2 minute read

LP Viesti kohtaa LP Vampulan

Salonjokilaakso

LP Viesti kohtaa keskiviikkona Salohallissa LP Vampulan lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan päätösottelussa.

Viimeisen kierroksen tulokset vaikuttavat siihen, kuka pelaa ketäkin vastaaN pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vaihtoehdot LP Viestin vastustajaksi ovat LP Kangasala ja Hämeenlinna. Ensimmäinen pudotuspeli nähdään Salossa torstaina 16. maaliskuuta.

Viidenteen sijaan LP Viesti tarvitsisi keskiviikkona täydet kolme pistettä ja OrPon olisi lähdettävä tyhjin käsin Kuopiosta. Tämän toteutuessa pudotuspelit alkaisivat LP Viestin osalta Hämeenlinnassa ja muussa tapauksessa vastaan tulisi LP Kangasala.

Myös LP Vampula on keskiviikkona tiukan paikan edessä.

Salohallista heidän pitäisi taistella vähintään kaksi pistettä mukaansa sekä toivoa Kuusamon voittoa pohjoisen derbyssä napatakseen viimeisen pudotuspelipaikan itselleen.

Viime viikolla salolaisryhmä voitti LP Kangasalan erin 3-1 ja lauantaina viestittäret nappasivat pisteen sarjakärki

Puijo Volleyltä 2-3 tappiolla Salohallissa.

Ennen ottelun alkua julkistettiin yleisöäänestyksen

LP Viestin all stars -seitsikko. Paikalle olivat ehtineet Viktoriia Tuchashvili, Virginie De Carne, Noora Kosonen, Anna

Czakan ja Hillaelina Hamnström; videotaululla terveisensä kertoivat Dubravka

Stojanovic ja Hanna-Mari Arminen.

LP Viestin järjestysmiehet huomioivat ennen ottelun al- kua LP Viesti Akatemian pelaajista passari Irina Mäkisen joukkueen kehittyneimpänä pelaajana.

Puijo Wollytä vastaan pelattiin vaihteeksi pitkän kaavan mukaan.

Libero Netta Laaksosen mukaan peli oli tiukka kuten tuloksesta näkyy.

- On aina kiva pelata, kun on kotisalissa paljon yleisöä. Ehkä meidän syöttöpelimme heikkeni pelin edetessä, mutta tiukkaa oli muilla osa-

UUSI TÄYSSÄHKÖINEN EQE SUV. UUSILLE TASOILLE.

alueilla.

Päävalmentaja Tomi Lemminkäisen mukaan kotijoukkueella oli mahdollisuus voittaa myös neljäs erä, mutta sen jälkeen ei ollut voiton mahdollisuuksia.

- Olen pettynyt siihen, ettei sitä otettu. Toisaalta, jos edes päästään tämän kauden parasta joukkuetta vastaan siihen tilanteeseen, että ottelusta on mahdollisuus ottaa kolme pistettä, niin siihen kyllä voi olla tyytyväinen.

Korisliigaa Salohallissa

Ovet

VS.

Ylellinen EQE SUV on nyt ennakkomyynnissä. Monikäyttöinen uutuus nostaa ajokokemuksen aivan uudelle tasolle niin innovatiivisella teknologiallaan kuin tiloillaankin. Vakiovarustelu sisältää esimerkiksi erilaisten avustinjärjestelmien lisäksi upeita yksityiskohtia upotetuista ovenkahvoista

64 värin tunnelmavalaistukseen ja mobiililaitteiden langattomaan latausjärjestelmään.

Toimintamatka yhdellä latauksella on jopa 543 km. Saatavana taka- ja nelivetoisena.

600 €). Vapaa autoetu 1 180 €/kk, käyttöetu 1 105 €/kk. CO2-päästöt 0 g/km (WLTP),

19,0 kWh/100 km. EQE SUV 300 -mallin toimintamatka jopa 543 km. EQE SUV 350 4MATIC kokonaishinta alk. 93 900 € (sis. alv:n ja toim.kulut 600 €). Vapaa autoetu 1 260 sekä kuljettajan ajotapa voivat vaikuttaa auton toimintamatkaan, akun kapasiteettiin ja suorituskykyyn. Kuvan autot lisävarustein. Ajotietokoneen kieli: suomi.

Liput

Liput ennakkoon Lippu.fi / palvelupisteet 14,50 / 10,50 / 4,50€

(+

Lippupisteen palvelu- ja toimitusmaksu) Liput ovelta 17,00 / 13,00 / 7,00€ (S-etukortilla -1€) Liput ovelta 17,00 / 13,00 / 7,00€ (S-etukortilla -1€)

Mukana menossa: Mukana menossa: Otteluisäntä: Otteluisäntä:

PUOLIVÄLIERÄ NRO 1 Salon urheilutalolla (Huom. paikka) - LA 11.03. klo 18.00

AKATEMIA AVAUSOSAN VOITTOON!

Erä Kia Ceed SW, Stonic ja XCeed

Etusi jopa 3 500 €.

Huolenpitosopimus -25 %

Esim. Ceed 1,0 T-GDI Mild-Hybrid LX SW DCT Talvipaketti nyt 390 €

27 655 € tai 350 €/kk

Tarjoamme erään nopeaan toimitukseen Kia Ceed Sportswagon, Stonic ja XCeed talvirenkaat kevyt-metallivantein, kumimatot sekä tavaratilan kaukalomaton yhteis-hintaan 390 €, metallivärin ja huolettoman autoilun vuosiksi eteenpäin saat nyt valitsemalla Kia-huolenpitosopimuksen, ny t -25 % alennuksella. Etusi jopa 3 500 €. Tervetuloa tutustumaan suosittuihin Kia malleihin Astrumiin!

*Kertaluoton rahoitusesimerkki: Kia Ceed 1,0 T-GDI Mild-Hybrid LX SW DCT, hinta 27 655,29 € (sis. toim. kulut), käsiraha 0 €, sopimusaika 72 kk, kk-erä 349,99 €, luoton määrä yht. 27 945,29 €, viimeinen suurempi erä 9959,10 €. Kk-erä sisältää koron 4,99 %, perustamismaksun 290 € ja käsittelykulun 15,00 €/kk. Luottokust. yht. 7168,52 €, luoton ja luottokust. yhteismäärä 34 823,81 € ja todellinen vuosikorko 6,36 %. Luoton myöntäjä Lähitapiola Rahoitus Oy, Tietotie 9, 01530 Vantaa. Kuvan auto erikoisvarustein. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa, sisältäen myös ajoakuston. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Kiahuolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kuukausimaksulla alk. 30 €/kk.

Lauri Heikkil

Nyt On Oikea Aika

TUTUSTUA OSAAVIIN EHDOKKAISIIN

Tervetuloa tapaamaan kokoomuslaisia eduskuntavaaliehdokkaita ja keskustelemaan yrittäjyydestä

Punta Oy:n tiloihin (Teollisuustie 2, Kisko) ti 14.3. klo 18 alkaen.

Illan päätteeksi mahdollisuus osallistua tutustumiskierrokselle tehtaalle.

Kiskon Kokoomus ry

This article is from: