SER-KELE! Kierrätinkö oikein? SER-tuottajayhteisön historiikki

Page 1

bjvjfvz E SER I C H u I -KELE !p L ij v Ek I i Z KIERRÄTINKÖ U M OI K E I N ? gAK U dz i FO Kati Toivanen

SER-tuottajayhteisö ry SERTY 2000–2020


Muistaen Timo Laatikainen 1956–2021


Kati Toivanen

SER-kele! Kierrätinkö oikein? SER-tuottajayhteisö ry SERTY 2000–2020


6


Käytettyjä kylmälaitteita. Kuva: SERTY.

7


Elektroniikkaa joululahjaksi koko perheelle! Joululahjaideoita esittelevässä kuvassa Joulupukin kanssa perhe ja upouusi Philipsin videopelikonsoli. Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Pulkkisen kokoelma, Kari Rainer Pulkkinen, 1983.

Julkaisija SER-tuottajayhteisö ry SERTY / Kirjoittaja Kati Toivanen / Taitto Marika Elina Kaarlela / ISBN 978-952-94-4604-9

8

Sisältö


10

Esipuhe: Tylsä tuottajayhteisö?

2000–2004: Elektroniikan ”kriminalisoinnista” tuottajayhteisöjen perustamiseen

17

Johdanto: Jätehuoltoa ja kierrätystä

25

Direktiivi tulee, oletko valmis?

34

Sertyn synty osana SER-pilottia

46

Kierrätyssoppa

54

Valmistautumisen vuodet

69

2005–2009:

70

Romuralli alkaa, markkinaosuudet puhuttavat

82

Anteeksi, mutta saako korjata? Kolmas sektori ja re-use

92

Älä paisko jääkaappia mökkipolulle – Serty ja alkuvuosien julkisuus

102

Yhteistyöhön vaikka väkisin

113

Ihan peeaa – Paristojen ja akkujen tuottajavastuu

123

Serty, ihan romuna

SISÄLTÖ

15

Alkukiihdytyksestä romahduksen partaalle

2010–2020: 131 Taustalla ja keskiössä, ympäristö edellä 132

Uusi alku – Toimintaa järkeistetään, imagoa kohotetaan

140

Romurallista järkevään järjestelmään – Keräysverkosto ja -kalusto uusiksi

150

Hyviä ja huonoja ”sivuvirtoja” tuottajayhteisörintamalla

155

Mullistava kauppakeräys – SER-kierrätys ”sivutuotteena”

162

Syöppö Virtasesta ekosuunnitteluun – kampanjoita ja kiristyviä lakeja

177

Liiketoimintaa ja maailman pelastamista

182 183 186 191

Liitteet Hallitukset Viitteet Lähteet

9


i Esipuhe: Tylsä tuottajayhteisö?

K

irjan nimi SER-kele! on Kiroilevan siilin piirtäjän, sarjakuva-

Sähkö- ja elektroniikkalait-

taiteilija Milla Paloniemen oivallus, ja se on ollut osa sähkö-

teiden määrä alkoi merkittä-

ja elektroniikkaromun kierrätyksen kuluttajakampanjointia

kodeissa 1970–1980-luvuilla.

2010-luvulla. Kaikessa huvittavuudessaan se kuvaa mainiosti

myös sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyksen historiaa monesta

Kuvassa Saloran elektroniikkatehtaan tehdassali Salossa vuonna 1973. Kuva: Museo-

näkökulmasta: niin kaikkien sääntöjen edessä ihmettelevän kuluttajan

virasto, JOKA Journalistinen

kuin takuuvarmasti kierrätyksen ammattilaistenkin. Oma roolinsa

kuva-arkisto, V.K. Hietasen

kierrätyksessä on esimerkiksi tuotteita valmistavilla ja maahantuovilla yrityksillä (tuottajilla), niiden tuottajavastuusta huolehtivilla tuottajayhteisöillä sekä lain ja asetusten noudattamista valvovalla viranomaisella. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisö ei kenties lähtökohtaisesti herätä intohimoja. Mikä se ylipäätään on? Mitä se tekee, mistä se on vastuussa, ja miksi? Henry Nygård on tutkinut ja kirjoittanut laajasti yhdyskuntajätehuollon historiasta, ja itse olen kirjoittanut kolme kierrätykseen, kierrätysraaka-aineisiin (tai uusioraaka-aineisiin)1 ja kiertotalouteen liittyvää, järjestö- ja yritysmaailmaan sijoittuvaa historiateosta Kiertotalouden ytimessä (2017), Paperisielut (2019) ja Me saamme maailman riittämään (2020). Kierrätyksen historiaa sivuavat myös monet yrityshistoriat, joskaan eivät välttämättä tietoisesti. Kierrätyksen, kiertotalouden ja kierrätettävien raaka-aineiden historia

10

västi lisääntyä suomalaisten

Esipuhe

kokoelma, V.K. Hietanen, 1973.


11


on kaikkea muuta kuin tylsää, ja se sisältää ideologiaa, taisteluita, kunniaa ja vahvoja persoonia. Jäte, tai kierrätysraaka-aineet kuten romu ja keräyspaperi, herättävät intohimoja niiden parissa työtä tekevissä ja ovat myös varsin värikäs ja sähäkkä miljoonabisnes. Suomalainen keräyspaperi on laadultaan kestävää, ja sitä viedään myös ulkomaille. Pöytälaatikoissa lojuvissa kännyköissä on alumiinia, hopeaa, kuparia, kultaa ja muun muassa kobolttia, joista jälkimmäisin on luokiteltu kriittiseksi raaka-aineeksi. Yhdeksi osaksi kokonaisuutta asettuu tuottajavastuu ja sen tehtävä osana kiertotaloutta ja muun muassa Euroopan unionin uutta vihreän kehityksen ohjelmaa.2 Käsissäsi oleva pieni historiateos kertoo vasta 20 vuotta täyttäneestä tuottajayhteisö Sertystä, mutta kokoaa samalla yhteen sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuun kokonaisuutta. Teos asettaa määrältään jatkuvasti kasvavan SE-romun omaan lokeroonsa kotimaisessa kierrätyksen historiassa, unohtamatta silmäystä kansainväliseen kenttään. Serty on hippunen isossa kuviossa, mutta eri tuotteiden tuottajayhteisöjä on paljon, ja niiden olemassaolo on määritelty laissa kansainvälisellä tasolla. Kehitys on myös viemässä suuntaan, jossa tuottajayhteisöjen asema saattaa olla yhä kiristyvien ympäristölakien myötä vahvistumassa. On tärkeää avata niiden syntyhistoriaa ja alkuvuosien kehitystä. Aalto-yliopiston metallurgian laitoksella tutki-

Kierrätysraaka-aineet ovat

taankin elektroniikkaromun kierrätystä professori

maapallon elinkelpoisuuden

Ari Jokilaakson johdolla. Romumetallin kierrätys

ja täällä elävien lajien

ei ole ainoastaan metallien keräämistä, vaan niitä

hyvinvoinnin ytimessä,

käytetään metallurgisissa prosesseissa, mistä hyötyy

vaatimattomasti ilmaisten.

pitkällä tähtäimellä myös romua käyttävä teollisuus.

3

Jyväskylän yliopiston uudella koelaitoksella otetaan talteen arvokkaita ja harvinaisia maametalleja SE-romun tietyistä komponenteista. Projektia johtaa kemian kiertotalouden professori Ari Väisänen.4 Tällainen kehitys on erittäin ilahduttavaa. Toivon ja oletan, että myös kierrätyksen ja kiertotalouden historia saa yhä enemmän huomiota ja pienistä puroista syntyy vähitellen jokia, järviä ja meriä. Sen lisäksi että kamppailemme ilmastonmuutosta vastaan ja otamme vastuuta

12 Esipuhe


omista tekemisistämme, voisimme katsoa yhä enemmän historiaan ja ottaa sieltä mallia. Aiheeseen liittyvää tutkimusta on edelleen (kansainvälisestikin) vähän, mutta määrä on kasvussa, ja uskon sillä vähitellen olevan yhä enemmän vaikutusta kestävään kehitykseen tulevaisuudessa. Haluan kiittää Sertyn Ilona Kytöä ja Arto Puumalaista, jotka kumpikin tekivät kaikkensa järjestääkseen minulle mahdollisimman hyvät työolosuhteet Sertyn toimistolta arkiston läheisyydestä. He auttoivat kaikin tavoin niin oma-aloitteisesti kuin pyydettäessä, kun etsin tai tarvitsin jotain tutkimukselle tai työnteolle tärkeää. Näinä tautisina aikoina annan suuren painoarvon myös sille, että itsenäisesti ja yksinäisesti työskentelevälle tutkijalle soitetaan pandemian keskellä ja kysytään, mitä sinulle kuuluu, miten voit, tarvitsetko jotain. Lisäksi haluan kiittää kaikkia haastattelemiani ja muulla tavoin lisätietoa antaneita henkilöitä, joiden nimet löytyvät kirjan lopussa olevista liitteistä. Potentiaalisia haastateltavia olisi ollut enemmänkin, mutta raja on aina vedettävä jonnekin. Tuottajavastuuta useista eri suunnista katsovat haastateltavat ovat auttaneet minua hahmottamaan sähkö- ja elektroniikkaromun alaa kokonaisuutena, ja sitä kautta olen toivottavasti voinut tuoda myös lukijan eteen useita näkökulmia punnittaviksi ja pohdittaviksi. Vielä lähetän lämpimät kiitokseni Marika Kaarlelalle taittotyöstä ja Sara Lavikaiselle käsikirjoituksen oikoluvusta. Heidän kanssaan olen aiemminkin saanut tehdä yhteistyötä. Kiitos myös kuvittaja Veikko Laaksoselle oivaltavista piirroksista.

Tuusulassa marraskuussa 2020 Kati Toivanen

v k

( jolla oli vielä hetki sitten pöytälaatikossa kolme vanhaa puhelinta ja kaksi läppäriä, siivouskomerossa rikkinäinen imuri ja keittiön alakaapissa rikkinäiset hiuskiharrin ja sähköhammasharja. Nyt ne kaikki on viety keräyspisteeseen.)

13


14 2000–2004


2000-2004 Elektroniikan ”kriminalisoinnista” tuottajayhteisöjen perustamiseen

Jo 1940- luvulla Helsinkiin perustetun Radio-Mikron myymälän valikoimaa 1970-luvulla. Kyseisellä vuosikymmenellä yleistyivät kasettisoittimet, väritelevisiot ja autosoittimet. Kuvan liike, Radiokuoppa, sijaitsi Yrjönkadulla numerossa 32. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja tuntematon CC BY 4.0.

15


16 2000–2004


d Johdanto: Jätehuoltoa ja kierrätystä

S

uuri osa ihmisistä pitää ”vihreää bisnestä” uutena, aikaisintaan 1960-luvulla mutta osin vasta 1990-luvulla alkaneena ilmiönä. Sen juuret ovat kuitenkin huomattavasti kauempana, jopa 1800-luvulla. Kansainvälisissä tutkimuksissa onkin nos-

tettu esiin varhaisia yrittäjiä, jotka ovat uskoneet yritystoiminnan kykyyn kehittää ja luoda kestävämpää maailmaa.5 Jätteisiin ja raaka-aineisiin liittyvä yritystoiminta on hyvä esimerkki varhaisesta, usein jopa tahattomasti tai suunnittelemattomasti vihreästä, yrittäjyydestä. Luonnonvaroja säästävien raaka-aineiden keräys ja kierrätys uudelleen käytettäviksi on vanhaa perua. Suomessa on jo yli sadan vuoden ajan määrätietoisesti ja liiketoimintapohjalta kerätty ja käytetty uudelleen

Yhdyskuntajätteiden noutoa

erilaisia sekundaarisia raaka-aineita. Erityisesti metalli- ja rautaromua,

avolava-autolla. Jätekasan

tekstiilijätettä, aiemmalta nimitykseltään lumppua, sekä jätepaperia,

päällä olevaa henkilöä

nykyiseltä nimitykseltään keräyspaperia, on varsin mittavasti hyö-

kutsuttiin ”sotkijaksi” ja

dynnetty teollisuuden raaka-aineina.6

työvälineinä olivat kuormurin perässä näkyvät talikko ja lapio. Jätteiden avolavakuljetus loppui 1960-luvulla.

Toinen maailmansota asetti suomalaisen jätehuollon vaativaan tilanteeseen ja nosti myös jäteaineet uuteen arvoon. Energia- ja mate-

Kuva: Eino Heinonen,

riaalivirrat muuttuivat, kun toimeen piti tulla yhä enemmän sillä, mitä

Helsingin kaupunginmuseo

omasta maasta löytyi. Niinpä esimerkiksi sotateollisuutta kohdannut

CC BY 4.0.

17


pula raudasta tehosti romun keräystä. Sotien jälkeen väestö alkoi kasvaa, ja samalla kasvoi myös kulutus. Jätteistä tuli monin paikoin merkittävä ongelma, ja kaatopaikkojen tarve lisääntyi. Kaatopaikat johtivat omiin ongelmiinsa, ja jätteiden käsittelyssä alettiin turvautua uusiin menetelmiin, kuten polttoon ja kompostointiin. Jätteiden keräyksestä ja kuljetuksesta tuli kasvava haaste. Etenkin 1960–1970-luvuilla voimakkaasti kasvanut maailmanlaajuinen ympäristöliike7 vaikutti osaltaan kuluttajien asenteisiin ja johti myös käytäntöjen muutoksiin. Moni teollisuudenala, Suomessa varsinkin metsäteollisuus, joutui ympäristöliikkeen hampaisiin. Kuitenkin jo tuolloin muun muassa paperi- ja terästeollisuudessa pyrittiin huomioimaan ja hyödyntämään sekä tuotannossa syntyvää jätettä että käytöstä poistettuja tuotteita raaka-aineina. Vuonna 1979 Suomessa astui voimaan erillinen jätehuoltolaki, joka siirsi jätehuollon järjestämisen vastuuta kunnille, ja vuonna 1983 perustettiin ympäristöministeriö. Ennen uutta jätehuoltolakia jätehuoltoa ohjaavat säännökset olivat olleet osa terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä ja ympäristönsuojeluosasto oli ollut osa sisäministeriötä. Lain ja hallinnon tasolla muutokset 1970–1980-luvuilla olivat siis merkittäviä. Päättäjien ja kuluttajien usein negatiiviset asenteet vaikuttivat kuitenkin vielä jätehuollon kehittymiseen. Muissa Pohjoismaissa sekä Saksassa ja Itävallassa pyrittiin säätelemään syntyvän jätteen määrää. Kunnille määrättiin laajoja velvollisuuksia yhdyskuntajätteiden kuljetuksissa ja viranomaisilla oli laaja määräysvalta jätehuollossa. Suomessa ryhdyttiin myös 1990-luvun alkupuolella muuttamaan jätelakeja. Uusi jätelaki tuli voimaan tammikuussa 1994. Lähtökohdaksi nousivat kestävä kehitys ja sen mukaisesti luonnonvarojen järkevä käyttö, jätteen synnyn ennaltaehkäisy ja jo syntyneen jätteen hyödyntäminen. Taustalla vaikuttivat eurooppalainen ympäristölainsäädäntö ja Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Niiden myötä tulivat myös tuottajavastuuta koskevat lait. Tuottajavastuu8 vaikutti kierrätysmarkkinoiden kasvuun ja muutti siten merkittävästi jätehuollon palvelukenttää.

18 2000–2004


Jätehuoltopalveluista tuli kilpailuvaltti. Lain mukaan kaatopaikalle menevän jätteen määrää piti pyrkiä minimoimaan, mikä merkitsi kaatopaikkojen kehittymistä jätekeskuksiksi sekä uusien käsittelylaitosten ja kierrätysjärjestelmien syntyä. Kuntien jätelaitokset nostivat lajittelun ja käsittelyn tasoa, mutta samaan aikaan etenkin jätteen hyötykäytöstä tuli myös kaupallisesti yhä kiinnostavampaa. Alalla toimivat yritykset alkoivat ostaa pienempiään, ja Suomen markkinoille tuli myös ulkomaisia jätehuoltoalan suuryrityksiä, jotka tarjosivat kokonaisvaltaista jätehuoltoa. Pelkän keräyksen ja kuljetuksen sijaan monen yrityksen toiminta muotoutui teollisempaan suuntaan, sillä taloudellisesti kannattavan jätteen hyötykäyttö lisääntyi. 2000-luvulle tultaessa jätehuoltoyritykset identifioituivat ympäristöyrityksiksi. Jätehuoltobisneksen kentän moninaistuessa kunnallinen ja yksityinen jätehuolto ajautuivat myös erimielisyyksiin. Yksityisiä yrityksiä edustanut Ympäristöyritysten liitto muun muassa syytti kuntia siitä, että ne yrittivät ”kaapata” jätehuoltobisneksen. Käytännössä yksityinen puoli halusi kuitenkin, sinänsä ymmärrettävästi, turvata oman bisneksensä. Yhdyskuntajätehuollon historiasta kirjoittaneen Henry Nygårdin mukaan taustalla oli myös kysymys siitä, kuka saisi määrittää palvelujen hintatason. Suomalaiset jätelait ovat 1990-luvun suurten muutosten jälkeen kokeneet lisää muutoksia ja muun muassa kokonaisuudistuksen 2010luvun alussa. Uusi jätelaki astui voimaan vuonna 2012. Sitä on myös tarpeen mukaan täydennetty asetuksin. 2010-luvulla käyttöön on otettu myös termi kiertotalous, joka korvasi termin kierrätysyhteiskunta. Jätelakien muutosten kautta kuntien ja yksityisten yritysten velvollisuuksia ja oikeuksia on tilanteen mukaan laajennettu tai rajattu. Ylipäänsä jätteitä, kierrätysraaka-aineita ja kierrätystä siten sivuavat lait jatkavat yhä kiristymistään ja kierrätystavoitteet tiukentumistaan. Uuden jätelain uudistuksen odotetaan astuvan voimaan vuonna 2021.9 Yhdeksi jätteen laajamittaisen hyötykäytön esteeksi oli 1900luvun jälkipuolella noussut se, etteivät jäteraaka-aineiden – kierrätysraaka-aineiden – markkinat olleet kovin kehittyneet, romua ja keräyspaperia lukuun ottamatta. Erilaisia kokeiluja oli, mutta

19


”1980- ja vielä 1990-luvun alussakin kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaitteet toimitettiin kaatopaikoille ja penkkaan. Määrät olivat pieniä ja alhaisista hinnoista johtuen metallien kierrätysyrittäjät, romumiehet, eivät olleet asiasta aina kovin kiinnostuneita. Ei ollut tavatonta, että kaatopaikkojen hoitajat purkivat televisioista kuparikäämit, lämminvesivaraajista vastukset ja kylmälaitteista alumiinit ja myivät ne erikseen romumiehille. Kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden ja liikelaitosten myötä tämä loppui. Alkoi keskustelu jätteen omistajista.” 10

20 2000–2004


toimintaa oli vaikea saada taloudellisesti kannattavaksi. Järjestelmällisesti kerättyjen ja kierrätettyjen kierrätysraaka-aineiden luettelo on erinäisistä haasteista huolimatta kuitenkin vähitellen kasvanut, kun keräyslasia, renkaita ja muovia on alettu käyttää raaka-aineina. Lumppua käytti jo 1800-luvulla paperiteollisuus ja myöhemmin muun muassa kattohuopa-, vanu-, flokki- ja tilketeollisuus, jotka olivat kotimaisesta lumpusta riippuvaisia. Suomen paperiteollisuudelle on aina ollut saatavilla runsaasti neitseellistä raaka-ainetta, jota onkin käytetty pääasiallisena raaka-aineena paperinvalmistuksessa. Suurin osa Suomessa valmistetusta paperista menee vientiin, joten etenkin Euroopassa käytetään runsaasti suomalaista, laadukasta keräyspaperia teollisuudessa uuden paperin valmistuksessa. Metsäteollisuuden tilastojen mukaan Suomessa kulutetusta paperista ja kartongista saatiin vuonna 2015 talteen 77 % ja koko Euroopan keräyspaperin kierrätysaste oli noin 72 %. Eniten keräyspaperia käytetään pakkausmateriaalien ja sanomalehtipaperin valmistuksessa. Määrällisesti keräyspaperia otettiin vuonna 2015 talteen 635 000 tonnia ja teollisuus käytti siitä 613 000 tonnia.11 Modernin yhteiskunnan infrastruktuurin rakennusaineista teräs on nykyään tärkein. Vuosina 2003–2013 maailman terästuotanto kasvoi 65 % ja suurinta kasvu oli Aasiassa. Terästä voidaan kierrättää loputtomiin, ja se onkin maailman kierrätetyin materiaali. Siitä tehtävä uusi teräs on laadultaan yhtä hyvää kuin malmipohjainen teräs. Rauta- ja metalliromut ovat olleet myös Suomen teollisuuden kysytyimpiä raaka-aineita, ja niiden talteenotto on 1900-luvun puolivälistä alkaen ollut nousujohteista. Koska romu oli strateginen raaka-aine etenkin yhteiskunnallisina kriisiaikoina kuten sotavuosina, on sen vienti ollut kiellettyä Suomessa 1930-luvulta aina 1990-luvun puoliväliin asti. Terästeollisuuden raaka-ainetarpeen tyydyttämiseksi romua on myös täytynyt tuoda Suomeen, usein paljon enemmän kuin sitä on kotimaasta saatu. Vuonna 1960 lehdistössä kirjoitettiin, että terästeollisuuden raaka-aineesta 90 % oli rautaromua. Nykyäänkin merkittävä osa terästeollisuuden raaka-aineesta on romua, hieman siitä riippuen, millaisia terästuotteita mikäkin teh-

21


das valmistaa ja mihin tarkoitukseen. Romu on esimerkiksi Ovakon (vuodesta 2020 alkaen osa japanilaista Nippon Steeliä) Imatran terästehtaan ainoa raaka-aine ja myös Outokummun Tornion-terästehtaan pääraaka-aine. Ovako on Pohjoismaiden suurin kierrätysteräksen käyttäjä, ja Outokummun tehdas Torniossa on yksi maailman suurimmista ruostumattoman teräksen valmistajista. Romua käyttää runsaasti myös valimoteollisuus. Romukauppa on jo pelkästään Suomessa miljoonabisnes, joka säästää myös luonnonvaroja, kun primääristä raaka-ainetta kaivostoiminnan kautta tarvitsee hankkia vähemmän. Verrattuna rautamalmipohjaiseen teräksenvalmistukseen valokaariuunissa kierrätysteräksestä valmistettavan teräksen valmistusprosessissa hiilidioksidipäästöt ovat myös huomattavasti pienemmät. Maailmanlaajuisesti puhutaan vielä suuremmista summista ja kierrätysteräs-tonneista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sijaitsevat SSAB:n Mobilen ja Montpelierin terästehtaat käyttävät raaka-aineenaan yhteensä noin 3 miljoonaa tonnia romua vuosittain. Koska terästeollisuus on maailmanlaajuisesti yksi suurimmista saastuttajista, teollisuudessa tehdään yhä enemmän tutkimusta ja kehitellään uusia keinoja, jotta päästöt vähentyisivät ja sivuvirtoja voitaisiin hyödyntää paremmin.12 Käytöstä poistetut sähkö- ja elektroniikkatuotteet tuovat oman osansa romun keräykseen ja kierrätykseen. Ne sisältävät nykyään aiempaa enemmän monia arvokkaita raaka-aineita, kuten kuparia, kultaa, hopeaa ja kobolttia. Suomessa on runsaasti kone- ja laiteteollisuutta, jonka suhteellinen painoarvo ylipäänsä Euroopan unionissa on 2000-luvulla ollut kasvussa. Kone- ja laiteteollisuus myös selvisi vuoden 2008 finanssikriisistä hieman paremmin kuin kuljetusvälineteollisuus, metallien jalostus tai metallituoteteollisuus. Kone- ja laiteteollisuuden ja metallituoteteollisuuden tuotteita tarvitaan laajalti alkutuotannosta yksityisiin ja julkisiin palveluihin. Kone- ja laiteteollisuus käyttää raaka-aineenaan runsaasti juuri niitä värimetalleja, joita sähkö- ja elektroniikkaromustakin saadaan. Muun muassa kuparin tarve kasvaa jatkuvasti, sillä se ja sen seokset ovat keskeisiä raaka-aineita monissa teknologioissa, joiden puolestaan

22 2000–2004


Sekundaaristen raaka-aineiden talteenottoa Suomessa 1950-luvulta 2000-luvun alkuun (tonnia)

Vuosi

Paperi

Romu

1951

11 000

40 000

Lasi

Renkaat

60 000

1954 1955

38 000

1960

78 000 165 000

1966 1970

140 127

192 669

1975

160 481

270 000

1 985

1979

216 023

255 000

6 400

316 000

8 860

400 000

14 649

434 000

23 900

1982 1985

342 000

1989

430 000

1990

455 300

36 800

1994 1995

492 200

590 015

1999

547 000

442 662

40 000

30 117

2005

791 000

840 000

53 000

42 000

2008

813 000

961 570

48 390

48 400

Taulukon lähde: Toivanen, Kati: Kiertotalouden ytimessä (2017). Pirkanmaan ELY-keskus, tilastot. Vuosilukujen vaihtelu johtuu esimerkiksi siitä, ettei ko. jaetta ole vielä järjestelmällisesti kerätty tai tilastoitu. Paperin ja romun asema eniten hyödynnettyinä ”jätteinä” eli kierrätysraaka-aineina tulee kuitenkin selvästi ilmi.

toivotaan esimerkiksi vauhdittavan Euroopan kilpailukykyä ja kasvua.13 Elektroniikkatuotteiden tuonti, vienti ja tuotanto lähti Suomessa merkittävään kasvuun etenkin 1970-luvulta alkaen. Vienti kaksinkertaistui 1970-luvulla verrattuna edelliseen vuosikymmeneen ja kasvoi

23


rajusti etenkin 1980–1990-luvuilla muutamasta prosentista 25 prosenttiin. Tuonnin määrä ja tuotanto ylittivät kumpikin 1990-luvun jälkipuolella yli 100 000 tonnia. Suomessa syntyvän elektroniikkaromun – pois lukien pienelektroniikka ja kaapelit, paristot ja puolustusteollisuuden laitteet – määräksi arvioitiin noin 70 000 tonnia vuodessa, ja määrän ennustettiin tulevaisuudessa yhä kasvavan.14 Nykyään elektroniikka- ja sähköteollisuus koostuu sähkökoneiden, instrumenttien ja tietoliikennelaitteiden valmistuksesta. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuottavuus oli korkeimmillaan vuonna 2008, mutta taloudellisen taantuman ja rakenteellisten muutosten myötä tuottavuus putosi. Nousu tuottavuudessa alkoi jälleen vuonna 2013, ja alan liikevaihto Suomessa oli vuonna 2015 yli 14,5 miljardia euroa. Ala työllisti vuonna 2015 Suomessa yli 40 000 ja ulkomailla yli 95 000 henkilöä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn vuoden 2019 raportin mukaan sähkö- ja elektroniikkateollisuus kehittyy jatkossakin suotuisasti, myös muihin Euroopan maihin verrattuna, ja alan tuotanto on kasvanut 7 %. Teknologiateollisuus ry:n mukaan tuotannosta vientiin meni vuonna 2019 lähes 80 % ja vienti on puolet koko teknologiateollisuuden viennistä. Ala työllisti vuonna 2019 melkein 40 000 suomalaista.15 United Nations Universityn (UNU) Institute for the Advanced Study of Sustainability on maailmanlaajuisesti johtava sähkö- ja elektroniikkaromun tutkimuslaitos. Sähkö- ja elektroniikkaromusta (e-waste, sähköinen jäte)16 on tehty melko paljon tutkimusta monista eri näkökulmista, kuten myrkyllisyyden, saastuttamisen ja kierrätysteknologian osalta. Kokoavaa tutkimusta, joka käyttäisi sähköisen jätteen määrän mittauksessa useiden eri maiden kesken harmonisoitua menetelmää, ei kuitenkaan pitkään aikaan ollut. Siksi muun muassa alueellinen vertailu on ollut käytännössä melko mahdotonta. Vuonna 2014 UNU alkoi julkaista muutaman vuoden välein ilmestyvää Global E-Waste Monitor -nimistä raporttia. Raportin tarkoituksena on paitsi antaa kierrätysalalle paremmat mahdollisuudet kerätä ja hyödyntää sähköistä jätettä sekundaarisena raaka-aineena, myös tuoda tarpeellista tietoa päättäjien käyttöön. Ensimmäisen

24 2000–2004


Sähköisen jätteen tuotannon ja kierrätyksen määriä maailmanlaajuisesti 2019 Maanosa

Tuotettu

Kierrätetty

Eurooppa

12 Mt (16,2 kg/asukas)

5,1 Mt, 42,5 %

Aasia

24,9 Mt (5,6 kg/asukas)

2,9 Mt, 11,7 %

13,1 Mt (13,3 kg/asukas)

1,2 Mt, 9,4 %

Afrikka

2,9 Mt (2,5 kg/asukas)

0,03 Mt, 0,9 %

Oseania

0,7 Mt (16,1 kg/asukas)

0,06 Mt, 8,8 %

Pohjois- ja Etelä-Amerikka

Taulukon lähde: Forti V., Baldé C.P., Kuehr R., Bel G. The Global E-waste Monitor 2020: Quantities, flows and the circular economy potential. United Nations University (UNU)/United Nations Institute for Training and Research (UNITAR) – co-hosted SCYCLE Programme, International Telecommunication Union (ITU) & International Solid Waste Association (ISWA), Bonn/Geneva/Rotterdam.

raportin mukaan vuonna 2013 tuotettiin maailmanlaajuisesti noin 41,8 miljoonaa tonnia sähköistä jätettä, mutta vain 6,5 miljoonaa tonnia palautui käsittelyyn virallisten keräysjärjestelmien kautta. Vuoden 2017 raportin mukaan tuotanto oli edellisenä vuonna kasvanut 44,7 miljoonaan tonniin, josta kierrätysjärjestelmien kautta käsiteltiin vain 20 % eli hieman alle 9 miljoonaa tonnia. Nousu oli tässä kohden melko maltillisen oloinen, mutta vuonna 2019 maailmassa tuotettiin ennätykselliset 53,6 miljoonaa tonnia sähköistä jätettä. Siitä 17,4 % kerättiin ja kierrätettiin asianmukaisesti. Vaikka käsitellyn sähköisen jätteen määrä on noussut 1,8 miljoonalla tonnilla sitten vuoden 2014, on jätteen kokonaismäärä kuitenkin kasvanut yli 9 miljoonalla tonnilla. Vuoden 2020 raportissa todetaankin, että kierrätystoimet eivät näytä pysyvän mukana kasvussa.17

Direktiivi tulee, oletko valmis? Lainsäädännöllisesti sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistajien ja maahantuojien tuottajayhteisö Sertyn18 synty määriteltiin kansainvälisellä tasolla. Taustalla oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin

25


vuonna 1995, mikä johti suomalaisen jätelainsäädännön

”1980-luvun lopulta alkoivat olla

uudistamiseen ja yhtenäistämiseen eurooppalaisten vas-

Brysselissä esillä nämä. – – Sähkö-

taavien säännösten kanssa jo ennen varsinaista jäsenyyttä.

ja elektroniikkaromuvuoria alkoi

Siinä vaiheessa, kun Sertyn syntysanat vuosituhan-

olla siellä täällä, ymmärrettiin, että

nen vaihteessa kirjoitettiin, oli jätteiden hyötykäytön ala

määrät eivät tule vähenemään, vaan

kokenut valtavan imagon kohotuksen. Monet jätehuol-

lisääntyvät hurjaa vauhtia. Sähköro-

lon ja kierrätysalan toimijat alkoivat olla suosittuja tai

mua löytyi kaatopaikoilta ja nähtiin,

jopa kuntansa ykköstoiveita nuorison kesätyöpaikoiksi,

että se oli suurta raaka-aineiden

ja esimerkiksi romualalla koettiin, että romukauppiaiden

haaskausta. Piti tehdä jotain.”

työtä arvostettiin selvästi aiempaa enemmän. Kaikilla ei kuitenkaan vieläkään ollut käsitystä siitä, mitä romukauppias todellisuudessa teki – jalosti ja toimitti raaka-ainetta teräs- ja valimoteollisuudelle. Tuottajayhteisöjen syntymiseen taas ei liittynyt häpeää tai alemmuudentunnetta, sillä niiden synnyn määritteli laki ja kyseessä oli lähtökohtaisesti uudenlainen tekijä kiertotalouden pitkässä ketjussa. Tuottajayhteisöt syntyivät valvovan viranomaisen ja jäte- tai kierrätysraaka-ainealan käytännön toimijoiden väliin omaksi portaakseen. Tuottajavastuulla tarkoitetaan tuottajan velvollisuutta huolehtia markkinoille luovuttamiensa tuotteiden ja niistä syntyvien jätteiden uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon järjestämisestä sekä niistä aiheutuvista kustannuksista. Tuottajat voivat hoitaa velvoitteensa yksin tai yhdessä. Tuottajavastuu tuli osaksi suomalaista jätehuoltoa käytännössä 1990-luvun puolivälissä, kun rengasvalmistajat velvoitettiin kesäkuusta 1996 lähtien vastaamaan autonrenkaiden keräyksestä ja hyödyntämisestä. Renkaiden tuottajavastuun valtakunnallisen järjestelmän rakensi Säkkiväline (vuodesta 2001 eteenpäin Lassila & Tikanoja) yhdessä tuottajayhteisö Suomen Rengaskierrätys Oy:n kanssa. L&T:n yrityshistorian mukaan ensimmäisen tuottajavastuujärjestelmän luominen toi L&T:lle julkisuutta, joka muutti koko toimialan yrityskuvaa, ja tuottajavastuutahojen merkitys liiketoiminnan volyymille kasvoi 1990-luvun lopulla merkittävästi. Kierrätysliiketoiminta toi yhtiölle aseman, joka liitti sen myös yhteiskuntavastuukysymyksiin. Kierrätysjärjestelmä mahdollisti Lassila & Tikanojan seuraavat askeleet jätteen

26 2000–2004


hyötykäytössä. Sen suunnittelema rengaskierrätyksen infrastruktuuri oli alun perin kehitetty siten, että se huomioisi myös mahdolliset muut, tulevaisuudessa tuottajavastuun alaisiksi tulevat kierrätysraaka-aineet. Kierrätysterminaaleissa olisi L&T:n mukaan mahdollista jalostaa myös vaikka puuta, metallia, muoveja ja elektroniikkaromua.19 Jo vuotta myöhemmin, vuonna 1997, tuottajavastuu laajennettiin koskemaan pakkauksia ja pakkausjätettä, ja vuonna 1998 oli keräyspaperin vuoro. Keräyspaperin keräys ja kierrätys paperiteollisuuden raaka-aineeksi oli ennen varsinaista tuottajavastuulakia toiminut ikään kuin tuottajavastuun periaattein jo toisen maailmansodan ajoilta asti: paperiteollisuuden yhdessä perustama välittäjäorganisaatio Jätekeskus Oy (myöhemmin Paperinkeräys Oy, nykyisin Encore Ympäristöpalvelut Oy) otti vastaan keräyspaperin, jonka muun muassa paperinTuottajayhteisöt tekevät

keräysyritykset sekä romu- ja lumppukauppiaat olivat keränneet.

tiivistä yhteistyötä valvo-

Sitten se välitti keräyspaperin teollisuudelle sanomalehtipaperin ja

van viranomaisen kanssa. Kuvassa Pirkanmaan

pehmopaperien valmistukseen. Vuonna 1987 perustettu Keräystuote

elinkeino-, liikenne- ja

Oy ja Paperinkeräyksen myöhemmin perustama Suomen Keräyspaperi

ympäristökeskuksen

Tuottajayhteisö Oy vastaavat Suomessa keräyspaperin tuottajavas-

johtava tuottajavastuuvalvoja Teemu Virtanen. Kuva on otettu Tuottajavastuuiltapäivässä Tampe-

tuusta. Vuonna 2000 EU:ssa hyväksyttiin romuautodirektiivi, joka

reella vuonna 2017. Kuva:

perustui ajatukseen tuottajavastuusta. Romuautojen vastaanotosta

Marjaana Malkamäki.

ja kierrätyksestä terästeollisuuden käyttöön olivat ennen tuottajavastuuta vastanneet vanhojen perinteiden mukaisesti pitkälti romukauppiaat, ja näin oli romuautodirektiivin jälkeenkin. Mukaan kuvioon tuli kuitenkin tuottajayhteisö Suomen Autokierrätys Oy, jonka operaattoreina romuliikkeet toimivat. Miljoonien rikkinäisten tai muutoin tarpeettomien sähkö- ja elektroniikkalait-

27


Kuvassa ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg, joka vastaa jätehuollon tuottajavastuusta. Kuva on otettu Tuottajavastuuiltapäivässä Tampereella vuonna 2018. Kuva: Opa Latvala.

teiden keräys ja kierrätys oli vielä 1990-luvulla keskenään varsin erilaisten toimijoiden ja menetelmien sekamelska. Sähkö- ja elektroniikkaromun (SER)20 tuottajavastuuta valmisteltiin 1990-luvun lopulta alkaen. Sähköromuksi aiemmin kutsutun romun käsittelijänä Suomessa oli toiminut jo pitkään – käytännössä vuosikymmeniä – 1910-luvulla perustettu Kuusakoski Oy, alkuaan nimeltään Karjalan Lumppu- ja Romuliike. Myös monet muut romuliikkeet ottivat sähköromua vastaan ja välittivät sen käsittelyn jälkeen eteenpäin tehtaille tai käsiteltäviksi isommille romuliikkeille. Edellisten lisäksi kunnalliset jätehuoltoyhtiöt olivat pitkään ottaneet vastaan kuluttajien toimittamaa sähköromua. Käytännössä erilaisia toimintatapoja ja rahoitusjärjestelmiä oli monia ja keräys oli paikallisesti koordinoitua, mikä teki SER-kierrätyksen kentästä hajanaisen. Mukana toiminnassa vuosituhannen vaihteen aikoihin olivat myös Suomen kierrätyskeskukset ja niiden yhdistys SKKY sekä joidenkin kierrätyskeskusten yhdessä vuonna 2000 perustama Suomen Elektroniikan Kierrättäjien Yhdistys ry SEKY. Sen taustalla oli oululainen Tervatulli Oy, jolla oli suunnitelmissa haastaa Kuusakoski ja L&T Pohjois-Suomen SER-kierrätyksessä.

28 2000–2004


Ennen direktiivin voimaantuloa ja tuottajavastuusta vasta keskusteltaessa Kuntaliitto otti asiaan kantaa. Se painotti, että kunnat voivat tarjota olemassa olevaa järjestelmäänsä ja palvelua laitteiden varastoinnissa, käsittelyssä, hyödyntämisessä, neuvonnassa ja niin edelleen, kunhan kustannuksista sovittaisiin. Tuottajavastuun tuli Kuntaliiton näkemyksen mukaan olla ”todellista tuottajavastuuta”, eli tuottajien tuli vastata kaikista kustannuksista, joita aiheutui aina keräilystä hyödyntämiseen ja neuvontaan asti. Kuntaliiton huolena olivat myös pienet kunnat ja tulevan keräilyjärjestelmän kattavuus. Direktiiviluonnoksen myötä Kuusakoski asetti vastaanottomaksut tietyntyyppiselle elektroniikkaromulle, kuten kylmäkalusteille, konttorikoneille, televisioille ja radioille. Näin myös jätelaitokset alkoivat vältellä kauppojen niille toimittamien suurten romuerien ilmaista vastaanottoa. Kunnat eivät varauksetta hyväksyneet romunkerääjien ja -hyödyntäjien (eli käytännössä romukauppiaiden ja isojen yritysten kuten Kuusakosken tai Stenan) ottamaa maksua vastaanottamastaan materiaalista, sillä se saattaisi johtaa monopolien syntymiseen. Käytännössä jo jonkin aikaa oli kuitenkin menty siihen suuntaan, että romuliikkeet tarjosivat kierrätysratkaisuja, joiden maksumiehiksi luonnollisesti päätyivät jätteitä tuottavat kuluttajat sekä tuotteiden maahantuojat ja valmistajat. Ennen tuottajavastuulakia kuluista käytiin keskustelua myös lehtien palstoilla raflaavillakin otsikoilla. Pelättiin sitä, että korkeat kierrätysmaksut saisivat ihmiset viskomaan jääkaappinsa metsiin. Näin kyllä toisinaan tapahtuikin. Kuluttajat joutuivat itse huolehtimaan käytetyt laitteensa kierrätykseen tai kaatopaikalle ja maksoivat mahdolliset käsittelykulut. Kodinkoneita tuovat ja myyvät liikkeet puolestaan valittivat, että kierrätyksestä aiheutuvat maksut olivat liian korkeita ja ettei juuri kukaan muu edes ottanut vastaan isoja kylmälaitteita kuin Kuusakoski, joka toimitti ne käsiteltäviksi Ekokemin laitokselle Riihimäelle. Siksi Kuusakoski saattoi melko vapaasti määritellä vastaanotolle hinnan. Kuusakoskelta taas katsottiin, etteivät he hinnoitelleet ”ilkeyttään”, vaan jätteen loppupään kustannukset olivat yhä korkeammat ja lisäksi rasitteena oli muun muassa vuonna

29


1996 Suomessa käyttöön otettu jätevero. Vuosisadan vaihteessa tulleet ongelmajätteitä koskevat asetusmuutokset puolestaan luokittelivat käytöstä poistetut kylmälaitteet ja kuvaputkilaitteet ongelmajätteiksi, mikä muutti niiden käsittelyä. Niitä ei voinut enää toimittaa kaatopaikalle jäähdytysjärjestelmän poiston jälkeenkään. Käsittelijän näkökulmasta katsottuna kyse oli politiikasta. Aiemmin elektronisia laitteita sai käsitellä romuna, mutta kiristyvät säädökset ikään kuin ”kriminalisoivat” tiettyä SER-materiaalia tekemällä siitä vaarallista jätettä esimerkiksi tiettyjen ainesosien vuoksi. Myös arvokkaiden metallien osuus laitteissa oli alkanut laskea, mikä vaikutti suoraan kuluihin: metalleilla kun voitiin kattaa käsittelyn kustannuksia. Joidenkin materiaalien ja tuotteiden kohdalla kierrätysmaksut oli jo tuottajavastuulakien myötä integroitu uusien tuotteiden hintoihin. Näin esimerkiksi kuluttajan ostaessa autoonsa uudet renkaat hän maksoi samalla renkaidensa kierrätyksen. SE-laitteiden kohdalla arveltiin laitteiden hintojen tulevaisuudessa nousevan 2–4 % kierrätyksestä aiheutuvien kulujen kattamiseksi. Oman näkemyksensä SER-laitteiden kierrätykseen esittivät myös kauppa ja teollisuus. Vuoden 1999 alussa Sähkö- ja elektroniikkateollisuus ry:n (SET) perustaman sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätystä käsittelevän projektin johtoryhmän kokouksessa todettiin, että SER-materiaalia koskevaa lainsäädäntöä oli jo voimassa tai tulossa voimaan ”muissa Pohjoismaissa, Hollannissa ja Italiassa sekä saksankielisissä maissa”. Lainsäädäntö oli osittaista, eikä se välttämättä käsittänyt kaikkea SE-romua tai ei ollut suoraan SERiä koskevaa, vaan se sääteli yleisesti kierrätystä ja jätteitä ja antoi siten mahdollisuuden tuottajavastuun määrittämiseen. Muissa Pohjoismaissa ja monissa Euroopan maissa valmis tai valmisteilla ollut lainsäädäntö asetti kuitenkin selkeitä paineita myös suomalaisen, SER-laitteiden kierrätystä koskevan tuottajavastuun lainsäädäntötyön käynnistämiselle. Kodinkonealan valtakunnallinen, elinkeinopoliittinen edunvalvojajärjestö ja kodinkonealan yhteinen foorumi Elektroniikan Tukkukauppiaat (ETK) esitti yhden näkemyksen.21 ETK:n Markku Salovaara kritisoi Helsingin Sanomissa tammikuussa 2000 lakiin liittynyttä aikataulua.

30 2000–2004


Ympäristöministeriössä oli kyllästytty EU:n komission ”vitkasteluun” sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätykseen liittyvän direktiivin valmistelussa, ja Suomessa aloitettiin oman tulevaa direktiiviä myötäilevän lain valmistelu juuri ennen vuosituhannen vaihdetta. Salovaara ihmetteli nimenomaan kiirehtimistä kotimaisen lainsäädännön aikataulun kanssa ja toivoi Suomessa odotettavan EU:n direktiivin linjauksia. Kaupan toimialajärjestöt Päivittäistavarakauppa, Teknisen Kaupan Liitto, Autotuojat, Rakennus- ja Sisustustarvikekauppa ja Kodintekniikkaliitto puolestaan vastustivat ympäristöministeriön esittämää järjestelmää SER-laitteiden keräyksessä ja toivoivat, ettei Suomi kiirehtisi rakentamaan omaa järjestelmäänsä ennen EU-direktiivin tuloa. Keskustelu yritysten (kaupan ja teollisuuden) ja lainsäätäjän tai viranomaisten välillä on kierrätysalalla ollut usein hankalaa, sillä näkemykset ovat voineet poiketa suuresti toisistaan ja yrityksillä on ollut liuta etuja valvottavinaan. Esimerkiksi romukauppiaat olivat tottuneet moniin vääntöihin ministeriön ja valvovan viranomaisen kanssa, ja alalla koettiin laajasti, ettei sitä erityispiirteineen vuosikymmeniä jatkuneiden perinteiden jälkeenkään ymmärretty. Myöskään sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajat eivät kokeneet olevansa täysin samalla aaltopituudella lainsäätäjien kanssa. Vastakkain olivat usein ideologiset näkemykset ja yrittäjyyden haasteet. Eduskunnan ympäristövaliokunta tuli myös tulevien tuottajayhteisöjen edustajille tutuksi, vaikka toisinaan, kuten Sertyn asioissa valiokunnassa vieraillut Timo Laatikainen toteaa, saattoivat ideologiat erota niin selvästi, että jo kokoustilaan saavuttaessa tuottajayhteisön edustajasta tuntui, että ”peli oli jo menetetty”. EU:n sähkö- ja elektroniikkaromudirektiivi astui lopulta voimaan kansallisessa lainsäädännössä Suomessa vuonna 2004.22 Seuraavan vuoden elokuusta alkaen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden maahantuojat ja valmistajat alkoivat vastata tuotteiden kierrätyksestä, uudelleenkäytöstä ja jätehuollosta. Toisin kuin useimpien muiden tuottajavastuun piiriin kuuluvien jätteiden – kierrätysraaka-aineiden – kohdalla, SE-romun tuottajavastuuta hoitamaan syntyi useampikin eri tuottajayhteisö.23 Se johtui pääasiassa siitä, että sähkö- ja elektroniikkaromua on hyvin eri-

31


Saloran Salon elektroniikkatehtaan tuotantolinjalla koottiin elektroniikkalaitteita suomalaiskotien tarpeisiin. Kuva vuodelta 1973. Salora oli 1970-luvulla televisioiden myynnin markkinajohtaja Suomessa. Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, V.K. Hietasen kokoelma, V.K. Hietanen, 1973.

32 2000–2004


33


laista ja erikokoista. On eri asia, tuottaako yritys suurikokoista kodinelektroniikkaa vai pieniä sähkölaitteita, kuten sähköhammasharjoja, tai lamppuja. Tuottajat, eli tuotteen valmistajat ja maa-

”SER-puolella hyvää on ollut se, että

hantuojat, voivat siirtää tuotteen jätehuollosta

koko ala on ollut suht’ valveutunutta ja

huolehtimisen yhdessä perustamalleen tuotta-

järjestäytynyttä. Teknologiateollisuu-

jayhteisölle, jolle ne myös maksavat siitä, että

den ja EK:n kautta tehtiin aika paljon

tuottajayhteisö hoitaa niiden lakisääteiset vel-

taustatyötä, se helpotti. Tuottajayh-

voitteet. Käytännössä tuottajavastuussa kuluttajat

teisöpuolella vaikutti selvästi yritys-

itse ovat epäsuorasti maksumiehiä, sillä uusien

ten välinen kilpailutilanne, ne lähtivät

tuotteiden hinnassa näkyvät käytöstä poistettavan

yritysryhmittäin hakemaan kavereita.”

tuotteen kierrätyksestä aiheutuvat kustannukset. Kunnat tulivat myös mukaan yhteistyöhön. Ne tekivät perinteisten romuliikkeiden tavoin romun vastaanottoa koskevat sopimukset tuottajayhteisöjen kanssa.24

Sertyn synty osana SER-pilottia Suomessa kokeiltiin käytöstä poistettujen SER-laitteiden kierrätysjärjestelmää SET:n projektissa vuosina 1997–1998. Kokeilussa oli mukana useita sähkö- ja elektroniikka-alan yrityksiä ja operaattorit Kuusakoski, Säkkiväline ja Ekokem. Lisäksi vuosina 1997–2003 tehtiin Suomen Ympäristökeskuksen, Tilastokeskuksen ja Oulun yliopiston Thule-instituutin Finwaste-hankkeessa tutkimus jätevirroista, ja siinä todettiin kokonaisjätemäärän vähentyneen mutta kotitalouksien tuottaman jätemäärän kasvaneen. Syitä kasvuun olivat muun muassa talouksien määrän lisääntyminen ja yksin asuvien määrän kasvu. Sähkö- ja elektroniikkajätettä kertyi tut-

”Tulin kodinkonealalle 1993 ja silloin ei

kimuksen mukaan vuodessa noin kahdeksan kiloa

tiedetty kierrätyksestä tuon taivaal-

asukasta kohden YTV:n eli nykyisen HSY:n (Hel-

lista. Muutama vuosi eteenpäin ja sii-

singin seudun ympäristöpalvelut) alueella.

tä ruvettiin puhumaan Suomessakin.

25

Valtaosa Suomessa toimivista kodinkoneiden

Kansainvälisten yhteyksien kautta kuu-

ja elektroniikkalaitteiden maahantuojista ja val-

lin,mitä muualla maailmassa tapahtuu

mistajista aloitti 1990-luvun jälkipuolella yhteis-

kierrätyksessä.”

34 2000–2004


Vuoden 2004 sähköja elektroniikkaromudirektiivin myötä tuot-

työn valtakunnallisen kierrätysjärjestelmän suunnittelemiseksi ja käynnistämiseksi. Aivan mutkitta yhteistyö ei alkanut eivätkä kaikki

tajat alkoivat seuraa-

kokeneet sitä syrjäisessä Suomessa ylipäätään tarpeelliseksi. Isoissa

van vuoden elokuusta

yrityksissä, joilla oli kansainvälisiä emoyhtiöitä ja jatkuvat kontaktit

alkaen vastata tuotteiden kierrätyksestä,

muualle Eurooppaan, nähtiin muutoksen kuitenkin olevan vääjäämättä

uudelleenkäytöstä ja

tulossa. Suomessa oli kaksi voimakastahtoista laitevalmistajapuolen

jätehuollosta. Aiheesta saatiin huumoria

yritysjohtajaa, jotka pitivät muuta alan väkeä ”näpeissään”. Timo

myös sarjakuviin. Kuva:

Laatikainen toimi Upon toimitusjohtajana Suomessa, ja Upo kuului

SERTYn lehtileikeko-

Asko-konserniin. Laatikainen oli myös elektroniikka- ja kodinkonealan

koelma.

valmistajia, maahantuojia ja tukkukauppiaita edustavan Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n (ETK) hallituksen puheenjohtaja. Electroluxin (Oy Electrolux Kotitalouskoneet Ab) toimitusjohtaja, kauppaneuvos Ilpo Helander oli ETK:n varapuheenjohtaja (1996–1998). Muun muassa vuosina 1997–1998 kierrätyskeskustelu ETK:n sisällä kävi kiivaana. Laatikainen pyrki nostamaan esiin henkilökohtaisen mielipiteensä, jonka mukaan kodinkonealan olisi syytä alkaa rakentaa Suomeen oikeaa kierrätysjärjestelmää. Osa kokousväestä totesi, ettei ole mitään järkeä, kun ei ole pakko, sillä sellainen järjestelmä tulisi kalliiksi. Laatikainen taas katsoi, että jos rakennettaisiin itse, voitaisiin järjestelmästä tehdä oman näköinen. Sellainen, mikä olisi tuottajien näkökulmasta toimiva ja järkevä. Laatikaisen kollega Norjasta, sikäläisen ETK:ta vastaavan järjestön puheenjohtaja oli kertonut heillä

35


juuri päätetyn, että paikallinen järjestö alkaisi rakentaa järjestelmää.

Vanhoja SER-keräyksen

Laatikainen arveli aluksi, että ETK voisi olla Suomessakin puuhamie-

tiedotustarroja noin

henä projektissa.

Kuva: SERTY.

ETK:ssa tulivat kuitenkin vastaan jäsenten väliset sisäiset näkemyserot ja myös henkilökemiat. Suuri ja globaali Electrolux oli alalla iso tekijä, eikä se halunnut yhteistä projektia, vaan oman. Yhtiöllä oli siihen resursseja, mistä kertoo myös se, että Ilpo Helanderin johtama Electrolux oli jo 1990-luvun alkupuolella käynyt suoria neuvotteluja ympäristöministeriön kanssa, ohi alan yhteisen edunvalvojajärjestö ETK:n. Timo Laatikainen kritisoi alan julkaisussa (Kodintekniikka) ETK:ta vuosina 1997–1998 siitä, että järjestössä seisottiin tumput suorina, vaikka kierrättämisen hoitamisella alkoi olla kiire. ETK:n entisen toimitusjohtajan Pentti Karhun muistelmien mukaan ETK:n henki musertui etenkin valkoisella kodinkonelinjalla kierrätyskeskustelun erimielisyyksien vuoksi. Ilpo Helander oli toiminut kodinkonealalla vuodesta 1979 lähtien ja menestynyt alan yritysten toimitusjohtajana. Electrolux oli muun muassa onnistunut 1990-luvun alun lamavuosina lisäämään markkinaosuuttaan. Helanderin on sanottu olleen toimialallaan vähittäiskaupan ja tukkukaupan yhteistyön puolestapuhuja ja kehittäjä sekä avoin ja tasapuolinen johtaja, jota yleisesti kutsuttiin juuri arvonimellä ”kauppaneuvos”. Hän kuitenkin jätti muun muassa ETK:n luottamustoimet vuonna 1998, vaikka jatkoikin Electroluxin johdossa.26 Juuri Sertyn syntyyn johtaneen pilotin alkuperäinen aikataulu oli suunniteltu niin, että se alkaisi marraskuussa 1998 ja kehitys- ja mallintamistyö saataisiin päätökseen vuoden 1999 heinäkuun loppuun mennessä. Toisen vaiheen, eli käytännön toteutusvaiheen, oli tarkoitus alkaa heti elokuusta 1999, ja sen kestoksi arvioitiin maksimissaan kaksi vuotta. Projektin vastuulliseksi johtajaksi nimettiin aluksi Seppo Ylönen Nokialta ja projektipäälliköksi Timo Valkonen Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE). Projektiryhmään otettiin myös eri tahojen, kuten valmistajien, maahantuojien, kaupan, kuljetuksen ja ympäristöviranomaisten, edustajia ”avainhenkilöiksi” toteuttamaan pilottia työryhmissä.27

36 2000–2004

2000-luvun taitteesta.


37


Pilottia kutsuttiin SER-projektiksi, ja sen käynnistävä kokous pidettiin 25. marraskuuta 1999 Suomen ympäristökeskuksessa. Paikalla oli 22 tuottajien tai jälleenmyyjien edustajaa, Suomen ympäristökeskuksen Juha Vuorimies ja Timo Valkonen sekä yli-insinööri Hannu Laaksonen ympäristöministeriöstä. Laaksonen oli ollut ympäristöministeriön tarkastajana sen perustamisesta 1983 lähtien. Hänet nimitettiin yli-insinööriksi vuonna 1996, ja hän toimi siinä tehtävässä 2000-luvun loppuun asti. Laaksosen ministeriövuosien aikana jätehuolto ja jätteiden hyötykäyttö kehittyivät ja lisääntyivät voimakkaasti. Laaksonen osallistui jätealan kansainväliseen yhteistyöhön, ja tuottajavastuukysymyksissä hän toimi Suomen asiantuntijavirkamiehenä EU:n säädösten valmistelussa ja täytäntöönpanossa. Muita jätealan asiantuntijoita viranomaistaholla ovat olleet muun muassa Olli Pahkala, Klaus Pfister, Tarja-Riitta Blauberg ja Riitta Levinen.28 SER-projektin kokouksesta kuitenkin puuttui viiden projektissa mukana olleen tuottajan tai jälleenmyyjän edustajat. Johtoryhmän puheenjohtajaksi suunniteltiin aluksi ICL Data Oy:n Seppo Moilasta, mutta päädyttiin lopulta sopimaan puheenjohtajaksi Timo Laatikainen ja sihteeriksi projektipäällikkö Timo Valkonen. Juha Vuorimies nimitettiin vastuulliseksi projektinjohtajaksi, mutta alun perin vastuulliseksi johtajaksi sovittu Nokian Seppo Ylönen jäi kuitenkin johtoryhmään. Mahdollisesti vaihdot johtuivat juuri siitä, että Ylönen edusti suurta Nokiaa ja Moilanen ICL-Dataa. Tieto- ja teleteknisten laitteiden puoli alkoi jo varhaisessa vaiheessa ryhmäytyä omaksi projektikseen, sillä näiden valmistajien näkökulmat saattoivat poiketa paljonkin kodinkonevalmistajien ajatuksista. SER-projektille perustettiin johtoryhmän lisäksi myös työryhmiä, jotka liittyivät viestintään, kuljetukseen, esikäsittelyyn ja hyötykäyttöön, järjestelmän rahoitukseen ja tulevaan tuottajayhteisöön. SER-projektin tavoitteena oli kierrätysjärjestelmän kehittäminen SER-materiaalille Suomessa. Järjestelmän tuli täyttää tulevan EU-direktiivin ja kotimaisen lainsäädännön vaatimukset unohtamatta taloudellisesti järkevää yleisen jätehuollon kehitystä. Projektiin tuli lopulta mukaan 19 SE-laitteiden valmistajaa ja maahantuojaa ja yhdeksän

38 2000–2004


jälleenmyyjää. Niiden yhteenlaskettu markkinaosuus oli noin 80 % SE-laitteiden markkinavolyymista, noin 65 % isoista kodinkoneista ja yli 90 % viihde-elektroniikasta. Projektin ajateltiin perustuvan tuottajan vastuuseen ja avoimeen, tasapuoliseen kierrätysjärjestelmään. Yhteistyöllä haluttiin saada aikaan suuret volyymit ja alhaiset kustannukset. Kierrätysverkoston piti yhdistää julkisen ja yksityisen sektorin palvelut, ja kätevintä olisi, jos kierrätys voitaisiin toteuttaa mahdollisimman lähellä SE-romun syntypaikkaa. Projektin toimintaa koordinoisi pilotin aikana perustettava yhdistys, tuottajayhteisö, ja toiminnan tuli kaikkinensa olla läpinäkyvää ja julkisesti kontrolloitavissa. Viisivuotistavoite oli nousta Euroopan huipputasoa edustavaksi SER-kierrätyksen järjestelmäksi, joten aivan pienistä tavoitteista ei lähdetty liikkeelle. Valtakunnallinen toiminta käynnistyisi hyvissä ajoin ennen tulevia lakimuutoksia, kierrätysverkosto saataisiin koko Suomen kattavaksi 18–24 kuukauden sisällä aloituksesta, keräysastetta nostettaisiin heti alusta alkaen merkittävästi ja parin ensimmäisen vuoden jälkeen voitaisiin keskittyä kierrätysasteen kehittämiseen. Projektin alkuvaiheessa haluttiin, että SER-kierrätys voitaisiin toteuttaa yhteiseurooppalaisena ja rahoitusvastuu olisi tuottajien näkökulmasta katsottuna yhtenäinen. Projekti vaati rahoitusta. Sen budjetiksi arvioitiin ensimmäisessä ja perustavassa johtoryhmän kokouksessa hieman alle 4 miljoonaa markkaa, josta noin puolet kerättiin mukana olevilta yrityksiltä. Osallistumismaksut jaettiin kahteen kategoriaan yrityksen liikevaihdon perusteella: suuret maksoivat 100 000 markkaa ja pienemmät 50 000 markkaa. SER-projektin osallistumismaksuja perittiin yhdistyksen jäseniltä vuonna 2000 kolmessa eri erässä ja loput kaksi maksuerää jätettiin seuraavalle tilikaudelle. Lisäksi rahoituksen osaksi tulivat kierrätys(tarra)maksut,29 ja projekti aikoi anoa rahoitusta ympäristöministeriöltä, Tekesiltä ja Uudenmaan Ympäristökeskukselta. Myöntävät päätökset saatiin kahdelta jälkimmäiseltä vuonna 2000 ja ministeriöltä vuonna 2002. Ensimmäisessä johtoryhmän kokouksessa käytiin kuitenkin vielä selvästi pohdiskelevaa keskustelua mahdollisesta tulevasta rahoituk-

39


sesta, kun ympäristöministeriön yli-insinööri Hannu Laaksonen oli huolissaan siitä, joutuisiko ministeriö yhtä projektia rahoittaessaan rahoittamaan kaikkia muitakin mahdollisia vastaavia projekteja. Sertyssä puolestaan huolestuttiin Laaksosen puheista. Pohdittiin, oliko ministeriön kanta muuttunut, sillä projektilla oli sama tavoite kuin ministeriöllä: mahdollisimman laaja tuottajayhteisö. Laaksosen kyselyihin oli vaikuttamassa projektin kokoonpano, sillä tuottajayhteisön tuli olla puhtaasti yritysvetoinen, eikä esimerkiksi SYKE voisi siten olla sen johdossa mukana. Serty painotti projektin päätehtäviä, joita oli kaksi: kehittää Suomeen tehokas ja taloudellinen SER-materiaalin käsittelyverkosto ja luoda edellytykset tuottajayhteisön perustamiselle. SYKE toimisi kehitysprojektin operatiivisena toteuttajana, ja tuottajayhteisön perustaisivat tuottajavastuulliset yritykset eli maahantuojat ja valmistajat, niin kuin kuuluikin. Valtakunnallisen keräysjärjestelmän käyttöönottoon liittyivät olennaisesti pilotin sisäiset osaprojektit, joissa olivat mukana Loimi-Hämeen Jätehuolto, Savonlinnan toimintakeskus, Eco Electronics, Muoviportti, Hämeen Kuljetus ja SER-projekti. Vastuut osaprojekteissa jakautuivat siten, että Loimi-Hämeen Jätehuolto Forssassa ja Savonlinnan toimintakeskus kehittivät materiaalien esikäsittelyä, käsittelyä ja varastointia tai niihin liittyviä tekniikoita ja teknologiaa, Eco Electronics Oulussa kehitti tiettyjen SER-materiaalien koneellista ja automaattista käsittelyä. Muoviportti Merikarvialla kehitti puolestaan SER-materiaalien purkamisesta syntyvien muovijakeiden käsittelyä ja hyödyntämistä, Hämeen Kuljetus valtakunnallista materiaalien kuljetusten ohjausjärjestelmää ja SER-projekti vastasi muun muassa kokonaisjärjestelmän kehittämisestä ja osaprojektien toiminnan koordinoimisesta. Pilotin aikataulu oli napakka, eikä projekti lähtenyt käyntiin aivan kuten oli alun perin suunniteltu, vaan vasta marraskuussa 1999. Se haluttiin saada päätökseen maaliskuun loppuun mennessä 2001. Tästä ajasta keräyskokeilu ajoittuisi tammikuulta 2000 aina maaliskuun 2001 alkuun. Keräysalueiksi tulivat pääkaupunkiseutu, Tampere, Savonlinna ympäristökuntineen, Mikkeli, Jyväskylä ympäristökun-

40 2000–2004


tineen, Laukaa, Kolari, Muonio ja Hanko–Helsinki-saaristokunnat. Pilotista annettiin loppuraportti maaliskuussa 2001. Edellä mainittujen osaprojektien osalta pois oli pudonnut Savonlinnan toimintakeskus, jonka kehitystehtävä oli siirtynyt projektipäällikön ja Laukaassa sijaitsevan Väentupa ry:n vastuulle. Lisäksi kehitysprojektiin oli yhteistyön kautta osallistunut lopulta myös Mikkelin Ekotori, Jalopinta Viialasta, PC-Net Nurmijärveltä ja hollantilainen NVMP (Nederlandse Verwijdering Metalektro Producten), joka oli Hollannissa SER-laitteiden kierrätystä organisoiva tuottajayhteisö. Yhteistyösuunnitelmia oli myös norjalaisten ja ruotsalaisten kanssa, mutta parhaiten yhteistyön nähtiin lähteneen liikkeelle juuri NVMP:n kanssa. Olennaisimmat asiat projektin loppuraportissa koskivat kehitettyä kierrätyslaitosmallia ja laitteiden esikäsittelymallia. Kierrätyslaitoksen malli pistettiin pystyyn Forssaan yhdessä Loimi-Hämeen Jätehuollon kanssa, ja laitos oli mahdollista saada käyntiin syksystä 2002 alkaen. Kierrätyslaitoksen toimintamalli muodostui useasta yrityksestä tai yhteistyöyrityksestä siksi, että niistä jokainen erikoistui tiettyjen laiteryhmien käsittelyyn. Jotta SER-laitteiden vastaanotto toteutuisi, oli olennaista tehdä yhteistyötä kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden kanssa, sillä niiden jäteasemat toimisivat vastaanottopisteinä. Pilotin mukaan esikäsittelyä oli mahdollista toteuttaa myös kierrätyskeskuksissa ja vastaavissa organisaatioissa kustannustehokkaasti. Projektin aikana kehiteltiin toimintamallia valtakunnalliselle SER-kierrätysjärjestelmälle, joka sopisi vastaamaan tulevan direktiivin määräyksistä kierrätyksen toteuttamisessa. Kaikissa osatavoitteissa ei onnistuttu, muun muassa atk-pohjainen logistiikkajärjestelmä olisi tarvinnut lisää kehitystä. Hankaluuksia aiheutti vastuullisen johtajan ja projektipäällikön mukaan myös ympäristöhallinto, sillä sen eri yksiköitä huolestutti ”nykyisten ja perinteisten” yritysten kierrätyskyky muuttuvassa kilpailutilanteessa. Projektin aikana näkyivät jäte- ja kierrätysalalle tyypilliset kuntien ja yritysten väliset näkemyserot. Projektipäällikkö Timo Valkonen oli yhteydessä Kuntaliittoon tammikuussa 2001 ja ehdotti yhteistyötapaamista koskien kierrätyksen valmistelutyötä ja käytännön toteutusta. Tuleva direktiivi kun oli

41


42 2000–2004


On tullut ostettua hieno televisio ja stereot! Mihinköhän niiden edeltäjät ovat päätyneet? Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden ja sitä myötä niistä syntyvän jätteen määrän nopea kasvu alkoi herättää keskustelua viimeistään 1980-luvulla. Yleisin loppusijoituspaikka oli vielä tuolloin kaatopaikka. Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, V.K. Hietasen kokoelma, V.K. Hietanen, 1978.

43


siirtämässä SER-materiaalien kierrätysvastuun tuottajille. Kuntaliitossa ei kuitenkaan vielä tammikuussa 2001 koettu tarpeelliseksi valmistautua yhteiseen asiaan, mutta vastauksessa painotettiinkin nimenomaan sanoja ”tässä vaiheessa”. Kuntaliitosta uskottiin, että kunnat olisivat valmiita kukin mahdollisuuksiensa mukaan tarjoamaan palveluja ja tiloja, kunhan tuottajavastuusta ja siihen liittyvistä velvollisuuksista ja kustannusten jakautumisesta saataisiin voimassa oleva kansallinen säädös. Sertyn syntyyn johtaneen projektin loppuraportissa oltiin lievästi pettyneitä siihen, että suuret kunnalliset jätelaitokset pyrkivät rajoittamaan uusien palveluiden ja jopa uusien kunnallisten jätelaitosten mahdollisuuksia tarjota ja kehittää kierrätyspalveluita, jotka oli suunnattu SER-tuottajayhteisölle. Selvistä yhteistyöhön liittyvistä haasteista huolimatta tuottajayhteisö oli kuitenkin omasta mielestään ”hyvässä yhteistyössä” rakentamassa pelisääntöjä Suomen Kuntaliiton ja Suomen Jätelaitosyhdistyksen kanssa. Kansallinen säädös oli kuitenkin viivästynyt ja yhä kesken, vaikka sen oli toivottu astuvan voimaan juuri vuoden 2001 alussa. Kunnallisilla ja yksityisillä jätehuoltoyhtiöillä, SE-romun kierrätyksen kehityksellä ja Sertyn välillä on omat kiinnostavat yhteytensä, joissa monta eri ”puolilla” toimivaa suomalaista kierrätystahoa liittyivät toisiinsa. Perheyhtiö SOL, jolla oli jätehuoltopuoli, myi koko ympäristöpuolensa 1990-luvun lopulla saksalaiselle kunnalliselle yhtiölle. Saksalaisyhtiö käsitteli myös SER-laitteita. SOL:n nimellä jatkanut yritys lähti myös mukaan uuteen yhteisprojektiin, jonka nimeksi tuli Ser Roll. Sen omistajia olivat SOL:n lisäksi kunnallinen jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll Uudeltamaalta ja karjaalainen romualan yritys Keräyspiste Oy. SOL:lle erään yrityskaupan myötä päätynyt Risto Pohjanpalo – joka vannoo, ettei aikonut aikoinaan tulla ympäristöalalle ja olla tekemisissä ”romujen ja paskojen kanssa”, mutta päätyi tekemään romun parissa monikymmenvuotisen uran – nimettiin Ser Rollin hallituksen puheenjohtajaksi. Rosk’n Roll oli luonut keräysjärjestelmän, joka otti kuluttajilta vastaan SE-romua veloituksetta, mutta rahoitti toimintaansa ekomaksuilla. Varsinaisen romun käsittelyn hoiti

44 2000–2004


yhteisyritys Ser Roll. Käsittelytapojen oppimiseksi koko Ser Rollin hallitus matkasi Saksaan vuonna 2000. Matkalla oli mukana myös SER-projektin ja Sertyn Timo Valkonen. Vuonna 2001 Kuusakoski osti Keräyspisteen ja tuli tätä kautta mukaan Ser Rollin omistajiin. Ser Roll perusti myös Tampereen seudulle käsittelypisteen. Siellä toimi ennalta voimakas kunnallinen jäteyhtiö, Pirkanmaan Jätehuolto. Se laittoi myös pystyyn SER-keräysjärjestelmän ja otti alueellisesti vastaan SE-romua, jota se käsitteli reilusti ennen tuottajavastuuta. Yhtiön johdossa oli innovatiiviseksi jätealan konkariksi mainittu Pentti Rantala. Yhteistyö sujui hyvin, ja sitä jatkettiin tuottajavastuun käynnistymiseen saakka.30 Voittoa tavoittelematon organisaatio, SE-romun tuottajayhteisö Serty perustettiin siis osana yhtä pilottiprojektia ja jo vuosia ennen sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuuta koskevan direktiivin voimaan astumista, tarkemmin sanottuna toukokuussa 2000 Helsingissä. Perustusasiakirjan allekirjoittivat 16:n jäseneksi liittyneen yrityksen edustajat. Yritykset olivat UPO Kodinkoneet, BSH Kodinkoneet, Miele, Hedoy, Elektroscandia, Semi-Tech Finland, Sony Nordic, Suomen Sähkötuonti, Philips, Whirlpool Nordic, Moulinex Krups Finland, Kaukomarkkinat, Gillette Group Finland, Helkama Forste, Stockmann ja Asko Kodinkone. Hieman myöhemmin yhdistyksen 17. jäseneksi hyväksyttiin myös Kesko/Musta Pörssi. Jäsenyydestä tuli virallinen, kun Keskon uusi yhtiöjärjestys astui voimaan huhtikuussa 2001. Serty rakentui siis vahvasti juuri kodinkonepuolen yritysten ympärille. Yhdistysrekisteriin SER-tuottajayhteisö ry merkittiin 19. tammikuuta 2001. Kokouksessa yhdistyksen sihteeriksi valittiin pilottiprojektin vetäjä Timo Valkonen. Ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli UPO-Kodinkoneiden Timo Laatikainen. Hallituksessa tuli olla puheenjohtajan lisäksi vähintään neljä mutta enintään seitsemän muuta jäsentä, joiden tuli edustaa kenttää mahdollisimman laajasti. Edustus piti olla isoilta kodinkoneilta, viihde-elektroniikalta ja telekommunikaatiolta, pienlaitteilta sekä Kaupan Keskusliitolta ja Elektroniikan Tukkukauppiailta. Ensimmäisen hallituksen jäseniä olivat varapuheenjohtajaksi nimitetty Markku Keinonen (Kaukomarkkinat

45


Oy), Catarina Fagerholm (BSH Kodinkoneet Oy), Kari Kaipainen (Oy Philips Ab) ja Tapani Puomila (Oy Turun TV-tehdas Ab). Kaupan liittoa edusti Kari Patovirta ja Elektroniikan Tukkukauppiaita Markku Salovaara. Ensimmäiselle tilikaudelle ei otettu palkattua henkilöstöä, vaan juoksevasta hallinnosta vastasi SER-projektin projektipäällikkö Timo Valkonen. Hänet nimitettiin huhtikuussa 2001 Sertyn toiminnanjohtajaksi.31

Kierrätyssoppa Timo Valkosen vetämä pilottihanke ei ollut ainoa SER-laitteiden kierrätystä suunnitteleva ja uusiin lakeihin ennakolta valmistautuva projekti. Niitä oli ollut jo aiemmin 1990-luvulla. Vuonna 1999 alkanut Sähkö-, Eektroniikka- ja Tietoteollisuus SET ry:n johtama selvitysprojekti oli oma projektinsa, mutta yhdessä nämä kaksi projektia muodostivat, tai yrittivät muodostaa, eräänlaisen kokonaisuuden. Siinä missä SER-pilotin oli tarkoitus selvittää kuljetus- ja hyötykäyttöjärjestelmää, SET:n vetämä projekti selvitti SER-laitteiden materiaalivirtoja ja tulevan EU-direktiivin vaikutuksia valmistajakohtaisesti. SET:n projektissa oli mukana useita yrityksiä ja sidosryhmiä, muun muassa Siemens, Miele, Hewlett-Packard, Fujitsu Computers, Canon, Nokia-Yhtymä, IBM, Säkkiväline, Kuusakoski, Ekokem (nykyisin Fortum Waste Solutions Oy), Kodintekniikkaliitto, ETK ja Electrolux. Timo Valkosen vetämästä projektista SET:n projektin kokouksiin osallistui Nokialta Seppo Ylönen. Tiedotus projektien välillä nähtiin haasteelliseksi, ja Ylönen kehotti helmikuussa 1999 projektin vetäjiä osallistumaan ristiin projektien johtoryhmien kokouksiin. Osaprojektit laativat myös yhteisen tiedotteen. Sähkö-, Elektroniikka- ja Tietoteollisuuden Awareness-projekti32 käynnistyi keväällä 2003. Sen projektipäällikkönä toimi asiamies Peter Malmström, jolla oli kokemusta ja näkemystä SE-laitteista jo 1980-luvulta nimenomaan valmistavan teollisuuden näkökulmasta. SE-laitteiden kierrätys oli ollut puheenaihe Brysselissä 1980-luvulta

46 2000–2004


alkaen. Ennen Awarenessia Malmström oli ollut mukana useissa muissakin SER-kierrätyshankkeissa, kuten jo edellä mainitussa SET:n projektissa sekä vuonna 1995 ”Käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hyödyntäminen ja käsittely” -hankkeessa. Awarenessissa oli mukana jälleen isoja yrityksiä, kuten HP, Nokia ja Siemens.33 Sähkö- ja elektroniikkaromua on monenlaista, ja alalla on perinteisesti ollut runsaasti kotimaisia ja kansainvälisiä isoja ja pieniä tekijöitä. Monen muun jakeen kohdalla tuottajavastuun on voinut hoitaa yksi ainoa tuottajayhteisö, näin esimerkiksi autonrenkaiden kohdalla. Sähkö- ja elektroniikkalaitteita on kuitenkin laidasta laitaan ja suurilla kokoeroilla. Lisäksi niiden sisältämien osien ja materiaalien arvot vaihtelevat runsaasti. Yrityksillä voi olla näkemyseroja siinä, miten ja kenen tuottajavastuu tulisi hoitaa, ja jo edeltävistä piloteista oli voinut päätellä, että näitä eroja ja erilaisia tarpeita olikin. Sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajayhteisörintamalle syntyi lopulta useita tekijöitä, jotka ottivat hoitaakseen hieman erilaisia SER-laitteita. Alkuvaiheessaan Serty rakentui pitkälti juuri ETK:n yhdistyksen jäsenistön varaan, vaikka siitä myöhemmin muodostuikin kaikkia lainsäädännössä määriteltyjä tuoteryhmiä edustava, avoin tuottajayhteisö, johon muidenkin oli mahdollista liittyä. Osa ETK:n jäsenistä jakautui kuitenkin jo varhain toiseen suuntaan ja SET:n projektiin, osittain intressierojen ja osittain muiden erimielisyyksien vuoksi. Electrolux taas halusi kulkea omaa polkuaan ja saada kierrätystoiminnasta ”järkevää”, mistä voisi päätellä, etteivät muiden tahojen toimintatavat olleet isolle yritykselle sopivia. Electroluxilla olikin oma, hieman alle kaksi vuotta kestänyt kylmälaitteiden kierrätysjärjestelmänsä vuosina 1999–2000. Sen kautta ketjun myymälöihin toimitetut vanhat laitteen toimitettiin Poriin ja laivalla Saksaan hävitettäviksi. Kierrätyksen ympärille syntyi ”kyräileviä kuppikuntia”, kirjoitti ETK:n toimitusjohtaja Pentti Karhu muistelmissaan. Hän ilmaisi suoraan, että ETK olisi mielestään ollut ainoa alan lobbaaja, joka edusti kattavasti maahantuojia ja valmistajia, mutta se oikeus luovutettiin häpeällisesti muille toimijoille. Ympäristöministerinä oli pilottien aikaan Jan-Erik Enestam, ja kaikki tahot pyrkivät pääsemään

47


Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kirjo ja käyttötarkoitus on hyvin laaja. Siksi niiden keräys ja kierrätys on myös vaihtelevaa niin käytännöiltään kuin hinnaltaan. Tuottajat ovat alusta asti olleet hyvin tarkkoja siitä, että järjestelmä rakennetaan siten, että jokainen joutuu maksamaan vain omien tuotteidensa tuottajavastuun. Kuvassa kerättyä laiteromua. Kuva: SERTY.

48 2000–2004


hänen puheilleen. Karhun mukaan muun muassa BSH Kodinkoneiden Catarina Fagerholm – joka istui myös Sertyn hallituksessa – pääsi puheisiin ministerin kanssa ja Sertyn puheenjohtaja Laatikainen sai kutsun ympäristövaliokunnan puheille, mutta toiset34 eivät löytäneet mahdollisuutta päästä vaikuttamaan. Sertyn ja Electroluxin näkemyserot juonsivat jo Sertyn perustamista edeltävään aikaan. Keskinäiset suhteet näkyivät myös Elektroniikan Tukkukauppiaiden riveissä, sillä ETK:n Pentti Karhu ja ETK:n hallituksen jäsen Timo Laatikainen eivät tulleet erityisen hyvin toimeen keskenään. Laatikainen katsoi, että Karhu oli hyvissä väleissä Electroluxiin, kun taas Pentti Karhun mukaan hänet pidettiin pimennossa Timo Valkosen SER-projektin tapahtumista, jotta tietoa ei vuotaisi Electroluxille, ja päinvastoin. Karhua piti hänen omien sanojensa mukaan ajan tasalla SET:n Peter Malmström, jolle Valkonen ja Laatikainen olivat harmitelleet sitä, ettei ETK järjestönä tukenut heitä alan kierrätyksen hoitamisessa. ETK:n tilanne oli kuitenkin selvästi hankala, sillä riitojen osapuolet istuivat ETK:n hallituksessa. Vuotta 2001 Karhu on pitänyt SER-kierrätyksen puolella oikeana ”kähmintöjen vuotena”. Karhu itse katsoo muun muassa, että Serty halusi tiedotusmonopolin kierrätystiedotukseen ja että Valkonen halusi kannella hänestä ETK:n puheenjohtaja Hannu Närhelle, koska ETK:n tiedotus haittasi Valkosen mukaan Sertyn tiedotustoimintaa. ”Kierrätyssoppaa” keittelivät Karhun mukaan kyseisenä vuonna myös niin Kaupan liitto kuin SET omine kannanottoineen. Ympäristöministeriössä oltiin ymmällään alan erimielisyyksistä.

Kuinka mitään voi

Yli-insinööri Hannu Laaksonen oli harmissaan. Karhu

viedä eteenpäin,

taas on väittänyt, että Timo Valkonen olisi pyrkinyt SER-

kun ala ei halua eikä

asioissa syrjäyttämään pitkän uran ministeriössä tehneen

kykene yhteistyöhön?

Laaksosen, joka suhtautui paremmin SET:n kuin Sertyn projektiin, ja että tästä olisi seurannut Valkoselle nuh-

teet. Väite kuulostaa hurjalta. Serty ajautui vuosikymmenen lopulla kuitenkin hankaluuksiin, ja osasyynä tähän olivat juuri ensimmäisen toiminnanjohtajan toimet. Sopan lopullinen ”totuus” jäänee historian hämäriin, mutta kaikesta päätellen lain voimaanastumiseen valmis-

49


tautumisen vuodet SER-kierrätyksessä olivat isojen erimielisyyksien aikaa. Vaikka ETK:n toimitusjohtaja Pentti Karhu ilmoitti kerran Timo Valkoselle tietävänsä, ettei Electrolux tule missään tapauksessa liittymään Sertyyn, yhteistyötä Sertyn ja Electroluxin välillä kuitenkin yritettiin ja tehtiin useaan otteeseen tulevina vuosina. Yhteisiäkin näkemyksiä oli, kaikesta huolimatta. Keväällä 2003 pidetyssä Sertyn, Electroluxin ja IT-alan edustajien yhteisessä kokouksessa päästiin yhteisymmärrykseen kolmesta asiasta SER-lainsäädännön sisällön ja toteutusaikataulun osalta. Kaikki olivat sitä mieltä, että lainsäädännön tuli tiukasti noudattaa WEEE-direktiiviä, kierrätyksen käytännön toteutuksen tuli käynnistyä helmikuussa 2005 ja tuottajarekisterin rakentaminen, ylläpito ja valvonta kuului viranomaisille. Kesällä 2004 Timo Laatikainen neuvotteli yhteistyön tiivistämisestä. Electroluxin Pekka Lindfors ja Sertyn Timo Valkonen laativat yhteistyöehdotuksen, jossa lähdettiin siitä, että Serty ja Electrolux voisivat esiintyä yhdessä yhteisin päämäärin SER-laitteiden (isojen kodinkoneiden) keräykseen ja kuljetukseen liittyvissä sopimusneuvotteluissa. Mahdollisuuksien mukaan voitaisiin pyrkiä toteuttamaan myös yhteisiä toimintoja. Laitteiden keräyksen osalta yhteistyön merkitys olisi kaikista suurin. Toisaalta Serty ei halunnut yhdistyksen ulkopuoliselle yritykselle samoja toiminnallisia etuja kuin sen omat jäsenyritykset saivat. Niinpä Electroluxille tähdennettiin, että saadakseen samat edut kuin Sertyn jäsenet tuli Electroluxinkin liittyä virallisesti jäseneksi. Laatikainen neuvotteli Electroluxin mahdollisesta liittymisestä jäseneksi syyskuussa 2004. Samoihin aikoihin käytiin neuvotteluja myös mahdollisten muiden uusien jäsenten, kuten Gigantin, Intrade Partnersin ja Rautakeskon liittymisestä. Jäsenyrityksiä oli noin 60 keväällä 2005. Aktiivisen jäsenhankinnan hallitus päätti kuitenkin vähäksi aikaa pistää tauolle vuonna 2005 keskittyäkseen paremmin tulevan kierrätysjärjestelmän käyttöönottoon. Syksyllä keräyksen jo käynnistyttyä uusia jäseniä jälleen otettiin, ja tuolloin ehdokkaina olivat muun muassa Philips, Helkama ja Whirlpool. Jäsenmäärä kasvoi talven aikana, ja Sertyllä oli maaliskuussa 2006 yhteensä 85 jäsenyritystä.

50 2000–2004


Awareness-projektissa oli mukana jo aiemmin esiin tuotu SET, ja projekti teki yhteistyötä myös VTT:n ja Antrea Solutions oy:n kanssa.35 Awarenessissa pyrittiin luomaan sekä järkevä ja kustannustehokas toimintamalli SE-laitteiden kierrätykseen että tietojärjestelmä, jonka avulla muun muassa raportoitiin, tilastoitiin, hallinnoitiin maksuja ja tiedotettiin yrityksiä. Se, mikä Awarenessissa hiersi etenkin Timo Laatikaista jo alkumetreillä vuosituhannen vaihteessa, oli suunnitteilla ollut tietojärjestelmä. Laatikainen piti sitä turhana ja kalliina. Toisella taholla sen sijaan veisteltiin, että Laatikainen aikoi selvitä pelkällä Excelillä. Niin hän aikoikin. Helmikuussa 2004 Sertyn hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Timo Laatikainen katsoi, että Awareness keskittyi tietojenkäsittelyn ongelmiin. Jos kyseinen hanke tuottaisi toimintatavan, joka helpottaisi Sertyn raportointia, yhteistyötä voitaisiin harkita ja toteuttaakin. Hallituksen jäsen Markku Keinonen (Kaukomarkkinat Oy) totesi, että tuottajien ei kuitenkaan ollut syytä rahoittaa kyseisten raporttien tekemistä, sillä vastuu virallisten maakohtaisten raporttien laatimisesta oli valvovalla viranomaisella. Sertyn omaa toimintaa koskevia tilastoja tuli tietysti laatia, ja tietoja voitiin luovuttaa ilmaiseksi. Awarenessissa oli ollut mukana useita kymmeniä valmistavan teollisuuden parissa toimivia sähkö- ja elektroniikka-alan yrityksiä. Vajaa kolmivuotisen projektin seurauksena syntyi kolme tuottajayhteisöä – Sertyn hallituksen kokouksen pöytäkirjassa marraskuulta 2004 mainittiin ”kolme pientä tuottajayhteisöksi itseään kutsuvaa yhteenliittymää”. Ne olivat lamppuihin keskittynyt FLIP ry (Finnish Lamp Importers and Producers), kodinkoneisiin, leluihin ja muun muassa terveydenhuollon laitteisiin keskittynyt SELT ry ja tieto- ja teleteknisiin laitteisiin keskittynyt ICT-tuottajaosuuskunta. Nämä kolme yhdistystä edustivat yhteensä suunnilleen 5–10 %:a SER-materiaalivirrasta ja pääasiassa B2B-puolta.36 Yhtenä taustatekijänä eri yhteisöjen syntymiseen vaikutti esimerkiksi ICT:n näkemys, jonka mukaan jo olemassa oleva Serty oli kymmenien tuhansien liittymismaksuillaan liian kallis. Tuottajat halusivat myös erikoistua, sillä niiden tuottamat laitteet olivat keskenään hyvin erityyppisiä. Ehkä yhdeksi

51


merkittävimmistä syistä nousikin tuottajien vahva tarve varjella aiheuttamisperiaatetta. Se tarkoitti sitä, että esimerkiksi lampputuottajat halusivat varmistua, etteivät ne maksa mistään muusta kuin lamppujen tuottajavastuun hoitamisesta. Yhteen liittyneitä uusia tuottajayhteisöjä ryhtyi edustamaan niiden yhdessä perustama palveluyhtiö Elker Oy. Palveluyhtiö toimi ”avaimet käteen” -periaatteella, eli palveluyhtiö vastasi tuottajavastuuvelvotteisiin tuottajayhteisöjen puolesta. Sertyn hallituksessa katsottiin, että eri tuottajajärjestelmien

Elkerin syntyminen

tulisi ainakin esittää kuluttajille sama viesti eikä ryhtyä kil-

pohditutti Sertyn

pailemaan toisiaan vastaan. Hedoy Oy:tä Sertyn hallituksessa

hallituksessa.

edustanut Risto Karimaa painotti kokouksessa, että Sertyn jäsenhankinnalla tuli tukea Sertyn pysymistä yhtenäisenä tuottajayhteisönä, joka tarjosi yhdenmukaisia palveluita ja toimintatapoja. Elkeristä tuli jäsenmäärältään muita suurempi palveluyhtiö, mutta jäsenet eivät muutamaa lukuun ottamatta olleet kovin suuria. Vuodesta 2011 lähtien Elkerin toimitusjohtajana toimineen Sakari Hietalan37 arvion mukaan yksi syy heti alkuvaiheessa nopeasti kasvaneeseen jäsenmäärään olivat tuolloin jo olemassa olleen Sertyn suuriksi koetut jäsenmaksut. Elkeriin kuuluneiden tuottajayhteisöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä oli likellä 500:aa yritystä jo syksyllä 2005 ja nousi alkuvuoteen 2007 mennessä melkein 800:aan. Elkerin nykyinen jäsenmäärä on jo noin 1 200. Osa jäsenistä on ulkomaisia yrityksiä, joiden tuottajavastuuvelvollisuuksista Elker huolehtii niiden puolesta. Elkerin kumppaniverkostosta tuli laaja jo pelkästään siksi, että sen tuottajayhteisöt edustivat keskenään hyvin erilaisia SER-laitteita. Yksi sen kumppaneista, Fortum Waste Solutions, entinen Ekokem, käsitteli tuolloin Elkerin kautta raportoidusta materiaalista vain lamppuja. Pirkanmaan Ympäristökeskus (PIR) käsitteli kesällä 2005 Stenan esitystä ns. pay as you scrap -mallista (PAYS), jossa tuottajat rahoittaisivat SER-laitteiden keräyksen ja käsittelyn vasta jälkikäteen. Sertyn jäsen Sony harkitsi Stenan esitykseen liittymistä. Sony ei ollut vielä allekirjoittanut liittymissopimusta, mutta Serty oli sitä mieltä, ettei Sony vallitsevassa tilanteessa voinut enää olla Sertyn hallituksessa. Elokuussa kierrätysjärjestelmän vihdoin käynnistyttyä Sertyn hallitus

52 2000–2004


saikin huomata, että Sony, Dell (joka ”loikkasi” HP:n ohella Elkerin ICT-tuottajaosuuskunnasta), Hongkong ja Gigantti, joista jälkimmäistä Serty oli toivonut kovasti omaksi jäsenekseen, ilmoittivat perustaneensa oman tuottajayhteisön, Neran (Nordic Electronics Recycling Association)38. Neralla oli hieman alle 60 keräyspistettä. Sen operaattoreina keräyksessä, kuljetuksessa ja käsittelyssä toimivat Stena Metall (pääoperaattori) ja Lassila & Tikanoja, jotka olivat olleet halukkaita myös perustajajäseniksi. Ne olivat kuitenkin operaattoreita, eivät valmistajia tai maahantuojia, joten niillä ei ollut asiaa perustajiksi. Nera rahoitti toimintansa nimenomaan pay as you scrap -mallin mukaisesti, eli tuottajat hallinnoivat itse perimiään SER-kierrätysmaksuja ja maksoivat näistä varoista operaattoreilleen laskua vastaan. Sertyn hallitus päätti seurata, saisiko rahoitusmalli PIR:n hyväksynnän, jolloin myös Serty voisi tarvittaessa muuttaa oman rahoitusmallinsa samankaltaiseksi. Nera hyväksyttiin PIR:n päätöksellä tuottajayhteisöksi vuoden 2005 lopulla. Sertyn näkökulmasta Neran tulo ”markkinoille” asetti muutospaineita muun muassa vasta alkaneeseen keräykseen. Sertyssä tähdättiin yhdistyksen muuttamiseksi osakeyhtiömuotoiseksi mutta yleishyödylliseksi organisaatioksi. Mitä lähemmäs uuden lain voimaanastuminen tuli – keväällä 2004 jätelain uudistuksen määräysten arveltiin astuvan voimaan täysimääräisesti elokuussa 2005 –, sen ajankohtaisemmaksi tuli myös SER-tuottajayhteisö Oy:n perustaminen. Sertyn hallitus oli päättänyt käynnistää valmistelut jo vuoden 2003 ensimmäisessä hallituksen kokouksessa tammikuun 8. päivänä. Erilaiset viestintästrategiset toimenpiteet ja valmistelut olivat osa tätä muutosprosessia. Marraskuussa 2004 Serty palkkasi myös uuden assistentin. Serty on kuitenkin pysynyt yhdistysmuotoisena. Syy ry-muodon säilyttämiselle on tuottajien helppous liittyä Sertyyn ja myös erota siitä. Esimerkiksi Suomen Autokierrätys ja paristojen ja akkujen tuottajavastuutaho Recser Oy ovat osakeyhtiömuotoisia, kuten myös varsinaisella SER-puolella palveluyhtiö Elker Oy. Sertyn toiminnanjohtaja Puumalainen katsoo, että moni viranomainen tuntuu pitävän myös Elkeriä tuottajayhteisönä, mutta Puumalainen rinnastaa kolmea

53


varsinaista tuottajayhteisöä edustavan Elkerin samanlaiseksi toimijaksi kuin Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy, joka hoitaa muun muassa operatiiviset asiat.39

Valmistautumisen vuodet Sertyn ensimmäinen rooli oli valmistautua tulevaan lainsäädäntöön ja ohjata ja neuvoa jäseniään. Käytännössä Sertyn tehtävä oli kehittää SER-kierrätyksen tilastointia, luoda rahoitusjärjestelmä sekä perustaa SER-kierrätystä valvova ja hoitava yhdistys sekä kierrätystä toteuttava organisaatio. Sen toiminta lakkaisi, kun valvova ja hoitava yhdistys olisi perustettu. Serty halusi rakentaa kustannustehokkaan kierrätysjärjestelmän, joka palvelisi sekä kauppaa että kuluttajaa. Käytännössä kyse oli siis edellä mainitusta pilottiprojektista, joka oli alkanut jo vuonna 1999 ja jatkui edelleen vuonna 2001. SER-tuottajayhteisön ensimmäisten sääntöjen mukaan sen tehtävä oli ”– – valvoa Suomessa toimivien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistuksen, maahantuonnin ja kaupan alalla toimivien liikkeenharjoittajien yleisiä yhteisiä etuja, jotka liittyvät valmisteilla olevan ympäristölainsäädännön vaatimusten selvittämiseen sekä valmiuksien luomiseen käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden (SER-materiaali) jätehuollon järjestämiseksi”. Sertyn pohjalla ollut SER-projekti rahoitettiin osallistumismaksuilla. Vasta myöhemmin juuri perustettu tuottajayhteisö otti käyttöön varsinaiset jäsenmaksut. Alkuvaiheessa jäseniltä perittiin vuosiliikevaihtoon perustuvaa jäsenmaksua.40 Jäsenmäärän kehitys alussa oli nopeaa. Vuonna 2000 Sertyllä oli jäseniä 17. Keväällä 2002 jäsenten määrä oli noussut 26:een SE-laitteiden maahantuojaan, valmistajaan ja kauppaketjuun. Jäsenyritysten arvioitiin edustavan noin 70–80 %:a kodinkoneiden ja kodin viihde-elektroniikan markkinoista. Alkuperäisten 17 jäsenen lisäksi Sertyyn kuului nyt myös Candy-Hoover Oy, Coop Power Oy, Cylinda Oy, Gorenje Oy, Harry Marcell Ab, Tefal-Rowenta Finland, Samsung Electronics Svenska Ab, Oy Suomen Elram Ab ja Oy Suomen

54 2000–2004


Joffe-Marketing ab. Uudet jäsenet kerryttivät liittymismaksuillaan SER-projektin rahoitusta. Lisäksi kaikilta jäseniltä perittävät jäsenmaksut ja pilottiprojektin osallistumismaksujen viimeiset erät nostivat Sertyn taloudellista tilannetta vakaaksi. Osansa talouteen toivat aiemmin mainitut eri tahojen myöntämät avustukset. Sertyn tavoitteena oli yhteistyö. Tällä tarkoitettiin julkisen sektorin ja yksityisen sektorin tarjoamien kierrätyspalvelujen yhdistämistä kierrätysjärjestelmäksi, joka hyödyttäisi niin kuluttajaa kuin yhteiskuntaakin. Yhteistyöhön ja uuden toimintaverkoston syntymiseen tarvittiin jäsenyritysten lisäksi myös muita tahoja. Sellaisia olivat myös kunnat ja viranomaiset. Yhteistyöehdotusten tekemisen pohjatyönä Serty halusi selvittää kuntien ohjeet sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätehuollosta. Kuntayhteistyö oli kuitenkin etenkin alkuvaiheessa vastatuulessa, sillä kuntien ja ympäristöministeriön näkemykset saattoivat poiketa tuottajia edustavan tuottajayhteisön näkemyksistä.41 Sertyssä katsottiin alusta asti tärkeäksi ottaa kantaa valmisteilla oleviin lakeihin. Se antoi helmikuussa 2001 lausunnon Euroopan parlamentin Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnan luonnostelemaan direktiiviehdotukseen sähkö- ja elektroniikkaromusta (WEEE-direktiivi, Directive on Waste from Electrical and Electronic Equipment). Ympäristönsuojelullisten tavoitteiden lisäksi Sertyssä pidettiin tärkeänä, että direktiivi tukisi vapaata kilpailua, toimivia markkinoita ja kuluttajien valinnanvapautta. Valmistajien tuli voida muodostaa kollektiivisia järjestelmiä, eli tuottajia ei saanut määrätä vastuuseen vain omista tuotteistaan aiheutuvista jätteistä. Se olisi asettanut erikokoiset laitevalmistajat keskenään eriarvoiseen asemaan, rasittaen enemmän pieniä kuin suuria valmistajia. Tuottajien piti myös voida vapaasti valita yhteisöllisen ja yksilöllisen järjestelmän välillä. Kuluttajille lankeavat kierrätysmaksut puolestaan pitäisi ohjata lyhentämättöminä nimenomaan kierrätykseen eikä tukemaan laitteiden suunnittelua tai valmistusta. Lopuksi Sertyssä katsottiin, että direktiivin tuli astua voimaan saman sisältöisenä eri jäsenmaissa, jotta kustannukset eivät kohdistuisi epätasaisesti eri maissa toimivien tuottajien kesken. Tämä tukisi myös

55


56 2000–2004


Isoja käytöstä poistettuja kylmälaitteita norjalaisen Revac AS:n laitoksella. Kylmälaitteiden käsittelyprosessissa niiden sisältämät mahdolliset haitta-aineet, kuten kaasut, kerätään talteen ja ohjataan turvallisesti hävitettäviksi ongelmajätteen käsittelypisteisiin. Kompressorit, metallit, rautaosat, muovit, lasit ja kaapelit erotellaan prosessissa omiksi jakeikseen. Kylmälaitteiden materiaalista melkein 80% saadaan materiaalihyötykäyttöön ja toimitetaan eteenpäin teollisuuden raaka-aineiksi. Kuva: SERTY.

57


eri maissa asuvien kuluttajien tasavertaista asemaa. Samanlaisuuden vaatimus perustui siihen, että Sertyssä nähtiin ympäristöministeriön valmisteleman ja direktiiviin liittyvän kansallisen lainsäädännön poikkeavan olennaisesti EU:n komission esityksestä. Merkittävimmät poikkeamat olivat alueellisten vastaanottopisteiden järjestämisvastuun siirtäminen kokonaan tuottajille, joiden vastuulle tulisi myös kansalaisille suunnattu yleinen tiedotus.42 Vasta perustettu yhdistys lähti tarmokkaasti töihin. Heti alusta asti Serty halusi laajentaa jäsenmääräänsä, ja useilta yrityksiltä, kuten VM-Data Oy:ltä ja Gigantilta tiedusteltiin kiinnostusta tuottajayhteisöön liittymisestä. Myös Nokian kanssa oli järjestetty tapaaminen, mutta kokouksesta jäi Sertyä edustaneille Laatikaiselle ja Valkoselle tunne, että Nokia keskittyi toisarvoisiin asioihin. Hallituksessa arveltiin, että Nokia saattaisi haluta itse järjestää omien puhelimiensa käsittelyn, mutta tilanne saattaisi muuttua, kun sen uudet tuotteet, digitaalivirittimet, tulisivat myyntiin. Nokia Matkapuhelimille päätettiin lähettää tarjous kahdesta erilaisesta tuottajavastuun palvelumallista, joko kokonaispalveluna tai vain logistiikkapalveluna. Serty lähti myös tekemään tarjouskyselyjä SE-romun käsittelystä. Ulkomaisilta tahoilta kysyttiin kylmälaitekäsittelijöitä ja kierrätyslaitosten mahdollisia toimittajia, ja kotimaisille esikäsittelijöille ja jatkojalostajille lähetettiin tarjouspyyntökyselyt romun käsittelystä. Jo vuosikymmeniä romubisneksessä toiminut Tikkurilan Romu ehti ensimmäisten joukossa antamaan tarjouksen kylmälaitteiden ja isokokoisten kodinkoneiden käsittelystä, ja käsittelytarjouksen jätti jo maaliskuussa myös Loimi-Hämeen Jätehuolto. Se tarjosi SE-romun käsittelyä hintaan 2 mk/kg ja arvonlisävero päälle. Serty määritteli jäseniltä laskutettavat kierrätysmaksut vuoden 2001 alussa. Juuri samaan aikaan markat vaihtuivat euroiksi, ja pöytäkirjaan merkittiin summat molemmilla. Esimerkiksi ison kylmälaitteen kierrätysmaksu oli 25 euroa (150 markkaa) ja pienten kylmälaitteiden osalta 16 euroa (100 markkaa). Matkapuhelimissa, pesukoneissa, mikroaaltouuneissa ja pienissä kodinkoneissa kierrätysmaksu vaihteli yhdestä eurosta kahdeksaan euroon. Yhdistyksen

58 2000–2004


hallituksessa pohdiskeltiin, millä tavoin SER-maksut ja jäseniltä vaadittavien kierrätysmaksujen raportointi Sertylle käytännössä kannattaisi toteuttaa ja miten kierrätysmaksut olisi järkevintä merkitä laskuihin. Lähetettäisiinkö lainkaan laskuja vai oletettaisiinko, että jäsenet automaattisesti ja itsenäisesti tilittäisivät maksut tuottajayhteisölleen? Helpottaakseen tuottajien raportointia Sertyn hallituksessa pohdittiin, että tuottajien tulisi voida käyttää Sertylle raportoidessaan samaa raporttia kuin mitä ne käyttävät Elektroniikan Tukkukauppiaille raportoidessaan. Electroluxin näkökulma oli se, ettei ETK:n raportointia saisi käyttää SER-maksujen raportointiin. Tämä asia oli kuitenkin ETK:n hallituksen sisäinen. Serty perusti työryhmän, johon kuuluivat Philips, Helkama-Forste, Whirlpool ja hieman myöhemmin myös Kesko/Musta Pörssi, ja ryhmä sai tehtäväkseen selvitellä SER-maksuihin liittyviä asioita. Sertyn piti ratkaista myös kauppaketjujen rooli ja velvollisuudet Sertyn jäseninä. Perinteisiä kauppaketjuja ei odotettu Sertyn jäseniksi, sillä vain SE-laitteita maahantuova kauppias oli tuottajavastuullinen ja siten velvollinen liittymään tuottajayhteisön jäseneksi. Tällainen oli esimerkiksi Kesko/Musta Pörssi. Jos kauppaketju kuitenkin sekä toimi perinteisesti ostaen tavarantoimittajilta ja maksamalla näille SER-maksut ja että toi itse ammattimaisesti maahan SE-laitteita maksamatta hankintamaahan SER-maksuja, se oli Sertylle ongelma. Tällainen kaksoisroolissa oleva kauppias, joka sekä osti että toi itse, oli esimerkiksi Gigantti. Kesällä 2002 Serty käynnisti SER-Keräyspalvelun osana valmistautumista valtakunnallisen kierrätysjärjestelmän käynnistämiseen. Yhdistys tarjosi SER-laitteiden keräyspalvelua vain rajatulle määrälle kauppapisteitä. Keräystoimintaa järjestettiin pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Oulussa eli isoimmissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Kaupat, jotka Keräyspalvelussa olivat mukana, maksoivat laiteryhmäkohtaisia palvelumaksuja Sertylle sen noutamista SER-laitteista. Direktiivin valmistumisen ja voimaanastumisen edellä Sertyssä pohdittiin vuonna 2003 viestintää: kenelle se piti kohdentaa ja miten

59


ja mistä syistä. Suunnitelmissa oli perustaa tiedotuslehti SER-Sanomat, painattaa esite jaettavaksi muun muassa jäsenyritysten kautta ja luoda nettisivut. Viestinnällä haluttiin luoda mielikuva informatiivisesta, epäkaupallisesta, avoimesta ja keskustelevasta asiantuntijatahosta, joka huolehti palvelullaan yritysten lakisääteisten velvollisuuksien noudattamisesta ja teki samalla yhteistyötä niin julkisen kuin yksityisen sektorin kanssa. Kuluttajille yhdistys halusi viestittää valvovansa näiden etua huolehtimalla siitä, että kierrätysmaksut, jotka tuotteiden hintoihin tuli lisätä, pysyisivät kohtuullisina. Taustalla vaikuttivat koko ajan myös Sertyn jäsenten kaupalliset motiivit. Epäkaupallisen ja mahdollisimman informatiivisen viestinnän ohella Sertyn viestinnän tuli kuitenkin epäsuorasti tukea myös sen jäsenyritysten laitteiden myyntiä. Viestinnässä oli tuotava esiin se, että Sertyn jäseninä tuottajat tukivat direktiivin tavoitteita ja halusivat täyttää ne. Ajan edetessä viestintää tuli yhä selkeämmin kohdentaa viranomaisille, kunnille ja muille sidosryhmäorganisaatioille. Suoraa kuluttajaviestintää oli järkevintä tehdä vasta lähellä kierrätysjärjestelmän käynnistämistä. Jotta tiedotus olisi mahdollisimman selkeää, esimerkiksi Sertyä koskevat mahdolliset haastattelut päätettiin alkuvuodesta 2004 jakaa niin, että tuottajia koskevia asioita kommentoisi hallituksen puheenjohtaja Laatikainen ja Sertyn organisaatiota ja toimintaa koskevia asioita toiminnanjohtaja Timo Valkonen. Kansallinen lainsäädäntö oli viivästynyt. Yhtenä tärkeimpänä alkuvuosien tehtävänään Serty pyrki osaltaan vaikuttamaan lainsäädäntöön, ja aihe oli säännöllisesti esillä hallituksen kokouksissa. Ympäristöministeriö oli alustavasti ilmoittanut, että kansallinen lainsäädäntö astuisi voimaan kesällä 2004. Direktiivissä annettiin jäsenvaltioille mahdollisuus päättää itse, kuka olisi vastuussa alkukeräyspisteiden rahoituksesta. Suomessa pohdittiin, olisivatko vastuussa kunnat vai tuottajat. Ympäristöministeriön mukaan vastuukysymyksestä tuli tehdä selkeä poliittinen päätös. Suomessa oli kuitenkin tulossa eduskuntavaalit keväällä 2003, eikä ratkaisuja uskottu saatavan ennen sitä. Neuvotteluita ympäristöministeriön kanssa oli vuoden aikana useampia. Kesäkuussa Valkonen tapasi Hannu Laaksosen,

60 2000–2004


Sähkö- ja elektroniikkalaitteet kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti. 2000-luvun alun toimisto laitteineen näyttää erilaiselta kuin 2020-luvun toimisto. Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.

