Kohti kotikisoja <<
Kanadan maajoukkue saapuu Suomeen marraskuun lopulla ja pelaa ennen MM-kisoja harjoitusottelut Tampereella ja Jyväskylässä.
Vaahteranlehti yllätysvalmiina MM-Helsinkiin
Kanadalainen salibandy kasvaa jääkiekon varjossa Kanadan maajoukkueen joukkueenjohtaja, kotimaisen Ilves Salibandyn perustaja Harry Hannelius kertoo sikäläisen salibandyidean lähteneen alunperin Kanadan päästä. Vaahteranlehtimaassa asuneet suomalaiset, kanadalaiset ja ruotsalaiset alkoivat etsiä pelaajia internetistä. – Eikä MM-kisoihin kehtaisi kyllä ilman eurooppalaisia mennä! Hannelius sanoo. TEKSTI SUVI LAINE
T
öitä on tehty paljon, mutta joku muu olisi jo luovuttanut. Kanada ylsi heti C-lohkon toiseksi Madridissa vuonna 2004, mutta hävisi Japanille, ja nousu jäi haaveeksi. Tappio tuli myös vuoden 2006 C-kisoissa Puolalle sekä 2008 Bratislavassa Slovakialle.
Seurojen ja pelaajien määrä Kanadassa: 30 seuraa ja 1000 pelaajaa Paras saavutus MM-kisoissa: C-sarjan toinen; 2004, Madrid, Espanja Sijoitus edellisissä MM-kisoissa (2008): C- sarjassa kolmas; Bratislava, Slovakia MM-kisaosallistumiset: 2004, 2006 ja 2008 Pelatut kansainväliset ottelut: 19 kpl Eniten kansainvälisiä otteluita: Lauri Hannelius 19 ottelua, 22 + 19 = 41 pistettä Kaikkien aikojen maalintekijä: Phil Schuler 17 ottelua, 31 + 14 = 45 pistettä www.floorballcanada.ca
3I2010
– Emme näistä lannistuneet, vaan kauhea duuni jatkui, Hannelius kertoo. – Oli mahtava saavutus vihdoinkin päästä MM-kisoihin, ja lähdemme Helsinkiin tekemään mahdollisimman suurta yllätystä. Lajikin on vuosien saatossa kasvanut. Nykyään meillä on jo yli 1000 salibandyn pelaajaa Kanadassa. Maajoukkueessa pelaa kanadalaisten lisäksi kaksoiskansalaisuuden turvin Suomen, Sveitsin ja Ruotsin kansalaisia, Hannelius valottaa. – Meillä on kuitenkin periaate, että eurooppalaisen pelaajan on oltava parempi kuin kanadalaisen ehdokkaan. Jos näin ei ole, tulee kanadalainen aina valituksi.
Pyhä lätkä Vankkumaton lajiykkönen on Kanadassa luonnollisesti jääkiekko. Siltä ei koskaan suosiota riistetä, mutta vaihtoehtojakin löytyy. – Kanadassa jotkut lätkäjoukkueet käyttävät jo salibandyä lisäharjoitteena jääkiekolle. Kovat jääkiekkojunnut kantavat ylpeinä salibandymailaa mukanaan. Suomessa asia taitaa olla vähän toisin päin, Hannelius naurahtaa.
– Salibandyn saaminen kouluihin onkin tärkeää lajin eteenpäin viemiseksi. Myös naisten mukaan saaminen olisi tärkeää. Lätkää emme voi kuitenkaan Kanadassa mollata, tai käy huonosti! Jääkiekon kanssa ei Kanadassa voi kilpailla, mutta ballhockey on jääkiekkovarusteilla, kiekon sijaan pallolla pelattava laji. Rekisteröityneitä ballhockeyn pelaajia maasta löytyy 60 000. – Näitä pelaajia olemme jo jonkin verran saaneetkin mukaan, muun muassa Montrealin viime kauden mestarijoukkue Red Phoenix on innostunut lajista, Hannelius toteaa. – Näistä pelaajista on saatu maajoukkueeseen kentällinen, ja pelaajat vastaavat tasoltaan Suomen kolmosdivaria. Esimerkiksi Patric Ducharme, pitkän linjan ballhockeypelaaja, teki salibandyn puolella heti viidessä pelissä tehot 5 + 17, ja vain neljän kuukauden salibandykokemuksen jälkeen. Lajin vaihto sujuu siis melko luontevasti. Kanadan salibandyaktiivit houkuttelevatkin ballhockeymiehiä mukaan toimintaansa aktiivisesti.
Kallista lystiä Miten sujuu maajoukkueen harjoittelu, kun pelaajat asuvat ympäri maailmaa? – Matkakustannukset ovat kauheat ja kaikki maksavat kaiken itse, Hannelius sanoo. – Kaikki maajoukkuepelaajat treenaavat omissa joukkueissaan, kanadalaiset tapaavat kerran viikossa. Tulemme Helsinkiin viikkoa ennen MM-kisoja valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti. Sekä Tampereella että Jyväskylässä järjestetään Canada Day, jolloin maajoukkueemme pelaa paikallisvastustajia vastaan ystävyysottelut. Tampereen Canada Day on 29. marraskuuta ja Jyväskylän vastaava 1. joulukuuta. Tervetuloa katsomaan, mitä on kanadalainen salibandy, Hannelius kutsuu. Suomalaisedustus on kanadalaisryhmässä vahva. Kentällä pelaavat Lauri Hannelius, Paavo Parikka, Risto Parikka ja Sami Valkama. Päävalmentajaksi on tullut Seppo Pulkkinen, ja hänen rinnallaan luotsaavat Pasi Kotilainen ja Eero Piilokivi. Johanna Räsänen on fysioterapeutti ja Kari ”Gary” Kallioinen huoltaja. Yksi suomalaisnimi on lisäksi syytä nostaa esille. – Juha Mikkola on aivan ehdoton lajin ykkösmies Kanadassa. Hän tuo varusteita maahan ja on lajin kovin puolestapuhuja. Hän, jos joku, on todella uhrannut salibandyn eteen paljon, Hannelius kiittää.
•
SALIBANDY
25