SeutuMajakka 23.3.

Page 8

8 SeutuMajakka

torstaina 23. maaliskuuta 2017

Idea veistoskilpailusta syntyi lumiukkoa tehdessä ”Itse olen niitä lumiukkoihmisiä vaan”, sanoo Törmänhovin yrittäjä Elina Piippo vaatimattomasti. Mutta lumiukkoa lapsensa kanssa suojasäällä tehdessään hän sai kuitenkin idean lumiveistokilpailusta. Kun veistoskilpailua varten löytyi vielä osaava tuomari, Anna Koivukangas, pystyttiin idea toteuttamaan. Piippo oli iloisesti yllättynyt veistoskisan saavuttamasta suosiosta, sillä kilpailuun osallistui toistakymmentä joukkuetta. ”Ajattelin

alkuun, että me täällä Annan kanssa kahdestaan veistellään, mutta olen kyllä nyt vilpittömästi mykistynyt tästä. Lisäksi nämä ovat nyt ensimmäiset pirskeet, joissa säät ovat sellaiset kuin pitääkin”, Elina sanoo. Kilpailun tuomaroinut yhteisötaiteilija Anna Koivukangas kertoo viettäneensä koko talven erilaisten lumiprojektien parissa, mm. Oulun Nallikarin Lumikaaosprojektissa. Lumi on erilaista ei paikoissa, Koivukangas kertoo. että esimerkiksi Juu-

kassa lumiveiston SM-kilpailuissa oli hyvin jäistä lunta. ”Karstulassa taas oli tosi haastavat olosuhteet. Siellä oli kuollutta lunta.” Mitä ihmettä. Mitä kuollut lumi oikein on? ”Se on moneen kertaan sulanutta ja jäätynyttä, jolloin lumesta tulee rapisevaa ja hankalaa työstää”, Koivukangas selventää. Oulaisten lumi oli perjantaina nuoskaista, mikä tarkoittaa sitä, että veistäminen on haastavampaa, mutta lumen muovailu kyllä onnistuu. Veistettävä lumi tampat-

tiin etukäteen tiiviiksi isokokoisiin metallimuotteihin ja ämpäreihin. Kilpailun tuomari oli erityisen tyytyväinen siihen, että kisaan osallistuttiin isoina joukkueina. ”Tässä toteutuu hienosti yhteisöllisyyden perusajatus”, Anna sanoi. Innokkaimmat veistäjät saapuivat paikalle jo aamupäivällä, tuntikausia aikaisemmin ennen varsinaisen kisan alkamista. Naapurukset Minna Korpi-Kinnunen ja Leena Hintsala toivat lapsetkin lunta veistämään. ”Aiem-

Lumenveistokilpailun tuomaroi Anna Koivukangas. min olen tehnyt pihalle muumin ja lohikäärmeen lumesta”, Korpi-Kinnunen kertoo. Tiimin nimi oli Snow Mamas ja kumppanit ja veistettävä hahmo nimeltään Madam Rose Storyteller. Tarinankertojahahmon helmoihin ilmestyi taitavien käsien tekemänä

monenlaisia eläimiä, mm. kettu, joutsen, pöllö, jänis sekä perhosia.

Teksti ja kuvat: Asta Uusivirta

PIDETÄÄN KAIKKI MUKANA.

Päivi ja Kimmo Jokinen sekä seitsemänvuotias Emilia veistelivät lumesta istuvaa karhua.

• Lähi- ja julkisten palvelujen puolesta!

Kuntalaisten asialla

Kuntavaaliehdokkaasi Oulaisissa

• Rehtiä päätöksentekoa PUOLUEKOKOUS 2017 kuntalaisten hyväksi! VISUAALINEN ILME JA ESIMERKKEJÄ

19 ri

Muista!

Ja Männikkö smies

Kuntavaalien

29.3 - 4.4.2017

27

26

ennakkoäänestys

Mika Antikka (sit.) Mekaanikko, rauhanturvaaja

28

Heikki Mattila (sit.) Eläkeläinen

Pääluottamu

Helena Pyy Eläkeläinen

Olemme tavattavissa Oulaisten Halpa-Hallin edessä pe 24.3 klo: 16-18 Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan Piiri ry

Tule juttelemaan Oulaisten torille

Maksaja: Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan Piiri ry

1. laLOGO 25.3.2017 klo 12-14 5.1.2017

Vasemmistonaiset torilla Oulaisissa pe 24.3.2017 klo 16.00-18.00

Paikalla kuntavaaliehdokkaita ja SDP:n puoluehallituksen jäsen, exkansanedustaja Raimo Piirainen.

Paikalla Vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänninen, Oulaisten naisehdokkaat Anneli Rajaniemi (33) ja Hanne Vähäkuopus (35). Tavattavissa myös muut Oulaisten Vasemmiston kuntavaaliehdokkaat. Tervetuloa! Kahvitarjoilu.

