1 minute read

Valtakunnallinen valvova silmä

Next Article
Mikä on RKP?

Mikä on RKP?

Valtakunnallinen valvova silmä

Hoitouudistus herättää keskustelua edus kunnassa, mikä on luonnollista, koska kyse on julkisen sektorin suurimmasta muutok sesta Suomen itsenäisyyden aikana.

Hoitoon ja hoivaan kuluu noin neljä sosa valtion talousarviosta. Hoidon ja hoivan kuluerä kasvaa tulevina vuosina noin miljardi euroa vuodessa.

Puolueena RKP on vaalinut yhden vertaisia sosiaali- ja terveyspalveluja kummallakin kansalliskielellä kaikilla tasoilla. Valitettavasti tämä ei ole mi kään itsestäänselvyys ja vaatii jatkuvaa seurantaa. Työvoiman puute muodostaa haasteen ja teemme aktiivisesti työtä ruotsinkielisten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastusalan opiskelupaikkojen lisäämiseksi. Haluamme parantaa kansainvälisen osaamisen saatavuutta, toisin sanoen ulkomaisia hoitajia ja lääkäreitä maahamme. Teemme myös muutoksia keventääksemme hoitomitoitusta jonkin verran hoitoyksiköiden ylläpidon helpottamiseksi; teemme työn joustavammaksi potilasturvallisuutta vaarantamatta. RKP on onnistunut turvaamaan Vaasan keskussairaalan valtakunnallisen potilas- ja asiakasturvallisuuskeskuksen

KELA-korvaukset nousevat hoitojonojen lyhentämiseksi. Tämä koskee mm. käyntiä yleis- ja erikoislääkärillä, etäpalveluja, psykoterapiaa ja hammaslääkärin perustutkimuksia. Teemme myös työtä sen eteen, että lasten ja nuorten lyhytterapian tai muun tehokkaan perustason psykososiaalisen hoidon saatavuus toteutuu.

Uskomme vahvasti omalääkärimalliin, jossa jokaiselle kotihoidon asiakkaalle nimetään omalääkäri tai omahoitaja.

Edellä joitakin esimerkkejä. RKP valvoo valtakunnallisella tasolla, että mm. pohjanmaalaisten ääni tulee kuulluksi.

Mikko Ollikainen

Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja

This article is from: