Työvoimapulaan ratkaisuja s

Pääkirjoitus

Luottamuksen arvoista politiikkaa

Syyskuun lopulla julkistetun tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät luota hyvinvointiyhteiskunnan kykyyn vastata tulevaisuuden haasteisiin.

Vain noin joka kolmas suomalainen uskoo, että keskeiset instituutiot kykenevät ottamaan kansalaisten tarpeet hyvin huomioon tulevaisuuden suurissa muutoksissa, todetaan E2 Tutkimus -tutkimuslaitoksen raportissa.

Heikointa luottamus on poliittiseen päätöksentekoon, Euroopan unioniin ja työnantajajärjestöihin.

Tulokset eivät meitä kommunisteja yllätä. Ristiriita valtapuolueiden sanojen ja tekojen kanssa on ollut jo pitkään räikeä. Istuvan Marinin hallituksen teot esimerkiksi ilmastokriisin torjunnassa, köyhyyden vähentämisessä tai suurten varallisuuksien verottamisessa ovat täysin riittämättömiä.

Eduskuntavasemmistolla ei ole mitään halua eikä voimaa haastaa suurpääoman valtaa, joka kaventaa tavallisen duunarin, eläkeläisen ja muuten vähävaraisen elintilaa sekä tuhoaa demokratian rippeetkin voitontavoittelun tieltä.

Tilastojen mukaan koronapandemia on vain kasvattanut globaaleja tuloeroja. Kaikki eivät todellakaan ole samassa veneessä, kun koronan aiheuttamia kriisejä ryhdytään purkamaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on muun muassa se, mikä tulee olemaan yksityisten terveyspalvelujen asema. Syksyn verotiedot kertoivat, miten esimerkiksi Mehiläisen johto sai satojatuhansia euroja tuloja per nuppi. Ei voi olla kohtuullista, että ihmisten terveydellä tehdään bisnestä.

Aluevaaleissa suomalaiset ovat tämäkin osalta paljon vartijana. Tärkeintä on käydä vaikuttamassa vaaleissa. Kannattaa tarkkaan punnita, kenelle äänensä antaa. Vaihtoehtoja nykypolitiikalle on olemassa. Kommunisteilla on Uudellamaallakin ehdokkaita jokaisella vaalialueella.

Kommunistinen puolue on uudistumassa. Työn alla on tuore puolueohjelma, ja ensi kesänä järjestettävässä edustajakokouksessa muun muassa puheenjohtaja vaihtuu.

Nyt on hyvä hetki tulla mukaan vaikuttamaan ja tekemään radikaalia, vasemmistolaista politiikkaa. Yhteystiedot löydät tämän lehden sivulta seitsemän. Tervetuloa! MARKO KORVELA

UUDENMAAN NÄKÖALA 2/2021

SKP:n Uudenmaan piirijärjestön lehti Viljatie 4 B, 3. krs., 00700 Helsinki Puh. (09) 7743 8118 skp.uusimaa@skp.fi

Työehdot kuntoon niin duunareitakin löytyy

Median muotisanaksi on viime aikoina muodostunut työvoimapula. Erityisesti palvelualojen työnantajat ovat valitelleet, että töihin ei koronarajoitusten hellittäessä saada palkattua väkeä siihen tahtiin kuin olisi tarvetta.

Vastaavaa on esiintynyt myös muun muassa rakennuksilla sekä sosiaali- ja terveyspuolella.

Helsingin varastotyöntekijöiden ammattiosasto 036:n puheenjohtaja Aleksi Pakarinen toteaa, että pulaa on ennen muuta keikkatyöntekijöistä. Ja keikkatyösuhteisiin sisältyy usein kaikenlaista säätöä ja ongelmia, joista työnantaja ei aina ole halukas julkisesti keskustelemaan.

Pakarinen muistuttaa, että on aina sekä parempia että huonompia työnantajia – tilannetta ei voi yleistää. Tosiasia kuitenkin on, että ongelmien määrä on lisääntynyt esimerkiksi matkailu- ja ravintolaalalla. Kyse on pienen katteen bisneksestä, jossa palkat ovat suuri kustannuserä, joten joka välissä yritetään sieltä täältä rokottaa niin, että duunarin oikeuksista tingitään.

