www.salibandyliiga.fi 2011 – 2012
Intiaanien työkielenä on englanti TEKSTI JA KUVA MIKA HILSKA
2010 – 2011 2009 – 2010 2008 – 2009 2007 – 2008 2006 – 2007
W
estend Indiansin ensimmäinen liigakausi oli onnistunut, kun tulokas jäi vain kahden voiton päähän pudotuspelipaikasta. Kato runkopelaajissa tummentaa kuitenkin tulevan kauden näkymiä. – Kokenutta kaartia on jäänyt sivuun, ja lisäksi viime kausi päättyi loukkaantumissumaan, joten moni pelaaja on toipilaana pitkälle syksyyn, Indiansin päävalmentaja Mikko Jantunen harmittelee. – Niinpä joukkuetta on nuorennettu kertaheitolla. Indiansin viime kauden kärkinaisista Sinikka Latvala, Jatta Kosonen, Outi Alakurtti ja maalivahti Maaret Arajärvi lopettivat. Taiju Jaatinen sekä Sirkka-Liisa Rotinen ovat toipilaita ja Tuija Hämäläinen vielä pitkään poissa. Lisäksi Siru Karjalainen siirtyi Tiikereihin ja maalivahti Mia Rinta-Valkama Ouluun. Nyky-Indiansin selvästi kokenein pelaaja on 204 liigapelin maalivahti Sofia Kokkonen. Puolustaja Matilda Nikander Tiikereistä on Indiansin ainoa liigavahvistus, mutta kauempaa pelaajia löytyi.
9. Ei pelannut naisten Salibandyliigassa. Ei pelannut naisten Salibandyliigassa. Ei pelannut naisten Salibandyliigassa. Ei pelannut naisten Salibandyliigassa.
12 11 10 9
Indiansin tuore ruotsalaisvahvistus Johanna Forslund esiintyi Suomen liigakentillä Oilersin paidassa kaudella 2005 – 2006. – Joukkueen kieli on alkavalla kaudella englanti, sillä pelaajistamme viisi on muita kuin Suomen kansalaisia, Jantunen kertoo. Tanja Frölich siirtyi Espooseen Sveitsin FB Ridersista, ja häneltä odotetaan paljon. – Tanja on puolustuksemme tukipelaajia, ja hänellä on kokemusta aina Sveitsin opiskelijamaajoukkuetta myöten. Johanna Forslund taas on
8
7
6
5
4
3
2
1
ruotsalaispelaaja, joka kuului ennen välivuosiaan lajin huippuihin. Indiansia jo viime kaudella edustanut Viron maajoukkuehyökkääjä Merli Kaljuve sai täksi syksyksi seuraa kahdesta maannaisestaan. – Reti Väärt liittyi ryhmään kesän lopulla keskushyökkääjäksi korvaamaan Jatta Kososta. Meelike Terasmaa taas on nuori puolustaja, joka kehittyy varmasti kauden mittaan, Mikko Jantunen uskoo. Muita uusia Inkkareita ovat PSS:sta siirtynyt Jannica Hagström sekä Susanna Kiiskinen, joka pelasi 2004 – 2006 Classicissa 34 liigaottelua. – Joukkue on viime kautta taitavampi muttei yhtä fyysinen. Pyritään olemaan edelleen aktiivinen joukkue mutta samalla monipuolistamaan peliä. Vaihtuvuuden vuoksi jää nähtäväksi, kuinka kauan juonesta kiinni saaminen kestää, mutta tavoite on parantaa viime kaudesta. Siihen on mahdollisuudet, Mikko Jantunen sanoo.
•
Karsinnat eivät enää kelpaa Kooveelle TEKSTI ARMI NIEMELÄ
2010 – 2011 2009 – 2010 2008 – 2009 2007 – 2008 2006 – 2007
KUVA MIKA KANERVA
U
udet pelaajat vauhdittavat pelitavan muutosta mutta lisäävät ailahtelun vaaraa. Tiina Lehdolle on Kooveessa luvassa entistä suurempi rooli. Tiina Lehdosta kasvoi kahdessa kaudessa Kooveen tukipilari. Nyt hän lukeutuu iältäänkin konkariosastoon. Asema korostuu, koska puolet joukkueen 22 pelaajasta on tulokkaita. Osalla keltanokista ei ole liigakokemusta, osa hakee Kooveessa läpimurtoa naisten salibandyliigassa. – Tuntuuhan tämä aika hassulta. Toisaalta tykkään siitä, että pystyn ottamaan roolia, vaikken ole mikään liideri, Lehto myöntää. Lehto sanoo tiukasti, että odottaa joukkueelta parempaa suoritusta ja enemmän onnistumisia kuin viime kaudella. Hänestä nyky-koovee on ”ihan paras” yhdistelmä nuoria ja kokeneita sekä uusia vahvistuksia. Classicista napatut pelaajat, kuten Viivi Ahola, Siru Torkki ja Emma Rantanen, ovat tuttuja, sillä Lehto tamperelaistui pelatessaan naapuriseurassa. Itseltään hän odottaa enemmän maaleja. Viime
54 S A L I B A N D Y
10. 10. 9. Ei pelannut naisten Salibandyliigassa. Ei pelannut naisten Salibandyliigassa.
12 11 10 9
Tiina Lehdosta on nopeasti kasvanut Kooveen tukipilari. kaudella juoksuvoimainen hyökkääjä ei vain osunut – kuten eivät joukkuekaveritkaan. – Kun pääsin läpiajoihin ja vetopaikoille, tuli jäätymisiä. Pitää olla malttia, että pystyy ratkaisemaan. Päävalmentaja Jani Perkonmäki uskoo, että pelitavan muutos tuo lisää maalipaikkoja ja terä-
8
7
6
5
4
3
2
1
vyyttä ratkaisuihin. Perkonmäki on muuttamassa Kooveeta ärhäkäksi ja aloitteelliseksi. Hän odottaa, että Lehdon lisäksi roolia ottavat Rantanen ja Ahola. Kokenut maalivahti Tanja Henttinen on avainpelaaja. Uudet liigakarsinnat olisivat pettymys Kooveelle. Tavoitteena ovat pudotuspelit, joihin joukkuetta ennakoitiin jo viime kaudella, mutta maalinteko-ongelmat ja sekava peli-ilme koituivat kohtaloksi. Perkonmäen huolena on, että nuoret ja innokkaat pelaajat unohtavat maltin. – Yllätämme muut siinä, kuinka aktiivisia olemme. Kunhan vauhtiin saadaan järki mukaan... Hänestä runsaat ja kovat harjoituspelit auttavat alkuun. – Viime kaudella teimme virheen siinä, että harjoitusvastukset olivat helppoja. Nyt otimme heti kovia pelejä.
•
SALIBANDYLIIGA