RAKENTEITA RATKOMASSA. Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön käytäntöjä ja toimintamalleja.

Page 55

kodit ry:n henkilökunta on järjestänyt projektin jälkeen työnsä ohella taidetoimintaa ja yksikköön on tilattu palveluita taiteilijoilta. Henkilökunnan rekrytoinnissa on alettu kiinnittää huomiota myös taide- ja kulttuuriosaamiseen.

Hankasalmen Kulttuuriraitti pienen kunnan mallina Valtakunnallisessa Hymykuopat-hankkeessa (2009– 2012) kehitettiin kulttuurialan yhdistysten ja kuntien kumppanuutta. Keski-Suomesta mukana oli 5500 asukkaan Hankasalmi, joka tuotti Hymykuopissa ikääntyneiden kulttuurisuunnitelmaksi Kulttuuriraitti-mallin. Kulttuuriraitti on vakiintunut käytännöksi ja siihen varataan vuosittain määrärahaa kunnan talousarviossa. Kulttuuripalvelut jakaa varat käytettäväksi nk. raittiseteleinä sekä erikseen sovittavina maksuosuuksina ikääntyneille järjestettävän kulttuuritoiminnan kustannuksista. Hoitoyksiköt, kerhot ja yhdistykset voivat tilata Kulttuuriraitin ohjelmapankista esityksiä ja työpajoja. Ohjelmantuottajina on keskisuomalaisia ammatti- ja harrastajataiteilijoita sekä vapaaehtoisia.

Myrskyryhmän taiteilijaresidenssi Jokikartanossa Jyväskylässä, tanssijat Elli Isokoski ja Jukka Ristolainen. Kuva: Keijo Penttinen.

Vaikuttavuus ja jatkuvuus Hankkeiden kautta toimintaa on pystytty toteuttamaan ja kehittämään suuremmassa mittakaavassa ja suunnitelmallisemmin kuin perustyöhön varatuilla resursseilla. Rakenteita on saatu muutettua erityisesti Jyväskylän kaupungissa. Myös muiden keskisuomalaisten kuntien valmiudet ja kiinnostus ostaa taiteilijoiden palveluja on lisääntynyt. Petäjäveden Petäjäkodissa on käynyt kahden vuoden ajan viikoittain taiteilijapari muistisairaiden osastolla. Yhteistyö on käynnistynyt hoitohenkilökunnan toiveesta, ja toimintaa rahoittaa Petäjäveden kunta. Useimmiten taiteilijat ovat jatkaneet taidetoimintaa kokeilujaksojen jälkeen lyhyiden hanke- ja projektiapurahojen turvin.Työtä on tehty eri yksikössä tai eri kohderyhmälle, koska samaan yksikköön ja toimintaan ei rahoitusta yleensä voi saada, mikä vaikeuttaa hyvien käytäntöjen juurruttamista. Ammattimaisesti toteutetun taiteellisen toiminnan arvostus ja tietoisuus taiteilijoiden tarjoamista palveluista on kasvanut sosiaali- ja terveysalalla. Taiteilijoita osataan jo tilata yksiköihin ja toiminnassa hyödynnetään hankkeissa syntyneitä verkostoja. Seuraava askel on varata perusbudjetteihin rahaa, jotta hyväksi todettuja palveluita voidaan hankkia yksittäisiä keikkatilauksia enemmän.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.