3 minute read

Kolmipäiväinen Salo Horse Show

Salonjokilaakso

Selvittävät päätoimittajien kokemuksia informaatiovaikuttamisesta. Siis sen kohteena olemisesta.

Advertisement

Myös paikallisen kaupunkilehden suuntaan tapahtuu vaikuttamista koko ajan, aina sitä ei itse ehkä edes ymmärrä. Mutta demokratiaan kuuluvat niin avoin keskustelu kuin monenlaiset mielipiteet. Vaikuttaakin saa.

Se on toinen asia, jos keskusteluun syötetään omia totuuksia, argumentoidaan tahallisen harhaanjohtavasti tai vääristellään faktoja.

Niin en väitä tapahtuneen, mutta siitä huolimatta en edelleenkään tiedä, pysähtyykö se tunnin juna Salossa koskaan.

Vietin viikon työlomalla Lapissa.

En ollut koskaan aiemmin suostunut sinne kesällä, koska hyttyset ja mäkäräiset.

Nyt sain tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Taas opin uutta ja sain ikimuistoisen kokemuksen. taina olisi tarjolla jopa kolme näytöstä samaan aikaan.

Reilu viikko nuorten kanssa leirillä Raattaman yöttömässä yössä. Kämpän ikkunasta kimmelsi aamusta iltaan tunturijärvi ja sen takana vielä paikoin luminen Vuontiskero. Sama aurinko paistoi myös illasta aamuun. Varmistin asian kurkkaamalla aamuyöstä pimennysverhon takaa.

Kävin myös tunturissa. Ensin itsekseni ja myöhemmin myös sinne halunneiden nuorten kanssa. Nousua oli 370 metriä, jonka loppuvaiheessa iloisesti rupatteleva nuorisokin keskittyi kapuamiseen. Maisemaa en osaa sanoin kuvailla.

Kun sopivasti sovittaa, niin ensi-illan sijaan voi mennä vaikka sunnuntain tai maanantain esitykseen ja näin kaikista ehtii tekemään arvion ensi viikon Salonjokilaaksoon.

Keskiviikkona on vuorossa Risto Räppääjä Kirakassa, perjantaina Onneli ja Anneli Puutaivaassa, lauantaina Ulkomaalainen Mustiolla, sunnuntaina Tohvelisankarin rouva Havuharjulla ja maanantaina Pikkupojat Mathildedalissa.

Salon Ratsastusseuran järjestämä Salo Horse Show kokoaa Suomen huippuratsastajia ja hevosia Salon Urheilupuistoon viikonvaihteessa.

Perjantai on aluetason ratsukoiden päivä, jossa kilpailee runsain määrin myös paikallisia lupauksia.

Lauantaina mukaan tulee kansallisen tason luokkia. Perjantaista sunnuntaihin kestävän kilpailuviikonlopun aikana ratsastetaan yhteensä luokkana ratsastetaan sunnuntai-iltapäivänä Salo Trophy 140 cm -tasolla. Tämän lisäksi viikonlopun aikana ratsastetaan myös Amatöörisarjan sekä nuorten hevosten Racing Trophy- ja Racing Noviisisarjan osakilpailut.

Ratamestarina toimii Johanna Mikkola.

On taas se aika vuodesta, kun saan viedä rouvaa kulttuuririentoihin oikein urakalla.

Salossa on nimittäin alkamassa kesäteattereiden ensi-iltaputki, perjan-

Kokemuksesta tiedän, että työtä tekevä sulautuu helposti lomalaisten ja muiden kesäihmisten joukkoon.

19 kilpailuluokkaa tasolla 80140 cm. Lähtöjä on noin neljäsataa.

Kilpailuviikonlopun pää-

Aikaisempien vuosien tapaan kilpailualueella on runsas Expo-myyntialue ja kahvio, jossa tarjolla myös lounasta. Ne ovat avoinna kilpailupäivien ajan.

Yleisöllä on vapaa pääsy tapahtumaan.

