Kommunistit aluevaaleissa s

Kommunisteja ehdolla aluevaaleissa

Suomen kommunistinen puolue lähtee Uudellamaalla tammikuun aluevaaleihin puolustamaan julkisia lähipalveluja, työntekijöitä ja lähidemokratiaa. Kommunisteilla on paljon kritiikkiä sote-uudistusta vastaan. Aluevaaleissa valitaan valtuutetut päättämään hyvinvointialueiden harteille tulevista asioista. – Julkisesti järjestetyt matalan kynnyksen lähipalvelut on turvattava, sillä yksityistämisten ja keskittämisten seuraukset ovat vaarallisia, sanoo Kommunistinuorten puheenjohtaja, vantaalainen Jiri Mäntysalo.

Hän pitää läpi mennyttä sotemallia (kuten myös edellisten oikeistohallitusten sote-esityksiä) huonona, sillä se ei korjaa ydinongelmaa palveluiden järjestämisessä - resurssien puutetta. – Vaikka järjestämisvastuu siirtyy kunnilta laajemmille alueille, ei riittävän palvelutason vaativasta rahoituksesta ole varmuutta. Itse asiassa esitykseen leivottiin muun muassa sisään leikkuri, joka huomioi palvelutarpeen kasvun jatkossa vain 80 prosenttisesti. Se tarkoittaa väistämättä leikkauksia palvelutasoon.

Mäntysalo vaatii, että Vantaan ja Keravan aluevaltuuston on otettava kantaa tämän soten sisäänrakennetun leikkurin poistamiseksi ja todellisen tarpeen mukaisen palvelujen rahoituksen toteuttamiseksi.

Lähidemokratia heikkenee

Näinkin ison palvelusektorin järjestämisvastuun siirtäminen kunnilta pois on Jiri Mäntysalon mielestä isku lähidemokratialle. – Asukkaiden ja potilaiden vaikutusmahdollisuudet palvelujen kehittämiseen tulevat jatkossa olemaan entistä pienemmät, kun päätöksenteko niistä viedään kauemmas. Aluevaltuustojen tulee pyrkiä korjaamaan mahdollisuuksien mukaan päätöksenteon Vantaalainen kommunisti Jiri Mäntysalo lähtee aluevaaleihin puolustamaan julkisia lähipalveluja, työntekijöitä ja lähidemokratiaa. .

etääntymisen aiheuttamia ongelmia lähidemokratian toteutumiselle. On avattava uusia vaikuttamisen väyliä asukkaille ja asukkaiden ääni tulee kuulua säännöllisesti aluevaltuuston työssä.

Työntekijöitä on kuunneltava uudistuksen rakentamisessa ja heille on annettava enemmän mahdollisuuksia oman työnsä parempaan organisointiin.

Riittävätkö pelastustoimen resurssit?

Pelastustoimen järjestäminen tulee myös kuulumaan hyvinvointialueiden tehtäviin, vaikka näissä vaaleissa moni ei sitä tunnu huomioivan. – Hyvinvointialueilla on pidettävä huoli resurssien riittävyydestä ja pelastustoimen hyvästä alueellisesta saavutettavuudesta. Se, että vapaapalokunnissa toimivien pelastajien palkkio vähennetään esim. sosiaaliturvasta, on epäkohta. Tämä ei yhtään lisää pienituloisten ihmisten kiinnostusta toimia vapaaehtoisena pelastustehtävissä, toteaa Jiri Mäntysalo.

Vantaan-Keravan alueen julkistetut kommunistien ehdokkaat:

Matti Christensen, Kerava Jari Karttunen, Vantaa Ossi Kähmi, Vantaa Thea Lausa, Vantaa Jiri Mäntysalo, Vantaa

SKP vaatii: lisää resursseja palveluihin ja palkkoihin

Palvelujen rahoitusvaje ja päätöksenteon siirtäminen hyvinvointialueille uhkaa johtaa lähipalvelujen karsimiseen. Kun paikallisten tarpeiden tuntemus heikkenee ja sote-palvelut irrotetaan kuntien muusta toiminnasta, vaikeutuu myös sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäiseminen.

Kun rahoituksen taso ei kokonaisuutena nouse, johtaa alueellisten erojen vähentäminen rahoituksen leikkaamiseen Helsingissä ja useilla muilla alueilla. Rahoitusvajetta ylläpitää se, että palvelutarpeiden kasvu huomioidaan jatkossa vain 80 prosenttisesti. Riittävän henkilöstömitoituksen turvaamisen ja palkkauksen parantamisen sijasta rahoitusmalli kannustaa palkkakehityksen ”hillitsemiseen”.

SKP:n tavoitteet paremmista palveluista ja eriarvoisuuden vähentämisestä sote-palveluissa edellyttävät palvelujen rahoituksen tuntuvaa tasokorotusta, peruspalvelujen vahvistamista, palvelumaksujen vähentämistä ja lopulta poistamista, sekä ennaltaehkäisevän toiminnan kehittämistä. lisuuksia, sekä huomioida työntekijöiden osaaminen ja kokemus paremmin myös sote-uudistusta toteuttaessa. Kunnissa ja hyvinvointialueilla on kehitettävä osallistuvaa demokratiaa.

Jos osa rahoituksesta kerätään tulevaisuudessa maakuntaverolla, pitää se tehdä tulojen mukaan kiristyvällä progressiivisella verotuksella, joka ulotetaan koskemaan myös pääomatuloja. Valtion rahoituksella on jatkossakin tasoitettava alueellisia eroja. Yksityistä hoito- ja hoivabisnestä suosivasta monikanavarahoituksesta on siirryttävä asteittain siihen, että lakisääteiset sote-palvelut järjestetään julkisina palveluina.

Oikeus omaan kulttuuriin

Vuoden 2019 alussa tuli Suomessa voimaan laki kuntien kulttuuritoiminnasta. Lain tarkoitus on tukea kaikkien yhdenvertaista osallistumista kulttuuriin ja taiteeseen, niin tekijänä kuin kokijana. Lain lähtökohtina ovat demokratia, asukaslähtöisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Minkään tietyn taidemuodon tai väestöryhmän kulttuurin edistäminen muiden kustannuksella ei ole lain tarkoituksen mukaista: lain silmissä ooppera ei ole arvokkaampaa kuin kaaleen laulut, tai nykytaide tärkeämpää kuin ITE-taide.

Mutta toteutuuko yhdenvertaisuus käytännössä?

Ammattitaiteilijat ovat Suomessa edelleen enimmäkseen keskiluokkaisia ja kantasuomalaisia. Ja puolestaan ammattimaisena taiteena pidetään taidetta, joka on keskiluokkaisten kantasuomalaisten mielestä kiinnostavaa ja laadukasta. Tilanne on itseään ruokkiva kehä. Laadun käsite suosii tiettyä ryhmää. "Julkisesti rahoitetussa taideorganisaatiossa ongelmaksi nouseekin, miten suhtautua taiteen laatuun, kun se vääjäämättömästi sulkee ulos tiettyjä, marginalisoituja ihmisryhmiä ja ilmaisun muotoja yhteiskunnasta," kirjoittaa Frame Finlandin ohjelmapäällikkö Jussi Koitela Kulttuuria kaikille -palvelun blogissa.

Hän jatkaa: "Mikäli ajatellaan, että julkisesti rahoitettujen taideinstituutioiden rooli demokraattisessa yhteiskunnassa on tukea erilaisten kulttuuristen ilmaisujen ja ihmisryhmien läsnäoloa ja esille pääsyä, laatu käsitteenä tulisi unohtaa."

"Oikeus omaan kulttuuriin on perustuslaissa taattu. Painotus sanalla oma."

Laatukriteeri tukee nykyisiä rakenteita ja hierarkioita, jossa tietyt "sopivaksi" määritellyt taidemuodot ja taiteilijat saavat taloudellista tukea valtiolta, säätiöiltä ja muilta kulttuurin rahoittajilta.

Vaihtoehdoksi tälle laadun ja sopivuuden ongelmalle tarjoillaan markkinoiden ehdoilla tuotettavaa kaupallista kulttuuria. Ilman julkista tukea tehdyt kauppatavaraksi pakotetut kulttuurituotteet ovat kaukana ihmisten ja yhteisöjen omasta kulttuurista ja elävästä perinnöstä.

Kiinnostavaa kyllä, korona-aika paljasti suomalaisen yhteiskunnan todelliset tunteet myös ammattimaisia kulttuuri- ja viihdetyöläisiä kohtaan: taidelaitokset pidettiin koronan vuoksi kiinni samalla kun ravintolat saivat avautua elinkeinonharjoittamisen vapauden nimissä. Taiteilijan työtä ei mielletä elinkeinona tai ammattina vaan jonkinlaisena leikkinä tai harrastuksena.

Kulttuuri on ihmisille lajityypillistä toimintaa, jota ilman ihmisyksilöt ja -yhteisöt alkavat voida huonosti. Kulttuuri on ihmisten välisessä kanssakäymisessä kuin hengittämistä. Ja hengittämisen lailla tukehduttaminen johtaa sen kuolemaan.

INARI PORKKA Porvoo