tahdissa 5 bassossa on soinnun terssi. Tämä sekstisointu (I6) on epävakaampi kuin pohjamuotoinen sointu, paitsi harmoniaopillisesti, myös intonaation kannalta: käytännössä duurisoinnun terssiä ei voi bassossa soittaa samalla tavoin matalaksi kuin ylemmissä äänissä.6 Tahdin seitsemän Es-duuri-sointu on puolestaan luonteeltaan hyvin ohimenevä: fraasin jälkipuoliskolla harmoninen aktiivisuus kiihtyy ja harmoninen liike kohdistuu tahdin kahdeksan dominanttisoinnulle ja puolilopukkeelle. Ennen kuin pohdin kunkin soinnun intonointia, syvennyn harmonian liikkeisiin hieman tarkemmin, esimerkin 9 äänenkuljetusanalyysin mukaisesti. Fraasin alkupuoliskon vakaimmat harmoniat osuvat kunkin tahdin ensimmäiselle tahdinosalle: kahden ensimmäisen tahdin aikana harmonia aktivoituu nousten vakaalta toonikasoinnulta toisen tahdin dominantille; basso nousee kvintille (b) ja ylä-ääni laskeutuu sitä vastaan johtosävelelle (d2). Tahdeissa 3–4 tilanne on hieman toisenlainen, sillä f-mollin dominantin, C-duuri-soinnun sijalla on Es-duurin VI aste c-molli, joka saa h-pohjaisen vähennetyn soinnun muodossa vielä oman välidominanttinsa; c-molli-soinnun suhde edeltävään f-molliin on siten tasa-arvoisempi kuin B-duurin suhde Es-duuriin. Kyseessä on kuitenkin sekvenssi, jossa 1. tahdin terssiasemassa oleva I-sointu on noussut 3. tahdissa terssiasemassa olevalle II-soinnulle; kun basso tämän jälkeen nousee 5. tahdissa I6-soinnun g:lle ja melodia b2:lle, muodostuu ääriääniin rinnakkaiset desimit (kuvattu esimerkissä hakasin). Tämän lineaarisen liikkeen ja parittomien tahtien metrisen vahvuuden vuoksi tahdin 3 f-molli nousee hierarkiassa c-mollin edelle. Fraasin alkupuoliskon rakenteellisesti tärkeimpiä harmonioita ovat siis tahtien 1, 3 ja 5 aloittavat I-, II- ja I6-soinnut. Harmonian ja äänenkuljetuksen näkökulmasta kyseessä on toonikan levitys, liike I-soinnulta I6-soinnulle, jossa ylä-ääni samalla nousee 3. sävelasteelta 5. sävelasteelle ja jossa näin rakennetaan koko fraasin kannalta olennainen harmoninen jännite. Tahdin 5 I6-soinnun jälkeen basso nousee tahdissa 6 sekstin ylös pohjasävelelle ja sforzaton vahvistamana harmonia vaikuttaa hyvinkin vakaalta; vakautta kuitenkin horjuttaa korkea rekisteri – alemman rekisterin tuoman tuen, todellisen basson, puute – ja se, että melodiassa on noustu fraasin huippusävelelle, 5. sävelasteelle. Intonaation kannalta tilanteeseen tuo omat haasteensa se, että tahdeissa 5–6 ollaan koko fraasin tasolla jännitteisimmässä tilanteessa: melodisella huippukohdalla ja samalla ”edelleen” toonikalla. Jos tahdin 5 toonikan kuitenkin ymmärtää aktiivisena harmoniana, fraasin tulkinta helpottuu: alun toonikaharmonia on aktivoitu, sysätty liikkeelle kohti puolilopuketta. Tahdin 6 pohjamuotoinen I-sointu ei näin ollen 6 Sekstisoinnun basson intonoiminen vakaan duuriterssin tavoin 14 senttiä matalaksi lienee ongelmallista siitä syystä, että soinnun pohjasävelen (tässä tapauksessa es) puuttuessa basson (g) oma kvintti (d) ja mahdollisesti myös terssi (h) soivat melko voimakkaina. Nämä ovat puolisävelaskelen päässä pohjasävelestä (es) ja kvintistä (b), ja nämä osäsävelistön dissonanssit puolestaan aiheuttavat sointiin karheutta. Periaatteessa olisi mahdollista, että sointu saataisiin soimaan täydellisen vakaasti intonoimalla basso täsmälleen 14 senttiä matalaksi pohjasäveleen nähden. Tällöin olisi mahdollista kuulla basson ja pohjasävelen erotussävelenä soinnun pohjasävel kahta oktaavia alempana. Tällaisen erotussävelen aikaansaaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa silloin, kun sävelet ovat oikeassa järjestyksessä – eli pohjamuotoisessa soinnussa, jossa pohjasävel ja soinnun terssi ovat terssin etäisyydellä toisistaan (es–g) eivätkä sekstin (g–es) etäisyydellä kuten sekstisoinnussa.
41