jos oppilaalla on pätevät perustelut lisäajan tarpeeseen. Koulujen sisäilmaongelmiin pitäisi puuttua tosissaan, jos oppilailla on näistä johtuvia oireita. #99
11
Mindfulness ja meditointi osaksi kouluopetusta. Auttaa ahdistukseen, läsnäoloon ja käsittelemään elämän yllätyksellisyyttä. #580 12
Säännölliset kyselyt opiskelijoille, joilla kartoitetaan, mikä ei toimi. #100 13
Taukoja tunneilla ja enemmän ryhmätöitä/yksilötöitä. #124 14
Opettajilta saatu henkilökohtainen kehu, esimerkiksi osasi vaikean tehtävän avun kanssa tai ilman ja ymmärsi mitä tehdä. #139
15
Mieleenpainuvampia opetustapoja ja taukoja tietokoneesta. #159 16
Läksyjen vähentäminen. Lukiossa muutenkin stressi korkealla ja päivät ovat valmiiksi jo todella pitkiä. Läksyistä jää harvoin mitään järkevää mieleen, olisi parempi, jos koulupäivä riittäisi ja illalla voisi olla stressittä. #161 17
Opettajat voisivat keksiä tunneille jotain muuta tekemistä kuin diojen näytön ja tehtävien tekemistä. Joskus olisi kiva oppia esimerkiksi videoiden kautta. #166
18
Positiivinen palaute tekemisistä. #183
19
Tuomaristo suosittelee
Koulussa tulisi osata ohjata oppilaita tarvittaessa avun pariin, varsinkin kuraattorien, terveydenhoitajien, opojen jne. taholta. Pitäisi olla paremmin näkyvillä, esim. julisteiden muodossa paikkoja, josta hakea apua erilaisiin ongelmiin ja pulmiin. Teemapäiviä tai muuta toimintaa yhteishengen nostattamiseksi! Se voisi olla vaikka erilaista tekemistä välitunneille, esim. lautapelejä, pientä jumppaa tms.
#175
20
Ystävällisyys, yhteishengen ja kivan tunnelman ylläpitäminen. ”Koulu on tosi rankkaa, mutta siitä selvitään yhdessä”-periaate. Ja se, että opettajat kohtelisivat jokaista opiskelijaa yksilönä. Pienikin kannustava kommentti opettajalta auttaa todella paljon. #191 21
Ohjatut rentoutushetket lukiopäiviin.
#478
22
Meditointi ennen opetuksen alkamista, joko ennen jokaista tuntia tai sitten aamun ensimmäisten tuntien aikana. Jo 2-3 minuuttia rauhallista hengitykseen keskittymistä voi riittää. Se tutkitusti palauttaa tähän hetkeen ja auttaa keskittymään opetukseen. Tämän lisäksi meditaation hyödyistä voisi olla muutamia luentoja esim. vaikka jonkun hyvinvointikurssin yhteydessä. Tärkeää olisi että jokainen opiskelija pääsisi tähän mukaan, ettei meditaatiohetkikin menisi puhelimella.
#204
23
#poisruudunääreltä - tunteja, Studeon tehtävistä voi opettaja laatia luovia oppimistehtäviä, jotka opiskelijat voivat toteuttaa muutenkin kuin tietokoneen äärellä. #213 24
Mindfulness-harjoituksia, rentoutusharjoituksia esim välitunneille. Sekä opettajat että opiskelijat voisivat osallistua. #222
25
Standardisoidut alustat opetuskäytössä. Olen itse 2. vuoden opiskelijana lukiossa Minua on turhauttanut erityisesti se, ettei opetuksessa käytössä olevia järjestelmiä ole standardisoitu. Jos se moodle on hankittu, miksi opetella itsenäisesti käyttämään classroomia Suurin ongelma kaikissa alustoissa (teams, moodle, classroom) On se, etteivät ne toimi kunnolla yhdessä kunnolla Ja jokainen opettaja käyttää sitä, mistä tykkää. Tämä siirtää taakan oppilaille. Ja tekstiä kopioidessa käy helposti virheitä Tämä opettajille ja rehtoreille. #212 26
Muutaman kerran tunnilla pyöräytettävä välijumppapyörä (esim. netistä), jolla arvotaan jokin haaste/jumppaliike joka suoritetaan opiskelun välissä. Toisi pientä iloa ja hauskuutta tunneille ja opettajille helppo toteuttaa jos pyörä löytyisi valmiina.
#224
27
Kannusta, arvosta ja rohkaise myös nuorta, jolle opiskelu on työlästä ja haasteellista. On helppoa olla vain menestyjien sparraaja. Parhaat opettajat näkevät jokaisen nuoren ainutlaatuisen persoonan. #261
28
Tuomaristo suosittelee
Iloa toisi monipuolisemmat ja luovemmat oppitunnit, näin keskittyminenkin parantuisi. Esimerkiksi psykologian teoriaa kuunnellessa voitaisiin maalailla tai matikkaa laskiessa kuunnella osa ajasta musiikkia. Näin ei tietenkään tarvitsisi olla joka tunnilla, mutta esimerkiksi kerran viikossa voisi olla kiva. Välitunneilla porukka istuu käytävän penkeillä tuijottaen puhelinta, koska muutakaan tekemistä ei ole. Käytävä on kolkko ja harmaa eikä se ainakaan virkistä siirtymään seuraavalle oppitunnille. Erilaiset pehmusteet ja istuinsäkit, kasvit, maalaukset tai vaikka värilliset ledivalot voisivat saada käytävää kotoisemmaksi ja viihtyisämmäksi. #286
29
Ei enää opettajan luennointia samalla, kun opiskelijat kirjoittavat muistiinpanoja. Puhe häiritsee kirjoittamista ja päinvastoin. Ei enää loputtomasti-tekstiä-dioja, joista ei jää mitään muistiin. Sen sijaan enemmän havainnollistavia kuvia. Enemmän oppimista. #303 30
Kuunnelkaa opiskelijoita! Kun väsyttää, menkää ulos ja juoskaa koulun ympäri. Tehkää perjantaisin läksyt yhdessä. Pitäkää ”Ope hiljaa -tunti”. Vain opiskelijat saavat puhua. Opettaja vastaa, jos kysytään. Jos joku ei selviä tehtävistä, muut kertovat, miten löysivät ratkaisun. Pitäkää mielipidekysely, kun tylsistyttää. ” Millainen on hyvä oppitunti?” Jokainen on hyvä jossain. Kehukaa. #296 31
Nuoren kuuntelu! Ei kiireessä vaan ajan kanssa. Otetaan tosissaan nuoren huono olo ja mietitään yhdessä ratkaisua. Ei jätetä yksin. #447
32
Tuomaristo suosittelee
Opiskelijoille enemmän tukea ja sparrausta omien kiinnostusten kohteiden löytämiseksi ja vertaistukea sekä kannustusta siihen miten voisi vaikuttaa omiin asioihin enemmän ja tulla sellaiseksi kun haluaa. Joustavat ja motivoivat keinot ja menetelmät käyttöön jotta opiskelu on kivaa ja mielekästä ja jotta voi saavuttaa omat unelmat. #408
33
Kokeet pidettäisiin aina ennen lomaa eikä ikinä heti loman jälkeen. Loman idea on rentoutua eikä stressata.
#784
34
On tärkeää, että lukiolainen tulee kuulluksi ja kokee voivansa vaikuttaa. Kehityskeskustelut osaksi opiskelua.
#460
35
Auttakaa uupuneita/väsyneitä/yksinäisiä oppilaita vaikka kysymällä mitä sinulle kuuluu? #475 36
On tärkeää kohdella opiskelijoita erilaisina yksilöinä! Antaa ujolle/ hiljaiselle kannustusta mutta ei pidä pakottaa esim. julkiseen esiintymiseen. Reippaalle/puheliaalle taas annetaan mahdollisuus tuoda itseään esille ja häntä kannustetaan ottamaan opiskelukaveriksi hiljaisempi oppilas. #554 37
Monelle lapselle on järkytys, kun kokeista alkaa yläkoulun kiitettävien sijasta saada kutosia, seiskoja ja kaseja. Vanhempien ja koulun pitää nostaa vertailujoukkoasia esille, ja että kukaan ei vaadi kiitettävää suoritusta, vaikka yläkoulussa on ollut kiitettävä joka aineessa. #566
38
Pitäisi olla monenlaisia opiskelumahdollisuuksia, joista saisi valita itselleen parhaan, esim. jotkut haluavat tehdä yksin töitä ja osa ryhmässä. #16 39
Kurssien aikataulutus tulisi suunnitella niin, että työmäärä ja kiire jakautuisivat tasaisemmin. Usein kiire ja erilaisten tehtävien palautukset painottuvat kurssien loppupäähän, jolloin saatetaan jo stressata valmiiksi lähestyvistä kokeista. Kun tehtävät jakautuvat tasaisemmin, myös stressin määrä tasoittuu. #599
40
Tuomaristo suosittelee
Kouluissa pitää ottaa käyttöön itsetuntemuskoulutusta. Tähän liittyisi sekä mindfulnesstunnit, että oman itsen opiskelua. Tämä kirkastaa nuoren omia tavoitteita. Ahdistus vähenee, kun oma tekeminen ohjautuu luonnollisesti sinne, mikä itselle on tarkoitettu eikä sinne, mihin joku muu ehkä toivoisi. #619
41
Dialogi- ja tunnetaitoja vahvistavat työtavat oppitunneilla. Näin varmistetaan, että jokainen tulisi päivän aikana kuulluksi ja nähdyksi. #627 42
Älä anna liikaa stressiä oppilaalle ja kysys mikä oppimismäärä olisi riittävä tai ne opiskelevat liikaa ja ehottakaa ideoita miten vähentää stressiä älkääkä odottako liikaa oppilaalta. Varmistakaa että ne syövät kunnolla ainakin kerran koulu päivän aikana ja neuvokaa tekemään lukkarista niille sopivamman. #647 43
Opiskelijoille pitäisi antaa enemmän aikaa rentoutua vapaa-ajalla. Mutta usein kotitehtävät, esseet ja asioiden kertaaminen syö jopa monia tunteja vapaa-ajasta. Koulupäivä saattaa sen takia kestää aamusta iltaan. Ehdotan, että kotitehtävien määrää vähennettäisiin, jotta opiskelijat voivat rentoutua ja ladata akkuja. #658
44
Tuomaristo suosittelee
