Järjestöbarometri 2020

Page 83

JÄR JESTÖBAROMETRI 2020

tomaattiyhdistys (RAY) ovat vuosien varrella luokitelleet yhdistyksiä omilla tavoillaan, kun ne ovat jakaneet veikkausvoittovaroja sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille. Myös sosiaali- ja terveysalan keskusjärjestöissä toimialaluokittelua on tehty omista lähtökohdista. Vuodesta 2006 lähtien julkaistussa Järjestöbarometrissa luokitukseksi on vakiintunut seitsemän pääluokan luokitus, joka on luotu RAY:n luokituksen pohjalta. Järjestöbarometrin julkaisuvastuu siirtyi Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitolta (STKL) SOSTElle vuonna 2012 järjestöjen fuusion myötä.3 Omien jäsentensä luokittelussa SOSTE käyttää jäsenvalinnan kriteereistä johdettua luokitusta, mutta Järjestöbarometrin luokitus on SOSTEn ensisijainen luokitus kuvattaessa sosiaali- ja terveysalan yhdistyskenttää tutkimuksissa, julkaisuissa tai vaikuttamistyössä. Eri toimialaluokituksissa on merkittäviä eroja. Yhdistysrekisterin sosiaali- ja terveysalan toimialaluokan ulkopuolella on yhdistysryhmiä, jotka alan muut toimijat ovat jo pitkään laskeneet sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiksi. Verrattaessa yhdistysrekisterin luokitusta SOSTEn Järjestöbarometrin toimialaluokitukseen huomattavimmat erot ovat työllisyyteen liittyvien yhdistysten ja ikäihmisten yhdistysten luokittelussa. Yhdistysrekisterin luokituksessa niitä ei ole otettu mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöihin, vaan työllisyyden ja työllistymisen edistämiseen liittyvät yhdistykset ovat ammattiin ja elinkeinoon liittyvien yhdistysten pääluokassa ja eläkeläisyhdistykset pääluokassa Muut yhdistykset, molemmat omina alaluokkinaan. Keväällä 2020 yhdistysrekisterissä oli 146 työllisyyttä ja työllistymistä edistävää yhdistystä ja 3 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry, Sosi-

aali- ja terveysturvan keskusliitto ry ja Terveyden edistämisen keskus ry yhdistyivät SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ksi, joka aloitti toimintansa 1.1.2012.

TAULUKKO 34.

Sosiaali- ja terveysalan rekisteröidyt yhdistykset maakunnittain vuonna 2020. Maakunta

Yhdistyksiä

Uusimaa

3300

Pirkanmaa

950

Varsinais-Suomi

900

Pohjois-Pohjanmaa

600

Pohjois-Savo

500

Keski-Suomi

500

Satakunta

450

Etelä-Savo

400

Etelä-Pohjanmaa

400

Päijät-Häme

350

Kymenlaakso

350

Pohjois-Karjala

350

Pohjanmaa

350

Lappi

350

Kanta-Häme

300

Etelä-Karjala

200

Keski-Pohjanmaa

150

Kainuu

150

Ahvenanmaa

50

Yhteensä

10600

932 eläkeläisyhdistystä. Toimialaluokitusten eroavaisuudet huomioiden yhdistysrekisteristä on laskettavissa sosiaali- ja terveysalan yhdistysten määrä. SOSTEn luokitteluperiaatteita noudattaen yhdistysrekisterissä sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiksi luokiteltujen määrään tulee lisätä toisista toimialaluokista työllisyyttä ja työllistymistä edistävät yhdistykset sekä eläkeläisyhdistykset. Näiden luokkien yhdistysten yhteenlaskettu määrä yhdistysrekisterissä oli vuoden 2020 keväällä 7465, eli sosiaali- ja terveysalan yhdistysten osuus toimialaluokitelluista yhdistyksistä (74 761) on kymmenen prosenttia. Sosiaali- ja terveysyhdistysten kokonaismäärän laskeminen edellyttää

81


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.