Sauna-lehti 3 / 2019

Page 19

Sauna tarvitsee kansansa, jonka kanssa syntyvä vuoropuhelu herättää saunan henkiin.

Peijonniemen savusaunalla. Kuva: Hannu Pakarinen

sesta poistumiseen. Saunassa parannettiin myös monia tauteja, ja sauna on aina hoitanut ihan itsenäänkin, ei vähiten sodan rintamalla, jossa sauna lohdutti poikiaan hetken kuin äiti. Jokapäiväinen saunamme

Vaikka saunan pyhyyteen liittyy runsaasti aikakerrostumien ja maailmankuvien ristivetoa, avautuu tämänkin päivän kylpijälle vaivattomasti se, miksi sauna on ollut – ja yhä on – niin erityinen. Saunalla on edelleen paikkansa arkisen ja pyhän rajamaastoissa, eikä sen luonnetta tarvitse siihen tottuneelle selittää. Löyly kaappaa kylpijät hiljaiseen kohtaamiseen, jossa monen oven takana painavan asian annetaan olla. Käännytään yksin ja yhdessä sisäänpäin, unohdetaan het-

keksi kilvoitteleva elämänrytmi. Maistele sanaa saunapäivä. Mieleesi nousee ehkä tuoksuja, ääniä ja muistikuvia, odotusta. Saunan herättämät mielikuvat ja menneestä palautuvat aistikokemukset ovat samaan aikaan henkilökohtaisia ja tunnistettavia, omia mutta myös yhteisiä. Läpi yön kylpijöitä syleilevä juhannussauna, saunanverannalla tukkaan käyvä tuuli, tuli kiukaan pesässä, kaveriporukan saunailta, torstaivuoro talosaunassa – tunnet, haistat ja näet sen, tiedät mistä on kyse. Pyhän aattona kylpemisellä on kauas ulottuvat juuret. Viiden päivän työviikkoon rytmittyvässä maallistuvassa Suomessa lauantaisauna sai suorastaan instituution aseman ennen kaikkea arkisen aherruksen päättävänä

rituaalina, jonka kruunasivat saunakahvit, sitruunasooda tai hiilloksella lämmitetty saunamakkara. Nykyisessä ajan liu’ussa päivien latautuneisuus on laantunut, ja saunat lämpiävät yksilölliseen rytmiin. Saunominen on lähellä olevasta nauttimista, arkista onnea, joka ei vaadi paljoa. Saunojen kirjo on Suomessa lavenemassa, ja kylpijöillä on usealla puolen maata vara valita kokemusten väliltä. Kaupunkisaunan sinkkiämpäreiden kalskeessa voi kuulla menneiden polvien elämänmenoa, savusaunassa luonnonhelmassa saada yhteyden toisenlaiseen tunnelmaan. Erilaiset yleiset saunat kaupungeissa ja niemennotkoissa eivät vaadi saunaan tulijalta kohtuuttomia ponnistuksia, mutta erityisen kokemuksen ne tarjoavat. Pieni sauna I3I 2019

19


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.