
3 minute read
Musikaaliryhmä Mode tuo
Tulitikkutytön Provinssiin
Pekka Mäenpää
Advertisement

Salossa nähdään huhtikuussa suurella sydämellä ja isolla joukolla tehty musikaali.
Parikymppiset taidealan opiskelijat Martta Entonen, Petra Myllyperkiö ja Esteri Seppälä ovat käsikirjoittaneet, ohjanneet, säveltäneet ja tuottaneet Tulitikkutyttömusikaalin, joka saa maailmanensi-iltansa teatteri Provinssin päänäyttämöllä 14. huhtikuuta.
Kolmikon perustama Musical Crew Mode vieraili Salossa ja Provinssissa viime vuonna Evakon Kyynel -musikaalinsa kanssa.
- Vastaanotto oli niin hyvä, että halusimme tuoda Tulitikkutytön tänne Saloon en- si-iltaan.
Kolmikko on tehnyt yhdessä musikaalin koreografian. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaava Martta Entonen ja Esteri Seppälä opiskelevat parhaillaan Turun AMK:n Taideakatemiassa teatteri-ilmaisun ohjaajiksi. Musiikin säveltänyt Myllyperkiö opiskelee samaisessa oppilaitoksessa tanssinopettajaksi.
- Olemme tehneet näyttävän musikaalin H.C. Andersenin kirjoittamasta klassikkosadusta Pieni Tulitikkutyttö. Tarinaa kuljettaa suuri ensemble näyttävillä musiikki- ja tanssinumeroillaan, kolmikko kertoo.
Esitys pohtii tasa-arvoa tulevaisuuden yhteiskunnassa, lapsen mielikuvituksen voi- maa sekä toivoa synkkienkin hetkien keskellä.
Entonen, Seppälä ja Myllyperkiö kiittävät mahdollisuudesta päästä myös harjoittelemaan musikaalia Provinssin lavalle.
- Talvi on treenattu Turun eri kouluissa. Täällä Provinssissa harjoittelemme kuusi kertaa parin viikon aikana. Siinä ehtii aika hyvin.
Teatterinjohtaja Seppo Suominen kertoo Provinssin olevan mielellään tukemassa nuorten hanketta.
- Tällaisessa tuotannossa on paljon yksityiskohtia ja huomista. Hienoa että ovat lähteneet tekemään.
Tulitikkutytön roolissa nähtävä kymmenvuotias Elsa Wilenius on ensimäistä kertaa mukana isossa musikaa- lissa.
- Olen ollut Naantalissa teatterikerhossa. Vähän jännittää, mutta osaan jo vuorosanat.
Alina Knuutila (16) kertoo halunneensa mukaan, koska musikaali kiinnosti.
- Elsa on Tulitikkutyttönä kuusi vuotta nuorempi, mutta löytyy lapsenmielisyyttä tähän roolihahmoon.
Entonen, Myllyperkiö ja Seppälä kertovat haluavansa antaa nuorille mahdollisuuksia päästä tekemään musikaalia.
- Meillä oli avoin haku eikä aiempaa kokemusta tarvittu. Kokemus ei ratkaise; asenne ja yhteishenki ovat kaikki kaikessa. Osa meidän näyttelijöistä ei ole ollut koskaan ennen teatterin lavalla.
LAPSILLE PÄÄSIÄISMUNIEN ETSINTÄÄ LA 8.4. KLO 13-15
Helsingintie 2, Salo | info@musine.fi | 040 187 3878 | musine.fi
PE 7.4. klo 17.00
Ovet
VS. VS.
Menovinkit
Liput ennakkoon Lippu.fi / palvelupisteet 14,50 / 10,50 / 4,50€ (+ Lippupisteen palvelu- ja toimitusmaksu)
Liput ennakkoon Lippu.fi palvelupisteet 14,50 / 10,50 / (+ Lippupisteen palvelu- ja toimitusmaksu)

