Ratkaisuja populismiin

Page 71

RATKAISUJA POPULISMIIN RANSKASSA

äänestämättä sosialistiehdokasta, ja lähes 60 prosenttia François Hollandea vuoden 2012 ensimmäisellä kierroksella kannattaneista äänesti Emmanuel Macronia. 42 prosenttia sosialisteista äänesti Emmanuel Macronia ja 23 prosenttia vasemmistopopulisti Jean-Luc Mélenchonia.31 Vaikka Benoît Hamon painotti oman puolueen tuen puutetta kampanjan aikana ja erityisesti entisen kilpakumppaninsa Manuel Vallsin petturuutta (jo paljon ennen ensimmäistä kierrosta Valls kehotti sosialisteja äänestämään Macronia), ei ole selvää, että näillä olisi ollut merkittävää vaikutusta Hamonin vaalitulokseen. Mielipidemittausten mukaan äänestäjät hylkäsivät Hamonin 15 päi­ vän sisällä esivaalin voittamisesta – sillä hän keskittyi rakentamaan liittoa marginaalissa olevan vihreän puolueen kanssa äänestäjien puhuttelemisen sijaan – ja ensimmäistä TV-tenttiä seuranneiden viikkojen aikana. Hamon, joka jätti sosialistipuolueen heinäkuussa 2018 perustaakseen oman liikkeensä, pitää kuitenkin edelleen kiinni siitä, että oman puolueen tuen puutteella oli merkittävä rooli siinä, että hänen vaalituloksensa oli vain nöyryyttävät kuusi prosenttia. Yhtä näyttävää romahdusta ei näin lyhyessä ajassa ole Ranskassa ennen nähty. Sellaisten äänestäjien määrä, jotka kertovat suh­ tautuvansa sosialistiseen puolueeseen myötämielisesti, putosi tammikuun 2017 noin 16 prosentista alle kymmeneen prosenttiin. Kahdeksan kuukautta myöhemmin joulukuussa 2018 luku oli yhä samalla tasolla.

31  http://www.lefigaro.fr/politique/2018/10/12/01002-20181012ARTFIG00354au-ps-une-base-militante-de-plus-en-plus-etriquee.php RATKAISUJA POPULISMIIN

69


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.