Ohjeistetaan opiskelijat pitämään muutaman minuutin verryttelytauko seisten jokaisen paikallaan olevan oppitunnin aikana esim. puolessa välissä. Tauko voi olla opettajan määräämä. Tämä tehostaisi oppimista ja terveyttä ja siten viihtyvyyttä. Koko tunnin istuminen tekee pahaa, myös mielelle! #694
45
Jotkut keskittyvät paremmin, kun he esim. kuuntelevat musiikkia samalla. Joten kaikki saisivat tehdä tehtäviä niin, kuin heille on helpointa. Esim. Kotona, kuunellen musiikkia, kaverin kanssa tms. #675 46
Rehellisesti pelkkä ymmärtäminen riittää. Aina ei pysty tehdä läksyjä. Aina ei jaksa tulla paikalle. Koulu on toki tärkeää, mutta mielenterveys on tärkeämpää. Jos pistät opiskelijan koulumenestyksen mielenterveyden edelle, sinun ei kuuluisi työskennellä koulussa. #59
47
Enemmän opiskelijoita motivoivaa sisältöä ja yksilöllisiä opinto-ohjelmia & -sisältöjä, niin että oppilaat paremmin valita heitä kiinnostavat tehtäväsisällöt ja arvosanatason, johon tähtäävät. #749 48
Kaipasin itse lukioaikoinani myönteistä palautetta, koska tuntui että sitä sai opinnoissa hyvin niukasti. Joskus tuli myös tunne, ettei ole kovinkaan hyvä, koska ei saa myönteistä palautetta. Myönteinen palaute ja vahvuuksien esiin tuominen kuitenkin auttavat opiskelijaa myös itse tunnistamaan omia vahvuuksiaan, auttaa jaksamaan ja myös oppiminen on helpompaa ja tapahtuu ilon kautta. Ehdottaisinkin, että aina kun opiskelijoille annetaan palautetta, oli se sitten esseestä, kokeesta, esitelmästä tai muusta vastaavasta koulutyöstä, mukaan sisällytettäisiin kehittämiskohteiden lisäksi myös vahvuuksia ja onnistumisia, joita opettaja huomasi opiskelijan työssä tai työskentelyssä työssä. Myönteisen puolen ja vahvuuksien huomiointia lisää opiskelijoiden iloa ja hyvinvointia. #761
49
Ei painosteta esiintymään muiden edessä ja puututaan kiusaamiseen välittömästi. #23
50
Tuomaristo suosittelee
En itse nauti työpäivistä joiden aikana on pakko istua paikoillaan monta tuntia. Paikallaan ja ruudun ääressä istuminen ei ole osa itse oppimista millään tavalla ja tätä istumisen ja hiljaa kuuntelemisen aikaa voi hyvin lyhentää. Oma lukiolaiseni viihtyy stressaamatta lukiossa, koska hänen lukiossaan tehdään istumatyön lisäksi kokonaisia opintojaksoja liikkuen ja ilman pulpetteja. Pulpetista ylös ja läppärit kiinni kun mahdollista, tästä alkaa viihtyminen! #649

51
Rohkaiskaa kokeilemaan erilaisia asioita. Yhteiskunnallinen keskustelu luo paineita nuorille. On tärkeää tuoda esiin, että opintojen aikana on ok kokeilla eri asioita ja opiskella niitä aineita, jotka kiinnostavat. #4 52
Vaikkapa yhteinen kahvihetki, josta saisi keksiä ja suklaata ja/tai hauskat aamunavaukset radiosta. #19 53
Enemmän kannustusta. #20 54
Opettajien tulisi olla enemmän kiinnostuneita opiskelijoiden hyvinvoinnista. #25 55
Monipuoliset ja opettavaiset tunnit.
#29
56
Erilaisia vaihtuvia juttuja, kyselyitä ja muutakin kuin vain tylsiä tunteja. #31 57
Oppitunnit voisi pitää välillä luokkaa raikkaammassa ympäristössä. #36
58
Tuomaristo suosittelee
”Hitaammille” ja ”nopeammille” oppijoille mahdollisuus pidempiin/ lyhyempiin oppitunteihin. Esim. Koulussamme on käytössä 75min oppitunnit. Näistä voitaisiin vääntää nopeampi oppitunti (vaikka 50min), keskipitkä (min70), sekä pitkä (90min). Itsellä ainakin historian tunnista puolet menee peukaloiden pyörittelyyn ja matematiikan tunnilla kone sauhuaa ja otsaan pukkaa hikeä. Tällöin minun tapauksessa tämä historian tunti voisi olla 50min ja matematiikan tunti 90min. Haastavaahan tässä toki on järjestää ajallisesti ja varallisesti näillä resursseilla. #129
59
Taukoja tuntien aikana, erilaisia tuoleja tai jotain muuta aktivoivaa. #44 60
Opettajat voisivat olla energisempiä ja mahdollisimman kuuntelevia. Pitäisi myös ottaa huomioon, jos oppilaat sanovat, että läksyä tuntuu olevan liikaa. #51
61
Kivoja ryhmäytymisleikkejä, jotta kaikki kuuluisivat porukkaan. #52 62
Yhteistä kivaa toimintaa välitunneilla ja yleisesti apua stressinhallintaan, esim. terkkarilta tai kuraattorilta. #53 63
Yhteistä tekemistä. #33
64
Enemmän ryhmätöitä. #34
65
Tuomaristo suosittelee
Päästetään opiskelijat opiskelemaan muuallekin kuin luokkaan koulurakennuksen sisällä. Tunnin opetus tietysti tapahtuisi luokassa, mutta tehtävien teko olisi vapaampaa. Opiskelijat voivat mennä omiin pieniin ryhmiin koulun muihin tiloihin ja pohtia yhdessä vastauksia, ja saada enemmän näkökulmia tehtävien ratkaisuihin.
#362
66
Erilaisia päiviä normaaliin arkeen verrattuna, kuten jotain kivoja aktiviteetteja. #70 67
Oppitunneilla pidettäisiin taukoja. #71
68
Joskus on ihan kiva myös arpoa paikkoja. Kaikilla ei ole kaveria, jonka viereen uskaltaisi mennä ja toisaalta on kivaa vaihtelua tehdä ryhmätehtäviä uusien ihmisten kanssa. #78
69
Lisää ryhmäytymisiä. #84
70
Tuomaristo suosittelee
Kerran viikossa järjestettävä hyvänmielen oppitunti. Tunneilla voisi olla eri teemoja liittyen hyvinvointiin. Sekä vapaata keskustelua, jossa aidosti kuunneltaisiin nuoria. Tunteihin voisi liittää aina jonkin kivan välipalan, mikä toisi hyvää mieltä. Myös kaikille jaettava hyvänmielen villamyssy olisi tämän pysyväksi jäävän kampanjan tunnus. #309
71
Enemmän Kahootteja. #88
72
Annetaan opiskelijoille enemmän aktiviteettejä. #97 73
Että opettajat eivät olisi ärsyttäviä oppilaita kohtaan. #98 74
Koulun pitäisi huomioida enemmän opiskelijoiden eri oppimistavat ja mahdollistaa erilaisia tapoja suorittaa opintoja/kursseja. #111 75
Opettajien pitää jaksaa itse olla koululla. Jos heillä on negatiivinen mieli, oppilaatkaan eivät jaksa olla siellä. #102
76
Opettajat auttavat opiskelijoita, jotka ovat yksinäisiä tai surumielisiä usein.
#103
77
Enemmän rentoutta. #104
78
Opiskelijat ovat myös ihmisiä, jos luotto on molemminpuolista, kommunikaatio toimii. #106
79
Opintoja kiirehditään liikaa ja on tutkittu, että jos koulu alkaisi myöhemmin oppilaat oppisivat paremmin. On myös tutkittu, että opiskelutyyli, jossa opiskelija saa itse valita missä ja milloin asiat opitaan, nostaa koulumenestystä. Silloin opiskelijalla on halu oppia kyseisen asian. #108 80
Kevennystä kouluun. #112 81
Ryhmäytystehtäviä luokan kanssa.
#115
82
Tuomaristo suosittelee
Opettajat, korostakaa oppilaille että koulu on vain koulua. Kouluun saa ja kannattaa panostaa, mutta esimerkiksi oman terveyden riskeeraaminen koulun puitteissa on älyttömän typerää. Elämässä koulua tärkeämpiä asioita on esimerkiksi kaverit, perhe, terveys sekä onnellisuus. Valitettavasti monia nuoria vuosittain uupuu eikä jaksa, osasyynä tähän on yhteiskuntamme suorituskeskeisyys. Parannetaan yhdessä maailmaamme. Opettajat, tätä pyydän! #285
83
Rennompia päiviä. #119 84
Pitää muistaa pysähtyä välillä. Tuntuu, että on koko ajan kiire, mutta pitäisi löytää hetki rauhoittua. #120 85
Enemmän yksilöllisyyttä. #90
86
Jokaisen pitäisi mainita yksi hyvä asia päivässä tai yksi asia, mistä on kiitollinen. #126
87
Mitä mainitsin jo aiemmin, eli se ”virkistymispäivä” . Enemmän toimimista ryhmissä/kavereiden kanssa. #127 88
Pitäisi olla enemmän ryhmäytymistä vielä lukiossakin. #128
89
Opettajien pitää kyetä ottamaan huomioon jokaisen oppilaan henkilökohtaiset tarpeet. Pitää olla myös joustavuutta tehtävien palauttamisessa ja arvioinnissa. #130 90
Käydä luonnossa. #131
91
Että saisi puhuu enemmän kavereiden kanssa. #132
92
I’m an exchange student from Italy, and the Finnish education system was introduced to me as the best in the world. Coming here, I expected something different, less ”frontal” lessons where the teacher talks and all you have to listen, and more interactive activities that stimulate our intellect. I suggest to include students more during the lessons and to initiate discussions about things we care about. I also think that students could benefit from a regular morning exercise routine. #133 93
Ottakaa meidät huomioon! #135 94
Pidemmät välitunnit ja vähemmän vaikeita tehtäviä yms. #140
95
Pieniä kivoja juttuja koulupäivän sisällä. #141
96
Enemmän ryhmäytymistä ja yhdessä tekemistä, varsinkin isoissa kouluissa.
