Semexin tiedotuslehti 2021

Page 3

Kallion tilalla Nivalassa arvostetaan kestäviä, korkeatuottoisia lehmiä K

un puhutaan kestävistä lehmistä ja korkeasta tuotoksesta, ei voida olla mainitsematta Kallion Tila Oy:tä. Päivi ja Juha Kallio ovat Heikkilän tilan neljäs sukupolvi. Joulukuussa 2020 heidän vanhimmat poikansa, Jyri ja Olli, tulivat mukaan osakeyhtiöön. Heikkilällä on pitkät perinteet, sillä Juhan isoisän isä, Suomen tasavallan presidentti Kyösti Kallio osti tilan vuonna 1895. Jyrin ja Ollin lisäksi perheen nuorin poika Iiro ja Jyrin puoliso Sofia ovat töissä tilalla. Väheksyä ei myöskään pidä Sofian ja Jyrin tyttäriä Venlaa ja Viljaa, jotka jo nyt kulkevat vanhempiensa mukana navetalla ja tekevät innokkaasti lehmistä kiima- ja terveyshavaintoja! Kun Päivi ja Juha ostivat tilan Juhan vanhemmilta vuonna 1995, he panostivat

vahvasti hyvään karja-ainekseen. Laajennuksien yhteydessä ostettiin eläimiä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kalliot kävivät muiden aktiivisten jalostajien kanssa esimerkiksi Ruotsissa Gårdsbyn, Hoffin ja BraKon huutokaupoissa. Näistä karjoista ostetuista hiehoista on jäänyt Kallioon useita mieluisia lehmäperheitä. Eläinaineksen valintaan kiinnitettiin alusta asti tarkasti huomiota ja kaikki ostoeläimet ovat olleet tarkoin valikoituja sukujen ja rakenteen osalta. Päivin mukaan on tärkeää satsata hyvään eläinainekseen ja olla valmis maksamaan myyjälle jalostustyöstä. Heikkilän tilan suurimmat lehmäperheet ovatkin tulleet karjaan ostoeläinten tai alkioiden kautta ja panostus laadukkaaseen eläinainekseen on maksanut

Semex Finland tiedotuslehti

Vasemmalta oikealle Sofia, Jyri, Olli, Juha ja Päivi Kallio.

itsensä takaisin. Heikkilän karjasta on aikoinaan myyty useita sonneja keinosiemennykseen ja onpa karjassa myös Suomen ennätys satatonnareiden määrässä. Tilalla on siirretty Päivin ja Juhan aikana jopa 700 alkiota. Alkioista syntyneitä eläimiä on myöhemmin huuhdeltu ja näin on saatu lisättyä mieluisten lehmäperheiden jälkeläisiä karjassa. Lisäksi tilalta on myyty huippualkioita myös muille lypsykarjatiloille. Tilalla lypsää tällä hetkellä viisi Lelyn robottia, joista

Laadukkaaseen eläinainekseen kannattaa panostaa, kun haetaan kestävästi korkeaa tuotosta lypsykaudesta toiseen. Kuvassa vasemmalta oikealle kolme kertaa poikinut H. Mysteeri (Velthuis SG Athens), neljä kertaa poikinut H. Maia (Bergitte Homer), ja 7 kertaa poikinut H. Jennie (Pine-Tree Sid).

viimeisin otettiin käyttöön tammikuussa 2019. Kaksi näistä roboteista lypsää vanhassa navetassa, jossa on yksi lypsyryhmä ensikoille ja vastapoikineille ja toinen lypsyryhmä sellaisille lehmille, jotka syystä tai toisesta ovat tilalta poistettavien ryhmässä. Uuteen navettaan siirtyvien lehmien tulee olla hyvin tuottavia ja terveitä. Kaikissa navetoissa on panostettu lehmien hyvinvointiin: parret ovat tilavia, pöydällä on jatkuvasti tarjolla koostumukseltaan tarkasti optimoitua apetta ja navettailma on raikas. Tilan keskituotos on tällä hetkellä huikeat 13 755 kg! Heikkilän tilan karja koos-

tuu pääosin holsteineista. Lisäksi lypsyssä on muutamia brown swiss-risteytyksiä. Juhan mukaan brown swissin käyttäminen kerran holstein-sonnien välissä nostaa pitoisuuksia vaarantamatta kuitenkaan lehmien riittävää kokoa ja kokonaismaitotuotosta. Tilalla halutaan kuitenkin säilyttää myös puhtaat holstein-lehmäperheet, eikä suotta: Kallion tilalle on tähän mennessä saatu 41 satatonnaria, kolme 150-tonnaria ja jopa yksi 200-tonnari! Tällä hetkellä kymmenen näistä lehmistä on edelleen lypsyssä. Kysyttäessä Päiviltä karjassa tällä hetkellä lypsävien 50-tonnarien määrästä,

Isäsonni

Sonnilla tyttäriä karjassa

Tytärten keskiarvo viim. 12kk

Pinkman

3

15 021

Silva

3

14 727

Octoberfest

5

14 699

Krusader

4

14 367

Jordan

4

14 338

Megawatt

4

14 277

Upright

9

14 193

Let It Snow

5

13 910

Athens

3

13 837

Fix

5

13 813

Bombero

6

13 809

Envious

5

13 799

Kalliolla on useita tytärryhmiä Semexin sonneista. Taulukossa on esitelty sonneja, joilla on karjassa vähintään 3 tytärtä lypsyssä, sekä näiden sonnien kaikkien tytärten viimeisten 12 kuukauden keskiarvot. Onnistumisen avaimet ovat kokonaisuudessa, johon kuuluvat tasapainoiset jalostustavoitteet, oikein valitut yhdistelmät, sekä karjanomistajien rautainen ammattitaito olosuhteiden, hoidon ja 3 ruokinnan osalta.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Semexin tiedotuslehti 2021 by semexfinland - Issuu