Liput Salohallin ovelta 17,00 / 13,00 / 7,00€ (S-etukortilla -1€)
Liput Salohallin ovelta 17,00 / 13,00 / 7,00€ (S-etukortilla -1€)
Alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi Alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi
Mukana menossa: Mukana menossa: Otteluisäntä: Otteluisäntä:
Tilaa N K Islehti S Hk Postiisi
tilaus@salonjokilaakso.net tai nettisivujemme kautta osoitteesta www.salonjokilaakso.net
Kevään SaloJazz-ohjelmisto: to 20.4. klo 19 Martti Vesala Soundpost, 5.5. Jazz tutuksi: Teppo Mäkynen, to 11.5. klo 19 Jaska Lukkarinen One For Joe. Ravintola Musine, Horninkatu 17. Palvelukeskus Ilolansalo, Ilolankatu 6. Pe 7.4. k Salva ry / Palvelukeskus Ilolansalo, Ilolankatu 6. Pe 7.4. klo 15 Risto Salovaara ja Yrjö Teuri esiintyy. La 8.4. klo 15 Anu Kivelä & Seppo Mäkikalli esiintyy. Ma 10.4. klo 15 Timo Rautala ja Hannu Määttänen esiintyy. Ti 11.4. klo 9-11 Verenpaineen mittaus. Ke 12.4. klo 11 Ilolansalo tutuksi. To 13.4. klo 14 Kutsumatta kylään -pikakaveritapahtuma. Pe 14.4. klo 14 Kapa Ahonen esiintyy. Pe 14.4. klo 18 Yhteislaulajien ryhmä & Laulusiskot esittää Karjalan lauluja. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.
Improvisaatioiltama Miami Vista Paimion kirjastossa tiistaina 11.4. klo 17.30. Improvisaatioduo Pahat Mahat kohtaa paimiolaisen duon Ohukaisen ja Paksunaisen. Tapahtuman kesto on noin tunti. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Salon elektroniikkamuseon Made in Salo –näyttely, radiot, tv:t, puhelimet, pelattavat videopelit ym, on avoinna 1.9.-2.5. to-pe klo 11-17, la klo 11-15. Astrumkeskus, Salorankatu 5-7, ovi 3, www.salomus.fi/elektroniikkamuseo, p. info 02 778 4896. Joka kuukauden ensimmäinen perjantai on museoon vapaa pääsy. Museossa käy maksuvälineenä myös museokortti, epassi ja smartum.
• Herra Hakkarainen harrastaa, Salon Teatteri, kulttuuritalo Kiva, Horninkatu 21. Ma 10.4. klo 17, La 6.5. klo 11, La 6.5. klo 16. Kesto n. 50 min. Suosittelemme yli 3-vuotiaille.
• Mestari, Teatteri PROvinssi Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum Keskus. Purevalla huumorilla höystetty tuore draama Esitykset pe 28.4. klo 19 pe 5.5. klo 19 su 7.5. klo 15 ke 10.5. klo 19 pe 12.5. klo 19
• Teatteri PROvinssi Päänäyttämö: Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum-Keskus: ke 12.4. klo 19 Lisää saikkua, kiitos osa 2, la 15.4. klo 18 Pete Poskiparta-Mentalisti, pe 21.4. klo 18 Rakkauskirjeitä. Seela Sella ja Esko Roine, la 22.4. klo 18 Laulaja Olavi Virta Kyösti Mäkimattila, Leif Lindeman ja Varjokuva yhtye, su 6.5. klo 18 Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Hyvää ja kaunista-konsertti



• Tulitikkutyttö-musikaali ”Evakon kyynel tekijöiltä” pe 14.4. klo 19, su 16.4. klo 13, ti 18.4. klo 19, ti 18.4. klo 19 Teatteri PROvinssi Päänäyttämö, Salorankatu 5-7,ovi 3, Astrum Keskus
• Minimaailmannäyttely 21.3.-11.4. Salon taiteilijaseuran ikkunassa. Salon taiteilijaseura osallistuu Minimaailmannäyttelyyn grafiikanvedoksilla ”Lumen vangit” ja ”Matkamuistot”, missä aiheina ovat eräänlaiset miniatyyrimaailmat. Teokset on tehnyt Seppo Piirainen, joka on yksi Salon Taiteilijaseuran galleriassa maaliskuussa esillä olevan Gravure-näyttelyn taiteilijoista. • KEVÄTSALONKI 2023 Turun Taiteilijaseuran jäsennäyttely 4.-29.4. Salon Taiteilijaseuran Galleriassa. Mukana 64 taiteilijaa. Kokonaisuudessa on teoksia laajasti eri kuvataiteen muodoissa mm. maalausta, grafiikkaa, kuvanveistoa, valokuvaa, piirustusta, tekstiilitaidetta, keramiikkaa sekä laajasti sekatekniikoita. Aukioloajat: ma-to 12-17, pe 12-15, la 10-14. • Lohjalainen Vaahterateatteri esittää Mika Waltarin klassikkonäytelmän Gabriel, tule takaisin 23.4. klo 16 Kulttuuritila Näkkärissä. Liput paikan päältä.
Menovinkit ja urheiluseurojen pelit ma klo 10 mennessä osoitteeseen ilmoitus@salonjokilaakso.net