
2 minute read
MIELIPIDE !
KIRJOITA TAI LÄHETÄ KUVA:
Lähetä korkeintaan 2500 merkkiä pitkä mielipidekirjoitus osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi.
Voit myös lähettää kirjoituksen postissa osoitteeseen
Rautatienkatu 5 L1 86300 Oulainen. Liitä aina mukaan myös yhteystietosi.
KOLUMNI PÄÄTOIMITTAJALTA

Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi
Musiikkiviikot tuo valoa syksyn pimeyteen
ULKOPAIKKAKUNTALAI -
SELLE Oulaisista tulee ensimmäisenä mieleen kaksi asiaa: Weteraanikonepäivät ja Musiikkiviikot. Näistä jälkimmäisen ohjelmisto julkaistiin maanantaina. Kulttuurituottaja Anna Koivukankaan mukaan mitään mullistavaa muutosta entiseen ei ole, mutta muutama konsertti vähemmän on tänä vuonna. Säästökuuri ja hintojen nousu näkyvät tällä hetkellä monen artistin keikkapalkkiossa. Anna Koivukangas
LUKIJAN KUVA muistuttaakin, että useat yleisön toivomat esiintyjät menevät valitettavasti järjestäjän budjetin ohi. Hän suositteleekin kaikille lämpimästi käymään myös itselle uusien artistien tai musiikkityylien konserteissa.

Toisinaan Oulaisten Musiikkiviikot on ollut aikaansa edellä artistivalintojensa suhteen. Esimerkiksi viime vuoden esiintyjä Arppa valloittaa tällä hetkellä Suomen suurimpien festareiden lavoja.
Paikallisuus korostuu tä- mänkin syksyn Musiikkiviikoilla. Yksi kiinnostavimmista on eittämättä viulistivirtuoosi Antti Tikkanen yhdessä Meta4:n kanssa.
Tämän vuoden Musiikkiviikoilla kuullaan ennen kaikkea komeaa laulantaa. On Arja Korisevaa lastenkonsertissa sekä Jarkko Aholaa Guardia Nuevan kanssa. Lipunmyynti tapah-
Matti Kuoppala toimitus@seutumajakka.fi
tumaan alkaa netin kautta syyskuussa ja fyysisesti lokakuussa.
Hiivatin sotahullut taivaalla
Retkikunnalle tapahtui ikävä yllätys saapuessa retkikohteeseen Käpylän Ahmastuvalle. Mökki oli palanut poroksi. Tämä kohde oli yksi kohteista joka oli tarkoitettu yleiseen käyttöön Vihannin Kinttupolkujen varrella.
Lukijan kuvissa julkaisemme viikoittain lukijoilta tulleen kuvan.
Lähettäkää kuvat osoitteella: kuvat@seutumajakka.fi
Tunnettu poliitikko oli kuollut. Kiipijä soitti puheenjohtajalle ja ilmoitti olevansa halukas pääsemään vainajan tilalle.
”Kyllä se minun puolestani sopii”, vastasi puheenjohtaja. Mutta sinun täytyy ensin sopia hautaustoimiston kanssa.

KYLLÄ raivostuttaa, kun aamulla yhdeksän ja puolikymmenen välillä sotakoneet lentää jo toista viikkoa jylisten taivaalla. Eikä se ole mitään pikkujylinää, vaan pahempaa rääkkymää, kuin pahimmilla ukkosen ilmoilla. Koirat pelkäävät ja hevoset menevät langoista läpi. Soitin jo ja kysyin koska harjoitukset päättyvät. Sanoin, että toissaviikon huudatus taivaalla riittää jo tyhmimmänkin lentoharjoittelijan oppimiseen. Jotenkin on ikävä maku suussa tästä tilanteesta. Aivan kuin jauhettaisiin väkisin sotaa. Haapaveden ministeri Ahti Pekkala muistutti usein, kuinka tärkeää diplomaattisten suhteiden ylläpito kaikissa tilanteissa. Mielestäni presidentti Niinistö on tässä asiassa ollut kiitettävän maltillinen, vaikka jotkut ”sotahullut” äityivät viikonvaihteessa häntä arvostelemaan.
Aika vähän on puhuttu siitä, kuinka paljon Natoon kuuluminen meille maksaa. Vielä vähemmän puhutaan siitä, että myös meiltä on lähdettävä puolustamaan mahdollisiin Naton alueen sotapesäkkeisiin. Tämän takia on myös odotettavissa, että kotiinpaluita tulee sinkkiarkuissa.
LOPETAN synkistelyn, kun aurinko paistaa ja lämmintä on loppuviikolle luvassa. Onnea kaikille valmistuneille ja ylioppilaille, sekä heidän juhliensa järjestelyistä vastanneille. Arki on alkanut ja pitää miettiä tulevaisuutta. Luin hesarin kuukausiliitteestä pitkä jutun tekoälystä ja sen mahdollisista seurauksista. Uskon, että mullistusta tulevien ammattien kohdalla on. Mi-
Kaisa Hietala
ten siis valita tuleva koulutuspaikka työtä silmällä pitäen. Siinäpä on pohtimista sekä opiskelemaan hakeville, vanhemmille ja opintoohjaajille.
Yksi tuntemani kaupunginjohtaja kertoi kirjoittautuneensa yliopistoon tohtoriopiskelijaksi, koska myös kunnallispäätöksiä pitää pystyä tekemään uusien asioiden edessä. Kunnille lankeaa työllistämisvelvollisuudet ja uuden soten osalta tuntuu, että kaikki ovat hukassa paitsi korkeita palkkoja nauttivat johtajat. Supistuksia ja vähennyksiä on jo ilmoitettu siinä tahdissa, että uskon todella Johannes Alarannan olevan oikeassa, kun hän Turun seudun aluevaltuutettuna ennusti Alavieskassa, että kunhan uusi sote oikein pääsee vauhtiin, niin seurakunta on ainoa, joka tulevaisuudessa köyhää ihmistä auttaa.
Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi