kalastajat nimesivät Porin edustalla jumputtavat troolialukset ’valkoiseksi rutoksi’. Troolipyynnin uskottiin tuovan ammattikalastukseen suurten saaliiden tavoittelun ja rahanahneuden. Siirtyminen pääomavaltaisen kalastuksen pariin ei porilaisia kalastajia liiemmin kiehtonut, sillä taloudellisen edun tavoittelu ei saanut olla näkyvästi esillä. Tämä juontui pienkalastajien elämänmuodosta, johon liittyi vahva työväen identiteetti.61 Porilaiset kalastajat tyytyivät pikemmin rannikkopyyntiin tai hakeutuivat aluksille apumiehiksi sen sijaan, että olisivat investoineet troolialukseen. Sen sijaan että porilaiskalastajat olisivat itse investoineet, he alkoivat pontevasti vaatia valtiota turvaamaan elinkeinon harjoittamisen edellytyksiä. Paikallisten kalastajien troolikalastusta kohtaan tuntemasta vähäisestä kiinnostuksesta huolimatta Reposaaresta tuli avomeripyynnin keskus. Etenkin Luvialla, jossa työläisyhteisö oli tuntuvasti ohuempi, troolikalastus yleistyi varsin nopeasti. Vähitellen monet troolikalastajiksi ryhtyneet luvialaiset kalastajat vaihtoivat asuinpaikakseen Reposaaren.
Kalastajat valtion otteessa – elpymisen ja taantumisen aallokossa vuosina 1970-1995 Ammattikalastajien toimintaympäristö alkoi 1970-luvun alussa muuttua kiihtyvällä vauhdilla. Silakkaa alkoi olla markkinoilla enemmän kuin koskaan. Silakan kuten monen muun kalalajin reaalihinnat laskivat muihin elintarvikkeisiin nähden. Valtio pyrki kohentamaan ammattikalastajien asemaa monin tavoin: merestä elantonsa hankkivilla oli mahdollisuus saada pyyntivälineisiin kalastusvakuutus ja investointeihin halpakorkoista lainaa. Silakasta alettiin myös maksaa hintatukea. Valtio rahoitti myös Reposaaren kalasataman varustamista. Lohisaaliiden elpymistä edisti ennen kaikkea valtion 1970-luvulla Itämeren kalastussopimuksen perusteella aloittamat merilohen vaelluspoikasten istutukset. Istutusten keskeisenä tavoitteena oli merikalastuksen turvaaminen.62 Valtion ohella voimalaitokset, merialueen ja jokivesistön kuormittajat istuttivat jokivarteen vaelluskokoisia lohen, meritaimenen ja siian poikasia.63 Teollisuuden jätevesien aiheuttamat haitat olivat yhä vahvasti läsnä rannikon tuntumassa pysyttelevien kalastavien arjessa. Lehdistössä uutisoitiin kalastajien pyydyksistään saamista silmäsairaista ja jopa kokonaan silmättömistä silakoista sekä Porin Vuorikemian tehtaiden happaman jäteveden verkkoihin ”kypsyttämistä” siioista. Kalastajat saivat 1980luvun puolivälissä liittolaisia luonnonsuojelijoista. Kalastajat, paikalliset ympäristöaktiivit ja helsinkiläisopiskelijat järjestivät yhdessä tempauksia herättääkseen huomiota Kokemäenjoen ja Porin merialueen heikentyneeseen tilaan. Jokivarren teollisuudelle määrättiin jätevesiluvissa istutusvelvoitteita, useimmiten meritaimenta ja siikaa. Kalat oli istutettava 111
Kirja.indd 111
2.12.2011 12:05:40