Sosiaalibarometri 2018 - SOSTE

Page 62

60

SOSIAALIBAROMETRI 2018

kun vuosi sitten vastaava luku oli 29 prosenttia. Kuitenkin Kelan toimihenkilöistä neljäsosa (25 %) ei ollut tyytyväinen tietojärjestelmäyhteistyöhön. Lisäksi tyytyväisten sosiaalityöntekijöiden osuus on noussut 29 prosenttiin, kun yli kolmannes (34 %) ei osannut vastata kysymykseen. Huolimatta siitä, että Kela-siirron toimeenpanosta on kulunut yli vuosi, useat vastaajat (etenkin Kelan johtajat ja sosiaalityöntekijät) eivät vielä osaa antaa varmoja arvioita Kelan ja kuntien välisen tietojärjestelmäyhteistyön sujumisesta. Kelan johtajilta, Kelan toimihenkilöiltä, sosiaalityöntekijöiltä ja sosiaali- ja terveysjohtajilta tiedusteltiin avoimella kysymyksellä6, kuinka he kehittäisivät Kelan ja kuntien välistä tietojärjestelmäyhteistyötä. Avovastauksissa vastaajat toivovat, että tietojärjestelmän vuorovaikutteisuutta lisättäisiin. Vastaajien mukaan käytössä olevan tietojärjestelmän (Kelmu) pitäisi välittää tietoa kaksisuuntaisesti siten, että myös kunnassa olla mahdollisuus lisätä tietoa järjestelmään. Nykyjärjestelyä kritisoidaan siis siitä, että kelalaiset voivat päivittää tietoja Kelmuun, mutta sosiaalityöntekijät eivät. Sosiaalityöntekijät kokevat, että perustoimeentulotukipäätöksen yhteydessä kerättyjen liitteiden tulisi näkyä tietojärjestelmässä, jotta niitä ei tarvitse pyytää uudelleen asiakkaalta kunnassa. Liitteiden lisäksi sosiaalitoimessa toivotaan, että perustoimeentulotukipäätöksen perustelut olisivat heille nähtävissä. Kelan toimihenkilöt toivovat myös lisää tietoa asiakasprosessin kulusta kunnassa. Kelan toimihenkilöitä vaivaa tarkemmin ottaen se, että esimerkiksi sosiaalityön tarpeesta ilmoittamisen jälkeen Kelaan ei saada tietoa toimenpiteistä kunnassa. Tähän Kelan toimi6 Kysymys: Miten sosiaalihuollon ja Kelan välistä toimeentulotukiasioihin liittyvää tietojärjestelmäyhteistyötä tulisi mielestänne kehittää? Avovastauksia 354 kappaletta.

Asiakaspalvelussa on käytössä vain Sosiaalityön tarpeesta ilmoittaminen -sähköinen lomake, joka lähetetään. Mitä siitä seuraa, jää täysin auki. KEL AN TOIMIHE N KILÖ

henkilöt esittävät ratkaisuna katseluoikeutta kunnan järjestelmään. Lisäksi osa vastaajista toivoo yhteisiä koulutuksia. Tärkeä työkulttuuriin liittyvä asia on yhteydenpitokynnyksen alentaminen esimerkiksi pikaviestinpalvelu Lyncin käytössä. Yhteydenottokynnyksen mataloittamiseksi Kelan vastaajat ehdottavat myös chat-linjaa Kelan ja kuntien välille. Sosiaalitoimessa haluttaisiin parantaa järjestelmää siten, että ehkäisevän tai täydentävän hakemuksen siirtämisestä tulisi tieto sähköpostiin, mikä voisi nopeuttaa asian käsittelyä. ”Matalan kynnykset yhteydenpitoa puhelinyhteyden ohella, kuten lynchin käytön lisäämistä.” SOSIA ALI- JA TERVE YSJOHTA JA

”Kelmun tulisi toimia kumpaakin suuntaan, eli myös sosiaalitoimesta Kelan suuntaan.”

SOSIA ALIT YÖNTEKIJÄ

”Toimeentulotukihakemuksen yhteydessä esitetyt liitteet tulisi olla nähtävissä myös kunnassa.” SOSIA ALIT YÖNTEKIJÄ

”Jos asiakkaalla ei ole verkkopankkitunnuksia, työntekijä joutuu kopi-


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.