1 minute read

Salon lukion eduskuntavaalipaneeli

Enni Paananen

Vaalikevät sai näyttävän alun viime torstaina Salon lukiolla, kun lukion opiskelijakunta järjesti eduskuntavaalipaneelin.

Paneeli oli alusta loppuun opiskelijoiden toteuttama ja juontajien Riku Hatakan, Henri Hanhimäen ja Enni Paanasen lisäksi muilla opiskelijakunnan hallituksen jäsenillä, lukion ääni- ja valotiimillä sekä mediatiimillä oli tärkeä rooli paneelin suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.

Paneelissa oli mukana ehdokas jokaisesta eduskuntapuolueesta, mikä oli tärkeä tasa-arvokysymys opiskelijakunnan hallitukselle. Pienimpiä puolueita ei haluttu jättää ulkopuolelle, mikä oli oleellista myös yleisön eli vasta politiikkaan tutustuvien ja puoluekantaansa pohtivien opiskelijoiden kannalta.

Ostetaan

KULTAA JA HOPEAA kysymyksessä lähes yksimielisiä. Etenkin koulutus ja sen maksuttomuus oli kaikille ehdokkaille hyvin tärkeää. Ainoastaan kysymys nuuskan laillistamisesta sai aikaan hajontaa ehdokkaiden välillä. luttaa lisää, Lehti ilmoitti.

Aiheina olivat nuorille ajankohtaiset asiat kuten koulutus ja nuorten hyvinvointi. Myös opiskelijoilla oli mahdollisuus vaikuttaa ehdokkailta kysyttäviin kysymyksiin, sillä ennen paneelia opiskelijakunnan hallitus oli toteuttanut kyselyn, johon opiskelijat olivat voineet lisätä heitä askarruttavia kysymyksiä.

KIERTUEPAIKAT: (Olemme parkkipaikalla)

PE 10.3.2023

Klo 13:25-14:55 Perniö ABC

Klo 15:15-16:45 Kemiönsaari Hurrikaani

Klo 16:55-18 Björkboda SEO

Klo 18:15-19:45 Taalitehtaan tori

LA 11.3.2023

Klo 9:30-10:30 Perniö K-Supermarket

Klo 10:50-12:20 Salo Juna-asema

Klo 12:30-14 Halikko Tokmanni

Klo 14:10-15:40 Salo ABC Piihovi

Klo 15:50-17:10 Pertteli Sale

Klo 17:30-19 Kiikala Sale

Klo 19:20-20:30 Somero Tokmanni

SU 12.3.2023

Klo 9:30-11 Someron tori

Klo 11:20-12:50 Forssa Tokmanni

Klo 13-14:15 Tammela K-Market

Klo 14:40-16 Humppilan lasi

Klo 16:20-17:10 Urjala S-Market

Klo 18:45-20 Forssa Prisma

MA 13.3.2023

Klo 9:30-10:30 Forssan tori

Klo 10:50-12 Ypäjän tori

Klo 12:15-13:45 Loimaa Tokmanni

TI 14.3.2023

Klo 14:20-15:50 Paimio Lidl

Klo 16-17:30 Piikkiö S-Market

Klo 17:40-19 Kaarinan tori

Etenkin ilmastonmuutos, mielenterveyden ongelmien ehkäisy ja hoito sekä Suomen huoltosuhteen korjaaminen kiinnostivat lukiolaisia.

Paneeli oli hyvin sopuisa ja ehdokkaat olivat monessa

Ensimmäinen kysymys koski oppimistulosten heikkenemistä ja sitä, miten oppimistulokset saataisiin jälleen nousuun. Sekä keskustan Mimmi Ruusunen että vihreiden Pasi Lehti olivat huolissaan siitä, miten opettajien työ on siirtynyt opettamisesta enemmän lasten hyvinvoinnin tukemiseen.

- Nyt tarvitaan paljon lisää opettajia ja heitä pitää kou-

Perussuomalaisten Kirsti Kurki sekä Liike nytin Satu Paananen korostivat perheiden osuutta koulunkäynnissä. Nuoret voivat paremmin ja heidän oppimistuloksensa paranevat, kun vanhemmilla on enemmän aikaa heille. Perheiden taloudellisia huolia sekä päihde- ja mielenterveydenongelmia täytyy saada vähennettyä.

Opiskelijakunnan hallitus oli halunnut nostaa esiin myös liikkumattomuuden ehkäisemisen osana nuorten hyvinvointia.

- Koululiikunnan pitäisi innostaa liikkumaan, ei pakot- taa siihen, jotta liikunnasta tulisi rutiini, RKP:n Veera Granroth muistutti. Myös vasemmiston Timo Lähteenmäki korosti, että koululiikunnan ei tarvitse olla kilpailuhenkistä. Mielenterveyden ongelmien ehkäisemiseksi sekä SDP:n Saku Nikkanen että kristillisdemokraattien Jani Ursin pitivät tärkeänä sitä, että kouluissa olisi mahdollista päästä juttelemaan kuraattorille, psykologille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Kokoomuksen istuva kansanedustaja Ville Valkonen nosti esiin kiusaamisen sekä

This article is from: