Anjasi-lehti 6/2019

Page 1

Lehti ammattilaisille 6/2019

Annosjakelulla sitoutetaan asiakaskuntaa s. 4–5

Osallistu kisaan ja voita muumimuki s. 3 Kokeilu alkaa: Puoli vuotta Anjan kanssa s. 6


Yksin ei tarvitse pärjätä Kilpailutukset ovat kovaa työtä ja puurtamista. Alkuvuosi on ollut kiireinen, kun monet kunnat ja kuntayhtymät ovat kilpailuttaneet tai kilpailuttamassa lähitulevaisuudessa apteekkien tarjoamaa lääkkeiden koneellista annosjakelupalvelua. Hankintapäätösten kasvu ei ole ihme, säästäähän annosjakelu tutkitusti hoiva-alalla työskentelevien aikaa ja edistää potilasturvallisuutta. Hankintakilpailutukset merkitsevät melkoista paperirumbaa ja pienien nyanssien havainnointia. Autamme mielellämme harjaantuneilla silmillämme Anja-apteekkeja hankintajuridiikan koukeroissa sekä selviytymään hakuprosessiin tarvittavista liitteistä ja vaatimuksista. Kun apuna on kokenut anjalainen, vapautuu apteekkilaisten työaikaa apteekin päivittäisten asioiden hoitamiseen. Suuret kilpailutukset eivät ole ainoa keino hankkia annosjakeluasiakkaita. Olarin Apteekki on onnistunut esimerkillisesti kasvattamaan annosjakeluasiakasmääriään yksityisten hoivakotien sekä kotisairaanhoidon kautta. Olarissa hyvin hoidetut asiakassuhteet ovat poikineet jatkuvaa kasvua. Lisää Olarin Apteekin tarinasta ja vinkeistä asiakashankintaan voit lukea tästä lehdestä. Kokosimme uuteen lehteen kesäisiä aiheita, jotka toivottavasti inspiroivat. Käynnistimme kevään aikana kokeile Anjaa -projektin, jossa 80-vuotias pariskunta testaa Anjan palveluita tulevan kesän ajan. Kokeilua seurataan tiiviisti Anjan kanavissa. Myös kesän sesonkipakettiin sekä muumimukeja täynnä olevaan repäisylehtiökisaan kannattaa tutustua. Toivottavasti edessä on rentouttava kesä! Nina Johansson, Director Healthcare Anja-annosjakelu

Kaipaatko koulutusta? Jokaisen Anja-apteekin matka käynnistyy annosjakelukoulutuksella, jossa tarjotaan Anja-vastaavalle eväät annosjakelun saloihin. Anja-vastaavat taas siirtävät osaamisensa ja ammattitaitonsa kouluttamalla henkilökunnan uusia, ja miksei vanhojakin, jäseniä aina tarvittaessa. Onkin hyvä, että apteekissa on useampia annosjakelutaitajia, jolloin lomat tai muut poissaolot sujuvat mutkattomasti. Annosjakelun avulla myös oppilaat pääsevät tutustumaan työn eri puoliin. Apteekkien sisäinen koulutus on ensiarvoisen tärkeää osaamisen siirtämisessä, mutta haluamme tarjota myös entistä ANJASI | 2

enemmän tukea ja koulutusta Anjan puolesta. Jos kaipaatte apteekissanne koulutusta liittyen Anjaan tai annosjakeluun, ottakaa yhteyttä: marjo.vainio@oriola.com. Mietitään yhdessä sopiva tapa hioa osaamisenne vielä paremmaksi. Kehitämme koulutuspalveluita lähitulevaisuudessa, joten otan vastaan mielelläni myös aiheeseen liittyviä kehitysehdotuksia.

Kehittävää kesää, Marjo Vainio, Asiakkuuspäällikkö


Vastaava toimittaja: Nina Johansson | Toimitus: Mainostoimisto SST Oy | Taitto: Mainostoimisto SST Oy Kuvat: Kristian Heilimö, Joni Alhonen | Paino: Newprint Oy | Julkaisuvuosi: 2019

Jaa repäisylehtiön sivut ja osallistu arvontaan! Onhan apteekkiisi jo saapunut uudet Anja-repäisylehtiöt ja olette osallistuneet Anjan kesäkisaan? Kesäkisaan osallistut jakamalla kaikki repäisylehtiön sivut, allekirjoittamalla viimeisen sivun ja nappaamalla siitä kuvan. Arvomme osallistuneiden kesken muumimukeja. Mukeja arvotaan koko kesän ajan, joten mitä nopeammin saat sivut jaettua, sitä paremmat mahdollisuudet voittoon ovat! Kisailu jatkuu elokuun loppuun asti. Kaikki sivut jaettu? Tilaa lisää repäisylehtiöitä Anjan Ammattilaisnetistä. Jokainen tyhjäksi jaettu repäisylehtiö on oma arpalippunsa, joten mitä ahkerammin jaat sivuja, sitä paremmat voittomahdollisuutesi ovat. Ahkerimmille apteekeille on luvassa yllätyspalkintoja, joten muista kannustaa myös kollegaa! Osallistuminen, repäisylehtiöiden tilaaminen ja säännöt osoitteessa anja.fi/arvonta

Kellot ihastuttivat Räväkkä pantteri- ja kesäinen koivulaatikko saavat uuden kaverin, kun Anjan asiakkaat valitsivat viidestä sesonkilaatikkovaihtoehdosta oman suosikkinsa keväällä. Voiton vei hurmaava Kellot-laatikko, jonka hempeää ilmettä koristavat kauniit kesäkukkaset. Uutta laatikkoa kannattaa hyödyntää osana somistusta! Anja-laatikoita voi tilata Ammattilaisnetistä.

Jos sinulla on paljon lääkkeitä... ANJAN AVULLA • lääkkeenotto helpottuu nne • lääkehoidon kokonaistila selkeytyy llisuus • lääkehygienia ja -turva parantuvat . • lääkemenot pienentyvät

Jos sinulla on paljon lääkke itä...

ANJAN AVULLA • lääkkeenott o helpottuu • lääkehoidon kokonaistilann selkeytyy e • lääkehygien ia ja -turvallisuu parantuvat s • lääkemenot pienentyvät.

Lue lisää:

anja.fi

en annosjakeluAnja on koneellinen lääkkeid käyttäville. palvelu säännöllisesti lääkkeitä

Lue lisää:

anja.fi

Anja on koneelline palvelu säännöllisen lääkkeiden annosjakelusti lääkkeitä käytt äville.

Ajankohtaiset teemapäivät KESÄ-ELOKUU 14.6. Verenluovuttajien päivä 27.6. Kuurosokeuspäivä 28.7. Hepatiittipäivä 26.8. Ilman päivä: Sisäilmasta sairastuneiden päivä 26.8.–1.9. Lihastautiviikko SYYSKUU 2.–8.9. Keliakiaviikko 12.9. Migreenipäivä 19.–25.9. Dystonia-viikko 21.9. Alzheimer-päivä ja muistiviikko 29.9. Sydänpäivä

”Kellot on ihana. Kesäinen kukkaniitty tulee mieleen ♥”

Palvelemme läpi kesän Kesä ja lomakausi eivät aiheuta Anjalla poikkeusaukioloaikoja. Anjan palvelevat farmaseutit ovat tavoitettavissa koko kesän tuttuun tapaan, farmaseuttien yhteystiedot löydät tämän lehden takakannesta. Myös kuluttaja-asiakaspalvelu on auki koko kesän ajan. ANJASI | 3


Annosjakelu asiakassuhteen vahvistajana Olarin Apteekki palvelee parhaillaan noin 50–60 annosjakeluasiakasta, joista hieman yli puolet asuvat hoivakodeissa. – Olen ollut apteekkarina Olarissa syksystä 2017. Tänä aikana annosjakeluasiakkaiden määrä on noin tuplaantunut. Tulevana syksynä asiakasmäärät jatkavat kasvua, kun hoivakoteihin on tulossa laajennuksia, kertoo apteekkari Eija Vihla-Tuomaala. Olarin Apteekki on palvellut annosjakeluasiakkaita nelisen vuotta. – Emme ole osallistuneet kilpailutuksiin, mutta tämä meidän systeemi on sopinut erinomaisesti keskikokoisen apteekin arkeen, hän selittää. Ensimmäinen annosjakelupalveluun ANJASI | 4

Annosjakelu tuo apteekkiin sitoutuneita ja vakaita asiakassuhteita. Olarin Apteekki Espoossa on onnistunut kasvattamaan annosjakeluasiakaskuntaansa viime vuosien aikana.

