
3 minute read
Luonto ja metsän reunassa sijaitseva kota tulisijoineen ovat Laura Anderssonille ja Antti Lindstedtille
paikkoja rentoutua.
Hautauspalvelu Aavan yrittäjät rentoutuvat lähiluonnossa
Advertisement
Heli Mikkola Gården
Jatkoa sivulta 4.
Yrittäjät Antti Lindstedt ja Laura Andersson kertovat, että kun asiakas soittaa Hautauspalvelu Aavaan, todennäköisimmin puhelimeen vastaa Laura, joka hoitaa suurimman osan asiakastapaamisista ja käytännönjärjestelyistä. Kuljetukset ja arkkuun asettamiset yrittäjäpari hoitaa yhdessä.
- Ihmiset kohtaavat kuoleman hyvin eri tavalla. Omaisille rajuimpia tilanteita ovat ne, kun joku kuolee yhtäkkiä. Jos vanha ihminen sairastelee, omaisilla on aikaa valmistautua menetykseen.
Hän sanoo, että työssä on koettu tunteikkaita hetkiä omaisten ja vainajan kohtaamisessa.
- Asiakkaiden kanssa keskustellaan paljon. Nämä eivät ole liukuhihnatöitä, Andersson painottaa.
Tapaamiset kestävät välillä pitkään, koska niissä saatetaan suunnitella myös kukat, muistotilaisuuden menut, hautakivi ja kuolinilmoitukset. Lisäksi usein keskustellaan tulevaan perunkirjoitukseen liittyvistä asioista.
- Asiakkaat toisinaan pohtivat lähtiessään ääneen, voiko hautaustoimistosta lähtiessä sanoa, että tämä oli mukava tapaaminen.
Perunkirjoitukset voivat olla pitkiä prosesseja, jolloin asiakkaista tulee ikään kuin perhetuttuja.
- Kun kuolemaan liittyvät asiat on saatu hoidettua, asiakkaat voivat tulla teettämään esimerkiksi itselleen testamentit ja edunvalvontavaltakirjat, Andersson kertoo.
- Jotainhan se varmasti kertoo meistä ja meidän palveluistamme, että ihmiset ovat usein halunneet meiltä hautauksen jälkeen myös muita palveluita.
Yrittäjät uskovat kysyntää riittävän, kunhan asiat hoidetaan hyvin. Parasta markkinointia ovat asiakkaiden suositukset.
Andersson ja Antti Lindstedt ovat olleet tyytyväisiä yrityksen alkumetreihin. Asiakkaita on ollut myös Salon ulkopuolelta, kuten esimerkiksi Kemiönsaaresta, Kaarinasta ja Espoosta.


- Meidät on otettu Salon seudulla todella positiivisesti vastaan. Tavoitteena on, että vuoden päästä voisimme palkata ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän.
Yrittäjät kertovat uuden yrityksen ja asiakkaiden palvelemisen vievän paljon aikaa.
- Vapaa-ajallamme tykkäämme liikkua luonnossa. Keväisin valjastamme koko perheen kiertämään hakkuuaukeat läpi, jotta saamme korvasienet talteen.
Kesän aikana poimitaan myös muut sienet ja marjat sekä käydään muutenkin samoilemassa metsissä. Andersson on akateemisen koulutuksen lisäksi yhdeltä koulutukseltaan eräopas, mutta niitä töitä hän ei ole Etelä-Suomessa koskaan tehnyt. Koulutus on mennyt ennemmin harrastuksesta nauttimiseen ja lapsille erätaitojen opettamiseen. Talvella vapaapäivänä pariskunnan saattaa tavata jäältä pilkkimästä.
Kalastus on etenkin Lindstedtille erittäin rakas harrastus.
- Tykkäämme hyvästä ruo- asta ja meille on tärkeää syödä puhdasta, kotimaista ruokaa. Sen vuoksi puutarhassamme kasvaa omiin tarpeisiin muun muassa tomaattia, tilliä, chiliä, paprikaa, hernettä ja muita kesän vihanneksia.
Kaksikko kertoo tykkäävänsä myös haastaa toisiaan erilaisissa kilpailuissa, peleissä ja tietovisoissa.
- Perusluonteisiimme kuuluu se, että periksi ei anneta.
Tämä pätee leikkimielisen kisailun lisäksi myös työelämässä, aiemmin palkkatöissä ja nyt yrittäjinä. Lähdimme tähän työhön tosissamme ja teemme tätä suurella sydämellä.
Hautauspalvelu Aava toimii parhaiten ajanvarauksella, koska yrittäjät voivat olla esimerkiksi kotikäynnillä, siunauksessa tai hoitamassa kuljetuksia.
- Kun aika on varattuna, pystymme takaamaan kiireettömän kohtaamisen.
Joskus vainaja on kertonut omaisille tahtonsa hautajaisten sisällöstä, toisaalta henkilöt, jotka tietävät menehtyvänsä lähiaikoina, voivat kutsua käymään.
- Näin he ovat voineet suunnitella meidän kanssamme etukäteen omat hautajaisensa.
Nykyaikaa on se, että Aavan verkkosivuilla on erilaisia vaihtoehtoja ja verkkotyökalu hautajaisten suunnittelua varten.
- Kaunis vaihtoehto arkkusiunaukselle on uurnan siunaus. Uurnan siunaus antaa liikkumavaraa aikataulullisesti. Tuhkan sirotteleminen tai hautaaminen täytyy tapahtua vuoden sisällä tuh-
Käytössämme on Smartum ja Epassi!
Tarjoukset voimassa elokuun ajan.
HILLA
Täydellinen jalkahoito
75€/80 min (norm. 85€)
METSÄELÄMYS

Kasvohoito käsi- ja selkähieronnalla
85
VARAUKSET: metsantaika.
69€/h kaamisesta, Andersson kertoo.
Asiakkaiden kanssa voidaan kommunikoida myös tekniikan suomin mahdollisuuksin.
-Videopuheluita hyväksi käyttäen on välillä hoidettu kaikki hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyvät suunnitelmat etänä, Lindstedt kertoo.
Hautajaisten hinta vaihtelee paljon. Siihen vaikuttavat muun muassa uuden hautakiven tarve, hautaustapa, kuljetukset, arkun valinta sekä muistotilaisuuden osallistujamäärä.
Esimerkiksi hautakiven hinta voi vaihdella tuhannesta eurosta useisiin tuhansiin euroihin.
- Mikäli omaisilla olisi mielessään jokin tietty arkku, jota valikoimastamme ei löytyisi, niin tilaamme sen, Laura Andersson kertoo.
Hautauspalvelulla on monia yhteistyökumppaneita, kuten pitopalveluyrittäjiä, hautakiviliike ja kukkakauppa.
Yksin Anderssonin ja Lindstedtin ei tarvinnut aloittaa hautauspalvelua. Tuttava, jolla on ollut hautaustoimisto Hämeessä, on ollut apuna ja mentoroimassa uudelle alalle ja itsenäisiksi yrittäjiksi ryhtyneitä.
- Perustaessamme yritystä, meillä oli useita kymmeniä nimivaihtoehtoja ruutupaperilla.
Aava valikoitui nimeksi symbolisen merkityksensä vuoksi.
- Kukaan ei voi tietää, mitä aavan taakse kätkeytyy. Toivomme, että mennessämme sinne kukin ajallaan, siellä on hyvä olla.
Uudet hautakivet, lisänimet, kultaukset ja kaikki kivialan työt.
TILAA
Jätä
Teppo P. 040 763 7402 Mikko P. 040 825 0485 Helsingintie
Toimitus Saloon ja ympäristökuntiin 0 €, muutoin tapauskohtaisesti.
† HENÓTÊS-seurakunta
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
Su 6.8. klo 18 evank. Aimo Piirainen, evank. Tenho Nyman, Mika Pesonen. Tervetuloa! www.Henotes.com
Rummunlyöjänkatu 13 pelastusarmeija.fi
• Perjantai 4.8. Lauluhetki Seppä Laurin patsaalla klo 11-13:00 (säävaraus)
• Sunnuntai 6.8. Jumalanpalvelus klo 15

Salon helluntaiseurakunta, Mököistenkatu 18 salonhelluntaisrk.fi
Su 6.8. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus: Kari Ketoja, musiikissa Seppo Zitron, yhteyskahvio, klo 13 Farsinkielinen tilaisuus
Ti 8.8. klo 18.30 Rukousilta
To 10.8. klo 15 Ruokakassien jakotilaisuus, klo 15 Yhteiskristillinen Se löytyi -telttakatos Salon torilla
Olet lämpimästi tervetullut tilaisuuksiimme!