3 minute read

Kevätmessujen oheen siirtyneet Golfmessut vetivät väkeä

Elina Koskinen

Maassa oli hanki ja melkeinpä järvetkin jäässä kun täysi linja-autollinen Salo

Advertisement

Golfin pelaajia lähti Kevätmessuille Helsinkiin. Pari viikkoa ennen huhtikuun ensimmäistä viikonloppua oltiin jo optimistisen varmoja, että pääsiäisenä pelataan.

Sitten kävi niin kuin eräskin aktiivigolfari ennusti: meteorologit sanoivat viimeisen sanan.

Golfmessut järjestettiin aiempina vuosina maaliskuun alussa GoExpo-messuina, mukana oli golfin lisäksi muitakin urheilu- ja liikuntaharrastuksia. Nyt Suomen suurin puutarhanhoidon, rakentamisen, remontoinnin ja piensisustamisen tapahtumakokonaisuus Kevätmessut aloitti kevätkauden Helsingin Messukeskuksessa viime viikolla. Uudistunut tapahtuma tarjosi kaikkea asumiseen, kotiin ja mökkeilyyn liittyvää. Samanaikaisesti järjestettiin Lähiruoka & luomu -messut, Golfmessut ja OutdoorExpo.

Päivi ja Kari Kuosa asuvat Somerolla, mutta ovat Salo Golfin osakkaita. Tulevaa golfkautta he odottavat tavallistakin innokkaammin, sillä Päivi jää kesäkuun alussa eläkkeelle ja pariskunta pääsee näin ollen pelaamaan enemmän yhdessä. - Tarkoitus on hankkia Kultakortti, jolla voi pelata kauden aikana 25 kentällä, seitsemän kertaa per kenttä. Sen lisäksi olemme tietysti myös Suomen Golfseniorien jäseniä ja käytämme heidän pelioikeuksiaan. Enimmäkseen kierrämme lähiseutujen helposti saavutettavia kenttiä, mutta olemme talvilomailleet Vuokatissa ja suunnittelemme myös kesälomaa samoihin maisemiin ja pelaa- mista siellä lähikentillä.

Kuosat ovat käyneet golfmessuilla aiemminkin viitisen vuotta sitten, ja messutarjontaa oli tutkittu netistä jo ennakkoon. Päiville oli mietitty golfkellon hankintaa, mutta hän on myös puutarhaharrastaja, joten Kevätmessut kiinnosteli myös.

- Joku kasvi saattaa hyvinkin haluta tulla mukaan! Messuilta ison tilan valtasi range-alue, jolla oli kaikkien suurimpien mailavalmistajien pisteet. Innokkaita pelaa-

- Pienet onnistumiset silloin tällöin innostavat jatkamaan harjoittelua. Minulla ei ole aiempaa kokemusta mistään pallopelistä.

Hän osallistuu aloittelijoille suunnatulle kurssille. Takana on nyt viisi treenikertaa.

- Halusin mukaan oppiakseni uutta, jotta pallottelusta tulisi jossakin vaiheessa pelaamista.

Myöskään yrittäjänä työskentelevällä Kaisa Riikolla ei ole aiempaa pallopelitaustaa.

- Halusin kokeilla. Padel on hauskaa ja vauhdikasta. Meillä on nyt menossa tällainen lyhyt muutaman kerran kurssi, jossa käydään läpi perusteita. Vielä en ole sen enempää ehtinyt pelaamaan, eli peliporukka vielä haussa. Toivottavasti kesään mennessä pelikavereita löytyy, kun päästään ulkokentille pelaamaan. Samassa ryhmässä harjoitteleva Jaana Talviniemi opiskelee parhaillaan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja työskentelee samalla koulunkäynninohjaajana.

- Opiskelu vie lähes kaiken vapaa-ajan, joten viikoittainen padelvalmennus on tuonut mukavasti muuta ajateltavaa ja haastetta.

Talviniemen perheessä mies on intohimoinen padel harrastaja ja myös 12-vuotias poika käy padel-valmennuksessa.

- Lähdin aviomiehen innostamana kokeilemaan lajia tutussa naisporukassa. Padel on mukavan sosiaalinen laji, jota voi lähteä kokeilemaan matalalla kynnyksellä. Laji ei myöskään vaadi isoja investointeja alkuun pääsemiseksi.

Kurssille Talviniemi lähti ajatuksena kehittyä lajissa.