siirtynyt hoivakoti oli apteekille entuudestaan tuttu. Hyvän kokemuksen jälkeen toinen hoivakoti otti itse apteekkiin yhteyttä ja pyysi heitä esittelemään palvelua. – Kävimme hoivakodeissa Anja-vastaavan kanssa ja hoivakotien henkilökunta innostui, kun huomasivat mitä apua systeemistä voisi olla, pohtii Vihla-Tuomaala. Vihla-Tuomaala vinkkaa, että koko hoivakodin ei ole pakko siirtyä yhdellä kertaa annosjakeluun. – Jos annosjakelu on hoivakodille uutta, voi olla järkevää ensin aloittaa esimerkiksi helpoista asiakkaista, joiden lääkityksiin ei tule muutoksia. Tällöin hoivakoti pääsee opettelemaan annosjakelua rauhassa.

”Emme ole osallistuneet kilpailutuksiin, mutta tämä systeemi on sopinut erinomaisesti apteekin arkeen.”


Farmaseutti Päivi Hupli apteekin annosjakelutiimistä työn touhussa.

Ennen Olaria Eija Vihla-Tuomaala ei ollut koskaan ajatellut, että annosjakelu voisi olla hänen juttuna. Yllätys on ollut positiivinen.

Apua muistisairaalle Olarin alueella asuu paljon ikäihmisiä. Pääasiassa yksityiset asiakkaat löytävät Anjan kotisairaanhoidon tai farmaseutin suosituksen kautta. – Anjasta kannattaa puhua asiakkaille, joilla on käytössä runsaasti lääkkeitä sekä alkavaa muistisairautta tai epäselvyyttä lääkkeiden kanssa, pohtii Vihla-Tuomaala. Usein palvelusta kiinnostuvat iäkkäämmät pariskunnat, joissa toinen huolehtii lääkkeiden hakemisesta sekä jakamisesta. – Mielellään iäkkäämmät omaishoitajat ottavat palvelun, jolloin he voivat käyttää aikansa mielekkäämmin. Myös toisella paikkakunnalla asuvat ikäihmisten lapset kiinnostuvat annosjakelusta. Lapset voivat olla turvallisin mielin, koska tietävät lääkehoidon pelaavan, miettii Vihla-Tuomaala. Palvelua esitellään Anja-esitteen avulla, näyttämällä Anja-laatikkoa sekä kerta-annospussien malleja. Mallipussin voi antaa asiakkaalle hypisteltäväksi, sillä se konkretisoi hyvin mistä palvelussa on kyse. – Asiakkaille kannattaa kertoa annosjakelun turvallisuudesta ja helppoudesta. Annosjakelun avulla lääkkeet kulkevat kätevästi aina mukana, eikä tarvitse pelata enää dosettien kanssa, kertoo Vihla-Tuomaala. Apteekkarin vinkkelistä annosjakeluasiakkaat ovat varmoja ja pitkäaikaisia. Asiakkaat ostavat reseptilääkkeet ja usein muita tuotteita. – Asiakuudet toimivat omalla painollaan, eikä lääkkeiden hakuun vaikuta esimerkik-

si loma-ajat. Toki annosjakeluasiakkaat ovat välillä melko työllistäviä ja jopa haasteellisia, sillä lääkäreitä voi olla vaikea tavoittaa. Myös lääketilausten kuljettaminen aiheuttaa oman sumplimisensa, pohtii Vihla-Tuomaala. Uusasiakashankinta työllistää apteekkia, mutta onneksi lopputulos on mieleinen. – Uuden asiakassuhteen perustaminen vaatii paperirumbaa. Kun alkuun on päästy, asiakassuhteet muuttuvat oikein hyviksi ja melko vaivattomiksi, avaa Vihla-Tuomaala.

Viikkovastuilla mielekkyyttä Olarin Apteekissa neljä farmaseuttia työskentelee aktiivisesti annosjakelun parissa. – Tällä järjestelyllä pyritään varmistamaan, että meillä on talossa aina joku joka hallitsee annosjakelun. Näin poissaolot tai lomat eivät aiheuta hankaluuksia, kertoo Vihla-Tuomaala. Työrauha annosjakelun parissa taataan hyvällä rytmityksellä. – Teemme annosjakelun tilaukset, toimitukset ja rullien tarkastukset aina omina päivinä. Aikaa käytetään kolmena päivänä viikossa yhteensä noin seitsemän tuntia, avaa Vihla-Tuomaala. Farmaseuteilla on omat viikkovastuunsa, jolloin he vastaavat palvelun toimivuudesta. Annosjakelu tuo työhön vaihtelua. – Annosjakeluun kuuluu myös esimerkiksi säännöllinen yhteydenpito hoivakoteihin, joka tuo työhön lisää mielekkyyttä, selittää Vihla-Tuomaala.