61


jonka mielestä keräyspisteiden järjestämisvastuu kuului tuottajille. Laaksonen perusteli asiaa muun muassa sillä, että alkukeräyksen maksamisen vastuun tuli olla tuottajien, ei veronmaksajien harteilla, ja yrityksillä oli joka tapauksessa vastuu B2B-keräyksestä. Vastuun siirtäminen kunnille tarkoittaisi jätelain muuttamista. Elokuussa 2003 paikalla oli Sertyn Laatikaisen ja Valkosen lisäksi Electroluxin, Keswellin ja ET-Partnerin edustajia sekä kansliapäällikkö ja ylijohtaja ministeriöstä. Yhteisymmärrystä keräyspisteiden toteutusvastuusta ei löytynyt. Ministeriössä valmisteilla ollut asetus oli osoittamassa vastuun tuottajille. Tuottajien edustajat vetosivat WEEE-direktiiviin, joka heidän näkemyksensä mukaan osoitti vastuulliseksi julkisen sektorin. Valvovan viranomaisen mukaan43 tämä väite ei kuitenkaan pitänyt paikkansa, sillä direktiivissä ei osoiteta ketään vastuulliseksi, vaan annetaan mahdollisuus valita kansallisesti sopivin menettelytapa. Tärkeää oli, että direktiivin velvoite, tuottajavastuujärjestelmä itsessään, toteutuu. Suomi aikoi poiketa muun muassa Ruotsin ja Norjan valitsemasta linjasta keräyspisteitä koskevissa vastuukysymyksissä. Syyskuussa 2003 Tukholmassa pidetyssä Nordic WEEE-tapaamisessa oli paikalla myös ympäristöministeriön Hannu Laaksonen. Hän totesi Suomen aikovan esittää alkukeräyspisteiden rahoitusvastuun asettamista nimenomaan tuottajille. Elkerin toimitusjohtaja Sakari Hietala muistelee, että Suomen valitsemasta linjasta vastaanottotoimintojen kustannusvastuusta tuli lopulta prosessin edetessä yksi suurimmista huolenaiheista kaikille tuottajille: ”Monessa Euroopan maassa, kuten Ruotsissa, tuottajavastuuvelvoitteet alkoivat vasta sen jälkeen kun SER-materiaali oli otettu kunnalliseen vastaanottopisteeseen, mutta Suomessa kustannusvastuu alkoi lopulta tuottajilta jo vastaanottopisteen järjestämisestä. Sitä jonkin aikaa sulateltiin, mutta nyt kun katsotaan yli 15 vuotta niiden tapahtumien jälkeen, niin se alkaa olla aika normaalia, monissa muissakin maissa.” Serty halusi olla mahdollisimman hyvin selvillä muiden Euroopan maiden tilanteesta suhteessa tulevaan direktiiviin ja saada kenties lisää mahdollisuuksia vaikuttaa Suomen omaan kansalliseen SER-lainsäädäntöön. Siksi Serty päätti syksyllä 2003 hakea myös WEEE Executing

62 2000–2004


Yritysmaailman ja tavallisten kuluttajien käyttämät sähkö- ja elektroniikkalaitteet ovat muuttaneet muotoaan ja rakennettaan vuosien varrella, ja niiden määrä lisääntyy yhä. Monet laitteet sisältävät arvokkaita metalleja, joita pyritään yhä tarkemmin saamaan talteen ja teollisuuden käyttöön. Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.

63


Forumin jäseneksi. Se oli eurooppalaisten SER-tuottajayhteisöjen yhteistyöorganisaatio, joka perustettiin keväällä 2002 ja keskittyi melko kokonaisvaltaisesti SER-kierrätyksen eri osa-alueisiin. Jäseninä Sertyn hakiessa mukaan olivat NVMP Hollannista, Recupel Belgiasta, El-Kretsen Ruotsista, Elektronikretur ja Hvitevareretur Norjasta ja UFH Itävallasta. Serty hyväksyttiin jäseneksi loppusyksystä 2004. Saksa on kierrätysasioissa ollut monin paikoin se maa, josta Suomi on ottanut oppia tai näkemyksiä jo vuosikymmenien ajan, esimerkiksi keräyspaperin kohdalla. Niin tehtiin myös romun suhteen. Sertykin kutsui kokouksiinsa asiantuntijoita Euroopasta. Saksalaisen BSH Bosch und Siemens Hausgeräte GmbH:n kierrätysjohtaja Peter Böhm ja neuvonantaja Claudia Graziani vierailivat hallituksen kokouksessa maaliskuussa 2004. Heidän mukaansa jokainen EU-maa oli valmistelemassa omia kansallisia lainsäädäntöjään direktiivistä huolimatta, mikä saattoi johtaa yli 20 erilaisen WEEE-lainsäädännön järjestelmään. Näin tulikin käymään, ja vaikutukset ovat olleet kauaskantoisia ja monimutkaistaneet asioita myös käytännössä. Kuitenkin muun muassa Saksassa oli esitetty kilpailullisista syistä näkemyksiä siitä, etteivät isot kodinkonevalmistajat saisi muodostaa yhtä tuottajayhteisöä, joka koskisi kaikkia, vaan niitä tulisi olla vähintään 2–3. Isot yritykset itse halusivat toteuttaa kierrätyksen mahdollisimman taloudellisesti ja yksinkertaisesti ja tavoittelivat yksilöllistä rahoitusjärjestelmää maissa, joissa ei vielä ollut tuottajavetoisia kierrätysjärjestelmiä. Kotimaisessa Kotek-työryhmässä olivat mukana Kodintekniikkaliiton lisäksi ETK, Electrolux, ET-Partners ja Keswell. Ryhmä pyrki valmistamaan ympäristöministeriön käyttöön esityksen, jossa tuotaisiin esiin alan kommentteja jätelakiehdotukseen ja valmisteilla olleeseen SER-asetukseen. Lokakuussa 2003 Sertyn hallituksessa tehtiin päätös, että Serty pyrkisi omin voimin vaikuttamaan lain valmisteluun eikä olisi mukana Kotek-työryhmän toiminnassa. Sertyn hallituksen puheenjohtaja Timo Laatikainen oli myös Kotek-työryhmän puheenjohtaja. Hän esitteli Sertylle yhteistyömahdollisuuksia. Peter Malmström puolestaan piti Kotekille esityksen Awareness-ryhmittymän toimintamallista. ETK:n Pentti Karhun mukaan Kotek-työryhmän

64 2000–2004


kokonaisuus jäi sekavaksi: siinä ei syntynyt yhteisymmärrystä eikä ryhmä päässyt lobbaamaan asian eteen. Valmistautuminen käytännön toimintaan tarkoitti muun muassa logistiikan, raportoinnin ja tilastoinnin kehittämistä. Logistiikasta valmisteltiin malleja, ja alkuvuodesta 2004 hallitus totesi, että tilastointijärjestelmän kehitys ja rakentaminen olivat Sertyn sen hetken tärkeimpiä tehtäviä. Raportoinnissa hallitus päätti pyytää kuukausittaista raporttia laitetoimituksista jäseniltään tammi–heinäkuulta 2004. Tämä toimisi eräänlaisena pilottina, josta saatujen kokemusten perusteella raportointia voitaisiin vielä kehittää ennen h-hetkeä. Tammikuusta 2005 lähtien jäsenyritysten tuli raportoida SE-laitetoimituksensa Sertylle kuukausittain, jotta järjestelmä olisi valmis, kun SER-maksujen periminen alkaisi. Myös yhteistyökysymykset alkoivat olla yhä tärkeämpiä, sillä toimintaa ei voisi käynnistää ilman voimassa olevia sopimuksia muun muassa kerätyn romun käsittelijöiden kanssa. Käytännön SE-romun käsittelyssä Stena tarjosi Sertylle kaikkien laitteiden kokonaisvaltaista käsittelyä, ja tarjoukset kylmälaitteiden käsittelystä tulivat myös Loimi-Hämeen Jätehuollolta ja Ekokemiltä vuonna 2004. Myös Jätelaitosyhdistykseltä odotettiin tarjousta keräyspisteiden järjestämisestä. Sen antamaa tarjousta pidettiin kuitenkin liian kalliina siihen nähden, mitä todelliset vastaanoton kustannukset todennäköisesti olisivat. Tarjouksia alkukeräykseen liittyvistä palveluista päätettiin pyytää yksityisiltä kierrätysyrityksiltä ja kuljetusliikkeiltä. Vuoden 2004 lopulla Sertyn hallitus halusi tarkistuttaa yhdistyksen säännöt siltä varalta, että niitä tuli muuttaa tai tarkentaa. Yhdistyksen käyttämän lakiasiaintoimiston edustaja laati yhdessä toiminnanjohtaja Valkosen kanssa sääntömuutosehdotuksen, jonka hallitus hyväksyi. Kyseessä oli lähinnä hienosäätö. Hallituksen jäsenmäärää tarkistettiin, ja vuosikokouksessa tammikuussa 2005 hyväksyttiin hallituksen kokoonpanoksi korkeintaan kuusi jäsentä ja puheenjohtaja. Isoilla kodinkoneilla tuli olla vähintään kaksi hallituspaikkaa, viihde-elektroniikalla vähintään yksi ja kaupalla niin ikään vähintään yksi hallituspaikka. Hallitus oli vaihdettava 1–2 vuoden välein ja 2–3 jäsenen tuli

65


lähteä vaihtoon kerralla. Myöhemmin tämä järjestelmä kostautui, sillä se aiheutti epätietoisuutta ja teki pitkäaikaiseen hallitustyöskentelyyn sitoutumisen mahdottomaksi.44 Tuottajayhteisönä toimimista varten Sertyn tuli ilmoittautua ja rekisteröityä Pirkanmaan Ympäristökeskukselle (PIR) tuottajatiedostoon. Ympäristökeskuksen rooli on olla valvova viranomainen. Sertyn tuottajatiedostohakemus toimitettiin 13. toukokuuta 2005 Pirkanmaan Ympäristökeskukselle. Syksyllä PIR pyysi joitain täydentäviä tietoja Sertyn hakemukseen. Se teki hyväksyvän päätöksen Sertyn kirjaamisesta tuottajatiedostoon 18. lokakuuta 2005. Tuolloin keräysjärjestelmä oli ollut toiminnassa kolmatta kuukautta, ja edessä olivat keräysverkoston laajentamistoimet. PIR esitti myöntävässä päätöksessään vaatimuksen keräyksen laajentamisesta marraskuun loppuun mennessä. PIR oli myös hyväksynyt Sertyn suunnitelman uudelleenkäytön organisoimiseksi ja halusi sen täytäntöön vuoden loppuun mennessä. Rahoituksen osalta Serty oli käynyt ennen tuottajayhteisöksi hyväksymistä neuvotteluja valvovan viranomaisen kanssa. Pirkanmaan Ympäristökeskus pyysi Sertyltä kommenttia vakuudesta, joka mahdollisesti vaadittaisiin erikseen tuottajayhteisöiltä. Elokuussa 2004 Sertyn Laatikainen ja Virtanen tapasivat valvovan viranomaisen, joka painotti, että erillinen vakuus tarvittaisiin vain, jos tuottajayhteisö ei olisi riittävän vakavarainen. Sertyn rahoitusjärjestelmä kelpasi PIR:lle, mutta kirjallinen päätös piti tehdä siitä, millä ehdoilla ja vakavaraisuusmittareilla Sertyn ei tarvitsisi asettaa tai osoittaa erillistä vakuutta. Sertyn mielestä se itsessään tuottajayhteisönä oli jo direktiivin tarkoittama vakuusjärjestely. Serty sai Pirkanmaan Ympäristökeskukselta lokakuussa 2004 vahvistuksen, ettei tuottajayhteisön tarvitse osoittaa erillistä vakuutta. Vakavaraisuus kuitenkin varmistettaisiin. Sen tuli olla noin kuuden kuukauden käyttömenoja vastaavalla tasolla. Serty saavutti tämän tason toukokuussa 2005, joitakin kuukausia ennen kierrätysjärjestelmän käyttöönottoa. Serty joutui kesällä 2005 neuvottelemaan myös uusille jäsenille määräämistään liittymismaksuista sekä kilpailuviraston että PIR:n kanssa. Maksut olivat edellä

66 2000–2004


mainittujen mukaan liian korkeita ja pieniä toimijoita syrjiviä. Sertyssä liittymismaksuihin liittyvää asiaa käsiteltiin vuosikokouksessa syyskuussa 2005, ja vasta sen jälkeen liittymismaksujen alentaminen tuli käytännössä ajankohtaiseksi. Serty tiedotti tästä PIR:lle. Sertyllä oli siis erinäisissä asioissa syntynyt näkemyseroja valvovan viranomaisen kanssa. Toukokuussa Sertyssä arveltiin kuulopuheiden perusteella, että valvovan viranomaisen edustaja Teemu Virtanen, jonka kanssa Serty oli eniten tekemisissä, saattaisi siirtyä toisiin tehtäviin. Hallituksessa Virtasen siirtymisen merkitystä pohdittiin välittömästi. Muuttaisiko PIR vaatimuksiaan pehmeämmiksi ja ”lähemmäksi lainsäädännön henkeä” – näkemys, joka osoittaa Sertyn olleen valvovan viranomaisen kanssa ajoittain eri mieltä lakien tulkinnasta – ja voisiko Serty siten luoda viranomaiseen kokonaan uudet suhteet? Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt. Ylitarkastaja Virtanen pysyi tehtävässään, ja Sertyn oli opittava tulemaan toimeen ja neuvottelemaan myös jatkossa valvovan viranomaisen kanssa. Joulukuussa 2005 ympäristöministeriön tiloissa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa tuottajatahojen ja valvovan viranomaisen kesken Sertyä edustivat puheenjohtaja Laatikainen, toiminnanjohtaja Valkonen ja Sertyn lakiasiain edustaja Riku Paanila. Puheenjohtajan näkemys tilaisuuden luonteesta oli se, että se oli yksipuolinen, eikä viranomainen näyttänyt kokevan tarvetta todelliseen keskusteluun, mitä tuli järjestelmien kehittelyyn. Laatikaisen mukaan viranomainen vain esitti lisävaatimuksia. Kaupan taholta Serty sai syksyllä 2005 palautetta liian korkeista tai korkeahkoista kierrätysmaksuista joidenkin laiteryhmien kohdalla. Elkerin kierrätysmaksut poikkesivat myös Sertyn vastaavista useissa eri laiteryhmissä. Kaupoissa kierrätysmaksut olivat varsin harvoin esillä niiden tiloissa, mutta kuluttaja saattoi tarkistaa kierrätysmaksun ostamiensa tuotteiden osalta kassakuiteista.45

67


68 2005–2009


2005-2009 Alkukiihdytyksestä

romahduksen partaalle

Aika ennen suuria ketjuja ja verkkokauppoja. Asiakkaita Radio-Mikron radio- ja sähkötarvikeyrityksen Helsingin Annankadun Komponenttikeskus-myymälässä 1980-luvun alussa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja tuntematon CC BY 4.0.

69


j

Romuralli alkaa, markkinaosuudet puhuttavat

S

erty halusi saattaa kierrätysjärjestelmän siihen kuntoon, että lain voimaan tullessa se olisi ollut välittömästi käytössä. Alun perin toiveissa oli käynnistää järjestelmä jo syksyllä 2003. Lain voimaan astumisen viivästyttyä keräys- ja kierrätys-

toiminta olisi voitu silti Sertyn mukaan käynnistää. Lopulta Serty kuitenkin tavoitteli keräysverkoston saattamista toimintakuntoon maaliskuuhun 2005 mennessä – mikä olikin aivan hyvä aika, sillä järjestelmän piti lainkin mukaan käynnistyä loppukesästä. Serty neuvotteli tiiviisti Electroluxin kanssa yhteisen valtakunnallisen keräysverkoston järjestämiseksi. Serty pyrki jatkuvasti pitämään esillä omien jäsentensä etuja suhteessa Electroluxiin, joka ei suostunut jäseneksi liittymään. Lisäksi myös markkinaosuuksia piti selvittää. Serty ehdotti Electroluxille, että Serty vastaisi kaikista kuljetuksista ja lähettäisi laskun Electroluxille. Vaihtoehtoisesti Electrolux noutaisi joka toisen kylmälaitekontin ja vastaisi kolmasosasta metalliromu-

Videonauhurien ja tietoko-

konttiin varastoiduista SER-laitteista, ja näin Serty ottaisi vastuulleen

neiden määrä alkoi lisään-

Electroluxin vastuulla olevien pienten kotitalouskoneiden kuljetukset

tyä suomalaisissa kodeissa 1980-luvulla. Vanhoja

ja käsittelyn. Toukokuussa 2005 Electrolux/Nera ilmoitti, että kaikki

näyttöpäätteitä kodeista

yhteistyöhön liittyvät sopimukset katsotaan uudelleen erillisessä

keräyspisteisiin edelleen.

kokouksessa.

70 2005–2009

ja toimistoista palautuu Kuva: Adobe Stock


71


Kokouksessaan tammikuussa 2005 Sertyn hallitus oli todennut, että keräysverkostoon liittyvät palvelut tuli hankkia useammalta kuin yhdeltä operaattorilta. Näitä tulisivat olemaan sekä yksittäiset kunnalliset jätehuoltoyhtiöt että Kuusakosken ja Ekokemin kokoamassa palveluverkostossa mukana olevat jätehuoltoalan organisaatiot. Käytännössä vastaanottoverkoston rungon tulivat etenkin alkuun muodostamaan Kuusakosken pisteet. Muut, kuten julkisen sektorin vastaanottopisteet, toimivat kokonaisuutta täydentävinä. Operaattoreiden kanssa tehtäisiin sopimukset maalis–huhtikuussa 2004, ja sopimusten tuli olla valmiina ennen huhtikuun loppua. Tavoitteena oli saada 120–150 keräyspistettä alkuvaiheeseen siten, että yli 10 000 asukkaan paikkakunnilla tuli olla yksi keräyspiste elokuun alkuun mennessä. Verkostoa täydennettäisiin lokakuussa ja joulukuussa. Kenelläkään ei oikein ollut tiedossa, mikä tilanne SER-kierrätyksen aloittamisessa oli Ahvenanmaan kohdalla. Siitä ei tuntunut olevan perillä myöskään valvova viranomainen, sillä Ahvenanmaalla on oma hallinto ja oma valvova viranomaistaho. Sertyn hallitus totesi maaliskuussa kokouksessaan, että Ahvenanmaan tilanne tuli selvittää. Serty päätti organisoida ja toteuttaa Ahvenanmaan SER-keräyksen yhteistyössä muiden tuottajatahojen kanssa, kun saisi tuottajayhteisö-päätöksen viranomaisilta. Myöhemmin vuonna 2006 Serty sai tiedon, että SER-asetus astuisi Ahvenanmaalla voimaan kyseisen vuoden heinäkuussa ja sen täytäntöönpano tuli aloittaa vuoden loppuun mennessä. Suomi sai kuitenkin lokakuussa 2006 EY-tuomioistuimelta langettavan päätöksen koskien Ahvenanmaan keräyksen viivästymistä. Ahvenanmaan itsehallinnosta johtuen jotkin prosessit saattoivat olla toisinaan hitaita. Toukokuun lopulla 2005 Sertyn tilanne keräyspisteiden osalta näytti sikäli hyvältä, että kesäkuuhun mennessä sillä tulisi olemaan 175 kiinteä keräyspistettä, 49 täydennyskeräyspistettä, noin 80 mobiilikeräyspistettä ja noin 36 Lapin mobiilikeräyksen kuntaa – eli yhteensä noin 340 keräyspistettä. Lisäksi Neran ja Elkerin vastuulla oli noin 100 mobiilikeräyskuntaa. Viestintä kohdistettiin nyt erityisesti kuluttajille, joille jaettiin esitteitä ja pidettiin tiedotustilaisuus.

72 2005–2009


Myös kauppaa pyrittiin informoimaan, ja kevään aikana järjestettiin koulutustilaisuuksia Sertyn omille jäsenille. Ongelmana tosin oli, ettei Sertyllä ollut vielä välineitä, kontteja ja avolavoja, jotka osaltaan mahdollistaisivat keräyksen. Risto Pohjanpalo Kuusakoskelta oli pitkin talvea kysellyt Sertyn Timo Valkoselta, että ”mistäs meinaatte ne keräysvälineet saada”, kontteja kun tarvittaisiin satoja. Pohjanpalon vaikutelmaksi oli jäänyt, että asia kyllä järjestyy. Lopulta tuli kuitenkin kaunis kesäkuinen päivä, jolloin Timo Valkonen soitti Pohjanpalolle ja kysyi, pystyisikö Kuusakoski toimittamaan Sertylle ainakin 250 merikonttia ja 120 lavaa. Pohjanpalo soitti läpi kaikki konttien valmistajat ja korjaajat, vaikkei itse uskonutkaan, että kiireelliseen vaatimukseen kyettäisiin ajoissa vastaamaan. ”Se kuitenkin onnistui. Mutta se tarkoitti myös sitä, ettei heinäkuussa ja elokuussa yksikään suomalainen konttivalmistaja ollut kesälomalla, vaan hiekkapuhalsi ja korjasi kontteja.” Kuusakoskelle valtava konttitilaus ei ollut lainkaan huono liiketoimi, vaikka se saikin tehtävän vähintäänkin viime tipassa. Ensimmäinen viisivuotinen vuokrasopimus toi yritykselle mukavasti tuottoa ja runsain mitoin näkyvyyttä, sillä Kuusakosken siniseksi maalattuja kontteja ilmaantui ympäri Suomea. Sertylle tuon perinteisen suomalaisen kierrätysyrityksen konttien näkyvyys tosin toi lähivuosien mittaan imagollisen haasteen, sillä moni sekoitti tuottajayhteisön ja operaattorin. Avunpyyntö viime hetkellä ei ollut kovin kummallinen, jos katsoo taustalla olleita vuosien mittaisia epävarmuustekijöitä. Niitä olivat olleet EU-tason ja kotimaisen lainsäädännön aikataulu, lakien epävarma sisältö ja vaatimukset, kunnallisten ja yksityisten jätealan yritysten keskinäinen vääntö ja erilaisia sähkö- ja elektroniikkalaitteita maahantuovien ja valmistavien tuottajien ristiriidat. Vuosien ”jahkailusta” siirryttiin kertarysäyksellä toimintaan. On mahdollista, että Timo Valkonen pyrki hakemaan mukaan kolmatta sektoria, mistä Kuusakosken suuntaan jäi tunne, ettei siihen suhtauduttu kovin suosiollisesti. Tilanne muuttui, kun oli konkreettinen hätä keräysjärjestelmän pystyyn saamisesta, jolloin Kuusakoski alan markkinajohtajana tuli voimakkaasti mukaan.

73


Serty päätti palkata kenttäpäällikön valvomaan keräyspisteiden perustamista, SE-romun vastaanottoa, lajittelua, konttien täyttöä, kuljetusten tilausta, B2B-vastaanottoa ja raportointia. Arto Puumalainen oli juuri joutunut lähtemään edellisestä työpaikastaan. Hän oli kuitenkin ollut alalla pitkään, nähnyt SER-kierrätystä ja tehnyt myös Sertyn kanssa yhteistyötä. Puumalainen oli toiminut myös Suomen Kierrätyskeskusten yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Puumalaisen tarve uudelle työpaikalle kesällä 2005 tuli sikäli hyvällä hetkellä Sertyn kannalta, että keräysjärjestelmä piti käynnistää tasan kuukauden päästä uuden kenttäpäällikön työn alkamisesta. Työt alkoivat perjantaina juuri ennen viikonloppua, joten aloitus oli pehmeä. Mutta siihen se leppoisuus loppuikin. Keräys käynnistyi 1. elokuuta 2005

”Vastaanottosopimukset kunnallisten jätehuoltoyh-

kaikkiaan 178 keräyspisteessä. Niiden

tiöiden ja Kuusakosken kanssa oli tehty, ja käsittelyso-

varustuksena oli kaksi umpikonttia,

pimukset piti olla valmiina piloteista. Alkuvaiheessa

joista toinen oli kylmälaitekontti ja

volyymit oli arvoitus kaikille. Ensimmäinen homma

toinen tv-av-laitekontti. Lisäksi oli avo-

oli jakaa monta sataa merikonttia. Kuusakosken Jan-

lava esimerkiksi pesukoneita ja liesiä

ne Törösen kanssa mietittiin, että miten ne saadaan

varten. Myös Electrolux käynnisti oman

toimitettua paikoilleen. Viimeisellä viikolla ennen

keräysjärjestelmänsä 1.8. Muun muassa

aloitusta vietiin, 10 täysperävaunullista rekkaa kuljetti

ICT-tuottajia ja lampputuojia edustava

kontteja joka päivä uusiin kohteisiin.”

Elker käynnisti oman keräysjärjestelmänsä paria viikkoa myöhemmin 18. elokuuta noin 170 keräyspisteen voimin. Elkerin 10-vuotisjulkaisussa Koskeeks tää meitäkin? 10 toimintavuotta tuottajavastuun ytimessä. Palveluyhtiö Elker Oy (2014) on myös tuotu esiin valtakunnallisen keräysjärjestelmän aikaansaamiseen olleen melkoinen projekti, jossa ”fläppitauluakin tarvittiin”.

74 2005–2009


SERTYn nykyinen toiminnanjohtaja Arto Puumalainen aloitti tehtävässään

Kahden ensimmäisen keräyskuukauden SER-laitteiden kertymä Sertyn keräyspisteisiin oli yhteensä hieman yli 4 000 tonnia. Elokuun

vuoden 2009 lopulla. Sitä

aikana keräyspisteisiin palautui muun muassa yli 600 tonnia kylmä-

ennen hän ehti toimia

laitteita, arviolta siis noin 11 000 laitetta, ja syyskuussakin melkein

muutaman vuoden SERTYn kenttäpäällikkönä. Puumalainen kuvattuna ensimmäisessä Tuottajavastuuiltapäivässä vuonna 2016. Kuva: Opa Latvala.

yhtä paljon, noin 560 tonnia. Televisioita kertyi elokuussa 518 tonnia ja syyskuussa 752 tonnia. Alkuvaiheissa vastaanottopisteissä oli joitakin käytännön epäselvyyksiä. Esimerkiksi Pirkanmaan Jätehuollolle (PJH) Serty antoi kirjallisen huomautuksen, kun kävi ilmi, että sen kierrätyspisteissä oli kieltäydytty ottamasta vastaan yrityksen jätehuoltoalueen ulkopuolisista kunnista tulevaa SER-tavaraa. PJH:lla ei myöskään ollut Sertyn edellyttämää avolavaa metallipitoiselle SER-tavaralle. Kylmälaitteiden käsittely Ekokemin (nykyisin osa Fortumia) Riihimäen tuotantolaitoksella aiheutti puolestaan keskustelua Sertyn ja Ekokemin välillä, sillä jälkimmäinen reklamoi saamastaan materiaalimäärästä keväällä 2006. Kaikista keräämistään kylmälaitteista Serty oli sopinut toimittavansa Ekokemille 2000 tonnia ja Forssaan Cool Finland Oy:lle 80 % koko volyymista. Syntyi ristiriitatilanne, jossa toisen sopimuksen minimimääräehto ei missään tilanteessa täyttynyt. Serty ilmoitti sovittelevasti, että se pyrkisi nostamaan toimituksiaan merkittävästi ja halusi jatkaa neuvotteluita. SER-kylmälaitteita vain oli ensimmäisten keräyskuukausien aikana kertynyt odotettua vähemmän. Keväällä 2006 keräyksestä oli saatu puolen vuoden kokemus. Sertyn hallitus katsoi tilanteen olevan pääosin positiivinen – ainakin jos sitä vertasi Saksan vasta alkaneeseen SER-keräykseen. Siellä keräyspisteissä tilanne koettiin ”erittäin sekavaksi”, mikä johtui

”Ongelmaksi (Suomessa) tuli se että

Sertyn hallituksen arvion mukaan liian monimut-

kaikilla piti olla sama verkko, sama laa-

kaisesta tuottajakohtaisesta noutojärjestelmästä.

juus. Siitä tuli sellainen tårta på tårta

Suurin haaste oli jakaa oikein keräyksessä ker-

eli samoille pisteille tuli useiden eri

tyneiden tavaroiden markkinaosuudet eri tuot-

tuottajayhteisöjen sopimuksia. Siitä

tajayhteisöjen kesken. Jo ensimmäinen keräys-

tulikin mielenkiintoista, kuka hakee

kuukausi osoitti, että Sertyn keräyspisteisiin

minkäkin kontin ja missä vaiheessa

palautui enemmän SER-laitteita kuin mikä oli

kellekin kuuluu mikäkin tavara.”

Sertyn ”markkinaosuus” eli suhteessa enemmän

75


Vasemmalla kylmälaitteita kouran alla Kajaanin Romulla 2019, yläpuolella kuvaputkilaitteiden purkua 2000luvun puolimaissa. Ylhäällä oikealla kylmälaitteita menossa käsittelyyn Elwiran käsittelylaitoksella Kemijärvellä tammikuussa 2020. Oikealla SE-romusta irrotettua metallia säkeissä. Metalleilla on kova kysyntä, ja ne pyritään ottamaan tarkasti talteen. Sähkölaiteromusta voidaan aina kierrättää vähintään puolet. Kuvat (vasemmalta oikealle): SERTY/Kajaanin Romu, Kuusakoski, SERTY/Elwira, SERTY.

76 2005–2009


77


kuin mitä Sertyn jäseninä olleet tuottajat toivat markkinoille. Osittain oli kyse siitä, että joidenkin tuottajatahojen keräysjärjestelmät toimivat vielä vajaasti. Serty epäili kuitenkin, että jotkin ”toimijat” olivat saaneet puutteellista ohjeistusta.46 Sonyn siirtyminen toiseen leiriin näkyi alkuvaiheen aikana Sertyn asenteissa sitä kohtaan. Sonyn ja Elkerin tavaraa oli päätynyt Sertyn keräyskontteihin ”koska muiden tuottajatahojen keräysjärjestelmät eivät ole toimineet näiden vastuiden mukaisesti”, mitä väitettä tukemaan ei Sertyn arkistosta kuitenkaan löytynyt selkeitä todisteita. Serty päätti laskuttaa muita tuottajatahoja niiden SER-laitteiden keräyksestä. Käytännössä kyse oli Sertyn mukaan Sonysta, Gigantista ja palveluyhtiö Elkeristä. Erilaisista alkuvaiheen neuvotteluista tai niistä kertovista asiakirjoista käy ilmi isojen yritysten merkitys ja vaikutusvalta tuottajayhteisöissä tai niiden ulkopuolella. Markkinaosuuksien tasapuoliseksi jakamiseksi Serty, Electrolux, Elker ja Sony (jälkimmäinen Neran edustajana) pyrkivät vuosien 2005–2006 aikana sopimaan järjestelyistä, joilla eri tuottajajärjestelmien väliset vastuuosuudet selvitettäisiin. Tätä kutsutaan nimellä clearing. Tuottajayhteisöt ja tuottajat toimittivat PIR:lle tietoja ja tilastoja, joiden avulla PIR voisi määritellä eri tuottajatahojen laiteryhmäkohtaisia ”vastuuosuuksia”. Se puolestaan auttaisi määrittelemään laiteryhmäkohtaiset keräysvastuut keräyspisteissä. Kädenvääntöä clearingista oli odotettavissa jatkossakin, sillä alalla oli totuttu siihen, että jokainen ilmoittaa omat markkinaosuutensa itse, ja ne ovat lähennelleet 200 prosenttia. Tuottajavastuun myötä ilmoitetut yhteenlasketut markkinaosuudet ovat yhtäkkiä jääneet alle 100 %:n, mikä ei tietenkään voinut pitää paikkansa. Valvovan viranomaisen mukaan jätelaki ei kuitenkaan tunne “vastuuosuuksia”, joten sen näkökulmasta kyse oli tuottajayhteisöjen keskinäisistä kustannusjakoihin liittyvistä kiistoista ja luottamuspulasta. ”– – Tuottajayhteisöt eivät luottaneet toisiinsa, joten luvut toimitettiin meille. Me laskimme heille tuoteryhmäkohtaiset markkinoillelaskuosuudet – – Muutoin emme puuttuneet asiaan.” Ylitarkastaja Teemu Virtasen mainitsemat luottamuspula ja erimielisyydet asettuvat hyvin osaksi kokonaiskuvaa SER-tuottajayhteisöjen alkuvuosien yhteistyöstä ja sen ongelmista.

78 2005–2009


Virkamiehillä oli ollut kahdenlaista suhtautumista tuottajayhteisöjen toimintaan valmisteluvaiheessa, kun verkostoja rakennettiin. Ympäristöministeriön ympäristöriskeistä ja jäteasioista vastanneen ympäristöneuvos Olli Pahkalan mukaan oli ymmärrettävää, että linjauksia loppuvuodesta 2005 keräyksen juuri käynnistyttyä vielä haettiin ja vastaanottoverkostoa edelleen rakennettiin kattavammaksi. Olennaista oli, että olemassa oleviin pisteisiin saattoi viedä minkä tahansa SER-laitteen. PIR:n ylitarkastaja Virtanen puolestaan jo virkansa puolesta patisti tuottajia parempaan yhteistyöhön ja suhtautui kriittisemmin keskeneräiseen verkostoon, joka ei vielä kattanut koko maata. Virtanen piti myös tuottajien tiedottamista kuluttajien suuntaan ”nihkeänä”. Sertyn puheenjohtaja Timo Laatikainen myönsi puutteiden olevan osin tosia, mutta vetosi kuitenkin valtavan verkoston rakentamisen olleen ”melkoinen logistinen haaste”.47 PIR huomautti Sertylle keräyspisteiden määrästä ja varoitti jatkotoimista, jos verkostoa ei pikimmiten laajennettaisi. Keräyspisteet tuli järjestää kaikkiin kuntiin. ”Kun tuottajayhteisöt eivät pystyneet yhteistyö-

Serty tulkitsi lakia niin, että kerä-

hön, se aiheutti myös sellaisen ongelman, että kun

ysverkoston tuli olla sellainen, että

joku oli tehnyt jonkun kunnan kanssa sopimuksen

kuluttajilla olisi kohtuullinen mah-

siitä keräysverkosta, niin ei sillä kunnalla ollut mitään

dollisuus palauttaa SER-laitteita,

intressiä tehdä muiden kanssa enää sopimusta. No,

mutta lainsäädäntö ei edellyttänyt

miten ne muut sitten saavat siihen kuntaan keräys-

keräyspistettä jokaiseen kuntaan.

pisteen rakennettua, kun se kunta ei halua tehdä so-

Vaatimus oli kuitenkin kirjattu lain-

pimusta toisten kanssa? Toisaalta se, joka oli jo teh-

voimaiseen päätökseen, jossa Serty oli

nyt sen sopimuksen sen kunnan kanssa, tajusi jossain

hyväksytty tuottajayhteisöksi. Koska

vaiheessa, että kaikki kustannukset kaatuivat heil-

tilanne vaikutti kiusalliselta, tuotta-

le. No sitten jossain vaiheessa kukaan ei halunnut

jayhteisöt päättivät ryhtyä tekemään

tehdä sopimusta kenenkään kanssa. Hirveä sotku.”

yhteistyötä. Tavoitteena oli kaksinkertaistaa keräyspisteiden lukumäärä,

ja kiinteät kustannukset jaettaisiin tasan tuottajayhteisöiden kesken, pois lukien kylmälaitteet ja lamput. Suunnitelmissa vertailtiin käytössä ollutta kustannusjärjestelmää vaihtoehtoiseen järjestelmään.

79


Yhteistyön pohjana tulisi olemaan aluejako, jossa keräyspiste olisi joko Sertyn tai Neran vastuulla. Eri tuottajayhteisöjen välille oli saatava ratkaisu, sillä viranomaisten kärsivällisyys keräysverkoston laajenemisen kanssa ei näyttänyt loputtomalta, ja toisaalta päällekkäisiä keräysverkostoja piti välttää. Serty päätti huhtikuussa 2006 ehdottaa puolen vuoden määräaikaista yhteistyösopimusta tuottajayhteisöjen välille. Samalla voitaisiin käynnistää selvitys- ja valmistelutyö clearingia, verkostoa ja yhteistyötä koskevien sopimusten laatimiseksi. Kaikista tavoitelluista 53 uudesta keräyspisteestä pitäisi saada sopimukset operaattoreille toukokuun puoliväliin mennessä. Sertyn hallitus valtuutti toiminnanjohtaja Valkosen sopimaan itse sellaiset sopimukset, joissa yhdistyksen vastuu sopimuksen voimassaoloaikana on enintään 80 000 euroa. Tätä suurempien sopimusten tuli kiertää hallituksen kautta. Samalla hallitus päätti ottaa käyttöön uudet, hieman matalammat kierrätysmaksut. Keräysverkoston täydentämisessä olennaisessa roolissa olivat kuntayhtiöiden pienjäteasemat. Myös Romukeskus – romukauppiaiden ja teollisuuden välissä toimiva, vuonna 1940 perustettu romukauppiaita edustanut tukkuliike – jäsenyrityksineen tuli mukaan kilpajuoksuun paremman keräysverkoston rakentamiseksi. Toukokuussa puheenjohtaja Timo Laatikainen sai Elkerin ja Neran kautta ennakkotietoja mahdollisesta tulevasta hallintopakkomenettelystä, jolla PIR uhkasi Sertyä, koska Serty oli kieltäytynyt allekirjoittamasta keräysverkon laajentamiseen liittyviä tuottajayhteisöjen välisiä tai yhteisiä sopimuksia. Hallintopakkomenettelyllä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sopimusten allekirjoittamisen tai siitä kieltäytymisen kanssa, vaan se liittyi keräysverkostojen laajuuteen. Sopimukseen liittyvän kiistan taustalla oli tuottajayhteisöjen näkemysero sopimuksen määräaikaisuudesta ja osin sisällöistä. Serty oli ehdottanut yhteisen keräyspistesopimuksen muuttamista nimenomaan määräaikaiseksi. Nera ja Elker kieltäytyivät ensin, mutta ilmoittivat pian tämän jälkeen suostumuksensa. Varsinaisten erillisten, uusien keräyspistesopimusten Serty halusi noudattavan jo aiemmin kesällä 2005 solmittuja puitesopimuksia, joista kävi selvästi ilmi, mitä sopimukseen liittyvä palvelu

80 2005–2009


maksoi. Sertyn mukaan se ei ollut tullut ilmi Neran ja Elkerin tekemistä sopimusehdotuksista. Sertyn hallituksen aihetta koskevissa keskusteluissa Philips Oy:tä edustava Elina Yrjänheikki painotti, että Serty ei voinut olla ainoa tuottajayhteisö, joka oli vastuussa asioiden etenemisestä, vaan vastuun tuli koskea myös muun muassa Neraa ja Elkeriä. ”Sopimus yhteisistä pisteistä” allekirjoitettiin lopulta Neran, Elkerin ja Sertyn välillä 31. toukokuuta 2006, ja se oli voimassa lokakuun loppuun asti. Siihen mennessä osapuolten tuli saada sovittua yhteisistä vastaanottopisteistä, osapuolten vastuista, mobiilikeräyksestä ja kustannusten jaosta clearing-järjestelmän avulla. Sopimuksen allekirjoittajat myös sitoutuivat siihen, että ne pyrkivät saamaan aikaan toistaiseksi jatkuvan sopimuksen yhteisestä keräysverkostosta. Sopijaosapuolet perustivat myös yhteisen työryhmän, jotta sopimus toteutuisi käytännössä. Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 6. kesäkuuta samana päivänä, kun tuottajayhteisöt tapasivat PIR:n ja ympäristöministeriön edustajia. PIR:n Teemu Virtanen ilmoitti viranomaisten olevan pakotettuja käynnistämään uhkasakkoprosessi, jotta keräysverkoston laajentaminen toteutuisi sovitulla tavalla. Vaikka yhteistyösopimus oli juuri allekirjoitettu ja suunnitelmat olivat käynnistyneet, 71 kuntaa odotti sopimusten mukaisesti uusia keräyspisteitä. PIR ei jäänyt odottelemaan suunnitelmia. Mainittujen keräyspisteiden tuli olla paikallaan kuukauden sisällä 7. heinäkuuta. Sertylle tuli kiire. Se käynnisti pikaisesti keräyssopimusten valmistelun kaikkien mainittujen kuntien kanssa, ellei niiltä itseltään tullut muodollista ilmoitusta siitä, etteivät ne tarvitse omaa keräyspistettä. Osapuolet neuvottelivat koko päivän viranomaisen edustajan kanssa jälleen elokuun puolivälissä Teknologiateollisuuden tiloissa. Keräyspisteverkosto käytiin läpi kuntakohtaisesti. PIR:n tapaamisesta tekemä yhteenveto ei – Sertyn mielestä – täsmännyt Elkerin ja Sertyn näkemysten kanssa.48 PIR oli niiden kanssa eri mieltä keräyspisteiden määrästä ja vaati selvityksen. PIR:n uhkasakkopäätöksessä kuntien ja keräyspisteiden laajuusvaatimus perustui suoraan suunnitelmaan, jonka tuottajayhteisöjen hallitusten puheenjohtajat olivat tammi-

81


kuussa tehneet. Se ei ollut kuitenkaan toteutunut. PIR:n mukaan Sertyllä oli julkinen maininta vasta 177 vastaanottopisteestä, vaikka sen piti käsittää 254 kuntaa ja 309 keräyspistettä. Myöskään uudelleenkäyttösuunnitelma ei ollut mennyt läpi, vaan PIR liitti sen uhkasakkomenettelyn piiriin. Keräyspisteverkosto-suunnitelmien ja -toteutuksen suhteen oli vaikeaa pysyä ajan tasalla. Yhtenä ongelmana oli se, että Sertyn toiminnanjohtaja toimitti usein, jopa muutamien viikkojen välein, viranomaiselle erilaisia listoja keräyspistekattavuudesta. Mitään allekirjoitettuja sopimuksia ei kuitenkaan meinannut löytyä. Kun toiminnanjohtajalta tiedusteltiin sopimusten perään, hän kertoi aina olemassa olevasta sopimuksesta jonkin jätelaitoksen kanssa. Kun viranomainen kääntyi kyseisen jätelaitoksen puoleen, ei siellä välttämättä ollut kuultukaan mistään sopimuksesta.49

Anteeksi, mutta saako korjata? Kolmas sektori ja re-use Kesäkuussa 2004 Sertyn hallituksessa käsiteltiin Kierrätyskeskusten liiton kirjettä ympäristöministeriölle. Liitto, joka oli ollut useiden kierrätyskeskusten voimin mukana SYKEn SER-kierrätyksen pilottivaiheessa maaliskuusta 2000 alkaen, oli huolissaan siitä, että tuottajajärjestelmän käynnistyessä kierrätyskeskukset eivät enää saisi riittävästi SER-laitteita kunnostettaviksi myyntiä varten. Sertyn hallituksen kanta oli, että kierrätyskeskukset voisivat markkinoida omia palvelujaan kuluttajalle ja saada SER-laitteita sitä kautta. Jos taas kuluttaja toimittaisi laitteensa yleisiin keräyspisteisiin, ne toimitettaisiin sieltä suoraan purkukäsittelyyn tai metalliromuksi. Sertyn hallitus totesi tammikuussa 2005, että käytännön keräyslogistiikan vuoksi kuluttajan päätös on ratkaiseva. Jos kuluttaja haluaa vanhan laitteensa kunnostettavaksi, hän voi viedä sen kunnalliseen kierrätyskeskukseen. Kun keräysjärjestelmä käynnistyi toden teolla elokuun alussa 2005, keskustelu uudelleenkäytöstä (re-use, nykytermi uudelleen-

82 2005–2009


käytön valmistelu) aiheutti arvostelua tuottajien järjestämää keräystä kohtaan. Huolen ytimessä oli se, että kierrätyskeskukset eivät enää saisi riittävästi vanhoja SE-laitteita kunnostettaviksi, koska kuluttajat palauttaisivat vanhat laitteensa suoraan SE-romujen keräyspisteisiin. Toinen piikki tuli kuluttajilta itseltään, etenkin pienemmiltä ja syrjäisemmiltä paikkakunnilta tai niiltä, jotka olivat tottuneet asioimaan kierrätyskeskuksissa. Heidän näkemyksensä mukaan kierrätys oli käytännössä mennyt huonompaan suuntaan. Sertyn hallitus päätti antaa lehdistötiedotteen syyskuun loppupuolella. Se halusi sillä ilmoittaa elokuun keräystuloksia ja painottaa kierrätyksen tavoitteita tuottajien näkökulmasta. Niitä olivat keräyksen tehokkuus, materiaalien kierrätys, kunnostustoiminnan laatuvaatimukset ja uusien laitteiden ympäristöominaisuudet. Sertyn jäsenillä oli laitteiden kunnostukseen liittyen toki ”oma lehmä ojassa”, mutta perustelutkin kävivät järkeen. Sertyn puheenjohtaja Timo Laatikainen, joka itse oli UPO-kodinkoneita valmistavan AM-Kodinkoneet Oy:n toimitusjohtaja,

Jos kuluttaja pääsi helposti

selvensi useaan otteeseen julkisuudessa tuottajien näkö-

eroon vanhasta laitteesta,

kulmaa. Totta kai tuottajia kiinnosti keräysjärjestelmän

osti hän helpommin uudenkin.

luominen, sillä järjestelmä paransi niiden liiketoimintaedellytyksiä. Kodinkonevalmistajien näkökulmasta uuden

laitteen ostaminen oli usein myös ympäristöteko: laitteita kehitettiin koko ajan paremmiksi, kuluttamaan vähemmän sähköä, vähemmän vettä ja vähemmän pesuaineita. Laitteiden valmistuksen ja purkamisen osuus ympäristökuormituksessa koko laitteen elinkaaresta oli laskettu olevan alle 10 %. Laitteen käyttö oli se, mikä rasitti ympäristöä eniten. Suomen Luonnonsuojeluliitto, Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö (TVY) ja kierrätyskeskukset kimmastuivat uuteen lakiin ja järjestelmään. Kierrätyskeskukset eivät olisi mielellään luovuttaneet hyötyjäteasemille ja tuottajayhteisöille kierrätyskeskukseen tulleita kodinkoneita, ennen kuin ne olisivat todella loppuun käytetyt. Kierrätyskeskuksilla pelättiinkin, että yhä useampi käyttökelpoinen tavara joutuisi romutettavaksi. Kierrätyskeskusten asiakkaista useilla ei myöskään ollut varaa ostaa uusia laitteita. Kierrätyskeskuksille tuodut kodinkoneet tarkastettiin ja korjauskelpoiset

83


korjattiin, osa purettiin varaosiksi ja vasta ”toivottomat tapaukset”

Kierrätystyöntekijä Rane

toimitettiin hyötyjäteasemille.

Haverinen purkuhommis-

Taustalla oli vaikuttamassa myös työllisyyskysymys. Kierrätyskeskuksilla oli tärkeänä pitämänsä sosiaalinen vastuu työntekijöistään. Kierrätyskeskukset olivat työllistäneet muun muassa pitkäaikaistyöt-

sa Kajaanin Asema-alueen kierrätyskeskuksessa (nykyisin nimeltään Entrinki) vuonna 2005. Kuva: Entrinki, Kajaani.

tömiä tai vaikeasti työllistyviä jo useiden vuosien ajan. Esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen palveluksessa oli vuosina 1990–2000 1 273 ihmistä, ja etenkin vuosina 1991–1996 työllistettyjä oli vuosittain liki 100.50 Korjattujen tuotteiden myynnillä eri kierrätyskeskuksissa toivottiin taattavan palkka työntekijöille. TVY:n puheenjohtaja Lea Karjalainen laski, että yli 5 000 henkeä sai vuosittain töitä kierrätyskeskuksista. Raision Ekotorilta huomautettiin elokuussa 2005, että sähköromut muodostivat yli 90 % keskuksen tuloista. Ekotori arveli toiminnan loppuvan, jos romut vietäisiin heiltä pois. Käytännössä Kierrätyskeskusten yhdistys ry katsoi, että tuottajien tahto soti jätelakia vastaan, sillä se hankaloitti laitteiden kiertoa uudelleen käytettäväksi. Saattoipa lehdistössä tulla vastaan myös näkemyksiä, joiden mukaan kierrätys oli menossa huonompaan suuntaan – mikä ei käytännössä pitänyt paikkaansa. Turun Sanomissa syyskuussa 2005 Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry:n puheenjohtaja Jarkko Metsätähti kuitenkin kirjoitti ”direktiivin ohittavan ympäristönsuojelun”, sillä ympäristön kannalta olisi ollut parempi – ja tätä ajatusta myös direktiivi tuki – kunnostaa mahdollisimman iso osa koneista ennen kuin ne murskattaisiin raaka-aineeksi. Mitä uudelleenkäyttöön tuli, kodinkonevalmistajilla oli kuitenkin melko selvä näkemys. Korjatut koneet olivat jo pelkästään maineen kannalta imagoriski jopa isoille ketjuille. Sertyn Timo Valkonen perusteli Turun Sanomissa 30. elokuuta tuottajien näkökulmaa vastuukysymyksillä. Tuottajat halusivat, että laitteet kunnostetaan heidän valtuuttamissaan huoltoliikkeissä. Laitteiden kunnostukseen kun oli tullut lisävaatimuksia niin kuluttajansuojan kuin sähköturvallisuudenkin kannalta. Vastuu kunnostetusta laitteesta kaatuisi aina viime kädessä valmistajan tai maahantuojan niskaan, vaikka lain mukaan korjatun laitteen toimivuudesta ja turvallisuudesta vastaa se, joka

84 2005–2009

Kylmälaitteiden purettuja osia odottamassa poiskuljetusta Asema-alueen kierrätyskeskuksessa vuonna 2004. Kuva: Entrinki, Kajaani.


85


laitteen luovuttaa uudelleen käyttöön, eli kierrätyskeskus. Turvatekniikan keskukselta Valkosen kommenttiin annettiin kuitenkin toinen näkökulma. Kierrätyskeskusten korjaustyö tapahtui valvotusti ja tietyt ehdot täyttäen, ja laitteet tarkastettiin ennen myyntiä. Kierrätyskeskukset valittivat myös joutuneensa korvat punaisina kuuntelemaan haukkuja asiakkailta, kun sähköromun tuojia jouduttiin uuden lain myötä käännyttämään. Vastaanotto oli sallittu vain toimiville laitteille. Kierrätyskeskusten ja tuottajayhteisöjen kiistasta keskusteltiin myös A-studiossa elokuun lopulla 2005. Uudelleenkäyttöä käytiin läpi myös viranomaisen kanssa. Pirkanmaan Ympäristökeskus vaati Sertyltä lisäselvityksiä uudelleenkäytön järjestämisestä jätelain 18 §:n mukaisesti. Sertyllä ja Electroluxilla oli suunnitelmissa ottaa käyttöön samanlainen malli uudelleenkäytön toteutuksessa, ja siihen oli Sertyn tulkinnan mukaan saatu ”alustava hyväksyntä” myös valvovalta viranomaiselta yhteisesti käydyissä keskusteluissa. Näkemys alustavasta hyväksynnästä on kuitenkin jälleen yksi kiistanalainen asia, sillä valvova viranomainen ei anna virallisesti alustavia hyväksyntöjä. Sertyn tapa toimia herätti kritiikkiä myös viranomaispuolella: tuottajayhteisön edustaja saattoi tulla esittelemään ajatuksiaan PIR:lle tai jollekin toiselle viranomaistaholle, ja jos asiaa ei heti tyrmätty, se saatettiin Sertyn puolelta tulkita hyväksytyksi, mistä ei välttämättä lainkaan ollut kyse. Viedessään tietoa eteenpäin muille tahoille Serty saattoi johtaa niitä harhaan. PIR palasi asiaan elokuussa todeten, ettei toimintamalli ollut tuottajien järjestämää laitteiden uudelleenkäyttöä vaan normaalia huoltotoimintaa ja käytettyjen laitteiden myyntiä. Se vaati ”uskottavaa” ehdotusta Sertyltä uudelleenkäytön järjestämiseksi, ja Sertyn näkemyksen mukaan tarvittiin myös epäsuorasti tehty sopimus kierrätyskeskusten kanssa. Serty alkoi valmistella uutta esitystä muokatusta mallista. Sen mukaan uudelleenkäyttö toteutuisi valikoitujen keräyspisteiden ja valikoitujen huoltoliikkeiden kanssa tehtynä yhteistyönä. Neuvotteluissa ympäristöministeriön kanssa syyskuun puolivälissä 2005 Serty ehdotti, että työlle asetettaisiin tarkat laadulliset ja tekniset kriteerit, jotta laitteiden käyttöturvalli-

86 2005–2009


suus voitaisiin varmistaa. Ministeriöstä todettiin järjestelmän täyttävän lain vaatimukset, mutta päätös asiassa tulisi toimivaltaiselta viranomaiselta eli Pirkanmaan Ympäristökeskukselta. Ministeriön kansliapäällikön näkemyksen mukaan kierrätyskeskukset ”– – tulevat toteamaan, ettei asia lopulta olekaan niin paha”.51 Sertyn hallitus kokousti samana päivänä ministeriön edustajien kanssa olleen kokouksen kanssa, ja hallitus katsoi, että PIR:n vaatimukset uudelleenkäytön ratkaisuun olivat taustaltaan pikemmin poliittisia kuin lakiin ja asetuksiin pohjaavia. Lokakuussa Serty oli ympäristövaliokunnan kuultavana eduskunnassa sekä keräysverkostosta että SER-laitteiden uudelleenkäytöstä. Maaliskuussa 2006 muun muassa Kouvolan Sanomissa ja Pohjolan Sanomissa TVY:n puheenjohtaja Lea Karjalainen kirjoitti, että ”– – Suomen vanhin tuottajayhteisö SERTY, jota on rakennettu jo vuosikaudet kuten Iisakin kirkkoa, ei vieläkään pysty esittämään mitään järkevää uudelleenkäyttösuunnitelmaa keräykseen tuleville laitteille”. Sertyssä pohdittiin, pitäisikö työttömien järjestöön kohdentaa parempaa viestintää, kun se näytti kovasti jälleen aktivoituneen syksyn jäljiltä. Hieman myöhemmin Metro uutisoi Helsingissä, kuinka sähkölaitteiden keräys ei ollut onnistunut lisäämään uudelleenkäyttöä, siihen kun päätyi keräyksestä vain noin prosentin verran tavaraa. Ylitarkastaja Virtanen totesi lehdessä, että ”Tämä ei nyt mene niin kuin lainlaatija on tarkoittanut”, sillä ensisijainen tavoite oli kierrättää koneet uuteen käyttöön ja vasta toiseksi ottaa raaka-aine talteen.52 Virtasen mukaan yritysten eli tuottajayhteisöjen jäsenten omien huoltoketjujen kautta uudelleenkäyttöön ei juuri päässyt suuria kodinkoneita, ja suurten maahantuojien ja valmistajien yhteisjärjestö Serty suhtautui kierrätyskeskuksiin ja työpajoihin nihkeästi. Samassa yhteydessä tuotiin esiin, että tuottajayhteisö Elker, joka keskittyi erityisesti atk-laitteisiin ja elektroniikkaan, oli puolestaan tehnyt uudelleenkäyttösopimuksia useiden tahojen kanssa. Yksi näistä oli Työ & Toiminta Helsingin Herttoniemessä. Sinne tuodusta tavarasta toiminnanjohtaja Kari Honkanen arvioi noin 20 prosenttia päätyvän uudelleenkäyttöön.

87


88 2005–2009


Kierrätyskeskukset olivat jo pitkään ennen tuottajavastuun voimaanastumista tehneet sähkö- ja elektroniikkaromun keräys- ja kierrätystyötä siinä mittakaavassa, mikä niille oli mahdollista. Kierrätyskeskuksissa pyrittiin huoltamaan ja korjaamaan sähkö- ja elektroniikkalaitteita ja sitä kautta saattamaan mahdollisimman iso osa kerätystä tavarasta uudelleenkäyttöön. Kuva: Heikki Kivijärvi, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus.

89


Kolmannen sektorin kanssa pyrittiin laatimaan uudelleenkäyttösopimuksia kesällä 2006. Uudelleenkäyttö tuli kuitenkin osaksi PIR:n Sertylle asettamaa uhkasakkomenettelyä. Sen mukaan kaikissa vastaanottopisteissä, niin kiinteissä kuin mobiilipisteissä, olisi marraskuun puoliväliin mennessä alettava tarkistaa kaikki uudelleenkäyttöön soveltuvat laitteet ja osat. Sertyn tuli myös edistää vastaanottopaikkaan toimitetun SE-laitteen uudelleenkäyttöä. Uhkasakkomenettelyn alkaessa PIR katsoi, ettei Sertyn senhetkinen keräysjärjestelmä täyttänyt vaatimuksia, koska laitteita ei tarkastettu eikä niitä ohjattu uudelleenkäyttöön. Uudelleenkäyttösopimukset oli tehty Kuusakosken, CRT-Finlandin ja Cool-Finlandin kanssa, mutta PIR katsoi, etteivät ne olleet varsinaisia uudelleenkäyttösopimuksia. Serty tulkitsi asiaa eri tavoin, ja muun muassa Kuusakoski lähetti PIR:lle asiaa koskevan vastineen. Aivan vuoden lopulla Sertyn lakiasiainhoitaja huomautti eri selvitysten perusteella, että 3. sektori ei ollut pyrkinyt ensisijaisesti SER-laitteiden uudelleenkäyttösopimuksiin, vaan se näytti pyrkineen SER-materiaalivirran esikäsittelijäksi. Tuottajayhteisöjen keskinäiset näkemyserot nousevat esiin myös uudelleenkäytön suhteen. Kiertotalouden erikoislehti Uusiouutiset käsitteli aihetta numerossaan 5/2006. Pienilevikkinen ammattilehti tavoitti hyvin kierrätysalan ammattilaisia. Uutisessa Elkerin toimitusjohtaja Veikko Hintsanen kritisoi Neraa ja Sertyä. Hän katsoi näiden saaneen taloudellista etua siitä, etteivät ne olleet järjestäneet uudelleenkäyttöä lain edellyttämällä tavalla, toisin kuin Elker. Neralta oma epäonnistuminen riittävässä uudelleenkäyttöön ohjaamisessa tunnustettiin. Sen hallituksen puheenjohtaja, Electroluxin Pekka Lindfors kuitenkin totesi, että uudelleenkäyttösopimuksia pyrittiin koko ajan tekemään lisää. Nera kävi myös neuvotteluja Suomen Elektroniikan kierrättäjien yhdistyksen SEKYn kanssa siitä, voitaisiinko uudelleenkäyttöä lisätä. Sertyn Timo Valkonen kertoi tuottajayhteisön järjestäneen uudelleenkäyttöä Kuusakosken, Cool Finlandin ja CRT Finlandin kanssa. Pekka Lindfors toi esiin tärkeän seikan, joka liittyi tuottajayhteisöjen eroihin: 20 vuotta vanhalle liedelle ei korjattunakaan saanut helposti uudelleenkäyttömahdollisuutta. Ihmisiä ei vain

90 2005–2009


kiinnostanut. Tässä suhteessa sähkö- ja elektroniikkaromut olivat keskenään eri asemassa. Uusiouutisten päätoimittaja Elina Saarinen nosti esiin pääkirjoituksessaan myös kuluttajan: ”Kaiken sekasorron keskellä kuluttaja pyörii hajonnut leivänpaahdin kädessään ja miettii, mihin tämän toimittaisin”. Paria vuotta myöhemmin vuonna 2008 Uusiouutisissa Sosiaalisen yritystoiminnan forumin pääsihteeri Eveliina Pöyhönen kirjoitti kierrätyksen ja uudelleenkäytön alalla toimivan useita sosiaalisia yrityksiä, jotka erikoistuivat sähkö- ja elektroniikkaromuun. Sosiaalisessa yrityksessä tarjotaan töitä pitkäaikaistyöttömille ja työllistetään myös vammaisia ja osatyökykyisiä henkilöitä. Näissä yrityksissä uudelleenkäytölle pyrittiin saamaan iso rooli ja maksimaalisen voitontavoittelun sijaan tähdättiin työpaikkojen säilyttämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi verkostoyritys NetSer ja sen neljä sosiaalista yritystä Neo-Act Oy, Ekokaarina, Bovallius-Palvelut Oy ja Tervatulli Oy työllistivät vuonna 2007 yli 100 vaikeasti työllistyvää henkilöä useilla paikkakunnilla. NetSer teki yhteistyötä Elkerin kanssa. Kolmannen sektorin toimijoiden ongelma oli yleensä ollut se, että ne eivät yksittäisinä olleet tarpeeksi suuria ja kokonaisuutena kierrätyskeskusten verkosto oli hieman hajanaisen oloinen. Siksi ne eivät ole voineet tarjota uudelleenkäytön valmistelun palveluita esimerkiksi koko Länsi-Suomen alueelle. Olisi tarvittu selkeästi suurempia taloudellisia investointeja. Sopimusten tekeminen pienten yksiköiden kanssa taas on tuottajayhteisön näkökulmasta hankalaa. Vain useiden pienten yhteenliittyminen takaisi riittävän isot resurssit. Tällä hetkellä on joitakin isompia toimijoita, jotka tekevät myös esikäsittelyä kierrätystä varten.53

91


Älä paisko jääkaappia mökkipolulle – Serty ja alkuvuosien julkisuus Serty on ollut lyhyen historiansa aikana joitakin kertoja julkisuudessa, ja erityisen paljon julkisuutta tuli juuri keräyksen käynnistyessä vuosina 2005–2006. SER-laitteiden uusi tuottajavastuu ja keräysjärjestelmä herättivät luonnollisesti paljon keskustelua myös tiedotusvälineissä, kuten muutokset yleensä tekevät. Yleisesti sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuuseen liittynyt keräyksen käynnistyminen oli

”Valtaosa kuluttajista hyötyi SER-keräys-

laajalti esillä tiedotusvälineissä, isoista valtakun-

järjestelmän pystyyn pistämisestä, sil-

nallisista lehdistä aina pieniin paikallislehtiin

lä vaikka muutamassa paikassa oli jo

asti. Mainintoja aiheesta tuli pelkästään vuodelle

hyvät järjestelmät, toisista ne puuttui-

2005 satoja. Huippukuukausi oli elokuu, kun

vat kokonaan. Pirkanmaan Jätehuolto

mainintoja oli koko mediakentässä hieman yli

hoiti keräystä, siis kunnallinen yhtiö,

400 ja syyskuussakin yhä yli 180. Uutisoinnissa

mutta esimerkiksi YTV:n jätehuolto

keskityttiin selittämään tuottajavastuun merki-

ei. Monessa paikassa piti laittaa seka-

tys ja mitä se tarkoitti kuluttajan näkökulmasta.

jätteeseen, viedä paikalliselle romu-

Mihin voi viedä SER-laitteensa ja milloin, mitä

kauppiaalle, tai kierrätyskeskukseen,

se maksoi? Monin paikoin kerrottiin myös

jos sellainen paikkakunnalla oli.”

monien SER-laitteiden sisältämistä haitallisista aineista ja ohjattiin kuluttajia välttämään romun viemistä sekajätteeseen. Lehdistö laski välillä myös leikkiä, kun esimerkiksi pieni paikallislehti Kellokas kirjoitti, että ”Enää ei vanhaa jääkaappia kannata kärrätä suurella vaivalla suolle, kun sen voi ilmaiseksi palauttaa jätteenkäsittelyasemalle”. Monin paikoin uutisointi oli positiivista. Useista kunnista raportoitiin keräysmäärien hieman kasvaneen aiempaan verrattuna ja ihmisten lähteneen liikkeelle odotettua paremmin. Järjestelmä sai kiitosta toimivuudesta ja tehokkuudesta, mutta pelättyjä ruuhkia ei kuitenkaan ollut syntynyt. Niihin oli varauduttu pyytämällä ihmisiä tuomaan alkuun vain kolme tuotetta kerrallaan. Taustalla oli myös varautuminen esimerkiksi purkukohteiden kautta tulevaan materiaalimassaan. Vastaanottopisteisiin ei haluttu rekkalasteittain

92 2005–2009


purkutyömaiden jääkaappeja. Järjestelmän rakentamisessa oli lähdetty liikkeelle nimenomaan kuluttajista.54 Kuluttajat huomasivat, että SER-laitteiden kierrätys oli muuttunut, ja siitä löydettiin myös arvosteltavaa. Erityisesti hiersi jo aiemmin esillä ollut re-use, mutta myös kierrätysmaksut ja mahdollisten tuttujen keräyspisteiden katoaminen tai muuttuminen ärsytti. Kierrätyskeskusten toimipisteet eivät kuuluneet tuottajavastuun piiriin, joitakin vastaanottopisteitä lukuun ottamatta. Kierrätyskeskukset ottivat kyllä vastaan pieniä eriä kotitalouskäytössä olleita ja yhä toimivia SE-laitteita, mutta eivät esimerkiksi kylmälaitteita tai tietokonenäyttöjä, jotka tuli vastedes toimittaa SE-romun virallisiin vastaanottopisteisiin. Tämä ärsytti monia. Helsingin Sanomat viittasi asiaan pääkirjoitussivullaan 31.7.2005: ”Vanhoista laitteista tuskin pääsee eroon sen helpommin kuin nykyään, sillä keräysasemien määrä on pikemminkin vähenemässä kuin lisääntymässä. Romusta ei kuitenkaan tarvitse enää maksaa toisin kuin nykyisin, kun vanhan elektroniikkalaitteen vie kunnalliselle jäteasemalle”. Pääkirjoituksissa uskottiin kierrätysjärjestelmän alkuun kangertelevan, koska maahantuojilla ja valmistajilla olivat vielä sopimusten teot jäteasemien kanssa osin kesken. Länsi-Savo uutisoi päivää aiemmin, että tiedossa oli muutos, joka tulisi vaatimaan opettelemista. Mikkelissä Ekotori oli ottanut vastaan tuhansia kiloja romua viikoittain noin kahdeksan vuoden ajan. Elokuun puolivälistä lähtien uusi toimituspaikka olisi Metsä-Sairilan jäteasema, jonka Ekotorin päällikkö Pekka Sallinen arveli olevan monelle Ekotoria hankalampi sijaintinsa kannalta. Sallinen halusi muistuttaa yleisöä, että Ekotorille saattoi muutoksen jälkeen tuoda maksutta enää korjauskelpoiset laitteet, romut piti toimittaa jäteasemalle. Myös Sertyn kenttäpäällikkö Arto Puumalaista haastateltiin Länsi-Savoon. Hän muistutti, ettei laitteiden tuonnilla ollut kiire, sillä muutos olisi pysyvät, ei kampanjaluonteinen. Puumalainen myös selvensi haastattelussa eri tuottajayhteisöjen vastuita, jotta kuluttajille rakentuisi selkeämpi kuva muutoksesta ja siitä, mitä se mahdollisesti aiheuttaisi romunkeräyksen käytännön kannalta. Elker kun vastasi suuresta osasta tietokonemonitoreita ja Serty puolestaan suurimmasta osasta kodinkoneromua. Kaikkien tuottajayhteisöjen

93


keräys ei käynnistynyt samaan aikaan, mikä saattoi aiheuttaa lisäsekaannusta. Mikkelin jätehuollon ympäristöinsinööri Sami Hirvonen kehotti kuluttajia tuomaan laitteensa vasta sen jälkeen, kun kaikkien tuottajayhteisöjen keräys oli varmasti käynnistynyt, jotta kuluttaja välttyisi yllättäviltä maksuilta. Joissain lehdissä, kuten Auranmaan Viikkolehdessä, arveltiin uuden direktiivin voimaantulon sekoittaneen Suomen jätehuollon täysin: kukaan ei oikein tuntunut tietävän, mihin laitteita sai viedä ja oliko se ilmaista vai ei. Juttuun haastateltu Sertyn toiminnanjohtaja Valkonen avasi maksuihin liittyvää vyyhtiä ja selvensi kuntien ja tuottajayhteisöjen vastuita. Negatiivista otsikointia käytti myös Aamuposti heinäkuun lopulla, kun se uutisoi, että ”Kuluttajia kiusataan sekavalla kierrätysasetuksen voimaantulolla”. Jutussa jätehuoltoyhtiö Kiertokapulalta kritisoitiin sitä, että tuottajat olivat saaneet läpi systeemin, jolla kuluttajia kiusattiin – siis sekavan systeemin, joka käynnistyi eri aikoina, joko jo 1. elokuuta tai 13. elokuuta alkaen, tuottajayhteisöstä riippuen. Uutisten mukaan tuottajayhteisöjen (tässä kohden juuri Sertyn) ohjeissa oli myös kummallisuuksia, kuten se, että kierrätykseen toivottiin tuotavan vain kolme samaa laitetta kerrallaan. Entä jos jollain oli jemmassa kymmenen vanhaa pakastinta, pitikö siis tehdä neljä eri reissua vastaanottopisteelle, kysyi Kiertokapulan johtava neuvoja Liisa Sivusaari. Ilmeisesti tässä kohden selityksenä oli ainakin pelko ruuhkautumisesta vastaanottopisteillä, sillä useissa lehtijutuissa tuotiin esiin yhdistyksen (Sertyn) toive, että laitteita tuotaisiin vähitellen. Muun muassa Itä-Savo kirjoitti 29. heinäkuuta, että ”Yhdistys on myös antanut pisteille ohjeen, että nämä eivät ottaisi veloituksetta vastaan kerralla yli kolmea laitetta”. Tieto toistui muutamissa lehdissä. Saman päivän Aamupostissa kirjoitettiin kolmesta samasta laitteesta. Toive rauhallisesta aloituksesta ei tosin tullut ainoastaan Sertyn suunnalta. It-romun keräyksestä ja sitä varten perustetusta ICT-tuottajaosuuskunnasta kirjoitettiin Tietokone-lehdessä. Keräys alkaisi 13. elokuuta, ja ICT:tä edustaneen Elkerin toimitusjohtaja Veikko Hintsanen toivoi ihmisten ymmärtävän, että laitteita voisi ”tuoda vaikka joulukuussakin”, eli kiirettä ei ollut.

94 2005–2009


SERTY ja myös muut tuottajayhteisöt olivat runsaasti julkisuudessa kesällä ja syksyllä 2005, kun keräys oli elokuussa käynnistynyt. Kaikki julkisuus ei ollut positiivista, vaan toisinaan suorastaan päinvastoin. Ongelmiin ja haasteisiin, kuten harvaan asuttujen alueiden keräysverkoston puutteellisuuteen, tartuttiin lehdistössä helposti. Tuottajayhteisön edustajat olivat paljon esillä vastaamassa kysymyksiin. Kuva: SERTYn lehtileikekokoelma.

95


Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.

96 2005–2009


Aamupostiin haastateltu Kiertokapulan Liisa Sivusaari tosin uskoi, että kuluttajat toisivat varmasti myös sellaisia laitteita, joita ei vielä voitaisi ottaa ilmaiseksi vastaan elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana, koska ne kuuluivat SELT:n, FLIP:n ja ICT:n vastuulle,55 eivät Sertyn, jonka järjestelmä käynnistyi aiemmin. Sivusaari arveli, että alkuvaiheessa tulisi vastaan konflikteja. Kaupoilla ei myöskään ollut välttämättä riittäviä varastointitiloja kuluttajien palauttamille kodinkoneille, joten liikkeiden vastahakoisuus olisi ymmärrettävää. Sekavalta järjestelmä varmasti monille vaikuttikin, mutta siitä myös uutisoitiin paljon, pääosin varsin faktapitoisesti ja eri näkökulmista. Lehtijutuista ei nouse esiin suurta kauppiaiden puolelta tulevaa vastahakoisuutta, ja alkuvaiheessa kodinkoneliikkeissä vaikutettiin tyytyväisiltä juuri kasvaneen kaupan

Tietämättömyys kierrätysmahdol-

vuoksi. Jotkut kauppiaat katsoivat

lisuuksista ja toisaalta myös välin-

kuluttajien olevan varsin hyvin tie-

pitämättömyys ovat vuosikym-

toisia tulevasta muutoksesta, toiset

menten ajan saaneet suomalaiset

taas toivoivat uudistuksesta selkeäm-

laittomasti viskelemään vanhat

pää tiedottamista, koska olivat itse

ja rikkinäiset huonekalut ja

epätietoisia, mitä tuleman piti. Moni

kodinelektroniikan metsäteille.

iso kauppaketju ja jotkin pienemmät liikkeet olivat jo pitkään ottaneet

myös vaihdossa vastaan vanhoja koneita hyvänä asiakaspalveluna. Uutisiin päätyi siis myös tieto siitä, ettei Sertyllä vielä heinäkuun lopussa ollut voimassa olevaa tuottajayhteisön asemaa, mutta Elkerillä – siis sen kautta käytännön järjestävillä tuottajayhteisöillä – oli. Kirjoitettiin myös, että raha-asioista oli tullut ristiriitoja, mikä oli hidastanut järjestelmän luomista. Uutisoinnit olivat myös sikäli näkökulmakysymys, että kun yksi lehti ilmoitti SER-laitteiden hävittämisen muuttuvan maksuttomaksi, toinen taho kiirehti kertomaan, ettei ”ilmaisia lounaita ole”, vaan kierrätys oli edelleen maksullista. Maksun paikka vain siirtyisi laitteen elinkaaren lopusta sen alkuun. Kierrätyspisteiden merkittävä väheneminen aiheutti paitsi kiukkuista palautetta myös asiallista kritiikkiä. Pahimmassa tapauksessa, etenkin pienillä paikkakunnilla, etäisyys lähimpään sähköromun vas-

97


taanottopisteeseen saattoi kasvaa kymmeniin tai jopa sataan kilometriin, huomautti toimitusjohtaja Markku Salo Jätelaitosyhdistyksestä (vuodesta 2017 KIVO56). Sertyn näkemys tähän asiaan oli kuitenkin varsin suorasukainen. Järjestelmän luominen oli mittava prosessi, ja verkoston kaventumiseen vaikuttivat myös kustannukset. Ei ollut järkevää perustaa vastaanottopistettä sellaiselle paikkakunnalle, jossa tuotiin kierrätykseen tai ostettiin ehkä vain yksi jääkaappi vuodessa. Ongelma ratkaistiin lopulta osin kiertävillä keräyspisteillä, mistä myös uutisoitiin. Joissakin tapauksissa, kuten Kotkassa, tilanne meni akuutimmaksi. Mussalon satamassa sijaitsevaan Kuusakosken keräyspaikkaan ei voinut laskea asiakasta ilman lupaa kulkemaan, sillä Kotkan Satama Oy piti ”kansalaisten liikkumista rojuineen” satama-alueella vaarallisena ja toimintaa luvattomana. Keräys ei oikeastaan ehtinyt edes alkaa, kun se jo keskeytettiin. Kymen Sanomat uutisoi elokuun puolivälissä, kuinka Kotkan asukkaille etsittiin kiireellä paikkaa, jonne elektroniikkaromun voisi viedä. Lähimmät ilmaiset pisteet olivat Haminassa ja Anjalankoskella. Serty ja Kuusakoski yrittivät ratkaista ongelmaa, ja alueen ympäristökeskukselta toivottiin tuottajayhteisölle ja operaattorille työrauhaa. Vaihtoehtoina olivat ainakin L&T:n piste Hovinsaarella, Stena Sutelassa ja Heinsuon jäteasema, joilla luvat olivat kunnossa. Myös Kirkkonummella kunnan jätehuolto oli ollut Sertyn ”kimpussa kuin terrierit” saadakseen syntymään sopimuksen SE-romun toimituksista, mutta sitä ei vielä elokuussa ollut. Asiakkaita ohjattiin muualle, muun muassa Kuusakoskelle Kauklahteen, YTV:n pisteeseen Ämmässuolle ja Lohjan Rosk’n Rollille. Lapin Kansassa nimimerkki ”Vastarannan kiiski” totesi, että asukasmääriltään toisiaan lähellä olevat Lappi ja Oulun lääni olivat täysin eriarvoisessa asemassa, kun Oulun läänissä oli 24 vastaanottopistettä ja Lapissa neljä. Nimimerkki otti kantaa myös Sertyn tilaan, siihen, ettei sitä ollut hyväksytty tuottajayhteisörekisteriin, ja totesi käytännössä tilanteen olevan laiton. Myös Kuusamossa Koillissanomissa kirjoitettiin kriittisesti, että ”Lait laaditaan etelän olosuhteisiin”, suuret asutuskeskukset ja niiden tarpeet huomioiden. Lopulta huhtikuussa 2006

98 2005–2009


Koillissanomissa voitiin todeta, että vastaanotto alkoi myös Kuusamossa, kun kaupunki allekirjoitti sopimuksen Kuusakosken kanssa. Serty joutui siis yleisesti ottaen alkuvaiheessa hieman puolustuskannalle. Niin Arto Puumalainen, Timo Valkonen kuin Timo Laatikainenkin olivat usein vastaamassa kysymyksiin ja kritiikkiin lehdistössä. Myös radiossa, televisio-uutisissa ja muun muassa TV1:n Kuningaskuluttajassa käsiteltiin ”kangertelevaa” romunkeräystä syksyllä 2005. Toisaalta oli hyvä, että kysymyksiä esitettiin ja oli mahdollisuus selventää käytäntöjä. Sertyn lisäksi sen isoin operaattori Kuusakoski ja etenkin sen palvelujohtaja Risto Pohjanpalo olivat usein julkisuudessa vastaamassa kysymyksiin ja selventämässä järjestelmää suurelle yleisölle. Loppuvuodesta Serty vetosi myös kuluttajien omaan vastuuseen kuluttamisessaan ja muistutti etenkin siitä, mitä käytetyille laitteille tuli tehdä, siitäkin huolimatta, että totuttuun käytäntöön tuli lakiuudistuksen asettamien vaatimusten myötä muutoksia. ”Kuluttajan tulee ymmärtää, että tämä on meille kaikille positiivinen ja yhteinen asia. Kun romut päätyvät asialliseen käsittelyyn, homma toimii”, muistutti puheenjohtaja Laatikainen. Aikataulut ja taloudelliset tekijät vaikuttivat sekä hintoihin että kierrätyspisteiden määrään, mutta Laatikainen muistutti monin paikoin, että verkostoa parannettiin jatkuvasti. Tämä näkyikin myös uutisoinnissa loppuvuonna 2005, kun lehdistössä melko tasaiseen tahtiin uutisoitiin jossakin kunnassa käynnistyvästä SER-keräyksestä.57 Mitä uusien tuotteiden hintoihin mukaan laskettuihin kierrätysmaksuihin tuli, tuottajayhteisöstä haluttiin muistuttaa, että aiemmin kuluttaja oli joutunut maksamaan kaatopaikkamaksun. Nyt kodinkoneen loppusijoitus ja kierrätys siirtyi ennakkoon maksettavaksi uuden tuotteen hintaan, ja se oli usein edullisempi kuin vanha kaatopaikkamaksu. ”Pesukoneen kierrätysmaksulla saa neljä oluttuoppia”, veisteli Timo Laatikainen. Kenties myös SER-laitteiden viskominen mökkiteille, bussipysäkeille tai järviin saataisiin paremmin kuriin, kun laitteen kierrätyksestä joutui maksamaan jo ostovaiheessa? Lehdistökatsauksen perusteella tätä toivottiin monin paikoin niin jäteasemilla kuin kodin-

99


koneliikkeissä. Monet kodinkoneliikkeet valmistautuivat tulevaan tiedottamalla jo ennen keräyksen käynnistymistä tulossa olevista hinnankorotuksista, jotta kuluttajat eivät kokisi asiaa niin suurena yllätyksenä. Esimerkiksi suurissa kylmälaitteissa kierrätysmaksu oli 25 euroa, joka saattoi tuntua kuluttajasta suurelta. Aamulehti uutisoi aiheesta 31. heinäkuuta 2005 otsikolla ”Romukodinkoneet kierrätetään ilmaiseksi uusien kustannuksella”. Jutussa kerrottiin, että kuluttajaviraston mukaan muutosta ei saanut markkinoida erillisenä tuotteen hinnan päälle tulevana maksuna, vaan kierrätyksestä aiheutuvan kulun tuli yksinkertaisesti sisältyä kokonaishintaan. Keskisuomalainen uutisoi aiheesta samana päivänä haastatellen jätteenkäsittely-yhtiö Mustankorkean toimitusjohtaja Veikko Tissaria, Markantalo-ketjun toimitusjohtaja Seppo Kokkolaa ja Jyväskylän Gigantin kodinkonepuolen osastopäällikköä. Jutun sävy oli positiivinen, tosin Mustankorkean Tissari pohti, yrittäisivätkö yritykset (eivät siis kodinkoneliikkeet, vaan yritykset yleensä) käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kokeilla palauttaa romujaan kotitalouksille tarkoitetun palautejärjestelmän kautta. Markantalon Kokkola ei pitänyt tulossa olevaa muutosta kovin merkittävänä, vaikka se aiheuttaisikin liikkeille aluksi hieman lisätöitä. Markantalo ilmoitti ottavansa laitteita vastaan, jos asiakas ostaisi samalla uuden, Gigantti muistutti ottavansa SE-romua vastaan ilman ostovelvoitetta. Kodinkoneliikkeet havaitsivat myynnin kiihtymistä juuri ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa. Kuusakosken Risto Pohjanpalo arveli syyskuussa 2005 Kauppalehdessä, että kierrätysmaksut tulisivat tippumaan nopeastikin, sillä keräys oli käynnistynyt vilkkaasti ja tavaraa oli kertynyt ennätysmäärä. Alkurynnistyksen jälkeen määrät kuitenkin tasaantuisivat, ja se vaikuttaisi myös kierrätysmaksuihin.58 Toisinaan järjestelmää arvosteltiin, ja lehdistössä verrattiin SER-laitteiden kierrätyksen järjestämistä autonrenkaisiin. Lainlaatijaa kritisoitiin ja todettiin, että autonrenkaitten kierrätyksessä olisi ollut hyvä ja selkeä malli käytettäväksi myös SE-romun kanssa. Kritiikki on aina hyvästä, mutta autonrengas on ”yleensä pyöreä ja tehty kumista”, kuten Teknologiateollisuuden Peter Malmström on todennut. Renkaan

100 2005–2009


kierrätys tapahtuu aina samalla tavalla, oli vaikkapa renkaan halkaisija mikä tahansa. SE-romu oli eri asia, sillä sitä on monen kokoista ja hyvin erityyppistä, myös vaarallisiksi luokiteltuja aineita ja materiaaleja sisältäviä. Renkaiden kierrätysmalli ei olisi sopinut sähkö- ja elektroniikkaromulle. Kierrätysjärjestelmän käynnistystä seuraavien lähivuosien aikana Serty oli otsikoissa erilaisista aiheista. Iso osa sähkö- ja elektroniikkaromuun ja sen kierrätykseen liittyvästä uutisoinnista alkoikin jo olla yleisluontoisempaa ja koski esimerkiksi erilaisia keräyskampanjoita, tietoturvaa tai muita vastaavia asioita, joihin Serty ei välttämättä suoraan liittynyt. Kännykät ja niiden kierrätys puhuttivat etenkin vuonna 2008, kun Nokia joutui puolustamaan toimintaansa vanhojen kännyköiden keräyksessä ja kierrätyksessä. Sitä syytettiin liian innokkaasta kierrätyksestä, jonne joutui joidenkin tahojen mukaan myös sellaisia laitteita, jotka olisi voinut korjata ja ottaa uudelleen käyttöön. Samalla uutisoitiin kännyköiden kierrätyksestä ylipäänsä, niistä kun arviolta puolet unohtui pöytälaatikoihin. Matkapuhe-

Iso pesukone vie sen verran

linten materiaaleista saataisiin kuitenkin kierrätettyä

tilaa, että se tulee vietyä

80–100 %, ja ne sisältävät arvokkaita metalleja. Ton-

nopeastikin keräykseen,

nista matkapuhelimia saa talteen noin 150 grammaa

pikkuinen kännykkä sen sijaan

kultaa, sata kiloa kuparia ja kolme kiloa hopeaa. Ton-

jää nurkkiin lojumaan.

nista kaivosmalmia sen sijaan saa vain viitisen grammaa kultaa. Teollisuudelle paremmin kierrätetyt kännykät

olisivat jalometallien kannalta tärkeä saada kerättyä, sillä suomalaisilla lojui kilotolkulla kultaa lipastoissaan. Elkerin toimitusjohtaja Sakari Sainio penäsi STT:lle antamassaan lausunnossa myös kuluttajan vastuuta, ei pelkästään tuottajien. Kuluttajien tuli itse huolehtia vanhojen laitteiden kuskaamisesta kierrätykseen. Joukossa oli myös suoraan Sertyyn liittyneitä uutisia. Kevyempiä aiheita oli muun muassa tuottajavastuun laajeneminen paristoihin ja akkuihin vuosikymmenen lopulla. Yksi merkittävimpiä Sertyä itseään koskevia uutisaiheita oli uhkasakkoprosessi, josta uutisoitiin melko laajalti lehdistössä ja radiossa. Toisinaan esille tuli myös tuottajayhteisöjen saama viranomaispalaute: tuottajayhteisöjen tuli pyrkiä

101


parempaan yhteistyöhön ja tiedottamiseen. Etelä-Saimaassa toukokuussa

Tuottajayhteisöjen alkutaival

2006 Teemu Virtanen otti kantaa tuottajayhteisöjen niukkaan yhteis-

2000-luvulla oli voimakkaiden

työhön, johon syynä oli tuottajien keskinäinen kilpailu. Jätehuolto oli

aikaa. Jokaisella yrityksellä

ylipäänsä varsin kilpailtu ala, ja siihenkin vaikuttivat muun muassa romumetallin hinnanvaihtelut. Yritykset pyrkivät myös hyödyntämään

ristiriitojen ja erimielisyyksien ja yhteisöllä ja usein myös yksittäisillä henkilöillä oli omat näkemyksensä siitä,

kierrätystä markkinoinnissaan, mikä saattoi Virtasen mukaan vaikut-

miten keräys järjestetään ja

taa niiden haluun ohjata kerätty materiaali mieluummin kierrätykseen

kenen toimesta. Lisäksi piti

kuin uudelleenkäyttöön. Samat asiat, yhteistyö, uudelleenkäyttö ja

Taustalla vaikutti tietysti myös

verkoston toimivuus, nousivat aika ajoin otsikoihin, esimerkiksi jälleen kesällä 2007. Tiedotuksen kohdalla olikin aukko sikäli, että jokaisella tuottajayhteisöllä oli omat internet-sivunsa, mutta yhtenäistä tiedotusta ei ollut. Tilanne alkoi parantua, hitaasti mutta varmasti, vaikka siihen kuluikin vielä muutama vuosi. 2000-luvun puolivälissä tuottajayhteisöt eivät olleet vielä kykeneväisiä nykyisen tasoiseen yhteistyöhön.59

Yhteistyöhön vaikka väkisin Serty teetätti vuonna 2006 vaikuttajaluotauksen, johon haastateltiin alan asiantuntijoita 13 eri organisaatiosta. Kysymysten aiheina olivat SER-kierrätys ja käyttöönoton onnistuminen, alan vuorovaikutus ja vaikutussuhteet, Sertyn toiminta ja viestintä ja toivotut kehityssuunnat, niin Sertyn itsensä kuin koko alan osalta – osansa palautteesta sai siis myös muun muassa viranomaistoiminta. Yleisesti uusi laki koettiin kattavaksi ja vastuu oli selkeästi tuottajilla, ja keräyksen osalta infrastruktuuri oli ajallaan valmis ja otettiin hyvin käyttöön. Toisaalta koettiin muun muassa, että järjestelmä oli turhan monimutkainen, SE-romun lajittelu ja siirtely kontista toiseen oli hankalaa, tiedotus oli pirstaloitunut moneen suuntaan, toimijoiden välillä oli kahnausta ja kommunikaatio-ongelmia ja esimerkiksi kunnat joutuivat paikkaamaan tuottajayhteisöjen työtä. Suorimpia palautteita olivat kommentit, joissa todettiin että ”Keräys toimii, muttei niiden ansiosta, joiden se olisi pitänyt tehdä” ja ”Ala on hajanainen ja riitainen”. Jo tässä vaiheessa nousivat

102 2005–2009

huomioida lakimuutokset. raha, sillä tuottajat olivat lain mukaan vastuussa keräys- ja kierrätyskuluista. Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.


ensimmäistä kertaa esiin henkilökiistat, joiden osa vastaajista katsoi haittaavan asioiden hoitoa ja kampittavan järjestelmää. Sana ”ajojahti” nousi esiin. Vastauksista näki muutenkin, että ne olivat osin täysin vastakkaisia, vastaajatahosta riippuen, esimerkiksi juuri käytännön keräystoiminnan osalta. Myös tuottajayhteisöjen ”bisneslogiikkaa” kritisoitiin, mutta voivatko bisnespohjalta toimivat tuottajat ryhtyä ajattelemaan julkisen toimijan tavoin, ja voiko sellaista niiltä edes vaatia? Pohjalla oleva ideologinen yleishyödyllinen perusvire – julkinen palvelu, ympäristökysymykset, sosiaalinen työllistäminen – loi

103


haastetta, sillä siitä saattoi saada kuvan, että toiminta oli hyväntekeväisyys-tyyppistä, mitä se ei ollut. Serty oli ”suurin ja kritisoiduin”. Myös sen nimi, SER-tuottajayhteisö, aiheutti sen, että siihen yhdistettiin helposti koko SER-kierrätyksen yleisasioita. Tuottajat itsessään vaikuttivat olevan varsin tyytyväisiä, sillä jos näin ei olisi ollut, olisivat ne varmasti olleet itse äänessä. ”Suorastaan vihamielisiä” kommentteja tuli kolmannelta sektorilta, mikä on jo tullut esiin edellisessä luvussa. Sertyltä odotettiin huomattavasti enemmän yhteistyökykyä, sidosryhmien kuuntelua ja aktiivista keskustelua, ja sen hallitsevuus markkinoilla huoletti joitakin tahoja. Johtopäätöksissä todettiin muun muassa, että vuoropuhelu kolmannen sektorin kanssa tuli aloittaa, lobbaukseen laittaa lisää panoksia ja kunnalliset jätelaitokset ja alueelliset ympäristökeskukset asettaa tärkeämmiksi kumppaneiksi viestinnässä. Lisäksi Sertyn olisi tehtävä enemmän kansalaisviestintää ja -vaikuttamista, tuoda sen oma asiantuntijarooli paremmin esille, viranomaissuhteet olisi normalisoitava, sidosryhmävuoropuhetta olisi nostettava aktiivisemmaksi ja oma toiminta olisi tehtävä läpinäkyvämmäksi. Ajatukseksi nousi, että maailma ei tunne Sertyä tarpeeksi. Toiminnan puutteet oli korjattava, taloudellinen viestintä oli jätettävä vähemmälle, ja jo etukäteen olisi määriteltävä kannanotot tulevaisuutta koskeviin vaateisiin.60 Vuoden 2006 lopulla pitkään puheenjohtajana ollut Timo Laatikainen jättäytyi pois61 ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Markku Salovaara Suomen Sähkötuonti Oy:stä. Philipsiä hallituksessa edustanut Elina Yrjänheikki jatkoi varapuheenjohtajana. Puheenjohtajisto sovittiin valittavaksi kahden vuoden toimikauden välein. Hallituksessa toimivat pienten henkilövaihdosten jälkeen Mustan Pörssin, Mielen, Samsung Electronic Nordicin ja Whirlpool Nordicin edustajat. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan välistä työnjakoa päätettiin kehittää niin että tehtävät voitaisiin hoitaa tiimityönä, ja toiminnanjohtaja Timo Valkosen tuli tehdä tarvittaessa valmistelutyötä puheenjohtajiston ohjeiden mukaisesti. Puheenjohtajiston päätehtäväksi vuodelle 2007 katsottiin viranomaisyhteistyön parantaminen – myöhemmin

104 2005–2009


toimintakertomuksessa kuvattiinkin Sertyn ja PIR:n välistä kanssakäymistä lainausmerkeissä ”keskusteluna”, mikä viittasi suoraan erimielisyyksiin. Hallitukseen tuli pariinkin otteeseen muutoksia jo vuoden 2007 puolella joidenkin henkilöiden siirryttyä uusiin töihin. Vaikka siirrot olivat yritysten sisäisiä, tarkoitti se uusien henkilöiden asettamista Sertyn hallitukseen. Alkuvuodesta 2007 Serty katsoi viranomaisvalvonnan olevan ”erittäin puutteellista ja ei-neutraalia”, sillä Sertyn mukaan viranomaiset tulkitsivat lainsäädäntöä epäjohdonmukaisesti ja jopa tuottajakohtaisesti. Serty ei kokenut, että laki olisi ollut kaikille sama. Tätä näkemystään Serty perusteli muun muassa sillä, että PIR oli asettanut velvoitteet uudelleenkäytön järjestämisestä myös SELT ry:lle, mutta ei ollut asettanut tätä uhkasakkomenettelyyn, toisin kuin Sertyn, sillä PIR:n mukaan SELT oli ryhtynyt toimenpiteisiin noudattaakseen velvoitteita. Serty oli ryhtynyt varsin ajoissa toimenpiteisiin, mutta tulokset eivät olleet mahtuneet viranomaisen aikaraameihin ja asiakirjojen kohdalla on epäselvyyttä.62 Lisäksi tilannetta mutkistivat tuottajayhteisöjen keskinäiset, tulehtuneiltakin vaikuttaneet välit, jotka joidenkin näkemysten mukaan näkyivät vuosien varrella muun muassa Sertyn Timo Valkosen ja Elkerin toimitusjohtaja Veikko Hintsasen välisinä ”kaksintaisteluina”. Toiminnanjohtaja Timo Valkonen toi myös lehdistölle asian tiimoilta vastatessaan esiin ihmetyksensä siitä, että suurin tuottajayhteisö, joka keräsi eniten, joutui erityisesti uhkasakon kohteeksi. Vuoden 2006 loppuun mennessä Sertyllä oli yli 340 kiinteää keräyspistettä ja yli 200 kiertävää mobiilikeräyspistettä ja kirjalliset sopimukset keräyksen järjestämisestä kattoivat kaikki kunnat, paitsi PIR:n keräyksestä vapauttamat ja Ahvenanmaan. Tämä oli jälleen Sertyn omaa tulkintaa verkoston laajuudesta, ja on periaatteessa aivan mahdollista, että näin oli. Näkemys poikkeaa kuitenkin viranomaisen näkemyksestä, sillä sen arkistoihin eivät kaikki sopimukset, joita Serty kertoi tehneensä, olleet päätyneet, ainakaan allekirjoitettuina. Jos täydennettyjä asiakirjoja pyysi, Sertyn toiminnanjohtaja – jolla oli Sertyn hallituksen valtuutus tiettyihin summiin asti solmia sopimuk-

105


sia ilman että asia vietiin hallituksen päätettäväksi – saattoi vastata, että sopimuksen toista osapuolta ei saatu kiinni. Kun viranomainen kääntyi toisen osapuolen puoleen, tämä saattoi kiistää kuulleensakaan mistään sopimuksesta. Sertyn toiminta alkoi herättää epäluottamusta, eikä yhdistyksen hallituksella näyttänyt aina olevan tiedossa, mitä toiminnanjohtaja teki. Tämän mahdollisti varmasti myös mainittu valtuutus sopimuksista päättämisissä ja niiden solmimisessa. Direktiivin maakohtainen minimikeräysvaatimus oli 4 kg asukasta kohden vuodessa.63 Jo yksistään Sertyn keräysmäärä riitti saavuttamaan Suomen kokonaiskeräysvelvoitteen, ja päälle tulivat vielä kaikkien muiden tuottajayhteisöjen keräysmäärät. Käsittelylinjoja SE-romulle oli Forssassa kolme, Kuusakoski Oy:llä, Ekokemilla ja Elwiralla, kahdella ensimmäisellä useampia. Uudelleenkäyttäjiksi Serty nimesi Kuusakosken, Ekokemin, Elwiran, CRT-Finlandin, Cool-Finlandin, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ja Loimi-Hämeen Jätehuollon. Seuraavan vuoden alussa myös Lapin SER-keräysverkosto oli kokonaisuudessaan toiminnassa. Lapissa Sertyllä oli 20 keräyspistettä, joihin se otti vastaan myös muun muassa lamput. Serty ei tyytynyt viranomaistaholta annettuun hallintopakkomenettelyyn uhkasakkoineen, sillä se katsoi, etteivät vaatimukset olleet suoraan johdettavissa kansallisesta tai EU:n SER-lainsäädännöstä. Serty valitti hallintopakkopäätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Välipäätös64 hallinto-oikeudelta saatiin marraskuussa 2006. Päätöstä tuli avaamaan Sertyn hallitukselle sen asianajotoimiston edustaja, mutta todellisuus ja asiakirjat ovat ristiriidassa.65 Kokouspöytäkirjan mukaan hallinto-oikeuden päätös kohdisti kritiikkiä valvovan viranomaisen tapaan hoitaa tehtäväänsä. Asianajajan mukaan valvovan viranomaisen tehtävä oli val-

106 2005–2009

Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen kaikille sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajayhteisöille piirtämä SER-kierrätys -sivuston kampanjakuva. Kieltämättä tavalliselle kuluttajalle voi välillä tulla siilin kuvassa edustama tunne monimutkaisiksi koettujen kierrätyssääntöjen edessä. Kuva: SERTY.


voa ja ohjata, ei määrätä. Hallintopakkomenettely on kuitenkin laissa siksi, että sillä määrätään toiminnanharjoittaja noudattamaan lakia ja päätöksiä sakon uhalla. Normaalin prosessin mukaisessa välipäätöksessä, jollaisissa toimeenpano usein kielletään ennen kuin asiasta on saatu tehtyä hallinto-oikeudessa virallinen päätös, todetaan, että PIR:n antaman päätöksen luonne ei ollut sellainen, että se olisi pantava välittömästi täytäntöön. Päätöksessä ei esitetä mitään kritiikkiä valvovaa viranomaista kohtaan, toisin kuin Sertyn asiakirjoissa väitetään. Sertyn asianajaja esitti yhdistyksen hallitukselle ennakko-oletuksen, että lopullinen päätös tulisi olemaan Sertyn kannalta suosiollinen. Sitä saataisiin kuitenkin odottaa 6–18 kuukautta. Serty oli myös päättänyt kutsua muut tuottajayhteisöjen puheenjohtajat yhteistyötapaamiseen tammikuussa 2007 päivittääkseen edellisenä kesänä tehtyjä sopimuksia. Tammikuun tapaamiseen tuli myös ylitarkastaja Teemu Virtanen avaamaan PIR:n ratkaisua lähteä hallintopakkomenettelyn tielle. Syynä oli se, ettei maaliskuussa 2006 tuottajayhteisöjen esittelemää suunnitelmaa ollut toteutettu käytännössä. Tapaamisessa Virtanen myös painotti tuottajayhteisöjen välisen yhteistyön merkitystä toimivan SER-keräyksen takaamiseksi. Sillä välin, kun hallinto-oikeus tutki Sertyn ja valvovan viranomaisen tulkintaeroja suhteessa lakiin ja asetuksiin, Sertyllä oli näkemyseronsa myös verottajan kanssa. Keskustelu liittyi Sertyn viranomaisen odottamaan kuuden kuukauden käyttömenoja vastaavaan vakuusrahastoon ja sen tulevaan verotukseen verovuosina 2006–2008. Verotukseensa liittyen Serty katsoi olevansa yleishyödyllinen yhdistys, mutta verottaja oli eri mieltä. Se perusteli näkemyksensä esimerkiksi sillä, ettei yleishyödylliseksi itseään nimittävä taho voinut pyrkiä jäsenyritystensä kustannusten minimointiin. Verottajan näkökulmasta Sertyn tosiasiallinen tavoite oli nimenomaan saada aikaiseksi kustannussäästöjä jäsenilleen. Sertyn omista pöytäkirjoista tulee ilmi muun muassa se, että Sertyn viestinnän tuli epäsuorasti pyrkiä tukemaan jäsenyritystensä myyntiä, vaikka sen pääasiallinen tehtävä oli hoitaa näiden puolesta SER-laitteiden kierrätys. Lisäksi Sertyn tehtävä oli sen vuosien 2007–2008 strategian mukaan pyrkiä ohjaamaan ja

107


johtamaan alan kehitystä SE-laitteiden maahantuojien ja valmistajien etujen mukaisesti. Tämä ja jäsenyritysten myynnin tukeminen ovat ristiriidassa yleishyödyllisen järjestön ajatuksen kanssa, siitäkin huolimatta, että varsinainen kierrätyksen järjestäminen ja hoitaminen on selvästi yleishyödyllistä monin tavoin. Clearingia niin Sertyn sisäisesti jäsenten välillä kuin eri tuottajatahojen välillä pohdittiin käytännössä jatkuvasti, ja se näyttää olleen yksi merkittävimmistä haasteista yhdistyksen ensimmäisinä vuosina. Apuna laskemiseen ja määrittelyihin pyrittiin käyttämään myös vertailutilastoja eri tuottajayhteisöjen noudoista SER-keräyspisteistä. Tuottajayhteisöjen PIR:lle antamien raporttien mukaan Serty keräsi vuonna 2006 noin 20 500 tonnia (52 %), Nera 12 000 tonnia (30 %) ja Elker 7 000 tonnia (18 %). Jos vertailtiin kunnallisten jätelaitosten antamissa raporteissa ilmoitettuja noutoja niiden keräyspisteistä, Serty oli vastannut 66,5 % noudetusta volyymista, Neran osuus oli 19,2 % ja Elkerin 14,3 %. Serty ja Nera kävivät keskusteluja niin Lapin keräyksestä kuin re-usestakin. Nera oli halukas liittymään mukaan myös Ahvenanmaan SER-keräysjärjestelmään samoilla ehdoilla kuin Lapin keräykseen. Operatiivisen yhteistyön tuli kuitenkin olla sellaista, että se ei lisäisi vaan pikemminkin vähentäisi Sertyn kustannuksia. Mikäli operatiivisen yhteistyön kautta saataisiin siirrettyä Sertyltä Neralle noin 40–45 % keräyspistevastuista ja noin 30–40 % kulutuselektroniikan keräys- ja kuljetusvastuista, jakaantuisi silloin noin 90 % SER-vastuista oikeudenmukaisesti tuottajatahojen vastuiden mukaisesti. Muutoksella voitaisiin vastata sekä jätelaitosten toiveisiin että selkiyttää tilannetta keräyspisteissä. Se myös poistaisi vastuuta Sertyn harteilta sikäli, että neuvotteluhetkellä Serty oman tulkintansa mukaan hoiti omaa ”vastuuosuuttaan” suurempia keräys- ja käsittelytehtäviä. Kuten edellä on jo todettu, ei jätelaissa kuitenkaan ole määritelty tuottajayhteisöjen keskinäisiä vastuuosuuksia, jolloin lain asettamat vaatimukset tulee erottaa tuottajayhteisöjen keskinäisistä sopimuksista. Jos tuottajayhteisöt kahdenkeskisissä sopimuksissaan olivat sopineet tietyistä vastuuosuuksista, silloin Sertyn näkemys piti paikkansa. Operatiivinen

108 2005–2009


yhteistyö ja aluejako Tampereen ja Turun talousalueilla, jotka käsittivät noin 15–20 % Suomen SER-kertymästä, käynnistettiin kesällä 2007. Sen oli tarkoitus olla aluksi voimassa vuoden loppuun asti. Käytännössä Nera otti vastuulleen kaikki Pirkanmaan Jätehuollon SER-keräyspisteet ja Serty kaikki Turun Jätehuollon ja Turun lähikuntien SER-keräyspisteet. Elkerin toivottiin tulevaisuudessa myös liittyvän yhteistyöhön. Kaikkien tuottajayhteisöjen puheenjohtajat kokoontuivat kevään 2007 aikana kolme kertaa keskustelemaan yhteistyöstä. Sertyä edustivat puheenjohtaja Markku Salovaara ja hänen lisäkseen hallituksen jäsen, Mustan Pörssin Ari Myllymäki. Neralta neuvotteluissa olivat Sonyn, HP:n ja Electroluxin edustajat ja Elkeriltä Nokian ja Elkerin oma edustus. Helposti asiat eivät kuitenkaan olleet ratkaistavissa, mistä kertonee ympäristöministeriössä huhtikuun lopulla järjestetty viranomaisen ja tuottajayhteisöjen puheenjohtajien palaveri. Palaverissa tuotiin esiin, ettei ”mikään toimi”. Viranomainen halusi tuottajien tiedottavan yhdessä ja keräysverkoston olevan yhteinen. Sertyn hallituksen puheenjohtaja Markku Salovaara raportoi hallitukselle kuulleensa PIR:n Teemu Virtaselta, että kaikkien tuottajayhteisöjen raportointi ei välttämättä ollut kovin luotettavaa. On kuitenkin epäselvää, viittasiko Salovaara ”kaikilla” nimenomaan kaikkiin, eli myös Sertyyn, vai vain joihinkin yksittäisiin tuottajayhteisöihin. Virtasen mukaan puutteita raportoinnissa oli vielä tuossa vaiheessa kaikilla tuottajayhteisöillä, erityisesti markkinoille laskettujen tuotteiden määrissä.66 Yhteistyöneuvotteluissa tuottajayhteisöt toivat esiin erilaisia malleja, kuten yksi tuottajayhteisö useilla tuoteryhmälinjoilla. Electrolux katsoi, että päätösvalta mahdollisessa yhdessä ja ainoassa tuottajayhteisössä tulisi järjestää jäsenyritysten koon mukaan. Mitä isompi markkinaosuus, sitä enemmän päätösvaltaa. Neran jäsenille näytti olevan yhteistä se, että ne halusivat jokainen hoitaa kierrätyksensä itse. Sony katsoi, että päätöksenteossa tuli olla mahdollisuus individuaaliseen järjestelmään. Siitä, että keräysverkoston tulisi olla yhteinen, neuvottelujen eri tahot olivat samaa mieltä. Yhtä ainoaa

109


tuottajayhteisöä ei kuitenkaan uskottu syntyvän. Tästä yhtenä esimerkkinä olivat Sertyn hallituksessa toimivan Samsung Electronic Nordicin Mika Lehtosen käymät keskustelut Sonyn Kari Erikssonin kanssa. Niistä välittyi selvästi Sonyn skeptinen suhtautuminen yhden ainoan tuottajayhteisön mallia kohtaan. Kaikkien tuottajayhteisöjen yhteisten neuvottelujen tuloksena oli päätetty hoitaa vanhat tuottajayhteisöjen väliset velat ”selvänä rahana”, ja vuosien 2005–2007 clearingia selvittämään valtuutettiin PricewaterhouseCoopers Oy (PwC). Neran ja Sertyn näkemykset lähenivät vähitellen toisiaan, mutta syksyn 2007 edetessä Elker alkoi asemoitua yhä kauemmas kahdesta edeltävästä. Loppuvuodesta valvova viranomainen ilmaisi olevansa tyytyväinen tuottajayhteisöjen väliseen yhteistyöhön. Sertyn puheenjohtaja Markku Salovaara totesi, ettei PIR enää korostanut myöskään uudelleenkäyttöön liittyviä asioita. PIR:n Teemu Virtasen mukaan ratkaisevassa roolissa asioiden saamisessa vihdoin tyydyttävään järjestykseen oli nimenomaan se, että tuottajayhteisöjen puheenjohtajat ja mahdolliset muut edustajat istuivat yhteiseen neuvottelupöytään ja pyrkivät tosissaan ratkaisemaan ongelmakohtia. Virtanen tuo asian esiin myös humoristisessa kolumnissaan, jonka hän kirjoitti vuonna 2008 teknologiateollisuuden sidosryhmille suunnattuun Visio-julkaisuun. Kolumnissa Virtanen tulee verranneeksi keskenään tappelevien tuottajayhteisöjen toimintaa päiväkotilasten hiekkalaatikolla tapahtuviin riitoihin ja mainitsee kysyneensä päiväkodin johtajana toimineelta veljeltään, mitä voisi tehdä, kun ”– – kolme aikuista istuu samassa hiekkalaatikossa ja mätkii toisiaan lapioilla”. Ja jos asiaan yritti puuttua, seuraavaksi yhteyttä otti kolme juristia, jotka kaikki kielsivät tietävänsä mitään hiekkalaatikon olemassaolosta tai siitä että ”– – lapio olisi vielä keksitty”.67 Pitkään käsittelyssä ollut uhkasakko-asia ajankohtaistui jälleen alkuvuodesta 2008 hallinto-oikeuden päätöksen myötä. Päätös oli ennakko-oletuksen vastaisesti Sertyn kannalta negatiivinen, mutta esimerkiksi SER-alalla toimivien ja uudelleenkäyttöä kannattavien sosiaalisten yritysten näkökulmasta toivottu, sillä taholla kun toivottiin pelisääntöjen selkiytymistä. Päätöksen mukaan Sertyn oli

110 2005–2009


toteutettava reuse-tarkastus kaikelle keräyspisteisiin palautuneelle SER-materiaalille. Serty saisi kuitenkin itse päättää, missä ja miten tarkastus tehtäisiin. Hallinto-oikeuden päätös tulisi lainvoimaiseksi, jos siitä ei valitettaisi, ja se taas tarkoitti sitä, että uhkasakko voitiin määrätä kolmen kuukauden sisällä lainvoimaisesta päätöksestä. Sertyn hallitus päätti ensin pelata aikaa ja valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Se antaisi lisäaikaa selvittää, miten reuse-tarkastus toteutettaisiin hyväksytysti, ja sitten todella toteuttaa se. Päätös valittaa joutui kuitenkin nopeasti hallituksen uudelleen arvioitavaksi. Pian valituspäätöksen jälkeen Sertyn varapuheenjohtaja Mika Lehtonen tapasi PIR:n Teemu Virtasen ja muiden tuottajayhteisöjen puheenjohtajat. Kokouksen perusteella Lehtonen arveli, että mahdollinen valitus hallinto-oikeuden päätöksestä saattaisi merkittävästi vaikeuttaa Sertyn yhteistyötä valvovan viranomaisen kanssa. Välien parantaminen viranomaisiin olikin merkitty jo edellisen vuoden tavoitteisiin, joten kyseessä olisi sikäli harmillinen askel taaksepäin. PIR:n Virtanen oli myös antanut tuottajayhteisöille siimaa, sillä tuottajat saisivat rauhassa kaksi vuotta aikaa toimivan reuse-tarkastuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Jos Serty yhdessä muiden tuottajayhteisöjen kanssa hoitaisi tämän ja muut, hieman pienemmät vaatimukset kuntoon, ei PIR veisi uhkasakkoasiaa eteenpäin sen enempää Sertyn kuin Nerankaan osalta. Sertyn hallitus päätti perua valituksen hallinto-oikeuden antamasta päätöksestä. Alkuvuodesta PIR antoi kommenttinsa tuottajayhteisöjen keskenään luomaan uudelleenkäyttösopimusmalliin, jota tuottajayhteisöt myös sen perusteella muokkasivat. Serty ja Nera solmivat sopimuksen yhteisestä reuse-järjestelmästä. Kumpikin voisi ilmoittaa ”toisen” reuse-toimijat ominaan, kuluttajapalvelu ja tiedotus hoidettaisiin yhteisillä reusea koskevilla internetsivuilla. Lisäksi keräyspisteisiin lisättäisiin kattavat reuse-ohjeet. Yhteistyötä tarjottiin myös Elkerille. Toimiin piti ryhtyä pikaisesti, sillä Nera ja Serty lupasivat PIR:lle toimittavansa sille kattavan selostuksen järjestelmästään jo seuraavan kuun vaihteessa. Tuottajayhteisöjen välinen yhteistyö ja yhteisen SER-palveluyhtiön perustamisaikeet olivat osittain solmussa syksyllä 2008. Nyt

111


keskusteluissa ei ollut mukana Nera, vaan Serty, FLIP, SELT ja ICT. Käytännössä suunnitelma oli, että Serty ”sulautuisi” Elser Oy:ksi kaavailtuun palveluyhtiöön. Keskustelukumppaneista FLIP oli Sertyn mukaan epäileväisin yhteistä palveluyhtiökuviota kohtaan. Electrolux sen sijaan oli ilmaissut kiinnostuksensa hanketta kohtaan, ja sille kaavailtiin paikkaa Sertyssä. Mahdollisille eri osakkaille kaavailtiin eri vastuita. Muun muassa Sertyn vastuulle tulisivat tietyt SER-laitteiden ryhmät,68 eli Serty vastaisi niiden tuoteryhmistä ja asettaisi puheenjohtajan. Pienille tuottajille ei tulisi hallintokulumaksuja ollenkaan ja palveluyhtiö hoitaisi kaikki sopimusasiat. Sertyn hallitus pyysi ja sai vuosikokoukselta periaatepäätöksen ja luvan jatkaa neuvotteluja mahdollisesta liittymisestä. Vuosikokouksessa esitettiin kuitenkin Sertylle kritiikkiä siitä, ettei se ollut tiedottanut jäsenilleen prosessista riittävästi. Pohdittiin myös, katoaisivatko Sertyn 3,5 miljoonaa euroa vakavaraisuutta muiden käyttöön. Puheenjohtaja perusteli yhteistä palveluyhtiötä monilla hyödyillä, kuten isoilla kustannussäästöillä. Myös entinen puheenjohtaja Salovaara esitti henkilökohtaisena näkemyksenään, että tulevaisuudessa päämääränä tulisi olla vain yksi tuottajayhteisö. Hallitus sai äänin 8–5 valtuudet jatkaa neuvotteluja, kun puheenjohtaja Mika Lehtonen oli ensin todennut, että joku päätös asiasta on saatava aikaiseksi. Lopulta Elser-suunnitelma kuitenkin hautautui. Riittävän suuret yhteiset näkemykset puuttuivat. Neran ja Sertyn yhteistyö nousi tapetille huhtikuussa 2009 Sertyn toiminnanjohtaja Timo Valkosen ja Neran projektikoordinaattori Timo Hämäläisen välisissä keskusteluissa. Valkonen totesi, että Sertyn hallituksen kokouksessa oli juuri pohdittu Neran operatiivisen johdon olevan tyytymätön Sertyn operatiivisen johdon toimintaan tai yhteistyöhön. Valkosen mukaan Neran operatiivinen johto ylipäänsä saattoi olla tyytymätön yhteistyöhön Sertyn ja Neran välillä. Neran Hämäläinen vastasi Sertyn ja Neran operatiivisen yhteistyön olevan toimivaa ja viittasi onnistumisiin muun muassa Lapin ja Ahvenanmaan keräyksissä, vuotta aiemmin toteutettuun kulutuselektroniikan clearingiin ja aluejakoon sekä uudelleenkäyttöön. Merkittävänä yhteistyön askeleena Hämäläinen piti nimenomaan kulutuselektroniikan

112 2005–2009


menneiden vastuiden clearingia ja keräysvastuiden aluejakoa, jonka seurauksena oli saatu vähennettyä Sertyn ylikeräystä ja toisaalta Neran alikeräystä näyttölaitteissa.69

Ihan peeaa – Paristojen ja akkujen tuottajavastuu Sähkö- ja elektroniikkalaitteissa on runsaasti tavaraa, jossa käytetään paristoja ja akkuja. Paristot ja akut eivät kuitenkaan kuulu SER-keräykseen, eivätkä lain mukaan sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuuseen. Paristot ja akut tulee irrottaa laitteista ja toimittaa niille tarkoitettuun keräysastiaan. Siksi niiden keräys ja kierrätys koskee myös SER-tuottajayhteisöjä. Vuoden 2008 Sertyn ja muiden tuottajayhteisöjen asialistalla olennaisina asioina olivat muun muassa paristot ja akut ja niiden tuottajavastuu EU-direktiivin mukaisesti. Jätelain muutos astui voimaan toukokuussa. Sen mukaan paristojen ja akkujen maahantuojien tai valmistajien tuli rekisteröityä joko Pirkanmaan ympäristökeskuksen tuottajatiedostoon tai erilliseen tuottajayhteisöön syyskuun alussa ja keräysjärjestelmä tuli käynnistää syyskuun lopulla. Vähittäiskauppojen tuli ottaa maksutta ja ilman ostopakkoa vastaan kuluttajien tuomat käytetyt paristot ja kannettavat akut heti keräysjärjestelmän käynnistyessä. Keräysjärjestelmää pohdittiin useiden tuottajayhteisöjen yhteisvoimin, mutta neuvottelut eivät sujuneet ilman erimielisyyksiä. Maaliskuussa 2008 Serty, Nera ja Elker perustivat yhteistyöryhmän valmistelemaan akkujen ja paristojen kierrätysjärjestelmää. Työryhmään tuli myös kaupan edustajia, kuten Tradeka, RautaKesko ja Keskon logistiikka. Elker alkoi jo kesän alussa vetäytyä ja lopulta kesäkuussa irtautui työryhmästä kokonaan sillä perusteella, ettei hyväksynyt tuottajien velvollisuudeksi investoida kauppojen keräysastioita. Muu työryhmä jatkoi kuitenkin yhteistyötä, jotta aikataulussa pysyttäisiin. Kannettavien akkujen ja paristojen tuottajavastuun järjestämiseksi perustettiin heinäkuussa 2008 akkujen ja paristojen tuottajien

113


114 2005–2009


Paristot ja akut eivät kuulu SER-keräyksen piiriin, mutta monissa SE-laitteissa on paristoja ja akkuja. Siksi niiden keräys ja kierrätys koskee myös SER-tuottajayhteisöjä. Kuvassa on meneillään paristojen ja akkujen käsittelyprosessi AkkuSer Oy:n Nivalan käsittelylaitoksella. Kuva: Recser Oy.

115


toimesta Recser Oy, jolla on nykyään yli 700 jäsentä. Recser haluttiin alusta asti pitää erillisenä ja itsenäisenä, jotta sen hoidettavaksi voitaisiin siirtää paristojen ja akkujen tuottajavastuu. Recserissä oli perustaessa päätetty, että teollisuusakut tai autonakut eivät kuuluisi sen alaan, ainoastaan kannettavat akut ja paristot. Elokuun puolivälissä Recserin toimitusjohtaja Sakari Sainio arveli Uusiouutisissa tuottajayhteisön saamien ilmoitusten perusteella, että noin 250 yritystä tekisi sen kanssa tuottajavastuun siirtosopimuksen. Jotta Recser Oy saisi virallisen tuottajayhteisöstatuksen, sen tuli PIR:n mukaan hankkia taakseen myös riittävä määrä SE-laitteiden maahantuojia ja valmistajia. Serty oli saanut tiedon European Recycling Platformilta (ERP), että myös Nera oli hankkeessa mukana. ERP:n Andreas Bohnhof viestitti Sertylle, että Nera, josta tuli toukokuussa 2009 nimenmuutoksen myötä ERP Finland,70 oli toteuttamassa omaa paristo- ja pienakkutuottajayhteisöä. Recser-suunnitelmissa oli useita erilaisia vaihtoehtoja, kuten yhteistyö Elkerin kanssa, missä tapauksessa palvelut ostettaisiin Elkeriltä. Pohdittiin myös, että perustettaisiin yksi P&A (paristot ja akut) -tuottajayhteisö, jonka perustaisivat SER-tuottajayhteisöt, ja materiaali jaettaisiin osa-alueisiin. Niistä Serty hoitaisi valkoisen linjan (kuten isot kodinkoneet), Nera ruskean (kuten televisiot ja pienkodinkoneet) ja Elker ICT:n (tieto- ja teletekniset laitteet). PIR ei kuitenkaan olisi halunnut akkujen ja paristojen tuottajavastuuseen useita tuottajayhteisöjä, vaan toivoi, että asia hoidettaisiin järkevästi yhden tuottajayhteisön kautta. Uusiouutisissa kirjoitettiin elokuussa, että ympäristökeskuksessa oltiin huolissaan uuden lain toteutumisesta käytännössä: se oli saanut ilmoittautumiset vasta kolmelta tuottajalta ja kahdelta tuottajayhteisöltä. Viranomaistaholta epäiltiin, etteivät yritykset vielä tienneet riittävästi muutoksesta. Saman olivat Uusiouutisten mukaan huomanneet tuottajayhteisöjä valmistelevat toimijat, kuten lyijyhappoakkujen kierrätyksestä vastaava Akkukierrätys Pb Oy. Sen toimitusjohtaja Henrik Carlssonin mukaan suurin osa yrityksistä ei tiennyt tuottajavastuustaan vielä mitään, vaan monet pienet ja keskisuuret yritykset olivat asiasta ”onnellisen tietämättömiä”.

116 2005–2009


Serty päätyi elokuussa 2008 ilmoittamaan olevansa mukana Recser-hankkeessa ja pyytämään tuoreelta P&A-tuottajayhteisö Recseriltä tarjouksen paristojen ja akkujen kierrätyksestä. Sertyn omien jäsenten kannalta olennaista koko P&A-järjestelyssä oli se, että tiettyjen järjestelyjen kautta niiden ei tarvitsisi kuulua kahteen eri tuottajayhteisöön, vaan Sertyn jäsenyys riittäisi hoitamaan myös heidän P&A-tuottajavastuuvelvoitteensa. Sertyssä pohdittiin myös sääntömuutosta siltä varalta, että sen täytyisi aloittaa oma P&A-toiminta. Tuohon aikaan näytti nimittäin siltä, että koko Recser-hanke mukana olevien toimijoiden laajoista erimielisyyksistä johtuen tulisi kaatumaan. Serty päätti sääntömuutoksen vuoksi pitää ylimääräisen kokouksen heti syyskuussa, normaalin syyskuun hallituksen kokouksen lisäksi. Ajoissa toimiminen olisi myös viisasta, jos Recser kenties kariutuisi ja tuottajavastuun hoitaminen tulisi yllättäen aloittaa. Syyskuun ylimääräisessä kokouksessa, johon osallistui muutamia hallituksen ulkopuolisten jäsenten edustajia, puheenjohtaja Lehtonen totesi Sertyn olevan lainsäädännön antamasta aikataulusta jäljessä kannettavien akkujen ja paristojen osalta. Sääntömuutoksen avulla voitaisiin kiriä hieman. Jäsenten ei kuitenkaan ollut pakko allekirjoittaa sopimusta paristojen ja akkujen tuottajavastuusta voidakseen olla tuottajayhteisö Sertyn jäseniä. Silloin Serty vain ei vastaisi heidän akuistaan ja paristoistaan, vaan muusta SE-romusta, kuten aiemminkin. Serty päätti myös ostaa Recserin osakkeita. Hallituksen esitys hyväksyttiin ja vahvistettiin vielä syyskokouksessa marraskuussa. Recser-hankkeen neuvottelut olivat vaikeita niin SER-tuottajayhteisöjen kesken kuin laajemmallakin kokoonpanolla, jossa oli mukana myös Kaupan liitto.71 Laki ja asetus koettiin epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi esimerkiksi kulujaon osalta. Moniin käytännön kysymyksiin tarvittiin selvityksiä. Epäselvyydet koskivat muun muassa Recser Oy:n äänimääriä ja jakoperusteita, palveluhinnastoa, Recserin ja Elkerin välistä sopimusta, keräysastioita ja palveluiden mahdollista ostamista Recseriltä ilman varsinaista jäsenyyttä. Kaupan liitto ei vaikuttanut SER-puolen näkemyksen mukaan lainkaan innokkaalta toimimaan keräyspisteenä tai maksamaan mitään. Yksi suurimmista

117


erimielisyyksien aiheista neuvottelevien osapuolten välillä olivat keräysastiat. Vaihtoehdot koettiin liian kalliiksi. Myös keräyspisteiden määrä ja muoto aiheuttivat erimielisyyksiä. Neuvottelut menivät lopulta sen verran jumiin, että Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) määräsi osapuolet Etelärantaan saman pöydän ääreen. Vielä elokuussa toiminnanjohtaja Timo Valkonen oli esittänyt Kehittyvä Kauppa -julkaisun haastattelussa, että akkujen ja paristojen tuottajavastuun toteutumisen suhteen oltiin hyvin aikataulussa, mutta ylimääräistä aikaa ei ollut. Kaupat saattoivat luottaa siihen, että tuottajat huolehtisivat vastaanottopisteet ja ohjeet kuntoon ennen kuin keräys alkaisi. Lokakuun lopulla 2008 Sertyn hallitus totesi, että kuluttajatiedotus ei ollut toiminut ja vain osa kaupoista oli hankkinut keräysastioita. Kentältä kuului myös sikäli huolestuttavia uutisia, että eri tuottajia olisi ”paimenkirjeillä” pyritty pakottamaan liittymään tiettyihin järjestelyihin. Sertyn hallituksen jäsen Kari Kaipainen (Philips) huolestui asiasta ja ilmoitti Philipsin haluavan hoitaa P&A-raportoinnin Sertyn kautta. Tuolloin viranomaisohjeistus oli kuitenkin vielä koettu hieman epäselväksi. Alkuvuodesta 2009 tuli ilmi, että Sertyn jäsenille ei ollut jaettu oikeaa ja riittävää tietoa paristojen ja akkujen lainmukaisesta raportoinnista Recserille. Sen sijaan jäseniä oli neuvottu raportoimaan akuista ja paristoista vain Sertylle. Monet jäsenet ja kaupan järjestöt olivat olleet virheellisestä ohjeistuksesta yhteydessä Timo Laatikaiseen, joka oli juuri palannut takaisin Sertyn puheenjohtajaksi. Epäselvyys asetti Sertyn jäsenet sikäli varsin ikävään tilanteeseen, että ne voitiin näin tulkita vapaamatkustajiksi, velvoitteiden välttelijöiksi. Loppuvuodesta 2008 valitun Sertyn uuden hallituksen jäsenille Recser-tilanne oli sekava, mutta niin tuntui moni muukin asia olevan. Paristot ja akut kietoutuivat osaksi Sertyn isompaa ongelmavyyhtiä, joka alkoi vuoden 2009 aikana vähitellen huipentua ja lopulta aueta.72 Ratkaisuksi paristoja ja akkuja koskevaan asiaan hallitus velvoitti toiminnanjohtaja Valkosen välittömästi tiedottamaan jäsenistöä oikeasta ja lainmukaisesta tavasta raportoida paristot ja akut: oli rekisteröidyttävä Recseriin ja raportoitava myynti sen järjestelmään.

118 2005–2009


Hallitus päätti myös hylätä toiminnanjohtajan ehdotuksen oman rinnakkaisen ja täydentävän P&A-keräysjärjestelmän perustamisesta. Valkonen perusteli omaa keräysjärjestelmää tehokkuudella ja isompien akkujen aiheuttamilla ongelmilla. Hallitus taas katsoi, ettei omaa järjestelmää lähdetä edes suunnittelemaan, vaan keräys- ja kierrätyspalvelu ostetaan valmiina Recseriltä. Sertyhän oli jo sen osakas, ja kyseessä näytti olevan ainoa oikea tapa hoitaa P&A-tuottajavastuuvelvollisuus. Huhtikuun lopulla Sertyn hallitus antoi jäsenilleen suosituksia siitä, miten heidän kannattaisi missäkin tapauksessa hoitaa P&A-tuottajavastuunsa, materiaalista riippuen. Osa saattoi hoitaa vastuun Sertyn kautta, osan tuli rekisteröityä suoraan Recseriin. Lokakuussa PIR puolestaan puuttui Sertyn raportointijärjestelmän ongelmiin. Serty puolestaan katsoi, että lisäraportointivelvoitteet poikkesivat alkuperäisistä raportointivelvoitteista eikä vastaavia ollut esitetty muille tuottajayhteisöille. Koska alkuperäiset ohjeet oli koettu tulkinnanvaraisiksi, käsittelijät olivat raportoineet ainakin kahdella eri tavalla. Sertyssä ihmetystä herätti se, miksi ERP:n edellisen vuoden vuosiraportti oli hyväksytty mutta Sertyn ei, vaikka näillä kahdella tuottajayhteisöllä oli samoja käsittelijöitä ja poikkeamia löytyi myös ERP:n raporteista. Serty totesikin, ettei sillä ole resursseja hoitaa jäsenistön tuottajavastuun raportointia viranomaisten vaatimalla tavalla. Siksi se suositteli kaikille liittymistä Recseriin, jotta P&A-vastuu tulisi hoidettua. Paristot ja akut puhuttivat vielä vuoden 2009 marraskuun lopulla syyskokouksessa, sillä Sertyssä oli sisäisiä näkemyseroja siitä, miten asia tulisi saattaa loppuun. Uutta hakemusta Sertyn rekisteröimiseksi P&A-tuottajayhteisöksi ei ollut lähetetty PIR:lle. Puheenjohtaja Laatikaisen mukaan olisi viisasta lykätä hakemusta hieman vuoden 2010 puolelle, sillä viranomainen ei välttämättä ottaisi hakemusta käsiteltäväksi, kun se oli kohdistanut hallinnollisia moitteita Sertyn toimintaa kohtaan. Tämä oli vain puheenjohtajan käsitys, sillä viranomainen ottaa aina hakemukset käsiteltäviksi. Sertyn syyskokous päätti kuitenkin viipymättä velvoittaa hallituksen toimittamaan hakemuksen valvovalle viranomaiselle, vedoten P&A-raportoinnin ongelmiin ja epäselvyyksiin käsittelyssä ja kierrätyksessä. Käytännössä alkuvuodesta

119


2010 P&A-tuottajavastuu päätettiin sopia Recserin kanssa asiamies-malliseksi ja lähettää tässä vaiheessa Pirkanmaan ELY:ksi73 muuttuneelle viranomaiselle uusi tuottajayhteisöhakemus. Kuitenkin jo maaliskuussa, yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa hakemus päätettiin vetää mahdollisimman pian pois. Sitä ennen uusi toiminnanjohtaja Puumalainen oli soittanut valvovalle viranomaiselle, että ”Älä säikähdä, hakemus on sisässä mutta vedetään se pois kun saadaan tehtyä tästä päätös”. Ylimääräinen kokous päätti vain asiamiesmallista, ja käytännön toimet olivat toukokuussa 2010 käynnissä. Asiamiesmallikin oli työläs, sillä jäseniä oli paljon. Serty joutui raportoimaan kaikkien jäsenten osalta Recserin järjestelmään niiden paristot ja akut. Serty päätyi suosittelemaan, että kaikki sen omat asiakkaat tekisivät itsenäisesti tuottajavastuun siirtosopimuksen Recserin kanssa. Tammikuun alusta alkaen 2011 Sertyn jäsenten P&A-tuottajavastuu siirtyi kokonaisuudessaan Recserille. Nykyisin kaikilla Sertyn jäsenillä, joilla on paristojen ja akkujen maahantuontia, on myös siirtosopimus Recserin kanssa. Sertyn nykyinen toiminnanjohtaja Arto Puumalainen on Sertyn esityksestä ollut tuottajayhteisö Recserin hallituksen jäsen toukokuusta 2010 lähtien. Melkein puolet, noin 45 % rekisteröityneiden tuottajien Suomen markkinoille saattamista paristoista ja akuista päätyi keräykseen vuonna 2009, uutisoi Tee itse kesällä 2010. Recserin punamustat keräyslaatikot ja -tynnyrit löytyvät kaupoista ympäri Suomen. Recser Oy toimittaa vuosittain Pirkanmaan ELY-keskukselle tiedot kerätyistä ja markkinoille saatetuista paristoista ja akuista, ja valvova viranomainen tuottaa niistä tilastotietoa. Vuonna 2019 kerättyjen paristojen ja akkujen määrä kasvoi 9 % edellisestä vuodesta. Asukasta kohden paristoja ja akkuja kerättiin ison karkkipussin verran, noin 295 grammaa. Lainsäädännön vaatima 45 prosentin keräysvaatimus74 ylittyi. Monien vuosien kokemuksesta ja tuottajayhteisöjen ja kaupan yhdessä tekemästä tiedotuksesta huolimatta myös P&A-keräyksellä on yhä omat ongelmansa, ja tietyt ongelmat toistuvat vuodesta toiseen. Niihin ei aina auta kuin humoristinen suhtautuminen:75

120 2005–2009


”Kaupan aulassa on ihan pikkuinen laatikko paristoille ja akuille. Niin joku tuo sinne imurin. Kun ei vissiin tiedä että se ei ole paristo. Tai luulee että se on paristo. – – Tai tuodaan tehoakkuja tai powerbankeja ja ne navat kun osuvat sopivasti yhteen ja syttyvät tuleen, ja joku Prisma tai Kalasatama palaa tämän takia, niin (se voisi) vähän harmittaa.” 121


Serty, ihan romuna Sertyn hallituksessa tapahtui runsaasti muutoksia ensimmäisinä vuosina. Osa muutoksista johtui siitä, että työpaikat tai vastuut saman yrityksen sisällä vaihtuivat, jolloin tuottajavastuuasiat siirtyivät uudelle henkilölle. Vaihtuvuuden aiheuttamaa tietovajetta pyrittiin ainakin talvella 2009 minimoimaan muun muassa siten, että virallisen hallituksen vaihdon jälkeen vanha hallitus osallistui uuden hallituksen ensimmäiseen kokoukseen. Sen sijaan yritykset, joiden edustajia hallituksessa oli, eivät vaihtuneet niin usein. Markku Salovaaran jälkeen Sertyn puheenjohtajaksi valittiin syyskokouksessa 2007 Whirlpool Nordicin Hans Winterbäck-Kaski. Hän toimi puheenjohtajana vain vähän aikaa, tammikuun loppuun asti 2008. Tammikuussa 2008 Mika Lehtonen valittiin varapuheenjohtajaksi, ja sellaisena hän edusti Sertyä toukokuun 19. päivän vuosikokoukseen asti, jolloin hänet valittiin puheenjohtajaksi. Uudeksi varapuheenjohtajaksi tuli Hitachi Power Tools Oy:n Matti Ketola. Lehtosen puheenjohtajuuden jälkeen Sertyn hallituksen ohjaksiin tuli syyskuun 2008 päätöksellä uudelleen alkuvuosien pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Laatikainen, joka oli ollut joitakin vuosia poissa kuvioista. Laatikainen on siitä lähtien hoitanut puheenjohtajan tehtävää. Myös tuottajayhteisön palveluksessa olleet assistentit olivat vaihtuneet muutamaan otteeseen. Sertyn lakimies sanoutui irti alkuvuodesta 2009. Sertyn hallituksessa aiemmin Kaukomarkkinoiden ja Keskon edustajana mukana ollut oikeustieteiden lisensiaatti Markku Keinonen, tuolloin Ab Ausweg Oy:n palveluksessa, vieraili helmikuussa hallituksen kokouksessa esittelemässä itsensä. Hallitus päätti käyttää Keinosta asiantuntijana sopimuksiin, hallintoon ja toiminnan järjestelyyn liittyvissä asioissa. Helmikuun kokouksessa vieraili myös Sertyn suurimman operaattorin Kuusakosken edustajana Risto Pohjanpalo. Hänen puheenvuoronsa käsitteli pääasiassa WEEE-direktiiviin suunniteltuja muutoksia, metallihintojen vaikutuksia käsittelypalveluihin ja tilannetta kentällä. Pohjanpalon mukaan metallien hinnat olivat vaihdelleet paljon

122 2005–2009


viimeisen parin vuoden aikana ja olivat nyt vuoden 2005 tasolla. Muutosten taustalla oli myös juuri päälle iskenyt raju talouden heilahtelu. Esimerkiksi romukauppiaat olivat olleet vaikeuksissa ja useiden toimitukset teollisuudelle olivat liki pysähtyneet. Hallitus totesi myöhemmin keväällä, että Sertyn edellisen vuoden huono tulos johtui SE-laitteiden myynnin romahtamisesta, mikä oli vähentänyt voimakkaasti SER-maksutuloja. Huonoon tulokseen olivat vaikuttaneet myös suurten kodinkoneiden (LDA) metallihyvityshintojen romahtaminen ja sitä seurannut hyvitystulojen menetys. Risto Pohjanpalo, joka oli ollut tuttu näky Sertyn kokouksissa vierailevana asiantuntijana, oli jo 2007–2008 havainnut selviä jännitteitä hallituksen sisällä, lähinnä hallituksen ja toiminnanjohtajan kesken.76 Aiemmasta asiakirjamateriaalista ei millään tavalla käy ilmi, että pinnan alla oli jo jonkin aikaa kytenyt kohtuullisen isolta vaikuttavia ongelmia Sertyn toiminnassa. Puheenjohtajaksi jälleen nimitetty Timo Laatikainen kommentoi punakynällä helmikuun 23. päivän kokouspöytäkirjaa tuoden osan ongelmista yllättäen esiin. Kommenteista voi päätellä kokouspöytäkirjan olleen vajaa ennen Laatikaisen lisäyksiä. Yksi kommentoiduista aiheista oli jo edellä käsitelty P&A-materiaalien keräys- ja kierrätys ja tuottajayhteisö Recser. Sen lisäksi kokouksessa käsiteltiin Sertyn talousasioita. Puheenjohtaja Laatikainen oli saanut ”runsaasti palautetta Sertyn epäasiallisesta tavasta hoitaa maksuvelvollisuuksiaan ostopalveluita tuottavia kumppaneita kohtaan”. Käytännössä muun muassa kuljetusliikkeiden ja kierrätysoperaattoreiden Sertylle lähettämiä laskuja ei ollut maksettu eräpäivien mukaisesti, vaan oli vedottu ”epäselvyyksiin”, joista ei kuitenkaan ollut Sertyn toimesta ajoissa ja asianmukaisesti reklamoitu. Yksi niistä, joiden laskuja jäi maksamattomina lojumaan Sertyn toiminnanjohtajan työpöydälle, oli iso operaattori Kuusakoski. Kuusakosken tekemät työt olivat olleet ratkaisevassa roolissa etenkin silloin, kun keräysjärjestelmän logistiikka oli saatu toimintaan ajoissa vuonna 2005. Laskut saattoivat olla isojakin, eikä Kuusakoskella luonnollisesti katsottua asiaa hyvällä. Hallitus muistutti, että jokaisesta mahdollisesta virhetoiminnosta tulee toki reklamoida laskuttajalle, mutta peiliin on myös katsottava.

123


Jos virheiden taustalla oli Sertyn omat epäselvät ohjeet ostopalveluita tuottaville kumppaneille, piti tehostaa tiedotusta eikä jättää laskuja maksamatta, muunnella niitä tai jättää toimittamatta kirjanpitoon. Hieman myöhemmin kesällä hallitus vielä painotti, ettei Sertyn tapa maksaa laskunsa tai kohdella yhteistyökumppaneita ollut suomalaisen yrityskulttuurin mukaista ja Serty olikin saanut paljon negatiivista palautetta. Toiminnanjohtaja ei ollut aiemmista lupauksistaan huolimatta hoitanut kaikkia maksamattomia laskuja tai tehnyt pyydettyjä reklamaatioita. Kuljetusten osalta logistiikan kehittämistä oli pohdittu myös aiempina vuosina, kuten vuonna 2007, jolloin asiaa ei lopulta kuitenkaan pidetty ajankohtaisena. Sertyn monivuotinen toiminnanjohtaja Timo

Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.

124 2005–2009


Valkonen näyttää ajaneen Sertylle omaa, individualistista keräys- ja kuljetuslogistiikkaa, mutta ajatus ei saanut lopulta kannatusta. Toisaalta näyttää siltä, että toiminnanjohtaja pyrki vahvasti ajamaan omaa näkemystään eteenpäin jättämällä kirjaamatta muita näkemyksiä. Tämä tulee ilmi alkuvuoden 2009 hallituksen kokouspöytäkirjoista, joista yhtä on täydentänyt pöytäkirjan tarkastusvaiheessa Timo Laatikainen. Pöytäkirjan ensimmäinen versio oli ollut yksipuolinen ja jättänyt huomiotta joitakin näkökulmia. Organisaatiota, logistiikkaa ja yhteistyötavoitteita käsitellyssä kokouksessa vierailevana puhujana ollut Kuusakosken Risto Pohjanpalo oli esittänyt, että SE-tuottajien tuli pystyä esittämään viranomaisille yhtenäinen viesti tärkeäksi katsomissaan asioissa. Pöytäkirjasta puuttui kuitenkin maininta Pohjanpalon näkemyksestä, jonka mukaan tuottajayhteisöjen hyvällä yhteistyöllä esimerkiksi keräyksessä ja kuljetuksessa oli mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä tuottajille. Pöytäkirjassa oli myös maininta yhteistyöneuvottelujen jatkamisesta Neran ja Elkerin kanssa ja toteamus, että hallituksen tulisi määritellä tavoitteet neuvotteluille. Kirjauksesta oli kuitenkin jäänyt puuttumaan tehty päätös siitä, että tavoitteeksi otettaisiin yksinkertaisemman (keräysja kuljetus)järjestelmän luominen, jonka ansiosta voitaisiin luopua päällekkäisistä toiminnoista. Pöytäkirjaan kirjoitettiin myös Sertyn senhetkisestä kollektiivisesta organisaatiomallista ja siitä, kuinka individuaalisen tuottajavastuun toteuttamismalli

Maan laajuus, vähäinen väkimäärä

korostui Euroopassa direktiivien ja yleisen kehi-

ja volyymien pienuus ajavat alan

tyksen myötä. Pöytäkirjasta ilmeisesti kuitenkin

toimijoita yhteistyöhön.

unohtui Laatikaisen kokouksessa lausuma toteamus siitä, ettei Suomen kaltaisessa maassa ollut

järkevää toteuttaa individuaalista keräysjärjestelmää. Kierrätyksen historiassa tämä näyttää tyypilliseltä. Tilanne näytti hieman katastrofaaliselta, ja talouden osalta se oli myös osin vaikea. Serty oli vuosien varrella muunnellut kierrätysmaksujaan varsin usein, ja tavoitteena oli ollut jopa ”mahdollisimman alhaiset SER-maksut”. Perusperiaatteena kierrätysmaksuille toimi SE-laiteryhmien (WEEE-direktiivin luokituksen mukainen)77 hin-

125


noittelu siten, että Sertylle vuosittain kertyvät maksut vastaisivat sille keräyksestä ja käsittelystä syntyviä arvioituja kokonaismenoja. Vuonna 2007 SER-keräysverkosto laajeni ja keräysmäärät kasvoivat, mutta Serty kykeni samalla tehostamaan toimintaansa niin, että jäseniltä perittyjä SER-maksuja pystyttiin alentamaan. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että joissakin ratkaisuissa ei ollut toimittu viisaasti ja että kierrätysmaksujen (€/kg) liian raju alentaminen oli kokonaisuuden kannalta huono ratkaisu. Maksut esimerkiksi suurissa ja pienissä kylmälaitteissa sekä pesukoneissa ja liesissä olivat vaihdelleet alla olevan taulukon mukaan:78

laite

suuret kylmälaitteet

pienet kylmälaitteet

pesukoneet & liedet

2005

25 €

16 €

4 €

2006

18 €

9 €

2 €

2007

18 €

9 €

0 €

2008

16 –> 15€

8 –> 6 €

0 €

2009

16 €

8 €

0 €

2011

21 €

11 €

2,50 €

Serty päätti ottaa käyttöön uudet mutta ”maltilliset” SER-maksut syyskuussa 2009. Taustalla oli tarve korjata Sertyn talous seuraavien 12 kuukauden aikana. Vuoden 2008 kuluja oli jätetty hoitamatta ja kirjattu seuraavalle vuodelle, minkä puheenjohtaja Laatikainen lisäsi hallituksen kokouspöytäkirjaan täydentäväksi tiedoksi. Kirjanpitotoimisto kuitenkin ilmoitti Sertyn maksuvalmiuden kaikesta huolimatta säilyneen erittäin hyvänä. Tilintarkastaja Jyri Heikkinen (PricewaterhouseCoopers) vahvisti pääoman positiiviseksi ja totesi, ettei vuoden 2008 markkinatilanteen muutosta voinut ennalta tietää. Ongelmaksi tuli clearing, sillä ilman sen kuntoon saattamista ei tilinpäätöksen tuloslaskelmaa ja tasetta voinut laatia ”hyvän kirjanpitotavan mukaisesti”. Vaikka clearingista puhuttiin hallituksen kokouksissa usein, ei sitä ollut kulutuselektroniikan osalta vielä kesäkuussa

126 2005–2009


tehty. Se aiheutti turhaa taloudellista epävarmuutta ja riskitekijöitä. Kylmälaitteiden clearing puolestaan päätettiin hoitaa kuntoon Sertyn, ERP:n ja Elkerin kesken syyskuun puoliväliin mennessä. Clearing kokonaisuudessaan priorisoitiin siis pitkälti talousasioiden kärkeen. Kesäkuun kokouksen jälkeen hallituksen tapaamisiin tuli pitkä tauko, sillä seuraavaksi se istui saman pöydän ääreen vasta lokakuun puolivälin aikoihin. Lokakuussa käsiteltiin sekä yhä keskeneräistä clearingia että PIR:lle tehtävää raportointia, jossa oli ilmennyt ongelmia ja viivästyksiä. Syyskokouksessa 2009 hallituksen kokoonpanoksi päätettiin puheenjohtaja ja neljä jäsentä. Sertyn hallitukseen kaudelle 2010 jatkoivat puheenjohtaja Laatikaisen lisäksi Philipsin Kari Kaipainen, Mustan Pörssin Hannu Översti, Robert Boschin Stefan Bergman ja uutena jäsenenä Pioneer Finlandin Kimmo Hurri. Samalla tehtiin joitakin periaatepäätöksiä käytännön asioihin. Sertyn jäseneksi liittyviltä, jo jäsenenä olevien yritysten tytäryhtiöiltä perittäisiin liittymismak-

SERTYn hallituksen nykyisiä ja pitkäaikaisia jäseniä: jäsenenä, varapuheenjohtajana ja esimerkiksi vuonna 2008 väliaikaisena puheenjohtajana toiminut Mika Lehtonen (nojaamassa eteenpäin), sekä etualalla hallituksen jäsen Stefan Bergman. Tuottajavastuuiltapäivä 2018. Kuva: Opa Latvala.

127


suna 50 % varsinaisesta liittymismaksusta, ja fuusioissa liittymismaksua ei perittäisi uudestaan. Vuosijäsenmaksu, josta päättäisi aina syyskokous, pysyisi samana riippumatta siitä, mihin aikaan vuodesta jäsen liittyisi Sertyyn. Jäseniä Sertyllä oli uudelle vuosikymmenelle lähdettäessä 116, uusia jäseniä oli tullut vuoden 2009 aikana viisi ja eronnut seitsemän. Erojen syinä olivat joko toiminnan loppuminen Suomessa, fuusio tai konkurssi.

128 2005–2009


Käytettyjä matkapuhelimia menossa käsittelyyn Kuusa-

Sertyn ongelmien taustalla olivat pitkään vaikuttaneet myös hen-

koskella. Kuva on otettu noin

kilökemiat ja persoonakysymykset, jotka vaikeuttivat yhteistyötä ja

2000-luvun puolivälissä.

selvästi sotkivat jäsenten ja Sertyn välejä. Serty oli vuosikausia käynyt

Kuva: Kuusakoski Oy.

riitaista vääntöä niin viranomaisten kuin yhteistyökumppaneidensakin kanssa, mistä aiheutui asianajokuluja. Usein kokouksiin ja neuvotteluihin piti lähteä asianajajan kera. Hallitus ei ollut riittävän perillä kaikesta mitä yhdistyksessä tapahtui, minkä on täytynyt vaikuttaa mahdollisuuksiin ohjata tuottajayhteisön toimintaa. Yhdistyksen hallinto oli siis puutteellista. Myös Sertyn maine oli kokenut selviä kolauksia muun muassa joidenkin maksamattomien laskujen vuoksi. Joulukuussa 2009 Serty vapautti toiminnanjohtajan tehtävästään. Uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin yhdistyksen kenttäpäällikkönä jo useamman vuoden toiminut Arto Puumalainen. Sijaisena toimineen assistentti Ilona Kydön edeltäjä palasi vielä hetkellisesti työhönsä vuoden 2010 lopulla, mutta jäi uudelleen vanhempainvapaalle keväällä 2011. Kytö vakinaistettiin myöhemmin vuonna 2014 edellisen assistentin jättäydyttyä kokonaan pois. Jotta jatkuvuus hallituksen työskentelyssä ja siten myös asiantuntijuus vahvistuisivat, ehdotti hallitus jo sääntömääräisessä syyskokouksessa marraskuussa 2009, että sääntöjä muokattaisiin hallituksen kokoonpanon ja toimikausien pituuksien osalta. Syyskokous lykkäsi päätöksen asiasta kevätkokoukselle ja virallisesti sääntömuutokset astuivat voimaan vuoden 2011 lopulla.79 Sertyn assistentilla meni useita kuukausia päästä selvyyteen yhdistyksen asiakirjoista ja järjestää ne järkevästi. Iso osa varhaisten vuosien kokouspöytäkirjoista jäi kokonaan kadoksiin, ja muun muassa hallituksen kokouspöytäkirjoissa oli paljon epäselvyyksiä.80

129


130 2010–2020


2010–2020 Taustalla ja keskiössä, ympäristö edellä

Lapsi tutkailemassa näyteikkunaa noin 1980-luvun tienoilla. Liikkeessä näytetään myyvän sähköja elektroniikkalaitteiden lisäksi myös käytettyjä urheiluvälineitä. Kuva: Juhani Meronen, Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0.

131


k

Uusi alku – Toimintaa järkeistetään, imagoa kohotetaan

V

uodesta 2010 eteenpäin yhdistyksen asiakirjat ovat olleet järjestyksessä. Taloudellinen tilanne oli uuden vuosikymmenen alussa sikäli haasteellinen, ettei Serty täyttänyt viranomaisen määräämää vakavaraisuusvaatimusta. Velat

ylittivät varat vuoden 2009 tilinpäätöspäivänä 31.12.2009. Alkuvuodesta 2010 yhdistyksen hallitus ei vielä suostunut tekemään tilintarkastajan ehdottamia muutoksia, jotta vakavaraisuutta saataisiin parannettua. Ongelma jatkui kuitenkin vuoden jälkimmäisellä puolella, ja tilintarkastaja Jyri Heikkinen tapasi toiminnanjohtaja Puumalaisen kanssa marraskuun alussa. Kassakriisiä ei ollut, mutta Heikkinen oli huolissaan vakavaraisuudesta valvovan viranomaisen vaatimuksiin nähden. Hallitus päätti tapaamisen perusteella, että puheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja tilintarkastaja vierailisivat ylitarkastaja Teemu Virtasen luona keskustelemassa tilanteen saattamisesta vaadittavalle tasolle. Hallitus pohti myös tarvittaessa ylimääräisen jäsenmaksun keräämisestä tai vaihtoehtoisesti vakavaraisuuden palauttamista ”kaikessa hiljaisuudessa” ylijäämäisten tilinpäätösten kautta. Vuonna 2007 hallitus oli tehnyt päätöksen kierrätysmaksujen palauttamisesta jäsenille tietyissä tapauksissa. Vakavaraisuusongelmaa pohdittaessa tämä päätös haluttiin kumota kokonaan tai korjata. Vakavaraisuutta päätettiin lopulta alkaa parantaa ylijäämäisten tilikausien kautta, ja yli-

132 2010–2020


Taiteilija Mikko Hämäläinen kuvitti kolme SER-konttia mallinaan Kausalan koulun 3. luokan oppilaiden vuonna 2017 sähkölaiteromusta rakentamia robotteja. Kuva: SERTY.

133


määräisistä jäsenmaksuista ja palautusten takaisinperinnästä luovuttiin kokonaan. Sertyn taloudelliseen tilanteeseen vaikuttivat luonnollisesti myös kierrätysmaksut, joita jäseniltä perittiin. Maksujen nosto oli välttämätöntä. Kaikki jäsenet eivät kuitenkaan innostuneet maksujen noususta siitä huolimatta, että maksuja pyrittiin päivittämään järkevälle tasolle maltillisesti. Niinpä

SERTYn toiminnanjoh-

yksi jäsen erosi Sertyn jäsenyydestä joulukuussa 2010 vedoten juuri

taja Arto Puumalainen

kierrätysmaksujen hintojen nousuun. Serty piti kuitenkin kiinni

aikainen puheenjohta-

kierrätysmaksujen nostoista, sillä se ei pitänyt edellisen toiminnanjohtajan ajamia hinnanlaskuja perusteltuina. Sertyn mukaan siitä

ja hallituksen pitkäja Timo Laatikainen hyvällä tuulella Tuottajavastuuiltapäivässä

huolimatta, että syyskokous oli ne hyväksynyt,81 niistä oli aiheutunut

vuonna 2016. Kuva:

merkittäviä kustannuksia.

Opa Latvala.

Vuonna 2010 alettiin etsiä uusia toimitiloja, ja syksyllä yhdistyksen toimisto muutti Vantaalle Pakkalaan. Nykyinen toimisto sijaitsee Pasilassa. Sertyn ulkoisen näkyvyyden parantamiseksi ja uudistamiseksi yhdistys päätti keväällä 2010 teettää muutoksia graafiseen ilmeeseen. Uusia logoja ja uutta ilmettä palkattiin heinäkuussa toteuttamaan mainostoimisto Hinku. Uusi visuaalinen ilme ja internet-sivut valmistuivat ja otettiin käyttöön vielä saman vuoden lopulla. Talouden järkeistämistä ajatellen Serty palkkasi kesällä Sami Kettusen tekemään selvitystyötä Sertyn operatiivisen jaon mukaisista kustannusten jakaantumisista kontti-, keräys-, kuljetus- ja käsittelykustannuksiin vuosina 2005–2010. Selvitys valmistui elokuussa. Yksi käytännön toiminnan ongelmista oli siinä, että Sertyltä puuttui perintäkäytäntö. Sertylle oli siten kertynyt saatavia peräti 350 000 euron edestä. Osa summasta oli jo saatu selvitettyä ja maksuehdoista oli sovittu. Osa saatavista taas oli viimeisimmän laskutuskauden

134 2010–2020


myöhästyneitä tilityksiä. Jäsenten raportointi tuottajayhteisölleen oli tärkeää, jotta tuottajavastuun hoitaminen sujui jouhevasti. Siksi hallitus päätti seuraavan vuoden alusta alkaen ottaa käyttöön jäsenille lähetettävän muistutusmaksun, jos kuukausiraportointi myöhästyisi. Myös vuosiraportoinnin myöhästymisen varalle määrättiin muistutusmaksu. Vuoden 2012 alussa Sertyn hallitus saattoi todeta, että talous oli kehittynyt hyvin. Tulossa oli isoja muutoksia, kuten uuden jätelain mukainen kauppakeräyksen alkaminen seuraavana vuonna, joten varautuminen mahdollisiin ylimääräisiin kustannuksiin oli tärkeää. Sertyn tilintarkastaja PricewaterhouseCoopers teki säännöllisiä tarkastuksia Sertyn jäsenyrityksissä, mikä vuosi vuodelta paransi ja sujuvoitti jäsenten ja tuottajayhteisön yhteistyötä. Syksyllä 2010 tilintarkastajien tekemissä muun muassa jäsenten raportointiin ja SER-luokituksiin kohdistetuissa tarkastuksissa kävi ilmi, että jäsenet itse olivat tyytyväisiä siihen, että tarkastuksia tehtiin. Selvityksen perusteella jäsenyritysten raportointi oli pääasiassa toimivaa ja edelleen kehittyvää, eikä tahallisia väärinkäytöksiä ilmennyt lainkaan, vaikka joitakin tilitysvirheitä löytyikin. Olennaiseksi selvityksessä nousi esiin henkilövaihdosten merkitys tuottajavastuuasioiden hoitamisessa kunnolla ja ajallaan. Yritykset itse toivoivat, että tuottajayhteisö tiedottaisi asioista ajallaan ja päivittäisi jäsenten yhteystietoja paremmin. Kuitenkin tilintarkastajien mukaan jäsenet myös itse vaikeuttivat tätä unohtamalla ilmoittaa uusista yhteyshenkilöistä tai yhteysIlona Kytö on toiminut

tiedoista tuottajayhteisölleen.

SERTYn assistenttina

Sujuvuuden kannalta jäsenten

vuodesta 2009 alkaen. Kuva: SERTY.

tulisi siis varmistaa tiedonkulku

135


yrityksen sisällä ja pitää itse huolta siitä, että tiedot Sertyn suuntaan olivat ajantasaisia. Sertyn hallitus teki myös periaatepäätöksen ottaa käyttöön Elker Oy:n raportointijärjestelmä vuoden 2011 alusta lähtien, kun sen yhteensopivuus kirjanpitojärjestelmän kanssa olisi selvitetty. Sopimusneuvottelut Elkerin kanssa käytiin syksyllä. Raportointijärjestelmän muutoksen takia 17 Sertyn jäsentä liittyi Recseriin ja raportoi vastaisuudessa akkunsa ja paristonsa suoraan Recserille. Se ei kuitenkaan aiheuttanut jäsenille mitään lisäkustannuksia. Serty pyrki tiedottamaan muutoksista riittävän ajoissa joulukuun alussa, kuukautta ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa. Lampputuottajavastuun osalta raportointijärjestelmän muutos ei aiheuttanut muutoksia jäsenten raportointiin. Keväällä 2011 hallitus totesi ensimmäisten kuukausien perusteella, ettei uuden järjestelmän käyttöönotossa ollut tullut vastaan merkittäviä ongelmia, ja vähäisetkin vaikeudet oli saatu ratkaistua ilman että ne näkyivät jäsenten suuntaan. Erilaista yhteistyötä tehtiin ja viriteltiin eri tuottajayhteisöjen välille tilanteen ja tarpeen mukaan. Serty ja FLIP ry allekirjoittivat alkusyksystä 2010 lamppujen tuottajavastuuseen liittyvän yhteistyösopimuksen mutkattomasti menneiden neuvotteluiden jälkeen. Samalla sovittiin lamppujen clearing ajalta 2005–2009. Viranomainen on omien tarkastustehtäviensä ja tilastojen laatimisen kannalta katsottuna myös riippuvainen tuottajayhteisöjen raportoinnista ja sen sujuvuudesta. Tilastot laahaavat aina jäljessä käytännön syistä, sillä viranomainen raportoi komissiolle tiedot 18 kuukautta raportointivuoden päättymisestä. Tuottajat kuitenkin raportoivat tiedot 4 kuukautta raportointivuoden päättymisestä eli esimerkiksi vuoden 2018 tiedot raportoidaan tuottajayhteisöille huhtikuun 2019 loppuun mennessä. Vuonna 2020 viranomaiselle raportoidaan vuoden 2019 tiedot.82 Viranomaisnäkemyksen mukaan raportoinnit tapaavat venyä, ja huumorintajusta ja kärsivällisyydestä ei ole ainakaan haittaa: ”Täytyy sanoa, että kyllä ne (yksittäiset tuottajat) aika hyvin osaavat huonosti raportoida, vaikka ei tulisi suuria muutoksiakaan.” Viranomaisten haasteet ovat yhtä lailla tuottajayhteisöjen omia haas-

136 2010–2020


teita. Välillä viranomaistaholla joudutaan pohtimaan, miten tuottajayhteisöt edes saavat sellaisia raportteja tuottajilta, että saavat niistä jotain järkevää aikaiseksi, sillä osa tuottajista raportoi kehnosti. Miten raportointiin saadaan luotettavuus? Myös henkilökuntamuutokset ja tehtävien vaihdokset vaikuttavat. Raportointivastuun siirtyessä yrityksen sisällä ei tieto välttämättä kulje riittävän hyvin. Uusi vastuuhenkilö voi olla käytännössä täysin tietämätön koko raportoinnista, mikä aiheuttaa aikataulujen venymistä ja tahattomia rikkomuksia. Viranomaisen mukaan raportoinnin ongelmat ovat yrityskohtaisia eikä aina jaottelua voi tehdä edes sen mukaan, onko yritys iso vai pieni, tunnettu vai vähemmän tunnettu. Molemmista löytyy yhtä lailla loistavaa ja ajantasaista kuin surkeastikin hoidettua raportointia. Oman haasteensa tuovat ulkomaisten toimijoiden tytäryritykset Suomessa konsultteineen, jotka eivät välttämättä tiedä ollenkaan, miten raportointi on juuri Suomessa hoidettava. Viranomaisilta on saatavilla myös englanninkieliset lomakkeet, joihin siirtyminen on hieman helpottanut tilannetta. Aiemmin raporteissa saattoi lukea vaikkapa että ”– – jotta ei tuoda viedä muu eu-kreivikunta”, tai muuta vastaavaa viralliseen raportointiin täysin sopimatonta, erilaisten internetin ilmaisten käännöspalvelujen jäljiltä.83 Sertyn hallituksessa tapahtui vuonna 2011 muutamia muutoksia. Uusina kesken vuoden aloittivat Ari Puusniekka (Kesko Oyj) ja Veikko Siivonen (BSH Kodinkoneet Oy). Hallitus alkoi vuoden aikana pohdiskella myös hallituskausien pituuden järkevyyttä. Uudet jäsenet ehtivät juuri alkaa päästä jyvälle toiminnasta ja kokonaisuuksista, kun tulikin jo aika vaihtaa henkilöä. Lisäksi hallituksessa väki vaihtui silloinkin, kun ihmiset vaihtoivat työpaikkoja tai vastuita samoissa yrityksissä. Pitkällä tähtäimellä vaihtuvuuden koettiin rasittavan Sertyn tuloksellista toimintaa. Hallitus antoi Arto Puumalaiselle tehtäväksi aloittaa sääntöjen tarkastelun ja uuden sääntöluonnoksen valmistelun. Sääntöluonnoksessa ehdotettiin, että hallituskausien rajaaminen poistettaisiin säännöistä kokonaan. Uudet säännöt hyväksyttiin syyskokouksessa 21. marraskuuta 2011. Aiemmat säännöt olivat mahdollistaneet hallituksen niin nopean vaihtamisen, etteivät jäsenet

137


ehtineet välttämättä päästä sisälle alan logiikkaan. Hallituksen jäsenten toimikaudeksi tuli kaksi tilikautta, kuten se oli ollut aiemminkin. Uusissa säännöissä ei kuitenkaan enää ollut esimerkiksi sellaista rajausta, että erovuorossa olevan hallituksen jäsen voisi tulla uudelleen valituksi vasta kahden vuoden kuluttua toimikautensa päättymisestä tai että joka vuosi puolet hallituksesta olisi erovuorossa. Vuoden 2012 alkupuolella Sertyn puheenjohtaja Timo Laatikainen lähestyi jäseniä kirjeellä, jossa kannustettiin miettimään omaa aktiivisuutta Sertyn toiminnassa sekä edustamansa tuoteryhmän edustavuutta hallituksen kokoonpanossa. Jäseniä oli kuitenkin kovin vaikea saada innostumaan hallituspaikasta, minkä Serty sai huomata keväällä 2012. Vapaista hallituspaikoista oli tiedotettu, mutta yhtään yritystä ei ilmoittautunut. Hallitukseen vuodelle 2013 tuli lisäksi Juhani Hallamaa (TP Vision Finland Oy). Kyseiselle kaudelle Serty sai kuusihenkisen hallituksen: siinä olivat Siivonen, Puusniekka, Lehtonen, Bergman, Hurri,

SERTYn hallituksen puheen-

Hallamaa ja puheenjohtajana lisäksi Laatikainen. Sama hallitus on

johtaja Timo Laatikainen,

jatkanut käytännössä vuoteen 2020 asti. Puusniekka erosi hallituksesta

jäsenet Juhani Hallamaa ja Kimmo Hurri sekä tilintarkas-

vuoden 2020 alussa työnantajavaihdoksen vuoksi. Sertyssä päätettiin

taja Jyri Heikkinen Pricewa-

panostaa hallitustyöskentelyyn ja sen hallitusjäsenille on tarjottu

javastuuiltapäivässä vuonna

mahdollisuus osallistua Kauppakamarien järjestämälle HHJ-kurssille (Hyvä hallituksen jäsen) ja -tutkintoon. Sertyn jäsenkehitys jatkui tasaisen varmana. Vaikka jäsenet yleensä erosivat Sertystä siksi, että ne lopettivat toiminnan tai maahantuonnin, ajautuivat konkurssiin tai fuusioituivat johonkin toiseen yritykseen, joukossa oli niitäkin, jotka erosivat esimerkiksi mielestään liian korkeiden kierrätysmaksujen vuoksi. Joskus Serty joutui myös

138 2010–2020

terhouseCoopersilta Tuotta2018. Kuva: Opa Latvala.


erottamaan jäsenen. Tällöin oli yleensä kyse raportointien laiminlyönneistä tai liittymis- ja kierrätysmaksujen maksamatta jättämisestä. Kerran, marraskuussa 2013 Serty joutui erottamaan jäsenen siksi, että se oli perustajajäsenenä kilpailevassa tuottajayhteisössä. Sellainen toiminta katsottiin hallituksessa Sertylle vahingolliseksi. SER-määrien clearing 2007–2010 oli keskeneräinen vielä loppuvuodesta 2011, vaikka keräyksen ja markkinoille toimitettujen laitteiden määristä ja suhteista saatiin sovittua. Vuoden 2007 kesäkuun tilanteen pohjalta oli tehty clearing, eikä sen jälkeen ollut syntynyt virallista selvitystä tuottajayhteisöjen välille. Esille nousi ajatus eräänlaisesta Clearing housesta, joka toimisi tilintarkastustoimisto PwC:n kautta. ERP, Serty ja PwC:n Juha Tuomala tapasivat aiheen äärellä tammikuussa 2012. Clearing housea apuna käyttäen voitaisiin todeta vuosittain tai useammin kierrätyksen suhde markkinaosuuksiin, kun Clearing houselle raportoitaisiin myydyt ja kerätyt määrät. Datan avulla voisi vahvistaa, olivatko tuottajayhteisöt keränneet markkinaosuutensa mukaisesti SERiä. Kompensaatiomenettelyinä voitaisiin käyttää joko keräyspisteiden muutoksia tai rahakompensaatioita. PricewaterhouseCoopers ehdotti, että se voisi tehdä saamistaan myytyjen ja kerättyjen laitteiden tiedoista käsin yhteenvedon ali- ja ylikeräyksien määristä – esimerkiksi vuonna 2011 Serty ylikeräsi omien laskelmiensa mukaan kylmälaitteita noin 800 tonnia, mikä piti myöhemmin huomioida clearingissa. Tiedot lähetettäisiin takaisin tuottajayhteisöille joko yksittäin tai yhdessä, jolloin ne voisivat keskenään sopia kompensaatiomenettelyistä. Clearing voitaisiin tehdä useamminkin kuin kerran vuodessa. ERP:n ja Sertyn välisen clearingin toteuttaminen aiheutti päänvaivaa hallitukselle vielä keväällä 2012. Serty antoi tuolloin ERP:lle kuukauden aikaa vastata Sertyn tiedusteluun siitä, miten ERP haluaisi Sertyn kuittaavan clearingvelkansa sille. Vuoden 2011 clearing saatiin hoidettua sopimusten osalta lopulta syksyllä 2012, ja maksujen hoitaminen seuraavan vuoden alkupuolella lyötiin lukkoon vuoden loppuun mennessä. Sertyn toiminnanjohtaja totesi lokakuussa, että lukuun ottamatta suuria kodinkoneita (LDA), keräysvastuut vuodelta 2012

139


olivat suunnilleen kohdillaan. Tuottajayhteisöt pääsivät myös yhteisymmärrykseen suurien kodinkoneiden jako-osuuksien muuttamisesta vuoden 2013 alusta alkaen siten, että Elkerin (SELT) markkinaosuus huomioitaisiin kuukausittain. Markkinaosuudet olivat Elker 15 %, ERP 42,5 % ja Serty 42,5 %. Talous kehittyi vuonna 2012 hyvin, ja osasyynä oli juuri clearingin 2007–2011 saaminen kuntoon. Vaikka Sertylle kertyi maksettavaa miljoonan verran, oli sen ylijäämä vuodelta 2012 yli 800 000 euroa. Viranomaisten määrittelemä vakavaraisuusvaatimus oli kunnossa. Tästä eteenpäin clearing on toteutettu vuositasolla. Jos SER-kertymien määrissä oli merkittäviä poikkeamia, oli taustalla yleensä jokin muutos toiminnassa tai määrittelyissä. Sertyssä tarkasteltiin kerätyn SERin määriä alkuvuodesta 2014. Kokonaisuudessa kertymät laskivat noin 18 %, mikä johtui pääasiassa jakosuhteiden muutoksissa LDA:ssa ja CRT:n määrien vähenemisestä. Sertyn alikeräys kasvoi, koska markkinaosuudet olivat muuttuneet. Sitä ei voitu kesken vuoden ennalta todentaa. Alikeräys päätettiin korjata vuosien 2014–2015 aikana keräysjärjestelmän aluejakomuutoksilla. Tuottajayhteisöt joutuivat laatimaan uuden tuottajayhteisöhakemuksen toukokuun alkuun 2013 mennessä. Syynä uusille hakemuksille oli vasta voimaan tullut jätelain uudistus. Päätös Pirkanmaan ELY:ltä tuli 12. helmikuuta 2015, ja siihen asti oli voimassa alkuperäinen vuoden 2005 tuottajayhteisö-status.84

Romurallista järkevään järjestelmään – Keräysverkosto ja -kalusto uusiksi Sertyn tekemän tappioselvityksen mukaan vuosina 2008 ja 2009 tehdyt aluejaot ja kuljetuskustannusten jaot olivat olleet alkujaan huonoja ratkaisuja, sillä ne kasvattivat yhdistyksen kustannuksia. Aluejaossa Serty vastasi joidenkin laitteiden kuten kylmälaitteiden ja kuvaputkellisten laitteiden keräyksestä niin, että Pohjois-Suomi ja osia eteläisestä Suomesta kuului sille, kun taas Keski-Suomesta aina rannikolta itärajalle muodostui kiila. Kuljetusten ongelmana oli myös se,

140 2010–2020


että pahimmassa tapauksessa yhdessä keräyspisteessä romua kävi noutamassa kolmen eri tuottajayhteisön autot aivan peräjälkeen. Turhien kulujen välttämiseksi olisi olennaista tehdä yhteisiä

Logistiikka kokonaisuudes-

kuljetussopimuksia. Siksi Serty lähti vuonna 2010

saan oli Sertylle ”kestämä-

mukaan kaikkien muiden tuottajayhteisöjen kanssa

tön” ja syynä kuljetuskus-

logistiikkaprojektiin. Tavoitteena oli tehostaa niin

tannusten kohoamiseen.

keräysverkostoa kuin kalustoakin sekä SE-romun kuljetuksia. Sertyn teettämän selvityksen perus-

teella keräysverkosto oli osin tehoton siksi, että verkostossa oli liikaa päällekkäisiä kiinteitä pisteitä ja mobiilikeräys oli tehotonta. Kalusto taas oli monenkirjavaa, pääosin vuokrattua sekä mitoituksiltaan ja kooltaan osittain kustannustehotonta. Logistiikan järkeistämiseksi olisi syytä hankkia oma kalusto ja purkaa keräyspisteiden päällekkäisyyksiä. Lisäksi mobiilikeräyksiä kannattaisi tehdä vain silloin, kun siitä ei syntyisi kiinteitä kustannuksia tai se olisi muutoin kiinteää keräyspistettä edullisempaa. ERP Finlandilla, entisellä Neralla, tapahtui kuitenkin vuoden 2010 aikana henkilövaihdoksia. ERP halusi myös lisäselvityksiä ja laskelmia keräysverkostosta ja -kalustosta. Se hidasti hieman joitakin tuottajayhteisöjen yhteistyökuvioita, kuten valmistuneen clearingin hyväksyntää ja konttien hankintaa. Lopulta yhteinen kalustohanke meni hetkeksi kokonaan jäihin, sillä ERP vetäytyi. Sertyn puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja kertoivat hallitukselle joulukuun kokouksessa, että ERP oli ”pitänyt radiohiljaisuutta” eikä Laatikaisella tai Puumalaisella ollut koko joulukuun aikana ollut yhteyttä ERP:n puheenjohtaja Arto Arhipoffiin tai maajohtaja Ilpo Sillanpäähän. ERP:n uutena maajohtajana aloitti saman vuoden huhtikuussa Juha Rytkönen ja uutena puheenjohtajana Peter Schulman syyskuussa 2012. Elkerille puolestaan tuli uusi toimitusjohtaja Sakari Hietala maaliskuussa 2011 ja uusi operatiivinen päällikkö Tuomas Räsänen toukokuussa. SER-keräysverkosto oli laajuudeltaan Suomessa toimivien tuottajavastuuseen perustuvien erilliskeräysjärjestelmien joukossa keräyspaperin keräysverkoston jälkeen toisena, jos kauppakeräys otetaan mukaan laskuihin. Muutoin pakkaukset olisivat toisena keräysverkoston laa-

141


juudessa.85 Sertyn osalta SER-keräys jatkui ennätystahtia: keräysaste oli vuonna 2010 noussut 13 % edellisestä vuodesta. Tähän asti oli ajettu vähintään kolmasosa ajoista tyhjällä kalustolla. Sopimukset oli tehty vain Forssan käsittelylaitoksen ja Kuusakosken kanssa. Serty aloitti keväällä 2011 neuvottelut keräyspisteistä ja kuljetusyhteistyöstä L&T:n kanssa. Keräys- ja käsittely-yhteistyö aloitettiin myös Stena Technoworldin (STW) kanssa syyskuussa 2011, ja yhdeksi yhteistyökumppaniksi tuli myös Tramel Oy. Useampi yhteistyökumppani mahdollisti ajamisen lenkkinä, ja ajojärjestelijälle annettiin enemmän vapauksia suunnitella ajamiset itse, sillä ajojärjestelijä tiesi paremmin, mihin kannatti milloinkin ajaa. Muutos aiempaan oli siis vähintäänkin asenteessa: luotetaan yhteistyökumppaneihin ja siihen, että nämä osaavat tehdä kaikkia hyödyttäviä logistisia ratkaisuja. Keräysverkoston kehittämistä ERP:n ja Elkerin kanssa jatkettiin jälleen toukokuussa 2011, kun henkilöstöasiat selkiytyivät. Sertyn omana tavoitteena oli, että yksittäisten jätelaitosten alueella olisi yksi tuottajayhteisö, joka vastaisi alueen kaikkien keräyspisteiden toiminnasta. Keräyspisteiden kiinteitä kustannuksia haluttiin pienentää vähentämällä omien keräysvälineiden määrää kolmasosalla vuoden 2010 tasosta. Lisäksi jos kaksi keräyspistettä sijaitsisi lähekkäin, toinen lakkautettaisiin. Keräysvälineitä vähennettiin siten, että useissa keräyspisteissä siirryttiin yhteisymmärryksessä kahden kontin ja avolavan sijaan yhden kontin käyttöön, jolloin yhteen konttiin pakattiin kaikki sähkö- ja elektroniikkaromu. Jotkin käytännön toimintaan liittyvät prosessit kestivät vuosia ja muuttuivat vähitellen, sillä ne vaativat pohdintaa ja suunnittelua. Yksi merkittävimmistä muutoksista oli uuden kierrätyskaluston hankinta. Asiaa ajoi uusi toiminnanjohtaja. Kenties varovaisuuttaan hallituksen jäsenet eivät heti ajatukselle lämmenneet, mutta jälkikäteen katsottuna uuden kaluston käyttöönotto osoittautui taloudellisesti ja imagollisesti järkeväksi. Hallitus päätti pyytää yhdistykseltä kevätkokouksessa 2010 lupaa hankkia omat keräysvälineet ja sai tähän valtuudet. Siihen asti käytössä olivat olleet Kuusakoskelta vuokratut välineet tietysti Kuusakosken

142 2010–2020


Suloinen Stella-koira

tunnuksilla. Ne alkoivat olla loppuun käytettyjä, ja lisäksi oli yleistä, että

HSY:n (Helsingin seudun

tunnetun ja suuren Kuusakosken luultiin vastaavan tuottajavastuusta,

ympäristöpalvelut) keräyspisteellä. Kenties

kun kerran sen kontit ja lavat pyörivät siellä missä tuottajavastuuta

Stellan mankka oli jo

hoidettiin. Mielikuva luotiin varhain. Jo järjestelmän astuttua voimaan

parhaat päivänsä nähnyt. SER-tuottajayhteisöt te-

vuonna 2005 oli aihetta koskeneessa uutisoinnissa86 näkynyt kuvia

kevät paljon yhteistyötä

kirkkaan sinisistä keräyskonteista, joissa luki isolla Kuusakoski.

kunnallisten keräyspisteiden kanssa. Kuva: SERTY.

Tärkeintä omien välineiden hankkimisessa olikin selkeys ja näkyvyys kentällä sekä jäsenille että käsittelijöille. Yhtenäisyyttä luotiin omalla SER-kierrätys-logolla, joka helpotti myös lain vaatimaa tiedottamisvelvoitetta. Myös menokuormat mahdollistuivat, ja siten kalustoa saatiin hyödynnettyä entistä enemmän. Lisäksi omaa keräyskapasiteettia saatiin nostettua jopa 25–40 % aiempaan verrattuna. Miinukseksi katsottiin vain omien konttien ja lavojen huolto, joka jäisi jatkossa tietysti ostajan vastuulle. Valtuuksien saamisen jälkeen oman

143


144 2010–2020


keräyskaluston hankkimisessa kesti vielä useampi vuosi, sillä kyseessä oli merkittävä eikä aivan halpa projekti. Lopulta uusi keräyskalusto haluttiin saada vuoden 2014 loppuun mennessä ja tehdä se yhdessä ERP:n ja Elkerin kanssa. Lokakuussa 2013 tuottajayhteisöt järjestivät yhdessä tarjouskilpailun konteista ja avolavoista. Tarjouksia tuli runsaasti sekä vuokrauksesta että ostosta. Elkerin Sakari Hietala esitti Vasemmalla ylhäällä: Tumman-

tarjouskilpailun ratkettua konttien ja avolavojen hankkimista

vihreä mallikontti vuodelta 2011

omaksi vuokrauksen sijaan. ERP ei kuitenkaan halunnut ostaa,

ja uusi, vaaleanvihreä kontti vuodelta 2014.

vaan mieluummin vuokrata. Se jäikin lopulta pois yhteishankinnasta.87 Serty ja Elker kuitenkin tekivät laskelmia ja totesi-

Vasemmalla keskellä: Uusia kontteja lähdössä Finncont

vat, että leasing tulisi monta sataa tuhatta euroa kalliimmaksi

Ympäristötuotteet Oy:n

tulevan seitsemän vuoden aikana kuin omaksi ostaminen.

(kuvanottohetkellä vielä

Serty tilasi Elkerin kanssa yhdessä Flaaming Oy:ltä (nyk.

Flaaming Oy) pisteestä Lahdesta kohti keräyspisteitä.

Finncont Ympäristötuotteet Oy) 400 konttia ja 150 avolavaa vuoden 2014 alussa. Keräyskaluston uusiminen saatiin lopulta

Alhaalla SER-kontit maantiellä. Oikealla ylhäällä: SERTYn yhteistyökumppani kuljetuspalvelut Jareks SER-konttia vaihtamassa.

päätökseen ja kaikki uudet kontit käyttöön vuoden 2015 loppuun mennessä. Kontti- ja avolavainvestointi osoittautui taloudellisesti kannattavaksi jo parin vuoden jälkeen. Tavoitellut suuremmat

Kuvat SERTY ja

kuormapainot toteutuivat, ja vuosi 2016 olikin ensimmäinen

Mikael Mäkinen/Jareks Oy.

vuosi kokonaan uudella kalustolla. Vuosina 2013–2016 kuljetuskustannukset laskivat yhteensä arviolta noin 30 %. Säästöjä kertyi satoja tuhansia euroja. Kilpailuttaminen ja toiminnan muokkaaminen oman tarpeen mukaan on ollut helpompaa, kun ei ole ollut samanlaista riippuvuutta palveluntarjoajaan kuin aiemmin. Kuljetuskalustosta on tullut Sertylle eräänlainen verkostojohtamisen työkalu.

145


SER-kertymiä 2007, valikoidut jakeet Suuret kodinkoneet

Pienet kodinkoneet

Tieto- ja teletekniset laitteet

Kuluttajaelektroniikka

Markkinoille toimitettu / tonnia

28 263

2 792

1 824

6 289

Romun kertymä / tonnia

14 100

700

600

950

Kotitalouksilta kerätty romu / tonnia

12 886

959

2 194

7 921

Uudelleenkäytetty kokonaisina / tonnia

19

1

3

6

Kierrätetty / tonnia

11 450

667

1 556

5 496

384

13

55

233

Lajike

Energiana hyödynnetty / tonnia

Taulukon lähde: Pirkanmaan ELY ja SERTYn arkisto, tilastot. Lukuja on hieman pyöristetty selkeyden vuoksi.88

SER-kertymiä 2017, valikoidut jakeet Suuret kodinkoneet

Pienet kodinkoneet

Tieto- ja teletekniset laitteet

Kuluttajaelektroniikka

Markkinoille toimitettu / tonnia

33 688

3463

948

6289

Kotitalouksilta kerätty romu / tonnia

12 875

876

1139

7921

Uudelleenkäytetty kokonaisina / tonnia

83

21

17

6

Kierrätetty / tonnia

10 770

797

1076

18

3164

4657

4351

85

Lajike

Energiana hyödynnetty / tonnia

Taulukon lähde: Pirkanmaan ELY ja SERTYn arkisto, tilastot. Lukuja on hieman pyöristetty selkeyden vuoksi. Selkein muutos vuoteen 2007 on uudelleenkäytön merkittävä lisääntyminen. Huomaa myös yhden lajikesarakkeen puuttuminen vuoden 2017 tilastosta vuoteen 2007 verrattuna.

146 2010–2020


Merkittävä osa keräysverkostoa ja koko toiminnan jouhevuutta on operaattoriyhteistyö. Yleisesti ottaen Sertyn ja operaattoreiden yhteistyö on sujunut hyvin. Tuottajayhteisöt eivät tosin ole aina olleet esimerkiksi erilaisten kierrätettävien raaka-aineiden parissa toimivien suosiossa, sillä niitä on pidetty ”kermankuorijoina”. On pohdittu, mihin tuottajayhteisöjä oikein tarvitaan, kun materiaalin arvo on positiivinen. Periaatteessa niitä ei tarvitakaan mihinkään, mutta sitten kun ollaan toiminnanjohtaja Puumalaisen sanoin ”tuolla jossakin Savukoskella tai jos mahdollista, syrjemmällä, niin ei sinne kukaan mene, tai se maksaa paljon. Kuka sen maksaa?” Tuottajayhteisön kollektiivisessa toiminnassa kulut jaetaan tasaisesti ja kierrätys toteutuu. Todennäköisesti kaikki haluaisivat toimia Lahti–Tampere-akselilla, pääkaupunkiseudulla tai Oulu–Jyväskylä-alueella, ja ”muista pohjoisista suoalueista ei ole niin väliä, tuottajayhteisöt voivat hoitaa”. Romukauppiaidenkin näkökulma on ymmärrettävä, mutta välissä on lainsäädäntö. Serty on käynyt keskustelua myös Suomen Romukauppiaiden Liiton kanssa. Liiton toiminnanjohtaja Riikka Kinnunen nosti myös esiin romualan näkemyksen siitä, että tuottajat sanelevat asioita. ”Tottakai ’sanelemme’ asioita, jotka ovat meidän päätösvallassamme”, on Sertyn kanta. Osin kyse lienee toimintamallien muutoksesta ja siitä, miten käytännöt muuttuivat kun Serty hankki omat keräysvälineet. Tällä hetkellä seuranta on tehokkaampaa, eikä eteen enää tule tilanteita, joissa Sertylle tuli lasku, mutta maksaja ei tiennyt, mitä se oli ostanut. Toisinaan tuottajayhteisöjen ja operaattoreiden välille syntyy näkemyseroja aikatauluista tai hinnoista. Joskus esimerkiksi hinnanmuutokset ovat tapahtuneet Sertyn näkökulmasta yksipuolisesti ja vastoin sopimuksia, jolloin on jouduttu navat vastakkain. Serty on ollut yhteistyössä Stenan kanssa pariinkin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla yhteistyön päätti Serty alle kahden vuoden jälkeen. Syynä oli Sertyn käytännön keräys- ja käsittelytoiminnan ajautuminen Stenan toimesta ongelmiin kesällä. Loppukesästä ”koko Suomi lomailee”, mutta Sertyllä oli menossa vuoden vilkkain jakso. Kesän kiireet toivat toisinaan eri yhteyksissä esiin myös kauppiaat, kuten hämeenlinnalai-

147


nen Musta Pörssi -kauppias Janne Kuittinen Kaupantekijä-lehdessä kertoi: elektroniikka täytti Kuittisen myymälän takapihan keräyspisteen kontin 1–3 kertaa kuussa ja etenkin kesän lopulla, kun ihmiset uusivat isokokoisia kylmälaitteita. ”Sadot pitää saada talteen ja vanha pakastin simahtaa helteessä”, lehteen haastateltu Kuittinen selvensi. Kauden kiireisyys oli siis laajalti tiedossa. Puumalainen oli tiedustellut Stenalta, miten nämä aikoivat varautua vuoden kiireisimpään aikaan ja tavaramäärän kaksinkertaistumiseen. Stenalla siirryttiin heinäkuuksi yhteen vuoroon, mutta vakuutettiin, että asiat ovat hoidossa. Sertylle oli kuitenkin kyseessä vuoden vilkkain kuukausi, kapasiteetin puolitus käsittelyssä ei tuottajayhteisön näkökulmasta voinut tulla kyseeseen. Heinäkuuta oli mennyt viikko, kun ajojärjestelijä ilmoitti Puumalaiselle, ettei Stena voinut enää ottaa kylmälaitteita käsiteltäviksi, koska heidän pihansa oli täynnä. Ripeiden puhelinsoittojen ja järjestelyiden avulla Puumalainen sai järjestettyä kylmälaitteiden käsittelyn Vantaan sijaan Forssaan ja sumaa voitiin alkaa purkaa. Lomien jälkeen Stenalta tuli ilmoitus käsittelyn jatkamisesta normaalisti, mutta Serty oli jo ohjannut käsiteltävät kylmälaitteet muualle. Sopimus purettiin myöhemmin, ja siihen vaikuttivat myös muut ilmenneet vaikeudet. Yhteistyö jatkui jälleen vuosikymmenen puolivälin jälkeen, kun Stena tuli mukaan suurten kodinkoneiden kierrätykseen. Viimeisin Sertyn ja Stenan yhteistyörupeama päättyi koronaviruksen globaalin leviämisen myötä keväällä 2020, mutta yhteistyö on sittemmin jälleen jatkunut.89 Myös tuottajat haluavat toimia oikein. Kuitenkin tuottajavastuutaholla pohditaan, miten kävisi, jos tuottajavastuuvelvollisuus loppuisi lyhyellä varotusajalla ja alkaisi perustua vapaaehtoisuuteen.90

148 2010–2020


”Jos kysyisin maahantuojilta ja laitevalmistajilta, että ’mitä jos tuottajavastuuvelvollisuus loppuisi vaikka toukokuun alussa, niin jatkaisitteko?’, niin varmasti kuulisin ensin että kyllä. Mutta suurin osa olisi kyllä hävinnyt toukokuun alkuun mennessä.”

149


Hyviä ja huonoja ”sivuvirtoja” tuottajayhteisörintamalla Eri toimialoja edustavat tuottajayhteisöt alkoivat vähitellen kokea tarpeelliseksi kokoontua yhteen jakamaan kokemuksia, kertomaan näkemyksiä ja keskustelemaan kaikkia tuottajayhteisöjä koskevista asioista. Ensimmäinen yhteinen tapaaminen järjestettiin 1. helmikuuta 2011. Paikalla oli 15:n eri tuottajayhteisön edustajat, ja kokouksesta puuttui vain kolmen tuottajayhteisön edustus. Sertyä edusti toiminnanjohtaja Arto Puumalainen. Yhteisiä keskustelunaiheita oli valtavasti, kokouspöytäkirjan mukaan ainakin uusi jätelaki ja lainsäädäntö ylipäänsä, edunvalvonnan monet kohteet, kuten vapaamatkustajat, kuntien ja kuntayhtymien rooli, harmaa talous ja kierrätys.info -nettisivusto. Viestintä ja kustannustehokkuus nousivat myös tärkeään rooliin, ja lopputulemana tuottajayhteisöt totesivat, että yhteisiä kokouksia tulisi järjestää kerran tai kaksi vuodessa. Kokouksessa valittiin ensimmäinen työryhmä, jossa myös Arto Puumalainen istui. Muita olivat Suomen Autokierrätyksen Arto Silvennoinen, Pakkausalan ympäristörekisteri PYR:n (nyk. RINKI) Annukka Leppänen-Turkula, Paperinkeräyksen Kyösti Pöyry, Suomen Rengaskierrätyksen Risto Tuominen ja Suomen Kuitukierrätyksen Juha-Pekka Salmi. Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta (Tynk) perustettiin virallisesti tammikuussa 2012. SER-puolelta neuvottelukuntaan on osallistuttu varsin ahkerasti, ja Sertylle osallisuus näyttää olleen itsestäänselvyys. Useissa tuottajayhteisöissä on käytännössä vain yksi tai kaksi työntekijää, joten yhteinen foorumi voi olla myös henkinen voimavara. Se tuo tehokkuutta keskusteluun. ”Otan esimerkiksi direktiiviuudistuksen. Aiemmin ministeriön virkamiehet tapasivat meidät yksittäin tuottajayhteisö kerrallaan. Nyt voimme tavata kaikki yhdellä kertaa, samassa pöydässä. Keskustelu kaikkien näkemyksistä käydään siinä ja voi esittää kysymyksiä.” Jopa ratkaisuehdotus voidaan saada yhdessä tapaamisessa aikaiseksi, kun näkemykset saadaan kerralle esille, loputtoman viestittelyn sijaan. Samalla voidaan välttyä vääriltä tulkinnoilta, joiden seurauksena saman asian ympärille tulee useita eri toteutusmalleja.

150 2010–2020


Elker päätti alkuun, että joku sen kolmesta tuottajayhteisöstä menee katsomaan, miten toiminta kehittyy. FLIP oli jäsenenä alusta alkaen, ja vuonna 2020 myös SELT on halunnut mukaan. Elkeriltä ICT-tuottajat eivät ole katsoneet tarpeelliseksi lähteä mukaan. Keskeisenä perusteena poissaololle on ollut se, että Tynk ajaa kaikille tuottajavastuutahoille yhteisesti tärkeitä asioita. Sen on katsottu olevan lähtökohtaisesti vain positiivinen asia: yhdessä ollaan vahvempia, on helpompi tulla kuulluksi päättävällä tasolla. Esimerkiksi kesäkuussa 2020 Tynk antoi hallitukselle lausunnon valmisteilla olevasta jätelain muutoksesta. Lain on arveltu astuvan voimaan mahdollisesti vuonna 2021. Suomen paikallisessa toimintaympäristössä on kuitenkin joitakin asioita, joissa esimerkiksi ICT-tuottajaosuuskunta ei ole nähnyt yhteistyön voivan olla avuksi. ”On asioita, jotka ovat tärkeitä joillekin meidän tuottajayhteisöille, eikä niitä voi jättää sen varaan että ne yhteisesti koetaan jossain kollegiossa tärkeiksi, jotta niitä vietäisiin eteenpäin. Lisäksi, kun meillä on tuottajissa paljon globaaleja toimijoita niin ne ovat aika sinut sen kanssa, että EU-lainsäädäntö on implementoitu 30 Euroopan maassa. Suomessa tapahtuva individuaalinen häkkyröinti, sillä ei ole merkitystä”, toteaa Elkerin Sakari Hietala. Tynkin toiminta kasvoi, kehittyi ja monipuolistui muutamassa vuodessa. Vuonna 2020 siihen kuului yhteensä 14 tuottajayhteisöä. Yksi merkittävistä yhteisistä tapahtumista on syksyisin – paitsi syksyllä 2020 – järjestettävä Tuottajavastuuiltapäivä, joka kokoaa yhteen tuottajavastuun kanssa toimivat tahot. Tynkissä on alettu miettiä, tulisiko epävirallisen verkoston toiminta ja rakenne virallistaa. Jätedirektiivinkin muutos velvoittaa tuottajayhteisöjä entistä selkeämpään yhteistyöhön, mutta miten tämä käytännössä alkaa toteutua, jää vielä nähtäväksi. Euroopasta vaikutteita antaa mahdollisimman yksinkertainen palvelukanava -ajattelu, jonka mukaan raportointia ja maksuja tulisi pyrkiä hoitamaan yhden toimijan kautta. Edunvalvonta on myös tärkeää monista syistä, esimerkiksi siksi, että kaikki eivät ole sisäistäneet tuottajavastuun merkitystä. Siksi Tynk pyrkii kasvattamaan jäsenmääränsä, sillä mitä laajempi jäsenmäärä on, sitä tasaisemmin ja reilummin kustannukset jakaantuvat. Yksi suurimmista haasteista on ulkomaisten verkkokauppojen saaminen tuottajavastuuseen.91 Sertyn

151


kevätkokous antoi vuonna 2020 hallitukselle luvan päättää Sertyn liittymisestä mahdollisesti uudelleenorganisoitavaan Tuottajayhteisöjen neuvottelukuntaan sitten kun asia ajankohtaistuisi. Tuottajavastuun toimintakenttä ja toimijoiden joukko on varsin laaja, mutta lailla säädelty. Toisinaan kentällä sattuu ja tapahtuu asioita, joita voisi kutsua eräänlaisiksi henkisiksi sivuvirroiksi. Tuottajayhteisöjen verkostoon ilmaantui keväällä 2013 Suomen Kierrätysyhteisö ry (SKY), joka herätti ihmetystä muissa sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajayhteisöissä. Kyseessä oli käsittelijäoperaattori Stena Technoworldin järjestely. Yritys halusi perustaa markkinavetoisen tuottajayhteisön, ja se päätti itse alkaa tuoda Suomen markkinoille SE-laitteita. Yritys sai mukaansa muutaman oikean tuottajan, kuten Puuilon, Expertin ja Tokmannin. Sertyn toiminnanjohtaja Arto Puumalainen muistaa kuulleensa, että Stena Technoworldin toimitusjohtaja olisi

Presidentti Tarja Halonen

mainostanut uutta tuottajayhteisöä tuottajille ja kaupalle sillä, että

vieraili ensimmäisessä

sen keräysvälineet olisivat ilmaisia. Puumalainen oli tämän kuultuaan lohkaissut kollegoilleen, että ”Mistä niitä saa, minäkin tilaan jos ilmaiseksi saa!” Stenan tarkoitus oli investoida Kiinasta tuotaviin kontteihin ja antaa ne vastikkeetta keräyspisteiden käyttöön, mikä ei poikennut olemassa olevien tuottajayhteisöjen toimintatavasta. SKY oli aktiivisesti yhteydessä jakelijoihin keväästä 2013 lähtien, vaikka sillä ei ollut virallista tuottajayhteisö-statusta viranomaisilta. Eikä se sellaista koskaan saanutkaan. SKY jätti tuottajayhteisöhakemuksen Pirkanmaan ELY:lle loppukeväästä 2014, mutta esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallitus ilmoitti, että kyseessä on liiketoiminta eikä ry-muoto ollut siksi käytettävissä. SKY kuitenkin pyysi kopioita Sertyn ja muiden tuottajayhteisöjen hakemuksista ELY:ltä, ja ELY tiedusteli asiasta Sertyltä. Sertyltä puolestaan ilmoitettiin Pirkanmaan ELY:lle, ettei viranomainen kerta kaikkiaan voinut hyväksyä SKY:tä tuottajayhteisöksi, sillä sen keräysverkosto oli kaikin puolin vajaa ja keskeneräinen. Syksyllä 2014 SKY yritti aktiivisesti täydentää keräysverkostoaan viranomaisvaatimusten tasolle ottamalla yhteyttä autopurkamoihin ja romuliikkeisiin sekä kunnallisiin jätelaitoksiin. Se rakensi verkostoaan saaden myös L&T:n mukaan.

152 2010–2020

Tuottajavastuuiltapäivässä vuonna 2016. Kuva: Opa Latvala.


Tuottajayhteisöjen neuvottelukunnan (TYNK) edustajat Tuottajavastuuiltapäivässä vuonna 2017. Etualalla SERTYn Arto Puumalainen ja ERP Finland -tuottajayhteisön Olli Alanen. Kuva: Marjaana Malkamäki.

Tuottajayhteisöjen neuvottelukunnan järjestämä Tuottajavastuuiltapäivä on pidetty vuodesta 2016 alkaen aina marraskuun alussa Tampere-talolla. Osallistujamäärä on noussut vuosittain. Vuonna 2020 tapahtuma jouduttiin perumaan koronatilanteen vuoksi. Kuva: Opa Latvala.

153


Uuden jätelain myötä annettiin uusia asetuksia, myös SERistä (519/2014). Asetuksen mukaan Pirkanmaan ELY linjasi tuottajavastuullisen tuottajan määritelmää uudelleen. Linjauksen mukaan tuottajana voitiin pitää muun muassa suomalaista valmistajaa, joka valmistaa tuotteita Suomen markkinoille; suomalaista maahantuojaa, joka toimitti tuotteita Suomen markkinoille; tai suomalaista jakelijaa, joka myy SE-laitteita Suomen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillään. Tuottajayhteisön saivat perustaa vain tuottajat, ja siihen saattoivat kuulua vain tuottajat ja valtuutetut edustajat. Serty huomioi uudet asetukset myös säännöissään tekemällä minimaalisia ja lähinnä tarkentavia korjauksia. Yksi tarkennus koski sitä, millaisia jäseniä Serty saattoi ottaa: jäsenen tuli olla ”– – jätelaissa tarkoitettu tuottaja tai tällaisen yrityksen sivuliike tai valtuutettu edustaja Suomessa – – ”.92 Suomen Kierrätysyhteisö Oy:n tuottajayhteisöhakemuksen käsittely ELY-keskuksessa lopetettiin vuoden 2014 loppupuolella, koska hakijaa ei ollut viranomaistahon näkökulmasta edes olemassa.93 Samanlaista yritystä ei Suomen tuottajavastuurintamalla ole tämän jälkeen nähty. Valvova viranomainenkin teki näkemyksensä varsin selväksi jo prosessin aikana. Tuottajavastuullisen tuottajan tuli olla oikea tuottaja, eikä sitä paikannut keinotekoinen järjestely. Yrityksen taustalla saattoivat vaikuttaa myös tuottajayhteisöjen vanhat reviirijärjestelyt. Sertyllä ja Stenalla olivat jo kerran osuneet navat yhteen, ja myös ERP oli jo Nera-nimellä kulkiessaan käyttänyt Stena Technoworldia pääoperaattorinaan, mutta sanonut sopimuksen irti. Stenalla jouduttiin miettimään, miten edetä, kun sopimuksia yhdenkään tuottajayhteisön kanssa ei ollut. Yhdeksi vaihtoehdoksi ilmeisesti nähtiin Suomen Kierrätysyhteisö -nimisen oman tuottajayhteisön perustaminen. Viralliset tuottajayhteisöt ERP ja Serty sekä palveluyhtiö Elkerin tuottajayhteisöt joutuivat epäonnisen hankkeen kariuduttua osittain sen maksumiehiksi, käytännössä maksamaan yhden vastaanotettujen ja käsiteltyjen laitteiden erän. Lisäksi Stena-keräysverkostoa sovitettiin – ja osin purettiin – olemassa olevaan keräysverkostoon monta vuotta, ennen kuin se saatiin jälleen kuntoon. Markkinaehtoisuus

154 2010–2020


versus ajatus siitä ettei mikään maksa mitään kuulosti liian hyvältä ollakseen totta, ja niin kävi. Kansainvälisemmin vertailtuna Suomessa ovat asiat paremmin kuin monessa muussa Euroopan maassa, kun puhutaan siitä, mikä taho saa perustaa tuottajayhteisön ja mikä taho ei. Monissa maissa myös operaattorit saavat perustaa tuottajayhteisöjä, jolloin toiminta on paljon selkeämmin bisnespohjaista ja ero käytäntöön ja kilpailuun on merkittävä. Suomessa tuottajayhteisö voi vapaasti kilpailuttaa toimijat. Jos kuitenkin suomalainen operaattori, esimerkiksi jokin suurista, Stena, Kuusakoski tai L&T, saisi myös perustaa tuottajayhteisön, ei se tietenkään kilpailuttaisi itseään. Alun perin valvova viranomainen mietti asiaa Suomessa siksi, että isoilta ulkomaisilta toimijoilta alkoi tulla kyselyitä, saisiko Suomeen perustaa tuottajayhteisön. Viranomaistaholta todettiin, että idea kuulosti vaaralliselta. Päätösvalta asioiden hoitamisesta tuli pitää tuottajilla itsellään.94

Mullistava kauppakeräys – SER-kierrätys ”sivutuotteena” Jätelain uudistuminen ja kauppakeräyksen – periaatteella jakelijan vastaanottovelvoite ja tuottajan kuljetusvelvoite – mukaantulo muuttivat myös tuottajayhteisöjen käytäntöjä. Siinä vaiheessa, kun jätelain muutos oli vasta ehdotus, valmistajat ja maahantuojat pohtivat sen mahdollisia vaikutuksia. Kesällä 2010 SER-keräysverkostoon kuului 500 tuottajayhteisöjen hallinnoimaa ja jätelaitosten operoimaa virallista keräyspistettä, ja mobiilikeräystä järjestettiin kyseisenä kesänä 114 paikkakunnalla. Uusi lakiehdotus jakelijan vastaanottovelvollisuudesta antoi ymmärtää, että vastaanottopisteiden määrä nousisi yli 13 000:een. Sekä kauppa että tuottajayhteisöt vastustivat muutosta ja lakiesitystä. Tuottajayhteisöjen näkökulmasta keräysverkostolla saavutettiin jo hyvä keräystulos, sillä tavoiteltu keräysmäärä asukasta kohden (4 kg/vuosi) ylittyi yli 6 kilolla. Viranomainen torjui tämän näke-

155


myksen virheellisenä, sillä asetuksessa luki selvästi: ”Tuottajan on

Myymälät voivat kerätä

järjestettävä kaiken kerättävissä olevan sähkö- ja elektroniikkaromun erillis-

laiteromua mihin tahansa

keräys riippumatta 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa asetetun keräystavoitteen (4

koon, mutta myös

kg) saavuttamisesta.”95 Sertyn toiminnanjohtaja Arto Puumalainen oli huolissaan kustannusten merkittävästä kasvusta, logistiikkahaasteista ja koko järjestelmän pirstaloitumisesta, jos keräyspisteiden määrä moninkertaistuisi. Sertyllä oli tiedossa kuluttajien kokemus juuri tehdyn kyselyn perusteella. Kuluttajat toivoivat voivansa palauttaa laitteita myös kauppojen yhteydessä oleviin keräyspisteisiin, mutta muutoin järjestelmään oltiin melko tai erittäin tyytyväisiä. Kaupan liiton ympäristövaliokunnan sihteeri Marja Ola korosti mahdollisten uusien keräyspisteiden turvallisuuskysymyksiä. Tuottajayhteisöjen palveluyhtiö Elkerin Sakari Sainio ei uskonut kauppoihin tulevien keräyspisteiden nostavan merkittävästi keräysastetta. Sekä Sainio että Ola olivat sitä mieltä, että kuluttaja ei ”todellisuudessa toimi kuten lainsäätäjä ajattelee” kuluttajan toimivan ja lähde mikroaaltouuniostoksille vanha mikro kainalossa. Kaupan liiton näkemyksen mukaan kuluttaja sen sijaan keräsi nurkkiinsa isomman kasan useita pieniä laitteita ja palautti ne kerralla kierrätyspisteisiin tai keräysautoon.96 Tuottajayhteisöjen puheenjohtajia vieraili lakimuutokseen liittyen myös eduskunnassa. Muun muassa lokakuussa 2010 Elkerin puheenjohtaja Sakari Hietala, Sertyn Timo Laatikainen ja Arto Puumalainen tapasivat eduskunnassa kansanedustaja Olli Nepposen. Keskustelun aiheena oli kauppakeräyksen kustannusjako. Puumalainen tapasi samassa kuussa myös kokoomuksen ministeriryhmän sihteerin. Tuottajayhteisöt olivat vuoden

156 2010–2020

kertakäyttöiseen laatikmaksullisia, logollisia SER-keräyslaatikoita on saatavana. Kuva: SERTY.


