1 minute read

Vauhtia ja jännitystä Louetin rinteillä

TAPIO ROMPPAINEN

Pian lumien sulamisen jälkeen Louekeskuksessa laitetaan sukset narikkaan ja lasketteluvarusteiden tilalle tuodaan kesäsesongin ajaksi välineet paintballharrastajien käyttöön.

Advertisement

– Paintball eli värikuulapeli on urheilulaji, jossa paineilmatoimisia merkkaimia käyttäen pyritään pudottamaan vastustajan joukkueen jäsenet pois pelistä merkkaamalla heidät värikuulan osumalla, kertoo Louetilla suosittuja paintballpelejä ohjaava Kimmo Rieskaniemi

Peli on suosittu esimerkiksi polttari- ja kaveriporukoiden sekä koululaisryhmien keskuudessa. Louetilla paintballkisoja on järjestetty jo yli kymmenen vuotta. Tänä vuonna kausi alkoi jo huhtikuun puolella ja ryhmien varauksia on kertynyt mukavasti.

Viime kesänä Louekeskus otti käyttöön vuokravaunun, jonka avulla asiakas voi hakea vuokraamansa paintballvarusteet ja viedä ne itse valitsemalleen pelialueelle.

– Pelimuotoja on useita erilaisia. Pelin ideana on merkata kaikki vastapuolen pelaajat värikuulilla ja pyrkiä itse välttymään osumilta. Osumiksi lasketaan värikuulamerkkaukset, jotka osuvat pelaajaan, merkkaimeen tai pelaajan muuhun varustukseen. Kuulat lentävät kohtuullisen kauas, joten varoetäisyys on viisi metriä. Osuman saanut pelaaja huutaa ”osuma”, nostaa käden ylös ja kävelee pelialueelta pois suoja-alueelle.

– Peli päättyy, kun kaikki toisen joukkueen pelaajat on pudotettu pelistä osumilla, tai kun pelin lipunryöstöversiossa toinen joukkue on onnistunut saamaan vastustajan lipun haltuunsa, ohjeistaa Kimmo paikalle saapuneita Lestijärven koulun 7.–9. luokan oppilaita ja opettajia.

– Yläkoulun oppilaskunta ehdotti paintballpelireissua. Täällä on aiemmin käyty pienemmällä porukalla ja sillä oli varmaan myös vaikutuksensa tänne tulemi- seen. Oppilaat keräsivät rahat matkaa varten, eikä reissulle ollut estettä, muonituksesta huolehtiva 7. luokan luokanohjaaja Pirjo Änäkkälä kertoo.

Mukaan lähteneet opettajat Pekka Sassali ja Joni Haapakoski osallistuivat peliin oppilaiden kanssa.

– Taidetaan olla suosittuja maalitauluja, miehet naurahtavat värikuulia merkkaimiin kaataessaan.

LOUETIN kisassa nuoruus oli valttia, ainakin kahden ensimmäisen kierroksen voittajina pelikentältä kaseja ja ysejä vastaan pelasi 7.-luokkalaisten ryhmä. Joukkueen jäsenistä Lotta ja Oona etenivät harkitusti ja säästyivät osumilta molempien pelien aikana. Pirjo oli luonnollisesti ylpeä omiensa menestyksestä.

- kotikuntasi uutisia joka viikko

Kolmannella pelikierroksella 8.-luokkalaiset peittosivat ysit. Pelin tiimellyksessä tuli vahingossa pudotettua kisasta omankin puolen pelaajia. 8.-luokkalainen Jyri osoittautui varsinaiseksi sisupussiksi: keskeyttäminen ei tullut mieleenkään, vaik- ilmoitukset@sievilainenlehti.fi ka vanha polvivamma alkoi vaivata pelin aikana.

– Tosi mukava peli, eikä ollenkaan vaikea, hiki nousee pintaan juoksemisesta ja jännityksestä, kengät ja hanskat ovat märkinä, ensimmäistä kertaa mukana ollut 7.-luokkalainen Onni kertoo.

ESTERADALLA käytyjen pelikierrosten jälkeen joukkueet siirtyivät mittelemään paremmuuttaan metsärinteellä pelatussa paintballin lipunryöstöversiossa.

Päivän päätteeksi jälkipelit käytiin kodalla nuotiomakkaralla, mehulla ja sämpylöillä herkutellen ennen kotiinpaluuta.

– Oppilaiden mielestä reissu oli oikein kiva ja onnistunut. Kotimatkalle lähdettiin hyvillä mielin, tiivistää Pirjo Änäkkälä pelin jälkeisiä tunnelmia.

Kestotilauksena 65€ (kotimaan tilaus)

Määräaikaisena 70€ (kotimaan tilaus)

Soita puh. 050 564 2972 tai laita sähköpostilla: ilmoitukset@sievilainenlehti.fi

Pihasuunnittelu

Ylläpitohoitotyötja

Meille Sinun pihasi on tärkeä!

“Jotta ehtisit myös nauttia”

Piharakentaminen

Soita ja varaa ilmainen arviointi 050 523 7316