Anja apuna kilpailutuksen koukeroissa Vanhushoidon ongelmat ja terveydenhoidon tehostaminen ovat lisänneet kaupunkien ja kuntien tekemiä annosjakelukilpailutuksia. Anja toimii Anja-apteekkien apuna kilpailutusten koukeroissa, täysin ilmaiseksi! Anja auttaa kilpailutuksissa apteekkeja paperisavotoissa ja hankintajuridiikan koukeroissa. Kilpailutuksiin osallistuminen vaatii osaamista, tarkkuutta ja lakimiestaitoa, sekä rutkasti työaikaa. Anjan harjaantuneet silmät ovat apteekkilaisten apuna, jotta pienetkin nyanssit havaitaan. Samalla apteekilta säästyy kallisarvoista aikaa, kun apua ja tukea on aina tarjolla. Anjalla on myös käytössä kilpailutusseurantapalvelu, jolla jaetaan tietoja käynnissä olevista kilpailutuksista apteekeille. Seurantapalvelulla varmistetaan, että apteekit löytävät oikeat kilpailutukset ja pärjäävät niissä.

ANJASI | 5


Tuula ja Erik Berglund lähtivät kokeilemaan Anja-annosjakelupalvelua puolen vuoden ajan.

Edessä 6 kuukautta Anjan kanssa Huhtikuun lopussa Berglundin pariskunta tarttui Hirvensalon apteekin heittämään haasteeseen: he lähtevät kokeilemaan Anjaannosjakelupalvelua puoleksi vuodeksi ja kertovat projektin edetessä, mitä huomioita ovat kokeilun aikana tehneet. Turkulaiset Erik ja Tuula Berglund asuvat kahdestaan ihastuttavassa paritalossa Hirvensalossa. Muutama vuosi sitten kahdeksankymppisellä Erikillä todettiin Alzheimerin tauti, jota nyt lääkitään muiden sairauksien ohella. Pariskunta on ehtinyt tutustua Anjaan muutaman viikon ajan. – Alku on vaikuttanut ihan hyvältä. On kiva kun lääkkeet ovat valmiiksi jaettu ja kerta-annospussien käyttö on helppoa. Ei huono, naurahtaa Tuula kokeilun alkutaipaleella.

Rohkeasti tutustumaan Lääkkeiden koneellinen annosjakelu ei ollut pariskunnalle tuttua ennen kokeilun aloittamista. – Hirveän fiksulta systeemiltä tämä vaikuttaa. Jos olisimme molemmat muistisairaita, tällainen laatikko olisi kyllä ihan ehdoton. Onneksi vielä toisella pikkaisen pää toimii, hymähtää Tuula. ANJASI | 6

Erikillä on käytössä tällä hetkellä kuusi reseptilääkettä sekä muita valmisteita. Tuttu apteekkari houkutteli pariskunnan mukaan kokeiluun. – Olemme asuneet täällä yli 30 vuotta ja koko sen ajan olemme käyneet Hirvensalon apteekissa. Apteekkari Anne Kanerva on tullut vuosien varrella tutuksi ja kun hän tarjosi mahdollisuutta osallistua, mietimme että miksipä ei, kertoo Tuula. Pariskunta vieraili ennen annosjakelun aloittamista lähes viikoittain apteekissa. Nyt käyntikerrat rytmittyvät uuden annosjakelurullan hakuun muutaman viikon välein. – Olenkin sanonut, että tässä iässä apteekki on ihmisen paras ystävä, Tuula vitsailee.

Kesä mökkeillen Berglundeilla on kaksi tytärtä. Lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsiakin on jo ehtinyt syntyä. Kesän pariskunta on suunni-

tellut viettävänsä kotona sekä mökkeillen Rymättylässä terveyden salliessa. Mökkinsä pariskunta on rakentanut alusta asti itse 70-luvulla. Myös lapsilla on samalla alueella oma mökki. – Jokaisen laudan, tiilen ja kiven olemme itse kantaneet ja kuljettaneet veneellä. On kiva, että saamme jotain pientä paikanvaihdosta ja viettää perheen kanssa aikaa, pohtii Tuula. Annosjakelupussit kulkevat kätevästi kesällä mukana myös mökille. – Tuostahan saa helposti otettua mukaan tarvittavat pillerit ja kuljetettua mukanaan juuri sopivan määrän, pohtii Tuula katsellen annosjakelulaatikkoa.