#145
97
Koulussa kaikki oppilaat voitaisiin ottaa huomioon, eikä heitä ajateltaisi vain numeroina. #147
98
Tuntien pitäisi olla lyhyempiä, pitempiä taukoja ja enemmän ryhmäytymistä. #158
99
Aikuiset voisivat eläytyä enemmän nuorten asemaan, jotta ymmärtäisivät heitä. Koulun käytäville piristystä. Yhteishenkeä parantavia hetkiä. #163
100
Tuomaristo suosittelee
Opetellaan ja opetetaan myötätuntoa, mm. huomioimaan toisiamme tervehtimällä, katsomalla silmiin, kun kohtaamme kadulla tai koulun käytävillä. Suomalaiset tervehtivät toisiaan liian vähäeleisesti tai ei ollenkaan; sukupolvien ketjun huonot käytöstavat tulisi katkaista. #267
101
Liikuntaa salilla ja lenkillä käyminen. Muut aktiviteetit jne. Eläimet, oma rakas kissa. Lepääminen, palautuminen. Lukeminen. Kaverit. Hyvä ruoka. #160 102
Saa mennä käytävään opiskelemaan. Olisi paljon erillisia tehtäviä ja niistä saisi valita, mitkä tekee, koska sillä tavalla kaikki saavat itselleen oppimisen kannalta hyviä tehtäviä. #165
103
Opettajat voisivat enemmän tarkkailla oppilaiden yksinäisyyttä. #170 104
Opettajille tulisi suora tieto opiskelijan erityisjärjestelyistä ja mt-asioista, jotta opiskelijan ei itse tarvitsisi hoitaa asiaa jokaisen opettajan kanssa joka jaksossa. #171 105
Opettajien ymmärrys oppialiden mielenterveydestä. #176 106
Esim. jos tietty aihe tai tehtävä vie iloni ”pois”, saatan vaihtaa tehtävää tai aihetta ja palata myöhemmin takaisin. #177
107
Opettajat voisivat kysyä opiskelijoiden kuulumisia aktiivisesti. #179
108
Aiheisiin tulisi varata enemmän aikaa ja tuoda käytännön esimerkkejä, kokeita ja töitä teorian keskelle. #182 109
Yksilöllistä tutorointia oppilaille muista oppilaista kouluun ja yksityiselämään liittyen ns. vertaistukea. #184 110
Opettajille pitäisi antaa enemmän tietoa nuorten mielenterveydestä, jotta he olisivat enemmän ymmärtäväisiä ja tukevia. Opetus voisi myös olla semmoinen, että se sopii erilaisille opiskelijoille ja myös niin, että nuoret, joilla on masennusta ja ahdistusta pystyisivät käydä koulua ilman, että oireet pahentuvat koulun takia. Itse opin, jos saan lukea ja oppia itse omalla tavallani, mutta lukiossa on tärkeintä, että istun koulussa kuusi tuntia päivässä oppimatta mitään, kun voisin yhtä hyvin oppia kaiken nopeammin omalla tavallani. Kaikki energia on mennyt koulussa istumiseen, enkä jaksa enää kotona opiskella. #188
111
Teknologian määrää voisi kieltämättä hieman karsia. Monilla se tuntuu jopa heikentävät suorituskykyä, mitä tulee opiskeluun. #189 112
Kuulumisten kysely tunnin alussa - Deadlinien kanssa joustaminen - Vaihtoehtoisia ratkaisuja suoritusmenetelmiin (esim. jos ei halua esiintyä luokan edessä, voi esiintyä pelkästään vaikka opettajalle tai pienemmälle ryhmälle). #190
113
Tuomaristo suosittelee
We should educate teachers more about youngsters’ mental health issues and how teachers can make them feel better. For example, they could talk to students that it’s okay to ask for extra time, go outside of the class when feeling anxious and prioritize mental health over grades. It has a massive effect on students well-being when teacher makes the class feel comfortable and valid. #233
114
Tuomaristo suosittelee
Aktiivista oppimista enemmän! Opiskelijoiden on vaikea keskittyä opiskeluun, jos oppitunnit ovat tylsiä. Tunneille pitää siis saada erilaisi opetusmenetelmiä, joissa opiskelijat ovat aktiivisia. Esimerkiksi ryhmätehtäviä enemmän, ulkona opetusta, tutkimuksia, kilpailuja yms.. #294
115
Enemmän kannustavaa palautetta opiskelijoille opettajilta. #219 116
Minun idea olisi että kerran kuukaudessa oppilaat saivat kertoa opettajille esimerkiksi heille tärkeitä asioita ja vaikuttaa mitä koulussa voitaisiin tehdä. #221
117
Koirakaverien vierailut. #677118 Minun mielestäni olisi hyvä idea että oppilaat voivat kertoa opettajille heidän tärkeitä asioita ja ideoita kouluun. #223
119
Tuomaristo suosittelee
Olisi tärkeää että ei pidettäisi oletuksena kolmessa vuodessa valmistumista vaan tuotaisiin avoimesti esiin myös neljän ja jopa viiden vuoden mahdollisuus. Tämä lisäisi jaksamista ja työmäärän jakautumista. #269
120
Kaikille pakollinen, koko lukioajan kestävä viikottainen kurssi tai muu tuokio, jossa keskitytään oman hyvinvoinnin edistämiseen toiminnallisen tekemisen, kuten rentoutumisharjoitusten, lempeän liikunnan ja mindfullnesin kautta. #225
121
”Lukio on elämän parasta aikaa.” Tämä ei päde kaikkiin lukiolaisiin, joten tuodaan se esille somessa ja muuallakin lukioesittelyissä. Kerrotaan, ettei lukiolaisena voi epäonnistua tai olla vääränlainen. #231
122
Stop judging us for not learning things as well as some other students and instead you can help us. I have met a few teachers judging you before helping you which demotivates us. We learn from mistakes so we should normalise making mistakes instead of laughing at the person to make them feel bad. I’m not saying you can’t correct us but being over dramatic before correcting really doesn’t help. And judging our skills from exams is quite foolish, because some people might do bad in exams and do well on normal school tasks. Exams shouldn’t be taking such big space from the grade since most people just memorise the things for exams and then tend to forget it after it. #234
123
Schools or teachers could organize ”weekly/monthly serotonin boosts”. Every week/month a different teacher would pick a heartwarming topic. Students would get to know the topic, and if it’s possible, actually have an impact on it. For example, something as simple as watching everyone’s favorite ”norppalive” for a few minutes. Seeing something cute or heartwarming gives people a serotonin boost, which is directly linked to a better mood and joyfulness. Also discussing about the species situation and doing something to help will make students feel accomplished and proud of themselves. #237 124
Lyhyemmät tunnit ja ytimmekkäimmät kirjat. #272 125
I think best way to get rid of students stress and pressure could be, that teachers should reduce the amount of work during classes and add break time for students to relax and talk with others. #239
126
Schools should give students a five minute break during classes. long lessons can be quite exhausting sometimes, so it would be a good idea that the students could have some time to stretch and chat during class. This way the students could feel more motivated to study more and the lessons wouldn’t seem too boring and tiring. Or the classes could be more interactive, so that the things learned will stay in our thoughts for longer. Also going outside once a week with your class could give the students a chance to breath and get to know their classmates better. #241
127
Teachers should reduce amount of homework given and support us students more. We would like to have more power to manage the studying and choose things that help us the most. #242
128
Jos ei olis läksyjä nii ei se oppimisee mitenkää vaikuttas ja sitte vois ollla kunnolla rauhassa kotona:) #288
129
Kaikenlainen hakehumppa jätetään vähemmälle ja keskitytään olennaiseen eli opettamiseen ja tekemiseen. Palataan 75min mittaisiin oppitunteihin. Koska: 45min oppitunnit ovat liian lyhyet, kun pitää käynnistää tietokoneet ja kirjautua erilaisille oppimisaluistoille ja taideaineissa ei juuri ehditä mitään tekemään, kun välineiden esille ottamiseen ja pois laittamiseen menee niin paljon aikaa. Lisäksi 90min ja sitä pidempien oppituntien pituus on niin pitkä, että harva nuori jaksaa olla koko tuota aikaa vastaanottavainen uudelle tiedolle. #247 130
Motivaatiota voitaisiin nostaa poistamalla rangaistuksia ja tekemällä koulusta enemmän vapaaehtoista. Koulussa on nykyään liikaa pakollisia tehtäviä ja on pakko tehdä jotain. Sana pakko tulisi poistaa koko koulujärjestelmästä, koska se aiheuttaa samantien negatiivisen ajatuksen pakollista asiaa kohtaan. Sen sijaan opetuksessa tulisi korostaa että tehdään tätä itseämme varten ja meidän ei ole pakko. Käytännön esimerkit miksi opiskelusta on hyötyä voisi myös opiskella. #248
131
Jos oppilaat eivät keskity tunnilla, mieti mistä se johtuu. Monet oppilaat eivät halua istua tunnilla hiljaa ja kuunnella sitä, kun opettaja lukee dioja sanasta sanaan ja tehdä tehtäviä loput ajasta. Jos oppilaat kunnioittavat sinua ja sinun opetustapaa he kuuntelevat sinua. Joten tee jotakin joka saa heidän kunnioituksen. Vitsit, rennot säännöt ja luokan energian arviointi (eli onko luokka hyperaktiivinen ja puhelias jolloin annetaan enemmän keskustelu- ja ryhmätöitä). Näin saa arvostusta. Tämä on vain yleinen vinkki opettajille. #265 132
Toivon, että opettajat huomioisivat nuoren kokonaisuudessaan ja tutustuisivat häneen paremmin näin etäkoulun päätyttyä. Oppilaan nimen opettelu ja kohtelias käytös sekä hänen huomioimisensa kohottavat nuoren itsetuntoa ja antavat kuvan, että juuri hänestä välitetään. #279
133
Äidinkielen tuntien lisäksi voisi lisätä luovan kirjoittamisen harjoituksia. Oppilaat voivat kirjoittaa itsekeksimiä tarinoita tai harjoitella runojen kirjoittamista. #276
134
Tuomaristo suosittelee
On tärkeää opettaa oppilaille kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja tuoda esille turvallisen tilan periaatteita. Ryhmässä toimimisesta on oltava enemmän valmentavia menetelmiä. Valta-asemassa olevan ihmisen eli opettajan on tärkeä sanoittaa yksinkertaisetkin asiat ääneen koko ryhmän läsnä ollessa ja omattava tarpeeksi tietoa asioista puhumiseen ,jos jotain alkaa opettaa (esim. etnisten taustojen historiasta). Erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien koululaisten koulunkäynti on turvattava. Vammaisuus,sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ja etnisyys pitää antaa olla jokaiselle oma ja turvallinen asia ilmaista tai olla ilmaisematta ja niiden olemassaolon normalisointi on äärimmäisen tärkeää. Syrjiminen ja kiusaaminen on koko koulun ongelma, ei pelkästään kiusatun ja kiusaajan. Siihen tulee puuttua tarkasti. #274
135
Kysy nuorelta mitä kotiin kuuluu? Nuori saattaa kantaa suurta vastuuta kotona esim. vanhempien avioeron, perheenjäsenen sairastumisen tai menehtymisen vuoksi. Nuoren vastuulle ei voi antaa aikuisen taakkaa. Nuori tarvitsee tukea.
#299
136
Verkostoituminen Opetusta opiskelijoille verkostoitumaan jo nuoresta asti, jotta he oppisivat mahdollisimman paljon tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa sekä löytämään itselleen mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. #304 137
Kouluissa tulisi olla tapa jolla opiskelijat voisivat anonyymisti keskustella opettajien kanssa heitä huolettavista asioista (esimerkiksi kurssitöiden palautuspäivämäärien siirtämisestä pidemmälle). #261
138
Positiivisuus käytäntöön. Joka aamu jokainen nostaa tsemppaavan voimakortin, sillä on uskomaton vaikutus ja jokainen tarvitsee kuulla ”sinä riität”.....Lisäksi voi tehdä positiivisuuskukkasia, jossa terälehtiin kirjoitetaan positiivisia asioita opiskelukavereista.
#305
139
Opettajat suunnittelevat asioita yhdessä, siten että tietyt aineet voisivat paremmin palvella toisiaan ja siten vähentää työ taakkaa. Positiivista palautetta! Ei kukaan jaksa jos aina saa vain risuja tekemisestään. Opettajille lisäkoulutusta, jotta osaavat auttaa paremmin ja kaikki pääsee helpommalla. Ryhmäkoot pienemmiksi. Silloin opettajilla on enemmän aikaa keskittyä oppilaisiin yksilöinä ja mahdollisesti tukea heitä sekä huomata jos oppilaan käytös on muuttunut. tuokaa ilmi, että on okei ettei saa 10 kaikesta ja että oma terveys ja jaksaminen >> kouluarvosanat jaksamis kysely aina tietyn ajan välein kaikille oppilaille näin saadaan kartoitettua miten oppilaat ja opettajat voivat. #306
140
Tuomaristo suosittelee
Vaikka arviointiasteikko säilyisi numeerisena, tulisi osaaminen voida osoittaa muutenkin kuin perinteisellä kokeella. Opetussuunnitelmassa kun tämä huomioidaan, mutta opettajien tulisi aktiivisesti yhteistyötä tehden antaa muitakin mahdollisuuksia kokeen sijasta. Tämä palvelisi opiskelijoiden stressin lievittämisen lisäksi monessa kohtaa paremmin opetussuunnitelman oppimistavoitteita. #302
141
Työssä ollessa taukoja välillä vaihtuvissa ruokapaikoissa, työntekijöiden elokuvaillat, kuntospurtit, kuvataide, levyraati- ja peli-illat. #307 142
Kertomalla että ovat fiksuja, viisaita nuoria kun valitsivat/pääsivät lukioon. Varmaan he sen kyllä jo tietävätkin. Tärkeää myös tukea heidän jaksamistaan, tauottamalla, välipaloilla yms.
#310
143
Ohjatut ja sopivasti rahoitetut vapaaehtoiset pienryhmät, joissa ja joiden avulla tehdään pysyviä muutoksia arjen juurisyyrutiineihin. Syödään terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti, nukutaan riittävästi, opitaan itse rajoittamaan digitaalisten välineiden kanssa ajankuluttamista, lisätään miellyttävää yhdessä liikkumista luonnossa. Toimintaa! Pienryhmän kautta saa aitoa sosiaalista ja mukavaa toimintaa ja ystävyyksien mahdollistamista. Tulee tehtyä ja tulee tehtyä muiden kanssa. Nykymaailma on hyvin pitkälti täysin erilainen, kuin mihin kroppamme, aivomme ovat vuosituhansien aikana sopeutuneet. Siksi on erinäisiä ongelmia ja elintapasairauksia ja aika vaatii runsaasti a) tietoa ja b) itsehallintataitoja hyville rutiineille, tavoille. #312
144
Tuomaristo suosittelee
Opettajien pitäisi ottaa yksilöt paremmin huomioon, tuntuu siltä, että keskitytään opiskelijoihin vain kokonaisuutena. #101
145
Kerran viikossa järjestettävä joraushetki. Helppo toteuttaa oppitunnin alussa / lopussa / keskellä, milloin tahansa, ja vie aikaa 3-5 minuuttia, yhden kappaleen verran. Oppilaiden osallisuutta voi parantaa antamalla heille mahdollisuuden ehdottaa kappaleita, jotka kuunnellaan ja tanssitaan yhdessä luokan kesken. Alkuun voi pyytää oppilaita tekemään tämä silmät kiinni, jos tanssiminen tai liikkuminen julkisesti ujostuttaa. Tärkeintä on lähinnä ravistella jäseniä hyvän musiikin tahtiin ja ottaa lyhyt tauko kaikesta muusta. #320 146
Opettajakoulutuksessa tulisi yhä enemmän painottaa sitä, kuinka kohdata opiskelija yksilönä ja testata erilaisia tapoja kunkin kohdalla oppia. Joku tarvitsee lähes kokoaikaista tukea opettajalta, toiselle riittää tehtävänannon antaminen. Vaikka opettajat ovatkin työssään vain hillittyjä ja neutraaleja opettajia, on opiskelijalle tärkeää saada kritisoivat palautteen lisäksi tarpeeksi rohkaisua ja kannustusta, mikä vaikuttaa erittäin positiivisesti opiskelijan motivaatioon.
#334
147
Anonyymi kehulappu vaikka puolivuosittain niiltä opiskelukavereilta, jotka tuntevat. Lappuihin vain nimi ja sitten kiertämään ryhmässä. Jokainen saa lukea sitten parhaista puolistaan ja ehkä yllättyä, miten ihanana / kiinnostavana / taitavana muut hänet näkevät. Itse ei useinkaan näe omia hyviä ominaisuuksiaan. Vuosien varrella näistä on jäänyt itselle aina paljon henkisiä rakennuspalikoita ja muistutus siitä, ettei oma mieli ja se sisäinen dialogi aina ole reilu. #338 148
Leikkimielistä arvontaa oppitunnin lopussa, esim. tarrapalkinto tai jokin muu. Tuo iloa ja kiitollisuutta! #321
149
Tuomaristo suosittelee
Opettaja: suunnittele ennalta osa etätunneista niin, että opiskelijat voivat osallistua tunnille lenkkipolulta tai muualta samalla liikkuen. Muista infoa opiskelijoita tästä hyvissä ajoin etukäteen tai tee aina vakioaikaan.
#352
150
Mindfulness harjotteita: Piirrustuspöytä, missä voidaan kokoontua. Pöydässä papereita, värityskuvia, erilaisia kyniä. Vapaamuotoinen piirtäminen, värittäminen on mukavaa puuhaa. Antaa tilaa alitajunnalle ja uusille ideoille. Tuo rauhan ja nautinnon tunteita. Mieli ja keho rentoutuu. Keskittymiskyky paranee. Lievittää stressiä. Mukavaa yhdessä tekemistä. Tajunnan virtaa. Lopputuloksella ei ole väliä :) #342 151
Perustakaa kuoro. Laulakaa tunneilla. Laulakaa virsiä. Pitäkää aamunavauksia. Kutsukaa pappi koululle. Viekää oppilaat jumalanpalvelukseen. Nojautukaa opetuksessa suomalaiseen kulttuuriin. Opettakaa suomalaisia runoja, lauluja. Liikuntatunneille tanhua. Äidinkielen ja kielten tunneille kirjallisuutta. Luetuttakaa klassikkoja. Abiturientit yhdessä kirjastoon lukemaan hiljaa. Kielten tunneilla parityöskentelyä. Tehkää perinnekäsitöitä: kuksa, villasukat, esiliina, pärekori. Lukiolaiset mukaan vapaaehtoistyöhön. #347
152
Arvosta, kerro. Lapsella opettajia, jotka kysyy ”saanko jakaa tämän muille/ käyttää opetuksessa?” Kyllä 9 luokk. ilahtuu; samoin myös lukiolainen! #361 153
Kurssikokeet eivät ratkaisisi koko kurssin läpipääsyä. Vaan voisi kerätä pisteitä koko kurssin ajan läpipääsyyn eli voit päästä läpi kurssista jo ennen kuin kurssikoe on edes pidetty. Esim. pari erillistä pistaria, yksi kirjallinen työ, tuntiaktiivisuus ja viimeisenä koe.
#363
154
Varaa oppitunnista hetki, edes lyhyt tai edes satunnaisesti, ajatusten jakamiseen ja kohtaamiseen. Anna jokaiselle mahdollisuus ilmaista sanoin, piirroksin, liikkein tms. omia ajatuksiaan esimerkiksi aiheista, mikä tänään on hyvin, mikä tuo iloa, miten voin helpottaa toisen elämää, mitä toivon jne. #365
155
Tuomaristo suosittelee
”Kerro mitä sinulle kuuluu” tuokio. Jokaisella oppilaalle rento tuokio. Tarvittaessa opettaja voi ohjata eteenpäin jos avun tarpeessa. Lisäksi positiivista palautetta samalla. #381
156
Kaikki eivät opi samalla tavalla. Yksi oppii parhaiten kuuntelemalla, toinen näkemällä, kolmas keskustelemalla ja neljäs itse tekemällä. Samaan lopputilanteeseen pääsee eri reittejä pitkin ja näitä pitää olla tarjolla erilaisille oppijoille. Oppilaita tulee kannustaa kokeilemaan eri oppimistapoja ja opettelemaan tuntemaan itsensä oppijoina. Eri aineita pitää myös sitoa toisiinsa ja ympäristöön, jossa me kaikki elämme. Oppimisprosessin tulee olla mukautettavissa kullekin oppijalle luontevaksi ja mielekkääksi. #368 157
Hengitysharjoituksia ja hiljentymistä, ajatusten nollaustaukoja. Aivot tarvitsevat happea ja taukoja oppiakseen uutta. #457
158
Enemmän liikettä ja toiminnallisuutta myös teoriatunneille. Esim. Retkiä ulos luontoon. Liike on lääke, myös mielelle ja raikas ilma piristää aina. Pitkä paikallaan olo ei ole hyvästä. Sitä voi katkaista välillä vaikka pienellä taukojumpalla. #379 159
Iloa ilmiöistä. Rakennetaan viikon opiskelua tietyn ilmiön ympärille, jos mahdollista. Tehdään työskentelyä luokkahuoneen ulkopuolellakin, esim. ulkona, luonnossa, työpaikoilla. Saadaan oppia myös kokemisen kautta ja työelämässä tarvittavasta ryhmädynamiikasta. Koulun pihoille ulkoauditorioita, katoksia penkkiryhmineen tai jäälinnoja. #387
160
Tuomaristo suosittelee
Opettaja varaa jokaisen tunnin lopusta kaksi minuuttia antaakseen kyseisen tunnin opiskelijoille wilmamerkinnän hyvin tehdystä työstä. Lyhyt aika, pieni ele, iso vaikutus. #498
161
Tehtäisiin välitunnin aikana ”30 minuutin hiljainen huone, jossa olisi opettaja ja pari oppilasta kerrallaa, jotta pidettäisiin yllä rauhallisuutta luokassa. Hiljainen huone olisi hyvä olla 15min- 30min. Hiljainen huone auttaisi monia ja rentouttaisi päivää. Tässä oli minun ideani. #390
162
Enemmän ryhmäyttäviä tehtäviä, esim. joukkueina ja ryhmätöinä. Enemmän hauskoja ja kivoja kotitehtäviä jotka motivoivat tekemään. Vähemmän koekeskeisyyttä ja enemmän tehtäväkeskeisyyttä niin kuin työelämässäkin. #397 163
Toisen asteen koulutuksessa itseohjautuvuus lisääntyy, ja se osaltaan lisää kuormittumisen monia riskitekijöitä. Ideani onkin, että oppimisessa käytettäisiin ryhmätöitä ja luovasti useamman aineen yhdistäviä kokonaisuuksia enemmän. #446
164
Positiivinen psykologia on psykologian ala, jossa tutkitaan sitä miten hyvinvointia voidaan lisätä. Normaalisti psykologia keskittyy siihen miten kärsimys voidaan poistaa. Kärsimyksen poissaolo ei kuitenkaan vielä tarkoita hyvinvointia. Positiivinen psykologia tutkii sitä miten voidaan päästä nollasta plussan puolelle. Opettajille voitaisiin pitää ympäri Suomea positiivisen psykologian koulutus, jossa he oppivat mitä positiivinen psykologia on ja miten he voivat ottaa sen käyttöön. Positiivisessa psykologiassa ollaan jo luotu tieteellisesti todistettuja harjoituksia, jotka parantavat hyvinvointia. Ne ovat yleensä lyhyitä ja helppoja tehdä. Jos ne otettaisiin oppitunneilla käyttöön opettajat voisivat lisätä nuorten hyvinvointia helposti kouluarjessa. #399 165
Työelämässä pidetään tyhy-päiviä. Järjestäkää luokanvalvojan johdolla säännöllisesti tyhy-päivä. Opiskelijat osallistuvat suunnitteluun. Tyhy- päivän tavoitteena on virkistyä, kokea jotakin uutta esim. kulttuurin, luontoliikunnan, seikkailupedagogiikan ja yhdessä hengailun kautta. #433
166
Uudenlaista panostamista arviointiin ja palautteenantoon. Muutaman virkkeen sanallinen palaute tentistä tai muusta suorituksesta voi antaa tarvittavan boostin, jota opintojen keskellä tarpova opiskelija kaipaa. Olisi myös hienoa, jos opintoviikkojen aikana tai koeviikon jälkeen opettaja antaisi aikaansa lyhyiden palautetuokioiden verran opiskelijoille, joille katsoisivat, että se tulisi suunnata. Kutsu tällaiseen tuokioon voisi lähettää Wilman kautta tai epämuodollisemmin pyytää jäämään pariksi minuutiksi tunnin jälkeen. Tunsin itseni lukioaikana hyvin näkymättömäksi niin muille opiskelijoille kuin opettajillekin: olisi ollut hyvin merkittävää saada opettajilta huomiota koskien suoriutumistani lukiossa. Kotoa ei välttämättä saa asiantuntevaa palautetta, jos omat vanhemmat ovat kouluttamattomia. Opettajilla on rajalliset resurssit, mutta voisiko jostain leikata (raskaiksi koetuista veso-päivistä tms.) ja suunnata opettajien aikaa siellä, missä sitä eniten tarvitaan. #418
167
Lukiolaisille pitäisi järjestää matalan kynnyksen tapahtumia, joissa voi tutustua toisiin opiskelijoihin. Etäkoulu teki tutustumisen mahdottomaksi ja monet 03/04-syntyneet, jotka ovat vaikka muuttaneet uudelle paikkakunnalle kouluun, josta eivät tunne ketään, ovat varmasti tosi yksinäisiä. Tapahtumien pitäisi olla sellaisia, joissa tehdään yhdessä jotain hauskaa, vaikka tietovisoja tai muita leikkimielisiä kisailuja (ei sellaisia, joissa nolataan), leivotaan, kokataan tms. Joukkueet pitäisi jakaa vaikka saman kiinnostuksen/harrastuksen perusteella etukäteen. Tapahtumat pitäisi olla pakollisia, jotta kaikki osallistuisivat, eikä yksinäiset ja ujot jäisi niistä pois. Tämän avulla uskoisin lukiolaisten saavan mahdollisuuden löytää uusia kavereita. Tilaisuuksia pitäisi olla useampi, vaikka niin, että useamman oppiaineen tunneilla olisi kerran tämmöinen juttu ja aiheet voisi liittyä löyhästi siihen kurssiin/aineeseen. #422
168
Ei annettaisi tehtäviä niin pirusti niin ei tarvisi stressata joka päivä pääseekö lukiota läpi ikinä. #487
169
Tuomaristo suosittelee
Alusta josta saa aitoa vertaistukea ongelmiinsa/huoliinsa/stressiin aihealueittain. Se voi olla paikallinen Facebook ryhmä, tai laajempi aisa. Vaikka nyt läheisyys ja kohtaaminen on tärkeää, on hyvä varautua ja olla realisti siinä että etäyhteydet ja etä vertaistuki on tulevaisuutta. Tärkeintä tässä on, että vaikka tämmöisiä olisi jo, tehdä siitä helposti lähestyttävä ja kaikkien tietoon. Etätuki voi joskus olla myös helpoin keino aloittaa avun tai vertaistuen hakeminen. #481
170
Katsokaa yhdessä opiskelijoiden kanssa Esa Saarisen Filosofian systeemiajattelu -luentoja You tubesta ja keskustelkaa siitä mitä ajattelun ajattelu tarkoittaa ja mahdollisesti vaikuttaa. Kannustaako sisäinen höpöttäjäsi vai lannistaako? Innostukaa yhdessä James Bondin filosofiasta jne. #426
171
Ideani liittyy kokeisiin ja aikatauluttamiseen. Omasta kokemuksesta tuli mieleen että jos joissakin aineissa olisi mahdollista tehdä jakson aikana monta pientä koetta, joista sitten laskettaisiin keskiarvo. Se olisi mielestäni parempi vaihtoehto kuin se että on sitten yksi iso koe projektiviikolla. On kokemusta nimittäin tästä, auttoi ainakin minun kohdalla, kun ei tarvinnut muistaa niin isoa koealuetta. Kokeisiin lukemisen aikatauluttamisen kanssa voisi opettajat auttaa, jos esim. Opon tunnilla voitaisiin suunnitella yhdessä ja wilmassa olisi kalenteri mihin sitten merkattaisiin. #428
172
Tarjoaisin pienryhmissä nuorten tarpeista lähtevää, henkilökeskeistä voimavaravalmennusta vankalla ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Antaisin opiskelijoille kiireen keskellä esim. ruokiksella mahdollisuuden turvalliseen, ohjattuun rentoutusjarjoitukseen/ mielikuvamatkaan. #470
173
Opiskelijoille pitäisi painottaa levon tärkeyttä. Uskoisin että sillä voisi olla merkittävä vaikutus nuorten koulumenestyksessä, ja ennen kaikkea mielenterveyden kanssa. Silloin kun levätään, niin levätään; silloin ei kuulu miettiä asioita mitä pitäisi hoitaa, asioita mitkä ovat mahdollisesti jääneet hoitamatta, kouluun liittyviä mahdollisesti stressaavia asioita, kuten tenttejä tai koeviikkoja. Näin ns. latautuminen onnistuu, ja kun on aika hoitaa taas ’velvollisuuksia’, fokus ja motivaatio niihin on parempi. Lepääminen on myös paljon muutakin kuin nukkumista, kuten sarjojen tai elokuvien katselua, ystävien tai perheen kanssa rentoa ajan viettoa, lukemista, saunomista. Mitä tahansa minkä itse kokee rentouttavana.
#451
174
Toiminnallisuutta opintoihin. Lukiolainenkaan ei ole liian ”vanha” oppimaan leikillisyyden kautta. Liian vakavamielinen puurtaminen uuvuttaa. Luovuutta ja moniulotteisuutta opetukseen; se pitää opiskelun mielekkäänä. #458
175
Huomioida mahdollisuuksien mukaan erilaiset oppimistyylit. Jotkut oppii kuuntelemalla, toiset visuaalisesti, ja jotkut tarvitsevat oppimistilanteeseen kädentaitoja esim. piirtämistä tai neulomista. #464
176
Tuomaristo suosittelee
Koulussani on yksi opettaja, joka säännöllisesti käyttää koko tunnin pelkästään juttelemiseen. Juttelemme kaikenlaisista asioista, koulujutuista, mutta myös ihan arkijutuista. Tämä on mielestäni ihana teko, joka todella piristää koko luokkaa. Samalla tulee tunne siitä, että opettaja oikeasti välittää meistä ja ymmärtää, että mt-ongelmat ovat oikeasti iso osa monen opiskelijan arkea nykyään. #37
177
Varataan yksi tunti viikossa pelkästään kuulumisten vaihtoon ja positiivisen palautteen antamiseen kavereille tai opetushenkilökunnalle tai muulle talon väelle. Otetaan viikottainen kehuminen tavaksi. Kehumistapa joko kasvotusten, wilmaviestitse tai perinteisen kirjeen muodossa. #496 178
Olisiko sellainen kun moni tulee lukioon ilman että tietää mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa niin jos tulisi aina jonkun ammatin (joka äänestetään koulussa) osaaja ammatista ja opiskelija joka opiskelee sitä ammattia kertomaan ns mikä on homman nimi. Tämä voisi olla aina ennen koeviikkoa niin voisi oppilaiden aivot ”nollata” ja saisi halpomman koulupäivän ja opiskelijat jaksaisivat päntätä sitten koeviikkoon ja saisi samalla uutta tietoa ja uusia ideoita elämän varrelle ammattia varten. :) #489 179
Enemmän sekä henkistä että aineellista tukea opintoihin. #507
180
Jokin yhteinen ja toiminnallinen teemapäivä. Alkuun pienemmissä ryhmissä yhteistyötä vaativia tehtäviä, loppuun isommalla porukalla yhteistä toimintaa. Esim. leikkimieliset kilpailut, näytöksiä tai kahvihetki. Näin saataisiin palautettua koronan aikana kärsinyttä sosiaalisuutta ja mahdollisesti jopa uusia kavereita. Yhteinen toiminta luo yhteisiä muistoja ja lisää näin jokaisella yhteisöllisyyttä ja tunnetta kuulumisesta joukkoon. Leikkimieliset kisat pienine palkintoineen kannustavat toimimaan yhdessä samalla pitäen pilkkeen silmäkulmassa. Kaikkien kannustaessa toisiaan voi jokainen kokea yhdessä iloa, yhteisöllisyyttä ja jopa saada unohtumattoamia kokemuksia. Päivän loppuun yhteinen kahvihetki voisi sopivasti rauhoittaa tunnelmaa ja samalla ehtisi jakaa yhteiseen päivään liittyviä kokemuksia. Päivä ilman opiskelua koulussa yhdessä muiden kanssa auttaa huomaamaan koulun kaikki ne hyvät puolet, jotka monesti unohtuvat kiireisessä arjessa. #504 181
Kerran viikossa yhteinen iloa tuottava tapahtuma. #563
182
Tuomaristo suosittelee
Ohjeita itsenäiseen elämään. Verokortti, palkan tarkastaminen, yksin asuminen, työnhaku, laskujen maksaminen, vakuutukset, pankkiasiat, armeija jne. Tutustumismatkoja ja rentouttavia retkiä ainaisen pänttäämisen keventämiseksi. Ehtivät oppimaan vaikka välillä otettaisiinkin vähän rennommin! #524
183
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisääminen. Esim. Vanhusten seurana oleminen, lukeminen heille, kuuntelu, keskustelu heidän koulunkäynnistä, entistä elintavoista jne. Tästä moduuli. Näin saadaan elämänkatsomuksen laajentaminen/kännykkä. #506 184
Tehkää yhteistyötä seurakuntien kanssa! Muistakaa vähemmistöuskonnot. Huomioikaa eri kulttuurien juhlapäivät! Nuorisopastorin vastaanotto? #515
185
Hymyllä hyvää - esim. neljän tunnin ryhmäyttävä draamakasvatuksen harjoitteita hyödyntävä jakso. Aloitus pohjustuksella jakson tavoitteista ja niihin sitoutumisesta. Ryhmäyttäviä, yhteistyötä kehittäviä harjoitteita, joiden tavoitteena on oppia tuntemaan paremmin omaa ryhmää, oppia luottamaan toisiin ja samalla auttamaan toisia. Leikillisten draamakasvatusharjoitteiden keskiössä ovat vuorovaikutustaidot - toisen kuuntelu, viestin välittäminen ja sen vastaanottaminen, kannustus ja mokaamisen hyväksyminen sekä itsessä että muissa. Samalla on tarkoitus pitää hauskaa ja irtautua normirutiineista ja antaa aivoille uusia virikkeitä. Lopuksi palautekeskustelu, sekin draaman menetelmiä hyödyntäen, kaikki mukaan juuri niillä voimavaroilla jotka juuri siinä hetkessä ovat. #525 186
Tehdään tehtävistä ja aiheista kiinnostavampia. Antamalla yhden tehtävän sijaan monta joissa voi valita toteutustavan ja mistä tekee (kuitenkin aiheen sisällä), koska muuten se ei ole yhtään erilaista ja vain tylsää. #534
187
Ei vielä elämäniloa nuorilta pelottelemalla kaiken maailman asioilla. Pitää luoda tulevaisuudentoivoa. #527
188
Tuomaristo suosittelee
Palautetaan mieliin se, että lukiossakin opiskellaan oppimisen ilosta ja elämää varten, ei vain päntätä yhtä ylioppilastodistusta varten. Uteliaisuus ja uuden oppiminen pitäisi olla opiskelun johtoajatus, ei ylioppilaskirjoitukset. Opettajien olisi hyvä muistuttaa opiskelijoita tästä jatkuvan kehittymisen riemusta ja unohtaa joskus ylioppilaskirjoitukset. Opiskelun pitäisi saada perustua tiedon janoon ja oivaltamiseen, ei olla otsa kurtussa ja Laudatur silmissä pingottamista. Elämä jatkuu lukion jälkeenkin, ja oppiminen jatkukoon läpi elämän!
#552
189
Opettajien antama palaute, vaikka lyhyt tukee oman opiskelun hallintaa ja motivoi. #543
190
Opiskellaan asiatietoa (kouluaineita) ja samalla tuetaan kykyä hahmottaa kokonaisuus ”alustavasti” - kaikkea ei tarvitse osata heti 100 % - yksityiskohtaista tietoa / asiatietoa voi tähän kokonaisuuden hahmotukseen lisätä jälkikäteen ja saada siten ”huipputulos”. Tämä idea sopii parhaiten historiassa, maantieteessä jne. , mutta toimii myös muissa reaaliaineissa, kielten opiskelussa ja ”päättelykykyä” vaativissa aineissa, matematiikka, fysiikka jne. Kokonaisuus ensin haltuun hahmona, jota täydennetään (spesiaali)tiedolla. On ilo oivaltaa kokonaisuus ja liittää tähän kokonaisuuteen data ikään kuin perusteluna (vrt. keskustelu ja hyvä oman kannan argumentointi) #532 191
Yhteisiä matkoja, esim. jonnekin leirikeskukseen! Siellä hieman opiskelua ja sitten paljon yhteistä rentoa aikaa, sekä jotain mukavaa tekemistä. Kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ryhmähenkeä, sekä jää ihanat muistot! #537
192
Luovuuden ja liikunnan arvostaminen koulutyössä. Näiden osa-alueiden palauttaminen osaksi nuorten arkea ilman kilpailua ja vertailua, jotta aivot voivat hyvin. #539 193
Lukiolaisten itsemyötätuntoa tulisi kehittää esim. kaikille lukiolaisille suunnatun kurssin ja säännöllisten tietoisuustaitoja tukevien mielikuvaharjoitteiden avulla.Tämä vähentäisi lukiolsisten stressiä ja lisäisi myönteisiä tunteita. #541 194
Ennakoitavuus. Tässä voi tapahtua ihan mitä vain, sen on viimeiset kohta pari vuotta osoittaneet. Joten siinä vaiheessa, kun kurssien toteutuksia mietitään, pohditaan myös se worst case scenario, jonka voi ottaa jo heti aluksi kurssille mukaan vaihtoehtoisina suoritustapoina. Lukiolainen ei ole vielä tarpeeksi kypsä kantamaan kaikkea vastuuta, joten tässä vanhemmat ja opettajat voisivat tulla vastaan. #557
195
Mielestäni lukiolaisten pitäisi voida vaikuttaa hieman enemmän oppituntien sisältöön, jolloin opiskelu voisi olla mielekkäämpää ja innostus opintoja kohtaan suurempi. Opettajat antaisivat tietyt raamit, joiden sisällä oppilaat saisivat vapaammin toteuttaa oppimistaan. #585
196
Tuomaristo suosittelee
Lukio esittelisi opiskelijoille vapaaehtoistyökohteita, ja järjestäisi kampanjan missä osallistuminen olisi tehty helpoksi, eli vapaaehtoiset lukiolaiset voisivat osallistua haluamaansa kohteeseen vapaaehtoiseksi esim päivän/muutaman tunnin ajaksi riippuen kohteesta. Vapaaehtoistyö tulisi tutuksi lukiolaisille ja kampanjaa voisi mainostaa myös laajemmin esim somessa. Osallistuminen olisi vapaaehtoista. Tämän avulla vapaaehtoisjärjestöt saavuttaisivat osallistujia, saisivat mainosta, ja asia tuottaisi hyvää mieltä vapaaehtoistyön kohteelle sekä tekijälle itselleen. #584
197
Ideani ei ole täysin realistinen vielä, mutta jonain päivänä se on ja se tulee olemaan upeaa. Lukiolaiset ovat iässä missä heillä alkaa olemaan jo vastuuta itsestään ja ymmärrystä, mutta heidän yksi pahimpia ilonpilaajia elämässä on, ollaan rehellisiä, koulu. Pitkiä koulupäiviä, ei taukoja tuntien välissä, kiusaamista, ulkopuolelle jättämistä ja vaikka mitä. Koen että näihin yksi ratkaisu ja monien ihmisten päivien pelastaja olisi yksinkertaisesti etäkoulun -mahdollisuus-. Se ei tietenkään sovi kaikille, mutta kuvitellaan oppitunti missä opettaja opettaa normaalisti mutta katossa on webcam joka näyttää opettajan ja hänen taulunsa, nauhoittaa tunnit. Vaikka olisit kipeä, koulumatka olisi pitkä, et kuullut tunnilla tai koulutoverit eivät ole mieleiset, tämä piristäisi kaikkien elämää. Kuten työelämässä ollaan nähty, luottaminen on isoin ilontuoja. Jopa nuorille. #562 198
Monipuolista ja motivoivaa Ryhmäytymistä, että saadaan oppilaat kiinnostumaan toisistaan ja mahdollisesti tukemaan toisiaan myös opinnoissa.
#565
199
Lautapeli päivät/tunnit. Se yhdistäisi kaikkia ja myös ujot pääsisivät mukaan. #573
200
Opiskelijoille, kuin myös muillekin täytyy antaa ja suoda se merkitys heidän tekemiselleen. Heille täytyy tuoda se informaatio, miksi he opiskelevat, miten se heitä hyödyttää ja milloin he voivat sitä suomaa informaatiota käyttää. Näkisin, että tämän ”merkityksen” tiedon jakamisella opiskelijalle rakennetaan paremmat henkilökohtaiset tulevaisuuden suunnitelmat, eivätkä kulkisi onnettomasti lauman mukana ilman päämäärää tai syytä. Kun luodaan merkitys tekemiselle, luodaan myös voimaa paremmin olemiselle! #561
201
Lukiossa tulisi panostaa monipuolisemmin erilaisiin opetusmenetelmiin, jotta jokaiselle oppilaalle voitaisiin tarjota optimaalinen oppimisympäristö. #597
202
Teemaviikko. Lukion oppilaista tehdään 10-20 hengen ryhmiä, joissa tehdään jotain täysin erilaista. Mielellään sotketaan porukat niin, ettei samoilla kursseilla käyviä olisi montaa samassa ryhmässä. Yhteisen tekemisen kautta tutustuu uusiin ihmisiin, oppii uusia asioita, näkee uusia näkökulmia ja virkistyy vaihtelun kautta. Tekemistä voisi olla esimerkiksi: Perinneruokaryhmä- Martoista vetäjä ja tarvittaessa toimitilat. Tehdään yhdessä ruokia, leipiä, leivonnaisia yms. ja siirretään vanhoja taitoja ja perinteitä tuleville sukupolville. Toimitusryhmä- Tehdään paikallislehteen juttuja koulusta, ilmiöistä ja paikallisista asioista. Opetellaan kirjoittamista, valokuvaamista, tehdään haastatteluja, mahdollisesti jotain videoita tai podcasteja. Liikuntaryhmä- Voisi kunnostaa paikallista luontopolkua, viedä paikallisia vanhainkodin asukkaita ulkoilemaan, päiväkotilapsia jumppaamaan, peruskoululaisia pelaamaan. Maatalousryhmä- Tutustutaan paikallisiin navetoihin, talleihin, sikaloihin... #567
203
Antakaa oppilaille tilaa opiskella omalla tavalla. Kaikille ei sovi muistiinpanot ja diaesitys vaikka se saattaisi osalle toimiakin. Kysykää ja kommunikoikaa oppilaiden kanssa miten he oppivat. #577 204
Parempi resursointi hyödyttäisi niin opiskelijoita, opettajia kuin välillisesti myös huoltajia. Opettajalla täytyisi siis olla enemmän aikaa per opiskelija, jolloin opettaja ja opiskelija voisivat keskustella esim. vaikealta tuntuvista asioista, käsitteistä tai koulunkäynnistä yleisesti. Tällä hetkellä ohjaukseen ei ole resursseja. #583
205
Tuomaristo suosittelee
Lukion alussa tulisi saada enemmän tukea omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden tunnistamiseen. Tämä auttaisi oikein kurssien valinnassa ja sitä kautta tulevaisuuden suunnitelmien selkiyttämisessä, jolloin myös turha stressaaminen vähenisi. #591
206
Tuomaristo suosittelee
Lukiossa opettajan pitämiä teemapäiviä, joihin osallistumisesta voitaisiin palkita pienesti, jotta monet lähtisivät mukaan. Esim. päivä jolloin repun ja laukun tilalle olisi keksittävä vaihtoehtoinen kuljetustapa tavaroille. Näin perusarkeen tulisi jännittäviä ja hauskoja elementtejä. #613
207
Aamunavaukset takaisin ohjattuna aamurentoutuksena tai aamukuulumiskierroksena. Oppituntien lomassa venytystaukoja. #625 208
Ruutuaikaa on aivan liikaa, ja se tekee niin pahaa! Kokeet, esseet ja laskin koneella ovat ok, mutta ylitseampuva ruutuaika, muut tietokoneella olevat tehtävät, tulisi korvata esim. keskustelulla, käsin tekemisellä tms. sinivalottomalla, niin uni, oppiminen, ilo sekä sosiaalinen terveys ja mielenterveys pysyisivät elossa. #635
209
Ideani on, että jokainen oppilas tuntee itsensä tärkeäksi tunnilla. Kun koemme olevamme tärkeitä, pahoinvointi hälvenee. Toteutan tämän luokassa yksinkertaisena parityönä. Kuuntelemme/luemme ensin opiskeltavan asian. Sen jälkeen toisen parin pitää keksiä asiasta kysymyksiä ja toisen vastata niihin. Jatkamme kuuntelemista/lukemista, ja roolit vaihtuvat. Pelastaa varsinkin isot lukioryhmät ja takapenkissä kännykällä nuokkuvat oppilaat! #640 210
Kristinuskon tunnustuksellisen opetuksen palauttaminen kouluun. Länsim. yhteiskunta perustuu kristinuskon näkemykseen esim. tieteen, oikeuslaitoksen ja moraalin suhteen. Usko, joka on ”luottamista siihen, mitä toivotaan,” ja toivo ovat Jeesuksen opetuksia. (Joh.3:16) #644 211
Tunniksi aivot narikkaan. Leikkimielinen tietovisa netissä kavereiden kanssa.
#688
212
Kohtaamisia lukioyhteisössä - numerolapputempaus! Tulostetaan ja leikataan pieniä numero- tai emojilappusia. Kutakin lappua on kahdesta kolmeen paria. Jaetaan laput noin 30 lapun nippuina opettajille ennen aamutuntien alkua. Opettajat jakavat laput ryhmissään. Jodelia ja muita luovia keinoja hyödyntäen yhteisöä innostetaan parin etsimiseen. Toisensa löytäneet parit voivat tulla ilmoittautumaan tapahtuman järjestäjille ja vastaanottamaan makeispalkinnot. Tavoitteena satunnaiset kohtaamiset, uudet tuttavuudet ja yhteisöllisyyden lisääminen. Tätä on kokeiltu muun muassa Kaitaan yläkoulussa ja lukiossa, Leppävaaran lukiossa ja Otaniemen lukiossa. Osallistujien kommentteja palautekyselyissä: ”Oli hienoa, kun tuntemattomat tulivat kysymään minun lapun numeroa” ja ”Hyvinvointiviikon paras tapahtuma”. #650 213
Turhat tunnit pois. Esim. ylimääräiset ryhmän ohjaus tunnit voi ottaa kokonaan pois ja laittaa sisällön viestinä. Oppilas saa nukuttua pidempään/ pääsee aikaisemmin koulusta. #606
214
Tuomaristo suosittelee
Ohjaukseen pitää panostaa: miten kalenteriin suunnitellaan arjen toiminnot, kotitehtävät, kokeisiin lukeminen, harrastukset, sosiaaliset suhteet, jne.
#657
215
Muokkasin Edinburghin yliopiston kampukselta varastamaani ideaa luokkakäyttöön. Opiskelijat ovat mieltyneet siihen niin, että jaan sen täällä, vaikka idea ei olekaan täysin omani. (Edinburghissa lause alkoi: ”If I were to die tomorrow, I would...” Iso valkotaulu aulaan/opiskelijakunnan huoneeseen/käytävälle, johon kirjoitetaan valmiiksi virkkeen alku; ”Before I die, I want to ...” (toimii tietysti muillakin kielillä kuin sillä, mitä itse opetan). Koriin erivärisiä tusseja, joilla opiskelijat saavat jatkaa lausetta kirjoittamalla oman unelmansa/tavoitteensa tauluun. Vanhat tekstit pyyhitään pois uusien alta sitä mukaa, kun tilaa tarvitaan. #721
216
Opiskelijoille enemmän aktiivista työtä ja esimerkiksi ryhmä-/paritöitä jotka tulevat vain opettajan arvioitavaksi. Pari- ja ryhmätyöt ovat mukavaa vaihtelua opiskelijoille, mutta niiden esittäminen muulle ryhmälle ei ole niinkään kivaa, tämän vuoksi siis työt, jotka menevät vain opettajalle arvioitavaksi olisivat siis parempia. Myös koeviikolla kokeen sijaan jonkinlainen aktiivisempi, koetta korvaava tekeminen jossa opiskelijan taidot tulevat ilmi olisi mukava. Tässä myös toisena vaihtoehtona se, että olisi ensin jotakin aktiivisempaa tekemistä ja sen jälkeen hieman lyhyempi koe. #652 217
Lukiolaiset tarvitsevat stand-up iltamia tai aamunavauksia nuorten arjesta - iloineen ja suruineen (eikun kunnon kiertue pystyyn). Toimisi myös onlinessa. Nauretaan yhdessä. #662
218
Tuomaristo suosittelee
Etäkoulun vähentäminen oppilaille.
#617
219
Opiskelijoiden keskinäinen tuutorointisysteemi, jossa oppiaineessa heikosti pärjäävä saa apua ainetta hyvin osaavalta. Tämä voitaisiin järjestää esim. valinnaisena kurssina, johon ilmoittaudutaan vapaaehtoisiksi tuutoreiksi kertoen, missä aineissa pystyy tuutoroimaan. Apua tarvitsevat voisivat joko kysyä aineen opettajalta apua tai tarvittaessa opettaja voisi aktiivisesti kysyä opiskelijalta, olisiko hän halukas tuutorointiin. Tuutorit saisivat avustaan esim. kurssisuorituksen ja suoritusta sanallisesti kuvaavan todistuksen, josta saattaa olla apua lähitulevaisuuden työnhaussa, koulukohtaisesti voidaan ehkä keksiä muitakin palkkioita. Tällä keinolla ehkäpä useampi opiskelija saisi käytyä lukion loppuun ja tuutoritkin saavat tuntuvan hyödyn vaivastaan. Myös kontakti kanssaopiskelijan kanssa voi olla tärkeä apu esim. syrjäytymisvaarassa olevalle. #663
220
Lukion koeviikko muuttuisi niin, että kokeita ripoteltaisi pitkin vuotta ja monen taakka vähentyisi, kun ei tarvitsisi kerralla oppia ja muistaa niin paljon eri aiheista. #676
221
Ylioppilaskirjoituksiin tulisi harjoitella jo ensimmäisten vuosien aikana, eikä vasta viimeisenä vuonna. Jos opiskelijat tietäisivät jo lukion alussa tarkemmin, minkälaisia tehtäviä ja vaatimuksia kirjoituksissa tulee vastaan, vähenisi myös ylimääräinen stressi. #666
222
Enemmän hyvää sanallista palautetta! tuntuu, että vain huonoihin asioihin takerrutaan liiankin paljon :/ #698
223
Tuomaristo suosittelee
Hyödyntäkää sanallista palautetta. Numeraalisen arvioinnin lisäksi on tärkeää, että opiskelija saa opinnoistaan myös sanallisen kuvauksen onnistumisistaan ja kehittymiskohdistaan. #3
224
Opettajien välisen yhteistyön lisäämisvaatimus radikaalisti jotta vältyttäisiin kurssien, tehtävänantojen ja projektien päällekkäisyydeltä ja voitaisiin hyödyntää eri alojen opettajien tietojen limittäisyyttä oppiessa panostaen osaamkseen ja vähentäen ylimääräistä tuntityöskebtelyä. Tähän liittyen kurssien pitäisi myös määräytyä enemmän sisältöpohjaisesti kuin runtimäärän mukaan. #700 225
Vähemmän painostamista, enemmän kannustamista! Lukiossa painostetaan tekemään paljon valintoja, sekä pelotellaan tunteella epäonnistumisista, joka aiheuttaa suurta ahdistusta. Siksi kannustamisen lisääminen, kuin opettaminenkin lukiossa helpottaisi monen henkistä taakkaa. #705
226
Kirja, jossa kerrotan suomalaisista vaikuttajista ja heidän uravalinnoistaan. Kirja olisi opinto-ohjauksessa materiaalina. #748
227
Kehotietoisuuden vahvistaminen. Stressi, huoli, suru, yksinäisyys...kaikki tunteet tuntuvat kehollisesti ja niitä pitäisi oppia myös tunnistamaan ja purkamaan kehollisesti. Vähintään yksi kehotietoisuus/rentoutusharjoitus (1015 min) luokissa päivittäin. Harjoitus ei vie paljon aikaa, mutta hyöty on suuri ja konkreettinen. Kehon ja miehen stressi laskee, keskittyminen ja energia ja ilon tunne lisääntyy. Harjoitukset voitaisiin suunnitella juuri lukiolaisten tarpeisiin. Samoja harjoituksia voidaan hyödyntää valtakunnallisesti ja kaikissa luokissa on jo tarvittavat laitteet, joten myös rahallisesti toteutettavissa. Kun on yhteydessä itseen, voi päästä yhteyteen myös toisten kanssa, vuorovaikutus vapautuu. #725
228
Tuomaristo suosittelee
Aineita voisi opettaa lukiolaisia kiinnostavalla tavalla. Esimerkiksi kieliä tv-sarjoista poimittujen teemojen kautta (yksi kurssi squid game -teemalla, toinen harry potter teemalla jne.) Myös äidinkieltä voitaisiin opettaa luovemmilla tavoilla, jotka oikeasti innostavat opiskelijoita. #664
229
Tuomaristo suosittelee
Musiikkia musiikkia. Tutkitusti sanaton taustamusiikki lisää motivaatiota, parantaa keskittymistä ja muistin toimintaa. Jopa mielialaa nostattavana voimana annatte nuorille sanatonta tukea, miksei siis ientä musiikkihetkeä, opiskelun aikana ja soittolistaa niihin yksinäisiin iltoihin kotona puurtaessa?
