TRIO 1/2012 – Artikkelit: Jyrki Linjama
mollisointuun on taasen harmoninen, sillä perussävelten välillä on kvinttisuhde, käytännössä alaspäinen kvartti es1–b. Perussävelten suhde alussa siis heijastaa ikiaikaista kadenssielettä, jossa ensin kohdistetaan dominantti kontrapunktisella sekuntiliikkeellä, ja sitten tapahtuu dominantin kvinttisuhteinen resoluutio ”toonikaan”. Voidaan pohtia muitakin analogioita: yhdistelmää IV–V7–I eli kolmisointu–nelisointu–kolmisointu vastaa tässä 7-sointu > 12-sointu > 7-sointu. Lautasten ynnä muiden soittimien crescendo artikuloi voimakkaasti saapumista ”toonikaan”, ja niin edelleen. Mutta tärkeää on myös painottaa eroja perinteeseen. Harmoniat on karaistu suodattamalla ne 12-sävelrivistä. Kehystävien duuri-molli-sointujen yksilöllisyyttä varjellaan esimerkiksi siten, että niistä puuttuu perussävelen kvintti. Resoluution harmonisesti vahva kvinttisuhde ei ole se ilmeisin alaspäinen, vaan vähemmän ilmeinen ylöspäinen, käytännössä alaspäinen kvartti es1–b. Kyseessä ei ole satsiopillinen äkseeraus, vaan valoa säteilevä oopperan avaus, tarinan ulkopuolelle sijoittuvaa yleispätevää kehystä. Tätä korostaa myös lyömäsoitinten rooli. Alun putkikellojen jälkeen kirkkaan des-soinnun kruunaa triangelin helähdys ja cembalon rikas murtosointu, ”molto arpeggiando”, ynnä jousien sul ponticelloon siirtyvä tremolo. Resoluutioon johtaa piattin crescendo, joka lopuksi sulautuu laulajien ”des”-sanan kirkkaaseen s-hälyyn. Dominantin aikana käyrätorvi siteeraa alun gregoriaanista sävelmää esitysmerkinnällä chiaro (”kirkkaasti”). Alun musiikin avoin valossa kylpeminen on siis monen tekijän summa. Kun mennään eteenpäin, niin b-keskinen 7-ääninen sointu pelkistyy kolmiäänisyydeksi tahdissa 14 (ks. graafi alla). Syntyvän kvartti–tritonus-soinnun fis–h–eis1 perussävelenä kuulen h:n. Se on kvartin ylempi sävel, jolle sen yläpuolinen ylinouseva kvartti antaa kirkkaan lyydisen värin. Kyse on siis yksinkertaisesti kvinttikäännöksestä. Samalla syntyy entistä intensiivisempi kontrapunktinen piensekuntisuhde perussävelten välille: b > h! Seuraavassa tahdin 16 soinnussa on jälleen 7 säveltä ja tahdin 14 sävelluokat, mutta tällä kertaa siten sijoiteltuina, että perussävel on fis. Edeltävän h:n kanssa sillä on siis harmoninen suhde. ”Alkusoiton” hitaan taitteen viimeinen sointu tahdissa 20 on c-pohjainen 3-ääninen dominanttiseptiminoonisointu. Tahdissa 17 on 3-ääninen d-pohjainen sointu: se toimii minun korvissani pohjamuotoisena transpositiona ’in d’ tahdin 14 lyydisestä soinnusta. Seuraavissa parissa tahdissa perussävel vaihtuu B:ksi. Taitteen päättävä c-pohjainen dominanttisointu saa siis kontrapunktisen kohdistuksen kummaltakin suunnalta. Siihen ovat sekuntisuhteessa sekä välittömästi edeltävä B että tahdin 17 d. Edeltävät huomiot alun harmonian ja äänenkuljetuksen piirteistä voidaan vetää yhteen esimerkiksi seuraavasti:
74