Klubilehti - 1/2012

Page 6

VUOSITILASTO 2011 Klubitalon jäsenkäynnit ovat laskeneet edellisvuodesta: Klubitalo on yhä enemmän nuorten, elämässään eteenpäin siirtyvien kuntoutujien pysäkki, josta jatketaan matkaa opintoihin tai työhön. Rekisterissä on tällä hetkellä 93 jäsentä, joista 35 on kuluneen vuoden aikana ollut tai on parhaillaan työssä, kuntouttavassa työssä, työkokeilussa tai opiskelemassa. Aktiivijäseniksi lasketaan 75, joten osa työssä tai koulutuksessa olevista tarvitsee myös Klubitalon tukea. Yhteisö on elänyt mukana jäsentensä erilaisissa elämänvaiheissa: yksi jäsen on saatettu viimeiselle matkalleen, yhden jäsen astuminen avioliiton satamaan on oltu todistamassa sekä myötäeletty yhden jäsenen raskautta ja vauvan syntymää. Elämä iloineen ja itkuineen on vahvasti läsnä Klubitalon arjessa.

49 naista, 44 miestä. Ikäjakauma: alle 30-v =22; 31-44 = 46, Yli 45-vuotiaita 25.

Sukupuolijakauma:

Vuoteen on sisältynyt paljon poikkeuksellisia tapahtumia. Johtaja on osallistunut Turun AMK:n vuoden pituiseen Kehity lähiesimiehenä koulutukseen. Lähiopiskelupäiviä on ollut kaksi kuukaudessa, kaikkiaan 16. Sairauspoissaoloja on ollut tavanomaista runsaammin. Klubitalon toiminta on pyörinyt 12 pv ainoastaan yhden työntekijän voimalla. Alle puolet käyttöpäivistä on koko henkilöstö ollut henkilöstövahvuudessa käytettävissä. Sairaanhoidon opiskelijoita on ollut kymmenen, joista kuusi kansainvälisestä opiskelijaryhmästä sekä yksi taloushallinnon opiskelija. Opiskelijaohjauskertoja on ollut 68. Siviilipalvelusmiehiä on ollut kaksi ( kesä-marraskuussa ) ja yksi vapaaehtoistyöntekijä ( huhti- lokakuussa ) . He ovat toimineet yleisluonteisissa tehtävissä, eivät ohjaustehtävissä.

Kokonaisuutta tarkasteltaessa voidaan kuitenkin todeta, että Klubitalo on kehittynyt ja edennyt tavoitteidensa mukaisesti. Hieno hetki yhteisön elämässä on ollut ensimmäisen siirtymätyöpaikan saaminen.

Käynnit

yht. 1

2

3

Naiset

172

148

182

152

144

Miehet

110

118

145

102

Jäs.käynnit yht.

282

266

327

Vierailijat

15

15

Muut tut..käynnit.*

0

297

Yhteensä

4

5

6

7

8

9

10

11

12

116

119

180

134

176

184

107

1814

160

91

110

136

100

109

116

80

1377

254

304

207

229

316

234

285

300

187

3191

32

26

25

1

2

16

11

10

21

8

182

4

0

3

4

4

4

4

0

9

8

3

43

285

359

283

333

212

235

336

245

304

329

198

3416

Toiminta-

20

20

23

19

22

19

21

23

22

21

22

14

246

14

14

15

14

14

10

11

15

11

14

14

13

13

15

14

16

15

15

10

11

15

11

15

15

14

14

päiviä

Keskiarvo

Jäsenkäyntejä/pv

Keskiarvo

klubilla

kävijöitä yh-

6


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Klubilehti - 1/2012 by Salon Klubitalo - Issuu