1 minute read

Pirttisaaren luontopolun rakennustyöt loppusuoralla Asemakylällä

TAPIO ROMPPAINEN

Viimeinen puutavaraerä on saapunut Sievin Asemakylällä sijaitsevan Sievin Lyly ry:n urheiluseurantalon pihalle. Lankut ja niiden viereen kasatut pölkyt käytetään Lylyn talon pihalta lähtevän Pirttisaaren luontopolun esteettömän reitin viimeisen osuuden rakentamiseen.

Advertisement

– Talkoot jatkuvat kesäkuussa, kokonaisuudessaan 300 metriä pitkästä esteettömästi kuljettavasta reittiosuudesta rakentamista vaille on vajaa sata metriä. Hyvänä talkoopäivänä valmista rollaattorilla, pyörätuolilla tai lastenvaunuilla kuljettavaa pohjaa valmistuu viitisenkymmentä metriä, puutavaraa menee esteettömälle osuudelle paljon, toteaa Asemakylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Jukka Wörlin

Pirttisaaren luontopolkuidea lähti jalostumaan Omin jaloin hankkeen pohjalta. Hankkeen tavoitteena oli rakentaa silta Pirttisaareen Korhosjärven ja Rautiomaanjärven yhdistävän salmen yli.

– Sillan valmistuttua alkoi itää idea kehittää kaksi Pirttisaaren kiertävälle luontopolulle esteetön osuus. Saimme siihen oman hankerahoituksen, jolle haettiin koronan vuoksi jatkoa. Luontopolku valmistuu elokuun loppuun mennessä, Jukka jatkaa.

Pirttisaaren esteettömän luontopolun alkuosuus johtaa vasemmalla siintävän Korhosjärven ja Rautionmaanjärven yhdistävälle salmelle. Polku jatkuu sillan takana sijaitsevalle Pirttisaaren ympyräreitille. Sillalta avautuvia maisemia voi käydä ihailemassa ympäri vuoden. Reitin varrelle asennetaan myös alueen luonnosta ja historiasta kertovia infotauluja.

PIRTTISAAREN luontopolku on kokonaisuudessaan kaksi kilometriä pitkä ympyräreitti, jonka alku- ja päätepiste on Lylyn talon piha-alue. Pihalta sillalle johtava polkuosuus on esteetön, sen varrella on tasaisin välein ohitus- ja levähdyspaikkoja. Sillan kupeessa voi nauttia pöytäryhmän ääressä vaikkapa retkikahvit samalla Korhosjärven ja Rautionmaajärven suuntaan avautuvia kauniita maisemia ihaillen. – Polkureitti on hieno kohde kaikkina vuodenaikoina. Sillan ympäristöstä on hienot näkymät ja maisemien lisäksi voi seurata luonnon elämää esimerkiksi lintuja kiikaroiden tai valokuvaten. Sillalta polku jatkuu Pirttisaaren kiertävänä patikkareittinä, jonka