Salonjokilaakso

Salon torilla voi nähdä ensi viikon keskiviikkona 5. heinäkuuta satoja harrasteajoneuvoja.

Salon Seudun Ajoneuvoharrastajat (SSAH) on järjestänyt Salossa toritapahtumaa likipitäen 20 vuotta.

Satoja harrasteautoja torilla ASUMINEN JA

- Se on yksi Suomen suurimmista arki-iltana pidet- tävistä harrasteajoneuvojen kokoontumisista. Henkilö- ja kuorma-autoja, motskareita, mopoja, traktoreita ja jopa vintage-asuntovaunuja on saapunut paikalle noin 500, yhdistyksestä kerrotaan.

Kaikille avoimessa ja ilmaisessa tapahtumassa on ollut vuosittain yli tuhat katsojaa. Ajoneuvoja on näytillä klo 17-21.

Amanda Tinell ja Edith Kortteinen työskentelevät Salossa kesämuusikkoina. Amanda soittaa selloa ja Edith pianoa, sen lisäksi kumpikin tytöistä laulaa. Kumpikin heistä aloitti soittamisen todella nuorena, Amanda aloitti neljävuotiaana ja Edith kuusivuotiaa- na, joten kokemusta heillä riittää.

Idean hakeutua kesämuusikon kesätyöpaikkaan he saivat, kun kouluissa esiteltiin Salon kaupungin kesätyömahdollisuuksia.

- Itse kesämuusikon työstä kuulin vasta haastattelussa ja siellä kerroin myös, että tämä voisi olla työ, joka minua kiinnostaisi, Amanda kertoo.

Amanda muistelee, että miten hän löysi kesämuusikon paikan. Edith kertoo bongaavan kesätyöpaikan samalla tavalla. Kesämuusikkona tytöt esiintyvät yleensä noin pari kertaa päivässä, vaikka he sanovat työn olevan rentoa ja mukavaa. Kumpikin heistä on esiintynyt musiikkiopistossa ja koulussa.

- Työ ei ole ollut stressaavaa, tietysti aina ennen esityksiä vähän jännittää, mutta se kuuluu asiaan, Edith kommentoi.

Amanda ja Edith kumpikin harjoittelevat yhdessä tunnin tai pari aina esitysten välillä, kun he miettivät sovituksia ja treenaavat uusia biisejä. Heidän mukaansa harjoittelu on sujunut hyvin, he omaksuvat biisit nopeasti suurimman osan ajasta.

He esiintyvät yleensä päiväkodeissa tai vanhainkodeissa ja esityksiin ei ole ikinä tullut huonoja vastaanottoja.

- Kaikki ovat tähän asti ottaneet meidät vastaan todella hyvin ja ovat olleet innoissaan esiintymisistämme, Amanda ja Edith kertovat.

Tytöt pitävät kesämuusikon työstä koska siellä on hyvät työkaverit ja hyvät työolosuhteet. Toinen syy on koska he saavat tehdä työkseen jotain, josta he nauttivat. Heidän

Uusin mukaansa työ ei edes tunnu normaalilta kesätyöltä, vaan se tuntuu enemmänkin harrastukselta. joka

- Hain muutamaan muuhun paikkaan, mutta lopulta päädyin töihin kaupungille.

Toimin tämän kesän myös SaloJazzin tuotantoassistenttina. Olen tosi innoissani tämän kesän töistä, Edith kertoo.

Amanda kertoo, että hän ei hakenut minnekään muualle kuin Salon kesämuusikoksi, vaikka hän harkitsikin muita mahdollisuuksia.

Kumpikin tytöistä kertaa olevansa tyytyväisiä omaan soittimeen.

- Joo, minä pidän pianosta koska se on taipuva soitin, sillä voi soittaa niin paljon erilaisia biisejä, Edith kertoo.

Amandan ja Edithin mukaan kumpikin heistä aloitti soittamisen perheen innostamana. Amanda kiinnostui soittamisesta, koska lähes kaikki perheenjäsenetkin soittivat jotain soitinta. Edith päätyi musiikin pariin perheen kannustamana.

This article is from: