Välähdyksiä menneisyydestä

Tunnelmasta toiseen

Suomen Pelastusarmeijan pääsiäisenvietossa siirryttiin tunnelmasta toiseen. Jeesuksen täydellisen uhrin eläytyvä muisteleminen pitkäperjantaina muuttui juhlariemuksi pääsiäisen ihmeestä.

Suomen Pelastusarmeijan perustajiin kuulunut brigadööri Hedvig von Haartman muistutti pitkäperjantain saarnassaan, miten jokaisen pelastusarmeijalaisen tuli ristiinnaulita ”oma itsensä” ja antautua seuraamaan Kristusta täysin ja ehdoitta. Tästä muistutti myös Haartmanin 1895 käynnistämä säännöllinen, vuotuinen keräys, ”pääsiäisuhri”. Sillä kerättiin koko maassa varoja tukemaan sitä työtä, jota Armeija teki kaikkein haavoittuneimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Ainoastaan sisällissodan aikana pääsiäiskeräystä ei voitu järjestää miehitetyssä Etelä-Suomessa, mutta se korvattiin järjestämällä helluntaikeräys myöhemmin keväällä. Rintaman pohjoispuolella Pelastusarmeija joutui sotatilanteessa toimimaan itsenäisesti ja järjesti pääsiäiskeräyksen, joka tuotti hyvän tuloksen.

Talvi- ja jatkosodan aikana Pelastusarmeija muistutti pääsiäiskeräyksen yhteydessä paitsi Jeesuksen uhrista Golgatalla, myös rintamalla taistelevien sotilaiden uhreista isänmaan puolesta. Molemmat uhrit velvoittivat jokaista antamaan toisille, varsinkin kun raskaana aikana avuntarvitsijoita oli enemmän kuin koskaan ennen. Kansalaisista löytyi uhrivalmiutta, apua saatiin ja pääsiäiskeräyksen tavoite ylittyi moninkertaisesti.

Pelastusarmeijan pääsiäisen perussävy oli ilo Jeesuksen ylösnousemuksesta. Sotahuuto-lehti julkaisi erikoisnumeron, ja Armeijan osastot pitivät pääsiäisviikolla kokoussarjoja. Koko keväisen luonnon koettiin yhtyvän julistamaan ylösnousemuksen sanomaa. Pääsiäisajan kokouksia pidettiin usein aivan erityisellä tavalla siunattuina. Juhlariemu kohotti arjen yläpuolelle, ja Jumalan hengen läsnäolo tunnettiin elävästi. Sotilaat suorastaan kilpailivat, kuka sai todistaa ylösnousemuksen valtavasta voimasta omalla kohdallaan. Jeesus näyttäytyi ylösnousseena voittajana ja voiton antajana seuraajilleen.

Eija Jämbäck historioitsija