Logoa käytetään ensisijaisesti valkoisella taustalla

Vaalijulis EDUSKUNTA

33

35

PIDETÄÄN KAIKKI MUKANA Äänestä inhimillisen Kouvolan puolesta.

Logo ja puolueen nimi suomeksi

15

kansanedustaja Tikkurila

www.facebook.com/oulaistenvasemmisto/

Logo mustalla ja punaisella

Logo ja puolueen nimi ruotsiksi Lindtman Antti

Oulaisten vasemmisto

EDUSKUNTA

Logo mustavalkoisissa materiaaleissa

Värillisellä taustalla käytetään logoa, jossa on valkoiset ääriviivat

Lindtman Antti

15

Kähärä Sirkka-Liisa

15

Kähärä Sirkka-Liisa

15

15

Kähärä Sirkka-Liisa

15

15

Jääskeläinen Markku J sidosryhmäjohtaja, kolumnisti Jokiniemi

15

15

Jääskeläinen Markku J sidosryhmäjohtaja, kolumnisti Jokiniemi

sairaanhoitaja, projektipäällikkö Havukoski

15

15

Jääskeläinen Markku J sidosryhmäjohtaja, kolumnisti Jokiniemi

sairaanhoitaja, projektipäällikkö Havukoski

kansanedustaja Tikkurila

15

Jääskeläinen Markku J sidosryhmäjohtaja, kolumnisti Jokiniemi

sairaanhoitaja, projektipäällikkö Havukoski

kansanedustaja Tikkurila

Lindtman Antti

15

sairaanhoitaja, projektipäällikkö Havukoski

kansanedustaja Tikkurila

Lindtman Antti

Kähärä Sirkka-Liisa

15

15

15

Niemi-Saari Mari lähihoitaja, yhteisöpedagogi Päiväkumpu

15

Niemi-Saari Mari lähihoitaja, yhteisöpedagogi Päiväkumpu

15

Niemi-Saari Mari lähihoitaja, yhteisöpedagogi Päiväkumpu

15

Niemi-Saari Mari lähihoitaja, yhteisöpedagogi Päiväkumpu

15

Hako Jukka

15

filisofian maisteri Seutula

Hako Jukka

15

filisofian maisteri Seutula

Hako Jukka

15

Letto Pirkko

15

johtava hammaslääkäri Tikkurila

15

filisofian maisteri Seutula

Hako Jukka

Letto Pirkko

johtava hammaslääkäri Tikkurila

Letto Pirkko

15

johtava hammaslääkäri Tikkurila

15

filisofian maisteri Seutula

Letto Pirkko

15

johtava hammaslääkäri Tikkurila

15

15

Eklund Tarja

15

leipomotyöntekijä Itä-Hakkila

Eklund Tarja

15

leipomotyöntekijä Itä-Hakkila

Eklund Tarja

15

leipomotyöntekijä Itä-Hakkila

Eklund Tarja

15

leipomotyöntekijä Itä-Hakkila

15

Vuorenmaa Erkki

15

puheenjohtaja, eläkeläinen Länsimäki

Vuorenmaa Erkki

15

puheenjohtaja, eläkeläinen Länsimäki

Vuorenmaa Erkki

15

puheenjohtaja, eläkeläinen Länsimäki

Vuorenmaa Erkki

15

puheenjohtaja, eläkeläinen Länsimäki

15

Kähärä Sirkka-Liisa

15

opettaja Koivukylä

Kähärä Sirkka-Liisa

toimitusjohtaja, isännöitsijä Myyrmäki

15

opettaja Koivukylä

Kähärä Sirkka-Liisa

15

Päivinen Tiina-Maaria toimitusjohtaja, isännöitsijä Myyrmäki

15

opettaja Koivukylä

Kähärä Sirkka-Liisa

15

Päivinen Tiina-Maaria

15

Päivinen Tiina-Maaria toimitusjohtaja, isännöitsijä Myyrmäki

15

opettaja Koivukylä

15

Päivinen Tiina-Maaria toimitusjohtaja, isännöitsijä Myyrmäki

15

15

Loikkanen Eva Maria

15

radiotoimittaja, viestinnän suunnittelija Tikkurila

Loikkanen Eva Maria

15

radiotoimittaja, viestinnän suunnittelija Tikkurila

Loikkanen Eva Maria

15

radiotoimittaja, viestinnän suunnittelija Tikkurila

Loikkanen Eva Maria

15

radiotoimittaja, viestinnän suunnittelija Tikkurila

15

Kähärä Kaarlo

15

vartija Havukoski

Kähärä Kaarlo

15

vartija Havukoski

Kähärä Kaarlo

15

vartija Havukoski

Kähärä Kaarlo

15

vartija Havukoski

15


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
SeutuMajakka 23.3. by Seutumajakka - Issuu