Pariskunnan kokeilujaksoa seurataan tiiviisti Anjan lehdissä, blogissa ja somessa. Pistä Anjan kanavat seurantaan ja kuulet, miten kokeilu etenee!


Ammattilaisnetissä

kuhisee

Anjan Ammattilaisnetistä löydät tärkeitä materiaaleja työsi tueksi. Seuraamalla Ammattilaisnettiä pysyt mukana Anjan tuoreimmissa kuulumisissa! Tutustu Ammattilaisnettiin osoitteessa: anja.fi/ammattilaiselle

Sukkelasti sisään ilman kirjautumista

HUOLETON LOMA JA HUOMINEN? Anja annosteleeesti llis lääkkeet turvassussa kotona ja rei

Olemme kehittäneet Anjan Ammattilaisnettiä kevään aikana entistä vaivattomammaksi käyttää. Avasimme Ammattilaisnetistä löytyvät markkinointimateriaalit ladattavaksi ja tilattavaksi ilman erillistä sisäänkirjautumista, jotta materiaalien hyödyntäminen olisi mahdollisimman helppoa. Myös Anja- ja Anjasi-lehdet ovat nyt luettavissa Ammattilaisnetissä ilman kirjautumista. Kirjautumalla pääset tutustumaan Anjan asiakasapteekeille suunnattuihin materiaaleihin, sopimuspohjiin ja koulutusmateriaaleihin. Samalla kun kirjaudut ensimmäistä kertaa uudistuneeseen Ammattilaisnettiin, päivitämme tietoihisi missä Anja-apteekissa työskentelet. Tutustu uudistukseen osoitteessa anja.fi/ammattilaiselle

Tunnistaako asiakas lääkkeet? Anjan lääkityskortin sekä annosjakelupussirullan ensimmäisestä pussista löytyy QR-koodi, jonka avulla asiakas tai ammattilainen pystyy tunnistamaan kerta-annospussiin jaetut lääkkeet. QR-koodin lukeminen puhelimella avaa Anja.fi:ssä olevan lääkekuva-hakemiston, josta näkee lääkkeiden nimet, kuvat ja tunnistetiedot. QR-koodin olemassaolosta on hyvä muistuttaa asiakasta sekä hoitohenkilökuntaa tasaisin väliajoin.

Anja on koneellinen lääkkeiden annosjakelupalvelu, jossa apteekki toimittaa säännöllisesti käytettävät tabletit ja kapselit pakattuina kerta-annospusseihin kahdeksi viikoksi kerrallaan.

HUOLETON LOMA JA HUOMINEN?

Kysy lisää apteekin henkilökunnalta!

anja.fi

Anja annostelee lääkkeet turvallisesti kotona ja reissussa

Kysy lisää apteekin henkilökunnalta!

Annosjakelu osana kesäpäivää Anja ja Aimo ovat vetäneet uimapuvut ylleen ja lähteneet nauttimaan Suomen suvesta – uusi sesonkipaketti on täällä! Kesäisen materiaalipaketin viesti on ajankohtainen: annosjakelun avulla kesästä voi nautti huoletta, viettipä sen kotona, mökillä tai lomamatkalla. Uusi sesonkipaketti sisältää tulostettavan halsterin, valmiin Facebook-postaukset, ATV:n ja bannereita neljässä eri koossa. Kaikki materiaalit ovat ladattavissa Ammattilaisnetistä. ANJASI | 7


Lämmintä ja herkullista kesää! Minttuananasmojito 1 limetti lohkoina 1/2 rkl ruokosokeria pari palaa tuoretta ananasta 2 rkl tuoretta minttua 1 dl ananassosetta muutama jääpala kivennäisvettä mintunlehtiä koristeluun Laita kaksi limettilohkoa juomalasiin. Purista päälle kahden lohkon mehu. Lisää lasiin sokeri, ananaspalat ja minttu. Murskaa aineksia lasissa. Lisää ananassose ja jäitä. Täytä lasi kivennäisvedellä ja sekoita. Koristele mintunlehdillä ja tarjoa heti.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.