1 minute read

Laulunarvoiset laulattavat ja liikuttavat

Next Article
Kespa

Kespa

Hoivakodeissa

Virve Repo

Advertisement

Halikon August-kodin pihalle on kerääntynyt jo runsaasti asukkaita ja hoitajia kesäjuhlaa viettämään. Tällä kertaa kesäjuhlat hoituvat yhteistyössä diakoniatyöntekijä Laura Yliluoman, seurakunnalla kesän ajan työkokeilussa olevan Markus Lamsijärven ja hoivamuusikko Terhi Lehtovaaran ja Laulunarvoiset-ryhmän kanssa. Lisäksi makkaranpaistoapua on saatu Rysän vapaaehtoisilta.

Hoivamuusikkona Salon seurakunnalla viiden vuoden ajan toimiva Terhi Lehtovaara sai ajatuksen vapaaehtoisten ryhmän järjestämisestä viime vuoden lopulla. Syntyi noin 20 henkilön Laulunarvoiset-ryhmä, joka on harjoitellut tämän kevään aikana säännöllisesti sekä Salossa että Halikossa ja ollut mukana hoivakotien kesäjuhlissa.

- Hoivakodeissa asuville yhteislaulu on tuttua ja merkityksellistä. Heillä on paljon yhteistä laulustoa olemassa vanhojen koululaulujen, iskelmien, hengellisten laulu-

KOLUMNI

Lomaa ja työtä

Sain soiton Mediapoolista.

jen ja kansanlaulujen kautta, vaikka he eivät enää kaikkea muistaisikaan osaavansa, Terhi sanoo.

- Seurakunnalle vapaaehtoistyö on hyvin merkityksellistä. Tätä kautta vapaaehtoiset saavat myös itse kokemusta ja ajatusta siitä, mitä kaikkea musiikin kanssa voi tehdä, Terhi jatkaa. Kaikki vapaaehtoiset eivät ole aina paikalla, vaan kukin voi osallistua omien aikataulujensa mukaan. Laulunarvoiset-ryhmästä on tällä kertaa mukana Irma Tolvanen, Tuulikki Tuomola, Vappu Kemppinen, Marja-Leena Pajuniemi ja Liisa Hammarberg. Lähes kaikilla tällä kertaa mukana olevilla vapaaehtoisilla on taustalla kuorotai lauluharrastusta ja myös kokemusta vapaaehtoistoiminnasta, mutta Laulunarvoiset ovat avoinna kaikille kiinnostuneille. Miksi sitten juuri Laulunarvoiset-ryhmä?

- Laulamisen ilo ja ikäihmiset, Marja-Leena toteaa.

- Tämä on virkistävää myös itselle, Irma sanoo.

- Niin, tässähän ihan vanhakin nuortuu, Tuulikki jat- kaa.

- Vapaaehtoiset vapauttavat myös hoivamuusikon kädet erilaisiin toimintoihin, varsinkin isommissa ryhmissä heitä tarvitaan, Terhi sanoo.

Vapaaehtoiset ”soluttautuvat” yleisön sekaan auttamaan laulamisessa ja liikuttamisessa, soittavat erilaisia instrumentteja tai auttavat toiminnallisten välineiden kanssa. Terhi Lehtovaaran ajatus onkin, että musiikin ei tarvitse olla pelkästään kuuntelua, vaan halutessaan siihen voi yhdistää myös lii- kettä.

- Joka lauluun on mahdollista liittää ihan simppeleitä juttuja, jotta ihmiset saadaan vähän liikkumaan, hän toteaa. Terhin version letkajenkasta voi toteuttaa esimerkiksi tuolilla istuen.

Musiikki ja musiikin avulla aktivointi saakin Laulunarvoiset-ryhmältä kiitosta.

- Musiikki jää ihmisellä usein viimeisenä mieleen ja laulun sanoja muistetaan vaikka olisi pitkälle edennyt muistisairaus. Aivan upeata, kun on myös kehollista aktivointia. Aivot tykkää tämän

HYVINVOINTI ja TERVEYS

tyyppisestä liikkeestä, Liisa sanoo.

- Olen aiemminkin käynyt hoivakodeissa laulamassa, mutta tämä muu toiminta on uutta, sanoo Vappu.

- Kyllä nämä leikit tuovat hyvän lisän musiikkiin, Irmakin toteaa.

- Lisäksi on hienoa, kun on erityyppistä musiikkia, virsistä vanhaan iskelmään ja koululauluihin, Marja-Leena ja Vappu sanovat.

- Asukkailta on tullut tästä ihan suoraan palautettakin, Marja-Leena kertoo. Alkukesästä Laulunarvoi- set ovat käyneet noin kymmenessä hoivakodissa, nyt pidetään taukoa ja elokuussa jatketaan taas.

- Vastaanotto on ollut kyllä myönteistä, Terhi sanoo.

Tämä näkyy myös yleisöstä, ihmiset jaksavat kuunnella musiikkia ja tehdä ”koreografioita” kukin kykynsä mukaan.

- Toivoisinkin, että musiikki otettaisiin hoivakodeissa säännöllisesti viikko-ohjelmaan mukaan, hän toteaa lopuksi.

This article is from: