Saara-Sofian vaalilehti

Page 9

Minulle on ehtinyt kertyä monipuolisesti työkokemusta myös politiikan ulkopuolelta. Olen työskennellyt pienessä paikallisessa yrityksessä ja isossa kansainvälisessä pörssiyhtiössä. Julkisella sektorilla olen ollut eduskunnan lisäksi kuntatyönantajan palveluksessa. Minulla on myös kokemusta itseni työllistämisestä yrittäjänä. Tällä hetkellä työskentelen Lastenklinikoiden Kummit ry:n palveluksessa. Työssäni vastaan hyväntekeväisyystoiminnasta ja yritysyhteistyöstä Varsinais-Suomen alueella. Käytännössä siis toteutan varainhankintaa, kumppanuuksia ja tapahtumia TYKS:n lastenklinikan hyväksi. Työn, politiikan ja perhe-elämän yhteensovittaminen on välillä aikamoista tasapainoilua. Pienen lapsen ura-äitinä

olen opetellut tehokasta ajankäyttöä, priorisointia ja suunnitelmallisuutta. Onneksi meillä on erinomainen tukiverkosto ja arjen apuja tarjolla tarvittaessa. Ilman vahvaa tukea perheeltäni ei minulla olisi mahdollisuutta tavoitella unelmatyötäni eduskunnassa. Olin ehdolla myös edellisissä eduskuntavaaleissa. Sain lähes 4000 ääntä, mikä oli nuorelle ensikertalaiselle kerrassaan hieno tulos: olin Kokoomuksen listalla viides neljän istuvan kansanedustajan jälkeen. Äänisaalis olisi riittänyt läpi saakka, ellei Kokoomus olisi Varsinais-Suomessa menettänyt yhtä paikkaansa. Vaalikampanja oli yhtäkaikki upea kokemus ja hyvä tulos antaa kovasti intoa kevään kampanjaan. Tällä kertaa mennään läpi asti!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.