Hankalimpia ovat yritykset, joissa sopimisen kulttuuri on ohutta tai sillä on lyhyet perinteet. Suomalaisessa työelämässä sopimuksia on yleensä kunnoitettu. Mutta sitten on toimijoita, jotka eivät ole sisäistäneet toimintakulttuuria.

Palkalla ei tule toimeen

Sopimisen kulttuuri on rapautunut samalla kun liiketoiminnan riskejä halutaan entistä enemmän sälyttää duunarin niskoille. Myös työntekijöiden ammatillinen järjestäytymisaste on laskenut.

Pakarisen mielestä perustavaa laatua oleva ongelma on, että palkalla ei tule enää toimeen. Työnantaja sanoo jopa suoraan, että kyllähän siihen liksan päälle saa kaikenlaisia tukia. Todellisuudessa valtio rahoittaa tulonsiirroilla matalapalkka-alojen bisnestä.

Nollatuntisopimukset ovat palvelualoilla yleistyvä trendi. Myös erilaiset vuokratyösuhteet ja niiden ympärillä käytävät väännöt ovat Aleksi Pakarisen mukaan jatkuva ongelma – todellinen viidakko, jota pahimmassa tapauksessa joudutaan tapaus kerrallaan selvittämään. – Jos on pitkiä, vuosia kestäneitä vuokratyösuhteita, voidaan katsoa, että työvoiman tarve on vakiintunut. Kun asiakas sitten yhtäkkiä lopettaa työvoiman tilaamisen, pitäisi vuokratyöfirmassa käydä yt-neuvottelut – vaikka työsuhteet onkin sidottu tilauksiin. – Vuokratyöfirman bisnes on tarjota vuokratyötä, ja jos työtä jatkuvasti on, silloin on myös vakituinen työvoimatarve, katsoo Pakarinen.

Hankalaksi homman tekee, että vuokratyöntekijät ovat harvoin järjestäytyneitä, eivätkä työsuhteen vakinaisuutta koskevat kiistat aina etene esimerkiksi oikeusistuimiin saakka. – Usein käy niin, että riitatilanteessa työntekijä vain maksetaan ulos, koska se on firmalle helpompaa ja halvempaa.

Jatkuvan neuvottelun periaate

Nyt valmisteilla olevaan uuteen yt-lakiin on tulossa jatkuvan neuvottelun periaate. Pakarinen odottaa mielenkiinnolla, miten vuokratyöfirmat alkavat sitä toteuttaa. Työntekijät ovat kuitenkin asiakasyrityksen tiloissa tekemässä työtä, ja neljännesvuosittain pitäisi käydä yhteistoimintaneuvotteluja.

Vaihtoehtojakin on olemassa. Pakarinen muistuttaa, että Ruotsissa oltiin ajoissa liikkeellä jo 2000-luvun alussa, kun vuokratyö alkoi maan työmarkkinoilla yleistyä.

Länsinaapurissa vuokratyöntekijät ovat oikeassa työsuhteessa vuokratyöfirman kanssa. – Riski on työnantajalla: mikäli firma ei saa vuokrattua työntekijää edelleen, joutuu se maksamaan siitä huolimatta palkkaa. Ongelmia on Ruotsissa onnistuttu ratkaisemaan työehtosopimusten tasolla.

Ongelmia etenkin naisvaltaisilla aloilla

Monessa palvelualan yrityksessä työntekijä ymmärretään valitettavan usein pelkäksi kulueräksi.

Taustalla on Aleksi Pakarisen mielestä voittojen nipistäminen sieltä mistä suinkin ja usein se tapahtuu duunarin kustannuksella.

Vuokra- ja nollatuntisopimuksilla työskentelevien asemaa vaikeuttaa jatkuvasti se, että koko konsepti on monimutkainen: onko kyseessä määräaikainen vai vakituinen työsuhde ja kenellä on vastuu missäkin tilanteessa. Pakarinen huomauttaa, että tulkinnat vaihtelevat usein jopa tapauskohtaisesti.

Lisäksi kyseessä on vahvasti sukupuolettunut ongelma. Työsuhteiden epämääräisyys koskee etenkin naisvaltaisia aloja. Tästä tasa-arvon epäkohdasta puhutaan vähän.

Voisiko palvelualojen työvoimapulaan vaikuttaa vaikkapa sillä, että työnantaja lupaisi riittävästi työvuoroja, maksaisi palkat ja sovitut lisät ajanmukaisesti eikä koko ajan vain valittaisi mediassa?