#623
230
Enemmän positiivista palautetta. Esimerkiksi jokaisen kurssin päätyttyä suullisesti opiskelijoille. #735 231
Läksyjä tai muita suuria koulu-urakoita ei kuuluisi olla viikonlopun tai loman aikana hoidettavana. Se aika on rentoutumista ja palautumista varten, että jaksaisi taas, joten silloin ei pitäisi tehdä töitä. #737
232
Ihan perinteisesti opettajan positiivinen ja kannustava suora palaute ja ryhmätyöt sekä yhteinen some kanava opiskelijoille lisäisivät korona ajalla itsetuntoa ja hivelisi mieltä sekä loisi yhteenkuuluvuuden tunnetta. #iloajayhteyttä #738 233
Escape-oppimishuone. Eri aineiden opettajat ( esimerkiksi matematikka, kielet, historia, uskonto, psykologia) suunnittelevat yhdessä opiskeluryhmänsä kanssa toiselle ryhmälle pakohuonekokemuksen. Se toteutetaan pienryhmissä. Mukaan on hyvä saada konkreettista ja fyysistä kokemusta ratkaisukykyä vaativasta pakotilanteesta. #760 234
Enemmän korkeakouluista tuttuja ryhmätöitä myös lukioihin. Ryhmätyöt ovat erityisesti nuorille hyvä tapa opetella ryhmätyöskentelyä sekä tutustua oman uusiin ihmisiin. #775
235
Yhteisöllisten hetkien kasvattaminen koululle: 1. Sovitaan että koulussa tervehditään jokaikistä joka tulee vastaan. Voi olla aluksi hassua/outoa mutta luo oikeasti turvallisuutta, yhteyttä ja iloa eikä maksa mitään. Sitoudutaan tähän, opettajat ja luokan sosiaalisemmat toimivat esimerkkinä, ei tehdä numeroa asiasta, opetellaan vaan tervehtimään! 2. Luokan/aineryhmän oma päivä jossa katsotaan vaikka leffa jonka opiskelijat valitsevat + herkut. Yhteiset, hyvän mielen hetket toimivat oikeasti arjen voimahetkinä ja moni asia lähtee tunnelmasta ja henkistä kouluhyvinvoinnista. Elämä ei ole pelkkää raatamista, kilpailua, suorittamista. Yksinäisyys, feikkaaminen, toisten arvostelu vie meitä kauemmaksi ihmisyydestä ja ilosta. Ilo palautetaan arvostamalla sitä iloa, sitoutumalla kannustavaan ilmapiiriin, yhdessä tekemällä ja luomalla tunne, että olemme yhdessä, jokainen hyvä omana itsenään. Menestys ja onnellisuus voi olla sitä että ihmisen on hyvä olla itsensä kanssa ja sitä kautta muiden. #732
236
Tuomaristo suosittelee
Kouluille voisi järjestää vaikka kerran kuukaudessa eri alan yrittäjiä kertomaan omaa polkua yrittäjyyteen. Samoin oppilaat voisi käydä yritysvierailuilla. Saattaisi joillekin sytyttää kipinän jatko opiskeluja ajatellen. #691
237
Lukiossa ja peruskoulussa toimitaan aina laittamalla kaikki oppilaat samaan muottiin, esimerkiksi kielten paritehtäviin jokaisen pitää osallistua eikä ymmärretä että asperger-ihmisille paritehtävät voivat olla todella epämiellyttäviä. Mitään hyvää ei ainakaan seuraa syyttämisestä ja väkisin pakottamisesta kielten paritehtäviin, vaan se päinvastoin häiritsee oppimista ja jää ikuiset arvet. Ihmisillä on erilaisia tapoja oppia. Asperger ei ole koskaan oma vika ja laiskuutta. Oli suuri helpotus kun lukion abivuonna kielten pakolliset kurssit olivat vihdoin ohi, eli kielten paritehtävät olivat loppuelämäni osalta ohi. Kaikki eivät lukion jälkeen työskentele sosiaalisessa työssä, opettajien ei pitäisi väittää tietävänsä oppilaiden tulevaisuudesta paremmin kuin he itse. #778
238
Kehitimme uuden systeemin englannin opetukseen, joka on tuonut iloa oppijoille ja opettajalle. Lähtökohtana on yksilö, kannustava vuorovaikutus, opiskelijan vastuu, syväoppiminen ja itseohjautuvuus. Opettaja on valmentaja, mentori, ohjaaja. Kurssin 18 tuntia (75min) on jaettu kolmeen osaan, joissa on oma teemansa kurssin asioista. Tunnit etenevät aina 1. introtunti teemaan, 2. kuuntelutunti (videoita, podcasteja), 3. kirjan tekstikappale ja sanastoa, 4. kurssin kielioppi, 5. kirjoitustunti, 6. kertaus ja ”All clear?”- välitesti. Oppija itse aktivoituu; 75 min tehdään töitä, omassa tahdissa, taukoja saa pitää, ope auttaa kannustaen yksilöllisesti. Saa tehdä kaverin kanssa, tai ahertaa yksin, jos siltä tuntuu. Tunneilla ahkeroidaan, ja läksyä ei tule ollenkaan. Nuoret ovat systeemin myötä todella tarttuneet toimeen; myös vuorovaikutus välillämme on muuttunut täysin: “I have never worked this hard or learned this much! I love these lessons!” Niin minäkin, ja kerron sen heille myös. #780
239
Tuomaristo suosittelee
Opetellaan terveystietoa ensisijaisesti sen takia, että hyödyt tulevaisuudessa korostuvat entisestään. Ei siis opeteltaisi vain koetta tai ylioppilaskoetta varten. Tämä ei lopulta ole kovinkaan pitkäjänteinen tapa oppia uutta. Opettajan tehtävänä olisi tuoda tämä esiin useammin kuin vain kurssin alussa. Vanhat tavat juurtuvat helposti (luetaan ja tehdään tehtäviä kirjasta). Tähän opettajat tarvitsevat tukea ja muistuttelua, jotta opettajakin voi muuttaa omia tapojaan. Jatkuvastihan terveystieto kehittyy ja sitä mukaan pitäisi opettajienkin! Mitä muuta tähän voisi muun muassa sisältyä? Istumisen tauottaminen luovilla tavoilla ja niin, että opetetaan oppilaat siihen jo heti alkuun. Tällöin se saadaan normiksi ja oppilaat eivät pidä sitä mitenkään ihmeellisenä asiana. Konkreettisia tapoja oppia tarvittaisiin enemmän, joilla tuodaan opittu teoriatieto vielä käytäntöön. Esimerkiksi oman terveyden (uni, liikunta ja ravinto) seuraaminen ja analysointi hyvinvointiviikon tai -kuukauden ajan. #712
240
Less schoolwork. School resources would be more available to students. Like the psychologist and curator would be available to students at any time. More social networking events so nobody feels left out. Also school days could be shorter so that students have more time for extracurricular activities. Getting rid of the mentality that everything has to be performed to perfection. #244 241
Kerrotaan opiskelijoille, että on ok kysyä apua ja kertoa, että koulutyötä on liikaa. #194
242
Tuomaristo suosittelee
Ei enää opettajan luennointia samalla, kun opiskelijat kirjoittavat muistiinpanoja. Puhe häiritsee kirjoittamista ja päinvastoin. Ei enää loputtomasti-tekstiä-dioja, joista ei jää mitään muistiin. Sen sijaan enemmän havainnollistavia kuvia. Enemmän oppimista. #303
243
Tuomaristo suosittelee
Oppilaat voisivat viikottain purkaa asioita jotka heitä mietityttää, hämmentää, kiukuttaa ym.. koulussa. Tukena olisi joku oppilaiden valitsema opettaja... Opiskelijoille ja opettajille suunnattu. #341
244
Ilonpalautus ja Onnellisuuden Myönteinen kierre? Onnellisuus on taito jota voi opettaa ja opetella. - Kuinka valita iloa ja onnellisuutta jos ajatukset ja tunteet on täynnä kielteisyyttä. Myönteisyys on taito mikä voisi ensin opettaa, vanhemmille ja opettajille sitten nuorille. Myönteisyydellä olisi vaikutus ARKEEN, oppimiseen, ihmissuhteisiin, mieleen, kaikkeen.... #471 245
Kertoa/opettaa nuorelle ymmärtämään mielensä/ajatuksiensa esille tuomiseen. Perustelun tärkeys. Ilman sitä listasta tulee juuri 12 kohdan ”hienoja avauksen ajatuksia” vailla käsitystä ”miksi minulla”. Ja maailma jatkaa omalla radallaan. #519
246
Opetetaan ja käsitellä mielenkiintoisia asioita ja aiheita tunneilla! jotka kiinnostavat kaikkia! #669 247
Liikunnallisia kilpailuja, kuten lentopallo-, jalkapallo-, pöytätennis- tai käsipalloturnauksia. Tämä lisäisi opiskelijoiden liikunnallisuutta ja yhteisöllisyyttä. #333 248
Tehkää jonkinlainen läksylista, johon opettajat saavat laitettua läksyt, niin pysyy perässä. #86 249
Opettajat ottaisivat paremmin huomioon opiskelijat, joilla on jotain rajoitteita, esimerkiksi sosiaalista ahdistusta. #14
250
Jotkut opiskelijat kärsivät esimerkiksi vapaa-ajan puutteesta suurten kotitehtävämäärien ja paineen takia. Toivoisin, että osa opettajista ottaisivat huomioon, että joillakin opiskelijoille voi olla jopa 7 kurssia kyseisen kurssin lisäksi, mistä jokaisesta voi tulla saman verran läksyä. Opiskelijalla voi olla myös muita harrastuksia, jotka myös syövät vapaa-aikaa. Toivoisin myös, että vanhemmat ymmärtäisivät, ettei jokaikiseen kurssiin tarvitse panostaa täysillä. #62
251
Tuomaristo suosittelee
Opintojen tallennus videoille, jotta oppilaat jotka jäävät jälkeen, pysyvät itse perässä katsoen tallennuksia.
#359
252
Poskettomat etäopetustavoitteet pois ja muutenkin vaatimustaso kohtuulliseksi, ettei nykyiset älyttömät uupumusluvut edelleen kasva. #211