194
Hyvinvointitalous
Hyvinvointitalous investointina
Takaisin investointiajatteluun
investointien kasvattaminen olisi Suomen taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta välttämätöntä. Kekkonen viittasi Ruotsissa harjoitettuun talouspolitiikkaan, jossa investoinnit olivat tärkeässä roolissa. Jos vauraammassa Ruotsissa investointipolitiikkaa harjoitettiin, olisi investointipolitiikka Suomen oloissa sitäkin välttämättömämpää (Kekkonen, 1952, 80).
malaisen sosiaalipolitiikan kehityksessä 1960-luvulta eteenpäin. Investointiorientaatio näkyi esimerkiksi suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan merkittävästi vaikuttaneen Pekka Kuusen ajattelussa ja hänen kuuluisassa teoksessaan 60-luvun sosiaalipolitiikka. Kuuselle sosiaalipolitiikan tärkein investointitehtävä oli ”pysyvä passiivisen väestön mobilisointitehtävä” (Kuusi 1961, 60).
Investointiajattelu ja sen mukainen talouspolitiikka ei jäänyt Suomessa ainoastaan suositusten tasolle. Kekkosen pamfletin julkaisua seuraavina vuosikymmeninä investointiajattelu näkyi ennen kaikkea teollisuuspolitiikassa. Tätä ei tietenkään voida lukea ainoastaan Kekkosen ja hänen pamflettinsa ansioksi, sillä kuten kirjasessakin todettiin, oli investointiajattelu vahvistunut Suomessa jatkuvasti sotaa seuranneina vuosina. Konkreettisesti investointipolitiikka näkyi muun muassa niin, että valtionyhtiöt tekivät suuria investointeja, yhteiskunnan perusinfrastruktuuria parannettiin ja yksityisiä yrityksiä kannustettiin jatkuvasti investointituin ja veroeduin laajentamaan toimintaansa.
Viitaten Gunnar Myrdalin ajatteluun kumulatiivisesta kasvusta ja suomalaisten sosiologien näkemyksiin huono-osaisuudesta, Kuusi päätteli, että panostukset huono-osaisuuden ja tuloerojen vähentämiseen maksaisivat itsensä takaisin nopeutuvana talouskasvuna ja sosiaalisten ongelmien vähentymisenä. Koska tuloerojen supistaminen vaikuttaisi positiivisesti kulutusalttiuteen ja lisäisi myös investointihalukkuutta ja koska passiivisen väestön saaminen mukaan tuotantotoimintaan lisäisi työvoiman tarjontaa, sosiaalipolitiikka lisäisi oleellisesti talouden kasvupotentiaalia. Siksi aikaisempina vuosikymmeninä hallinneet näkemykset siitä, ettei julkisilla toimilla voitaisi vaikuttaa positiivisesti taloudelliseen kehitykseen, olivat Kuusen mukaan virheellisiä. (Tuomioja 1995, 106–109).
Vaikka suomalaisen teollisuuspolitiikan lähtökohtana oli ennen kaikkea uusien tuotantoteknologioiden käyttöönotto ja maan tuotannollisten resurssien valjastaminen, teollisuuden rakentamiseen liittynyt investointipolitiikka oli samalla myös Keynesin suosittelemaa kysynnänsäätelypolitiikkaa. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä uudet investoinnit kasvattivat jatkuvasti talouden tulovirtoja, talous kasvoi voimakkaasti ja pysytteli lähellä täystyöllisyyttä. Vaikka yleinen käsitys on yhä edelleen se, ettei Suomessa koskaan varsinaisesti harjoitettu keynesiläistä talouspolitiikkaa, Keynes itse olisi varmasti hyväksynyt 1950-luvulta asti Suomessa harjoitetun talouspolitiikan perusperiaatteet. Investointiajattelu ei kuitenkaan juurtunut toisen maailmansodan jälkeen ainoastaan talouspolitiikkaan. Investointiajattelu oli vahvasti läsnä myös muussa yhteiskuntapolitiikassa ja ennen kaikkea suo-
Sen lisäksi, että investointiajattelu näkyi eksplisiittisesti sosiaalipolitiikan teoreettisissa perusteissa, monia 1960-luvun ja 1970-luvun yhteiskuntapoliittisia päätöksiä ja luotua lainsäädäntöä on yhä edelleen helppo perustella investointiajattelusta nousevilla argumenteilla (ks. esim. Kajanoja 1999). Esimerkiksi vuonna 1964 voimaan tullut sairausvakuutuslaki, vuoden 1972 kansanterveyslaki sekä vuoden 1973 päivähoitolaki loivat kaikki instituutioita, joiden tavoitteena on tuottaa yhteiskunnallisia ja taloudellisia hyötyjä pitkällä aikavälillä. Terveempi väestö ja suurempi työvoima ovat edellytyksiä taloudelliselle kasvulle, mutta myös sinällään tavoiteltavia yhteiskunnallisia asioita. Esimerkiksi sairausvakuutuslain tarpeellisuutta perusteltiinkin eksplisiittisesti Pekka Kuusen kirjassaan esittämillä argumenteilla (ks. esim. Bergholm ja Saari 2009).