2010 lopulla odottavissa tunnelmissa sikäli, että ne olettivat pääsevänsä ympäristövaliokunnan kuultavaksi kauppakeräyksen osalta. Kaupan näkökulmia ja etua kauppakeräyksen valmistelussa ajoi Kaupan liitto, jota edusti neuvotteluissa Marja Ola. Hän oli ennen SER-tuottajavastuulakia 2000-luvun alussa vastannut Rautakesko Oy:n SER-kierrätyksestä ja raportoinnista. Vuonna 2007 Ola siirtyi Teknisen Kaupan liittoon asiamieheksi ja ympäristöpäälliköksi, jolloin työnkuvaan tuli mukaan myös edunvalvonta. Vuodesta 2009 Ola on toiminut Kaupan liiton ympäristövaliokunnan sihteerinä. Valiokunta asettaa koko kaupan ympäristöpuolen edunvalvonnan tavoitteet. Tuottajavastuun edunvalvonta on yksi ympäristövaliokunnan vastuualueista. Kaupan liiton lähtökohtana oli toive, että tuottajayhteisöt tekisivät yhteistyötä ja keräysjärjestelmä olisi siten mahdollisimman kustannustehokas. Kauppa halusi yhteisen ja selkeän toimintamallin, ettei kauppoihin tulisi kolmea erilaista järjestelmää kolmen tuottajayhteisön vuoksi. Myös Sertyn näkökulma oli, että uuden lain mukainen toiminta oli suunniteltava tarkkaan ja yhteistyötä oli tehtävä muiden tuottajayhteisöjen ja kaupan kanssa. Lakimuutokseen valmistautumisen aikana kaupan edustajat ja tuottajayhteisöt neuvottelivat yhdessä. Paikalla tammikuun 2012 kokouksessa olivat SER-tuottajayhteisöjen lisäksi Suomen Lähikauppa Oy, SOK, Kesko, Päivittäistavarakauppa ry ja Teknisen kaupan ja Palveluiden yhdistys ry. Kokouksesta puuttui ERP Finland, josta Elkerin Hietala osasi kertoa muille läsnäolijoille sen verran, että ”pahimmassa tapauksessa ERP suunnittelee kilpailevan mallin” kauppakeräyksen toteutukseen. Kokouksen yhteinen kanta oli, että kuluttajan suuntaan kuvion piti olla selkeä ja viestin yhdenmukainen. Päällekkäisille järjestelmille ei olisi tilaa. Kokouksessa tärkeinä asioina tuotiin esiin myös riittävän ajoissa aloitettu tiedotuskampanja ja kuluttajien motivointi – mitä paremmin heitä voitiin informoida esimerkiksi siitä, kuinka suuri osuus laitteiden materiaaleista saatiin hyödynnettyä ja miten, sen paremmin he saattaisivat innostua viemään laitteitaan keräysastioihin. Osa kaupoista oli jo jonkin aikaa ottanut vastaan kuluttajien tuomia SER-laitteita osana asiakaspalveluaan, jolloin oletettavasti heidän lähtökohtansa keräystä kohtaan

157


voisi olettaa olevan positiivinen. Heidän tapansa ja käytänteensä olisi selvitettävä. Miten kokemuksia ja käytänteitä voisi hyödyntää ja mitä kenties tulisi välttää? Ensimmäisessä kaupan ja tuottajien kokouksessa heitettiin ilmoille ajatus pilottikokeilusta jollakin tarkoin rajatulla alueella. Sellainen toteutettiin lopulta nopealla aikataululla mutta huolellisesti valmisteltuna Pohjois-Suomessa. Projektiin lähtivät mukaan Elker, ERP, Serty ja Napapiirin Residuumin ja Rovaniemen talousalueen sähkö- ja elektroniikkalaitteita myyviä kauppoja. Pilottikokeilu käynnistyi 1. lokakuuta 2012. Uuden vuoden jälkeen tuottajayhteisöt tarkastelivat tilannetta pilotin kertymien osalta. Lokakuusta joulukuun loppuun oli ollut 11 noutotilausta ja kerätyn SE-romun määrä oli noin 2 000 kiloa. Siitä 93 % oli pien-SERiä, 5 % data-SERiä ja 2 % lamppuja. Joihinkin keräyspisteisiin ei ollut tehty vielä yhtään noutotilausta. Kaupan liiton näkökulmasta pilotti sujui hyvin ja olennaisessa roolissa oli ollut hyvä valmistelu. Marja Ola toi neuvotteluissa esiin kaupan toimialan ihmisten substanssin – pilottiin tarvittiin riittävästi yrityksiä. Yrityksille puolestaan piti tuottaa selkeää ja hyvää viestintää, sillä tuottajavastuu ja tuottaja eivät käsitteinä välttämättä olleet helpoimmasta ja ymmärrettävimmästä päästä. Pilotissa mukana olleiden yritysten määrä olisi alun perin haluttu hieman isommaksi kuin se lopulta oli. Toisaalta Olan mukaan oli tärkeämpää, että ne, jotka lähtivät mukaan, sitoutuivat projektiin, hoitaen raportoinnin ja tehden työn asiallisesti ja laadullisesti hyvin. Ajan myötä haasteellisimpia tai neuvotteluissa kaupan ja tuottajien välillä eniten mielipide-eroja herättäneitä asioita olivat lopulta keräysastioiden vastuukysymykset ja kuljetus. Niihin liittyi paljon käytännön kysymyksiä, joista käytiin kiivaitakin keskusteluja, esimerkiksi se, kuinka paljon myymälän pitää kerätä, ennen kuin se voi tilata kuljetuksen. Tuottajayhteisöt halusivat hoitaa kaiken mahdollisimman kustannustehokkaasti, mutta niin halusi kauppakin, koska kauppa oli merkittävä maahantuoja ja tuottajavastuun toteutuksen maksaja. Liian pienet kuljetuserät aiheuttivat lisäkustannuksia. Joidenkin laitteiden aiheuttamat turvallisuusriskit, kuten helposti rikkoutuvat lamput ja

158 2010–2020


niiden sisältämä elohopea, puhuttivat. Pienissä kivijalkamyymälöissä ei läheskään aina ollut riittäviä säilytystiloja. Myymälävastaanotossa piili merkittäviä riskinhallintaan liittyviä kysymyksiä. Kaupan ja tuottajayhteisöjen näkemyserot eivät kuitenkaan olleet valtavan suuria tai ylitsepääsemättömiä. Mallin oli oltava selkeä ja toimiva. Kaupan liitto halusi kuitenkin koko ajan pitää tuottajayhteisöjen mielessä, että kauppa jäsenenä ja toimijana tuottajayhteisöjen hallituksissa oli yksi tuottajavastuun maksava taho, ei vain ulkopuolinen sidosryhmä. Yhteistyössä on ollut myös isoja onnistumisia – etenkin yhteisen ja yhtenäisen SER-kierrätyssivuston luominen. Sivutuotteena syntyi internet-sivuston lisäksi SER-kierrätyslogo, joka poimittiin käyttöön ja näkyvyyttä tuomaan myös keräyskontteihin. Uusi kauppakeräykseen velvoittava laki astui voimaan 1.5.2013. Tuottajayhteisöt ja kaupan edustajat pääsivät sopimukseen kauppakeräyksen toteuttamisesta ja vastuurajoista 10. huhtikuuta. Elokuussa kauppakeräykseen rekisteröityneitä kauppoja oli noin 1 200, ja potentiaaliksi katsottiin noin 2 500 kauppaa. Noutokertoja oli kertynyt touko–kesäkuussa 103, noudettavaa 70 lavaa ja 41

Uusia kauppoja liittyi

konttia. Syyskuun lopussa tuottajayhteisöt saivat havaita,

keräyksen piiriin yhdestä

että kauppakeräyksessä ei ollut ”mitään uutta auringon alla”,

kahteen kappaletta

kuten Sertyn hallituksen syyskuun kokouksen esityslistaan

viikoittain.

oli kirjattu. Asiat tuntuivat sujuvan melko tyydyttävästi. Syyskuun loppuun mennessä käsittelijöille asti oli tullut

noin 190 000 kiloa SER-laitteita. Kaikesta kertyvästä SERistä kauppakeräyksen kautta kierrätykseen tuli kuitenkin vain 1 %. Alkuvaiheessa kauppakeräyksessä korostuivat pienet kodinkoneet. Ensimmäisten kuukausien kokemusten perusteella tuottajayhteisöt pohtivat tulevia toimenpiteitä. Tuottajille päätettiin jatkaa rekisteröitymistä kuten ennenkin, ja muun muassa SER-kierrätyksen internet-sivuille pohdiskeltiin karttaa ja hakukonetta vastaanottopaikoista. Kaupan osalta mietittiin kauppakeskusten yhteiskeräyspisteitä ja sitä, voisiko kaupan paluulogistiikkaa hyödyntää prosessissa. Kaupan osalta etsittiin myös keinoja edistää kauppojen rekisteröitymistä järjestelmään yhä laajemmin.97

159


Vuoteen 2015 tultaessa kauppakeräyspisteitä oli tullut lisää vain nelisensataa eli pisteiden yhteismäärä oli noin 1 600. Verkosto laajeni siis hitaasti alun perustamisrysäyksen jälkeen. Expert ASA:n tultua mukaan kauppakeräykseen kasvoivat niin keräysmäärät, keräyspisteiden lukumäärä kuin kustannuksetkin. Myös muun muassa Veikon Koneen liikkeitä alkoi liittyä keräyspisteiden joukkoon. Vuoden 2016 lopulla kauppakeräyspisteitä oli kaikkiaan jo 1 850, mikä kertoo merkittävästä noususta lyhyessä ajassa. Kodinkoneliikkeiden mukaantulo kasvatti etenkin LDA:n ja kylmälaitteiden osuuksia kokonaismäärissä, mutta samaan aikaan data-SERin keräysmäärät pysyivät vähäisinä. Kauppakeräyksen parhaita puolia on pienikokoisten laitteiden saaminen keräyksen piiriin. Muutoin niitä päätyisi todennäköisesti huomattavasta enemmän sekajätteen joukkoon. Vaikka kauppakeräyksessä ei keväällä 2018 ollut tapahtunut mullistavia tai edes olennaisia muutoksia, kauppakeräyksen konttien määrä ylitti samoihin aikoihin 50 kappaleen rajan. Sertyssä odotettiin vuoden 2015 alussa kauppakeräysmäärien kasvavan voimakkaasti. Taloudellista epävarmuutta oli ilmassa kyseisenä vuonna etenkin metallien maailmanmarkkinahintojen kehityksen osalta, sillä metallien hinnat vaikuttivat suoraan metallihyvityksiin ja välillisesti muun sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyhintoihin. Kaupan rakennemuutokset, esimerkiksi

Erittäin maukasta

nettikauppa ja sen muutokset markkinaosuuksiin, tulisivat näkymään

mainontaa. SERTY tilasi

Sertyn taloudellisessa asemassa.

niaksi Fazerin suklaata

Yksi sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyksen tämän hetken ja lähitulevaisuuden haasteista liittyy osin kauppaan. Kasvava kansainvälinen etäkauppa ja erilaiset verkkoalustatoimijat haastavat Kaupan liiton edunvalvontaa ja tuottajayhteisöjen toimintaa. Niiden tärkeimpiä tavoitteita on saada verkkoalustat vähintään toissijaiseen tuottajavastuuseen, jos niiden yritykset eivät velvollisuuttaan hoida, sekä etäkaupan ja verkkoalustojen tuottajavastuuvelvoitteen kirjaaminen lakiin. Kuluttajat tilaavat entistä enemmän sähkö- ja elektroniikkalaitteita sellaisilta tahoilta kuin Wish, AliExpress ja

160 2010–2020

juhlavuoden 2020 kunasianmukaisen juhlallisissa kääreissä.


Amazon. Käytetyt laitteet palautuvat Suomen myymälöihin ja sitä kautta tuottajayhteisöjen keräys- ja käsittelyverkostoon, mutta toimijat eivät osallistu tuottajavastuun kustannuksiin. Tilanne on epäreilu niille yrityksille, jotka työllistävät ja maksavat veronsa Suomeen ja lisäksi vastaavat tuottajavastuun kautta kaikkien keräykseen tulevien laitteiden kierrättämisestä, keräyspisteiden organisoinnista ja kuluttajaviestinnästä. SER-direktiivin mukaan tuottajavastuuvelvoite koskee kaikkia myyntikanavia, mutta valvovan viranomaisen resurssit eivät käytännössä riitä valvontaan. Kaupan liitossa koetaan, että sekä elinkeinoelämässä että viranomaisilla on asiaa kohtaan ymmärrystä ja komissiossakin on herätty, mutta suomalaisilta lainsäätäjiltä toivotaan rohkeutta kirjata velvoite valmisteilla olevaan uuteen jätelakiin selkein sanoin.98

Kauppakeräyksen tilastotietoa 2015–2020. Vuosi

Kauppakeräyksen kokonaismäärä (tonnia)

Noutokerrat (kpl)

Rekisteröityneitä kauppoja

2015

2 400

3 304

n. 1 600

2016

2 700

3 700

n. 1 850

2017

2 690

3 672

-

2018

2 880

3 870

n. 2 000

2019

2 982

3 902

n. 2 000

2020

3 995

4 314

n. 2 100

Kauppakeräyksessä tapahtui vuonna 2020 merkittävää kasvua. Taulukon lähde: SERTYn arkisto ja Elker.

161


Syöppö Virtasesta ekosuunnitteluun – kampanjoita ja kiristyviä lakeja Kaksi suurta muutosta, kauppakeräys ja logistinen uudelleenjärjestely, asettuivat molemmat melko hyvin uomiinsa 2010-luvun puolivälin tienoilla. Sitä voidaan pitää Sertyn historiassa yhden aikakauden päättymisenä, ja siitä alkoi rauhallisempi, tasaisempi kehittymisen vaihe. Sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuun täyttäessä 10 vuotta elokuussa 2015 Serty lähetti tiedotusvälineiden jaettavaksi tiedotteen ”Kotitaloudet oppineet kierrättämään kodinkoneromua”. Kuluttaja sai siis kiitosta. Tuolloin SE-romua saatiin keräyspisteisiin jo 10 kiloa asukasta kohden, eli noin 5 000 rekka-autollista, ja ”rekkajono yltäisi Hangosta Utsjoelle”, kuten tiedotteessa veisteltiin. Rauhallisemmasta kehittymisen vaiheesta huolimatta tai kenties juuri siksi tekemistä on riittänyt, eikä yhdistys ole polkenut paikallaan. Erilaiset projektit ja kampanjat tuottavat tietoa kuluttajille ja auttavat muun muassa kiertotalouskasvatuksessa. Lapsille suunnattu kierrätyksen puuhakirja lastenkirjallisuudesta tunnetulla Reuhurinne-teemalla toteutettiin yhteistyössä muiden tuottajayhteisöjen kanssa vuosikymmenen puolimaissa. Koululaisille tarkoitettu puuhakirja oli niin suosittu, että siitä otettiin kaksinkertainen määrä painoksia vuonna 2016. Vuonna 2019 vanha puuhakirja korvattiin Kierrätyksen Sankarit -tehtäväkirjalla, joka suunnattiin 3.–4.-luokkalaisille. Kirjan aiheisiin saatiin mahdutettua lukuisia kierrätettäviä

Syöppö Virtanen -kampan-

materiaaleja autonrenkaista paperiin,

jan mainos, jossa Syöppö

jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Pelkkä SER-kierrätys ei välttämättä olisi jaksanut innostaa kokonaisen tehtäväkirjan verran. Kuluttajille suunnattua

162 2010–2020

Virtasella on tuli hännän alla. Kampanjalla pyrittiin innostamaan ihmisiä toimittamaan vanhat kylmälaitteet keräykseen ja kierrätykseen. Kuva: SERTY.


Tuottajayhteisöjen yhteisvoi-

tiedotusta ja koulutusta on toteutettu myös erilaisin kampanjoin. Muun

min teettämät alakouluikäisille

muassa Syöppö Virtanen -kampanjan kohteena olivat 40–65-vuotiaat

suunnatut opetusmateriaalit Reuhurinne Operaatio kier-

miehet ja naiset, ja tavoitteena oli nopeuttaa yli 25 vuotta vanho-

rätys ja Kierrätyksen Sankarit

jen kylmälaitteiden kierrätystä sosiaalisen median ja radion avulla.

ovat olleet hyvin suosittuja.

Tiedotusta suunnattiin aluksi radion kautta mökkipaikkakunnille ja

Kierrätyksen ja kiertotalouden periaatteiden opettaminen

lopulta myös suuriin kaupunkeihin. Kampanja tavoitti arviolta 275 000

alkaa olla yhä tärkeämpää

ihmistä ja sai paljon näkyvyyttä. Vaikka kampanja näkyi Sertyn sivujen

ja siinä tuottajayhteisöt ovat pyrkineet tulemaan koulujen

kävijämäärissä välittömästi, ei se kuitenkaan kohottanut palautunei-

ja kasvattajien avuksi.

den laitteiden määrää, eli sikäli kampanja ei päässyt tavoitteeseensa.

163


Sertyn talous oli ylijäämäinen pitkän aikaa, mutta yhdistyksen talous on tietysti jatkuvan tarkastelun alla. Vuoden 2017 keväällä toiminnanjohtaja oli hieman huolissaan taseen pienenemisestä, tai lähinnä siitä, miten sitä saataisiin pienenemään. Kierrätysmaksut olisi otettava uudelleen tarkkailuun, jos pienentymistä toivottiin. Puumalainen sai hallitukselta tehtäväksi tehdä laskelmia. Kierrätysmaksut oli jo joitakin vuosia aiemmin määritelty uudestaan niin, että hinnat olivat muodossa €/kilo eikä €/kappale, mikä oli helpottanut maksujen määrittelyä. Jos kierrätysmaksuja nyt alennettaisiin suurissa kodinkoneissa, mutta ei kylmälaitteissa, olisiko sillä vaikutusta taseeseen? Muutoin taloudellinen tilanne oli vuonna 2017 vakaa. Metallien aika ajoin nousevat ja laskevat hinnat ovat aina vaikuttaneet romualaan ja siten myös tuottajayhteisöön. Esimerkiksi juuri vuoden 2017 alussa metallien huomattavasti edellisen vuoden vastaavaa aikaa korkeammat hinnat vaikuttivat selvästi talouteen positiivisesti. Loppuvuodesta 2017 hallitus päätti, ettei kierrätysmaksuja kannata alentaa, sillä niiden pitäminen ennallaan voi tuoda turvaa metallin hintojen heitellessä. Kierrätysmaksujen ennalleen jättäminen oli lopulta hyvä päätös, sillä niiden muuttaminen lyhyillä aikaväleillä ei ollut aiemmin tuonut toimintaan lisäarvoa. Serty on tehnyt myös sijoitustoimintaa osana vaaditun vakavaraisuuden hallintaa. Sijoitusten historiallinen arvonkehitys ja tuotto on kokonaisuudessaan ollut positiivista vuosina 2014–2018, ja sijoitustoiminta on osaltaan vaikuttanut vakavaraisuuden säilyttämiseen. Kun huomioidaan viimeaikaiset maailman tapahtumat Covid-19:n osalta ja sen vaikutukset Sertyn jäsenyrityksiin, tulee vakavaraisuudelle ja sen vaatimukselle käytännön merkitys. Covid-19-tilannetta ja sen kehittymistä ja vaikutusta niin talouteen kuin keräysmääriin seurataan tarkasti. Sertyn toiminnanjohtajan varovaisen arvion mukaan tasapainoon saatetaan päästä vasta vuoden 2022 aikana.99 Euroopan komissio esitteli vuoden 2019 lopulla uuden vihreän kehityksen ohjelman. Osana uutta ohjelmaa komissio hyväksyi maaliskuussa 2020 kiertotalouden toimintasuunnitelman, jonka tarkoitus on vähentää primääristen raaka-aineiden käyttöä lisäämällä käytet-

164 2010–2020


tyjen luonnonvarojen kiertoa. Kiertotalouden ja kierrätyksen alalle tuleekin jatkuvasti lisää uusia käsitteitä ja ajatuksia, jotka liittyvät myös osaksi alaa säätelevää, aina vain tiukentuvaa lainsäädäntöä. Vuonna 2007 useiden tuottajayhteisöjen välisissä keskus-

Tällä hetkellä puhutaan yhä

teluissa esitettiin ajatus, että tuottajien, joilla olisi muita

enemmän ecodesignista eli

ympäristöystävällisempiä tuotteita – eli joita oli helpompi

ekosuunnittelusta.

kierrättää kuin toisten tuotteita –, tulisi saada järjestelmästä taloudellista hyötyä tai korvausta. EU-lainsäädäntö

ei tuolloin kuitenkaan tukenut tällaista vaatimusta, joten Sertyn hallituksessakin tuotiin esiin, että mahdollisten asiaan liittyvien toimintatapojen kohdalla varmistukset tulisi saada ensin Brysselistä. Kauan tätä ei jouduttu odottelemaan, sillä ensimmäinen EU-tason ekosuunnitteludirektiivi (2009/125/EU) annettiin vuonna 2009. Suomessa direktiivi huomioitiin ekosuunnittelulaissa (1005/2008), jota on siitä lähtien täydennetty. Nyt ollaan tilanteessa, jossa myös ekosuunnittelu-ajattelu yhä vahvistuu EU-tason lainsäädännössä, ja sitä myötä ekosuunnittelu alkaa näkyä yhä enemmän myös kansallisella tasolla laissa ja asetuksissa. Ekosuunnittelun ja sitä koskevan lainsäädännön ideana on varmistaa, että kuluttajille on tarjolla energiatehokkaita mutta ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia tuotteita. Elinkaariajattelu ja ympäristönäkökohdat tulevat siis mukaan jo tuotteen suunnitteluvaiheessa, ja jos tuote ei valmistuttuaan täytä tiettyjä ekosuunnitteludirektiivin vaatimuksia, sitä ei saa tuoda markkinoille lainkaan. Komission toimintasuunnittelu sisältää myös lainsäädäntöaloitteen, jonka ytimessä on ekosuunnitteludirektiivin laajentaminen energiaan liittyvien tuotteiden ulkopuolelle. Etusijalle ovat toistaiseksi tulossa elektroniikka, tieto- ja viestintätekniikka ja tekstiilit, mutta myös esimerkiksi teräs, kemikaalit ja sementti. Samalla halutaan parantaa tuotteiden kestävyyttä, korjattavuutta, uudelleenkäytettävyyttä, päivitettävyyttä ja kierrätettävyyttä.100 Sähkö- ja elektroniikkaromun erilliskeräyksen tavoitteet ovat nousseet muutaman vuoden välein. Vuoden 2015 loppuun asti oli voimassa direktiivin vaatimus kerätä vähintään 4 kg kotitalouden SE-romua asukasta kohden, mutta valvovan viranomaisen tilastot paljastavat

165


SERTYn hallitus Pelkosenniemellä vuonna 2019. Kuvassa vasemmalta oikealle hallituksen jäsenet Mika Lehtonen, Juhani Hallamaa, Ari Puusniekka, Stefan Bergman, toiminnanjohtaja Arto Puumalainen, hallituksen jäsen Kimmo Hurri ja hallituksen puheenjohtaja Timo Laatikainen. Kuvasta puuttuu hallituksen jäsen Veikko Siivonen. Kuva: SERTY.

166 2010–2020


Suomessa kerättävän jo noin 13 kiloa asukasta kohden. Myös Suomen kansallinen lainsäädäntö on ollut keräysmäärissä tiukempi alusta asti. Omat tavoitteensa oli myös kerätyn SE-romun hyödyn-

Vuonna 2012 jo tiedettiin,

tämisellä laiteluokittain. Uuden direktiivin (EU2012/19),

että keräystavoitteena

jätelain (646/2011) ja Valtioneuvoston antaman sähkö-

olisi vuodesta 2016 alkaen

ja elektroniikkaromua koskevan asetuksen (07/2014)

45 % ja vuodesta 2018

mukaisesti kansallinen yhteyskeräysmäärävelvoite nousi

alkaen 65 % ja vaatimukset

65 %:iin vuonna 2018, ja laskentaperusteena oli kolmen

perustuisivat lakiin.

edellisen vuoden aikana markkinoille toimitettu määrä. Vuonna 2017 Sertyssä todettiin, että tähän määrään

päästiin, ja osin tässä auttoi B2B-keräys. Vuonna 2014 Serty oli mukana yhteistyöverkostossa, joka rakentui perinteisten romuliikkeiden ja jätehuoltoyritysten ympärille. Yhteistyöfoorumi kokosi Hyvä SER-kierrätystapa -ohjeistuksen, ja yhdessä Kuusakosken ja Kajaanin Romun kanssa toteutettiin useita toimintatapaan sitoutuneita pisteitä. Yhteistyön kautta oli tarkoitus muun muassa vähentää ohivirtausta. Sillä tarkoitettiin virallisen verkoston ohitse kulkevaa SER-kertymää, joka koostui pääasiassa epävirallisesta keräyksestä, erilaisista kampanjakeräyksistä ja SE-romun ostamisesta virallisten tuottajayhteisöjen ohitse. Vuoden 2015 toimintasuunnitelmassa Serty alleviivasi, että virallisen verkoston kautta kulki noin 50 000 tonnia SE-romua, mutta käytännössä vastaava määrä meni virallisen verkoston ohitse. Sekä laittomat että ei-laittomat virrat, jotka eivät rekisteröidy mihinkään, ovat asia, joka on osittain hyväksyttävä. Siinä missä Hollannista tai Englannista lähtee konteittaan tavaraa satamista ilman että kukaan tietää minne, tai Puolassa ja Saksassa pitkien maarajojen kautta, Suomessa tavaraa katoaa etenkin itärajan kautta Pietariin ja Petroskoihin. Esimerkiksi käytettyjen mutta yhä korjauskelpoisten laitteiden – jotka eivät siis ole jätettä, niistä vain puuttuu dokumentointi – kohdalla markkinat ovat melkoiset, onhan Pietarissa jo yksistään enemmän asukkaita kuin koko Suomessa. Myöskään B2B-puolen tavara yrityksillä ei tule kokonaisuudessaan tuottajien järjestelmään. ”Jos on iso laitos, jolla on ollut vuosien aikana

167


25 laitetoimittajaa, eivät ne mieti kenelle tavara kuuluu vaikka 20 vuoden käytön jälkeen. Ja heillä on oikeus laitteiden viimeisenä haltijana toimittaa ne mihin haluavat, kunhan vastaanottajalla on lupa ja pätevyys ottaa tavaraa vastaan ja yhteistyötä tuottajien kanssa. Kyllä sieltä käy Stena tai Kuusakoski ne hakemassa, sillä ovat arvotavaraa joista saa rahaa. Tuottajajärjestelmään nämä eivät välttämättä raportoidu, mutta samalle operaattorille ja tuottajayhteisöjen sopimuskumppanille tavarat siis päätyvät kuin nekin, jotka menevät tuottajavastuujärjestelmän kautta. Siinä ei siis ole mitään laitonta”, toteaa valvova viranomainen. Vuonna 2020 SER-tuottajayhteisöjen yhteinen SER-kierrätyksen keräysjärjestelmä kattoi kaikki Suomen kunnat ja sisälsi noin 460 kiinteää ja noin 30 mobiilikeräyspistettä. Kauppakeräyspisteiden määrä on myös noussut likelle 2 000:ta, ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Sertyn jäsenmäärässä tapahtui vuoden 2019 aikana kasvua, ja kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa 150.101 Lainsäädäntö ja sen muuttuminen ovat luonnollisesti muuttaneet myös Sertyn toimintaa tarvittaessa. Erillisen palveluyhtiön perustaminen ajankohtaistui vuoden 2015 alussa tuoreen jätelain velvoittamana, ja ylimääräinen yhdistyksen kokous pidettiin helmikuussa 2015. Palveluyhtiön tarkoitus oli hoitaa tuottajavastuuvelvollisuudet sellaisten yritysten puolesta, jotka eivät enää voineet olla varsinaisia jäseniä vaan ainoastaan kannatusjäseniä. Näitä olivat Suomeen sijoittumattomat ulkomaiset yritykset, jotka kuitenkin toimivat Suomen markkinoilla ja toivat sinne SE-laitteita. Palveluyhtiö toimisi Suomen ulkopuolelle sijoittuneen maahantuojan, kannatusjäsenen, valtuutettuna edustajana. Sertyn silloisista jäsenistä tämä koski yhdeksää, joihin kuuluivat muun muassa Eva Solo A/S, IKEA Supply AG, Thuesen Jensen AS ja Sony Mobile Communications AB. Palveluyhtiön nimeksi tuli SERTY Services Oy, ja se rekisteröitiin 17. maaliskuuta 2015. Sertyn toiminnanjohtaja Arto Puumalainen nimettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Timo Laatikainen tai tarvittaessa joku muu Sertyn hallituksesta edustaa yhtiökokouksissa Sertyä. Käytännössä kokouksissa on läsnä Sertyn hallituksen jäseniä ja tilintarkastaja.102

168 2010–2020


Materiaaleihin ja niiden käsittelyyn liittyvät haasteet vaihtelevat, ja moni niistäkin liittyy lakiuudistuksiin. Esimerkiksi kylmälaitteiden käsittelyyn tehtiin muutoksia vuoden 2017 keväällä. Silloin Sertyn yhteistyökumppaneiden Tramelin ja Entringin toimipisteisiin toimitetut CFC- ja pentaanikaapit alettiin erotella toisistaan. Pentaanikaapit, joiden osuus kaikista kylmälaitteista oli noin 25 %, alettiin käsitellä murskauslaitoksilla. Kylmälaitteiden murskauksen taustalla on 2000-luvun alun lainsäädäntö, jonka mukaan CFC-pitoiset laitteet piti prosessoida suljetussa järjestelmässä, jotta freonit eivät leviäisi. Syynä oli ilmansuojelu, otsonikadon ehkäisy. Ennen lainsäädäntöä kylmälaitteista valutettiin öljyt pois, mutta muuten ne pistettiin sellaisenaan murskaimeen. Käytäntö oli Euroopassa yleinen. Kun pentaanikaappeja alkoi tulla markkinoille, olemassa olevaa lakia tulkittiin niin, ettei niitä tarvinnut käsitellä suljetulla prosessilla, kuten CFC-kaappeja. Pentaanikaapit eroteltiin muista ja lähetettiin eri puolilla Suomea sijaitseville murskalaitoksille. 2010-luvun puolimaissa Pirkanmaan ELY:n Teemu Virtanen tarttui Kuusakosken Risto Pohjanpaloa hihasta Jyväskylässä pidetyillä jätepäivillä ja kertoi, että ELY-keskusta oli lähestytty Saksasta käsin. Saksassa oli lakia tulkittu niin, että pentaanikaapitkin piti käsitellä suljetussa järjestelmässä. Pohjanpalo ei vielä tuolloin ottanut asiaa vakavasti, vaan katsoi, että direktiiviä oli tulkittu Suomessa aivan oikein ja että tiettyjen päästömäärien piti ylittyä, ennen kuin suljettu murskaus pitäisi toteuttaa. Myös Tarja-Riitta Blauberg ympäristöministeriöstä oli yhteydessä Pohjanpaloon samasta asiasta. Saksalainen ympäristöjärjestö katsoi, että Suomessa oli toimittu lainvastaisesti. Paineen avomurskauksen niskaan kohdisti vahvaa ja menestyksekästä lobbaustyötä tehnyt saksalainen luonnonsuojelujärjestö DüH. Sen taustalta arveltiin löytyvän Cool Finland Oy:n osaomistaja ja laitetoimittaja, ylipäänsä tahoja, jotka käyttivät itse vain suljettua murskausta. Asiasta on käyty siitä eteenpäin laajaa ja näkemyseroja sisältävää keskustelua ympäristöministeriön ja murskauslaitoksia luvittavien ja valvovien AVI:n ja ELY:n kanssa.

169


Pentaanikaappien avomurskauksen ennustettiin toukokuussa 2018 päättyvän ”piakkoin”. Ympäristöministeriön jätteen käsittelyyn liittyvän dokumentin mukaan suljettu kierto ei ollut ainoa mahdollinen pentaanikaappien käsittelytapa, jos voitaisiin osoittaa, että jokin muu tekniikka saisi aikaan yhtä hyvän lopputuloksen päästöjen osalta. Valvova viranomainen vieraili sekä Kuusakosken Seutulan että Airakselan murskalaitoksilla, ja Kuusakoskelle lähti selvityspyyntö, jossa käsittelyprosessi tuli selvittää. Kuusakoski pyysi toukokuussa 2018 lisäaikaa, sillä sen tuli neuvotella vaatimusten johdosta uudet tuottajavastuusopimukset vuoden loppuun mennessä. Kuusakoski totesi, ettei pentaanin talteen ottamisen velvoite ollut tullut aiemmin esille kylmälaitteiden murskaamisen yhteydessä. Yrityksen näkemyksen mukaan pentaania ei tarvinnut ottaa talteen, sillä sitä ei käsittelyprosessissa vapautunut ilmaan tunnistettavaa tai mittavaa määrää, jolla olisi ympäristövaikutuksia. Valvova viranomainen oli eri mieltä. Loppuvuodesta 2018 Kuusakoski sai Uudenmaan ELY-keskukselta määräyksen lopettaa pentaanikaappien käsittely Seutulan murskauslaitoksella tammikuun 1. päivään 2019 mennessä. Operaattorina Kuusakoski informoi prosessista tuottajayhteisöasiakastaan Sertyä. Serty käynnisti aiheesta selvitystyön syksyllä 2018 yhdessä VTT:n tutkijoiden kanssa. Mukaan pyydettiin ERP Finland ja selvityksen tuloksista mahdollisesti hyötyvät käsittelijäoperaattorit. Serty ja ERP Finland päättivät yhdessä alkaa selvittää, miten murskaus voisi jatkua, sillä muutosmääräys uhkasi tulla kalliiksi. Sertyn perustamaan pentaanityöryhmään palkattiin kemian DI Kosti Mokkila. Lisäksi työryhmään saatiin mukaan Ari Karhola Huurre Groupilta ja Mika Kapanen Suomen Kylmäaineyhdistyksestä. Muut työryhmän jäsenet olivat Arto Puumalainen, Timo Laatikainen ja ERP Finlandin Olli Alanen. SER-laitteita käsittelevillä operaattoreilla ja viranomaisilla oli varsin eriävä näkemys pentaanikaappien käsittelyn osalta. Syksyllä 2019 työryhmä teetätti päästömittauksia, jotta voitaisiin osoittaa, että käsittely avomurskassa täyttää EU:n BAT-dokumentin103 vaatimukset. Kajaanin Romu sai luvan päästömittauksille, ja VTT teki mittaukset elokuun lopulla 90 tonnille kylmälaitteita. Tulosten mukaan käsittelytapa täytti

170 2010–2020


EU:n BAT-vaatimukset. Pentaanikaappien käsittelyyn liittyvää prosessia on jatkettu SYKE:n ja ympäristöministeriön virkamiesten kanssa. Pentaanikaappeja koskevassa asiassa kyse on lain tulkinnasta, mutta laki on kuitenkin lopulta melko yksiselitteinen. 2010-luvulla uudistetun WEEE-direktiivin mukaan jääkaapeista on saatava talteen kaikki hiilivedyt. Enää ei siis puhuttu pelkästä CFC:stä. Kuusakosken omien selvitysten jälkeen yrityksessä jouduttiin toteamaan, että lain vaatimusten noudattamiseksi suljettu murskaus olisi ainoa vaihtoehto. Jos ei tehdä suljetusti, ei saada talteen kaikkea, ylittyivät raja-arvot tai eivät.104 Sertyn strategiset tavoitteet kolmannen vuosikymmenensä alussa ovat vastuullisuus, tasapuolisuus, asiantuntemus ja toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys muun muassa ”Joskus lain tuomien muutosten kanssa on

kaikessa tiedottamisessa ja kierrätysmak-

tullut sellainen olo, että me olemme ’voiman

suhinnoittelussa. Serty vastaa tekemi-

oikealla puolella’, kuten tässä pentaanitapa-

sistään omistajille, tuottajille ja monille

uksessa. Lopulta Kuusakosken omien juristien

sidosryhmilleen. Kierrätyspalvelut tuote-

selvityksen jälkeen jouduimme toteamaan,

taan turvallisesti, kustannustehokkaasti ja

että laki on yksiselitteinen, ja muutimme käy-

mahdollisimman ympäristöystävällisesti,

täntöä, oli se mielestämme kokonaisekologi-

lainsäädäntöä noudattaen. Oikeudenmu-

sesti hyvä tai ei. Suomessa on kuitenkin sikäli

kaisuus kustannusten jakautumisessa ja

hieno tilanne, että täällä viranomaisen kanssa

kaikkien tuottajien tasapuolinen kohtelu

voidaan silti keskustella. Se on suomalainen

ovat olennainen osa toimintastrategiaa, ja

tapa; hyvä yhteistyö viranomaisen kanssa.”

Serty pyrkii jatkuvasti kehittämään keräysjärjestelmäänsä ja logistiikkaa.

Vuoden 2019 syksyllä käynnistyi Digitalisaatio-selvitys, jonka avulla haluttiin saada kaikki operatiivisen toiminnan tiedot yhteen järjestelmään. Yhden kokonaisvaltaisen järjestelmän kautta voitaisiin hallinnoida vastaanottoa, kauppakeräystä ja kuljetusta. Käytännössä sen kautta voitaisiin tehdä esimerkiksi konttien vaihtotilauksia, seurata kuljetustehokkuutta tai saada kauppa- ja ketjukohtaisia tietoja ja raportteja tietyiltä aikajaksoilta. Jos ajatellaan yksittäistä konttia jossakin keräyspisteessä, voisi kontin käyttöastetta ja kiertonopeutta siis seurata entistä tarkemmin ja ennakoida yksittäisten keräyspis-

171


teiden konttien täyttymistä. ”Ristiin ajamista” peräkkäisinä päivinä voitaisiin ehkäistä, kun keräyspaikat, noutotiedot ja käsittelytiedot olisi linkitetty yhteen ja samaan järjestelmään. Kokonaisuutta katsoen laskenta automatisoituisi, ja tietoa voisi analysoida tarkemmin ja monipuolisemmin. Manuaalinen laskenta ja raportointi vähenisi, ja sitä kautta säästyisi myös aikaa. Yhtenäinen järjestelmä myös palvelisi omavalvontaa, jonka vaatimus on tulossa lakiin. Vuonna 2020 Serty on ottanut käyttöön puhelimiin ladattavan Serty Tilaus -sovelluksen, jonka voi tilata Android-laitteille Play-kaupasta. Sovellusta voi käyttää myös selaimen kautta. Uuden sovelluksen avulla keräyspisteet voivat tilata noudot Sertyn konteille. Serty ei ole aktiivisesti teettänyt jäsenkyselyitä ja saa palautetta harvakseltaan. Vähäisen palautteen voi tulkita niinkin, että asiat toimivat ja jäsenet ovat tyytyväisiä. Etenkin kierrätysmaksujen ollessa alhaisia tai laskusuuntaisia ovat jäsenet luonnostaan tyytyväisiä eikä tarvetta yhteydenpitoon ole. Joidenkin jäsenten kanssa ollaan yhteydessä kenties vain kerran vuodessa laskun muodossa. Tuottajavastuu on vain yksi pakollinen, mutta varsin pieni hoidettava asia monien paljon isompien asioiden joukossa – tuottajien itsensä näkökulmasta. Joskus sattuu yhä niin, että tuottajavastuu on jollekin, kenties jo 1990-luvulla perustetulle kaupan alan toimijalle, liki tuntematon asia. Sellaiset yritykset ovat kuitenkin jo aika harvinaisia. Serty on kerran tehnyt tarkoituksellisesti kyselyn jäsenilleen 2010luvun puolimaissa. Silloin suunniteltiin omaan raportointijärjestelmään siirtymistä.105 Sertyssä haluttiin kartoittaa jäsenten näkemyksiä senhetkisestä raportointijärjestelmästä ja saada myös vapaamuotoista palautetta ja kehitysehdotuksia. Kyselyyn vastasi 32 jäsentä, mikä koko jäsenmäärään suhteutettuna ei ole kovin suuri määrä, ja vastausten perusteella raportointijärjestelmän toimivuus arvioitiin melko hyväksi. Vaikka vapaan sanan palautteeseen olikin kirjattu kommentiksi esimerkiksi ”Sekavahan se on”, tuli myös ehdotuksia parantamista varten. Joku kaipasi järjestelmältä muistutusta hieman ennen raportin jättämisen eräpäivää ja toinen yhteenvetoa raportista, jonka järjestelmään lähetti, kiloineen ja euroineen. Toivottiin selkeämpää ulkoasua ja sitä,

172 2010–2020


Eri tuottajayhteisöt ja

että raportissa erottuisivat juuri kyseisen tahon olennaisina pitämät

Recser Oy ovat osallistu-

asiat paremmin. Huonoimman arvion sai raportista saatava yhteen-

neet myös joillekin messuille, kuten vuoden 2014

veto, joka oli ”todella epäselvä” ja ”järkyttävän näköinen”. Yhteenveto

EnviroExpoon Helsingissä

haluttiin selkeämmin taulukoituna. Raportointijärjestelmän vaihdos

sekä kuvassa oleville

tapahtui vuonna 2017, kun Serty julkaisi netissä oman Put on Market

Finbuilt-messuille lokakuussa 2012. Kuva: SERTY.

(POM) -raportointijärjestelmä Numeruksen106 alustan. Toisinaan jäseniltä tulee myös oma-aloitteista palautetta. Siinä vaiheessa, kun ilmalämpöpumpuille määriteltiin melko korkeina pidetyt kierrätysmaksut, valittivat jotkut maahantuovat jäsenet, ettei laitteita vielä edes palaudu – miksi niistä pitää maksaa? Toisaalta taas jotkut jäsenet ovat ilmoittaneet, että esimerkiksi jotkut aurinkopaneelien maahantuojat ovat sellaisia, jotka eivät hoida tuottajavastuutaan lainmukaisesti. Tässä asiassa Serty ja muut tuottajayhteisöt ovat kui-

173


tenkin melko hampaattomia, sillä ne eivät ole viranomaisia – siitä huolimatta, että ne on saatettu sellaisiksi myös kokea. Yhteistyötä vapaamatkustajien karsimiseksi kuitenkin tehdään Elkerin ja ERP Finlandin kanssa. Ne keräävät ajoittain kukin tahollaan listoja yrityksistä, joiden on huomattu puuttuvan kokonaan tuottajayhteisöjen jäsenlistoilta, ja raportoivat ne eteenpäin Pirkanmaan ELY:lle. Valvova viranomainen lähettää kirjeitä yrityksille, jotka eivät ole velvollisuuttaan hoitaneet, ja toimii siten eräänlaisena ”jäsenhankkijana” tuottajayhteisöille. Viranomaisen resurssit ovat kuitenkin rajalliset, eikä kaikkia yrityksiä välttämättä saada tuottajavastuun piiriin. Kaikkiaan noin 10 % yrityksistä laskee noin 90 % tuotteista markkinoille, eli isot tuottajat ovat käytännössä hyvin rekisteröityneitä. Kokonaisvolyymista kuitenkin arviolta 10–15 %107 menee tuottajavastuujärjestelmän ohitse. Etäkaupan raju kasvu on tehnyt valvomisesta ja vastuuttamisesta haastavaa. Saksalaista tai ranskalaista yritystä ei voida suoraan velvoittaa suorittamaan tuottajavastuuvelvollisuuttaan Suomessa, mutta valvova viranomainen voi pyytää virka-apua yrityksen kotimaan omalta viranomaistaholta. Näin ne voidaan velvoittaa nimeämään Suomeen valtuutetun edustajan. Käytännössä velvollisuuksien hoitaminen EU:n sisällä on mahdollista, joskin joskus haasteellista kansallisten säädösten tai tiedonpuutteen vuoksi. Kuten aiemmin on jo todettu, hankalimmaksi koetaan viranomaistaholta esimerkiksi kiinalaiset verkkokaupat, joilla ei ole olemassa lainsäädäntöä tai järjestelmää tuottajavastuulle. Tuottajavastuujärjestelmä kokonaisuudessaan Euroopan laajuisesti on haastava. Viime vuosina sitä on haastanut lisää erilaisten palveluyhtiöiden syntyminen eri puolille Eurooppaa. Palveluyhtiöt tarjoavat liittymissopimuskierroksia, valtuutettuna edustajana oloa tai WEEE-raportointia eri maihin. Sertyä uuden tulokkaat ovat koskeneet siten, että siltä uudet yhtiöt pyytävät hinnastoja ja liittymismaksuja tiedoksi voidakseen jakaa niitä ”useille potentiaalisille jäsenillenne”, jotka toimivat Suomessa tai Suomeen. Hintatietopyyntöihin on voinut liittyä erikoispalvelupyyntöjä edellä mainituille mahdollisille jäsenille, kuten kuljetuspalvelua, liittymismaksualennuksia tai kuukausittaista

174 2010–2020


palautusta kierrätysmaksuista palveluyhtiölle itselleen. Tuottajavastuurintamalla Suomessa nämä palveluyhtiöt on koettu ongelmaksi, sillä niiden toiminta ei ole läpinäkyvää. Ongelmiksi voivat nousta raportoinnin oikeellisuus, tahattomat tai tahalliset väärinymmärrykset ja välistäveto. Myös tiedottamisen kohdentaminen voi vaikeutua. Valvova viranomainen on katsonut, että asiassa pitää mennä lain mukaan, eli jäsenlistassa pitää olla yritysten nimet ja Y-tunnukset. Raportointitiedot on saattanut lähettää konsulttikin. Sertyn hallitus sai päätettäväkseen esityksen kolmansien osapuolien käyttämisestä jäsenyritysten vastuiden hoitamiseksi. Ehdotuksen mukaan palveluyhtiöitä ei hyväksyttäisi laskujen vastaanottajiksi, vaan ainoastaan jäsenyritykselle lähetettäisiin laskuja. Siten laskutuksessa pitäisi käyttää jäsenyritysten tunnuksia, ei palveluyhtiön. Yrityksen ainoana yhteyshenkilönä ei myöskään voi olla palveluyhtiön edustaja, vaan mukana on oltava yrityksen oma edustaja. Maksatus ja raportointi sen sijaan saattoi olla muualla. Hallitus hyväksyi esityksen kesäkuussa 2018. Kuluttajatutkimuksia tuottajayhteisöt ovat tehneet yhteistyössä muutaman vuoden välein. Tavoitteena on ollut selvittää, miten hyvin SER-laitteiden kierrätysmahdollisuuksia tunnettiin 15–89-vuotiaiden joukossa. Vuonna 2018 hieman yli tuhannen vastauksen perusteella peräti 90 % kertoi tietävänsä, minne SER-laitteita voi palauttaa, kun vastaava luku vielä vuonna 2010 oli 79 %. Yli 70 % vastaajista kertoi palauttaneensa SE-romua viimeisen kahden vuoden aikana. Korkeinta kierrätystietämys oli yli 50-vuotiailla. Viimeisin tutkimus on vuodelta 2020. Tulosten mukaan tietämys SER-laitteiden kierrättämisestä on laskenut vain muutamalla prosenttiyksiköllä, sillä 87 % vastaajista (15–79-vuotiaat) tiesi, minne käytöstä poistetut SE-laitteet voi palauttaa. Tietämättömyys oli suurinta 15–24-vuotiaiden ryhmässä, jossa 32 % vastaajista ilmoitti, ettei heillä ole tietoa, mihin SER-laitteet voi palauttaa. Tutkimuksen mukaan palautus- ja kierrätyspalvelun käyttö on myös tasaisesti kasvanut vuodesta 2010. Tuoreimman tutkimuksen mukaan 73 % suomalaisista on käyttänyt SER-palautus- ja keräyspalvelua viimeisen kahden vuoden aikana. Vuonna 2010 vastaava luku oli 67 %.108

175


Kaikenlaiset johdot, piuhat ja valonauhat ovat myös SE-laitteita ja kuuluvat SER-keräykseen. Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.

176 2010–2020


Liiketoimintaa ja maailman pelastamista Kirjan alussa viitattiin YK:n uuteen The Global E-Waste Monitor 2020 -raporttiin, jonka mukaan vuonna 2019 maailmassa valmistettiin ennätykselliset 53,6 miljoonaa tonnia erilaisia SE-laitteita. Samana vuonna heitettiin menemään yli 40

Kaikesta maailman sähkö- ja

miljoonaa tonnia käytöstä pois-

elektroniikkaromusta vain

tettuja sähkö- ja elektroniik-

9,3 miljoonaa tonnia (17 %)

kalaitteita. Ne eivät päätyneet

päätyi vuonna 2019 kier-

keräykseen tai kierrätykseen

rätykseen ja keräykseen

laillisia reittejä. Toki teollisuus

laillisia reittejä. Mitä lopuille

on saanut kierrätyksen ansiosta

yli 80 %:lle tapahtuu?

yli neljä miljoonaa tonnia raaka-ainetta ja taloudellinen hyöty on ollut useita miljardeja euroa. Sähkö- ja elektroniikkaromua päätyy kuitenkin edellä mainitusta 40 miljoonasta tonnista arviolta noin 8 % sekajätteeseen ja sitä myötä polttoon tai kaatopaikoille. Jopa viidesosan tutkijat arvelevat päätyvän laittomasti kehitysmaihin ja epävirallisen sektorin käsittelyyn. Seurauksena voi olla vääränlainen käsittely ja vakavia haittoja tai vaaroja ympäristölle ja ihmisten terveydelle. Kuluttajien tietoisuuteen elektroniikkajätteen kohtaloita ja toisaalta vaaroja on tuotu muun muassa dokumentin109 avulla. Kyse on myös rahasta. Lakien mukaisen ja asiallisen kierrätyksen ohi menneiden SER-laitteiden kautta menetetty rahasumma voidaan laskea kymmenissä miljardeissa. Arvokkaita raaka-aineita, kuten kuparia ja kultaa, katoaa. Teknologia jatkaa kehittymistään, laitemassat lisääntyvät ja kierrätys- ja jätehuoltojärjestelmien on ilmeisen vaikea pysyä perässä. YK:n raportin mukaan viralliset kierrätysmäärät ovat kasvaneet vain noin puolen miljoonan tonnin vuosivauhdilla.110

177


Vuonna 2020 käytöstä poistunutta elektroniikkaa säilyttää kotonaan noin 83 % suomalaisista. Laitteita on kodeissa ainakin 5 miljoonaa kappaletta, mutta todennäköisesti paljon enemmän. 111

178 2010–2020


Nykyisin kiertotaloudessa pyritään kehittämään liiketoimintamalleja, jotka tähtäävät resurssien vähentämiseen. Sitä tavoitellaan perinteiset sektorirajat ylittävän yhteistyön avulla. Kiertotaloudella halutaan korvata ”ota, valmista, hävitä” -talousjärjestelmä, joka perustuu helposti saatavien, edullisten materiaalien ja energian laajamittaiseen käyttöön. Kiertotalouden perimmäisenä ajatuksena on pidetty Michael Braungartin ja William McDonoughin 2000-luvun alussa esittämää ajatusta taloudesta, jossa kaikki raaka-aineet ja tuotteet käytetään uudelleen mahdollisimman pitkään niin, että niiden arvo säilyy mahdollisimman kauan. Ekologiset tavoitteet toteutuvat sitä paremmin, mitä vähemmän materiaalia hävitään. Tätä ennen 1980-luvun alkupuolella Walter R. Stahel esitti ajatuksen, että tuotteiden elinkaariset vaikutukset tuli huomioida resurssitehokkuuden edistämisessä. Ajatus on ollut yksi kiertotalousajattelun kehittämisen keskeisistä lähtökohdista.112 Vaikka kierrätys ja kiertotalous ovat melko tuoreita termejä, ei niiden mukainen toiminta kuitenkaan ole aivan niin uutta kuin voisi äkkiseltään luulla. Esimerkiksi romualan ja teräs- ja valimoteollisuuden yhteistyö on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka pitkät perinteet kierrätyksellä ja kiertotalousajattelulla Suomessa on. Kuten perinteisempien kierrätettävien materiaalien, rauta- ja metalliromun ja keräyspaperin, myös sähkö- ja elektroniikkaromun keräys ja kierrätys on sekä liiketoimintaa että, hieman kärjistäen, maailman pelastamista. Jokaisella kerätyllä laitteella ja tonnilla on merkitystä, mutta työ ei näytä loppumisen merkkejä. Vastuu ei ole pelkästään yrityksillä, yksittäisellä kuluttajalla tai lainlaatijalla, vaan niillä kaikilla, kullakin omansa. Tuottajavastuujärjestelmä on lainlaatijan keino, jolla pyritään saattamaan yhä kasvavien laitemäärien tuottajat kantamaan oma merkittävä osansa vastuusta. Tuottajavastuujärjestelmän kautta yksityisten yritysten on tullut järjestää ja rahoittaa kokonaan uusi järjestelmä, jonka tavoitteena on olla mahdollisimman tasapuolinen, oli kyseessä sitten pieni kunta tai kymmenien tuhansien kuluttajien kaupunki.

O

179


Loiste-, kaasupurkaus- ja LED-lamput kuuluvat tuottajavastuun piiriin, mutta hehku- ja halogeenilamput eivät. Ne laitetaan sekajätteeseen. Kuva: SERTY.

Mainio Niilo Komulaisen toteuttama ”Oiva Roina” -lintu ottaa kävijät vastaan Kiertokaaren Ruskon jätekeskuksessa. Kuva: SERTY.

180 2010–2020


181


y

Liitteet

SER-LUOKITUKSET (ILMAN ALALUOKKIA) ENNEN VUOTTA 2018:

SERTYN JÄSENKEHITYS:*

WEEE1

Suuret kodinkoneet

Vuosi

WEEE2

Pienet kodinkoneet

Jäseniä (& kannatusjäseniä) vuoden lopussa

WEEE3

Tieto- ja teletekniset laitteet

2010

116

WEEE4

Kuluttajaelektroniikka

2011

114

WEEE5

Valaistuslaitteet

2012

121

WEEE6

Sähkö- ja elektroniikkatyökalut

2013

124

WEEE7

Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet

WEEE8

Terveydenhuollon laitteet

2014

130

WEEE9

Tarkkailu- ja valvontalaitteet

2015

129

2016

126 (9)

2017

128 (11)

2018

129 (11)

2019

140 (10)

2020

139 (10)

WEEE10 Automaatit LUOKITUS VUODESTA 2018: WEEE 1 Lämmitys- ja jäähdytyslaitteet WEEE 2 Näyttöpäätteet, monitorit ja laitteet, joiden näyttöpäätteet yli 100cm2 pinta-alaltaan WEEE 3 Lamput WEEE 4 Suuret laitteet (joltain ulkomitaltaan yli 50 cm) WEEE 5 Pienet laitteet (ei yhdeltäkään ulkomitaltaan yli 50 cm) WEEE 6 Pienet tieto- ja teletekniset laitteet (ei yhdeltäkään ulkomitaltaan yli 50 cm) LYHENTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ: SE-laite = sähkö- ja elektroniikkalaite SER-laite = sähkö- ja elektroniikkalaiteromu eli käytöstä poistettu laite SE-romu = sähkö- ja elektroniikkalaiteromu historiallinen romu = ennen EU-direktiivin voimaan astumista valmistetut SE-laitteet

182 Liitteet

Lähde: SERTYn toimintakertomukset 2010–2019 ja Ilona Kytö. Suluissa olevat kannatusjäsenet alettiin ilmoittaa erikseen, kun ilman suomalaista Y-tunnusta toimivien yritysten raportointi alkoi tapahtua SERTY Services Oy:n kautta.

SERTYN NYKYISET OPERAATTORIT 2021: Cool Finland Oy, Forssa Elwira Oy, Kemijärvi Kajaanin Romu Oy Kuusakoski Oy (mm. Heinola, Espoo, Turku, useita pisteitä) Suomen Materiaalikierrätys Oy, Forssa Tramel Oy STENA


U Sertyn hallitusten kokoonpanot 2002–2020: 2003–2004

Vuosikokous 2003 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2003–2004: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen, UPO-Kodinkoneet Oy Catarina Fagerholm, BHS Kodinkoneet Oy Risto Karimaa, Oy Hedoy Ab Markku Keinonen, Kaukomarkkinat Oy Thomas Lönnberg, Oyj Stockmann Abp Martti Toivanen, Keswell Oy Kari Eriksson, Sony Nordic sivuliike Suomessa Toimintakertomuksessa 2004 hallituksesta mainitaan: puheenjohtaja Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy varapuheenjohtaja Markku Keinonen, Kaukomarkkinat Oy Catarina Fagerholm, BHS Kodinkoneet Oy Risto Karimaa, Oy Hedoy Ab Seppo Kokkola, Markantalo Oy Martti Toivanen, Keswell Oy Kari Eriksson, Sony Nordic sivuliike Suomessa 2005

Toimintakertomuksessa 2005 hallituksesta mainitaan: puheenjohtaja Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy varapuheenjohtaja Markku Keinonen, Kaukomarkkinat Oy Catarina Fagerholm, BHS Kodinkoneet Oy Risto Karimaa, Oy Hedoy Ab Seppo Kokkola, Markantalo Oy Martti Toivanen, Keswell Oy

Kari Eriksson, Sony Nordic sivuliike Suomessa, erosi hallituksesta keväällä 2006

Syyskokous 2005 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2006: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy Elina Yrjänheikki, Philips Oy Catarina Fagerholm, BHS Kodinkoneet Oy Pentti Jokela, Miele Oy Antti Holopainen, Kaukomarkkinat Oy Martti Toivanen, Keswell Oy Seppo Kokkola, Markantalo Oy

HALLITUKSET

hallituksen puheenjohtaja Timo Laatikainen, UPO-Kodinkoneet Oy Catarina Fagerholm, BHS Kodinkoneet Oy Markku Keinonen, Kaukomarkkinat Oy Jussi Koskinen, Tefal-Rowenta Finland Thomas Lönnberg, Oyj Stockmann Abp Tapani Puomila, Oy Turun TV-tehdas Ab, 20.5.2002 saakka

Toimintakertomuksessa 2006 hallituksesta mainitaan: puheenjohtaja Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy Elina Yrjänheikki, Philips Oy Martti Toivanen, Musta Pörssi Oy Pentti Jokela, Miele Oy Risto Karimaa, Oy Hedoy Ab 2007

Syyskokous 2006 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2007: Markku Salovaara, Suomen Sähkötuonti Oy Elina Yrjänheikki, Philips Oy Pentti Jokela, Miele Oy, kevätkokoukseen 2007 saakka, jolloin jatkaa Miele Oy:n uusi toimitusjohtaja Esa Silver Martti Toivanen, Musta Pörssi Oy Hans W-Kaski, Whirlpool Nordic Oy Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Toimintakertomuksessa 2007 hallituksesta mainitaan: puheenjohtaja Markku Salovaara, Suomen Sähkötuonti Oy Hans W-Kaski, Whirlpool Nordic Oy Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB Elina Yrjänheikki, Philips Oy, (–14.9.2007)

183


Martti Toivanen, Musta Pörssi Oy, (–17.9.2007) Hannu Översti, Musta Pörssi Oy, (17.9.2007–) Pentti Jokela, Miele Oy, (–23.4.2007) Esa Silver, Miele Oy, (24.4.2007–) Mika Santala, Oy Hedengren Ab, (17.9.2007–) 2008

Syyskokous 2007 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2008: hallituksen puheenjohtajaksi Hans W-Kaski, Whirlpool Nordic Oy Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB Esa Silver, Miele Oy Hannu Översti, Musta Pörssi Oy Matti Ketola, Hitachi Power Tools Oy Mika Tuunainen, Oy Philips Ab Mika Santala, Oy Hedengren Ab

2010

Syyskokous 2009 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2010: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy Kari Kaipainen, Oy Philips Ab Hannu Översti, Musta Pörssi Oy Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Kimmo Hurri, Pioneer Finland, Filial av Pioneer Scandinavia AB Toimintakertomuksessa mainitaan ko. henkilöt. 2011

Toimintakertomuksessa 2008 hallituksesta mainitaan: puheenjohtajana toimi tammikuun ajan Hans W-Kaski, Whirlpool Nordic Oy puheenjohtajana toimi toukokuusta alkaen Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB (edusti SERTYä varapuheenjohtajana helmikuusta huhtikuuhun) Esa Silver, Miele Oy Hannu Översti, Musta Pörssi Oy Matti Ketola, Hitachi Power Tools Oy Mika Santala, Oy Hedengren Ab, (–11.2.2008) Kari Kaipainen, Oy Philips Ab, (11.2.2008–)

Syyskokous 2010 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2011: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy Kari Kaipainen, Oy Philips Ab Hannu Översti, Musta Pörssi Oy Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Kimmo Hurri, Pioneer Finland, Filial av Pioneer Scandinavia AB sekä yhden henkilön täydennettäväksi hallituksen päätöksellä tarvittaessa myöhemmin. Hannu Översti erosi hallituksesta helmikuussa 2011, ja hänen tilalleen hallitus valitsi 11.2.2011 kokouksessaan: Ari Puusniekka, Kesko Oyj Hallitusta täydennettiin 6.6.2011 kokouksessa Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy

2009

2012

Toimintakertomuksessa 2009 hallituksesta mainitaan: puheenjohtaja Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Kari Kaipainen, Oy Philips Ab Hannu Översti, Musta Pörssi Oy

2013

Syyskokous 2008 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2009: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy Kari Kaipainen, Oy Philips Ab Hannu Översti, Musta Pörssi Oy Matti Ketola, Hitachi Power Tools Oy Stefan Bergman, Robert Bosch Oy

184 Liitteet

Syyskokous 2011 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2012, antaen samalla hallitukselle valtuuden täydentää kokoonpanoa myöhemmin: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen, AM-Kodinkoneet Oy Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Kimmo Hurri, Pioneer Finland, Filial av Pioneer Scandinavia AB Ari Puusniekka, KCM/Anttila/Kesko Oyj Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy

Syyskokous 2012 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2013: hallituksen puheenjohtajaksi


2014

Syyskokous 2013 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2014: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Finland Oy Kimmo Hurri, Pioneer Europe NV Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB, Suomen sivuliike Ari Puusniekka, KCM/Anttila/Kesko Oyj Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy 2015

Syyskokous 2014 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2015: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Europe B.V., Suomen sivuliike Kimmo Hurri, Digisound OÜ, Suomen sivuliike Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB, Suomen sivuliike Ari Puusniekka, Anttila Oy Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy 2016

Syyskokous 2015 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2016: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Europe B.V., Suomen sivuliike Kimmo Hurri, Digisound OÜ, Suomen sivuliike Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB, Suomen sivuliike Ari Puusniekka, Anttila Oy Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy

2017

Syyskokous 2016 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2017: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Europe B.V., Suomen sivuliike Kimmo Hurri, Digisound OÜ, Suomen sivuliike Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB, Suomen sivuliike Ari Puusniekka, Hobby Hall Oy (lupautunut liittyä jäseneksi, EI JÄSEN vieläkään 27.4.2017) Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy 2018

HALLITUKSET

Timo Laatikainen, Suomen Sähkötuonti Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Finland Oy Kimmo Hurri, Pioneer Finland, Filial av Pioneer Scandinavia AB Mika Lehtonen, Samsung Electronics Nordic AB, Suomen sivuliike Ari Puusniekka, KCM/Anttila/Kesko Oyj Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy

Syyskokous 2017 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2018: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Europe B.V., Suomen sivuliike Kimmo Hurri, Digisound OÜ, Suomen sivuliike Mika Lehtonen, Miele Oy Ari Puusniekka, Hobby Hall Oy Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy 2019

Syyskokous 2018 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2019: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Europe B.V., Suomen sivuliike Kimmo Hurri, Digisound OÜ, Suomen sivuliike Mika Lehtonen, Miele Oy Ari Puusniekka Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy 2020

Syyskokous 2019 valitsi SERTYn hallitukseksi toimintakaudelle 2020: hallituksen puheenjohtajaksi Timo Laatikainen Stefan Bergman, Robert Bosch Oy Juhani Hallamaa, TP Vision Europe B.V., Suomen sivuliike Kimmo Hurri, Digisound OÜ, Suomen sivuliike Mika Lehtonen, Miele Oy Ari Puusniekka Veikko Siivonen, BSH Kodinkoneet Oy

185


i

Viitteet

1 Tässä voi käyttää myös yleisesti hyväksyttyä ja tunnettua termiä uusioraaka-aine. Käsitteiden merkityksessä jotkut tosin näkevät myös hienoisen eron: uusioraaka-ainetta käytetään vastaavaan tarkoitukseen kuin sitä on aiemmin käytetty. Muovien ja keräyspaperin osalta näin usein onkin, mutta metallien käyttötarkoitus voi muuttua. 2 Vihreän kehityksen ohjelmasta kts. mm. ec.europa. eu/info/strategy/priorities-2019-2024/european-greendeal_fi & eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?qid=1588580774040&uri=CELEX:52019DC0640. 3 Kts. tarkemmin mm. https://www.aalto.fi/en/department-of-chemical-and-metallurgical-engineering/metallurgy; 30.8.2020 yle.fi/uutiset/3-11504339. 4 Tutkimusta ja valmistelutyötä on tehty jo vuosia. www. jyu.fi/science/fi/kemia/tutkimus/kemian-kiertotalous; Jyväskylän yliopiston tiedote 24.6.2019: www.jyu. fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2019/06/suomen-ensimmainen-kemian-kiertotalouden-professori-ottaa-uusin-menetelmin-metallit-talteen-romuista-ja-jatteista; 30.8.2020 yle.fi/uutiset/3-11504339; 24.11.2020 yle.fi/ uutiset/3-11657556; 5 Näin on todennut Harvardin yliopiston yrityshistorian Isidor Straus -professori Geoffrey Jones, joka on tutkinut ns. vihreää yrittäjyyttä. Kts. Jones, Geoffrey: Profits and Sustainability. A History of Green Entrepreneurship (2017). Jonesin näkökulma on yrityshistorian tutkimuksessa uusi ja poikkeuksellinen, sillä hän keskittyy siihen, miten jotkut yritykset ovat toimillaan pyrkineet lieventämään ympäristökriisiä, eivätkä edesauttamaan sitä, jo paljon ennen 1960-lukua. 6 Toivanen, Kati: Kiertotalouden ytimessä. Suomen Uusioraaka-aineliitto 1950–2016 (2017). Jätteisiin liittyvää yritystoimintaa Geoffrey Jones on kutsunut myös käsitteellä ”accidental sustainability”, Jones 2017. 7 Etenkin Rooman Klubin tilaama, vuonna 1972 ilmestynyt maailman tunnetuimpiin kuuluva ja eniten myyty ympäristönsuojeluun liittyvä teos Kasvun rajat (Limits to Growth) on vaikuttanut merkittävästi ympäristöliikkeen kasvuun. 8 Tuottajavastuusta enemmän seuraavassa alaluvussa. 9 Laakkonen, Simo: Sota, ympäristö ja yhteiskunta. Teoksessa Simo Laakkonen & Timo Vuorisalo (toim.), Sodan ekologia. Nykyaikaisen sodankäynnin ympäristöhistoriaa (2007) eri kohdin; Nygård, Henry: Kuopasta kiertotalouteen. Suomen yhdyskuntajätehuollon historia (2016) lukuisin eri kohdin. Nygård selventää teoksessaan lainsäädännön vaiheita ja muutoksia erittäin tarkasti ja monipuolisesti. Myös Nygård (2018). 10 Teoksessa olevat sitaatit on otettu haastatteluista. 11 Nygård, Henry 2016; Toivanen, Kati 2017; keräyspaperista kts. www.metsateollisuus.fi/edunvalvonta/

186 Liitteet

ymparisto-ja-vastuullisuus/kiertotalous/kierratyskuitu-arvokas-raaka-aine/. 12 Heikkinen, Veikko & Loukola-Ruskeeniemi, Kirsi: Metallien jalostus Suomessa. Nykytila ja tulevaisuus (2015); Toivanen, Kati 2017; kts. myös Toivanen, Kati 2019 ja 2020; https://www.ssab.fi/ssab-konserni/tietoja-ssabsta/liiketoiminta/toimipisteita-ympari-maailman; https://www.ssab.fi/ssab-konserni/kestava-kehitys/kestava-tuotevalikoima/teraksen-elinkaari; https://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/artikkeli/outokummun-terastehdas-euroopan-suurin-materiaalien-kierratyslaitos; https://www.ovako.com/globalassets/downloads/ sustainability/ovako-2019-sustainability-report.pdf. 13 Heikkinen, Veikko & Loukola-Ruskeeniemi, Kirsti 2015; Nikinmaa, Timo: Kone- ja metallituoteteollisuuden visio 2025 (2014). ETLA Raportit No 28. http://pub.etla.fi/ ETLA-Raportit-Reports-28.pdf 14 Sähkö-, elektroniikka- ja tietoteollisuus SET, SE-romun kierrätyksen toteuttaminen, väliraportti 2.2.1999. 15 Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn toimialakatsaus (2019:1): saatavilla www.etla.fi/wp-content/uploads/ Etla-Toimialakatsaus-2019-1.pdf; Teknologiateollisuus 26.6.2019, teknologiateollisuus.fi/fi/elektroniikka-ja-sahkoteollisuus. Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen vaikuttajaorganisaatio. Sillä on noin 1 600 jäsentä jotka edustavat elektroniikka- ja sähköteollisuutta, kone- ja metalliteollisuutta, metallien jalostusta, tietotekniikkaa sekä suunnittelu- ja konsultointialaa. Kts. teknologiateollisuus.fi/fi/teknologiateollisuus-ry. 16 Terminologiasta: ”E-waste is a term used to cover all items of electrical and electronic equipment (EEE) and its parts that have been discarded but its owner as waste without the intent of re-use. It is also referred to as WEEE (Waste Electrical and Electronic Equipment), electronic waste or e-scrap in different regions. E-waste includes a wide range of products– – -”. Baldé, C. P., Wang, F., Kuehr, R., Huisman, J: The Global E-Waste Monitor – 2014, United Nations University, IAS – SCYCLE, Bonn, Germany (2015), s. 12. 17 Kolme Global E-waste Monitor -raporttia (Baldé, C. P. et al) vuosilta 2014, 2017 & 2020. 18 Kotuksen mukaan virallinen kirjoitusasu on SERTY. Koska nimi kuitenkin esiintyy tekstissä erittäin usein, on perusteltua vaihtaa kirjoitusasuksi hillitympi ”Serty”. 19 Lassila & Tikanojasta kts. Koskivirta, Anu: Tarina arjesta. Lassila & Tikanoja 1905–2005 (2005), etenkin kolme viimeistä päälukua. 20 Ilmaisutapoja: SE-romu, SER, SER-laitteet. 21 Kts. ETK:n omat sivut https://www.etkry.com/ ja https://gotech.fi/jasenille/etk-ry/. 22 Valtioneuvoston asetus 852/2004, annettu


9. syyskuuta 2004; https://www.finlex.fi/fi/laki/ alkup/2004/20040852. 23 Tuottajayhteisöjen synnystä lisää seuraavissa alaluvuissa.

25 Sertyn arkisto, SET väliraportti 2.2.1999, jonka lähteenä aiemman kierrätysprojektin loppuraportti, Kalevan uutinen kotitalouksien jätemääristä 7. lokakuuta 2006, Ympäristöklusterin tutkimusohjelmaan kuulunut Suomen jätetilinpidon kehittämishanke Finwaste. 26 Ilpo Helanderista kts. Skippari, Mika: Helander, Ilpo. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu. Studia Biographica 8. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008– (viitattu 3.9.2020); Timo Laatikaisen haastattelu; Pentti Karhun muistelmat (T. Laatikaisen tekijälle lainaama kopio). Lisää erimielisyyksistä seuraavassa alaluvussa. 27 Projektiin mukaan kaavaillut: Nokia Matkapuhelimet, ICL Data, LM Ericsson, Nokia Display Products, Sony Finland, Asko Kodinkone, Kesko Kodintekniikka, Philips, Mäkitorppa Yhtiöt, Suomen Posti, SYKE, Suomen Synergiakeskus, Suomen Kuntaliitto, Logistiikkayhdistys, Pirkanmaan Jätehuolto, Tampereen kaupunki ja YTV. 28 Hannu Laaksosesta kts. muistokirjoitus Helsingin Sanomat 14.5.2011. 29 Kierrätystarrat olivat kaupoille myytäviä pilotin tarroja, joita kauppias saattoi hyödyntää. Tarrat oikeuttivat palauttamaan laitteet joko kauppaan tai välivarastoon. 30 Sertyn arkisto, SER-pilotin asiakirjoja, mm. suunnitelmia työryhmistä ja aikatauluista, kokouspöytäkirjoja 1999–2001, projektin rahoitukseen liittyviä avustuspäätöksiä (YM 25.7.2000, Uudenmaan ympäristökeskus 4.12.2000 ja Tekes 2.5.2002), pilotin loppuraportti 11.3.2001, kuntayhteistyötä koskevaa sähköpostikeskustelua Kuntaliiton Seija Paanasen ja Sertyn Timo Valkosen välillä; Risto Pohjanpalon haastattelu. 31 Sertyn arkisto, perustamisasiakirja 23.5.2000 & PRH Yhdistysrekisteri-ilmoitus ja päätösasiakirja, hallituksen kokouspöytäkirjoja 2001 (tammikuu & helmikuu). Osa vuosien 2000–2002 kokouspöytäkirjoista on hävinnyt tai ne ovat allekirjoittamattomia, eikä niistä siten tiedä, ovatko ne lopullisia versioita. Alkuvuosien tapahtumien eteneminen täytyy siten perustaa pääosin haastatteluma-

32 Virallisesti kirjoitusasu AWARENESS, mutta tämän teoksen luettavuuden vuoksi kirjoitetaan pienillä kirjaimilla. 33 Sertyn arkisto, projekteihin liittyviä asiakirjoja, Peter Malmströmin haastattelu; Koskeeks tää meitäkin? 10 toimintavuotta tuottajavastuun ytimessä. Palveluyhtiö Elker Oy (2014). 34 Mm. Kotek-työryhmä, josta edempänä hieman enemmän. 35 Yhteistyö keskittyi sekä automaattisen etätunnistuksen (RFID-teknologia) kokeiluun kustannusten kohdentamiseksi oikeille yrityksille että kierrätyksen kokonaisprosessia ja raportointia hoitavan tietojärjestelmän (ReciSys) suunnitteluun. Tietojärjestelmää ei kuitenkaan koskaan viimeistelty eikä otettu käyttöön, ainakin osittain Elkerin silloisen toimitusjohtajan ja joidenkin hallituksen jäsenten voimakkaasta vastustuksesta johtuen. Kts. Koskeeks tää meitäkin? 10 toimintavuotta tuottajavastuun ytimessä. Palveluyhtiö Elker Oy (2014), Peter Malmströmin haastattelu & tiedonanto.

VIITTEET

24 Nygård, Henry 2015, s. 173–175 & Nygård, Henry 2016, s. 140–141; keräyspaperista kts. Toivanen, Kati 2019, samoin Toivanen, Kati 2020; Risto Pohjanpalon, Peter Malmströmin, Timo Laatikaisen, Arto Puumalaisen & Teemu Virtasen haastattelut; Sertyn arkisto, sekalaisia asiakirjoja, Suomen Kuntaliiton/Seija Paajasen luonnostelma kuntien näkemyksestä SER-laitteiden tulevaan tuottajavastuuseen; lehtileikkeiden kopioita, joiden tiedot osin päiväämättömiä ja lehdet nimeämättämiä lukuun ottamatta Helsingin Sanomat 27.1.2000 & Kauppalehti 1.2.2000, Kuusakosken (Markku Raita) tiedotteita romuntoimittajille jne. Kuusakoski mm. lopetti SER-laitteiden vastaanoton 1998 väliaikaisesti rakentaakseen paremman käsittelyjärjestelmän ko. romun erityisvaatimukset huomioiden; Arto Puumalaisen yMBA-tutkimus, opinnäytetyö, yrittäjän Mba-kumppanuusohjelma, 2006.

teriaaliin ja toissijaisiin lähteisiin.

36 B2B, business to business, erotuksena B2C:stä, business to consumer. 37 Hietala oli ollut vuodesta 2000 alkaen Fujitsu-Siemens Computersilla ja vastannut muun muassa ympäristö- ja tuottajavastuuasioista. 38 Nerasta tuli muutamaa vuotta myöhemmin ERP Finland, tähän palataan myöhemmin. Teoksessa käytetään molempia nimiä, mutta mahdollisimman loogisesti. 39 Sertyn arkisto, asiakirjoja, kuten hallituksen kokouspöytäkirjoja ja toimintakertomuksia vuosilta 2000–2005 siltä osin kuin niitä on tallella; Sakari Hietalan, Arto Puumalaisen, Timo Laatikaisen ja Peter Malmströmin haastattelut; Pentti Karhun muistelmat; Skippari, Mika: Helander, Ilpo. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu. Studia Biographica 8. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008– (viitattu 3.9.2020); Koskeeks tää meitäkin? 10 toimintavuotta tuottajavastuun ytimessä. Palveluyhtiö Elker Oy (2014). 40 Sertyn arkisto, alkuvaiheen papereita, kuten säännöt ja perustamisasiakirjoja. 41 Sertyn arkisto, toimintakertomus 2001, SER-pilottiin liittyviä asiakirjoja. 42 Sertyn arkisto, Sertyn lausunto valiokunnan lausuntoluonnokseen 2000/0158(COD). 43 Ylitarkastaja Teemu Virtanen Pirkanmaan ELY-keskuksesta tarkentaa: ”Direktiivi velvoittaa jäsenmaita huolehtimaan, että tuottajavastuujärjestelmä toteutetaan, mutta jäsenmaa voi lainsäädännöllä osoittaa velvoitteet tuottajille koko laajuudessaan. Direktiivi itsessään ei edellyttänyt mitään yhtä menettelytapaa, vaan kansallisesti voitiin valita, mitä haluttiin.” 44 Sertyn ongelmista enemmän kts. alaluku Serty, ihan romuna.

187


45 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2000–2005; Arto Puumalaisen & Sakari Hietalan haastattelut; Pentti Karhun muistelmat. 46 Jää epäselväksi, tarkoitetaanko toimijoilla tuottajayhteisöjä, jolloin ne olisivat saaneet epäselvää ohjeistusta, vai tuottajayhteisöjen kanssa yhteistyössä toimivia keräyspisteitä ja operaattoreita, jolloin tuottajayhteisöt itse olisivat ohjeistaneet puutteellisesti. 47 Laatikaisen, Pahkalan ja Virtasen lausunnot ovat Ekokem-yhtiöiden uutisjulkaisusta Ekoasiaa 3/2005. 48 Tästä ei ole dokumenttia, mutta Teemu Virtanen pohtii, miksi Sertyn maininnassa on mukana myös Elker, sillä Virtasen mukaan Elkerillä oli ”– – kuntakohtaiset sopimukset aakkostettuina kansioissa kokouksessa mukana ja asia oli hyvin selvä siltä osin. Ne täsmäsivät kunnilta saamiemme tietojen kanssa. Sertyllä oli listaus, mutta se ei täsmännyt kuntien listauksen kanssa. Neralla oli listaus, joka kyllä täsmäsi, mutta oli hyvin suppea”. Sertyn dokumenteissa ei ole avattu sitä, miksi sen mielestä yhteenveto poikkesi myös Elkerin näkemyksestä. 49 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2000–2006, vaikuttajaluotauksen tulokset ja analyysi, sekä lehtileikekokoelma; Risto Pohjanpalon, Teemu Virtasen & Arto Puumalaisen haastattelut; Koskeeks tää meitäkin? 10 toimintavuotta tuottajavastuun ytimessä. Palveluyhtiö Elker Oy (2014). 50 Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen alkuvuosien historiasta kts. Mesimäki, Marja (toim.): Ympäri käydään yhteen tullaan. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ensimmäinen vuosikymmen (2001). 51 Lainauksiin on toisinaan suhtauduttava varauksella, sillä keskusteluissa eri henkilöiden kanssa on käynyt ilmi, että Sertyn hallituksen pöytäkirjoissa saattaa olla varsin paljon omaa tulkintaa siitä, mitä todellisuudessa on miltäkin taholta sanottu tai mitä sanotulla asialla on tarkoitettu. 52 Kyseessä on jätelain ensisijaisuusperiaate, joka tulee suoraan direktiivistä. 53 Sertyn arkisto; Lehdistöstä mm. Ekoasiaa 3/2005, Keskipohjanmaa 13.8.2005, Etelä-Suomen Sanomat 24.8.2005; Ilkka 22.8.2005; Helsingin Sanomat 31.8.2005, Turun Sanomat 30.8. & 7.9.2005; Vantaan Sanomat/Itä 24.8.2005, Pohjolan Sanomat 5.3.2006, Metro 19.7.2006, Uusiouutiset 5/2006 & 1/2008; Timo Laatikaisen, Risto Pohjanpalon & Teemu Virtasen haastattelut; Mesimäki 2001.

”kahdesta tuottajajärjestöstä, Elkeristä ja Sertystä”). Lehdissä kirjoitettiinkin toisinaan Elkerin vastuusta. Virheellinen informaatio saattoi hämärtää vastuukysymystä, sillä vastuu oli nimenomaan Elkerin kautta toimineiden tuottajayhteisöjen, jotka on siksi tässä kohden nostettu esiin tekstiin tekijän toimesta, vaikka niitä ei Aamupostiin haastateltu Sivusaari ollutkaan eritellyt. Toisaalta esim. Helsingin Sanomat 30.7.2005 erittelee palveluyhtiö Elkerin edustamat tuottajayhteisöt, joten aina tieto ei ollut virheellistä. 56 KIVO, eli Kiertotalousvoima ry. Kts. http://vanha.jly. fi/, https://kivo.fi/ & https://kuntatekniikka.fi/2017/06/07/ jatelaitosyhdistys-nyt-kiertotalousvoima/ 7.6.2017. 57 Mm. Ekoasiaa 3/2005; Auranmaan Viikkolehti, Suomenmaa/Maakunta, Länsi-Suomi & Aamuposti 29.7.2005; Helsingin Sanomat 30. & 31.7.2005; Uusimaa, Itäväylä, Länsi-Savo & Itä-Häme 30.7.2005; Kymen Sanomat 10.8. & Lapin Kansa, Kymen Sanomat & Kirkkonummen Sanomat 11.8.2005, Tietokone 9/2005, Prosessori 8/2005, Koillissanomat 14.9.2005 & 6.4.2006; Kuningaskuluttaja 8.9.2005, MTV3 Seitsemän uutiset 5.9.2005, YLE Radio Suomi Aamun peili 1.9.2005 jne; Lehdistöosumia koskien keräyspisteiden laajenemista ympäri Suomen. 58 Ekoasiaa 3/2005; Kauppalehti & Turun Sanomat 29.7.2005; Aamulehti 31.7.2005; Keskisuomalainen 31.7.2005, Kauppalehti 19.9.2005 jne. 59 Sertyn arkisto, lehtileikekokoelma, vuodet 2006–2009; Peter Malmströmin, Timo Laatikaisen & Risto Pohjanpalon haastattelut. 60 Sertyn arkisto, vaikuttajaluotaus, tulokset ja analyysi. 61 Erään tiedon mukaan ei täysin vapaaehtoisesti, vaan asiaan olisi ollut vaikuttamassa Sertyn toiminnanjohtaja. 62 Asiakirjat eivät kuitenkaan, kuten aiemmin on jo todettu, välttämättä selventäneet tilanteita, vaan päin vastoin. Sertyn ensimmäisten vuosien arkistoa leimaa sekavuus, sillä arkisto on puutteellinen, asiakirjat ovat toisinaan keskenään erilaisia ja monista virallisista papereista saattavat puuttua kokonaan allekirjoitukset. Samaisen ongelman tuo esiin myös valvova viranomainen, jonka mukaan erinimisiä sopimuksia saattoi olla useita versioita, keskenään ristiriitaisia ja vailla allekirjoituksia. 63 Yksittäisille tuottajille jätelaissa asetettu tavoite oli tiukempi.

54 Alaluvun pääasiallisena lähteenä on käytetty Sertyn arkistosta löytyvää laajaa lehdistöosumien kokoelmaa, joka alkaa vuodesta 2005. Toisinaan voidaan viitata myös johonkin tiettyyn artikkeliin erikseen, esim tässä; Kellokas/Tuusula 10.8.2005, Uutisvuoksi 26.9.2005, Forssan Lehti 22.9.2005, Mäntsälä 22.9.2005, lisäksi Sertyn tilaamat julkisuusraportit. Tietoja on myös tarvittaessa tarkennettu haastateltavilta.

64 Helsingin hallinto-oikeus, päätös 06/1072/5, 13.11.2006. Kopio päätöksestä.

55 Palveluyhtiö Elker rinnastettiin lehdistössä joskus muihin tuottajayhteisöihin (esimerkiksi Länsi-Suomi 29.7.2005 kirjoitti haastattelemansa Rauman Seudun Jätehuoltolaitoksen käyttöpäällikön sanojen mukaisesti

67 Sertyn arkisto, asiakirjoja, kuten toimintakertomuksia, vuosikokouspöytäkirjoja ja hallituksen kokouspöytäkirjoja eri vuosilta, yhteistyösopimuksia eri tuottajayhteisöjen välillä, lehtileikekokoelma syys–joulukuu 2006 jne;

188 Liitteet

65 Sertyn ko. kokouksen pöytäkirjoja on useita, eikä yhtäkään niistä ole allekirjoitettu. 66 Kyseinen luottamukseen liittyvä asia ilmaistiin Sertyn hallituksen kokouspöytäkirjassa 17.9.2007 (kirjattu 1.10.2007, allekirjoittamaton).


Teemu Virtasen & Peter Malmströmin haastattelut; Teemu Virtasen kolumni Visio 4/2008, tekijän hallussa. 68 Ryhmät WEEE 1, 2, 4 ja 6 tuolloin voimassa olleen listan mukaan. 69 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2008–2009, mm. kokouspöytäkirjoja, sähköpostikopioita; lehtileikekokoelmasta Uusiouutiset 1/2008, jossa hallinto-oikeiden päätöstä kiitti Sosiaalisen yritystoiminnan forumin pääsihteeri Eveliina Pöyhönen; Teemu Virtasen haastattelu.

mukaan syyskokouksessa tai tarvittaessa esimerkiksi ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa. Vuoden 2011 marraskuussa voimaan astuneissa säännöissä tähän tehtiin muutos ja kierrätysmaksuista (SER-maksuista) päättämisen vastuu siirtyi hallitukselle; Sertyn vanhat säännöt sekä säännöt 21.11.2011 alkaen. 82 Raportoinnin aikataulusta Teemu Virtasen tiedonanto. 83 Raportoinnista ja sen haasteista sekä ns. konsulttifirmoista myös muualla tässä teoksessa. 84 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2010–2015 sekä yhdistyksen vanhat ja uudet säännöt; Teemu Virtasen haastattelu, Arto Puumalaisen tiedonanto.

71 Kaupan liitto, kaupan alan edunvalvontajärjestö, syntyi vuonna 2005 kun Kaupan Keskusliitto ja Kaupan Työnantajaliitto yhdistyivät. Kaupan liiton jäsenet ovat myös Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) jäseniä.

85 Keräysverkostojen laajuusvertailun tieto Teemu Virtasen tiedonannosta.

72 Sertyn hallitukselle kävi asioiden ja mm. Etelärannassa pidettyjen neuvottelujen edetessä ilmi, että toiminnanjohtaja oli ilmeisesti suunnitellut P&A-tuottajavastuun hoitamisen aloittamista juuri Sertylle ja hänen toimintansa oli tapahtunut osin hallituksen tietämättä, jolloin tieto ei ollut kulkenut riittävän hyvin. Sertyn neuvottelija Etelärannassa joutui siten kiusalliseen tilanteeseen, mutta asiat saatiin oikaistua ja Recserin mahdollisuuksista hoitaa paristot ja akut päästiin vähitellen yhteisymmärrykseen. 73 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 74 Lainaus Recserin sivulta koskien keräysastetta: ”Keräysaste lasketaan kolmen edellisen vuoden aikana markkinoille saatettujen paristojen ja akkujen perusteella. Keräysaste ei siis kerro, että loput 55 prosenttia paristoista ja akuista olisi päätynyt sekajätteeseen, vaan että suurin osa niistä on vielä todennäköisesti käytössä tai viety maasta esimerkiksi uudelleen käytettäväksi.” https://www.paristokierratys.fi/paristokierratys/tilastotietoa/. 75 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2008–2010 & lehtileikekokoelmasta mm. Uusiouutiset 5/2008, Kehittyvä Kauppa 6/2008; Recser Oy:stä katso myös tuottajayhteisön omat sivut https://www.paristokierratys.fi/paristokierratys/; Timo Laatikaisen, Teemu Virtasen & Arto Puumalaisen haastattelut; Liisa-Marie Stenbäckin ja Mika Lehtosen tiedonantoja. 76 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2005–2009; Toivanen, Kati 2020; Risto Pohjanpalon haastattelu. 77 Katso WEEE-luokitukset liitteistä teoksen lopusta. 78 Vuonna 2005 kesken vuoden alkanut keräys vaikutti kyseisen vuoden hintoihin. Seuraavalle vuodelle hinnat jo liki puolittuivat tai laskivat monella eurolla. 79 Sääntömuutoksista seuraavassa luvussa. 80 Sertyn arkisto, asiakirjoja, kuten toimintakertomuksia, vuosikokouspöytäkirjoja ja hallituksen kokouspöytäkirjoja v. 2005–2010; Arto Puumalaisen, Timo Laatikaisen, Risto Pohjanpalon ja Sakari Hietalan haastattelut. 81 Aiemmin kierrätysmaksut päätettiin sääntöjen

VIITTEET

70 Patentti- ja rekisterihallitus PRH: kts. yhdistysrekisteri. prh.fi/basicinformation?businessId=1981326-3&timeZone=Europe/Helsinki#fromAdvancedSearch

86 Mm. Länsi-Suomi 29.7.2005 87 ERP hankki kontit muutamaa vuotta myöhemmin. 88 Selitykset sarakkeille: Kotimaan markkinoille toimitettu: Ensimmäistä kertaa Suomen markkinoille toimitetut sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Myös omaan käyttöön maahantuodut tai valmistetut. Romun kertymä: Arvio siitä, kuinka paljon tuottajayhteisön jäsenten tai tuottajan Suomen markkinoille saattamista sähkö- ja elektroniikkalaitteista on poistunut käytöstä raportointivuoden aikana. Arviossa otetaan huomioon myös aikaisempina vuosina markkinoille toimitetut laitteet. Kerätty romu: Tuottajayhteisön/tuottajan tai sen sopimuskumppanin jätteenä asiakkailta keräämät sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Uudelleenkäytetty: Kokonaisina laitteina tai osina alkuperäiseen käyttötarkoitukseen uudelleen käytetyt sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Kierrätetty: Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun tai sen osan käyttö raaka-aineena joko alkuperäiseen tai muuhun tarkoitukseen. Energiana hyödynnetty: Esim. muovien poltto voimalaitoksessa. Lähde: ELY. Lyhennetty tarpeen mukaan. 89 Sertyn arkisto, asiakirjoja; lehtileikekokoelma, mm. Kaupantekijä 2/2008; Arto Puumalaisen haastattelu. 90 Olemassa on jo yksi esimerkki. Demolite Oy on hoitanut kyllästettyjen puiden ”tuottajavastuuta” maksutta kuluttajille. Vuonna 2020 syntyi tilanne, jossa yksi iso toimija jättäytyi pois yhteisestä järjestelmästä, kun se ei ollut lainsäädännön säätelemä. Arto Puumalaisen haastattelu. 91 Tynkistä katso uuden puheenjohtaja Liisa-Marie Stenbäckin haastattelu Jäteplus 2/2020. Löytyy myös internetistä: https://jatehuoltoyhdistys.fi/tehoa-tuottajavastuuseen/. P&A-tuottajavastuusta huolehtivan Recser Oy:n toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäck aloitti Tynkin puheenjohtajana tammikuussa 2020. Stenbäck on aiemmin työskennellyt myös Teknisen Kaupan Liitossa ja Elker Oy:ssä; Tynkistä kts. myös foorumin omat sivut: https://www.tuottajayhteiso.fi/. 92 Linjauksessa määriteltiin toki myös muut mahdolliset tuottajiksi katsottavat, esim. ulkomaalaisten toimijoiden sivuliikkeet Suomessa tai toimija, joka sijoittuu toiseen EU:n maahan ja etämyy SE-laitteita suoraan käyttäjille Suomessa jne. PIR ELY:n linjaus koski Manner-Suomea,

189


Ahvenanmaan osalta päätöksen sai tehdä Ahvenanmaa itse oman lainsäädäntönsä perusteella. 93 SKY:tä ei ollut hyväksytty yritys-/ja yhteisörekisteriin. Siten sitä ei ollut oikeudellisesti olemassa, eikä sitä voitu hyväksyä tuottajayhteisöksi. Hakemuksessaan SKY oli kuitenkin esittänyt olevansa rekisteröity. Teemu Virtasen tiedonanto. 94 Sertyn arkisto, asiakirjoja, kuten kokouspöytäkirjoja, vuosilta 2013–2015; Sakari Hietalan, Teemu Virtasen ja Arto Puumalaisen haastattelut. 95 Teemu Virtasen tiedonanto. 96 Kaupan edustajan ja tuottajien haastattelu mm. Uusiouutiset 5/2010. 97 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2010–2014, toimintakertomuksia, hallituksen kokouspöytäkirjoja, tilastotietoja, vuosikokouspöytäkirjoja; Marja Olan haastattelu. 98 Sertyn arkisto, asiakirjoja 2014–2020, toimintakertomuksia, hallituksen kokouspöytäkirjoja, tilastotietoja, vuosikokouspöytäkirjoja; Marja Olan, Arto Puumalaisen ja Teemu Virtasen haastattelut. 99 Sertyn arkisto, asiakirjoja koskien sijoituksia, sekalaisia kokouspöytäkirjoja, Arto Puumalaisen & Ilona Kydön tiedonantoja. 100 Sertyn arkisto, hallituksen kokous 17.9.2007; ekosuunnittelusta kts. mm. https://tem.fi/tuotteiden-ekologinen-suunnittelu-eli-ecodesign, ekosuunnittelu.info, https://ekosuunnittelu.info/ kiertotalouden-toimintasuunnitelma/, https:// ekosuunnittelu.info/ekosuunnittelutietoa/, https:// ec.europa.eu/finland/news/uusi-kiertotalouden-toimintasuunnitelma-euroopan-vihre%C3%A4n-kehityksen-ohjelman-tueksi_fi, https://www.finlex.fi/fi/ laki/ajantasa/2008/20081005; Peter Malmströmin haastattelu. 101 Sertyn arkisto, asiakirjoja vuosilta 2014–2015 & 2020, hallituksen kokous 2.10.2017; Sakari Hietalan tiedonanto. 102 Sertyn arkisto, asiakirjoja kuten ylimääräinen yhdistyksen kokous 12.2.2015, muita (hallituksen) kokouksia 2015, SERTY Services Oy:n asiakirjoja kuten kaupparekisteriote ja perustamisasiakirjoja. Myös Elker mahdollisti kansainvälisten yritysasiakkaiden rekisteröitymisen ja raportoinnin keskitetysti Elkerin kautta liittymällä itse osaksi WEEE Europe AG:ta joka tuolloin oli 15 maassa toimivat yhteistyöverkosto, Elkerin tiedote 3.2.2015. 103 BAT – Best Available Techniques, paras käytettävissä oleva tekniikka.

190 Liitteet

104 Sertyn arkisto, sekalaisia asiakirjoja, mm. kokouspöytäkirjoja v. 2017–2020, erinäisiä tuottoja koskevia asiakirjoja; ELY-keskuksen dokumentti Kuusakoskea koskevasta päätöksestä 16.11.2018; Risto Pohjanpalon ja Arto Puumalaisen haastattelut. 105 Vuonna 2009 jäsenyritykset olivat ilmoittaneet markkinoille saatetut SE-laitteet PricewaterhousCoopersille, vuonna 2011 tapahtui siirtyminen nettiraportointiin johon Serty kehitti oman version (sama raporttipohja oli jo Elkerillä käytössä). Heinäkuussa 2012 Serty siirtyi nettiraportoinnissa Prime-järjestelmään, jota myös Elkerin tuottajayhteisöt ja Recser käyttivät. Ilona Kydön tiedonanto. 106 www.serty.fi/numerus. 107 Teemu Virtasen mukaan arvio on hieman hatara tulliluokitusten ja tuottajavastuuluokitusten vuoksi. 108 Sertyn arkisto, sekalaisia asiakirjoja, toimintasuunnitelmia, hallituksen kokouspöytäkirjoja mm. 2015–2016 & 2019, jäsenkyselyn tulokset 2010, Kuluttajatutkimukset 2010–2020 (tuoreimman tutkimusraportin on koonnut Anne Melander/Taloustutkimus Oy, 1.12.2020); Ilona Kydön tiedonanto; Arto Puumalaisen, Peter Malmströmin ja Teemu Virtasen haastattelut ja tiedonannot. 109 YLE:n dokumentti Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat (2015). 110 Baldé, C .P. et al 2020. Kts. myös mm. ewastemonitor.info/ & www.itu.int/en/ITU-D/Environment/ Pages/Spotlight/Global-Ewaste-Monitor-2020.aspx. 111 Tilastokeskus, Vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa -kysely 18–65-vuotiaille, syksy 2019, kts. http://tilastokeskus.fi/tup/kokeelliset-tilastot/ vertais-ja-jakamistalous/index.html ja Tilastokeskuksen sivuilta löytyvät tilastot. Aiheesta on myös uutisoitu vastikään: YLE Uutiset 30.8.2020 yle.fi/ uutiset/3-11504339, uutiseen haastateltu Elkerin operatiivista päällikköä Juha-Pekka Lappia, Suomen Ympäristökeskuksen tutkijaa Jáchym Judlia, uutisessa myös käytetty ko. Tilastokeskuksen kyselyä. 112 Seppälä et al: Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016. Valtioneuvoston kanslia 2016; edellä oleva viittaa myös: McDonough, W., Braungart, M: Cradle to Cradle: Rethinking the way we make things. North Point, NY (2002) & Stahel, W. R: The product-life factor. Teoksessa An inquiry into the nature of sustainable societies: the role of the private sector (toim. S. G. Orr). The Woodlands, TX: HARC (1984).


y

Lähteet Heikkinen, Veikko & Loukola-Ruskeeniemi, Kirsti (toim.): Metallien jalostus Suomessa. Nykytila ja tulevaisuuden haasteet. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Konserni 22/2015.

HAASTATTELUT

Isoaho, Simo & Nygård, Henry: Ei jätetä jälkiä huomiseen. Pirkanmaalaisen jätehuollon historiaa sadalta vuodelta. Pirkanmaan Jätehuolto Oy, 2015.

Kaikki haastattelut on tehnyt kirjan tekijä. Timo Laatikainen 1.4.2020 Arto Puumalainen 2.4.2020 Risto Pohjanpalo 7.4.2020 Sakari Hietala 6.5.2020 Teemu Virtanen 8.6.2020 Peter Malmström 9.6.2020 Marja Ola 1.7.2020

Karvonen, Minna-Maari (toim.): Tuottajan ympäristövastuu. Riskienhallinnasta strategiseen suunnitteluun. Edita Ympäristö. Edita Publishing Oy, Helsinki 2006. Koskivirta, Anu: Tarina arjesta. Lassila & Tikanoja 1905–2005. Lassila & Tikanoja Oyj, 2005.

Lisäksi erinäisiä tarkentavia tietoja on pyydetty ja saatu: Ilona Kytö, Mika Lehtonen, Liisa-Marie Stenbäck, Sini Jääskeläinen.

Laakkonen, Simo: Sota, ympäristö ja yhteiskunta. Teoksessa Simo Laakkonen & Timo Vuorisalo (toim.): Sodan ekologia. Nykyaikaisen sodankäynnin ympäristöhistoriaa. SKS, Helsinki 2007.

KIRJALLISUUS

McDonough, William & Braungart, Michael: Cradle to Cradle: Rethinking the way we make things. North Point, NY, 2002.

Baldé, C. P., Wang, F., Kuehr, R., Huisman, J: The Global E-waste Monitor – 2014, United Nations University, IAS – SCYCLE, Bonn, Germany, 2015. Baldé, C. P., Forti V., Gray, V., Kuehr, R., Stegmann, P: The Global E-waste Monitor – 2017, United Nations University (UNU), International Telecommunication Union (ITU) & International Solid Waste Association (ISWA), Bonn/Geneva/Vienna, 2017. Baldé, C. P., Forti, V., Kuehr, R., Bel, G: The Global E-waste Monitor 2020: Quantities, flows and the circular economy potential. United Nations University (UNU)/United Nations Institute for Training and Research (UNITAR) – co-hosted SCYCLE Programme, International Telecommunication Union (ITU) & International Solid Waste Association (ISWA), Bonn/Geneva/Rotterdam, 2020. Jones, Geoffrey: Profits And Sustainability. A History of Green Entrepreneurship. Oxford University Press, 2019 paperback edition. First published in 2017.

LÄHTEET

SERTYn arkisto/Pasila Erillisiä asiakirjoja ja tilastoja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Erillisiä asiakirjoja Recser Oy

Mesimäki, Marja (toim.): Ympäri käydään yhteen tullaan. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ensimmäinen vuosikymmen. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy. Erweko Painotuote Oy. Helsinki 2001. Nygård, Henry: Kuopasta kiertotalouteen. Suomen yhdyskuntajätehuollon historia. Jätelaitosyhdistys ry, 2016. Nygård, Henry: Lannanjalostamisesta kiertotalouteen: Katsaus Suomen jätehuollon pitkän ajan kehitykseen. Tekniikan Waiheita 36/2. Saraste, Maija: Radio-Mikro. Kaikkea antennin ja maan väliltä 1946–1992. Into Kustannus Oy, Helsinki 2019. Seppälä et al: Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys- ja

191


tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016. Useita tekijöitä. Valtioneuvoston kanslia 2016. Skippari, Mika: Helander, Ilpo. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu. Studia Biographica 8. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008– (viitattu 3.9.2020). Stahel, W. R: The product-life factor. Teoksessa An inquiry into the nature of sustainable societies: the role of the private sector (toim. S. G. Orr). The Woodlands, TX: HARC, 1984. Toivanen, Kati: Me saamme maailman riittämään. Suomen Romukauppiaiden Liitto ry 1940–2020. Suomen Romukauppiaiden Liitto ry, Forssa 2020. Toivanen, Kati: Kiertotalouden ytimessä. Suomen Uusioraaka-aineliitto 1950–2016. Suomen Uusioraaka-aineliitto, Helsinki 2017. Luettavissa myös netissä: www.uusioraaka-aineliitto.fi/historiateos. Toivanen, Kati: Paperisielut. Suomen Keräystuote Oy 1987–2017. L&T ja Suomen Keräystuote Oy. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki 2019.

MUUT Koskeeks tää meitäkin? 10 toimintavuotta tuottajavastuun ytimessä. Palveluyhtiö Elker Oy. Teksti: Kustannustyöryhmä. Kustantaja: Ou-Vel Oy. 2014. ETK:n toimitusjohtaja Pentti Karhun omakätiset muistelmat ”Mottimetsästä maisteriksi”. Timo Laatikaisen hallussa, lainattu Sertyn historiaprojektia varten Kati Toivaselle. Nikinmaa, Timo: Kone- ja metallituoteteollisuuden visio 2025. ETLA raportit No 28, 2014. Puumalainen, Arto: Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun toteutuminen Suomessa. yMBA-tutkimus. Yrittäjän Mba-kumppanuusohjelma. YOS! Yrittäjyyden Osaamiskeskus. Huhtikuu 2006.

LEHDET Sertyn arkiston lehtileikekokoelma Lisäksi mm. Uusiouutiset ja Jäteplus Alaviitteissä erikseen mainitut lehdet ja mediat, joiden uutiset löytyvät internetistä, kuten YLE:n uutisointi

TAUSTAKIRJALLISUUTENA JA LÄHTEINÄ KÄYTETTYJÄ INTERNET-SIVUJA Lait: www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040852 www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110646#Lidp447240304 www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2008/20081005 Tilastokeskus: tilastokeskus.fi/tup/kokeelliset-tilastot/vertais-ja-jakamistalous/index.html EU Vihreän kehityksen ohjelma: ec.europa.eu/info/strategy/priorities-2019-2024/ european-green-deal_fi eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?qid=1588580774040&uri=CELEX:52019DC0640 Ekosuunnittelu: ekosuunnittelu.info tem.fi/tuotteiden-ekologinen-suunnittelu-eli-ecodesign ekosuunnittelu.info/kiertotalouden-toimintasuunnitelma/ ekosuunnittelu.info/ekosuunnittelutietoa/ ec.europa.eu/finland/news/uusi-kiertotalouden-toimintasuunnitelma-euroopan-vihre%C3%A4n-kehityksen-ohjelman-tueksi_fi ETLA: etla.fi/ETLA-Raportit-Reports-28.pdf etla.fi/wp-content/uploads/Etla-Toimialakatsaus-2019-1.pdf ETK: www.etkry.com/ ja https://gotech.fi/jasenille/ etk-ry/

192 Liitteet


Uusioraaka-aineliitto: www.uusioraaka-aineliitto.fi/historiateos/

SER-kierrätys: www.serkierratys.fi/ Teknologiateollisuus: teknologiateollisuus.fi/fi/elektroniikka-ja-sahkoteollisuus Tynk: www.tuottajayhteiso.fi/ Metsäteollisuus: www.metsateollisuus.fi/tilastot/massa-ja-paperiteollisuus/ www.metsateollisuus.fi/edunvalvonta/ymparisto-ja-vastuullisuus/kiertotalous/kierratyskuitu-arvokas-raaka-aine/ Keräyspaperi: www.cepi.org/ www.paperinkeräys.fi www.suomenkeraystuote.fi/ KIVO: vanha.jly.fi/ kivo.fi/ kuntatekniikka.fi/2017/06/07/jatelaitosyhdistys-nyt-kiertotalousvoima/

YK:n E-Waste Monitor: ewastemonitor.info/ www.itu.int/en/ITU-D/Environment/Pages/Spotlight/Global-Ewaste-Monitor-2020.aspx

LÄHTEET

SER-tuottajayhteisöt: www.serty.fi www.elker.fi www.elker.fi/tuottajalle/tuottajayhteisot/flip www.elker.fi/tuottajalle/tuottajayhteisot/ict-tuottajaosuuskunta www.elker.fi/tuottajalle/tuottajayhteisot/selt www.paristokierratys.fi erp-recycling.org/fi-fi/

Terästeollisuus: www.ssab.fi/ssab-konserni/tietoja-ssabsta/liiketoiminta/toimipisteita-ympari-maailman www.ssab.fi/ssab-konserni/kestava-kehitys/kestava-tuotevalikoima/teraksen-elinkaari teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/artikkeli/ outokummun-terastehdas-euroopan-suurin-materiaalien-kierratyslaitos www.ovako.com/globalassets/downloads/sustainability/ovako-2019-sustainability-report.pdf.

Patentti- ja rekisterihallitus PRH: yhdistysrekisteri.prh.fi/basicinformation?businessId=1981326-3&timeZone=Europe/Helsinki#fromAdvancedSearch Aalto-yliopisto: www.aalto.fi/en/department-of-chemical-and-metallurgical-engineering/metallurgy 30.8.2020 yle.fi/uutiset/3-11504339 Jyväskylän yliopisto: www.jyu.fi/science/fi/kemia/tutkimus/kemian-kiertotalous www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2019/06/ suomen-ensimmainen-kemian-kiertotalouden-professori-ottaa-uusin-menetelmin-metallit-talteen-romuista-ja-jatteista yle.fi/uutiset/3-11504339 & yle.fi/uutiset/3-11657556 VALOKUVAT JA KUVITUS: Kuvituksen lähde mainittu aina kyseisen kuvan kuvatekstin yhteydessä. Piirrokset: Veikko Laaksonen www.veikkolaaksonen.com/ Valokuvat: SERTYn arkisto & joidenkin kuvien kohdalla erikseen mainitut tahot

193




”ON MEILLÄ STEREOT, TELEVISIO, MIKROAALTOUUNI JA VIDEONAUHURI. ON PAKASTIN, KAHVINKEITIN, MIKROPROSESSORI JA PÖLYNIMURI”, lauloi Leevi and the Leavings vuonna 1981 kappaleessaan Onnelliset. Tupa oli niin täynnä elektroniikkaa, ettei romantiikkaakaan enää tarvittu. Juuri kyseisen nostalgisen kappaleen syntyvuosikymmenenä sähkö- ja elektroniikkalaitteet alkoivat lisääntyä merkittävästi suomalaisissa kodeissa. Samalla myös käytetyt laitteet alkoivat kasautua valtaviksi ongelmajätevuoriksi. Ei mennyt aikaakaan, kun niiden järkevää ja ympäristöystävällistä kierrättämistä piti alkaa pohtia niin EU-tasolla kuin kansallisesti. Moni muu sekundaarinen raaka-aine, kuten keräyspaperi tai autonrenkaat, mahtui yhden tai parin kierrätyksestä vastaavan tuottajayhteisön alle. Monimuotoisempi sähköja elektroniikkaromu, SER, sai useamman tahon, jotka huolehtivat valmistajien ja maahantuojien laitteiden kierrätyseli tuottajavastuusta. Eri kierrätysraaka-aineiden historiasta jo aiemmin kirjoittanut historioitsija Kati Toivanen avaa yhden SER-laitteiden tuottajavastuusta huolehtivan tuottajayhteisön, SERTYn, 20-vuotista taivalta. Samalla sivutaan myös tuottajavastuun historiaa yleisemmällä tasolla ja muut SER-tuottajayhteisöt huomioiden, sillä niillä on kaikilla ollut oma merkittävä osansa myös SERTYn historiassa.

kHgfMVk