- Vaikka pelailua onkin jo jonkin verran takana, on se tähän asti ollut hyvin rentoa pallottelua. Sekin on tosi kivaa, mutta valmennuksen kautta peliin saa uudenlaista rohkeutta ja oikeaa tekniikkaa.

Talviniemi on käynyt monen muun tavoin pelaamassa ystävien, perheen ja työkavereiden kanssa.

- Työporukassamme on jia parveili pisteillä kokeilemassa uusia mailoja. Callawayn edustaja silmäili tyytyväisenä ihmisvilinää.

- Nyt ollaan ensimmäistä kertaa Kevätmessujen yhteydessä, aikaisemmin GoExpossa yritettiin erottautua hevosista ja fillareista. On tämä parempi ajankohta ja viitekehys, väkimäärä on selvästi lisääntynyt.

Monenlaista golfiin liittyvää toimintaa tarjoavan GoGolfin osastolla oli messutarjouksena edullinen greenfee

Hillside Golfiin, ja se oli salolaisten messuvieraitten suosiossa. Kenttä on sopivan matkan päässä Salosta Vihdissä. Markku Kekkonen ja Anja Aalto ostivat myös Hillsin greenfeet; kenttä on heille entuudestaan tuttu

- Tulevalla kaudella tehdään ainakin ystäväpariskunnan kanssa neljän eri kentän kierros, ja mielellään silloin tutustutaan uusiin kenttiin.

Erik Oranta oli harkinnut uusien golfkenkien ostamis- ta, mutta sopivaa kokoa tai mallia ei ollut löytynyt. monta innokasta ja taitavaa padelistia. Tämä on siitä mukava laji, että talvella pelataan hallilla ja kesällä on mahdollisuus pelata ulkokentillä. Ulkona aurinkoisena päivänä pelaamisessa on vielä ihan oma fiiliksensä.

- Kauden ohjelmassa on syyskesästä perinteinen golfloma Vierumäellä kaveriporukan kanssa. Myös Oshee Tourille aion osallistua, sitä pelataan kaikilla Salon kolmella kentällä.

Paluumatkalla ihailtiin tuliaisia ja ostoksia. Sopivaa golfkelloa ei Päivi Kuosalle löytynyt, mutta sen sijaan hyvin edullisesti koko muovikassillinen erilaisia kukkasipuleita.

Padelin harrastus- ja kilpailuolosuhteet ovat kasvaneet nopeaan tahtiin. Suomesta kenttiä löytyy jo yli 120 paikkakunnalta.

Kushtrim Myftari työskentelee vielä osittain Halikon sairaalassa sairaanhoitaja- na, mutta padel ja oma yritys vievät koko ajan enemmän aikaa.

- Minulla on muun urheilun lisäksi myös padeltaustaa. Aloitimme täällä Hanhivaarassa syyskuussa, harrastajamäärä on melkein tup-

Saku Nikkanen ja Mikko Lundén kansanedustajiksi Salosta

laantunut siitä. Muutaman viikon sisällä avautuvat myös Urheilupuiston, Wiurilan ja Mathildedalin padelkentät, mikä lisää mahdollisuuksia peliaikojen saamiseen myös ilta-aikaan.

Perussuomalaisten Mikko Lundén valittiin sunnuntaina päättyneissä parlamenttivaaleissa jatkamaan työtään kansanedustajana.

Uutena salolaisena kansanedustajana aloittaa SDP:n Saku Nikkanen. Salonjokilaakso kertoo valittujen kansanedustajien mietteitä ja ajatuksia ensi viikon lehdessä.

Monipuolinen, laadukas naisten ja miesten vaatemallistomme. Tervetuloa ostoksille.

Lisätietoja:

P. 045 806 1664 / Kirsi

Kompressorit, kuivaimet, suodattimet, säiliöt, vuokraus ja ammattitaitoinen huolto 0400 332 153 | www.kompressorimaailma.fi

Senior Shop Salon VPK-talolla la 8.4. klo 10-15.00 Uusin

KENKIÄ HAASTEELLISILLE

JALOILLE: joustavat ja pehmeät

KENKIÄ HAASTEELLISILLE JALOILLE

Erityiskengät ja työsandaalit iste suunniteltuna tai mittojen Annankatu esittelyt 040 755

Yli 13 000 Patsaan Valikoima

to-ma klo 11–17 pihapatsaat.fi

Kuturmäentie 2, 25130 Muurla p. 045 166 5740

This article is from: